250. Isyyden vahvistaminen. Haudan avaaminen. Perustuslain etusija. KKO 2021:88

Korkein oikeus (KKO) on antanut tänään merkittävän ennakkopäätöksen, jossa on kysymys perustuslain 106 §:ssä tarkoitetusta perustuslain säännöksen etusijasta sen kanssa ristiriidassa olevaan tavallisen lain säännökseen nähden. 

Ratkaisussa KKO määräsi kuolleen, isäksi oletetun miehen edesmenneiden vanhempien haudan avattavaksi oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tekemistä varten. Sanotun tutkimuksen tekeminen jo haudatusta vainajasta on lain mukaan kiellettyä, mutta tässä asiassa KKO antoi etusijan perustuslain 10 §:ssä turvatulle yksityiselämän suojalle.

Taustaa

1. A oli syntynyt avioliiton ulkopuolisena lapsena vuonna 1957. Turun raastuvanoikeus oli vuonna 1958 antamallaan päätöksellä velvoittanut C:n maksamaan elatusapua A:lle.

2. C oli kuollut 2011. C:n vanhemmat olivat kuolleet, D vuonna 1967 ja E vuonna 1984. C oli vanhempiensa ainoa lapsi. C:n avioliitossa syntynyt lapsi oli kuollut lapsettomana.

3. C oli tuhkattu, eikä hänestä, hänen lapsestaan eikä hänen vanhemmistaan ollut saatavissa heidän elinaikanaan otettuja kudosnäytteitä, joiden avulla isyys olisi voitu selvittää.

4. A oli vaatinut isyyden vahvistamista ensimmäisen kerran kanteellaan vuonna 2013. Kanne oli tuolloin hylätty isyyslain voimaanpanosta annetun lain 7 §:n (701/1975) 2 momentin sisältämän kanneaikarajoituksen nojalla.

Käsittely käräjäoikeudessa

5. A vaati Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa nostamassaan kanteessa vahvistetavaksi, että  vuonna 1011 kuollut C oli hänen biologinen isänsä. A vetosi Turun raastuvanoikeuden päätökseen C:n elatusvelvollisuudesta ja C:n elatusapujen maksamiseen, A:n ja C:n väliseen yhteydenpitoon, A:n ja C:n sukulaisuussuhdetta tukevaan veriryhmätutkimukseen sekä A:n ja C:n yhdennäköisyyteen. A:n mukaan asiassa ei ollut saatavissa oikeusgeneettistä varmistusta C:n isyyden vahvistamista varten.

6. C:n leski B vaati vastauksessaan kanteen hylkäämistä. C:n isyydestä ei ollut saatavissa oikeusgeneettistä vahvistusta eikä muutakaan näyttöä. A:lla olisi ollut mahdollisuus nostaa isyyden vahvistamiskanne C:n eläessä, jolloin isyys olisi voitu selvittää oikeusgeneettisellä isyystutkimuksella. Elatusvelvollisuuden vahvistamisella ei ollut merkitystä isyyden vahvistamista arvioitaessa. 

7. Varsinais-Suomen käräjäoikeus totesi tuomiossaan 14.12.2017, että asiassa ei ollut mahdollista suorittaa oikeusgeneettistä isyystutkimusta, minkä vuoksi ratkaisu jouduttiin tekemään yksinomaan makaamisnäytön ja muita olosuhteita koskevan näytön perusteella. Käräjäoikeus katsoi asiassa esitettyä näyttöä kokonaisuutena arvioituaan, että raastuvanoikeuden elatusvelvollisuutta koskevasta päätöksestä ilmenevät seikat yhdessä A:n ja C:n kasvonpiirteiden osittaisen samankaltaisuuden sekä C:n yhteydenpidosta A:han ja tämän äitiin esitettyjen seikkojen kanssa eivät muodostaneet riittävää näyttöä C:n isyydestä. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian käsittely hovioikeudessa

8. Valituksessaan Turun hovioikeudelle A toisti vaatimuksensa isyyden vahvistamisesta. Lisäksi A vaati, että hovioikeus määrää oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tehtäväksi C:n vanhemmista. Perusteinaan A esitti, että hänellä oli perustuslakiin ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen perustuva oikeus saada selvitettyä isänsä henkilöllisyys. Lakiin sisältyvä kielto, jonka mukaan tutkimusta ei voitu määrätä tehtäväksi jo haudatusta vainajasta, oli jätettävä soveltamatta, koska se oli ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. - B vaati, että valitus hylätään.

9. Hovioikeus katsoi, että hautarauhan kunnioittaminen yhdessä vainajien omaisten yksityis- ja perhe-elämän suojan kanssa merkitsi sitä, että A:n oikeuden rajoittamiselle oli tässä soveltamistilanteessa riittävät perusteet. Oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n 2 momentin soveltaminen, ottaen huomioon perustuslakivaliokunnan suhtautuminen vallitsevasta lainsäädännöstä aiheutuviin rajoituksiin biologisen isyyden selvittämiseksi, ei johtanut ilmeiseen ristiriitaan perustuslain kanssa. Hovioikeus hylkäsi A:n oikeusgeneettistä isyystutkimusta koskevan vaatimuksen. Isyyden vahvistamisen osalta hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. 

  

KKO:n käsittely

9. A vaati valituksessaan KKO:lle, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja että KKO määrää C:n vanhempien D:n ja E:n haudan avattavaksi oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tekemistä varten. B vaati C:n leskenä ja ainoana oikeudenomistajana vastauksessaan, että valitus hylätään.

10. Korkein oikeus pyysi oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 11 §:n nojalla Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta lausunnon. Lausunnon mukaan, jos D:stä ja E:stä saatavat näytteet ovat riittävän hyväkuntoisia ja jos A:n äidin, F:n näyte on mukana tutkimuksessa, on todennäköistä, että tutkimuksessa pystytään selvittämään, onko C A:n biologinen isä. A:n äidin näytteen puuttuminen heikentää tutkimuksen informatiivisuutta, joten on erittäin tärkeää sisällyttää hänestä otettava näyte tutkimukseen. Tutkittaessa mahdollisen isän sijasta hänen sukulaisiaan voi A:n äidin näytteellä olla ratkaiseva merkitys luotettavan tutkimustuloksen saamiseksi.

11. Itä-Suomen aluehallintovirasto totesi korkeimman oikeuden siltä pyytämässä lausumassaan, ettei haudan avaamiseen ole hautaustoimilaista johtuvaa estettä, kunhan haudan avaaminen tehdään hautaustoimilain 2 §:n 2 momentin tarkoittamalla arvokkaalla ja vainajan muistoa kunnioittavalla tavalla.

12. Messukylän seurakunta totesi korkeimman oikeuden siltä pyytämässä lausumassaan, että hauta on mahdollista avata näytteen ottamista varten ja että haudan avaamisesta ja sen peittämisestä vastaa seurakunta.

13. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri totesi korkeimman oikeuden siltä pyytämässä lausunnossaan, että patologian erikoislääkäri voi huolehtia näytteenotosta.

14. KKO varasi A:lle ja F:lle tilaisuuden lausuman antamiseen heidän määräämisestään oikeusgeneettiseen isyystutkimukseen. A ilmoitti suostuvansa siihen, että hänet määrätään mainittuun isyystutkimukseen. A:n äiti F ei käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta lausua oikeusgeneettiseen isyystutkimukseen määräämisestä.

15. Korkein oikeus päätyi asiaa laajasti perusteltuaa katsomaan, että oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n 2 momentin mukaan isyystutkimusta ei saa tehdä haudatusta vainajasta, mikä olisi estänyt biologisen isyyden selvittämisen. KKO katsoi myös vastasyitä punnittuaan, että säännöksen soveltaminen tässä tapauksessa oli ilmeisessä ristiriidassa perustuslain 10 §:ssä ja ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvatun yksityiselämän suojan kanssa. Kyseinen rajoitussäännös jätettiin perustuslain 106 §:n nojalla soveltamatta. KKO katsoi jääneen näyttämättä, että kuolleen miehen vanhemmat eivät olisi antaneet suostumustaan tutkimuksen tekemiseen. 

16.  Korkein oikeus totesi, että yksityiselämän suojaan kuuluu olennaisesti se, että yksilöllä on oikeus tuntea biologinen syntyperänsä. Tämä oikeus voi jäädä toteutumatta, mikäli laki ei salli oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tekemistä riittävän laajasti. Oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n  2momentin mukaan isyystutkimusta ei saa tehdä haudatusta vainajasta. Korkein oikeus katsoi kuitenkin myös vastasyitä punnittuaan, että näytteiden ottamista koskevan vaatimuksen hylkääminen olisi tässä asiassa ilmeisessä ristiriidassa perustuslain 10 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvatun yksityiselämän suojan kanssa.

17. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot, määräsi isäksi oletetun miehen (C) vanhempien haudan avattavaksi ja oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tehtäväksi vainajista otettavista kudosnäytteistä sekä palautti isyyden vahvistamisasian Varsinais-Suomen käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

Kommentti

18. Oikeus toteutui. KKO:n on omaksunut perusteluissaan oikeustieteelliselle tutkimukselle ominaisen perustelumetodin. KKO ei ole unohtanut perusteluissaan vastasyitä, jotka puhuisivat ko. tarkoituksessa tapahtuvaa haudan avaamista vastaan. Argumentaatiossa on siis sovellettu myös pro et contra -metodia. Tästä olisi voitu ottaa maininta eli asiasana myös ennakkopäätöksen otsikkoon.

 

85. Markku Fredman: HelHO 2017:15. Todistelu isyysasiassa

Salvador Dalin (1904-1989) hauta, joka sijaitsee tämän Dalin itselleen rakennuttaman  museon Teatre-Museu Dalí kryptassa, avattiin kesällä 2017 isyystestin suorittamista varten

1. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n mukaan asianosaisella on oikeus esittää haluamansa näyttö asian tutkivalle tuomioistuimelle. Tuomioistuimen on perusteellisesti ja tasapuolisesti arvioitava todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvo vapaalla todistusharkinnalla, jollei laissa toisin säädetä.

2. Suomessa on sanottu olevan vallalla vapaa todistelu ja vapaa todisteidenharkinta. Laki ei lähtökohtaisesti rajoita millaisia todistelua voidaan ottaa vastaan ja laki ei määrää mikä todistusarvo kullekin todisteelle on annettava.

3. Isyyden vahvistamista koskevissa asioissa todistelua on rajoitettu. Isyyden vahvistaminen avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen osalta on ollut yhteiskunnallisesti herkkä aihe. Vahvistettuun isyyteen liittyy perintöoikeus, mikä voi johtaa suunnittelemattomiin seurauksiin varsinkin maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa, jossa kukin sukupolvi viljelee isiltä perittyä maata, kehittää maatilaa ja jättää seuraavalle polvelle ainakin yhtä hyvät mahdollisuudet kuin mitä itsellä on ollut. Yllättäen syntynyt lapsi, joka on saanut alkunsa piian aitassa tai tanssilavan takana, on vaarantanut perinteen, jossa talon poika jatkaa isänsä elinkeinoa isältä perityillä opeille isältä perityllä tilalla.

4. Suomessa ensimmäinen isyyslaki tuli voimaan 1.10.1976. Sitä ennen mies saattoi tunnustaa avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen omakseen, mutta käräjille haastettuna saatettiin vahvistaa vain elatusvelvollisuus. Lisäksi oli kihlalapsikanteet, joiden menestymiseen liittyi lapsen perintöoikeus. Elatuskanteen tuloksena oli vain elatusvelvollisuus, isyyttä ei vahvistettu, joten perintöoikeutta ei syntynyt. 

5. Isyyden vahvistamiskanteet tulivat mahdollisiksi vuonna 1976, mutta ei kuitenkaan täysimääräisesti. Ensinnäkin lain voimaantulolakiin sisältyi säännös, jonka mukaan kaikkien ennen 1.10.1976 syntyneiden tuli ajaa isyyskanne viiden seuraavan vuoden aikana. Siis myös niiden, jotka olivat tuohon aikaan pieniä lapsia tai olivat aikuisia, mutta eivät tienneet kenet olisivat haastaneet oikeuteen, kun äiti ei suostunut kertomaan kuka isä on. Suomessa oli edellä mainitun määräajan päätyttyä 1.10.1981 edelleen 30.000 ihmistä, joilla ei väestörekisterissä ollut isää.

6. Korkein oikeus piti tiukkaa linjaa eikä sallinut isyyden vahvistuskanteita vastoin edellä mainittua kannerajoitusta. Ratkaisussa KKO 2003:107 todettiin, ettei kannerajoitus ollut ristiriidassa perustuslain syrjinnän kiellon kanssa.

7. Suomalaistapauksia vietiin EIT:n ratkaistavaksi, ja siellä todettiinkin, että kannerajoitus oli ihmisoikeussopimuksen vastainen. Tapauksessa KKO 2012:11 korkein oikeus vahvisti täysistunnossa, että kannerajoitus oli perustuslain vastainen. Kanne tutkittiin ja isyys vahvistettiin. Presidentti Pauliine Koskelo jätti tuomioon pitkän ja monipolvisen eriävän mielipiteen

8. Vuonna 2016 tuli voimaan uusi isyyslaki, jossa kannerajoitus poistettiin, mutta samalla säädettiin, että perintöoikeus ei seuraa kaikkia isyyden vahvistamisratkaisuja.

9. Uuden isyyslain säätämisen yhteydessä isyyden vahvistamismenettelyä arvioitiin myös perustuslakivaliokunnassa. Tuossa yhteydessä ei esitetty muutosta vuonna 2005 annettuun lakiin oikeusgeneettisistä isyystutkimuksista (378/2005, isyyden selvittämislaki), siltä osin kun kyse oli todistelurajoituksista isyysasioissa. 

10. Kyseisessä laissa on säädetty melkoisia poikkeuksia kirjoituksen alussa mainittuun vapaaseen todisteluun. Tuomioistuin voi määrätä tehtäväksi DNA-tutkimuksen vain lapsesta, äidistä ja oikeudenkäynnissä asianosaisena olevasta miehestä. Miehen sukulaisia ei voida pakottaa antamaan vertailunäytettä. Vainajasta jäljellä oleva kudosnäyte voidaan hyödyntää DNA-tutkimuksessa isyyden selvittämiseksi. Suomessa ihmisistä jääkin hyvin paljon kudosnäytteitä sairaaloihin, joissa he ovat olleet hoidettavana.

11. Jos tutkittava mies tai äiti on kuollut, mutta häntä ei vielä ole haudattu tai tuhkattu, tuomioistuin voi määrätä tutkimuksen tehtäväksi vainajasta otettavasta kudosnäytteestä. Tämä oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:ssä oleva rajoitus määrätä näyte otettavaksi ainoastaan jos vainajaa ei vielä ole haudattu, oli Helsingin hovioikeuden arvioitavana 1.2.2018 annetussa ratkaisussa HelHO 2017:15.

12. Hovioikeus antoi määräyksen säännöksestä poiketen ja määräsi haudatusta vainajasta otettavaksi vertailunäytteen. Hovioikeus katsoi mainitun 5 §:n olevan tältä osin ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa ja jätti sen soveltamatta.

13. Tapahtumat on tuomiossa kuvattu seuraavasti:

A on syntynyt avioliiton ulkopuolella vuonna 1966. Hän on saanut kuulla vuonna 1994 äidiltänsä Y:ltä, että vuonna 1983 kuollut X olisi hänen isänsä. X ei ole tunnustanut isyyttään, eikä hän ole suostunut veriryhmäkokeisiin isyyden selvittämiseksi.

Koska X ei ole tunnustanut isyyttään, A on 15.2.2016 nostanut kanteen isyyden vahvistamiseksi. A on tuolloin ollut 49-vuotias ja X on ollut kuolleena ja haudattuna lähes 33 vuotta. X:n kuolinpesän osakkaat ovat kuolleet. Yleistestamentin saaja B on vaatinut kanteen hylkäämistä sillä perusteella, että hän ei halua X:n hautarauhaa häirittävän.

Kouvolan hovioikeus on 17.4.2002 antamallaan lainvoimaisella tuomiolla hylännyt kihlalapsen aseman vahvistamista koskevan kanteen ja katsonut asiassa jääneen näyttämättä, että Y ja X olisivat olleet kihloissa A:n siittämisen aikaan.

A on vaatinut, että haudatusta X:stä määrätään otettavaksi DNA-näyte. Käräjäoikeus on ratkaisussaan todennut, että kansalliset säännökset estävät X:n haudan avaamisen DNA-näytteen ottamiseksi isyyden selvittämistä varten eikä oikeusgeneettistä isyystutkimusta ole määrätty tehtäväksi. Hovioikeudessa kysymys on siitä, voidaanko X:n hauta määrätä avattavaksi oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain tarkoittaman DNA-näytteen ottamiseksi.

14. Selostettuaan asiaa koskevat säännökset hovioikeus totesi seuraavaa:

Arvioitaessa sitä, onko isyyden selvittämiseksi tarpeellisen DNA-näytteen ottaminen sallittava myös jo haudatusta henkilöstä, huomioon on otettava oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain säännösten lisäksi omaa identiteettiään selvittävän henkilön perus- ja ihmisoikeudet. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvattuun yksityiselämän suojaan kuuluu yksilön oikeus tuntea biologinen syntyperänsä ja saada selvitetyksi, kuka hänen biologinen isänsä on. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että yksityiselämän suojaan kuuluu, että jokaisen tulee voida selvittää seikat, jotka koskevat hänen identiteettiään ihmisenä, sillä tätä koskevilla tiedoilla on merkitystä ihmisen persoonallisuuden muotoutumisessa (Mikulic v. Kroatia, tuomio 7.2.2002, kohta 54). Oikeus identiteettiin, mikä sisältää oikeuden tuntea syntyperänsä, on olennainen osa yksityiselämän käsitettä (Jäggi v. Sveitsi, tuomio 13.7.2006, kohta 37 sekä Pascaud v. Ranska, tuomio 16.6.2011, kohta 59). Sopimusvaltiolla on positiivinen velvollisuus turvata oikeus biologisen syntyperän selvittämiseen yksityiselämän suojan edellyttämällä tavalla (Mikulic v. Kroatia, kohta 57). Ihmisoikeustuomioistuin on todennut, ettei ihmisen tarve biologisen syntyperänsä selvittämiseen vähene ajan myötä, vaan päinvastoin. Tämän identiteettikysymyksen kannalta myös vastakkaisten intressien punninta on rajattua ja ankaraa, eikä esimerkiksi väitetyn biologisen vanhemman kuolemaa ja siitä aiheutuvaa tarvetta kajota vainajan ruumiiseen ole pidetty varteenotettavana esteenä biologisen totuuden selvittämiselle (Jäggi v. Sveitsi, kohdat 38-44).

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on edellä mainitussa isyyden vahvistamista koskevassa ratkaisussa Jäggi v. Sveitsi 13.7.2006 katsonut Sveitsin loukanneen vuonna 1939 syntyneen valittajan yksityiselämän suojaa, kun Sveitsin liittovaltion tuomioistuin ei ollut suostunut valittajan hakemukseen, että hänet oikeutettaisiin avaamaan vuonna 1976 kuolleen mahdollisen isänsä hauta vastoin vainajan omaisten tahtoa, jotta DNA-näyte voitaisiin ottaa. Kyseistä miestä vastaan oli aikoinaan nostettu isyyskanne, joka oli vuonna 1948 hylätty, mutta valittaja ei pitänyt päätöstä oikeana. Ihmisoikeustuomioistuimen mielestä valittajan oikeus tietää periytymisestään kuului selvästi ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa tarkoitetun yksityiselämän alaan. Yksityiselämä käsitti henkilökohtaiseen identiteettiin liittyvät olennaiset seikat, joista osa oli hänen vanhempansa identiteetti. Valittaja oli avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi, joka yritti saada oikeusteitse varmuuden vanhemmastaan. Hänen nostamansa oikeudenkäynti koski yksinomaan hänen ja hänen otaksutun isänsä biologisen siteen vahvistamista eikä lainkaan hänen perintöoikeudellisia intressejään. Niin ollen periytymisen vahvistaminen ja valittajan yksityiselämän suoja liittyivät välittömästi toisiinsa (kohdat 25-26).

Ratkaisun mukaan asia tuli ratkaista eri tahojen intressipunninnan perusteella (kohta 39). Ihmisoikeustuomioistuimen mielestä vainajan oikeus nauttia hautarauhasta ei ollut ratkaiseva seikka, sillä tapauksessa hauta olisi hävitetty jo vuonna 1997, jollei valittaja olisi jatkanut sen vuokra-aikaa. Myöskään vainajan perheen jäsenten intressit eivät olleet painavia, sillä he eivät olleet esittäneet sellaisia filosofisia tai moraalisia syitä, joiden vuoksi DNA-näytettä ei voitu ottaa. Julkista intressiä, joka olisi estänyt haudan avaamisen, ei myöskään tapauksessa ollut, koska näytteen ottaminen ei enää voinut aiheuttaa muutoksia väestörekisteriin eikä vaikuttaa perimykseen (kohdat 41-43). Näin ollen haudan avaamiseen olisi tullut suostua, koska se oli tärkeää, jotta valittaja voisi toteuttaa oikeutensa tietää alkuperänsä.

Omana arvionaan hovioikeus totesi, että, sen on lähtökohtaisesti pyrittävä ihmisoikeusmyönteiseen ja perustuslainmukaiseen tulkintaan niin yksittäiseen säännökseen perustuvaa harkintavaltaa käyttäessään kuin myös silloin, kun ihmisoikeusvelvoite näyttää poikkeavan lain säännöksestä. Perustuslain 106 § koskee sitä vastoin sanamuotonsa mukaan vain lain ja perustuslain välistä ilmeistä ristiriitaa ratkaistavana olevassa lainkäyttöasiassa. Jos ihmisoikeusvelvoitteen ja lain välillä on ristiriita, jota ei voida tulkinnan keinoin ratkaista ihmisoikeusvelvoitteen edellyttämällä tavalla, on arvioitava ensiksikin sitä, merkitseekö ihmisoikeusvelvoitteen vastaisuus samalla myös perustuslain vastaisuutta, ja toiseksi sitä, onko perustuslainvastaisuus ilmeistä. Perustuslain esitöiden mukaan kyseinen säännös tulee sovellettavaksi vasta silloin, jos lain ja perustuslain välistä ristiriitaa ei ole mahdollista poistaa perustuslainmukaisen tai perusoikeusmyönteisen tulkinnan avulla (HE 1/1998 vp s. 164 ja PeVM 10/1998 vp s. 31).

Hovioikeus totesi, että oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n 1 ja 2 momentti on kirjoitettu niin ehdottomaan ja yksiselitteiseen muotoon, ettei se jätä sijaa joustavalle ja perustuslakimyönteiselle tulkinnalle. Sanottu laki on säädetty ihmisoikeussopimuksen voimaantulon jälkeen 1.1.2005, mutta edellä selostettu ihmisoikeustuomioistuimen asiaa koskeva Jäggi-ratkaisu on annettu lain voimaantulon jälkeen 13.7.2006. Kun otetaan huomioon, että ihmisoikeussopimus saa sisältönsä jatkuvasti kehittyvän soveltamiskäytännön kautta, kotimaisen lainsäädännön ja ihmisoikeussopimuksesta johtuvien periaatteiden välistä ristiriitaa ei ole perusteltua ratkaista vain vertaamalla lakien voimaantuloajankohtia (ks. KKO 2012:11 kohta 22).

Hovioikeus jatkoi, että ihmisoikeustuomioistuimen tulkinnan mukaan este haudan avaamisesta isyyden selvittämiseksi saattaa johtaa 8 artiklassa tarkoitetun yksityiselämän suojan loukkaukseen, jos valittaja ei voisi toteuttaa oikeuttaan tietää alkuperänsä.

Hovioikeus totesi, että laki ei siis mahdollista tuomioistuimen määräyksen antamista näytteen ottamiseksi tilanteessa, jossa tutkittava henkilö on kuollut ja hänet on haudattu, eikä hänestä ole saatavilla aiemmin otettua kudosnäytettä tai että käytettävissä ei ole hänestä aiemmassa tutkimuksessa saatuja tietoja. Vaikka lain 6 ja 7 § mahdollistaa määräyksen antamisen kuolleen miehen vanhempien ja muiden sukulaisten tutkimiseksi, ei se näidenkin henkilöiden ollessa kuolleita mahdollista määräyksen antamista haudatusta tutkittavasta. Lain esitöissä (HE 56/2004 vp s. 13) on tältä osin perusteluina viitattu lakiesityksen lausunnonantajien enemmistön näkemykseen, jossa on korostettu hautarauhan suojaamiseen ja vainajien kunnioitukseen liittyviä seikkoja.

Lopputuloksena hovioikeus päätyi seuraavaan:

Hovioikeus toteaa, että eduskuntalain säännöksen syrjäyttäminen lakia sovellettaessa edellyttää, että on olemassa ristiriita perustuslain kanssa ja että ristiriita on ilmeinen. Tulkittaessa perustuslain 10 §:ää yhdenmukaisesti ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan kanssa ristiriita on olemassa siltä osin kuin oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annettu laki estää yksityiselämän suojan toteutumisen asettamalla ehdottoman esteen tutkimusta koskevan määräyksen antamiseksi haudatusta vainajasta, joka siis sulkee henkilöltä itsestään riippumista syistä tosiasiallisen mahdollisuuden saada biologinen syntyperänsä oikeusteitse selvitetyksi ja todetuksi. Tältä osin ristiriita on myös perustuslain 106 §:ssä edellytetyllä tavalla ilmeinen.

Tämän jälkeen hovioikeus korosti, että kyse on yksittäistapausta koskevasta poikkeuksesta. Käsiteltävään ratkaisuun liittyen hovioikeus kirjoittaa ottaneensa huomioon, että X on ollut haudattuna jo 34 vuotta. Hovioikeus katsoi, että oikeus nauttia hautarauhasta ei ajankulumisen vuoksi tässä tapauksessa muodosta ratkaisevaa seikkaa. X:n perheenjäsenten intressit eivät myöskään olleet tutkimuksen määräämistä vastaan puhuvia seikkoja, koska he kaikki ovat kuolleet. Toisaalta asiassa ei myöskään ollut sellaista julkista intressiä, joka estäisi haudan avaamisen, koska näytteen ottaminen ei voi enää isyyslain 67 §:n mukaan vaikuttaa perimykseen. Se, että X:n sisaren tyttärestä D:stä sekä A:sta ja hänen äidistään Y:sta otettujen verinäytteiden perusteella asiassa on 30 prosentin todennäköisyys siihen, että A on D:n serkku, puoltaa osaltaan määräyksen antamista asian selvittämiseksi.

Hovioikeus vahvisti A:lla olevan oikeus saada hauta avatuksi ja määräsi kudosnäytteen otettavaksi isyystutkimusta varten.

15. Tapaus on jälleen kerran hyvä osoitus siitä kuinka ongelmalliseksi isyyslainsäädäntö on Suomessa muodostunut. Kyse ei ole pelkästään perhe- ja perintöoikeudellisesta ongelmallisuudesta vaan lainsäädäntään liittyy monia prosessuaalisia ongelmia lähtien siitä, että kanneoikeutta on rajoitettu, joka jo sinällään on arveluttavaa EIS 6 artiklan kannalta (access to court). Tässä käsitellyssä tapauksessa ongelmat liittyivät todistelun rajoittamiseen. Lakia säädettäessä on hautarauha asetettu syntyperän selvittämisintressin edelle.

16. Lopputulokseen on tosiasiassa vaikuttanut se, että EIT:n oikeuskäytäntö on kehittynyt, eikä lakia säädettäessä ole voitu ottaa huomioon tulevaa kehitystä. Tämä on osin näköharha. Kun uusi isyyslaki säädettiin esityksen HE 91/2014 pohjalta, oli em. Jäggi-tapaus hyvin tiedossa. Sen olemassaolosta huolimatta hallitus ei esittänyt muutosta isyystutkimuslakiin tältä osin. Kyseiseen lakiin esitettiin kyllä muita muutoksia.

17. Kun uusi isyyslaki oli eduskunnan käsittelyssä, kiinnitettiin siellä huomiota hautarauhan merkitykseen. Olin itse lakivaliokunnassa kuultavana kun sen nykyinen puheenjohtaja, kansanedustaja Kari Tolvanen ihmetteli hautarauhalle asetettu suojaa ja kertoi millaisella tekniikalla kudosnäytteet ovat otettavissa haudatusta ilman, että hautaa varsinaisesti avataan. Tolvanen oli valittu eduskuntaan hänen ollessa Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön johtajan tehtävässä ja hän tunsi hyvin kyseiset tekniikat.

18. Tapaus avaakin mielenkiintoisen näkökulman perusoikeuksien valvontaan tilanteessa, jossa hallitus päättää olla esittämättä muutosta johonkin säännökseen, jolla on vaikutus muutettavaan tai säädettävään lakiin. Ulottuuko perustuslakivaliokunnan tutkimistehtävä myös asiaan liittyviin muihin säännöksiin, joita ei esitetä muutettaviksi ja jotka eivät sen vuoksi sisälly lausuttavana olevaan lakiesitykseen? 

19. Perustuslakivaliokunnan lausunnossa PeVL 5/1999 s. 6, kiinnitettiin huomiota siihen, että lausuttavana oleva hallituksen esitys vaikuttaa sellaisen säännöksen soveltamisalaan, jota ei esitetty muutettavaksi. Kyse oli säätelyn kohteena olleen poliisin peitetoiminnan suhteesta aiemmin säädettyyn ja esitykseen kuulumattomaan poliisin vaitiolo-oikeuteen.

20. Perustuslakivaliokunta ei lausunnossaan esityksestä HE 91/2014 puuttunut siihen, että hautarauhan suoja ylittää syntyperän selvittämisintressin. Hyväksyessään aiempaa laajemman mahdollisuuden isyyden selvittämiseen perustuslakivaliokunta tosiasiallisesti hyväksyi sen, että tällainen kanne on vaikea ajaa erilaisten rajoitusten vallitessa.

21. Helsingin hovioikeus ei ole asiaan kiinnittänyt huomiota vaan selostaa ainoastaan isyydenselvittämislain esitöitä yli kymmenen vuoden takaa. Siten hovioikeuden ei tarvinnut arvioida oliko perustuslakivaliokunta vuonna 2014 tosiasiallisesti hyväksynyt hautarauhan vahvan suojan perustuslain mukaiseksi EIT:n oikeuskäytännöstä huolimatta.

22. Tapaukseen sisältyy jälleen myös siviilioikeuden ja perusoikeuksien välinen jännite. Eräät siviilioikeustutkijat ovat arvostelleet sitä, että perustuslaki ja perusoikeudet ulottavat vaikutuksensa ihmisten välisiin suhteisiin. He näkisivät riittäväksi, että valtio ottaisi omassa toiminnassaan ihmisoikeudet huomioon. Helsingin hovioikeus asettui toiselle kannalle. Oli asiasta mitä mieltä tahansa, tosiasia on se, että tuomioistuimissa voi myös yksityisten välisissä riita-asioissa menestyä ihmisoikeusargumenteilla.

23. Helsingin hovioikeuden ratkaisukokoonpanoon kuuluivat hovioikeudenneuvokset Timo Ojala, puheenjohtajana, ja Arja Mäki sekä asessori Kari Tolttila. Hovioikeus kumosi Helsingin käräjäoikeuden (käräjätuomari Hanna Holst) 15.12.2016 antaman päätöksen, jossa katsotiin, että oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annettu laki ei mahdollista näytteen ottamista jo haudatusta henkilöstä.

HelHO 2017:15

Hovioikeuden ratkaisusta antama tiedote