perjantai 3. helmikuuta 2023

358. Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Välillinen tekeminen. Sukupuoliyhteys. KKO 2023:9

 


1. Korkein oikeus (KKO) antoi tänään ennakkopäätöksen törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa jutussa, jossa on kysymys lähinnä siitä, oliko vastaaja ollut sukupuoliyhteydessä lasten kanssa tai oliko hän syyyllistynyt ainakin sukupuoliyhteyden käsittäneeseen hyväksikäyttöön välillisenä tekijänä.

2. Ennakkopäätöksen otsikko kuuluu näin: 

A oli videoyhteydessä 9–13-vuotiaiden lasten kanssa ohjeistanut heitä työntämään esineitä sukupuolielimiinsä. Syytteen mukaan A oli käyttänyt asianomistajia itseään välikappaleena toteuttaen siten sukupuoliyhteyden heihin. Hovioikeus oli tuominnut A:n törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä, mutta hylännyt syytteen sukupuoliyhteyttä koskevan ankaroittamisperusteen osalta.

A:n ei katsottu olleen sukupuoliyhteydessä asianomistajien kanssa, eikä hänen katsottu syyllistyneen sukupuoliyhteyden käsittäneeseen hyväksikäyttöön myöskään välillisenä tekijänä. (Ään.)

RL 20 luku 7 § 1 mom 1 kohta (540/2011)
RL 20 luku 10 § 1 mom (509/2014)
RL 5 luku 4 §

3. Katsotaanpa tarkemmin, mistä asiassa on ollut kysymys.

4. Syyttäjä on Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa yhdeksässä syytekohdassa vaatinut A:lle rangaistusta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ensisijaisesti sen perusteella, että tämä oli ollut sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuorempien asianomistajien kanssa. Syytteen mukaan A oli 9–13-vuotiaita asianomistajia itseään välikappaleena käyttäen toteuttanut sukupuoliyhteyden ohjeistamalla internetin välityksellä asianomistajia laittamaan sisälleen esineen sekä pyytämällä videoimaan tilanteen ja lähettämään videon A:lle. Toissijaisesti syyttäjä on katsonut sanotuissa syytekohdissa täyttyneen törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistö, koska rikos oli kohdistunut lapsiin, joille rikos lapsen iän tai kehitystason vuoksi on ollut omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa. Teot olivat myös kokonaisuutena arvostellen törkeitä.

5. Käräjäoikeus on tuomiossaan 16.1.2020 lukenut A:n syyksi syytekohdissa 7, 18, 25, 31, 34, 35, 37, 40 ja 49 perusmuotoisen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön. Käräjäoikeuden mukaan sillä, että A oli saanut asianomistajat työntämään esineen sisäänsä, ei ollut tapahtunut sukupuolielimellä tehtävää seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon eikä muutakaan tunkeutumista toisen kehoon, koska asianomistajat olivat laittaneet esineen itse omaan sukupuolielimeensä. Rikoslain 5 luvun 4 §:n välillistä tekemistä koskeva sääntely ei soveltunut käsiteltävinä oleviin tapauksiin, koska asianomistajat eli väitetyt välikappaleet eivät olleet tehneet itselleen mitään rikosta. Käräjäoikeuden mukaan A:n menettely on ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajille erityistä vahinkoa, mutta tekoja ei ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeinä. Käräjäoikeus on tuominnut A:n näistä sekä muista rikoksista yhteiseen 4 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistukseen.

6. Helsingin hovioikeus on syyttäjän valituksen perusteella 16.4.2021 antamasssaan tuomiossa lukenut A:n syyksi edellä mainituissa syytekohdissa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön asemesta törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön. Hovioikeus on käräjäoikeuden tavoin päätynyt siihen, ettei vastaajan voitu katsoa olleen asianomistajien kanssa sukupuoliyhteydessä. Hovioikeuden mukaan internetin välityksellä tapahtuvassa teossa ei voitu pitää tekijän kohtuudella ennakoitavissa sellaista rikoslain tulkintaa, jonka mukaan tekijä on tällöin sukupuoliyhteydessä lapsen kanssa.

7. Käräjäoikeuden katsottua lainvoimaisesti A:n menettelyn olleen omiaan aiheuttamaan asianomistajille erityistä vahinkoa hovioikeus on rikoksen törkeyttä koskevassa kokonaisarvostelussaan katsonut toisin kuin käräjäoikeus, että A:n rikoksia oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeinä. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomitsemaa rangaistusseuraamusta.

8. Korkein oikeus myönsi syyttäjälle valitusluvan. Syyttäjä  aati valituksssaan, että A katsotaan mainituissa syytekohdissa olleen asianomistajien kanssa  sukupuoliyhteydessä ja että vankeusrangaitusta tällä perusteella korotetaan. A vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

9. Ratkaisuaan laajasti perustellen KKO katsoi, ettei A:n syyksi luettu menettely ole merkinnyt rikoslain 20 luvun 10 §:n 1 momentin (509/2014) määritelmäsäännöksessä tarkoitettua sukupuoliyhteyttä asianomistajien kanssa. Näin ollen hänen menettelynsä ei täytä rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohdan (540/2011) mukaista törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, joka edellyttää sitä, että tekijä on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa (kappale 20). KKO lausi lisäksi, ettei A:n voida katsoa syyllistyneen sukupuoliyhteyttä edellyttävään törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tekomuotoon myöskään rikoslain 5 luvun 4 §:ssä tarkoitettuna välillisenä tekijänä (kappale 25). 

10. Asian näin päättyessä KKO:lla ei ollut aihetta arvioida asiaa myöskään rangaistusseuraamuksen osalta toisin kuin hovioikeus.

Ratkaisuseloste 2023:9

 

torstai 2. helmikuuta 2023

357. Ennakkopäätös tuotevastuulain soveltamisesta. Kahvinkeitin. KKO 2023:8

 


1. Vakuutusyhtiö Fennia oli korvannut kotivakuutuksesta kuluttajalle asunnossa syttyneestä tulipalosta aiheutuneen vahingon. Palokunnan onnettomuusselosteessa on arvioitu, että tulipalo oli aiheutunut kahvinkeittimestä, jonka kuluttaja oli ostanut edellisenä päivänä. Kahvinkeitin oli varustettu A:lle rekisteröidyillä tavaramerkeillä Philips ja Saeco ja sen oli valmistanut A:n romanialainen tytäryhtiö. Vakuutusyhtiö on vaatinut Helsingin käräjäoikeudessa A:lta korvausta kahvinkeittimen aiheuttamasta tuotevahingosta.

2. Käräjäoikeus katsoi tuomiossaan 13.4.2018, että A oli markkinoinut sen tavaramerkillä varustettua kahvinkeitintä Suomessa ja että se oli vastuussa tuotteen puutteellisesta turvallisuudesta aiheutuneesta vahingosta. 

3. A valitti tuomiosta Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus katsoi tuomiossaan 20.12.2019 jääneen näyttämättä, että A olisi markkinoinut kahvinkeitintä omanaan. A ei siten hovioikeuden mukaan ollut vastuussa tuotevahingosta.

4. KKO myönsi vakuutusyhtiölle valitusluvan. Yhtiö vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja A velvoitetaan suorittamaan sille kanteessa vaaditut 58 879,10 euroa korkoineen. A vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

5. KKO:ssa oli ratkaistavana kysymys siitä, onko A markkinoinut sen tavaramerkeillä varustettua kahvinkeitintä omanaan tuotevastuulaissa tarkoitetulla tavalla.

6. Tuotevastuulain 5 §:n 1 momentin mukaan tuotevastuulain mukainen vahingonkorvausvelvollisuus on ensinnäkin sillä, joka on valmistanut tai tuottanut vahinkoa aiheuttaneen tuotteen (1 kohta). Lisäksi korvausvelvollisuus on muun muassa sillä, joka on markkinoinut vahinkoa aiheuttanutta tuotetta omanaan, jos tuote on varustettu hänen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan (4 kohta).

7. KKO on katsonut olevan tulkinnanvaraista, mitä tuotevastuudirektiivin 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetaan sillä, että tuotteen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan varustanut taho esiintyy tuotteen valmistajana. Kysymys on siitä, edellytetäänkö tavaramerkillä varustamisen ohella joitakin muita kriteerejä, jotta tavaramerkin haltijan katsotaan esiintyneen tuotteen valmistajana. Jos tällaisia lisäkriteerejä edellytetään, tulkintaa tarvitaan myös niiden sisällöstä ja arviointitavasta.

8. Tämän vuoksi Korkein oikeus on esittänyt 22.4.2021 unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Edellyttääkö tuotevastuudirektiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetty valmistajan määritelmä sitä, että se, joka on varustanut tuotteen tai sallinut sen varustamisen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan, myös jollakin muulla tavalla esiintyy tuotteen valmistajana?”

9. Unionin tuomioistuin on vastannut Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisupyyntöön tuomiollaan 7.7.2022, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia, C-264/21, EU:C:2022:536, seuraavasti:

”Tuotevastuuta koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä 25.7.1985 annetun neuvoston direktiivin 85/374/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna 10.5.1999 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 1999/34/EY, 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että siinä tarkoitettu valmistajan käsite ei edellytä, että se, joka on varustanut tuotteen tai sallinut sen varustamisen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan, myös jollakin muulla tavalla esiintyy tuotteen valmistajana.”

10. KKO totesi arvioinnissaan, että A:n mukaan tuotevastuulain säännökset eroavat tuotevastuudirektiivistä siltä osin kuin on kysymys tuotteen tavaramerkillään varustaneen vastuusta tuotevahingosta, sillä tuotevastuulain mukaan vahingonkorvausvastuun edellytyksenä on, että tavaramerkin haltija on myös markkinoinut tuotetta. Unionin tuomioistuimen tuomioon perustuva tuotevastuulain tulkinta, jonka mukaan tuotteen tavaramerkillään varustaneen ei edellytetä myös markkinoineen tuotetta, johtaisi A:n mukaan tuotevastuulain sanamuodon vastaiseen tulkintaan.

11.KKO toteasi, että tuotevastuulakia on tulkittava ja sovellettava huomioon ottaen tuotevastuudirektiivi ja sitä koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö. Kansallinen tuomioistuin on velvollinen tulkitsemaan kansallista lainsäädäntöä mahdollisimman pitkälle direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta direktiivissä tarkoitettu tulos saavutetaan.

12. Unionin tuomioistuin on kuitenkin katsonut, että periaatteella, jonka mukaan kansallista oikeutta on tulkittava unionin oikeuden mukaisesti, on tietyt rajat. Sen mukaan kansallisen tuomioistuimen velvollisuutta tukeutua unionin oikeuteen, kun se tulkitsee ja soveltaa asiaan liittyviä kansallisen oikeuden säännöksiä, rajoittavat yleiset oikeusperiaatteet, eikä kyseinen velvollisuus voi olla perustana kansallisen oikeuden contra legem -tulkinnalle. Direktiiviin ei voida vedota yksityisten välisessä riita-asiassa jäsenvaltion sellaisen lainsäädännön sivuuttamiseksi, joka on ristiriidassa kyseisen direktiivin kanssa (esim. tuomio 7.8.2018, Smith, C-122/17, EU:C:2018:631, 40 ja 44 kohta).

13. KKO laussui perusteluissaan, että tulkittavana olevan tuotevastuulain 5 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan vahingonkorvausvelvollisuus on sillä, joka on markkinoinut vahinkoa aiheuttanutta tuotetta omanaan, jos tuote on varustettu hänen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan. Markkinoinnin käsite on merkityssisällöltään laaja. Sillä tarkoitetaan erilaisia toimenpiteitä, joilla yritykset pyrkivät edistämään tuotteidensa tai palveluidensa myyntiä. Kun otetaan huomioon, että tavaramerkin nimenomaisena tarkoituksena on ilmaista elinkeinotoiminnassa tuotteen tai palvelun alkuperä ja erottaa markkinoilla tietyn tavaramerkin haltijan tuotteet tai palvelut muiden vastaavista, tuotteen varustamista yleisesti tunnetulla tavaramerkillä on jo sellaisenaan pidettävä markkinointina. Kysymyksessä olevaa lainkohtaa voidaan siten perustellusti tulkita sen sanamuodon perusteella niin, että tuotteen varustaminen tällaisella tavaramerkillä täyttää säännöksen mukaisen vahingonkorvausvelvollisuuden edellytyksen myös tuotteen omana markkinoimisen osalta, KKO lausui.

14. KKO jatkoi, että tuotevastuudirektiivi on saatettu kansallisesti voimaan tuotevastuulailla direktiivin mukaisena, eräin vähäisin ja tässä vailla merkitystä olevin poikkeuksin. Unionin tuomioistuimen asiassa antaman ennakkoratkaisun mukaan tuotevastuudirektiivin 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että siinä tarkoitetun valmistajan ei edellytetä esiintyvän jollakin muulla tavalla valmistajana sen lisäksi, että se on varustanut tuotteen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan. Kansallisen tuomioistuimen on tulkittava kansallista lakia mahdollisimman pitkälle yhdenmukaisesti unionin oikeuden kanssa. Tuotevastuulain 5 §:n 1 momentin 4 kohdan säännöstä on siten tulkittava niin, että tuotteen varustaminen yleisesti tunnetulla tavaramerkillä täyttää kohdassa säädetyn vahingonkorvausvelvollisuuden edellytyksen.

15. Johtopäätöksenään edellä lausutusta KKO totesi, että nyt kysymyksessä oleva kahvinkeitin oli varustettu A:n tavaramerkeillä Philips ja Saeco. A on siten markkinoinut tuotevahingon aiheuttanutta kahvinkeitintä omanaan. A on näin ollen tuotevastuulain 5 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla vastuussa vakuutusyhtiölle aiheutuneesta vahingosta, jos muut korvausvastuun edellytykset täyttyvät.

16. Kun hovioikeus on hylännyt kanteen sillä perusteella, että tuotevastuulain 5 §:n 1 momentin 4 kohdan mukainen vastuuperuste ei ole täyttynyt, se ei ole lausunut siitä, onko A tuotevastuulain 7 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla saattanut todennäköiseksi, ettei tuotteen turvallisuudessa ollut ollut vahingon aiheuttanutta puutetta sen liikkeellelaskuhetkellä. KKO lausi, että oikeusastejärjestys huomioon ottaen asia on tältä osin palautettava hovioikeuteen.

17.  KKO kumosi Helsingin hovioikeuden tuomion ja palautti asian hovioikeuteen, jonka tulee ottaa asia viipymättä käsiteltäväksi.

Ratkaisuseloste KKO 2023:8

18. KKO:n päätöslauselmassa oleva maininta siitä, että hovioikeuden tulee ottaa asia viipymättä uudelleen käsiteltäväkseen, on sangen perusteltu myös sen johdosta, että asiaa, joka on tullut vireille käräjäoikeudessa vuonna  2017, on  käsitelty eri instansseissa todella kauan. Tässä tapauksessa pitkä käsittelyaika selittyy osin sillä, että KKO pyysi ennakkoratkaisun EU-tuomioistuimelta. Mutta silti.

 

keskiviikko 1. helmikuuta 2023

356. Hovioikeus tuomitsi 43-vuotiaan miehen Pekka Katajaan kesällä 2021 kohdistuneesta murhayrityksen avunannosta 6 vuodeksi vankeuteen. Teolla oli poliittinen motiivi.

 

                 Asianomistaja Pekka Kataja puolueensa vaalitilaisuudessa

1. Vaasan hovioikeus tuomitsi eilen 31.1.2023 43-vuotiaan Juha Kalevi Lindroosin avunannosta perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikön Pekka Katajan murhan yritykseen sekä törkeään kotirauhan rikkomiseen kuudeksi vuodeksi vankeuteen. Hovioikeus katsoi selvittetyksi, että teolla oli poliittinen motiivi. Lindroos määrätiin heti vangittavaksi.

2. Aiemmin Keski-Suomen käräjäoikeus oli 11.3.2021 hylännyt teon kiistänyttä Lindroosia vastaan ajetut syytteet näyttämättöminä. Syyttäjä ja Kataja valittivat tuomiosta hovioikeuteen.

3. Pekka Katajan kohdistuvaa murhan yritystä on käsitelty laajasti julkisuudesta. Rikos tapahtui 17.7.2020 Jämsänkoskella Katajan asunnolla, jonne kaksi miestä oli saapunut. Miehillä oli mukanaan paketti, jonka toinen miehistä kertoi sisältävän Katajalle osoitetun lähetyksen  perussuomalaisten puoluetoimistolta. Katajan avattua asuntonsa ulko-oven miehet hyökkäsivät hänen kimppuum, jolloin Kataja sai päähänsä 20 iskua mahdollisesti vasarasta niin, että hänen kallonsa murtui. Poliisi ei ole onnistunut selvittämään, keitä Katajajan kimpuun käyneet miehet olivat.

4. Rikoksen esitutkinnan ja oikeudenkäynnin vaiheita on selostettu mm. Wikipediassa

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Katajan_murhayritys 

5. Hovioikeuden tiedote  

6. Vastaajaa on syytetty ensisijaisesti murhan yrityksestä ja vaihtoehtoisesti avunannosta murhan yritykseen. Lisäksi häntä syytettiin törkeästä kotirauhan rikomisesta ja vaihtoehtoisesti avunannosta törkeään kotirauhan rikkomiseen. Käräjäoikeus (käräjätuomari Matti Kuuliala ja lautamiehet) hylkäsi kaikki syytteet asiassa. Syyttäjät ja asianomistaja Kataja valittivat tuomiosta hovioikeuteen uudistaen käräjäoikeudessa esittämänsä syytteet.

7. Hovioikeus totesi, että asiassa on kyse ns. aihetodistelun arvioinnista. Aihetodistelussa näyttö koostuu seikoista, jotka eivät suoraan vaan ainoastaan niistä tehtävien johtopäätösten kautta välillisesti todistavat teosta ja siihen osallisista.

8. Hovioikeus katsoi perusteluissaan näytön tukevan syytettä vastaajan osallisuudesta tekoihin. Näyttö ei kuitenkaan ollut riittävän vahvaa osoittamaan, että vastaaja olisi ollut tekopaikalla ja kohdistanut uhriin väkivaltaa. Näin ollen siitä, että vastaaja olisi tekijänä syyllistynyt väitettyihin rikoksiin, oli jäänyt varteeenotettava epäily.

9. Hovioikeus on kuitenkin katsonut, että avunannon osalta syytteen tueksi esitetty näyttö on lähtökohtaisesti niin vahvasti syytettä tukevaa, että vastajan voitiin edellyttää konkretisoitavan kiistämisensä perusteet sekä selittävän hänen osallisuuteensa viittaaviin seikkoja, joita ovat mm,  vastaajan sormenjäljet mainitussa postipaketissa, paketin teipin ja vastaajan asunnolta löydetyn teipin vastaavuus sekä tekijöiden käyttämän auton ja vastaajan auton samankaltaisuus.

10. Kysymys on siten asiasta, josta  prosessioikeudellisessa kirjallisuudesta käytetään termiä epäillyn (syytetyn) selvitystaakka; toisinaan käytetään sanontaa selitystaakka. Korkein oikeus on viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana aika useissa näytön arviointia koskevissa ennakkopäätöksissään kiinnnittänyt siihen huomiota, vaikka ratkaisuissa ei ole nimenomaan mainittu käsitettä selvitystaakka. Näitä ratkaisuja ovat KKO 2012:27 (kohdat 13-16), KKO 2017:12 (kohdat 9-11), KKO 2018:3 (kohta 15), KKO 2019:2 (kohta 10), KKO 2020:32 (kohta 13), KKO 2021:44 (kohta 10) ja KKO 2022:50 (kohta 12). Ks. myös VaaHO 2022:10.

11. Tässä tapauksessa hovioikeus katsoi, että vastaaja Lindroosin selitykseksi esittämä vaihtoehtoinen tapahtumainkulku oli tosin sinänsä mahdollinen, mutta syytettä tukevat seikat huomioon ottaen epäuskottava. Näin ollen hovioikeus päätyi arvioinnissaan siihen, ettei vastaajan osallisuudesta tekoon avunantajana jäänyt varteenotettavaa epäilyä. - On huomattava, että vastajan selityksen tai selvityksen epäuskottavuudelle ei voida antaa merkitystä syytteen tueksi esitetyn näytön todistusvoimaa arvioitaesa.

12. Hovioikeus katsoi selvitetyksi, että Pekka Katajaan kohdistetulla teolla on ollut poliittinen motiivi ja että vastaajan on täytynyt ymmärtää edistävänsä toiminnallaan etukäteen suunnitellun ja vakaasti harkiten tehdyn vakavan väkivallan toteutumista. Hän oli siten syyllistynyt avunantoon. Hovioikeus katsoi esittämillään perusteilla, että teko oli tehty erityisen raa`lla ja julmalla tavalla ja että se oli ollut myös kokonaisuutena arvostellen törkeä täyttäen siten murhan yrityksen ja törkeän kotirauhan rikkomisen tunnusmerkistöt.

13. Hovioikeus tuomitsi Lindroosin mainituista rikoksista yhteensä 6 vuoden vankeusrangaistukseen sekä velvoityi hänet suorittamaan Pekka Katajalle vaaditut vahingonkorvausmäärät yhteensä 39 000 euroa. 

14. Hovioikeuden tuomio on yksimielinen. Ratkaisukokoonpanoon kuuluivat hovioikeudenneuvokset Petteri Korhonen ja Sandra Wallin sekä asessori Jurkka Jämsä.

15. Hovioikeuden tuomion oikeellisuudesta ei jää järkevää epäilyä.


355. KKO 2023:7. Tuomion jälkeen valmistunut valvontarangaistusselvitys voi periaatteessa olla purkuperuste.Tässä tapauksessa se ei kuitenkaan johtanut tuomitun hakemaan purkuun.

1. Kainuun käräjäoikeus oli 13.12.2021 antamallaan ja sittemmin lainvoimaan saaneella tuomiolla tuominnut A:n vankeusrangaistukseen katsoen, että aikaisemmat ehdottomat vankeusrangaistukset, valvontarangaistukset ja yhdyskuntapalvelurangaistukset huomioon ottaen vankeusrangaistuksen tuli olla ehdoton.

2. A haki käräjäoikeuden tuomion purkamista vedoten siihen, että hänet olisi tuomittu ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta valvontarangaistukseen, mikäli käräjäoikeudella olisi ollut käytettävissään kaksi päivää tuomion antamisen jälkeen laadittu valvontarangaistusselvitys.

3. KKO katsoi, että käräjäoikeuden rangaistusseuraamusta koskevat perustelut huomioon ottaen valvontarangaistusselvityksen sisältämien seikkojen esittäminen ei todennäköisesti olisi johtanut siihen, että A olisi tuomittu valvontarangaistukseen. Hakemus hylättiin.

4. KKO totesi perusteluissaan, että  OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn eduksi purkaa, jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei aikaisemmin ole esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä.

5. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2000:127 katsonut, että seuraamusjärjestelmän kehittyminen ja monipuolistuminen huomioon ottaen OK 31 luvun 8 §:n 3 kohta soveltuu myös tilanteeseen, jossa uuden selvityksen esittämisen johdosta olisi voitu seuraamusta valittaessa päätyä tuomitsemaan vankeusrangaistuksen sijasta syytetyn kannalta lievempänä seuraamuksena pidettävä yhdyskuntapalvelurangaistus.

6. Valvontarangaistus on otettu uutena rangaistuslajina käyttöön 1.11.2011. Valvontarangaistus on vankeusrangaistusta lievempi seuraamus. Tähän nähden ja ottaen huomioon ratkaisusta KKO 2000:127 ilmenevän oikeusohjeen KKO katsoi, että OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdan säännöstä voidaan soveltaa myös nyt käsillä olevaan tilanteeseen ja A:n hakemus voidaan hyväksyä, mikäli hän osoittaa, että tuomion purkamisen edellytykset myös muutoin täyttyvät.

7. Prustelujen johtopäätösosiossa KKO katsoi, että valvontarangaistusselvityksen sisältämien seikkojen esittäminen ei todennäköisesti olisi johtanut siihen, että A olisi tuomittu valvontarangaistukseen. OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa säädetyt tuomion purkamisen edellytykset eivät ole siten täyttyneet.  

Ratkaisuseloste KKO 2023:7