377. Pankin peliriippuvainen työntekijä petti ja kavalsi pankin varoja 580 000 euroa. Vankeusrangaistusta lievennettiin 8 kuukaudella, koska syytetty oli edistänyt rikosten selvittämistä, mutta 2 vuoden vankeutta ei voitu tuomita ehdollisena. KKO 2023:19

 

Korkeimman oikeuden  (KKO) tänään antamassa ennakkopäätöksessä KKO 2023:19 on kysymys rangaistuksen lieventämisperusteen soveltamisesta erityisesti rikoksen selvittämisen edistämisen perusteella ja sen vaikutuksesta rangaistuksen mittaamiseen.  

1. Aivan ensimmäiseksi voidaan todeta, että KKO antaa nykyisin varsin usein ennakkopäätöksiä, joissa on kysymys rangaistuksen määräämisestä ja mittaamisesta sekä siitä, tuleeko vankeusrangaistus tuomita ehdollisena vai ehdottomana.Tämä kuvastaa yleistä trendiä, jonka mukaan KKO antaa nykyisin valituslupia ja ennakkopäätöksiä selkeästi enemmän rikosoikeuden kuin siviilioikeuden alalta.

2. Tänään KKO siis julkaisi ennakkopäätöksen (prejudikaatin) tapauksesta, jossa syytettynä ollut pankin palveluneuvojana oli anastanut ja hankkinut petosrikoksella itselleen pankin varoja noin 582 000 euroa. A:n syyksi oli luettu törkeä petos, törkeä kavallus, väärennys ja identiteettivarkaus (KKO 2023:19).

3. Jutussa oli kysymys rikoksen selvittämisen edistämistä koskevan lieventämisperusteen (RL 6 luku 6 3 3 kohta) soveltamisesta ja vaikutuksesta rangaistuksen mittaamiseen ja tuomitsemisesta ehdollisena. KKO on antanut samasta asiasta aiemmin ainakin kaksi ennakkopäätöstä eli ratkaisut KKO 2018:2 ja KKO 2018:60.

4. Eteläpohjalaisen pankin palveluneuvonantajana toiminut hieman yli 30-vuotias mies (A) oli toimiessaan pankin palveluneuvojana lyhyen aikaa eli 10.12.2019–31.1.2020 anastanut ja hankkinut petosrikoksella itselleen pankin varoja yhteensä 581 764 euroa. Osassa tapauksista A oli siirtänyt pankin asiakkaalle myöntämän luoton varat omalle tililleen. Toisissa tapauksissa A oli laatinut asiakkaan nimissä väärän luottohakemuksen, jonka hän oli erehdyttänyt pankin toista palveluneuvojaa hyväksymään. Tämän jälkeen A oli siirtänyt asiakkaalle myönnetyn luoton varat edelleen omalle tililleen. Myönnettyjen luottojen varojen siirtämisten osalta A:n on katsottu syyllistyneen törkeään kavallukseen ja erehdyttämällä myönnettyjen luottojen varojen osalta törkeään petokseen ja väärennykseen. Erään asiakkaan henkilötietojen käyttämisen osalta A:n syyksi on luettu vielä identiteettivarkaus.

5. Eelä-Pohjamaan käräjäoikeus katsoi tuomiossaan 12.5.2021 yhden tuomarin kokoonpanossaan - siis ilman lautamiehiä - että A olisi tuomittava hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen.

6. A oli tunnustanut teot heti jäätyään kiinni ja osallistunut toimillaan rikostensa selvittämiseen ja myöntänyt kaikki korvausvaatimukset oikeiksi, joten rangaistusta määrättäessä oli perusteltua soveltaa rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan lieventämisperustetta. Toisaalta teko oli ollut sen kaltainen, ettei sen selvittäminen ollut riippunut vastaajan myötävaikutuksesta vaan hyvin suurella todennäköisyydellä rikos olisi tullut selvitetyksi myös ilman A:n myötävaikutusta.

7. Käräjäoikeus viittasi muiden oikeuslähteiden ohella kahteen samankaltaiseen pankin toimihenkilöitä koskeneeseen käräjäoikeustuomioon, joista toisessa oli tunnustamisoikeudenkäynnissä tuomittu 1 vuosi 8 kuukautta ehdollista vankeutta ja yhdyskuntapalvelua kymmenen vuoden aikana tehdystä noin 800 000 euron anastamisesta ja toisessa 3 vuotta 6 kuukautta vankeutta noin 900 000 euron vahingon aiheuttaneista sekä alle vuoden kestäneistä petos- ja kavallusrikoksista, joissa anastuksen kohteena oli ollut 1,5 miljoonaa euroa.

8. Käräjäoikeus katsoi, että A:n teko oli ollut tekoajaltaan huomattavan lyhyt suhteessa viitattuihin tapauksiin. Myös rikoksilla haltuun saatujen rahavarojen määrä oli ollut pienempi kuin edellä mainituissa tapauksissa. A ei ollut myöskään varsinaisesti hyötynyt varoista, koska ne olivat menneet kaikki pelaamiseen.

9. Huomioon ottaen A:n suhtautuminen rikoksiinsa ja hänen heti tutkinnan alkuvaiheessa tapahtunut tunnustuksensa ja myötävaikutuksensa rikosten selvittämiseen käräjäoikeus katsoi, että yhteinen vankeusrangaistus oli alennettava 2 vuoteen vankeutta, joka voitiin tuomita ehdollisena. Tällainen tuomio oli myös rangaistuskäytännön yhtenäisyyden kannalta perusteltu. Käräjäoikeus tuomitsi A:n 2 vuoden ehdollisen vankeuden ohessa yhdyskuntapalveluun.

10. Vaasan hovioikeus, jonne syyttäjä valitti käräjäoikeuden ratkaisusta, katsoi tuomiossaan 24.3.2022, että A:lle olisi lähtökohtaisesti tuomittava hänen syykseen luetuista rikoksista yhteinen 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistus. Hovioikeus on kuitenkin rangaistusta mitatessaan soveltanut rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaista rangaistuksen lieventämisperustetta, koska A oli edistänyt rikostensa selvittämistä. Hovioikeus on tuominnut A:n yhteiseen 2 vuoden 2 kuukauden ehdottoman vankeusrangaistukseen.

12. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, että rangaistusta alennetaan ja se määrätään  ehdolliseksi. Syyttäjä vaati valituksen hylkäämistä.

13. KKO hyväksyi hovioikeuden rangaistuksen mittaamista koskevan ratkaisun siltä osin kuin hovioikeus on katsonut, että A olisi ilman lieventämisperusteen soveltamista tuomittava hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen.

14. KKO:ssa oli kysymys rangaistuksen lieventämisperusteen soveltamisesta erityisesti rikoksen selvittämisen edistämisen perusteella ja sen vaikutuksesta rangaistuksen mittaamiseen.

15. RL 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaan rangaistuksen lieventämisperusteita ovat muun ohella tekijän pyrkimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia ja hänen pyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittämistä. Kyseisten lieventämisperusteiden tarkoituksena on rohkaista tekijää selvittämään rikostaan ja ehkäisemään sen seurauksia. Niin kuin lain esitöistä ilmenee, rikoksentekijän teonjälkeisen käyttäytymisen tuoma rangaistuksen lievennys perustuu lähinnä tarkoituksenmukaisuussyihin, kuten esimerkiksi prosessitaloudellisiin säästöihin ja tutkinnallisiin etuihin (HE 44/2002 vp s. 198).

16. Rikoksen selvittämisen edistämistä koskevan lieventämisperusteen soveltaminen edellyttää tekijän pyrkimystä rikoksensa selvittämiseen. Kuten  ratkaisuista KKO 2018:2 (kohdat 13 ja 17–25) sekä KKO 2018:60 (kohdat 29 ja 30) ilmenee, lieventämisperustetta voidaan kuitenkin soveltaa jo pelkästään selvittämisestä aiheutuneiden olennaisten prosessisäästöjen perusteella riippumatta tekijän rikoksensa selvittämiseen liittyvistä motiiveista tai oma-aloitteisuudesta. Lieventämisperusteen soveltamisen kannalta merkitystä ei ole sillä, olisiko rikos esimerkiksi ollut selvitettävissä viranomaisvoimin ilman tekijän myötävaikutusta. Saavutetuilta prosessisäästöiltä ei myöskään edellytetä erityisen suurta vaikutusta.

17. A on tunnustanut kaikki hänen syykseen luetut rikokset heti niiden tultua ilmi ja myöntänyt esitetyt korvausvaatimukset. A on myös kuulusteluissa kertonut menettelystään yksityiskohtaisesti. KKO  katsoi, että A:n menettely on olennaisesti helpottanut asian tutkintaa ja rajoittanut oikeudenkäynnin laajuutta. Vaikka rikoskokonaisuus on ollut suhteellisen laaja ja liittynyt useisiin pankin asiakkaisiin, käräjäoikeuden pääkäsittelyssä on ollut tarpeen kuulla pelkästään A:ta ja esittää kaksi kirjallista todistetta. A:n myötävaikutus on siten vähentänyt asiassa tarvittavan todistelun määrää ja nopeuttanut menettelyä. A:n menettely osoittaa myös pyrkimystä kantaa vastuuta teoistaan.

18. Toisaalta A oli käyttänyt rikoksissa omaa pankkitiliään, jolle on tehty rahansiirtoja pankin asiakkaiden nimissä. Rikosten tekotapa ja ajankohta ovat tällöin olleet varsin pitkälti selvitettävissä jo A:n tilitietojen perusteella ilman hänen myötävaikutustaan, minkä myös A:n on täytynyt rikokset tunnustaessaan käsittää. Rangaistuksen lievennyksen ei siten ole tässä tapauksessa perusteltua olla yhtä suuri kuin se mahdollisessa tunnustamisoikeudenkäynnissä olisi voinut olla.

19.  KKO katsoi johtopäätöksenään, että A:lle tuomittavaa rangaistusta oli rikoksen selvittämisen edistämisen perusteella alennettava kahdeksalla kuukaudella.

20. A on vedonnut myös siihen, että hän on pyrkinyt poistamaan rikostensa vaikutuksia vahingonkorvauksia maksamalla. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella korvauksia on maksettu suhteellisen vähän ja A:n pyrkimykset liittyvät pääasiassa käräjäoikeuden tuomion jälkeiseen aikaan. Rangaistusta ei siten ole tällä perusteella aihetta alentaa.

21. Lisäksi A oli vedonnut rikosten taustalla olleen peliongelmansa hoitoon, henkilökohtaisiin oloihinsa sekä rikosten hänelle aiheuttamiin haitallisiin seurauksiin. KKO katsoi, että rangaistusta ei ole näilläkään perusteilla aihetta alentaa.

22. KKO katsoi, että A:lle tuomittava yhteinen rangaistus oli siten kaksi vuotta vankeutta.

23. Rangaistuslajin valinnan - ehdoton vai ehdollinen - osalta KKO totesi, että RL 6 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Lajinvalinnassa on lisäksi otettava saman luvun 3 §:n mukaisesti huomioon muun muassa rangaistuskäytännön yhtenäisyys ja rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavat perusteet. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta vankeutta, sitä painavampia perusteita tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena.

24. KKO totesi johtopäätöksenään, että tuomittaessa kahden vuoden pituinen vankeus täysi-ikäisenä rikoksen tehneelle vastaajalle vankeuden ehdolliseksi määrääminen edellyttää painavia perusteita. A:n ensikertalaisuutta ja hänen vetoamiaan muita seikkoja ei voida pitää riittävinä perusteina ehdolliselle rangaistukselle, kun otetaan huomioon A:n syyksi luettujen rikosten vahingollisuus ja niistä ilmenevä suunnitelmallisuus. Vankeus on siten tuomittava ehdottomana.

25. KK0 alensi A:lle tuomitun rangaistuksen kahdeksi vuodeksi vankeutta, joka on ehdoton, kuten hovioikeus oli määrännyt.  

Ratkaisuseloste KKO 2023:19

26. Päällisin puolin tuomiossa näyttäisi olevan kysymys pikkunäppärästä rangaistuksen mittaamisen pohdinnasta selvässä asiassa, jossa kaikki kolme tuomioistuinta olivat samaa mieltä siitä, että syytetty olisi ansainnut rikoksistaan ilman lieventämisperustetta 2 vuoden 8 kk vankeutta. Hovioikeus lievensi rangaistusta 6 kuukaudella, mutta käräjäoikeus ja KKO olivat 8 kk alennuksen kannalla. Käräjätuomari tuomitsi 2 v  vankeutta ehdollisena, mutta hovioikeus ja KKO ehdottomana. Voimaan jäi siis KKO:n ratkaisu: 2 vuotta ehdotonta vankeutta.

27. Pohjimmiltaan tapauksessa on kyse yhdenvertaisuusperiatteesta rangaistuksen määräämisessä ja mittaamisessa, siis siitä, että samanlaisiin rikoksiin syylliset tuomitaan mahdollisuuksien mukaan yhtä ankariin (tai lieviin) rangaistuksiin ja että lieventämisperusteen käytössä pyritään yhdenmukaiseen käytäntöön. 

28. Jutun esittelijänä KKO:ssa on toiminut oikeustieteen tohtoriksi vuonna 2021 rangaistuksen määräämisestä ja sen perustelemisesta väitellyt esittelijäneuvos Heikki Kemppinen. Hän on käsitellyt väitöskirjansa sivuilla 200-202 rikoksen selvittämisen edistämisen vaikutusta lieventämisperusteena. KKO:n tuomion perusteluissa ei kuitenkaan viitata Kemppisen väitöskirjaan eikä muihinkaan rangaistusen mittaamista ja selvittämisen vaikutusta koskevin alan oppikirjoihin tai artikkeleihin. 

 

 

371. Veropetos. Tahallisuus. KKO 2023:15

Veropetosta koskevien juttujen käsittely korkeimmassa oikeudessa (KKO) ei ole kovin yleistä. Tänään KKO kuitenkin antoi veropetosta ja tahallisuutta koskevan ennakkopäätöksen KKO 2023:15.

Helsingin Sanomat on kertonut tänään KKO:n ratkaisusta näkyvästi raflaavalla otsikolla  "Korkein oikeus tuomitsi verokarkurit veropetoksista - väitetty tietämättömyys ei vapauttanut rangaistuksesta"

https://www.hs.fi/talous/art-2000009419984.html

Katsotaan siten ihmeessä, mistä moisessa tapauksesta oikeastaan on kysymys!

1. A ja B olivat verovuosina 2013–2015 saaneet pääomatuloja tililtään yhdysvaltalaisessa varainhoitoyrityksessä. Tuloja ei ollut huomioitu Verohallinnon A:lle ja B:lle toimittamissa esitäytetyissä veroilmoituksissa. A oli palauttanut esitäytetyt veroilmoitukset, joihin hän oli tehnyt muita kuin pääomatuloja koskevia korjauksia ja täydennyksiä. B oli verovuodelta 2013 palauttanut esitäytetyn veroilmoituksen, johon hän ei ollut tehnyt veron määräämiseen vaikuttavia muutoksia. Verovuosilta 2014–2015 B ei ollut palauttanut esitäytettyjä veroilmoituksia.

2. Syyttäjä, jonka syytteeseen Verohallinto yhtyi, vaati Helsingin käräjäoikeudessa A:lle ja B:lle rangaistusta törkeästä veropetoksesta sillä perusteella, että he olivat veroilmoituksissaan verovuosilta 2013–2015 jättäneet ilmoittamatta kysymyksessä olevat pääomatulot ja siten välttäneet veroa kumpikin yhteensä 18 221 euroa.

3. Käräjäoikeus hylkäsi 2.7.2021 antamallaan tuomiollaan syytteet. Käräjäoikeus ratkaisi asian yhden tuomarin kokoonpanossa. 

4. KKO myönsi syyttäjälle ja Verohallinnolle valitusluvan ennakkopäätösvalitukseen (OK 31 A luku). 

5. Syyttäjä ja verohallinto vaativat valituksissaan, että A ja B tuomitaan rangaistukseen veropetoksesta; alkuperäisestä vaatimuksesta tuomita syytetyt törkeästä veropetoksesta oli siis KKO:ssa jostakin syystä luovuttu. A ja B vaativat vastauksessaan ensisijaisesti, että syytteet jätetään tutkimatta ne bis in idem -kiellon eli oikeusvoimavaikutuksen perusteella, ja toissijaisesti, että valitukset hylätään.

6. Korkein oikeus katsoi ensinnäkin, että vaikka verotuspäätöksissä on todettu asian jääneen veronkorotuksen osalta tutkimatta, verotusmenettelyssä ei ole käytetty veronkorotusta koskevaa päätösvaltaa. Ne bis in idem -kielto ei siten estänyt syytteen nostamista, vaan syytteet veropetoksesta voitiin tutkia (perustelukappaleet 4-10). 

7. Pääasian osalta KKO katsoi, että A oli verovuosina 2013–2015 ja B verovuonna 2013 salannut verotusta varten annetussa ilmoituksessa veron määräämiseen vaikuttavan seikan. Lisäksi B oli verovuosina 2014–2015 laiminlyönyt verotusta varten säädetyn ilmoitusvelvollisuuden, jolla on merkitystä veron määräämiselle. Kerrotulla menettelyllään A ja B olivat aiheuttaneet veron määräämisen liian alhaiseksi; kumpikin oli välttänyt yhteensä 18 221 euroa. Korkein oikeus katsoi A:n ja B:n toimineen tahallisesti ja syyllistyneen veropetokseen.

8. Rangaistuksen määräämisen osalta KKO totesi, että A:n ja B:n menettely on tullut ilmi heidän omasta aloitteestaan heidän tehtyään verotuksen oikaisuvaatimuksen. A ja B ovat sittemmin maksaneet kaikki heille määrätyt verot. KKO katsoo, että rikoksella aiheutettujen vahinkojen korvaaminen ja menettelyn selvittäminen voidaan ottaa huomioon rangaistusta lieventävänä (ks. esim. KKO 2011:93). Oikeudenmukaisena rangaistuksena lieventämisperusteen soveltaminen huomioon ottaen KKO piti tuntuvaa sakkorangaistusta (perustelukappale 40). 

9. KKO kumosi käräjäoikeuden tuomion. A:n syyksi KKO luki veropetoksen (tekoaika 31.10.2014–31.10.2016), josta tuomitsi hänet 100:aan 28 euron päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 2 800 euroa. - B:n syyksi KKO luki myös veropetoksen  (tekoaika 31.10.2014–31.10.2016), josta tuomitsi hänet 100:aan 8 euron päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 800 euroa.

Ratkaisuseloste KKO 2023:15 

10. KKO:n tuomio ja oikeudellinen päättely on laajasti ja yksityiskohtaisesti perusteltu, kuin oikeustieteellinen tutkielma ikään. Erona ja puutteena on kuitenkin se, että KKO ei tässäkään ratkaisussa viittaa lainkaan oikeuskirjallisuuden kannanottoihin; oikeustieteilijät sen sijaan viittaavat varsin innokkaasti KKO:n ennakkopäätöksiin! KKO:n valitsema tapa ei ole omiaan edistämään hyödyllistä vuovovaikutusta tai -puhelua lainkäyttäjän ja oikeustieteen välillä. Valitettavasti.

11. Käräjäoikeudessa törkeää veropetosta koskeva juttu on käsitelty, ei kolmen ammattituomarin, vaan yhden lainoppineen jäsenen kokoonpanossa. Kun kyseessä on vakava rikos, olisi ollut perusteltua viedä juttu kolmen tuomarin kokoonpanoon.

120. Rangaistuksen mittaaminen, lieventämisperusteet (KKO 2018:60)

1. Naisopettaja X oli ollut lukuisia kertoja sukupuoliyhteydessä ja muulla tavoin tehnyt seksuaalisia tekoja kahdelle poikaoppilaalleen (A ja B), jotka olivat tapahtuma-aikaan 13–15- ja 12–13-vuotiaita. Opettajan syyksi oli Helsingin hovioikeudessa luettu kaksi törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, kaksi seksuaalista hyväksikäyttöä sekä törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen. 

2. Hovioikeus kovensi Vantaan käräjäoikeuden X:lle tuomitsemaa yhteistä 3 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistusta ja tuomitsi hänet yhteiseen 5 vuoden vankeusrangaistukseen. Lisäksi hovioikeus on käräjäoikeuden tavoin tuominnut X:n viralta pantavaksi. Hovioikeus on, toisin kuin käräjäoikeus, katsonut, että rikoksen selvittämispyrkimykseen nojautuvan lieventämisperusteen (RL 6 luku 6 § 3 kohta) käyttämiselle ei ole asiassa ollut edellytyksiä.

3. Korkein oikeus (KKO) myönsi X:lle valitusluvan rangaistuksen mittaamisen osalta.  Tuomiossaan KKO totesi, että toisen oppilaan (B) osalta opettaja oli esitutkinnassa vähitellen kertonut teoista sellaisia yksityiskohtia, jotka eivät ilmenneet häneltä takavarikoiduista tietokoneesta ja matkapuhelimesta löydetyistä osapuolten välisistä viesteistä. 

4. KKO katsoi, että  X:n myötävaikutusta rikostensa selvittämiseen on pidettävä kokonnaisuutena merkittävänä ja että rangaistusta määärättäessä on sovellettava RL 6 luvun 6 §:n 3 kohdan lieventämisperustetta. KKO tuomitsi X:n yhteiseen 4 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen. Äänestys 3-2, vähemmistö määräsi X:lle yhteiseksi rangaistukseksi 4 vuotta 4 kuukautta vankeutta.

Ratkaisuseloste KKO 2018:60

5. Vantaan käräjäoikeudessa asia ratkaistiin käräjätuomari Jyrki Rinnemaan puheenjohdolla ns. lautamieskokoonpanossa. Rinnemaa toimi 1980-luvulla Ikaalisten käräjäoikeuden notaarina. Helsingin hovioikeuden kokoonpanoon kuuluivat hovioikeudenneuvokset Timo Ojala, Terhi Mattila ja Heikki Rautiola. Hovioikeus julkaisi ratkaisustaan 8.3.2017 tiedotteen, jossa ei ole kuitenkaan otettu kantaa ko.lieventämisperusteen soveltamista koskevaan kysymykseen.

6. Rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaan rangaistuksen lieventämisperusteena on tekijän ja asianomistaan välillä saavutettu sovinto, tekijän muu pyrkimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia taikka hänen pyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittämistä.

7. KKO on viime vuosina antanut lukuisia rangaistuksen mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä. Niiden avulla KKO on pyrkinyt ohjaamaan ja yhtenäistämään alempien tuomioistuinten rangaistuskäytäntöjä. Vuonna 2017 hakusanaa "rangaistuksen märääminen" on käytetty 17 KKO:n ennakkopäätöksessä.

8. KKO on antanut rangaistuksen määräämisestä tai mittaamisesta koskevia ennakkopäätöksiä (prejudikaatteja) etenkin huumausainerikosten ja lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten osalta. Nyt kommentoitavan ratkaisun perustelukappaleissa 12 ja 13 mainitaan ja selostetaan rangaistuksen mittaamisen osalta seitsemää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaa ennakkopäätöstä, jotka on annettu vuosina 2011-2018.  KKO:n on viitannut useimmin ratkaisuun KKO 2011:102, jossa on määritelty myös sitä, mikä on nimenomaan rangaistuksen määräämistä koskevien ennakkopäätösten merkitys seuraamusharkinnan oikeuslähteenä.

9. OTL, oikeussihteeri Heikki Kemppinen ja  OTT, erityisasiantuntija Jukka Siro ovat äskettäin ilmestyneessä Lakimies-lehden numerossa 5/2018 julkaistussa artikkelissa Oikeuskäytäntöön viittaaminen korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä selvittäneet muun ohella sitä, kuinka usein ja millä tavalla KKO viittaa omiin rangaistuksen mittaamista koskeviin ratkaisuihinsa.

10. KKO:n aiemmin antamia mittaamisratkaisuja, jotka koskevat lapsiin kohdistuvia  seksuaalirikoksia, selostetaan nyt kommentoitavssa tuomiossa mielenkiintoisella tavalla. KKO:n ennakkopäätöksiä kannattaisikin lukea myös siltä kannalta, miten ratkaisuja on perusteltu ja mihin kaikkiin seikkoihin esimerkiksi juuri rangaistusta mittattessa on syytä kiinnittää huomiota.

11. Teoksessa Jyrki Virolainen - Petri Martikainen, Tuomion perusteleminen (2011) on erillinen luku (XI) seuraamusperusteluista (ss. 481-521), jossa käsitellään aika laajasti mm. sitä, miten rangaistuksen mittaamista olisi syytä perustella.