262. Kiristys. Rangaistuksen määrääminen ja mittaaminen. Ehdollinen vai ehdoton vankeus (KKO 2022:7)

1. Korkein oikeus (KKO) antaa nykyisin aikaisempaan käytäntöön verrattuna varsin usein rangaistuksen määräämistä ja mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä. Viimeksi näin tapahtui eilen 16.2.2022, jolloin vuorossa oli rangaistuksen määrääminen ja mittaminen kiristystä koskevasa jutussa (KKO 2022:7). Katsotaanpa hieman, mistä asiassa oli kysymys.

2. Mieshenkilö A:n syyksi oli luettu noin kolmen vuoden aikana tehdyt, eri asianomistajiin kohdistuneet 41 kiristystä ja 37 kiristyksen yritystä, joiden tekotapa oli samankaltainen. A oli saatuaan seuranhakupalstan välityksellä yhteyden asianomistajaan esiintynyt ensin nuorena tyttönä lähettäen asianomistajalle viestejä sekä valokuvia ja sitten tytön vanhempana esiintyen vaatinut asianomistajalta rahaa vastineeksi siitä, ettei tee asianomistajasta rikosilmoitusta tai julkista asiaa. Rikoksilla oli aiheutettu asianomistajille yhteensä 60 000 euron vahinko.

3. Pohjanman käräjäoikeus, joka käsitteli asian yhden tuomarin kokoonpanossa  - siis ilman lautamiehiä - tuomitsi A:n 31.10.2019 antamallaan tuomiolla yhteiseen 1 vuoden 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja oheisseuraamuksena 60 tuntia yhdyskuntapalvelua.

4. Vaasan hovioikeus, jonne syyttäjä valitti rangaistuksen määräämisestä, tuomitsi 25.6.2020 antamallaan tuomiolla A:n 2 vuoden 2 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. 

5. KKO myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että rangaistusta alennetaan ja lievennetään ehdolliseksi.

6. KKO perusteli ratkaisuaan seikkaperäisesti, kuten sillä nykyään on yleensä aina tapana, KKO:n tuomiossa on 22 perustelukohtaa tai -kappaletta. En ryhdy tässä perusteluja tarkemmin selostamaan, vaan viittaan jäljempänä mainitusta linkistä katsottavissa olevaan KKO:n ratkaisuun.

7. Rangaistuksen mittaamista koskevassa johtopäätöksessään KKO totesi, että ottaen huomioon kokonaisuudessaan tekojen suuri määrä, pitkä tekoaika, teoilla saatu merkittävä taloudellinen hyöty sekä lukuisille asianomistajille aiheutettu taloudellinen vahinko ja henkinen kärsimys, oikeudenmukainen yhteinen rangaistus A:n syyksi luetuista kiristysrikoksista ennen mahdollisen lieventämisperusteen vaikutusta on 2 vuotta 4 kuukautta vankeutta (kohta 20). Hovioikeus oli alentanut rangaistusta 4 kuukaudella, koska A:n on katsottu nopeuttaneen ja helpottaneen asian selvittämistä. KKKO katsoi, ettei lieventämisperusteen soveltamista ollut aihetta arvioida toisin kuin hovioikeus. Oikeudenmukainen yhteinen rangaistus oli siten 2 vuotta vankeutta (kohta 21).

8. Pohtiessaan rangaistuksen mahdollista ehdollisuutta KKO totesi johtopäätöksenään, että tuomittaessa kahden vuoden pituinen vankeus täysikäisenä rikoksen tehneelle vastaajalle vankeuden ehdolliseksi määrääminen edellyttää painavia perusteita. Se, että A:ta ei ollut ennen nyt kysymyksessä olevia tekoja tuomittu rikoksista, ja se, että teoista on kulunut jo lähes viisi vuotta, eivät KKO:n mukaan olleet  riittäviä perusteita vankeuden ehdolliseksi määräämiselle. Kun asiassa ei ole ilmennyt muitakaan tällaisia perusteita, vankeus oli tuomittava A:lle ehdottomana (kohta 23).

9. KKO muutti hovioikeuden tuomiota siten, että A:lle tuomittu yhteinen rangaistus alennettiin 2 vuoteen ehdotonta vankeuta.

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko20227.html

10. Varsin selvä tapaus. Ehdollinen vankeus olisi rikosten määrä ja laatu huomioon ottaen ollut tekijälle liian lievä rangistus. 

187. Valeasianajajan rangaistuksesta KKO:n ratkaisu (KKO 2020:27)

1. Helsingin käräjäoikeus oli kesäkuussa 2017 lukenut A:n syyksi yhdeksän törkeää petosta sekä yhdessä kohdassa lisäksi asianajajista annetun lain säännösten rikkomisen.

2. Käräjäoikeus katsoi valeasianajajana esiintyneen A:n hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä 15.4.2011 ja 20.3.2014 välisenä aikana erehdyttäneen yhdeksää eri asianomistajaa esiintymällä joko oikeustieteen kandidaattina tai oikeustieteen kandidaattina ja asianajajana ja saaneen asianomistajat palkkaamaan hänet asiamiehekseen ja avustajakseen riita- tai rikosasian oikeudenkäynneissä ilman, että hänellä oli todellisuudessa ollut kelpoisuutta hoitaa kyseisiä tehtäviä. A:lla ei ollut myöskään ollut Suomessa ylempää oikeustieteellistä korkeakoulututkintoa tai siihen rinnastettavaa tutkintoa ulkomailla, eikä hän siten ollut saanut toimia oikeudenkäyntiavustajana Suomen tuomioistuimissa. Petoksilla oli aiheutettu yhteensä hieman alle 40 000 euron suuruinen vahinko asianomistajille. Petokset oli tehty käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta, ja tekoja oli niiden suunnitelmallisuus ja vahingollisuus huomioon ottaen myös kokonaisuutena arvioiden pidettävä törkeinä.

3. Käräjäoikeus katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen sekä rikoslain 6 luvun säännöksiin nähden oli 1 vuosi 5 kuukautta vankeutta. Koska A oli ensikertalainen, käräjäoikeus tuomitsi rangaistuksen  ehdollisena.

4. Yhden syytekohdan asianomistaja (B ) valitti Helsingin hovioikeuteen vaatien rangaistuksen korottamista ja sen määräämistä ehdottomaksi vankeusrangaistukseksi. A vaati vastavalituksessaan vaatinut rangaistuksen alentamista. Hovioikeus korotti  rangaistuksen 1 vuodeksi 8 kuukaudeksi ehdollista vankeutta.

5. Tuomittu A ja asianomistaja B valittivat korkeimaan oikeuteen. Korkein oikeus myönsi heille valitusluvan rangaistuksen määräämisen osalta. Asiaa käsiteltiin ensin viisijäsenisessä kokoonpanossa.

6. KKO totesi, että rangaistusta määrätessään käräjä-ja hovioikeus eivät ole tuomionsa perusteluissa käsitelleet eritellysti B:hen kohdistunutta eikä muihinkaan asianomistajiin kohdistuneita petosrikoksia ja niiden rangaistusarvoa. Tuomioissa ei ole myöskään yksilöity, mistä rikoksesta olisi tullut ankarin rangaistus, joka rikoslain 7 luvun 5 §:n mukaan on otettava lähtökohdaksi yhteistä rangaistusta mitattaessa.

7. Hovioikeus oli arvioinut rangaistuksen korottamista koskevissa perusteluissaan A:n menettelyn moitittavuutta yhteisesti kaikkien rikosten osalta. Hovioikeus totesi, että kaikissa A:n syyksi luetuissa petosrikoksissa on ollut kysymys samanlaisesta menettelystä. Rikokset ovat ajoittuneet kolmen vuoden ajanjaksolle. A:n vastaanottamat toimeksiannot ovat olleet paitsi riita-asioita myös vakavia rikosasioita, ja petokset ovat aiheuttaneet yksityishenkilöille taloudellista vahinkoa ja sen vaaraa. KKO:n jaosto katsoi, että hovioikeuden perusteluista ei käynyt  ilmi, että rangaistuksen korottaminen olisi perustunut vain sen rikoksen arviointiin, joka on koskenut muutoksenhakijana ollutta B:tä.

8.  KKO:ssa oli siten kysymys siitä, millä tavalla useasta rikoksesta mitattavan yhteisen rangaistuksen määräämiseen muutoksenhakutuomioistuimessa vaikuttaa se, että vain yhden rikosasian asianomistaja on hakenut muutosta vaatien rangaistuksen korottamista.

9. Korkeimman oikeuden presidentti määräsi sanotun kysymyksen ratkaistavaksi vahvennetussa jaostossa, johon kuuluu 11 jäsentä. Määräys perustuu korkeimmasta oikeudesta annetun lain 7 §:ään ja korkeimman oikeuden työjärjestyksen 16 §:ään. Edellisen lainkohdan mukaan presidentti voi päättää lainkäyttöasian siirtämisestä tarpeellisilta osiltaan käsiteltäväksi täysistunnossa tai vahvennetussa jaostossa, jossa on 11 jäsentä, jos asian tai sen osan ratkaisua harkittaessa osoittautuu, että jaosto on poikkeamassa korkeimman oikeuden aikaisemmin omaksumasta kannasta.

10. Kuten jäljempänä ilmenee, korkein oikeus on pohtinut sanottua kysymystä jo ratkaisussaan KKO 2001:108, jota viisijäseninen jaosto ei nyt ilmeisesti hyväksynyt. Tämän vuoksi kysymys oli saatettava ratkaistavaksi vahvennetussa kokoonpanossa. KKO:n täysistunto (plenum) olisi ollut liian järeä kokoonpano, sillä kyse on kuitenkin melko teknisluonteisesta asiasta.

11. Ennakkopäätöksessä KKO 2001:108 oli siis myös kyse tapauksesta, jossa yhden asianomistajan muutoksenhaku kohdistui vain osaan vastaajan syyksi luetuista eri asianomistajiin kohdistuneista rikoksista, joista oli määrätty yhteinen rangaistus.

12. KKO totesi tuolloin, että muutoksenhaun kohdistuessa yhteiseen rangaistukseen tuomioistuimen on, katsoessaan, että korotettavaksi vaadittu yhteinen rangaistus on liian alhainen, rikoslain 7 luvun 5 §:n säännöstä noudattaen muodostettava uusi yhteinen rangaistus, vaikka muutoksenhaku koskisi vain jotakin tai joitakin niistä rikoksista, joista yhteinen rangaistus määrätään. Siten tällöinkin on arvioitava kaikkien samalla kertaa syyksi luettujen rikosten lukumäärää, vakavuutta ja keskinäistä yhteyttä.

13. KKO:n kokoonpanoon kuuluivat ratkaisussa 2001:108 oikeusneuvokset Taipale, Möller, Vuori, Koskelo ja Aarnio. Heistä kukaan ei ole enää KKO:n jäsenenä.

14. KKO päätti muuttaa vuonna 2001 omaksumaansa kantaa. Se päätyi asianomistajan puhevaltaa ja muutoksenhakutuomioistuimen tutkimisvaltaa koskevat yleiset näkökohdat huomioon ottaen  katsomaan, että tuomioistuin ei voi yhden asianomistajan valituksen johdosta arvioida muiden kuin valituksen kohteena olevan rikoksen yksittäistä rangaistusarvoa.

15. KKO totesi, että A:n syyksi oli käräjäoikeudessa luettu yhdeksän törkeää petosta ja asianajajista annetun lain säännösten rikkominen ja vain yhden syytekohdan asianomistaja (B) oli hovioikeudessa ja edelleen KKO:ssa vaatinut yhteisen rangaistuksen korottamista. Tämän vuoksi A:lle käräjäoikeudessa määrättyä yhteistä rangaistusta voidaan B:n valituksen johdosta korottaa vain häneen kohdistuneen rikoksen perusteella ottaen huomioon sen yhteyden muihin vastaajan syyksi luettuihin rikoksiin.

16. KKO lisäsi kuitenkin, että muutoksenhakutuomioistuimen - tässä tapauksessa siis lähinnä hovioikeuden - tehtävänä on kuitenkin myös tällöin rikoslain 7 luvun 5 §:ää soveltaessaan arvioida se teko, josta olisi sen harkinnan mukaan tuleva ankarin rangaistus, ja mitattava kaikista vastaajan syyksi luetuista rikoksista yhteinen rangaistus mainitussa säännöksessä mainitut seikat huomioon ottaen. Valitukseen perustuva muutos voi kuitenkin kohdistua valituksen kohteena olevaa rikosta koskevan harkinnan ohella vain arviointiin sen ja muiden syyksi luettujen rikosten keskinäisestä yhteydestä. Yhden asianomistajan muutoksenhaku voi vaikuttaa tällä tavalla yhteisen rangaistuksen määräämiseen laajemmin kuin mitä seuraisi vain häneen kohdistuneen rikoksen uudesta arvioinnista.

17. Vahvennettu jaosto ratkaisi ainoastaan mainitun kysymyksen ja siirsi  muilta osin kysymyksen rangaistuksen määräämisestä viisijäsenisen jaoston ratkaistavaksi. Ratkaisuselosteesta ei ilmene, ketkä vahvennetun jaoston 11 jäsenistä kuuluivat viisijäseniseen kokoonpanoon.

Ratkaisuseloste KKO 2020:27

18. Vaikka asia on mainitun kysymyksen osalta ratkaistu vahvennetussa kokoonpanossa, sitä ei voida silti pitää kovin merkittävänä merkittävä eikä KKO:n uusi linjaus, jos sellaisesta voidaan puhua, eroa loppujen lopuksi kovin paljon vuoden 2001 ratkaisusta. Asia on siirretty vahvennettuun kokoonpanoon siksi, että vuonna 2001 omaksuttua oikeusohjetta voitiin tarkistaa. Se, mitä KKO on lausunut edellä kappaleessa 16, ei kovin helposti avaudu ulkopuoliselle lukijalle - oikeusohje on nimittäin aika mutkikkaasti kirjoitettu.

19. Netistä löytyvien lehtitietojen mukaan vastaaja A oli tekoaikaan lähes 60 -vuotias venäläistaustainen mies, joka oli suorittanut Venäjällä juristitutkinnon ja joka oli arvellut, että tutkinto oikeuttaisi hänet toimimaan avustajana myös Suomen tuomioistuimissa. Omien sanojensa mukaan hän oli vain halunnut auttaa oikeuteen joutuneita ihmisiä, joiden useimpien äidinkieli oli venäjä. Hän oli toiminut avustajana Helsinghissä, Vantaalla, Turussa ja Kotkassa. Hovioikeus oli tuominnut hänet yhteensä lähes 50 000 euron suuruisiin vahingonkorvauksiin asianomistajille.

20. Korkein oikeus ratkaisee asioita tai, kuten nytkin tapahtui, joitakin oikeusjuttuihin kuuluvia yksittäisiä kyysmyksiä, vain hyvin harvoin vahvennetussa kokoonpanossa. Vielä harvinaisempia ovat KKO:n lainkäyttöä koskevat täysistuntoratkaisut. Toinen asia on, että KKO:n käsittelemät oikeushallintoasiat ja virkanimitysasiat päätetään usein plenumissa.

30. KKO 2017:9. Huumekuriirin rangaistukseen roima alennus

1. Korkein oikeus (KKO) alensi tänään antamallaan ennakkopäätöksellä amfetamiinia maahan tuoneen miehen törkeästä huumausainerikoksesta saamaa vankeusrangaistusta peräti kolmella vuodella. Ratkaisullaan KKO halusi ohjata huumerikoksista tuomittavien rangaisusten mittaamista siten, että rangaistuksen ei tule perustua yksinomaan rikoksen kohteena olevan huumausaineen laatuun ja määrään. 

KKO 2017:9

2. Kuriirina toiminut mies oli kuljettanut saamiensa ohjeiden mukaan ja palkkiota vastaan lähes kahdeksan kilon amfetamiinierän sisältäneen henkilöauton Virosta Suomeen, mutta jäänyt kiinni satamassa. KKO piti oikeudenmukaisena seuraamuksena rikoksesta 5 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistusta. Helsingin hovioikeus ja Helsingin käräjäoikeus olivat  tuominneet miehen vankeuteen 8 vuodeksi 6 kuukaudeksi.

3. Tähän asti huumerikoksista tuomittavat rangaistukset ovat perustuneet yleensä Helsingin hovioikeuden vuonna 2006 laatimaan taulukkoon, jonka mukaan vankeutta tuomitaan sen mukaan mistä aineesta on ollut kyse ja kuinka paljon sitä on ollut. KKO huomattaa tänään antamansa ratkaisun perusteluissa, että se on jo aiemmin eräissä tuomiossaan ottanut huomioon  syytettyjen erilaisen aseman huumerikoksissa ja antanut sille merkitystä rangaistuksen mittaamisessa (perustelujen kohta 13). Ratkaisuissa KKO 2006:58 ja 2008:18 KKO on lausunut nimenomaisesti kuriirille tuomittavasta rangaistuksesta (kohta 14). 

4. Kun tämän ratkaisuohjeiden sanoma ei ole KKO:n mielestä ilmeisesti mennyt kunnolla perille alempien tuomioistuinten päätöksenteossa, se on nyt antamassaan ratkaisussa päättänyt "terästää" kantaansa ja irtaantua selvin sanoin edellä mainitusta kaavamaisesta "taulukkoajattelusta". 

5. Perustelujen kappaleessa 8 korkein oikeus lausuu näin: 

Rangaistuksen määrääminen perustuu asianomaista rikosta koskevassa säännöksessä säädettyyn rangaistusasteikkoon. Sen pohjalta tapahtuvassa mittaamisharkinnassa ovat keskeisessä asemassa kysymyksessä olevaa rikosta koskevat rangaistuksen mittaamista ohjaavat Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisut. Jos sellaisia ei ole, huomioon voidaan ottaa myös muut samaa rikosta koskevat Korkeimman oikeuden ratkaisut, joissa Korkeimmassa oikeudessa on ollut kysymys myös rangaistuksen mittaamisesta. Jos Korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntöä ei ole jonkin rikoksen osalta laisinkaan tai jos se on niukkaa, huomiota voidaan kiinnittää myös rangaistuskäytäntöä kuvaaviin tilastollisiin tai muihin selvityksiin, mikäli niistä ilmenevää rangaistustasoa voidaan pitää edellä mainitut rangaistuksen mittaamisperusteet huomioon ottaen oikeudenmukaisena (KKO 2011:102 kohta 19). 

6. Marssijärjestys rangaistuksen mittaamisessa on siis sellainen, että ensin tuleevat KKO:n rangaistuksen mittaamista koskevat ennakkopäätökset, toiseksi KKO:n muut mittaamisratkaisut ja vasta kolmanneksi rangaistuskäytäntöä kuvaavat tilastolliset ja muut selvitykset, siis myös edellä tarkoitetut mittaamistalukot.

7. Ko. tapauksessa KKO otti rangaistusta mitatessaan huomioon teon kohteena olleen huumausaineen määrän ja laadun lisäksi kuriirin epäitsenäisen ja muita osallisia rajoitetumman aseman huumausaineiden maahantuonnissa. Näin tehdessään KKO tuomitsi kuriirin rangaistukseen, joka oli huomattavasti eli kolme vuotta alempi kuin tällaisen huumausaine-erän laittomasta maahantuonnista olisi muutoin tuomittu.

8. . KKO:n mukaan huumausainerikoksesta tuomittavan rangaistuksen ei siis tule perustua yksin ja kaavamaisella tavalla rikoksen kohteena olevan huumausaineen laatuun ja määrään. Etenkin törkeimmissä huumausainerikoksissa teon rangaistusarvoon vaikuttavat merkittävästi myös muut seikat. Erityisesti laajamittaiseen huumausaineiden laittomaan maahantuontiin osallistuu yleensä useita henkilöitä selvästi erilaisissa tehtävissä, jolloin tehtävän osoittama syyllisyys voi vaihdella rikokseen osallisten välillä huomattavasti.

9. Kysymyksessä on rangaistuksen mittaamista koskevasta tärkeästä linjanvedosta sekä alempien tuomioistuinten mittaamiskäytännön ohjaamisesta ja yhtenäistämisestä. Tämän vuoksi KKO ratkaisi asian vahvennetussa jaostossa, johon kuului viiden jäsenen sijasta 11 jäsentä.