399. Hovioikeus palautti riita-asian käräjäoikeuteen käräjäoikeuden tuomion perustelujen puutteellisuuden vuoksi

1. Kysymykessä on Itä-Suomen hovioikeuden 27.1.2026 antama päätös, joka koskee tasa-arvoöin mukaista hyvitystä (S 17/2025/462). Kymenlaakson käräjäoikeus oli yhden tuomarin kokoonpanossa 10.3.2023 tuomiollaan hylännyt Kymsoten entisen toimitusjohtajan Annikki Niirasen vaatimuksen Kymenlaakson hyvinvointialueen velvoittamiseksi suorittamaan hänelle tasa-arvolain mukaisena  hyvityksenä kahden vuoden palkkaa vastaavat 340 000 euroa korkoinen. 

2. Annikki Niiranen valitti tuomiosta hovioikeuteen ja vaati ensisijaisesti, että juttu palautetaan käräjäoikeuteen, koska tuomion perustelut olivat niin puutteelliset, etteivät ne täytä laissa perusteluilta edellytettyjä vähimmäisvaatimuksia. Toissijaisesti Niiranen vaati, että hänen kanteensa hyväksyttäisiin. Kymenlaakson hyvinvointialue vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

3. Hovioikeus totesi käräjäoikeuden perussteluista mm., että tuomiossa oli selostettu laajasti esitettyä näyttöä ja asianosaisten vaatimuksia. Pelkkä näytön selostaminen ei kuitenkaan riitä täyttämään perusteluille asetettuja vaatimuksia, hovioikeus lausuu. Varsinainen johtopäätösosio on käräjäoikeuden 51 sivuisessa tuomiossa vain noin yhden sivun mittainen. Hovioikeus toteaa myös, ettei käräjäoikeuden ratkaisu ole rakenteeltaan sellainen, jota tasa-arvolain nojalla ratkaistavassa asiassa edellytetään. Näyttötaakasta tai syrjintäolettamasta ei tuomiossa lausuta mitään, vaikka syrjintäolettamasta on  asiassa esitetty laajaa ristiriitaista todistelua.

4, Näiden ja muiden hovioikeuden päätöksessä yksilöityjen perustelujen puutteellisuuksien vuoksi hovioikeus katsoi, etteivät käräjäoikeuden tuomion perustelut täyttänet niille laissa edellytettyjä vähimmäisvaatimuksia Hovioikeuden mukaan puutteilla on voinut olla vaikutusta myös ratkaisun lopputulokseen, minkä lisäksi ne ovat hankaloittaneet Annikki Niirasen muutoksenhakemuksen tekemistä ja sen käsittelyä hovioikeudessa tarkoituksenmukaisella tavalla. Hovioikeuden mukaan Niiranen ei ole perustelujen niukkuuden ja sekavuuden vuoksi voinut tietää, mihin vaiheeseen tasa-arvolain mukaisessa asiassa noudatettavaa tuomion rakennetta hänen olisi mutoksenhakemuksessaan tullut keskittyä. Samasta syystä hovioikeuden jatkokäsittelylupaharkinta on vaikeutunut. Palautuskysymyksellä on hovioikeuden mukaan merkitystä ennenkaikkea Nirasen oikeusturvalle valittajana. Tämän vuoksi ja perustelujen puutteelisuuden vakavuus huomioon ottaen hovioikeus katsoi, että juttu oli perusteltua palauttaa takaisin käräjäoikeuteen uudellen käsiteltäväksi.

5. Hovioikeudessa oli äänestys 2-1. Enemmistöön kuuluivat hovioikeudenneuvokset Aki Rasilainen ja Janne Arvela. Vähemmistöön jäänyt hovioikeudenneuvos Marleena Tuukkala kaatsoi myös, etteivät käräjäoikeuden tuomion perustelut täyttäneet laissa niille asetettuja vähimmäisvaatimuksia. Hän ei kuitenkaan olisi palauttanut juttua käräjäoikeuteen, koska katsoi, että perustelut kelpasivat oikeudenkäynnin perustaksi hovioikeudessa. 

6. Hovioikeuden päätös ei ole vielä lainvoimainen. Määräaika valituksen tekemiseen ja valitusluvan pyytämiseen korkeimmalta oikeudelta päättyy 30.3.2026.

Hovioikeus antoi ratkaisustaan tiedotteen, joka on julkaistu hovioikeuden kotisivuilla.

7. Hovioikeuden palauttamispäätös on perusteltu ja oikea. Hovoikeuksien tulee valvoa, että käräjäoikeuksien perustelut täyttävät laissa edellytetyt vähimmäisvatimukset, Oikeus saada tuomioistuimelta perusteltu ratkaisu kuuluu perustuslain 21 §:n 2 momenyin mukaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusedellytyksiin. Jutun palauttamista puutteellisten perustelujen takia ei tule ujostella tai vältellä.

8. Korkein oikeus (KKO) on antanut toistakymmentä ennakkopäätöstä, joilla puutteellisesti perustellut alempien oikeuksien ratkaisut ovat johtaneet jutun palauttamiseen. Ratkaisussa KKO 2020:40 tosin katsottiin, ettei palauttaminen mainitulla perusteella ollut tarpeen, mutta korkein oikeus totesi ratkaisussaan, että ylemmän tuomioistuimen tulee tapauskohtaisesti harkita, johtavatko puutteelliset tai sekavat perustelut palautukseen. 

 Ks. teemasta myös kirjaa Jyrki Virolainen - Petri Martikainen, Tuomion perusteleminen (Talentum 2010) ss.525-535. 

398. Asianajajan erottaminen liitosta. Verovelkojen maksamattomuus. KKO 2025:100

1. Ennakkopäätöksessä KKO 2025:100 on kysymys siitä, voitiinko asianajaja erottaa liiton jäsenyydestä sillä perusteella, että hän oli toistuvasti maksanut verovelkojaan vasta ulosottoperinnän kautta. Toisin sanoen täyttikö asianajaja enää asianajajan kelpoisuusvaatimukset.

2. Asianajaja A:lla ja hänen asianajotoimistollaan oli ollut toistuvasti verovelkoja ja muita julkisia maksuja ulosottoperinnässä, vaikka velkojen maksamiseen olisi ollut taloudelliset edellytykset. Vuonna 2021 A:lla oli ollut ulosottoperinnässä sanottuja velkoja hieman yli 45 000 euroa.

3. Asianajajaliiton hallitus katsoi päätöksessään 18.6.202, että A:n toistuva ja useita vuosia kestänyt menettely maksaa veroja sekä YEL-maksuja vasta ulosottoperinnän kautta osoitti hänessä piittaamattomuutta maksuvelvoitteidensa hoitamisesta ja oli omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa sekä luottamusta asianajajakuntaan. Ottaen huoioon A:n velkaantumisseurannan ajallinen kesto ja verovelkojen toistuva perintä ulosoton kautta hallitus katsoi, että A ei täyttänyt asianajajista annetun lain (AAL) 3 §:n 1 momentin 1 kohdan kelpoisuusedellytyksiä. Tämän vuoksi hallitus päätti erottaa A:n liiton jäsenyydestä ja poistaa hänet asianajajaluettelosta. 

4. A valitti päätöksestä Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus ei 1.9.2023 antamallaan päätöksellä muuttanut asianajajaliiton hallituksen päätöstä. Hovioikeus katsoi, että A oli sopimaton harjoittamaan asianajajan ammattia. Asia ratkaistiin vahvennetussa 7-jäsenisessä kokoonpanossa hovioikeuden presidentin toimiessa sen puheenjohtajana. Hovioikeudessa äänestys 6-1, yksi jäsen katsoi, että asianajajaliiton hallituksen päätös oli kumottava. 

5. Korkein oikeus (KKO) myönsi A.lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden ja liiton hallituksen päätökset kumotaan. A vetosi siihen, ettei hän ollut ylivelkainen ja että hänen erottamistaan koskeva päätös oli ennakkopäätöksen KKO 1997:29 ja asianajajaliiton valvontalautakunnan aiempien  päätösten vastainen, ennalta arvaamaton ja kohtuuton. 

6. KKO perusteli päätöstään "sivukaupalla" (kohdat 1-24) eli huomattavan paljon laajemmin kuin hovoikeus ja asianajajaliiton hallitus, mutta päätyi samaan lopputulokseen kuin nekin. Johtopäätöksenään KKO totesi, että päätöstä erottaa A asianajajaliitosta sillä perusteella, että hän ei enää ollut sopiva harjoittamaan asianajajan ammattia, ei ollut aihetta muuttaa. Peusteluissa todetaan myös,  ettei päärös ole ristiriidassa ennakkopäätöksen KKO 1997:29 kanssa.

7. Epäilemättä oikea ratkaisu selvässä asiassa. Huomattavasti lyhyemmilläkin perusteilla asiasta olisi KKO:n ratkaisussa toki selvitetty, vaikka  toisaalta on paikallaan, että tuomioistuin ilmoittaa oikeudellisen päättelynsä perusteet riittävän yksityiskohtaisesti. Huomio kiinnittyy myös siihen, että asianajajaliiton hallitus antoi päätöksensä jo vuonna 2021 ja hovioikeuskin 1.9.2023. - Oikeuden myllyt jauhavat toisinaan (tai melko usein) todella hitaasti.

  

397. KKO 2025:24. Uhkasakko

Tänään 19.2.2025 annetussa ratkaisussa KKO 2025:24 on kysymys siitä, olivat edellytykset asianomistajan tuomitsemiseksi hänelle esteettömän poissaolon varalta asetettuun uhkasakkoon olleet olemassa

1. A oli velvoitettu asianomistajana saapumaan 13.3.2023 Oulun käräjäoikeuden rikosasian pääkäsittelyyn henkilökohtaisesti esteettömän poissaolon varalta asetetun 500 euron sakon uhalla.

2. Käräjäoikeuden pääkäsittely oli alkanut kello 10.00. A ei ollut saapunut pääkäsittelyyn sen alkaessa eikä hän ollut ennakolta ilmoittanut avustajalleen tai käräjäoikeudelle syytä poissaololleen. A:ta oli yritetty tavoitella puhelimitse siinä kuitenkaan onnistumatta. Myöskään nouto ei ollut onnistunut, koska A:ta ei ollut tavoitettu hänen kotiosoitteestaan.

3. Käräjäoikeus oli tuominnut A:n hänelle asetettuun 500 euron uhkasakkoon ja määrännyt hänet noudettavaksi seuraavaan istuntoon. Käräjäoikeus oli todennut, että A ei ollut ilmoittanut syytä poissaololleen eikä käräjäoikeudella ollut ollut muutoinkaan tiedossa, että A:lla olisi ollut laillinen este poissaololleen. Lisäksi A:n henkilökohtainen läsnäolo pääkäsittelyssä oli ollut edelleen välttämätöntä. Keskusteltuaan asianosaisten kanssa käräjäoikeus oli kuitenkin päättänyt aloittaa pääkäsittelyn ja käsitellä asian siltä osin kuin se oli mahdollista ilman A:n henkilökohtaista läsnäoloa.

4. Myöhemmin pääkäsittelyn aikana poliisi oli ilmoittanut käräjäoikeuden puheenjohtajalle, että A oli ottanut yhteyttä ja pyytänyt poliisilta kyytiä käräjäoikeuden pääkäsittelyyn. Poliisi oli tuonut A:n pääkäsittelyyn kello 13.20, jolloin A oli kuultu. Pääkäsittely oli päättynyt kello 15.25.

5. A on Rovaniemen hovioikeudelle tekemässään valituksessa vaatinut uhkasakon poistamista tai ainakin sen alentamista. Hovioikeus on päätöksessään 15.8.2023 katsonut, että edellytykset uhkasakon tuomitsemiselle olivat olleet olemassa. A:ta oli ennen uhkasakon tuomitsemista yritetty noutaa istuntoon siinä onnistumatta. A oli kuitenkin saatu kuultua todistelutarkoituksessa saman istuntopäivän aikana eikä hänen poissaolonsa ollut aiheuttanut istunnon lykkääntymistä. Hän oli oma-aloitteisesti ottanut yhteyttä poliisiin päästäkseen istuntopaikalle. Kun lisäksi otettiin huomioon A:n vähävaraisuus, hovioikeus on katsonut, että asiassa oli olemassa oikeudenkäymiskaaren 32 luvun 1 §:ssä tarkoitettu erityinen syy tuomita uhkasakko asetettua lievempänä. Hovioikeus on tuominnut A:n 200 euron uhkasakkoon.

6. KKO myönsi A:lle valitusluvan. Korkeimman oikeuden ratkaistavana oli kysymys siitä, onko uhkasakon tuomitsemiselle ollut edellytykset.

7. KKO totesi, että oikeudenkäymiskaaren (OK) 12 luvun 31 §:n mukaan milloin asianosainen tai hänen laillinen edustajansa, joka asetetusta uhkasakosta huolimatta on jäänyt saapumatta tuomioistuimeen, saadaan tuoduksi samaan oikeudenkäyntitilaisuuteen, häntä ei tuomita uhkasakkoon poissaolosta. Uhkasakkoa ei myöskään tuomita, jos kysymys asianosaisen tai hänen laillisen edustajansa kuulemisesta raukeaa tai jos poissaolevan asianosaisen laillisesta esteestä esitetään selvitystä siten kuin OK 12 luvun 30 §:ssä säädetään.

8. KKO lausui, että uhkasakon tarkoituksena on tehostaa henkilölle asetettua velvollisuutta saapua tuomioistuimeen henkilökohtaisesti ja siten turvata pääkäsittelyn kulkua niin, että se voidaan toimittaa ajallaan eikä sitä tarvitse asianosaisen tai todistajan esteettömän poissaolon vuoksi tarpeettomasti peruuttaa, keskeyttää tai lykätä. Tätä tarkoitusta ilmentää edellä viitattu OK 12 luvun 31 §:n säännös. Uhkasakkoa ei ole tarkoitettu rangaistukseksi luvattomasta poissaolosta. OK 12 luvun 31 §:ssä säädettyjen tilanteiden varalta voi usein olla perusteltua lykätä uhkasakon tuomitsemista tilanteessa, jossa henkilö ei ole saapunut pääkäsittelyyn sen alkaessa, mutta pääkäsittely on kuitenkin päätetty aloittaa.

9. Ko. asiassa pääkäsittely on aloitettu ja asiaa on käsitelty siltä osin kuin se on ollut mahdollista ilman A:n henkilökohtaista läsnäoloa. Myöhemmin samana päivänä A oli tuotu käräjäoikeuteen ja häntä oli kuultu.

10. Pääkäsittelyä ei ole jouduttu peruuttamaan, keskeyttämään tai lykkäämään A:n poissaolon vuoksi ja se on ollut kesken siinä vaiheessa, kun A on tuotu pääkäsittelyyn. Kysymys on siten ollut OK 12 luvun 31 §:ssä tarkoitetusta samasta oikeudenkäyntitilaisuudesta, johon A on saatu tuotua. Näin ollen A:ta ei olisi tullut sanotun säännöksen nojalla tuomita uhkasakkoon.

11. Edellä todetuilla perusteilla KKO katsoi, että perusteita tuomita A hänelle asetettuun uhkasakkoon ei ole ollut. KKO kumosi hovioikeuden päätöksen.

12. Yksinkertainen ja selvä asia, jota käräjäoikeus ja hovoikeus eivät kuitenkaan ole ratkaisseet oikein. Käräjäoikeus ei ole lausunut mitään siitä, että A oli loppujen lopuksi noudettu pääkäsittelyyn; se on luultavasti ajatellut, että tehty mikä tehty ja että A saa syyttää itseään kun ei tullut oikeuteen, vaikka hänet oli kutsuttu henkilökohtaisesti pääkäsittelyyn. Hovioikeus on ollut armeliaampi alentaessaan uhkasakon 500 eurosta 200 eutoon. Se ei ole kuitenkaan hoksannut OK 12 luvun 31 §:n säännöstä ja sitä, että A oli saatu tuotua (noudettu) samaan ja edelleen vireillä olleeseen pääkäsittelyyn, jolloin edellytyksiä uhkasakon tuomitsemiselle ei ole ollut. 

13. Asian käsittely käräjäoikeuden jälkeen uhkasakon osalta hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa olisi voitu vältää, jos käräjäoikeus olisi tavallaan mitätöinyt antamansa uhkasakon tuomitsemispäätöksen. Kun asianomistaja saatiin tuoduksi pääkäsittelyyn, käräjätuomarin olisi tullut tiedustella syyttäjältä ja puolustukselta, onko heillä mitään sitä vastaan, että uhkasakkopätös poistetaan eikä siitä mainita mitään myöskään käsittelypöytäkirjassa. Kuten KKO:n päätöksestä voidaan havaita, tämä menettely olisi ollut asiallisesi oikea ja sillä olisi vältetty selvän ja yksinkertaisen asian vieminen hovioikeuden ja edelleen KKO:n käsiteltäväksi.

 

 

 

396. Asianomistaja. Syyteoikeus. Yrityssalaisuuden rikkominen. KKO 2024:54

KKO 2024:54 

Syyttäjä vaati rangaistusta A:lle yrityssalaisuuden rikkomisesta. Syytteen perusteella yrityssalaisuuksien oikeudeton käyttö oli alkanut aikana, jolloin B Oy oli yrityssalaisuuksien haltija, ja oikeudeton käyttö tai sen yritys oli jatkunut aikana, jolloin C Oy:stä oli tullut osakeyhtiön jakautumismenettelyn seurauksena mainittujen yrityssalaisuuksien haltija. Vain C Oy oli esittänyt asiassa syyttämispyynnön.

Korkein oikeus katsoi, ettei B Oy:n syyteoikeus ollut jakautumisen myötä siirtynyt C Oy:lle. Syyttäjällä oli kuitenkin C Oy:n syyttämispyynnön perusteella oikeus nostaa syyte siltäkin osin kuin yrityssalaisuuden rikkominen oli kohdistunut aikaan, jolloin B Oy oli hallinnut yrityssalaisuuksia.

----

Oy B (jäljempänä vanha yhtiö) on jakautunut kahdeksi yhtiöksi 30.9.2015 ja samalla se on purkautunut. C Oy:stä (jäljempänä uusi yhtiö) on tullut syytteessä kuvattujen yrityssalaisuuksien haltija 30.9.2015 lukien. Uusi yhtiö on asianomistajana tehnyt syyttämispyynnön yrityssalaisuuden rikkomista koskevassa asiassa.

Helsingin käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi syytteen teonkuvauksen mukaisesti yrityssalaisuuden rikkomisen ajalla 18.9.2014–1.11.2016. A oli kopioinut työnantajansa, vanhan yhtiön yrityssalaisuuksia sisältäviä kiinteistöhuoltosopimuksia ja huolto-ohjelmia aikana, jona hänen työsuhteensa oli sovittu päättyvän ja jolloin hänellä ei ollut enää ollut työntekovelvoitetta. A oli kilpailukieltosopimuksensa päättymisen 1.4.2015 jälkeen käyttänyt tai yrittänyt käyttää oikeudettomasti yrityssalaisuuksia, kun hän oli perustamansa osakeyhtiön nimissä 13.4.2015–1.11.2016 solminut yhtiön asiakkaina olleiden asunto-osakeyhtiöiden kanssa kiinteistöhuoltosopimuksia ja tarjonnut sopimuksia näille.

 A valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen ja vaatinut syytteen tutkimatta jättämistä tai hylkäämistä. Tutkimatta jättämistä koskevaa vaatimustaan A on perustellut sillä, että hänen väitetty menettelynsä ei ollut kohdistunut uuteen yhtiöön. Uusi yhtiö ei ollut asianomistaja eikä se ollut voinut esittää rangaistusvaatimusta A:ta kohtaan. Vanha yhtiö ei ollut voinut siirtää asianomistaja-asemaansa uudelle yhtiölle.

Syyttäjä on tarkistanut syytteen teonkuvausta hovioikeudessa A:n esitettyä väitteen syyttäjältä puuttuneesta syyteoikeudesta. Syyttäjän tarkistetussa teonkuvauksessa on todettu, että uusi yhtiö on tullut kaupparekisteriin 30.9.2015 rekisteröidyn jakautumisen johdosta vanhan yhtiön yrityssalaisuuksien haltijaksi. A oli hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä oikeudettomasti käyttänyt tai yrittänyt käyttää uuden yhtiön yrityssalaisuuksia. Tarkistettu syytteen teonkuvaus vastaa muutoin pääpiirteittäin käräjäoikeudessa esitettyä syytettä.

Helsingin hovioikeus on katsonut, että uusi yhtiö oli ollut väitetyllä rikoksella välittömästi loukatun oikeushyvän haltija ja siten asianomistajan asemassa. Hovioikeus on hylännyt A:n vaatimuksen syytteen tutkimatta jättämisestä. Pääasian osalta hovioikeus on lukenut A:n syyksi yrityssalaisuuden rikkomisen ajalla 18.9.2014–1.11.2016 syyttäjän esittämän tarkistetun teonkuvauksen mukaisesti.

----

Rikoslain 30 luvun 12 §:n 2 momentin perusteella syyttäjä ei saa nostaa syytettä luvun 5 §:ssä tarkoitetusta yrityssalaisuuden rikkomisesta, ellei asianomistaja ilmoita rikosta syytteeseen pantavaksi taikka ellei erittäin tärkeä yleinen etu vaadi syytteen nostamista. 

-----

Onko vanhan yhtiön oikeus esittää syyttämispyyntö siirtynyt uudelle yhtiölle jakautumismenettelyn seurauksena?

KKO totesi (kappale 13), että oikeushenkilöiden syyttämispyyntöön liittyvän oikeuden siirtymisestä ei ole laissa säädetty. Sattumanvaraisuuteen ja rikosvastuun toteutumiseen liittyvien tarkoituksenmukaisuussyiden voitaisiin sinänsä katsoa puoltavan oikeuden siirtymistä vastaanottavalle yhtiölle osakeyhtiön jakautuessa ja jakautuvan yhtiön purkautuessa osakeyhtiölain 17 luvun säännösten mukaisesti. Kun otetaan huomioon asianomistajan oikeuksien henkilökohtaisuus, asiassa ei kuitenkaan ole perusteita katsoa, että edellä mainitussa tilanteessa jakautuvan yhtiön oikeus esittää syyttämispyyntö siirtyisi vastaanottavalle yhtiölle ilman tätä koskevaa lain säännöstä. Vanhan yhtiön syyttämispyyntöoikeus ei ole siten siirtynyt uudelle yhtiölle.

Syyteoikeuden laajuus, kun samalla rikoksella on useampi kuin yksi asianomistaja

Yrityssalaisuuden rikkominen on asianomistajarikos. KKO totesi, että laissa ei ole nimenomaisesti ilmaistu sitä, onko syyttäjällä syyteoikeus asianomistajarikoksesta myös muita asianomistajia koskevilta osin, jos samalla rikoksella on useampia asianomistajia ja vain yksi asianomistaja tai osa asianomistajista esittää syyttämispyynnön.

KKO katsoi, että asianomistajan syyteoikeuden itsenäisyys, rajoitettu oikeus määrätä lopullisista syytetoimista sekä toisen asianomistajan oikeus ottaa toisen asianomistajan peruuttama syyte ajaakseen tukevat sitä, että useaan asianomistajaan kohdistunut rikos voidaan kokonaisuudessaan tutkia jo yhden asianomistajan syyttämispyynnön perusteella.

KKO:n mukaan laajempaa syyteoikeutta yhden asianomistajan syyttämispyynnön perusteella tukevat myös rikostutkinnalliset ja prosessiekonomiset syyt, sillä yhdellä asianomistajarikoksella voi olla huomattava määrä asianomistajia. Laajempaa syyteoikeutta puoltaa niin ikään rikosvastuun asianmukainen toteutuminen (kappale 19).

Johtopäätöksenään KKO katsoi, että asianomistajan itsenäinen oikeus syyttämispyynnön esittämiseen merkitsee sitä, että yhdenkin asianomistajan pyyntö riittää syytteen nostamiseen myös siltä osin kuin rikos on kohdistunut vain muihin asianomistajiin, kunhan kysymys on samasta syyttämispyynnössä riittävästi yksilöidystä rikollisesta teosta (kappale 20).

Syyteoikeuden arviointi tässä tapauksessa

KKO lausui, että syytteen teonkuvauksessa on kuvattu A:n menettely, joka on alkanut yrityssalaisuuksien kopioimisella hänen palvelussuhteensa aikana. Syytteessä kuvattu oikeudeton yrityssalaisuuksien käyttö on alkanut aikana, kun vanha yhtiö on hallinnut yrityssalaisuuksia, ja teko on jatkunut, kun uusi yhtiö on hallinnut yrityssalaisuuksia (21).

Yrityssalaisuuksien rikkomista koskevan sääntelyn taustalla on yrityssalaisuuksien suojan edistäminen (HE 66/1988 vp s. 2). Yrityssalaisuuksilla voi olla haltijoilleen merkittävääkin taloudellista arvoa. Näin ollen yrityssalaisuuden rikkomisen asianomistajana on yleensä pidettävä rikoksentekohetkellä olleita yrityssalaisuuksien haltijoita, joiden oikeuksia rikoksella on välittömästi loukattu tai vaarannettu.

Syytteessä kuvatun yrityssalaisuuden rikkomisen on katsottava loukanneen tai vaarantaneen yhtiöiden oikeuksia aikana, jolloin ne ovat hallinneet yrityssalaisuuksia. Yrityssalaisuuksien oikeudettomalla käytöllä on 30.9.2015 saakka välittömästi loukattu vanhan yhtiön oikeuksia. Mainitusta ajasta lukien oikeudettomalla käytöllä tai sen yrityksellä on välittömästi loukattu tai vaarannettu uuden yhtiön oikeuksia. Näin ollen syytteessä kuvatulla yrityssalaisuuden rikkomisella on kaksi asianomistajaa.

Uusi yhtiö on esittänyt asiassa syyttämispyynnön. KKO katsoi, että asiassa ei edellä perusteluista tarkemmin ilmenevistä syistä ole ollut estettä nostaa syytettä yrityssalaisuuden rikkomisesta siltä osin kuin sama rikos on kohdistunut vanhaan yhtiöön (kappale 24).

KKO ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202454.html