337. Hovioikeus: Laiton huumausaine ei voinut olla ryöstörikoksen kohteena. VaaHO 2022:15

1. Vaasan hovioikeus on 21.10.2022 antamassaan tuomiossa, joka on julkaistu Finlexissä (VaaHO 2022:15), katsonut, etteivät laittomat huumausaineet voineet olla ryöstön kohteena.  Keski-Suomen käräjäoikeus oli ratkaisussaan 20.10.2021 päätynyt asiassa toisenlaiseen johtopäätökseen.

2. Hovioikeuden ratkaisuselosteen otsikkoteksti on lyhyt ja ytimekäs: 

B oli käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa ja uhkaamalla välittömästi käyttää sellaista väkivaltaa yrittänyt anastaa C:n ja D:n hallusta huumausaineita. Hovioikeus katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevin perustein rikoksen edenneen yritysasteelle, mutta toisaalta, että huumausaineet eivät voineet olla ryöstörikoksen kohteena. Vastaajan katsottiin syyllistyneen törkeän ryöstön yrityksen asemesta törkeisiin pahoinpitelyihin ja laittomiin uhkauksiin.

3. Hovioikeuden 23-sivuinen ratkaisuseloste on liian laaja tullakseen tässä kokonaan selostetuksi. Keskityn vuoksi vain pääkysymykseen eli siihen, voivatko laittomat huumausaineet olla ryöstörikoksen kohteena. Tältä osin hovioikeus kirjoittaa perusteluissaan otsikon "Ryöstörikoksen kohde" alla näin:

3a. Hovioikeus on pääkäsittelyssä nostanut esille kysymyksen siitä, voivatko laittomat huumausaineet olla ryöstörikoksen kohteena. Asiassa on riidatonta, että B:n tarkoituksena oli anastaa ainoastaan huumausaineeksi kelpaavia kannabiskasveja ja tarkemmin sanoen niiden kukintoja.

3b. Ryöstöä ja kiristystä koskevilla rangaistussäännöksillä suojataan lain esitöissä (HE 66/1988 vp s. 93) lausutulla tavalla vapautta ja varallisuutta. Näitä rikoksia kutsutaankin yhdistetyiksi rikoksiksi, koska niiden tunnusmerkistöt sisältävät kahdenlaisia elementtejä: toisaalta vapauteen tai terveyteen
kohdistuvaa uhkaa kuvaavia tunnusmerkkejä ja toisaalta omaisuuteen tai muiden taloudellisiin etuihin kohdistuvan uhan kuvauksen.

3c. Anastamisella tarkoitetaan lain esitöiden (HE 66/1988 vp s. 35-36) mukaan toisen omistaman irtaimen omaisuuden oikeudetonta ottamista, pitämistä, luovuttamista tai muunlaista hyväksikäyttöä tarkoituksella sen saaminen itselleen tai toiselle sellaiseen omistukseen, joka on pysyvää ja ulkonaiselta olemukseltaan vastaa omistusoikeutta. Rikoksen kohteella ei välttämättä tarvitse olla taloudellista arvoa. Tunnusmerkistö ei näin ollen myöskään edellytä anastajan hyötyvän uhrille syntyvästä vahingosta.

3d. Lain esitöissä ei tarkemmin arvioida, voivatko huumausaineet tai muut omistajansa hallussa olevat laittomat aineet ja esineet (irtain omaisuus) olla sellaista omistajansa ja haltijansa varallisuutta, joka voi olla anastuksen kohteena. Selvää lienee kuitenkin, ettei huumausaineisiin voi saada esitöissä
tarkoitettua pysyvää ja ulkoiselta olemukseltaan omistusoikeutta vastaavaa oikeutta, koska se, joka pitää hallussaan tai yrittää hankkia huumausaineita syyllistyy rikoslain 50 luvun 1 §:n 5 kohdan mukaiseen huumausainerikokseen. Tätä johtopäätöstä tukee myös yleinen siviilioikeudellinen puuttumattomuusperiaate, jonka mukaisesti lain tai hyvän tavan vastaisille oikeustoimille ei anneta oikeusjärjestyksen suojaa (ks. esim. KKO 2005:72 kohta 4 ja KKO 2015:81 kohta 17).

3e. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksistä ei myöskään löydy suoraa vastausta siihen kysymykseen, voivatko laittomat huumausaineet olla anastuksen ja siten ryöstörikoksen kohteena. Selvää on, että laittomasti hankittu mutta sinänsä laillinen omaisuus voi lähtökohtaisesti olla rikoksen kohteena. Ennakkoratkaisussa KKO 1949 II 343 onkin todettu, että varastetun tavaran anastaminen voidaan rangaista varkautena. Lisäksi korkein oikeus on ennakkoratkaisussa KKO 1994:96 todennut, että edelleen myytäviksi anastettujen rynnäkkökiväärien arvo laittomilla markkinoilla voidaan ottaa huomioon varkausrikoksen törkeysarvioinnissa. Kyseinen omaisuus oli kuitenkin viimeksi mainitussa tapauksessa laillisesti oikean omistajansa hallussa, jolloin se nauttii selvästi oikeusjärjestyksen suojaa.

3f. Norjan Høyesterett on ratkaisussaan Rt. 2009 s. 1531 ottanut kantaa siihen, voiko huumausaine, tuossa tapauksessa 200 grammaa hasista, olla ryöstörikoksen kohteena. Ratkaisussa on todettu (kohta 15), että rikoksen tunnusmerkistö edellyttää anastuksen kohteena olevan omaisuuden kuuluvan jollekulle toiselle. Tämä edellytys ei Norjan korkeimman oikeuden näkemyksen mukaan pidä sisällä vaatimusta siitä, että kyse olisi laillisesta omaisuudesta. Myös laittomia omaisuuseriä voidaan omistaa tai pitää hallussa, ja tällaisen omaisuuden omistajalla on velvollisuus hävittää omaisuus ja estää sen joutuminen vääriin käsiin. Ratkaisussa on edelleen todettu (kohdat 16-18), että huumausaineen anastamisesta ei yleensä vaadita rangaistusta muutoin kuin huumausainerikoksena, koska tällainen rikos ei loukkaa muita kuin laittomia intressejä. Ryöstörikoksen yhteydessä loukataan paitsi omaisuus- ja hallintaoikeuksia, myös uhrin ruumiillista koskemattomuutta. Vaikka huumausaineen omistaminen on laitonta, on sen omistajaa suojeltava henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaukselta, ja tästä syystä ryöstösäännöksen katsottiin parhaiten sopivan tapauksen arviointiin.

3g. Saksan Bundesgerichtshof on ratkaisullaan 3 StR 295/05 tullut samaan lopputulokseen ja katsonut, että laittomasti hankitut huumausaineet voivat olla omaisuusrikoksen kohteena (näin myös Tanskan oikeuskäytännössä, ks. Greve ym., Kommenteret straffelov Speciel del, 2008, s. 489).

3h. Huumausaineet ovat yleensä fyysisesti jonkun hallussa ja jollakulla on niihin myös määräysvalta. Huumausaineilla voi olla merkittävääkin taloudellista arvoa laittomilla markkinoilla. Ruotsin Högsta domstolen on ratkaisuissaan kuitenkin todennut, että varkausrikoksen kohteena ei voi olla omaisuus, jolla ei ole laillista markkina-arvoa, koska tällaisen kohteen anastaminen ei voi aiheuttaa vahinkoa kenellekään (NJA 2007 s. 345 (rekisterikilven anastus) ja NJA 1993 s. 480 (passin anastus)).

3i. Suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa sitä, ettei omaisuutta voida laillisesti muuttaa rahaksi, on pidetty merkityksettömänä. Myös laittomien huumausaineiden anastaminen toisen hallusta täyttäisi siten varkauden tunnusmerkistön (Lappi-Seppälä teoksessa Rikosoikeus, 13.1.2022 päivitetty
sähköinen versio ja siellä viitattu Honkasalo, Varallisuusrikokset, 1964, s. 12). Honkasalon tulkinta näyttäisi perustuneen keskeisesti Salmialan lyhyeen kannanottoon erään veromerkkien anastusta koskeneen korkeimman oikeuden ratkaisun yhteydessä (Salmiala, DL 1958, oikeustapaukset s. 124). Edellä mainitut lähteet tukevat pääosin syyttäjän käsitystä siitä, että myös syytteessä mainitut huumausaineet voisivat olla ryöstörikoksen kohteena. Perustelut tällaiselle tulkinnalle jäävät kuitenkin suppeiksi.

3j. Omaisuusrikoksia koskevia säännöksiä tulkittaessa on otettava huomioon jo edellä todetulla tavalla se, millaisia varallisuusoikeudellisia oikeuksia huumausaineisiin ylipäänsä voi liittyä ja kuinka pysyviä ne ovat. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota siihen, onko oikeusjärjestyksen ylipäänsä annettava suojaa laittomiin huumausaineisiin liittyville taloudellisille intresseille. On myös huomattava, että varkaus- tai ryöstörikoksen kohteena ovat rikosoikeudellisesti tarkasteltuna esineeseen kohdistuvat oikeudet, eivät esineet sinänsä (Tolvanen teoksessa Frände ym., Keskeiset rikokset, 2018 s. 497).

3k. Oikeussuojaa annetaan tyypillisesti vain laillisille oikeuksille eli omistajansa lailliselle varallisuudelle. Puuttumattomuusperiaatteen mukaisesti oikeusjärjestys ei anna suojaa lain tai hyvän tavan vastaisille oikeustoimille, kuten edellä on todettu. Näin ollen huumausaineiden omistaja ei voisi velkoa huumausainekauppaan perustuvia velkoja ostajalta tai vaatia itselleen palautettavaksi myöskään myytyjä huumausaineita. Myöskään rikokseen perustuvan vahingonkorvausvelvollisuuden yhteydessä ei ole syytä poiketa puuttumattomuusperiaatteesta.

3l. Omaisuusrikoksen rangaistusuhan tarkoituksena on omistusoikeuden suojaaminen. Sellaiset esineet, joihin haltijalla ei voi olla laillista omistusoikeutta, eivät voi olla anastusrikoksen kohteena. Tämä pätee hovioikeuden arvioinnin mukaan myös laittomiin huumausaineisiin. Asiaa voitaisiin arvioida toisin, jos huumaavaa ainetta anastettaisiin esimerkiksi apteekista tai tieteellisestä tutkimuslaitoksesta, jolla olisi oikeus pitää laillisesti hallussaan kyseistä ainetta (ks. edellä mainittu KKO 1994:96).

3m.Sen sijaan tällaisen aineen laittomasti haltuunsa saaneella taholla ei ole omaisuuteen laillista omistusoikeutta eikä mahdollisuutta vaatia menetettyä omaisuuttaan korvattavaksi tai palautettavaksi. Laittomat huumausaineet on rikos- ja huumausainelain säännösten mukaisesti takavarikoitava ja hävitettävä. Vastaavasti se, joka yrittää hankkia niitä, syyllistyy itse huumausainerikokseen. Siten ei ole perusteltua katsoa, että ryöstörikosta koskevat säädökset tulisivat sovellettaviksi tilanteessa, jossa kyse on pelkästään laittomien huumausaineiden väitetystä anastamisesta. Puuttumattomuusperiaatteen mukaisesti sellaisen omaisuuden, joka ei lainkaan nauti oikeusjärjestyksen suojaa, ei siten voida katsoa olevan omaisuusrikoksen rangaistusuhalla tavoitellun suojan piirissä ja anastuksen kohteena.

3n. B:n syyksi on kohdassa 4 luettu huumausainerikos, joka liittyy kohdassa 3 tarkoitettuun huumausaine-erään. Näihin rikoksiin liittyvien rangaistussäännösten suojeluobjektit ovat erilaiset, mutta huumausainerikoksen tunnusmerkistön mukainen huumausaineen hankkiminen voi tapahtua myös anastamalla. Huumausainerikokseen lainvoimaisesti syyllistynyttä tekijää ei tästäkään syystä ole perusteltua rangaista erikseen myös omaisuusrikoksesta. Kohdassa 3 selostettu menettely ei täytä törkeän ryöstön yrityksen tunnusmerkistöä omaisuuden anastamisen osalta. Syyte törkeän ryöstön yrityksestä on siten hylättävä.

 ------

4. Kun käräjäoikeus oli lukenut B:n syyksi kohdan 3 osalta törkeän ryöstön yrityksen ja tuominnut hänet siitä ja viidestä muusta rikoksesta 2 vuodeksi 8 kuukaudeksi vankeuteen, hovioikeus katsoi B:n syyllistyneen kohdan 3 osalta kahteen törkeään pahoinpitelyyn ja kahteen laittomaan uhkaukseen ja tuomitsi B:n niistä ja käräjäoikeuden hänen syykseen lukemista muista rikoksista 2 vuodeksi vankeuteen.  

Hovioikeuden ratkaisuseloste 

5. Hovioikeuden tuomion perusteluissa on positiivista se, että se on etsinyt päättelyssään johtoa kotimaisesta oikeuskirjallisuudesta sekä siitä, miten sanottua tai siihen läheisesti liittyvää kysymystä on arvioitu Norjan, Saksan, Tanskan ja Ruotsin korkeimpien oikeuksien ratkaisuissa. 

6. Kun syyttäjä on ilmeisesti pyytänyt asiassa valituslupaa korkeimmalta oikeudelta, en syhdy tässä  pohtimaan, miten hovioikeuden ratkaisua olisi arvioitava. Olisi tärkeää saada asiasta KKO:n ennakkopäätös, sillä ovathan alemmat tuomioistuimet olleet asiasta eri kannalla. Itse kallistuisin samalle kannalle kuin Norjan Høyesterett on hovoikeuden selostamassa ratkaisussaan vuonna 2009 tehnyt.

7. Hovioikeuden ratkaisukokoonpanoon kuuluivat tuomarit Petteri Korhonen, Sandra Wallin ja Jurkka Jämsä. Ratkaisu oli yksimielinen. 

8. Hovioikeudenneuvos Petteri Korhonen on  hakenut Vaasan hovioikeuden presidentin virkaa, joka täytetäneen alkuvuodesta. Jurkka Jämsä väitteli tammikussa 2021 oikeustieteen tohtoriksi tutkimuksellaan "Oikeudelliset  todistelunrajoitteet rikosasiassa". Korhonen ja Jämsä ovat kirjoittaneet noin viikko sitten ilmestyneen ajankohtaista aihetta käsittelevän kirjan "Sähköinen prosessi hovioikeudessa" (Edita).

197. KKO 2020:37. Törkeä ryöstö rikotulla olutpullolla uhaten

1. Korkein oikeus (KKO) antaa aika usein varsin tavanomaisia rikosasioita koskevia ennakkopäätöksiä. Sellaisia ovat esimerkiksi pahoinpitelyä, varkautta, kavallusta, rattijuopumusta, liikenneturvallisuuden vaarantamista, raiskausta tai henkirikoksia koskevat asiat.

2. Tänään KKO antoi ennakkopäätöksen (KKO 2020:37) asiasta, jossa alemmat tuomioistuimet olivat olleet eri mieltä siitä, toteuttiko tekotapa ryöstön vai törkeän ryöstön tunnusmerkistön. Katsotaanpa tarkemmin, mistä oli kysymys,

Teko

3. Tekoaikana 18-vuotias A ja 17-vuotias B, kumpikin naisia, olivat 30.5.2018 Sokoksen tavaratalossa (Sokkarissa) Jyväskylässä seuranneet 19-vuotiasta X:ää, myös nainen, tavaratalon naisten wc-tiloihin ja työntäneet poistumassa olleen X:n takaisin wc-koppiin sekä lukinneet X:n ja itsensä koppiin sisälle. A ja B olivat lukitussa wc-kopissa uhanneet X:ää kahdella pohjaosastaan rikki olevalla, sahalaitaisella olutpullolla, joista toisessa oli ollut pidempi terävä uloke. A ja B olivat suunnanneet pullojen terävän puolen kohti X:ää ja uhanneet tässä yhteydessä suullisesti tappaa X:n, jollei tämä luovuttaisi heille puhelintaan, pankkikorttiaan ja näiden käyttämiseen vaadittavia koodeja. Teon yhteydessä X:n sormeen oli aiheutunut pinnallinen, runsaasti verta vuotava haava. Pakotettuaan X:n luovuttamaan mainitun omaisuuden A ja B olivat poistuneet paikalta. Anastettu omaisuus oli jäänyt kateisiin.

Käräjäoikeuden tuomio

4. Syyttäjän vaadittua  syytetyille rangaistusta törkeästä ryöstöstä Keski-Suomen käräjäoikeus (käräjätuomari Riku Tuikkala ja lautamiehet)  on 3.8.2018 tuomiossaan katsonut, että rikottu lasipullo oli rikoslain 31 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu ampuma- tai teräaseeseen rinnastettava hengenvaarallinen väline, mutta tekoa ei ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Käräjäoikeus on tuominnut A:n ryöstöstä ja kolmesta vähäisemmästä rikoksesta yhteiseen 1 vuoden 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä B:n nuorena henkilönä tehdystä ryöstöstä ja lievästä petoksesta yhteiseen 1 vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Kummatkin vastaajat on tuomittu lisäksi valvontaan 1 vuodeksi 3 kuukaudeksi.

Hovioikeuskäsittely

5. Syyttäjä ja asianomistaja X valittivat tuomiosta Vaasan hovioikeuteen vaatien, että A:n katsotaan syyllistyneen ryöstön sijasta törkeään ryöstöön ja B:n nuorena henkilönä tehtyyn törkeään ryöstöön.

6. Vaasan hovioikeus katsoi 1.3.2019 antamassaan tuomiossa, ettei ryöstössä ollut käytetty ampuma- tai teräaseeseen rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä. Hovioikeus totesi, että rikoslain 31 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun tekovälineen rinnastaminen ampuma- tai teräaseeseen riippui välineen hengenvaarallisuudesta. Rikottu lasipullo oli vaarallinen muttei kuitenkaan edellä mainitussa säännöksessä teräaseeseen rinnastettava hengenvaarallinen väline. Hovioikeus ei muuttanut muuttanut käräjäoikeuden tuomitsemia rangaistuksia. Hovioikeus tuomitsi lisäksi An ja B;n  yhteisvastuullisesti suorittamaan X:lle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 2 5000, ansionmenetyksestä 80, kadonneesta matkapuhelimesta 150, pankkikortin uusimisesta 10 sekä oikeudenkäyntikuluista 2 170 euroa.

7. Hovioikeudessa oli äänestys, enemmistöön kuuluivat tuomarit Tapio Kaarniemi ja Päivi Kylmälahti. Vähemmistöön jäänyt hovioikeudenneuvos Harri Kurkinen katsoi,  että rikotut lasipullot olivat teräaseeseen rinnastettavia hengenvaarallisia välineitä ja että ryöstö oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

KKO:n käsittely

8. Korkein oikeus myönsi syyttäjälle ja X:lle valitusluvan. Valituksissaan nämä vaativat, että syytetyt tuomitaan törkeästä ryöstöstä.  A ja B vaativat vastauksissaan valitusten hylkäämistä.

9. Korkein oikeus toimitti asiassa 13.11.2019 pidetyn suullisen käsittelyn varatakseen syytetyille tilaisuuden tulla kuulluksi tuomittavasta seuraamuksesta.

10. Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys ensiksi siitä, onko pohjasta rikottua lasipulloa pidettävä rikoslain 31 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuna teräaseeseen rinnastettavana hengenvaarallisena välineenä. Siinä tapauksessa, että mainittu ankaroittamisperuste täyttyy, kysymys oli toiseksi siitä, onko ryöstöä pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Kolmanneksi kysymys oli rangaistuksen mittaamisesta ja tuomittavasta rangaistuslajista.

Rikoksentekovälineen laatu

11. Ensimmäisen kysymyksen osalta KKO totesi, että oikeuskäytännössä ampuma- tai teräaseeseen rinnastuvaksi hengenvaaralliseksi välineeksi ei ole katsottu kumipamppua (KKO 1996:65), pesäpallomailaa tai vasaraa (KKO 2009:79) eikä metallirunkoista tuolia (KKO 2010:36).

12. KKO katsoi, että tavallinen käyttöesine voi muokattuna olla rikoslain 31 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla hengenvaarallinen väline. Tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että välineen fyysiset ominaisuudet tehtyjen muutosten jälkeen rinnastuvat ampuma- tai teräaseeseen ja että välinettä käytetään ampuma- tai teräaseen tavoin ryöstön tunnusmerkistön edellyttämään väkivallan käyttöön tai sillä uhkaamiseen.

13. Nyt esillä olevassa tapauksessa ryöstörikoksessa on käytetty välineenä kahta pohjastaan rikki olevaa olutpulloa, joiden lasi on ollut sahalaitainen ja joista pulloista toisessa on ollut pidempi terävä uloke. Toisesta olutpullosta on aiheutunut asianomistajalle sormeen runsaasti verta vuotava haava, mikä osoittaa osaltaan välineen terävyyden. Rikotut lasipullot ovat siten fyysisiltä ominaisuuksiltaan rinnastuneet teräaseeseen. Olutpullot on myös rikottu niin, että niiden kaulaosasta on ollut helppo pitää käsin kiinni. Tällä tavoin rikotut lasipullot ovat soveltuneet väkivallalla uhkaamiseen ja väkivallan tekemiseen teräaseen tavoin ja niitä on ryöstössä myös käytetty kuten teräasetta. KKO katsoi, että edellä kuvatulla tavalla rikottuja olutpulloja on pidettävä rikoslain 31 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuina teräaseeseen rinnastuvina hengenvaarallisina välineinä.

Kokonaistörkeysarviointi

14. Kokonaistörkeysarvioinnin osalta KKO totesi. ensinnäkin, että A:n ja B:n menettely ei ole poikennut perusmuotoisen ryöstörikoksen edellyttämästä suunnitelmallisuudesta, kun he ovat päättäneet ryöstöön ryhtymisestä, valinneet tätä tarkoitusta varten sopivan kohteen ja sopineet ryöstöpaikasta juuri ennen tekoon ryhtymistä. Anastetun omaisuuden määrä ei ole ollut huomattava, eivätkä syytetyt ole kohdistaneet asianomistajaan varsinaista väkivaltaa. Edellä kuvatut menettelyn moitittavuutta koskevat seikat ovat kokonaisarvioinnissa teon törkeyttä vastaan puhuvia seikkoja.

15. A:n ja B:n syyksi luetun menettelyn moitittavuutta korostaa KKO:n mukaan kuitenkin se, että tekijöitä on ollut useampi kuin yksi, asianomistaja on ollut ahdistettuna erittäin ahtaaseen ja lukittuun tilaan ryöstäjiensä kanssa ja että hänet on uhattu tappaa osoittamalla samalla häntä aivan lähietäisyydeltä terävällä välineellä.

16. KKO katsoi, että teon törkeyden puolesta puhuvat seikat ovat sitä vastaan puhuvia seikkoja painavampia, minkä vuoksi ryöstöä on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. A on siten syyllistynyt törkeään ryöstöön ja B nuorena henkilönä tehtyyn törkeään ryöstöön.

Rangaistuksen määrääminen

17. Rangaistuksen määräämistä ja mittaamista KKO on pohtinut perusteluissaan seikkaperäisesti (kappaleet 17-25). Vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana nuorena henkilönä törkeään ryöstöön syyllistyneen  B:n kohdalla puolsi KKO:n mukaan rikoksen vakavuus. Painavat syyt eivät kuitenkaan vaatineet hänen tuomitsemistaan ehdottomaan vankeuteen, mistä syystä vankeusrangaistus tuli määrätä B:lle ehdollisena käräjäoikeuden määräämin valvonnoin.

18. A on teon tehdessään ollut 18 vuoden 6 kuukauden ikäinen. Rikoslain 6 luvun 7 §:n 2 kohdan mukaan rangaistusta lieventävänä seikkana on otettava huomioon myös tekijän korkea ikä, heikko terveydentila ja muut henkilökohtaiset olot, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi näistä syistä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. Säännöstä koskevissa perusteluissa korkean iän yhteydessä lausutaan iän merkityksestä myös, että kehitysiässä oleva vaikutuksille altis nuori kokee laitoselämän ja ympäristön muutoksen voimakkaammin kuin kypsään ikään ehtinyt henkilö. Koulutuksen kannalta ratkaisevien elinvuosien hukkaaminen vankilaan merkitsee myös nuoren tulevaisuuden kannalta usein korvaamatonta menetystä. Tarkasteltavat perusteet koskevat ensi sijassa valintaa ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä, mutta niillä on myös merkitystä ehdottoman vankeuden pituudesta päätettäessä (HE 44/2002 vp s. 199–200).

19. Korkein oikeus totesi, että se  on ratkaisussaan KKO 2017:69 alentanut 18-vuotiaan vastaajan rangaistusta rikoslain 6 luvun 7 §:n 2 kohdan perusteella hänen nuoren ikänsä vuoksi. Korkein oikeus katsoi vastaajan iän huomioon ottamisen merkityksen korostuneen asiassa, koska hänen tekijäkumppaneihinsa sovellettiin rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 2 momentin mukaista lievennettyä rangaistusasteikkoa ja ikäero tekijöiden kesken oli pieni vastaajan täytettyä 18 vuotta vasta kaksi kuukautta ennen tekopäivää. Kaikkien vastaajien syyllisyyttä arvioitaessa oli ilmeistä, että rikoksen tekemiseen oli vaikuttanut ikään liittyvä kypsymättömyys. Pitkään vankeusrangaistukseen liittyvät haitalliset vaikutukset nuoren kehitykseen oli syytä ottaa huomioon myös 18 vuotta täyttäneen vastaajan rangaistusta määrättäessä, vaikkakin vähäisemmässä määrin (kohdat 36–39).

20. Myös tässä tapauksessa A:n iän huomioon ottamisen merkitys KKO:n mukaan korostui, koska B:hen sovelletaan lievennettyä rangaistusasteikkoa ja ikäero tekijöiden kesken on pieni. Ilmeistä myös on, että rikoksen tekemiseen on vaikuttanut heidän kummankin ikäänsä liittyvä kypsymättömyys. Siten pitkään vankeusrangaistukseen liittyvät haitalliset vaikutukset nuoren kehitykseen on perusteltua ottaa huomioon myös A:n rangaistusta mitattaessa. A ei ole syytteenalaisten tekojensa jälkeen syyllistynyt uusiin rikoksiin, ja hän on viitannut siihen, että pyrkii irtautumaan päihteiden käyttämisestä sekä haluaa hakeutua opiskelemaan. Näistä syistä A:lle tuomittavaa rangaistusta pitää rikoslain 6 luvun 7 §:n 2 kohdan perusteella alentaa hänen nuoren ikänsä vuoksi.

21. A:n syyksi on törkeän ryöstön ohella käräjäoikeudessa luettu pahoinpitely, virkamiehen väkivaltainen vastustaminen ja lievä petos. Kaksi ensin mainittua rikosta eivät ole lajissaan vähäisiä. KKo katsoi, että A on tuomittava edellä mainituista rikoksista kohtuullistamisperuste huomioon ottaen yhteiseen 2 vuoden 5 kuukauden vankeusrangaistukseen. Vankeusrangaistuksen pituuden vuoksi A:n rangaistusta ei voida määrätä ehdolliseksi, eikä rikoslain 6 luvun 10 §:n 2 momentin perusteella valvontaa voida tuomita ehdottoman vankeuden tehosteeksi. A:lle alemmissa oikeusasteissa ehdollisen vankeuden oheisseuraamuksena tuomittu valvonta ja sen suorittaminen eivät vaikutttaneet alentavasti tai lieventävästi A:n rangaistukseen.

KKO:n tuomiolauselma

22. KKO muutti hovioikeuden tuomiota siten, että

- B:n syyksi luettiin nuorena henkilönä tehdyn ryöstön asemesta nuorena henkilönä tehty törkeä ryöstö. B:lle tuomittiin tästä rikoksesta ja nuorena henkilönä tehdystä lievästä petoksesta yhteisenä rangaistuksena 2 vuotta vankeutta. Vankeusrangaistus määrättiin ehdolliseksi, koeaika päättyy 2.8.2021. B tuomittiin yhden vuoden kolmen kuukauden ajaksi valvontaan käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin;

- A:n syyksi luettiin ryöstön asemesta törkeä ryöstö. A:lle tuomittiin tästä rikoksesta ja pahoinpitelystä, lievästä petoksesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta yhteisenä rangaistuksena 2 vuotta 5 kuukautta vankeutta. Koska vankeusrangaistus on ehdoton, määräys A:n tuomitsemisesta valvontaan poistettiin.

23. Asian ovat KKO:ssa ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Pekka Koponen, Mika Huovila, Mika Ilveskero ja Jussi Tapani. Esittelijä Teemu Vanhanen.

Ratkaisuseloste KKO 2020:37

Arviointia

24. Mitäpä tuohon olisi oikeastaan lisäämistä. KKO:n ratkaisu on perusteltu sekä asiallisesti että muodollisesti (perustelutavaltaan). Rikkinäistä olutpulloa, jollainen kummallakin syytetyllä oli ahtaassa wc-tilassa kädessään, on hyvällä syyllä pidettävä laissa tarkoitettuna ampuma- tai teräaseeseen rinnastettavana hengenvaarallisena välineenä. Se, ettei KKO ole ole aiemmin pitänyt vasaraa tuollaisena välinenä (KKO 2009:79), hieman kummastuttaa, sillä jokainen, joka on pidellyt  esimerkiksi noin kilon painoista rautavasaraa käsissään, tietää, millaista tuhoa sillä olisi mahdollista ryöstötilanteessa saada aikaan uhrin terveydelle. Sama koskee pesäpallomailaa. Ehkä laissa on säädetty asiasta turhan yksityiskohtaisesti. Vertailun vuoksi on syytä todeta, että Ruotsin rikoslaissa (brottsbalken 8:7) ei ole törkeän ryöstön osalta vastaavanlaista tekovälinettä koskevaa säännöstä lainkaan.

25. On melko outoa, että hovioikeuden enemmistö ei ole pitänyt rikottuja olutpulloja lainkohdassa tarkoitettuina hengenvaarallisina välineinä. Luulisin, että syynä tähän on se, että hovioikeus on tuijottanut liiaksi ratkaisua KKO 2009:79 eikä ole arvioinut nyt esillä ollutta konkreettista tilannetta riitävän huolellisesti.

26. Teon kokonaistörkeysarvioinnin osalta on tuskin mahdollisuutta päätyä muuhun kuin siihen, että ryöstö on ollut törkeä. Käräjäoikeus on ollut toisella kannalla, mutta luultavasti se on ajatellut tällöin lähinnä sitä, mikä olisi rikoksesta kohtuullinen rangaistus ja muodostanut sillä perusteella rikoksen rubrisointia koskevan käsityksensä. Tätä kysymystä KKO on pohtinut, kuten pitääkin, pro et contra -metodia käyttäen.

27. Rangaistuslajin valintaa ja mittaamista KKO pohtii nykyisin perusteluissaan aina varsin seikkaperäisesti. Tämä on ymmärrettävää, sillä juuri rangaistuksen määrä ja laji on vastaajien kannalta tärkein asia eikä sen merkitystä voida myöskään yleiseltä kannalta mitenkään vähätellä. Rangaistusten pituus kiinnostaa myös suurta yleisöä. Ennen vanhaan rangaistuksen mittaamista ei perusteltu tuomioissa mitenkään, vasta noin 10-15 vuotta sitten siihen on alettu kiinnittää asianmukaista huomiota.

28. KKO:n ratkaisulla on etenkin alempien tuomioistuinten, rikosasianajajien ja syyttäjien kannalta aika suuri merkitys. Vastaavanlaisia rikoksia hengenvaarallisilla astaloilla, etenkin pahoinpitely- ja henkirikoksia, tehdään Suomessa runsaasti. Kun nyt pubit ja terassit kohta jälleen aukeavat, voimme olla varmoja, että lainkäyttäjät joutuvat niiden kanssa työtehtävissään edelleen tekemisiin. KKO antaa ennakkopäätöksiä tulevan oikeuskäytännön ohjaamisen ja yhdenmukaistamisen tarkoituksessa ja siksi tämän ratkaisun julkaiseminen ennakkopäätöksenä on hyvä asia.

29. Toisaalta on syytä sanoa,  että on melko kornia, että näinkin selvissä asioissa joudutaan menemään aina korkeimpaan oikeuteen asti, jotta oikea ja lainmukainen ratkaisu olisi mahdollista saada. Tätäkin tapausta on ensin tutkittu poliisin suorittamassa esitutkinnassa, jolloin epäillyillä on jo luultavasti ollut avustajat. Seuraavaksi asia on tullut syyteharkitaa varten syyttäjälle. Oikeudenkäynnissä asiaa on käsitety kaikissa kolmessa eri portaassa ja niissä jokaisessa, myös KKO:ssa, on toimitettu pääkäsittely tai suullinen käsittely. KKO on ottanut kantaa tapaukseen neljässä eri vaiheessa: ensimmäisen kerran valituslupaa harkitessaan, sitten esittelyssä, sen jälkeen suullisessa käsittelyssä ja tämän jälkeen vielä toisen kerran esittelyssä, jossa asiassa on lopullisesti ratkaistu. Esittelyn jälkeen asiakirjat ovat vielä kiertäneet jokaisella viidellä jäsenellä, ja vasta tämän jälkeen tuomio on ollut valmis julkistamista ja antamista varten. Tässä tapauksessa em. kierto on kestänyt puoli vuotta, sillä KKO:n suullinen käsittely jutussa pidettiin jo 13.marraskuuta 2019.

30. Onko näin raskaassa menettelyssä ja ruljanssissa loppujen lopuksi järkeä? Nykyisin korostetaan lähes joka käänteessä, että oikeudenkäynnin painopisteen tulisi olla nimenomaan käräjäoikeudessa, jolloin hovioikeus vain kontrolloisi käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden; ts. hovioikeus ei toistaisi käräjäoikeudessa jo käytyä oikeusprosessia uudelleen. Kuten tiedämme, näin ei käytännössä kuitenkaan tapahdu, vaan hovioikeudet hyvin usein järjestävät todellisen uusintakäsittelyn, jossa otetaan vastaan käräjäoikeudessa jo esitetty todistusaineisto sekä mahdolliset uudet todisteet. Uutta on nyt se, että myös korkein oikeus on alkanut tutkia näyttökysymyksiä ja toimittaa siinä tarkotuksessa joka vuosi noin 20 suullista käsittelyä, jossa näyttö otetaan vielä kolmannen kerran vastaan!

31. Miksi optimaalinen oikeudenkäynti ei Suomessa onnistu, vaikka se onnistuu hyvin naapurimaassamme Ruotsissa? Eivätkö käräjä-ja hovoikeudet ole vieläkään oikein tehtäviensä tasalla, kun korkein oikeus ottaa kolmantena instanssina vastaan jo alemmissa oikeuksissa esitetyt todisteet, arvioi näyttöä ja järjestää tässä tarkoituksessa lukuisia suullisia käsittelyjä? Näin siitä huolimatta, että korkein oikeus, kuten se itsekin usein ja mielellään kertoo, on ennakkopäätöstuomioistuin, jonka tehtäviin ei kuuluisi enää näytön arviointi, vaan se keskittyy tärkeisiin  lain soveltamista koskeviin kysymyksiin. Korkeimmalla oikeudella pitäisi ilman muuta olla tuollainen rooli, mutta käytäntö on silti toinen. Missä siis vika?

61. KKO 2017:57. Ryöstöön yllyttäjä syyllistyi samalla teolla myös yllytetyn pakottamiseen

1. Korkein oikeus (KKO) antoi toissa päivänä ennakkopäätöksenä julkaistun ratkaisun KKO 2017:57, joka koskee yllytystä ryöstöön, pakottamista ja lainkonkurrenssia. 

2. Ratkaisun ydin (clou) löytyy ratkaisuselosteen otsakkeesta: A oli uhkaamalla katkoa B:n sormet pakottanut B:n ryöstämään elintarvikeliikkeen. A tuomittiin yllytyksestä ryöstöön ja B ryöstöstä. KKO:n tuomiosta ilmevillä perusteilla A:n katsottiin syyllistyneen myös pakottamiseen. 

3.Jutussa syyttäjä oli Pirkanmaan käräjäoikeudessa vaatinut A:lle syytekohdassa 1 rangaistusta pakottamisesta, kun tämä oli oikeudettomalla uhkauksella pakottanut B:n ryöstämään Siwa-myymälän uhkaamalla katkoa B:n sormet, jollei B onnistu hankkimaan A:lle rahaa. Lisäksi syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta syytekohdassa 3 yllytyksestä ryöstöön, kun tämä oli tahallaan taivuttanut edellä kuvatulla pakottamisella B:n tekemään ryöstön ja saanut B:ltä anastetun omaisuuden. Vielä syyttäjä oli vaatinut syytekohdassa 2 B:lle rangaistusta ryöstöstä. Syytteen mukaan B oli uhkaamalla välittömästi käyttää henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa pakottanut Siwan myyjän luovuttamaan kassasta rahaa, johon B:llä ei ollut laillista oikeutta. 

4. Pirkanmaan käräjäoikeus, käräjätuomari Kimmo Valkiala ja kaksi lautamiestä,  hylkäsi 17.9.2014 antamallaan tuomiolla A:han kohdistetut syytteet pakottamisesta ja yllytyksestä ryöstöön. Käräjäoikeuden mukaan asiassa esitetty selvitys ei riittänyt osoittamaan, että A olisi menetellyt siten kuin syytteessä oli väitetty. Sen sijaan käräjäoikeus tuomitsi B:n syytekohdan 2 mukaisesti ryöstöstä. 

5. Syyttäjä valitti tuomiosta hovioikeudelle. Turun hovioikeus (Leena Virtanen-Salonen, Virpi Vuorinen ja Juha Suvanto) ratkaisi asian 4.3.2016 antamallaan tuomiolla. Hovioikeus muutti käräjäoikeuden ratkaisua ja tuomitsi A:n pakottamisesta ja yllytyksestä ryöstöön. Hovioikeus katsoi, ettei esitetyn selvityksen perusteella A:n syyllisyydestä jäänyt varteenotettavaa epäilyä. - Hovioikeuden ratkaisu saatiin vasta 1,5 vuoden kuluttua käräjäoikeuden tuomiosta.

6. Tässä kohdin voidan huomauttaa, että KKO:n ratkaisuseloste on alempien oikeuksien ratkaisujen osalta varsin suppea. Ratkaisuseloste on laadittu ko. osin todella lyhyen mallin mukaisesti. Lukijaa olisi kiinnostanut esimerkiksi tietää, kuinka pitkän vankeusrangaistuksen hovioikeus A:lle langetti  ja oliko rangaistus kenties ehdollinen. Toisaalta KKO:n ratkaisuselostetta ja perustelutapaa voidaan pitää hyvänä sikäli, ettei se ole liian pitkä ja tarpeettoman seikkaperäinen, vaan lyhyt ja napakka. KKO.n ratkaisuselosteet ja perustelut ovat nykyisin useimmiten niin "hirvittävän" pitkiä, että niitä läpikäydessään lukija helposti väsähtää, ellei jopa nukahda. Mutta jos se jotakuta lohduttaa, niin KHO:n ratkaisujen perustelut vasta pitkiä ovat! Tuskinpa kovin moni ulkopuolinen lukija viitsii ja jaksaa edes yrittää aloittaa niitä kovin tarkkaan lukea. 

7. KKO:ssa oli kysymys siitä, oliko A syyllistynyt ryöstön yllytyksen lisäksi myös B:hen kohdistuneeseen pakottamiseen. Ratkaisuselosteen otsikossa mainitaan asiasana "lainkonkurenssi", johon viitataan myös ratkaisun perusteluissa (kappale 11). Tämän rikosoikeudellisen termin sisältö on kuitenkin jäänyt perusteluissa kertomatta. Sama havainto voidaan tehdä ratkaisuselosteen otsikossa mainitusta sanasta "toissijaisuuslauseke", sillä senkään sisältöä tai merkitystä ei perusteluissa selosteta. 

8. Lainkonkurrenssissa on kysymys siitä, että samaan tekoon voidaan periaatteessa soveltaa useampia rangaistussäännöksiä. Tietyissä tilanteissa yhden tunnusmerkistön soveltaminen tekee kuitenkin muiden tunnusmerkkien soveltamisen tarpeettomaksi. Joissakin tapauksissa tunnusmerkistöt sisältävät nimenomaisen maininnan eli ns. toissijaisuuslausekkeen, että teosta rangaistaan, "jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa tai yhtä ankaraa ranaistusta". Toissijaislausekkeet voivat kuitenkin olla tutlkinnanvaraisia. RL 25 luvun 8 §:n säännös pakottamisen kriminalisoinnista on juuri tällainen tapaus, johon sisältyy sanottu toissijaisuuslauseke. Muitakin eli lähinnä oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä kehitettyjä ja kehittyneitä sääntöjä on olemassa. Niinpä rikoksen tavallinen tekomuoto (esim. pahoinpitely) kataa aina lievän eli privilegioidun tekomuodon (esim. lievän pahoinpitelyn). Ryöstö kattaa pahoinpitelyn ja varkauden, täytetty teko kattaa yrityksen jne. 

9. Perustelukappaleessa 10 KKO toteaa, että sekä pakottamisen (RL 25:8) että tapaukseen sovellettavan ryöstöä koskevaan säännöksen  (RL 31:1.1:n 2 kohta) tunnusmerkistöön sisältyy toisen oikeudeton pakottaminen väkivallalla tai muutoin rinnasteisella tavalla uhkaamalla. Tunnusmerkistöt ovat yhteneviä myös siltä osin, että teon tavoitteena on saada oikeudettomasti teon kohde tekemään tao luopumaan jostain vastoin tahtoaa. Silloin kun pakottaminen tapahtuu samalla teolla ja sillä tavoitellaan omaisuuden anastamista, pakottamisen katsotaan sisältyvän ankarammin rangaistavaan ryöstöön, kuten ratkaisussa KKO 1978 II 114 on katsottu. Ts. rikokset ovat tuolloin keskenään lainkonkurrenssissa. 

10. Toisaalta lainkonkurrenssia arvioitaessa on otettava huomioon kulloinkin käsiteltävän tosiseikat ja niiden kriminalisointien kenties erilaiset suojelukohteet, miltä osin KKO viittaa  perustelukappaleessa 11 ratkaisuihin KKO 204:7 ja 2003:115. Se, että nyt esillä olevassa tapauksessa (A:n) rikokset on toteutettu samalla teolla ja yhtenevin tarkoituksin anastaa omaisuutta, puhuu sen puolesta, että A:n teko tulisi lukea syyksi vain yllytyksenä ryöstöön.Toisaalta KKO:n on ottanut huomioon (kappale 13), että pakottaminen on kohdistunut nimenomaisesti B:hen ja loukannut hänen vapauttaan, kun taas yllytys ryöstöön on kohdistunut B:hen vain välillisesti ryöstön varsinaisena kohteen ollessa Siwa-myymälä, sen henkilökunta ja omaisuus. Ryöstöön yllyttämisellä loukatun oikeushyvän haltijana on siten ollut eri taho kuin pakottamisessa. Tunnusmerkistöissä on myös osaksi eri suojelukohde, kun ryöstöä koskevalla rangaistussäännöksellä suojellaan vapauden lisäksi varallisuutta. 

11. Näillä perusteilla KKO päätyi siihen, ettei A:n B:hen kohdistama pakottaminen sisälly yllytykseen ryöstöön eikä pakottaminen siis ole lainkonkurrenssissa ryöstöön yllytyksen kanssa. A:n syyksi oli siten luettava ryöstöön yllytyksen lisäksi myös pakottaminen, kuten hovioikeuskin oli tehnyt. KKO katsoi myös, ettei hovioikeuden A:lle tuomitsemaa yhteistä vankeusrangaistusta - jonka pituutta me emmem siis ole saaneet tietää  - ollut aihetta alentaa. 

12. Vaikka KKO:n perustelut ovatkin tavanmukaista suppeammat, on niissä silti harrastettu tarkkaa ja suorastaan pikkunäppärän tuntuista rikosoikeudellista pohdintaa ja linjanvetoa. Ulkopuolisesta mainitunlainen pohdinta saattaa tuntua hieman tarpeettomalta hiustenhalkomiselta, mutta "loppupeleissä" lain tulkinta ja soveltaminen edellyttää usein tuollaista tarkkuutta. Oikeuskäytännössä tuomioistuimet joutuvat varsin usein puntaroimaan lainkonkurrenssia ja monia muita vastaavanlaisia kysymyksiä, joten on paikallaan, että KKO ohjaa ennakkopäätöksillään ratkaisutoimintaa ja lain soveltamista.

KKO 2017:57

13. KKO:n kantaan voidaan kyllä yhtyä. Minua jäi vain hieman askarruttamaan perustelujen kappaleessa 13 esitetty maininta, jonka mukaan yllytys ryöstöön on kohdistunut B:hen vain välillisesti, koska ryöstön varsinaisena kohteena oli ollut Siwan myymälä, sen henkilökunta ja omaisuus. Ryöstön kohteena on toki ollut myymälä, mutta eikö rikoksen yllytys kohdistunut tässä tapauksessa, kuten yllytyksessä yleensäkin, välittömästi siihen henkilöön, jota yllytetään tekemään rikos?