perjantai 20. toukokuuta 2022

299. Syytetyn poissaolo käräjäoikeuden pääkäsittelystä ei estänyt asian tutkimista. KKO 2022:34

Kolme päivää sitten annetussa KKO:n ennakkopäätöksenä julkaistussa päätöksessä katsottiin, että  rikosasia voitiin tutkia ja ratkaista, vaikka syytteen kiistänyt vastaaja oli jäänyt käräjäoikeuden pääkäsittelyyn saapumatta; vastaajan asiamies oli käsittelyssä saapuvilla (KKO 2022:34). Katsotaanpa hieman tarkemmin, mistä tapauksessa on kysymys.

1. Syyttäjä vaati Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa A:lle rangaistusta huumausaineen käyttörikoksesta (syytekohta 1), rattijuopumuksesta (syytekohta 2), kolmesta kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta (syytekohdat 3, 4 ja 6) sekä näpistyksestä (syytekohta 5). A oli esitutkinnassa kiistänyt syyllistyneensä epäiltyihin rikoksiin.

2. A oli kutsuttu käräjäoikeuden pääkäsittelyyn rikosoikeudenkäyntilain (ROL) 8 luvun 11:ssä säädetyllä uhalla, että asia voidaan tutkia ja ratkaista hänen poissaolostaan huolimatta. A ei saapunut käräjäoikeuden pääkäsittelyyn henkilökohtaisesti. Paikalla pääkäsittelyssä oli A:lle oikeusapulain nojalla määrätyn oikeudenkäyntiavustajan sijasta toinen asianajaja, jonka käräjäoikeus hyväksyi määrätyn avustajan sijaiseksi, ja joka kiisti A:n puolesta syyttäjän rangaistusvaatimuksen.

3. Käräjäoikeus tutki ja ratkaisi 29.1.2020 asian A:n henkilökohtaisesta poissaolosta huolimatta. Käräjäoikeus katsoi asiassa näytetyksi, että A oli menetellyt syytteessä kerrotulla tavalla ja syyllistynyt niihin rikoksiin, joista syyttäjä oli vaatinut hänelle rangaistusta. Käräjäoikeus tuomitsi A:n yhteiseen 80 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

4.  A valitti Vaasaan hovioikeuteen ja vaati ensisijaisesti, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi tai toissijaisesti, että syyte hylätään taikka rangaistusta joka tapauksessa alennetaan. A kertoi, ettei hänen avustajansa ollut neuvotellut hänen kanssaan ennen pääkäsittelyä. A vaati myös, että häntä itseään kuulustellaan todistelutarkoituksessa, joko käräjäoikeudessa palauttamisen jälkeen tai hovioikeuden toimittamassa pääkäsittelyssä.

5. Vaasan hovioikeus katsoi päätöksessään 2.6.2020, että asia ei ollut laadultaan sellainen, että käräjäoikeus olisi voinut tutkia ja ratkaista sen oikeudenkäynnistä ROL 8 luvun 11 §:n 1 momentin nojalla ilman A:n läsnäoloa. A oli jo esitutkinnassa kiistänyt rikosepäilyt. Käräjäoikeuden ei olisi tullut haastaa häntä pääkäsittelyyn ratkaisun uhalla. Hovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden tekemä oikeudenkäyntivirhe oli vaikuttanut jutun lopputulokseen. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja palautti asian käräjäoikeuteen.

6. KKO myönsi syyttäjälle valitusluvan. Syyttäjä vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hovoikeuteen uudelleen käsiteltävksi. A vaati vastauksessaan, että syyttäjän valitus hylätään. 

7. KKO:ssa oli kysymys ensiksi siitä, okuji A voitu kutsua käräjäoikeuden pääkäsittelyyn uhalla, että asia voidaan tutkia ja ratkaista hänen poissaolostaan huolimatta (ROL 8:11).  Toiseksi kysymys oli syytä, onko asia voitu tutkia ja ratkaista, vaikka A ei ollut henkilökohtaisesti paikalla pääkäsittelyssä (ROL 6:1).

8. Ensiksi mainitun kysymyksen osalta KKO totesi yleisesti, että ROL 8 luvun 11 §:n mukainen poissaolokäsittely merkitsee poikkeusta pääsäännöstä, jonka mukaan rikosasian vastaajaa on kuultava henkilökohtaisesti pääkäsittelyssä (perustelukappale 10). Poissaolokäsittelyn edellytyksiä on siten tulkittava lähtökohtaisesti suppeasti. Rikosprosessin tehokkuutta ja toimivuutta koskevat näkökohdat puoltavat kuitenkin vastaajan henkilökohtaisesta läsnäolovelvollisuudesta luopumista silloin, kun asiassa esitettävä selvitys on laadultaan yksiselitteistä ja laajuudeltaan riittävän kattavaa ja tyydyttävää siten, että asia on vastaajan poissaolosta huolimatta mahdollista selvittää niin, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä.

9.  KKO katsoi, että tässä tapauksessa syyttäjän haastehakemuksessaan ilmoittama näyttö on ollut kaikilta osin vastaajan arvioitavissa ja ennakoitavissa jo ennen pääkäsittelyä. Haastehakemuksesta on ilmennyt myös syyttäjän seuraamuskannanotto, jonka perusteella syyttäjä on vaatinut A:n tuomitsemista ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Syytteen sekä ilmoitetun todistelun laatuun ja laajuuteen nähden A:n voidaan olettaa ymmärtäneen häntä kohtaan esitetyn rangaistusvaatimuksen sekä sen tueksi ilmoitetun todistelun sisällön ja merkityksen (perustelukappale 18).

10. Asiassa ei KKO:n mukaan ollut ilmennyt myöskään A:n henkilökohtaisiin olosuhteisiin liittyviä tai muita erityisiä seikkoja, jotka olisivat edellyttäneet hänen kuulemistaan henkilökohtaisesti. KKO katsoi siten, että A oli voitu kutsua pääkäsittelyyn uhalla, että asia voidaan tutkia ja ratkaista hänen poissaolostaan huolimatta (perustelukappale 19). 

11. Edellä mainitun toisen kysymyksen osalta KKO totesi, että tuomioistuimen on ROL 6 luvun 1 §:n mukaan vielä ennen pääkäsittelyn aloittamista selvitettävä, voidaanko asia ottaa lopullisesti käsiteltäväksi. Kysymyksessä olevassa tapauksessa A ei ollut ennen pääkäsittelyä toimittanut käräjäoikeuteen kirjallista vastausta tai muita kirjelmiä, joiden perusteella tarvetta hänen henkilökohtaiseen läsnäoloonsa olisi tullut arvioida toisella tavalla kuin pääkäsittelykutsua laadittaessa. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt, että A olisi etukäteen ilmoittanut käräjäoikeudelle tai asiamiehelleen esteestä saapua pääkäsittelyyn tai pyytänyt pääkäsittelyn siirtämistä (perustelukappale 21).

12. KKO totesi, että  käräjäoikeuden pääkäsittelyssä oli ollut paikalla A:n oikeusapulain nojalla määrätyn avustajan sijaisena toinen asianajaja, joka on vastannut A:n puolesta syytteeseen ja kiistänyt syyttäjän rangaistusvaatimukset asiallisesti vastaavin perustein kuin esitutkinnassa. Asiamies on myös ottanut kantaa seuraamusvaatimukseen. A on valituksessaan hovioikeuteen vedonnut siihen, ettei avustajan sijaisena toiminut asiamies ollut tavoittanut häntä ja ettei hän ollut keskustellut asiamiehensä kanssa. 

13. Tämän johdosta KKO totesi, että asiamiehellä on tästä huolimatta ollut mahdollisuus riitauttaa asiassa esitetty näyttö sekä nimetä uutta näyttöä mukaan lukien A:n mahdollinen kuuleminen todistelutarkoituksessa sekä ottaa kantaa seuraamusvaatimukseen. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella A:n puolesta ei ollut esitetty tällaisia vaatimuksia, joten pääkäsittelyssä ei ole ilmennyt seikkoja, jotka olisivat antaneet aihetta arvioida A:n henkilökohtaisen läsnäolon tarpeellisuutta toisin. Asiassa ei ollut myöskään ilmennyt aihetta epäillä, etteikö A olisi ollut tietoinen pääkäsittelyn ajankohdasta käräjäoikeudessa tai että hänellä olisi ollut laillinen este saapua pääkäsittelyyn. Näillä perusteilla KKO katsoi, että asia on voitu tutkia ja ratkaista A:n henkilökohtaisesta poissaolosta huolimatta.

14. Johtopäätöksenään KKO katsoi, että A oli voitu kutsua pääkäsittelyyn uhalla, että asia voidaan tutkia ja ratkaista hänen poissaolostaan huolimatta ja että asian tutkiminen ja ratkaiseminen pääkäsittelyssä ei ollut vaatinut hänen henkilökohtaista läsnäoloaan. Käräjäoikeudessa ei siten ole tapahtunut oikeudenkäyntivirhettä eikä asian palauttaminen käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi ole ollut perusteltua.

15. KKO kumosi hovioikeuden päätöksen ja palautti asian Vaasan hovioikeuteen, jonka tuli huomioon ottaen palauttamisen syyn omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen. 

16. KKO:n ratkaisuseloste 

https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2022/20220034

17. KKO:n ratkaisu, joka on seikkaperäisesti perusteltu, oli tarpeen julkaista ennakkopäätöksenä, koska rikosasian vastaajien poissaoloja käräjä- samoin kuin hovioikeuden pääkäsittelyissä tapahtuu yllättävän usein. Tässä tapauksessa sitä paitsi hovioikeus on, ilmeisesti asiaa kovinkaan perusteellisesti tutkimatta, päätynyt virheelliseen johtopäätökseen. 

18. Lopuksi totean, että kyseinen tapaus olisi erinomaisen sopiva prosessioikeuden tenttikysymykseksi.

 

keskiviikko 18. toukokuuta 2022

298. Työsopimuksen irtisanominen. Työntarjoamisvelvollisuus. KKO 2022:33

1. Tapauksessa A oli työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa työsopimussuhteessa valtakunnallisena konserniyhtiönä toimivan B Oy:n palveluksessa 20.5.1986 lukien.

2. Yhtiö on 25.8.-7.10.2015 käytyjen 800 toimihenkilöä koskeneiden yhteistoimintaneuvottelujen päätteeksi irtisanonut yhteensä 69 työntekijää. A:n työsopimus on 21.10.2015 irtisanottu tuotannollisista ja taloudellisista syistä siten, että työsuhde on päättynyt 21.4.2016.

3. Yhtiö oli lähettänyt kaikille taloudellisista ja tuotannollisista syistä irtisanotuille työntekijöille viikon välein kirjeellä tiedon kaikista yhtiössä avoinna olevista työpaikoista. Työntekijöitä oli kehotettu ilmoittamaan työnantajalle, mistä avoinna olevista työtehtävistä he olivat kiinnostuneita. Ilmoitusten perusteella työnantaja oli päättänyt, mitä työtehtäviä työntekijälle tarjottiin.

4. A:n Pirkanmaan käräjäoikeudessa nostama kanne on perustunut siihen, että B Oy:llä ei ole ollut työsopimuslaissa tarkoitettua asiallista ja painavaa syytä irtisanoa hänen työsopimustaan. A:lle olisi ollut irtisanomistilanteessa tarjottavissa hänen koulutustaan, ammattitaitoaan ja kokemustaan vastaavaa työtä tai muuta työtä, johon hän olisi ollut kohtuudella koulutettavissa, ja hän olisi ollut sijoitettavissa tällaiseen työhön. Hänelle ei ollut myöskään irtisanomisajan kuluessa ennen työsuhteen päättymistä tarjottu edellä mainittua työtä TSL 7 luvun 4 §:n edellyttämällä tavalla, vaikka yhtiöllä oli ollut jatkuvasti lukuisia työpaikkoja auki. Yhtiö oli lähettänyt kerran viikossa listauksen kaikista yhtiössä avoinna olevista työpaikoista. Tämä työntekijän omaan aktiivisuuteen perustuva menettely ei kanteen mukaan täyttänyt vaatimusta työn yksilöidystä ja henkilökohtaisesta tarjoamisesta.

5. B Oy oli palkannut 26.11.2015 Kokkola-Pietarsaareen palveluesimiehen, maaliskuussa 2016 Pieksämäelle palveluesimiehen ja keväällä 2016 Pirkanmaalle myyntipäällikön. Yhtiössä oli lisäksi maaliskuussa 2016 ollut avoinna palveluesimiehen tehtävä Tampereella. Kyseisiä tehtäviä ei ollut tarjottu A:lle, vaikka hän olisi niihin soveltunut.

6. Yhtiö on kiistänyt kanteen. A ei ollut osoittanut kiinnostustaan tarjottuihin työtehtäviin. Yhtiön käytäntönä oli ollut, että taloudellisista ja tuotannollisista syistä irtisanotuille työntekijöille oli lähetetty henkilökohtaisesti viikon välein kirjeellä tieto kaikista yhtiössä avoinna olevista työpaikoista. Näin irtisanotulla henkilöllä oli mahdollisuus hakea vähintään sellaista työtä, joka vastaa hänen koulutustaan, ammattitaitoaan ja kokemustaan. Toimintatapa soveltui erityisesti yhtiön kaltaisille isoille, valtakunnallisille yrityksille. 

7. Pirkanmaan käräjäoikeus hylkäsi 20.6.2019 A:n kanteen katsoen yhtiön täyttäneen TSL 7 luvun 4 §:n 1 momentin mukaisen työntarjoamisvelvollisuutensa. 

8. Turun hovioikeus, jonne A valitti, ei 4.9.2020 muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

9. KKO myönsi A:lle valitusluvan siltä osin, oliko B Oy täyttänyt TSL 7 luvun 4 §:n mukaisen työntarjoamisvelvollisuutensa lähettämällä A:lle edellä mainittuja rekrytointikirjeitä. A uudisti valituksessaan käräjäoikeudessa esittämänsä kanteen. B Oy vaati valituksen hylkäämistä.

10.  KKO katsoi ratkaisusta ilmenevillä perusteilla, että suuren valtakunnallisen yrityksenkään osalta pelkästään kaikkien avoimeksi tulleiden työpaikkojen tarjoamista työntekijälle kirjeitse ei voidan pitää TSL 7 luvun 4 §:ssä tarkoitettuna työn tarjoamisena (perustelukappale 16). Näin ollen B Oy ei ollut täyttänyt TSL:n mukaista työntarjosmisvelvoitettaan, eikä yhtiöllä siten ollut TSL:ssa edellytettyä asiallista ja painavaa syytä A:n työsopimuksen irtisanomiseen (perustelukappale 20). 

11. A:n vaatiman korvauksen osalta KKO totesi, että A:lle oli maksettu työsuhteen päättymisen jälkeisellä kahdentoista kuukauden tarkastelujaksolla ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa yhteensä 23 511,96 euroa. A on työskennellyt B Oy:ssä huomattavan pitkän ajan ja hänen työttömyytensä on pitkittynyt. Asiassa ei kuitenkaan ollut riittävää selvitystä siitä, että A:ta olisi irtisanomisen yhteydessä kohdeltu loukkaavasti tai epäasiallisesti tai että vähennys muista syistä tulisi jättää tekemättä tai tehdä säädettyä pienempänä. Näin ollen A:lle tuomittavasta korvauksesta 43 280,40 euroa oli vähennettävä 75 prosenttia hänelle edellä mainitulta ajalta maksetusta työttömyyspäivärahasta eli 17 633,97 euroa. A:lle maksettavan korvauksen määräksi jää siten 25 646,43 euroa. B Oy oli TSL 12 luvun 3 §:n 3 momentin nojalla velvollinen maksamaan korvauksesta vähennetyn määrän 17 633,97 euroa työllisyysrahastolle.

12. KKO muutti hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

B Oy velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 25 646,43 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 22.12.2017 lukien. B Oy velvoitetaan maksamaan työllisyysrahastolle sille kuuluvana osuutena A:n korvauksesta vähennetty määrä 17 633,97 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua KKO:n tuomion antamispäivästä lukien.

13. KKO:n julkaisema ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/3c1dcz5j6.html


torstai 5. toukokuuta 2022

297. Viestintäsalaisuuden loukkaus. Välillinen tekeminen. KKO 2022:32

1. Syyttäjä vaati Lapin käräjäoikeudessa A:lle rangaistusta viestintäsalaisuuden loukkauksesta. Syytteen mukaan A oli oikeudettomasti käyttänyt B:n työsähköpostiosoitetta pitämällä sähköpostia auki ja luetuttamalla sitä työntekijällään sen jälkeen, kun B:n työsuhde oli päättynyt.

2. Käräjäoikeus katsoi tuomiossaan 27.1.2020 selvitetyksi, että B:n sähköpostia oli seurattu noin viikon ajan sen selvittämiseksi, oliko B:llä ollut asiakastoimeksiantoja, joita hän oli hoitanut omaan lukuunsa työnantajalta salassa. Seuraaminen oli tapahtunut B:n työnantajn edustajan A:n kehotuksesta, ja sen olivat suorittaneet A:n alaiset työntekijät. Käräjäoikeus katsoi, että A oli syyllistynyt RL 38 luvun 3 §:ssä säädettyyn viestintäsalaisuuden loukkaukseen välillisenä tekijänä avaamalla oikeudettomasti B:n sähköposteja 18.7.–26.7.2016 välisenä aikana.

3. A valitti tuomiosta Rovaniemen hovioikeuteen ja vaati syytteen hylkäämistä.

4. Hovioikeus katsoi tuomiossaan 20.11.2020 A:n menettelyn täyttäneen viestintäsalaisuuden loukkauksen tunnusmerkistön. Hovioikeuden mukaan B:n työsähköpostiliikenteen seurannan välittömänä tekijänä toiminut taho oli A:n esimiehenä antamien ohjeiden ja työpaikan yleisten menettelytapojen perusteella voinut pitää sähköpostin seurantaa työvelvollisuuksiinsa kuuluvana ja siten omasta näkökulmastaan oikeutettuna, jolloin toiminnan välittömänä tekijänä olleen henkilön menettelyä tämän henkilöllisyydestä riippumatta ei voitu pitää tahallisena. A:n katsominen välilliseksi tekijäksi ei tässä tapauksessa edellyttänyt välittömän tekijän nimeämistä. A voitiin tuomita välillisenä tekijänä viestintäsalaisuuden loukkauksesta. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

5. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, että syyte viestintäsalaisuuden loukkauksesta hylätään. Syyttäjä ja B vaativat vastauksissaan valituksen hylkäämistä.

6. KKO:ssa oli kysymys siitä, onko A syyllistynyt rikoslain 38 luvun 3 §:ssä tarkoitettuun viestintäsalaisuuden loukkaukseen. Mikäli A:n menettely täyttää tunnusmerkistön, arvioitavaksi tulee myös se, onko hänen menettelyssään kysymys toimimisesta välillisenä tekijänä vai tekijänä.

7. KKO totesi, että RL 38 luvun 3 §:n viestintäsalaisuuden loukkauksen tunnusmerkistössä tarkoitettu suojauksen murtamisen edellytys täyttyy silloin, kun toiselle kuuluvaa käyttäjätunnusta käytetään luvatta, jos se mahdollistaa tiedon hankkimisen suojatusta viestistä. Toiselle kuuluvaa sähköpostiosoitetta on pidettävä tällaisena käyttäjätunnuksena.

8. Asiassa oli riidatonta, että B:n työsuhteen päättämisen jälkeen B:n työsähköpostiosoitetta on pidetty A:n kehotuksen mukaisesti auki, ja muiden työntekijöiden tehtävänä on ollut seurata sähköpostiosoitteen viestejä. Työsuhteen aikana A:lla on ollut suostumus käyttää B:n työsähköpostiosoitetta työtehtävien hoitamista varten tämän poissa ollessa. Työsuhteen päättymisen yhteydessä tai sen jälkeen B ei kuitenkaan ole antanut erillistä suostumusta työsähköpostiosoitteensa käyttöön. Asiassa ei ole edes väitetty, että hänelle olisi tarjottu mahdollisuus tällaisen suostumuksen antamiseen.

9. Alemmat oikeudet olivat katsoneet, että tekijävastuu on tässä tapauksessa ollut välillistä, eli A on toiminut välillisenä tekijänä, ja hänen edustamansa yhtiön työntekijät ovat olleet välittömiä tekijöitä.

10. KKO totesi, että syytteen teonkuvauksen perusteella A:n menettelyä on luontevinta arvioida varsinaisena tekemisenä. A on työnantajan edustajana antanut työntekijöille kehotuksen B:n sähköpostin auki pitämisestä tarkoituksena seurata sähköpostiliikennettä. Työntekijät ovat tämän jälkeen hankkineet tiedon sähköpostiosoitteen viesteistä. KKO katsoi katsoo, että A:n tekijävastuun täyttymiseksi on riittävää, että hänen menettelynsä seurauksena työsähköpostiosoitetta on pidetty auki ja saatu tieto sähköpostiosoitteen viesteistä. A on siten käyttänyt B:n työsähköpostiosoitetta luvatta ja hankkinut tiedon sähköpostissa olleista viesteistä.

11. Johtopäätöksenään KKO katsoi, että A oli18.–26.7.2016 syyllistynyt rikoslain 38 luvun 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaiseen viestintäsalaisuuden loukkaukseen pitämällä B:n työsähköpostiosoitetta luvatta auki ja hankkimalla tiedon sähköpostiosoitteen viesteistä. A oli tällä menettelyllään oikeudettomasti suojauksen murtamalla hankkinut tiedon toiselle osoitetusta sähköisesti tallennetusta ulkopuoliselta suojatusta viestistä. KKO ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.

12. KKO:n  tuomiosta julkaisema ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202232.html 

13. Selvä tapaus, jossa kaikki kolme oikeusastetta päätyivät samaan langettavaan lopputulokseen, tosin alemmat oikeudet katsoivat A;n syyllistyneen tekoon välillisenä tekijänä, KKO varsinaisena tekijänä.

14. Mutta millaiseen rangaistuksen tuomioistuimet A:lle tuomitsivat? Tämä ei ilmene KKO:n julkaisemasta ratkaisuelosteesta, vaan rangaistus, aivan ilmeisesti sakko ja sen määrä, on jostakin syystä jätetty selosteesta pois. Tämä on harmillista, sillä kyllä yleisö, jolle seloste on laadittu, olisi kiinnostunut myös tuomitusta rangaistuksesta. Rikosasiassa ei sitä paitsi ei voida antaa pelkää vahvistustuomiota, jolla vahvistettaisiin ainoastaan vastaajan syyllisyys tai syyttömyys ko. rikokseen. 

15. RL 38 luvun 3 §:ssä kriminalisoidusta viestintäsalaisuuden loukkauksesta on säädetty rangaistukseksi sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.


keskiviikko 4. toukokuuta 2022

296. Huolimaton käräjätuomari tuomittiin virkarikoksesta varoitukseen. KKO 2022:31

1. Korkein oikeus (KKO) antoi tänään 4.5.2022 ennakkopäätöksen tuomarin virkarikosta koskevassa asiassa (KKO 2022:31). Tapauksessa käräjätuomari oli tuominnut syytetyn vanhentuneesta rikoksesta.  Syyteoikeuden vanhentuminen oli johtunut siitä, että ko. tuomari oli laiminlyönyt antaa haasteen riittävän joutuisasti.

2. KKO:n tuomiosta julkaisema ratkaisuseloste on otsikoitu näin 

Käräjätuomari oli laiminlyönyt antaa haasteen rikosasiassa joutuisasti, minkä vuoksi syyteoikeus oli vanhentunut ennen haasteen tiedoksiantoa. Tämän jälkeen käräjätuomari oli tuominnut vastaajan vankeusrangaistukseen rikoksesta, jonka syyteoikeus oli vanhentunut.

Korkein oikeus katsoi ratkaisusta ilmenevin perustein, että käräjätuomari oli syyllistynyt tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Vrt. KKO:2020:78. KKO katsoi, ettei  rangaistuksen tuomitsematta jättämiselle ei ollut edellytyksiä, ja seuraamukseksi määrättiin varoitus.

3.  Käräjäoikeuden tuomareiden virkarikosasiat käsitellään ensi asteena hovioikeudessa.  Tässä asiassa Helsingin hovioikeus katsoi  18.1.2021 antamassaan tuomiossa syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A oli käräjätuomarin virkaa toimittaessaan laiminlyönyt antaa haasteen rikosasiassa viipymättä siten, ettei käräjäoikeuteen käsiteltäväksi toimitettu rikos vanhene hänestä riippuvasta syystä. A oli vienyt asian pääkäsittelyyn, jossa hän oli käsitellyt syyteoikeudeltaan vanhentunutta asiaa, sekä  29.9.2016 antamallaan tuomiolla tuominnut syytetty B:n vahingonteosta, jonka syyteoikeus oli ollut vanhentunut. Hovioikeus katsoi myös selvitetyksi, että A oli rikkonut olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hänellä olisi ollut kyky ja tilaisuus sitä noudattaa. A:n menettely oli siten ollut huolimatonta.

4. Syyttäjä oli vaatinut A:n tuomitsemista sakkoon. A puolestaan kiisti syytteen ja vaati joka tapauksessa, että hänet jätetään rangaistukseen tuomitsematta, koska teko oli vähäinen. 

5. Arvioidessaan kysymystä siitä, oliko A:n teko kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hovioikeus totesi, että virkavelvollisuuden rikkominen oli kohdistunut tuomarin tehtävän kannalta keskeiseen ja sisällöltään selkeään sääntelyyn. A oli ensin laiminlyönyt antaa haasteen viipymättä, vaikka haastehakemuksesta oli ollut nähtävissä, että syyteoikeus oli vanhentumassa lähiaikoina.

6. Toiseksi A oli tuominnut B:n teosta, jonka syyteoikeus oli ollut vanhentunut. Rangaistuksen tuomitseminen teosta, josta lain mukaan ei voi seurata rangaistusta, on lähtökohtaisesti vakava virhe, jonka ennakoitava seuraus on se, että rikoksesta tuomittu joutuu suorittamaan rangaistuksen. Virheen tekeminen tämänkaltaisen virkatoimen yhteydessä on omiaan heikentämään luottamusta lainkäytön asianmukaisuuteen. Toisin kuin KKO:n ratkaisussa KKO 2020:78, tässä asiassa oli ollut kysymys vain yhdestä syytekohdasta ja syyttäjän rangaistusvaatimus oli pysynyt koko ajan samana. Siten A:lla oli ollut mahdollisuus havaita syyteoikeuden vanhentuminen koko käsittelyn ajan.

7. Hovioikeus katsoi, että edellä kerrotut seikat perustelivat teon haitallisuutta ja vahingollisuutta eivätkä siten puoltaneet teon vähäisyyttä. Toisaalta mikään asiassa ei viitannut siihen, että A olisi suhtautunut virkavelvollisuuksiinsa välinpitämättömästi. Tämä seikka puolsi teon vähäisyyttä. Myös se seikka, että B:hen ei tosiasiallisesti ollut kohdistettu rangaistuksen täytäntöönpanotoimia, vähensi sekä virheen haitallisuutta ja vahingollisuutta että A:n menettelyn moitittavuutta. 

8. Hovioikeus perusteli ratkaisuaan vielä muutenkin laajasti ja tuomitsi A:n RL 40 luuvn 10 §:n nojalla tuottamuksellisestä virkavelvollisuuden rikkomisesta  saamaan  varoitukseen.

9. Syyttäjä vaati KKO:lle tekemässään valituksessa, että A:lle tuomittu rangaistus kovennetaan sakoksi.  A vaati valituksessaan, että syyte hylätään, ja toissijaisesti, että hänet jätetään teon vähäisyyden vuoksi rangaistukseen tuomitsemattta.

10. KKO perusteli ratkaisuaan varsin laajasti eli peräti viiden sivun verran! En ryhdy niitä tässä toistamaan, vaan totean, että KKO päätyi  johtopäätöksenään samaan lopputulokseen kuin  hovioikeuskin. Ts.  tuomari oli syyllisytnyt tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, josta hänet tuomittiin saamaan varoitus, kuten hovioikeuskin oli tuominnut. Sakko olisi ollut teosta liian ankara rangistus, mutta toisaalta tuomaria ei voitu jätä rangaistukseen tuomitsematta, sillä hänen tekonsa ei ollut vähäinen.

11. KKO:n tuomiosta julkaisema ratkaisuseloste 

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202231.html 

12. Minusta tuomari A:n syyksi luettu tuottamuksellinen virkarikos on kokonaisuudessaan varsin vakava, joten syyttäjän vaatimaa sakkorangaistusta ei olisi voitu pitää virheellisenä tai kohtuuttomana, jos siihen olisi päädytty. 

13. Hovioikeus ja etenkin KKO ovat perustelleet sinänsä sekä syyllisyyskysymyksen että seuraamuksen osalta varsin selvää ja yksinkertaista asiaa ehkä turhankin laajasti - vähempikin olisi toki riittänyt.   Suomessa juristeille ja tuomareille on opetettu, että mitä vaikeammasta asiasta on kyse, sitä seikkaperäisemmät perustelut ratkaisu edellyttää. Kääntäen siis: suhteellisen helppo ja yksinkertainen asia ei edellytä laajoja perusteluja. Ko. asiassa tätä ohjetta ei ole noudatettu, mikä on sinänsä inhimillistä, sillä selvän asian ratkaisulle on helppo työ kirjoittaa pitkät perustelut 😇