306. Hovioikeus hylkäsi käräjätuomarin esteellisyydestä tehdyt väitteet

1. Helsingin hovioikeus antoi 30.5.2022 päätöksen valitukseeen, jossa on kysymys käräjätuomarin esteellisyydestä; asian diaarinumero on S 20/1292.

2. Kantaja oli tehnyt riita-asiaa käsitelleestä käräjätuomarista kaksi esteellisyysväitettä, joista ensimmäinen oli tehty 5.5.2017 Vantaan käräjäoikeudessa  ja toinen 1.11.2019 Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa; Vantaan käräjäoikeuden nimi on muuttunut Itä-Uudenmaan käräjäoikeudeksi vuonna 2019.

3. Kantajan ensimmäisen esteellisyysväitteen mukaan käräjätuomarin prosessinjohto ja muu menettely asian valmistelussa oli ollut puolueellista ja osoittanut ennakkoasennetta kantajaa kohtaan. Lisäksi esteellisyysväitteen mukaan käräjätuomari oli käyttäytynyt epäasiallisesti kantajaa ja kantajan asiamiestä kohtaan. 

4. Kantajan toisen esteellisyysväitteen mukaan käräjätuomarin tekemä kantelu valvontalautakunnalle kantajan entisestä asiamiehestä oli osoittanut käräjätuomarissa voimakasta suhtautumista asiaa ja kantajaa kohtaan. Lisäksi käräjätuomari oli ollut kantajan vastapuoli tai siihen rinnastuvassa asemassa Helsingin hovioikeuden valvonta-asiassa. Esteellisyysväitteen mukaan käräjätuomarin ja kantajan välit olivat valvonta-asiasta johtuen kielteisesti värittyneet.

5. Vantaan käräjäoikeus oli hylännyt käräjätuomarista tehdyn ensimmäisen esteellisyysväitteen 27.6.2017 ja Itä-Uudenmaan käräjäoikeus toisen esteellisyysväitteen 19.12.2019. Kummassakin käräjäoikeuden päätöksessä katsottiin, ettei käräjätuomari ollut esteellinen käsittelemään kysymyksessä olevaa riita-asiaa.

6. Hovioikeus katsoi päätöksessään, kuten käräjäoikeuskin, ettei käräjätuomari ollut tullut esteelliseksi käsittelemään asiaa.

7. Hovioikeus katsoi ensimmäisen esteellisyysasian osalta, ettei käräjätuomarin prosessinjohto ollut ollut puolueellista eikä hänen menettelynsä ja käyttäytymisensä ollut osoittanut ennakkoasennetta kantajaa kohtaan. Toisen esteellisyysasian osalta hovioikeus totesi, ettei käräjätuomarin siinä vaiheessa kantajan entisestä asiamiehestä tekemä kantelu valvontalautakunnalle ollut osoittanut kielteistä suhtautumista asiaa tai kantajaa kohtaan eikä käräjätuomarin katsottu tämän perusteella tulleen esteelliseksi. Hovioikeus katsoi, ettei käräjätuomarin puolueettomuus ollut vaarantunut Helsingin hovioikeuden valvonta-asian johdosta. Myöskään käräjätuomarin menettelyä valvonta-asiassa ei ollut pidettävä sellaisena, jonka perusteella hänen olisi katsottu tulleen esteelliseksi. Hovioikeus arvioi lopuksi, ettei myöskään esteellisyysväitteiden yhteispunninta saanut aikaan käräjätuomarin esteellisyyttä.

8. Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Jaana Helander ja Hannu Vieno sekä asessori Inkeri Kuuskoski. Esittelijänä Noora Suokas.

9. Tilasin hovioikeuden päätöksen eilen, mutta hovioikeus ei ole vielä päätöstä minulle toimittanut. Edellä oleva teksti perustuu hovioikeuden päätöksestä julkaisemaan tiedotteeseen.

10. Tuomarin esteellisyydestä säädetään oikeudenkäymiskaaren (OK) 13 luvussa. Oikeuskirjallisuudessa asiaa on käsitelty mm. Antti Tapanilan väitöskirjassa Tuomarin esteellisyys (2007), Juha Lappalaisen teoksessa  Siviiliprosessioikeus I (1995) s. 169-179 ja Dan Heleniuksen ja Tuula Linnan kirjassa Siviili- ja rikosprosessioikeus (2021) s. 53-63.

185. Tuomarin esteellisyys. KHO 2020:25

1. Itä-Suomen hallinto-oikeuden suullisen käsittelyn toimittamiseen osallistunut hallinto-oikeuden jäsen oli jälkeenpäin todennut oman esteellisyytensä ja vetäytynyt asian käsittelemisestä enemmälti. Valittajan valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä oli sittemmin ratkaissut kaksi muuta suulliseen käsittelyyn osallistunutta hallinto-oikeustuomaria.

2. Asiassa oli ratkaistava, rasittiko sinänsä lainmukaisen ja esteettömän kokoonpanon 2.10.2018 antamaa hallinto-oikeuden päätöstä virhe, kun esteellinen tuomari oli osallistunut asian suulliseen käsittelyyn.

3. Korkein hallinto-oikeus totesi tänään 16.3.2020 antamansa päätöksen prusteluissa, että tuomioistuimen puolueettomuus kuuluu oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ytimeen. Suullisen käsittelyn toimittaminen puolestaan on keino saada asian ratkaisemiseksi tarpeellista selvitystä hallinto-oikeuden käyttöön sekä samalla myös keskeinen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin tae. Suullinen käsittely tarjoaa osapuolille tilaisuuden esittää perustelunsa ja vastaperustelunsa välittömästi tuomioistuimelle sekä samalla mahdollisuuden tulla henkilökohtaisesti kuulluksi ja kuulla todistajia. Suullisessa käsittelyssä läsnä olevilla on mahdollisuus vaikuttaa asian selvittämiseen. Suullisen käsittelyn toimittaminen ei ole rinnastettavissa sellaisiin kiireellisiin kysymyksiin, jotka myös esteellinen tuomari saa oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:n nojalla ratkaista.

4. Valittajan valitus Maahanmuuttoviraston päätöksestä oli sinänsä ratkaistu esteettömässä ja hallinto-oikeuslain 12 a §:n 1 momentin 8 kohdan mukaisessa kahden jäsenen kokoonpanossa. Ottaen huomioon edellä suullisen käsittelyn merkityksestä lausutun korkein hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, että esteellisen hallinto-oikeuden jäsenen osallistuminen asian käsittelyyn oli vaarantanut hallinto-oikeuden puolueettomuuden. Asiassa oli tapahtunut menettelyvirhe, kun asia oli ratkaistu uutta suullista käsittelyä toimittamatta. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös oli kumottava ja asia palautettava hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

5. KHO:n soveltamat oikeussäännökset:
Euroopan unionin perusoikeuskirja 47 artikla 2 kohta
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/32/EU kansainvälisen suojelun myöntämistä ja poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä (ns. uudelleenlaadittu menettelydirektiivi) 46 artikla 1 kohta a alakohta
Suomen perustuslaki 21 § 1 momentti
Hallintolainkäyttölaki (586/1996) 76 § 1 momentti
Oikeudenkäymiskaari 13 luku 1 §
Unionin tuomioistuimen tuomio 1.7.2008, Chronopost ja La Poste v. UFEX ym. (C-341/06 P ja C-342/06 P, EU:C:2008:375), tuomio 26.7.2017, Sacko (C-348/16, EU:C:2017:591) ja tuomio 27.2.2018, Associação Sindical dos Juízes Portugueses (C-64/16, EU:C:2018:117).

6. KHO:n ratkaisu on perusteltu, sillä se toteuttaa oikeudenmukaisen ja puolueettoman oikeudenkäynnin vaatimukset. Itä-Suomen hallinto-oikeuden olisi tullut määrätä esteellisen tuomarin tilalle esteetön tuomari ja aloittaa suullinen käsittely uudelleen alusta (vrt. OK 13 luvun 9 §:n  1 momentin viimeinen virke).  Sillä seikalla, että hallinto-oikeus säilytti esteellisen tuomarin kokoonpanosta poistumisen jälkeen päätösvaltaisuutensa, ei ollut asiassa merkitystä.

168. Tuomarin ja esittelijän esteellisyys (KKO 2019:80)

1. Tuomarin esteettömyys on tärkeä asia tuomioisten puolueettomuuden kannalta. Tuomarin esteellisyydestä säädetään oikeudenkäymiskaaren (OK) 13 luvussa. Korkein oikeus (KKO) ja korkein hallinto-oikeus (KHO) antavat silloin tällöin asiaa koskevia ennakkopäätöksiä, joilla pyritään ohjaamaan esteellisyyssäännösten tulkintaa.

2. OK 13 luvun esteellisyyssäännökset koskevat yleisissä tuomioistuimissa toimivien tuomareiden lisäksi myös hallinto-oikeuksien tuomareita. Ne koskevat sellaisinaan myös tuomioistuimissa toimivia esittelijöitä (OK 13:2.1).

3. KKO antoi tänään ennakkopäätöksen 2019:80, joka koskee nimenomaan esittelijän väitettyä esteellisyyttä. KKO katsoi, ettei markkinaoikeudessa tuomarinvirassa oleva KKO:n ma. oikeussiheeri ollut esteellnen esittelemään markkinaoikeuden ratkaisua koskevaa valituslupa-asiaa KKO:ssa.

4. KKO oli kanteluhakemuksen kohteena olevalla päätöksellään hylännyt yhtiön hakemuksen valitusluvan saamiseksi markkinaoikeuden välituomiosta valittamista varten. Markkinaoikeus oli välituomiollaan hylännyt yhtiön kanteen sen rekisteröityjen tavaramerkkien loukkausta koskevassa asiassa.

5. Valituslupahakemuksen oli KKO:ssa esitellyt ma. oikeussihteeri, joka oli virkavapaalla markkinaoikeustuomarin virasta. Yhtiö on tuomiovirhekantelussa katsonut, että oikeussihteeri oli ollut esteellinen käsittelemään asiaa. Yhtiön mukaan vakinainen virka pienessä erityistuomioistuimessa, siitä aiheutuva työtoveruus ja se, että yhtiö oli valituslupahakemuksessaan voimakkaasti arvostellut markkinaoikeuden ratkaisua, antoivat perustellun aiheen epäillä esittelijän puolueettomuutta.

6 . KKO totesi, että laissa ei ole tuomarin esteellisyyttä koskevaa säännöstä, jota sanamuotonsa perusteella voitaisiin soveltaa nyt esillä olevassa tilanteessa, jossa esteellisyysepäily perustuu muutoksenhakutuomioistuimessa työskentelevän esittelijän tai tuomarin taustavirkaan siinä tuomioistuimessa, jonka ratkaisusta tehtyä muutoksenhakua hän käsittelee. Tällaista esteellisyysepäilyä on mahdollista arvioida lähinnä oikeusaste-esteellisyyttä koskevan oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 1 momentin perusteella yhdessä saman pykälän 3 momentin yleissäännöksen kanssa.

7. Mainitun 7 §:n 1 momentin säännöksen mukaan tuomari on esteellinen, jos hän tai hänen 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä on käsitellyt samaa asiaa toisessa tuomioistuimessa, muussa viranomaisessa tai välimiehenä. Viimeksi mainitun lainkohdan mukaan läheisiä ovat tuomarin puoliso sekä tuomarin lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi, isovanhempi ja tuomarille muuten erityisen läheinen henkilö samoin kuin tällaisen henkilön puoliso.

8. Tuomari on OK 13 luvun 7 §:n 3 momentin yleissäännöksen mukaan esteellinen myös, jos jokin muu tässä luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa. Lähtökohtana yleissäännöstä sovellettaessa voidaan pitää, että tuomarin puolueettomuuden vaarantava seikka on riittävästi yksilöitävissä ja objektiivisesti arvioiden hyväksyttävissä, jotta säännöksen tarkoittama esteellisyysperuste olisi käsillä. Tuomari on esteellinen, jos ulkopuolinen henkilö ei voi vakuuttua hänen puolueettomuudestaan toimia tuomarina asiassa. KKO on viitannut tässä kohdin halllituksen esitykseen HE 78/2000 vp s. 20 ja 47.

9. Arvioitaessa tuomarin esteellisyyttä esillä olevassa tilanteessa huomiota voidaan KKO:n mukaan kiinnittää myös OK 13 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuun, tuomarin suhdetta asianosaiseen koskevaan esteellisyysperusteeseen ja sitä koskevaan ratkaisukäytäntöön. Tuomari on lainkohdan mukaan esteellinen, jos hänellä on palvelussuhteen perusteella tai muuten asianosaiseen sellainen suhde, että se, erityisesti käsiteltävänä olevan asian laatu huomioon ottaen, antaa aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.

10. Tuomarin esteellisyyttä arvioitaessa on otettava huomioon myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisukäytännöstä ilmenevät periaatteet, jotka koskevat Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 6 artiklassa tarkoitettua tuomioistuimen riippumattomuutta ja puolueettomuutta sekä erityisesti puolueettomuuden objektiivista arviointia. Arvioinnissa selvitetään, onko osapuolilla ulkonaisten seikkojen johdosta perusteltua aihetta epäillä tuomarin puolueettomuutta. Ratkaisevia eivät ole osapuolten omat käsitykset, vaan perustelluilta epäilyiltä edellytetään objektiivista aiheellisuutta. Epäilyjen on siis oltava valistuneen tarkkailijan näkökannalta perusteltuja. Laajemmasta näkökulmasta kysymys on siitä, ovatko epäilyt omiaan horjuttamaan sitä luottamusta, joka kohdistuu demokraattisen yhteiskunnan tuomioistuimiin. Tuomarin tulisi käsitellä ja ratkaista asia kaikista sivuvaikutteista vapaana; tältä osin KKO on viitannut ennakopäätöksensä 2015:39, kohta 11.

11. KKO n on perustellut ratkaisuaan seikkaperäisesti ja monipuolisesti, jopa KHO:n ratkaisuihin on perusteluissa viitattu (kappale 13).

12. Perustelujen johtopäätösosiossa todetaan, että asian esitellyt oikeussihteeri on KKO:n esittelijänä ja markkinaoikeuden vakinaisena tuomarina ollut korostetun riippumaton myös suhteessa esimiehiinsä ja työtovereihinsa. Tähän nähden taustavirkaa markkinaoikeudessa ja työtoveruutta asian markkinaoikeudessa ratkaisseiden tuomareiden kanssa ei voida pitää sellaisena seikkana, joka antaisi perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan esittelemässään asiassa. Tätä arviota ei muuta se, että yhtiö oli kertomallaan tavalla voimakkaasti arvostellut markkinaoikeuden ratkaisua. Mainittua johtopäätöstä ei anna aihetta arvioida toisin sekään, että yksi asian markkinaoikeudessa ratkaisseista tuomareista toimii osaston johtajana. Kun otetaan huomioon tuomarin nimittämistä, virassa pysymistä ja korostettua riippumattomuutta koskeva osin perustuslain tasoinen sääntely, tätä hallinnollista esimies-alaissuhdetta ei voida perustellusti rinnastaa esimerkiksi ratkaisussa KKO 2015:39 käsillä olleeseen syyttäjän ja apulaisvaltakunnansyyttäjän väliseen suhteeseen. Esittelijän taustavirka markkinaoikeustuomarina ei siten ole antanut perusteltua aihetta epäillä hänen puolueettomuuttaan markkinaoikeuden välituomiota koskevan valituslupahakemuksen käsittelyssä. Hän ei ole ollut asiassa esteellinen.

13. KKO:n ratkaisukokoonpanoon kuuluvista jäsenistä neljä on oikeustieteen tohtoria (Esko,  Häyhä, Huovila  ja Leppänen). Tavallisilla pulliaisilla tuskin on näin ollen kanttia ryhtyä väittämään - tässä tapauksessa - KKO:n ratkaisua vastaan.

Ratkaisuseloste KKO 2019:80

14. KKO:n ratkaisu on ollut perusteltua julkaista ennakkopäätöksenä, kun otetaan huomioon, että KKO:n esittelijöinä ja esimerkiksi ma. esittelijäneuvoksina työskentelee jatkuvasti juristeja, joilla on tausta- ja vakinainen virka käräjätuomarina tai jopa hovioikeudenneuvoksena. Hovioikeuksien ma. tuomareina toimii  käräjäoikeuden vakinaisessa tuomarinvirassa olevia henkilöitä jne.

15. Kokonaan eri asia, miten järkevää ja reilua on, että esimerkiksi käräjä- tai hovioikeustuomareita rekrytoidaan KKO:n määräaikaisiksi esittelijöiksi ja etenkin esittelijäneuvoksiksi. Tästä ei voida toki moittia tuomareita, jotka omaa uraansa ajatellen hakeutuvat esim. ma. esittelijäneuvoksen tehtävään. Tiedämme, että joillekin heistä on osin tämän avulla avautunut tilaisuus päästä myöhemmin KKO:n jäseneksi.

16. Ruotsissa tai muissa pohjoismaissa taikka muissakaan maissa ei tiettävästi tunneta vastaavanlaista uralla etenemis mahdollisuutta. Esittelijän virat, jos niitä ylipäätään edes on, on tarkoitettu tietenkin lyhytaikaisiksi koulutustehtäviksi nuorille juristeille, jotka aikovat tulevaisuudessa tuomarin uralle. Ei suinkaan vakinaisissa viroissa jo olevilla tuomareille.

111. Tuomarin esteellisyys. KHO 2018:116 ja 117

KHO:n täysistunto lähes 100 vuotta sitten. Nykyisin KHO tarvitsee hieman isomman plenum-salin, kun jäseniä on lähes 30

1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi viime viikolla kaksi ennakkopäätöstä hallinto-oikeuden esittelijän esteellisyydestä (jääviydestä); KKO 2018:116 ja 117. Tuomioistuimen esittelijän esteellisyyteen sovelletaan oikeudenkäymiskaaren (OK) 13 luvussa säädettyjä tuomarin esteellisyyssääntöjä. Ratkaisuissa omaksutut kannnotot soveltuvat siten myös tuomarin esteellisyyttä arvioitaessa.  

2. OK 13 luku, kuten koko lakikin (kaari), koskee vain yleisiä tuomioistuimia. Hallintolainkäyttölain 76 §:n 1 momentista kuitenkin ilmenee, että hallintolainkäyttöasiaa käsittelevän henkilön, siis (hallinto)tuomarin ja esittelijän, esteellisyydestä on voimassa, mitä tuomarin esteellisyydestä säädetään OK 13 luvussa.

3. KHO:n nyt kommentoitavien ratkaisujen merkittävyyttä korostaa se, että  KHO teki päätöksensä täysistunnossa, jota kokoonpanoa KHO, samoin kuin korkein oikeuskin (KKO), käyttää todella harvoin. KHO:n ratkaisuun osallistuivat siten presidentti Pekka Vihervuoren johdolla kaikki vakinaiset ja määräaikaiset (ma) oikeusneuvokset, yhteensä  26 tuomaria. KHO:ssa on presidentti, 18 oikeusneuvosta (aiemmin hallintoneuvosta) ja nykyisin vielä 7 ma. oikeusneuvosta. Määräaikaisia oikeusneuvoksia on nimittty KHO:een vuodesta 2016 lähtien nimenomaan turvapaikka-asioiden määrän voimakkaan kasvun johdosta.

KHO 2018:116

4. KHO:n ensiksi ratkaisemassa tapauksessa, josta on annettu vuosikirjapäätös KHO 2018:116, oli kyse siitä, oliko Helsingin hallinto-oikeuden määräaikaisessa virkasuhteessa oleva esittelijä (X), joka on juristi, valituksenalaisessa hakijan (irakilainen A) turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskevassa asiassa objektiivisesti arvioiden esteellinen toimimaan esittelijänä, kun hänen vakinainen virkansa oli Maahanmuuttoviraston eli Migrin ylitarkastajan virka, josta hän oli virkavapaana. Esittelijän subjektiivista eli tosiasiallista puoluettomuutta ei asiassa ollut asetettu asiassa kyseenalaiseksi. Migrin asiassa  antamasta päätöksestä oli valitettu hallinto-oikeuteen.

5. Esittelijä X ei ollut käsitellyt samaa asiaa Migrissä tai aikaisemmin hallinto-oikeudessa, eikä OK 13 luvun 7 §:n 1 ja 2 momenttiin perustuva ennakkoasenne-esteellisyys tullut siten asiassa sovellettavaksi. Sen sijaan esteellisyyttä tuli KHO:n mukaan arvioida OK 13 luvun 6 §:n 1 momentin ja 7 §:n 3 momentissa olevan ns. yleissäännöksen perusteella.

6. KHO totesi, ettei esittelijän riippuvuus Migristä ollut virkavapauden aikanakaan kokonaan katkennut. Oikeudenkäymiskaaren ja KHO:n päätöksessä selostetun kansainvälisen ja kansallisen oikeuskäytännön perusteella ei ollut perusteltua katsoa, että hallinto-oikeuden ma. tuomarin tai esittelijän taustavirka hallintoviranomaisessa aina tekisi tällaisen henkilön esteelliseksi kaikissa asioissa, joissa ko. hallintoviranomainen on tehnyt muutoksenhaunalaisen päätöksen. Mahdollista esteellisyyttä oli KHO:n mukaan siten arvioitava tapauskohtaisesti kunkin asian olosuhteet huomioon ottaen.  

7. Asiassa tuli KHO:n mukaan ottaa huomioon, että esittelijä X oli hallinto-oikeudessa käsitellyt kansainvälistä suojelua koskevaa asiaa ja siten asiaa, joka kuului samaan asiaryhmään kuin ne asiat, joita hän oli käsitellyt Migrissä. Valittaja A oli vedonnut erityisesti Migrin maalinjausten merkitykseen asiassa ennakkoasenteen ja lojaliteetin synnyttävinä tekijöinä. X:n toimimisesta Migrissä oli valituksenalaista asiaa hallinto-oikeudessa käsiteltäessä kulunut verrattain lyhyt aika, sillä hallinto-oikeuden päätös oli annettu vain noin seitsemän kuukautta sen jälkeen, kun hän oli aloittanut tehtävänsä Helsingin hallinto-oikeuden esittelijänä. 

8. Edellä olevan perusteella valittaja saattoi tässä tilanteessa perustellusti kokea tai ulkopuolinen tarkkailija mieltää, ettei X hallinto-oikeudessa työskennellessäänkään kyennyt arvioimaan maatietoa Migrin maalinjauksista vapaana. Asiassa tuli lisäksi ottaa huomioon Migrin asema ja tehtävät, joiden vuoksi valittaja A saattoi mieltää viraston vastapuolekseen. Valittajan oikeusturvan tarve oli asiaryhmässä vielä erityisen korostunut ehdottoman palautuskiellon vuoksi. - Ehdottomalla palautuskiellolla tarkoitetaan sitä, ettei Suomi saa palauttaa ihmistä maahan, jossa hänen turvallisuutensa voi olla vaarassa.

9. Kun otettiin huomioonesittelijän taustavirka Migrissä ja siihen sekä sitä edeltäviin määräaikaisiin virkasuhteisiin liittyneet tehtävät, joihin oli kuulunut jossain määrin johtamistehtäviä, Migrin omassa toiminnassaan erityisesti maalinjauksin noudattama yhtenäistävä ohjaus sekä se seikka, että hallnto-oikeudessa esittelijän tehtävillä oli asiasisältönsä vuoksi läheinen yhteys hänen Migrissä suorittamiinsa ratkaisutehtäviin, ja vielä mainittujen eri tehtävien ajallinen läheisyys, ei näiden eri näkökohtien johdosta syntyvää perusteltua epäilyä esittelijän objektiivisesta puolueettomuudesta ollut KHO:n mukaan mahdollista sulkea pois. Kun lisäksi otetiin huomioon OK 13 luvun 7 §:n 3 momentti, nämä mainitut tekijät yhdessä antoivat saman luvn 6 §n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun perustellun aiheen  epäillä esittelijän puolueettomuutta. X oli siten ollut esteellinen toimimaan esittelijänä hallinto-oikeudessa. KHO kumosi hallinto-oikeuden hakijalle kielteisen turvapaikkapäätöksen ja palautti asian hallinto-oikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

10. KHO joutui tapauksessa äänestämään, pääasian osalta äänestysluvut olivat 18-8. Kahdeksan tuomaria päätyi katsomaan, että X ei ollut esteellinen toimimaan esittelijänä. Viittaan eri mieltä olleiden jäsenten ratkaisuselosteesta ilmeneviin perusteluihin. Pidän enemmistön perusteluja ja lopputulosta vähemmistön kantaa selkeästi perustellumpana. Kun X oli käsitellyt Migrissä samoja asioita, joita hän joutui esittelemään myös hallinto-oikeudessa, on selvää, että hänen esteellisyydestään syntyi OK 13 luvun 7 §:n 3 momentissa tarkoitettu perusteltu epäily.

KHO 2018:117

11. Tapauksessa oli kysymys hallinto-oikeudessa turvapaikka-asioiden esittelijänä toimivasta lakimiehestä (Y), joka oli toiminut aiemmin Migrissä ja sitä ennen  ulkomaalaisviraston ylitarkastajana noin 13,5 vuotta. Y oli esitellyt Helsingin hallinto-oikeudessa irakilaisen B:n turvapaikkahakemuksen, jonka hallinto-oikeus oli hylännyt. Esittelijän subjektiivista eli tosiasiallista puolueettomuutta ei ollut asetettu kyseenalaiseksi.

12. Tässä asiassa KHO kuitenkin päätyi siihen, ettei esittelijän puolueettomuutta ollut aihetta epäillä, vaikka hänellä oli takanaan pitkä ura Migrissä. Ratkaiseva peruste tähän löytyi siitä, että Y ei ollut koko virkauransa aikana käsitellyt virassaan turvapaikka-asioita, vaan oli työskennellyt muiden asioiden ja lähinnä kansalaisuusasioiden esittelijänä ja ratkaisijana. Hänen kaikki työtehtävänsä olivat liittyneet sellaisiin asioihin, joiden yhteydessä Migrin maalinjaukset eivät tule sovellettaviksi, KHO korostaa päätöksessän. Y:tä ei KHO:n käsityksen mukaan voitu ulkopuolisen tarkkailijankaan näkökulmasta pitää erityisen profiloituneena Migrin edustajana varsinkaan kansainvälisen suojelun osalta. B:tä koskeva hallinto-oikeuden päätös ei siis ollut syntynyt virheellisessä järjestyksessä, KHO päätteli.

13. KHO oli lopputuloksen osalta nyt yksimielinen. Vähemmistö eli ne kahdeksan tuomaria, jotka olivat edellisessä tapauksessa (KHO 2018:116) äänestäneet lopputuloksesta, jättivät kuitenkin päätökseen omat ja enemmistön kannasta jonkin verran poikkeavat perustelunsa.

14. KHO:n kanta vaikuttaa toki johdonmukaiselta ja ymmärrettävältä, jos sitä vertaa tapauksessa KHO 2018:116 annettuun ratkaisuun. KHO on valinnut tavallaan eräänlaisen keskitien, jonka mukaan esteellisyys ei synny kaikissa tapauksissa, joissa hallinto-oikeuden esittelijä on aiemmin ollut Migrin palveluksessa. Ratkaisevaksi kriteeriksi esteellisyyttä arvioitaessa on valikoitunut kahdessa eri virastossa käsiteltävien asioiden samankaltaisuus. 

15.  Vääränä ei kuitenkaan olisi voitu pitää myöskään ratkaisua, jonka mukaan esittelijä Y:kin olisi todettu tapauksessa 2018:117 esteelliseksi. Viittaan tässä suhteessa B:n valitukseen, jossa todetaan, että koska Y on ollut korkeahkossa ja vastuullisessa asemassa Migrissä useiden vuosien ajan, hänelle on erittäin mahdollisesti voinut muodostua Migriin sellainen henkilökohtainen liityntä, joka on vaikeuttanut hänen objektiivista päätöksentekoaan hallinto-oikeudessa myös turvapakka-asioissa. Vielä on otettava huomioon, että Y oli työskennellyt Migrissä juuri sinä aikana, kun viraston linjaus koskien irakilaisia turvapaikanhakijoita on äkillisesti muuttunut, mikä on aiheuttanut aika laajaa julkista kritiikkiä.

16. Kiinnitän vielä huomiota oikeusneuvos Alice Guimaraes-Purokosken kummassakin asiassa esittämään äänestyslausumaan. Se koskee sitä, että esteellisyysperuste on tullut valittajan tietoon vasta hallinto-oikeuden valituksenalaisen tiedonannon yhteydessä eikä valittajalla siten tätä ennen ole ollut esittelijästä tietoa. Valittaja oli sen vuoksi pakotettu esittämään esteellisyysväitteensä vasta KHO:ssa, vaikka olisi tietenkin hyvä, että hän olisi saanut esittää väitteen jo hallinto-oikeudessa.

17. Hyvä pointii, johon itsekin olen yrittänyt kiinnittää huomiota! Jos valitusinstanssi, kuten esimerkiksi juuri hallinto-oikeus tai KHO taikka hovioikeus tahi KKO, käsittelee valitusasian kirjallisesti, saa valittaja todellakin tiedon asian ratkaisuun osallistuneista tuomareista ja esittelijästä vasta oikeuden asiassa antamasta päätöksestä. Hän voisi toki tiedustella tuomioistuimen kansliasta etukäteen, ketkä tuomarit  tulevat ratkaisemaan valituksen ja kuka toimii esittelijänä, mutta näin valittajat eivät kuitenkaan hevin tee. Olen sen vuoksi ehdottanut - mm. KKO:n ratkaisemassa tunnetussa parvekutupakointitapauksessa - että tuomioistuin tiedottaisi asianosaisille etukäteen, ketkä kuuluvat tuomareina ratkaisukokoonpanoon ja kuka tulee esittelemään valituksen. Ehdotukseni ei ole kuitenkaan herättänyt vastakaikua, mutta tämähän ei ole Suomessa mitenkään epätavallista.

                                 KHO:n nykyinen täysistuntosali

81. Antti Tapanila: Tuomarin esteellisyys (KKO 2017:97)

1. Korkein oikeus on antanut harvakseen ratkaisuja tuomarin esteellisyydestä. Viime vuosina esteellisyystapaukset ovat usein olleet tosiseikoiltaan poikkeuksellisempia, mikä voi kertoa siitä, että esteellisyyteen kiinnitetään enenevässä määrin huomiota ja arvioitavaksi tulee harvinaisempia tilanteita asianosaisten kiinnittäessä korostuneemmin huomiota tuomarin puolueettomuuteen. Uusin ratkaisu (KKO 2017:97) koski ns. oikeusaste-esteellisyyttä. Tässä yhteydessä voidaan mainita myös KKO 2017:70, jossa oli kysymys lautamiehen esteellisyydestä, sekä tapaukset KKO 2015:39 ja 73, joissa arvioitiin korkeimman oikeuden esittelijänä työskennelleiden syyttäjän virasta virkavapaalla olleiden henkilöiden esteellisyyttä. Esittelijöitä koskevien tapausten erikoisuutena oli, että esteellisyys oli otettu esille joko syyteasiaa ajaneen apulaisvaltakunnansyyttäjän aloitteesta (2015:39) tai viran puolesta (2015:73).

2. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 1 momentti koskee tilannetta, jossa tuomari tai hänen läheisensä on käsitellyt samaa asiaa toisessa tuomioistuimessa tai viranomaisessa. Oikeusaste-esteellisyys edellyttää käytännössä tuomariksi siirtymistä toisesta tuomioistuimesta tai viranomaisesta, esimerkiksi syyttäjän tehtävästä. Toisena vaihtoehtona on, että tuomarin käsittelemää asiaa tai sitä sivuavaa tapausta on käsitellyt hänen perheenjäsenensä tai läheinen sukulaisensa, joka on työskennellyt toisessa tuomioistuimessa tai viranomaisessa.

3. Tapaus KKO 2017:97 koski sitä, että hovioikeudenneuvos oli ratkaissut käräjätuomarina telekuuntelua ja -valvontaa koskevat pakkokeinoasiat ja myöhemmin hän oli osallistunut hovioikeudessa samaan kokonaisuuteen liittyneen syyteasian käsittelyyn. Telekuuntelua ja -valvontaa koskevat lupa-asiat oli käsitelty käräjäoikeudessa 4.1.2011 ja syyteasia ratkaistu hovioikeudessa 31.3.2015. Telekuuntelu ja -valvonta-asiat olivat kohdistuneet A:n ja B:n matkapuhelinliittymiin ja samat henkilöt olivat myöhemmin olleet syytteessä useista törkeistä petoksista. Hovioikeus oli tuominnut A:lle kahden vuoden ja 10 kuukauden sekä B:lle kolmen vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistukset. A ja B olivat haettuaan hovioikeuden tuomioon valituslupaa KKO:lta tehneet esteellisyysväitteen hovioikeudenneuvoksesta, mutta vasta sen jälkeen, kun muutoksenhaulle asetettu määräaika oli umpeutunut.

KKO 2017:97

4. Korkein oikeus joutui arvioimaan tapauksessa ensinnäkin sitä, kohdistuuko vasta muutoksenhaulle osoitetun määräajan jälkeen tehtyyn esteellisyysväitteeseen prekluusio. Otettuaan esteellisyysväitteen tutkittavaksi KKO ratkaisi kysymyksen varsinaisesta esteellisyysperusteesta. KKO:n ratkaisu esteellisyydestä syntyi äänin 3-2 siten, että vähemmistöön jääneet oikeusneuvokset hyväksyivät esittelijän mietintöön sisältyneen ratkaisuehdotuksen. Äänestys ja sen lopputulos kertovat siitä, että kysymys oli eräänlaisesta rajatapauksesta, jossa voidaan nähdä sekä esteellisyyttä puoltavia että sitä vastaan puhuvia seikkoja. Tässä yhteydessä voidaan arvioida myös KKO:n ratkaisun perusteluissa käytettyjä argumentteja, koska ne selvittävät sitä, miksi esteellisyyttä on päädytty arvioimaan eri tavoin.

5. Lukija voi tietysti kysyä, millä asiantuntemuksella kommenttia on kirjoitettu. Olen taustaltani käräjätuomarin viranhoidon ohella prosessioikeuden tutkija ja julkaissut vuonna 2007 väitöskirjan tuomarin esteellisyydestä, joka on tarkastettu Lapin yliopistossa. Väitöskirjaan sisältyy kannanotto myös oikeusaste-esteellisyyteen monien muiden esteellisyyskysymysten ohella ja siinä olen arvioinut telekuuntelua ja -valvontaa koskevien pakkokeinoasioiden käsittelyn vaikutusta oikeusaste-esteellisyyteen. Mielenkiintoista sinänsä, KKO:n perusteluissa ei ole viitattu oikeuskirjallisuuteen, joten väitöskirjassa esitetyn kannanoton vaikutusta ratkaisuun voi vain arvailla.

6. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 8 §:n mukaan asianosaisen tulee tehdä väite tuomarin esteellisyydestä heti ryhtyessään käyttämään asiassa puhevaltaa ja saatuaan tiedon asiaa käsittelevistä tuomareista. Tapauksessa KKO 2017:97 asianosaisten on pitänyt saada tieto hovioikeuden asiaa käsitelleestä kokoonpanosta viimeistään pääkäsittelyssä. Olennaista on ollut, milloin asianosainen on saanut tiedon perusteesta, joka esteellisyyden on hänen mielestään aiheuttanut. 

7. Tältä osin lainsäädännössä on jaoteltu esteellisyysperusteet kahteen kategoriaan. Jos kysymys on ns. harkinnanvaraisesta perusteesta, asianosaiselta edellytetään pätevää syytä sille, että esteellisyysväite tehdään vasta tuomion antamisen jälkeen. Jos taas kysymyksessä on ns. ehdoton esteellisyysperuste, tällaista pätevän syyn vaatimusta ei ole asetettu. Jaottelun eräs ongelma on, että jako harkinnanvaraisiin ja ehdottomiin esteellisyysperusteisiin on itsessään harkinnanvarainen kysymys. Toisin sanoen lainsäädännössä ei tarkemmin erotella sitä, mitkä esteellisyysperusteet ovat harkinnanvaraisia. Voidaan arvioida, että laissa määriteltyyn läheissuhteeseen, työ- tai omistussuhteeseen tms. perustuva esteellisyys useimmiten on laadultaan ehdotonta, koska esteellisyyden kannalta ratkaisevat elementit ovat pääteltävissä suoraan laista. Sen sijaan esimerkiksi ennakkoasenne-esteellisyys, jota koskee oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 2 momentti, on luonteeltaan harkinnanvaraista.

8. Korkein oikeus on pitänyt oikeusaste-esteellisyyttä laadultaan ehdottomana (kohta 8). Tätä näkemystä voidaan puoltaa sillä, että lainkohtaan ei sisälly suoranaisesti harkinnanvaraisuuteen viittaavaa lauseketta toisin kuin ennakkoasenne-esteellisyyden kohdalla on laita. Tätä voisi ilmentää esimerkiksi seuraavanlainen lausuma; ”jos on perusteltua aihetta epäillä tuomarilla olevan asiaan ennakkoasenne…”. Oikeusaste-esteellisyyden osalta on todettu kategorisemmin, että ”tuomari on esteellinen, jos…” Oikeusaste-esteellisyyteen pitää muutoinkin suhtautua ankarammin, koska sitä voidaan puoltaa paitsi ennakkoasenteen puuttumisella myös sillä, että ns. instanssijärjestyksen periaate edellyttää alemman tuomioistuimen ja muutoksenhakutuomioistuimen kokoonpanojen erillisyyttä. Jos aidosti samaa asiaa käsittelisi molemmissa sama tuomari, ei kysymys olisi enää todellisesta ja tehokkaasta muutoksenhakuoikeudesta asianosaisen kannalta.

9. Oikeusaste-esteellisyyden ehdottomuutta vastaan voidaan kuitenkin argumentoida sillä, että lainkohtaan (OK 13:7,1) sisältyy harkinnanvarainen samaa asiaa koskeva ilmaus. Itse asiassa tapaus KKO 2017:97 äänestystuloksineen osoittaa, että on tosiasiassa harkinnanvaraista, mitä samalla asialla tässä tilanteessa tarkoitetaan.

10. Oikeusaste-esteellisyyden pitäminen ehdottomana esteellisyysperusteena on perusteltavissa painavammin harkinnanvaraisuuteen verrattuna, joten tältä osin KKO on oikeilla jäljillä. Vastaavaan päätelmään olen päätynyt itse väitöskirjassani. Toisaalta erottelulla harkinnanvaraisiin ja ehdottomiin esteellisyysperusteisiin ei näytä tapauksessa olevan kovin olennaista merkitystä, sillä asianosaisten todetaan saaneen tiedon telekuuntelua ja -valvontaa koskevista päätöksistä vasta muutoksenhaulle asetetun määräajan jälkeen. Tämä päätelmä perustui siihen, että päätökset eivät sisältyneet esitutkinta-aineistoon, joten asianosaisten ilmoitusta päätösten tiedoksisaamisesta pidettiin uskottavana. Tähän lopputulokseen olisi voitu päätyä joka tapauksessa, jos mitään muuta näyttöä päätösten toimittamisesta asianosaisille ei ollut. Tapausselosteesta ilmenee, että KKO:n pyytämissä vastauksissa ei ollut riitautettu asianosaisten väitettä päätösten tiedoksisaamisesta muutoksenhaun määräajan jälkeen (kohta 11).

11. Esteellisyysperustetta koskevan ratkaisunsa KKO:n enemmistö on perustellut pääasiassa sillä, että telekuuntelua ja –valvontaa koskevien päätösten tekemisessä ei ollut kysymys samasta asiasta syyteasian kanssa. Näkemys on perustunut siihen, että telekuuntelu ja -valvonta-asiat käsitellään yleensä esitutkintavaiheessa ennen syytteen vireille tuloa ja telekuuntelua ja -valvontaa koskevat ratkaisut perustuvat lupaedellytysten harkitsemiselle. Niihin liittyvä harkinta on siten oikeudellisesti ja näytön osalta varsin erilaista verrattuna syyteasiaan. KKO:n enemmistö on painottanut sitä, että prosessuaalisesti samalla asialla yleensä ymmärretään muuta, toisin sanoen erillisesti käsiteltävää lupa-asiaa ei yleensä samaisteta myöhemmin käsiteltävään pääasiaan. Enemmistö on siten perustanut arvionsa lain sanamuodolle sekä reaalisille ja prosessioikeuden systematiikasta johdetuille argumenteille.

12. Vähemmistö puolestaan on antanut huomattavasti enemmän merkitystä lain esitöille. Oikeudenkäymiskaaren 13 lukua uudistettaessa laadittu hallituksen esitys (HE 78/2000) edustaa sinänsä tasokasta lainvalmistelutyötä. Hallituksen esitykseen sisältyy yksityiskohtaisiakin tulkintaohjeita esteellisyysperusteista. Näin on myös oikeusaste-esteellisyyden kohdalla, sillä hallituksen esityksessä on todettu, että ”myöskin osatuomion antaminen ja pakkokeinoista tai turvaamistoimista päättäminen aiheuttaa vastaavan esteellisyyden muutoksenhakutuomioistuimessa…” (s. 41). Lainvalmistelija on siis ollut huomattavan kategorisella kannalla pakkokeinoasioiden vaikutuksesta erottelematta telekuuntelua ja -valvontaa koskevia pakkokeinoasioita muista, esimerkiksi vangitsemisesta. Käytännössä pakkokeinoasiat kuitenkin eroavat toisistaan huomattavasti niin asianosaiseen kohdistuvan pakon ankaruuden kuin ratkaisunteossa huomioon otettavien seikkojen ja pakkokeinon käytön tavoitteen kannalta.

13. Vähemmistö on ollut sillä kannalla, että samaa asiaa tulkitaan yhdenmukaisesti oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 1 ja 2 momentteja sovellettaessa. Lain esitöissä on lähdetty siitä, että samaan rikosepäilyyn perustuva pakkokeinoasia ja syyteasia koskevat samaa asiaa. Vähemmistö on sinänsä paikkaansa pitävästi huomauttanut, että oikeusaste-esteellisyys koskee niitäkin tilanteita, joissa tuomari on käsitellyt samaa asiaa muussa viranomaisessa kuten ulosottovirastossa tai syyttäjänä. Tällöin asian käsitteleminen eroaa oikeudellisesti tai sisällöllisesti tuomioistuimen käsittelystä. Vähemmistö on vielä viitannut ehdottomilta esteellisyyssäännöksiltä vaadittavaan selkeyteen ja huomauttanut, että ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö ei tule arvioitavaksi, koska se ei edellytä näin ehdotonta esteellisyyssäännöstä. Vähemmistön mukaan tällä ei ole tulkinnallista vaikutusta siihen, miten kansallisen lain ehdottomia esteellisyyssäännöksiä sovelletaan.

14. Vähemmistö tuntuu painottavan enemmistöä enemmän hallituksen esitystä ja pitää sitä saman asian osalta jotenkin yhtenäisenä kokonaisuutena. Toinen huomiota herättävä päätelmä on ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön ja kansallisen esteellisyysnormin suhde. On tietysti totta, että hallituksen esityksen viittaus pakkokeinon käsittelemisen vaikutuksesta esteellisyyteen on yksiselitteinen ja sellaisena puoltaa vähemmistön johtopäätöstä. Ei kuitenkaan voida pitää erityisen onnistuneena sellaista lainkäyttöä, jossa ns. kiperässä tapauksessa tukeudutaan pääasiassa lainvalmisteluasiakirjoihin selvittämättä tulkintakannanottoja muista oikeuslähteistä tai arvioimatta eri ratkaisuvaihtoehtojen tosiasiallista vaikutusta taikka pohtimatta ns. reaalisia argumentteja.

15. Jos sama asia olisi niin selväpiirteisesti määriteltävä käsite kuin vähemmistö antaa ymmärtää, merkittävä osa oikeuskäytännössä tarkastelluista esteellisyysongelmista olisi näennäisiä. Kuitenkin tiedetään, että oikeudenkäynteihin liittyy moninaisia tilanteita, joissa esteellisyyttä on jouduttu arvioimaan, kun tuomari on käsitellyt kahta asiaa, joilla on jokin liityntä toisiinsa asianosaisten tai asian sisällön vuoksi. Kategorista käsitemäärittelyä ei voida pitää kovin hedelmällisenä esteellisyyden kannalta, koska tällaisella tarkastelutavalla ei välttämättä tavoiteta puolueettomuuden todellista merkitystä eikä tarkastelussa käytettävää objektiivista näkökulmaa.

16. Etenkin ennakkoasenne, eli aikaisemman asian käsittelemisestä mahdollisesti aiheutunut käsitys jutun ratkaisemisen kannalta olennaisista seikoista, on huomattavasti monitahoisempi kysymys ja arvio edellyttää onnistuakseen laajempaa tarkastelua. Olennaista on silloin arvioida, onko tuomari ensimmäisen jutun käsittelyssä ottanut vastaan näyttöä ja antanut ratkaisun, joilla on liityntä myöhempään juttuun ja, joiden perusteella tuomarin arvio myöhemmässä jutussa on ennakoitavissa. Esimerkiksi vangitsemispäätös merkitsee tietynsisältöistä kannanottoa syyllisyyden todennäköisyydestä, mutta perustuu huomattavasti suppeampaan tosiseikkoja koskevaan selvitykseen kuin syyteasia. Tästä syystä vangitsemisasian käsittelemisen syyteasiaa edeltävästi ei ole tulkittu aiheuttavan ennakkoasenne-esteellisyyttä myöhempää syyteasiaa ajatellen.

17. Saman asian käsitteen kovin kategorinen arvioiminen saattaa lisäksi johtaa hankaluuksiin sovitettaessa yhteen ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön vaatimuksia kotimaiseen lainsäädäntöön. Ihmisoikeustuomioistuimen tarkastelutapa sivuuttaa kansalliset käsitemäärittelyt, joilla ei voida perustella ihmisoikeussopimuksen asettamien vaatimusten loukkaamista. Ihmisoikeustuomioistuimen omaksumasta autonomisesta tulkinnasta voidaan toki olla monta mieltä, mutta jollakin tavoin sen suorittama yleiseurooppalainen ja kansalliset oikeusjärjestykset samalle viivalle asettava tarkastelutapa pitää voida toteuttaa. Kansallisen lainkäyttäjän ei siten ole tarkoituksenmukaista takertua liiaksi lainvalmisteluasiakirjoissa esitettyihin tulkintoihin, koska samalle asialle kansallisesti annetut merkitykset eivät ole merkityksellisiä Strasbourgissa, kun ihmisoikeustuomioistuin suorittaa tuomioistuimen puolueettomuuden tarkastelua.

18. Kumpi esteellisyysperusteen tulkinnoista sitten on oikea? Enemmistö on antanut perusteluissaan enemmän merkitystä telekuuntelua ja -valvontaa koskevan ratkaisun käsittelytavalle sekä erillisyydelle syyteasiasta. Telekuuntelua ja -valvontaa koskevat lupa-asiat käsitellään käräjäoikeudessa salaisesti esitutkinnan kuluessa eivätkä syyteasian asianosaiset osallistu käsittelyyn, koska muutoin salassapidon merkitys mitätöityisi. Salaisten pakkokeinojen tarkoituksena on mahdollistaa rikostutkinta, kun epäiltyjen tai muiden henkilöiden puhelimiin voidaan kohdistaa seurantaa tai voidaan selvittää puhelutiedoista, kenen välillä on ollut viestintää. Telekuuntelua ja -valvontaa käsiteltäessä esitutkinta on yleensä vasta alkuvaiheessa, jolloin lupa-asia ratkaistaan tutkinnanjohtajan antamien tietojen perusteella. Mitään varsinaista näyttöä ei oteta vastaan ja luvan myöntämisen yleisenä edellytyksenä on ”syytä epäillä” – siis sama näyttökynnys kuin esitutkinnan aloittamisessa. Telekuuntelua ja -valvontaa koskeva lupa-asia eroaa sikäli olennaisesti esimerkiksi vangitsemisesta, että vangitsemisasiassa epäilty on osallisena, häneen kohdistetaan vapautta voimakkaasti rajoittava pakkokeino, vangitsemisvaatimusta käsiteltäessä tarkastellaan rikosepäilyä ja sen perusteita laajemmin sekä vangitsemisen yleisenä edellytyksenä ovat ”todennäköiset syyt”. Vangitseminen toisin sanoen edellyttää samaa näyttökynnystä kuin syytteen nostaminen.

19. Telekuuntelun ja -valvonnan erottaminen vangitsemisesta on perusteltua, kun huomioon otetaan niiden väliset prosessuaaliset ja sisällölliset erot. Voidaan kysyä, onko lainvalmistelijan mieleen hallituksen esitystä kirjoitettaessa edes juolahtanut telekuuntelu ja -valvonta, kun hallituksen esityksessä on viitattu ainoastaan pakkokeinoasioihin niitä tarkemmin yksilöimättä. Tähän retoriseen kysymykseen ei vastausta saada, mutta joka tapauksessa KKO:n enemmistön kantaa voidaan pitää perustellumpana ja sitä voidaan puoltaa painavammin argumentein.

20. Jos itse olisin joutunut ratkaisemaan kysymystä hovioikeudenneuvoksen esteellisyydestä telekuuntelu ja -valvonta-asian käsittelemisen perusteella, olisin päätynyt KKO:n enemmistön kanssa samaan johtopäätökseen. Olen sivunnut teemaa väitöskirjassa ja todennut lähinnä pakkokeinoasioiden erilaiseen näyttökynnykseen ja esitettävään näyttöön perustuen, että telekuuntelua ja -valvontaa koskevan asian käsitteleminen ei aiheuta oikeusaste-esteellisyyttä syyteasiassa. Tältä osin samoin kuin siviiliprosessuaalisten turvaamistoimien kohdalla olen ollut eri linjalla hallituksen esityksen kannanottoihin ja perustellut kantani esteellisyyssääntelyn johdonmukaisuuteen liittyvillä argumenteilla. Hallituksen esityksessä on esitetty sekä turvaamistoimien että pakkokeinoasioiden käsittelystä varsin kategorisia esteellisyyttä koskevia kannanottoja, jotka eivät ole johdonmukaisia muuhun esteellisyyssääntelyyn suhteutettuna. Näyttää siltä, että tapauksessa KKO 2017:97 enemmistö on kulkenut samanlaisia polkuja päättelyssään – oikeuskirjallisuuteen kuitenkaan viittaamatta.

Antti Tapanila
Oikeustieteen tohtori, käräjätuomari