torstai 30. kesäkuuta 2022

318. Työsopimus. Edullisemmuussääntö. Työehtosopimus. Kiky-sopimus. KKO 2022:45

1. Korkein oikeus (KKO) on tänään antamassaan ennakkopäätöksessä KKO 2022:45 katsonut, että työehtosopimuksella oli poikkeuksellisesti voitu heikentää työntekijän työsopimuksella sovittuja ehtoja. Ko. tapauksessa työntekijän työsopimuksella sovittua työaikaa voitiin pidentää ns. kiky-tunneilla.

2. Työsopimuksessa työntekijän (insinööri A) säännölliseksi työajaksi oli sovittu 37,5 tuntia viikossa. Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen vuonna 2016 tekemän kilpailukykysopimuksen (Kiky-sopimus) mukaisesti alan työehtosopimukseen oli otettu määräys 24 tunnin vuosittaisesta työajan pidentämisestä. Työnantajayhtiössä (B) oli tehty työehtosopimuksen mukainen paikallinen sopimus, jossa viikkotyöaikaan lisättiin puoli tuntia.

3.  A vaati Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa nostamassaan kanteessaan, että B Oy velvoitetaan suorittamaan A:lle palkkaa puolen tunnin viikoittaisesta lisätyöstä. A perusteli vaatimustaan sillä, että B Oy oli menetellyt osapuolten välisen työsopimuksen työaikaehdon vastaisesti eikä B Oy:llä ollut ollut oikeutta yksipuolisesti pidentää A:n viikoittaista työaikaa 1.1.2017 alkaen puolella tunnilla. A:n säännölliseksi viikkotyöajaksi oli työsopimuksessa sovittu 37,5 tuntia, eikä työehtosopimuksella voitu heikentää työsopimuksessa sovittua työaikaehtoa.

4. B Oy vaati, että kanne hylätään, koska sillä oli ollut oikeus pidentää A:n työaikaa työehtosopimuksen määräyksen mukaisesti.

5. Länsi-Uudenman äräjäoikeus totesi tuomiossaan 4.11.2019, että asiassa tuli ratkaistavaksi kysymys siitä, voitiinko työehtosopimuksella muuttaa jo voimassa olevaa työsopimusehtoa, sekä siitä, oliko työehtosopimuksella suljettu pois niin sanottu edullisemmuussääntö.

6. Käräjäoikeus totesi, että A:n työsopimuksen työaikaa koskeva ehto oli A:lle edullisempi kuin työehtosopimuksen määräys, jossa oli sovittu työaikaa pidennettäväksi 24 tunnilla vuodessa ansiotasoa muuttamatta. Työehtosopimuksesta ei käynyt ilmi, että osapuolet olisivat sopineet edullisemmuussäännön sivuuttamisesta, mikä oli edellytyksenä sille, että työehtosopimuksen määräys olisi voinut ohittaa työntekijälle edullisemman työsopimusehdon. Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että osapuolten tarkoituksenakaan olisi ollut poissulkea edullisemmuussääntö. Työehtosopimuksessa ei siten ollut A:ta sitovasti sovittu työsopimuksessa sovitun työajan pidentämisestä. A:n työaika oli määräytynyt työsopimusehdon nojalla. B Oy oli siten menetellyt A:n työsopimuksessa sovitun työaikaehdon vastaisesti, eikä yhtiöllä ollut oikeutta yksipuolisesti lisätä A:n viikoittaista työaikaa puolella tunnilla.

7. Käräjäoikeus velvoitti B Oy:n suorittamaan A:lle vaaditun palkkasaatavan 130 euroa.

8. B Oy valitti Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus ei tuomiollaan 21.10.2020 muuttanut käräjoikeuden tuomion lopputulosta.

9. KKO myönsi  B Oy:lle valitusluvan. Valituksessaan yhtiö vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään. Vastauksessaan A vaati valituksen hylkäämistä.

10. Toisin kuin käräjä- ja hovioikeus KKO katsoi, että työehtosopimuksella oli voitu pidentää työsopimuksella sovittua työaikaa. Vaikka työehtosopimukset yleensä määrittävät vain työehtojen vähimmäistason, joissakin tilanteissa työehtosopimuksella voidaan muuttaa työsopimuksen ehtoja myös työntekijän vahingoksi. Puheena olevassa tapauksessa oli ilmeistä, että työehtosopimuksen tehneiden järjestöjen nimenomaisena tarkoituksena oli ollut, että työajan pidennys koskee kaikkia sen piirissä olevia työntekijöitä. KKO katsoi, että työsopimuksen ehdot eivät myöskään heikentyneet niin olennaisesti, että muutosta olisi voitu pitää kohtuuttomana.

11. KKO kumosi hovioikeuden tuomion ja hylkäsi työntekijä A:n kanteen.

12. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202245.html 

13. KKO:n ratkaisusta ja tapauksesta on tänään julkaistu nuutinen mm. Helsingin Sanomissa

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008916554.html

 



317. Tekijänoikeus. Perusteettoman edun palautus. KKO 2022:44

1. Säveltäjäin tekijänoikeustoimisto Teosto ry oli toimittanut televisioyhtiölle tekijänoikeudella suojattujen teosten käyttämiseen perustuvia korvauksia koskevat laskut vuosilta 2017 ja 2018, jotka televisioyhtiö oli pääosin maksanut. 

2. Markkinaoikeus vahvisti tuomiollaan 29.11.2019 televisioyhtiön kanteen perusteella tekijänoikeuskorvauksille tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista annetun lain 35 §:n 2 momentin mukaisen kohtuullisen määrän, joka oli televisioyhtiön maksamaa määrää pienempi.

3.  KKO myönsi televisioyhtiölle valitusluvan oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan kysymystä siitä, onko Teosto velvollinen palauttamaan yhtiölle sen maksamat tekijänoikeuskorvaukset vuosilta 2017 ja 2018 siltä osin kuin niiden määrä ylittää markkinaoikeuden tuomiossa maksullisten televisiokanavien osalta lainmukaisiksi vahvistettuihin hintoihin perustuvan korvausmäärän.

4. Yhtiö vaati valituksessaan, että Teosto velvoitetaan palauttamaan sille perusteettomana etuna, vahingonkorvauksena tai soviteltuna kohtuullisena hintana yhtiön Teostolle maksullisten televisiokanavien osalta maksaman kohtuullisen korvauksen ylittävän määrän, eli vuoden 2017 osalta 138 425,67 euroa ja vuoden 2018 osalta 193 349,10 euroa, molemmat määrät lisättyinä 10 prosentin arvonlisäveron osuudella, korkoineen. Teosto vaati vastauksessaan, että valitus hylätään

6. KKO.n tuomiosta ilmenevillä perusteilla Teosto ry velvoitettiin palauttamaan televisioyhtiön sille maksamat tekijänoikeuskorvaukset siltä osin kuin ne ylittivät tekijänoikeuskorvausten kohtuulliseksi vahvistetun määrän, eli juuri ne määrät, joita televisioyhtiö oli kanteessaan vaatinut. L tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista 35 § 2 mom

7. KKO:ssa ollut äänestys (3-2) koski ainoastaan tuomion perusteluja.

8. KKO:n ratkaisuseloste

https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2022/20220044


316. Rangaistuksen määrääminen. Yhteinen rangaistus. Reformatio in peius -kielto. KKO 2022:43

1. Lapin käräjäoikeus oli 27.1.2020 tuominnut A:n neljästä rikoksesta 60 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Rangaistusta alentavana käräjäoikeus oli ottanut huomioon A:lle aikaisemmin tuomitun ehdottoman vankeusrangaistuksen. 

2. A:n haettua muutosta Rovaniemen hovioikeus oli 17.7.2020 määrännyt vankeusrangaistuksen ehdolliseksi. Hovioikeus oli katsonut, että asiassa ei ollut enää perustetta ottaa aikaisempaa ehdotonta vankeusrangaistusta rangaistusta alentavana huomioon. Siksi hovioikeus oli korottanut rangaistuksen pituuden kolmeksi kuukaudeksi.

3. KKO myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että rangaistus alennetaan 60 päiväksi vankeutta. Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. 

4.  KKO katsoi, että aikaisempaa ehdotonta vankeusrangaistusta ei ollut otettava huomioon rangaistusta alentavana seikkana ehdolliseen vankeuteen tuomittaessa. Hovioikeuden ei katsottu rikkoneen reformatio in peius -kieltoa, kun se oli määrätessään vankeusrangaistuksen ehdolliseksi korottanut sitä.

5. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202243.html

 6. KKO on reformatio in peius -kiellon osalta todennut (kohta 19), että ehdollinen vankeus on ehdotonta vankeutta lievempi rangaistuslaji. Mikäli ehdollinen vankeus määrätään myöhemmin pantavaksi täytäntöön, vankeusrangaistuksen kohtuullistamisen tosiasiallisesti sisältävä yhteisen vankeusrangaistuksen määrääminen tapahtuu siinä yhteydessä, kun täytäntöönpantavasta ehdollisesta vankeusrangaistuksesta ja koeajalla tehdystä rikoksesta määrätään yhteinen ehdoton vankeusrangaistus.

7. Tämän vuoksi  KKO katsoi, että hovioikeus on voinut korottaa vankeusrangaistuksen pituutta, kun se on määrännyt käräjäoikeuden A:lle tuomitseman vankeusrangaistuksen ehdolliseksi ja kun tämän vuoksi ei ole ollut enää perustetta kohtuullistaa vankeusrangaistusta rikoslain 7 luvun 6 §:n nojalla (kohta 20).

8. Hovioikeus on korottanut vankeusrangaistusta 60 päivästä kolmeksi kuukaudeksi. Jos hovioikeuden määräämä ehdollinen vankeusrangaistus määrätään myöhemmin pantavaksi täytäntöön, sen osuus tällöin määrättävästä yhteisestä vankeusrangaistuksesta ei KKO:n mukaan todennäköisesti ylitä 60 päivää (kohta 21)

9. Näillä perusteilla KKO katsoi, että hovioikeus ei ollut  rikkonut reformatio in peius -kieltoa. 

10. On syytä huomata, että KKO:n mainittu kanta koskee ainoastaan mainittua erityistilannetta. Toisin sanoen, kun hovioikeus lievensi ehdottoman vankeuden ehdolliseksi, se saattoi samalla korottaa sitä, koska aiempaa vankeusrangaistusta ei otettu huomioon ehdollisen rangaistuksen mittaamisessa.

11. Muutoin ylempi tuomioistuin ei voi pejus-kieltoa rikkomatta korottaa alemman oikeuden  tuomitsemaa vankeusrangaistusta sillä perusteella, että rangaistus määrätään ehdolliseksi. Ks. tästä Jyrki Virolainen, Reformatio in pejus -kiellosta (1977) s. 78.

 



315. Yleinen tuomioistuin vai hallintoriita-asia. KKO 2022:42.

1. Kunta A oli tehnyt kaupungin B kanssa sopimuksen sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alueen muodostamisesta sekä sopimuksen sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä ja tuottamista koskevasta yhteistoiminnasta. 

2. Kunta A katsoi, että sopimuksia ei ollut noudatettu, minkä vuoksi se oli Pirkanmaan käräjäoikeudessa B:tä vastaan nostamassaan kanteessaan vaatinut hinnanalennusta ja korvausta palvelujen puutteellisesta toimittamisesta ja maksetun ylihinnan palauttamista. 

3. Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi 23.4.2020 antamassaan päätöksessä, että asiassa oli kysymys lähinnä sopimuksen sisältöä ja tulkintaa koskevasta erimielisyydestä, eikä ennakkopäätöksissä KKO 2008:36 ja KKO 2019:1 tarkoitetuin tavoin hallntosopimusten  oikeudettomaan päättämiseen perustuvista, sopimuksen ehtoihin perustumattomista vahingonorvauskanteista. Kun yleinen tuomioistuin ei ollut toimivaltainen käsittelemään kanteita, käräjäoikeus jätti A:n ja kahden muun kunnan nostamat kanteet tutkimatta.

4. Turun hovioikeus sen sijaan katsoi 7.6.2021 antamassaan päätöksessä, että kanteet kuuluivat edellä mainituista ennakkopäätöksistä ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti yleisen tuomioistuimen toimivaltaan. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja palautti asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

5. KKO myönsi B:n kaupungille valitusluvan. Kaupunki vaati valituksessaan, että  hovioikeuden päätös kumotaan ja A:n kunnan kanteet jätetään tutkimatta. Kunta A vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

6. KKO totesi lähtökohtana (kohta 35), että oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 20 §:ssä on hallintoriita-asiana säädetty ratkaistavaksi muun muassa riita, joka on laissa säädetty ratkaistavaksi hallintoriita-asiana, ja riita, joka koskee hallintosopimusta. Tästä lähtökohdasta on vakiintuneessa oikeuskäytännössä katsottu kannevaatimusten ja niiden perusteiden laadun perusteella voitavan poiketa hallintosopimuksiin liittyvien yksityisoikeudellisin perustein ratkaistavien vahingonkorvausvaatimusten osalta.

7. KKO jatkoi (kohta 36), että A:n tässä asiassa esittämät kohdassa 3 tarkoitetut suoritusvaatimukset ovat perustuneet B:n hoidettaviksi julkisoikeudellisin sopimuksin siirtyneiden velvollisuuksien väitettyyn puutteelliseen täyttämiseen ja sopimusrikkomuksen hyvittämiseen. KKO katsoi, että edellä kohdassa 35 tarkoitettua, oikeuskäytännössä vahingonkorvausasioissa noudatettua oikeusohjetta ei ole perusteltua ulottaa tällaiseen hallintosopimusten tulkintaa ja sopimusosapuolten molemminpuolisten sopimuksen mukaisten velvollisuuksien sisältöä ja täyttämistä koskevaan suorituskanteeseen. KKO katsoi, että kysymys on sellaisesta sopimusriidasta, jonka käsittely kuuluu kuntalain 63 §:n ja oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 20 §:n 1 momentin mukaan hallinto-oikeuden toimivaltaan.

8. A:n esittämä sopimuksen purkamisoikeutta koskevaa vahvistamisvaatimus ei  KKO:n mukaan  laadultaan rinnastu yksityisoikeudellisin perustein ratkaistavaan vahingonkorvausvaatimukseen, jonka käsittely edellä selostetuin tavoin on hallintosopimukseenkin perustuvana katsottu voivan kuulua yleisen tuomioistuimen toimivaltaan (kohta 37). KKO katsoi, että myös tällaisen vaatimuksen käsittely kuuluu hallinto-oikeuden toimivaltaan.

9. KKO kumosi Turun hovioikeuden päätöksen ja jätti asian Pirkanmaan käräjäoikeuden päätöksen varaan. 

10. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202242.html