174. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus sai uuden laamannin

1. Tasavallan presidentti nimitti tänään Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden laamanniksi käräjätuomari Ilkka Lahtisen ajalle 1.11.2019 – 31.10.2026. Onnittelut!

2. Ilkka Lahtinen on Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden käräjätuomari ja osaston johtaja. Aikaisemmin hän on toiminut mm. Espoon käräjäoikeuden määräaikaisena laamannina, esittelijäneuvoksena KKO:ssa, hovioikeudenneuvoksena Helsingin HO:ssa sekä markkinaoikeustuomarina ja hallintopäällikkönä markkinaoikeudessa.

3. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden päällikön virka tuli auki laamanni Klaus Ekelundin jäätyä eläkkeelle.

4. En tunne Ilkka Lahtista, mutta tiedän, että hän on toiminut mm. KKO:n ma. esittelijäneuvoksena. Muistelen, että eräässä Fixlexissä julkaistussa KKO:n ratkaisussa, siis ennakkopäätöksessä (prejudikaatissa), hän olisi esittelijän mietinnössään viitannut minun jossakin esittämääni kannanottoon. Ajatelin silloin, että onpa peijakkaan rohkea tyyppi, kun uskaltaa KKO:ssa viitata minuun, Virolaiseen!

5. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on asukasluvaltaan maan suurimpia alioikeuksia Helsingin käräjäoikeuden jälkeen. Siihen kuuluvien kuntien asukasluku lienee  n. 470 000 ja kasvaa koko ajan aika voimakkaasti, koska jo Espoon väkiluku lisäänty vuosittain n. 4 000 asukkaalla. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus, johon kuuluivat mm. Lohja, Raasepori, Hanko ja Karkkila, sekä Espoon käräjäoikeus (Espoo ja Kirkkonummi) yhdistyivät 1.1.2019 uudeksi Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudeksi. Käräjiä istutaan Espoon lisäksi Raaseporissa ja Lohjalla, mutta rakenteilla olevan käräjäoikeuden uuden toimitalon valmistuttua näistä sivuistuntopaikoista tullaan ilmmeisesti luopumaan.

6. Länsi-uudenmaan käräjäoikeuden ja Espoon käräjäoikeuden yhteinen tomintakertomus vuodelta 2018 löytyy netistä. Uuden laamannin olisi syytä  kohentaa toimintakertomusten laatua. Kertomuksessa olevan kaaviokuvan mukaan käräjäoikeudessa on viisi osastoa: insolvenssi,- perhe-, rikos-, pika- ja hallinto-osastot. Mutta riita-asiain osasto puutuuu kaaviosta kokonaan, mitä ihmettelin kovasti. Pikaosasto käsitellee summaarisia velkomusasioita eli käytännössä perintäasioita, joiden oikea paikka olisi tietenkin ulosottoviranomainen. Mutta minkäs teet, kun OM, KKO ja Eduskunta ovat suuressa viisaudessaan päättäneet, että nuo selvät ja riidattomat perintäasiat pitää yhä edelleen kierrättää käräjäoikeuden kautta.

7. Länsi-uudenmaan käräjäoikeuduen netissä (kotisivulla) olevia tietoja olisi syytä täydentää ja listä rutkasti. Nyt sieltä ei ilmene edes sitä, kuinka monta tuomaria käräjäoikeudessa on tai mikä on kansliahenkilökunnan lukumäärä. Samoja puutteita esiintyy toki kaikkien muidenkin käräjäoikeuksien nettisivuilla ja yleensä tiedottamisessa. Siinä olisi todella paljon kehittämisen varaa. Mediatuomarijärjestelmästä vuohotetaan nyt paljon, mutta todellisuudessa se on vain trendikäs muoti-ilmiö, jolla tuskin saadaan mitään kunnon parannusta aikaan.

173. Rikostuomion puutteelliset perustelut johtivat jutun palauttamiseen (I-SHO 2019:3)

1. Muutama päivä sitten kommentoin tässä blogissa korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) 11.10. antamaa päätöstä (KHO 2019:128), joka koski saamelaiskäräjien hallituksen päätöksestä tehtyä valitusta. KHO palautti asian takaisin ko. hallitukselle, koska päätöstä ei ollut perusteltu asianmukaisella tavalla siten kuin hallintolain 44 §:ssä edellytetään. KHO viittasi myös perustuslain 21 §:n 2 momentin säännökseen, josta ilmenee, että oikeus saada viranomaiselta ja tuomioistuimelta perusteltu päätös, on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja koko oikeusvaltion kulmakiviä.

Blogikirjoitus n:ro 171/14.10.2019

2. Totesin em. blogikirjoituksessa, että tuomion puutteelliset perustelut ovat olleet riesa myös yleisissä tuomioistuimissa. Tämä koskee etenkin rikosjuttujen perusteluja ja varsinkin kiistetyissä tapauksissa näyttökysymyksen ja näytön riittävyyden arvioinnin perusteluja. Tähän eräs kommentoija vastasi, että lausumani ei enää pidä paikkansa, sillä nykyisin tuomioistuimet perustelevat näyttökyysmykset riittävän hyvin.

3. Eräs toinen kommenttaarri oli toista mieltä ja viittasi Itä-Suomen hovoikeuden hiljattain antamaan Finlexissä julkaistuun päätökseen, joka koskee nimenomaan rikostuomion puutteellisia perusteluja. Ja toden totta, I-SHO on antanut äskettäin eli 4. kesäkuuta tän än vuonna sanotunlaisen päätöksen (2019:3). Sitä on syytä tarkastella tässä hieman lähemmin.

4. Otan tähän  hovioikeuden ratkaisut perustelut sellaisenaan ja kirjoitan sitten muutaman täydentävän havainnon.

5. Hovioikeus lausui ratkaisunsa perusteluissa näin:

Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta kohdassa 1 pahoinpitelystä ja kohdassa 2 vahingonteosta. A on vastannut syytteisiin ja korvausvaatimuksiin valituksestaan ilmenevin tavoin. Asiassa on esitetty kirjallisina todisteina valokuvia asianomistajan vammoista ja rikkoutuneesta puhelimesta sekä lääkärinlausunto vammoista. Asianomistajaa ja vastaajaa on kuultu henkilökohtaisesti.

Kohdan 1 osalta käräjäoikeus on todennut syytteen pahoinpitelystä tulleen näytetyksi asianomistajan yksityiskohtaisella ja uskottavan tuntuisella kertomuksella, jota vammoista esitetyt valokuvat ja lääkärinlausunto tukevat. Käräjäoikeus on katsonut, että valokuvat ja lääkärinlausunto osoittavat, ettei väkivalta ole voinut olla vastaajan väittämän mukaista. Kohdan 2 vahingonteon syyksilukemista eikä korvausvelvollisuutta ole perusteltu lainkaan. Asianomistajan kertomuksen sisältöä ei ole kirjattu perusteluihin kummankaan syytekohdan osalta eikä se, mitä vastaaja on kertonut, tai miten sitä on arvioitu, ilmene myöskään tuomiosta, vaikka myös vastaajan kertomus on ilmoitettu otetun vastaan henkilötodisteluna. Käräjäoikeus on tuominnut A:lle 3 kuukautta vankeutta ja velvoittanut A:n maksamaan asianomistajalle vahingonkorvausta molemmissa kohdissa.

Tuomion perustelemisvelvollisuus

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 4 §:n 2 momentin mukaan tuomio on perusteltava. Perusteluista on ilmettävä, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu. Perusteluissa on myös selostettava, millä perusteella riitainen seikka on tullut näytetyksi tai jäänyt näyttämättä. Oikeudenkäymiskaaressa on vastaava säännös riita-asioiden osalta.

Kuten selostetusta säännöksestäkin ilmenee, kertomuksia eikä muuta todistelua tarvitse eikä pidäkään selostaa enemmälti kuin sen, mikä on näytön arvioinnin oikeellisuuden osoittamiseksi välttämätöntä. Tosiseikastoltaan epäselvissäkin tapauksissa tuomiossa on tärkeintä näytön arviointi, josta ilmenee suoraan ja pääsääntöisesti ilman edelläkäyvää todistelun selostamista, millaiset johtopäätökset tuomioistuin on esitetyn näytön oikeudellisesti merkityksellisistä seikoista tehnyt ja miten se on niiden muodostamaa kokonaisuutta arvioinut.

Kertomuksen uskottavuus tarkoittaa siinä kerrotun havainnon tai kokemuksen oikeellisuutta. Tällöin tuomioistuimen on otettava kantaa, sisältyykö kerrontaan, havaintoon tai kokemukseen niitä kyseenalaistavia virhelähteitä vai ei, sekä, onko uskottavaksi todetun havainnon tai kokemuksen olemassaololle mahdollisia muita selityksiä kuin se, että vastaaja on syyllistynyt hänen syykseen väitettyyn tekoon. Tuomio on perusteltava niin yksityiskohtaisesti kuin asian merkitys ja riitaisuus vaativat.

Nyt kysymyksessä olevassa tuomiossa kohdassa 1 osin kiistetyn ja tekotavaltaan suhteellisen vakavan pahoinpitelyn osalta näyttönä on esitetty osapuolten ilmeisesti ristiriitaiset kertomukset tapahtumista. Toisen osapuolen kertomuksen toteaminen yksityiskohtaiseksi ja uskottavan tuntuiseksi ei kuitenkaan ole näytön arviointina riittävää, kun näyttönä on esitetty myös vastapuolen edellisen kanssa ristiriidassa oleva kertomus. Tällöin tuomioistuimen on näytön arvioinnissaan yksilöitävä, mitkä yksityiskohdat kertomuksissa ja muussa todistelussa osoittavat tuomioistuimen käsityksen toisen kertomuksen uskottavuudesta ja toisen epäuskottavuudesta oikeaksi tarvitsematta kuitenkaan selostaa kertomuksia tai muuta todistelua enemmälti.

Vastaajan korvausvelvollisuutta kohdassa 1 ja seuraamusta koskevat perustelut täyttävät tuomiossa laissa säädetyt vaatimukset.

Kohdan 2 osalta näyttönä on myös esitetty samojen osapuolten ilmeisesti ristiriitaiset kertomukset tapahtumista. Ratkaisua ei ole tässä kohdassa perusteltu lainkaan, vaikka vahingon aiheuttaminen ja vahingonteon tunnusmerkistön täyttyminen on kiistetty, ja väitetty teko on tuomiolauselmassa luettu vastaajan syyksi sekä velvoitettu tämä korvaamaan asianomistajalle aiheutunut vahinko.

Hovioikeus katsoo, että käräjäoikeuden tuomion perusteluista ei kohdassa 1 teon osittainen kiistäminen sekä todistusaineiston ja teon laatu ja tuomittu ehdoton vankeusrangaistus huomioon ottaen riittävästi ilmene, mihin seikkoihin ja minkälaiseen henkilötodistelun arviointiin ja päättelyyn ratkaisu perustuu. Kohdassa 2 tuomion perusteluista olisi kiistämisen perusteisiin nähden ilmettävä näyttöratkaisun perustelun lisäksi erityisesti se, millaiseen oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu. Käräjäoikeuden tuomion perustelut eivät täytä kummankaan kohdan osalta oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 4 §:n vaatimuksia tuomion perustelemisesta.

Perusteluvelvollisuuden yhtenä tehtävänä on varmistaa se, että varsinainen ratkaisuharkinta on tullut huolellisesti suoritetuksi. Tätä kautta perusteluvelvollisuuden laiminlyönti saa merkitystä myös oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan oikeudenkäyntivirheen kannalta. Lisäksi tuomion perusteluilla on merkitystä asian asianosaiselle tämän hakiessa muutosta käräjäoikeuden tuomioon. Puutteellisesti perusteltu tuomio ei anna valittajille mahdollisuutta kyseenalaistaa tuomioistuimen tekemiä päätelmiä eikä arvioida sitä, mihin seikkoihin heidän tulisi kiinnittää huomiota valituskirjelmissään. Asianmukaisten perustelujen puuttumisen johdosta myöskään hovioikeus ei voi arvioida käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta, mikä on välttämätöntä valituksen käsittelyn valmistelemiseksi.

Edellä mainitut näkökohdat huomioon ottaen hovioikeus pitää tässä tapauksessa tuomion perusteluja niin puutteellisina, ettei niiden korjaaminen hovioikeuden toimesta ole soveliasta. Asia on näin ollen palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan muutoin paitsi asianosaisten avustajille käräjäoikeudessa valtion varoista maksettujen palkkioiden osalta ja asianomistajalle käräjäoikeudessa valtion varoista maksetun todistelukustannusten korvauksen osalta. Asia palautetaan Päijät-Hämeen käräjäoikeuteen.

Käräjäoikeuden on palautuspäätöksen saatua lainvoiman viipymättä omasta aloitteestaan otettava asia hovioikeuden asiakirjavihkon pohjalta uudelleen käsiteltäväkseen ja annettava sen jälkeen oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 4 §:ssä säädetyt vaatimukset täyttävä uusi tuomio, johon sisältyy myös lausunto rangaistuksesta, korvausvelvollisuudesta, rikosuhrimaksusta, todistelukustannuksista sekä asianosaisten oikeudenkäyntikuluista aikaisemmassa käräjäoikeuden käsittelyssä ja asianosaisten oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa. Asianosaisten suostumuksella asia voidaan ottaa uudelleen käsiteltäväksi jo ennen tämän päätöksen lainvoimaiseksi tuloa.

6. On huomattava, ettei hoivoikeus suinkaan palauttanut juttua käräjäoikeuteen alusta lähtien uudelleen käsiteltäväksi, vaan ainoastaan uuden ja asianmukaisesti perustellun  tuomion antamista varten  Tätä olen yrittänyt aina teroittaa, jos tuomareiden kanssa on syntynyt epäselvyyttää siitä, mitä palautuspäätös tällaisessa tapauksessa  itse asiassa merkitsee. Hovioikeus on jaoston puheenjohtajansa, OTT Aki Rasilaisen johdolla toiminut juuri näin.

7. Hovioikeuden ratkaisu perusteltu myös sikäli, että se ei ole ryhtynyt itse korjaamaan käräjäoikeuden tuomion puutteellisia perusteluja, vaan on kumonnut tuomion ja palauttanut asian käräjäoikeuteen. Tämä on omiaan korostamaan perusteluvelvollisuuden tärkeyttä ja johtamaan osaltaan siihen, että hovioikeuspiirin käräjäoikeudet ottavat asiasta opikseen ja kiinnittävät vastaisuudessa entistä enemmän huomiota asianmukaisten perustelujen merkitykseen.

8. Yleisten tuomioistuinten puolella tunnetaan vanhastaan ilmiö, jonka mukaan ratkaisun perustelut on saatettu kuitata varsin yleisluontoisilla perusteluilla, jossa lähinnä vain siteerataan sovellettavien lainkohtien sisältöä. Normiperustelut eli lain soveltamista koskevat perustelut voivat olla niukkoja ja mitäänsanotomattomia "on katsottava" -tyyppisiä perusteluja, joissa ei ole pohdintaa juuri nimeksikään. Perustelut sisältävät runsaasti legaalista,  teknistä ja byrokraattista kieltä ja formaalisia agumenttja, joissa todellakin tyydytään lähinnä toistamaan sovellettujen lainsäännösten sanamuotoja ja sivuutetaan konkretia eli tapaus- ja yksilökohtaiset argumentit.

9. Aikaisemmin tuomioistuimet, laidasta laitaan, laiminlöivät etenkin rikosjutuissa myös näytön arvioinnin perustelemisen kokonaan. Langettava tuomion näytön perustelut sivuutetiin kiistetyissä tapauksissa toteamuksella, että "tuomioistuin katsoo selvitetyksi, että syytetty on syyllistynyt syytteessä mainituun tekoon".

10. KKO alkoi kiinnittää tähän epälohtaan huomiota vasta 1970 -luvulla. Ensimmäisiä tapauksia tässä suhteessa olivat ennakkopäätökset KKO 1971 II 66, KKO 1973 II 49 - toimin tässä asiassa muuten  KKO:n esittelijänä - ja KKO 1975 II 86. Näissä tapauksissa KKO ei vielä "raskinut" palauttaa asiaa hovioikeuteen, joka oli jättänyt näyttökysymyksen perustelematta, vaan "kiltisti" korjasti sanotun puutteen perustelemalla itse syypääksi julistavan tuomion. Itse ehdotin ratkaisun KKO 1973 II 49 mietinnössäni, että KKO olisi kyseisen virheen takia palauttanut jutun hovioikeuteen; ehdotusta pidettiin kuitenkin liian radikaalina, joten sitä ei hyväksytty.

11. Vasta 1980 -luvulla KKO otti käyttöönsä järeämmän aseen perustelemisvelvollisuuden tehostamiseksi eli juuri jutun palauttamisen. Ennakkopäätöksessä KKO 1980 II 107, joka koski velkomusasiaa, KKO palautti jutun, koska alemmat oikeudet eivät olleet perusteluissaan a) kertoneet niitä oikeustosiseikkoja, joihin tuomio oli perustunut, eivätkä b) myöskään ilmoittaneet, millä perusteella kanne oli katsottu näytetyksi.

12. Vihdoin myös rikojuttujen osalta näyttökysymyksen perustelematta jättäminen johti jutun palauttamiseen KKO:sta hovioikeuteen. Ensimmäinen tällainen ratkaisu on KKO 1984 II 114, jossa todetaan, että syytetyn kiistäessä varkautta koskevan syytteen hovioikeuden olisi tullut ilmoittaa perusteluissaan ne syyt, joilla se on tullut siihen tulokseen, että syytetty oli menetellyt syytteessä kerrotuin tavoin. Muita vastaavanlaisia ratkaisuja ovat esim. KKO 1994:107 ja KKO 1995:12.

13. Ks. laajemmin tuomion perustelemisesta Virolainen - Martikainen, Pro & contra. Tuomion perustelemisen keskeisiä kysymyksiä (2003) ja Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010. Erityisesti jutun palauttamisesta puuttelisten perustelujen takia, ks. mt 2003 s. 263 ja mt. 2010 s. 525-536.

172. KKO: Syyttäjille ei valituslupaa Talvivaaran tiedottamisrikosasiassa

                                      Melkein tyytyväinen mies tuomioon

1. Korkein oikeus (KKO) ilmoitti eilen 15.10., ettei se ole myöntänyt syyttäjien hakemaa valituslupaa Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n (nykyisin Ahtium Oyj:n konkurssipesä) johtotehtävissä toimineita henkilöitä vastaan ajetussa rikosasiassa.

2. Jutussa oli kysymys arvopaperimarkkinoita koskevista tiedottamisrikoksista sekä sisäpiirintiedon väärinkäytöistä. Kun lupahakemus evättiin, Helsingin hovioikeuden asiassa 28.3.2019 antama tuomio jäi pysyväksi.

3. Laajaa juttua, jota ajoi kolme syyttäjää, käsiteltiin aluksi Helsingin käräjäoikeudessa.  Jutussa oli neljä syytettyä, joista tunnetuimmat ovat yhtiön hallituksen jäsenenä ja osan aikaa toimitusjohtajana toiminut Pekka Perä ja aluksi yhtiön tuotantojohtajana ja myöhemmin strategisten hankkeiden johtajana toiminut Lassi Lammassaari. 

4. Käräjäoikeus käsitteli jutun kolmen tuomarin kokoonpanossa ja antoi yksimielisen tuomion 2.6.2017. Käräjäoikeus katsoi yhtiön hallituksen jäsenenä ja osan aikaa toimitusjohtajana toimineen Pekka Perän syyllistyneen kolmeen arvopaperimarkkinoita koskevaan tiedottamisrikokseen, joista yhteen hänen katsottiin syyllistyneen yhdessä yhtiön hallituksen jäsenenä sekä talous-ja rahoitusjohtajana toimineen Saila Miettinen-Lähteen kanssa ja yhteen yhtiön toimitusjohtajana noin puolen vuoden ajan toimineen Harri Natusen kanssa. Lisäksi käräjäoikeus katsoi aluksi tuotantojohtajana ja myöhemminja strategisten hankkeiden johtajana toimineen Lassi Lammassaaren syyllistyneen viiteen sisäpiirintiedon väärinkäyttöön. Osa syytteistä hylättiin.

5. Käräjäoikeus tuomitsi Pekka Perän 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja noin 9 000 euron oheissakkoon sekä Saila Miettinen-Lähteen ja Harri Natusen sakkorangaistuksiin. Lassi Lammassaari tuomittiin 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja noin 3 000 euron suuruiseen oheissakkoon. Valtiolle Lammassaari tuomittiin menettämään rikoksella saatuna hyötyä noin 50 000 euroa. Käräjäoikeus tuomitsi yhtiön  55 000 euron suuruiseen yhteisösakkoon. 

6. Syyttäjät ja kaikki vastaajat valittivat käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen.  Syyttäjät vaativat valituksessaan Pekka Perälle 2 v 2 kk ehdotonta vankeusrangaistusta.

7. Helsingin hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota merkittävällä tavalla. Se hylkäsi Miettinen-Lähdettä ja Natusta koskevat syytteet kaikilta osin. Hovioikeus katsoi Pekka Perän syyllistyneen vain yhteen arvopaperimarkkinoita koskevaan tiedottamisrikokseen. Hovioikeus katsoi, että Perä oli yhtiön hallituksen jäsenenä ja toimitusjohtajana kesällä 2013 aiheettomasti viivytellyt yhtiön nikkelin vuosituotantoennustetta koskeneen pörssitiedotteen antamisessa.

8. Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota selkeästi myös Lassi Lammassaaren osalta siten, että hänen katsottiin syyllistyneen sisäpiirintiedon väärinkäyttöön vain kahdessa syytekohdassa. Hovioikeus katsoi, että Lammassaari oli luovuttaessaan yhtiön osakkeita hankkinut itselleen taloudellista hyötyä käyttämällä hyväkseen yhtiön tuotantoon liittyviä sisäpiirintietoja. 

9. Hovioikeus tuomitsi Perän ja Lammassaaren ehdollisen vankeusrangaistuksen asemesta sakkorangaistukseen. Pekka Perä tuomittiin 40:een 6 euron suuruiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 240 euroa; päiväsakon rahamäärä on minimi, sillä hovioikeuden mukaan Perä on vailla tuloja.  Lassi Lammasaaren hovioikeus kahdesta sisäpiiririkoksesta 70:een  50 euron suuruiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 3 500 euroa. Hovioikeus tuomitsi Lammassaaren  menettämään valtiolle rikoksella saatuna hyötynä 5 5000 euroa. Hovioikeus alensi yhtiölle määrätyn yhteisösakon 20 000 euroon.

10. Hovioikeus toimitti jutussa pääkäsittelyn 22.10. - 20.12.2018 välisenä aikana. Hovioikeus ratkaisi jutun kokoonpanossa, johon kuuluivat hovioikeudenneuvokset Tapio Vanamo, joka toimi puheenjohtajana, ja Marja-Leena Honkanen sekä asessori  Kristian Sjöblom. Vanamo on toiminut aiemmin parikymmentä vuotta asianajajana. 

11. Eri mieltä ratkaisusta ollut Marja-Leena Honkanen jätti ratkaisuun 20 sivua käsittävän ja laajasti  perustellun eriävän mielipiteen. Hän luki vastaajien syyksi valtaosan syytteissä mainituista sisäpiiri- ja tiedottamisrikoksista.

12. Vastaajien oikeudenkäyntikuluvaatimukset olivat käräjä- ja hovioikeudessa mittavat. Pekka Perän avustajana toimi kaksi asianajajaja. Perä vaati, että valtio korvaisi hänen kulunsa hieman yli 1 miljoonalla eurolla.  ROL 9 luvun 1 §:n 2 momentista johtuu, että valtiota ei voida velvoittaa  korvaaman syytetyn oikeudenkäyntikuluja,  jos osa syytteistä hyväksytään ja osa hylätään.  Kulukokorvausta voidaan kuitenkin suorittaa, jos pääsyyte hylätään, mutta vastaaja tuomitaan rangaistukseen toisesta rikoksesta, joka on vähäisempi. Vm. sääntö sopi tähän asiaan Pekka Perän ja Lassi Lammassaaren kannalta kuin "nyrkki silmään", kuten vanha sanonta kuuluu. Kun Perän syyksi luettiin hovioikeudessa vain yksi ja Lammassaaren kaksi rikosta, valtio saatiin näppärästi korvausvelvolliseksi.

13. Hovioikeus velvoitti valtion korvaamaan Perän Perän oikeudenkäyntikulut yhteensä 700 000 eurolla, Lammassaaren kulut 150 000 eurolla, Natusen juttukulut 260 000 eurolla ja Miettinen-Lähteen oikeudenkäyntikulut  450 000 eurolla; kahden viimeksi mainitun vastaajan osalta syytteet  siis hylätiin hovioikeudessa kokonaan. Yhteensä valtio joutui siten korvaamaan vastaajien oikeudenkäuntikuluja käräjä-ja hovioikeuskäsittelyn osalta 1 560 000 eurolla.

14. Pekka Perän toisena asianajajana jutussa toiminut  Petteri Satomaa kertoi medialle hovioikeuden tuomion jälkeen, että "Perä on melkein tyytyväinen päätökseen". Sietää ollakin, kun käräjäoikeuden miehelle tuomitsema vankeusrangaistus muuttui hovioikeudessa pikku sakoksi ja valtio velvoitettiin korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 700 000 eurolla. On miehellä nyt siis rahaa, jolla maksaa 240 euron sakkonsa.

15. Syyttäjätrio oli luonnollisesti pettynyt jutun hovioikeudessa saamaan käänteeseen ja haki valitulupaa korkeimmalta oikeudelta. Kun hovoikeuden tuomio on annettu  28. maaliskuuta, tuli valituslupaa hakea ja valituskirjelmä toimittaa korkeimmlle oikduelle 23. toukokuuta.

16. KKO ratkaisi valituslupahakemuksen kohtalon kesäaika sekä jutun laajuus huomioon ottaen keskimääräistä ripeämmin. Lupahakemus käsiteltiin kahden jäsenen kokoopanossa, johon kuuluivat oikeusneuvokset Jukka Sippo ja Timo Ojala. Jälkimmäinen, joka nimitettiin KKO:n jäseneksi Helsingin hovioikeuden neuvoksen virasta, aloitti työnsä KKO:ssa vastikään eli 1. syyskuuta. Asian esittelijänä toimi ma. oikeussihteeri Jussi Virtanen.

17. KKO:n kokoonpano harkitsi oikeaksi hylätä syyttäjien valituslupahakemukset, joka tapahtui siis viralllisesti eilen 15.10. annetulla päätöksellä. Kuten hyvin tiedämme, KKO ei perustele mitenkään valituslupapäätöksiään, joten ratkaisun sisältö oli tässäkin tapauksessa varsin lakononinen: Valituslupaa ei myönnetä.

18. KKO ei siten löytänyt valitisluvan myöntämiselle OK 30 luvun 3 §:ssä mainittuja perusteita. Valittajia olisi toki varmaan kiinnostanut tietää, miksi eli millä konkreettisilla syillä ja perusteilla asiassa ei ollut syytä myöntää valituslupaa esimerkiksi prejudikaattiperustella. Tästähän tuomioistuimen perusteluvelvollisuudessa on kysymys, joten ei riitä, että KKO vain viittaisi OK 30 luuvn 3 §:n 1 momentin säännöksiin.  Siksi se ei näin tekeekään, ts. KKO  ei viittaa mihinkään, ei lakiin eikä konkreettisiin asiasyihin. Meidän pitää vain sokeasti ja ilman minkäänlaisia perusteluja luottaa siihen, että KKO tekee oikean ratkaisun.

19.  Talvivaaran jutussa olisi minusta toki ollut päteviä syitä valitusluvan myöntämiseen ja ennakkopäätöksen antamiseen. En ryhdy pohtimaan nyt asiaa rikosoikeuden soveltamisen kannalta, vaan totean, että kyseinen asia on ollut juridisesti epäselvä sekä sisäpiiritiedon väärinkäytön että  tiedottamisrikoksen osalta. Tätä osottaa se, että Helsingin käräjäoikeudessa kolme tuomaria päätyi molempien rikosten osalta pääosin erilaiseen lopputulokseen kuin hovioikeus, tarkemmin sanottuna hovioikeuden kaksi tuomaria. Hovioikeuden tuomio ei nimittäin ollut yksimielinen, sillä sen yksi jäsen joka on varsin kokenut tuomari,  jätti ratkaisuun laajan ja todella hyvin perustellun eriävän mielipiteen, jossa hän pääosin tuli samalle kannalle, johon käräjäoikeus oli päätynyt.

20. Korkein oikeus valitsee itse jutut ja asiat, joissa se myöntää valitusluvan ja ottaa tutkittavakseen. Tiedämme käytännöstä, että vuosittain KKO:n myöntämien valituslupien määrää noudattelee melko vakiintuneesti epävirallista kiintiötä, jonka suuruus on n. 130-140 tapausta. KKO:n tutkittavakseen ottamien asioiden joukkoon mahtuu kaikenlaisia asioita laidasta laitaan. Myös yllättävän selviä ja lmelko yksinkertaisia asioita tai kysymyksisä kelpuutetaan mukaan eli jatkoon. Tämä on inhimillisesti katsoen sinänsä ymmärrettävää, sillä selviä ja suhteellisen helppoja asioita on miellyttävämpi ratkaista kuin laajoja ja vaikeita. Epävirallisesta lupakiintiöstä johtuen valituslupahakemuksia joudutaan  - niin ikävää kuin se valituslupaa hakevien ihmisten ja yritysten kannalta onkin -  tällöin epäämään laajoissa ja keskitasoa hieman mutkikkaammissa ja ennakkopäätöstä todella kaipaavissa asioissa. Nyt esillä oleva Talvivaara-yhtiön johtajia koskeva rikosjuttu kuuluu tähän ryhmään.

21. KKO on myöntänyt viime aikoina valituslupia ja ratkaissut asioita, jotka koskevat esimerkiksi sitä, oliko tyytymättömyyden ilmoittamiselle säädetty määräaika palautettavissa asianosaiselle (KKO 2019:85) ja tai oliko sähköpostitse hovioikeudelle tehty valitus saapunut määräajassa perille (KKO 2019:86). Sinänsä tärkeitä asioita, vaikkei niiden osalta ole käytännössä juuri ongelmia esiintynyt. Tuntuu odolta, että tuollaisissa simppeleissä asioissa kyllä myönnetään valituslupa, mutta se evätään taloudellisesti merkittävässä rikosasiassa, jonka osalta oikeuskäytäntö näyttää olevan varsin epäyhtenäinen.

22. KKO:n ko. valitusluparatkaisusta tulee väistämättä mieleen erään toisen isokenkäisen eli Vantaan kaupungin entisen kaupunginjohtajan Jukka Peltomäen korruptiorikostuomio. Myös se kuivui kaikkien yllätykseksi kokoon hovioikeudessa, samassa hovioikeudessa siis kuin Pekka Perän ja kumppaneidenkin sisäpiirijuttukin. Vantaan käräjäoikeus oli tuominnut Peltomän törkeästä lahjuksen ottamisesta 2,5 vuodeksi ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Mutta Helsingin hoviokeus oli toista mieltä, sillä se katsoi Peltomäen syyllistyneen ainoastaan lahjusrikkomukseen, josta hänelle annettiin
lievä sakkorangaistus. Syyttäjät hakivat myös Peltomäen jutussa valituslupaa, mutta KKO päätti reilu kuukausi sitten 10. 9., ettei valitusliupa myönnetä. 

23. Näin se näyttää oikeusvaltiossa menevän. Ensin käräjäoikeus tuomitsee isokenkäiset johtajat  törkeistä rikoksista vankeusrangaistuksiin, mutta  hovioikeus tulee hätiin, kumoaa käräjäoikeuden tuomion ja tuomitsee johtajat ainoastaan lievästä rikkomuksesta pikku sakkoon. KKO, jossa syyttäjä yrittää saada valituslupaa, hylkää hakemuksen kolmella sanalla: Valituslupaa ei myönnetä. Turha siis yrittää.

24. Mutta annahan olla, jos joku isokenkäinen johtaja onkin -  poikkeuksellisesti - saanut hovioikeudessa rikoksistaan vankeusrangaistuksen, tosin vain ehdollisen. Silloin korkein oikeus on suopella päällä ja myöntää tuomitulle valitusluvan. Näin onnellisesti kävi Pekka Perälle toisessa Talvivaara-jutussa, joka koskee ympäristörikoksia. Rovaniemen hovioikeus tuomitsi 22.3.2018 antamallaan ratkaisulla Pekkka Perän, Kainuun käräjäoikeuden tuomiota koventaen,  törkeästä ympäristön turmelemisesta 6 kk ehdolliseen vankeusrangaistukseen; Perän kumppani Lassi Lammassaari tuomittiin ympäristön turmelemisesta 60 päiväsakkoon. Perä ja Lammassaari hakivat valituslupaa ja - yllätys yllätys - KKO myönsi 2.11.2018 molemmille valitusluvan. Eiköhän tuokin tuomio muuttune korkissa pikku päiväsakoksi á 6 euroa. Linja pitää vakiinnuttaa!

171. KHO kumosi päätöksen puutteellisten perustelujen takia (KHO 2019:128)

1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) on 11.10 antamansa tiedotteen mukaan ratkaissut valtaosan  valituksista, jotka koskevat saamelaiskäräjien vuoden 2019 vaaliluetteloa. Näistä päätöksistä yksi on julkaistu vuosikirjapäätöksenä. Tämä on ratkaisu KHO 2019:123, jota olen kommentoinut   blogikirjoituksessani 16. 9.2019 numero 169. Tiedotteen mukaan KHO antoi viime perjantaina 11.10. kaikkiaan 130 päätöstä ko. valitusasioissa.

2. Saamelaiskäräjien vaalit toimitettiin 2.–30.9.2019. Valitusten käsittelyn edellyttämän ajan ja lausuntomenettelyjen loppuunsaattamisen vuoksi edellä mainitut päätökset on annettu vasta vaalien toimittamisen jälkeen. KHO:n mukaan kysymyksellä valittajan merkitsemisestä asianomaisen vuoden vaaliluetteloon on edelleen itsenäistä merkitystä tulevissa vaaleissa. Tiedotteen mukaan KHO antaa vielä jäljellä olevat päätökset saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kohdistuneista valituksista lokakuun kuluessa.

3. Viime perjantaina 11.10 antamallaan ennakkopäätöksellä 2019:128  KHO kumosi saamelaiskäräjien hallituksen päätöksen ja palautti asian saamelaiskäräjien hallitukselle uudelleen käsiteltäväksi. KHO:n mukaan saamelaiskäräjien hallituksen päätös ei täyttänyt päätöksen perusteluille hallintolaissa asetettuja vaatimuksia, joten päätös oli lanvastainen. 

4.  Oikeus saada viranomaiselta ja tuomioistuimelta perusteltu päätös mainitaan perustuslain 21 §:n 2 momentissa yhtenä keskeisenä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin elementtinä. Olen itse tutkinut ja kirjoittanut tuomion perustelemisesta - mm. yhdessä Petri Martikaisen kanssa kaksi kirjaa (2003 ja 2010) - joten KHO:n kyseinen ratkaisu on tältäkin kannalta kiinnostava. Katsotaanpa siis, mitä KHO ratkaisu sisältää.

5. Tiivistelmä ratkaisusta KHO 2019:128 ilmenee ratkaisuselosteen otsikosta (ingressistä), johon olen selvyyden vuoksi lisännyt kappaleiden numerot. Yhteenveto kuuluu näin:

I. Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkitsemistä koskevassa asiassa oli ratkaistavana, voitiinko valittajaa pitää hänen esittämillään perusteilla saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:ssä tarkoitettuna saamelaisena. Korkeimman hallinto-oikeuden oli kuitenkin tätä ennen arvioitava, täyttivätkö saamelaiskäräjien hallituksen päätöksen perustelut hallintolain 45 §:n vaatimukset.

II. Saamelaiskäräjien vaalilautakunta oli hylännyt valittajan pyynnön tulla merkityksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Vaalilautakunnan perustelujen mukaan vaalilautakunta ei tunnistanut valittajaa saamelaisten alkuperäiskansan jäseneksi.

III. Saamelaiskäräjien vaalilautakunta oli hylännyt valittajan oikaisuvaatimuksen edellä mainitusta päätöksestä. Vaalilautakunta oli perustellut oikaisuvaatimuksen hylkäämistä toteamalla, että vaalilautakunnan tiedossa ei ollut virhettä tai muuta perustetta, jonka perusteella päätöstä tulisi oikaista. Perusteluissa oli myös vedottu YK:n ihmisoikeuskomitean näkökantoihin, saamelaisten itsemääräämisoikeuteen ja ryhmähyväksynnän merkitykseen saamelaiskäräjien vaaliluettelon laatimisessa.

IV. Saamelaiskäräjien hallitus oli hylännyt valittajan oikaisuvaatimuksen vaalilautakunnan päätöksestä. Saamelaiskäräjien hallitus oli perustellut oikaisuvaatimuksen hylkäämistä toteamalla, että saamelaiskäräjien hallituksen tiedossa ei ollut virhettä tai muuta perustetta, jonka perusteella vaalilautakunnan päätöstä tulisi oikaista. Saamelaiskäräjien hallituksen päätökseen liitetyissä yleisperusteluissa oli vedottu YK:n ihmisoikeuskomitean näkökantoihin, saamelaisten itsemääräämisoikeuteen ja ryhmähyväksynnän merkitykseen asiassa.

V. KHO totesi, että päätöksen perustelemista koskevaa hallintolain 45 §:n 1 momenttia on tulkittava perustuslain 2 §:n 3 momentista ja 21 §:stä ilmenevät vaatimukset huomioon ottaen. Arvioitavana näin ollen oli, oliko saamelaiskäräjien hallitus hylätessään valittajan oikaisuvaatimuksen perustellut päätöstään niin, että valittajan oikeus saada perusteltu päätös ja hakea siihen muutosta oli turvattu.

VI. Saamelaiskäräjien hallituksen päätöksestä ei ilmennyt niitä seikkoja ja selvityksiä, joiden perusteella valittajan ei ollut katsottu täyttävän saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:ssä säädettyjä edellytyksiä tulla merkityksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Pelkästään se, että päätökseen oli liitetty yleisperustelut, joissa vedottiin YK:n ihmisoikeuskomitean näkökantoihin, saamelaisten itsemääräämisoikeuteen ja ryhmähyväksyntään, ei täyttänyt perusteluille hallintolain 45 §:n 1 momentissa asetettuja vaatimuksia. Saamelaiskäräjien hallituksen olisi päätöstä tehdessään tullut arvioida, täyttikö valittaja saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n itseidentifikaatioedellytyksen ja jonkin saman pykälän 1–3 kohdissa asetetuista objektiivisista kriteereistä.

VII. Koska saamelaiskäräjien hallitus ei ollut perusteluissaan arvioinut mainittujen kriteerien täyttymistä, korkeimmalla hallinto-oikeudella ei ollut edellytyksiä arvioida valittajan valituksessaan esittämän perusteella, oliko saamelaiskäräjien hallitus perustanut päätöksensä saamelaiskäräjistä annetussa laissa säädettyihin kriteereihin. KHO ei näin ollen ottanut ensi asteena kantaa siihen, oliko valittaja saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:ssä tarkoitettu saamelainen.

VIII. Saamelaiskäräjien vaalit asianomaiselta vuodelta oli jo toimitettu. Kun otettiin huomioon, että saamelaiskäräjistä annetun lain 23 §:n 1 momentin mukaan vaalilautakunta laatii äänioikeutetuista vaaliluettelon edellisten vaalien vaaliluettelon ja väestötietojärjestelmän tietojen pohjalta, kysymyksellä valittajan merkitsemisestä asianomaisen vuoden vaaliluetteloon oli edelleen itsenäistä merkitystä tulevissa vaaleissa.

1X. KHO kumosi saamelaiskäräjien hallituksen päätöksen lainvastaisena ja palautti asian saamelaiskäräjien hallitukselle uudelleen käsiteltäväksi. Sovelletut lainkohdat: Suomen perustuslaki 2 § 3 momentti ja 21 §, Hallintolaki 45 § 1 momentti, Laki saamelaiskäräjistä 3 §, 4 a § ja 23 § 1 momentti. Ks. ja vrt.  KHO 2019:123.

6. Huomionarvoista päätöksessä on myös se, että KHO velvoitti hallintolainkäyttölain (HLL) 74 §;n nojalla saamelaiskäräjien hallituksen korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut KHO:ssa kohtuullisiksi harkituilla 200 eurolla viivästyskorkoineen. KHO totesi tältä osin perusteluissaan, että saamelaiskäräjien hallituksen päätöksessä, jolla valittajan oikaisuvaatimus on hylätty, ei ole otettu kantaa niihin saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:ssä säädettyihin objektiivisiin kriteereihin, joiden nojalla äänioikeus määräytyy. Oikeudenkäynti on siten aiheutunut saamelaiskäräjien hallituksen virheestä, ja korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos valittaja joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Ratkaisuseloste KHO 2019:128

7. KHO:n ratkaisu valituksenalaisen päätöksen perustelujen puutteellisuudesta on selvä ja oikeaan osunut. Pidän perusteltuna myös sitä, että KHO ei ole ryhtynyt itse korjaamaan saamelaiskäräjien hallituksen ratkaisuun sisältyvää puutetta, vaan on kumonnut päätöksen lainvastaisena ja palauttanut asian hallitukselle uudelleen käsiteltäväksi. Tämä on omiaan korostamaan perusteluvelvollisuuden tärkeyttä ja, toivon mukaan, johtamaan siihen, ettei ainoastaan saamelaiskäräjien hallitus, vaan myös muut viranomaiset sekä hallinto-oikeudet ottavat asiasta opikseen ja kiinnittävät vastaisuudessa entistä enemmän huomiota asianmukaisten perustelujen merkitykseen.

8. Myös yleisen tuomioistuinten puolella tunnetaan KHO:n ratkaisusta ilmenevä ilmiö, jonka mukaan ratkaisun perustelut saatetaan kuitata varsin yleisluontoisilla perusteluilla, jossa lähinnä vain siteerataan sovellettavien lainkohtien sisältöä. Normiperustelut eli lain soveltamista koskevat perustelut voivat olla niukkoja ja mitäänsanotomattomia "on katsottava" -tyyppisiä perusteluja, joissa ei ole pohdintaa juuri nimeksikään. Perustelut sisältävät runsaasti legaalista,  teknistä ja byrokraattista kieltä ja formaalisia agumenttja, joissa todellakin tyydytään lähinnä toistamaan sovellettujen lainsäännösten sanamuotoja ja sivuutetaan konkretia eli tapaus- ja yksilökohtaiset argumentit.

9. Aikaisemmin tutomioistuimet, laidasta laitaan eli aina KKO.ta myöten, laiminlöivät myös rikosjutuissa näytön arvioinnin perustelemisen kokonaan. Langettava tuomion näytön perustelut  sivuutetiin kiistetyissä tapauksissa kokonaan toteamuksella, että "tuomioistuin katsoo selvitetyksi, että syytetty on syyllistynyt syytteessä mainituun tekoon". KKO alkoi kiinnittää tähän epälohtaan humiota vasta 1970 -luvulla. Ensimmäisiä tapauksia tässä suhteessa olivat ennakkopäätökset KKO 1971 II 66, KKO 1973 II 49 - toimin tässä asiassa KKO:n esittelijänä - ja KKO 1975 II 86. Näissä tapauksissa KKO ei vielä "raskinut" palauttaa asiaa hovioikeuteen, joka oli jättänyt näyttökysymyksen perustelematta, vaan "kiltisti" korjasti sanotun puutteen perustelemalla itse syypääksi julistavan tuomion. Itse ehdotin ratkaisun KKO 1973 II 49 mietinnössäni, että KKO olisi kyseisen virheen takia palauttanut jutun hovioikeuteen; ehdotusta pidettiin kuitenkin liian radikaalina, joten sitä ei hyväksytty.

10. Vasta 1980 -luvulla KKO otti käyttöönsä järeämmän aseen perustelemisvelvollisuuden tehostamiseksi eli juuri jutun palauttamisen. Ennakkopäätöksessä KKO 1980 II 107, joka koski velkomusasiaa, KKO palautti jutun, koska alemmat oikeudet eivät olleet perusteluissaan a) kertoneet niitä oikeustosiseikkoja, joihin tuomio oli perustunut, eivätkä b) myöskään ilmoittaneet, millä perusteella kanne oli katsottu näytetyksi.

11. Vihdoin ja viimeinen myös näyttökysymyksen perustelematta jättäminen  rikosjutussa johti jutun palauttamiseen KKO:sta hovioikeuteen. Ensimmäinen tällainen ratkaisu on KKO 1984 II 114, jossa todetaan, että syytetyn kiistäessä varkautta koskevan syytteen hovioikeuden olisi tullut ilmoittaa perusteluissaan ne syyt, joilla se on tullut siihen tulokseen, että syytetty oli menetellyt syytteessä kerrotuin tavoin. Muita vastaavanlaisia ratkaisuja ovat esim. KKO 1994:107 ja KKO 1995:12.
Ks. laajemmin jutun palauttamisesta puutteellisten perustelujen takia Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010) s. 525-536.

170. Markku Fredman: KKO 2019:85. Tyytymättömyyden ilmoittaminen. Määräajan palauttaminen

1. Korkein oikeus antoi 8.10.2019 päätöksen asiassa, jossa hovioikeus oli palauttanut muutoksenhakijalle uuden määräajan tyytymättömyyden ilmoittamista varten.

2. Jutussa oli kyse riita-asia, jonka vastaajana oli kuntayhtymä. Kuntayhtymä on ilmoittanut asiamiehekseen kuntayhtymän palveluksessa väliaikaisena hallintojohtajana toimineen varatuomarin.

3. Riita-asia oli ratkaistu Kainuun käräjäoikeudessa kirjallisessa menettelyssä kanteessa esitettyjen vaatimusten mukaisesti. Kuntayhtymä siis hävisi asian. Sähköpostilla kuntayhtymälle lähetetyn tuomion kohdassa ˮmuutoksenhakuˮ oli ollut merkintä ˮMuutoksenhakuohjausˮ. Tuomiossa on siten ollut maininta muutoksenhakuohjauksesta, mutta ohjausta ei ole ollut tuomiossa eikä siihen liitettynä.

4. Kuntayhtymä ei ollut ilmoittanut tyytymättömyyttä määräajassa, eikä valittanut käräjäoikeuden tuomiosta, joten se oli tullut lainvoimaiseksi. Kuntayhtymä on kuitenkin Rovaniemen hovioikeuteen saapuneessa hakemuksessaan vaatinut, että sille palautetaan määräaika tyytymättömyyden ilmoittamista varten. Se oli perustellut vaatimustaan sillä, että sille ei ollut lähetetty muutoksenhakuohjeita käräjäoikeuden tuomion liitteenä tai muutenkaan, eikä ohjeiden antaminen kuntayhtymälle ollut ollut ilmeisen tarpeetonta.

5. Hovioikeus on oikeuttanut kuntayhtymän puhevallan menettämisen uhalla viimeistään neljäntenätoista päivänä hovioikeuden päätöksen antamispäivästä ilmoittamaan tyytymättömyyttä käräjäoikeuden tuomioon. Hovioikeus on perustellut päätöstään sillä, että kuntayhtymälle ei ollut ilmoitettu muutoksenhausta eikä siitä, miten sen suhteen on meneteltävä. Tyytymättömyyden ilmoittamatta jättäminen määräajassa oli siten johtunut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 17 §:ssä tarkoitetusta syystä, ja sen vuoksi hakemus määräajan palauttamisesta oli tullut hyväksyä. Muutoksenhakuohjeiden antamista ei muutoinkaan voitu pitää asiassa ilmeisen tarpeettomana.

6. Korkeimmassa oikeudessa kyse oli riita-asiassa kantajana olleen yhtiön valituksen johdosta siitä, oliko kuntayhtymälle tullut palauttaa määräaika tyytymättömyyden ilmoittamista varten, kun muutoksenhakuohjausta ei ollut annettu.

7. Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetun muutoksenhakuohjauksen osalta ei ole säädetty tarpeellisuusharkintaan perustuvasta oikeudesta jättää muutoksenhakuohjaus antamatta. Muutoksenhakuohjaus on aina annettava. Korkein oikeus totesikin, että käräjäoikeudella on ollut velvollisuus antaa kuntayhtymälle säännöksessä tarkoitettu muutoksenhakuohjaus. Muutoksenhakuohjauksessa on mainittava muun muassa, että valituspuhevallan säilyttämiseksi käräjäoikeuden ratkaisuun on ilmoitettava tyytymättömyyttä. Käräjäoikeus oli näin ollen menetellyt tältä osin virheellisesti.

8. Asiassa on siis kyse pitkälti siitä, missä määrin käräjäoikeus ja ehkä tuomioistuimet yleensäkin voivat lähteä siitä, että asianosaisen edustajana toimiva henkilö osaa prosessisäännöt ja kykenee itsenäisesti toimimaan asiassa niiden puitteissa edistäen päämiehensä asiaa.

9. Taustalla on riita-asioiden menettelyuudistus 1990-luvun alussa ja se, että vuodesta 2001 alkaen oikeudenkäyntiasiamieheltä on edellytetty lakimiestutkintoa. Vuonna 2013 tuli voimaan laki, jonka mukaan oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saa toimia asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetussa laissa tarkoitettu luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja.

10. Se, että asianosaisen asiamiehen kelpoisuusvaatimukset ovat huomattavasti kasvaneet prosessiuudistuksen jälkeen, ei voi olla vaikuttamatta siihen, miten asianosaisten vastuut ja tehtävät oikeudenkäynnissä jakaantuvat. Oikeusturvaan kuuluu, että asianosainen pääsee oikeuksiinsa. Kun vastuu oikeusturvan toteutumisesta on haluttu jakaa entistä enemmän asianosaisille itselleen, se vaikuttaa luonnollisesti siihen, missä määrin asianosaiset voivat vedota tuomioistuimen virheisiin, kun lopputulos ei miellytä. Kun asianosaisten edustajilla on sama koulutus kuin tuomarilla, heillä on edellytykset saada oikeus toteutumaan. Juuri sen vuoksi asiamiehen kelpoisuusvaatimuksia on nostettu. Hallituksen esityksen HE 318/2010 -- jolla avustamisen luvanvaraisuus toteutettiin – päätavoitteeksi ilmoitettiin oikeudenkäyntien asianosaisten oikeusturvan ja asianmukaisen oikeudenhoidon edellytysten parantaminen oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien työn laatutasoa nostamalla. Yksi ammattitaitoa ilmentävä ominaisuus on se, että asiamies kykenee toimimaan itsenäisesti ilman tuomarin ohjausta. Tässä jutussa ratkaistavana oli se, onko asiamiehen kyettävä toimimaan jopa silloin kun toinen prosessitoimija, vieläpä jutun ratkaiseva tuomari, menettelee virheellisesti tai tehtävänsä laiminlyöden.

11. Juttu on hieman poikkeuksellinen siinä mielessä, että jutussa vastaajan asiamiehenä toiminut varatuomari ei ole ollut asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai lupalakimies. Kuinka se on ylipäätään mahdollista? Kun OK 15 luvun säännökset kelpoisuusehdoista toteutettiin, jätettiin kelpoisuusehtoihin muutama poikkeus. Oikeudenkäyntiasiamiehenä saa nimittäin toimia asianosaiseen työ- tai virkasuhteessa oleva, lakimiestutkinnon suorittanut, rehellinen ja muutoin kyseiseen tehtävään sopiva ja kykenevä henkilö. Lisäksi palvelussuhdetta koskevassa tai siihen asiallisesti liittyvässä asiassa sekä työtuomioistuimessa asianosaisen oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saa toimia työmarkkinajärjestön palveluksessa oleva lakimies. Kolmanneksi tehtävään sopiva ja kykenevä täysi-ikäinen henkilö saa toimia asiamiehenä summaarisissa asioissa, hakemusasioissa ja maaoikeusasioissa.

12. Nyt ratkaistussa asiassa asiamiehenä toimi asianosaisen palveluksessa oleva varatuomari. Jutussa olikin vedottu siihen, että kuntayhtymän lakimies ei ollut asianajaja, joka säännöllisesti toimisi yleisissä tuomioistuimissa, vaan hallintolakimies, jonka pääasiallinen tehtävä oli huolehtia kuntayhtymän sisäisen hallinnon lainmukaisuudesta.

13. Vastaaja oli siis käyttänyt hyväkseen sen eduksi säädettyä poikkeusta käyttää asiamiehenään henkilöä, joka ei täyttänyt oikeudenkäyntiasiamiehille pääsääntöisesti asetettavaa kelpoisuusehtoa. Voiko vastaaja siis vedota edukseen siihen, että se oli valinnut itselleen taitamattoman asiamiehen, minkä laki poikkeuksellisesti salli, ja tämän vuoksi siltä ei voida edellyttää valituksen muoto- ja määräaikasääntelyn tuntemista? Tuomioistuimen olisi tullut varatuomarille kertoa miten valitusasia hoidetaan.

14. Rovaniemen hovioikeus suhtautui asiaan ymmärtäväisesti ja palautti määräajan. Hovioikeus on perustellut päätöstään sillä, että kuntayhtymälle ei ollut ilmoitettu muutoksenhausta eikä siitä, miten sen suhteen on meneteltävä. Anomuksen tueksi oli sen mielestä laissa edellytettyjä erittäin painavia syitä.

15. Korkein oikeus ei antanut armoa. Se selosti ensin oikeuskäytäntöä todeten, että vakiintuneesti asianosaiselle ei ole palautettu menetettyä määräaikaa, kun asianosaisen julkinen oikeusavustaja tai asianajaja on laiminlyönyt hakea muutosta määräajassa (KKO 1971 II 96, KKO 1978 II 1 ja KKO 1979 I 2–3). Ratkaisussa KKO 2005:109 (kohdat 8 ja 9) on todettu, että lainoppineelta avustajalta voidaan edellyttää, että hän on tietoinen muutoksenhakua ja valituskirjelmän täydentämistä koskevista säännöksistä ja että hän myös toimii niiden mukaisesti. Toisen suuntainen ratkaisu on KKO 1991:44, jossa asianajotoimiston myöhässä tekemä valitus oli tullut tutkia hovioikeudessa. Raastuvanoikeus ei ollut asiassa antanut ohjeita siitä, että väitepäätökseen voitiin hakea muutosta erikseen. Kun oikeudenkäynti oli muilta osin jatkunut, virhe ei ollut ollut selvästi havaittavissa.

16. Tämän jälkeen korkein oikeus totesi, että vastaajan asiamiestä ei ollut perusteltua pitää oikeudenkäyntiasioita ammatikseen hoitavana lakimiehenä. Asiamies oli kuitenkin lainoppinut ja varatuomari. Korkein oikeus muistutti ratkaisussa KKO 2005:109 esittämästään näkemyksestä, jonka mukaan lainoppineelta avustajalta voidaan edellyttää tietoisuutta jopa valituskirjelmän täydentämistä ja uuden määräajan pyytämistä koskevista oikeudenkäymiskaaren säännöksistä, vaikka ne eivät säännöllisesti tule sovellettaviksi muutoksenhaussa. Tähän nähden avustajan voidaan edellyttää tuntevan säännönmukaisessa muutoksenhaussa noudatettavaa tyytymättömyyden ilmoittamista koskevan muutoksenhaun perussäännöksen.

KKO:n ratkaisuseloste

17. Ratkaisu on helppo hyväksyä aiemman linjauksen jatkumona. Korkein oikeus perusti näkemyksensä pitkälti aiempiin ratkaisuihinsa, jotka on annettu ennen kuin lupalakimiesjärjestelmä tai edes lakimiesmonopoli on tullut Suomessa käyttöön avustajantehtävissä. Mielestäni ratkaisua olisi voitu perustella myös sillä, että asianosainen, joka käyttää hyväkseen poikkeusmahdollisuutta ja valitsee asiamiehekseen henkilön, joka ei täytä laissa asiamiehelle yleisesti asetettuja kelpoisuusehtoja, ei voi tehokkaasti vedota siihen, että asiamies ei tiennyt miten valitus hoidetaan. Riski siitä, että ei-ammattimainen asiamies ei osaa prosessisääntöjä tulee jäädä asianosaiselle itselleen.