400. KKO 2026:11. Korkein oikeus poisti kantelusta työtuomioistuimen tuomion väittämistaakkaa koskevan säännöksen vastaisena

1. Työtuomioistuin on työeht0- ja virkaehtosopimuksia koskevia riita-asioita ratkaiseva erityistuomioistuin. Sen tuomioihin ei voida hakea muutosta, mutta korkein oikeus voi purkaa tai kanteluteitse poistaa työtuomistuimen tuomion samoin edellytyksin kuin muidenkin tuomoistuinten tuomioista on oikeudenkäymiskaaren (OkK) 31 luvussa säädetty. Kommentoitavassa tapauksessa on kyse tällaisesta kantelusta.

2. Tarkemmin sanottuna kysymys on työtuomioistuimen  27.12.2024 antaman tuomion TT 2024:64 poistamisen edellytyksistä, kun tuomioistuin ei ole noudattanut OK 24 luvun 3 §:n 2 momentissa säädettyä väittämistaakkasäännöstä. Mainitun lainkohda mukaan asiassa, jossa sovinto on sallittu, tuomiota ei saa perustaa seikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai vastustamisensa tueksi vedonnut. OK 24 luvun 3 §:ssä tarkoitetaan seikalla oikeusseuraamuksen kannalta välittömästi ratkaisuun vaikuttavaa tosiasiaa eli niin sanottua oikeustosiseikkaa. Seikkaan vetoamisella tarkoitetaan puolestaan sitä, että asianosainen tuo seikan esiin nimenomaan tarkoituksin saada se ratkaisun perusteeksi. Jos tällaiseen seikkaan ei vedota, tuomioistuin ei voi perustaa tuomiotaan siihen siinäkään tapauksessa, että seikka muutoin tulisi asiassa esille tai olisi tuomioistuimen tiedossa.

3. Tapauksessa työntekijäjärjestö A vaati työtuomioistuimessa vireille panemassaan kanteessaan, että työnantajayhtiö B:n vahvistetaan irtisanoneen työntekijä C:n työsopimus työehtosopimuksen osana olevan irtisanomissuojasopimuksen vastaisesti ja että B velvoitetaan suorittamaan C:lle mainitun sopimuksen mukainen korvaus.

4. B katsoi vastauksessaan, että irtisanomiselle oli ollut asiallinen ja painava syy. C oli irtisanomishetkellä ollut lähes kaksi vuotta sairauslomalla ja perustellusti oli voitu arvioida C:n työkyvyttömyyden jatkuvan vastaisuudessakin.

5. Asiaa on työtuomioistuimessa käsitelty ensin kirjallisessa ja suullisessa vlmistelussa ja tämän jälkeen 12.9.2024 toimitetussa pääkäsittelyssä. Tämä jälkeen työtuomioistuin pyysi 5.11.2024 omasta aloitteestaan A:lta ja B:ltä lausumat yhdenvertaisuuslain 15 §:n merkityksestä asiassa. 

6. A vetosi lausumassaan siihen, että C:llä oli ollut yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettu vamma. B katsoi lausunnossaan, että asiassa ei tullut viran puolesta arvioida C:n sairautta vammaisuutena, koska kanteessa ei ollut tällaiseen seikkaan vedottu, eikä siihen enää pääkäsittlyn jälkeen voitu vedota. Tuomiota ei siten voitu perustaa vammaisuuteen.

7. Lausumat saatuaan työtuomioistuin, jonka kuusijäsenisen kokoonpanon puheenjohtajana toimi työtuomioistuimen presidentti, antoi asiassa kanteen hyväksyvän tuomion, jossa se katsoi C:n sairautensa pitkittymisestä johtuen saavan suojaa myös vammaisten henkilöiden syrjintäkieltojen perusteella. Asiallista ja painavaa syytä työsopimuksen irtisanomiseen ei katsottu olevan muun muassa siksi, että B ei ollut selvittänyt mahdollisuutta yhdenvertaisuuslain 15 §:ssä tarkoitettuihin kohtuullisiin mukautuksiin C:n työhön paluun mahdollistamiseksi; yksityiskohtaiset työtuomioistuimen perustelut mainitaan KKO:n ratkaisuselosteen kohdassa 6. Työtuomioistuimen ratkaisu TT 2024:64 on julkaistu Finlexissä numerolla TT 2024:64, mutta se on korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen poistettu sieltä.

8. B kanteli työtuomioistuimen tuomiosta korkeimmalle oikeudelle ja vaati sen poistamista edellä kohdassa 6 mainitulla perusteella. Korkein oikeus on arvioinut työtuomioistuimen menettelyä seiraavasti (ratkaisun kohdat 15-21): 

(15). B on katsonut, että sillä oli ollut asiallinen ja painava syy työsopimuksen irtisanomiseen, ja vedonnut edellä kohdasta 2 ilmenevästi C:n pitkäaikaiseen sairauspoissaoloon ja työkyvyn palautumisen epävarmuuteen.

(16) A on riitauttanut B:n vetoaman oikeustosiseikaston perustellen kannettaan sillä, että ennen työsopimuksen irtisanomista C:n työkyky oli palautumassa lääkityksen ja hoidon avulla ja että C:n työkyky oli palautunut irtisanomisajalla siten, että irtisanominen olisi tullut peruuttaa. Kanteen perusteeksi ei sitä vastoin ole esitetty, että C:llä olisi ollut yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettu vamma eli tarkemmin määriteltynä sellainen pitkäaikaisista fyysisistä, henkisistä tai psyykkisistä vaurioista johtuva työkyvyn rajoite, joka vuorovaikutuksessa erilaisten esteiden kanssa voi estää asianomaisen henkilön täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisen työelämään yhdenvertaisesti muiden työntekijöiden kanssa. (Ks. vamman käsitteestä esimerkiksi unionin tuomioistuimen tuomio 11.4.2013, HK Danmark, yhdistetyt asiat C-335/11 ja C-337/11, EU:C:2013:222, 38 kohta ja tuomio 1.12.2016, Daouidi, C-395/15, EU:C:2016:917, 45 kohta.)

(17)  Korkein oikeus katsoo, että työntekijän vammaisuutta on pidettävä asiassa välittömästi ratkaisuun vaikuttavana seikkana eli oikeustosiseikkana arvioitaessa asiallista ja painavaa syytä irtisanomiseen sekä mahdollisen vahingonkorvauksen määrää. Koska vammaisuus merkitsee lisäystä työnantajan vetoamaan oikeustosiseikastoon työntekijän eduksi, työntekijäpuolen pitää vedota siihen kohdasta 9 ilmenevällä tavalla, jotta tuomioistuin saa perustaa tuomionsa siihen.

(18) A on vedonnut C:n vammaisuuteen kanneperusteena vasta lausumassaan pääkäsittelyn jälkeen työtuomioistuimen kiinnitettyä lausumapyynnöllään tähän näkökohtaan asianosaisten huomiota. Toisin kuin työtuomioistuin on katsonut, sen tekemässä arvioinnissa työntekijän vammaisuudesta ei ole ollut kysymys ainoastaan asianosaisten asiassa tekemien vaatimusten ja niiden tueksi esitettyjen seikkojen ja pääkäsittelyssä esitetyn oikeudenkäyntiaineiston oikeudellisesta arviosta.

(19) Työtuomioistuimen pääkäsittelyn jälkeinen prosessinjohto on edellä todetuilla perusteilla perustunut siihen virheelliseen lähtökohtaan, että vammaisuudessa olisi kysymys ollut vain asiaan liittyvästä oikeudellisesta arvioinnista asiassa vedottujen oikeustosiseikkojen pohjalta. Lisäksi Korkein oikeus toteaa, että prosessinjohdon edellytyksiä arvioitaessa olisi tullut ottaa huomioon vaihe, johon oikeudenkäynti on edennyt, ja se, onko oikeudenkäyntiaineiston rikastumiseen mahdollisesti johtavaan prosessinjohtoon ollut A:n kanteensa perusteeksi vetoamien seikkojen pohjalta edellytyksiä.

(20) A on vedonnut vammaisuuteen oikeustosiseikkana vasta pääkäsittelyn jälkeen työtuomioistuimen prosessinjohtotoimen johdosta antamassaan lausumassa. Huomioon ottaen edellisessä kohdassa lausuttu työtuomioistuin ei olisi saanut perustaa ratkaisuaan vammaisuuteen, kun siihen ei ollut vedottu asian valmistelussa ja pääkäsittelyssä. Näin tehdessään työtuomioistuin on menetellyt virheellisesti.

(21) Tuomion perustelujen perusteella työtuomioistuimen selvitetyksi katsoma vammaisuus ja siten menettelyssä tapahtunut virhe on osaltaan vaikuttanut siihen, ettei työsopimuksen irtisanomiselle ole katsottu olleen asiallista ja painavaa perustetta, sekä tuomitun korvauksen määrään. Työtuomioistuimen tuomion poistamiselle oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla on siten perusteet.

(22)  Oikeudenkäynnissä on tapahtunut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu menettelyvirhe. Työtuomioistuimen tuomio on sen vuoksi poistettava ja asian käsittelyä jatkettava työtuomioistuimessa. 

9. Korkein oikeus poisti työtuomistuimen tuomion ja palautti asian työtuomioistuimeen, jonka on omasta aloitteestaan otettava asia uudelleen käsiteltäväksi ja meneteltävä siinä lain mukaan.

https://www.finlex.fi/fi/oikeuskaytanto/korkein-oikeus/ennakkopaatokset/2026/11

10. Työtuomioistuin on selkeästi perustanut ratkaisunsa työntekijän vammaisutten eli sellaiseen oikeustosiseikkaan, johon kantaja ei ollut kanteensa tueksi vedonnut. Kyse on siten väittämistaakkanormin rikkomissta eikä, kuten työtuomioistuin on katsonut, vain asiaan liittyvästä oikeudellisesta arvioinnista asiassa vedottujen oikeustosiseikkojen pohjalta. Väittämistaakkaa on noudatettava myös asoissa, joissa riitakysymykseen sovelletaan pakottavaa lainsäännöstä (KKO:n perustelujen kohta 9).

11. Kuten korkein oikeus on todennut (kohta 19), työtyomioistuin ei ole voinut käyttää prosessinjohtovaltuuksiaan eli pyytää asianosaisilta lausumaa asian pääkäsittelyn päättymisen jälkeen. Tuomioistuimen ja tuomarin materiaaalista prosessinjohtoa eli kyselyoikeutta tulee nimittäin käyttää viimeistään pääkäsittelyssä ja mieluimmin jo asian valmistelussa. Oikeudenkäyntiaineiston rikastamiseen tähtävään prosessinjohtoa on sitä paitsi lähtökohtaisesti suhtauduttava piddättyvästi myös työoikeudellisisssa riita-asioissa.

12. Työtuomioistuin näyttää ottaneen korkeimman oikeuden ratkaisusta onkeensa niin kirjaimellisesti, että se on poistanut verkkosivuiltaan ja myös Finlex-rekisteristä ratkaisun TT 2024:64 kokonaan, vaikka se oli siihen alunperin otettu. Tätä korkeimman oikeuden ratkaisu tuomion poitamisesta ei luonnollisesti ole tarkoittanut. Työtuomioistuimen olisi siten tullutt säilyttää ratkasunsa "kirjoissa ja kansissa", vaikka sitä ei voitu noudattaa ja panna täytänöön. 

13. Työtuomioistuimen vakiokokoonpanoon kuuluu kaksi ammattituomaria eli puhenjohtajana joko presidentti tai työtuomioistuinneuvos, ja viisi jäsentä. Näistä neljästä jäsenistä kahden tulee olla työnantajapuolelta ja kahden palkansaajapuolelta. Voimassa olevaa vuoden 2016 tuomioistuinlakia säädettäessä jotkut pitivät tällaista etujärjestöpainotteista tuomioistuimen kokoonpanoa perustuslain eli tarkemmin sanottuna tuomioistuimelta edellytettävän riippumattomuusvaatimuksen vastaisena. Eduskunnan perustuslakivaliokunta oli kuitenkin toisella kannalla eikä työtuomioistuimen kokoonpanoa muutettu.

14. Työtuomioistuimen jäsenet tuntevat varmasti  hyvin työsopimulain ja työehtojuridiikan kysymykset. Sen jäseniltä olisi lisäksi edellytettävä myös hyvää prosessioikeuden tuntemusta, jotta tuomioistuimen käsittelyssä vältyttäisiin selvästi lainvastaisilta menettelyiltä esimerikiksi väittämistaakkasäännöksen soveltamisessa. Ratkaisu KKO 2026:11 osoittaa, että työtuomioistuimen jäsenten olisi syytä osallistua prosessioikeuden täydennyskoulutukseen. 

 

 

 

 

279. Huumerikollinen välttyi rangaistuksen tuntuvalta korottamiselta tiukkojen tuomionpurkusäännösten takia. KKO 2022:19

1. Korkein oikeus (KKO ) antoi eilen 17.3. merkittävän ennakkopäätöksen rikostuomion purkamista koskevassa asiassa (KKO 2022:19). Ratkaisu on lainmukainen, mutta sotii selkeästi yleistä oikeustajua vastaan.  Katsotaanpa, mistä tapauksessa on kysymys.

2. KKO:n päätöksestä julkaiseman ratkaisuselosteen otsikko kuuluu näin :

A:n syyksi oli lainvoiman saaneella tuomiolla luettu törkeä huumausainerikos. Syyttäjä vaati tuomion purkamista A:n vahingoksi, koska syyttäjän mukaan A:n tekemän huumausainerikoksen kohteena oli ollut merkittävästi suurempi määrä huumausainetta ja uuden selvityksen perusteella oli todennäköistä, että A olisi tuomittu olennaisesti ankarampaan rangaistukseen.

Korkein oikeus katsoi, että lainvoimaista tuomiota ei voitu oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla purkaa, vaikka tekoa arvioitaisiin rangaistuksen mittaamisessa aikaisempaa olennaisesti ankarammin, kun tekoon ei tulisi sovellettavaksi ankarampi rangaistussäännös kuin hakemuksen kohteena olevassa tuomiossa. Syyttäjän hakemus hylättiin.

 Helsingin käräjäoikeuden lainvoimainen tuomio 15.12.2020

3.  Helsingin käräjäoikeudessa vuonna 2020 käsitellyssä asiassa syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta muun ohella törkeästä huumausainerikoksesta. Käräjäoikeudessa 26.11.2020 vireille pannun syytteen mukaan A oli 14.7.–16.10.2020 yhdessä ja yksissä tuumin kahden muun syytetyn kanssa yhteiseen lukuun laittomasti levitystarkoituksessa pitänyt hallussaan amfetamiinia useita kiloja ja kokaiinia useita satoja grammoja. Edellä mainituista määristä A ja kaksi muuta vastaajaa olivat yhdessä ja yksissä tuumin sekä yhteiseen lukuun laittomasti myyneet ja levittäneet amfetamiinia noin 3 000 grammaa ja kokaiinia noin 715 grammaa. 

4. Käräjäoikeus oli 15.12.2020 antamallaan hakemuksen kohteena olevalta osalta lainvoimaisella tuomiolla tuominnut A:n muun ohella törkeästä huumausainerikoksesta 3 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus on syytteen enemmälti hyläten katsonut selvitetyksi, että A on 14.7.–28.8.2020 yhdessä toisen vastaajan kanssa pitänyt levitystarkoituksessa hallussaan 556 grammaa amfetamiinia ja 192,2 grammaa kokaiinia, mistä määrästä A on yhdessä toisen vastaajan kanssa myynyt ja levittänyt kokaiinia 122 grammaa. A:n syyksi on luettu myös syytteessä mainittujen eräiden muiden huumausaineiden hallussapito syytteen mukaisesti. Käräjäoikeuden tuomio sai lainvoiman, koska siitä ei valitettu hovioikeuteen.

KKO:lle tehty purkuhakemus

5. Syyttäjät ovat olivat KKO:lle 13.10.2021 toimitetussa hakemuksessa ja 2.12.2021 toimitetussa hakemuksen täydennyksessä vaatineet, että käräjäoikeuden tuomio puretaan oikeudenkäymiskaaren (OK) 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla. Käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen suoritetussa esitutkinnassa oli näet ilmennyt, että A:n on syytä epäillä yhdessä muiden henkilöiden kanssa tuoneen maahan ja pitäneen hallussaan levitystarkoituksessa ainakin noin 40 kilogrammaa amfetamiinia, noin 10 kilogrammaa kokaiinia sekä ainakin 1,4 kilogrammaa metyleenidioksimetamfetamiinia (MDMA). Hakemuksessa ja sen täydennyksessä on selostettu sitä, miten A:n epäillään uuden selvityksen perusteella yhdessä muiden henkilöiden kanssa pitäneen hallussaan mainittuja huumausaineita ja levittäneen niitä. Rikoksen epäilty tekoaika on 11.9.2019–1.6.2021.

5. Syyttäjät ovat katsoneet, että käräjäoikeuden 15.12.2020 antaman tuomion oikeusvoima estää tutkimasta A:ta vastaan esitettävän uuden laajemman rangaistusvaatimuksen, koska ilmi tullut uusi rikollinen menettely on samaa rikosta jo tuomitun teon kanssa. Syyttäjät ovat todenneet, että uusien tietojen ja todisteiden perusteella A:n syytteen olisi tullut koskea merkittävästi suurempaa huumausainemäärää kuin purettavaksi vaaditussa tuomiossa on luettu A:n syyksi. Rikosnimike ei olisi muuttunut, mutta teko tai teot sekä seuraamus olisivat syyksi luettaessa muuttuneet merkittävästi. Hakemuksessa on katsottu, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukainen rangaistus A:lle uuden selvityksen perusteella syyksi luettavasta teosta olisi 10 vuoden vankeusrangaistus.

Sovellettava säännös ja korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana oleva kysymys

6. OK 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn vahingoksi purkaa, jos kysymyksen ollessa rikoksesta, josta säännöllisen rangaistusasteikon mukaan voi seurata ankarampi rangaistus kuin kaksi vuotta vankeutta, vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole aikaisemmin esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn tuomitsemiseen rikoksesta tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä.

7. KKO:ssa oli ratkaistavana ensin se, täyttyykö asiassa hakemuksessa esitettyjen tietojen perusteella edellä mainitun lainkohdan mukainen vaatimus siitä, että rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä. Tämä arviointi oli ensisijainen verrattuna niihin lainkohdan soveltamisedellytyksiin, joiden mukaan hakemuksen tueksi vedottujen seikkojen ja todisteiden tulee olla uusia, sekä sen arviointiin, olisivatko kyseiset seikat tai todisteet todennäköisesti johtaneet toiseen lopputulokseen.

Esityöt ja oikeuskäytäntö

8. Edellä mainittua säännöstä koskevissa esitöissä on todettu, että tuomion purkamisen syytetyn vahingoksi olisi rajoituttava koskemaan yleisen edun kannalta arveluttavimpia tapauksia ja että tuomio olisi eräissä tapauksissa voitava purkaa syytetyn vahingoksi myös uuden tosiasia-aineiston perusteella. Mahdollisuus tuomion purkamiseen olisi tällöin kuitenkin rajoitettava koskemaan vain törkeähköjä rikoksia, minkä lisäksi purun edellytyksenä tulisi olla, että uusi todistusaineisto jutussa esitettynä todennäköisesti olisi johtanut syytetyn tuomitsemiseen rikoksesta tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä. Riittävää ei olisi, että uusi todistusaineisto olisi aiheuttanut sen, että syytetty olisi käytetyn rangaistusasteikon puitteissa tuomittu ankarampaan rangaistukseen. (HE 14/1958 vp s. 9–10.)

9. KKO on ratkaisussaan KKO 1966 II 127 katsonut, ettei aiempaa lainvoimaista tuomiota voitu purkaa OK 31 luvun 9 §:n nojalla, kun uusi selvitys ei olisi johtanut siihen, että vastaajan rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä, vaan siitä olisi voinut seurata ainoastaan vastaajan tuomitseminen saman lainkohdan nojalla ehkä pidempään rangaistukseen kuin hänet jutussa oli tuomittu.

10. Ratkaisussa KKO 1981 II 75 katsottiin, ettei lainvoimaista tuomiota ollut syytä purkaa, kun vastaajalle uudessa oikeudenkäynnissä ankarampaa rangaistussäännöstä sovellettaessa tuomittava rangaistus ei todennäköisesti olisi olennaisesti ankarampi kuin aiemmin tuomittu rangaistus ja kun uuden oikeudenkäynnin vireille tuleminen pitkän ajan kuluttua lainvoimaisen tuomion antamisen jälkeen aiheuttaisi vastaajalle kohtuutonta haittaa. Ratkaisussa KKO 2000:126 katsottiin, ettei lainvoimaista tuomiota tullut purkaa vastaajan vahingoksi, kun asiassa oli ilmeistä, ettei vastaajaa olisi voitu toisenlaisenkaan syyksilukemisen perusteella tuomita syyntakeettomuuden vuoksi rangaistukseen.

11. KKO on ratkaisullaan 29.5.2015 nro 1051 purkanut käräjäoikeuden tuomion vastaajan vahingoksi asiassa, jossa syytteet törkeästä huumausainerikoksesta oli käräjäoikeudessa hylätty. Alkuperäisen syytteen mukaan vastaaja oli pitänyt hallussaan 81,3 grammaa kokaiinia. Myöhemmässä esitutkinnassa oli käynyt ilmi, että vastaaja olisi pitänyt hallussaan kokaiinia suuremman määrän eli 2 kilogrammaa. KKO purki käräjäoikeuden tuomion syyttäjän hakemuksesta vastaajan vahingoksi.

Korkeimman oikeuden perustelut ja johtopäätökset

12. Lainvoimainen tuomio voidaan edellä selostetun oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan sanamuodon mukaan purkaa syytetyn vahingoksi rangaistusasteikon enimmäisrangaistusta koskevien ja muiden edellytysten täyttyessä ensinnäkin, jos syyte on purettavaksi vaaditussa tuomiossa hylätty. Toiseksi tuomio voidaan purkaa myös silloin, kun purkuhakemuksen kohteena olevassa tuomiossa vastaaja on tuomittu, mutta hakemuksessa vedotaan ankarampaan rangaistussäännökseen, jolloin vertailu tehdään purettavaksi vaaditussa tuomiossa sovelletun ja purkuhakemuksessa vedotun rangaistussäännöksen välillä. Tällöin lainvoimainen tuomio on mahdollista purkaa, kun esitetyn uuden selvityksen perusteella lainvoimaisen tuomion kohteena ollutta tekoa tulisi arvioida toisen lainkohdan nojalla, jonka rangaistusasteikko on purettavaksi vaaditussa tuomiossa sovelletun rangaistussäännöksen mukaista rangaistusasteikkoa olennaisesti ankarampi.

13. Korkein oikeus toteaa, että puheena olevan säännöksen sanamuodon mukainen tulkinta voi joissakin tilanteissa johtaa sattumanvaraisiin ja yhdenvertaisen kohtelun vastaisiin lopputuloksiin. Tuomion purkaminen on säännöksen nojalla mahdollista esimerkiksi silloin, kun vastaaja on tuomittu perustekomuodon mukaisesta teosta ja uuden selvityksen perusteella hänet voitaisiin tuomita saman rikoksen törkeästä tekomuodosta. Sen sijaan tuomion purkaminen ei ole säännöksen sanamuodon perusteella mahdollista, jos purettavaksi vaaditussa tuomiossa ja purkuhakemuksessa esitetyssä tilanteessa sovellettaisiin samaa rangaistussäännöstä, vaikka uuden selvityksen perusteella tuomittava rangaistus saattaisi tosiasiallisesti olla huomattavasti ankarampi kuin purettavaksi vaaditussa tuomiossa on tuomittu.

14. Viimeksi mainittu soveltamistilanne on merkityksellinen erityisesti silloin, kun rangaistussäännöksen rangaistusasteikko on poikkeuksellisen laaja, kuten nyt kysymyksessä olevassa törkeässä huumausainerikoksessa. Kun törkeässä huumausainerikoksessa rangaistusasteikko ulottuu yhdestä vuodesta kymmeneen vuoteen vankeutta, uuden selvityksen vaikutus tuomittavaan rangaistukseen voi olla selvästi olennaisempi kuin perustekomuodon ja törkeän tekomuodon soveltamisen välinen ero useissa muissa rangaistussäännöksissä. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun tullessa voimaan huumausainerikoksen rangaistusasteikko oli sakosta neljään vuoteen vankeutta (laki huumausaineista 572/1956) eikä törkeää tekomuotoa varten ollut säädetty erillistä rangaistussäännöstä.

15. Hakemuksen kohteena olevassa tuomiossa A:n syyksi on luettu törkeä huumausainerikos ja tuomittu yhteinen rangaistus on ollut 3 vuotta 10 kuukautta vankeutta. Hakemuksessa on vedottu siihen, että myöhemmin selvitetyssä A:n menettelyssä on kysymys törkeästä huumausainerikoksesta, josta huumausaineen laatua ja määriä koskevien uusien tietojen perusteella syytteen olisi tullut koskea huomattavasti suurempia määriä huumausaineita ja teosta tulisi syyttäjän käsityksen mukaan tuomita enimmäisrangaistus eli 10 vuotta vankeutta.

16. Arvioitavana olevassa asiassa on riidatonta, että kysymys ei ole ankaramman rangaistussäännöksen soveltumisesta A:n tekoon, vaan hakemuksessa esitetyllä tavalla saman rangaistussäännöksen nojalla tuomittavissa olevasta olennaisesti ankarammasta rangaistuksesta. Tuomion purkaminen tällaisessa tilanteessa edellyttäisi säännöksen sanamuodon mukaisesta tulkinnasta poikkeamista. Korkein oikeus on harkitessaan tuomion purkamista syytetyn eduksi tulkinnut osin säännöksen sanamuodosta poikkeavasti oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohtaa, joka edellyttää, että rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä. Tuomionpurun syytetyn eduksi on katsottu olleen mahdollinen myös tilanteissa, joissa ei ole ollut kysymys suoranaisesti lievemmän rangaistussäännöksen soveltamisesta (KKO 2000:127 ja KKO 2016:83).

17. Korkein oikeus katsoo, että arvioitaessa oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisia tuomionpurun edellytyksiä syytetyn vahingoksi tulkinnan on perustuttava säännöksen sanamuotoon. Oikeudellisessa toimintaympäristössä ja muussa lainsäädännössä tapahtuneita muutoksia ei voida ottaa huomioon yhtä laajasti kuin tuomionpurussa syytetyn eduksi (vrt. KKO 2000:127). Vaikka säännöksen sanamuodon mukaisen soveltamisen lopputulos voi tietyissä edellä kuvatuissa tilanteissa olla epäjohdonmukainen, hallituksen esityksen lausumat osoittavat, että lakia säädettäessä tarkoituksena on ollut jättää säännöksen soveltamisen ulkopuolelle ne tilanteet, joissa on kysymys saman rangaistussäännöksen puitteissa tapahtuvasta ankaramman rangaistuksen mittaamisesta.

18. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, että oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla tuomiota ei voida purkaa syytetyn vahingoksi silloin, kun teko olisi saman rangaistussäännöksen puitteissa tullut mittaamisharkinnassa ankarammin arvioitavaksi. Näin ollen käsiteltävänä olevassa asiassa ei ole kyseessä sellainen tilanne, jossa tuomio on purettavissa vastaajan vahingoksi sanotun lainkohdan nojalla. Tämän vuoksi hakemus on hylättävä. Tähän nähden asiassa ei ole myöskään aihetta lausua enemmälti siitä, onko esitetyn selvityksen nojalla perusteltua katsoa hakemuksen kohteena olevan lainvoimaisen tuomion estävän uuteen selvitykseen perustuvan uuden syytteen tutkimisen, ovatko hakemuksen tueksi vedotut seikat tai todisteet uusia tai johtaisiko esitetty uusi selvitys todennäköisesti syyttäjän esittämään syyksilukemiseen. Korkein oikeus katsoo myös, että ottaen huomioon hakemuksen hylkäämiseen johtanut syy, A:n kuuleminen ennen asian ratkaisemista on oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 4 §:n 2 momentissa ja 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisen tarpeetonta. -  KKO hylkäsi syyttäjien purkuhakemuksen.

19. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202219.html

 

20. KKO:n ratkaisu on täysin lainmukainen. Toisaalta selvää on, ettei päätös ole yleisen oikeustajun mukainen. Huumerikollinen, joka oli tuonut maahan ja pitänyt levitystarkoituksessa hallussaan mm. todella suurta määrää amfetamiinia ja kokaiinia ja joka olisi tuomittu, jos sanottu huumausaineen todellinen määrä olisi ollut tiedossa käräjäoikeudessa vuonna 2020 pidetyn oikeudenkäynnin aikana, 10 vuoden enimmäisvankeusrangaistuksen, pääsi kuin koira veräjästä eli ainoastaan 3 vuoden ja 10 kuukauden vankeusrangaistuksella sen vuoksi, että vanhat eli vuonna 1960 voimaan tulleet OK 31 luvun tuomiopurkua koskevat säännökset eivät tunne mahdollisuutta purkaa tällaisessa tapauksessa lainvoiman saanutta tuomiota syytetyn vahingoksi.

21. KKO voi perustuslain mukaan tehdä valtioneuvostolle esityksen lainsäädäntötoimeen ryhtymisestä (PL 99.2 §). Tässä tapauksessa KKO ei ole tiettävästi tehnyt esitystä OK 31 luvun ko. säännöksen muuttamisesta siten, että lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn vahingoksi purkaa myös silloin, kun asiassa uuden esitutkinnan jälkeen vedotaan seikkaan tai todisteseen, jota ei ole aikaisemmin esitetty, ja esittäminen olisi johtanut  siihen, että rikoksesta olisi ollut tuomittava olennaisesti ankarampi rangaistus.

6. Kuten sanottu, OK 31 luvun säännökset ovat peräisin yli 60 vuoden takaa vuodelta 1960 ja ovat olosuhteiden ja oikeuselämässä tapahtuneiden muutosten johdosta osin vanhentuneet. Lainsäätäjän olisi siten korkea aika uudistaa koko luku eli muun muassa kantelua (tuomiovirhekantelua) ja lainvoiman saaneen tuomion purkamista (tuomionpurkua) koskevat säännökset.

 

 

 

 

 

161. Tuomiovirhekantelun määräaikaa ei voida palauttaa (KKO 2019:68)

1. Etelä-Karjalan käräjäoikeus on 24.5.2017 tuominnut A:n ja B:n kummankin törkeästä kirjanpitorikoksesta ja kahdesta törkeästä veropetoksesta 2 vuoden ja 3 kuukauden vankeusrangaistukseen, korvausvelvollisiksi rikoksilla aiheutetuista vahingoista ja liiketoimintakieltoon.

2. Itä-Suomen hovioikeus on 6.2.2018 antamallaan tuomiolla alentanut A:n ja B:n rangaistukset kahteen vuoteen vankeutta ja alentanut vahingonkorvausten määriä pysyttäen käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen muilta osin voimassa. Korkein oikeus (KKO) on 16.4.2018 hylännyt A:n ja B:n hovioikeuden tuomiota koskeneet valituslupahakemukset.

3. A ja B ovat hakemuksessaan KKO:lle 18.2.2019 pyytäneet, että heille palautetaan hovioikeuden tuomiota koskevan kantelun määräaika, joka oli päättynyt 16.10.2018.

4. Määräaika tuomiovirhekantelun tekemiseen on 6 kuukautta siitä päivästä, jona tuomio sai lainvoiman (OK 31:3.2).

5. A ja B ovat kantelussaan oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla vaatineet, että hovioikeuden tuomio poistetaan, koska hovioikeus oli syyllistynyt menettelyvirheisiin. A ja B ovat katsoneet, että hovioikeuden olisi pitänyt pääkäsittelyn täydentämisen asemesta jatkaa pääkäsittelyä tai toimittaa uusi pääkäsittely. Lisäksi hovioikeuden olisi tullut kyselyoikeutta käyttäen selvittää tarkemmin syyttäjän ja Verohallinnon epäselviä lausumia.

6. Oikeudenkäymiskaaren (OK) 31 luvun 17 §:n mukaan sille, joka laillisen esteen vuoksi ei ole voinut määräajassa ilmoittaa tyytymättömyyttään tahi hakea muutosta tai takaisinsaantia taikka ryhtyä muuhun toimeen oikeudenkäynnissä taikka joka muutoin esittää anomuksensa tueksi erittäin painavia syitä, voidaan hakemuksesta palauttaa menetetty sellainen määräaika.

7. KKO totesi perusteluissaan ensiksi, että se on ratkaisussaan KKO 2003:20 katsonut, että määräaika lainvoiman saaneen tuomion purkamista koskevan hakemuksen tekemiselle ei ollut palautettavissa. KKO totesi tuolloin perusteluissaan muun ohella, että mahdollisuutta ylimääräiseen muutoksenhakuun on vastapuolen oikeusturvaan ja oikeusrauhaan liittyvien näkökohtien vuoksi rajoitettu ajallisesti. Ylimääräiselle muutoksenhaulle asetetun määräajan palauttaminen olisi ristiriidassa niiden tavoitteiden kanssa, joihin määräaikojen säätämisellä oli pyritty. OK 31 luvun 17 §:ää oli perusteltua tulkita siten, että muutoksen hakemisella tarkoitetaan lainkohdassa vain säännönmukaista muutoksenhakua.

8. KKo totesi nyt perusteluissaan, että mainitussa ratkaisussa esitetyt näkökohdat koskevat vastaavasti myös tuomiovirhekantelua. Asiaa ei ole syytä arvioida toisin myöskään sen vuoksi, että kantelua koskevat tuomion purkamista tarkoittavaa hakemusta lyhyemmät määräajat. KKO katsoi näin ollen, ettei OK 31 luvun 17 §:n nojalla voida palauttaa määräaikaa lainvoiman saanutta tuomiota koskevan tuomiovirhekantelun tekemistä varten. Hakemus on siten menetetyn määräajan palauttamista koskevan vaatimuksen osalta jätettävä tutkimatta.

9. Koska A:n ja B:n kantelua ei ollut tehty OK 31 luvun 2 §:n 2 momentin mukaisessa kuuden kuukauden määräajassa eikä määräaikaa kantelun tekemiselle voida palauttaa, KKO jätti hakemuksen tutkimatta. Asian ratkaisivat oikeusneuvokset Ari Kantor, Mika Huovila, Tatu Leppänen, Juha Mäkelä ja Eva Tammi-Salminen. Esittelijänä toimi Timo Saranpää.

KKO:n ratkaisuseloste

10. KKO:n kantaa, jonka mukaan tuomiovirhekantelun tekemiselle säädettyä määräaikaa ei voida palauttaa, on noudatetttu jo vanhastaan. Ehdottomana pääsääntönä on ollut, että palautettavissa ovat vain prosessuaaliset, mutta eivät aineelliset määräajat.

11. Tästä on vedetty oikeuskirjallisuudessa ja -käytänössä se nyrkkisääntö, että palautettavissa ovat oikeudenkäynnin jatkamista, mutteivät sen aloittamista tarkoittavat määräajat. Tyypillisesti palautettavissa ovat varsinaista muutoksenhakua (valitusta) koskevat määräajat. Sen sijaan ylimääräistä muutoksenhakua koskeva määräaika ei ole palautettavissa. Tästä on selkeä ennakkopäätös KKO 2003:20 tuomiopurun osalta.

12. Toisaalta on syytä huomata, ettei määräajan palauttamista koskevassa OK 31 luvun 17 §:ssä tehdä eroa varsinaisen ja ylimääräisen muutoksenhaun osalta, vaan siinä puhutaan vain oikeudesta hakea muutosta ja sitä koskevan määräajan palauttamisesta.

13. Uudemmassa oikeuskirjallisuudessa onkin katsottu, että tuomiovirhekantelun 6 kuukauden ja menettyn määräajan palauttamisen 30 päivän määräaikojen pitäisi olla palautettavissa. Näin professori Erkki Havansi monumentaalisessa tutkimuksessaan Määräajat ja  oikeudenkäynti (2004) s. 221. Saman käsityksen ovat de lege ferenda eli säädettävää lakia silmällä pitäen esittäneet kirjassaan Muutoksenhaun pääpiirteet (1998, s. 165-167) myös Tatu Leppänen ja Asko Välimaa, jotka sivumenen sanoen toimivat nykyisin molemmat KKO:n jäseninä. Havansi, Leppänen ja Välimaa ovat katsoneet, että de lege ferenda myös materiaalisten määräaikojen tulisi olla palautuskelpoisia.

14. Erkki Havansi on perustellut kantaansa, kuten yleensä aina, erinomaisen hyvin. Hän on vedonnut muun ohella siihen, että tuomiovirhekantelussa, josta nyt siis on kyse, liikutaan yleensä prosessuaalisiksi katsottavien raskaiden menettelyvirheiden tyypistössä, johon nähden 6 kk:n aika ei ole vielä kohtuuttoman pitkä aika vastapuolenkaan oikeusturvan kannalta. Rikosjutuissa tuomiovirhekantelua hakee useimmiten, ei syyttäjä tai asianomistaja, vaan rangaistukseen tuomittu syytetty.

15. Erkki Havansin esittämän kannan  hyväksyminen merkitsisi kuitenkin huomattavan selkeää poikkeusta vusikymmeniä käytännössä noudatetusta tulkinnasta. Tämä lienee suurin syy siihen, että KKO on halunnut pysyä edelleen vanhassa ja tiukassa tulkinnassa, jonka mukaan kaikkien OK 31 luvussa mainittujen ylimääräisten muutoksenhakukeinojen määräajat ovat palautuskelvottomia.

16. KKO on perustellut (kappale 4) kannanottoaan lähinnä tarkoituksenmukaisuussyillä ja tavalla, jota voidaan pitää tavoitteellisen tai teleologisen tulkintametodin omaksumisena.

17. Asia on ratkaistu KKO:ssa kokoonpanossa, joka herättänee arvostusta myös oikeustieteellisten tiedekuntien piirissä. Viidestä jäsenestä nimittäin neljä on väitellyt aikoinaan oikeustieteen tohtoriksi: Huovila, Leppänen, Mäkelä ja Tammi-Salminen; Huovilan ja Leppäsen "leipälaji" on sitä paitsi nimenomaan prosessioikeus. Myös asian esittelijänä toiminut Timo Saranpää on prosessioikeudesta väitellyt oikeustieteen tohtori. Kuriositeettina voidaan mainita, että olin vuonna 1998 Tatu Leppäsen väitöstilaisuudessa virallisena vastaväittäjänä ja että toimin Timo  Saranpään väitöstutkimuksen työnohjaajana. Vielä sen verran, että Tatu Leppänen on toiminut Mika Huovilan väitöstilaisuudessa virallisena vastaväittäjänä. Mika Huovila puolestaan oli KKO:n kokoopnaossa, joka esitti Tatu Leppäsen nimittämistä KKO:n jäseneksi.

18. Todetakoon vielä - ikään kuin hyväksi lopuksi - että Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen, joka on väitellyt oikeustieteen tohtoriksi niin ikään prosessioikeudesta ja tarkemmin sanottuna todistusoikeuden alalta, on kantelun johdosta 28.12.2018 antamassaan ratkaisussa arvostellut sangen voimakkaasti Itä-Suomen hovioikeuden edellä mainittua 6.2.2018 antamaa tuomiota ja siihen johtanutta menettelyä.  Apulaisoikeusasiamies on kritisoinut myös Etelä-Karjalan käräjäoikeuden saman syyteasian käsittelyssä omaksumaa menettelyä ja sen tuomion perusteluja toisessa ratkaisussaan.

19. Vielä yksi havainto.  Kuten Twitterissäkin joku on pannut merkille, ratkaisun KKO 2019:68 perustelut eivät ole niin seikkaperäiset kuten viime aikoina KKO:n perustellut ovat muutoin yleensä lähes olleet. Tämä pitää paikkansa.

20. Olen itse ainakin parin kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana blogikirjoituksissani, jotka koskevat KKO:n ennakkopäätösten kommentointia, yrittänyt kiinnittää  (KKO:ta ja muidenkin yleisten tuomioistuinten) huomiota siitä, että ratkaisujen perustelut eivät saisi olla kovin tai liian laajoja ja seikkaperäisiä, koska tämä saattaa haitata perustelujen ymmärrettävyyttä. tai ainakin hanjkaloittaa perustelujen luettavuutta. Näköjään KKO:ssa tämä viesti on huomattu, sillä KKO:n 1. syyskuuta virassaan aloittava uusi presidentti Tatu Leppänen on tänään puuttunut samaan asiaan.

21. Tatu Leppänen lausuu tänään Helsingin Sanomien haastattelusssa: näin "Ratkaisut alkavat olla jo niin seikkaperäisiä, että pihvi alkaa kadota". Hän jatkaa: "Tuomareilla pitäisi olla aikaa kiteyttää asia. Me korkeimmassa oikeudessa olemme tässä suhteessa onnellisessa asemassa, pystymme satsaamaan esitystapaan".

22. Naulan kantaan, Herra Presidentti!

23. Huomautan tosin siitä, että liiallinen seikkaperäisyys on vaivannut myös KKO:n useimpia viime vuosina antamia ennakkopäätöksiä. KKO ei ole kyennyt tai halunnut kieteyttää tarpeeksi sanomaansa. Se voisi ottaa tässä suhteessa esimerkkiä Ruotsin korkeimmasta oikeudesta, jossa osataan perustelujen kiteyttäminen selvästi paremmin. Tämä on parantanut HD:n perustelujen luettavuutta ja ymmärrettävyyttä.

24. Todettakoon vielä, että A ja B hakivat KKO:lta myös Itä-Suomen hovioikeuden 6.2.2018 antaman tuomion purkamista. KKO on tutkinut purkuhakemuksen, mutta hylännyt sen, koka hovioikeuden menettelyssä ei havaittu olleen kyse OK 31luvun 8 §:n 4 kohdassa tarkoitetusta ilmeisesti väärästä lain soveltamisesta. Purkuasian käsittelystä ei ole otettu minkääänlaista mainintaan KKO:n ratkaisuselosteeseen.

88. KKO 2018:9. Oikeusavun edellytyksistä tuomionpurkua haettaessa

1. A oli hakenut Keski-Savon oikeusaputoimistolta oikeusapua ja yksityisen avustajan määräämistä Kouvolan hovioikeuden 8.7.2011 antaman lainvoimaisen tuomion purkamista koskevan hakemuksen tekemistä varten. Hovioikeus oli tuominnut A:n 1 vuoden 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä kirjanpitorikoksesta, törkeästä veropetoksesta ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä sekä velvoitettu suorittamaan yli 140 000 euron korvaukset asianomistajille.

2. Oikeusapua hakiessaan A oli ilmoittanut, että asiassa oli tullut esille uusia seikkoja, noita seikkoja kuitenkaan yksilöimättä. Hakemuksessa oli siten kyse OK 31 luvun 8 §:ssä säädetystä tuomionpurusta syytetyn eduksi uusien seikkojen ja todisteiden perusteella. Hakemuksen liitteinä oli kuitenkin selvitystä ainoastaan A:n taloudellisista oloista.

3. Päätökselläään 14.7.2016 oikeusaputoimisto ei ollut myöntänyt A:lle oikeusapua. Perusteluinaan oikeusaputoimisto lausui, ettei sillä hakemuksen ja sen liitteiden perusteella ollut edellytyksiä arvioida sitä, onko asia kysymyksiltään sellainen, että hakijalla on tarve saada oikeudellista apua.

4. Korkeimmalle oikeudelle esittämässään ratkaisupyynnössä A perusteli oikeusapuhakemustaan ja hovioikeuden tuomion purkamisen aiheellisuutta sillä, että autojen maahantuontiin ja maastavientiin sekä niihin liittyvään verotukseen hyvin perehtyneen lakimiehen mukaan asiassa oli tapahtunut oikeudenkäyntivirheitä, muun muassa runsaan asiakirja-aineiston auktorisoimaton ja virheellinen kääntäminen venäjästä suomeksi. Kyseinen lakimies toimisi hakemuksen mukaan A:n avustajana.

5. Asiassa oli kyse siis siitä, onko A esittänyt sellaista selvitystä, että hänellä on oikeus saada oikeusapua ja avustaja ylimääräistä muutoksenhakua varten.

6. Korkein oikeus ratkaisi asian 3 - 2 -äänestyksen jälkeen. Enemmistö (oikeusneuvokset Jokela, Antila ja Uusitalo) katsoi, ettei oikeusaputoimiston päätöstä ollut syytä muuttaa, koska A ei ollut selvittänyt mahdollisia purkuperusteita eikä niitä tukevia seikkoja sillä tavalla, että hänen oikeusavun tarvettaan olisi voitu arvioida.

7. KKO:n vähemistö (oikeusneuvokset Engstrand ja Kantor), joka hyväksyi esittelijänä toimineen Jenny Öbergin mietinnön, sitä vastoin katsoi, ettei A:n hakemusta voitu pitää selvästi perusteettomana ja että avustaja oli tarpeen A:n etujen asianmukaiseksi valvomiksi. Asian merkitys A:lle ei ollut vähäinen eikä asiassa ollut kyse oikeuden väärinkäyttämisestä. Edellytykset  oikeusavun myöntämiselle ja avustajan määräämiselle olivat vähemmistön mukaan olemassa.

KKO 2018:9

8. Kuten KKO:n äänestyspäätöksestä ilmenee, asia ei ole ollut selvä, vaan molempia ratkaisuvaihtoehtoja voidaan puoltaa. Vaikuttaa siltä, että enemmistö ja vähemmistö ovat korostaneet eri seikkoja ja puhuneet tavallaan toistensa ohitse. Niin tai näin, mutta itse pidän vähemmistön kantaa parempana kuin enemmistön kantaa myös siksi, että se toteuttaa paremmin oikeuden saatavuutta ja tuomioistuimeen pääsyä koskevia tavoitteita. Tuomionpurulle on laissa (OK 31 luku)  asetettu varsin tiukat edellytykset, minkä vuoksi tuomiopurun hakemista ei tulisi hankaloittaa oikeusavun myöntämisen edellytysten ankaralla tulkinnalla.  

9. Kuten vähemmistön perusteluissa todetaan, oikeusapua tuomionpurkuhakemuksen tekemistä varten voidaan hakea jo ennen kun purkuhakemus on toimitettu purkuinstanssille. Näin oli ko. tapauksessa tapahtunut. Tämän vuoksi oikeusapulain 10 §:n 1 momentissa säädetylle selvittämisvelvollisuudelle ei tule ylimääräisen muutoksenhaun osalta, josta tuomionpurussa on kysymys, asettaa liian suuria vaatimuksia. Vähemmistö on hoksannut myös sen, että tuomionpurun mahdollinen perusteettomuus tulee purkuinstanssin arvioitavaksi myöhemmin oikeusapulain 17 §:n 4 momentin nojalla. Sen mukaan muutoksenhakutuomioistuin voi päättää, että avustajan palkkiota ja kuluja ei korvata valtion varoista, jos muutoksenahakemus on selvästi perusteeton. Vähemmistö on kiinnittänyt perustellusti huomiota myös siihen, että lainvoimaisen rikostuomion purkamiselle syytetyn eduksi ei ole laissa asetettu määräaikaa.

10. Hieman kärjistäen voidaan sanoa, että KKO:n enemmistö toimi hieman nurinkurisessa järjestyksessä. Se otti itse ensin kantaa siihen, oliko tuomionpurkuhakemuksella menestymisen mahdollisuuksia, ja ratkaisi oikeusavun saantia ja avustajan määräämistä koskevan kysymyksen vasta tämän jälkeen. Enemmistö päätteli, että jos (ja kun) purkuhakemus ei tulisi menestymään, ei hakijalla ole tarvetta saada oikeusapua eikä avustajaa. Pitäisi kuitenkin muistaa, että A:n hakiessa oikeusapua purkuhakemusta ei ollut vielä edes laadittu ja toimitettu KKO:lle, joten enemmistön ennakointi ja arviointi on ollut ennenaikaista. Voidakseen laatia asianmukaisen purkuhakemuksen A tarvitsi oikeusapulain nojalla määrättävän avustajan.