382. Vahingonkorvaus. Takavarikko. Ulosmittaus. Valtion korvausvastuu. Rikastumiskielto. KKO 2023:24

1. Poliisi oli 14.3.2017 ottanut A:n kiinni törkeästä veropetoksesta epäiltynä. Kiinnioton yhteydessä A:lta oli takavarikoitu rahavaroja 4 865 euroa, joista poliisi oli oma-aloitteisesti ilmoittanut ulosottoviranomaisille. Rahat oli tämän jälkeen ulosmitattu A:n ulosottovelkojen suorittamiseksi. 

2. A vaati kanteessaan Vantaan käräjäoikeudessa Suomen valtiolta vahingonkorvauksena häneltä ulosmitattua rahamäärää.

3. Käräjäoikeus ja Helsingin hovioikeus, jonne A valitti käräjäoikeuden tuomiosta,  hylkäsivät kanteen. 

4. Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta. KKO tosin katsoi, että poliisilla ei ollut ollut toimivaltaa ilmoittaa oma-aloitteisesti ulosottoviranomaisille A:lta takavarikoiduista varoista. Valtion vahingonkorvausvastuulle oli siten poliisin virheellisestä menettelystä johtuva peruste. KKO kuitenkin hylkäsi kanteen, koska menettelystä ei ollut aiheutunut A:lle korvattavaa vahinkoa. 

5. KKO (kohta 31): Ottaen huomioon, että sinänsä lainmukaisesti ulosmitatuilla varoilla on vähennetty A:n ulosottovelkoja, hänen varojensa ja velkojensa perusteella määritettävä taloudellinen asemansa ei ole heikentynyt ulosmittauksen johdosta (vrt. KKO 2022:18). Näissä olosuhteissa ulosmitattujen varojen korvaaminen A:lle olisi rikastumiskiellon vastaista.

6. Rikastumiskielto merkitsee nimensä mukaisesti kieltoa rikastua vahingonkorvauksella. Kukaan ei saa joutua vahingonkorvauksella parempaan asemaan kuin ilman vahingon aiheutumista

KKO 2023:24

381. Pääkäsittely hovioikeudessa. Menettämisseuraamus. Laajennettu rikoshyödyn menettäminen. KKO 2023:23

 

1. Korkeimman oikeuden (KKO) 27.3.2023 antamassa ennakkopäätöksessä KKO 2023:23 on kysymys hovioikeuden velvollisuudesta toimitttaa suullinen ja julkinen pääkäsittely menettämisseuraamusta eli ns. laajennetun rikoshyödyn menettämistä koskevassa asiassa. KKO:n ratkaisu syntyi 3-2 -äänestyksen jälkeen.

2. Oulun käräjäoikeus oli 12.3.2020 tuominnut A:n menettämään valtiolle RL 10 luvun 3 §:ssä tarkoitettuna laajennettuna hyötynä yli 100 000 euron arvosta omaisuutta. 

3. Valituksessaan Rovaniemen hovioikeudelle A vaati pääkäsittelyn toimittamista. A:n mukaan hänen omaisuutensa oli ollut peräisin muusta kuin rikollisesta toiminnasta, minkä osoittaakseen hän oli nimennyt henkilötodistelua. 

4. Hovioikeus hylkäsi 15.7.2021 A:n pääkäsittelypyynnön.

5. KKO myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen, jonka tuli toimittaa pääkäsittely suullisen näytön vastaanottamiseksi.   Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. 

6. KKO katsoi, että hovioikeuden olisi tullut toimittaa  asiassa pääkäsittely 1) näytön vastaanottamiseksi, ja 2) koska myös asian laatu ja merkitys vastaajalle sitä edellyttivät. 

7. KKO:ssa äänestys 3-2. Enemmistöön kuuluivat jäsenet Uusitalo, Engstrand ja Pulkkinen,   vähemmistöön puolestaan presidentti Leppänen ja jäsen Sippo. Esittelijänä toimineen Matti Pyöriän  mietintö oli enemmistön kannan mukainen.

8. Vähemmistö katsoi, että hovioikeuden tuli toimittaa pääkäsittely ainoastaan siksi, että asian laatu ja merkitys vastaaja A:lle edellytti sitä. Sen sijaan pääkäsittely ei vähemmistön mukaan ollut tarpeen suullisen todistelun eli henkilötodistelun vastaanottamiseksi. Ts. vähemmistön kannan mukaan hovioikeuden pääkäsittelyssä olisi kuultu vain A:ta muttei käräjäoikeudessa kuultuja todistajia.

KKO 2023:23 

9. Mielenkiintoinen kysymys näytön vastaanottamista koskevan perusteen osalta, siitä KKO:n enemmistö toteaa näin:

24. Asiassa esitetty todistelu on ollut laajaa ja käräjäoikeuden pääkäsittely on kestänyt useita päiviä. Näytön arviointi käräjäoikeudessa on perustunut pääasiallisesti A:n aiempien tuomioiden todistusvaikutukseen, syyttäjän nimeämään kirjalliseen todisteluun ja henkilötodisteluun sekä A:n nimeämään henkilötodisteluun. A ei ole esittänyt kirjallista selvitystä tulojensa alkuperän laillisuudesta. Nyt käsillä olevan kaltaisessa tilanteessa kirjallisella todistelulla on lähtökohtaisesti vahva näyttöarvo ja tyypillisesti henkilön, jonka hallusta omaisuus on tavattu, on helppo esittää selvitystä omaisuuden alkuperästä. Kun otetaan vielä huomioon aiemmin voimassa olleen lain matala näyttökynnys ja sittemmin säädetty käännetty todistustaakka laajennettua hyödyn menettämistä arvioitaessa, myös nämä seikat puoltavat mahdollisuutta asian ratkaisemiseen hovioikeudessa pääkäsittelyä toimittamatta.

25. Hovioikeus ei ole kuitenkaan arvioinut asiaa pelkästään kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella, vaan se on ryhtynyt arvioimaan uudelleen käräjäoikeudessa vastaanotettua suullista todistelua. Hovioikeus on perusteluissaan katsonut, että A:n oma kertomus ei ole riittänyt osoittamaan hänen väitteitään omaisuutensa alkuperästä todeksi. Edelleen hovioikeus on katsonut, että todistajien kertomukset eivät ole tuoneet selvitystä A:n väitteeseen laajasta ulkomaisesta tulonhankkimistoiminnasta. Korkein oikeus toteaa, että hovioikeus ei ole voinut luotettavasti tehdä näitä arvioita ottamatta vastaan suullista todistelua. Se, että hovioikeus on perusteluissaan ryhtynyt arvioimaan näyttöä uudelleen syyttäjän kirjallisen todistelun ja käräjäoikeuden tuomioon kirjattujen suullisten kertomusten perusteella, osoittaa, että hovioikeuden olisi tässä tapauksessa tullut toimittaa pääkäsittely näytön vastaanottamiseksi.

26. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeus ei ole tässä tapauksessa esitetyn kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella voinut päätyä siihen, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä mitään varteenotettavaa epäilystä. Hovioikeuden olisi siten tullut toimittaa pääkäsittely suullisen todistelun vastaanottamiseksi.

10. KKO:n vähemmistö puolestaan perusteli kantaansa näin: 

Arvioitaessa käräjäoikeuden suorittaman näytön arvioinnin oikeellisuutta oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 ja 15 §:n mukaisesti huomioon on siis otettava erityisesti se, kuinka selvästi ja seikkaperäisesti käräjäoikeus on perustellut näyttöratkaisunsa ja kuinka yksityiskohtaisesti perustellen tämä arviointi on hovioikeusvalituksessa riitautettu. Tässä asiassa näytön arvioinnin riitautuksen yksilöinti- ja perusteluvaatimusta on ollut omiaan korostamaan se, että näyttövaatimukset omaisuuden rikollisesta alkuperästä ovat rikosasioissa muutoin noudatettavaa selvästi alhaisemmat.

Syyttäjä on asiassa esittänyt laajaa kirjallista todistelua siitä, että A:n varallisuus on vaatimuksessa kysymyksessä olevana aikana kasvanut merkittävästi, muun muassa yksityiskohtaisilla taulukoilla vuosittaisista omaisuudenlisäyksistä tiliotetarkasteluineen. Syyttäjän mukaan varallisuuden kasvun on täytynyt selittyä rikollisella toiminnalla, koska syyttäjän hankkiman selvityksen perusteella A:lla ei ole ollut verotettavia tai muitakaan tuloja. A on puolestaan väittänyt saaneensa laillisia tuloja yritystoiminnastaan ulkomailla, minkä osoittaakseen hän on nimennyt henkilötodistelua.

Käräjäoikeuden tuomion perustelut asiassa ovat olleet poikkeuksellisen seikkaperäiset, ja niissä on otettu yksilöidysti ja yksityiskohtaisesti perustellen kantaa A:n esittämiin väitteisiin ja käräjäoikeudessa esitettyyn näyttöön. Valituksessaan hovioikeudelle A on katsonut, että hänen omaisuutensa laillinen alkuperä oli tullut käräjäoikeudessa selvitetyksi etenkin henkilötodistelulla. Hän on valituksessaan kuvaillut samaan tapaan kuin käräjäoikeudessa, minkä laatuisesta toiminnasta hänen väittämänsä tulot olivat henkilötodistelun mukaan olleet peräisin, ja pyytänyt tuon henkilötodistelun vastaanottamista uudelleen. A ei ole hovioikeudessakaan esittänyt kirjallista todistelua väittämistään ulkomailla saaduista tuloista, eikä yksilöinyt tulojen maksuajankohtia, määriä tai maksajia taikka väitteitään syyttäjän laskelmien virheellisyydestä.

A on siten valituksessaan hovioikeudelle riitauttanut käräjäoikeuden suorittaman näytön arvioinnin oikeellisuuden varsin ylimalkaisesti. Tällainen riitautus ei ole selvästikään ollut riittävä horjuttamaan käräjäoikeuden näytön arvioinnin oikeellisuutta, kun otetaan huomioon syyttäjän esittämä laaja ja yksityiskohtainen näyttö vaatimustensa tueksi sekä asiassa sovellettavat näyttövaatimukset, samoin kuin se, että käräjäoikeus on otettuaan vastaan A:n asiassa tarjoaman näytön yksityiskohtaisesti perustellut näytön arviointinsa ja kantansa A:n asiassa esittämiin väitteisiin. Hovioikeus on siten voinut perustellusti päätyä siihen, että käräjäoikeuden näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei ole jäänyt mitään varteenotettavaa epäilystä ja ettei A:n kuulemiseen todistelutarkoituksessa eikä tarjoaman muun henkilötodistelun uudelleen vastaanottamiseen ole ollut aihetta. Näin ollen pääkäsittelyn toimittaminen ei ole ollut hovioikeudessa tarpeen todistelun vastaanottamiseksi.

Siltä osin kuin kysymys on hovioikeuden velvollisuudesta toimittaa pääkäsittely asian laadun ja merkityksen vuoksi olen Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevällä kannalla. Katson siten, että asia on palautettava hovioikeuteen, jonka on varattava pääkäsittelyn toimittamista vaatineelle A:lle tilaisuus tulla pääkäsittelyssä kuulluksi muussa kuin todistelutarkoituksessa

----

Blogisti:

Kummankin kannan tueksi on siis voitu esittää painavia perusteita.  Itse kallistun enemmistön kannalle, enkä antaisi niin paljon painoa käräjäoikeuden ratkaisun sinänsä asianmukaisille perusteluille, kuten vähemmistö on tehnyt, tai sille, että A:n valitus olisi, kuten vähemmistö lausuu, jotenkin ylimalkainen. KKO:ssa ei ole ollut  kyse KKO:ssa käräjäoikeuden perusteluista, vaan siitä, miten hovioikeus on käsitellyt asiaa ja perustellut omaa ratkaisuaan. Kuten enemmistö toteaa kohdassa 25, hovioikeus on "töpännyt" - tätä sanaa enemmistö ei toki ole käyttänyt - aika raskaasti ryhtyessään arvioimaan pelkästään asiakirjojen ja käräjäoikeuden tuomion perusteella käräjäoikeudessa vastaanotettua suullista todistelua, selkokielellä siis käräjäoikeudessa kuultujen todistajien kertomuksia Sitä hovioikeus ei ollisi saanut tehdä, vaan ko. uudelleen arviointi olisi edellyttänyt tässä näytöllisesti kiperässä tapauksessa pääkäsittelyn toimittamista, jossa todistajia olisi kuultu uudelleen. Pelkästään A:n henkilökohtainen kuuleminen hovioikeuden pääkäsittelyssä ei olisi luultavasti A:n asemaa voinut parantaa.

 

 

380. Ulosottovalitus. Väittämistaakka. Prekluusio. KKO 2023:22

1. Ulosottomies on 23.2.2018 tekemällään päätöksellä ulosmitannut X:n omistaman tilan hänen ulosottovelkojiensa saatavien suorittamiseksi. Ulosmitattu kiinteistö on 26.2.2020 myyty ulosottokaaren (UK) 5 luvun 76 §:n mukaisella ulosottomiehen toimittamalla vapaalla myynnillä internet-huutokaupassa korkeimman tarjouksen tehneille A:lle ja B:lle 171 500 euron kauppahinnalla. Myyntipäätöksen mukaan pankki on panttivelkojana antanut suostumuksen kauppaan ja kauppahinta on vastannut kiinteistön käypää arvoa.

2. A ja B ovat ulosottovalituksessaan Pohjois-Savon käräjäoikeudelle vaatineet ensisijaisesti, että myyntipäätös kumotaan, ja toissijaisesti, että kauppahintaa alennetaan 43 994,27 eurolla. A:n ja B:n mukaan kiinteistöllä sijaitsevan rakennuksen kuistin perustamistapa poikkesi olennaisesti siitä, mitä myyntiesitteessä oli ilmoitettu.

3. Pankki on käräjäoikeudessa vaatinut ulosottovalituksen hylkäämistä. Perusteluiden osalta pankki on yhtynyt ulosottoviranomaisten lausumiin, joiden mukaan kiinteistössä ei ollut virhettä.

4. Käräjäoikeus on päätöksessään 23.11.202 katsonut, että ulosottomiehen antamat tiedot kuistin perustamistavasta eivät muodostaneet ulosottokaaren 5 luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua virhettä, ja hylännyt ulosottovalituksen.

5. Itä-Suomen hovioikeus on A:n ja B:n valituksen johdosta 26.10.2021 antamassaan ratkaisussa katsonut, että kiinteistö oli olennaisesti poikennut niistä tiedoista, jotka ostajille oli ennen myyntiä annettu, ja virheellisen tiedon voitiin olettaa vaikuttaneen kauppaan. Hovioikeuden mukaan myynnin jääminen voimaan ei ollut ostajien kannalta kohtuutonta, joten asiassa oli määrättävä hinnanalennusta. Hovioikeus on katsonut, että hinnanalennuksen määrä voitiin vahvistaa valittajien esittämän selvityksen mukaisena ottaen huomioon muun ohella, että velkojat eivät olleet käyttäneet puhevaltaa hovioikeudessa. Hovioikeus on alentanut kauppahintaa 43 944,27 eurolla.

6. Pankki on valituksessaan korkeimpaan oikeuteen vedonnut siihen, että sen etuoikeussaatavien määrä ylitti alennetun kauppahinnan 127 500 euroa, jolloin kauppaan tarvittaisiin ulosottokaaren 5 luvun 76 §:n mukaan sen suostumus. Hovioikeus ei kuitenkaan ollut varannut sille tilaisuutta suostumuksen antamiseen. Pankki on edelleen esittänyt, että alennetun kauppahinnan ei ollut selvitetty olevan ulosottokaaressa tarkoitetun vähimmäishinnan mukainen. Pankin mukaan sillä, ettei se ollut käyttänyt puhevaltaa hovioikeudessa, ei tullut olla asian käsittelemiselle merkitystä, vaan hovioikeuden oli tullut ottaa kyseiset seikat viran puolesta huomioon.

7. Korkeimmassa oikeudessa on ensiksi kysymys siitä, ovatko seikat, joihin pankki on vasta korkeimmassa oikeudessa vedonnut, tutkittava viran puolesta ulosottovalitusta käsiteltäessä. Jos ratkaisun perustaminen kyseisiin seikkoihin tämän sijaan edellyttää, että pankki on vedonnut niihin vastustamisensa tueksi, asiassa on seuraavaksi arvioitava, voiko pankki vedota seikkoihin ensimmäisen kerran korkeimmassa oikeudessa.

Onko kyse seikoista, jotka on ulosottovalitusta käsiteltäessä tutkittava viran puolesta?

8. UK 5 luvun 76 §:n 1 momentin mukaan ulosottomies saa myydä irtaimen tai kiinteän omaisuuden vapaasti velallisen sekä niiden velkojien ja muiden oikeuksien haltijoiden suostumuksella, joiden oikeutta myynti koskee. Saman pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan ulosottomies saa myydä omaisuuden vapaasti ilman 1 momentissa tarkoitettua suostumusta, jos kauppahinta on mahdollisen 23 §:ssä tarkoitetun vähimmäishinnan mukainen ja kauppahinta peittää kaikki etuoikeussaatavat tai kauppaan on saatu suostumus etuoikeussaatavien velkojilta.

9. Korkein oikeus toteaa, että sanotussa lainkohdassa ei säädetä ulosottovalituksen käsittelyssä noudatettavasta oikeudenkäyntimenettelystä eikä siten myöskään ulosottovalitusta käsittelevän tuomioistuimen tutkimisvelvollisuuden laajuudesta. Oikeudenkäyntimenettelyyn sovelletaan ulosottokaaren 11 lukua, joka koskee muutoksenhakua ulosottomiehen menettelyyn.

10. UK 11 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan valituksen käsittelyssä käräjäoikeudessa noudatetaan soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren (OK) 8 luvun säännöksiä hakemusasioiden käsittelystä. OK 8 luvun 13 §:stä puolestaan seuraa, että hakemusasian käsittelystä on, sikäli kuin kyseisessä luvussa tai muussa laissa ei säädetä toisin, soveltuvin osin voimassa, mitä riita-asian käsittelystä säädetään.

11. UK 11 luvun 16 §:n 1 momentin mukaan käräjäoikeus voi tutkia ulosottomiehen toimen tai päätöksen oikeellisuuden valituksessa ja vastauksessa ilmoitettuja seikkoja laajemmin. Tämä on poikkeus siitä OK 24 luvun 3 §:n 2 momentin ilmentämästä yleisestä säännöstä, että asiassa, jossa sovinto on sallittu, tuomioistuimen ratkaisua ei saa perustaa seikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai vastustamisensa tueksi vedonnut. UK 11 luvun 19 §:n 2 momentista ilmenee, että luvun 16 §:n 1 momentin poikkeussäännös laajasta tutkimisvallasta ei koske jatkomuutoksenhakua, vaan hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa noudatetaan yleisiä sääntöjä asianosaisten vetoamisvelvollisuudesta.

12. Edellä selostetuista ulosottovalituksen käsittelyyn sovellettavista säännöksistä ei seuraa, että käräjäoikeudella tai hovioikeudella olisi ollut velvollisuus taikka että hovioikeus olisi saanut viran puolesta tutkia seikkoja, joihin pankki on vasta nyt korkeimmassa oikeudessa vedonnut. Asiassa on siten seuraavaksi arvioitava, onko pankilla oikeus vedota kyseisiin seikkoihin ensimmäisen kerran korkeimmassa oikeudessa.

Onko pankilla oikeus vedota uusiin seikkoihin Korkeimmassa oikeudessa?

13. Tähän kysymykseen KKO otti perusteluissan (kohdat 13-19) kielteisen  kannan ja katsoi ettei pankilla ollut ollut pätevää aihetta olla vetoamatta ko. seikkoihin jo alemmissa oikeuksissa. KKO ei muuttanut hovioikeuden päätöksen lopputulosta.

KKO 2023:22

379. Edunvalvontavaltuutus. Asiavaltuus. Puhevalta. Lähestymiskielto. KKO 2023:21

1. Korkein oikeus (KKO) antoi tänään ennakkopäätöksenä julkaistun päätöksen edunvalvontavaltuusta koskevassa asiassa (KKO 2023:21).  Kysymys oli siitä, oliko edunvalvontavaltuutetulla oikeus hakea lähestymiskieltoa valtuuttajan suojaksi. 

2. Tapauksessa muistisairas äiti A oli valtuuttanut tyttärensä B:n edustamaan itseään omaisuuttaan koskevissa ja muissa taloudellisissa asioissa sekä sellaisissa henkilöään koskevissa asioissa, joiden merkitystä hän ei kykene ymmärtämään sillä hetkellä, jolloin valtuutusta on käytettävä. Edunvalvontavaltuutettu B:n valtuuttama asianajaja oli pyytänyt  käräjäoikeudelta lähestymiskiellon määräämistä A:n nimissä tämän suojaksi. 

3. Helsingin käräjäoikeus jätti 21.1.2022 hakemuksen tutkimatta sillä perusteella, että edunvalvontavaltuutetulla ei ollut asiavaltuutta vaatia lähestymiskieltoa A:n suojaksi. 

4. Helsingin hovioikeus, jonne B valitti, pysytti 6.7.2022 käräjäoikeuden päätöksen.

5, KKO, jonne B valitti, katsoi, että koska B ei ollut pyytänyt lähestymiskieltoa omissa nimissään vaan A:n nimissä, pyyntöä ei olisi saanut jättää tutkimatta B:n puuttuvan asiavaltuuden vuoksi. Sen sijaan asiassa olisi tullut selvittää, oliko B:llä oikeus käyttää asiassa A:n puhevaltaa, ja tässä tarkoituksessa arvioida, kykenikö A itse ymmärtämään asian merkityksen.

6. KKO kumosi käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot ja oikeusastejärjestyksen vuoksi palautti asian käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa hakemus uudelleen käsiteltäväkseen ja siinä laillisesti menetellä. 

Ratkaisuseloste KKO 2023:21

7. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat "syyllistyneet" melko alkeelliseen oikeudenkäyntivirheeseen katsoessaan hakijaksi edunvalvontavaltuutettu B:n, vaikka hakijana on itse asiassa ollut valtuuttaja A. Prosessioikeuden perusasiat eivät siis näytä olevan aina "kypsää kauraa" tuomareille!Tämä koskee myös edunvalvontavaltuutetun asemaa oikeudenkäynnissä. Edunvalvntavaltuutettu ei ole valtuuttajan legalinen (laillinen) edustaja, vaan hänen toimivaltansa perustuu valtuuttajan tahdonilmaisuun. Valtuuttaja säilyttää täysivaltaisuutensa ja oikeudenkäyntikelpoisuutensa. Kysymys siitä, kykenikö A itse ymmärtämään, mistä lähestymiskieltoasiassa oli kysymys, saattaa olla hieman hankala selvittää.

8. Helsingin Sanomien uutisjutussa tänään on kerrottu laajasti tapauksen yksityiskohdista tavalla, joka  auttaa KKO:n tiukasti juridiikkaan keskittyvää ratkaisuselostetta paremmin ymmärtämään, mistä tapauksessa on ollut kysymys.

HS:n juttu