tiistai 21. helmikuuta 2023

363. Huumausainerikos. Huumausaineen käyttörikos. KKO 2023:12

1. Helsingin käräjäoikeudessa syytetty A oli noin kuuden kuukauden aikana omaa käyttöä varten tilannut ja sen jälkeen pitänyt hallussa huumausaineita kymmenenä eri kertana siten, että pienin tilaus oli ollut yksi ekstaasitabletti ja suurin tilaus 10 ekstaasitablettia ja gramma marihuanaa, mikä myös oli A:n kerrallaan enimmillään hallussaan pitämän huumausaineen määrä.

2. Käräjäoikeus tuomitsi 13.4.2021 A:n syytteen mukaisesti kahdesta huumausainerikoksesta yhteiseen 25 päiväsakon sakkorangaistukseen.

3. KKO myönsi A:lle valitusluvan.

4. A vaati ennakkopäätösvalituksessaan, että jokainen syytteessä kuvattu huumausaineen tilauskerta katsotaan erikseen huumausaineen käyttörikokseksi tai että syytteen teonkuvauksen mukaisen menettelyn katsotaan joka tapauksessa täyttävän vain huumausaineen käyttörikoksen tunnusmerkistön ja että syyte hylätään vanhentuneena. - Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

5. Korkein oikeus katsoi, että 

- A:n menettelyssä oli kyse yhdestä teosta,
- huumausaineen vähäistä määrää arvioitaessa lähtökohtana on se määrä huumausainetta, jota tekijä on kerrallaan pitänyt hallussaan,
- 30 kerta-annosta huumausainetta voitiin pitää lähtökohtaisesti RL 50 luvun 2 a §:ssä tarkoitettuna vähäisenä määränä huumausainetta ennen huumausaineen vaarallisuuden ja käyttäjän tottumuksen huomioon ottamista ja että
- A:n kerrallaan hallussa pitämää ekstaasista ja marihuanasta muodostuvaa yhteensä noin 15 käyttöannosta oli siten pidettävä RL 50 luvun 2 a §:ssä tarkoitetulla tavalla määrältään vähäisenä.

6. KKO totesi, että A on omaan käyttöönsä tilannut ja pitänyt hallussaan huumausaineita kymmenenä eri kertana siten, että hän on pitänyt kerrallaan enimmillään hallussaan 10 ekstaasitablettia ja gramman marihuanaa, mikä määrä vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan vastaa noin 10 tavanomaista käyttöannosta ekstaasia ja viittä tavanomaista käyttöannosta marihuanaa. Asiassa ei ole väitetty eikä mikään viittaa siihen, että huumausaineet eivät olisi tarkoitettu omaan käyttöön tai että käyttöannokset olisivat poikenneet tavanomaisesta. Määrää on edellä lausuttu huomioon ottaen pidettävä huumausaineen käyttörikoksen tunnusmerkistössä tarkoitetuin tavoin vähäisenä, vaikka ekstaasi on erittäin vaarallinen huumausaine. Syytteessä kuvattua menettelyä on siten pidettävä huumausaineen käyttörikoksena.

7. Huumausaineen käyttörikoksen rangaistusasteikko on sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta. Syyteoikeus huumausaineen käyttörikoksesta vanhentuu RL 8 luvun 1 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan kahdessa vuodessa. Syytteen mukaan tekoaika on päättynyt 19.6.2017. Tätä asiaa koskeva haaste on annettu A:lle tiedoksi 1.3.2021 eli myöhemmin kuin kahden vuoden kuluessa tekoajan päättymisestä. Syyteoikeus teoista oli siten vanhentunut. KKO hylkäsi syytteen vanhentuneena.

Ratkaisuseloste KKO 2023:12




Ei kommentteja: