403. Syytesidonnaisuus, aineellinen prosessinjohto, hovioikeuden menettely, raiskauden yritys. KKO 2026:32

 Lähtökohtia ja periaatteita

1. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden menettelystä on annettu laissa useita säännöksiä, jotka koskevat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisiä kysymyksiä eli ovat niin sanotusti prosessioikeuden "peruskauraa", kuten joskus on tapana sanoa. Sellaisia asioita ovat esimerkiksi nyt kommentoitavassa tapauksessa (KKO 2026:32) esille tulevat syytesidonnaisuus ja tuomioistuimen aineellinen (materiaalinen) prosessinjohto, josta käytetään myös nimikettä kyselyoikeus- ja velvollisuus. Vaikka näitä(kin) asioita korostetaan jo tulevien juristien yliopisto-opetuksessa, ilmenee niiden osalta käytännössä usein puutteita ja laiminlyöntejä, joihin joudutaan puuttumaan vielä  korkeimman oikeuden ratkaisuissa; esimerkiksi Ruotsin ja Norjan korkeimpien oikeuksien käytännössä tämä on paljon harvinaisempaa. Tämä on varsin yllättävää ja kertoo siitä, että tuomareiden täydennys- ja jatkokoulutuksessa olisi yhä tarpeen kiinnittää näihin perusasioiden riittävää huomiota.

Oikeudenkäynti käräjäoikeudessa  

1. Kommentoitavassa tapauksessa syyttäjä ja asianomistaja vaativat Pirkanmaan käräjäoikeudessa syytetty A:lle rangaistusta raiskauksesta. Syytteen mukaan A on vuonna 2022 ollut asianomistajan kanssa kahdesti sukupuoliyhteydessä käyttämällä hyväkseen sitä, että asianomistaja oli ollut tiedottomuuden ja muun avuttoman tilan takia kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. A oli riisunut sohvalla makaavalta asianomistajalta bikinialaosan ja työntänyt sukuelimensä kahdella eri tekokerralla samana aamuyönä asianomistajan emättimeen ollen kahteen eri kertaan sukupuoliyhteydessä tämän kanssa. Teko oli loppunut molemmilla kerroilla asianomistajan havahduttua A:n menettelyyn.

2. Haastehakemuksessa oli todettu riidattomaksi seikaksi muun muassa, että A on vähintään yrittänyt olla yhdynnässä asianomistajan kanssa.

3. A kiisti menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla ja katsoi, että kysymys oli ollut yhteisymmärryksessä tapahtuneesta sukupuoliyhteyden yrityksestä. A:n penis ei ollut ollut erektiossa, eikä se ollut käynyt asianomistajan emättimessä.

4. Käräjäoikeus, käräjätuomari ja lautamiehet, hylkäsi 31.1.2024 antamallaan tuomiolla syytteen. Käräjäoikeuden tuomion perustelujen mukaan riidatonta on ollut, että vastaaja on yrittänyt olla asianomistajan kanssa yhdynnässä. - Siitä, miksi käräjäoikeus ei ollut kuitenkaan kiinnittänyt sanottuun seikkaan jutun käsittelyssä asianosaisten huomiota, ei KKO:n ratkaisuselosteessa ole mainintaa.

Hovioikeuskkäsittely  

5. Syyttäjä ja asianomistaja vaativat valituksissaan Turun hovioikeudelle, että A:n syyksi luetaan raiskaus käräjäoikeudessa esitetyn syytteen mukaisesti. Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn ja lausumillaan perusteilla katsoi tuomiossaan 10.3.2025, että A:n on näytetty menetelleen syytteen teonkuvauksessa tarkoitetulla tavalla, kuitenkin siten, että hän on yrittänyt työntää sukuelimensä asianomistajan emättimeen. Hovioikeus tuomitsi A:n raiskauksen yrityksestä 1 vuoden 2 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Käsittely KKO:ssa

6. Korkein oikeus myönsi A:le valitusluvan. A vaati valituksessaan, että syyte hylätään. Syyttäjä ja asianomistaja vaativat vastauksissaan valituksen hylkäämistä.

7. Hovioikeus toimitti korkeimman oikeuden pyytämän selvityksen, josta ilmeni, ettei hovioikeus ollut ennen tuomionsa antamista varannut asianosaisille tilaisuutta lausua vastaajan mahdollisesta raiskauksen yritykseen syyllistymisestä. - Ratkaisuselosteessa ei mainita syytä tai selitystä, jonka vuoksi hovioikeus ei ollut kiinnittänyt asianosaisten huomiota teon juriduseen luonnehdintaan.

8. KKO:ssa oli kysymys ensiksi syytesidonnaisuudesta eli siitä, onko hovioikeus tuominnut A:n muusta teosta kuin siitä, mistä hänelle on vaadittu rangaistusta. Lisäksi kysymys oli aineellisen (informatiivisen) prosessinjohdon laiminlyönnistä eli hovioikeuden menettelyn oikeellisuudesta, kun se ei ollut varannut asianosaisille tilaisuutta lausua A:n mahdollisesta syyllistymisestä raiskauksen yritykseen.

Syytesidonnaisuus 

9. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 11 luvun 3 §:n mukaan vastaaja saadaan tuomita vain siitä teosta, josta hänelle on vaadittu rangaistusta. Toisaalta tuomioistuin ei ole pykälän mukaan sidottu rikosnimikkeeseen eikä lainkohtaan, jonka nojalla rangaistusta on vaadittu. Kuten lain esitöissä (HE 82/1995 vp s. 127) todetaan, kysymyksen siitä, minkä rikoksen tunnusmerkistön syytteessä kuvailtu teko täyttää, tuomioistuin ratkaisee viran puolesta.

10. KKO lausui, että sen ratkaisukäytännössä (esim. KKO 2024:28, kohta 12) on vakiintuneesti katsottu, että teolla tarkoitetaan ROL 11 luvun 3 §:ää sovellettaessa syytteen teonkuvauksen mukaista tekoa. Koska vastaajalla on oltava asianmukainen mahdollisuus puolustautua syytettä vastaan, syyksilukeminen ei saa perustua muihin seikkoihin kuin niihin, joihin syytteen teonkuvauksessa on vedottu rangaistusvaatimuksen tueksi. Tuomioistuimella ei siten ole oikeutta perustaa ratkaisuaan vastaajan sellaiseen menettelyyn, jota syytteessä ei ole kuvattu. Syytesidonnaisuutta arvioidaan ensi sijassa syytteen teonkuvauksen sanamuodon mukaisen merkityksen perusteella.

11.  Ko. asiassa esitetyn teonkuvauksen mukaan vastaaja on käyttänyt asianomistajan tiedottomuutta ja muuta avutonta tilaa hyväkseen siten, että hän on riisunut sohvalla makaavalta asianomistajalta bikinialaosan ja työntänyt sukuelimensä asianomistajan emättimeen. Hovioikeus on katsonut teonkuvauksen näytetyksi lukuun ottamatta sukuelimen emättimeen työntämistä, jota vastaaja on kuitenkin yrittänyt. KKO katsoi, että syytteen teonkuvaus sisälsi  sukuelimen emättimeen työntämisen osalta myös tällaisen työntämisen yrittämisen ja että teonkuvaus siten sisältää kaikki ne seikat, joiden perusteella hovioikeus on katsonut, että vastaaja on aloittanut kyseisen rikoksen tekemisen ja saanut myös aikaan vaaran sen täyttymisestä. Raiskauksen yrityksen syyksilukemisessa oli näin ollen ollut kysymys syytteessä esitetyn teonkuvauksen sisältämien seikkojen uudesta oikeudellisesta arvioinnista, eikä A:ta siten ollut tuomittu teosta, josta rangaistusta ei ole vaadittu.

Hovioikeus oli laiminlyönyt aineellisen prosessinjohtovelvollisuuden

12. ROL 6 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuimen tehtävänä on valvoa, että asian käsittelyssä noudatetaan selvyyttä ja järjestystä. Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuimen tulee myös valvoa, että asia tulee asianmukaisesti käsitellyksi eikä asiaan sekoiteta mitään siihen kuulumatonta. Tuomioistuimen tulee kysymyksin poistaa asianosaisten lausuntojen epäselvyyksiä ja puutteellisuuksia.

13. KKO:n mukaan jos tuomioistuin katsoo, että vastaaja tulisi tuomita rangaistukseen muun rikosnimikkeen tai lainkohdan nojalla kuin syytteessä on vaadittu, tuomioistuimen tulisi rikosoikeudenkäyntilain esitöiden mukaan kiinnittää siihen asianosaisten huomiota. Oikeudenkäyntiä on johdettava muun muassa niin, että se rikos, josta vastaaja tuomitaan rangaistukseen, ei tule hänelle yllätyksenä. (Ks. HE 82/1995 vp s. 84 ja 127.)

14. KKO totesi, että se on ratkaisukäytännössään lausunut tuomioistuimen prosessinjohdosta rikosasiassa muun ohessa, että syytteen sanamuodon ollessa tulkinnanvarainen tai ristiriitainen tuomioistuimen on  ROL 6 luvun 5 §:n 2 momentin mukaisesti pyrittävä selventämään sitä prosessinjohdollisin keinoin huomioon ottaen kuitenkin erityisesti vastaajan puolustautumismahdollisuudet ja tuomioistuimeen kohdistuva puolueettomuusvaatimus. Näin on aiheellista menetellä myös tilanteissa, joissa tuomioistuin viran puolesta harkitsee teon arvioimista muun kuin syyttäjän esittämän lainkohdan perusteella. (Ks.KKO 2020:51, kohta 14 ja siinä viitatut ratkaisut.) Tuomioistuimen velvollisuutena on kyselymahdollisuuttaan käyttäen selventää asianosaisten vaatimuksiin liittyvät epäselvyydet myös silloin, kun vaatimus kohdistuu rikosasian vastaajaan. Tuomioistuimen on tällöin turvattava vastaajan puolustautumismahdollisuudet varaamalla tälle riittävä aika vastata täsmennettyihin vaatimuksiin (KKO 2013:98, kohta 10.) 

15. ROL 6 luvun 5 §:n edellä mainittuja säännöksiä tulkittaessa tuli KKO:n mukaan ottaa huomioon myös Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/13/EU, jonka 6 artikla koskee syytetyn oikeutta saada tietoja syytteestä ja artiklan tulkintakäytäntö. Tulkinnassa tuli ottaa huomioon myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappale ja 3 kappaleen a ja b kohdat. Näiden säännösten sisältöä ja tulkintakäytäntöä KKO on selostanut perustelujen kohdissa 20-22.

16. KKO totesi vastaajan puolustautumisoikeuksien turvaamisen edellyttävän, että tuomioistuin saattaa vastaajan tietoon, jos se harkitsee teon arvioimista muun kuin syyttäjän esittämän lainkohdan perusteella. Vastaajan puolustautumisoikeudet tulee tällaisessa tilanteessa turvata varaamalla tälle riittävät mahdollisuudet tarvittaessa järjestää puolustuksensa eri tavalla.

17. Kuten edellä on mainittu, hovioikeus ei ollut ennen tuomionsa antamista varannut asianosaisille tilaisuutta lausua vastaajan mahdollisesta raiskauksen yritykseen syyllistymisestä.

18. Se, että vastaaja on yrittänyt olla yhdynnässä asianomistajan kanssa, on sinänsä ollut esillä oikeudenkäynnissä. Tästä huolimatta KKO katsoi, että hovioikeudella oli, ennen kuin se on tuominnut vastaajan syytteen teonkuvaukseen sisältyvästä mutta muusta kuin syytteessä käytetyn rikosnimikkeen ja lainkohdan mukaisesta rikoksesta, ollut velvollisuus prosessinjohdollisin keinoin varata asianosaisille tilaisuus lausua kyseisen muun rikoksen eli raiskauksen yrityksen syyksilukemisen mahdollisuudesta. Raiskauksen yrityksen lukeminen vastaajan syyksi ilman tällaista kuulemista oli ollut vastaajalle yllätyksellistä ja siten vaarantanut vastaajan puolustautumismahdollisuuksien täysimääräisen toteutumisen.

Johtopäätös ja asian palauttaminen

19.  KKO katsoi, että hovioikeus oli menetellyt virheellisesti asian käsittelyssä. Virheen korjaaminen edellytti asian käsittelyn jatkamista. Oikeusastejärjestys huomioon ottaen asia oli palautettava hovioikeuteen.

20. KKO kumosi hovioikeuden tuomion ja palautti asian  Turun hovioikeuteen, jonka tuli omasta aloitteestaan ottaa asia viipymättä uudelleen käsiteltäväkseen ja ottaen huomioon palauttamisen syy siinä laillisesti meneteltävä.

----- 

21. Korkeimman oikeuden ratkaisun perustelut noudattavat sekä syytesidonnaisuuden että tuomioistuimen prosessinjohdon osalta tismalleen niitä tulkintoja ja näkemyksiä, joita prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa on johdonmukaisesti esitetty jo 1980-luvulta lähtien. Kuten tunnettua, KKO ei kuitenkaan juuri koskaan viittaa perusteluissaan oikeuskirjallisuuteen, vaan lainsäädännön ohella ainoastaan omiin ennakkopäätöksiinsä ja lainvalmistelutöihin.

22. Itse olen tuonut sanotut tulkinnat ja näkemykset esiin jo vuonna 1974 Lakimies-lehdessä julkaistussa artikkelissani  (LM 1974 s. 25-43) ja vuonna 1988 ilmestyneessä kirjassani Materiaalinen prosessinjohto 385-388 ja s. 394-403 ja tämän jälkeen eräissä muissakin kirjoissa ja artikkeleissa. KKO on sen jälkeen useissa ennakkopäätöksissä ottanut kantaa syytesidonnaisuuteen ja tuomioistuimen aineelliseen prosessinjohtoon, mutta  yhä edelleen käytännöstä tulee esiin ratkaisuja, joissa tuomarit eivät niitä huomaa noudattaa. Ehkä he eivät välitä perehtyä myöskään kyseisiä teemoja käsittelevään oikeuskirjallisuuteen.

 

402. Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittäminen. KKO 2026:19

1. Oikeudenkäynnin kohtuuton viivästyminen voidaan hyvitää asianosaiselle valtion varoista maksettavalla rahakorvauksella; L oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä (HyvL 362/2009). Tämän ns. hyvityslain 3 §:n 1 momentin mukaan yksityisellä asianonosaisella on oikeus saada valtion varoista lain 6 §:ssä tarkoitettu kohtuullinen hyvitys, jos oikeudenkäynti viivästyy siten, että se loukkaa asianosaisen oikeutta  oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. 

2. Hyvityslaki säädettiin Suomen saatua lukuisia Euroopan ihmisoikestuomistuimen langettavia tuomioita oikeudenkäyntien viivästymisestä. Hyvityslain keskeisin tavoite oli tättäää uroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklan vatimukset . 

3. Hyvitystä on vaadittava tuomioistuimelta ennen käsittelyn päättymistä. Viivästyistä arvioitaessa otetaan oikeudenkäynnin keston lisäksi huomioon erityisesti asian latu ja laajuus, asianosaisten, viranomaisten ja tuomioistuinten toiminta oikeudenkäynnissä sekä asian merkitys  asianosaiselle. Hyvityksen määrä on 1 500 euroa vuodessa kultakin vuodelta, jona oikeudenkäynti on valtion vastuulla olevasta syystä viivästynyt. Hyvitystä maksetaan enintään 10 000 euroa. Tietyin edellytyksin hyvitystä voidaan korottaa tai alentaa.

4. Ratkaisussa KKO 2026:19, joka on annettu eilen 0.3.2026 ja julkaistu ennakkopäätöksenä (prejudikaattina),  on kysymys rikosasian asianomistajalle (A) oikeudenkäynnin viivästymisestä maksettavan hyvityksen edellytyksistä. Tapauksessa on kysymys siitä, mistä ajankohdasta oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika on alkanut ja oliko asianomistajalla oikeus hyvitykseen oikeudenkäynnin viivästymisen perusteella. 

5. Kyse on hyvityslain 5 §:n  1 momentin tutkinnasta. Momentin 2 kohdan mukaan oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa rikosasiassa, kun toimivaltainen viranomainen on ilmoittanut vastaajalle hänen tekemäkseen epäillystä rikoksesta tai kun häneen kohdistettu rikosepäily on olennaisesti vaikuttanut hänen asemaansa. Momentin 3 kohdan mukaan asianomistajan osalta sanottu aika alkaa asianomistajan vaatimuksen vireilletulosta tuomioistuimessa. 

6. Asianomistaja A oli pahoinpitelyrikoksen asianomistajana 30.10.2019 esitutkinnassa ilmoittanut vaativansa rikoksesta epäillylle rangaistusta, mutta ei ollut tuolloin esittänyt korvausvaatimuksia. Rikosasia oli tullut Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa vireille 28.6.2022, ja asianomistajan korvausvaatimus oli saapunut käräjäoikeuteen 2.5.2023. Asian pääkäsittely käräjäoikeudessa oli toimitettu 4.10.2023 ja käräjäoikeus oli antanut pääasian osalta lainvoimaiseksi jääneen tuomionsa 30.10.2023. 

7. A on käräjäoikeudessa vaatinut hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä 3 000 euroa katsoen, että  oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika oli alkanut 30.10.2019, jolloin häntä oli kultu esitutkinnassa ja jolloin hän oli esittnyt rangaistusvaatimuksen epäiltyä kohtaan.

8. Käräjäoikeus on tuomiollaan 30.10.2023 hylännyt A:n hyvitysvaatimuksen, koska A ei ollut vielä esitutkinnassa ottanut kantaa siihen, tuleeko hän esittämään asiassa korvausvaatimuksia. Näin ollen oikeudenkäynnin kestoa arvioitaessa huomioon otettavan ajan oli katsottava alkaneen vasta 2.5.2023, jolloin A oli toimittanut vaatimuskirjelmänsä käräjäoikeudelle.  Kun käräjäoikeus oli ratkaissut asian tuomiolla 30.10.2023, ei käräjäoikeusmenettely ollut kestänyt kohtuuttoman pitkään.

9. A valitti ratkaisusta Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus katsoi tuomiossaan 17.4.2024, toisin kuin käräjäoikeus, että oikeudenkäynti oli hyvityslain tarkoitetulla tavalla alkanut jo 30.10.2019, jolloin Aoli esitutkinnassa ilmoittanut vaativansa epäillylle rangaistusta. Vaikka esitutkinta oli kestänyt varsin pitkään eli 2 vuotta 3 kuukautta, asian kokonaiskäsittelyaikaa ei kuitenkan voitu pitää niin pitkänä, että A:n oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa olisi loukattu. Hovioikeus ei siten muuttanut käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta, vaan hylkäsi valituksen.

10. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A toisti valituksessaan oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä koskevan vaatimuksensa. Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. 

11. KKO katsoi katsoi tuomiossaan, jonka laajoja perusteluja ei ole tässä syytä yksityiskohtaisesti toistaa, ensinnäkin (kohdat14-19), että asianomistajalla voi olla oikeus hyvitykseen oikeudenkäynnin viivästymisestä myös silloin, kun hän on esittänyt vain rangaistusvaatimuksen. 

12. Toiseksi KKO tulkitsi hyvityslain 5 §:n 1 momentin säännöstä yhdenmukaisesti ennakkopäätöksen KKO 2020:2 kanssa oikeudenkäynnin kestona huomioon otettavan ajan alkamisesta asianomistajan osalta siten, ettei alkamisajankohta riipu siitä, minkä sisältöisen vaatimuksen asianomistaja on esittänyt: ts.  asianomistajan esitutkinnassa esittämä rangaistusvaatimus on riittävä (kohdat 20-26).

13. Puheena olevassa asiassa KKO totesi (kohdat 27-30), että käräjäoikeuden tuomion antamiseen (30.10.2019) oli kulunut A:n esitutkintakuulustelusta (30.10.2019) tasan neljä vuotta. Esitutkinta oli A:n kuulustelusta lähtien kestänyt noin kaksi vuotta kolme kuukautta. Asianomistajaa ja todistajaa oli kuultu varsin pian esitutkinnan alkamisesta, mutta pahoinpitelystä epäiltyä vasta noin kahden vuoden kuluttua. Tänä aikana polisi  ei ollut tehnyt muuta kuin ainoastaan lähettänyt pyynnön lääkärinlausunnon saamiseksi. 

14. Tapauksesa oli ollut kyse suppeasta ja yksinkertaisesta rikosasiasta. KKO katsoi, että esitutkinta oli viivästynyt hyvitykseen oikeuttavalla tavalla yhdellä vuodella kun otettiin erityisesti huomioon, että esitutkinnassa oli ollut pitkä passiivinen ajanjakso. Sen sijaan asian käsittely syyteharkinnassa ja käräjäoikeudessa ei ollut viivästynyt. Asian käsittelyn kokonaiskestoaikaakaan ei voitu pitää kohtuuttoman pitkänä, kun siitä vähennetään hyvitykseen oikeuttavaksi katsottu yhden vuoden aika. 

15. KKO velvoitti Suomen valtion suorittamaan A:lle hyviyksenä oikeudenkäynnin viivästymisestä 1 500 euroa.

16. KKO:ssa äänestys. Ratkaisu ilmaisi oikeusneuvosten Tuomo Antilan ja Eva Tammi-Salmisen mielipiteen. Oikeusneuvos Pasi Pölönen oli lopputuloksesta samaa mieltä, mutta hieman erilaisilla perusteluilla. Oikeusneuvokset Lena Engstrand ja Ari Kantor sen sijaan pysyttivät hovioikeuden ratkaisun lopputuloksen ja hylkäsivät A:n valituksen.

17. KKO:n enemmistön perustelut ovat vähemmistön jääneen kahden jäsenen - ja asian esittälijän - perusteluja vakuuttavammat. Vähemmistö on pitäytynyt lain sanamuodon mukaiseen tulkintaan ja katsonut, että HyvL 5 §:n 1 momentin 3 kohdan säännös ei mahdollista sellaista perusoikeusmyönteistä tulkintaa, jonka mukaan oikeudenkäynnin kestona huomioon otettavan ajan voitaisiin lain selvästä sanamuodosta poiketenktsoa. alkaneen jo esitutkinnassa. Vähemmistön mukaan hyvityslakia säädettäessä esitutkintavaihe on rikosasian asianomistajan kohdalla rajattu oikeudenkäynnin keston ulkopuolelle oikeudenkäynnin viivästymistä arvioitaessa. Myöskään perustuslain 106 §:stä ei vähemmistön mukaan ole johdettavissa  mahdollisuutta hyvityslain 5 §:n 1 momentin 3 kohdan selvästä sanamuodosta poikkeamiseen. 

18. Enemmistön tulkinta lähtee hyvityslain tavoitteista ja asianomistajan asettamisesta  tasavertaiseen asemaan rikosasian vastaajan kanssa. Oikeusneuvos Pölönen on omassa lausumassaan laajasti esittänyt perusteltuja näkökohtia asiasta. Vähemmistö on painottanut liiaksi perusoikeuksien turvaamisen muodollisia seikkoja, mutta KKO:n enemmistö on puoltanut perusoikeuksien aineellista turvaamista. Perustuslakivaliokunnan eräässä toisessa asiassa antaman lausunnon mukaan asianomistajan prosessuaalisten keinojen ja oikeuksien tulee olla tasavertaiset ja symmetriset rikoksesta epäillyn kanssa (PeVL 59/2014 vp s. 6). Tämän tulee olla tavoitteena myös oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä koskevan lain säännöksiä tulkittaessa.

401. Ex-arkkipiispa Leo tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä avustuspetoksesta ja törkeästä kirjapitorikoksesta

1. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus antoi tänään tuomion Karjalan kielen seura ry:n talousepäselvyyksin liittyvässä rikosjutussa. Syytettyinä jutussa olivat seuran pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja, ortodoksien kirkon eläkkeellä oleva arkkipiispa Leo eli siviilinimeltään Leo Makkonen, ja seuran talousasioista vastannut hallituksen jäsen, joka toiminut myös yhdistyksen sihteerinä. Leo on nyt 77-vuotias, hän eläköityi korkeasta virastaan joulukuun alussa 2024.

2. Käräjäoikeus tuomitsi molemmat vastaajat törkeästä avustuspetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Kumpikin tuomittiin yhden vuoden ja yhden kuukauden vankeusrangaistukseen. Rangaistus on kummankin osalta ehdollinen. 

3. Tuomion mukaan syytetyt antoivat oikeus- ja kulttuuriministeriölle vääriä tietoja ja hankkivat niiden avulla Karjalan kielen seuralle perusteetonta etua. Yhdistys perustettiin 1990-luvulla elvyttämään karjaln kieltä ja kultuuria, se hakeutui konkursiin uonna 2020. Seura sai ministeriöltä vuosina 2017-2019 avustuksia noin 500 000 euroa.

4. Käräjäoikeus velvoitti tuomitut maksamaan yhteisvastuullisesti asianomistajana olevalle oikeus- ja kulttuuriministeriölle korvausta rikoksella aiheutetusta vahingosta 162 000 euroa ja korvaamaan ministeriön oikeudenkäyntikulut 31 000 eurolla. Lisäksi oikeus velvoitti  ex-arkkipiispan yksin maksamaan ministeriölle vahingonkorvausta 9 100 euroa. 

5. Leon toisena avustajana jutussa toiminut rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori Matti Tolvanen kertoi medialle tuomion jälkeen, että Leo on pettynyt oikeuden ratkaisuun ja tulee todennäköisesti valittamaan siitä Itä-Suomen hovioikeuteen. Tolvasen mukaan Leo pitää tuomiota kohtuuttomana, koska hän ei ole saanut toiminnastaan itse mitään hyötyä, vaan hyöty on tullut yksinomaan yhdistykselle. Leo kiistää Tolvasen mukaan syyllistyneensä rikokseen, sillä hän ei ollut harhautanut ministeriötä tahallaan eikä ollut edes tietoinen syyksiluettujen tekojen rikollisuudesta. Yhdistyksen sihteeri oli käytännössä hoitanut kaikki toimet ministeriön kanssa. 

6. Käräjäoikeuden tuomion mukaan yhdistyksen hallituksen jäsen vastasi talousasioista ja määräsi yksityiskohtaisesti kirjauksista ja maksuista. Myös Leo/Makkonen oli ratkaisun mukaan selvillä yhdistyksen taloudellisesta tilasta, kiertämistoimista sekä työntekijöiden palkkauksesta, palkoista ja palkkojen rahoituksesta. 

7. Jutussa syyttäjänä toiminut Antti Hyvärinen kertoi medialle olevansa tyytyväinen käräjäoikeuden tuomioon.

8. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on antanut ratkaisusta seuraavan tiedotteen:

Käräjäoikeus on antanut tuomion Karjalan kielen seura ry:n toimintaan liittyvässä rikosasiassa.

Karjalan kielen seura ry:n hallituksen puheenjohtaja ja talousasioista vastannut hallituksen jäsen on tuomittu törkeästä avustuspetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta kumpikin yhden vuoden yhden kuukauden yhteiseen, ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Karjalan kielen seura ry:lle erityisavustusta karjalan kielen elvyttämishankkeeseen vuosina 2017, 2018 ja 2019. Tuomitut olivat antaneet Opetus- ja kulttuuriministeriölle avustuspäätöksissä edellytetyissä avustuksen käyttöä koskevissa ilmoituksissa vääriä tietoja. Väärät tiedot olivat koskeneet avustuspäätöksissä edellytettyä työajan seurantaa tai muuta luotettavaa selvitystä työajan kohdentumisesta, kahden lähipiiriyhdistyksen käyttämistä avustusvarojen todellisen käytön peittelyyn ja avustettavaan toimintaan kuulumattomien toimistokustannusten kohdentamista avustushankkeelle. Väärillä tiedoilla on pyritty siihen, että seura saa pitää avustuksena saamansa varat.

Avustettavalle hankkeelle eli avustusvaroista maksettavaksi on avustuspäätösten mukaan saanut kohdistaa muiden kuin yksinomaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti, esimerkiksi työajanseurannan avulla, työpanoksen kohdistumisen välittömästi hankkeelle. Tuomitut olivat kohdentaneet tuollaisten työntekijöiden kustannuksia avustettavalle hankkeelle ja mainituissa ilmoituksissa ilmoittaneet ministeriölle, että seuralla olisi ollut työajan seuranta. Työajan seurantaa ei ole todellisuudessa ollut. Väärä tieto on koskenut vuosien 2017 ja 2018 osalta yhteensä 47 545,89 euroa ja vuoden 2019 osalta 9 165,35 euroa eli yhteensä 56 711,24 euroa. Talousasioista vastannut hallituksen jäsen ei ole työajan seurannan osalta ollut vastuussa enää vuodelta 2019 annetun ilmoituksen tiedosta.

Lähipiiriyhdistysten avulla tuomitut olivat luoneet keinotekoista laskutusta talkootyöstä, jota ei todellisuudessa ollut ollut. Keinotekoisen laskutuksen avulla tuomitut olivat siirtäneet avustusvaroja lähipiiriyhdistyksille, jotka olivat maksaneet niillä Karjalan kielen seura ry:n sellaisia menoja, joita avustusvaroilla ei olisi avustuspäätösten mukaan saanut maksaa. Varoja oli myös siirretty takaisen seuralle avustuksina, jolloin seura oli saanut avustuspäätöksissä edellytettyä omarahoitusosuutta, joka oli todellisuudessa tullut maksetuksi avustusvaroilla. Tältä osin väärät tiedot ovat koskeneet 95 000 euron rahamäärää.

Karjalan kielen seura ry on ostanut toimistohenkilökunnan palveluja eräältä osakeyhtiöltä. Osakeyhtiö on hoitanut seuran muutkin kuin avustettavaan hankkeeseen liittyneet toimistotyöt. Vuonna 2019 tuomitut olivat kohdistaneet avustettavalle hankkeelle kaikki seuran toimistohenkilökunnan kustannukset 56 980,60 euroa. Tästä määrästä ainakin 20 000 euroa ei ole ollut avustettavan hankkeen eikä siten avustuksesta maksettavia kustannuksia.

Törkeässä kirjanpitorikoksessa on ollut kysymys lähipiiriyhdistysten käyttöön liittyneestä 95 000 euron keinotekoisesta laskutuksesta.

Tuomitut velvoitettiin suorittamaan Opetus- ja kulttuuriministeriölle vahingonkorvausta. Yhteisvastuullinen korvausvelvollisuus on 162 545,89 euroa. Hallituksen puheenjohtaja velvoitettiin lisäksi yksin suorittamaan ministeriölle korvausta 9 165,35 euroa. Molemmat tuomittiin yhteisvastuullisesti suorittamaan ministeriölle korvausta oikeudenkäyntikuluista 31 249,24 euroa.

 

400. KKO 2026:11. Korkein oikeus poisti kantelusta työtuomioistuimen tuomion väittämistaakkaa koskevan säännöksen vastaisena

1. Työtuomioistuin on työeht0- ja virkaehtosopimuksia koskevia riita-asioita ratkaiseva erityistuomioistuin. Sen tuomioihin ei voida hakea muutosta, mutta korkein oikeus voi purkaa tai kanteluteitse poistaa työtuomistuimen tuomion samoin edellytyksin kuin muidenkin tuomoistuinten tuomioista on oikeudenkäymiskaaren (OkK) 31 luvussa säädetty. Kommentoitavassa tapauksessa on kyse tällaisesta kantelusta.

2. Tarkemmin sanottuna kysymys on työtuomioistuimen  27.12.2024 antaman tuomion TT 2024:64 poistamisen edellytyksistä, kun tuomioistuin ei ole noudattanut OK 24 luvun 3 §:n 2 momentissa säädettyä väittämistaakkasäännöstä. Mainitun lainkohda mukaan asiassa, jossa sovinto on sallittu, tuomiota ei saa perustaa seikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai vastustamisensa tueksi vedonnut. OK 24 luvun 3 §:ssä tarkoitetaan seikalla oikeusseuraamuksen kannalta välittömästi ratkaisuun vaikuttavaa tosiasiaa eli niin sanottua oikeustosiseikkaa. Seikkaan vetoamisella tarkoitetaan puolestaan sitä, että asianosainen tuo seikan esiin nimenomaan tarkoituksin saada se ratkaisun perusteeksi. Jos tällaiseen seikkaan ei vedota, tuomioistuin ei voi perustaa tuomiotaan siihen siinäkään tapauksessa, että seikka muutoin tulisi asiassa esille tai olisi tuomioistuimen tiedossa.

3. Tapauksessa työntekijäjärjestö A vaati työtuomioistuimessa vireille panemassaan kanteessaan, että työnantajayhtiö B:n vahvistetaan irtisanoneen työntekijä C:n työsopimus työehtosopimuksen osana olevan irtisanomissuojasopimuksen vastaisesti ja että B velvoitetaan suorittamaan C:lle mainitun sopimuksen mukainen korvaus.

4. B katsoi vastauksessaan, että irtisanomiselle oli ollut asiallinen ja painava syy. C oli irtisanomishetkellä ollut lähes kaksi vuotta sairauslomalla ja perustellusti oli voitu arvioida C:n työkyvyttömyyden jatkuvan vastaisuudessakin.

5. Asiaa on työtuomioistuimessa käsitelty ensin kirjallisessa ja suullisessa vlmistelussa ja tämän jälkeen 12.9.2024 toimitetussa pääkäsittelyssä. Tämä jälkeen työtuomioistuin pyysi 5.11.2024 omasta aloitteestaan A:lta ja B:ltä lausumat yhdenvertaisuuslain 15 §:n merkityksestä asiassa. 

6. A vetosi lausumassaan siihen, että C:llä oli ollut yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettu vamma. B katsoi lausunnossaan, että asiassa ei tullut viran puolesta arvioida C:n sairautta vammaisuutena, koska kanteessa ei ollut tällaiseen seikkaan vedottu, eikä siihen enää pääkäsittlyn jälkeen voitu vedota. Tuomiota ei siten voitu perustaa vammaisuuteen.

7. Lausumat saatuaan työtuomioistuin, jonka kuusijäsenisen kokoonpanon puheenjohtajana toimi työtuomioistuimen presidentti, antoi asiassa kanteen hyväksyvän tuomion, jossa se katsoi C:n sairautensa pitkittymisestä johtuen saavan suojaa myös vammaisten henkilöiden syrjintäkieltojen perusteella. Asiallista ja painavaa syytä työsopimuksen irtisanomiseen ei katsottu olevan muun muassa siksi, että B ei ollut selvittänyt mahdollisuutta yhdenvertaisuuslain 15 §:ssä tarkoitettuihin kohtuullisiin mukautuksiin C:n työhön paluun mahdollistamiseksi; yksityiskohtaiset työtuomioistuimen perustelut mainitaan KKO:n ratkaisuselosteen kohdassa 6. Työtuomioistuimen ratkaisu TT 2024:64 on julkaistu Finlexissä numerolla TT 2024:64, mutta se on korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen poistettu sieltä.

8. B kanteli työtuomioistuimen tuomiosta korkeimmalle oikeudelle ja vaati sen poistamista edellä kohdassa 6 mainitulla perusteella. Korkein oikeus on arvioinut työtuomioistuimen menettelyä seiraavasti (ratkaisun kohdat 15-21): 

(15). B on katsonut, että sillä oli ollut asiallinen ja painava syy työsopimuksen irtisanomiseen, ja vedonnut edellä kohdasta 2 ilmenevästi C:n pitkäaikaiseen sairauspoissaoloon ja työkyvyn palautumisen epävarmuuteen.

(16) A on riitauttanut B:n vetoaman oikeustosiseikaston perustellen kannettaan sillä, että ennen työsopimuksen irtisanomista C:n työkyky oli palautumassa lääkityksen ja hoidon avulla ja että C:n työkyky oli palautunut irtisanomisajalla siten, että irtisanominen olisi tullut peruuttaa. Kanteen perusteeksi ei sitä vastoin ole esitetty, että C:llä olisi ollut yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettu vamma eli tarkemmin määriteltynä sellainen pitkäaikaisista fyysisistä, henkisistä tai psyykkisistä vaurioista johtuva työkyvyn rajoite, joka vuorovaikutuksessa erilaisten esteiden kanssa voi estää asianomaisen henkilön täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisen työelämään yhdenvertaisesti muiden työntekijöiden kanssa. (Ks. vamman käsitteestä esimerkiksi unionin tuomioistuimen tuomio 11.4.2013, HK Danmark, yhdistetyt asiat C-335/11 ja C-337/11, EU:C:2013:222, 38 kohta ja tuomio 1.12.2016, Daouidi, C-395/15, EU:C:2016:917, 45 kohta.)

(17)  Korkein oikeus katsoo, että työntekijän vammaisuutta on pidettävä asiassa välittömästi ratkaisuun vaikuttavana seikkana eli oikeustosiseikkana arvioitaessa asiallista ja painavaa syytä irtisanomiseen sekä mahdollisen vahingonkorvauksen määrää. Koska vammaisuus merkitsee lisäystä työnantajan vetoamaan oikeustosiseikastoon työntekijän eduksi, työntekijäpuolen pitää vedota siihen kohdasta 9 ilmenevällä tavalla, jotta tuomioistuin saa perustaa tuomionsa siihen.

(18) A on vedonnut C:n vammaisuuteen kanneperusteena vasta lausumassaan pääkäsittelyn jälkeen työtuomioistuimen kiinnitettyä lausumapyynnöllään tähän näkökohtaan asianosaisten huomiota. Toisin kuin työtuomioistuin on katsonut, sen tekemässä arvioinnissa työntekijän vammaisuudesta ei ole ollut kysymys ainoastaan asianosaisten asiassa tekemien vaatimusten ja niiden tueksi esitettyjen seikkojen ja pääkäsittelyssä esitetyn oikeudenkäyntiaineiston oikeudellisesta arviosta.

(19) Työtuomioistuimen pääkäsittelyn jälkeinen prosessinjohto on edellä todetuilla perusteilla perustunut siihen virheelliseen lähtökohtaan, että vammaisuudessa olisi kysymys ollut vain asiaan liittyvästä oikeudellisesta arvioinnista asiassa vedottujen oikeustosiseikkojen pohjalta. Lisäksi Korkein oikeus toteaa, että prosessinjohdon edellytyksiä arvioitaessa olisi tullut ottaa huomioon vaihe, johon oikeudenkäynti on edennyt, ja se, onko oikeudenkäyntiaineiston rikastumiseen mahdollisesti johtavaan prosessinjohtoon ollut A:n kanteensa perusteeksi vetoamien seikkojen pohjalta edellytyksiä.

(20) A on vedonnut vammaisuuteen oikeustosiseikkana vasta pääkäsittelyn jälkeen työtuomioistuimen prosessinjohtotoimen johdosta antamassaan lausumassa. Huomioon ottaen edellisessä kohdassa lausuttu työtuomioistuin ei olisi saanut perustaa ratkaisuaan vammaisuuteen, kun siihen ei ollut vedottu asian valmistelussa ja pääkäsittelyssä. Näin tehdessään työtuomioistuin on menetellyt virheellisesti.

(21) Tuomion perustelujen perusteella työtuomioistuimen selvitetyksi katsoma vammaisuus ja siten menettelyssä tapahtunut virhe on osaltaan vaikuttanut siihen, ettei työsopimuksen irtisanomiselle ole katsottu olleen asiallista ja painavaa perustetta, sekä tuomitun korvauksen määrään. Työtuomioistuimen tuomion poistamiselle oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla on siten perusteet.

(22)  Oikeudenkäynnissä on tapahtunut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu menettelyvirhe. Työtuomioistuimen tuomio on sen vuoksi poistettava ja asian käsittelyä jatkettava työtuomioistuimessa. 

9. Korkein oikeus poisti työtuomistuimen tuomion ja palautti asian työtuomioistuimeen, jonka on omasta aloitteestaan otettava asia uudelleen käsiteltäväksi ja meneteltävä siinä lain mukaan.

https://www.finlex.fi/fi/oikeuskaytanto/korkein-oikeus/ennakkopaatokset/2026/11

10. Työtuomioistuin on selkeästi perustanut ratkaisunsa työntekijän vammaisutten eli sellaiseen oikeustosiseikkaan, johon kantaja ei ollut kanteensa tueksi vedonnut. Kyse on siten väittämistaakkanormin rikkomissta eikä, kuten työtuomioistuin on katsonut, vain asiaan liittyvästä oikeudellisesta arvioinnista asiassa vedottujen oikeustosiseikkojen pohjalta. Väittämistaakkaa on noudatettava myös asoissa, joissa riitakysymykseen sovelletaan pakottavaa lainsäännöstä (KKO:n perustelujen kohta 9).

11. Kuten korkein oikeus on todennut (kohta 19), työtyomioistuin ei ole voinut käyttää prosessinjohtovaltuuksiaan eli pyytää asianosaisilta lausumaa asian pääkäsittelyn päättymisen jälkeen. Tuomioistuimen ja tuomarin materiaaalista prosessinjohtoa eli kyselyoikeutta tulee nimittäin käyttää viimeistään pääkäsittelyssä ja mieluimmin jo asian valmistelussa. Oikeudenkäyntiaineiston rikastamiseen tähtävään prosessinjohtoa on sitä paitsi lähtökohtaisesti suhtauduttava piddättyvästi myös työoikeudellisisssa riita-asioissa.

12. Työtuomioistuin näyttää ottaneen korkeimman oikeuden ratkaisusta onkeensa niin kirjaimellisesti, että se on poistanut verkkosivuiltaan ja myös Finlex-rekisteristä ratkaisun TT 2024:64 kokonaan, vaikka se oli siihen alunperin otettu. Tätä korkeimman oikeuden ratkaisu tuomion poitamisesta ei luonnollisesti ole tarkoittanut. Työtuomioistuimen olisi siten tullutt säilyttää ratkasunsa "kirjoissa ja kansissa", vaikka sitä ei voitu noudattaa ja panna täytänöön. 

13. Työtuomioistuimen vakiokokoonpanoon kuuluu kaksi ammattituomaria eli puhenjohtajana joko presidentti tai työtuomioistuinneuvos, ja viisi jäsentä. Näistä neljästä jäsenistä kahden tulee olla työnantajapuolelta ja kahden palkansaajapuolelta. Voimassa olevaa vuoden 2016 tuomioistuinlakia säädettäessä jotkut pitivät tällaista etujärjestöpainotteista tuomioistuimen kokoonpanoa perustuslain eli tarkemmin sanottuna tuomioistuimelta edellytettävän riippumattomuusvaatimuksen vastaisena. Eduskunnan perustuslakivaliokunta oli kuitenkin toisella kannalla eikä työtuomioistuimen kokoonpanoa muutettu.

14. Työtuomioistuimen jäsenet tuntevat varmasti  hyvin työsopimulain ja työehtojuridiikan kysymykset. Sen jäseniltä olisi lisäksi edellytettävä myös hyvää prosessioikeuden tuntemusta, jotta tuomioistuimen käsittelyssä vältyttäisiin selvästi lainvastaisilta menettelyiltä esimerikiksi väittämistaakkasäännöksen soveltamisessa. Ratkaisu KKO 2026:11 osoittaa, että työtuomioistuimen jäsenten olisi syytä osallistua prosessioikeuden täydennyskoulutukseen.