259. Käräjätuomarin ja aluesyyttäjän menettely puntarissa

1. Apulaisoikeuskanslerin sijainen Petri Martikainen kiinnitti 3.1.2022 antamassaan päätöksessä Itä-Uudenmaan käräjätuomarin huomiota huolellisuuteen tuomion laatimisessa. Hän saattoi lisäksi Etelä-Suomen syyttäjäalueen aluesyyttäjän tietoon näkemyksensä, että syyttäjälle säädetty velvollisuus huolehtia vastaajan oikeusturvan toteutumisesta olisi käsillä olleessa tapauksessa edellyttänyt muutoksenhakua käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen.

2. Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomioon kirjatun mukaan vastaaja oli syyllistynyt kunnianloukkaukseen syyttäjän esittämän teonkuvauksen mukaan, kuitenkin siten, että käräjäoikeus oli tuomiossa esitetyillä perusteilla pitänyt tekoa törkeänä. Käräjäoikeuden tuomion perusteella näytti kuitenkin siltä, että vastaaja oli tuomittu törkeästä kunnianloukkauksesta asianomistajan rangaistusvaatimuksen perusteella rangaistukseen ilman, että asiassa olisi esitetty kyseistä rikosta koskevaa teonkuvausta. Epäselväksi oli tämän vuoksi jäänyt muun ohella se, mistä vastaaja oli käräjäoikeudessa tarkalleen ottaen tuomittu. 

3. Helsingin hovioikeus ei kuitenkaan 20.12.2019 antamallaan päätöksellä myöntänyt vastaajalle  tämän hakemaa jatkokäsittelylupaa, jonka perusteella hovioikeus olisi ryhtynyt yksityiskohtaisesti tutkimaan asiaa ja käräjäoikeuden menettelyä.  

4. Korkein oikeus kumosi 17.6.2020 antamallaan päätöksellä hovioikeuden päätöksen, myönsl vastaaja/kantelijalle jatkokäsittelyluvan ja palautti asian hovioikeuden käsiteltäväksi.

5. Korkein oikeus totesi perusteluissaan muun ohella, että käräjäoikeuden tuomioon kirjatun mukaisesti asianomistajan esittämät rangaistusvaatimukset eivät sisältäneet lainkaan teonkuvauksia, vaan niissä ainoastaan viitattiin syyttäjän kunnianloukkausta koskevaan teonkuvaukseen. Asianomistaja oli kuitenkin vaatinut vastaajalle rangaistusta rikoksista, joiden tunnusmerkistöt erosivat syyttäjän esittämästä kunnianloukkausta koskevasta tunnusmerkistöstä. Korkeimman oikeuden mukaan käräjäoikeuden olisi tullut kyselyoikeuttaan käyttämällä vaatia asianomistajaa täsmentämään, millä perusteella vastaajan menettely täytti rangaistusvaatimuksissa viitattujen rikosten tunnusmerkistön. Johtopäätöksenään korkein oikeus lausui, että käräjäoikeuden tuomion perusteella vastaaja oli tuomittu törkeästä kunnianloukkausrikoksesta asianomistajan rangaistusvaatimuksen perusteella rangaistukseen ilman, että asiassa oli esitetty kyseistä rikosta koskevaa teonkuvausta. Näin ollen asiassa oli korkeimman oikeuden mukaan jäänyt myös epäselväksi, mistä menettelystä vastaaja oli itse asiassa käräjäoikeudessa tuomittu. 

6. Korkeimman oikeuden palautuspäätöksen jälkeen hovioikeus otti asian käsiteltäväkseen ja palautti 7.7.2021 antamallaan päätöksellä asian vuorostaan käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Hovioikeus totesi mm., että keskeisenä puutteena käräjäoikeuden tuomiossa on ollut epäselvyys sitä, mistä menettelystä vastaaja oli käräjäoikeudessa tuomittu.

7. Apulaisoikeuskanslerin sijainen pyysi kantelun johdosta selvityksen aluesyyttäjältä ja käräjäoikeuden puheenjohtajana toimineelta käräjätuomarilta sekä lausunnon Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden laamannilta ja apulaisvaltakunnansyyttäjältä.

8. Päätöksessään apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, että käräjäoikeuden tuomio oli ollut korkeimman oikeuden asiassa esittämin ja käräjätuomarin selvityksessään myöntämin tavoin epäselvä ja puutteellinen, eikä se siten täyttänyt käräjäoikeuden tuomiolle oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL)  11 luvussa asetettavia vaatimuksia. Käräjätuomari ei selvityksessään tuonut ilmi mitään sellaista, mikä oikeudellisesti hyväksyttävällä tavalla olisi selittänyt hänen huolimattomuuttaan. Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti käräjätuomarin vakavaa huomiota huolellisuuteen tuomion laatimisessa.

9. Kantelija oli pyytänyt aluesyyttäjää valittamaan käräjäoikeuden tuomiosta, mutta tätä aluesyyttäjä ei ollut tehnyt. Apulaisoikeuskanslerin sijainen toi esille, että laki edellyttää syyttäjän huolehtivan rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta siten, että myös vastaajan edut turvataan. Hän totesi käräjäoikeuden tuomion olleen siinä määrin oikeudellisesti ongelmallinen, että aluesyyttäjän olisi tullut tämä havaita ja huolehtia vastaajan oikeusturvan toteutumisesta valittamalla käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Apulaisvaltakunnansyyttäjä, joka katsoi lausunnossaan, että kantelija oli tuomittu käräjäoikeudessa teosta, josta häntä ei ollut syytetty, oli samaa mieltä.

www.okv.fi/media/filer_public/ad/b0/adb0ead4-5261-463c-bf77-d2cc41ab1add/ratkaisu_karajatuomarin_ja_aluesyyttajan_menettely_okv_1398_10_2020.pdf

10. Tapaus osoittaa, miten tärkeätä sekä syyttäjän ja tuomarin on kiinnittää rikosjutun oikeudenkäynnissä riittävää huomiota tiettyihin perusasioihin, joita ovat mm. syytteen teonkuvauksen yksilöinti (ROL 5:3 ja 7:2), syytesidonnaisuus (ROL 11:3), kyselyoikeuden käyttäminen eli aineellisen prosessinjohdon harjoittaminen (ROL 5:5.2),  tuomion perusteleminen (ROL 11:4) sekä syyttäjän velvollisuus hakea muutosta vastaajan eduksi (ROL 1:13).

11. Varsin pitkäksi venähtäneen asian vatvominen ja käsittely aina korkeinta oikeutta myöten ja kantelumenettelyyn asti olisi voitu välttää, jos hovioikeus olisi joulukuussa 2019 myöntänyt vastaajalle jatkokäsittelyluvan ja ottanut asian tutkittavakseen välittömästi tai palauttanut sen käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

258. Tytti Yli-Viikarille sakkorangaistus, ei viraltapanoa

1. Helsingin käräjäoikeus antoi tänään tuomion Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) entistä pääjohtajaa Tytti Yli-Viikaria ja entistä hallintojohtajaa Mikko Koirasta koskevassa virkarikosjutussa. 

2. Tämä blogikirjoitus perustuu käräjäoikeuden ratkaisusta julkaisemaan tiedotteeseen, johon olen lisännyt jutun käsittelyyn osallistuneiden henkilöiden nimiä ja mainintoja syyttäjän vaatimuksista.

3. Käräjäoikeus käsitteli ja ratkaisi jutun kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanossa, johon kuuluivat käräjätuomarit Petteri Plosila, puheenjohtajana, sekä Timo Niemi ja Laura Kallioinen. Syyttäjänä toimi erikoissyyttäjä Mari Mattila ja Yli-Viikarin avustajana asianajaja Tuomas Aho. Mikko Koirasella ei ollut avustajaa. VTV:n asiamiehenä jutussa oli asianajaja Petteri Sotamaa. Jutun pääkäsittely pidettiin viime joulukuun alkupuolella.

4. Käräjäoikeus tuomitsi Yli-Viikarin virkasuhteen päättymissopimusta koskevassa asiassa virka-aseman väärinkäyttämisestä 24.5.2016, lentopisteitä koskevassa asiassa virkavelvollisuuden rikkomisesta 13.3.2016–14.8.2020 ja kavalluksesta 14.2.2018–14.8.2020 80 päiväsakkoon. Kun Yli-Viikarin päiväsakon rahamäärä oli 21 euroa, hän joutuu maksamaan sakkoa 1 680 euroa. Asian saamaa julkisuutta, johon Yli-Viikarin puolustus oli vedonnut, ei hänen osaltaan pidetty rangaistusta kohtuullistavana seikkana. Koska Yli-Viikaria ei tuomittu vankeusrangaistukseen, eivät viraltapanon edellytykset täyttyneet, joten syyttäjän vaatimus viraltapanosta hylättiin.

5. Erikoisyyttäjä Mari Mattila vaati jutussa Yli-Viikarille virkamiehen virkasuhteen päättämisasiassa nimikkeellä törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen 8 kuukauden ja lentopisteiden käyttöasiassa virkavelvollisuuden rikkomisesta ja maksuvälinepetoksesta 3 kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta sekä viraltapanoa.

6. Mikko Koirasen, joka on hyllytetty VTV:n hallintojohtajan virasta, käräjäoikeus tuomitsi virkasuhteen päättymissopimusta koskevassa asiassa virka-aseman väärinkäyttämisestä 24.5.2016 30 päiväsakkoon eli, kun Koirasen päiväsakon rahamäärä oli 71 euroa, maksamaan sakkoa 2 130 euroa. Asian saama julkisuus otettiin Koirasen osalta huomioon rangaistuksen kohtuullistamisperusteena. Syyttäjä oli vaatinut Koiraselle 7 kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.

7. Käräjäoikeus luki siis molempien vastaajien syyksi virkasuhteen päättymissopimusta koskevassa asiassa syytteen mukaisesti virka-aseman väärinkäyttämisen kuitenkin siten, ettei teolla ollut aiheutettu VTV:lle vahinkoa eikä se ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä. Lentopisteitä koskevassa asiassa Yli-Viikari oli käräjäoikeuden mukaan syyllistynyt siihen virkavelvollisuuden rikkomiseen, josta syyttäjä oli vaatinut hänelle rangaistusta.

8. Lentopisteasiassa syyttäjän ajama ensisijainen syyte maksuvälinepetoksesta hylättiin, koska Yli-Viikari oli ollut Finnair Plus -pistetilillään olleiden lentopisteiden laillinen haltija, eikä maksuvälinepetoksen tunnusmerkistö siten täyttynyt. Käräjäoikeus tuomitsi tältä osin hänet toissijaisen rangaistusvaatimuksen nojalla kavalluksesta. Tuomiosta tarkemmin ilmenevillä perusteilla Finnair Plus -tilillä olevien lentopisteiden katsottiin olevan VTV:n omistamina varallisuusoikeuksina kavallussäännöksen tarkoittamaa irtainta omaisuutta.

9. Yli-Viikari tuomittiin lentopisteitä koskevan syytekohdan osalta menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 4 528 euroa.

10. Molemmat vastaajat velvoitettiin korvaamaan yhteisvastuullisesti VTV:lle oikeudenkäyntikuluja 5 208 euroa ja Yli-Viikari lisäksi yksin 5 208 euroa. Yli-Viikari sai pitää omat  yli 61 000 euron oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

11. Käräjäoikeus totesi virkasuhteen päättymissopimuksen osalta, että sopimus oli ollut lainvastainen, eivätkä entinen pääjohtaja ja hallintojohtaja olleet voineet tarkoituksenmukaisuusperusteilla sopia VTV:ssä ylitarkastajana toimineen virkamiehen velvollisuuksista sen ollessa lailla kiellettyä. Sopimuksen tekemisellä tavoiteltuna hyötynä VTV:n kannalta oli pidettävä sitä, että mainittuun ylitarkastajaan ei ollut haluttu kohdistaa lainmukaisia virkamiesoikeudellisia tai työnjohdollisia taikka työtä ohjaavia, esimiesten aikaa vaativia toimia, vaan hänen kanssaan oli tehty lainvastainen ja selkeästi harkintavallan rajat ylittävä sopimus, jolla virkamiehen työnteko oli päättynyt, mutta palkanmaksu jatkunut vielä lähes kahden vuoden ajan. Ylitarkastajan kannalta teolla oli tavoiteltu hyötyä maksamalla hänelle palkkaa ilman työntekovelvoitetta. Molempien vastaajien katsottiin toimineen virka-aseman väärinkäyttörikoksen tunnusmerkistön edellyttämällä tavalla tahallisesti.

12. Lentopisteasian osalta käräjäoikeus piti selvänä, että entinen pääjohtaja Yli-Viikari  oli toteuttanut teonkuvauksessa tarkoitetun menettelyn virkaansa toimittaessaan. Edelleen tuomiossa selostettujen VTV:n toiminnassa noudatettavien ohjeiden ja määräysten perusteella oli ollut yksiselitteisesti selvää, että virkamies ei saa käyttää virkamatkoista kertyneitä bonuspisteitä ja asiakasetuja omiin tarkoituksiinsa, vaan että ne tulee hyödyntää virkamatkojen yhteydessä. Mainitut ohjeet ja määräykset määrittelivät virkamiesten virkavelvollisuuden virkamatkoista kertyneiden bonuspisteiden ja asiakasetujen käytöstä rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen edellyttämällä täsmällisyydellä. Käräjäoikeus piti lisäksi mainittujen määräysten sanamuodon ja niiden tarkoituksen perusteella selvänä, että määräykset ovat yksittäisiä virkamiehiä velvoittavia. Näin siksi, että virkamatkoja tekevät yksittäiset virkamiehet eivätkä virastot, joissa he toimittavat virkaansa. Edelleen käräjäoikeus katsoi, että VTV:llä oli ollut maksamiensa virkamatkojen yhteydessä kertyneiden lentopisteiden hyödyntämistä koskeva määräysvalta ja että sitä oli siten pidettävä mainittujen pisteiden omistajana.

13. Käräjäoikeus totesi, että ottaen huomioon Valtiontalouden tarkastusviraston tehtävä ja vastaajan aseman sen pääjohtajana, Yli-Viikarilta oli voitu vaatia virkamatkoihin liittyvien ohjeiden ja määräysten asianmukaista ja tarkkaa huomioon ottamista. Mainitun tulkinnan puolesta puhui myös se, että asiaan oli jo vuonna 2016 kiinnitetty huomiota VTV:n sisäisen tarkastajan raportissa. Lisäksi VTV:n oma taloussääntö ja matkustusohje, joiden mukaisia ohjeita ja määräyksiä entinen pääjohtaja oli jättänyt noudattamatta, olivat tulleet voimaan 1.1.2020 vastaajan toimiessa viraston pääjohtajana. Kysymys ei ollut ollut ainutkertaisesta tai kiireellisestä arviointitilanteesta, vaan lentopisteiden kerryttäminen ja käyttäminen yksityismatkoihin oli jatkunut useiden vuosien ajan. Yli-Viikarin oli täytynyt mieltää menettelevänsä virkavelvollisuutensa vastaisesti. Hänen menettelynsä oli siten ollut tahallista.

----

14. Käräjäoikeuden laatima tiedote ansaitsee kiitokset siitä, että siinä on kerrottu, ei vain tuomittuja rangaistuksia, vaan myös ratkaissun pääperusteet etenkin Yli-Viikarin syyksiluettujen rikosten osalta.

15. Jutun käsittely jatkuu varmuudella hovioikeudessa, sillä erikoissyyttäjä Mari Mattila, moittien melko suorin sanoin käräjäoikeuden ratkaisua, ilmoitti heti ratkaisun saatuaan valittavansa tuomiosta. Syyttäjän reaktio on sikäli ymmärrettävää, että käräjäoikeus luki teot kummankin vastaajan kohdalla syyksi selvästi lievempinä rikoksina kuin syyttäjä oli vaatinut, eikä tuominnut heitä syyttäjän vaatimiin melko pitkiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin tai Yli-Viikaria viraltapantavaksi.  

16. Myös useimmat kova linjat edustajat, joita esimerkiksi Twitter tuntuu olevan tuomion jälkeen pullollaan, näyttävät pettyneen käräjäoikeuden hieidän mielestään aivan liian lievään tuomioon. He olisivat haluneet ja haluavat edelleen, että Yli-Viikari saa potkut myös ylijohtajan virasta, mitä tarkoitusta ehdollisen vankeusrangaistxksen tuomitseminen ja viraltapano olisi vallan mainiosti palvellut. Heidän toiveensa voi toki edelleen toteutua, mutta nyt Yli-Viikarin virassapysyminen riippuu VTV:stä. 

17. Tuomitut sakkorangaistukset saattavat tuntua lieviltä, mutta itse en ole niihin erityisemmin pettynyt, vaan hyväksyn käräjäoikeuden ratkaisun. Käräjäoikeus on noudattanut rangaistuslajin valinnasssa sekä rangaistuksen mittaamisessa rikoslain 6 luvun 4 §:ssä mainittua suhteellisuusperiaatetta, jonka mukaan rangaistus on mitattava siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. 

18. Yli-Viikarin osalta on myös syytä muistaa, että hänet on tekojen vuoksi irtisanottu VTV:n pääjohtajan virasta. Hän on joutunut asian johdosta, toki omasta syystään, melkoisen julkisen ryöpytyksen kohteeksi. Tämä on saattanut vaikuttaa myös hänen osaltaan rangaistusta alentavana seikkana, vaikka käräjäoikeus on katsonut kyseisen kohtuullistamisperusteen koskevan ainoastaan Mikko Koirasta.

257. KKO kovensi poimintayrittäjälle ihmiskaupasta tuomittua vankeusrangaistusta ja määräsi sen ehdottomaksi (KKO 2022:2)

1. Korkein oikeus (KKO) katsoi tänään antamassaan ennakkopäätöksessä KKO 2022:2, että Marja-Matti -nimisen yrityksen omistaja oli syyllistynyt vuonna 2016 yhden rikoksen sijasta 26 ihmiskaupparikokseen thaimaalaisten marjanpoimijoiden asiassa. KKO kovensi yrittäjän hovioikeudessa samaa rangaistusta ja tuomitsi hänet 1 vuodeksi ja 10 kuukaudeksi ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

2. Yrittäjä oli värvännyt 26 asianomistajina jutussa olevaa marjanpoimijaa vuonna 2016 Thaimaasta Suomeen sekä kuljettanut, vastaanottanut ja majoittanut heidät omistamallaan kiinteistöllä sijaitseviin majoitustiloihin. 

3. Keski-Suomen käräjäoikeus ja myöhemmin Vaasan hovioikeus, jonne käräjäoikeuden tuomiosta valitettiin, katsoivat yrittäjän antaneen asianomistajille virheellisiä tietoja majoitusolosuhteista ja ansaintamahdollisuuksista sekä käyttäneen hyväkseen heidän riippuvaista asemaansa ja turvatonta tilaansa. Yrittäjä oli saattanut heidät luonnonmarjojen ja -sienten keräämistä sisältävään pakkotyöhön ja muihin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin.

4. Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 19.1.2018 antamallaan tuomiolla poimintayrittäjän 26 ihmiskaupparikoksesta sekä törkeästä petoksesta ja jätelain rikkomisesta yhteiseen 1vuoden 8 kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä velvoitti yrittäjän maksamaan korvauksia poimijoille.

5. Yrittäjä valitti tuomiosta Vaasan hovioikeuteen, syyttäjä ja poimijat tekivät vastavalitukset. 

6. Hovioikeus katsoi yrittäjän syyllistyneen kaikkien 26 asianomistajan osalta yhteen ihmiskaupparikokseen. Hovioikeus, joka ratkaisi jutun 26.2.2020 hovioikeuden presidentin johtamassa kokoonpanossa, alensi käräjäoikeuden tuomitsemaa rangaistusta ja tuomitsi yrittäjän kaikista hänen syykseen luetuista teoista 1 vuoden 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden määräämän liiketoimintakiellon ja poimijoille määrätyt korvaukset saamatta jääneistä ansioista ja henkisestä kärsimyksestä. 

7.  KKO myönsi 10.9.2020 poimijoille ja syyttäjälle valitusluvan rikosten yksiköintiä ja rangaistuksen määräämistä koskeviin kysymyksiin. Yrittäjälle KKO myönsi valitusluvan rangaistuksen määräämisen osalta. KKO:ssa käsiteltiin siis vain kysymystä siitä, oliko yrittäjä syyllistynyt menettelyllään yhteen vain useampaan ihmiskaupparikokseen, sekä sitä, mikä rangaistus rikoksista oli määrättävä.

8. KKO toimitti asiassa suullisen käsittelyn 3.6.2021. Tämän jälkeen asiassa seurasi esittelymenettely, jossa asia ratkaistiin; KKO ei nykyisin ilmoita ratkaisuselosteissaan päivää, jolloin esittely on pidetty.

9. Rikoksen yksiköinnin osalta KKO katsoi - toisin kuin hovioikeus, mutta samalla tavalla kuin käräjäoikeus oli tehnyt - että kyseessä oli 26 eri rikosta, koska teko kohdistui keskeisesti 26 asianomistajan henkilöön ja loukkasi uhrien vapautta, itsemääräämisoikeutta ja henkilökohtaista turvallisuutta. Yhtä suurta painoarvoa ei tullut antaa syille, jotka puolsivat teon katsomista yhdeksi rikokseksi. Näitä syitä olivat se, että yrittäjän menettely oli ollut ajallisesti ja paikallisesti yhtenäinen kokonaisuus ja perustunut kaikkien asianomistajien kohdalla samaan tavoitteeseen taloudellisen edun saavuttamisesta. 

10. KKO:n argumentoinnissa on siten noudatettu pro et contra -metodia, mikä voidaan panna tyydytyksellä merkille. KKO nojautui aikaisempaan oikeuskäytäntöönsä viitaten mm. ennakkopäätöksiin KKO 2010:88 (kohta 66) ja KKO 2010:1.

11. KKO tuomitsi yrittäjän 26 ihmiskaupparikoksesta, jätelain rikkomisesta ja törkeästä petoksesta vankeuteen 1 vuodeksi ja 10 kuukaudeksi. KKO siis korotti alempien oikeuksien tuomitsemaaa vankeusrangaistusta. Rangaistuksen korottaminen (koventaminen) ei johtunut yksinomaan siitä, että KKO katsoi yrittäjän syyllistyneen yhden sijasta 26 ihmiskaupparikokseen.

12. Rikoskokonaisuuden vakavuuden ja rangaistuksen pituuden vuoksi KKO - toisin kuin alemmat oikeudet  -  tuomitsi rangaistuksen ehdottomana yrittäjän ensikertalaisuudesta huolimatta. KKO on perustellut myös rangaistuksen määräämistä, mittaamista ja rangaistuslajin valintaa varsin laajasti (perustelukappaleet 18-38). Myös tältä osin perusteluissa on käytetty pro et contra -metodia.

13. KKO ei ollut ratkaisussa yksimielinen, sillä tosin kuin enemistö (Koponen, Uusitalo ja Tammi-Salminen), kaksi jäsentä (Häyhä ja Ilveskero) tuomitsi rangaistuksen ehdollisena.

14. Hovioikeus oli jo aiemmin määrännyt yrittäjän liiketoimintakieltoon ja maksamaan poimijoille korvauksia saamatta jääneistä ansioista ja henkisestä kärsimyksestä. Koska yrittäjälle tuomittu rangaistus oli alle kaksi vuotta vankeutta, häntä ei tuomittu menettämään sotilasarvoaan.

 https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2022/20220002

15. Voidaan panna merkille, että KKO toimitti asiassa suullisen käsittelyn, vaikka KKO:ssa oli kysymys enää rangaistuksen määräämisestä ja rangaistuslajin (ehdollinen vai ehdoton) valinnasta. 

16. Asian kokonaiskäsittelyaika on ollut varsin pitkä, sillä ihmiskaupparikokset ovat tapahtuneet jo vuonna 2016 ja käräjäoikeuden tuomio on annettu tammikuussa 2018. KKO:ssa asian käsittely on edennyt verkkaisesti: Valituslupa myönnettiin 10.9.2020, suullinen käsittely toimitettiin 3.6.2021 ja ratkaisu annettiin vasta tänään 26.1.2022. Nopeampaan käsittelyyn olisi pitänyt päästä, koska asiassa oli kysymys vain rikoksen yksiköinnistä ja rangaistuksen määräämisestä.

17. Pitkä käsittelyaika olisi minusta voitu ja myös pitänyt ottaa huomioon pohdittaessa rangaistuslajia eli kysymystä vankeuden ehdollisuudesta tai ehdottomuudesta.

 

256. Havaintoja Päivi Räsäsen oikeudenkäynnistä

 

1. Helsingin käräjäoikeus alkoi toissapäivänä maanantaina käsitellä kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan nostettuja syytteitä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Jutussa on syytettynä myös nykyisin Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan piispana toimiva Juhana Pohjola.

2. Syytteen mukaan  Päivi Räsänen on kolme kertaa panetellut ja solvannut homoseksuaaleja. Ensimmäinen syytekohta koskee Luther-säätiön nettisivustolla vuonna 2004 julkaistua ja Räsäsen vuonna 2003 kirjoittamaa parikymmentä sivua käsittävää pamflettia, jonka nimenä on Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi - Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen. Tältä osin syytteessä on myös Luther-säätiön asiamiehenä toiminut Juhana Pohjola, joka vastasi pamfletin julkaisemisesta. Vaikka kirjoitus on jo aika vanha, sitä koskeva syyteoikeus on kuitenkin säilynyt, sillä Räsänen on sosiaalisen median julkaisussaan jakanut linkin siihen.

3. Toinen syytekohta koskee Räsäsen kesäkuussa 2019 Twitter-tilillään julkaisemaa päivitystä, joka sisältää kriitikkiä evankelisluterilaisen kirkon päätökseen osallistua Pride-tapahtumaan. Kolmas kohta syytteestä käsittelee Ylen toimittajan Ruben Stillerin radiossa juontamaa keskusteluohjelmaa, jossa Räsänen on tomittajan kysymyksiin vastatessaan puhunut homoseksuaalisuudesta geneetisenä perimänä ja rappeumana.

4. Esitutkinta Räsäsen kirjoituksista ja puheista aloitettiin jo syksyllä 2019, mutta valtakunnansyyttäjä nosti niistä syytteen vasta huhtikuussa 2021. Tämän jälkeen oikeuskäsittelyä on jouduttu odottamaan tammikuuhun 2022 saakka. Voidaan siten sanoa, että Räsänen on joutunut olemaan löysässä hirressä kohtuuttoman kauan. Oikeudenkäynti on herättänyt laajaa huomiota myös ulkomailla, mistä Räsänen on saanut runsaasti kansainvälistä tukea. On arvioitu, että Räsäsen oikeudenkäynti on saanut enemmän kansainvälistä huomiota kuin mikään muu suomalainen oikeusjuttu sitten 1940-luvun  sotasyyllisyysoikeudenkäynnin. 

5. Keskityn tässä kirjoituksessa muutamiin lähinnä oikeudenkäyntimenettelyä koskeviin kysymyksiin, joihin kiinnitin maanantaina huomiota jutun käsittelyä iltäpäivälehtien, Helsingin Sanomien ja Yle Uutisten hetkihetkeltä-raportointia seuratessani. Oikeudenkäynti olisi voitu televisoida suorana lähetyksenä.

6. Positiivista uutisraportoinnissa oli, että niissä kerrottiin, ketkä toimivat jutussa syyttäjinä ja kuka käräjäoikeuden puheenjohtajana. Syyttäjiä oli kaksi: valtionsyyttäjä Anu Mantila, joka on väitellyt oikeustieteen tohtoriksi pari vuotta sitten Lapin yliopistossa, ja Helsingin käräjäoikeudessa toimiva aluesyyttäjä Maija Päivinen. Syyttäjien työnjako oli sellainen, että Päivinen esitti eli "luki" syytteen - media käyttää yhä lukea-termiä - ja Mantila vastasi puolestaan asiaesittelystä ja vastaajien kuulustelemisesta.

7. Tiedotusvälineet mainitsivat myös - Helsingin Sanomia ja tänään netissä ilmestynyttä Suomen Kuvalehteä lukuun ottamatta - että käräjäoikeuden puheenjohtajana jutussa toimii laamanni Tuomas Nurmi. Päivi Räsäsen oikeusjuttu on Nurmen viimeisiä isoja juttuja, sillä hän jää eläkkeelle kesäkuun alusta. Käräjäoikeuden laamannin viran hakijat ovat jo selvillä. Heitä oli vain neljä, mikä kertoo siitä, että maan suurimman tuomioistuimen päällikkötuomarin virka on aika haasteellinen, niin kuin nykyään on tapana sanoa; selkokielellä ilmaistuna siis varsin vaativa.

8. Mediaseurannan perusteella jäi kuitenkin epäselväksi, istuiko käräjäoikeus juttua yhden vai kolmen tuomarin kokoonpanossa vai kenties ns. lautamieskokoonpanossa, johon lainoppineen puheenjohtajan ohella kuuluu kaksi lautamiestä. Todennäköisesti kyseessä on ollut kolmen ammattituomarin kokoonpano, sillä sen verran merkittävästä asiasta oikeudenkäynnissä on kyse.

9. Eräs asia jäi aluksi kuitenkin epäselväksi, sillä tiedotusvälineet eivät hoksanneet kertoa Päivi Räsäsen avustajan nimeä. Monet lehdet ja pari tv-kanavaa julkaisivat toki heti aamutuimaan - käräjäoikeuden istunto aloitettiin kello 9 - kuvan, missä Räsänen istuu istuntosalin pöydän takana vierellään nuorehko mies, jonka kaikki toki arvasivat olevan vastaajan avustaja, mutta jonka nimen istunnosta raportoineet oikeustoimittajat unohtivat mainita. 

10. Päivi Räsäsen tukihenkilönä istunnossa, toki vain yleisön joukossa, toimi hänen aviomiehensä Niilo Räsänen, jonka kanssa Päivi saapui - Raamattu käsissään - aamulla Helsingin oikeustalolle, jossa heitä vastassa oli lähes 50 hengen suuruinen kannustusjoukko ja talon ala-aulassa suuri määrä toimittajia ja valokuvaajia. Niilo Räsänen on koulutukseltaan teologi ja ammatiltaan Riihmäen naapurikunnassa Hausjärven Ryttylässä sijaitsevan Kansanlähetysopiston rehtori. Opiston kiinteistöllä toimi vuoteen 1961 asti Helsingin kaupungin koulukoti. Kävin siellä itsekin 1950 -luvun lopulla, en asukkaana, vaan osallistuessani koulun isojen puiden kauniisti ympäröimällä urheilukentällä seuraotteluun, jossa vastakkain olivat Hausjärven Urheilijoiden (HU) nuoret ja koulukodin poikajoukkue. Voitin omat lajini, jotka olivat 60 metrin juoksu ja pituushyppy.

11. Räsäsen avustajan nimeä koskeva epätietoisuus korjaantui parin tunnin kuluttua istunnon aloittamisesta, jolloin puolustus pääsi syyttäjän asiaesittelyn jälkeen käyttämään oman alkupuheenvuoronsa. Räsäsen avustajana istunnossa toimi varatuomari Matti Sankamo, joka työskentelee juristina kotkalaisessa Almgren § Sankamo -nimisessä lakiasiantoimistossa; sillä on sivutoimisto Helsingissä. Juhana Pohjolan avustajana istunnossa toimi varatuomari Jyrki Anttinen.

12. Suomalaisen oikeuslaitoksen erikoisuuksiin kuuluu, että asianajoa tuomioistuimessa voivat asianajajien lisäksi harjoittaa myös ns. lupalakimiehet - virallisesti luvan saaneet oikeudenkäyntiasiamiehet - jotka eivät siis ole asianajajia, mutta joiden tulee noudattaa toiminnassaan samanlaista hyvää asianajajatapaa kuin asianajajienkin. Tällaisesta "kahden kerroksen väestä" asianajossa olisi kyllä jo korkea aika päästä eroon, sillä missään muualla sellaista jakoa ei tunneta.

13. Tämän sivuhyppäyksen jälkeen voimme palata takaisin käräjäsaliin! Käsittelyn aluksi aluesyyttäjä Maija Päivinen siis luki syytekirjelmän, jossa hän vaati vastaajille rangaistusta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Teon kriminalisointi löytyy rikoslain 11 luvun 10 §:stä, rangaistukseksi siitä on säädetty sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

14. Tuon pykälän mukaan kiihottamisesta kansanryhmään vastaan syyllistyy henkilö, joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syhntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaaliseen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella.

15. Huomiota herätti se, että syyttäjät vaativat Päivi Räsäselle rangaistukseksi 120 päiväsakkoa, joka tuntuu varsin ankaralta rangaistukselta. 120 päiväsakkoa on nimittäin maksimimäärä, joka yhdestä rikoksesta lain mukaan voidaan tuomita. Useammasta rikoksesta tuomittavan sakkorangaistuksen maksimi on 240 päiväsakkoa (RL 7:3); jutussa Räsästä syytetään kolmesta eri kiihottamisrikoksesta. Juhana Pohjolalle syyttäjät vaativat vähintään 60 päiväsakon rangaistusta.

16.  Muistettakoon, että Jussi Halla-aho tuomittiin vuonna 2012 korkeimman oikeuden (KKO) päätöksellä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta "vain" 50 päiväsakkoon. Syyttäjän esittämän rangaistusvaatimuksen suuruus ei tosin sido tuomioistuinta, vaan se määrää rangaistuksen oman harkintansa perusteella. Syyttäjien sakon määrää koskeva kannanotto kuvastaa sitä, että heidän mielestään kyse ei ole mistään pikkujutusta, vaan varsin vakavasta rikoksesta. Tämä on ilmeisesti osa syyttäjien jutussa omaksumaa prosessitaktiikkaa. 

17. Syyttäjät vaativat lisäksi Suomen Luther-säätiölle vähintään 10 000 euron yhteisösakkoa sekä Päivi Räsästä ja Luther-säätiötä poistamaan syytteessä mainitut kirjoitukset verkosta. Vielä syyttäjät vaativat, että Yle poistaa yleisön saatavilta syytteenalaiset kohdat Yle Puheen ohjelmaan kuuluvasta Päivi Räsäsen radiohaastattelusta.

18. Räsänen ja Pohjola kiistivät odotetusti kaikki syytteet ja niihin perustuvat muut vaatimukset. Yleä vastaan esitetty vaatimus oudoksutti sikäli, että Ylelle olisi tullut varata tilaisuus tulla oikeudessa kuulluksi, mutta Yleä ei ollut kutsuttu saapumaan istuntoon. Aluesyyttäjä Maija Päivisen mukaan kutsu oli kyllä laadittu, mutta sitä ei ollut saatu annettua tiedoksi Ylelle; varsin harmillinen puute merkittävässä asiassa. Jutun käsittelyä jouduttiin tämän takia siirtämään. Ylen johtaja Ville Vilén ilmoitti istunnon jälkeen, että Yle ei tee mitään ennen asiassa annettua lainvoimaista tuomiota.

19. Tämän jälkeen jutussa kuultiin valtionsyyttäjä Anu Mantilan asiaesittely eli syytteen tarkempi kehittely. Mantila selosti laajasti, mihin toiseikkoihin rangaistusvaatimus perustuu ja miksi asiassa oli päädytty syytteen nostamiseen; syytemääräyksen on antanut valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen.  Asiaesittelyn sisältöä  ei ole laissa tarkemmin määritelty, joten sen kesto ja sisältö vaihtelee käytännössä paljon riippuen lähinnä jutun laajuudesta ja vaikeuasteesta. Asiaesittelyssä olisi syytä erottaa toisistaan perusteet ja tapahtumainkulkua koskevat väitteet ja ilmoitus siitä, mitä asiassa tullaan näyttämään. Asiaesittely ei saisi olla kovin laaja, vaan lyhyt, ytimekäs ja selkeä, eikä ole suotavaa, että syyttäjä argumentoi jo tässä vaiheessa myös laintulkintaa ja aikaisempaa oikeuskäytäntöä yksityiskohtaisesti; niiden paikka on vasta todistelun jälkeen pidettävässä loppupuheenvuorossa.

20. Mediaseurannasta päätellen edellä mainituissa tavoitteissa ei täysin onnistuttu, sillä syyttäjän asiaesittely kesti yllättävän kauan, kun otetaan huomioon, että jutussa ei ole erimielisyyttä faktoista eli Räsäsen kirjoitusten tai puheiden sisällöstä, vaan riita koskee sitä, miten lausumia on rikosoikeudellisesti arvioitava. Syyttäjä näytti ottavan tiukasti kantaa puolustustuksen ennen pääkäsittelyä oikeudelle toimittamassa vastinekirjelmässä esitettyihin väitteisiin, mikä vaikeutti ulkopuolisen tarkkailijan asiaan perehtymistä; oikeustoimittajatkin ryhtyivät raporteissaan välillä käsittelemään sanottua vastinetta. Vaikutti siltä, että syyttäjä halusi heti käsittelyn alkuvaiheessa, jolloin prosessin julkisuus oli korkeimmillaan, niin sanotusti "tyhjentää pajatson" ja painaa päälle kuin yleinen syyttäjä ikään, kuten kulunut sanonta kuuluu. Hän käsitteli myös kirjallisia todisteita ja laintulkintaa koskevia kysymyksiä. Kun syyttäjän puhe oli kestänyt noin 20 minuutia, oikeuden puheenjohtaja puuttui asiaan huomauttamalla syyttäjää asiaesittelyn tarkoituksesta.

21. Tämän jälkeen puheenvuoron sai Päivi Räsäsen avustaja varatuomari Matti Sankamo, joka ruoti kohta kohdalta syyttäjän argumentaatiota ja väitteitä. En ryhdy niitä tarkemmin selostamaan, vaan totean, että puolustuksen mukaan syytteessä ja syyttäjän istunnossa esittämissä väitteissä on monia asiavirheitä ja väärinymmärryksiä. Räsänen kiisti jyrkästi syyttäjän väitteen esimerkiksi siitä, että hän olisi lausumissaan pitänyt homoseksuaaleja alempiarvoisina ihmisinä. Räsäsen mukaan väite on täysin vastoin hänen vakaumustaan. Räsänen piti syyttäjän väitettä loukkaavana sekä itseään että homoseksuaaleja kohtaan.

22. Mediaraportoinnin mukaan valtionsyyttäjä Mantilan ja Räsäsen välinen vuoropuhelu, jossa syyttäjä lakiterminologian mukaan kuulusteli vastaajaa, muuttui istunnon edetessä melko tiukkasävyiseksi väittelyksi, jossa ikäviltä tuntuvilta heitoilta tai päällepuhumiseltakaan ei vältytty; vm. asiasta oikeuden puheenjohtaja joutui huomauttamaan lähinnä syyttäjää tokaisemalla, että "täällä on ollut tapana, että ei puhuta päälle".

23.  Huomiota herätti väittelyssä muun muassa Mantilan tapa tentata Räsästä teologisista kysymyksistä ja Raamatun tulkinnasta, vaikka hän oli itse asiaesittelyssä todennut, että jutussa ei ole kyse Raamatun vaan lain tulkinnasta. Laamanni Tuomas Nurmi joutuikin huomauttamaan syyttäjää ja keskeyttämään kyseisen tenttauksen. Asiaa ihmetteli Iltalehden haastettelussa myös rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen, joka mainitsi, että hänen oli vaikea saada selvää,  mikä oikeastaan oli  oikeudenkäynnin kohteena. Tolvasen mukaan Raamatun tulkintaan ja homoseksuaalisuuden lääketieteelliseen selvittelyyn kiinnitettiin istunnossa liikaa huomiota, sillä niitä koskevat kysymykset eivät olleet oikeudenkäynnin kohteena.

24. Hyvän kuvan siitä, mitä Päivi Räsäsen ja Juhana Pohjolan kuulemisessa tapahtui, saa Iltalehden toimittajan tekstimuotoon puetusta liveseurannasta

 https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8b725f79-d049-44c1-967f-737d095db27d

25. Istunto kesti useita tuntia, sillä se päättyi vasta klo 18.10. Oikeudenkäynti ei kuitenkaan vielä päättynyt, sillä käsittely lykättiin helmikuun 14. päivänä pidettävään istuntoon. Silloin Ylellä on tilaisuus vastata syyttäjän vaatimukseen poistaa Räsäsen haastattelusta syytteenalaiset kohdat. Asianosaiset esittävät silloin suulliset loppulausuntonsa, jonka keston oikeus rajasi syyttäjien ja Räsäsen osalta tuntiin ja Juhana Pohjolan kohdalla puoleen tuntiin. 

26. Hyvin valmistellun loppulausunnon esittämiseen ei toki yhtä tuntia tarvita, vaan ytimekäs ja pääkohtiin keskittyvä loppupuheenvuoro on mahdollista esittää tässä tapauksessa parissakymmenessä minuutissa. Asian käsittelyä ei sitä paitsi olisi ollut tarpeen siirtää kolmella viikolla, vaan siihen olisi riittänyt muutama päivä, jolloin olisi noudattetu myös pääkäsittelyn keskeyttämisestä laissa (ROL 6 luku) säädettyjä määräaikoja.

27. Miten käräjäoikeus tulee asian ratkaisemaan, eli hyväksyykö vai hylkääkö se syytteen? Hyvä kysymys, johon ei ole helppoa vastausta. Lyhyen tuumaustauon ("päätösharkinnan") jälkeen päädyin itse syytteen hylkäämiseen. Syyttäjät eivät ole minusta ottaneet riittävässä määrin huomioon sitä asiayhteyttä, jossa Päivi Räsänen on kirjoituksensa laatinut tai haastattelulausumansa antanut, eivätkä tarkastelleet niitä kokonaisuutena, vaan irroittaneet lausumista muutaman kohdan syytteensä pohjaksi. Räsänen kritiikki on toki ollut tarpeettoman kärjekästä, mutta sananvapauteen kuuluu myös oikeus voimakkaan arvostelun esittämiseen, eikä Räsäsen kritiikki ole kohdistunut homoseksuaalisuuteen sinänsä, vaan homoseksuaalisiin tekoihin ja homoavioliiton sallimiseen. Tätä ei voida pitää homoseksuaalien solvaamisena tai panetteluna. Räsäsen on perustanut käsityksensä Raamatun sanaan ja oppiin avioliitosta miehen ja naisen kesken. Räsänen ei ole uskonnollisia arvoja korostaessaan ja sananvapauttaan käyttäen syyllistynyt RL 11 luvun 10 §:ssä mainittuun  kiihottamisrikokseen.

28. Selvää on, ettei tämänkaltaisessa asiassa, joka jakaa mielipiteitä hyvin vahvasti, ole yhtä ainoata ehdottomasti oikeaa ratkaisua, jonka kaikki voisivat hyväksyä. Oli käräjäoikeuden tuomio vapauttava tai langettava, tulee hävinnyt osapuoli valittamaan siitä ylempään oikeusasteen. Kun asiassa ei ole epäselvyytttä tai riitaa syytteessä mainituista tosiseikoista eli Räsäsen kirjoitusten tai lausumien sisällöstä, olisi muutoksenhaussa mahdollista sivuuttaa hovioikeusvaihe kokonaan ja hakea korkeimmalta oikeudelta lupaa OK 30 A luvussa mainitun ennakkopäätösvalituksen tekemiseen.    

255. Korkein oikeus kumosi Johanna Vehkoon kunnianloukkaustuomion (KKO 2022:1)

1. Kor­kein oi­keus (KKO) on eilen an­ta­mas­saan ja ennakkopäätöksenä julkaistussa tuo­mios­sa kat­so­nut, että toi­mit­ta­ja ja tie­to­kir­jai­li­ja Jo­han­na Veh­koo ei ol­lut lou­kan­nut kansalaisktivistina tunnetun Ju­nes Lo­kan kun­ni­aa Face­book-kir­joi­tuk­ses­saan 2. 11. 2016 (KKO 2022:1).

2. KKO ku­mo­si Rovaniemen ho­vioi­keu­den tuo­mion, jolla Vehkoo oli tuomittu kun­nian­louk­kaus­ta, hylkäsi Vehkoota vastaan ajetun syytteen ja vapautti hänet rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta Lokalle.

3. Rovaniemn hovioikeus oli tuomiossaan 30.9.2020  hyväksynyt Oulun käräjäoikeuden  12.4.2019 antaman tuomion, jolla Vehkoo oli tuomittu rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla kunnianloukkauksesta 15 päiväsakkoon a 10 euroa eli maksamaan sakkoa 150 euroa sekä velvoitettu suorittamaan Lokalle vahingonkorvausta henkisen kärsimyksen perustella 200 euroa.

4. Käräjäoikeudessa jutun oli ratkaissut  käräjätuomari Ville Vuorialho. Hovioikeuden kokoonpanoon kuuluivat hovioikeudenlaamanni Teija Unkila, hovioikeudenneuvos Terhi Mokko ja asessori Meriel Koppström.

5. Syytteen mukaan Johanna Vehkoo oli Facebook-kirjoituksessaan nimitellyt Lokkaa sanoilla "natsipelle", "natsi" ja "tunnettu rasisti". 

6. Kunnianloukkauksesta säädetään RL 24 luvun 9 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan kunnianloukkauksesta tuomitaan sakkoon se, joka 1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka 2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista. 

7. Mainitun pykälän 3 momentin ns. rajoitussäännöksen mukaan mukaan 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. 

8. KKO myönsi 6.4.2021 Vehkolle valitusluvan. KKO ei toimittanut suullista käsittelyä, vaan asia ratkaistiin esittelymenettelyssä asiakirja-aineiston perusteella.

9. Vehkoo oli jutussa vedonnut siihen, että hänen kirjoituksessa käyttämänsä ilmaisut eivät olleet kunnianloukkaussäännöksessä tarkoitettuja solvaavia tai halventavia ilmaisuja, vaan luonnehdintoja Junes Lokan poliittisesta ideologiasta.

10. KKO ei hyväksynyt Vehkoon näkemystä, vaan totesi perusteluissaan,  että  ilmaisu ˮnatsiˮ on paitsi kansallissosialistia tai kansallissosialismin kannattajaa kuvaava nimitys, myös voimakkaan negatiivisia mielleyhtymiä sisältävä haukkumasana. Laajassa merkityksessä rasismilla taas tarkoitetaan esimerkiksi toista ihmisrotua kohtaan tunnettua väheksyntää tai vihaa.

11. KKO:n mukaan Vehkoon  käyttämissä ilmaisuissa on kysymys niin sanotuista arvoarvostelmista, joiden osalta ei lähtökohtaisesti ole mielekästä puhua lausuman totuudellisuudesta. Kuten perusteluissa laajasti selostetuista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja KKO:n aiemmin kunnianloukkausjutuissa antamista ja ennakkopäätöksinä julkaisemista ratkaisuista kävi ilmi, vaikka kysymys olisi arvoarvostelmista, menettely voi olla kunnianloukkauksena rangaistavaa, jos ilmaisut ovat tarpeettoman loukkaavia.

12. KKO katsoi, että ilmaisut, joita Vehkoo oli käyttänyt ja joissa toista henkilöä  kutsutaan rasistiksi, natsiksi ja natsipelleksi, ovat ainakin yksittäin arvioituina toista halventavia ja täyttävät tältä osin rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan tarkoittaman toisen halventamisen (perustelujen kohta 21, samoin kohdat 37 ja 40).

13. KKO päätyi siten siihen johtopäätökseen, että Vehkoo oli kirjoituksessaan käyttänyt Lokasta  halventavia ilmaisuja. Toisin sanoen KKO oli tältä osin samaa mieltä kuin hovioikeus ja käräjäoikeus.

14. KKO jatkoi, että kärkevät ja halventavatkaan ilmaisut eivät kuitenkaan välttämättä merkitse rikoslain tarkoittamaa toisen kunnian loukkaamista, vaan niitä tulee tarkastella huomioon ottaen se asiayhteys, missä ilmaisu on esitetty. Sen vuoksi myös Vehkoon tapausta oli tarpeen arvioida rikoslain 24 luvun 9 §:n rajoitussäännöksen soveltumisen kannalta. 

15. KKO on pohtinut perusteluissa laajasti rajoitussäännöksen merkitystä yleensä ja soveltumista Vehkoon tapaukseen (perustelukappaleet 23-34).

16. KKO päätyi siihen johtopäätökseen,  että Vehkoon kirjoituksessa oli kysymys arvostelusta, joka oli kohdistunut Lokan menettelyyn politiikassa tai siihen rinnastettavassa julkisessa toiminnasa. Näin ollen edellä mainittu RL 24 luvun 9 §:n 3 momentin rajoitussäännös soveltui asiaan. 

17. Tämän jälkeen KKO pohti perusteluissaan - jälleen laajasti ja ansiokkaasti kuten ylimmältä tuomioistuimelta tulee edellyttää - olivatko Vehkoon käyttämät loukkaavat ilmaukset hyväksyttäviä vai ylittivätkö ne selvästi sen, mitä voidaan pitää hyväksyttävinä (perustelukappaleet 35-41).

18. KKO toteaa (kohta 37), että Vehkoon käyttämät ilmaisut sellaisenaan olivat Lokan kunniaa halventavia, mutta jatkaa, että  tällaisetkaan ilmaisut eivät kuitenkaan välttämättä merkitse kunnianloukkausta, vaan niitä tulee tarkastella siinä yhteydessä, missä ne on esitetty. Ratkaisuissa KKO 2007:70, KKO 2011:71 ja KKO 2013:70 kärjekkäitäkään ilmaisuja ei katsottu rangaistaviksi huomioon ottaen niiden asiayhteys. Kirjoituksen sisältöä ja tarkoitusta arvioitaessa huomioon otettavia seikkoja ovat julkaisun kohteen aikaisempi käyttäytyminen, se yhteys, missä kirjoitus on julkaistu, kirjoituksen esittämistapa sekä seuraukset kirjoituksen kohteelle.

19. Myös oikeus liioitteluun ja provokaatioon on ihmisoikeustuomioistuimen mukaan tietyissä tilanteissa sananvapauden suojaamaa. Provosoivia tai vihamielisiä kannanottoja julkisuudessa esittänyt taikka ääriajattelusta tunnettu poliitikko tai julkisuuden henkilö altistaa itsensä kovallekin kritiikille ja hänen sietokynnyksensä tulee tämän vuoksi olla tavanomaista korkeampi. KKO totesi, että myös kunnianloukkaussäännöksen esitöissä ja oikeuskäytännössä on todettu, että toista halventavakin arvostelu voi olla rankaisematonta, jos sen kohteena on menettely julkisen toiminnan alueilla.

20. KKO totesi,  että Junes Lokka oli perusteluissa aiemmin todetulla tavalla esittänyt julkisessa toiminnassaan provosoivia, tiettyjä ihmisryhmiä halventavia ja vihamielisiä näkemyksiä. KKO katsoi, että Lokan tuli oman menettelynsä vuoksi itsekin sietää kovempaa kritiikkiä omaa toimintaansa kohtaan.

21. Vehkoon kirjoitus oli julkaistu 2.11.2016 eli samana päivänä, jolloin hänen oli tarkoitus esiintyä kirjan esittelytilaisuudessa. Kirjoitus oli suunnattu hänen omille Facebook-seuraajilleen. KKO:n mukaan kirjoitusta kokonaisuutena arvioitaessa käytettyjen lausumien on tässä yhteydessä esitettyinä katsottava kohdistuneen ensi sijassa Junes Lokan poliittisia tarkoitusperiä palvelevaan oletettuun häirintätarkoitukseen, ja sen taustalla on ollut tieto laajemmasta toimittajiin kohdistuvasta häirinnästä. KKO:n mielestä kirjoituksen pääpaino oli ollut Lokan menettelyssä eikä hänen henkilökohtaisissa ominaisuuksissaan, vaikka se oli sisältänyt yksittäisiä asialliseen keskusteluun kuulumattomia ja sinänsä loukkaavia ilmaisuja.

22. KKO katsoi, että A:n esittämä kritiikki ei olisi yleistä yhteiskunnallista mielenkiintoa omaavan teemansa osalta edellyttänyt loukkaavien ilmaisujen käyttämistä. Huomioon ottaen kuitenkin erityisesti Junes Lokan itse julkisuudessa esittämät yhteiskunnalliset kannanotot, kirjoitusta ei kokonaisuutena arvioituna voitu kuitenkaan pitää rikoslain 24 luvun 9 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla selvästi sen ylittävänä, mitä on pidettävä hyväksyttävänä. KKO päätyi siihen lopputulokseen, että Vehkoon menettely ei siten täyttänyt kunnianloukkauksen tunnusmerkistöä.

23. KKO (tuomarit Koponen, Huovila, Hirvelä, Mäkelä ja Tammi-Salminen  - kaikki siis myös oikeustieteen tohtoreita) kumosi hovioikeuden tuomion, hylkäsi Vehkoota vastaan ajetun syytteen  kunnianloukkauksesta ja vapautti hänet tuomitusta rangaistuksesta ja vahingonkorvausvelvollisuudesta.

24. KKO:n ratkaisu on herättänyt aivan odotetusti runsaasti myöntesitä huomiota, ja erinomaisesti perusteltu päätöshän se kieltämättä onkin. Tuomio on merkittävä linjaratkaisu ja selkiyttää sananvapauden rajoja sen suhteen, mikä merkitys asiayhteydellä (kontekstilla) on halventavien ilmaisujen esittämisen kannalta. Vaikka KKO on jo muutamissa aiemmissa ratkaisuissaan, jotka mainitaan nyt annetun tuomion perusteluissa, kiinnittänyt asiayhteyden merkitykseen huomiota, on  oikeuskäytännössä kuitenkin jäänyt jossakin määrin epäselväksi, mitä tässä suhteessa voidaan pitää selvästi hyväksyttävinä ilmauksena; säännös on  hieman "koukeroisesti" kirjoitettu.

25. Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho ampui kuitenkin selvästi yli eli liioitteli eilen HS:n haastattelussaan väittäessään, ettei oikeusjärjestelmä olisi tunnistanut Vehkoon saamaan kunnianloukkaussyyteen kontekstia ja etteivät poliisi, syyttäjä ja alemmat oikeusasteet muka olisi tarkastelleet tapauksen "laajempaa asiayhteyttä". Toki  myös käräjäoikeus ja hovioikeus ovat ottaneet kantaa, tosin lyhyesti mutta kuitenkin, edellä mainittuun rajoitusäännökseen  ja sen merkitykseen ja pohtineet sen soveltumista Vehkoon tapauksessa. Ne ovat vain päätyneet arvioinnissaan päinvastaiseen johtopäätökseen kuin KKO, joka on pohtinut ratkaisuaan ja hionut perustelujaan viiden tuomarin voimin pitkään ja hartaasti.

26. On ymmärrettävää, että polisi tutki asia ja syyttäjä nosti syytteen. Lopullinen ratkaisu on nyt annettu, mutta se, mihin se johtaa myöhemmin, on mielenkiintoista nähdä. Todennäköistä on, että rajoitussäännöksen merkitystä ja soveltumista tullaan testaamaan muissakin vastaavanlaisissa asioissa. Kenenkään ei toki pitäisi lähteä "kokeilemaan onneaan"asiassa ja esittämään halventavia nimityksiä poliitikoista. virkamiehistä ja muista julkisuuden henkilöistä siinä toivossa, että lausumat siunattaisiin  periaatteella "tarkoitus pyhittää keinot" -periaatteen mukaisesti mahdollisissa kunnianloukkausoikeudenkäynneissä.

27. Tältä tapaukselta ja oikeusjutulta olisi ilmeisesti säästytty, jos maltti olisi olisi ollut valttia eikä halventavia nimityksiä olisi esitetty, vaikka niiden kohde olikin käyttäytynyt provosoivasti ja ärsyttävästi. Olisi syytä muistaa mm. presidentti Maunio Koivistoa lempiaforismia, jonka mukaan "ei pidä provosoitua, kun provosoidaan".  Hammurabin laki lähti kosto elää -maksiimista  ("silmä silmästä , hammas hampaasta"), mutta sen sijaan kannattaisi muistaa, mitä Jeesus sanoi vuorisaarnassaan: "Jos lähimmäisesi lyö sinua poskelle, käännä hänelle myös toinen poskesi". Toisin sanoen pahaan ei pidä vastata toisella pahalla, kosto ei kannata eikä ole hyväksi. 

254. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka 1953-2022

 

1.  Entinen oikeuskansleri Jaakko Ilari Jonkka kuoli tiistaina 4.1.2022 Helsingissä 68-vuotiaana vaikean sairauden murtamana. Asiasta kertoi ensimmäisenä oikeuskanslerinvirasto Twitter-tilillään. Jonkka toimi oikeuskanslerina vuosina 2007-2017. Valtioneuvoston oikeuskansleri on eduskunnan oikeusasiamiehen ohella maan ylin laillisuusvalvoja.

2. Jaakko Jonkka syntyi helmikuussa 1953 Satakuntaan kuuluvassa Laviassa. Hänen isänsä oli maanviljelijä ja äiti siivooja. Jonkka kirjoitti ylioppilaaksi Lavian yhteiskoulusta vuonna 1972. Hän valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Turun yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta 1977. Varatuomari Jonkasta tuli tuomioistuinharjoittelun ja vaadittujen käräjäpäivien istumisen jälkeen vuonna 1981.

3. Jonkka toimi aluksi Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan assistenttina ja amanuenssina 1977-1978 ja tämän jälkeen syyttäjänä, 1978-1981 Jyväskylän nimispiirin apulaisnimismiehenä ja 1981-1984  Lahden kaupunginviskaalina. Syyttäjän tehtävistä hän siirtyi  yliopistotutkijaksi ja toimi 1985-1992 Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan  prosessioikeuden assistenttina. Hän suoritti 1987 oikeustieteen lisensiaatin tutkinnon.  

4. Jonkka väitteli oikeustieteen tohtoriksi Helsingin yliopistossa vuonna 1991 todistusoikeutta käsittelevällä väitöskirjallaan, jonka nimenä on "Syytekynnys. Tutkimus syytteen nostamiseen vaadittavan näytön arvioinnista". Virallisina vastaväittäjinä toimineet professorit Juha Lappalainen ja Hannu Tapani Klami pitivät lausunnossaan väitöskirjaa korkeatasoisena tutkimuksena. Se hyväksyttiin tiedekunnassa arvosanalla eximia.

5. Jonkka nimitettiin vuonna 1992 Helsingin yliopiston prosessioikeuden dosentiksi.  Hänet promovoitiin Turun yliopiston oikeustieteen kunniatohtoriksi vuonna 2009. Suomen Asianajajaliitto myönsi vuonna 2017 Jonkalle Oikeusteko-palkinnon. Lokakuussa 2021 Lakimiesliito myönsi Jonkalle arvostetun K.J. Ståhlberg -mitalin, joka on myönnetty aiemmin mm. professori Aulis Aarniolle, prosessioikeuden professori Erkki Havansille, korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelolle ja tasavallan presidentti Sauli Niinistölle.

6. Väitöskirjan lisäksi Jonkka on julkaissut teokset Rikosprosessin yleisistä opeista (1992) ja Todistusharkinnasta (1993), Poliisin johtamisjärjestelmä ja sisäinen laillisuusvalvonta (2004) sekä vuonna 2020 Oikeusvaltion puolesta: Emeritusoikeuskanslerin puheenvuoroja. 

7. Jonkka on julkaissut myös useita oikeustieteellisiä artikkeleja laillisuusvalvonnasta, syyttäjien toiminnasta, todistusoikeudesta ja rikosprosessioikeudesta. Minun 60-vuotisjuhlakirjaani  Matkalla pohjoiseen (2003) hän kirjoitti mielenkiintoisen artikkelin otsikolla Näkökohtia näyttökynnyksestä (s. 141-156), joka on selväpiirteinen yhteenveto hänen todisteiden arviointia ja näyttökynnystä koskevasta ajattelustaan.

8. Jonkan väitöskirjaa pidetään edelleen korkealaatuisena tutkimuksena, ei vain syytekynnyksestä, vaan yleensä todistusharkinnan teorioista ja niiden käytäntöön soveltamisesta. Teos on ensimmäinen todistusoikeutta käsittelevä väitöskirja Lauri Hormian vuonna 1978 julkaiseman todistamiskieltoja käsittelevän väitöskirjan jälkeen. Jonkka kehitti tutkimuksessaan ns. punnintamallin, jossa vastakkaisina punnintapareina ovat yksilön oikeusturvavaatimus ja rikosvastuun toteuttamisvaatimus eli rikoksen selvittämisintressistä huolehtiminen. 

9. Perusajatuksena punnintamallissa on, että mitä tärkeämpää rikoksen selvittäminen on ja mitä enemmän aiottu toimenpide (esimerkiksi juuri syytteen nostaminen) sitä palvelisi, sitä korkeampi selvittämisintressin painoarvo kysymyksessä olevassa tapauksessa on. Vastaava pätee oikeusturvaintressin kohdalla: mitä tärkeämpää arvoa aiottu toimenpide loukkaisi ja mitä syvemmälle tuo loukkaus ulottuisi, sitä korkeammaksi oikeusturvaintressin painoarvo kohoaa. Aiotun toimenpiteen (syytteen nostamisen) oikeutus määräytyy selvittämisintressin ja oikeusturvaintressin keskinäisten painoarvojen punninnalla. Siis mitä korkeampi selvittämisintressin painoarvo on suhteessa oikeusturvaintressiin, sitä matalammalle abstraktin näyttökynnyksen reuna-alueella eli "harmaalla alueella" konkreettinen näyttökynnys on perusteltua sijoittaa - ja päinvastoin. Näin Jonkka kirjoitti em. artikkelissaan kirjassa Matkalla pohjoiseen (2003) s. 149-150.

10. Jonkalla olisi ollut oikeustieteilijänä ja prosessioikeuden tutkijana edessään hieno ura yliopiston opettajana ja professorina. Koska 1990-luvun alkupuolella oppiaineen kaikki professuurit oli jo täytetty, Jonkka siirtyi lainkäytön ja nimenomaan laillisuusvalvonnan tehtäviin. Siinä hän teki loistavan lähes 30 vuotta kestäneen uran, josta hänet parhaiten muistetaan.

11. Jonkka siirtyi aluksi eduskunnan oikeusasiamiehen kansliaan, jossa hän toimi esittelijäneuvoksena ja kansliapäällikkönä 1993-1998 ja sen jälkeen apulaisoikeusasiamiehenä 1998-2001. Seuraavaksi oli vuorossa valtioneuvoston oikeuskanslerinvirasto, jossa Jonkka oli ensin apulaisoikeuskanslerina 2001-2007 ja sitten Paavo Nikulan jälkeen kymmenen vuotta oikeuskanslerina 2007-2017. Eläkkeelle Jonkka siirtyi 30.4.2017.

12. Kun kansanedustaja ja ex-ministeri Kauko Juhantaloa syytettiin vuonna 1993 valtakunnanoikeudessa ns. koplausta koskeneesta virkarikoksesta, Jaakko Jonkka oli jutussa syyttäjänä toimineen eduskunnan oikeusasiamies Jacob Södermanin avustajana ja oikeana kätenä. Näyttökysymyksiin hyvin perehtyneen Jonkan kädenjälki näkyi syyttäjien Juhantaloa vastaan ajamassa syytteessä ja oikeudelle jättämästä syytekirjelmästä. Mahdollisesti oikeusasiamies Söderman otti Jonkan töihin toimistoonsa esittelijäneuvoksen vakanssille juuri tulevaa Juhantalo-juttua silmällä pitäen.

13. Toinen merkittävä tapaus, joka tulee tässä yhteydessä mieleen, oli eduskunnan oikeusasiamies Lauri Lehtimajan vuonna 1997 antama päätös kanteluihin, jotka koskivat lääninsyyttäjän oikeusneuvos Eeva Vuoren veropetosepäilystä tekemää syyttämättäjättämispäätöstä; olin itse yksi kantelijoista. Asian Lehtimajalle esitteli kansliapäällikkö Jaakko Jonkka. Lehtimaja päätyi katsomaan, että syyte Eeva Vuorta vastaan olisi tullut nostaa. 

14. Olen kertonut Vuoren puolisoiden huvilakaupasta, veropetosepäilyistä, lääninsyyttäjän päätöksestä sekä oikeusasiamiehen edellä mainitusta päätöksestä laajasti kirjassani Korkein oikeus kriisissä (1997). Oikeusasiamiehen päätös oli juridisesti ja todistusoikeuden kannalta niin hyvin perusteltu, että sitä olisi syytä hyödyntää - näin on luultavasti tehtykin  - syyttäjien ja tuomareiden täydennyskoulutuksessa. Päätöksessä on sovellettu johdonmukaisesti Jonkan väitöskirjassaan lanseeraamaa punnintamallia.

15. Oikeuskanslerinvirastoon siirryttyään Jonkka joutui puuttumaan kantelujen johdosta ja omasta aloitteestaan mitä erilaisimpiin tapauksiin. Oikeuskanslerin asema ja rooli valtakunnan ylimpänä laillisuusvalvojana voi joskus olla aika tuulinen, kuten ovat saaneet kokea monet oikeuskanslerit ennen Jonkkaa sekä hänen jälkeensäkin. Oikeuskansleri Kai Korte joutui tasavallan presidentti Mauno Koiviston silmätikuksi puututtuaan 1980-luvulla presidentin mielestä liian aktiivisesti ns. rötösherrajahtiin. Myös oikeuskanslerina 1986-1998 toiminutta Jorma S. Aaltoa - hänkin Jonkan tavoin prosessioikeudesta väitellyt oikeustieteen tohtori - arvosteltiin mediassa aika usein erilaisista asioista. Tähän nähden ei ollut mikään yllätys, että myös Jonkka sai silloin tällöin tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa "kuraa niskaansa". Vaatimattomista oloista lähtenyt Jonkka oli varovaisen virkamiehen perikuva, joka ei julkisuutta tavoitellut eikä arvostelusta hätkähtänyt. Hän säilytti maltillisen linjansa virkakautensa loppuun asti. - Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan hahmoista Jonkka muistutti luultavasti eniten sotamies Määttää; Jonkka itse oli sotilasarvoltaan jääkäri.

16. Oikeuskanslerina Jonkka joutui selvittelemään muun muassa poliitikkojen vaalirahaepäilyjä. Kantelin vuonna 2008 oikeuskanslerille siitä, etteivät oikeusministeriö ja sen asianomaiset virkamiehet olleet puuttuneet vuosien 2003 ja 2007 eduskuntavaalien yhteydessä epäkohtaan, vaikka oli täysin selvää, etteivät monien kansanedustajiksi valittujen tai vaaleissa ehdokkaina olleiden henkilöiden vaaliavustusilmoitukset täyttäneet laissa asetettuja vaatimuksia; kyse oli ministeriölle kuuluneen valvontavelvollisuuden laiminlyönneistä.  

17. Oikeuskansleri Jonkka antoi kantelun johdosta päätöksen marraskuun alussa 2008. Hän moitti oikeusministeriötä kovin sanoin siitä, että se oli toiminut vaalirahoituksen valvonnassa silmiinpistävän passiivisesti. Hän kritisoi ministeriötä myös siitä, että vaalirahoituksen ilmoittamista koskeva ohjeistus oli ollut epäyhtenäistä. Jonkan mukaan oli jokseenkin ennenkuulumatonta, että asianomainen virkamies - oikeusministeriön vaalijohtaja - arvioi julkisuudessa viran puolesta käsiteltäväkseen saamiensa asiakirjojen lainmukaisuutta, mutta ei kuitenkaan ilmoita havaintojaan asianomaisille eli puutteellisen vaalirahailmoituksen tehneille kansanedustajille ja vaadi ilmoitusten täydentämistä. 

18. Syyskuussa 2010 oikeuskansleri Jonkka teki eduskunnan perustuslakivaliokunnalle perustuslain 115 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen pääministerin tehtävistä 22.6.2010 luopuneen Matti Vanhasen virkatoimien tutkimiseksi. Jonkan mukaan Vanhanen oli ollut esteellinen osallistumaan valtioneuvoston yleisistuntoihin, joissa päätettiin Raha-automaattiyhdistyksen avustusten myöntämisestä Nuorisosäätiölle; Matti Vanhanen on toiminut Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajana vuosina 1998-2003 ja sitä ennen varapuheenjohtajana. Jonkan mukaan asiaa eli Vanhasen esteellisyyttä olisi arvioitava myös rikosoikeudellisesti, ts. kyse oli siitä, tuliko Vanhanen mahdollisesti asettaa ministerivastuulain nojalla syytteeseen valtakunnanoikeudessa.

19. Matti Vanhasen tapausta käsiteltiin perustuslakivaliokunnassa perusteellisesti aina KRP:n suorittamaa esitutkintaa myöten. Vihdoin helmikuussa 2011 valiokunta totesi eduskunnalle antamassaan lausunnossa, että Vanhanen oli rikkonut tuottamuksellisesti virkavelvollisuuttaan, mutta hänen menettelynsä ei ollut törkeän huolimatonta eivätkä perustuslain 116 §:ssä säädetyt ministerisyytteen nostamisen edellytykset siten täyttyneet. 

20. Joulukuussa 2016 oikeuskansleri Jonkka kertoi tiedotusvälineille, että Juha Sipilän hallitus oli sivuuttanut hyvän lainvalmistelun periaatteita ja hänen tämän johdosta antamansa huomautukset vetoamalla kiireeseen ja poliittiseen paineeseen. Jonkan mukaan hallituksen eduskunnalle antamissa lakiesityksissä oli ilmennyt suuria ongelmia etenkin perus- ja ihmisoikeuskysymysten suhteen, minkä johdosta osa lakiesityksistä oli kaatunut eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Jonkan mukaan jo edellisillä hallituksilla oli ollut lainvalmistelussa vastaavanlaisia ongelmia. Jonkan  lausunnon johdosta oppositio vaati hallitukselta selvitystä lainvalmistelun periaatteiden noudattamisesta ja vastausta siitä, kunnioittaako hallitus oikeusvaltioperiaatetta. Hallitus lupasi tehdä asiassa parhaansa.

21. Keväällä 2020 ilmestyneessä kirjassaan Oikeusvaltion puolesta Jonkka tarkastelee  Suomea ylimmän laillisuusvalvojan näkökulmasta. Hänen mukaansa ko. koronakeväänä  oikeusvaltio taiteili ohuella jäällä hallituksen rajatessa valmiuslailla ihmisille kuuluvia perusoikeuksia. Hän muistutti samalla, että oikeusvaltiota testataan joka päivä, olivatpa olosuhteet yhteiskunnassa miten hyvin tahansa. 

22. Jonkka pohtii kirjassaan myös valtakunnanoikeuden tarpeellisuutta ja sitä, tarvitaanko ministerivastuuasioissa nykyistä normaalia korkeampaa syytekynnystä. Jonkka sanoo pitävänsä suorastaan luonnottomana, että ministerivastuuasiassa eduskunnan suuri sali keskustelee puhtaasti oikeudellisista kysymyksistä ja äänestää siitä, onko perusteita jatkaa yksittäisen ministeriä koskeva rikosasian käsittelyä tuomioistuimessa. Jonkan mielestä järjestelmää olisi uudistettava siten, että syyteharkinnan tekisi esimerkiksi valtakunnansyyttäjä tai oikeuskansleri, mikä selkiyttäisi myös ministereiden oikeudellisen ja poliittisen vastuun eroa; valtakunnanoikeutta ei Jonkan mukaan tarvittaisi. 

23. Jaakko Jonkan mukaan vaalirahoituskohu osoitti, että myös Suomessa on korruptiota. Kun aikaisemmin on puhuttu lahjuksista ja rötösherrajahdista, kiinnittyy tarkastelu nykyisin rakenteellisen korruption ilmiöihin ja erilaisiin hyvä veli -verkostoihin.  Jonkka pitää kirjassaan poliittisia virkanimityksiä eräänä korruption muotona. Hän puuttuu myös virkanimityksissä esiintyviin epäkohtiin ja toteaa, että valtioneuvoston yleisistunnossa tehtävät ylimpien virkamiesten virkanimitykset olisi saatettava valitusoikeuden piiriin. Tämä olisi omiaan estämään "sulle mulle" -tyyppisiä virkanimityksiä ja lisäämään luottamusta virkanimitysten asianmukaisuuteen. - Jonkan esittämät muutosehdotukset ovat oikeusvaltion kannalta sangen tärkeitä, joten on mielenkiintoista nähdä, tapahtuuko asiassa uudistuksia vai halutaanko uudistustarpeista edelleen vaieta.

24. Kuten edellä jo mainitsin, Lakimiesliitto myönsi lokakuussa 2021 Jonkalle arvostetun K.J. Ståhlberg -mitalin, joka luovutettiin hänelle erillisissä tilaisuudessa. Kyseinen tunnustus myönnetään henkilölle, jonka toiminnalla on ollut huomattava merkitys kansallisesti tai kansainvälisesti yhteiskunnalle, lakimieskunnalle, oikeuselämälle tai oikeustieteelle.

25. Palkintoperusteissa Lakimiesliitto toteaa Jaakko Jonkan olevan Suomen merkittävimpiä oikeusvaltion rakentajia. Hänet tunnetaan myös rohkeista puheenvuoroistaan yhteiskunnallisiin epäkohtiin liittyen, lausutaan perusteluissa. 

26. Mitalin luovutuspuheessaan Lakimiesliiton puheenjohtaja Tuula Linna, joka on Helsingin yliopiston prosessioikeuden professori, korosti Jonkan työn merkitystä koko ammattikunnalle ja oikeusvaltiolle. Linna lausui lisäksi seuraavaa:

Lakimiesliiton hallitus on vakuuttunut siitä, että Ståhlberg-mitalin myöntäminen teille saa koko lakimieskunnan tuen ja tunnustuksen. Teidän uranne on aivan poikkeuksellinen: olette toiminut korkeissa viroissa ansiokkaasti ja samalla myös vaikuttanut akateemisessa elämässä. Toiminnallanne oikeuskanslerina ja yhteiskunnallisena keskustelijana on ollut huomattava merkitys sille, miten me suomalaiset hahmotamme oikeusvaltiota koskevat vaatimukset. Olette rohkeasti ja johdonmukaisesti vuosikymmenten ajan puolustanut oikeusvaltion perustaa ja kiinnittänyt huomiota oikeusvaltiota uhkaaviin ongelmiin. Suuren arvon annamme sille suoraselkäisyydelle ja moraaliselle ryhdikkyydelle, jolla olette nimittäneet asioita niiden oikeilla nimillä, kuten poliittisia virkanimityksiä ja lainvalmistelun laatuongelmia aikapaineen ja poliittisen ohjauksen alla. Pidämme teitä, emeritus oikeuskansleri Jaakko Jonkka, yhtenä Suomen historian merkittävimmistä oikeusvaltion rakentajista. On suuri ilo ja kunnia saada ojentaa teille K.J. Ståhlberg -mitali suomalaisten lakimiesten kiitoksena suuriarvoisesta työstänne yhteiseksi hyväksi.

27. Näihin sanoihin on helppo yhtyä. On hienoa, että Jaakko Jonkka sai tämän kunnianosoituksen elinaikanaan.

 

 

 

 

 

 

253. KKO:n valituslupien ja ennakkopäätösten määrissä laskua

 

1.  Tarkat tiedot korkeimman oikeuden (KKO) vuonna 2021 myöntämistä valitusluvista ja antamista ennakkopäätöksistä ja muista päätöksistä ilmenevät tuomioistuimen vuosikertomuksesta. Sen KKO julkaisee vasta joskus maalis- tai huhtikuussa. Siitä ilmenee myös viime vuonna KKO:een saapuneiden asioiden määrä.

2. KKO:n julkaisemien tiedotteiden ja ratkaisujen perusteella voidaan kuitenkin  jo nyt sanoa, että sekä myönnettyjen valituslupien että KKO:n ennakkopäätöksinä julkaisemien ratkaisujen määrät ovat vähentyneet, jos niitä vertaa vuoden 2020 vastaaviin lukuihin.

3. KKO myönsi viime vuonna 108 valituslupaa, mikä on  varsin vähäinen määrä verrattuna aikaisempiin vuosiin. Vuonna 2020 KKO myönsi nimittäin 136 ja vuonna 2019 125 valituslupaa.

4. Sama aleneva trendi näkyy myös ennakkopäätöksinä julkaistujen ratkaisujen määrissä. Vuonna 2019 KKO julkaisi 112 ennakkopäätöstä, ja vuonna 2020 ennakkopäätöksiä annettiin 101 kappaletta. Vuonna 2021 ennakkopäätösten määrä laski merkittävästi, sillä niitä annettiin vain 93.

5. KKO:n kaikkia ratkaisuja ei julkaista ennakkopäätöksinä, sillä osa niistä on niin sanottuja muita päätöksiä. Niitä ei julkaista KKO:n kotisivulla eikä Finlexissä, vaan niistä julkaistaan ainoastaan lyhyt tiedoanto, joka käsittää tavallisesti vain pari kolme riviä. Nämäkin päätökset voidaan tilata maksuitta KKO:n kirjaamosta. Viime vuonna KKO antoi 33 muuta päätöstä, vuonna 2020 niiden lukumäärä oli 51 ja vuonna 2019 puolestaan 39. Laskua on siten tässäkin kohtaa.

6. Valituslupien ja ennakkopäätöksinä julkaistujen ratkaisujen määrien lasku johtuu suureksi osaksi asioiden vähenemisestä. KKO:een saapuneiden asioiden - niistä selvä valtaosa on valituslupahakemuksia - on ollut laskussa jo pidemmän aikaa. Tämä selviää KKO:n vuosikertomuksessa 2020 olevasta kansliapäällikkö Wilhelm Norrmanin laatimasta katsauksesta.

7. Vuosina 2015-2017 KKO:een saapui vuosittain  2303-2456 asiaa, mutta vuosina 2018-2020 enää 1882-2055 asiaa; vuonna 2020 KKO:en saapui mainitut 1882 asiaa ja vuotta aikaisemmin vielä 2028 asiaa, joten juttumäärä aleni vuodessa yli seitsemällä prosentilla. Vuonna 2021 saapuneiden asioiden lukumäärä ei ole vielä tiedossa, vaan se selviää vasta viime vuoden vuosikertomuksessa, joka julkaistaneen maaliskuussa. Ilmeistä on, että saapuneiden asioiden määrä on edelleen laskenut.

8. Mistä asioiden määrän jatkuva aleneminen johtuu? Yhtenä syynä tähän on muutama vuosi sitten tapahtunut valtiolle menevien oikeudenkäyntimaksujen tuntuva korotus, maksu on KKO:n osalta nykyään 530 euroa; rikosasiassa maksua ei peritä, jos KKO muuttaa alemman tuomioistuimen ratkaisua muutoksenhakijan eduksi. Toisena syynä saattaa olla oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuusehtojen tiukentuminen (OK 15:2.1), vaikka sanotusta uudistuksesta on tosin aikaa jo 10 vuotta. Suurempi vaikutus on ollut sillä, että kantelu- ja purkuasioissa KKO:ssa on otettu käyttöön asiamiespakko; tämä koskee myös tilannetta, että purunhakija on itse lakimies (KKO 2014:77). Osasyynä on myös vuonna 2020 alkanut koronaepidemia, jonka takia hovioikeudet eivät ole voineet ratkaista juttuja normaalissa tahdissa.

9. Toisaalta päätösvaltaisuuden muutos siten, että myös yksi jäsen voi ratkaista lupa-asian, jos on ilmeistä, ettei valitusluvan myöntämiselle ole edellytyksiä, on nopeuttanut valituslupahakemusten  käsittelyä, kuten KKO:n vuosikertomuksesta 2020 ilmenee.

10. Vertailun vuoksi on syytä todeta, että korkein hallinto-oikeus (KHO) julkaisi viime vuonna  195 ns. vuosikirjapäätöstä eli tosiasiallisesti ennakkopäätöstä.  KHO:een saapui viime vuonna noin 4000 asiaa. KHO:n jäsenistöön on viime vuosina kuulunut  säännönmukaisesti vakinaisten jäsenten (oikeusneuvosten) lisäksi 5-7 ylimääräistä eli tietyksi määräajaksi nimitettyä jäsentä.