125. Markku Fredman: KKO 2018:77 Erityinen kotietsintä, laite-etsintä, pakkokeinoratkaisujen perusteleminen

1. Olen kahdessa aiemmassa Prosessioikeusblogin kirjoituksessa selostanut kotietsintöjen jälkikontrollin sisällyttämistä Suomen lainsäädäntöön ja kuinka tuota sääntelyä on sittemmin sovellettu lain sanamuotoa laajemmin.  Blogissa nro 38 oli kyse tapauksesta KKO 2017:20, jossa epäillyn asuntoon tehtiin kotietsintä laittoman aseen löytämiseksi.

2. Blogissa nro 52 oli kyse ratkaisusta KKO 2017:40, jossa korkein oikeus laajensi kotietsinnän jälkikontrollia koskevat säännökset koskemaan myös liiketilassa – tilitoimistossa – tehtyä paikanetsintää. Hovioikeus oli asiassa todennut, että paikanetsintää ei voitu saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi.

3. Korkein oikeus kiinnitti tuolloin huomiota Suomen kansallisen lain ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä ilmenevään eroon. Suomessa kotietsinnäksi kutsutaan menettelyä, jossa tunkeudutaan kotirauhan piiriin. Sen sijaan EIT on vakiintuneesti katsonut, että myös yrittäjän toimitilat kuuluvat ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan suojan piiriin. Korkein oikeus totesi pakkokeinolain johtavan ristiriitaan ihmisoikeussopimuksen tulkintakäytännön kanssa, jos säännöstä tulkittaisiin sanamuotonsa mukaisesti niin, että yrityksen toimitiloissa suoritettu etsintä voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi vain silloin, kun kyse on ollut pakkokeinolaissa käytetyn käsitteistön mukaisesta erityisestä kotietsinnästä.

4. Ratkaisun KKO 2017:40 jälkeen on Helsingin hovioikeus julkaissut ratkaisunsa HelHO 2018:6, jossa asuntoon oli tehty etsintä asukkaan omien ampuma-aseiden ottamiseksi poliisin haltuun. Etsintä oli suoritettu ampuma-aselain ja poliisilain nojalla, eli kyse ei ollut lainkaan pakkokeinolain mukaisesta rikoksen tutkinnassa käytetystä pakkokeinosta. Asukas saattoi etsinnän laillisuuden käräjäoikeuden tutkittavaksi. Käräjäoikeus jätti A:n vaatimukset tutkimatta.

5. Hovioikeus totesi, että asunnossa suoritettava etsintä oli aseiden haltuunottoa koskevassa tilanteessa menettelyltään käytännössä samanlainen riippumatta siitä, oliko etsinnän perusteena pakkokeinolaki vai poliisilaki. Kodin suojaan puuttumiselta voitiin kummassakin tapauksessa edellyttää oikeusturvatakeita, joita ei ollut perusteltua arvioida eri tavoin yksinomaan puuttumisen perusteesta riippuen. Hovioikeus päätyi tulkitsemaan pakkokeinolain 8 luvun 18 §:ää perus- ja ihmisoikeusmyönteisesti laajentavasti ja katsoi, että säännöksen perusteella tuomioistuimen tutkittavaksi voitiin saattaa myös poliisilain 2 luvun 6 §:n perusteella kotirauhan suojaamassa tilassa suoritettu etsintä.

6. Korkein oikeus on tänä vuonna myöntänyt kaksi valituslupaa etsintöjen jälkikontrolliin liittyen. Toisessa on kysymys siitä, voitiinko kulkuneuvoon suoritettu paikanetsintä saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Toinen on edellä mainittu Helsingin hovioikeuden ampuma-asetapaus HelHO 2018:6.

7. Lisäksi valituslupa oli myönnetty erityistä kotietsintää koskevassa tapauksessa, jossa hovioikeus oli peruuttanut etsintävaltuutetun määräyksen. Korkein oikeus on ratkaissut asian sitä julkaisematta. Finlexistä kuitenkin ilmenee, että kun asianosaiset olivat korkeimmassa oikeudessa vedonneet uuteen seikkaan sekä uuteen kirjalliseen todisteeseen ja henkilötodisteluun, asia palautettiin hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

8. Tämän blogikirjoituksen varsinaisena aiheena olevassa ratkaisussa KKO 2018:77 on ollut kyse melko erikoisesta etsinnästä. Tapaus liittyy rikosylikomisario Jari Aarnion virkarikostutkintaan. Aarnion kanssa yhteistyössä ollut ns. Malmin nainen oli epäiltynä Kuopiossa hasiksen myymisestä sikäläisille markkinoille. Kuopion poliisi käynnisti häneen kohdistuneen telekuuntelun, mutta se lopetettiin jo seuraavana päivänä kun tutkinnanjohtajalle oli ilmennyt, että kyseessä olikin Aarnion johtaman Helsingin huumepoliisin kohde. Kuopio luopui tutkinnasta ja käsitys lienee ollut, että myyntiasia tutkitaan Helsingissä ja vain aineen levitys Kuopiossa. Lopputulos oli se, ettei asiaa tutkittu lainkaan. Kun asia ilmeni Aarnion virkarikosjutun tutkinnassa, kohdistui Kuopion huumepoliiseihin melko laaja virkarikosepäily ja huumetutkijoita pidätettiin ja tehtiin useita etsintöjä.

KKO 2018:77

9. Aarnion juttua tarkkaan seurannut Helsingin Sanomien toimittaja Susanna Reinboth tietää kirjoittaa, että kaikkiaan neljä poliisia vei heihin kohdistuneet etsinnät tuomioistuimen tutkittaviksi. Helsingin käräjäoikeus oli päätynyt siihen, että Kuopion poliisin tutkinnanjohtajaan kohdistunut kotietsintä oli laillinen, mutta kolmeen tutkintaryhmän jäseneen kohdistuneet laittomia. Hovioikeus taas katsoi, että tutkinnanjohtajaan ja yhteen tutkintaryhmän jäseneen kohdistuneet etsinnät olivat laillisia, mutta kahteen muuhun tutkintaryhmän jäseneen kohdistuneet etsinnät eivät. KKO ratkaisi nyt ensimmäisen jutun. Se liittyi siihen tutkintaryhmän jäseneen A, jonka etsinnät hovioikeus oli katsonut laillisiksi. KKO:ssa on vielä vireillä Kuopion jutun tutkinnanjohtajan ja kahden muun tutkintaryhmän jäsenen valituslupahakemukset.

10. Ratkaistussa tapauksessa tutkinnanjohtajana toimiva syyttäjä oli käräjäoikeudessa 16.9.2014 esittämässään laite-etsintää koskevassa vaatimuksessa pyytänyt laite-etsintämääräystä ja etsintävaltuutetun määräämistä koskien seuraavia kohteita:

11. Hallinnon tietotekniikkakeskus Haltikin palvelimilla tai sen ylläpitämissä sähköisissä tietovarastoissa sijaitsevat X:n poliisilaitoksen käytössä olevien tai olleiden sähköisten tietovarastojen sisältämät kansiot ja yksittäiset tiedostot, joiden nimissä tai tietosisällöissä esiintyi tiettyjä hakemuksessa lueteltuja hakutermejä;
henkilökohtaiseen käyttöön varatut verkkolevyjen osat (K-levyt) ja poliisi.fi-loppuiset sähköpostitilit, joiden käyttäjät olivat A, B, C ja D; sekä
keskusrikospoliisin Salpa (Salaiset pakkokeinot) -järjestelmän asiakirjat ja poliisin telekuuntelujärjestelmän tiedot, jotka liittyivät hakemuksessa yksilöityyn puhelinliittymään kohdistettuihin telepakkokeinoihin ajalla 1.1.2012 – 31.5.2013.

12. Syyttäjä oli edelleen 19.9.2014 esittämässään vaatimuksessa pyytänyt määräystä erityisen kotietsinnän suorittamiseen Kuopion poliisilaitoksella sijaitsevassa A:n työhuoneessa ja hänen käytössään mahdollisesti olevassa kassakaapissa, pukukaapissa ja muissa tiloissa, joissa A säilytti hallinnassaan tai käytössään olevaa omaisuutta.

13. Tämän blogin aihepiirin kannalta mielenkiintoisia ovat ratkaisuun liittyvät prosessuaaliset kysymykset. Ensinnäkin kysymys on ollut siitä, miten tulee suhtautua laite-etsinnän jälkikontrollia koskevaan vaatimukseen.

14. Tässä tapauksessa on ollut kyse erityisestä laite-etsinnästä, jolle on alunperinkin pitänyt saada käräjäoikeuden lupa (PKL 8:29). Eli voidaanko käräjäoikeuden arvioitavaksi saattaa saman käräjäoikeuden päättämän erityisen etsinnän edellytysten olemassaolo? Tällöinhän käräjäoikeus arvioi itse myöntämänsä etsintäluvan laillisia perusteita.

15. Helsingin käräjäoikeudessa ei oltu nähty ongelmaa todeta, että sen tekemään päätökseen perustuneelle laite-etsinnälle ei ollut ollut laillisia edellytyksiä, siltä osin kuin se oli kohdistunut valittajaa koskevan rikosepäilyn perusteella henkilökohtaiseen käyttöön varattujen verkkolevyjen osiin (K-levyt) sekä poliisi.fi-loppuiseen sähköpostitiliin, jonka käyttäjä valittaja A oli. Käräjäoikeus oli katsonut, ettei myöskään sen 19.9.2014 tekemään päätökseen perustuneen erityisen kotietsinnän ja laite-etsinnän toimittamiselle ollut ollut laillisia edellytyksiä. Hovioikeus, jonne tutkinnanjohtajat valittivat, kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja totesi, että käräjäoikeuden 16.9.2014 tekemän päätöksen mukaiselle laite-etsinnälle sekä 19.9.2014 tekemän päätöksen mukaiselle erityiselle kotietsinnälle ja laite-etsinnälle oli ollut lailliset edellytykset.

16. Tapausselostuksen mukaan asian aiemmissa vaiheissa ei ole kyseenalaistettu oikeutta saattaa laite-etsintä käräjäoikeuden arvioitavaksi. Tämän johdosta korkein oikeus pyysi ennen asian ratkaisemista A:lta lausuman siitä, voidaanko laite-etsinnän lainmukaisuus saattaa pakkokeinolain 8 luvun 18 §:ssä tarkoitetulla tavalla tuomioistuimen tutkittavaksi. A antoi pyydetyn lausuman, joka toimitettiin tutkinnanjohtajille tiedoksi.

17. Korkein oikeus arvioi jälkikontrollikysymystä perusteellisesti. Ensin päätöksessä todetaan, että laite-etsinnällä tarkoitetaan tietokoneessa, telepäätelaitteessa tai muussa laitteessa tai tietojärjestelmässä etsinnän toimittamishetkellä olevaan tietosisältöön kohdistettavaa etsintää. Päätös paikkaan kohdistuvan etsinnän toimittamisesta saadaan tietyin rajoituksin ulottaa koskemaan myös etsinnän toimittamispaikassa olevaa teknistä laitetta tai tietojärjestelmää. Kun laite-etsintä toimitetaan paikkaan kohdistuvan etsinnän yhteydessä, sovelletaan viimeksi mainitun toimittamista koskevia säännöksiä. Jos kysymys on takavarikoimis- ja jäljentämiskiellon alaisista tiedoista, noudatetaan päätöksenteossa soveltuvin osin erityistä kotietsintää koskevia säännöksiä.

18. Korkein oikeus jatkaa, että pakkokeinolain mukaan sen vaatimuksesta, jonka luona kotietsintä on toimitettu, tuomioistuimen on todettava, ovatko kotietsinnän toimittamisen edellytykset olleet olemassa taikka onko kotietsinnässä menetelty kyseisen luvun säännösten edellyttämällä tavalla.

19. Tämän jälkeen KKO selostaa kuinka jälkikontrolli säädettiin pakkokeinolakiin. Lopputuloksesta KKO toteaa, että oikeus saattaa etsinnän toimittamisen lainmukaisuus tuomioistuimen tutkittavaksi koskee lain sanamuodon mukaan vain kotietsintää. Korkein oikeus on kuitenkin ratkaisussaan KKO 2017:40 (kohta 17) katsonut, että tilitoimistolla oli oikeus saattaa toimitiloissaan suoritettujen etsintöjen lainmukaisuus tuomioistuimen tutkittavaksi riippumatta siitä, pidettiinkö etsintöjä pakkokeinolain käsitteistön mukaan erityisinä kotietsintöinä vai paikanetsintöinä.

20. Sen jälkeen KKO arvioi miten tulee suhtautua laite-etsintään, jota ei välttämättä tehdä paikkaan kohdistuvan etsinnän yhteydessä vaan voidaan tehdä ns. etäetsintänä tietoverkon avulla. Käräjäoikeuden 19.9.2014 tekemä päätös on koskenut erityistä kotietsintää ja sen yhteydessä toimitettavaa laite-etsintää. Käräjäoikeuden 16.9.2014 tekemä päätös on puolestaan koskenut itsenäisenä etäetsintänä toimitettua laite-etsintää, jonka kohteeksi on oletettu joutuvan pakkokeinolain 8 luvun 1 §:n 3 momentissa tarkoitettua takavarikkokiellossa olevaa tietosisältöä.

21. Korkein oikeus totesi, että ennen pakkokeinolain kokonaisuudistuksen voimaantuloa 1.1.2014 tekniseen laitteeseen kohdistuvan etsinnän katsottiin sisältyvän kotietsintään. Etenkin erityisessä kotietsinnässä edellä kuvattu erottelu etsinnän kohdistumisesta yhtäältä tilaan ja toisaalta siellä olevan laitteen tietosisältöön ei käytännön tilanteissa näyttäydy tarkkarajaisena. Erityistä kotietsintää koskevaan sääntelyyn sisältyvien erityisten oikeusturvatakeiden, kuten etsintävaltuutetun määräämisen, tarkoituksena on siten suojata tällaiseen tietosisältöön liittyvää salassapitovelvollisuutta ja -oikeutta.

22. Korkein oikeus katsoi, että lähtökohtaisesti kotietsinnän aiheuttama kotirauhan ja muun yksityiselämän loukkaus on riippumaton siitä, toimitetaanko samassa yhteydessä laite-etsintä vai ei. Etsinnän kohdistuminen paikan ohella myös sieltä löytyvien laitteiden sisältämiin tietoihin ja viesteihin on omiaan lisäämään pakkokeinon yksityiselämälle sekä kirjeenvaihdolle ja muille luottamuksellisille viesteille aiheuttaman loukkauksen tuntuvuutta. Kotietsinnän ja laite-etsinnän keskinäinen yhteys tekee perustelluksi tulkinnan, jonka mukaan kotietsinnän yhteydessä toimitettuun laite-etsintään tulee sovellettavaksi kotietsintää koskeva pakkokeinolain 8 luvun 18 §:n säännös oikeudesta saattaa etsinnän toimittamisen lainmukaisuus tuomioistuimen tutkittavaksi. Erityisen kotietsinnän yhteydessä toimitetun laite-etsinnän edellytykset ja siinä noudatettu menettely tulee siten voida saattaa jälkikäteen tuomioistuimen tutkittavaksi.

23. KKO:n mukaan samankaltainen takavarikoimis- ja jäljentämiskiellon alaiseen tietoon kohdistuva suojelutarve voi liittyä myös itsenäisenä toimitettuun laite-etsintään. KKO viittasi siihen, että EIT on tapauksessa Bernh Larsen Holding AS ym. v. Norja 14.3.2013 ottanut kantaa tilanteeseen, jossa etsintä oli toimitettu muualla kuin etsinnän kohteen hallitsemissa tiloissa. Yhtiöön kohdistuneen verotarkastuksen toimittamiseksi annetun määräyksen veroviranomaisten pääsystä kolmen yhtiön yhteisesti käyttämälle ja muun kuin tutkinnan kohteena olleen yhtiön tiloihin sijoitetulle palvelimelle koskeneen kaikkien kolmen yhtiön kodin ja kirjeenvaihdon suojaa.

24. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että takavarikoimis- ja jäljentämiskiellon alaiseen aineistoon oletettavasti ulottuvaa laite-etsintää ei ole perusteltua asettaa erityiseen kotietsintään nähden eri asemaan jälkikäteisten oikeusturvakeinojen suhteen.

25. Korkein oikeus katsoi, että laite-etsinnän kohdistuessa nyt käsillä olevassa tapauksessa edellä mainittuihin kohteisiin oikeussuojan tarve on ilmeinen ja laite-etsintää on pidettävä A:n luona toimitettuna siten, että hänellä on oikeus saattaa etsinnän toimittamisen edellytykset tuomioistuimen tutkittavaksi.

26. Tämän jälkeen KKO arvioi, oliko asiat saatettu asianmukaisesti tuomioistuinkäsittelyyn ja kun estetä ei sen osalta ilmennyt, päädyttiin arvioimaan tehtyjen etsintöjen edellytysten olemassaoloa.

27. Korkein oikeus aloitti toteamalla, että kotietsinnän tulee perustua tiettyyn rikokseen kohdistuvaan epäilyyn, joten etsintään ryhdyttäessä on oltava selvillä, minkä rikoksen tutkimiseksi etsintä toimitetaan ja mihin epäily rikoksesta ja sen mahdollisesta tekijästä perustuu. Kotietsinnän edellytysten olemassaoloa arvioidaan etsinnästä päättämisen hetkellä tiedossa olleiden seikkojen perusteella. KKO korosti, että tuomioistuin pakkokeinovaatimusta käsitellessään selvittää ne tosiasiatiedot, joihin rikosepäilyn väitetään perustuvan. Yksin vaatimuksen esittävän virkamiehen viittausta tutkinnassa saatuihin tietoihin tai hänen niiden perusteella tekemäänsä johtopäätöstä ei voida pitää riittävänä selvityksenä sanotun edellytyksen täyttymisestä. Merkityksellistä on, että vaatimuksen tueksi esitetään konkreettisia seikkoja, joiden perusteella syytä epäillä -arvio on mahdollista tehdä.

28. Edellä olevasta voidaan siis havaita, että nyt annettu ennakkopäätös ei koske vain kotietsintää vaan sillä on kaikkia tuomioistuimessa käsiteltäviä pakkokeinoasioita koskeva ohjaava merkitys oikeuslähteenä.

29. Valittaja A katsoi, ettei asiassa ole ollut konkreettisia seikkoja, joiden perusteella häntä olisi ollut syytä epäillä virkarikoksista. Etsinnät ovat olleet suhteellisuusperiaatteen vastaisia ja aiheuttaneet haittaa A:n maineelle.

30. Korkein oikeus selostaa ratkaisunsa kohdassa 44 tietoja, joita tutkinnanjohtaja oli A:n menetellystä käräjäoikeudelle kertonut. Korkein oikeus totesi, että A on asiassa esitetyn selvityksen mukaan kuulustellut asian pääepäiltyä ja hänet on nimetty telekuuntelun ja -valvonnan yhteyshenkilöksi sekä asiassa kertyneiden telekuuntelutallenteiden tarkastajaksi. Hän oli toimittanut Malmin naiseksi kutsutun henkilön nimellä otsikoidut televalvontatiedot Helsingin poliisilaitokselle, vaikka telekuunteluluvan myöntäneelle käräjäoikeudelle oli sen jälkeen esitetty liittymien käyttäjän jääneen edelleen tuntemattomaksi.

31. Korkein oikeus katsoi, että asiassa on laite-etsinnästä päättämisen hetkellä ollut riittäviä syitä epäillä, että Kuopion poliisilaitoksella oli laiminlyöty epäiltyä törkeää huumausainerikosta koskevan esitutkinnan toimittaminen tavalla, joka voi täyttää törkeän virka-aseman väärinkäyttämisen tunnusmerkistön. A on edellä selostetuin tavoin ollut mukana laiminlyödyksi epäillyssä esitutkinnassa siten, että myös häntä on tuolloin käytettävissä olleiden tietojen perusteella ollut syytä epäillä osallisuudesta virkarikokseen. KKO otti huomioon etsinnän kohteena olevan aineiston laadun sekä sen, miten virkarikosta koskeva rikosepäily oli ilmennyt osana rikosylikomisario Aarnioon kohdistuvaa laajaa ja varsin poikkeuksellista rikostutkintaa. Asiassa oli myös voitu olettaa, että hakemuksessa yksilöityihin laitteisiin ja niiden tietosisältöihin kohdistuvat etsinnät ovat tuloksellisia. Etsintöjen laajuus on ollut tarkkarajaisesti määritelty. Rikosepäily on koskenut poliisimiesten tekemäksi epäiltyä vakavaa rikosta. Siihen liittyvä selvittämisintressi on siten ollut erityisen suuri. Kun laite-etsintä on toimitettu etäetsintänä, siitä A:lle aiheutuvaa haittaa ei voida perustellusti pitää vähäistä suurempana.

32. Myös poliisilaitoksen tiloihin tehty erityinen etsintä katsottiin vastaavilla perusteilla lailliseksi.

33. Laite-etsintää koskevan jälkikontrollin vahvistamisen lisäksi korkeimman oikeuden ratkaisu on ennakkopäätös erityisesti pakkokeinoasioita ratkaiseville käräjätuomareille. KKO näyttää mallia siitä, millä tavoin pakkokeinopäätökset tulee perustella. Toivottavaa on, että käräjäoikeuksissa käytetyt fraasikokoelmat joutuvat nyt silppuriin ja pakkokeinoratkaisut kirjoitetaan KKO:n opastamaan tyyliin yksilöllisesti. Ratkaisu on oikeusohje myös laamanneille, joiden tulee ymmärtää, ettei nykyistä määrää pakkokeinoratkaisuja voida tehdä entisillä resursseilla, koska nyt annetun ennakkopäätöksen myötä edellytetään huomattavasti tarkempaa ja yksilöllisempää perustelukäytäntöä ja siten ajankäyttö kutakin asiaa kohden lisääntyy.

34. Prosessuaalisesti ratkaisusta voi tehdä myös muutaman havainnon. Pakkokeinolaissa mainitaan tahona, joka voi saattaa etsinnän jälkikäteen käräjäoikeuden arvioitavaksi vain se, jonka luona etsintä on toimitettu. Lain mukaan rikoksesta epäillyllä ei ole tätä oikeutta, ellei etsintää ole toimitettu hänen luonaan. Nyt siis myös tämän käsitteen tulkinta on osoittautunut sangen laajaksi. Tapauksessa KKO 2017:40 tutkittiin osakeyhtiön nimissä tehty vaatimus kun sen vuokraamissa toimistotiloissa oli tehty etsintä. Tällä logiikalla varmaankin poliisilaitos olisi voinut olla hakijana sen tiloissa tehdyn etsinnän osalta. Laajasta tulkinnasta voidaan puhua silloin, jos poliisimies on henkilö, jonka luona etsintä toimitetaan silloin kun etsinnän kohteena on hallinnon tietotekniikkakeskuksen palvelimilla sijaitsevat Kuopion poliisilaitoksen käytössä olleiden sähköisten tietovarastojen sisältämät kansiot.

35. Voidaankin todeta korkeimman oikeuden laajentaneen lain sanamuotoon nähden huomattavasti sitä tahoa, jolla on puhevalta vaatia tehdyn etsinnän jälkiarviointia tuomioistuimessa. Voidaan kysyä miksi lakiin ei kirjata hakijakelpoisiksi myös tutkittavana olevasta rikoksesta epäiltyjä henkilöitä, mitä myös KKO:n mainitsema EIT:n ratkaisu norjalaistapauksessa puoltaisi. Esimerkiksi lääkäriasemaa ylläpitävä yrityksellä saattaa olla maineeseensa liittyviä hyviä syitä olla protestoimatta, jos sen tiloihin tehdään perusteeton etsintä. Sen sijaan se rikoksesta epäilty, jota koskevia tietoja lääkäriasemalta on haettu, saattaa kokea tärkeäksi saada vahvistuksen siitä, että esitutkintaan takavarikoitu potilastieto on hankittu oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 25 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla laittomasti.

36. Näyttää siltä, että etsintöjen jälkikontrolliasiat ja pakkokeinolakiin jääneiden aukkojen paikkailu työllistävät korkeinta oikeutta melkoisesti. Asia voidaan nähdä osana keskustelua lainvalmistelun tasosta. Olen itse osallistunut nyt kyseessä olevien pykälien valmisteluun ja ollut kuultavana eduskunnan valiokunnissa lakia säädettäessä. Parempaan ei ole pystytty. Harmittaa.

                                                                                                   Markku Fredman

52. Markku Fredman: (Koti)etsinnän jälkikontrolli, KKO 2017:40

1. Kirjoitin tässä blogissa, numerossa 38, korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2017:20, joka koski poliisin menettelyä kotietsinnässä. Tuolloin kirjoitin kotietsinnän jälkikontrollista seuraavaa:

2. Kotietsinnän jälkikontrolli tuli lakiin hieman erikoisella tavalla. Esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunnassa (2007 – 2009) asiasta keskusteltiin, mutta toimikunnan enemmistö ei lämmennyt ajatukselle tuomioistunkontrollista. Toimikunta sai asiasta lausunnon hallintoneuvos Matti Pellonpäältä, joka keskittyi lähinnä siihen, pitäisikö päätöksentekijänä kotietsintöjen osalta olla tuomioistuin. Allekirjoittaneen ja silloisen kollegani, nykyisen laamanni Tuija Turpeisen yhteinen eriävä mielipide toimikunnan mietintöön ei saanut myöskään lausunnonantajien kannatusta.

3. Päädyin sitten ehdottamaan valittamista EIT:hen kahdelle ensimmäiselle asiakkaalle, joiden asioissa oli tehty kotietsinnät. Lokakuussa 2009 tehdyt valitukset käsiteltiin pikavauhdilla, kun olin valituksessa viitannut vireillä olevaan lakihankkeeseen. EIT antoi 15.2.2011 ratkaisunsa asioissa Harju v. Suomi ja Heino v. Suomi. Niissä kummassakin todettiin 8 artiklan loukkaus, koska tehtyjä kotietsintöjä ei ollut voinut saattaa jälkikäteen tuomioistuimen arvioitavaksi eikä niistä myöskään oltu alun perin päätetty tuomioistuimessa. Riippumattoman kontrollin täydellinen puuttuminen ei kelvannut EIT:lle.

4. Näiden EIT ratkaisuiden perusteella eduskunnan perustuslakivaliokunta edellytti lausunnossaan 8.3.2011 kotietsinnän tuomioistuinkontrollia perustuslakikysymyksenä. Laki asiasta tuli voimaan 1.8.2011. Sen sijaan muilta osin esitutkintauudistus tuli voimaan vasta 1.1.2014.

5. Pienenä knoppina on huomattava, että vuoden 2014 alusta alkaen kotietsinnät tarkoittavat vain kotirauhan piiriin tehtäviä etsintöjä. Laissa erotettiin erilliseksi pakkokeinoksi paikanetsintä, joka kohdistuu muihin kuin kotirauhan suojaamiin paikkoihin. Kotietsinnän jälkikontrolli koskee vain kotietsintöjä – ei paikanetsintöjä. Ennen uuden pakkokeinolain voimaantuloa 1.8.2011 – 31.12.2013 välisenä aikana tuomioistuimet tutkivat vaadittaessa myös esim. toimistoihin tai autoihin tehtävien etsintöjen laillisuuden ja niissä noudatetut menettelytavat. Enää se ei ole mahdollista muuten kuin sen arvioimiseksi olisiko paikanetsinnän sijasta tullut suorittaa erityinen kotietsintä (ks. HelHO:2015:19 ja AOA 29.5.2016, 2657/4/14).

2. Oikeustila on tänään muuttunut. Korkein oikeus antoi tänään ratkaisun KKO 2017:40, jossa oli kyseessä paikanetsintä tilitoimiston toimitiloihin. Käräjäoikeus oli jättänyt tutkimatta tilitoimisto A Oy:n hakemuksen tutkia oliko poliisi menetellyt asiassa pakkokeinolain mukaisesti. Käräjäoikeus totesi, että vain pakkokeinolain mukaisen kotietsinnän voi jälkikäteen saattaa tuomioistuimen arvioitavaksi. Kun tapauksessa etsintä oli toteutettu tilitoimistossa, joka ei kuulu pakkokeinolaissa viitatussa rikoslain määrittelysäännöksessä (RL 24:11) kotirauhan piiriin, ei toimistotilan haltijalla ollut oikeutta saada menettelyn lainmukaisuutta arvioiduksi. Kyse oli pakkokeinolain tarkoittamasta paikanetsinnästä.

3. Helsingin hovioikeus tutki asiasta tehdyn valituksen ja antoi edellä jo edellisessä kirjoituksessani mainitun ratkaisun HelHO 2015:19. Siinä hovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden olisi tullut tutkia hakemus siltä osin olisiko asiassa ollut kysymys erityisestä kotietsinnästä. Tästä pakkokeinosta on kyse silloin kun etsinnän kohteeksi on syytä olettaa joutuvan tietoa, josta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentissa tarkoitettu henkilö ei saa todistaa oikeudenkäynnissä tai josta mainitun luvun 24 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitettu henkilö saa kieltäytyä kertomasta ja johon ei tämän lain 7 luvun 3 §:n nojalla saa kohdistaa takavarikkoa tai asiakirjan jäljentämistä. Kyse on käytännössä potilas-, asianajo- ja virkasalaisuuksien sekä lähdesuojan lisäsuojasta esitutkintaviranomaisen pakkokeinoja vastaan.

4. Hovioikeus arvioi voisiko kyse olla tilanteesta, jossa oli syytä olettaa, että etsinnän kohteeksi päätyisi takavarikkokiellossa olevaa aineistoa. Hakija oli asiassa väittänyt, että tilitoimistolla oli ollut asiakkaita, joita se oli avustanut erilaisissa oikeudellisissa asioissa hallintotuomioistuimissa ja viranomaisissa. Etsinnät ja takavarikot olivat kohdistuneet tilitoimiston tiloissa olleisiin tilitoimiston asiakkaiden tietoihin, minkä vuoksi tietojen salassapito oli vaarantunut. Tilitoimiston omistaja ei edellä mainitun säännöksen perusteella olisi saanut todistajana kertoa asiakkaiden tiedoista.

5. Hovioikeus totesi, että tilitoimiston ei pelkästään sen toiminnan luonteen perusteella voida katsoa toimivan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdan tarkoittamana asiamiehenä tai oikeudenkäyntiavustajana, eikä hakija ole myöskään esittänyt seikkoja, joiden perusteella tilitoimistoa voitaisiin sen hallussa pitämien asiakkaidensa tietojen perusteella pitää edellä tarkoitettuna asiamiehenä tai avustajana. Tämän vuoksi erityistä kotietsintää koskevat säännökset eivät tulleet hovioikeuden mielestä sovellettavaksi asiassa. Kysymys on siten ollut paikanetsinnästä.

6. Hovioikeus totesi, että käräjäoikeuden päätöksessä mainituin perustein paikanetsintää ei voitu saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi.

7. Tilitoimisto A Oy sai asiassa valitusluvan. Korkein oikeus totesi, että asiassa on yhtiön valituksen johdosta kysymys siitä, olisiko yhtiön toimitiloissa toimitettuihin etsintöihin pitänyt soveltaa pakkokeinolain 8 luvun erityistä kotietsintää koskevia säännöksiä, joiden mukaan etsintää varten on määrättävä etsintävaltuutettu ja etsinnästä päättää tuomioistuin.

8. Korkein oikeus on omasta aloitteestaan ottanut ensiksi ratkaistavakseen kysymyksen siitä, voidaanko tilitoimiston toimitiloissa suoritetut etsinnät, jotka niiden toimittamista koskevien päätösten mukaan ovat olleet paikanetsintöjä, saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi.

KKO 2017:40

9. Korkein oikeus kiinnitti huomiota Suomen kansallisen lain ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä ilmenevään eroon. Suomessa kotietsinnäksi kutsutaan menettelyä, jossa tunkeudutaan kotirauhan piiriin. Sen sijaan EIT on vakiintuneesti katsonut, että myös yrittäjän toimitilat kuuluvat ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan suojan piiriin. Kysymys on käytännössä siitä onko Suomessa perusteltua tai edes sallittua tehdä ero varsinaisen asuintilan ja toimistotilan välille siten, että perustuslakivaliokunnan edellyttämä jälkikontrolli koskisi vain koteihin tehtyjä etsintöjä.

10. Korkein oikeus totesi seuraavaa:

13. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia kotiinsa kohdistuvaa kunnioitusta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä kodin käsite on laajentunut koskemaan myös liikehuoneistoja ja ammattikäytössä olevia huoneistoja (ks. esim. Niemietz v. Saksa, 13710/88, tuomio 16.12.1992, kohdat 27 – 33; Buck v. Saksa, 41604/98, tuomio 28.4.2005, kohdat 31 – 33; Sallinen ym. v. Suomi, 50882/99, tuomio 27.9.2005, kohdat 70 – 71; Heino v. Suomi, 56720/09, tuomio 15.2.2011, kohta 33; Lindstrand Partners Advokatbyrå AB v. Ruotsi, 18700/09, tuomio 20.12.2016, kohta 83; Posevini v. Bulgaria, 63638/14, tuomio 19.1.2017, kohta 65).

14. Ihmisoikeustuomioistuin on edellä mainitussa asianajotoimistossa toimitettua etsintää koskeneessa ratkaisussa Heino v. Suomi (kohdat 44 – 48) todennut ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan loukkauksen, koska Suomen lainsäädäntö ei sisältänyt riittäviä oikeusturvakeinoja joko ennen etsintää tai sen jälkeen. Ihmisoikeustuomioistuin on myös esimerkiksi edellä mainitussa valokuvastudiossa toimitettua etsintää koskeneessa ratkaisussa Posevini v. Bulgaria (kohdat 83 – 87) katsonut Bulgarian rikkoneen oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin koskevaa ihmisoikeussopimuksen 13 artiklaa, koska Bulgarian lainsäädäntö ei mahdollistanut etsinnän lainmukaisuuden saattamista tuomioistuimen tutkittavaksi.

11. Korkein oikeus totesi pakkokeinolain johtavan ristiriitaan ihmisoikeussopimuksen tulkintakäytännön kanssa, jos säännöstä tulkittaisiin sanamuotonsa mukaisesti niin, että yrityksen toimitiloissa suoritettu etsintä voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi vain silloin, kun kyse on ollut pakkokeinolaissa käytetyn käsitteistön mukaisesta erityisestä kotietsinnästä.

12. Korkein oikeus totesi, että tilitoimiston toimitilat kuuluvat ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa tarkoitetun kodin suojan piiriin. Sen vuoksi yhtiöllä on ollut oikeus saattaa toimitiloissaan suoritettujen etsintöjen lainmukaisuus tuomioistuimen tutkittavaksi riippumatta siitä, onko niitä pakkokeinolaissa käytetyn käsitteistön mukaan pidettävä erityisinä kotietsintöinä vai paikanetsintöinä.

13. Näin arvioituaan korkein oikeus selosti miten etsintä oli tapahtunut ja päätyi siihen, että asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei ollut pääteltävissä, että etsintää suorittaneilla poliisimiehillä olisi ollut etsintää aloitettaessa tai sen aikana syytä olettaa, että etsinnän kohteeksi joutuu laissa tarkoitettua salassapitovelvollisuuden alaista tietoa. Siten etsinnät on voitu toimittaa paikanetsintöinä. Yhtiön väite, jonka mukaan etsinnöissä on menetelty virheellisesti, kun niissä ei ole noudatettu erityistä kotietsintää koskevia menettelysäännöksiä, oli näin ollen perusteeton.

14. Ratkaisu on selkeä ja helppo hyväksyä, kun tuntee sen lainsäädäntöhistorian, josta blogissa nro 38 kirjoitin ja joka edellä on siteerattu. Mutta miksi ihmeessä lainsäätäjä on Suomessa päätynyt tekemään eron kotien ja toimistojen välille, vaikka perustuslakivaliokunta vetosi nimenomaan EIT:n käytäntöön, ja em. ratkaisuun Heino v. Suomi, jossa eroa ei tehdä?

15. Kyseessä taisi olla lainsäätäjän lapsus. Kuten viimeksi kirjoitin lisättiin kotietsinnän jälkikontrolli pakkokeinolakiin vasta eduskuntakäsittelyssä ja nimenomaan sen viimeisinä päivänä kun vaalikausi oli päättymässä ja kiire oli kauhea.

16. Aiemmassa vuoden 1987 pakkokeinolaissa kotietsintä oli yleiskäsite, joka koski myös vaikkapa auton takakonttiin tehtävää tarkastusta. Hallituksen esityksessä uudeksi pakkokeinolaiksi kotietsintä jaettiin kolmeen eri osaan ja ”yleinen kotietsintä” jäi koskemaan vain kotirauhan piiriin tehtäviä etsintöjä. 

17. Kun perustuslakivaliokunta oli katsonut jälkikontrollin puuttumisen olevan perustuslain vastaista, tuli oikeusministeriölle kiire tehdä muutos jo aiempaan pakkokeinolakiin, koska uuden pakkokeinolain oli tarkoitus tulla voimaan vasta parin vuoden kuluttua eduskunnan hyväksymisestä. Ilman pikaista muutosta syntyisi välitila, jonka aikana tuomioistuimilla olisi ollut perustuslaillinen velvollisuus tutkia kotietsintöjen laillisuutta, mutta ei minkäänlaista lainsäädäntöä käsittelyn pohjaksi.

18. Vanhaan pakkokeinolakiin lisättiin säännös ”kotietsinnän” jälkikontrollista. Vaikka kuinka pidettiin kiirettä, ehti väliin tulla joukko langettavia ratkaisuja EIT:stä jälkikontrollin puuttumisen perusteella.

19. Kuten totesin vanhassa laissa ”kotietsintä” koski kaikkiin paikkoihin tehtyjä etsintöjä. Näyttää ilmeiseltä, että lainvalmistelijat eivät muistaneet pilkkoneensa vanhan ”kotietsinnän” kolmeen osaan uudessa laissa ja he tulivat ympänneeksi myös uuteen lakiin säännöksen ”kotietsinnän” jälkikontrollista, joka ei siis uuden lain terminologiassa koskenutkaan kuin kotirauhan piiriin ulottuvia etsintöjä (yleinen kotietsintä) ja takavarikkokiellon alaiseen aineistoon mahdollisesti ulottuvia etsintöjä (erityinen kotietsintä). Paikanetsinnät jäivät sääntelyn ulkopuolelle.

20. Miksi asiaa ei havaittu? Ratkaisevaa lienee se, että siinä vaiheessa kun perustuslakivaliokunta antoi lausuntonsa lakivaliokunnalle, eivät lakivaliokunnan kuulemat asiantuntijat koskaan nähneet niitä pykäliä, jotka oikeusministeriössä oli valmisteltu etsintöjen jälkikontrollin toteuttamiseksi. Ministeriössä valmisteltiin viime hetkillä ennen valtiopäivien päättymistä pykälät ja valiokunta liitti ne mietintöönsä varaamatta ajan puutteen takia asiantuntijoille tilaisuutta kommentoida uusia pykäliä. Toisaalta, kun itsekin olin lakivaliokunnan kuulema asiantuntija, ei ole mitenkään sanottu, että asiaan olisi osattu kiinnittää huomiota. Kotietsinnällä oli tuohon aikaan vakiintunut sisältönsä ja olisi edellytetty melkoista nokkeluutta sen tajuamiseen, että uudessa laissa kotietsinnäksi ei enää kutsutakaan kaikkia etsintöjä ja sen vuoksi ilmausta olisi tullut muuttaa, jotta myös toimistoissa tehtäviin etsintöihin liittyisi jälkikontrolli.

21.Korkeimman oikeuden ratkaisu on siis oikeusohjeensa osalta helposti hyväksyttävä ja se muuttaa selvästi oikeustilaa välittömin vaikutuksin. Se, mikä on yllättävää, on korkeimman oikeuden valmius astua reilu askel lainsäätäjän tontille ja antaa tuoreelle lainsäännökselle selvästi sanamuodon vastainen laajentava tulkinta. Toisena vaihtoehtona olisi ollut asian toteaminen annettavassa ratkaisussa ja sen perusteella tehty esitys (Laki korkeimmasta oikeudesta 4,2 §) valtioneuvostolle lain muuttamiseksi vastaamaan Suomen ihmisoikeusvelvoitteita ja ehkä myös kansallisia perusoikeuksiamme. Huomionarvoista on se, että korkein oikeus mainitsee Finlex-selosteessa sovellettuna lainkohtana EIS 8 artiklan mutta ei vastaavaa Suomen Perustuslain säännöstä.