keskiviikko 1. helmikuuta 2023

355. KKO 2023:7. Tuomion jälkeen valmistunut valvontarangaistusselvitys voi periaatteessa olla purkuperuste.Tässä tapauksessa se ei kuitenkaan johtanut tuomitun hakemaan purkuun.

1. Kainuun käräjäoikeus oli 13.12.2021 antamallaan ja sittemmin lainvoimaan saaneella tuomiolla tuominnut A:n vankeusrangaistukseen katsoen, että aikaisemmat ehdottomat vankeusrangaistukset, valvontarangaistukset ja yhdyskuntapalvelurangaistukset huomioon ottaen vankeusrangaistuksen tuli olla ehdoton.

2. A haki käräjäoikeuden tuomion purkamista vedoten siihen, että hänet olisi tuomittu ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta valvontarangaistukseen, mikäli käräjäoikeudella olisi ollut käytettävissään kaksi päivää tuomion antamisen jälkeen laadittu valvontarangaistusselvitys.

3. KKO katsoi, että käräjäoikeuden rangaistusseuraamusta koskevat perustelut huomioon ottaen valvontarangaistusselvityksen sisältämien seikkojen esittäminen ei todennäköisesti olisi johtanut siihen, että A olisi tuomittu valvontarangaistukseen. Hakemus hylättiin.

4. KKO totesi perusteluissaan, että  OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn eduksi purkaa, jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei aikaisemmin ole esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä.

5. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2000:127 katsonut, että seuraamusjärjestelmän kehittyminen ja monipuolistuminen huomioon ottaen OK 31 luvun 8 §:n 3 kohta soveltuu myös tilanteeseen, jossa uuden selvityksen esittämisen johdosta olisi voitu seuraamusta valittaessa päätyä tuomitsemaan vankeusrangaistuksen sijasta syytetyn kannalta lievempänä seuraamuksena pidettävä yhdyskuntapalvelurangaistus.

6. Valvontarangaistus on otettu uutena rangaistuslajina käyttöön 1.11.2011. Valvontarangaistus on vankeusrangaistusta lievempi seuraamus. Tähän nähden ja ottaen huomioon ratkaisusta KKO 2000:127 ilmenevän oikeusohjeen KKO katsoi, että OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdan säännöstä voidaan soveltaa myös nyt käsillä olevaan tilanteeseen ja A:n hakemus voidaan hyväksyä, mikäli hän osoittaa, että tuomion purkamisen edellytykset myös muutoin täyttyvät.

7. Prustelujen johtopäätösosiossa KKO katsoi, että valvontarangaistusselvityksen sisältämien seikkojen esittäminen ei todennäköisesti olisi johtanut siihen, että A olisi tuomittu valvontarangaistukseen. OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa säädetyt tuomion purkamisen edellytykset eivät ole siten täyttyneet.  

Ratkaisuseloste KKO 2023:7

 

Ei kommentteja: