338. Oikeuskansleri: Kaksi Katiska-jutun syyttäjää toimi tietyn kysymyksen osalta lainvastaisesti esitutkinnan esiselvityksessä

1. Oikeuskansleri Tuomas Pöysti antoi 28.12.2022 huomautuksen kahdelle Etelä-Suomen syyttäjäalueen erikoissyyttäjälle. Tämä kirjoitus käsittää oikeuskanslerin asiasta antaman tiedotteen. 

2. Syyttäjät olivat virkavelvollisuuksiensa vastaisesti hankkineet kantelijalta tietoja poliisin esiselvitykseen tavalla, joka oli ollut omiaan luomaan vaikutelman esitutkinnan toimittamista koskevien velvoitteiden kiertämisestä. Oikeuskansleri kiinnitti myös toisen erikoissyyttäjän huomiota velvollisuuteen noudattaa julkisuuslain menettelysäännöksiä tietopyynnön käsittelyssä.

3. Selvityksissään syyttäjät ilmoittivat, että kantelijalle lähetetyn viestin tarkoituksena oli vapaamuotoinen tiedustelu eikä tarkoitus ollut saada tietoja tämän oman menettelyn rikosoikeudelliseksi arvioimiseksi. Oikeuskansleri totesi, että tällaista tarkoitusta ei ilmennyt syyttäjien kantelijalle lähettämistä viesteistä. Ulkopuolisen tarkastelijan näkökulmasta viestien tarkoituksena vaikutti olleen tarkoitus saada kantelijalta tietoja poliisin esiselvitykseen, mihin tarkoitukseen syyttäjät vastineen poliisille toimittivatkin. Esiselvityksessä oli selvitetty sitä, oliko rikoksesta epäillyn puolustajana toiminut kantelija syyllistynyt rikokseen uhkailemalla päämiestään. Syyttäjien menettelyn johdosta asiassa tuli vaikutelma, että kyse oli pyrkimyksestä kiertää esitutkintalain säännöksiä ja rikoksesta epäillyn oikeutta olla myötävaikuttamatta rikoksensa selvittämiseen. Vaikka syyttäjillä ei tällaista tarkoitusta olisi ollutkaan, niin yksinomaan ulkopuoliselle tuleva vaikutelma oli omiaan vaarantamaan luottamusta syyttäjien toiminnan asianmukaisuuteen.

4. Oikeuskansleri piti syyttäjien menettelyä lähtökohtaisesti vakavana virheenä. Menettelyn ongelmallisuutta lisäsi vaikutelma siitä, että syyttäjät olivat menettelyllään pyrkineet selvittämään asianajajan ja tämän päämiehen käymien luottamuksellisten keskustelujen sisältöjä, kun samanaikaisesti toimivat itse vastapuolena syyttäjinä. Asiassa ei kuitenkaan ilmennyt syyttäjien menettelystä aiheutuneen konkreettista vahinkoa.

5. Syyttäjien menettelyn ohella oikeuskansleri otti asiassa tutkittavakseen Helsingin poliisilaitoksessa esiselvityksen toimittaneiden tutkinnanjohtajien menettelyn. Oikeuskansleri saattoi rikoskomisarion tietoon päätöksessä esittämänsä käsitykset esitutkinnan puolueettomuuden varmistamisesta, tutkinnanjohtajan velvollisuudesta neuvotella syyttäjän kanssa esitutkintayhteistyön järjestämiseen liittyvistä kysymyksistä sekä kiinnitti tämän huomiota velvollisuuteen noudattaa julkisuuslain menettelysäännöksiä ja määräaikoja tietopyyntöön vastaamisessa. Lisäksi oikeuskansleri saattoi rikoskomisarion sekä myöhemmin tutkinnanjohtajana toimineen rikostarkastajan tietoon käsityksensä, että viimeistään kantelijan vastineen saapumisen jälkeen polisiin olisi tullut huolehtia siitä, että kantelijalle kerrotaan käynnistyneestä esiselvityksestä, tehdään selkoa hänen oikeuksistaan ja ilmoitetaan annetun vastineen olevan osa poliisin aineistoa.

Oikeuskanslerin päätös OKV/3128/10/2021 (pdf)

6. STT:n  1.1.2023 välittämän uutisjutun mukaan oikeuskanslerilta huomautuksen saaneet syyttäjät ovat  ns. Katiska-vyyhdin erikoissyyttäjät Erkki Huhtala ja Heli Vesaaja ja että kantelun asiasta teki asianajaja Markku Fredman, joka on toiminut yhden Katiska-jutussa epäiltynä olleen henkilön avustajana. Asiasta on kerrottu mm. Yle Uutisissa ja Helsingin Sanomissa.

STT:n uutinen

337. Hovioikeus: Laiton huumausaine ei voinut olla ryöstörikoksen kohteena. VaaHO 2022:15

1. Vaasan hovioikeus on 21.10.2022 antamassaan tuomiossa, joka on julkaistu Finlexissä (VaaHO 2022:15), katsonut, etteivät laittomat huumausaineet voineet olla ryöstön kohteena.  Keski-Suomen käräjäoikeus oli ratkaisussaan 20.10.2021 päätynyt asiassa toisenlaiseen johtopäätökseen.

2. Hovioikeuden ratkaisuselosteen otsikkoteksti on lyhyt ja ytimekäs: 

B oli käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa ja uhkaamalla välittömästi käyttää sellaista väkivaltaa yrittänyt anastaa C:n ja D:n hallusta huumausaineita. Hovioikeus katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevin perustein rikoksen edenneen yritysasteelle, mutta toisaalta, että huumausaineet eivät voineet olla ryöstörikoksen kohteena. Vastaajan katsottiin syyllistyneen törkeän ryöstön yrityksen asemesta törkeisiin pahoinpitelyihin ja laittomiin uhkauksiin.

3. Hovioikeuden 23-sivuinen ratkaisuseloste on liian laaja tullakseen tässä kokonaan selostetuksi. Keskityn vuoksi vain pääkysymykseen eli siihen, voivatko laittomat huumausaineet olla ryöstörikoksen kohteena. Tältä osin hovioikeus kirjoittaa perusteluissaan otsikon "Ryöstörikoksen kohde" alla näin:

3a. Hovioikeus on pääkäsittelyssä nostanut esille kysymyksen siitä, voivatko laittomat huumausaineet olla ryöstörikoksen kohteena. Asiassa on riidatonta, että B:n tarkoituksena oli anastaa ainoastaan huumausaineeksi kelpaavia kannabiskasveja ja tarkemmin sanoen niiden kukintoja.

3b. Ryöstöä ja kiristystä koskevilla rangaistussäännöksillä suojataan lain esitöissä (HE 66/1988 vp s. 93) lausutulla tavalla vapautta ja varallisuutta. Näitä rikoksia kutsutaankin yhdistetyiksi rikoksiksi, koska niiden tunnusmerkistöt sisältävät kahdenlaisia elementtejä: toisaalta vapauteen tai terveyteen
kohdistuvaa uhkaa kuvaavia tunnusmerkkejä ja toisaalta omaisuuteen tai muiden taloudellisiin etuihin kohdistuvan uhan kuvauksen.

3c. Anastamisella tarkoitetaan lain esitöiden (HE 66/1988 vp s. 35-36) mukaan toisen omistaman irtaimen omaisuuden oikeudetonta ottamista, pitämistä, luovuttamista tai muunlaista hyväksikäyttöä tarkoituksella sen saaminen itselleen tai toiselle sellaiseen omistukseen, joka on pysyvää ja ulkonaiselta olemukseltaan vastaa omistusoikeutta. Rikoksen kohteella ei välttämättä tarvitse olla taloudellista arvoa. Tunnusmerkistö ei näin ollen myöskään edellytä anastajan hyötyvän uhrille syntyvästä vahingosta.

3d. Lain esitöissä ei tarkemmin arvioida, voivatko huumausaineet tai muut omistajansa hallussa olevat laittomat aineet ja esineet (irtain omaisuus) olla sellaista omistajansa ja haltijansa varallisuutta, joka voi olla anastuksen kohteena. Selvää lienee kuitenkin, ettei huumausaineisiin voi saada esitöissä
tarkoitettua pysyvää ja ulkoiselta olemukseltaan omistusoikeutta vastaavaa oikeutta, koska se, joka pitää hallussaan tai yrittää hankkia huumausaineita syyllistyy rikoslain 50 luvun 1 §:n 5 kohdan mukaiseen huumausainerikokseen. Tätä johtopäätöstä tukee myös yleinen siviilioikeudellinen puuttumattomuusperiaate, jonka mukaisesti lain tai hyvän tavan vastaisille oikeustoimille ei anneta oikeusjärjestyksen suojaa (ks. esim. KKO 2005:72 kohta 4 ja KKO 2015:81 kohta 17).

3e. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksistä ei myöskään löydy suoraa vastausta siihen kysymykseen, voivatko laittomat huumausaineet olla anastuksen ja siten ryöstörikoksen kohteena. Selvää on, että laittomasti hankittu mutta sinänsä laillinen omaisuus voi lähtökohtaisesti olla rikoksen kohteena. Ennakkoratkaisussa KKO 1949 II 343 onkin todettu, että varastetun tavaran anastaminen voidaan rangaista varkautena. Lisäksi korkein oikeus on ennakkoratkaisussa KKO 1994:96 todennut, että edelleen myytäviksi anastettujen rynnäkkökiväärien arvo laittomilla markkinoilla voidaan ottaa huomioon varkausrikoksen törkeysarvioinnissa. Kyseinen omaisuus oli kuitenkin viimeksi mainitussa tapauksessa laillisesti oikean omistajansa hallussa, jolloin se nauttii selvästi oikeusjärjestyksen suojaa.

3f. Norjan Høyesterett on ratkaisussaan Rt. 2009 s. 1531 ottanut kantaa siihen, voiko huumausaine, tuossa tapauksessa 200 grammaa hasista, olla ryöstörikoksen kohteena. Ratkaisussa on todettu (kohta 15), että rikoksen tunnusmerkistö edellyttää anastuksen kohteena olevan omaisuuden kuuluvan jollekulle toiselle. Tämä edellytys ei Norjan korkeimman oikeuden näkemyksen mukaan pidä sisällä vaatimusta siitä, että kyse olisi laillisesta omaisuudesta. Myös laittomia omaisuuseriä voidaan omistaa tai pitää hallussa, ja tällaisen omaisuuden omistajalla on velvollisuus hävittää omaisuus ja estää sen joutuminen vääriin käsiin. Ratkaisussa on edelleen todettu (kohdat 16-18), että huumausaineen anastamisesta ei yleensä vaadita rangaistusta muutoin kuin huumausainerikoksena, koska tällainen rikos ei loukkaa muita kuin laittomia intressejä. Ryöstörikoksen yhteydessä loukataan paitsi omaisuus- ja hallintaoikeuksia, myös uhrin ruumiillista koskemattomuutta. Vaikka huumausaineen omistaminen on laitonta, on sen omistajaa suojeltava henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaukselta, ja tästä syystä ryöstösäännöksen katsottiin parhaiten sopivan tapauksen arviointiin.

3g. Saksan Bundesgerichtshof on ratkaisullaan 3 StR 295/05 tullut samaan lopputulokseen ja katsonut, että laittomasti hankitut huumausaineet voivat olla omaisuusrikoksen kohteena (näin myös Tanskan oikeuskäytännössä, ks. Greve ym., Kommenteret straffelov Speciel del, 2008, s. 489).

3h. Huumausaineet ovat yleensä fyysisesti jonkun hallussa ja jollakulla on niihin myös määräysvalta. Huumausaineilla voi olla merkittävääkin taloudellista arvoa laittomilla markkinoilla. Ruotsin Högsta domstolen on ratkaisuissaan kuitenkin todennut, että varkausrikoksen kohteena ei voi olla omaisuus, jolla ei ole laillista markkina-arvoa, koska tällaisen kohteen anastaminen ei voi aiheuttaa vahinkoa kenellekään (NJA 2007 s. 345 (rekisterikilven anastus) ja NJA 1993 s. 480 (passin anastus)).

3i. Suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa sitä, ettei omaisuutta voida laillisesti muuttaa rahaksi, on pidetty merkityksettömänä. Myös laittomien huumausaineiden anastaminen toisen hallusta täyttäisi siten varkauden tunnusmerkistön (Lappi-Seppälä teoksessa Rikosoikeus, 13.1.2022 päivitetty
sähköinen versio ja siellä viitattu Honkasalo, Varallisuusrikokset, 1964, s. 12). Honkasalon tulkinta näyttäisi perustuneen keskeisesti Salmialan lyhyeen kannanottoon erään veromerkkien anastusta koskeneen korkeimman oikeuden ratkaisun yhteydessä (Salmiala, DL 1958, oikeustapaukset s. 124). Edellä mainitut lähteet tukevat pääosin syyttäjän käsitystä siitä, että myös syytteessä mainitut huumausaineet voisivat olla ryöstörikoksen kohteena. Perustelut tällaiselle tulkinnalle jäävät kuitenkin suppeiksi.

3j. Omaisuusrikoksia koskevia säännöksiä tulkittaessa on otettava huomioon jo edellä todetulla tavalla se, millaisia varallisuusoikeudellisia oikeuksia huumausaineisiin ylipäänsä voi liittyä ja kuinka pysyviä ne ovat. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota siihen, onko oikeusjärjestyksen ylipäänsä annettava suojaa laittomiin huumausaineisiin liittyville taloudellisille intresseille. On myös huomattava, että varkaus- tai ryöstörikoksen kohteena ovat rikosoikeudellisesti tarkasteltuna esineeseen kohdistuvat oikeudet, eivät esineet sinänsä (Tolvanen teoksessa Frände ym., Keskeiset rikokset, 2018 s. 497).

3k. Oikeussuojaa annetaan tyypillisesti vain laillisille oikeuksille eli omistajansa lailliselle varallisuudelle. Puuttumattomuusperiaatteen mukaisesti oikeusjärjestys ei anna suojaa lain tai hyvän tavan vastaisille oikeustoimille, kuten edellä on todettu. Näin ollen huumausaineiden omistaja ei voisi velkoa huumausainekauppaan perustuvia velkoja ostajalta tai vaatia itselleen palautettavaksi myöskään myytyjä huumausaineita. Myöskään rikokseen perustuvan vahingonkorvausvelvollisuuden yhteydessä ei ole syytä poiketa puuttumattomuusperiaatteesta.

3l. Omaisuusrikoksen rangaistusuhan tarkoituksena on omistusoikeuden suojaaminen. Sellaiset esineet, joihin haltijalla ei voi olla laillista omistusoikeutta, eivät voi olla anastusrikoksen kohteena. Tämä pätee hovioikeuden arvioinnin mukaan myös laittomiin huumausaineisiin. Asiaa voitaisiin arvioida toisin, jos huumaavaa ainetta anastettaisiin esimerkiksi apteekista tai tieteellisestä tutkimuslaitoksesta, jolla olisi oikeus pitää laillisesti hallussaan kyseistä ainetta (ks. edellä mainittu KKO 1994:96).

3m.Sen sijaan tällaisen aineen laittomasti haltuunsa saaneella taholla ei ole omaisuuteen laillista omistusoikeutta eikä mahdollisuutta vaatia menetettyä omaisuuttaan korvattavaksi tai palautettavaksi. Laittomat huumausaineet on rikos- ja huumausainelain säännösten mukaisesti takavarikoitava ja hävitettävä. Vastaavasti se, joka yrittää hankkia niitä, syyllistyy itse huumausainerikokseen. Siten ei ole perusteltua katsoa, että ryöstörikosta koskevat säädökset tulisivat sovellettaviksi tilanteessa, jossa kyse on pelkästään laittomien huumausaineiden väitetystä anastamisesta. Puuttumattomuusperiaatteen mukaisesti sellaisen omaisuuden, joka ei lainkaan nauti oikeusjärjestyksen suojaa, ei siten voida katsoa olevan omaisuusrikoksen rangaistusuhalla tavoitellun suojan piirissä ja anastuksen kohteena.

3n. B:n syyksi on kohdassa 4 luettu huumausainerikos, joka liittyy kohdassa 3 tarkoitettuun huumausaine-erään. Näihin rikoksiin liittyvien rangaistussäännösten suojeluobjektit ovat erilaiset, mutta huumausainerikoksen tunnusmerkistön mukainen huumausaineen hankkiminen voi tapahtua myös anastamalla. Huumausainerikokseen lainvoimaisesti syyllistynyttä tekijää ei tästäkään syystä ole perusteltua rangaista erikseen myös omaisuusrikoksesta. Kohdassa 3 selostettu menettely ei täytä törkeän ryöstön yrityksen tunnusmerkistöä omaisuuden anastamisen osalta. Syyte törkeän ryöstön yrityksestä on siten hylättävä.

 ------

4. Kun käräjäoikeus oli lukenut B:n syyksi kohdan 3 osalta törkeän ryöstön yrityksen ja tuominnut hänet siitä ja viidestä muusta rikoksesta 2 vuodeksi 8 kuukaudeksi vankeuteen, hovioikeus katsoi B:n syyllistyneen kohdan 3 osalta kahteen törkeään pahoinpitelyyn ja kahteen laittomaan uhkaukseen ja tuomitsi B:n niistä ja käräjäoikeuden hänen syykseen lukemista muista rikoksista 2 vuodeksi vankeuteen.  

Hovioikeuden ratkaisuseloste 

5. Hovioikeuden tuomion perusteluissa on positiivista se, että se on etsinyt päättelyssään johtoa kotimaisesta oikeuskirjallisuudesta sekä siitä, miten sanottua tai siihen läheisesti liittyvää kysymystä on arvioitu Norjan, Saksan, Tanskan ja Ruotsin korkeimpien oikeuksien ratkaisuissa. 

6. Kun syyttäjä on ilmeisesti pyytänyt asiassa valituslupaa korkeimmalta oikeudelta, en syhdy tässä  pohtimaan, miten hovioikeuden ratkaisua olisi arvioitava. Olisi tärkeää saada asiasta KKO:n ennakkopäätös, sillä ovathan alemmat tuomioistuimet olleet asiasta eri kannalla. Itse kallistuisin samalle kannalle kuin Norjan Høyesterett on hovoikeuden selostamassa ratkaisussaan vuonna 2009 tehnyt.

7. Hovioikeuden ratkaisukokoonpanoon kuuluivat tuomarit Petteri Korhonen, Sandra Wallin ja Jurkka Jämsä. Ratkaisu oli yksimielinen. 

8. Hovioikeudenneuvos Petteri Korhonen on  hakenut Vaasan hovioikeuden presidentin virkaa, joka täytetäneen alkuvuodesta. Jurkka Jämsä väitteli tammikussa 2021 oikeustieteen tohtoriksi tutkimuksellaan "Oikeudelliset  todistelunrajoitteet rikosasiassa". Korhonen ja Jämsä ovat kirjoittaneet noin viikko sitten ilmestyneen ajankohtaista aihetta käsittelevän kirjan "Sähköinen prosessi hovioikeudessa" (Edita).

336. Armahdus. Liiketoimintakielto. KKO 2022:78

 

	1. Korkein oikeus katsoi 16.12.2022 täysistunnossa antamassaan lausunnossa, että rikoksen perusteella määrätty liiketoimintakielto on sellainen muu rikosoikeudellinen seuraamus, josta perustuslain 105 §:n 1 momentin mukaan voidaan armahtaa; äänestys 8-7. 2. Korkein oikeus muutti vuonna 1998 asiassa ilmaistua näkemystään. Tuolloin korkein oikeus katsoi (KKO 1998:43), että liiketoimintakieltoa ei voitu pitää rikoksesta tuomittavaan rangaistukseen verrattavana rikosoikeudellisena seuraamuksena tai rangaistukseen liittyvänä lisäseuraamuksena, vaan lähinnä elinkeino-oikeudellisena turvaamistoimenpiteenä, jolla pyritään estämään sopimaton ja vahingollinen liiketoiminta. 3. Nyt KKO katsoi, että liiketoimintakieltoa on pidettävänä rangaistukseen rinnastettavana muuna rikosoikeudellisena seuraamuksena ja oikeuskäytännössäkin rikosperusteisen liiketoimintakiellon yhteyttä rikosoikeudellisiin seuraamuksiin on pidetty ilmeisenä. Tämä ja rikosoikeudellista seuraamusta koskevien säännösten johdonmukainen tulkinta puoltavat sitä, että liiketoimintakiellon luonnetta arvioidaan vastaavalla tavalla myös perustuslain 105 §:n 1 momenttia tulkittaessa. 4. Asian käsittelyyn ovat täysistunnossa osallistuneet presidentti Tatu Leppänen (eri mieltä) sekä oikeusneuvokset Juha Häyhä (eri mieltä), Jukka Sippo, Pekka Koponen, Ari Kantor, Mika Huovila, Tuomo Antila (eri mieltä), Päivi Hirvelä, Kirsti Uusitalo (eri mieltä), Lena Engstrand, Juha Mäkelä (eri mieltä), Eva Tammi-Salminen (eri mieltä), Timo Ojala, Alice Guimaraes-Purokoski ja Tuija Turpeinen (eri mieltä). Esittelijä Lauri Länsman. 5. Vähemmistö katsoi, että liiketoimintakiellosta voida armahtaa. Ratkaisuseloste KKO 2022:78

335. Raiskaus. Tahallisuus. Näytön arviointi. Aspergerin oireyhtymä. Äänestys. KKO 2022:71

Korkeimman oikeuden (KKO) eilen 7.12.2022 antamalla äänestyspäätöksellä 44-vuotiasta miestä vastaan ajettu syyte Aspergerin oireyhtymästä kärsivän naisen raiskauksesta hylättiin. Alemmat oikeudet olivat tuominneet syytetyn raikauksesta

 KKO on julkaissut tuomion ennakkopäätöksenä (KKO 2022:71), jonka otsikkoteksti kuuluu näin:

A oli ollut sukupuoliyhteydessä B:n kanssa. B:llä oli diagnosoitu Aspergerin oireyhtymä, ja hänen älyllinen suoriutumisensa oli korkeintaan heikkoa keskitasoa.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin jääneen varteenotettava epäily syytteessä väitetystä asianomistajan kykenemättömyydestä puolustaa itseään tai muodostaa tai ilmaista tahtoaan ja lisäksi näyttämättä, että A olisi ollut näistä seikoista tietoinen ollessaan sukupuoliyhteydessä B:n kanssa. Syyte raiskauksesta hylättiin. (Ään.)

Pohjois-Savon käräjäoikeus (käräjätuomari ja kaksi lautamiestä) katsoi 4.2.2020 syytteen johdosta selvitetyksi, että A oli 1.8.-1.9.2017 ollut sukupuoliyhteydessä asianomistaja B:n kanssa käyttämällä hyväkseen sitä, että B oli sairauden tai vammaisuuden takia ollut kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. A oli käyttänyt hyväkseen rahapulassa olleen B:n Aspergerin oireyhtymästä johtuvaa madaltunutta toimintakykyä siten, että sovittuaan B:n kanssa, että tämä tulee hakemaan 20 euroa lainaksi, A oli asunnollaan painostanut B:n vasten tahtoaan suostumaan sukupuoliyhteyteen rahan luovutusta vastaan.

Käräjäoikeus totesi, että B:llä ei ollut ollut sairaudestaan johtuen keinoja vastustaa A:n painostusta ja että tilanne oli ollut B:lle sosiaalisesti haasteellinen ja pelottava. A oli tuntenut B:n useiden vuosien ajalta, joten A:n oli täytynyt havaita B:n sosiaalisiin tilanteisiin vaikuttavat erityispiirteet. A oli siten käyttänyt hyväkseen sitä, että B oli ollut sairaudestaan johtuen kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan olemalla sukupuoliyhteydessä B:n kanssa.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n raiskauksesta 1 vuoden 5 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen sekä velvoitti hänet suorittamaan B:lle vahingonkorvauksia. 

A valitti Itä-Suomen hovioikeuteen  ja vaati, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään tai että joka tapauksessa rangaistusta alennetaan ja se määrätään ehdolliseksi. Syyttäjä ja asianomistaja B vaativat valituksen hylkäämistä.

Hovioikeus hyväksyi 16.2.2021 antamassaan tuomiossa käräjäoikeuden tuomion syyksilukemisen ja rangaistuksen mittaamisen osalta, mutta lievensi rangaistuksen ehdolliseksi vankeudeksi ja tuomitsi sen ohessa 70 tuntia yhdyskuntapalvelua

KKO myönsi A:lle valitusluvan ja toimitti jutussa suullisen käsittelyn 20.6.2022.

KKO:n perustelut

1. Asiassa on selvitetty, että A oli ollut sukupuoliyhteydessä entuudestaan tuntemansa asianomistajan kanssa. Asianomistaja oli tullut A:n asuntoon lainaamaan rahaa, mihin A oli ilmoittanut suostuvansa sukupuoliyhteyttä vastaan. Sukupuoliyhteys oli tapahtunut asianosaisten välisen keskustelun jälkeen. Asiassa on myös riidatonta, että asianomistajalla oli diagnosoitu Aspergerin oireyhtymä.

2.  Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko asianomistaja hänellä todetun Aspergerin oireyhtymän vuoksi ollut kykenemätön puolustamaan itseään taikka muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan sekä onko A ollut tietoinen tästä puolustautumis- tai tahdonmuodostuskyvyn puuttumisesta ja onko hän käyttänyt sitä hyväkseen olemalla sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa.

Raiskausta koskeva rangaistussäännös ja sen tulkinta

3. Rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan raiskauksesta tuomitaan se, joka käyttämällä hyväkseen sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan.

4. Rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momenttia sisällöllisesti vastaava säännös lisättiin raiskausta koskevaan rangaistussäännökseen vuonna 2011 lailla 495/2011. Mainitun lainmuutoksen johdosta puolustuskyvyttömyyttä aiheuttavien tilojen kuten sairauden tai vammaisuuden hyväksikäyttö sukupuoliyhteyden harjoittamiseksi tuli arvioitavaksi seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan rangaistussäännöksen sijasta rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin raiskaussäännöksen nojalla. Muutokseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 283/2010 vp s. 7-8) uudistusta perusteltiin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden rikosoikeudellisen suojan vahvistamisella.

5. Rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momenttia koskevien perustelujen (HE 283/2010 vp s. 11) mukaan puolustuskyvyttömyyttä osoittavilla tiloilla tarkoitetaan samaa kuin ennen lainmuutosta voimassa olleessa laissa. Aikaisemman lain esitöiden (HE 6/1997 vp s. 180) mukaan puolustuskyvyttömyydellä tarkoitetaan sitä, että asianomainen ei pysty henkisen tai ruumiillisen esteen takia joko lainkaan tai ainakaan merkittävästi estämään toisen menettelyä. Tahdottomuutta kuvataan toisen kyvyttömyydellä muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Puolustuskyvyttömyys ja tahdottomuus voivat johtua esimerkiksi sairaudesta tai vammaisuudesta.

6. Rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin mukaista raiskausta koskevissa tai aikaisemman lain esitöissä (HE 6/1997 vp s. 173 ja 180, HE 238/2010 vp s. 11 ja HE 216/2013 vp s. 5-6) ei tarkemmin eritellä yhtäältä puolustuskyvyttömyyttä ja toisaalta kyvyttömyyttä muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Hallituksen esityksessä (HE 216/2013 vp s. 6) todetulla tavalla puolustuskyvyttömyyttä saattavat aiheuttaa pysyväisluonteisina säännöksessä mainitut sairaus ja vammaisuus. Säännöksen soveltaminen ei kuitenkaan edellytä tilan pysyväisluonteisuutta, vaan sairaus- ja vammaisuustilanteissa henkilö voi esimerkiksi puhekykyyn liittyvien ongelmien, henkisen toiminnan heikentymisen tai mielentilan häiriintymisen vuoksi olla kyvytön muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan säännöksessä tarkoitetulla tavalla.

7. Rikoslain 20 luvun 1 §:ää koskevissa esitöissä (HE 216/2013 vp s. 6-7) todetaan tahallisuuden osalta, että 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa rikoksentekijän on miellettävä, että uhri on avuttoman tilan takia kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan ja että uhri on tämän avuttoman tilan vuoksi alistunut sukupuoliyhteyteen. Lainkohdan soveltaminen ei tahallisuuden kannalta edellytä sitä, että uhri nimenomaisesti vastustaa sukupuoliyhteyttä. Tahallisuus ei myöskään välttämättä edellytä sitä, että rikoksentekijällä on alun perin ollut tarkoitus raiskata uhrinsa.

8. Korkein oikeus ei ole antanut ennakkoratkaisua siitä, miten sairauden tai vammaisuuden vaikutusta henkilön kykyyn puolustaa itseään tai muodostaa tai ilmaista tahtonsa tulee arvioida. Korkein oikeus on arvioinut asianomistajan humalatilan vaikutusta henkilön puolustuskyvyttömyyteen ratkaisussaan KKO 2019:78 (kohdat 8 ja 24) ja todennut rangaistavuuden edellytyksenä olevan, että toinen on todella puolustuskyvytön eikä vain esimerkiksi huumaavan aineen vaikutuksen alainen. Esimerkiksi tajuissaan ja hereillä olevan päihtyneen henkilön kyky puolustaa itseään tai muodostaa ja ilmaista oma tahtonsa vaihtelee yksilöllisesti ja vaikeasti arvioitavin tavoin.

Näytön arvioinnin lähtökohdat

9. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimen on esitettyjä todisteita ja muita asian käsittelyssä esiin tulleita seikkoja harkittuaan päätettävä, mitä asiassa on näytetty tai jäänyt näyttämättä. Tuomioistuimen on perusteellisesti ja tasapuolisesti arvioitava todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvo vapaalla todistusharkinnalla.

10. Mainitun luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rikosasiassa kantajan on näytettävä ne seikat, joihin hänen rangaistusvaatimuksensa perustuu. Pykälän 2 momentin mukaan tuomion, jossa vastaaja tuomitaan syylliseksi, edellytyksenä on, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä.

11. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:96 (kohdat 5 ja 6) todennut, ettei näyttökynnys seksuaalirikoksissa ole alempi kuin muissa yhtä vakavissa rikoksissa. Korkein oikeus on myös ratkaisussaan KKO 2021:5 (kohta 96) korostanut näytön arvioinnin tapauskohtaisuutta.

Asiassa esitetty näyttö

Asianomistajan terveydentila

12. Lääkärinlausunnon 11.6.2018 mukaan asianomistajalla on diagnosoitu Aspergerin oireyhtymä ja todettu heikkoa keskitasoa/heikkoa tasoa oleva älyllinen suoriutuminen. Asianomistajan on todettu näistä syistä johtuen olevan impulsiivinen ja tilanteiden hahmotuksen olevan vaikeaa haasteellisissa sosiaalisissa tilanteissa, jolloin asianomistaja voi toimia itselleen vahingollisesti tai voi joutua herkästi hyväksikäytetyksi. Asianomistajan voi olla vaikeaa pitää puoliaan, mutta välillä hän voi taas ajautua ylilyönteihin.

13. Lääkärinlausunnosta ilmenee asianomistajan toimintakyvyn olevan alentunut siten, että hän on ollut pitkäaikaisesti tuetussa asumisessa. Asianomistaja on tarvinnut tukea arjen toimintakykyyn.

Asianomistajan kertomus Korkeimmassa oikeudessa

14. Asianomistaja on Korkeimmassa oikeudessa kertonut tavanneensa A:n vuosia aikaisemmin ennen kysymyksessä olevaa tapahtumaa ja vierailleensa tämän luona useita kertoja ystävänsä V:n kanssa. Tapahtumapäivänä hän oli ollut viettämässä aikaa ystävänsä Z:n luona, jolloin heille oli tullut tarve lainata rahaa. Asianomistaja oli pyytänyt A:lle lähettämällään viestillä tätä lainaamaan hänelle 20 euroa. A oli ilmoittanut, että asianomistaja voi hakea rahan hänen luotaan.

15. Asianomistajan mentyä A:n asunnolle asianomistaja ja A olivat jonkin aikaa jutelleet asunnon olohuoneessa, ja asianomistaja oli pyytänyt rahaa A:lta. Sohvalla istuessaan A oli ottanut sukupuolielimensä esiin ja sanonut, että asianomistaja saa rahan seksiä vastaan. Ehdotus oli yllättänyt asianomistajan. Hän oli kieltäytynyt ja ollut vastahakoinen. Hän oli mennyt jotenkin lukkoon ja paniikkiin tilanteen vuoksi. Hän oli myös pelännyt Z:n suuttuvan, jos hän ei toisi rahaa mukanaan, minkä vuoksi hän ei ollut poistunut asunnosta. Asianomistaja ja A olivat keskustelleet 1-1,5 tunnin ajan. Lopulta asianomistaja oli alistunut ja mennyt hiljaisena ja vastentahtoisesti makuuhuoneeseen, jossa oli riisuuntunut ja käynyt sängylle makaamaan. A oli riisunut omat vaatteensa, minkä jälkeen asianomistaja ja A olivat olleet yhdynnässä. Sukupuoliyhteyden päätyttyä asianomistaja oli pukeutunut, ottanut A:n lupaaman rahan, poistunut asunnosta ja palannut takaisin Z:n luokse. Hän oli kertonut tapahtuneesta Z:lle parin päivän kuluttua tapahtumista, sekä myöhemmin myös tukihenkilölleen X:lle ja muutettuaan tukiasuntoon Y:lle ja muille ohjaajille. Hän ei ollut heti ilmoittanut tapahtuneesta poliisille, koska oli ollut niin poissa tolaltaan.

16. Asianomistaja on lisäksi kertonut sosiaalisten tilanteiden olevan hänelle Aspergerin oireyhtymän vuoksi haastavia, eikä hän välttämättä ymmärrä kaikkia tilanteita. V oli saattanut mainita aikaisempien vierailujen aikana asianomistajan Aspergerin oireyhtymästä A:lle, mutta asianomistaja ei ollut tästä itse kertonut. Korkein oikeus toteaa, että se on toimittamassaan suullisessa käsittelyssä voinut tehdä välittömiä havaintoja asianomistajan viittaamista oireyhtymän vaikutuksista, joilla on merkitystä arvioitaessa sitä, onko A:n ollut mahdollista tehdä päätelmiä asianomistajan puolustautumis- tai tahdonmuodostamiskyvystä tämän käyttäytymisen perusteella.

Vastaajan kertomus Korkeimmassa oikeudessa

17. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut asianomistajan käyneen joitakin vuosia ennen kysymyksessä olevaa tapahtumaa yhdessä V:n kanssa hänen luonaan lähinnä ajamassa V:n moottorikelkalla, joka oli ollut säilytyksessä A:n luona. Tapahtumapäivänä asianomistaja oli pyytänyt viestillä A:ta rahaa lainaksi ja tullut tämän luokse käymään. Asianomistajalla oli ollut tarve saada rahaa, ja hän oli kysynyt sitä useita kertoja.

18. A oli ehdottanut asianomistajalle rahan lainaamisen kuittaamista seksin harrastamisella. He olivat keskustelleet asiasta viidestä kymmeneen minuuttia, mutta A ei ole tarkemmin muistanut käydyn keskustelun sisältöä. A ei ole muistanut, että asianomistaja olisi kieltäytynyt tai ollut tilanteessa vastentahtoinen. A ei ollut painostanut asianomistajaa eikä ollut havainnut, että tämä olisi ollut paniikissa. Asianomistaja oli ollut hiljaa, mennyt edeltä makuuhuoneeseen ja riisuuntunut. A oli ollut yllättynyt, että asianomistaja oli suostunut, ja mennyt perässä ja riisunut omat vaatteensa.

19. Sukupuoliyhteyden jälkeen asianomistaja oli ottanut rahan ja poistunut asunnosta. A ei ollut tehnyt havaintoja asianomistajan terveydentilasta eikä ollut koskaan keskustellut siitä. Hän oli kuullut asianomistajalla todetusta Aspergerin oireyhtymästä ensimmäisen kerran vasta esitutkinnassa, eikä A ollut aiemmin keskustellut asianomistajan vaan V:n kanssa.

Todistajien kertomukset Korkeimmassa oikeudessa

20. Korkeimmassa oikeudessa todistajana kuultu Z on kertonut rahan lainaamisesta olennaisilta osin samalla tavoin kuin asianomistaja. Z:n mukaan asianomistaja oli A:n luota palattuaan joko heti tai vasta myöhemmin kertonut itkien, ettei mene uudelleen lainaamaan rahaa A:lta, koska oli joutunut harrastamaan seksiä rahan saadakseen. Z on lisäksi kertonut hänen ja asianomistajan keskustelleen asianomistajalla todetusta Aspergerin oireyhtymästä. Z:n mukaan oireyhtymää ei välttämättä havaitse, jos asianomistajan tapaa ohimennen, mutta sen huomaa, mikäli on vähänkään pidemmän ajan tekemisissä asianomistajan kanssa.

21. Todistajana kuultu X on Korkeimmassa oikeudessa kertonut toimineensa asianomistajan tukihenkilönä muutaman vuoden ajan ja olleensa tämän kanssa viikoittain tekemisissä vuonna 2017. Tapaamisissa oli käyty läpi kuulumisia ja tapahtumia sekä tehty kodin askareita. Asianomistaja oli kertonut tulleensa raiskatuksi ja tekijän olleen A. Asianomistaja oli ollut itkuinen kertoessaan tapahtumista. Lisäksi X on kertonut asianomistajalla olleen haasteita ja puutteita sosiaalisessa kanssakäymisessä. Asianomistaja oli ollut helposti muiden vietävissä, halunnut tulla hyväksytyksi kaveriporukassa ja oli esimerkiksi antanut rahojaan kavereilleen.

22. Todistajana kuultu Y on Korkeimmassa oikeudessa kertonut toimineensa ohjaajana tuetun asumisen yksikössä, jossa asianomistaja oli asunut, ja tavanneensa asianomistajaa päivittäin. Asianomistaja oli kertonut todistajalle menneensä lainaamaan rahaa, josta vastineeksi oli pyydetty ja harrastettu seksiä. Kertoessaan tapahtumista Y:lle asianomistaja oli purskahtanut itkuun ja ollut hyvin ahdistunut. Y ei ole tarkkaan muistanut, milloin tilanne oli asianomistajan kertoman mukaan tapahtunut. Lisäksi Y on kertonut asianomistajan olleen helposti manipuloitavissa ja puhuttavissa ympäri, sillä hänen ymmärryksensä taso oli tavanomaista heikompi.

23. Todistajana kuultu V on Korkeimmassa oikeudessa kertonut tutustuneensa asianomistajaan tuetun asumisen yksikössä ja A:han ostettuaan tältä moottorikelkan, jota oli säilytetty tämän luona. V ja asianomistaja olivat vierailleet useita kertoja A:n perheen luona parin vuoden aikana. V oli vierailuillaan ajanut moottorikelkalla, ja hän ja asianomistaja olivat myös käyneet katsomassa A:lla olleita eläimiä. Vierailuiden aikana oli keskusteltu ja vietetty aikaa myös A:n ja tämän perheen kanssa. Aspergerin oireyhtymästä oli saattanut olla puhetta yleisellä tasolla, koska sekä V:llä että asianomistajalla oli todettu sanottu oireyhtymä.

Korkeimman oikeuden arviointi

Arvioinnin lähtökohdat

24. Korkein oikeus toteaa, että asianosaisten kertomukset sukupuoliyhteyttä edeltävistä tapahtumista ja siitä, miten sukupuoliyhteyteen on päädytty, ovat suurelta osin yhteneväiset. Keskeisin ero näiltä osin koskee ensinnäkin sitä, onko asianomistaja ensin kieltäytynyt ehdotetusta seksistä, ja toiseksi sitä, miten pitkään asunnolla oli keskusteltu ennen sukupuoliyhteyteen päätymistä. Korkein oikeus toteaa, että asianomistaja on kertonut tapahtumista uskottavasti ja johdonmukaisesti. Asianomistajan arvio asunnolla vietetystä ajasta saa tukea todistaja Z:n kertomuksesta. Korkein oikeus katsoo, että tapahtumia tulee arvioida asianomistajan kertomuksen perusteella siten, että asianomistaja oli ollut A:n asunnolla tunnista puoleentoista tuntiin ja hän oli ensin kieltäytynyt seksistä.

25. Asian ratkaisemisen kannalta olennaista on sen arviointi, onko asianomistaja ollut sairautensa tai vammaisuutensa takia kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan ja onko A tästä tietoisena käyttänyt tätä hyväkseen ollessaan sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa. Riittävää ei siten ole, että asianomistajan sairaus tai vammaisuus on heikentänyt hänen kykyään toimia tilanteessa, vaan hänen on tullut olla tilansa vuoksi kykenemätön estämään vastaajan menettelyä.

26. A on lisäksi kiistänyt olleensa tietoinen asianomistajan sairaudesta tai vammaisuudesta ja sen mahdollisesta vaikutuksesta asianomistajan toimintakykyyn. A:n tietoisuuden kannalta merkityksellisiä ovat myös ne havainnot, joita asianomistajan käyttäytymisen perusteella on mahdollista tehdä hänen sairaudestaan tai vammaisuudestaan ja sen vaikutuksesta hänen kykyynsä puolustaa itseään tai muodostaa tai ilmaista tahtoaan.

Puolustuskyvyttömyyttä ja tahdottomuutta koskeva arviointi

27. Erilaiset sairaudet tai vammaisuudet vaikuttavat laadustaan ja vaikeusasteestaan riippuen eriasteisesti henkilön kykyyn puolustaa itseään tai muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Myös henkilön muut ominaisuudet ja tilannekohtaiset olosuhteet voivat vaikuttaa merkittävästi siihen, miten sairaus tai vammaisuus eri tilanteissa ilmenee henkilön toiminnassa. Sairauden tai vammaisuuden vaikutus henkilön toimintakykyyn onkin arvioitava tapauskohtaisesti esitetyn todistelun perusteella.

28. Edellä selostetusta lääkärinlausunnosta ilmenee, että asianomistajalla on todettu Aspergerin oireyhtymä, jolla on lausunnossa selostettuja vaikutuksia asianomistajan toimintakykyyn. Korkein oikeus toteaa, että huomioon ottaen Aspergerin oireyhtymän ilmenemismuotojen laaja kirjo yksinomaan oireyhtymää koskevan diagnoosin perusteella ei voida tehdä päätelmää sen vaikutuksesta asianomistajan puolustus- tai tahdonmuodostuskykyyn yksittäisessä tilanteessa. Lääkärinlausunnolla, asianomistajan kertomuksella sekä X:n ja Y:n kertomuksilla on kuitenkin selvitetty, että asianomistajalla todettu Aspergerin oireyhtymä ja alentunut älyllinen suoriutumiskyky vaikuttavat hänen vuorovaikutustaitoihinsa sekä kykyynsä hahmottaa ja ymmärtää sosiaalisia tilanteita.

29. Asianomistaja on kertonut uskottavasti ja johdonmukaisesti tapahtumien kulusta, asunnolla vietetystä ajasta sekä kokemastaan paniikista ja lukkiutumisesta. Hän on todennut kuvailemansa olotilan syynä olleen A:n käyttäytymisen ja seksin harjoittamisen ehtona rahan saamiseen sekä sen, että hän oli tarvinnut rahaa ja hän oli pelännyt ystävänsä Z:n reaktiota, jos hän ei sitä saa. Tämän vuoksi asianomistaja ei kertomansa mukaan ollut poistunut paikalta ennen rahojen saamista.

30. Korkein oikeus katsoo asianomistajan joutuneen yllättävään painetilanteeseen, jossa hänen on sosiaalisesta toimintakyvystään esitetyn selvityksen perusteella voinut olla vaikea toimia. Tämä seikka sekä se, että asianomistaja oli aluksi suusanallisesti kieltäytynyt sukupuoliyhteydestä, mutta sittemmin kokemassaan painetilanteessa myöntynyt siihen, tukevat väitettä asianomistajan puolustuskyvyttömyydestä siinä mielessä, että hän ei ole tilanteessa kokenut voivansa pitäytyä ilmaisemassaan tahdossa kieltäytyä seksistä. Toisaalta asianomistajan päätös jäädä A:n luokse rahan saadakseen sekä siirtyminen makuuhuoneeseen ja oma-aloitteinen riisuutuminen puhuvat raiskaussäännöksessä edellytettyä tahdonmuodostus- ja puolustuskyvyttömyyttä vastaan. Lääkärinlausunnon ja muun asianomistajan sosiaalisia erityispiirteitä koskevan todistelun perusteella ei voida tehdä sellaista johtopäätöstä, että asianomistajan siirtymiselle makuuhuoneeseen ja riisuutumiselle ei voitaisi antaa mitään merkitystä asianomistajan tahdon ilmaisuna. Pelkästään se, että asianomistajan menettely yllättävässä tilanteessa on ollut hänen tilastaan johtuen huonosti harkittua, ei välttämättä osoita rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettua avuttomasta tilasta johtuvaa puolustuskyvyttömyyttä tai tahdottomuutta.

31. Asiassa esitetyn näytön perusteella ei siten voida varmuudella todeta, mutta ei myöskään poissulkea sitä mahdollisuutta, että asianomistajalla todettu sairaus tai vammaisuus on voinut alentaa hänen toimintakykyään tai ymmärryskykyään niin merkittävästi, että hänen voitaisiin katsoa olleen tapahtumaolosuhteissa kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Näin ollen A:n syyllisyydestä jää jo tältä osin varteenotettava epäily. A:n kiistettyä myös tekoa koskevan tahallisuutensa Korkein oikeus kuitenkin arvioi vielä sitä, mitä A:n on asiassa selvitetyissä olosuhteissa katsottava tienneen tai mieltäneen asianomistajan sairaudesta tai vammaisuudesta ja sen vaikutuksesta asianomistajan käyttäytymiseen.

Tahallisuutta koskeva arviointi

32. A oli tutustunut asianomistajaan joitain vuosia aikaisemmin tapahtuneiden vierailujen aikana. Epäselväksi on jäänyt se, onko näiden tapaamisten yhteydessä keskusteltu jollain tasolla asianomistajan Aspergerin oireyhtymästä. Esitetty todistelu ei kuitenkaan osoita, että A olisi tullut tietoiseksi asianomistajan diagnoosista. Näytön perusteella asianomistajan oireyhtymä ei ole välttämättä havaittavissa satunnaisissa tapaamisissa, vaikkakin sen vaikutuksesta asianomistajan käyttäytymiseen on mahdollista tehdä havaintoja pidemmässä kanssakäymisessä. Asianosaisten ja todistaja V:n kertomusten perusteella vierailut A:n perheen luona olivat keskittyneet pääasiassa V:n ja asianomistajan moottorikelkkailuun, jolloin A:n ja asianomistajan välinen keskinäinen kanssakäyminen oli jäänyt varsin etäiseksi. Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että A:n on täytynyt aikaisempien tapaamisten perusteella tietää tai käsittää asianomistajalla olevan tämän toimintakykyyn tai ymmärryskykyyn olennaisesti vaikuttava sairaus tai vammaisuus.

33. Asianomistajan tultua lainaamaan rahaa ja A:n ehdotettua lainan vastineeksi seksiä asianomistaja on ensin kieltäytynyt. Rahan saaminen on kuitenkin ollut asianomistajalle tärkeää, minkä vuoksi A:n ehdotus on keskustelun jälkeen johtanut sukupuoliyhteyteen. Keskustelun sisältö ja sävy on jäänyt tarkemmin selvittämättä, mutta näyttämättä on jäänyt, että A olisi keskustelun yhteydessä painostanut asianomistajaa suostumaan seksiin.

34. Asianomistaja on siirtynyt makuuhuoneeseen, missä hän on oma-aloitteisesti riisunut vaatteensa ja käynyt sängylle, jossa sukupuoliyhteys on tapahtunut. Yhdynnän jälkeen asianomistaja on ottanut vastaajan lupaaman rahasumman ja poistunut paikalta. Asianomistajan kerrotussa käyttäytymisessä tai asianosaisten muussa kanssakäymisessä ei ole osoitettu tulleen esille seikkoja, joiden perusteella A:n on täytynyt havaita syytteessä väitetty asianomistajan kykenemättömyys puolustautua sukupuoliyhteyttä koskevilta ehdotuksilta tai muodostaa tai ilmaista sitä koskeva tahtonsa.

35. Korkein oikeus katsoo näin ollen jääneen näyttämättä myös se, että A olisi ollut tahallisuuden edellyttämällä tavalla tietoinen syytteessä väitetystä asianomistajan kykenemättömyydestä puolustaa itseään tai muodostaa tai ilmaista tahtoaan ja että hän olisi käyttänyt sitä hyväkseen ollessaan sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa.

Lopputulos

36. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että syyte on hylättävä näyttämättömänä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Syyte raiskauksesta hylätään ja A vapautetaan hänelle tuomitusta rangaistuksesta ja kaikesta korvausvelvollisuudesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Mika Huovila (eri mieltä), Päivi Hirvelä, Timo Ojala (eri mieltä) ja Tuija Turpeinen. Esittelijä Marja Reijonen-Schofield.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

 Oikeusneuvos Ojala: Olen eri mieltä Korkeimman oikeuden ratkaisun lopputuloksesta enkä muuta hovioikeuden tuomion lopputulosta. Perustelen kantaani Korkeimman oikeuden ratkaisun perustelukohtien 1-29 jälkeen seuraavasti.

Puolustuskyvyttömyys ja tahdottomuus

Rangaistussäännöksen tarkoittama kykenemättömyys puolustautua tai muodostaa tai ilmaista tahtoaan voi johtua henkisestä kykenemättömyydestä. Jos asianomistajan henkinen toimintakyky on riittävän alhainen, vapaaehtoisuuden ilmaisulle ei voida antaa merkitystä. Vaikka henkilö tällaisessa tilanteessa ilmaisisi osallistuvansa sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti, ei osallistumista ole pidettävä vapaaehtoisena, jos sairaus tai vammaisuus alentaa puolustautumiskykyä rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Tässä arviossa tulee ottaa huomioon myös sosiaalinen paine tai henkilön eri suuntaiset motiivit ja niiden vaikutus asianomistajan kykyyn toimia.

Asianomistajalla diagnosoitu Aspergerin oireyhtymä ja hänellä todettu korkeintaan heikkoa keskitasoa oleva älyllinen suoriutuminen alentaa asianomistajan kykyä toimia haasteellisissa sosiaalisissa tilanteissa. Asianomistaja on tarvinnut tukitoimia arjen toimista selviytymiseen.

Asianomistajan mentyä A:n asunnolle lainaamaan rahaa A on ehdottanut lainan suorittamiseksi seksiä. Ehdotus on ollut asianomistajalle yllättävä ja asianomistaja on joutunut hänelle vaikeaan tilanteeseen. Asianomistaja on kertomansa mukaan aluksi kieltäytynyt seksistä. Tilanteen edetessä asianomistaja oli kertomansa mukaan ahdistunut ja mennyt ”lukkoon” ja pelännyt ystävänsä suuttuvan, jos hän ei saa lainattua rahaa.

Asianomistaja on viettänyt aikaa A:n asunnolla tunnista puoleentoista ennen sukupuoliyhteyttä. Suostuttelu seksiin rahan lainaamista vastaan on lopulta johtanut sukupuoliyhteyteen. Katson, että asianomistajan toimintaan asunnolla on merkittävästi vaikuttanut hänen sairautensa tai vammaisuutensa. Lääkärinlausunto ja muu todistelu asianomistajan alentuneesta toimintakyvystä osoittaa, että asianomistajan sairaus tai vammaisuus on merkinnyt sitä, että asianomistaja ei ole kysymyksessä olevissa tapahtumaolosuhteissa kyennyt estämään toisen menettelyä eikä asianomistajan siirtymiselle makuuhuoneeseen ja riisuutumiselle sekä sängylle menemiselle voida antaa merkitystä. Katson, että asianomistajan kyky toimia nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa, johon on liittynyt yllättävä ehdotus seksistä sekä rahan lainaamisen tarve, on ollut hänellä todetun Aspergerin oireyhtymän ja älyllisen suorituskyvyn alentumisen vuoksi siinä määrin merkittävästi alentunut, että hän ollut tilanteessa kykenemätön puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tai muodostamaan mielipidettään.

Tahallisuutta koskeva arviointi

A on tuntenut asianomistajan usean vuoden ajalta. Hän on voinut useiden vierailujen aikana tehdä havaintoja asianomistajan käyttäytymisestä. Hän on myös keskustellut asianomistajan kanssa asunnollaan 1-1,5 tunnin ajan ennen tämän siirtymistä makuuhuoneeseen. Näin ollen A:n on täytynyt havaita asianomistajalla olevan hänen käyttäytymiseensä ja toimintakykyynsä vaikuttava sairaus tai vammaisuus. Tältä osin ratkaisevaa merkitystä ei ole sillä, onko A ollut ennen tapahtumia tietoinen asianomistajan diagnoosista vai ei.

Asianomistajan tultua lainaamaan rahaa tämä on ensin kieltäytynyt seksistä. Kysymys on ollut 20 eurosta ja rahan saaminen on ollut asianomistajalle tärkeää, mistä A on tullut tietoiseksi. Ottaen huomioon se, että A on tuntenut asianomistajan entuudestaan ja asunnolla vietetyn ajan pituus, A:n on täytynyt havaita asianomistajan sairauden tai vammaisuuden vaikutus tämän toimintakykyyn ja kykyyn puolustautua tai muodostaa tai ilmaista tahtoaan sukupuoliyhteyttä koskevilta ehdotuksilta. Katson, että A:n on täytynyt ymmärtää asianomistajan olevan avuttoman tilan takia kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan ja että asianomistaja on tämän avuttoman tilan vuoksi alistunut sukupuoliyhteyteen. A on asianomistajan puolustuskyvyttömyyttä hyväksikäyttäen päättänyt olla sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa ja toiminut siten tahallisesti.

Lopputulos

Katson, että asianomistajan seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen vakavuus huomioon ottaen asiassa ei tule sovellettavaksi rikoslain 20 luvun 1 §:n 3 momentin säännös. A on syyllistynyt menettelyllään hovioikeuden hänen syykseen lukemaan raiskaukseen. Katson, että aihetta hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen syyksilukemisen osalta ei ole.

Oikeusneuvos Huovila: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Ojala.

--------

Seikkaperäisesti, osin jopa tarpeettoman yksityiskohtaisesti perusteltu KKO:n ratkaisu. Siitä ei kuitenkaan jostakin syystä ilmene asianosaisten sukupuoli. Tapausta kkäsittelevistä lehtijutuista kuitenkin ilmenee, että vastaaja /syytetty A on 44-vuotias mies ja asianomistaja B nainen, jonka ikää ei uutisjutuissa ole mainittu. Myöskään A ja B:n ammatteja tai koulutusta ei perusteluista mainita. Nämäkin seikat autatisivat ulkopuolista lukijaa hahmottamaan paremmin tapausta.

Itse olisin taipuvainen hyväksymään KKO:n vähemmistön ja alempien oikeuksien syyksilukemisen. Perustelujen osalta viittaan KKO:n vähemmistön perusteluihin.

Jos ratkaisu pitäisi nimetä parilla kolmella sanalla - Ruotsin korkein oikeus (HD) tekee aina näin ja nimeää myös vanhat ennakkopäätöksensä - tulee mieleen nimiehdotus "Vain 20 euron tähden".

Sisällysluettelo

KKO:2022:71

Asian käsittely alemmissa oikeuksissaPohjois-Savon käräjäoikeuden tuomio 4.2.2020 nro 20/104664Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 16.2.2021 nro 21/106504Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessaSuullinen käsittelyKorkeimman oikeuden ratkaisuPerustelutTuomiolauselmaEri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Sivun alkuun

334. Valtioneuvoston kanslia kustansi lainvastaisesti pääministeri Sanna Marinin ateriapalveluita

1. Apulaisoikeuskanslerin sijainen Petri Martikainen antoi tänään 5.12.2022 valtioneuvoston kanslialle huomautuksen siitä, että se on lainvastaisesti kustantanut valtion varoista pääministerille ateriapalveluita. Martikainen on oikeuskanslerinviraston oikeusvalvontaosaston osastopäällikkö.

2. Kyseessä on pääministeri Sanna Marinille ja hänen perheelleen virka-asuntoon Kesärantaan tilatut ateriat, joita valtioneuvoston kanslia toimitti vuoden 2020 tammikuusta vuoden 2021 toukokuuhun asti Marinille ja tämän perheelle Kesärannan virka-asuntoon liittyvinä palveluina aamistarvikkeina ja kylminä aterioita noin 14 000 euron arvosta. 

3. Kysymyksessä on merkittävä asia, joka on herättänyt laajaa julkista huomiota, jossa myös pääministerin on kanteluissa väitetty toimineen lainvastaisesti.  Asiasta tehtiin ylimmille laillisuusvalvojille yhteensä 16 kantelua. Sen vuoksi olisi voitu odottaa,  että päätöksen kanteluista olisi tehnyt oikeuskansleri tai apulaisoikeuskansleri.

4. Asia selviää tarkemmin tästä apulaisoikeuskanslerin sijaisen antamasta tiedotteesta

Apulaisoikeuskanslerin sijainen antoi valtioneuvoston kanslialle huomautuksen lainvastaisesta menettelystä valtion varoista pääministerille kustannettuja ateriapalveluita koskeneessa asiassa.

Valtioneuvoston kanslia oli lähes puolentoista vuoden ajan kustantanut pääministeri Sanna Marinille ja tämän perheelle pääministerin virka-asuntoon liittyvänä palveluna aamiaistarvikkeita ja kylmänä toimitettuja aterioita, joiden arvon Marin sittemmin oli maksanut takaisin valtioneuvoston kanslialle. Asiasta ylimmille laillisuusvalvojille tehdyissä kanteluissa arvosteltiin sitä, ettei kyseiselle ateriapalvelulle ollut ollut laillista perustetta. 

Valtioneuvoston kanslian käsityksen mukaan ministeripalkkiolakiin sisältyvää säännöstä pääministerin asuntoedusta oli säännöksen voimaantulosta asti tulkittu ja voitu tulkita siten, että se mahdollisti mainittujen ateriapalvelujen kustantamisen valtion varoista. Kanslian mukaan ateriapalveluja oli pääministereille tarjottu toistakymmentä vuotta ilman, että kanslian tulkintaa oli tuona aikana kyseenalaistettu. 

Apulaisoikeuskanslerin sijaisen näkemyksen mukaan valtioneuvoston kanslian tulkinta ei kuulunut sen asiassa soveltaman säännöksen oikeudellisesti mahdollisiin merkityssisältöihin. Tulkinta ei saanut tukea säännöksen sanamuodosta, lainvalmistelutöistä tai muistakaan oikeuslähteistä. Kanslia oli säännöstä soveltaessaan ylittänyt harkintavaltansa ja sen pääministerille tarjoama ateriapalvelu oli ollut lakiin perustumaton. Apulaisoikeuskanslerin sijaisen arvion mukaan valtioneuvoston kanslian menettely on ollut omiaan heikentämään kansalaisten luottamusta viranomaistoimintaan ja valtion varojen käytön asianmukaisuuteen.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi päätöksessään, että asiassa arvioitavana olleen kaltaisissa verraten rajatun virkamiesjoukon käsiteltävinä olevissa asioissa, joissa viranomaisen menettely ei lähtökohtaisesti juurikaan altistu julkiselle kontrollille ja joihin ei liity myöskään varteenotettavaa asianosaiskontrollia, olisi asiaa hoitavien virkamiesten erityisen perusteltua aika ajoin kiinnittää oma-aloitteisesti huomiota toiminnan oikeudellisiin perusteisiin.

Marin ei antamansa selvityksen mukaan ollut osallistunut asuntoetua ja siihen kuuluvia palveluita koskevaan päätöksentekoon tai niitä koskevaan ohjeistamiseen. Valtioneuvoston kanslian virkamiehet olivat suullisesti perehdyttäneet Marinin pääministerin virka-asunnon käyttöön ja palveluihin.

Apulaisoikeuskanslerin sijaisen arvion mukaan Marinilla oli ollut oikeus luottaa virkamiehiltä saamaansa perehdytykseen ja arvioon hänelle tarjottujen palveluiden lainmukaisuudesta. Marinin menettely asiassa ei antanut aihetta apulaisoikeuskanslerin sijaisen toimenpiteisiin. Apulaisoikeuskanslerin sijainen lähetti kuitenkin Marinille tiedoksi päätöksensä, joka sisälsi hänen pääministerin virka-asuntoa ja siihen sisältyviä palveluita sääntelevästä lainkohdasta esittämänsä oikeudellisen arvioinnin.

 5. Koko päätöksen voi lukea tästä 

Apulaisoikeuskanslerin sijaisen ratkaisu OKV/1542/10/2021 ym. (pdf)

 

333. Matti Vanhanen: Eduskunta ei voi hyväksyä Nato-lakeja ennen Unkarin ja Turkin ratifiointeja

 

1. Hallittus antoi tänään 5. joulukuuta Natoon liittymistä koskevan hallituksen esityksen eduskunnalle (HE 315/2222 vp). Esitysluonnoksesta saatiin noin 1600 lausuntoa. Lausuntopalautteen perusteella esityksen perusteluja on täydennetty muun muassa siltä osin, kun kyse on valtioneuvoston ja tasavallan presidentin välisestä yhteistyöstä, eduskunnan asemasta Nato-asioiden käsittelyssä ja päätöksenteossa sekä Ahvenanmaan kansainvälisoikeudellisesta asemasta.

2. Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Pohjois-Atlantin sopimuksen sekä Pohjois-Atlantin liiton, kansallisten edustajien ja kansainvälisen henkilöstön asemasta tehdyn sopimuksen. Pohjois-Atlantin sopimus on Naton perustamissopimus, jossa määrätään liittokunnan toiminnan periaatteista ja jäsenten velvollisuuksista. Pohjois-Atlantin liiton, kansallisten edustajien ja kansainvälisen henkilöstön asemasta tehty niin sanottu Ottawan sopimus koskee Naton oikeushenkilöllisyyttä ja Naton henkilöstön erioikeuksia ja vapauksia.

3. Selvää on, että Suomi voi liittyä Pohjois-Atlantin sopimukseen ja tulla Naton jäseneksi, kun kaikki Naton jäsenvaltiot ovat hyväksyneet liittymisen. Tällä hetkellä 28 Naton 30 jäsenvaltiosta on hyväksynyt Suomen liittymisen. Hyväksyntää odotetaan vielä Turkilta ja Unkarilta. 

4. Hallituksen mukaan oikeudellisesti eduskunnan on mahdollista käsitellä hallituksen esitys ennen kaikkien jäsenvaltioiden hyväksyntää. Eduskunnan käsiteltyä hallituksen esityksen tasavallan presidentti päättää Suomen liittymisestä Natoon. Suomen liittymiskirja voidaan tallettaa sopimuksen tallettajana toimivan Yhdysvaltojen hallituksen huostaan ja Suomesta tulee Naton jäsen, kun kaikki Naton jäsenvaltiot ovat ratifioineet Suomen liittymispöytäkirjan ja Suomi on saanut Naton pääsihteeriltä kutsun liittyä.

5. Mutta voisiko Edusunta hyväksyä Nato-lakeja koskeva esityksen lopullisesti jo ennen kuin Unkari ja Turkki ovat ratifioineet Suomen liittymispöytäkirjan?

6. Ilmeisesti ei. Tätä  mieltä on ainakin Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen. Hän toteaa lakonisesti, että "eduskunta ei tee lakeja pöytälaatikkoon odottamaan" (Ilta-Sanomat 5.12.). 

7. Ilta-Sanomat siteeraan Vanhasen STT:lle antamaa lauusnota. Sen mukaan Vanhanen kertoo aikovansa ehdottaa, että eduskunta hyväksyisi lakiesityksen Nato-jäsenyydestä lopullisesti vasta, kun puuttuvat ratifioinnit on saatu.

8. Vanhasen ehdotuksen mukaan ulkoasiainvaliokunta valmistelisi mietintönsä lähes valmiiksi, mutta viimeistelisi sen vasta, kun Unkari ja Turkki ovat ratifioineet Suomen hakemuksen. Tämän jälkeen täysistunto äänestäisi asiasta mietinnön pohjalta.

9. Vanhanen perustelee asiaa sanomalla, että eduskunta ei tee lakeja pöytälaatikkoon odottamaan. Hän sanoo olevansa valmis kutsumaan eduskunnan koolle myös kevään vaalitauon aikana, jos ratifioinnit tapahtuvat sen aikana.

10. Puhemies Vanhanen on oikeassa: Hallituksen Nato-asiassa antama esitys voidaan hyväksyä lopullisesti vasta sen jälkeen, kun kaikki ratifioinnit on saatu. Mikä kiire Suomella olisi tehdä lakeja pöytälaatikkoon, kuten Vanhanen osuvasti asian ilmaisee? Presidentti Sauli Niinistö on virassaan vielä reilun vuoden, eikä eduskunnalla tai tulevallakaan eduskunnalla ole erimielisyyttä Natoon liittymisessä.

11. Ainoa hoppu voi olla Pekka Haavistolla, sillä tuskinpa hän on enää huhtivaalien 2023 jälkeen aloittavan uuden hallituksessa ulkoministerinä.

332. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Rajoitussäännös (RL 20:7a). KKO 2022:70

1. Tekoaikaan 20-vuotias A ja 15-vuotias B olivat seurustelleet ja olleet useita kertoja yhteisymmärryksessä sukupuoliyhteydessä.Yhdynnät olivat olleet olleet suojaamattomia, ja B oli tullut raskaaksi sekä sittemmin synnyttänyt osapuolten yhteisen lapsen.

2. Satakunnan käräjäoikeus katsoi tuomiosssaan 18.2.2021,  että asianosaisten suuren ikäeron vuoksi rikoslain 20 luvun 7 a §:n rajoitussäännös ei soveltunut A:n menettelyyn, joka siten täytti lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön. Käräjäoikeus tuomitsi A:n 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Vasan hovioikeus ei 26.5.2021 ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

3. Korkeimman oikeuden ratkaistavana oli A:n valituksen johdosta ratkaistavana se, oliko A:n menettelyä pidettävä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä vai soveltuuko siihen rikoslain 20 luvun 7 a §:n rajoitussäännös. Mikäli rajoitussäännös ei tule sovellettavaksi, kysymys on myös siitä, onko asiassa perusteita jättää A rangaistukseen tuomitsematta tai lieventää rangaistusta

4. KKO katsoi, että teko ei ollut loukannut B:n seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja että osapuolten välinen ikäero ei ollut rikoslain 20 luvun 7 a §:ssä tarkoitetulla tavalla suuri. B oli voinut myös ikänsä ja osapuolten välisestä suhteen laadusta esitetty selvitys huomioon ottaen päättää tasavertaisesti sukupuoliyhteyksiin osallistumisesta, joten osapuolten henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessäkään ei katsottu olleen suurta eroa. KKO hylläsi  syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. 

5. RL 20 luvun 7a §:n ns. rajoitussäännöksen mukaan lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei kuitenkaan pidetä tekoa, joka ei loukkaa kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja jonka osapuolten iässä sekä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa.

Ratkaisuseloste KKO 2022:70

331. Helsingin HO:n tuomio irakilaismiehen kuoleman lavastamisjutussa

1. Helsingin hovioikeus antoi tänään tuomion kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen irakilaismiehen valekuolemajutussa, jossa viranomaisia, hallinto-oikeutta ja lopulta Euroopan ihmisoikeutta huijattiin väärennetyillä asiakirjoilla.

2. Tapauksessa irakilainen nainen ja hänen silloinen miehensä väittivät, että naisen isä, jonka oli Suomesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saatuaan palannut Irakiin,  olisi Irakissa ammuttu kuoliaaksi. He esittivät kuolemasta väärennettyjä asiakirjoja. Isä oli todellisuudessa hengissä. 

3. Isän kuoleman lavastamisen tarkoituksen oli osoittaa, että myös tytär ja tämän lapset olisivat vaarassa, jos heidän pitäisi palata Irakiin; mies oli saanut oleskeluluvan.

4. Petos onnistui, sillä ihmisoikeustuomioistuin katsoi marraskuussa 2019 antamassaan tuomiossa Suomen loukanneen turvapaikanhakijana olleen isän oikeutta elämään ja kidutuksen kieltoa sekä määräisi Suomen valtion maksamaan asiassa vahingonkorvausta.

5. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 11.2.2021 valekuolleen isän tyttären ja tämän ex-miehen kahdesta törkeästä väärennyksestä ja törkeästä petoksesta sekä naisen lisäksi perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä, naisen 1 vuodeksi 10 kuukaudeksi ja miehen 1 vuodeksi ja 11 kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. 

6.  Hovioikeus alensi naisen rangaistusta kahdella kuukaudella ja muutti sen ehdolliseksi, joten nainen sai siis vuoden ja kahdeksan kuukauden pituisen ehdollisen vankeusrangaistuksen; lisäksi hänelle määrättiin 80 tuntia yhdyskuntapalvelua. Miehen rangaistusta ei sen sijaan alennettu eikä lievennetty.

7. Naisen rangaistusta alennettiin siksi, että hän oli auttanut tutkintaa tunnustamalla rikoksen esitutkinnan aikaisessa vaihessa. Nainen vetosi oikeudenkäynnissä siihen, että hänet oli kasvatettu Irakissa patriarkaalisissa oloissa ja että hänen avioliittonsa ex-miehen kanssa oli ollut väkivaltainen, jolloin hän oli lopulta joutunut menemään turvakotiin. Mies oli myöhemmin tuomittu naisen pahoinpitelystä vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. 

8. Helsingin hovoikeus on tänään julkaissut tuomiosta tämän tiedotteen.

9. Tiedote ei ole kovin informatiivinen, vaan varsin "virkamiesmäinen". Siinä ei esimerkiksi sanallakaan mainita, että asiassa olivat syytteessä nimenomaan irakilaisnainen ja hänen  silloinen miehensä tai että tapaus liittyi kielteisen turvapaikkapäätöksen Suomesta saaman naisen isän palauttamiseen Irakiin ja siellä väitettyyn kuoliaaksi ampumiseen, joka oli näytetty toteen syytettyjen valmistamilla väärillä asiakirjoilla.

330. Eduskunnan oikeusasiamies erittäin huolestunut poliisin esitutkintojen viivästymisestä

1. Eduskunnan oikeusasiamies (OA) Petri Jääskeläinen antoi eilen 25.10. 2022 päätöksen esitutkintojen kestoa poliisissa koskevaan asiaan, jonka hän otti tutkittavaksi omasta aloitteestaan. Tässä OA:n päätöksestään julkaisema tiiviste.

2. Esitutkinnan viivästyminen on yleinen oikeusasiamiehelle tehtyjen poliisia koskevien kanteluiden aihe. Esitutkinnan viivästymisen seurauksena yhä useammin myös rikoksen syyteoikeus vanhentuu esitutkinnan aikana. Vaikeassa työtilanteessa päätöksiä esitutkinnan toimittamatta jättämisestä ja keskeyttämisestä saatetaan tehdä hyvin ohuilla tai jopa lainvastaisilla perusteilla.

3. OA pitää hyvin huolestuttavana poliisin esitutkintojen tilannetta, joka voi heikentää rikosoikeudellisen järjestelmän uskottavuutta ja luottamusta poliisiin. OA selvitti, mistä syistä esitutkinnat viipyvät ja mitä keinoja Poliisihallitus katsoo olevan esitutkintojen keston lyhentämiseen.

4. Poliisihallituksen mukaan esitutkinnan viivästymisiin vaikuttavat monet syyt, kuten digitalisaation kehitys, päivittäisrikollisuuden tila, perusteluvelvollisuuden merkityksen korostuminen, kansainvälistyminen, poliisin resurssien käyttö, rikosten laadun ja laajuuden muuttuminen vaativammaksi sekä lainsäädännölliset muutokset. Näiden tekijöiden vaikutusta poliisin käytettävissä olevaan henkilöstöresurssiin ei ole riittävästi huomioitu.

5. OA:n mukaan esitutkintojen viivästymisen perusongelmana on voimavarojen riittämättömyys tehtävämääriin nähden. OA korostaa, että esitutkinnassa ja koko rikosprosessiketjun toiminnassa on kyse oikeusturvasta ja valtion ydintehtävästä, minkä tulisi näkyä resurssipäätösten painotuksissa.

6. OA toteaa, että rikosprosessin tehostamisen mahdollisuuksia on jatkuvasti arvioitava. Tietyissä asiaryhmissä esitutkintoja voidaan jouduttaa myös säätämällä käsittely kiireelliseksi laissa. Kun joku asiaryhmä säädetään kiireelliseksi, muissa asiaryhmissä käsittelyajat kuitenkin pitenevät, jos resurssit pysyvät samoina.

7. OA:n mielestä tulisi arvioida, olisiko asioiden käsittelyn priorisoinnin sääntelystä lakitasolla saavutettavissa joitain hyötyjä. Se, joka päättää, missä järjestyksessä asiat tutkitaan, käyttää merkittävää yhteiskunnallista valtaa. Nyt tämän harkinnan tekevät hajautetusti yksittäiset tutkinnanjohtajat, jolloin on vaikeaa saavuttaa yhtenäistä ja yhdenvertaista linjaa.

8. Asianosaisilla tulee olla käytettävissään oikeusturvakeinoja, jos esitutkinta viivästyy. Eräs mahdollisuus on viivästyneestä esitutkinnasta johtuneen perus- ja ihmisoikeuksien loukkauksen hyvittäminen. Jos asia etenee oikeudenkäyntiin, hyvitystä on mahdollista vaatia oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain nojalla. Viivästyksenä otetaan huomioon myös esitutkinnan kesto.

9. Jos esitutkinta on viivästynyt kohtuuttomasti asiassa, joka ei etene oikeudenkäyntiin, viranomaisten tulisi OA:n mielestä antaa asianosaisille oma-aloitteisesti tieto mahdollisuudesta hakea Valtiokonttorilta kärsimyskorvausta. Tämä on viivästyneen esitutkinnan asianosaisen ensivaiheen oikeussuojakeino ennen mahdollisen kanteen nostamista valtiota vastaan. Viivästyshyvitysten maksamisesta julkiselle vallalle aiheutuvat kustannukset voisivat myös edistää voimavarojen kohdentamista viivästysten välttämiseen.

10. OA kiinnitti Poliisihallituksen huomiota esitutkintojen viivästymisestä esittämäänsä ja pyysi Poliisihallitusta edelleen aktiivisesti arvioimaan keinoja esitutkintojen nopeuttamiseksi ja huolehtimaan sisäisen laillisuusvalvonnan toimenpiteistä esitutkintojen keston seurannassa ja valvonnassa. OA pyytää Poliisihallitusta ilmoittamaan hänelle toimenpiteistään ja esitutkintojen käsittelyaikatilanteesta 31.12.2023 mennessä.

11. Oikeusasiamies Petri Jääskeläisen päätös on julkaistu kokonaisuudessaan oikeusasiamiehen verkkosivuilla osoitteessa www.oikeusasiamies.fi.

Päätös: https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/1510/2021

329. Poissaolo oikeudesta syytettynä. Poissaolosakko. KKO 2022:60

1. A oli haastettu vastaajaksi törkeästä veropetoksesta Pohjanmaan käräjäoikeuden 6.4.2021 toimitettavaan pääkäsittelyyn henkilökohtaisesti 400 euron sakon uhalla.  

2. A:n avustajan ilmoitettua 12.3.2021 A:n olevan estynyt saapumaan pääkäsittelyyn käräjäoikeus oli  31.3.2021 peruuttanut ennakollisesti pääkäsittelyn, määrännyt uudeksi käsittelypäiväksi 8.6.2021 ja kehottanut A:ta kolme eri kertaa esittämään peruutetun pääkäsittelyn osalta selvityksen laillisesta esteestä saapua käräjäoikeuteen. 

3. Kun selvitystä ei esitetty edes pääkäsittelyssä 8.6.2021, käräjäoikeus tuomitsi A:n hänelle asetettuun 400 euron suuruiseen uhkasakkoon. 

4. A valitti Vaasan hovioikeuteen ja vaati käräjäoikeuden tuomion kumoamista ja tuomitun uhkasakon poistamista. 

5. Hovioikeus on 13.10.2021 antamassaan tuomiossa katsonut, ettei A:lla ollut enää velvollisuutta saapua pääkäsittelyyn 6.4.2021 sen tultua peruutetuksi 31.3.2021.  Hovioikeus vapautti A:n käräjäoikeuden tuomitsemasta uhkasakosta. 

6.  Korkein oikeus (KKO) myönsi syyttäjälle valitusluvan Syyttäjä vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja A:n maksettavaksi tuomitaan estettömän poissaolon varalta asetettu 400 euron uhkasakko. A vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

7. KKO katsoi ratkaisustaan ilmenevin perustein, että käräjäoikeus on voinut tuomita vastaajalle esteettömän poissaolon varalta asetetun uhkasakon, kun selvitystä laillisesta esteestä ei esitetty.

8.  KKO lausui perusteluissaan, että käsiteltävänä olevassa asiassa istunnon peruuttaminen on tapahtunut vastaajan esittämän nojalla ennakollisesti jo 31.3.2021 hänen avustajansa ilmoitettua olevan lähes varmaa, ettei Espanjassa asuva vastaaja saavu pääkäsittelyyn tuolloin vallinneen koronavirustilanteen ja terveydentilansa vuoksi.

9. Käräjäoikeuden puheenjohtaja on ennen pääkäsittelyn peruuttamista sähköpostitse 19.3. ja 25.3.2021 sekä pöytäkirjamerkinnän mukaisesti vielä tämän jälkeen puhelimitse muistuttanut vastaajan avustajaa velvollisuudesta esittää selvitystä laillisesta esteestä. Nämä käräjäoikeuden kehotukset selvityksen esittämiseen osoittavat, ettei käräjäoikeus ole hyväksynyt vastaajan ilmoitusta sellaisenaan lailliseksi esteeksi poissaololle.

10. Sanottujen oikeudenkäyntiavustajalle osoitettujen selvityksen esittämistä koskevien kehotusten vuoksi myöskään A ei ole perustellusti voinut jäädä siihen käsitykseen, että käräjäoikeus on hyväksynyt poissaolon syyksi ilmoitetut seikat riittäväksi selvitykseksi laillista esteestä ja ettei enempää selvitystä olisi jo tehdyn ilmoituksen lisäksi enää tarpeen esittää.

11. Vaikka alun perin 6.4.2021 toimitettavaksi määrätty pääkäsittely on ennakollisesti 31.3.2021 peruutettu ja uusi pääkäsittely on määrätty toimitettavaksi 8.6.2021, velvollisuus esittää selvitys laillisesta esteestä ei ole lakannut olemasta voimassa. Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 30 §:n mukaisesti esteettömän poissaolon varalta tuomitun seuraamuksen määrääminen on mahdollista pääasian ratkaisemiseen saakka, jos käy ilmi, ettei asianosaisen poissaololle ollutkaan laillista estettä.

12. Kun A ei ole pääkäsittelyssä 8.6.2021 häneltä sitä tiedusteltaessa esittänyt selvitystä laillisesta esteestä, hänen on voitu katsoa olleen luvatta pois istunnosta 6.4.2021. Näin ollen käräjäoikeus on voinut tuomita hänelle esteettömän poissaolon varalta asetetun uhkasakon. Tämän vuoksi hovioikeuden tuomio on kumottava ja asia tulee jättää käräjäoikeuden tuomion varaan.

13. KKO kumosi hovoikeuden tuomion ja jätti asian käräjäoikeuden tuomion varaan. 

KKO:n ratkaisuseloste 2022:60

14. Ratkaisusta julkaistulla ennakkopäätöksellä  on haluttu ohjata tuomioistuimien lainkäyttöä tapaukseeen sovelletun lainkohdan eli oikeudenkäymiskaaren (OK) 12 luvun 30 §:n tulkinnan kannalta. 

15. Käräjäoikeudessa asian ratkaissut käräjätuomari on tulkinnut säännöstä oikein, hovioikeus virheellisesti. Tämä ei näytä KKO:n ennakkopäätösten valossa olevan kovin harvinaista.

328. Haaste asianomistajan ajamassa rikosasiassa. Tiedoksianto. Prosessinedellytykset. KKO 2022:51

1. Asianomistajan (B) Helsingin käräjäoikeudessa vireille panemassa kunnianloukkausta (tekoaika 12.9.2017) koskevassa rikosasiassa haaste oli annettu vastaaja A:lle tiedoksi sähköpostilla ulkomailla (Marokossa) 11.9.2019 eli päivää ennen syyteoikeuden vanhentumista. 

2. A oli antanut haastehakemukseen 25.10.2019 kirjallisen vastauksen, minkä jälkeen hän oli esittänyt käräjäoikeuden valmisteluistunnossa 20.12.2019 väitteen siitä, että tiedoksianto ei ollut tapahtunut laillisesti. 

3. Helsingin käräjäoikeus totesi 27.3.2020 antamassaan tuomiossa, ettei tiedoksianto ollut tapahtunut laillisesti, minkä vuoksi syyteoikeus oli vanhentunut. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen. 

4. Asianomistaja B valitti Helsingin hovioikeuteen vaatien käräjäoikeuden tuomion kumoamista ja asian palauttamista. B mukaan tiedoksianto oli tapahtunut laillisesti.

5. Hovioikeus katsoi päätöksessään 11.6.20121, että oikeudenkäymiskaaren (OK) 11 luvun 18 §:n 2 momentin mukaan väite siitä, ettei tiedoksiantoa ole toimitettu määrätyssä ajassa tai säädetyllä tavalla, on tehtävä vastauksessa tai lausumassa. Mainittu säännös tuli sovellettavaksi myös rikosasiassa. Tässä tapauksessa väitettä mahdollisesta tiedoksiannon virheellisyydestä ei ollut tehty vastauksessa 25.10.2019, vaan vasta myöhemmin valmisteluistunnossa 20.12.2019. Väite oli siten esitetty liian myöhään. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja palautti asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

6. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Ari Siltama, Juha Terho ja Arto Perälä (eri mieltä).

7. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Perälä katsoi, että tiedoksiannon laillisuutta koskevan väitteen osalta kysymys on oikeudenkäynnin edellytyksiä koskevasta väitteestä. Rikosasiassa prosessinedellytykset ovat ehdottomia ja tuomioistuimen tulee ottaa ne viran puolesta huomioon. Väite tiedoksiannon virheellisyydestä on siten voitu tehdä vielä vastauksen antamisen jälkeenkin. Näin ollen käräjäoikeuden tuomiota ei tulisi kumota ja asiassa tulisi ratkaista kysymys tiedoksiannon laillisuudesta.

8. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen tiedoksiannon laillisuuden tutkimiseksi. B vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. 

9. KKO totesi päätöksessään, että kysymyksessä olevassa asiassa asianomistaja on käyttänyt oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilaki, ROL) 7 luvun mukaista syyteoikeuttaan. ROL 7 luvun 6 §:n 2 momentin mukaan haaste, haastehakemus ja siihen liitetyt asiakirjat on annettava vastaajalle tiedoksi siten kuin tiedoksiannosta OK 11 luvussa säädetään. Säännös koskee siten sanottujen asiakirjojen tiedoksiantotapaa. ROL 12 luvun 1 §:n mukaan rikosasioiden käsittelyssä ja muutoksenhaussa noudatetaan sen lisäksi, mitä tässä laissa säädetään, OK:n säännöksiä, jollei tässä laissa toisin säädetä.

10. OK 11 luvun 18 §:n 2 momentin mukaan väite siitä, ettei tiedoksiantoa ole toimitettu määrätyssä ajassa tai säädetyllä tavalla, on tehtävä vastauksessa tai lausumassa. Edellä todetuin tavoin ROL:n säännökset ovat kuitenkin rikosasiassa ensi sijassa sovellettavia. Toisin kuin OK 5 luvun 10 §:n mukaisessa riita-asian haasteessa, ROL 7 luvun 7 §:n nojalla annetussa rikosasian haasteessa vastaajaa ei kehoteta vastaamaan prosessin edellytyksiä koskeviin seikkoihin. ROL:n viimeksi mainitun säännöksen mukaan vastaajan tulee ilmoittaa kantansa häntä vastaan esitettyihin vaatimuksiin ja kiistämisensä perustelut, ilmoittaa todisteet, joihin hän aikoo vedota sekä lausua tuomioistuimen erikseen esittämistä seikoista. Asianomistajan nostamaan syytteeseen liittyvää haastetta ja siihen vastaamista koskeva ROL 7 luvun 7 §:n 1 momentti on saman sisältöinen kuin syyttäjän syytettä koskeva lain 5 luvun 9 §:n 1 momentti.

11. OK 16 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan oikeudenkäyntiväite voidaan tehdä myöhemminkin kuin puhevaltaa asiassa ensimmäistä kertaa käytettäessä, jos väite koskee seikkaa, jonka oikeus on velvollinen ottamaan huomioon omasta aloitteestaan.

12. Rikosasiassa rangaistusvaatimuksen tutkimista koskevat prosessinedellytykset ovat lähtökohtaisesti ehdottomia. Tuomioistuimen on tutkittava omasta aloitteestaan ehdottomien prosessinedellytysten täyttyminen. RL 8 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan syyteoikeuden vanhentumisen katkeaminen edellyttää, että syytettävälle on laillisesti annettu haaste tiedoksi. Rikosasioita koskevassa Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on todettu, että laillinen haaste on oikeudenkäynnin ehdoton edellytys ja laillisesti tiedoksiannettu haaste on edellytys syyteoikeuden vanhentumisajan katkeamiselle (KKO 1997:162 ja KKO 2000:107).

13. Edellä lausutun mukaisesti tuomioistuimen on rikosoikeudenkäynnissä omasta aloitteestaan varmistettava, että oikeudenkäynnin edellytykset täyttyvät. Rikosasiassa syyteoikeuden vanhentuminen ja siihen liittyen tiedoksiannon laillisuudesta varmistuminen tulee ottaa viran puolesta huomioon. Syyte on hylättävä tuomiolla, mikäli oikeus syyttää rikoksesta on vanhentunut RL 8 luvun 1 §:ssä säädetyllä tavalla.

14. Tiedoksiannon laillisuus on siten asianomistajan nostamassa rikosasiassa seikka, johon vetoaminen ei edellytä vastaajan väitettä ensimmäistä kertaa asiassa puhevaltaa käytettäessä, vaan tätä koskeva väite on ollut mahdollista tehdä vastauksen antamisen jälkeen. Tämän vuoksi A:n esittämää oikeudenkäyntiväitettä ei olisi tullut jättää hovioikeuden katsomalla tavalla liian myöhään tehtynä käsittelemättä.

15. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että kantaja B on haastehakemuksessaan vaatinut rangaistuksen ohella vahingonkorvausta kärsimyksestä. Käräjäoikeus on hylännyt rangaistusvaatimuksen vanhentuneena lausumatta erikseen vahingonkorvausvaatimuksesta. ROL 3 luvun 8 §:n mukaan jos syyte hylätään, yksityisoikeudellinen vaatimus voidaan tutkia tai vaatimuksen käsittelyä jatkaa riita-asiain oikeudenkäynnistä säädetyssä järjestyksessä.

16. Korkein oikeus toteaa, että sanottu säännös tulee sovellettavaksi siinäkin tapauksessa, että syyteoikeuden korvausvaatimuksen perusteena olevasta väitetystä rikoksesta katsottaisiin vanhentuneen (HE 82/1995 vp s. 57). Lisäksi vahingonkorvausvaatimuksen vanhentumista arvioidaan velan vanhentumisesta annetun lain säännösten perusteella. Syyteoikeuden vanhentuminen ei siten suoraan merkitse sitä, että myös väitetystä rikoksesta johtuva kantajan esittämä korvausvaatimus olisi vanhentunut. Hovioikeuden on tiedoksiannon laillisuutta koskevaa kysymystä ratkaistessaan lausuttava myös kantajan esittämästä vahingonkorvausvaatimuksesta.

17. Oikeusastejärjestys huomioon ottaen tiedoksiannon laillisuus ei tule suoraan arvioitavaksi Korkeimmassa oikeudessa. Edellä lausutuilla perusteilla asia on palautettava tiedoksiannon laillisuuden arvioimiseksi hovioikeuteen.

18. Hovioikeuden päätös kumotaan. Asia palautetaan Helsingin hovioikeuteen, jonka tulee huomioon ottaen palauttamisen syy omasta aloitteestaan ottaa asia käsiteltäväkseen ja siinä laillisesti menetellä.

Ratkaisuseloste KKO 2022:51 

19. Näinhän se on! Rikosasiassa, olkoonkin että syytettä ajaa yksinomaan asianomistaja,  prosessinedellytykset, joihin kuuluu myös haasteen tiedoksiantotapa, ovat ehdottomia. Sen vuoksi ROL 7 luvun 7 §:n mukaan ja 5 luvun 9 §:n 1 momentissa  rikosasian haasteessa vastaaja  ei kehoteta vastaamaan prosessinedellytyksiä koskeviin seikkoihin; riita-asiassa asia sen sijaan on OK 5:10:n mukaan järjestetty toisin. 

20. Lopuksi KKO on joutunut näpäyttämään käräjäoikeutta siitä, että sen olisi tullut lausua  erikseen asianomistajan esittämästä vahingonkorvausvaatomuksesta, vaikkka syyte on syyteoikeuden vanhentumisen takia hylätty. Tämäkin asia kuuluu prosessioikeuden perusteisiin.

21. Summa summarum: Tapauksesta saisi oikein hyvän kysymyksen prosessioikeuden tenttiiin!

 

 

 

 

 

 

325. Raiskaus. Näytön arviointi. Äänestys oikeudessa. KKO 2022:50

1. Helsingin käräjäoikeus on syyttäjän syytteen johdosta katsonut 4.10.2019 tuomiossaan selvitetyksi, että syytetty A oli 20.7.2017 Helsingissä yksityisasunnossa käyttämällä hyväkseen sitä, että asianomistaja B oli päihtymys- tai unitilasta johtuvan tiedottomuuden taikka muun avuttoman tilan takia ollut kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, ollut sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa sekä tämän jälkeen käyttämällä asianomistajaan kohdistuvaa väkivaltaa jatkanut sukupuoliyhteyttä tämän kanssa. Asianomistaja oli syytteessä tarkoitetussa tilanteessa herännyt siihen, että A oli hänen kanssaan emätinyhdynnässä, ja herättyään yrittänyt päästä tilanteesta pois. A ei ollut kuitenkaan lopettanut, vaan oli jatkanut yhdyntää asianomistajan jaloista kiinni pitämällä. A oli yrittänyt myös työntää peniksensä asianomistajan suuhun, mutta asianomistaja oli kääntänyt päänsä pois eikä A ollut onnistunut tässä. Tämän jälkeen A oli vielä jatkanut emätinyhdyntää asianomistajan kanssa.

2. Käräjäoikeus, käräjätuomari Johanna Nevalainen ja kaksi lautamiestä,  on tuominnut A:n raiskauksesta 1 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen sekä velvoittanut hänet suorittamaan asianomistajalle vahingonkorvausta.

3. A ja syyttäjä valittivat Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus on 29.1.20121 antamassaan tuomiossa korottanut A:lle tuomitun vankeusrangaistuksen 2 vuodeksi 2 kuukaudeksi vankeutta. Muilta osin hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

4. Korkein oikeus (KKO) myönsi kevättalvella 2021 A:lle valitusluvan.  A vaati valituksessaan, että syyte ja korvausvatimukset hylätään tai että vankeusrangaitusta joka tapauksessa alennetaan. Syyttäjä ja asianomistaja B  vaativat vastauksissaan, että  valitus hylätään

Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys siitä, osoittaako esitetty näyttö riittävällä varmuudella A:n syyllistyneen hänen syykseen väitettyyn raiskaukseen vai jääkö hänen syyllisyydestään vähintäänkin varteenotettava epäily. KKO pohti asiaa perusteluissaan seuraavasti.

Raiskausta koskevat säännökset

5. Rikoslain 20 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan se, joka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi. Pykälän 2 momentin mukaan raiskauksesta tuomitaan myös se, joka käyttämällä hyväkseen sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan. Pykälän 3 momentin mukaan jos raiskaus huomioon ottaen uhkauksen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat on kokonaisuutena arvostellen vähemmän vakava kuin pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitetut teot, rikoksentekijä on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Pykälän 3 momenttia ei kuitenkaan sovelleta, jos raiskauksessa on käytetty väkivaltaa.

Näytön arvioinnin lähtökohdat

6. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti tuomioistuimen on esitettyjä todisteita ja muita asian käsittelyssä esiin tulleita seikkoja harkittuaan päätettävä, mitä asiassa on näytetty tai jäänyt näyttämättä. Tuomioistuimen on perusteellisesti ja tasapuolisesti arvioitava todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvo vapaalla todistusharkinnalla.

7. Mainitun luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rikosasiassa kantajan on näytettävä ne seikat, joihin hänen rangaistusvaatimuksensa perustuu. Pykälän 2 momentin mukaan tuomion, jossa vastaaja tuomitaan syylliseksi, edellytyksenä on, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä.

8. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:96 todennut, ettei näyttökynnys seksuaalirikoksissa ole alempi kuin muissa yhtä vakavissa rikoksissa, vaikka suoran ja yksiselitteisen näytön hankkiminen jo tekojen luonteen vuoksi on usein vaikeaa (kohta 5). Näyttökysymykset vaihtelevat tapauksittain, eikä todisteiden arvottamisesta tai punnintamenetelmistä voida antaa kiinteitä ja kaavamaisia ohjeita (kohta 6).

9..  Mainitussa ratkaisussa on lisäksi todettu (kohta 7), että riittävään varmuuteen rikoksesta ja vastaajan syyllisyydestä ei ainakaan yleensä voida päätyä vain sillä perusteella, että asianomistajan kertomus keskinäisessä vertailussa katsotaan uskottavammaksi kuin syytetyn kertomus. Asianomistajan kertomuksen painoarvoa ei myöskään itsessään lisää se, että asianomistajalla on velvollisuus pysyä totuudessa. Asianomistajan todentuntuinen ja vakuuttavakin kertomus tarvitsee virheettömyyden varmistamiseksi tuekseen välillistä näyttöä esimerkiksi väitetyn rikoksen jälkeisistä tapahtumista ja seurauksista.

10. Ratkaisussa KKO 2021:5 (kohta 96) on korostettu näytön arvioinnin tapauskohtaisuutta ja todettu olevan mahdollista, että asianomistajan kertomus voi joissakin tilanteissa ilman välillisen näytön tukeakin muodostaa riittävän vakuuttavan näytön syyksilukevaan tuomioon. Ratkaisun mukaan asianomistajan kertomuksen luotettavuuden arvioinnin pitää tällöin olla tavanomaistakin huolellisempaa ja kertomuksen luotettavuus sekä virheettömyys tulee kyetä varmistamaan muilla objektiivisesti arvioiden hyväksyttävillä kriteereillä. Myös vastaajan mahdolliset vaihtoehtoiset selitykset on arvioitava huolellisesti siten, että vastaajan syyllisyydestä ei jää varteenotettavaa epäilyä.

11. Rikosasian vastaajalla ei ole velvollisuutta lausua asiassa mitään eikä esittää syyttömyyttään tukevaa näyttöä. Lähtökohtana on, että vastaajan ei edellytetä puolustautuakseen voivan esittää vastanäyttöä syyttäjän todistelulle tai todistelua oman kertomuksensa paikkansapitävyydestä. Vastaaja voi kuitenkin kertomuksellaan sekä muilla todisteilla pyrkiä horjuttamaan rangaistusvaatimuksen tueksi esitettyä todistelua tai esittää syytteessä väitettyyn nähden vaihtoehtoisen tapahtumienkulun.

12. Korkeimman oikeuden vakiintuneen ratkaisukäytännön (esim. KKO 2012:27, kohdat 13-16, KKO 2017:12, kohta 11, KKO 2018:3, kohta 15 ja KKO 2021:44, kohta 10) mukaisesti rikosasian vastaajan voidaan edellyttää selvittävän omaa toimintaansa ja kiistämistään tukevia seikkoja, jos rikosasian kantaja on esittänyt riittävän vahvan näytön syytteen tueksi. Jos sanottu riittävän vahva näyttö on esitetty, vastaajan vaihtoehtoista tapahtumainkulkua koskevan kertomuksen epäuskottavuudelle voidaan antaa merkitystä arvioitaessa syytteen tueksi esitettyä näyttöä. Vastaajan kertomuksen epäuskottavuus ei itsessään lisää syytteen tueksi esitettyjen todisteiden ja asian käsittelyssä esiin tulleiden syytettä tukevien seikkojen todistusvoimaa.

Riidattomat tapahtumatiedot

13. Asianomistaja ja A ovat yhdenmukaisesti kertoneet, että he olivat tavanneet yöaikaan kadulla. He eivät olleet tunteneet toisiaan entuudestaan. Asianomistaja oli tapaamishetkellä ollut huolissaan läheisensä puolesta. Asianosaiset olivat menneet yhdessä A:n asuntoon, jossa he olivat olleet sukupuoliyhteydessä. Sukupuoliyhteyden jälkeen asianomistaja oli kävellyt kotiinsa A:n saattaessa häntä osan matkaa.

Asianomistajan kertomus

14. Asianomistaja on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että hän oli tavannut A:n kadulla poistuttuaan eräästä ravintolasta yöllä kello 1.20 aikoihin. Asianomistaja oli tätä ennen juonut ravintolassa useita oluita humalahakuisesti. Asianomistaja oli ollut järkyttynyt, koska hän oli aikaisemmin päivällä joutunut tilaamaan ambulanssin puolisolleen tämän terveydentilan vuoksi, mutta tämä oli päätynyt poliisin putkaan. Asianomistaja oli itkenyt ääneen, ja A oli tullut kysymään häneltä, mikä hänellä oli hätänä ja tarvitseeko hän apua. Asianomistaja oli vastannut, että A ei voinut auttaa häntä mutta hän etsii ravintolaa, joka olisi vielä auki. A oli sanonut tietävänsä tällaisen ravintolan, ja asianomistaja oli jatkanut matkaa tämän kanssa. A oli pysähtynyt asuintalonsa eteen ja kertonut, että hänellä oli asunnossaan viskiä. Asianomistaja oli sanonut, että hän ei halunnut seksiä A:n kanssa. Asianomistaja oli kuitenkin arvioinut, että hänen oli turvallista mennä A:n luokse, ja hän oli mennyt sisälle tämän asuntoon. Asunnossaan A oli ottanut esille sekä olutta että viskiä ja kaatanut juomaa kahteen lasiin. He olivat istuneet asunnossa olevalle vuodesohvalle ja juoneet alkoholia.

15. Asianomistajan seuraava muistikuva on se, että hän oli herännyt selällään sohvalla A:n ollessa hänen kanssaan emätinyhdynnässä. A oli pitänyt häntä jaloista kiinni. Hänen hameensa oli ollut nostettuna vyötärölle ja hänen rintansa olivat olleet esillä. A oli ollut alasti. Asianomistaja oli tuolloin ilmaissut A:lle, että hän ei halua, mutta A oli tästä huolimatta jatkanut yhdyntää. A oli vielä yrittänyt työntää sukupuolielintään asianomistajan suuhun, mutta asianomistaja oli kääntänyt pään poispäin. A oli jatkanut yhdyntää vielä hetken. Tilanne oli päättynyt, kun A oli noussut pois ja asianomistaja oli päässyt nousemaan ylös. Asianomistaja oli halunnut nopeasti pois ja A oli taluttanut hänet ulos asunnosta. Asianomistaja oli poistuessaan katsonut, että ovessa luki nimi A. A oli kävellyt vain lyhyen matkan hänen kanssaan, koska asianomistaja ei halunnut, että A saisi tietää missä hän asuu.

16. Asianomistajan mukaan hän oli ollut varsin päihtynyt, mutta hän muistaa nämä tapahtumat hyvin. Tämä asia oli pyörinyt hänen mielessään. Hän oli tapahtuman jälkeen syytellyt siitä itseään ja hävennyt tapahtunutta. Kun hänen olonsa oli mennyt todella huonoksi, hän oli ruvennut puhumaan asiasta häntä hoitaville henkilöille. Hän oli tapahtuman jälkeen saanut takaumia tilanteesta ja käyttänyt rauhoittavia lääkkeitä nukkumiseen. Erikoislääkäri ja psykoterapeutti, jotka ovat kirjoittaneet kirjallisina todisteina esitetyt lausunnot, olivat hoitaneet häntä aikaisemmin ja tienneet hänen aikaisemmat diagnoosinsa. Nämä diagnoosit eivät ole vaikuttaneet hänen käyttäytymiseensä tai hänen vointiinsa tapahtuman jälkeen. Tapahtuma-aikaan hän oli ollut 42-vuotias ja vakituisessa parisuhteessa, ja elämäntilanne oli ollut vakaampi kuin nuorempana. Hänellä ei ollut aikaisempia seksuaaliseen väkivaltaan liittyviä traumoja.

Muu syytteen tueksi esitetty näyttö

17. Kirjallisena todisteena esitetyistä lääkärin ja psykoterapeutin lausunnoista ilmenee, että asianomistaja on kertonut tapahtuneesta heille olennaisilta osin samansisältöisesti kuin oikeudenkäynnissä. Asianomistaja on käynyt terveysasemalla 11.8.2017, jolloin hän on kertonut terveydenhoitajalle, että hänet oli raiskattu. Asianomistajalla on 16.9.2019 päivätyn lääkärinlausunnon mukaan ollut raiskauksen jälkeen ahdistuneisuutta ja levottomuutta aikaisempaa enemmän. Lääkärin arvion mukaan hänelle on raiskauksen jälkeen kehittynyt posttraumaattisen stressihäiriön oireita. Samassa lääkärinlausunnossa on myös selostettu asianomistajan aiempia psyykkisiä ongelmia, joiden johdosta hän on ollut hoidossa psykiatrian poliklinikalla sekamuotoisen ahdistus-masennustilan, tunne-elämältään epävakaan persoonallisuuden ja ADHD:n diagnooseilla.

18. Psykoterapeutin 28.8.2017 päivätyn lausunnon mukaan asianomistaja on käynyt psykoterapeutin vastaanotolla tammikuusta 2017 alkaen. Asianomistaja on elokuun alussa lomatauon jälkeen alkanut varovaisesti raportoida kesällä sattuneesta raiskaustapahtumasta. Psykoterapeutin arvion mukaan posttraumaattisen stressihäiriön oireet ovat olleet asianomistajalla ilmeiset.

Vastaajan kertomus Korkeimmassa oikeudessa ja esitutkinnassa

19. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että asianomistajan kertomus ei pidä paikkaansa. He olivat olleet sukupuoliyhteydessä, mutta tämä oli tapahtunut molempien tahdosta.

20. Tapahtumayönä A oli ollut kävelemässä kotiin päin, kun hän oli nähnyt asianomistajan. Asianomistaja oli kysynyt, oliko hänellä tulta, johon A oli vastannut kieltävästi. Asianomistaja oli sitten kertonut haluavansa ladata sähkötupakkalaitteensa ja kysynyt laturia, johon A oli vastannut, ettei hänellä ollut laturia mukana. Asianomistaja oli vielä kysynyt, asuuko A lähellä, ja A oli vastannut myöntävästi. A oli arvellut, että tämä kysymys oli johtunut sähkötupakan lataamisen tarpeesta. Kävelymatka A kotiin oli kestänyt noin 10-15 minuuttia. Asianomistaja oli kävellyt itse eikä hän ollut vaikuttanut päihtyneeltä. Matkalla he olivat puhuneet yleisistä asioista, kuten A:n kotimaasta ja asumisesta Suomessa. Asianomistaja oli myös kertonut ystävänsä joutuneen putkaan ja ruvennut itkemään tätä kertoessaan. A oli yrittänyt lohduttaa asianomistajaa.

21. Asunnollaan A oli antanut asianomistajalle laturin, ja asianomistaja oli laittanut sähkötupakan lataukseen. A oli tarjonnut teetä ja he olivat istuneet vierekkäin sohvalla. A oli yrittänyt lohduttaa asianomistajaa, jolloin asianomistaja oli ruvennut kehumaan hänen ulkonäköään. Asianomistaja oli alkanut kosketella A:n vartaloa. Hän oli avannut vyön ja riisunut A:lta housut sekä riisunut omat vaatteensa. Asianomistaja ei ollut missään vaiheessa ilmaissut, että hän ei olisi halunnut yhdyntää. A ei ollut pitänyt asianomistajaa kiinni. Yhdynnän jälkeen A oli sanonut hänelle, että sen ei olisi pitänyt mennä näin. Asianomistaja oli tarkistanut, oliko sähkötupakka latautunut. A oli saattanut asianomistajan kotiin ja halannut häntä sanoen, että tämän ystävä kyllä selviää ja kaikki on hyvin.

22. Asiassa on A:n kertomuksen muuttumisen vuoksi vedottu hänen esitutkintakertomukseensa. Esitutkintakuulustelussaan A on kiistänyt raiskanneensa ketään. Esitutkinnassa kuulustelija oli maininnut asianomistajan nimen ja ilmoittanut, että tämä oli kertonut menneensä nuoren miehen seurassa A:n kotiosoitteeseen. A oli vastannut, että hänen diskossa, baarissa ja eri paikoissa tapaamiaan naisia oli tullut hänen kanssaan asuntoon, mutta hän ei muistanut heidän nimiään eikä tapaamisajankohtia. Kuulustelijan mukaan asianomistaja oli kertonut tavanneensa kyseisen miehen kadulla Helsinginkadun ja Fleminginkadun kulmassa ja että asianomistaja oli ollut itkuinen. A oli kertonut, että hän ei muistanut tuollaista tapahtumaa. A oli myös sanonut, että hän oli ollut monen naisen kanssa tekemisissä eikä voinut pelkän kuvailun perusteella muistaa, vaan hänen pitäisi nähdä asianomistajan kuva, jotta hän voisi sanoa, onko tavannut tämän.

23. A on kertonut olleensa hyvin järkyttynyt häneen kohdistuneesta rikosepäilystä eikä hän ollut muistanut tapahtumaa esitutkinnassa. Hänellä on yleensäkin huono muisti. Hän oli myöhemmin muistanut tavanneensa asianomistajan, kun hän oli kävellyt asianomistajan asunnon ohi. Hän oli yrittänyt soittaa kuulustelijan hänelle antamaan puhelinnumeroon, mutta ei ollut onnistunut tavoittamaan kuulustelijaa.

Korkeimman oikeuden arviointi

24. Korkein oikeus toteaa, että asianomistajan kertomus tapahtumista ja hänelle teosta aiheutuneista seurauksista on ollut selkeä, johdonmukainen ja yksityiskohtainen. Hän on vastannut esitettyihin kysymyksiin avoimesti eikä hänen kertomuksessaan ole ollut liioitelluilta tai mahdottomilta vaikuttavia piirteitä. Asiassa ei ole ilmennyt, että asianomistajan kertomus olisi muuttunut merkityksellisiltä osiltaan ajan myötä.

25. Lääkärinlausunnoista ilmenee, että asianomistaja on ennen syytteessä tarkoitettuja tapahtumia kärsinyt pitkään psyykkisestä oireilusta, muun muassa sekamuotoisesta ahdistus-masennustilasta, tunne-elämältään epävakaasta persoonallisuudesta ja ADHD:sta. Tapahtuman jälkeen hänellä on todettu posttraumaattinen stressihäiriö, jonka on lausunnoissa katsottu liittyvän nyt käsiteltävään tapahtumaan. Asianomistajan oireita koskevan selvityksen näyttöarvoa arvioitaessa on otettava huomioon se, että oireisiin voi olla lukuisia muita syitä kuin syytteenmukainen tapahtumainkulku. Tässä asiassa sanottua näyttöarvoa heikentävät asianomistajan aikaisempi oireilu ja viive tapahtumista kertomisessa. Asianomistaja on ottanut raiskaustapahtuman esille terveydenhoitajan kanssa vasta 11.8.2017 eli noin kolme viikkoa tapahtuman jälkeen ja psykoterapeutin kanssa 7.8.2017 alkaneilla vastaanottokäynneillä. Lääkärinlausunnosta ilmenee asianomistajan käyneen terveyskeskuslääkärin vastaanotolla 27.7.2017, mutta tuolloin asianomistaja ei ole tuonut tapahtumaa esille. Asiassa ei myöskään ole esitetty tarkempaa selvitystä siitä, miten tätä tapahtumaa on käsitelty psykoterapeutin kanssa. Nämä epävarmuustekijät ja asianomistajan pitkäaikaisen muun psyykkisen oireilun huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että selvitys asianomistajan tapahtuman jälkeen lisääntyneestä psyykkisestä oireilusta ei juurikaan tue asianomistajan kertomusta siitä, että sukupuoliyhteys A:n kanssa oli tapahtunut nimenomaisesti hänen kertomallaan tavalla vastoin hänen tahtoaan.

26. A on vedonnut siihen, että asianomistajalla on diagnosoitu tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus ja että siihen liittyy impulsiivisuutta, joka saattaa ilmetä esimerkiksi holtittomana seksuaalisena käyttäytymisenä. Korkein oikeus katsoo, että pelkän diagnoosin perusteella ei voida tehdä päätelmää siitä, miten asianomistaja on yksittäisessä tilanteessa käyttäytynyt.

27. Asianomistajan kertomuksen uskottavuutta horjuttavaksi on A:n taholta katsottu se seikka, että hän on kyennyt kertomaan hyvin yksityiskohtaisesti tapahtumista, vaikka hän oli kertonut illan aikana juoneensa useita oluita ja ollut oman kertomuksensa mukaan hetken aikaa sammuneena. Alkoholin yksilöllisistä vaikutuksista johtuen päihtymyksen vaikutus asianomistajan muisti- ja havainnointikykyyn on vaikeasti arvioitavissa. Näyttöarvioinnissa voidaan kuitenkin ottaa huomioon, että asianomistajan kertomuksesta puuttuvat kokonaan havainnot sukupuoliyhteyden alkuvaiheesta mukaan lukien vaatteiden riisuminen. Asianomistajan kertoma hetkellinen sammuminen on mahdollinen, mutta poikkeaa hänellä muutoin tapahtumista ennen sukupuoliyhteyden aloittamista ja sen jälkeen olevista varsin tarkoista muistikuvista.

28. Lisäksi vastaajan puolesta on kiinnitetty huomiota siihen, että lääkärinlausuntoon on kirjattu käsiteltävän asian tapahtumapäiväksi 22.7.2017, kun se tosiasiassa on tapahtunut 20.7.2017. Asianomistajan mukaan kysymys on erehdyksestä, koska hän on ollut koko ajan tietoinen tapahtumapäivästä. Lääkärinlausunnossa on muun muassa todettu, että asianomistaja on herännyt raiskaustilanteessa ja että raiskaaja on ollut mustaihoinen. Näiden tietojen perusteella vaikuttaa selvältä, että kyse on samasta tapahtumasta, eikä kyseinen päivämäärävirhe lausunnossa vähennä asianomistajan kertomuksen uskottavuutta.

29. Asianomistajan kertomuksen luotettavuutta on edelleen pyritty kyseenalaistamaan sillä, että asianomistajan esittämän raiskausväitteen taustalla olisi tavoite saada huomattavaa vahingonkorvausta. Korkein oikeus ei katso tällaisen yleisluontoisen epäilyn asianomistajan kertomuksen motiivista heikentävän hänen kertomuksensa uskottavuutta.

30. Korkein oikeus katsoo kokonaisuutena arvioiden, että riidattomat tapahtumatiedot sekä asianomistajan kertomus ja kirjallisesta todistelusta ilmenevät seikat muodostavat yhdessä sellaisen lähtökohtaisesti vahvan näytön, joka antaa perusteen edellyttää vastaajan konkretisoivan kiistämisensä perusteet ja kertovan sukupuoliyhteyteen liittyvistä olosuhteista.

31. Korkein oikeus arvioi, että myös A:n kertomus on ollut selkeä, johdonmukainen, yksityiskohtainen ja keskeisiltä osiltaan muuttumaton oikeudenkäynnin eri vaiheissa. Asianomistaja on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että hän on tapahtuma-aikaan käyttänyt sähkötupakkaa, joten sähkötupakan lataamista koskevalta osin A:n kertomuksen mukainen tapahtumainkulku on ollut mahdollinen. Asianomistajan päihtymystilasta ei ole ulkopuolisten havaintoja. A on kertonut asianomistajan olleen sukupuoliyhteyden harjoittamisessa korostuneen aktiivinen, mikä tapahtumaolosuhteisiin nähden ei vaikuta todennäköiseltä. Tästä ei kuitenkaan voida tehdä johtopäätöksiä koskien A:n kertomusta yhteisymmärryksestä sukupuoliyhteyteen.

32. A:n oikeudenkäynnissä antaman kertomuksen luotettavuutta on syyttäjän ja asianomistajan mukaan heikentänyt se, että hän on esitutkinnassa kertonut, ettei muistanut kyseistä tapahtumaa. Korkein oikeus katsoo, että A:n antamaan esitutkintakertomukseen voi olla useita syitä. Syytteessä tarkoitetusta tapahtumasta kuulusteluun oli kulunut yli seitsemän kuukautta. Riidattomien tapahtumatietojen valossa on uskottavaa, että A ei ole alun perinkään tullut tietämään tai ainakaan enää kuulusteluhetkellä muistanut asianomistajan nimeä. Kuulustelija ei ole esittänyt A:lle valokuvaa asianomistajasta. A:n kuulustelussa saamat tiedot tapahtumasta ja asianomistajasta ovat olleet niin niukkoja, että A ei välttämättä ole kyennyt yhdistämään niitä kyseessä olevaan tapahtumaan. Toisaalta on myös mahdollista, että A, jota on kuulusteltu ilman avustajaa, on vakavasta rikoksesta epäiltynä varmuuden vuoksi halunnut vältellä myötävaikuttamista asian selvittämiseen. Näissä olosuhteissa yksinomaan A:n esitutkinnassa antamasta kertomuksesta ei voida tehdä päätelmiä siitä, että hänen oikeudenkäynnissä antamansa kertomus tapahtumainkulusta olisi epäluotettava.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

33. Edellä kerrotuin tavoin syyte perustuu olennaisesti vain asianomistajan sinänsä uskottavaan kertomukseen tapahtumien kulusta ja muuta syytettä tukevaa näyttöä on vain niukasti. Selvityksellä asianomistajan tapahtuman jälkeisestä oireilusta ei ole olennaista merkitystä, sillä psyykkiseen oireiluun voivat lisäksi vaikuttaa myös monet muut syyt, eikä tällaisia muita mahdollisia syitä kuin teonkuvauksen mukaisen rikoksen uhriksi joutuminen voida asiassa sulkea pois. A:n samoin uskottava kertomus huomioon ottaen syytteen tueksi esitetty todistelu ei riittävällä varmuudella sulje pois sitä mahdollisuutta, että sukupuoliyhteys on tapahtunut yhteisymmärryksessä. A:n syyllistymisestä syytteen mukaiseen raiskaukseen on siten jäänyt varteenotettava epäily. Näin ollen syyte raiskauksesta ja siihen perustuvat korvausvaatimukset on hylättävä.

34. KKO kumosi hovioikeuden tuomion. Syyte raiskauksesta hylätään ja A vapautetaan hänelle tuomitusta rangaistuksesta ja kaikesta korvausvelvollisuudesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Tuomo Antila, Päivi Hirvelä, Jussi Tapani (eri mieltä) ja Tuija Turpeinen (eri mieltä). Esittelijä Pia Haga.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Turpeinen: 

Olen perustelujen kohdista 1-24, 26 ja 28-30 Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevällä kannalla. Olen asian perusteluista ja ratkaisun lopputuloksesta eri mieltä siltä osin kuin kysymys on asianomistajaa koskevan päihtymystilan ja lääketieteellisen selvityksen merkityksestä näyttönä (kohdat 25 ja 27) sekä vastaajan antaman vastaselityksen arvioinnista ja A:n syyllistymisestä raiskaukseen (kohdat 31-33). Lausun näiltä osin seuraavaa.

Kuten Korkein oikeus on perusteluissaan kohdassa 25 lausunut, lääkärinlausunnoista ilmenee, että asianomistaja on ennen syytteessä tarkoitettuja tapahtumia kärsinyt pitkään psyykkisestä oireilusta. Tapahtuman jälkeen hänellä on todettu posttraumaattinen stressihäiriö, jonka on katsottu liittyvän nyt käsiteltävään tapahtumaan. Asianomistaja on ottanut raiskaustapahtuman esille terveydenhoitajan kanssa 11.8.2017 eli noin kolme viikkoa tapahtuman jälkeen ja psykoterapeutin kanssa 7.8.2017 alkaneilla vastaanottokäynneillä. Lääkärinlausunnosta ilmenee asianomistajan käyneen terveyskeskuslääkärin vastaanotolla 27.7.2017, mutta tuolloin asianomistaja ei ole tuonut tapahtumaa esille. Asiassa ei ole esitetty tarkempaa selvitystä siitä, miten tapahtumaa on käsitelty psykoterapeutin kanssa. Totean, että edellä kerrotun kaltainen viive seksuaalirikosta koskevasta asiasta kertomisessa ulkopuolisille tahoille ei ole mitenkään poikkeuksellista (ks. KKO 2013:96, kohta 33). Asianomistajan kertomuksen perusteella hän oli hävennyt tapahtunutta ja ryhtynyt puhumaan asiasta häntä hoitaville henkilöille vasta kun hänen olonsa oli muuttunut todella huonoksi. Katson, että viive asian esille ottamisessa asianomistajaa hoitavien henkilöiden kanssa ei heikennä asianomistajan oireista esitetyn selvityksen näyttöarvoa.

Kuten Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:96 (kohta 37) todennut, psyykkiset oireet eivät itsessään osoita rikoksen uhriksi joutumista. Yksilöllisistä eroista johtuen tietynlaisen reaktion esiintymisestä tai sen puuttumisesta ei voida tehdä kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä, onko henkilö joutunut seksuaalirikoksen uhriksi. Tässä tapauksessa asianomistajan psyykkisten oireiden on selvitetty lisääntyneen tapahtuman jälkeen, ja ne sopivat laadultaan seksuaalirikoksesta aiheutuneiksi. Lausunnon antaneilla terveydenhuollon ammattihenkilöillä on ollut tiedossaan asianomistajan aiempi sairaushistoria ja he ovat voineet ottaa sen huomioon arvioidessaan asianomistajan psyykkisten oireiden ilmaantumisajankohtaa ja mahdollista syy-yhteyttä epäiltyyn seksuaalirikokseen. Lääketieteellisessä selvityksessä tai asian käsittelyssä muutoinkaan ei ole tullut ilmi mitään syytteenalaiselle teolle vaihtoehtoista tai siitä riippumatonta seikkaa, joka selittäisi asianomistajalla todetun posttraumaattisen stressihäiriön. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen katson, että selvitys asianomistajan tapahtuman jälkeisestä psyykkisestä oireilusta tukee asianomistajan kertomusta siitä, että sukupuoliyhteys A:n kanssa oli tapahtunut hänen kertomallaan tavalla vastoin hänen tahtoaan.

Edellä esitetyn sekä Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdissa 24, 26 ja 28-30 lausutun perusteella totean johtopäätöksenäni, että riidattomat tapahtumatiedot sekä asianomistajan kertomus ja sitä tukevat kirjallisesta todistelusta ilmenevät seikat muodostavat yhdessä sellaisen vahvan näytön, jonka voidaan katsoa lähtökohtaisesti riittävän syyksi lukevaan tuomioon. Tällöin rikosasian vastaajalta voidaan edellyttää, että hän puolestaan selvittää kiistämisensä perusteet ja kertoo sukupuoliyhteyteen liittyvistä olosuhteista. Asiassa on sen perusteella arvioitava, jääkö syyllisyydestä vastaajan vaihtoehtoinen selitys huomioon ottaen varteenotettava epäily (KKO 2021:5, kohta 98 ja siinä mainitut tapaukset).

Myös A:n kertomus Korkeimmassa oikeudessa on ollut selkeä, yksityiskohtainen ja keskeisiltä osiltaan muuttumaton oikeudenkäynnin eri vaiheissa. A:n oikeudenkäynnissä antaman kertomuksen luotettavuutta on syyttäjän ja asianomistajan mukaan heikentänyt se, että hän on esitutkinnassa kertonut, ettei muistanut kyseistä tapahtumaa. Syytteessä tarkoitetusta tapahtumasta oli kulunut yli seitsemän kuukautta ennen A:n ensimmäistä kuulustelua. Riidattomien tapahtumatietojen valossa on uskottavaa, ettei A ole alun perinkään tullut tietämään tai ainakaan enää kuulusteluhetkellä muistanut asianomistajan nimeä, eikä ole välttämättä kyennyt yhdistämään kuulustelijan kysymyksiä kyseessä olevaan tapahtumaan. On myös mahdollista, että A on rikoksesta epäillyn asemassa varmuuden vuoksi halunnut vältellä myötävaikuttamista asian selvittämiseen. Pelkästään A:n esitutkinnassa ilmoittamasta muistamattomuudesta ei voida tällöin tehdä sitä johtopäätöstä, ettei hänen oikeudenkäynnissä antamansa kertomus voisi olla totuudenmukainen.

Syytteenalaiset tapahtumat olivat alkaneet asianosaisten kohdattua toisensa yöaikaan kadulla ja edenneet sukupuoliyhteyteen hyvin nopeasti ensikohtaamisesta. Seksin harjoittaminen satunnaisesti kadulla kohdatun aiemmin tuntemattoman henkilön kanssa on poikkeuksellista mutta ei mahdotonta. Pelkkä mahdollisuus ei kuitenkaan tee vaihtoehtoisesta tapahtumainkulusta varteenotettavaa, vaan esitettyä vaihtoehtoista tapahtumainkulkua on arvioitava tapauskohtaisesti muihin asiassa esille tulleisiin tapahtumatietoihin verraten.

Nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa asianomistaja oli riidattomasti ollut tapaamisen aikana hyvin itkuinen ja huolissaan läheisensä tilanteesta. Tapaamisen myöhäinen ajankohta, tapaamispaikka sekä asianomistajan läheiseensä kohdistaman huolen aiheuttama tunnetila huomioon ottaen asianomistajan kertomusta siitä, että hän oli ollut tapahtuma-aikaan voimakkaasti päihtynyt juotuaan aiemmin ravintolassa humalahakuisesti, voidaan pitää uskottavana. Tähän nähden vastaajan väite siitä, ettei hän ollut lainkaan havainnut asianomistajan päihtymystilaa, näyttäytyy epäuskottavana. Vastaavalla perusteella asianomistajan kertomusta siitä, että hän oli suostunut lähtemään A:n asuntoon tämän luvattua tarjota hänelle lisää alkoholia, voidaan pitää uskottavampana kuin A:n väitettä siitä, että asunnolle oli siirrytty sähkötupakan lataamista varten ja nautittu pelkästään teetä. A:n kertomus asunnolle siirtymisen syystä ja asianomistajan päihtymystilasta selittää varsin huonosti nämä keskeiset asianomistajan yksityiskohtaisesti kertomat seikat, jotka saavat tukea riidattomista tapahtumatiedoista.

A:n kertomukselle Korkeimmassa oikeudessa on ollut leimaa-antavaa se, että hän on kuvannut asianomistajan korostuneen aloitteelliseksi ja itsensä asianomistajan seksuaalisen lähentelyn lähes vastentahtoiseksi kohteeksi. A:n kertomuksen mukaan asianomistaja oli aloittanut itselleen täysin tuntemattoman henkilön lähentelyn samaan aikaan, kun hän oli murehtinut vakituisen kumppaninsa tilannetta. Tällaista käyttäytymistä voidaan pitää hyvin poikkeuksellisena, eikä se saa tukea asianomistajan henkilöstä tai henkilökohtaisista oloista esitetystä selvityksestä. Sinällään on tunnettua, että alkoholilla voi olla estoja alentava vaikutus, mikä voisi johtaa poikkeuksellisen aktiiviseen seksuaaliseen käyttäytymiseen. Tämä selitys on kuitenkin ristiriidassa sen A:n väitteen kanssa, ettei asianomistaja ollut vaikuttanut päihtyneeltä eikä asunnolla ollut nautittu alkoholia. A:n selitys sukupuoliyhteyteen johtaneista tapahtumista on siten epäjohdonmukainen ja sisällöllisesti ristiriitainen.

Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdissa 26-29 on käsitelty A:n erilaisia selityksiä asianomistajan käyttäytymiselle ja seksuaalirikossyytteelle. Nämä väitteet, sekä yksittäin että yhdessä tarkasteltuna, eivät puolla käsitystä A:n kertomuksen paikkansapitävyydestä.

Katson yhteenvetona, että asianomistajan kertomusta voidaan sitä tukeva näyttö huomioon ottaen pitää luotettavana. Syytettä tukeva näyttö on asian laatuun ja näyttömahdollisuuksiin nähden myös riittävän kattava. A:n kertomus puolestaan sisältää seikkoja, jotka merkittävästi horjuttavat hänen uskottavuuttaan ja hänen kertomuksensa luotettavuutta. Esitetty vaihtoehtoinen tapahtumainkulku on mahdollinen, mutta kokonaisuutena tarkastellen varsin epätodennäköinen.

Päädyn asiassa esitettyä näyttöä kokonaisuudessaan arvioituani siihen, ettei varteenotettavaa epäilyä jää siitä, että A on syyllistynyt hovioikeuden hänen syykseen lukemaan raiskaukseen. Teossa on käytetty väkivaltaa, minkä vuoksi rikoslain 20 luvun 1 §:n 3 momenttia ei tule soveltaa.

Edellä lausutuin perustein pysytän hovioikeuden tuomion lopputuloksen.

Oikeusneuvos Tapani: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Turpeinen.