1. Korkeimman oikeuden (KKO) 27.3.2023 antamassa ennakkopäätöksessä KKO 2023:23 on kysymys hovioikeuden velvollisuudesta toimitttaa suullinen ja julkinen pääkäsittely menettämisseuraamusta eli ns. laajennetun rikoshyödyn menettämistä koskevassa asiassa. KKO:n ratkaisu syntyi 3-2 -äänestyksen jälkeen.
2. Oulun käräjäoikeus oli 12.3.2020 tuominnut A:n menettämään valtiolle RL 10
luvun 3 §:ssä tarkoitettuna laajennettuna hyötynä yli 100 000 euron
arvosta omaisuutta.
3. Valituksessaan Rovaniemen hovioikeudelle A vaati pääkäsittelyn
toimittamista. A:n mukaan hänen omaisuutensa oli ollut peräisin muusta
kuin rikollisesta toiminnasta, minkä osoittaakseen hän oli nimennyt
henkilötodistelua.
4. Hovioikeus hylkäsi 15.7.2021 A:n pääkäsittelypyynnön.
5. KKO myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen, jonka tuli toimittaa pääkäsittely suullisen näytön vastaanottamiseksi. Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.
6. KKO katsoi, että hovioikeuden olisi tullut toimittaa asiassa
pääkäsittely 1) näytön vastaanottamiseksi, ja 2) koska myös asian
laatu ja merkitys vastaajalle sitä edellyttivät.
7. KKO:ssa äänestys 3-2. Enemmistöön kuuluivat jäsenet Uusitalo, Engstrand ja Pulkkinen, vähemmistöön puolestaan presidentti Leppänen ja jäsen Sippo. Esittelijänä toimineen Matti Pyöriän mietintö oli enemmistön kannan mukainen.
8. Vähemmistö katsoi, että hovioikeuden tuli toimittaa pääkäsittely ainoastaan siksi, että asian laatu ja merkitys vastaaja A:lle edellytti sitä. Sen sijaan pääkäsittely ei vähemmistön mukaan ollut tarpeen suullisen todistelun eli henkilötodistelun vastaanottamiseksi. Ts. vähemmistön kannan mukaan hovioikeuden pääkäsittelyssä olisi kuultu vain A:ta muttei käräjäoikeudessa kuultuja todistajia.
KKO 2023:23
9. Mielenkiintoinen kysymys näytön vastaanottamista koskevan perusteen osalta, siitä KKO:n enemmistö toteaa näin:
24. Asiassa esitetty todistelu on ollut laajaa ja käräjäoikeuden
pääkäsittely on kestänyt useita päiviä. Näytön arviointi
käräjäoikeudessa on perustunut pääasiallisesti A:n aiempien tuomioiden
todistusvaikutukseen, syyttäjän nimeämään kirjalliseen todisteluun ja
henkilötodisteluun sekä A:n nimeämään henkilötodisteluun. A ei ole
esittänyt kirjallista selvitystä tulojensa alkuperän laillisuudesta. Nyt
käsillä olevan kaltaisessa tilanteessa kirjallisella todistelulla on
lähtökohtaisesti vahva näyttöarvo ja tyypillisesti henkilön, jonka
hallusta omaisuus on tavattu, on helppo esittää selvitystä omaisuuden
alkuperästä. Kun otetaan vielä huomioon aiemmin voimassa olleen lain
matala näyttökynnys ja sittemmin säädetty käännetty todistustaakka
laajennettua hyödyn menettämistä arvioitaessa, myös nämä seikat
puoltavat mahdollisuutta asian ratkaisemiseen hovioikeudessa
pääkäsittelyä toimittamatta.
25. Hovioikeus ei ole kuitenkaan arvioinut asiaa pelkästään
kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella, vaan se on ryhtynyt
arvioimaan uudelleen käräjäoikeudessa vastaanotettua suullista
todistelua. Hovioikeus on perusteluissaan katsonut, että A:n oma
kertomus ei ole riittänyt osoittamaan hänen väitteitään omaisuutensa
alkuperästä todeksi. Edelleen hovioikeus on katsonut, että todistajien
kertomukset eivät ole tuoneet selvitystä A:n väitteeseen laajasta
ulkomaisesta tulonhankkimistoiminnasta. Korkein oikeus toteaa, että
hovioikeus ei ole voinut luotettavasti tehdä näitä arvioita ottamatta
vastaan suullista todistelua. Se, että hovioikeus on perusteluissaan
ryhtynyt arvioimaan näyttöä uudelleen syyttäjän kirjallisen todistelun
ja käräjäoikeuden tuomioon kirjattujen suullisten kertomusten
perusteella, osoittaa, että hovioikeuden olisi tässä tapauksessa tullut
toimittaa pääkäsittely näytön vastaanottamiseksi.
26. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että
hovioikeus ei ole tässä tapauksessa esitetyn kirjallisen
oikeudenkäyntiaineiston perusteella voinut päätyä siihen, että näytön
arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä mitään varteenotettavaa
epäilystä. Hovioikeuden olisi siten tullut toimittaa pääkäsittely
suullisen todistelun vastaanottamiseksi.
10. KKO:n vähemmistö puolestaan perusteli kantaansa näin:
Arvioitaessa käräjäoikeuden suorittaman näytön arvioinnin
oikeellisuutta oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 ja 15 §:n mukaisesti
huomioon on siis otettava erityisesti se, kuinka selvästi ja
seikkaperäisesti käräjäoikeus on perustellut näyttöratkaisunsa ja kuinka
yksityiskohtaisesti perustellen tämä arviointi on
hovioikeusvalituksessa riitautettu. Tässä asiassa näytön arvioinnin
riitautuksen yksilöinti- ja perusteluvaatimusta on ollut omiaan
korostamaan se, että näyttövaatimukset omaisuuden rikollisesta
alkuperästä ovat rikosasioissa muutoin noudatettavaa selvästi
alhaisemmat.
Syyttäjä on asiassa esittänyt laajaa kirjallista todistelua siitä,
että A:n varallisuus on vaatimuksessa kysymyksessä olevana aikana
kasvanut merkittävästi, muun muassa yksityiskohtaisilla taulukoilla
vuosittaisista omaisuudenlisäyksistä tiliotetarkasteluineen. Syyttäjän
mukaan varallisuuden kasvun on täytynyt selittyä rikollisella
toiminnalla, koska syyttäjän hankkiman selvityksen perusteella A:lla ei
ole ollut verotettavia tai muitakaan tuloja. A on puolestaan väittänyt
saaneensa laillisia tuloja yritystoiminnastaan ulkomailla, minkä
osoittaakseen hän on nimennyt henkilötodistelua.
Käräjäoikeuden tuomion perustelut asiassa ovat olleet
poikkeuksellisen seikkaperäiset, ja niissä on otettu yksilöidysti ja
yksityiskohtaisesti perustellen kantaa A:n esittämiin väitteisiin ja
käräjäoikeudessa esitettyyn näyttöön. Valituksessaan hovioikeudelle A on
katsonut, että hänen omaisuutensa laillinen alkuperä oli tullut
käräjäoikeudessa selvitetyksi etenkin henkilötodistelulla. Hän on
valituksessaan kuvaillut samaan tapaan kuin käräjäoikeudessa, minkä
laatuisesta toiminnasta hänen väittämänsä tulot olivat henkilötodistelun
mukaan olleet peräisin, ja pyytänyt tuon henkilötodistelun
vastaanottamista uudelleen. A ei ole hovioikeudessakaan esittänyt
kirjallista todistelua väittämistään ulkomailla saaduista tuloista, eikä
yksilöinyt tulojen maksuajankohtia, määriä tai maksajia taikka
väitteitään syyttäjän laskelmien virheellisyydestä.
A on siten valituksessaan hovioikeudelle riitauttanut käräjäoikeuden
suorittaman näytön arvioinnin oikeellisuuden varsin ylimalkaisesti.
Tällainen riitautus ei ole selvästikään ollut riittävä horjuttamaan
käräjäoikeuden näytön arvioinnin oikeellisuutta, kun otetaan huomioon
syyttäjän esittämä laaja ja yksityiskohtainen näyttö vaatimustensa
tueksi sekä asiassa sovellettavat näyttövaatimukset, samoin kuin se,
että käräjäoikeus on otettuaan vastaan A:n asiassa tarjoaman näytön
yksityiskohtaisesti perustellut näytön arviointinsa ja kantansa A:n
asiassa esittämiin väitteisiin. Hovioikeus on siten voinut perustellusti
päätyä siihen, että käräjäoikeuden näytön arvioinnin oikeellisuudesta
ei ole jäänyt mitään varteenotettavaa epäilystä ja ettei A:n kuulemiseen
todistelutarkoituksessa eikä tarjoaman muun henkilötodistelun uudelleen
vastaanottamiseen ole ollut aihetta. Näin ollen pääkäsittelyn
toimittaminen ei ole ollut hovioikeudessa tarpeen todistelun
vastaanottamiseksi.
Siltä osin kuin kysymys on hovioikeuden velvollisuudesta toimittaa
pääkäsittely asian laadun ja merkityksen vuoksi olen Korkeimman oikeuden
ratkaisusta ilmenevällä kannalla. Katson siten, että asia on
palautettava hovioikeuteen, jonka on varattava pääkäsittelyn
toimittamista vaatineelle A:lle tilaisuus tulla pääkäsittelyssä
kuulluksi muussa kuin todistelutarkoituksessa
----
Blogisti:
Kummankin kannan tueksi on siis voitu esittää painavia perusteita. Itse kallistun enemmistön kannalle, enkä antaisi niin paljon painoa käräjäoikeuden ratkaisun sinänsä asianmukaisille perusteluille, kuten vähemmistö on tehnyt, tai sille, että A:n valitus olisi, kuten vähemmistö lausuu, jotenkin ylimalkainen. KKO:ssa ei ole ollut kyse KKO:ssa käräjäoikeuden perusteluista, vaan siitä, miten hovioikeus on käsitellyt asiaa ja perustellut omaa ratkaisuaan. Kuten enemmistö toteaa kohdassa 25, hovioikeus on "töpännyt" - tätä sanaa enemmistö ei toki ole käyttänyt - aika raskaasti ryhtyessään arvioimaan pelkästään asiakirjojen ja käräjäoikeuden tuomion perusteella käräjäoikeudessa vastaanotettua suullista todistelua, selkokielellä siis käräjäoikeudessa kuultujen todistajien kertomuksia Sitä hovioikeus ei ollisi saanut tehdä, vaan ko. uudelleen arviointi olisi edellyttänyt tässä näytöllisesti kiperässä tapauksessa pääkäsittelyn toimittamista, jossa todistajia olisi kuultu uudelleen. Pelkästään A:n henkilökohtainen kuuleminen hovioikeuden pääkäsittelyssä ei olisi luultavasti A:n asemaa voinut parantaa.