212. Poliisin haalarikameran tallenne todisteena oikeudessa

 

1. Poliisi on suunnitellut ottavansa ns. haalarikameran käyttöön piakkoin koko maassa. Helsingin ja Itä-Uudenmaan poliisit ovat jo vuodesta 2015 alkaen kokeiluluontoisesti käyttäneet haalarikameroina erityistä kameralaitetta tai älypuhelinta, joka kiinnitetään esimerkiksi järjestys- tai hälytyspartiopoliisin työvaatteisiin. Haalarikameroita käytetään myös monissa muissa poliisilaitoksissa sekä lähes kaikkien kaupunkien pysäköinninvalvonnassa. Myös turva-alan yritykset ovat olleet kiinnostuneita niiden käytöstä. Kamerat ovat osoittautuneet tarpeellisiksi, sillä niiden avulla häiriökäyttäytyminen on etenkin pysäköinninvalvonnan yhteydessä tapahtuvissa asiakaskohtaamisissa vähentynyt tuntuvasti.

2. Haalarikameran avulla voidaan tehostaa myös rikosasioiden tutkintaa. Esimerkiksi Lahdessa pari vuotta sitten tapahtunut mieshenkilön putkapahoinpitely olisi voitu selvittää paremmin, jos henkilöä putkaan kuljettaneet poliisimiehet ja vartijat, joista osa joutui syytteeseen pahoinpitelystä, olisivat käyttäneet haalarikameraa. Syytettyjen toiminta jäi putkan valvontakamaran kuvakulman takia epäselväksi.

3. Tietosuojavaltuutetun toimisto on ollut huolissaan haalarikameroiden käytön yleistymisestä ja hän onkin aloittanut selvityksen niiden käytöstä pysäköinninvalvonnassa. Kameroiden käyttötapa ja tallenteiden säilyttäminen vaihtelee eri puolilla maata.

4. Tähän mennessä haalarikameroiden videotallenteita on käytetty vielä harvoin todisteina rikosoikeudenkäynneissä. Voidaan myös kysyä, onko mainittujen tallenteiden käyttö ylipätään tai ainakaan kaikissa tapauksissa edes mahdollista, ts. sallisiko pari vuotta sitten uudistettu todistuslainsäädäntö (OK 17 luku) niiden esittämisen todisteena.

5. Ruotsin korkein oikeus myönsi eilen 23.11. valtakunnansyyttäjälle valitusluvan mainitunlaisessa asiassa; syyttäjän lupahakemus ja valitus käsittävät yhteensä 13 sivua. Tapauksessa on kysymys törkeää ampuma-aserikosta koskevasta jutusta, jossa käräjäoikeus oli tuominnut 25-vuotiaan miehen erityisen vaarallisen ampuma-aseen hallussapidosta kahdeksi vuodeksi vankeuteen. 

6. Syytetty valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. 

7. Svean hovioikeus päätti 26.6.2020, että syyttäjän oikeudelle todisteeksi esittämää poliisin haalarikameran (kropskamera) videotallennetta ei voida hyväksyä todisteeksi. Tallenne koski epäillyn poliisin kanssa poliisiautossa käymää keskustelua, kun epäiltyä oltiin kotietsinnän jälkeen kuljettamassa säilöön. Keskustelussa epäilty oli kertonut aseesta ja sen hallussapidosta. 

8. Hovioikeuden mukaan mainittu keskustelu oli rinnastettavissa kuulusteluun, mutta miestä ei ollut, kuten olisi pitänyt, informoitu vaitiolo-oikeudesta; miehellä ei ollut avustajaa. Mies ei myöskään ollut tietoinen siitä, että keskustelu nauhoitettiin. Nämä seikat olivat asiaa kokonaisuudessaan arvioiden sellaisia oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin puutteita, ettei tallenneta voitu kansallisen lain eli oikeudenkäymiskaaren ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaan ottaa huomioon syytettä tukevana todisteena. Hovioikeus hylkäsi syytteen, koska syyttäjän esittämät muut todisteet eivät riittäneet kumoamaan miehen väitettä, jonka mukaan joku toinen henkilö oli hänen tietämättään tuonut aseen hänen asuntoonsa.

9. Valtakunnansyyttäjä Petra Lundh valitti korkeimpaan oikeuteen, pyysi valituslupaa ja vaati, että haalarikameran tallenne hyväksyään todisteeksi, hovioikeuden tuomio kumotaan ja syytetty tuomitaan syytteen mukaisesti törkeästä ampuma-aserikoksesta. Korkein oikeus myösi eilen valitusluvan, kuten edellä on jo todettu.

10. Epäselvä tapaus, jossa hovioikeuden ratkaisun lopputulos jäänee pysyväksi. Haalarikameran videotallennetta ei voitane kuitenkaan kaikissa tapauksissa evätä todisteena, jos rikoksesta epäillyn oikeusturvan toteutumisesta huolehditaan asianmukaisella tavalla.

114. KKO 2018:54. Todistelu, oikeudenkäyntivirhe

      Turun hovioikeudessa ei kaivattu asianomistajan kuulemista

1. Todistelutarkoituksessa kuultava rikosasian asianomistaja B jäi kutsuttuna pois Turun hovioikeuden pääkäsittelystä, minkä johdosta hovioikeus käytti kuulemisen sijasta näyttönä B:n esitutkinnassa antamaa kertomusta. Hovioikeus nojautui näyttönä myös lääkärinlausunnon esitietoihin merkittyyn B:n kertomukseen ja luki syytetty A:lle syyksi törkeän ryöstön.

2. Valituksessaan korkeimmalle oikeudelle (KKO) A katsoi, että hovioikeudessa oli tapahtunut menettelyvirhe, koska hovioikeuden olisi tullut kuulla B:tä pääkäsittelyssä riippumatta siitä, että A oli suostunut pääkäsittelyyn B:n poissaolosta huolimatta. Hänellä ei ollut mahdollisutta kuulustella häntä vastaan todistavaa asianomistajaa. Hovioikeus oli pitänyt asiassa pääasiallisena näyttönä myös sitä, mitä B ja toinen asianomistaja (C) olivat lääkärille kertoneet, vaikka kertomukset lääkärille eivät ole luotettavampia kuin esitutkintakertomukset.

3. KKO katsoi tänään antamassaan tuomiossa (KKO 2018:54), ettei hovioikeus olisi saanut käyttää todisteena esitutkintapöytäkirjaan eikä lääkärinlausuntoon merkittyä asianomistajan kertomusta. Kysymyksessä oli oikeudenkäyntivirhe, jonka takia KKO kumosi hovioikeuden tuomion ja palautti asian hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

KKO 2018:54

4. Rikosjutussa on oikeudenkäymiskaaren (OK) 17 luvun 24 §:n 2 momentin mukaan pääsääntönä, että tuomioistuimessa ei saada käyttää todisteena esitutkintapöytäkirjaan tai muulle asiakirjalle merkittyä tai muulla tavalla tallennettua lausumaa, ellei laissa toisin säädetä. 

5. Kirjallisen lausuman kieltämisellä on haluttu turvata ensinnäkin syytetyn oikeutta kuulustella tai kuulustuttaa häntä vastaan todistavia henkilöitä, kuten Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 6 artiklan 3 kappaleen d kohdasta ilmenee. Toisaalta kiellon tavoitteena on turvata todistelun välittömyyttä ja sen myötä näytön arvioinnin luotettavuutta, sillä henkilön kuuleminen suullisesti oikeudessa antaa kirjallista kertomusta selvästi paremmat edellytykset kertomuksen uskottavuuden arvioinnille.

6. OK 17 luvun 24 §:n 2 momentissa on säädetty kuitenkin kaksi poikkeusta pääsääntöön. Henkilön kirjallista lausumaa saadaan ensinnäkin käyttää todisteena, jos  lausuman antajaa ei voida kuulustella pääkäsittelyssä. Tällöin todistava henkilö on joko kuollut tai niin vaikeasti sairas, että kuuleminen ei ole kerta kaikkiaan mahdollista. Toinen poikkeus koskee tilannetta, jolloin henkilö on jäänyt asianmukaisista toimenpiteistä huolimatta tavoittamatta, eikä asian ratkaisemista tulisi enää viivyttää.

7. Kommentoitavassa tapauksessa kyse ei ole ollut kummastakaan tilanteesta, vaan ainoastaan siitä, että B, joka oli asianmukaisesti kutsuttu hovioikeuden pääkäsittelyyn, ei ollut saapunut istuntoon. Syy B:n poissaololle ei ollut tiedossa, mutta se tiedettiin, ettei häntä ollut yritetty kutsun tiedoksiannon jälkeen enää aktiivisesti tavoittaa viranomaiskeinojen avulla. Asian käsittely ei myöskään ollut viivästynyt, ja B:n kertomuksella on ollut näyttönä keskeinen merkitys. Tästä huolimatta hovioikeus ei ollut ryhtynyt enempiin toimenpiteisiin, joilla B olisi voitu saada henkilökohtaisesti oikeuteen. Näin ollen KKO:n johtopäätös, jonka mukaan hovioikeus ei ollut yrittänyt tavoittaa B:tä OK 17 luvun 24 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla, on perusteltu.

8. Se seikka, että B oli ilmoittanut käräjäoikeuden pääkäsitelyssä, ettei hän halua tulla asiassa kuulluksi, ei ole relevantti. Asianomistaja saattaa tulla oikeudenkäynnin jatkuessa asiassa toisiin aatoksiin. Asianosaiset eivät voi tuomioistuinta sitovasti disponoida mainitusta kysymyksestä, sillä OK 17:24,2:n säännös on luonteeltaan pakottava, joten tuomioistuin on velvollinen ottamaan sen huomioon viran puolesta. Näin ollen myöskään se seikka, että syytetty A on hovioikeudessa suostunut Bn kuulustelukertomuksen lukemiseen ja hyväksynyt sen käyttämisen todisteena, ei vaikuta asiaan.

9. OK 17 luvun 24 §:n 2 momentissa säädetty kirjallisen kertomuksen käyttökielto todisteena koskee paitsi esitutkintapöytäkirjaa myös muulle asiakirjalle merkittyä lausumaa. KKO on ratkaisuun KKO 2017:93 viitaten todennnut, että lääkärinlausuntoa on pidettävä tällaisena asiakirjana siltä osin kuin siihen on esitietoina kirjattu asianomistajan kertomus hänen vammojensa syntyyn johtaneista tapahtumista. Lääkärinlausuntoa ei siten voida ko. osin käyttää  todisteena tuomioistuimessa, elleivät mainitussa lainkohdassa säädetyt edellytykset täyty; tässä tapauksessa edellytyksiä ei ollut.

10. Hovioikeudessa on siten tapahtunut selkeä oikeudenkäyntivirhe, jonka vuoksi tuomio on ollut pakko kumota ja asia palauttaa hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. 

11. Tällaisia ja vastaavanlaisia virheitä hovioikeuksille näyttää sattuvan tuon tuostakin, joihin KKO joutuu sitten puuttumaan; kaikki virheet eivät toki tule KKO:n käsittelyyn. Pari viikkoa eli 25.8.sitten selostin tässä blogissa (kirjoitus numero 110) KKO:n ratkaisua 2018:53, joka koski hovioikeuden laiminlyöntiä toimittaa rikosasiassa pääkäsittely.

12. Mikä tällaiseen "kurittomuuteen" voisi olla syynä?  Tietämättömyys, välinpitämättömyys, mukavuudenhalu, vai mistä oikein on kyse? Ilmeisesti hovioikeudet eivät oikein viitsi vaivautua noudattamaan kaikkia oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia viimeistä piirtoa myöten, vaan haluavat "pikkuseikoista" välittämättä panna pääpainon asioiden joutuisalle ratkaisemiselle. Kyse on lienee aika paljon hovioikeuksien laiskuudesta, välinpitämättömyydestä tai omasta mukavuudenhalusta, joka menee syytetyn oikeusturvan ja reilun oikeudenkäynnin vaatimusten edelle. Ei vaivauduta toimittaa pääkäsittelyä, vaan ratkaistaan asia kirjallisen aineiston perusteella, ei välitetä kuulla asianosaista, vaikka tämä on kutsuttu oikeuteen henkilökohtaisesti jne.

13. Tuomareita on kyllä koulutettu riittävästi, ja prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa on jo parikymmentä vuotta jaksettu yhä uudelleen ja uudelleen muistuttaa, mitä kirjallisten todistajankertomusten käyttökielto EIS:n ja ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön valossa tarkoittaa ja mitä vaatimuksia se asettaa tuomioistuinten työlle. Mutta mikään ei tunnu auttavan, sillä vastaavanlaisiin virheisiin, joista ko. tapauksessa on kyse, törmää lähes "jatkuvalla syötöllä". Ruotsissa ja Norjassa tilanne on tyystin toisenlainen, siellä siellä ylin oikeusaste ei ole enää pitkiin aikoihin joutunut muistututtamaan ja "opettamaan" alempia tuomioistuimia esimerkiksi  esitutkintakertomusten käyttökiellosta, todistelun välittömyydestä tai syytetyn vastakuulusteluoikeuden merkityksestä.