maanantai 26. syyskuuta 2022

328. Haaste asianomistajan ajamassa rikosasiassa. Tiedoksianto. Prosessinedellytykset. KKO 2022:51

1. Asianomistajan (B) Helsingin käräjäoikeudessa vireille panemassa kunnianloukkausta (tekoaika 12.9.2017) koskevassa rikosasiassa haaste oli annettu vastaaja A:lle tiedoksi sähköpostilla ulkomailla (Marokossa) 11.9.2019 eli päivää ennen syyteoikeuden vanhentumista. 

2. A oli antanut haastehakemukseen 25.10.2019 kirjallisen vastauksen, minkä jälkeen hän oli esittänyt käräjäoikeuden valmisteluistunnossa 20.12.2019 väitteen siitä, että tiedoksianto ei ollut tapahtunut laillisesti. 

3. Helsingin käräjäoikeus totesi 27.3.2020 antamassaan tuomiossa, ettei tiedoksianto ollut tapahtunut laillisesti, minkä vuoksi syyteoikeus oli vanhentunut. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen. 

4. Asianomistaja B valitti Helsingin hovioikeuteen vaatien käräjäoikeuden tuomion kumoamista ja asian palauttamista. B mukaan tiedoksianto oli tapahtunut laillisesti.

5. Hovioikeus katsoi päätöksessään 11.6.20121, että oikeudenkäymiskaaren (OK) 11 luvun 18 §:n 2 momentin mukaan väite siitä, ettei tiedoksiantoa ole toimitettu määrätyssä ajassa tai säädetyllä tavalla, on tehtävä vastauksessa tai lausumassa. Mainittu säännös tuli sovellettavaksi myös rikosasiassa. Tässä tapauksessa väitettä mahdollisesta tiedoksiannon virheellisyydestä ei ollut tehty vastauksessa 25.10.2019, vaan vasta myöhemmin valmisteluistunnossa 20.12.2019. Väite oli siten esitetty liian myöhään. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja palautti asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

6. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Ari Siltama, Juha Terho ja Arto Perälä (eri mieltä).

7. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Perälä katsoi, että tiedoksiannon laillisuutta koskevan väitteen osalta kysymys on oikeudenkäynnin edellytyksiä koskevasta väitteestä. Rikosasiassa prosessinedellytykset ovat ehdottomia ja tuomioistuimen tulee ottaa ne viran puolesta huomioon. Väite tiedoksiannon virheellisyydestä on siten voitu tehdä vielä vastauksen antamisen jälkeenkin. Näin ollen käräjäoikeuden tuomiota ei tulisi kumota ja asiassa tulisi ratkaista kysymys tiedoksiannon laillisuudesta.

8. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen tiedoksiannon laillisuuden tutkimiseksi. B vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. 

9. KKO totesi päätöksessään, että kysymyksessä olevassa asiassa asianomistaja on käyttänyt oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilaki, ROL) 7 luvun mukaista syyteoikeuttaan. ROL 7 luvun 6 §:n 2 momentin mukaan haaste, haastehakemus ja siihen liitetyt asiakirjat on annettava vastaajalle tiedoksi siten kuin tiedoksiannosta OK 11 luvussa säädetään. Säännös koskee siten sanottujen asiakirjojen tiedoksiantotapaa. ROL 12 luvun 1 §:n mukaan rikosasioiden käsittelyssä ja muutoksenhaussa noudatetaan sen lisäksi, mitä tässä laissa säädetään, OK:n säännöksiä, jollei tässä laissa toisin säädetä.

10. OK 11 luvun 18 §:n 2 momentin mukaan väite siitä, ettei tiedoksiantoa ole toimitettu määrätyssä ajassa tai säädetyllä tavalla, on tehtävä vastauksessa tai lausumassa. Edellä todetuin tavoin ROL:n säännökset ovat kuitenkin rikosasiassa ensi sijassa sovellettavia. Toisin kuin OK 5 luvun 10 §:n mukaisessa riita-asian haasteessa, ROL 7 luvun 7 §:n nojalla annetussa rikosasian haasteessa vastaajaa ei kehoteta vastaamaan prosessin edellytyksiä koskeviin seikkoihin. ROL:n viimeksi mainitun säännöksen mukaan vastaajan tulee ilmoittaa kantansa häntä vastaan esitettyihin vaatimuksiin ja kiistämisensä perustelut, ilmoittaa todisteet, joihin hän aikoo vedota sekä lausua tuomioistuimen erikseen esittämistä seikoista. Asianomistajan nostamaan syytteeseen liittyvää haastetta ja siihen vastaamista koskeva ROL 7 luvun 7 §:n 1 momentti on saman sisältöinen kuin syyttäjän syytettä koskeva lain 5 luvun 9 §:n 1 momentti.

11. OK 16 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan oikeudenkäyntiväite voidaan tehdä myöhemminkin kuin puhevaltaa asiassa ensimmäistä kertaa käytettäessä, jos väite koskee seikkaa, jonka oikeus on velvollinen ottamaan huomioon omasta aloitteestaan.

12. Rikosasiassa rangaistusvaatimuksen tutkimista koskevat prosessinedellytykset ovat lähtökohtaisesti ehdottomia. Tuomioistuimen on tutkittava omasta aloitteestaan ehdottomien prosessinedellytysten täyttyminen. RL 8 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan syyteoikeuden vanhentumisen katkeaminen edellyttää, että syytettävälle on laillisesti annettu haaste tiedoksi. Rikosasioita koskevassa Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on todettu, että laillinen haaste on oikeudenkäynnin ehdoton edellytys ja laillisesti tiedoksiannettu haaste on edellytys syyteoikeuden vanhentumisajan katkeamiselle (KKO 1997:162 ja KKO 2000:107).

13. Edellä lausutun mukaisesti tuomioistuimen on rikosoikeudenkäynnissä omasta aloitteestaan varmistettava, että oikeudenkäynnin edellytykset täyttyvät. Rikosasiassa syyteoikeuden vanhentuminen ja siihen liittyen tiedoksiannon laillisuudesta varmistuminen tulee ottaa viran puolesta huomioon. Syyte on hylättävä tuomiolla, mikäli oikeus syyttää rikoksesta on vanhentunut RL 8 luvun 1 §:ssä säädetyllä tavalla.

14. Tiedoksiannon laillisuus on siten asianomistajan nostamassa rikosasiassa seikka, johon vetoaminen ei edellytä vastaajan väitettä ensimmäistä kertaa asiassa puhevaltaa käytettäessä, vaan tätä koskeva väite on ollut mahdollista tehdä vastauksen antamisen jälkeen. Tämän vuoksi A:n esittämää oikeudenkäyntiväitettä ei olisi tullut jättää hovioikeuden katsomalla tavalla liian myöhään tehtynä käsittelemättä.

15. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että kantaja B on haastehakemuksessaan vaatinut rangaistuksen ohella vahingonkorvausta kärsimyksestä. Käräjäoikeus on hylännyt rangaistusvaatimuksen vanhentuneena lausumatta erikseen vahingonkorvausvaatimuksesta. ROL 3 luvun 8 §:n mukaan jos syyte hylätään, yksityisoikeudellinen vaatimus voidaan tutkia tai vaatimuksen käsittelyä jatkaa riita-asiain oikeudenkäynnistä säädetyssä järjestyksessä.

16. Korkein oikeus toteaa, että sanottu säännös tulee sovellettavaksi siinäkin tapauksessa, että syyteoikeuden korvausvaatimuksen perusteena olevasta väitetystä rikoksesta katsottaisiin vanhentuneen (HE 82/1995 vp s. 57). Lisäksi vahingonkorvausvaatimuksen vanhentumista arvioidaan velan vanhentumisesta annetun lain säännösten perusteella. Syyteoikeuden vanhentuminen ei siten suoraan merkitse sitä, että myös väitetystä rikoksesta johtuva kantajan esittämä korvausvaatimus olisi vanhentunut. Hovioikeuden on tiedoksiannon laillisuutta koskevaa kysymystä ratkaistessaan lausuttava myös kantajan esittämästä vahingonkorvausvaatimuksesta.

17. Oikeusastejärjestys huomioon ottaen tiedoksiannon laillisuus ei tule suoraan arvioitavaksi Korkeimmassa oikeudessa. Edellä lausutuilla perusteilla asia on palautettava tiedoksiannon laillisuuden arvioimiseksi hovioikeuteen.

18. Hovioikeuden päätös kumotaan. Asia palautetaan Helsingin hovioikeuteen, jonka tulee huomioon ottaen palauttamisen syy omasta aloitteestaan ottaa asia käsiteltäväkseen ja siinä laillisesti menetellä.

Ratkaisuseloste KKO 2022:51 

19. Näinhän se on! Rikosasiassa, olkoonkin että syytettä ajaa yksinomaan asianomistaja,  prosessinedellytykset, joihin kuuluu myös haasteen tiedoksiantotapa, ovat ehdottomia. Sen vuoksi ROL 7 luvun 7 §:n mukaan ja 5 luvun 9 §:n 1 momentissa  rikosasian haasteessa vastaaja  ei kehoteta vastaamaan prosessinedellytyksiä koskeviin seikkoihin; riita-asiassa asia sen sijaan on OK 5:10:n mukaan järjestetty toisin. 

20. Lopuksi KKO on joutunut näpäyttämään käräjäoikeutta siitä, että sen olisi tullut lausua  erikseen asianomistajan esittämästä vahingonkorvausvaatomuksesta, vaikkka syyte on syyteoikeuden vanhentumisen takia hylätty. Tämäkin asia kuuluu prosessioikeuden perusteisiin.

21. Summa summarum: Tapauksesta saisi oikein hyvän kysymyksen prosessioikeuden tenttiiin!

 

 


 

 

 

 


sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

325. Raiskaus. Näytön arviointi. Äänestys oikeudessa. KKO 2022:50

1. Helsingin käräjäoikeus on syyttäjän syytteen johdosta katsonut 4.10.2019 tuomiossaan selvitetyksi, että syytetty A oli 20.7.2017 Helsingissä yksityisasunnossa käyttämällä hyväkseen sitä, että asianomistaja B oli päihtymys- tai unitilasta johtuvan tiedottomuuden taikka muun avuttoman tilan takia ollut kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, ollut sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa sekä tämän jälkeen käyttämällä asianomistajaan kohdistuvaa väkivaltaa jatkanut sukupuoliyhteyttä tämän kanssa. Asianomistaja oli syytteessä tarkoitetussa tilanteessa herännyt siihen, että A oli hänen kanssaan emätinyhdynnässä, ja herättyään yrittänyt päästä tilanteesta pois. A ei ollut kuitenkaan lopettanut, vaan oli jatkanut yhdyntää asianomistajan jaloista kiinni pitämällä. A oli yrittänyt myös työntää peniksensä asianomistajan suuhun, mutta asianomistaja oli kääntänyt päänsä pois eikä A ollut onnistunut tässä. Tämän jälkeen A oli vielä jatkanut emätinyhdyntää asianomistajan kanssa.

2. Käräjäoikeus, käräjätuomari Johanna Nevalainen ja kaksi lautamiestä,  on tuominnut A:n raiskauksesta 1 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen sekä velvoittanut hänet suorittamaan asianomistajalle vahingonkorvausta.

3. A ja syyttäjä valittivat Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus on 29.1.20121 antamassaan tuomiossa korottanut A:lle tuomitun vankeusrangaistuksen 2 vuodeksi 2 kuukaudeksi vankeutta. Muilta osin hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

4. Korkein oikeus (KKO) myönsi kevättalvella 2021 A:lle valitusluvan.  A vaati valituksessaan, että syyte ja korvausvatimukset hylätään tai että vankeusrangaitusta joka tapauksessa alennetaan. Syyttäjä ja asianomistaja B  vaativat vastauksissaan, että  valitus hylätään

Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys siitä, osoittaako esitetty näyttö riittävällä varmuudella A:n syyllistyneen hänen syykseen väitettyyn raiskaukseen vai jääkö hänen syyllisyydestään vähintäänkin varteenotettava epäily. KKO pohti asiaa perusteluissaan seuraavasti.

Raiskausta koskevat säännökset

5. Rikoslain 20 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan se, joka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi. Pykälän 2 momentin mukaan raiskauksesta tuomitaan myös se, joka käyttämällä hyväkseen sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan. Pykälän 3 momentin mukaan jos raiskaus huomioon ottaen uhkauksen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat on kokonaisuutena arvostellen vähemmän vakava kuin pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitetut teot, rikoksentekijä on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Pykälän 3 momenttia ei kuitenkaan sovelleta, jos raiskauksessa on käytetty väkivaltaa.

Näytön arvioinnin lähtökohdat

6. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti tuomioistuimen on esitettyjä todisteita ja muita asian käsittelyssä esiin tulleita seikkoja harkittuaan päätettävä, mitä asiassa on näytetty tai jäänyt näyttämättä. Tuomioistuimen on perusteellisesti ja tasapuolisesti arvioitava todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvo vapaalla todistusharkinnalla.

7. Mainitun luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rikosasiassa kantajan on näytettävä ne seikat, joihin hänen rangaistusvaatimuksensa perustuu. Pykälän 2 momentin mukaan tuomion, jossa vastaaja tuomitaan syylliseksi, edellytyksenä on, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä.

8. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:96 todennut, ettei näyttökynnys seksuaalirikoksissa ole alempi kuin muissa yhtä vakavissa rikoksissa, vaikka suoran ja yksiselitteisen näytön hankkiminen jo tekojen luonteen vuoksi on usein vaikeaa (kohta 5). Näyttökysymykset vaihtelevat tapauksittain, eikä todisteiden arvottamisesta tai punnintamenetelmistä voida antaa kiinteitä ja kaavamaisia ohjeita (kohta 6).

9..  Mainitussa ratkaisussa on lisäksi todettu (kohta 7), että riittävään varmuuteen rikoksesta ja vastaajan syyllisyydestä ei ainakaan yleensä voida päätyä vain sillä perusteella, että asianomistajan kertomus keskinäisessä vertailussa katsotaan uskottavammaksi kuin syytetyn kertomus. Asianomistajan kertomuksen painoarvoa ei myöskään itsessään lisää se, että asianomistajalla on velvollisuus pysyä totuudessa. Asianomistajan todentuntuinen ja vakuuttavakin kertomus tarvitsee virheettömyyden varmistamiseksi tuekseen välillistä näyttöä esimerkiksi väitetyn rikoksen jälkeisistä tapahtumista ja seurauksista.

10. Ratkaisussa KKO 2021:5 (kohta 96) on korostettu näytön arvioinnin tapauskohtaisuutta ja todettu olevan mahdollista, että asianomistajan kertomus voi joissakin tilanteissa ilman välillisen näytön tukeakin muodostaa riittävän vakuuttavan näytön syyksilukevaan tuomioon. Ratkaisun mukaan asianomistajan kertomuksen luotettavuuden arvioinnin pitää tällöin olla tavanomaistakin huolellisempaa ja kertomuksen luotettavuus sekä virheettömyys tulee kyetä varmistamaan muilla objektiivisesti arvioiden hyväksyttävillä kriteereillä. Myös vastaajan mahdolliset vaihtoehtoiset selitykset on arvioitava huolellisesti siten, että vastaajan syyllisyydestä ei jää varteenotettavaa epäilyä.

11. Rikosasian vastaajalla ei ole velvollisuutta lausua asiassa mitään eikä esittää syyttömyyttään tukevaa näyttöä. Lähtökohtana on, että vastaajan ei edellytetä puolustautuakseen voivan esittää vastanäyttöä syyttäjän todistelulle tai todistelua oman kertomuksensa paikkansapitävyydestä. Vastaaja voi kuitenkin kertomuksellaan sekä muilla todisteilla pyrkiä horjuttamaan rangaistusvaatimuksen tueksi esitettyä todistelua tai esittää syytteessä väitettyyn nähden vaihtoehtoisen tapahtumienkulun.

12. Korkeimman oikeuden vakiintuneen ratkaisukäytännön (esim. KKO 2012:27, kohdat 13-16, KKO 2017:12, kohta 11, KKO 2018:3, kohta 15 ja KKO 2021:44, kohta 10) mukaisesti rikosasian vastaajan voidaan edellyttää selvittävän omaa toimintaansa ja kiistämistään tukevia seikkoja, jos rikosasian kantaja on esittänyt riittävän vahvan näytön syytteen tueksi. Jos sanottu riittävän vahva näyttö on esitetty, vastaajan vaihtoehtoista tapahtumainkulkua koskevan kertomuksen epäuskottavuudelle voidaan antaa merkitystä arvioitaessa syytteen tueksi esitettyä näyttöä. Vastaajan kertomuksen epäuskottavuus ei itsessään lisää syytteen tueksi esitettyjen todisteiden ja asian käsittelyssä esiin tulleiden syytettä tukevien seikkojen todistusvoimaa.

Riidattomat tapahtumatiedot

13. Asianomistaja ja A ovat yhdenmukaisesti kertoneet, että he olivat tavanneet yöaikaan kadulla. He eivät olleet tunteneet toisiaan entuudestaan. Asianomistaja oli tapaamishetkellä ollut huolissaan läheisensä puolesta. Asianosaiset olivat menneet yhdessä A:n asuntoon, jossa he olivat olleet sukupuoliyhteydessä. Sukupuoliyhteyden jälkeen asianomistaja oli kävellyt kotiinsa A:n saattaessa häntä osan matkaa.

Asianomistajan kertomus

14. Asianomistaja on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että hän oli tavannut A:n kadulla poistuttuaan eräästä ravintolasta yöllä kello 1.20 aikoihin. Asianomistaja oli tätä ennen juonut ravintolassa useita oluita humalahakuisesti. Asianomistaja oli ollut järkyttynyt, koska hän oli aikaisemmin päivällä joutunut tilaamaan ambulanssin puolisolleen tämän terveydentilan vuoksi, mutta tämä oli päätynyt poliisin putkaan. Asianomistaja oli itkenyt ääneen, ja A oli tullut kysymään häneltä, mikä hänellä oli hätänä ja tarvitseeko hän apua. Asianomistaja oli vastannut, että A ei voinut auttaa häntä mutta hän etsii ravintolaa, joka olisi vielä auki. A oli sanonut tietävänsä tällaisen ravintolan, ja asianomistaja oli jatkanut matkaa tämän kanssa. A oli pysähtynyt asuintalonsa eteen ja kertonut, että hänellä oli asunnossaan viskiä. Asianomistaja oli sanonut, että hän ei halunnut seksiä A:n kanssa. Asianomistaja oli kuitenkin arvioinut, että hänen oli turvallista mennä A:n luokse, ja hän oli mennyt sisälle tämän asuntoon. Asunnossaan A oli ottanut esille sekä olutta että viskiä ja kaatanut juomaa kahteen lasiin. He olivat istuneet asunnossa olevalle vuodesohvalle ja juoneet alkoholia.

15. Asianomistajan seuraava muistikuva on se, että hän oli herännyt selällään sohvalla A:n ollessa hänen kanssaan emätinyhdynnässä. A oli pitänyt häntä jaloista kiinni. Hänen hameensa oli ollut nostettuna vyötärölle ja hänen rintansa olivat olleet esillä. A oli ollut alasti. Asianomistaja oli tuolloin ilmaissut A:lle, että hän ei halua, mutta A oli tästä huolimatta jatkanut yhdyntää. A oli vielä yrittänyt työntää sukupuolielintään asianomistajan suuhun, mutta asianomistaja oli kääntänyt pään poispäin. A oli jatkanut yhdyntää vielä hetken. Tilanne oli päättynyt, kun A oli noussut pois ja asianomistaja oli päässyt nousemaan ylös. Asianomistaja oli halunnut nopeasti pois ja A oli taluttanut hänet ulos asunnosta. Asianomistaja oli poistuessaan katsonut, että ovessa luki nimi A. A oli kävellyt vain lyhyen matkan hänen kanssaan, koska asianomistaja ei halunnut, että A saisi tietää missä hän asuu.

16. Asianomistajan mukaan hän oli ollut varsin päihtynyt, mutta hän muistaa nämä tapahtumat hyvin. Tämä asia oli pyörinyt hänen mielessään. Hän oli tapahtuman jälkeen syytellyt siitä itseään ja hävennyt tapahtunutta. Kun hänen olonsa oli mennyt todella huonoksi, hän oli ruvennut puhumaan asiasta häntä hoitaville henkilöille. Hän oli tapahtuman jälkeen saanut takaumia tilanteesta ja käyttänyt rauhoittavia lääkkeitä nukkumiseen. Erikoislääkäri ja psykoterapeutti, jotka ovat kirjoittaneet kirjallisina todisteina esitetyt lausunnot, olivat hoitaneet häntä aikaisemmin ja tienneet hänen aikaisemmat diagnoosinsa. Nämä diagnoosit eivät ole vaikuttaneet hänen käyttäytymiseensä tai hänen vointiinsa tapahtuman jälkeen. Tapahtuma-aikaan hän oli ollut 42-vuotias ja vakituisessa parisuhteessa, ja elämäntilanne oli ollut vakaampi kuin nuorempana. Hänellä ei ollut aikaisempia seksuaaliseen väkivaltaan liittyviä traumoja.

Muu syytteen tueksi esitetty näyttö

17. Kirjallisena todisteena esitetyistä lääkärin ja psykoterapeutin lausunnoista ilmenee, että asianomistaja on kertonut tapahtuneesta heille olennaisilta osin samansisältöisesti kuin oikeudenkäynnissä. Asianomistaja on käynyt terveysasemalla 11.8.2017, jolloin hän on kertonut terveydenhoitajalle, että hänet oli raiskattu. Asianomistajalla on 16.9.2019 päivätyn lääkärinlausunnon mukaan ollut raiskauksen jälkeen ahdistuneisuutta ja levottomuutta aikaisempaa enemmän. Lääkärin arvion mukaan hänelle on raiskauksen jälkeen kehittynyt posttraumaattisen stressihäiriön oireita. Samassa lääkärinlausunnossa on myös selostettu asianomistajan aiempia psyykkisiä ongelmia, joiden johdosta hän on ollut hoidossa psykiatrian poliklinikalla sekamuotoisen ahdistus-masennustilan, tunne-elämältään epävakaan persoonallisuuden ja ADHD:n diagnooseilla.

18. Psykoterapeutin 28.8.2017 päivätyn lausunnon mukaan asianomistaja on käynyt psykoterapeutin vastaanotolla tammikuusta 2017 alkaen. Asianomistaja on elokuun alussa lomatauon jälkeen alkanut varovaisesti raportoida kesällä sattuneesta raiskaustapahtumasta. Psykoterapeutin arvion mukaan posttraumaattisen stressihäiriön oireet ovat olleet asianomistajalla ilmeiset.

Vastaajan kertomus Korkeimmassa oikeudessa ja esitutkinnassa

19. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että asianomistajan kertomus ei pidä paikkaansa. He olivat olleet sukupuoliyhteydessä, mutta tämä oli tapahtunut molempien tahdosta.

20. Tapahtumayönä A oli ollut kävelemässä kotiin päin, kun hän oli nähnyt asianomistajan. Asianomistaja oli kysynyt, oliko hänellä tulta, johon A oli vastannut kieltävästi. Asianomistaja oli sitten kertonut haluavansa ladata sähkötupakkalaitteensa ja kysynyt laturia, johon A oli vastannut, ettei hänellä ollut laturia mukana. Asianomistaja oli vielä kysynyt, asuuko A lähellä, ja A oli vastannut myöntävästi. A oli arvellut, että tämä kysymys oli johtunut sähkötupakan lataamisen tarpeesta. Kävelymatka A kotiin oli kestänyt noin 10-15 minuuttia. Asianomistaja oli kävellyt itse eikä hän ollut vaikuttanut päihtyneeltä. Matkalla he olivat puhuneet yleisistä asioista, kuten A:n kotimaasta ja asumisesta Suomessa. Asianomistaja oli myös kertonut ystävänsä joutuneen putkaan ja ruvennut itkemään tätä kertoessaan. A oli yrittänyt lohduttaa asianomistajaa.

21. Asunnollaan A oli antanut asianomistajalle laturin, ja asianomistaja oli laittanut sähkötupakan lataukseen. A oli tarjonnut teetä ja he olivat istuneet vierekkäin sohvalla. A oli yrittänyt lohduttaa asianomistajaa, jolloin asianomistaja oli ruvennut kehumaan hänen ulkonäköään. Asianomistaja oli alkanut kosketella A:n vartaloa. Hän oli avannut vyön ja riisunut A:lta housut sekä riisunut omat vaatteensa. Asianomistaja ei ollut missään vaiheessa ilmaissut, että hän ei olisi halunnut yhdyntää. A ei ollut pitänyt asianomistajaa kiinni. Yhdynnän jälkeen A oli sanonut hänelle, että sen ei olisi pitänyt mennä näin. Asianomistaja oli tarkistanut, oliko sähkötupakka latautunut. A oli saattanut asianomistajan kotiin ja halannut häntä sanoen, että tämän ystävä kyllä selviää ja kaikki on hyvin.

22. Asiassa on A:n kertomuksen muuttumisen vuoksi vedottu hänen esitutkintakertomukseensa. Esitutkintakuulustelussaan A on kiistänyt raiskanneensa ketään. Esitutkinnassa kuulustelija oli maininnut asianomistajan nimen ja ilmoittanut, että tämä oli kertonut menneensä nuoren miehen seurassa A:n kotiosoitteeseen. A oli vastannut, että hänen diskossa, baarissa ja eri paikoissa tapaamiaan naisia oli tullut hänen kanssaan asuntoon, mutta hän ei muistanut heidän nimiään eikä tapaamisajankohtia. Kuulustelijan mukaan asianomistaja oli kertonut tavanneensa kyseisen miehen kadulla Helsinginkadun ja Fleminginkadun kulmassa ja että asianomistaja oli ollut itkuinen. A oli kertonut, että hän ei muistanut tuollaista tapahtumaa. A oli myös sanonut, että hän oli ollut monen naisen kanssa tekemisissä eikä voinut pelkän kuvailun perusteella muistaa, vaan hänen pitäisi nähdä asianomistajan kuva, jotta hän voisi sanoa, onko tavannut tämän.

23. A on kertonut olleensa hyvin järkyttynyt häneen kohdistuneesta rikosepäilystä eikä hän ollut muistanut tapahtumaa esitutkinnassa. Hänellä on yleensäkin huono muisti. Hän oli myöhemmin muistanut tavanneensa asianomistajan, kun hän oli kävellyt asianomistajan asunnon ohi. Hän oli yrittänyt soittaa kuulustelijan hänelle antamaan puhelinnumeroon, mutta ei ollut onnistunut tavoittamaan kuulustelijaa.

Korkeimman oikeuden arviointi

24. Korkein oikeus toteaa, että asianomistajan kertomus tapahtumista ja hänelle teosta aiheutuneista seurauksista on ollut selkeä, johdonmukainen ja yksityiskohtainen. Hän on vastannut esitettyihin kysymyksiin avoimesti eikä hänen kertomuksessaan ole ollut liioitelluilta tai mahdottomilta vaikuttavia piirteitä. Asiassa ei ole ilmennyt, että asianomistajan kertomus olisi muuttunut merkityksellisiltä osiltaan ajan myötä.

25. Lääkärinlausunnoista ilmenee, että asianomistaja on ennen syytteessä tarkoitettuja tapahtumia kärsinyt pitkään psyykkisestä oireilusta, muun muassa sekamuotoisesta ahdistus-masennustilasta, tunne-elämältään epävakaasta persoonallisuudesta ja ADHD:sta. Tapahtuman jälkeen hänellä on todettu posttraumaattinen stressihäiriö, jonka on lausunnoissa katsottu liittyvän nyt käsiteltävään tapahtumaan. Asianomistajan oireita koskevan selvityksen näyttöarvoa arvioitaessa on otettava huomioon se, että oireisiin voi olla lukuisia muita syitä kuin syytteenmukainen tapahtumainkulku. Tässä asiassa sanottua näyttöarvoa heikentävät asianomistajan aikaisempi oireilu ja viive tapahtumista kertomisessa. Asianomistaja on ottanut raiskaustapahtuman esille terveydenhoitajan kanssa vasta 11.8.2017 eli noin kolme viikkoa tapahtuman jälkeen ja psykoterapeutin kanssa 7.8.2017 alkaneilla vastaanottokäynneillä. Lääkärinlausunnosta ilmenee asianomistajan käyneen terveyskeskuslääkärin vastaanotolla 27.7.2017, mutta tuolloin asianomistaja ei ole tuonut tapahtumaa esille. Asiassa ei myöskään ole esitetty tarkempaa selvitystä siitä, miten tätä tapahtumaa on käsitelty psykoterapeutin kanssa. Nämä epävarmuustekijät ja asianomistajan pitkäaikaisen muun psyykkisen oireilun huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että selvitys asianomistajan tapahtuman jälkeen lisääntyneestä psyykkisestä oireilusta ei juurikaan tue asianomistajan kertomusta siitä, että sukupuoliyhteys A:n kanssa oli tapahtunut nimenomaisesti hänen kertomallaan tavalla vastoin hänen tahtoaan.

26. A on vedonnut siihen, että asianomistajalla on diagnosoitu tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus ja että siihen liittyy impulsiivisuutta, joka saattaa ilmetä esimerkiksi holtittomana seksuaalisena käyttäytymisenä. Korkein oikeus katsoo, että pelkän diagnoosin perusteella ei voida tehdä päätelmää siitä, miten asianomistaja on yksittäisessä tilanteessa käyttäytynyt.

27. Asianomistajan kertomuksen uskottavuutta horjuttavaksi on A:n taholta katsottu se seikka, että hän on kyennyt kertomaan hyvin yksityiskohtaisesti tapahtumista, vaikka hän oli kertonut illan aikana juoneensa useita oluita ja ollut oman kertomuksensa mukaan hetken aikaa sammuneena. Alkoholin yksilöllisistä vaikutuksista johtuen päihtymyksen vaikutus asianomistajan muisti- ja havainnointikykyyn on vaikeasti arvioitavissa. Näyttöarvioinnissa voidaan kuitenkin ottaa huomioon, että asianomistajan kertomuksesta puuttuvat kokonaan havainnot sukupuoliyhteyden alkuvaiheesta mukaan lukien vaatteiden riisuminen. Asianomistajan kertoma hetkellinen sammuminen on mahdollinen, mutta poikkeaa hänellä muutoin tapahtumista ennen sukupuoliyhteyden aloittamista ja sen jälkeen olevista varsin tarkoista muistikuvista.

28. Lisäksi vastaajan puolesta on kiinnitetty huomiota siihen, että lääkärinlausuntoon on kirjattu käsiteltävän asian tapahtumapäiväksi 22.7.2017, kun se tosiasiassa on tapahtunut 20.7.2017. Asianomistajan mukaan kysymys on erehdyksestä, koska hän on ollut koko ajan tietoinen tapahtumapäivästä. Lääkärinlausunnossa on muun muassa todettu, että asianomistaja on herännyt raiskaustilanteessa ja että raiskaaja on ollut mustaihoinen. Näiden tietojen perusteella vaikuttaa selvältä, että kyse on samasta tapahtumasta, eikä kyseinen päivämäärävirhe lausunnossa vähennä asianomistajan kertomuksen uskottavuutta.

29. Asianomistajan kertomuksen luotettavuutta on edelleen pyritty kyseenalaistamaan sillä, että asianomistajan esittämän raiskausväitteen taustalla olisi tavoite saada huomattavaa vahingonkorvausta. Korkein oikeus ei katso tällaisen yleisluontoisen epäilyn asianomistajan kertomuksen motiivista heikentävän hänen kertomuksensa uskottavuutta.

30. Korkein oikeus katsoo kokonaisuutena arvioiden, että riidattomat tapahtumatiedot sekä asianomistajan kertomus ja kirjallisesta todistelusta ilmenevät seikat muodostavat yhdessä sellaisen lähtökohtaisesti vahvan näytön, joka antaa perusteen edellyttää vastaajan konkretisoivan kiistämisensä perusteet ja kertovan sukupuoliyhteyteen liittyvistä olosuhteista.

31. Korkein oikeus arvioi, että myös A:n kertomus on ollut selkeä, johdonmukainen, yksityiskohtainen ja keskeisiltä osiltaan muuttumaton oikeudenkäynnin eri vaiheissa. Asianomistaja on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että hän on tapahtuma-aikaan käyttänyt sähkötupakkaa, joten sähkötupakan lataamista koskevalta osin A:n kertomuksen mukainen tapahtumainkulku on ollut mahdollinen. Asianomistajan päihtymystilasta ei ole ulkopuolisten havaintoja. A on kertonut asianomistajan olleen sukupuoliyhteyden harjoittamisessa korostuneen aktiivinen, mikä tapahtumaolosuhteisiin nähden ei vaikuta todennäköiseltä. Tästä ei kuitenkaan voida tehdä johtopäätöksiä koskien A:n kertomusta yhteisymmärryksestä sukupuoliyhteyteen.

32. A:n oikeudenkäynnissä antaman kertomuksen luotettavuutta on syyttäjän ja asianomistajan mukaan heikentänyt se, että hän on esitutkinnassa kertonut, ettei muistanut kyseistä tapahtumaa. Korkein oikeus katsoo, että A:n antamaan esitutkintakertomukseen voi olla useita syitä. Syytteessä tarkoitetusta tapahtumasta kuulusteluun oli kulunut yli seitsemän kuukautta. Riidattomien tapahtumatietojen valossa on uskottavaa, että A ei ole alun perinkään tullut tietämään tai ainakaan enää kuulusteluhetkellä muistanut asianomistajan nimeä. Kuulustelija ei ole esittänyt A:lle valokuvaa asianomistajasta. A:n kuulustelussa saamat tiedot tapahtumasta ja asianomistajasta ovat olleet niin niukkoja, että A ei välttämättä ole kyennyt yhdistämään niitä kyseessä olevaan tapahtumaan. Toisaalta on myös mahdollista, että A, jota on kuulusteltu ilman avustajaa, on vakavasta rikoksesta epäiltynä varmuuden vuoksi halunnut vältellä myötävaikuttamista asian selvittämiseen. Näissä olosuhteissa yksinomaan A:n esitutkinnassa antamasta kertomuksesta ei voida tehdä päätelmiä siitä, että hänen oikeudenkäynnissä antamansa kertomus tapahtumainkulusta olisi epäluotettava.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

33. Edellä kerrotuin tavoin syyte perustuu olennaisesti vain asianomistajan sinänsä uskottavaan kertomukseen tapahtumien kulusta ja muuta syytettä tukevaa näyttöä on vain niukasti. Selvityksellä asianomistajan tapahtuman jälkeisestä oireilusta ei ole olennaista merkitystä, sillä psyykkiseen oireiluun voivat lisäksi vaikuttaa myös monet muut syyt, eikä tällaisia muita mahdollisia syitä kuin teonkuvauksen mukaisen rikoksen uhriksi joutuminen voida asiassa sulkea pois. A:n samoin uskottava kertomus huomioon ottaen syytteen tueksi esitetty todistelu ei riittävällä varmuudella sulje pois sitä mahdollisuutta, että sukupuoliyhteys on tapahtunut yhteisymmärryksessä. A:n syyllistymisestä syytteen mukaiseen raiskaukseen on siten jäänyt varteenotettava epäily. Näin ollen syyte raiskauksesta ja siihen perustuvat korvausvaatimukset on hylättävä.

34. KKO kumosi hovioikeuden tuomion. Syyte raiskauksesta hylätään ja A vapautetaan hänelle tuomitusta rangaistuksesta ja kaikesta korvausvelvollisuudesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Tuomo Antila, Päivi Hirvelä, Jussi Tapani (eri mieltä) ja Tuija Turpeinen (eri mieltä). Esittelijä Pia Haga.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Turpeinen: 

Olen perustelujen kohdista 1-24, 26 ja 28-30 Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevällä kannalla. Olen asian perusteluista ja ratkaisun lopputuloksesta eri mieltä siltä osin kuin kysymys on asianomistajaa koskevan päihtymystilan ja lääketieteellisen selvityksen merkityksestä näyttönä (kohdat 25 ja 27) sekä vastaajan antaman vastaselityksen arvioinnista ja A:n syyllistymisestä raiskaukseen (kohdat 31-33). Lausun näiltä osin seuraavaa.

Kuten Korkein oikeus on perusteluissaan kohdassa 25 lausunut, lääkärinlausunnoista ilmenee, että asianomistaja on ennen syytteessä tarkoitettuja tapahtumia kärsinyt pitkään psyykkisestä oireilusta. Tapahtuman jälkeen hänellä on todettu posttraumaattinen stressihäiriö, jonka on katsottu liittyvän nyt käsiteltävään tapahtumaan. Asianomistaja on ottanut raiskaustapahtuman esille terveydenhoitajan kanssa 11.8.2017 eli noin kolme viikkoa tapahtuman jälkeen ja psykoterapeutin kanssa 7.8.2017 alkaneilla vastaanottokäynneillä. Lääkärinlausunnosta ilmenee asianomistajan käyneen terveyskeskuslääkärin vastaanotolla 27.7.2017, mutta tuolloin asianomistaja ei ole tuonut tapahtumaa esille. Asiassa ei ole esitetty tarkempaa selvitystä siitä, miten tapahtumaa on käsitelty psykoterapeutin kanssa. Totean, että edellä kerrotun kaltainen viive seksuaalirikosta koskevasta asiasta kertomisessa ulkopuolisille tahoille ei ole mitenkään poikkeuksellista (ks. KKO 2013:96, kohta 33). Asianomistajan kertomuksen perusteella hän oli hävennyt tapahtunutta ja ryhtynyt puhumaan asiasta häntä hoitaville henkilöille vasta kun hänen olonsa oli muuttunut todella huonoksi. Katson, että viive asian esille ottamisessa asianomistajaa hoitavien henkilöiden kanssa ei heikennä asianomistajan oireista esitetyn selvityksen näyttöarvoa.

Kuten Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:96 (kohta 37) todennut, psyykkiset oireet eivät itsessään osoita rikoksen uhriksi joutumista. Yksilöllisistä eroista johtuen tietynlaisen reaktion esiintymisestä tai sen puuttumisesta ei voida tehdä kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä, onko henkilö joutunut seksuaalirikoksen uhriksi. Tässä tapauksessa asianomistajan psyykkisten oireiden on selvitetty lisääntyneen tapahtuman jälkeen, ja ne sopivat laadultaan seksuaalirikoksesta aiheutuneiksi. Lausunnon antaneilla terveydenhuollon ammattihenkilöillä on ollut tiedossaan asianomistajan aiempi sairaushistoria ja he ovat voineet ottaa sen huomioon arvioidessaan asianomistajan psyykkisten oireiden ilmaantumisajankohtaa ja mahdollista syy-yhteyttä epäiltyyn seksuaalirikokseen. Lääketieteellisessä selvityksessä tai asian käsittelyssä muutoinkaan ei ole tullut ilmi mitään syytteenalaiselle teolle vaihtoehtoista tai siitä riippumatonta seikkaa, joka selittäisi asianomistajalla todetun posttraumaattisen stressihäiriön. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen katson, että selvitys asianomistajan tapahtuman jälkeisestä psyykkisestä oireilusta tukee asianomistajan kertomusta siitä, että sukupuoliyhteys A:n kanssa oli tapahtunut hänen kertomallaan tavalla vastoin hänen tahtoaan.

Edellä esitetyn sekä Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdissa 24, 26 ja 28-30 lausutun perusteella totean johtopäätöksenäni, että riidattomat tapahtumatiedot sekä asianomistajan kertomus ja sitä tukevat kirjallisesta todistelusta ilmenevät seikat muodostavat yhdessä sellaisen vahvan näytön, jonka voidaan katsoa lähtökohtaisesti riittävän syyksi lukevaan tuomioon. Tällöin rikosasian vastaajalta voidaan edellyttää, että hän puolestaan selvittää kiistämisensä perusteet ja kertoo sukupuoliyhteyteen liittyvistä olosuhteista. Asiassa on sen perusteella arvioitava, jääkö syyllisyydestä vastaajan vaihtoehtoinen selitys huomioon ottaen varteenotettava epäily (KKO 2021:5, kohta 98 ja siinä mainitut tapaukset).

Myös A:n kertomus Korkeimmassa oikeudessa on ollut selkeä, yksityiskohtainen ja keskeisiltä osiltaan muuttumaton oikeudenkäynnin eri vaiheissa. A:n oikeudenkäynnissä antaman kertomuksen luotettavuutta on syyttäjän ja asianomistajan mukaan heikentänyt se, että hän on esitutkinnassa kertonut, ettei muistanut kyseistä tapahtumaa. Syytteessä tarkoitetusta tapahtumasta oli kulunut yli seitsemän kuukautta ennen A:n ensimmäistä kuulustelua. Riidattomien tapahtumatietojen valossa on uskottavaa, ettei A ole alun perinkään tullut tietämään tai ainakaan enää kuulusteluhetkellä muistanut asianomistajan nimeä, eikä ole välttämättä kyennyt yhdistämään kuulustelijan kysymyksiä kyseessä olevaan tapahtumaan. On myös mahdollista, että A on rikoksesta epäillyn asemassa varmuuden vuoksi halunnut vältellä myötävaikuttamista asian selvittämiseen. Pelkästään A:n esitutkinnassa ilmoittamasta muistamattomuudesta ei voida tällöin tehdä sitä johtopäätöstä, ettei hänen oikeudenkäynnissä antamansa kertomus voisi olla totuudenmukainen.

Syytteenalaiset tapahtumat olivat alkaneet asianosaisten kohdattua toisensa yöaikaan kadulla ja edenneet sukupuoliyhteyteen hyvin nopeasti ensikohtaamisesta. Seksin harjoittaminen satunnaisesti kadulla kohdatun aiemmin tuntemattoman henkilön kanssa on poikkeuksellista mutta ei mahdotonta. Pelkkä mahdollisuus ei kuitenkaan tee vaihtoehtoisesta tapahtumainkulusta varteenotettavaa, vaan esitettyä vaihtoehtoista tapahtumainkulkua on arvioitava tapauskohtaisesti muihin asiassa esille tulleisiin tapahtumatietoihin verraten.

Nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa asianomistaja oli riidattomasti ollut tapaamisen aikana hyvin itkuinen ja huolissaan läheisensä tilanteesta. Tapaamisen myöhäinen ajankohta, tapaamispaikka sekä asianomistajan läheiseensä kohdistaman huolen aiheuttama tunnetila huomioon ottaen asianomistajan kertomusta siitä, että hän oli ollut tapahtuma-aikaan voimakkaasti päihtynyt juotuaan aiemmin ravintolassa humalahakuisesti, voidaan pitää uskottavana. Tähän nähden vastaajan väite siitä, ettei hän ollut lainkaan havainnut asianomistajan päihtymystilaa, näyttäytyy epäuskottavana. Vastaavalla perusteella asianomistajan kertomusta siitä, että hän oli suostunut lähtemään A:n asuntoon tämän luvattua tarjota hänelle lisää alkoholia, voidaan pitää uskottavampana kuin A:n väitettä siitä, että asunnolle oli siirrytty sähkötupakan lataamista varten ja nautittu pelkästään teetä. A:n kertomus asunnolle siirtymisen syystä ja asianomistajan päihtymystilasta selittää varsin huonosti nämä keskeiset asianomistajan yksityiskohtaisesti kertomat seikat, jotka saavat tukea riidattomista tapahtumatiedoista.

A:n kertomukselle Korkeimmassa oikeudessa on ollut leimaa-antavaa se, että hän on kuvannut asianomistajan korostuneen aloitteelliseksi ja itsensä asianomistajan seksuaalisen lähentelyn lähes vastentahtoiseksi kohteeksi. A:n kertomuksen mukaan asianomistaja oli aloittanut itselleen täysin tuntemattoman henkilön lähentelyn samaan aikaan, kun hän oli murehtinut vakituisen kumppaninsa tilannetta. Tällaista käyttäytymistä voidaan pitää hyvin poikkeuksellisena, eikä se saa tukea asianomistajan henkilöstä tai henkilökohtaisista oloista esitetystä selvityksestä. Sinällään on tunnettua, että alkoholilla voi olla estoja alentava vaikutus, mikä voisi johtaa poikkeuksellisen aktiiviseen seksuaaliseen käyttäytymiseen. Tämä selitys on kuitenkin ristiriidassa sen A:n väitteen kanssa, ettei asianomistaja ollut vaikuttanut päihtyneeltä eikä asunnolla ollut nautittu alkoholia. A:n selitys sukupuoliyhteyteen johtaneista tapahtumista on siten epäjohdonmukainen ja sisällöllisesti ristiriitainen.

Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdissa 26-29 on käsitelty A:n erilaisia selityksiä asianomistajan käyttäytymiselle ja seksuaalirikossyytteelle. Nämä väitteet, sekä yksittäin että yhdessä tarkasteltuna, eivät puolla käsitystä A:n kertomuksen paikkansapitävyydestä.

Katson yhteenvetona, että asianomistajan kertomusta voidaan sitä tukeva näyttö huomioon ottaen pitää luotettavana. Syytettä tukeva näyttö on asian laatuun ja näyttömahdollisuuksiin nähden myös riittävän kattava. A:n kertomus puolestaan sisältää seikkoja, jotka merkittävästi horjuttavat hänen uskottavuuttaan ja hänen kertomuksensa luotettavuutta. Esitetty vaihtoehtoinen tapahtumainkulku on mahdollinen, mutta kokonaisuutena tarkastellen varsin epätodennäköinen.

Päädyn asiassa esitettyä näyttöä kokonaisuudessaan arvioituani siihen, ettei varteenotettavaa epäilyä jää siitä, että A on syyllistynyt hovioikeuden hänen syykseen lukemaan raiskaukseen. Teossa on käytetty väkivaltaa, minkä vuoksi rikoslain 20 luvun 1 §:n 3 momenttia ei tule soveltaa.

Edellä lausutuin perustein pysytän hovioikeuden tuomion lopputuloksen.

Oikeusneuvos Tapani: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Turpeinen.



lauantai 9. heinäkuuta 2022

324. Rovaniemen hovioikeuden presidentiksi nimitettiin laamanni Jyrki Kiviniemi

 


1. Tasavallan presidentti nimitti eilen Rovaniemen hovioikeuden uudeksi presidentiksi Lapin käräjäoikeuden laamannin Jyrki Samuli Kiviniemen. Hän aloittaa uudessaa tehtävässään 1.8.2022, jolloin viran nykyinen haltija Marianne Wagner-Prenner jää eläkkeelle. Kiviniemen toimikausi päättyy 28.2.2029.

2. Jyrki Kiviniemi on  62-vuotias. Hän on syntynyt Kemijärvellä 10.2.1960 ja kirjoittanut ylioppilaaksi Kemijärven lukiosta 1979. Juristiksi eli oikeustieteen kandidaatiksi Kiviniemi valmistui 1985 Lapin korkeakoulusta, jonka nimi on muuttunut sittemmin Lapin yliopistoksi. Varatuomarin arvon Kiviniemi sai 1987 suoritettuaan tuomioistuinharjoittelun Kemijärven käräjäoikeudessa. Kiviniemi on sotilasarvoltaan luutnantti ja Lakimieskalenterin mukaan hänen harrastuksiinsa kuuluvat maratonhiihto, poronhoito, pyöräily, metsänhoito ja hillan poiminta.

3. Kiviniemi toimi 1987-90 Itä-Suomen ja 1990-94  Rovaniemen hovioikeuden viskaalina eli esittelijänä. Tämän jälkeen hän oli vuosina 1994-2009 Rovaniemen käräjäoikeuden käräjätuomarina ja hoiti tuolloin osan aikaa myös Pohjois-Suomen maaoikeuden tuomarin virkaa. Kemi-Tornion käräjäoikeuden ma. laamanniksi Kiviniemi nimitettiin elokuun alusta 2008 ja laamanniksi vuoden 2010 alusta. Lapin käräjäoikeuden laamanniksi Kiviniemi nimitettiin heinäkuun 2013 alusta lukien. Hän on siten toiminut laamannin tehtävissä reilut 13 vuotta.

4. Kiviniemi on toiminut myös Sallan piirin nimismiehenä - tosin vain yhden kuukauden kesällä 1987 -  ja ollut jäsenenä ja puheenjohtajana oikeusministeriön asettamissa työryhmissä. Kiviniemi on Tuomioistuinviraston johtokunnan jäsen ja hänellä on ollut  luottamustehtäviä tuomari- ja lakimiesjärjestöissä. Lisäksi hän on toiminut koulutustehtävissä.

5. Kiviniemi valmistui lakimieheksi 1985 jo ennen kuin itse siirryin tuomarin virasta Lappiin professorin tehtäviin. Tutustuin häneen myöhemmin, sillä Kiviniemi piti toistakymmentä vuotta Lapin oikiksessa  prosessioikeuden opetukseen liittyvää "roolit"-nimistä luentosarjaa, jonka tarkoituksena oli perehdyttää opiskelijoita käytännön lainkäyttöön ja tuomioistuimen toimintaan.

6. Jyrki Kiviniemen ohella presidentin virkaa haki neljä mutta juristia, joilla kaikilla oli tuomarinvalintalautakunnan virkaesityksestä ilmenevillä perusteilla hovioikeuden presidentin tehtävän edellyttämä  johtamistaito. Merkille pantavaa on, että Kiviniemeä lukuun ottamatta hakijat ovat osallistuneet johtamiskoulutukseen.

7. Kiviniemen kanssa loppusuoralle (finaaliin) virantäytössä selviytyi hovoikeudenlaamanni, OTT, prosessioikeuden dosentti Sakari Laukkanen (60). Laukkasen meriitit ovat vakuuttavat, sillä hän on toiminut  Rovaniemen hovoikeudessa paitsi esittelijänä, myös hovioikeudenneuvoksena (2006-2014) ja hovioikeudenlaamannina vuodesta 2014 lähtien. Hän on väitellyt  aiheesta "Tuomarin rooli" oikeustieteen tohtoriksi vuonna 1995 Lapin yliopistossa  ja toiminut Lapin oikiksessa lainkäytön asissitenttina, yliassistenttina ja yhden vuoden lainkäytön vs. professorina. Lisäksi Laukkanen on ollut KKO:n oikeussihteerinä ja oikeusministeriön erityisasiantuntijana ja kehittämispäällikkönä sekä useissa lainvalmistelu- ja kehittämistehtävissä työryhmien ja muiden toimielimien puheenjohtajana, jäsenenä, sihteerinä ja asiantuntijana. Laukkanen on prosessioikeuden dosentti kolmessa eri yliopistossa (Itä-Suomen yliopisto, Turun yliopisto ja Lappeenrannan tekninen yliopisto), muttei Lapin yliopistossa. Hän on hakenut jo aiemmin Rovaniemen, Turun ja Itä-Suomen hovioikeuden presidentin virkoja.

8. Tuomarinvalintalautakunnan 16.6.2022 päivätystä virkaesityksestä ilmenee, että korkein oikeus piti, äänestyksen jälkeen, lautakunnalle antamassaan lausunnossa Sakari Laukkasta ansioituneempana hovioikeuden presidentin virkaan. Eri mieltä olevien oikeusneuvosten lausunossa on esitetty, että Kiviniemi tulisi nimittää virkaan. Lautakunta hankki launnot viranhakijoista myös  Lapin käräjäoikeuden osastonjohtajilta (Jyrki Kiviniemestä), Tuomioistuinviraston ylijohtajalta sekä Rovaniemen hovioikeudelta sekä haastattteli hakijoita. 

9. Myös korkein oikeus haastatteli viranhakijoita sekä kuuli Rovaniemen hovioikeuden jäsenten, esittelijöiden ja kansliahankilökunnan edustajia. Korkein oikeus on myös teettänyt soveltuvuusarvioinnin hakijoista. Arvioinnin suorittaja on ollut kuultavana lautakunnan kokouksessa 16.6.2022.

10. Tuomarinvalintalautakunta toteaa virkaesityksessään, että korkein oikeus on haastatellut hakijat, ja sillä on ollut käytössään muiden elinten antamat lausunnot ja soveltuvuusarvioinnit hakijoista. KKO on myös kuullut hovioikeuden henkilökunnan edustajia asiassa. KKO:lla on siten ollut, lautakunta jatkaa, hyvät edelytykset arvioida hakijoiden pätevyyttä ja keskinäistä ansioituneisuutta presidentin virkaan. KKO:n jäsenten enemmistö on pitänyt Sakari Laukkasta ansioituneimpana virkaan. 

11. Tuomarinvalintakunnan puheenjohtajana asiassa on toiminut KKO:n jäsen, oikeusneuvos Timo Ojala.  Kuitenkin lautakunta on, vieläpä yksimielisesti, esittänyt presidentin virkaan, ei suinkaan Sakari Laukkasta, kuten KKO, vaan laamanni Jyrki Kiviniemeä. Miksi näin? 

12. Vastaus löytyy lautakunnan virkaesityksen perustelujen viimeisestä kappaleesta:  

"Kiviniemen ja Laukkasen tuomioistuinura ja johtamiskokemus on erilainen ja heidän
voidaan arvioida olevan myös johtajaominaisuuksiltaan jonkin verran erilaisia. Molemmilla on edellä selostettuja ja korkeimman oikeuden lausunnosta ilmeneviä ansioita presidentin virkaan nähden. Kiviniemellä ja Laukkasella on kokemusta tuomioistuimen johtamistehtävästä, Kiviniemellä yli 13 vuotta laamannin tehtävästä ja Laukkasella 7½ vuotta hovioikeuden osaston johtajan tehtävästä. Molempien suoriutuminen johtamistehtävissä on arvioitu olevan tehtävän edellyttämällä tasolla. Kiviniemellä on johtamiskokemusta myös oikeusministeriön  ja eri työryhmistä. Laukkanen on 
toiminut oikeusministeriön
kehittämispäällikkönä. Arvioituaan Kiviniemen ja Laukkasen ansioita, soveltuvuusarvioinnin tuloksia ja erityisesti sitä, että heistä kahdesta Kiviniemellä on merkittävää kokemusta päällikkötuomarin tehtävästä käräjäoikeuden laamannina, ja että hänen suoriutumistaan tässä tehtävässä on arvioitu varsin myönteisesti sekä sitä, että hän on toiminut aktiivisesti eri tehtävissä tuomioistuinten toiminnan kehittämisessä, tuomarinvalintalautakunta katsoo, että Kiviniemen voidaan jäljellä olevista hakijoista katsoa parhaiten täyttävän ne johtamistaitoa, kokemusta ja henkilökohtaisia ominaisuuksia koskevat vaatimukset, joita Rovaniemen hovioikeuden presidentin virka edellyttää. Myös haastattelussa esiin tulleet seikat tukevat tätä käsitystä. Kiviniemi on siten ansioitunein nyt täytettävänä olevaan virkaan."

13. Varsin tasaväkisen viranhauan ratkaisi loppujen lopuksi Jyrki Kiviniemen yli 13 vuotta kestänyt toiminta käräjäoikeuden laamannin tehtävistä Lapista. Sakari Laukkasella ei tällaista kenttäkokemusta ole, vaikka hän on toiminut kauan hovoikeudenneuoksena ja  -laamanninna. Selkokielellä ilmaistuna kyse on sitä, että Kiviniemi tuntee "laajan Lapinmaan" eli kentän ja sen oikeusolot paljon paremmin kuin yksinomaan hovioikeudessa "kököttänyt" kilpahakijansa. Kiviniemen nimitys osoittaa, että päteväksi tuomioistuimen johtajaksi voidaan tulla käytännön kautta ilman nimenomaista johtajakoulustustakin. Siihen ei välttämättä tarvita liioin tohtorinhattua tai oppiarvoja; tässä suhteessa Jyrki Kiviniemi eroaa Turun hovoikeuden presidentiksi nimitetystä Pekka Määtästä. Virkaesityksen rivien välistä voidaan myös lukea, että valinnassa oli merkitystä myös korkeimman oikeuden teettämällä hakijoiden soveltuvuusarvioinnilla sekä hakijoiden kuulemisilla. Todella mainiota, että lautakunta osoitti itsenäisyytensä, eikä suostunut noin vain noudattamaan korkeimman oikeuden enemmistön omaksumaa kantaa.

14. Jyrki Kiviniemestä Rovaniemen hovioikeus saa taitavan ja kansanomaisen, yhtäältä jämäkän, toisaalta taas rennon letkeän päällikkötuomarin. Onnittelut sekä kaimalle että hovioikeudelle!

 


323. Turun hovioikeuden presidentiksi laamanni Pekka Määttä

 

Pekka Määttä puhumassa 7. heinäkuuta 2022 Oikeusvaltion pelastaminen -seminaarissa Luumäen Kotkaniemessä presidentti P.E.Svinhufvudin kotimuseolla.

1. Tasavallan presidenti nimitti eilen 8.7.2022 Turun hovioikeuden uudeksi presidentiksi laamanni, oikeustieteen tohtori Pekka Tapio Määtän. Määtän virkakausi kestää seitsemän vuotta, se alkaa 1.12.2022 ja päättyy 30.11.2029. 

2. Pekka Määttä on 58-vuotias. Hän syntyi Kajaanissa, kirjoitti ylioppilaaksi Kuhmon yhteislyseosta ja valmistui juristiksi 1988 Lapin korkeakoulusta, joka toimii nykyisin Lapin yliopistona. Määttä sai varatuomarin arvon vuonna 1990 ja väitteli 2013, siis melko iäkkäänä eli 49-vuotiaana, oikeustieteen tohtoriksi Turun yliopistossa prosessioikeuden alalta.

3.  Pekka Määtän tuomarinura on varsin tyyypillinen meillä Suomessa. Hän on toiminut ensin kymmenkunta vuotta esittelijänä Turun hovioikeudessa ja sen jälkeen vuosina 2006-2015 käräjätuomarina kahdessa Varsinais-Suomeessa sijaitsevassa käräjäoikeudessa. Hänet nimitettiin vuonna 2016 hovioikeudenneuvokseksi Turun hovioikeuteen ja seuraavana vuonna pienen Kainuun käräjäoikeuden laamanniksi. Synnyinseudullaan hän viihtyi  pari vuotta, kunnes haki ja sai vuonna 2019 nimityksen Lahdessa toimivan Päijät-Hämeen käräjäoikeuden laamanninksi. 

4. Määttä on jo aikaisemmin hakenut hovioikeuden presidentin virkoja Helsingin ja Itä-Suomen hovioikeudesta, mutta vasta kolmas hakukerta "tärppäsi", sillä nyt hänestä tulee maan vanhimman hovoikeuden eli jo vuonna 1623 perustetun Turun hovioikeuden päällikkötuomari.

5. Määttä on hovioikeuden esittelijänä ollessaan toiminut avustavana lakimiehenä turkulaisissa asianajotoimistoissa sekä lyhyen aikaa assistenttina yliopistossa. Hän on toiminut Professor in Practice -tehtävässä sekä erilaisissa tuomareille ja esittelijöille suunnatuissa opetus- ja koulutustehtävissä. Määttä on suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon ja hänellä on oikeustieteellistä julkaisutoimintaa sekä luottamustoimia lakimiesjärjestöissä. Sotilasarvoltaan Määttä on yliluutnantti.

6. Pekka Määttä väitteli siis vuonna 2013 - tarkemmin sanottuna lokakuun  26. päivänä - tohtoriksi väitöskirjallaan, jonka nimenä on "Rikosasian joutuisa käsittely"ja  alaotsikkona "Perusoikeus ja tuomarin velvollisuus." Toimin yhdessä professori Laura Ervon kanssa väitöstutkimuksen esitarkastajana. Väitöstutkimuksen teema hieman oudoksutti, sillä vain muutamaa vuotta aikaisemmin 2007 oli Lapin yliopistossa tarkastettu Mia Mari Spolanderin samasta aiheesta laatima väitöskirjan "Menettelyn joutuisuus oikeudenmukaisen rikosoikeudenkäynnin osatekijänä." Jos olisin ollut Määtän työnohjaaja, en olisi tuollaista tutkimusteemaa hänelle suositellut.

7. Esitarkastajilla oli neljä tiivistä sivua käsittävässsä lausunnossaan, joka on päivätty 27.4.2011, paljon huomauttamista käsikirjoituksen johdosta mm. sen vuoksi, että laajuudestaan huolimatta tutkimuksen aa ja oo eli punainen lanka näytti olevan välillä pahasti kateissa. Käsikirjoitus sisälsi valtavan määrän tietoa, josta aika suurelta osalla ei ollut juuri mitään tekemistä oikeudenkäynnin joutuisuuden kanssa. Puolsimme kuitenkin väittelyluvan myöntämistä luottaen Pekka Määtän ilmoitukseen, jonka mukaan hänen tarkoituksenaan oli parannella käsikirjoitustaan kesän 2011 aikana. Tuo kesä meni ja meni myös vuoden 2012 kesäkin, mutta uutta käsikirjoitusta ei vain kuulunut. Määttä jätti uuden käsikirjoitusversion vasta keväällä 2013. Se oli edellistä parempi, mutta tästä huolimatta peruutin Turun tiedekunnalle antamani suostumukseni toimia Määtän vastaväittääjänä, joksi määrättiin Laura Ervo. Olin tuolloin jo eläkkeellä enkä halunnut vastaväittäjän kritiikilläni pahoittaa kenenkään mieltä, vaan ajattelin, että hoitakoot "turkulaiset" keskenään väitöstutkimuksen kunnialla maaliin.

8. Pekka Määtän väitöskirjassa on 730 sivua ja 2468 ala- eli kirjallisuusviitettä. Minusta puolet eli noin 350 sivua kyseistä aiheesta olisi riittänyt vallan hyvin, jolloin  väitöskirjasta olisi tullut muutenkin parempi. Professori Lauran Ervon vastaväittäjän lausunto, joka löytyy Lakimies-lehden numerosta 43/2014 sivuilta 469-496, on melko kriittinen, mutta toki väitöskirjalla oli myös ansionsa, joiden perusteella sen hyväksyminen oli täysin perusteltua. Pekka Määtän väitöstilaisuudessa pitämä lektio on julkaistu samassa Lakimiehen numerossa sivuilla 429-434. Turun yliopiston verkkosivuilla Pekka Määttä esitteli ennen väitöstilaisuutta väitöskirjaansa otsikolla "Rohkea ja taitava tuomari on paremman oikeusturvan takuuhenkilö".

9. Toissa päivänä (7.7. 2022) tuleva hovioikeuden presidentti esiintyi Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen  järjestämässä  "Oikeusvaltion pelastaminen" -seminaarissa, joka pidettiin presidentti P.E.Svinhufvudin  Luumäen Kotkaniemessä sijaitsevassa kotimuseossa. Kuinka ollakaan, Määttä puhui jälleen teemasta "Rohkea ja taitava tuomari - oikeusvaltion turvaaja". Tuollaisella supertuomarilla näyttäisi siis olevan käyttöä useissa eri tehtävissä - ainakin kyseistä luonnehdintaa voidaan käyttää useissa yhteyksissä. Mieleen tulevat tässä yhteydessä Olaus Petrin vanhat tuomarinohjeet, joiden mukaan hyvä ja älykäs (suopea) tuomari on jopa parempi kuin hyvä laki. - Pekka Määtän kuten muidenkin mainitussa seminaarissa puhuneiden henkilöiden esitelmät ovat katsottavissa Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen verkkosivun tallanteelta, lakimiesyhdistys.fi.

10. Meillä on kaikki syy uskoa, että Pekka Tapio Määttä on sellainen rohkea ja taitava tuomari, jolla on edellytykset hovioikeuden presidenttinä toimia entistä paremman oikeusturvan takuumiehenä ja oikeusvaltion varmistaajana sekä luotsata maan vanhin hovioikeus uudelle vuosisadalle. Turun hovioikeuden perustamisesta tulee nimittäin ensi vuonna kuluneeksi tasan 400 vuotta. 

Onnittelut Pekka Määtälle nimityksen johdosta!