perjantai 15. syyskuuta 2017

67. KKO 2017:62. Jatkokäsittelylupa

1.  Syyttäjä vaati Pirkanmaan käräjäoikeudessa A:lle rangaistusta väärennyksestä silä perusteella, että tämä oli käyttänyt teettämäänsä väärää yleisen kielitutkinnon tutkintotodistusta harhauttavana todisteena kansalaisuushakemuksen yhteydessä Maahanmuuttovirastolle. Teettäminen oli tapahtunut niin, että A oli laittanut kielikokeeseen sijaansa tuntemattomaksi jääneen henkilön ja että A oli näin saanut väärän tutkintotodistuksen.A kiisti syytteen.

2. Käräjäoikeus, jossa A kiisti syytteen, katsoi 9.5.2016 antamallaan tuomiolla näytetyksi, että A ei ollut itse osallistunut kielikokeeseen, josta hänelle oli myönnetty todistus. Käräjäoikeus katsoi, että kyseessä oli väärä todistuskappale, koska se oli ollut omiaan aiheuttamaan erehdyttävän kuvan alkuperästään eli siitä, että vastaaja oli itse kokeeseen osallistumalla saanut mainitunsisältöisen todistuksen. Kun A oli esittänyt tämän väärän asiakirjan Suomen kansalaisuutta hakiessaan, hän oli syyllistynyt väärennykseen (RL 33:1), mistä käräjäoikeus tuomitsi hänet 40 päiväsakkoon.

3. A valitti tuomiosta Turun hovioikeuteen, joka päätti 19.8.2016, ettei asiassa myönnetä jatkokäsittelylupaa.

4. Korkein oikeus (KKO) myönsi A.lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja syyte väärennyksestä hylätään. Syyttäjä vaati vastineessaan valituksen hylkäämistä.

5. KKO viittasi perusteluissaan väärennysrikoksia koskeviin rikoslain esitöihin (HE 66/1988 vp s. 119), joissa puolestaan on viitattu "kotimaiseen oikeustieteesen", tarkemmin sanottuna rikosoikeutta koskevaan oikeuskirjallisuuteen. Siinä on perinteisesti katsottu, että väärennyssäännösten tarkoitus on lähinnä suojata todistuskappaleiden ulkonaista luotettavuutta eli niiden oikeudellista aitoutta. Niiden varsinaisen sisällön totuudenmukaisuudella ei ole tässä suhteessa merkitystä. Asiakirjan on katsottu voivan olla väärä ainoastaan silloin, kun sen antajaksi on merkitty tai jollakin tavoin ilmaistu joku muu kuin sen todellinen antaja. KKO:n mukaan HE:ssä on pyritty vahvistamaan oikeustieteessä ja -käytännössä vakiintunut perusnäkemys siitä, että todistuskappaleen vääryys tarkoittaa sen omaa oikeaperäisyyttä koskevaa valhetta, ei sitä vastoin sen sisältämän todistusteeman muuta totuudenvastaisuutta.

6. KKO:n mukaan ko. asiassa on riidatonta, että A:n Maahanmuuttovirastolle esittämä kielitutkintotodistus on kielitutkintotoimikunnan puheenjohtajan allekirjoittama. Todistus on siten sen henkilön antama, joka on asiakirjassa merkitty todistuksen antajaksi.

7. Käräjäoikeus on asiassa esitetyn näytön perusteella katsonut, että A:n esittämä kielitutkintotodistus on väärä, koska se on ollut omiaan antamaan erehdyttävän kuvan alkuperästään sen vuoksi, että A ei ole itse osallistunut kielikokeeseen. Käräjäoikeus on siis katsonut, että asiakirja on väärä sen vuoksi, että sen sisältö ei vastaa totuutta. KKO totesi, että käräjäoikeus on näin ollen perustanut ratkaisunsa laintulkintaan, joka poikkeaa siitä, mitä edellä esitetyin tavoin lain esitöissä on katsottu todistuskappaleen vääryydellä tarkoitettavan.

8. Tämän vuoksi KKO katsoi, että asiassa ei ole selvää, että käräjäoikeuden oikeudellinen arviointi väärennysrikoksen tunnusmerkistön täyttymisestä olisi oikea. Käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen oikeellisuutta oli siten aihetta epäillä oikeudenkäymiskaaren (OK) 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, ja hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa lainkohdassa tarkoitetulla muutosperusteella.

9. KKO totesi, että tässä tilanteessa asiassa ei ollut  tarpeen erikseen arvioida sitä, olisiko jatkokäsittelylupa tullut myöntää myös muulla perusteella. Oikeusastejärjestyksestä johtuen asiaa ei voitu ottaa tutkittavaksi suoraan KKKO:ssa, minkä vuoksi KKO kumosi hovioikeuden päätöksen, myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan ja palautti asian Turun hovioikeuteen, jonk tuli omasta aloitteestaan jatkaa A:n valituksen käsittelyä.

KKO 2017:62

10. Tapaus on harvinaisen selvä. Käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa on sattunut todella paha kömmähdys. Jo rikosoikeuden yliopistollisella peruskurssilla on opetettu, että väärennysrikoksen tarkoittamassa mielessä asiakirja on väärä vain silloin, kun sen antajaksi on merkitty joku muu kuin sen todellinen antaja. Se, että asiakirjan sisältö ei vastaa totuutta, ei ole siis relevantti seikka eikä toteuta väärennyksen tunnusmerkistöä.  

11. KKO on, tapansa mukaan, viitannut lain lisäksi oikeuslähteenä hallituksen esitykseen. KKO olisi voinut viitata myös rikosoikeudellisessa kirjallisuudessa asiasta esitettyihin kannanottoihin, aina Jaakko Forsmanista ja Brynolf Honkasalon oppikirjoista lähtien. Myös hallituksen esityksessä 66/1988 viitataan, informaatiolähdettä tarkemmin ilmoittamatta, oikeuskirjallisuuden vakiintuneeseen kantaan.

12. Vaikka käräjäoikeuden tulkinta ja syyksilukeminen, jonka hovoikeus on hyväksynyt, on selvästi virheellinen, KKO ei kuitenkaan instanssijärjestyksen periaatteeseen viitaten ottanut asiaa suoraan tutkittavakseen, vaan palautti jutun takaisin hovioikeuteen, jonka tulee jatkaa valitusasian käsittelyä.  Syytteessä mainittu teko (teonkuvaus) toteuttaa ilmeisesti rikoslain 16 luvun 8 §:ssä kriminalisoidun teon eli väärän todistuksen antamisen viranomaiselle. Syyttäjällä tarjoutuu jatkokäsittelyssä tarkistaa rubrisoinnin osalta syytettään ja vaatia A:lle rangaistusta sanotusta rikoksesta. Tämän jälkeen A:lla on tilaisuus esittää oma näkemyksensä asiasta.

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

66. Juhlakirja professori Tuula Linnasta


1. Tasavallan presidentti Mauno Koivisto nimitti blogistin Lapin yliopiston oikeustieteiden, erityisesti lainkäyttö, professorin virkaan 1. elokuuta 1990 lukien. Käytännössä virkanimikkeeksi tuli lainkäytön professori. Ei siis prosessioikeuden professori, mutta väliäkö sillä, koska opetin ja tutkin nimenomaan prosessioikeutta. Minusta nimike lainkäytön professori on oikein hyvä ja kuvaava termi. Sitä paitsi pitäähän "Lapin miehen" toki erottautua muusta joukosta myös virkanimikkeen osalta!

2. Olin jo ennen vakinaisen viran saamista hoitanut kyseistä professuuria - "vanhaan hyvään aikaan"professorit siis olivat vielä virkasuhteessa ja heidät nimitti virkaansa tasavallan presidentti - ensin lukuvuoden 1986-87 vt:nä, jolloin olin virkavapaana Ikaalisten kihlakunnantuomarin virasta. Tämän jälkeen eli lukuvuosina 1987-90 hoidin oto:na eli kihlakunnantuomarin viranhoidon ohessa sanottua professorin virkaa 60 prosentin opetusvelvollisuudella;  kihlakunnantuomari Markku Arponen, joka asui Rovaniemellä, hoiti  virasta loput eli 40 prosenttia. 

3. Olin "matkalaukkuprofessori" hamaan loppuun eli eläköitymiseen asti.  Rovaniemellä oli mukava käydä etenkin oto -aikoina, sillä yliopisto maksoi meille "Etelän rokuille" junamatkat ja myös hotelliyöpymiset. Mutta kun vakinaisen viran hoito alkoi, kaikki hyvä loppui heti kuin seinään, sillä silloin matkat ja yöpymiset piti kustantaa kokonaan omasta pusista. Hankin tosin heti syyskuussa 1990 paikallisesta Iskusta työhuoneesi kunnon vuodesohvan ja yövyin yliopistolla käydessäni huoneessani, mikä ei tosin ollut kaikkien statuuttien mukaista. Kun lopetin yliopistolla, sohva jäi sinne ikään kuin "edustamaan" minua.

4. Toimin professorina, huumorimielessä sanottuna, "katkeraan loppuun asti", eli kunnes helmikuussa 2011 täytin 68 vuotta ja siirryin seuraavan maaliskuun 1. päivänä eläkkeelle ja emeritukseksi. Lapissa olin siis kaikkiaan 24,5 vuotta; yksi vuosi meni tosin virkavapauden merkeissä, sillä olin silloin Akatemian varttuneena tutkijana. 

5. Tämän aivan liian pitkäksi venähtäneen, sorry vaan, johdannon jälkeen pääsemmekin itse asiaan. 

6. Seuraajakseni nimitettiin huhtikuussa 2011 OTT, dosentti Tuula Linna, joka aloitti professorin tehtävät 1. syyskuuta. Nimittäjänä ei ollut enää tasavallan presidentti, vaan hieman koruttoman tuntuisesti Lapin yliopiston rehtori, eivätkä professorit ole enää virkasuhteessa valtioon, vaan kyseessä on nykyisin työsuhde. Nimityspäätöksessäkin sanotaan arkisesti, että Tuula Linna on nimitetty prosessioikeuden "tehtävään". Tehtävän nimike siis muuttui lainkäytöstä prosessioikeuteen,  joten LaY:n tiedekunta  ei enää erotu tässä suhteessa maan muista tiedekunnasta. Voisin siis lyödä, jos huvittaisi, rintoihini ja sanoa kuuluvalla äänellä, että "tässä teille on Lapin yliopiston ensimmäinen ja samalla  viimeinen lainkäytön professori"!

7. Lapin oikeustieteiden tiedekunta päätti huhtikuussa 2011 esittää yliopiston rehtorille, että Tuula Linna kutsutaan prosessioikeuden professorin tehtävään. Tämä oli oikea ratkaisu, sillä selvää oli, ettei valtakunnassa ollut  ketään yhtä pätevää prosessualistia kuin hän.  Minua miellytti paljon, että seurajakseni nimitettiin todella pätevä, minua paljon pätevämpi, prosessioikeuden tutkija, jolla oli takanaan myös yli 20 vuoden kokemus lainvalmistelijana eli oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksena. Tuuula Linna on, paitsi kelpo tutkija ja lainvalmistelija, myös innostava ja taitava opettaja ja luennoitsija, kuten kaikki hyvin tietävät. Olen tavannut Tuula Linnan vain pari kolme kertaa, mutta saatoin jo tuolla perusteella havaita, etteivät mainesanat hänen säkenöivästä persoonastaan ja juridiikan tutkimusta kohtaan tuntemastaan innostuksestaan olleet tuulesta temmattuja.

8. Tuula Linnan leipälaji on ollut täytäntööpano-oikeus tai, kuten nykyisin sanotaan, insolvenssioikeus, ja sen osalta erityisesti ulosotto-oikeus. Hän on tutkinut ja kirjoittanut paljon myös konkurssioikeudesta sekä klassisen prosessioikeuden alalta etenkin siviiliprosessioikeutta koskevista kysymyksistä. Häntä pidetään hyvällä syyllä ulosottolain kokonaisuudistuksen ja vuonna 2007 säädetyn ulosottokaaren (UK) äitinä. Linnan johdolla valmistellut ja laaditut UK:n esityöt, joista Linna on kirjoittanut suurimman osan tietenkin itse, ovat hallituksen esitystä myöten hieno taidonnäyte ja huippuluokkaa. Opettajana Linna on vaativa mutta samalla innostava ja hänen luentonsa myös yliopiston ulkopuolella ovat aina herättäneet arvostusta.

9. Lapin yliopisto sai siten Tuula Linnasta pätevän professorin. Mutta kuten tiedämme, myös kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja niin kävi tässäkin tapauksessa, jos asiaa katsoo pohjoisen yliopiston näkövinkkelistä. Tasan kuusi vuotta LaY:n professorina oltuaan Tuula Linna näet jätti Lapin, sillä  hänet nimitettiin muutama kuukausi sitten Helsingin yliopiston prosessioikeuden professoriksi. Hän aloitti uudessa tehtävässä 1. syyskuuta. Tuula saa nyt tilaisuuden näyttää kyntensä maan suurimmassa oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Tulosta eli laatuopetuksen lisäksi myös uusia oppi- ja käsikirjoja sekä monografioita ja artikkeleja syntyy Tuulalta myös uudessa ympäristössä. Tästä voimme olla varmoja.

10. Tuula Linnan professorikausi Lapissa kesti siis vain kuusi vuotta. Sanoin vain, koska hänet olisi kyllä pidetty siellä paljon kauemmin. Itse "palvelin" Lapin yliopistoa lähes 25 vuotta, joka on pitkä aika; ennen opetus- ja tutkimustehtäviin siirtymistä ehdin olla tuomioistuimissa melko tarkkaan 20 vuotta, mistä ajasta viimeksi 12 vuotta kului ukkotomarina eli kihlakunnantuomarina kahdella eri paikkakunnalla. Tuula Linna sai  professorina kuuden vuoden kuluessa paljon enemmän aikaan kuin minä 25 vuodessa. Hän nousi selkeästi maan ykkösprosessualistin asemaan.

11. Tuula Linnan 60 vuotispäivän lähestyessä Lapin tiedekunnassa pantiin jo hyvissä ajoin eli pari vuotta sitten vireille kirjahanke merkkipäivän juhlistamiseksi. Kirja ilmestyi elokuussa, jolloin Lapin yliopistossa pidettiin seminaari, jonka yhteydessä teos luovutettiin juhlakalulle. Alma Talentin kustantaman kirjan nimenä on "Oikeutta oikeudenkäynnistä täytäntöönpanoon. Juhlakirja Tuula Linna". Kirja on jo ulkonaisesti painava, n. 1,5 kg, ja siinä on kunnon kovat kannet ja sivuja 520. Kirjan kansikuvat on otettu Tuula Linnan maalauksesta; hänen lempiharratuksensa onkin maalaus. Lakimiesuutisten maaliskuun numerossa on laaja juttu Tuula Linnan urasta. Siinä Linna kertoo harrastavansa maalausta "lähes päivittäin". Maalausharrastuksellaan hän kertoo tukevansa Naisten Pankin toimintaa. 

12. Juhlakirjan 2,5 sivua käsittävän esipuheen on kirjoittanut OTL Tiina Astola, joka nykyisin on uudessa huippuvirassa eli EU:n komission oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosaston pääjohtajana Brysselissä. Astola ja Linna työskentelivät samaan aikaan lähes 20 vuotta OM:n lainsäädäntöosastolla lainsäädäntöneuvoksena. Ilmankos Astola ylistää Tuula Linnan henkilökohtaisia ominaisuuksia, yhteistyökykyä ja upeaa urapolkua "lähes maasta taivaaseen", kuten näissä yhteyksissä on tapana sanoa. Arvio on perusteltu, sillä kyllä noin pitkän ajan kuluessa oppii tuntemaan työtoverinsa hyvät ja huonot puolet läpikotaisin.

13. Juhlakirjan toimituskunta on saanut hankittua kirjaan artikkelit hieman yli 30 suomalaiselta kirjoittajalta. He ovat melkein järjestään suomalaisille lakimiehille hyvin tunnettuja ja urallaan menestyneitä henkilöitä. Suurin osa kirjoittajista professoreja, lainvalmistelijoita, tuomareita - mukana myös yksi oikeusneuvos eli Tatu Leppänen - tai muita virkamiehiä; asianajajia kirjoittajakunnasta ei kuitenkaan löydy. Sen sijaan sieltä löytyy konkurssiasiamies ja valtakunnanvouti, mikä kuvastaa sitä suurta arvostusta, jota Tuula Linna näissäkin piireissä nauttii. Kirjoittajiksi on pyydetty myös kaksi nuoremman polven prosessioikeuden tutkijaa (Elli Saramäki ja Tuukka Vähätalo), mikä tietenkin lämmittää vanhan prosessioikeuden harrastajan mieltä. Kirjoitukset eivät koske yksinomaan oikeudenkäyntiä, täytäntöönpanoa ja insolvenssioikeutta, vaan mukana on myös rikosoikeutta ja siviilioikeutta käsitteleviä ajankohtaisia artikkeleja.

14. Minustakin tehtiin tiedekunnassa juhlakirja täyttäessäni 60 vuotta. Kirjasta ei tullut likimainkaan yhtä hyvä kuin nyt julkaistusta Tuula Linnan juhlakirjasta. Minunkin kirjallani oli kyllä toimituskunta, mutta se ei tuntunut suhtautuvan erityisen innokkaasti tehtäväänsä. Tämän vuoksi  jouduin hankkimaan itse kirjaan kymmenkunta yliopiston ulkopuolista kirjoittajaa, yksi heistä oli apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka. Kirjassa on 503 sivua. Kirjan esipuheen kirjoittaja Terttu Utriainen hoiti tehtävänsä tyylikkäästi ja selvisi hommasta puolen sivun pituisella esittelyllä; kaikki olennainen tuli alkusanoissa toki sanotuksi. Keksin itse kirjan nimen "Matkalla Pohjoiseen", koska se oli minusta jotenkin vetävä ja juolahti mieleeni Jaha Watt Vainion samannimisestä iskelmästä.

15. Näin aika suuren vaivan kootessani kirjaa varten tiedot kaikista vuoteen 2003 mennessä kirjoittamistani kirjoista ja artikkeleista; niitä oli yllättävän paljon. Julkaisuluettelo otettiin kirjaan. (Pidän Tuula Linnan juhlakirjan  pienenä puutteena sitä, ettei kirja sisällä luetteloa Linnan kirjallisesta tuotannosta.) Varsinainen bestseller, jos niin voi sanoa, kirjassani oli 25 sivun pituinen luku "Matkalla Pohjoiseen", jonka kirjoitin myös itse ja joka koskettelee muisteluksia maalllisen vaellukseni varrelta; aina evakkomatkasta alkaen. Arvelin, että tämä "oma juttuni" voisi olla sellainen tekijä, minkä vuoksi kirjaa ylipäätään ostettaisiin. Osuin oikeaan, sillä kirja myi varsin hyvin ja sitä tilataan kuulemma silloin tällöin vieläkin; kirjan myyntihintakin näytää olevan kohdillaan (74.50 euroa). Kirjan myyntitulot menivät tietenkin kokonaisuudessa kirjan kustantajalle ja julkaisijalle eli Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnalle. 

16. Mutta palataanpa taas varsinaiseen asiaan eli Tuula Linnan juhlakirjaan. Myös blogistilta pyydettin kirjoitusta teokseen. Kirjoituspyyntö esitettiin muistamani mukaan jo reilut kaksi vuotta sitten, jolloin  ajattelin, että vuoden 2016 loppuun on vielä rutkasti aikaa, kirjoitan juttuni vasta joskus 1,5 vuoden kuluttua. Mutta niinhän siinä sitten kävi, kuten tämän ikäiselle tuppaa usein käydä, että asiat ja annetut lupaukset saattavat aika helposti unohtua. Artikkeliasia palautui mieleeni vasta sen jälkeen, kun käsikirjoitus olisi jo pitänyt  jättää toimituskunnalle. Ryyppäsin siis fataalin, kuten asia on tapana selkokiellä ilmaista.  Harmillista, sillä olisin mielelläni kantanut oman korteni hankkeessa kekoon ja laatinut pyydetyn artikkelin, jonka aiheita minulla oli mielessä useita. Se, että kirjoittajien joukosta näkyy puuttuvan myös muitakin oman ikäpolveni professoria, kuten esimerkiksi Erkki Havansi, Juha Lappalainen ja Risto Koulu, ei juuri lohduta. 

17.. Ajattelin kommentoida tässä yhteydessä myös eräitä juhlakirjassa olevia kirjoituksia, kuten esimerkiksi Markku Helinin mielenkiintoista artikkelia "Oikeuskirjallisuus KKO:n päätösten perusteluissa",  Timo Saranpään artikkelia "Syyteneuvottelusta hovioikeudessa" - oma kantani tuohon asiaan on kielteinen - Elli Saramäen kirjoitusta syytesidonnaisuudesta sekä Antti Savelan artikkelia tuomioistuinsovittelusta, ja mahdollisesti paria muutakin artikkelia. Mutta silloin tästä blogijutusta olisi tullut aivan liian pitkä. Saatan palata juhlakirjan joidenkin kirjoitusten ruotimiseen myöhemmin.

tiistai 5. syyskuuta 2017

65. KKO:n lausunnot tiedustelulainsäädännöstä



1. Puolustusministeriö, sisäministeriö ja oikeusministeriö asettivat lokakuussa 2015 työryhmät valmistelemaan tiedustelutoimintaa koskevat ehdotukset, puolustusministeriö  sotilastiedustelua, sisäministeriö siviilitiedustelua ja oikeusministeriö siviili- ja sotilasviranomaisten tiedustelutoiminnan valvonnan järjestämiseksi. Työryhmät luovuttivat 19.4.2017 mietinnöt toimeksiantajillee, Ministeriöt ovat pyytäneet mm. korkeimman oikeuden (KKO) lausuntoa ko. mietinnöistä.

2. Korkein oikeus on 31.8.2017 antanut sisäministeriölle pyydetyt lausunnot mietinnöstä siviilitiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi, tiedustelutoiminnan valvontaa koskevasta mietinnöstä ja  mietinnöstä sotilastiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi. Lausuntojen yleisessä osassa KKO  on huomauttanut tuomioistuinten kannalta seuraavista tiedustelutoimintaa koskevista näkökohdista. 

3. KKO korostaa, että tuomioistuimia ei tule käyttää salaisten pakkokeinojen hyväksyttävyyden tukena, jos sovellettava lainsäädäntö ja tuomioistuinten tietopohja eivät mahdollista todellista kontrollia. Yleispiirteinen lainsäädäntö ja puutteellinen tietopohja voivat johtaa näennäiskontrolliin.
4. Ehdotuksen mukaan tiedustelutoimintaan liittyvät lupa-asiat keskitettäisiin Helsingin käräjäoikeuteen. KKO pitää ehdotusta perusteltuna tuomioistuimen asiantuntemuksen turvaamiseksi. Tarvitaan kuitenkin myös muita toimenpiteitä sen turvaamiseksi, että tuomioistuin kykenee arvioimaan esimerkiksi sitä, täyttääkö lupahakemuksen kohteena oleva tiedustelumenetelmän käyttö suhteellisuusperiaatteen asettamat vaatimukset.
5. KKO toteaa, että tuomioistuimilla ei ole kysymyksessä olevaan tiedustelutoimintaan sellaista kosketusta, joka antaisi niille asiantuntemusta arvioida eri tiedustelumenetelmien tehokkuutta ja käyttökelpoisuutta. Tilanne on olennaisesti toinen kuin tuomioistuinten arvioidessa salaisten pakkokeinojen käyttöä rikosten selvittämisessä tai paljastamisessakin. Työnsä kautta tuomarit oppivat tuntemaan useiden rikosten tyypillisiä tekotapoja ja myös poliisin käyttämiä tutkintamenetelmiä ja niiden tehokkuutta eri tilanteissa. Varsinkin huumausainerikosten tutkinnan menetelmät ja rikosepäilyjen perusteet ovat verraten hyvin tuomareiden arvioitavissa, mikä mahdollistaa todellisen käyttökynnyksen kontrollin, jos annetut tiedot ovat paikkansa pitäviä. Esimerkiksi terrorismiepäilyjen perusteista tai tällaisten rikosten tutkintamenetelmistä tuomareille ei nykyisen työnsä perusteella ole kertynyt tietoja, eikä heillä sen vuoksi ole entuudestaan riittävää osaamista perusteltujen päätösten tekemiseen.
6. KKO korostaa sitä, että tuomioistuimia ei tule käyttää salaisten pakkokeinojen hyväksyttävyyden tukena, jos sovellettava lainsäädäntö ja tuomioistuinten tietopohja eivät mahdollista todellista kontrollia. Yleispiirteinen lainsäädäntö ja puutteellinen tietopohja voivat johtaa näennäiskontrolliin, jossa päätösten perusteet ovat tosiasiassa hakijoina toimivien viranomaisten antamia ilman tuomioistuinten niihin kohdistamaa asianmukaista arviointia. On vaativaa arvioida esimerkiksi sitä, onko lupahakemuksen kohteena olevan tiedustelumenetelmän käyttö suhteellisuusperiaatteen mukaista, jos ei kykene kunnolla arvioimaan mahdollisuutta käyttää vaihtoehtoisia tiedonhankinnan menetelmiä.
7. Ehdotetun lainsäädännön mukaisia lupa-asioita käsitteleville tuomareille tulisi järjestää riittävästi koulutusta, jossa käsitellään avoimesti ja konkreettisesti tiedustelutoimintaa ja -menetelmiä. Tuomareita tulisi perehdyttää myös tiedustelumenetelmien käyttöön liittyviin perus- ja ihmisoikeuskysymyksiin, kuten asiaa koskevaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytäntöön. KKO:n mukaan yksi tapa syventää tuomareiden asiantuntemusta olisi pyrkiä järjestämään vierailuja, yhteisiä seminaareja tai muita tilaisuuksia, joissa suomalaiset tuomarit voivat vaihtaa kokemuksia sellaisten ulkomaisten tuomareiden kanssa, joilla on kokemusta vastaavanlaisen tiedustelulainsäädännön soveltamisesta.

8. Mainitut kolme ministeriötä ovat pyytäneet asiasta lausunnot myös korkeimmalta hallinto-oikeudelta. KHO on antanut lausuntonsa 15.6.2017. 

maanantai 4. syyskuuta 2017

64. Matti Nissiselle syyte tahallisesta virkarikoksesta

                                               Kuva Hanna Leppänen/Satakunnan Kansa


1. Tänään selvisi, että valtakunnansyyttäjä Matti Nissistä vastaan nostetaan syyte tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (RL 40:9). Asiasta tiedotti oikeuskanslerinvirasto, jossa syyteharkinta on tehty. Syytteiden nostamisesta päätti apulaisoikeuskansleri Kimmo Hakonen kansliapäällikkö Petri Martikaisen esittelystä. 

2. Matti Nissistä koskeva syyte käsitellään korkeimmassa oikeudessa. Poikkeuksellinen syyteforum perustuu lakiin eli tarkemmin sanottuna lakiin syyttäjälaitoksesta (439/2011). Sen 29 §:n mukaan valtakunnansyyttäjää ja apulaisvaltakunnansyyttäjää syytetään virkarikoksesta korkeimmassa oikeudessa. Syyttäjänä asiassa toimii saman pykälän mukaan oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies. Mainittakoon, että valtionsyyttäjää, johtavaa kihlakunnansyyttäjää, kihlakunnansyyttäjää ja apulaissyyttäjää syytetään virkarikoksesta hovioikeudessa. 

3. Siis: mitä isompi viskaali, sitä ylemmältä tasolta aloitetaan. Valtakunnansyyttäjän virkarikosforum on sikäli hieman ongelmallinen, että KKO:n ratkaisuista, toisin kuin ihmisoikeusstatuutit muistaakseni lähtökohtaisesti edellyttävät, ei voi valittaa mihinkään. Parempi vaihtoehto olisi, että myös korkeiden virkamiesten virkarikossyytteet käsiteltäisiin ensimmäisenä asteena hovioikeudessa.

4. Syytteen tarkempi sisältö selviää vasta KKO:n ensimmäisessä istunnossa, jonka ajankohta ei ole vielä tiedossa. Syytettä Matti Nissistä vastaan ajaa apulaisoikeuskansleri Kimmo Hakonen. Hänen mukaansa esitutkinnan perusteella on todennäköisiä syitä epäillä Nissisen osallistuneen esteellisenä syyttäjälaitoksen johtamisvalmennushankintojen käsittelyyn. Tiedotteen mukaan Nissinen on esitutkinnassa kiistänyt rikosepäilyn virkavelvollisuuden rikkomisesta. 

5. Esitutkinnan aikana tutkinnanjohtajan toiminut KRP:n rikostarkastaja Erkki Rossi on kertonut, että Matti Nissisen epäillään ohjanneen syyttäjälaitoksen koulutusta veljensä Deep Lead Oy -nimiseen yritykseen eli osallistuneen esteellisenä sanottua asiaa koskevien päätösten tekemiseen. Alun perin Nissistä epäiltiin astetta lievemmästä rikoksesta eli "vain" tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (RL 40:10). Siitä voidaan lain mukaan tuomita vain sakkoa, mutta tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta voidaan tuomita myös vankeutta, enintään kuitenkin yksi vuosi.

6. Matti Nissinen kyseinen veli Vesa Nissinen on eversti, joka toimii Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen johtajana. Hän väitteli vuonna 2001 Helsingin yliopistossa kasvatustieteiden tohtoriksi (KT) syväjohtamista käsittelevälä tutkimuksellaan. Vesa on mainitun Deep Leadin yhtiön hallituksen puheenjohtajana ja omistaa enemmistön yhtiön osakkeista. 

7. Esitutkinnan mukaan syyttäjälaitokselle hankittiin koulutusta Matti Nissisen veljen yritykseltä yhteensä 74 000 eurolla. Rikosepäily koskee Matti Nissisen toimintaa vuosina 2007–2017. Virkarikosten syyteoikeuden vanhentuminen on vähintään viisi vuotta.

8. Esitutkinnasta tihkuneiden tietojen mukaan Matti Nissinen olisi toiminut varsin aktiivisesti koulutuksen hankkimiseksi veljensä yritykseltä. Hänen ei epäillä hyötyneen itse taloudellisesti eikä syyllistyneen virka-aseman väärinkäyttämiseen (RL 40:7). Vaikka Nissinen on esitutkinnassa kiistänyt esitutkinnassa syyllistyneensä rikokseen, hän on jo ennen esitutkinnan aloittamista myöntänyt julkisesti menetelleensä asiassa virheellisesti.
Nissinen on kertonut päättäneensä koulutuksen hankkimisesta Deep Lead -yritykseltä aikanaan Itä-Suomen syyttäjänvirastossa, jossa hän toimi ennen nykyistä virkaansa eli vuosina 2007-2010 johtavana kihlakunnansyyttäjänä.



9. Valtakunnan ylimmäksi syyttäjäksi Nissinen nimitettiin vuonna 2010. Hän seurasi virassa Matti Kuusimäkeä, joka hoiti sanottua virkaa vuosina 1997-2010. Valtionsyyttäjänä Matti Nissinen oli kymmenen vuotta (1997-2007). Nissinen on oikeustieteen lisensiaatti (OTL), Hänen "lisurinsa" käsitteli rikosvastuun kohdentamiseen osakeyhtiöissä liittyviä kysymyksiä. Vuonna 2015 Matti Nissinen haki Mikko Paateron jälkeen avoimeksi tullutta poliisiylijohtajan virkaan, mutta ei tullut virkaan valituksi. Hieman tämän jälkeen hän kritisoi yleisellä tasolla Suomen hyvä veli -verkostoja ja korkeiden virkojen poliittisia jakoperusteita.


10. Matti Nissinen on kiinnittänyt - samoin kuin jo edeltäjänsä "Matti I" eli Matti Kuusimäkikin - syyttäjälaitoksen äärimmäisen niukkoihin henkilöresursseihin. Mutta ihme kyllä, kahden valtakunnansyyttäjän hätähuudot eivät ole herättäneet vastakaikua poliittisissa päättäjissä ja maan hallituksessa. Toukokuussa 2016 Matti Nissinen antoi Iltalehdelle laajan haastattelun, jossa hän laajasti ja tilastotietoihin täysin perustellusti arvosteli päättäjien piittaamattomuutta syyttäjälaitoksen resurssipulasta. Nissinen totesi syyttäjälaitoksen kyseisestä kriisistä, että "tekisimme ihmeitä yhden Hornetin renkaan hinnalla". 


11. Jos Matti Nissisen katsotaan KKO:ssa syyllistyneen tahalliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, josta syyte on siis nyt päätetty nostaa, hänet voidaan RL 40 luvun 9 §:n 2 momentissa säädettyjen edellytysten täyttyessä tuomita sakko- tai vankeusrangaistuksen lisäksi myös viralta pantavaksi. Siis siinä tapauksesa, että valtakunnansyyttäjä on syyllistynyt ko. rikokseen rikkomalla jatkuvasti tai olennaisesti virkavelvollisuutensa ja rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä. Näin myös siinä tapauksessa, että Nissiselle tuomitaan rikoksesta "vain" sakkoa, kuten todennköisesti tulee ko. tilanteessa tapahtumaan.


12. Oikeusministeriö päätti viime viikolla Matti Nissisen virasta pidättämisestä toistaiseksi eli käytännössä esillä olevan asian käsitelyn ajaksi. Nissinen itse olisi halunnut palata hoitamaan virkaansa katsoen, ettei hänen rikosepäilyllään ole vaikutusta syyttäjälaitosta kohtaan tunnettavan yleisen luottamuksen kannalta. Oikeusministeriö oli kuitenkin täysin perustellusti asiasta toista mieltä. Ministeriö katsoi, että tutkinnassa oleva rikosasia on laadultaa sellainen, että se heikentää Nissisen edellytyksiä toimia ylimpänä syyttäjänä. Ennen virasta pidättämistä Nissinen oli ollut maaliskuusta lähtien omasta pyynnöstään palkattomalla virkavapaalla. Virasta pidätetylle virkamiehelle maksetaan puolet palkasta.


13. Syyttäjän esteellisyydestä säädetään syyttäjälaitoksesta annetun lain (439/2011) 26 §:ssä. Sen mukaan syyttäjä on esteellinen esimerkiksi silloin, kun hän tai hänen läheisensä on asianosainen tai asiassa on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle tai hänen läheiselleen taikka jos ylipäätään on olemassa sellainen seikka, joka on omiaan antamaan perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan asiassa.

perjantai 1. syyskuuta 2017

63. Poliisipamput pinteeseen tietolähdejupakassa

                        
                      Sisäministeri Päivi Räsäsen tiedotustilaisuus 21.11.2013

1. Itä-Uudenmaan syyttäjänviraston tiedotti toissa päivänä 30.8., että Helsingin poliisilaitoksen tietolähdetoimintaa koskeva esitutkinta on valmistumassa. Kyseisen poliisilaitoksen tietolähteiden tietojen rekisteröintiä, tietolähdetoiminnan dokumentointia ja raportointia sekä tietolähdetoiminnan valvontaa koskevan esitutkintakokonaisuuden pääpöytäkirja on tiedotten mukaan toimitettu 30.8. asianosaisille loppulausuntoja varten.

2. Esitutkinta alkoi sisäasianministeri Päivi Räsäsen 21.11.2013 valtakunnansyyttäjänvirastoon (VKSV) tekemän tutkintapyynnön perusteella. Laaditussa esitutkintapöytäkirjassa on ynoin 6000 sivua ja asiassa on kuultu yli 50 henkilöä. Tutkinnanjohtajana asiassa on ollut kihlakunnansyyttäjä Jukka Haavisto.

3. Esitutkinnan perusteella asiassa epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta Poliisihallituksen entistä poliisiylijohtajaa Mikko Paateroa sekä Helsingin poliisilaitoksen entistä poliisikomentajaa Jukka Riikosta, entistä apulaispoliisipäällikköä (nykyistä komentajaa) Lasse Aapiota, entistä huumerikosyksikön päällikköä Jari Aarniota sekä sanotun yksikön rikostarkastajaa ja rikosylikonstaapelia. Kaikki epillyt ovat kiistäneet rikosepäilyt.

4. Tiedotteen mukaan esitutkinnan perusteella on mm. syytä epäillä, että Helsingin poliisilaitoksessa on vuosien 2008–2013 aikana laiminlyöty tietolähteinä toimineiden henkilöiden asianmukainen rekisteröinti poliisin ylläpitämään henkilörekisteriin.

5. Tietolähdetoiminnan toteuttamisesta vastuussa olleita rikostarkastajaa ja rikosylikonstaapelia epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta. Lisäksi on syytä epäillä, että Jari Aarnio on huumerikosyksikön päällikkönä ollessaan poistattanut virkavelvollisuutensa vastaisesti Helsingin poliisilaitoksen tietolähderekisteristä tietolähteiden tiedot ja määrännyt, ettei uusia tietolähteitä enää rekisteröidä. Asiassa on myös syytä epäillä, että tietolähdetoiminnan toteuttamisesta vastuussa olleiden poliisimiesten esimiehet ovat virkavelvollisuutensa vastaisesti laiminlyöneet tietolähdetoiminnan valvonnan. E
situtkinnan perusteella ei ole syytä epäillä sitä, että ns. tynnyrioikeudenkäynnissä tuomitut henkilöt olisivat samassa asiassa toimineet tietolähteinä.

6. Jari Aarnio on aiempien oikeusprosessiensa yhteydessä kertonut, että Helsingin poliisi lopetti tietolähteiden rekisteröinnin sen jälkeen, kun Aarniota ja hänen alaisiaan alettiin epäillä virkarikoksista joulukuussa 2007. Aarnion kertoman mukaan Helsingin huumepoliisi tuhosi silloisen  tietolähderekisterinsä alkuvuodesta 2008.

7. Tietolähdetoiminta koskeva jupakka liittyy  kiinteästi ns. Aarnio-vyyhtiin. Tutkinta käynnisty marraskuussa 2013, jolloin Helsingin Sanomat oli kertonut, ettei Helsingin huumepoliisi noudata  tietolähdetoiminta koskevia säännöksiä. Helsingin poliisilla ei ollut yhtään rekisteröityä tietolähdettä, vaikka lain mukaan kaikki säännölliset tietolähteet on rekisteröitävä. HS:n jutun mukaan tämä oli mahdollista sen vuoksi, että poliisi sai toimia ilman tehokasta valvontaa.

8. Hesarin uutisjutun  jälkeen silloinen sisäministeri Päivi Räsänen teki Helsingin poliisin tietolähdetoiminnasta tutkintapyynnön VKSV:lle.

9. Päivi Räsänen kirjoitti Itä-Uudenmaan syyttäjäviraston tiedotteen jälkeen eilen 31.8. Uuden Suomen puheenvuoroblogissaan, että hänen ratkaisunsa 21.1.2013 tehdä VKSV;lle sanottu tutkintapyyntö oli raskas, mutta ministerinä hän oli nähnyt sen ainoaksi mahdollisuudeksi selvittää asia. 

10. Näin Päivi Räsänen em. blogikirjoituksessaan: 

Kun Helsingin huumepoliisin toimintaan liittyvät rikosepäilyt alkoivat tulla esiin syksyllä 2013, samassa yhteydessä heräsi kysymys, miten salaisiin pakkokeinoihin liittyvää poliisitoimintaa on johdettu ja valvottu. Julkisuudessa esitetyt tiedot tietolähteinä käytetyistä henkilöistä olivat ristiriidassa sen tiedon kanssa, jonka sain poliisiylijohtaja Paaterolta. Selvityksen asiasta sain vasta erikseen pyytämällä. Poliisiylijohtaja kertoi minulle, että Helsingin poliisilaitoksella ei ollut tuolloin yhtään rekisteröityä tietolähdettä, vaikka yleisessä tiedossa oli, että huumepoliisin toiminta perustui osaltaan juuri tietolähteiden käyttöön. 

Tietolähdetoimintaa ja sen valvontaa ohjasi kuitenkin periaatteessa selkeä lainsäädäntö, erillinen asetus sekä poliisihallituksen määräys. Niiden mukaan tietolähteet tuli kirjata ja tiettyjen edellytysten mukaan rekisteröidä ja samalla huolehtia, että tietolähteenä olevan henkilön turvallisuutta ei vaaranneta. Tämän toiminnan valvonnasta oli myös säädetty. Oikeusvaltiossa ei voi olla valvomatonta poliisitoimintaa.
Selvitin tilanteen myös muissa poliisiyksiköissä, mm Keskusrikospoliisissa, suojelupoliisissa ja muissa paikallispoliisilaitoksissa. Niissä tietolähteitä oli kirjattu ja rekisteröity ja sain tiedot tarkoista määristä ja siitä, miten kirjaukset oli hoidettu.
Vaikutelmaksi jäi, että Helsingin huumepoliisille olisi sallittu omat pelisäännöt, poliisitoiminnan ”villi länsi”, joka pahimmillaan saattoi mahdollistaa jopa sen, että huumepoliisi päätyisi itse pyörittämään huumerikoksia. Asiaa ei voinut selvittää poliisihallinnon sisäisesti vaan tarvittiin ulkopuolinen selvitys. Siksi päädyin hyvin poikkeukselliseen ratkaisuun eli tutkintapyyntöön valtakunnan syyttäjävirastolle. Samalla asiasta oli tiedotettava, minkä vuoksi järjestin poikkeukselliseksi luonnehditun tiedotustilaisuuden.
Luottamukseen perustuva yhteistyö poliisiylijohtajan kanssa jatkui, kun keskustelujen jälkeen vakuutuin siitä, että havaitut epäkohdat korjataan. Tietolähdekäytäntöihin liittyvät puutteet korjattiin ministeriaikanani. Annoin poliisiylijohtajalle kirjallisen määräyksen siitä, miten tietolähdetoiminnan ja sen valvonnan lainmukaisuus sekä valtakunnallinen yhdenmukaisuus saatetaan voimaan nopeassa aikataulussa ja seurasin prosessia tiiviisti ministerikauteni loppuun asti. Tutkintapyynnön tarve poliisin aiemmasta toiminnasta ei kuitenkaan poistunut.
11. Muistan aika hyvin Päivi Räsäsen tiedotustilaisuuden 21.11.2013, jossa hän esiintyi, minusta hieman yllättäen, yhden "pääepäillyn" eli poliisiylijohtaja Mikko Paateron kanssa. Minusta vaikutti selvältä, että Paatero ja Jukka Riikonen olivat laiminlyöneet tietoisesti heille kuuluvan, lakiin ja sisäministeriön määräykseen perustuvan valvontavelvollisuutensa, mikä oli edesauttanut Räsäsen mainitseman "Villi länsi" - mentaliteetin ja järjestelmän syntymistä Helsingin huumepoliisissa. Paateron ja Riikosen tapauksen johdosta julkisuudessa esittämät kannanotot  olivat jokseenkin ylimielisiä ja vähätteleviä. Mikko Paatero esiintyi  usein sinisessä virkapuvussaan tv:n uutis- ja ajankohtaislähetyksissä ja onnistui saamaan kansan sympatiat puolelleen. Sisäministeri Päivi Räsänen sitä vastoin sai kuulla lähinnä vain arvostelua ja ilkeyksiä.
12. Edellä mainittu tiedotustilaisuus pidettiin muistaakseni torstaina tai perjantaina, jolloin sisäministeri Räsänen antoi Mikko Paaterolle tilaisuuden pohtia viikonlopun yli asiaa ja antaa selvityksensä seuraavan viikon alkupuolella. Odotin, että ministei olisi antanut Paaterolle potkut, johon nähdäkseni oli hyvät perusteet. Tosin kuitenkin kävi, sillä ministeri "armahti" ylijohtajan ja antoi tämän jatkaa virassaan, koska Paatero lupasi parantaa tapansa ja antaa Helsingin poliisille ohjeet  tietolähteiden rekisteröinnistä. Räsänen kehotti kuitenkin, näin muistelen, tuolloin 65-vuotiasta Paateroa pohtimaan itse tykönään virassa jatkamistaan. Paatero malttoi luopua korkeasta virastaan ja jäädä eläkkeelle vasta heinäkuun lopussa 2015, jolloin hän oli täyttänyt 67 vuotta. Tuolloin Päivi Räsänen ei ollut enää ministerinä. 

13. Mikko Paateron jälkeen monet  asiat ovat poliisijohdon, Helsingin huumepoliisin ja koko poliisitoiminnan osalta paljon paremmin kuin Paateron valtakaudella. Poliisiylijohtajana on nyt Seppo Kolehmainen, joka on kunnon poliisipäällikkö ja rehellisen poliisin oikea perikuva. Hän on luvannut, että myös kyseinen tietolähdejupakka selvitetään pohjamutiaan myöten. 

14. Tapausta selvittäneen syyttäjäviraston julkistamat epäilyt osoittavat siitä, että elämme oikeusvaltiossa, vaikka joskus onkin ollut aihetta asiaa koskeviin epäilyihin. Kukaan ei ole lain yläpuolella, eivät edes korkat poliisipamput. Toisaalta epäillyn asemaan joutuneilla poliisijohtajilla on oikeus ilmaista asiassa oma mielipiteensä ja puolustautua epäilyiltä. Voimassa on perustuslakiin nojautuva syyttömyysolettama, joka tarkoittaa sitä, ettei rikoksesta epäiltyjä on pidettävä ja kohdeltava syyttöminä, kunnes toisin puolueettomassa oikeudenkäynnissä toisin mahdollisesti todistetaan ja päätetään. 

15. Poliisihallituksen talvella laatiman raportin mukaan poliisi rekisteröi viime vuonna kymmmeniä uusi henkilöitä salaisiksi tietolähteiksi. Raportin mukaan poliisilla on nyt kaikkiaan "pitkälti toistasataa" tietolähdettä. Tietolähdetoiminnassa poliisi vastaanottaa tietoja ulkopuolisilta henkilöitä ("vasikoilta") luottamuksellisesti ja muutoin kuin satunnaisesti. Toiminnassa mukana olevien henkilöiden antamien tietojen perusteella  poliisi onnistuu estämään vakavia rikoksia sekä saamaan haltuunsa rikoksilla hankittua omaisuutta. Laki ja sisäministeriön asetus edellyttävät tietolähteen käyttämisen kirjaamista ja tietolähteeksi hyväksytyn henkilön rekisteröimistä. 

16. Sisäministeri Anne Holmlund poimi kaikkien yllätykseksi Mikko Paateron poliisiylijohtajan virkaan vuonna 2008, jolloin Paatero oli jo 60-vuotias. Paatero on  taustaltaan kokoomuslainen kuten Anne Holmlundkin. Eläkkeelle siirryttyään Paatero on jatkanut julkisia esiintymisiään hänelle tyypilliseen puolirehvakkaaseen tyyliin. Hän julkaisi syksyllä 2016 näyttävin menoin kirjan "Suomen turvallisuus horjuu", jossa hän maalaa synkän kuvan Suomen tuvallisuustilanteesta; kirja ei liene ollut mikään menestysteos. Ilmeistä on, että Mikko Paatero tähtää vuoden 2019 eduskuntavaaleihin ja kansanedustajaksi. Sisä- tai oikeusministeriksi hänellä ei liene kuitenkaan taida olla mahdollisuuksia päästä.
.