tiistai 1. elokuuta 2023

390. Hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa. Kuluttajaluotto. KKO 2023:56

Korkeimman oikeuden tänään antamassa ennakkopäätöksessä KKO 2023:56 todettiin, että Turun hovioikeuden päätös hylätä jatkokäsittelylupa kuluttajaluottoa koskevassa asiassa oli virheellinen.  Katsotaanpa tarkemmin, mistä asiassa on kysymys.

1. A otti 25.8.2017 X Oy:ltä 7 000 euron suuruisen  kuluttajaluoton, jonka laina-aika oli 48 kuukautta.  Kuluttajaluottosopimuksen ehtojen mukaan lainan järjestelypalkkio 1 526 euroa oli sovittu maksettavaksi laina-aikana kuukausittaisissa erissä. Lainan sopimusehtojen mukaan järjestelypalkkio tuli luoton ennenaikaisen takaisinmaksun tapauksessa maksaa kokonaisuudessaan. 

2. A oli maksanut lainan ennenaikaisesti 12.2017 kokonaisuudessaan X Oy:ltä ottamallaan uudella 8 200 euron kuluttajaluotolla. Tässä yhteydessä X Oy oli pidättänyt itsellään suorituksen koko järjestelypalkkiosta eli myös nilltä osin kuin järjestelypalkkio olisi maksuohjelman mukaan erääntynyt vasta lainan ennenaikaisen takaisinmaksun jälkeen. Näiden erien osuus järjestelypalkkion määrästä oli yhteensä 1 271,60 euroa.

3. X Oy vaati Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa A:n velvoittamista suorittamaan sille uuden luoton erääntyneen pääoman. A vastusti vaatimusta katsoen, että vaadittu määrä oli aikaisemman lainan järjestelypalkkion määrää koskevilta osin liian suuri. A:n mukaan luoton sopimusehto oli järjestelypalkkion osalta kuluttajansuojalain 7 luvun 27 §:n ja kulutusluottodirektiivin 2008/48/EY vastainen, joten ennenaikaisen maksun jälkeisen laina-ajan järjestelypalkkioiden määrä 1 271,60 euroa tuli siten vähentää X Oy:n vaatimasta velkapääomasta. 

4. Käräjäoikeus katsoi 29.6.2021 antamassaan tuomiossa, ettei A ollut esittänyt perusteita vaatimukselleen hänen X Oy:lle tekemiensä suoritusten palauttamisesta. Käräjäoikeus hylkäsi A:n tekemän takaisinsaantihakemuksen.

5. A valitti Turun hovioikeuteen, joka 14.12.2021 antamallaan päätöksellä ei myöntänyt hänelle jatkokäsittelylupaa.

6. Korkein oikeus myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan, hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa ja asia palautetaan hovioikeuteen uudelleen käsiteltävksi. X Oy vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

7. KKO:n ratkaistavana oli siten kysymys siitä, olisiko hovioikeuden pitänyt myöntää A:lle jatkokäsittelylupa siltä osin kuin hän on vastustanut velkomuskannetta sillä perusteella, että luotonantaja on perusteetta pidättänyt häneltä 25.8.2017 otetun lainan ennenaikaisen takaisinmaksun yhteydessä 1 271,60 euroa järjestelypalkkiota.

8. KKO katsoi, että hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa sekä a) tarkistusperusteen että b) ennakkopäätösperusteen perusteella. 

9. Tarkistusperusteen osalta KKO totesi, että käräjäoikeuden tuomiosta ei ilmene, millä perusteilla A:n vaatimusta vähentää velkapääoman määrästä häneltä ennenaikaisen takaisinmaksun yhteydessä pidätetty 1 271,60 euron järjestelypalkkio on siinä pidetty perusteettomana. Hovioikeus ei siten ole tältä osin voinut arvioida käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen oikeellisuutta jatkokäsittelylupaa myöntämättä. Jatkokäsittelylupa olisi näin ollen tullut myöntää tarkistusperusteella; OK 25 a luvun 11 §:n 2 kohta.

10. Ennakkopäätösperusteen osalta KKO lausi, että unionin tuomioistuimen Lexitor-tuomion perusteella kulutusluottodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan mukainen kuluttajan oikeus luottokustannuksista ennenaikaisen maksun perusteella tehtävään vähennykseen koskee myös luottosopimuksen voimassaoloaikaan liittymättömiä kertaluonteisia maksuja. Kuluttajansuojalain (KSL) 7 luvun 27 §:n 2 momentti näyttäisi kuitenkin tietyin edellytyksin mahdollistavan sen, että tällaiset maksut jäisivät kuluttajalle säädetyn vähennysoikeuden ulkopuolelle.

11. KKO katsoo, että kuluttajansuojalain kysymyksessä oleva säännös on siten tulkinnanvarainen tilanteessa, jossa luoton ennenaikaisesti takaisin maksaneelta kuluttajalta on luottosopimuksen ehtojen perusteella peritty koko järjestelypalkkio. Asiasta ei ole myöskään KKO:n ratkaisukäytäntöä. Kysymys kuluttajilla luoton ennenaikaisen maksun perusteella olevan vähennysoikeuden sisällöstä on lisäksi periaatteellisesti merkityksellinen, joten jatkokäsittelylupa olisi tullut myöntää myös ennakkoratkaisuperusteella; OK 25a luvun 11 §:n 3 kohta.

12. KKO myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan ja palautti asian Turun hovioikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan jatkaa tapauksen käsittelyä. 

KKO 2023:56

13. Ratkaisusta ilmenee, miten vajavaisin perustein käräjäoikeus on ratkaissut asian,  jossa se on joutunut soveltamaan unionin oikeutta eli kulutusluottodirektiiviä ja tulkitsemaan sen valossa kansallista oikeutta eli kuluttajansuojalain säännöksiä. 

14. Ratkaisusta ilmenee myös, miten löperösti hovioikeudet voivat jättää jatkokäsittelyluvan myöntämättä tapauksessa, jossa on päivänselvää, ettei asiaa voida valittajan oikeusturvaa vaarantamatta ratkaista ilman perusteellista tutkimista ja luvan myöntämistä.

15. Jatkokäsittelyluvan summaarisen tutkinnan ja perustettoman myöntämättä jättämisen tekee mahdolliseksi se, ettei hovioikeudella ole lain mukaan velvollisuutta perustella päätöstä, jolla lupa evätään. Tämä on valitettava puute laissa. Päätöstä saadaan toki perustella, mutta koska laki ei hovioikeuksia siihen velvoita, ne eivät milloinkaan perustele ko. ratkaisujaan. Tää korutont´on kertomaa!

16. Hovioikeuden jatkokäsitteluvasta on äskettäin ilmestynyt hovioikeudenneuvos, OTT Timo Saranpään kattava monografia "Jatkokäsittelylupa hovioikeudessa" (n. 400 sivua), joka on toki erinomainen oikeusdogmaattinen tutkimus, mutta jossa valitettavasti ei ole kriittisella otteella tarkasteltu menettelyssä ja lain soveltamisalassa olevia monia epäkohtia. Teos sisältää runsasti hyvin perusteltuja tulkintakannanottoja, mutta jos olisin itse kirjoittanut mainitusta teemasta kirjan, olisi siinä luultavasti ollut ainakin 50 sivua kriitiikkiä ja pohdintaa siitä, miten lain soveltamisalaa ja itse lupamenettelyä koskevia säännöksiä tulisi muuttaa ja käytäntöä kehittää, jotta valittajien oikeusturva voitaisiin ottaa nykyistä paremmin huomioon. 

17. Edustan kriittistä prosessioikeutta enkä ole yhdessäkään vuoden 1971 jälkeen kirjoittamassani kirjassa tai artikkelissa tyytynyt ainoastaan säännösten sisällön selostamiseen ja tulkintaan, vaan olen yrittänyt aina pureutua lainsäädännössä tai oikeuskäytännössä eli tuomioistuinten ratkaisuissa oleviin epäkohtiin sekä esittänyt, mitä epäkohtien poistamiseksi voitaisiin tehdä.




maanantai 31. heinäkuuta 2023

389. Mopoilija välttyi rattijuopumussyytteeltä poliisin virheen takia. Ne bis in idem -kiellon tulkintaa. Liikennevirhemaksu. KKO 2023:55

 


Viime viikolla 28.7. annetussa korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2023:55 arvioitiin mopoilijan saaman liikennevirhemaksun vaikutusta rattijuopumussyytteen tutkimiseen ne bis in idem -kiellon perusteella.  Katsotaanpa hieman tarkemmin, mistä asiasta oli kysymys; kuvan mopoilija ei liity tapaukseen.

1. A oli  14.7.202  ajanut mopolla jalkakäytävällä, minkä johdosta poliisi oli määrännyt hänelle liikennevirhemaksun. Samassa yhteydessä A oli toimitettu verikokeeseen, jonka mukaan A:n  veressä oli ollut vähähäinen määrä kannabista. A:ta on 25.9.202 kirjatun rikosilmoituksen mukaan epäilty rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

2. Poliisin pyynnöstä tieto liikennevirhemaksusta oli myöhemmin poistettu asianomaisesta tietojärjestelmästä,

3. Syyttäjä vaati Pohjanmaan käräjäoikeudessa 1.3.2021 vireille tulleella haasteella A:lle rangaistusta huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta. Syyte rattijuopumuksesta perustui samaan ajotapahtimaan, jonka perusteella  A:lle oli heti ajon jälkeen määrätty liikennevirhemaksu. Syyttäjän mukaan liikennevirhemaksu ei estänyt syytteen tutkimista, koska se oli kerrotulla tavalla mitätöity.

4. Käräjäoikeus tuomitsi 27.4.2021 A:n  huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumyksesta yhteiseen sakkorangaistukseen. Käräjäoikeus katsoi, ettei maksun määrääminen ollut perustetunut huumausaineen vaikutuksen alaisena ajamiseen,  vaan siihen, että A oli kuljettanut mopoa jalkakäytävällä. Lisäksi maksu maksu oli sittemmin mitätöity.

5. A valitti Vaasan hovioikeuteen ja vaati muun ohella, että syyte rattijuopumuksesta jätetään tutkimatta, sillä se liittyi samaan ajotapahtumaan, josta hänelle oli jo määrätty liikeennevirhemaksu; tämän perusteen A oli esittänyt jo käräjäoikeudessa.

6. Hovioikeus ei 15.12.20121 antamallaan tuomiolla muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

7. Hovioikeus katsoi perusteluissaan, että vaikka kysymys oli ollut samasta ajosuorituksesta ja samasta kuljettajasta, liikennevirhemaksun perusteena ollutta menettelyä ja syytteessä kuvattua menttelyä ei voitu pitää tosiseikoiltaan olennaisesti samoina. Vaikka teot kuuluivat samaan tapahtumasarjaan, syyte rattijuopumuksesta ei aikaan, paikkaan tai muihin teko-olosuhteisiin nähden ollut tarkoittanut sitä tekoa, jossa liikennevirhemaksu oli määrätty. Näin ollen ne bis in idem -kiellon vaatimus tekojen samuudesta ei täyttynyt.

8. Korkein oikeus (KKO), joka myönsi A:lle valitusluvan, totesi perusteluissaan, että asiassa sama ajotapahtuma on ollut perusteena sekä liikennevirhemaksun määräämiselle että rattijuopumussyytteelle. Tosiseikat, jotka ovat olleet liikennevirhemaksun ja rattijuopumusta koskevan syytteen perusteena, ovat olennaisilta osiltaan samat. Ne liittyvät A:n menettelyn kannalta samaan ajotapahtumaan ja ovat myös ajallisesti ja paikallisesti yhteneväiset siitäkin riippumatta, että rattijuopumus olisi täyttynyt jo ennen jalkakäytävällä ajamista heti ajon alkaessa.

9. KKO:n mukaan kyse on siten saman syytetyn samasta käyttäytymisestä samassa tilanteessa. Molemmat teonkuvaukset koskevat olennaiselta osin samoja tosiseikkoja, eikä tekojen rikosoikeudelliselle luokittelulle tule antaa ratkaisevaa merkitystä siitäkään huolimatta, että kaikkia teon oikeudellisia näkökohtia ei ole liikennevirhemaksun määräämisen yhteydessä selvitetty. Näillä perusteilla KKO katsoi, että seuraamusten perusteena olleita menettelyjä on pidettävä samoina-

10. KKO totesi, että tieliikennelakia säädettäessä ne bis in idem -kielto on otettu huomioon lain 160 §:n 4 momenttiin otetuilla säännöksillä. Niiden mukaan liikennevirhemaksua ei saa määrätä muun ohella silloin, kun tienkäyttäjää epäillään samasta teosta esitutkinnassa, syyteharkinnassa tai tuomioistuimessa vireillä olevassa rikosasiassa (kohta 1), tienkäyttäjälle on samasta teosta annettu lainvoimainen tuomio tai määrätty rangaistus (kohta 2) tai tienkäyttäjää epäillään samalla teolla tehdystä rikoksesta (kohta 3). 

11. Mitä tuli liikennevirhemaksun poistamiseen tietojärjestelmästä, KKO lausui, että tieliikennelaki ei sisällä menettelysäännöksiä, joiden mukaan liikennevirhemaksu voitaisiin poistaa tilanteessa, jossa sen määräämisen jälkeen havaitaan, että samasta teosta olisi nostettava syyte. KKO:n mukaan on selvää, että lainvoimaista päätöstä liikennevirhemaksun määräämisestä ei ole voitu oikeudellisesti merkityksellisellä tavalla poistaa siten, että tietojärjestelmän ylläpitäjä on teknisenä toimenpiteenä poistanut liikennevirhemaksua koskevan tiedon tietojärjestelmästä. Kun liikennevirhemaksua koskevan tiedon poistaminen tietojärjestelmästä ei ole perustunut mihinkään laissa säädettyyn päätöksentekomenettelyyn, liikennevirhemaksun määräämistä koskevan päätöksen on katsottava olevan edelleen voimassa. Se muodosti siten esteen uuden samaa tekoa koskevan syytteen nostamiselle.

12. Johtopäätöksenään KKO totesi, että rattijuopumussyytteen tutkiminen rikkoi ne bis in idem -kieltoa, minkä vuoksi KKO jätti sitä koskevan syytteen tutkimatta. 

13. Huumausaineen käyttörikoksen vähyyden takia KKO jätti A:n rikoslain 50 luvun 7 §:n nojalla rangaistukseen tuomitsematta. 

Korkeimman oikeuden ratkaisuseloste KKO 2023:55 

14. Juridisesti täysin hyväksyttävä ratkaiu, vaikka se maallikoista saattaakin tuntua turhalta hiusten halkomiselta. Outoa, että Vaasan hovoikeus ei tulkinnut ne bis in idem -kieltoa asianmukaisella tavalla. Poliisi oli turhan kärkäs määrätessään mopoilijalle liikennevirhemaksun, vaikka hänen epäiltiin syyllistyneen myös rattijuopumukseen; TLL 160 §:n 4 momentin säännökset näyttävät unohtuneen poliisilta. Polisin menettely liikennevirhemaksun mitätöimiseksi jäi kömpelöksi yritykseksi.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2023

388. Aluesyyttäjällä 20 kuukauden viivästys poliisirikosasian esitutkinnan toimittamisessa

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti on kiinnittänyt tuoreessa 4.7.2023 antamassaan päätöksessä  poliisirikosasiassa tutkinnanjohtajana toimineen aluesyyttäjän huomiota velvollisuuteen toimittaa esitutkinta ja sen aloittamista edeltävät toimenpiteet ilman aiheetonta viivytystä. Oikeuskanslerille kantelun tehneen asianajajan arvostelemassa asiassa kului peräti  20 kuukautta yksinomaan sen arvioimiseen, toimitetaanko esitutkinta vai ei.

Oikeuskanslerin päätöksen mukaan asianajajan laatimasta tutkintapyynnöstä oli ilmennyt keskeiset tapahtumatiedot eikaä siassa ollut tarvetta hankkia laajaa aineistoa esitutkinnan toimittamiskynnyksen arvioimiseksi. Asiassa ei ilmennyt tutkinnanjohtajan toimineen aluesyyttäjän antaneen konkreettista ohjeistusta tutkivalle poliisiyksikölle. Oikeuskansli totesi, että erityisesti poliisirikosasioissa objektiivinen esitutkinta edellytyää tutktinnanjohtajalta toimivalta syyttäjältä aktiivistaa esitutkinnan johtamista. Oikeuskansleri katsoi, että esitutkinnan toimittaisesta ei ollut päätetty esitutkintalain edellyttämällä joutuisuudella.

Oikeuskansleri päätyi päätöksessään kuitenkin vain "käsityksen" lausumiseen. Outoa, näin lievä "seuraamus" eli moite ihmetyttää kovasti! Kun karkeisiin viivästyksiin syyllistyneitä viranomaisia kohdellaan oikeuskanslerin ratkaisukäytännössä näin hellävaraisesti ja "silkkihansikkailla", ei kyllä ole mitään toivoa siitä, että viranomaiset toimisivat jatkossakaan nykyistä nopeammin ja paremmin.

https://oikeuskansleri.fi/-/esitutkinnan-viipyminen-23

keskiviikko 17. toukokuuta 2023

387. Asuntohuoneiston vuokrasopimus. Takausvastuun sovittelu. Oikeustoimen kohtuullistaminen. KKO 2023:31

Korkeimmman oikeuden 15.5.2023 antamssa ennaakkopäätöksessä KKO 2023:31 takausvastuuta soviteltiin oikeustoimilain 36 §:n nojalla.

1. A (takaaja) on antanut B:lle (vuokranantaja) omavelkaisen takauksen poikansa ja tämän avopuolison 2.10.2013 allekirjoittaman vuokrasopimuksen mukaisten vuokrien maksamisesta ja muiden vuokraehtojen täyttämisestä. Takaus on koskenut myös korkoja ja muita liitännäiskustannuksia. Vuokrasopimus on ollut määräaikainen ajalla 2.10.2013–30.9.2016, jonka jälkeen se on jatkunut toistaiseksi voimassa olevana.

2. Vuokralaiset ovat laiminlyöneet vuokran ja muiden vuokrasopimukseen perustuvien maksujen suorittamisen vuodesta 2014 lukien. Ennen nyt käsiteltävänä olevaa asiaa takaaja A on vuokralaisten maksulaiminlyöntien perusteella velvoitettu takaussitoumuksensa nojalla suorittamaan vuokranantaja B:lle yhteensä kymmenen kuukauden vuokrat ja muita maksuja.

3. Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa vuokranantaja B on vaatinut takaaja A:lta suoritusta vuosina 2015–2018 yhteensä 37 kuukaudelta maksamatta jääneiden vuokrien ja muiden, määrältään vähäisempien maksujen perusteella. Takaaja on vastustanut maksuvelvollisuutta sillä perusteella, että vaatimus on kohtuuton jo aiemmin suoritetut maksut huomioon ottaen. Takaaja oli takausta antaessaan voinut perustellusti odottaa, että vuokranantaja ryhtyisi toimiin vuokrasopimuksen purkamiseksi vuokralaisten ollessa pysyvästi maksukyvyttömiä ja laiminlyötyä vuokrien maksamisen. Takaajalla itsellään ei ollut mahdollisuutta purkaa tai irtisanoa vuokrasopimusta.

4. Satakunnan käräjäoikeus on tuomiollaan 15.12.2020  velvoittanut takaajan suorittamaan vuokranantajalle vuokrat vain ajalta 1.5.2015–30.9.2016, sähkölaskut ajalta 1.3.2015–30.9.2016 ja vesimaksut ajalta 1.1.2015–30.9.2016, kaikki määrät korkoineen.

4a.  Käräjäoikeus, joka ratkaisi asian yhden käräjätuomarin ja käräjänotaarin kokoonpanossa, lausui tuomion perusteluissa takauksen sovittelusta, että takaaja oli antanut omavelkaisen takaussitoumuksen vuokralaisten kolmen vuoden määräaikaiseen vuokrasopimukseen, joka oli 1.10.2016 muuttunut toistaiseksi voimassa olevaksi yhden kuukauden irtisanomisajalla. Takaaja oli omavelkaisen erityistakauksen antaessaan vastuussa päävelasta niin kuin henkilökohtaisesti vastuussa oleva velallinen eli vuokralaiset. Ottaen huomioon, että takaajalla ei ollut oikeutta irtisanoa vuokrasopimusta ja hän oli maksanut antamansa takaussitoumuksen perusteella erääntyneitä maksamattomia vuokrasaatavia ja muita saatavia vuokranantajalle jo lähes 10 000 euron edestä, omavelkaista takausta ei voitu pitää kohtuullisena vakuutena. Takausvastuuta oli siten soviteltava siihen määrään, josta hän oli kohtuudella voinut arvioida joutuvansa sopimuksen perusteella vastaamaan. Takaajan vastuun oli perusteltua katsoa kattavan sellaiset vuokrat ja muut asuinhuonevuokrasuhteeseen liittyvät kulut, joiden peruste oli muodostunut ja jotka olivat kertyneet määräaikaisen vuokrasopimuksen voimassaoloaikana sen päättymiseen 30.9.2016 saakka.

5. Vaasan hovioikeus, jonne takaaja ja vuokranantaja valittivat, on tuomiollaan 23.12.2021 hylännyt B: n kanteen.

6. Korkein oikeus myönsi B:le valitusluvan koskemaan kyysmystä takausvastuun sovitelusta. B vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hyväksytään. Takaaja A vaati vastauksessaan valutuksen hylkäämistä.

7. KKO.ssa oli ratkaistavana kysymys siitä, onko takaussitoumusta kohtuullistettava.

8. KKO totesi perusteluissaan mm, että vuokrasuhteeseen perustuvia saatavia koskevan toisen kanteen käsittelyn yhteydessä vuonna 2015 takaaja A oli vastustanut kannetta siltä osin kuin se on ylittänyt neljän kuukauden vuokrat. Vastustamisensa tueksi hän on vedonnut asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 8 §:n 2 momentin vakuuden enimmäismäärää koskevaan säännökseen (ks. KKO 2017:91). Tämä osoittaa, että hänen tahtonaan ei ole ollut pysyvästi tukea poikansa ja tämän avopuolison asumista taloudellisesti.

9. Vuokranantaja B on näin ollen tullut jo vuosina 2014 ja 2015 tietoiseksi vuokralaisten pysyvästä kyvyttömyydestä vuokrien maksamiseen ja takaaja A:n edellä mainitusta tahdosta. Vuokranantajalla on ollut määräaikaisen vuokrasopimuksen päättymisajankohtaan mennessä runsaasti aikaa ryhtyä toimiin vuokrasopimuksen päättämiseksi. Vuokranantaja ei kuitenkaan ole näin toiminut, vaan hän on sallinut vuokrasuhteen jatkua vuokralaisten täydellisestä maksuvelvollisuuden laiminlyönnistä huolimatta ja edellyttänyt takaajan vastaavan kaikista vuokrasopimukseen perustuvista velvoitteista vastaisuudessakin.

10. KKO katsoi, että edellä kerrotuissa olosuhteissa takaussitoumuksen soveltaminen siten, että takaaja A vastaisi vuokrasopimukseen perustuvista velvoitteista vielä vuokrasopimuksen määräaikaisuuden 30.9.2016 päätyttyäkin, johtaisi kohtuuttomuuteen. Takaussitoumusta on soviteltava oikeustoimilain 36 §:n nojalla niin, että A ei ole vastuussa 30.9.2016 jälkeen syntyneistä vuokrasopimukseen perustuvista velvoitteista. Asia on siten jätettävä käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

11. KKO kumosi hovioikeuden tuomion ja jätti asian käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.
Ratkaisuseloste KKO 2023:31
13. Pienenä yksityiskohtana tulkoon mainituksi, että KKO päätyy aika usein samaan lopputulokseen kuin käräjäoikeus, jonka ratkaisua hovioikeus on muuttanut. Näin kävi tämän tapauksen (KKO 2023:31) lisäksi äskettäin eli 9.5.2023 myös ratkaisussa KKO 2023:29, jossa KKO, kumoten Vaasan hovioikeuden tuomion, jätti asian käräjäoikeuden, joka sattumoisin tuossakin tapauksessa oli Satakunnan käräjäoikeus, tuomion lopputuloksen varaan. 
14. Näin tapahtui myös KKO:n eilen 16.5. antamassa ennakkopäätöksessä KKO 2023:32, joka koski näpistyksen ja varkauden välistä rajanvetoa. Käräjäoikeus tuomitsi varkausdesta ehdotonta vankeutta, Rovaniemen hovioikeus puolestaan näpistyksestä sakkoa, mutta KKO varkaudesta ehdotonta vankeutta kuten käräjäoikeuskin.