keskiviikko 4. joulukuuta 2019

178. KKO ei myöntänyt Jari Aarniolle valituslupaa ns. tynnyrijutussa

1. Korkein oikeus (KKO) on myöntänyt tänän julkistetulla päätöksellä numero 2062 (R2019/650)  Seija Kortekallio-Lammelle sekä syyttäjälle rajoitetut valitusluvat hasiksen salakuljetukseen liittyvässä ns. tynnyrijutussa. Jari Aarnion, Mari Romanon ja Keijo Vilhusen valituslupahakemukset hylättiin, joten heidän osaltaan hovioikeuden tuomio jää voimaan.

2. Kortekallio-Lammelle myönnetty valituslupa koskee kysymystä siitä, onko hän syyllistynyt Romanon rikoskumppanina törkeään huumausainerikokseen hovioikeuden selvitetyksi katsomalla menettelyllä ja samalla myös kysymystä rangaistuksen määräämisestä. Muilta osin hänen valituslupahakemuksensa hylättiin.

3. Helsingin hovioikeus oli 27.6.2019 2019 tuominnut Kortekallio-Lammen yhdessä Romanon kanssa tehdystä törkeästä huumausainerikoksesta sekä eräästä toisesta hänen yksin tekemästään huumausainerikoksesta yhteiseen kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

4. Syyttäjälle myönnetty valituslupa koskee Aarnion alaisena toimineelle Mikael Runebergille tuomittavaa rangaistusta ja viraltapanoa. Hovioikeus oli tuominnut Runebergin virkarikoksista sakkorangaistukseen sekä hylännyt syyttäjän viraltapanoa koskevan vaatimuksen.

5. Koska Aarnion, Romanon ja Vilhusen valituslupahakemukset hylättiin, heidän osaltaan hovioikeuden tuomio on lopullinen.
 
6. Helsingin poliisilaitoksen huumerikosyksikön päällikkönä toimineen Aarnion hovioikeus oli katsonut syyllistyneen viiteen törkeään huumausainerikokseen sekä törkeään todistusaineiston vääristelemiseen, oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamiseen ja lukuisiin virkarikoksiin, ja tuomitsi Aarnion 10 vuoden vankeusrangaistukseen.
7. Vilhusen oli hovioikeudessa katsottu syyllistyneen yhdessä Aarnion kanssa kahteen törkeään huumausainerikokseen, joista hänet tuomittiin niin ikään 10 vuoden vankeusrangaistukseen.
Romanon syyksi luettiin hovioikeudessa huumausainerikoksia, joista osa oli törkeitä, ja hänet tuomittiin kolmen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

8. Edellä oleva teksti on KKO:n tänään antamasta tiedotteesta. KKO:n käsitteli valituslupa-asiat 3-jäsenisessä kokoonpanossa, johon kuuluivat oikeusneuvokset Kantor, Littunen ja Tammi-Salminen. Esittelijä asiassa toimi esittelijäneuvos Essi Kinnunen.

torstai 28. marraskuuta 2019

177. Jälleen jatkokäsittelylupaa koskeva KKO:n ratkaisu (KKO 2019:101)

1. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus oli 21.5.2018 tuominnut A:n näpistyksestä sakkorangaistukseen. A oli anastanut X Oy:n omaisuutta myymälästä ottamalla kaksi timanttiporanterää sekä hylsysarjan ja poistumalla myymälästä maksamatta.

2. Käräjäoikeus oli samalla kertaa lukenut B:n ja C:n syyksi yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen (RL 24 luvun 8 §).  B oli julkaissut Facebook-sivustolla videon ja kuvan A:sta myymälässä ja kirjoittanut julkiseen eli kaikkien Facebookin käyttäjien nähtävillä olevaan päivitykseen tekstin, jonka mukaan kuvassa ja videossa esiintyvä henkilö oli unohtanut maksaa asioidessaan liikkeessä ja että tapahtumasta oli tehty rikosilmoitus. C oli jakanut yrityksensä Facebook-sivustolla B:n julkaiseman videon ja kuvan sekä päivityksen tekstin. B ja C olivat siten oikeudettomasti esittäneet A:n yksityiselämästä tiedon, vihjauksen ja kuvan siten, että teko on ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa, kärsimystä ja A:han kohdistuvaa halveksuntaa.

3. Käräjäoikeus jätti kuitenkin syytetyt B:n ja C:n rikoslain 6 luvun 12 §:n 1 ja 3 kohtien nojalla rangaistukseen tuomitsematta otettuaan huomioon B:n ja C:n tekojen vaikuttimet, heidän syyllisyytensä, tekojen vahingollisuuden ja vaarallisuuden sekä A:n huomattavan oman myötävaikutuksen. Käräjäoikeus on sovitellut B:n ja C:n yhteistä vahingonkorvausvelvollisuutta, koska A oli rikollisella toiminnallaan myötävaikuttanut vahingon syntymiseen.

4. A valitti tuomiosta Vaasan hovioikeuteen vaatien B:n ja C:n tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvaustensa korottamista. A katsoi, että perusteita rangaistukseen tuomitsematta jättämiselle ja vahingonkorvauksen sovittelulle ei ollut.

5. Vaasan hovioikeus ei  myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa; päätös 25.9.2018.

6. KKO myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että B ja C tuomitaan rikoksestaan sakkoon ja että B velvoitetaan korvaamaan A:lle loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 3 500 euroa ja C 2 500 euroa taikka vahingonkorvauksia joka tapauksessa korotetaan. A vaati lisäksi, ettei korvausvelvollisuutta määrätä yhteiseksi eikä sitä sovitella.

7. KKO totesi, että A on esittänyt pääasiaratkaisua koskevia muutosvaatimuksia ja pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista asiassa, jossa hovioikeus ei ole myöntänyt jatkokäsittelylupaa. Näin ollen KKO:ssa oli kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa rangaistuksen määräämisen ja tuomittujen vahingonkorvausten osalta. Tämän kysymyksen ratkaisemiseksi suullinen käsittely ei ollut tarpeen.

8. Korkein oikeus katsoi laajasti perustellussa ratkaisussaan, että B:n ja C:n syyksi luetut teot eivät ole sellaisia, että niitä ainakaan selvästi olisi pidettävä rikoslajin normaalitapausta vähäisempinä eikä rangaistuksen tuomitsematta jättämistä vähäisyysperusteella ole asiassa pidettävä ainakaan selvästi oikeana.

9. KKO totesi,  ettei rikos lähtökohtaisesti oikeuta vastaamaan siihen toisella rikoksella. B:n ja varsinkaan C:n teon osalta kysymys ei ole ollut hätävarjeluun tai pakkotilaan verrattavasta, ajallisesti läheisessä yhteydessä A:n tekoon olevasta tilanteesta. Lisäksi oikeuskäytännön perusteella on epäselvää, voidaanko A:n syyksi luettu rikos katsoa sellaiseksi muuksi provokaatioksi tai myötävaikutukseksi, jota lain esitöissä on tarkoitettu.

10. Korkein päätyisi siihen, ettei ole selvää, että käräjäoikeuden ratkaisu jättää B ja C rangaistukseen tuomitsematta on oikea. Ratkaisun oikeellisuutta on tämän vuoksi aihetta epäillä. Hovioikeuden olisi tullut rangaistuksen määräämisen osalta myöntää A:lle jatkokäsittelylupa muutosperusteella. Myöskään käräjäoikeuden ratkaisu vahingonkorvauksen sovittelun osalta ei ole ollut selvästi oikea, jota A:lle olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa myös tältä osin.

11. Näin ollen hovioikeuden olisi tullut myöntää A: le jatkokäsittelylupa oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n  1 momentin 1 kohdassa mainitulla muutosperusteella.

12.  KKO kumosi hovioikeuden päätöksen ja päätti myöntää A:lle jatkokäsittelyluvan. Asia palautettiin Vaasan hovioikeuteen, jonka tuli omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväksi.

13. Täysin selvä tapaus. Tässäkin tapauksessa on syytä epäillä, että hovoikeus on lähinnä vain omaa työtään keventääkseen evännyt A:n hakeman luvan. Vaikka lupa tulisi lain mukaan myöntää jo silloin, kun on on aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta, hovioikeuksilla on taipumus katsoa, että lupa on myönnettävä vain, jos käräjäoikeuden ratkaisu on selkeästi virheellinen. Hovioikeudet siis tulkitsevat lakia selvästi virheellisesti. Tämän mahdollistaa se, ettei hovioikeuksien tarvitse lain mukaan perustella luvan epäävää päätöstään asiallisesti mitenkään. Oikeusvarmuus ja asianosaisen oikeus saada asia tutkituksi asianmukaisella tavalla vaarantuvat merkittävällä tavalla.


tiistai 26. marraskuuta 2019

176. Rikostuomion purkaminen. Salakuljetus. Lääkeaine (KKO 2019:103)

1. Etelä-Karjalan käräjäoikeus on lainvoiman saaneella tuomiollaan 30.7.2015 lukenut A:n syyksi syytekohdassa 1 salakuljetuksen (tekoaika 31.7.2014) ja syytekohdassa 2 huumausainerikoksen (tekoaika 29.8.2014). Käräjäoikeus on syytekohdassa 1 katsonut, että A:n internetistä postin välityksellä itselleen ulkomailta toimitettavaksi tilaama etyylifenidaatti oli lääkeaine, jonka maahantuonti ei lääkelain 19 §:n nojalla ollut sallittua. A oli postin välityksellä sanottua ainetta maahan tuodessaan syyllistynyt salakuljetukseen.

2. Syytekohdassa 2 käräjäoikeus on katsonut, että A oli syyllistynyt huumausainerikokseen kuljetettuaan maahan postin välityksellä etyylifenidaattia, joka oli tuotu maahan sen jälkeen, kun etyylifenidaatti oli 4.8.2014 lukien lisätty valtioneuvoston asetuksen luetteloon huumausaineista.

3. Käräjäoikeus on katsonut, että kummastakin teosta olisi yksittäin tullut tuomita 6 kuukauden vankeusrangaistus, ja tuominnut A:lle yhteisen 8 kuukauden vankeusrangaistuksen. Vankeusrangaistuksen asemesta A:lle on tuomittu 240 tuntia yhdyskuntapalvelua.

4. A on KKO:lle esittämänsä purkuhakemuksen perusteena esittänyt, että etyylifenidaattia ei ennakkopäätöksistä KKO 2016:34 ja KKO 2016:35 ilmenevällä tavalla ole voitu pitää lääkelain 3 §:ssä tarkoitettuna lääkkeenä, minkä vuoksi hän ei ollut voinut syyllistyä salakuljetukseen. Lisäksi hän oli tilannut molemmissa syytekohdissa tarkoitetut aineet vuonna 2014 samaan aikaan viikolla 30, mutta jälkimmäinen tilaus oli viipynyt matkalla ja saapunut 29.8.2014 eli vasta sen jälkeen, kun etyylifenidaatti oli 4.8.2014 lukien luokiteltu huumausaineeksi.

5. KKO katsoi ratkaisuselosteeta ilmenevillä perusteilla, että käräjäoikeudessa tuomitsemishetkellä on ollut selvää, että etyylifenidaatilla ei ole sellaisia välittömiä tai välillisiä hyödyllisiä vaikutuksia ihmisten terveydelle, että sitä olisi perusteltua pitää lääkelain 3 §:n tarkoittamana lääkkeenä. Tämä on sittemmin todettu myös ratkaisussa KKO 2016:35. Tuomiota annettaessa olleen tiedon perusteella tekoaikana voimassa ollut Fimean lääkeluettelopäätös on siten ollut etyylifenidaatin osalta ristiriidassa lääkelain 3 §:n kanssa. Käräjäoikeuden olisi näin ollen tullut jättää lääkeluettelopäätös soveltamatta perustuslain 107 §:n nojalla. Kun etyylifenidaattia ei ole voitu pitää lääkeaineena, syyte salakuljetuksesta olisi pitänyt hylätä.

Ratkaisuseloste KKO 2019:103

6. KKO katsoi näin ollen, että käräjäoikeuden tuomion syyksilukeminen salakuljetusta koskevassa syytekohdassa 1 on perustunut ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Edellytykset tuomion purkamiselle tältä siten täyttyivät.

7. KKO totesi, että virheellinen syyksilukeminen syytekohdassa 1 on vaikuttanut A:n vahingoksi hänelle tuomitun yhteisen vankeusrangaistuksen pituuteen, joten käräjäoikeuden tuomio on purettava myös yhteisen vankeusrangaistuksen osalta.

8. KKO purki käräjäoikeuden tuomion 30.7.2015 salakuljetusta koskevan syytekohdan 1 ja A:lle tuomitun yhteisen vankeusrangaistuksen osalta. Käräjäoikeuden tuomiota oikaistiin siten, että syyte salakuljetuksesta hylättiin ja A tuomittiin käräjäoikeuden syyksilukemasta ja 29.8.2014 tehdystä  huumausainerikoksesta 6 kuukauden vankeusrangaistukseen, minkä asemesta hänelle tuomittiin 180 tuntia yhdyskuntapalvelua.

7. Selvä tapaus, jossa purun edellytykset syytetyn eduksi olivat olemassa. KKO suhtautuu yleensä pidättyvästi virheelliseksi tai vääräksi väitetyn lainsoveltamisen perusteella tehtäviin purkuhakemuksiin, kuten ratkaisun kohdassa 6 nimenomaan todetaan.

8. Mainitussa kohdassa KKO viittasi ennakkopäätökseen 2017:6, jossa purkuhakemuksen tueksi oli vedottu myös siihen, ettei salakuljetuksena syyksi luettujen tekojen kohteina ollut lääkkeitä tai lääkeaineita. KKO totesi päätöksessään  että ristiriita hovioikeuden soveltaman lääkelain 3 §:n sisältämän lääkkeen määritelmän ja lääkedirektiivin välillä oli ilmennyt vasta hovioikeuden tuomion lainvoimaiseksi tulemisen jälkeen annetusta Euroopan unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisusta. KKO katsoi, että kysymys gammabutyrolaktonin lääkeluonteesta oli tuomitsemishetkellä ollut oikeudellisesti tulkinnanvarainen, minkä vuoksi hovioikeuden 19.6.2012 antama tuomio ei ollut perustunut ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.

9. Ratkaisussa on sovellettu perustuslain 107 §:ää, joka estää tuomioistuinta soveltamasta perustuslain tai lain kanssa ristiriidassa olevaa asetuksen tai muun lakia alemmanasteisen säädöksen säännöstä. Tässä tapauksessa Fimean lääkeluettelopäätös oli ristiriidassa lääkelain 3 §:n kanssa.

perjantai 22. marraskuuta 2019

175. Korkeimman oikeuden tuomio Talvivaaran ympäristörikosjutussa (KKO 2019:102)


1. Kahdeksan vuotta sitten vireille tullut  Suomen laajin ympäristörikosasia, jossa on kysymys konkurssiin menneen Talvivaaran kaivoksen jätevesipäästöistä,  sai eilen torstaina päätepisteen Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksenä julkaistun tuomion myötä (KKO 2019:102).

2.  Asiassa on kysymys Talvivaaran kaivostoiminnan käynnistymisen jälkeen kaivoksen jätevedessä ilmenneistä ympäristölle haitallisen korkeista määristä natriumia, sulfaattia ja mangaania. Kyseisten ympäristölle haitallisten aineiden päästöt ovaat olleet jopa satakertaiset yhtiön ympäristölupahakemuksessa ilmoittamiin tietoihin nähden.

3. Kainuun käräjäoikeus, jossa jutun käsittely aloitetiin vuonna 2015,  tuomitsi 13.5.2016 Talvivaara Sotkamo Oy:n toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajna toimneen Pekka Perän  ja yhtiön tuotannonjohtajana toimineen Lassi Lammassaaren ympäristön turmelemisesta (RL 48 luku 1 §). Perän käräjäoikeus tuomitsi 90 ja Lammassaaren 60 päiväsakkoon.

4. Syyttäjät, joita jutussa on ollut kaksi, Pekka Perä ja Lassi Lammassaari valittivat tuomiosta Rovaniemen hovioikeuteen, joka käsitteli asiaa Kainuun käräjäoikeuden tiloissa Kajaanissa pidetyissä istunnoissa.

5. Hovioikeus antoi asiassa tuomion 22.3.2018.  Se kovensi Pekka Perän käräjäoikeudessa saamaa tuomiota ja luki hänen syykseen törkeän ympäristön turmelemisen, Lassi Lammassaaren hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin syyllistyneen ympäristön turmelemiseen. Tekoaika Perän osalta 5.5.206 - 7.4.2013 ja Lammassaaren kohdalla 5.5.2006 - 31.3.2011. Hovioikeus tuomitsi Pekka Perän 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, Lammassaaren osalta hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomitseman 60 päiväsakkoa käsittävän sakkorangaistuksen.

6. Hovioikeuden tuomion perustelujen mukaan Perän osalta ympäristölle ja terveydelle aiheutettu vahinko ja tällaisen vahingon vaara oli ollut erityisen suuri ottaen huomioon vahingon vakavuus, pitkäaikaisuus, laaja ulottuvuus ja muut seikat, ja teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Hovioikeus katsoi, että Perä ja Lammasaari olivat törkeästä huolimattomuudesta päästäneet ympäristöön ainetta ilman laissa edellytettyä lupaa ja lupaehtojen vastaisesti sekä vastoin maaperän pilaamiskieltoa siten, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan ja oli myös aiheuttanut ympäristön pilaantumista ja muuta vastaavaa ympäristön haitallista muuttumista ja vaaraa terveydelle.

7. Hovioikeus tuomitsi myös syksystä 2012 lukien noin seitsemän kuukautta yhtiön toimitusjohtajana toimineen Harri Natusen ympäristön turmelemisesta 100 päiväsakkoon, rikoksen tekoaika 28.9.2012 - 7.4.2013.

8. KKO, jonne Pekka Perä, Lassi Lammassaari ja Harri Natunen valittivat, myönsi loppuvuodesta 2018 Perälle ja Lammassaarelle rajoitetun valitusluvan ympäristön turmelemista koskevan rangaistussäännöksen (RL 48:1 ja 2) tulkinnan osalta. Harri Natuselle KKO ei sitä vastoin myöntänyt valituslupaa. Pekka Perälle KKO myönsi valitusluvan myös hovioikeuden menettelyä eli tarkemmin sanottuna syytesidonnaisuutta (ROL 11:3) koskevasta kysymyksestä.

9. KKO:n on ollut kysymys siitä, täyttyykö ko. rikostunnusmerkistö (RL 48:1) tilanteessa, jossa kaivoksen jätevesipäästöissä on ollut ympäristölle haitallisia aineita huomattavasti enemmän kuin kaivoksen ympäristölupahakemuksessa oli arvioitu, kun itse ympäristöluvassa ei kuitenkaan ole asetettu kyseisille aineille tarkkoja päästörajoja.

10. Juridisesti KKO on näin ollen joutunut ottamaan kantaa rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen (RL 3:1.1) soveltamisalaan ja tulkintaan. Mainitun lainkohdan mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi.

11. KKO on pohtinut laillisuusperiaatteen (nulla poena sine lege -periaatteen) sisältöä ja tulkintaa sekä yleiseltä kanalta että ratkaistavan olevan tapauksen osalta varsin perusteellisesti (päätöskappaleeet 19-31). Tässä ei ole syytä tai tilaa mennä yksityiskohtiin, vaan riittää kun totean, että johtopäätöksenään KKO:n enemmistö (oikeusneuvokset Koponen, Hirvelä ja Engstrand) päätyi katsomaan, että lupaehdon sellainen tulkinta, että se kattaa yhtiön ympäristölupahakemukseen ja yhtiölle myönnetyn luvan kertoelmaosaan kirjatut päästöjä koskevat tiedot, on laillisuusperiaatteen mukainen.

12. Toisin sanoen ympäristölupahakemuksessa esitetyt ja ympäristölupapäätöksen kertoelmaosaan kirjatut päästöjä koskevat tiedot olivat osa ympäristölupaa ja siten ympäristön turmelemisrikoksessa (RL 48:1) tarkoitettuja lupaehtoja. Pekka Perän ja Lassi Lammassaaren rikosoikeudellinen vastuu voitiin enemmistön mukaan siis perustaa siihen, että he ovat päästäneet ympäristöön ainetta lupaehtojen vastaisesti ympäristön turmelemisrikoksessa tarkoitetulla tavalla (päätöskappaleet 26 ja 27). Vähemmistö (oikeusneuvokset Häyhä ja Huovila) oli toisella kannalla.

13. Siitä KKO oli yksimielinen, että useita kymmeniä kertoja lupahakemuksessa ilmoitettua suuremmat päästöt eivät olleet olleet viranomaisen ympäristölupaharkinnan kohteena, joten ympäristöön oli päästetty haitallisia aineita myös ilman lupaa.

14. Summa summarum: Perä ja Lammassaari olivat siten päästäneet haitallista ainetta ympäristöön sekä lupaehtojen vastaisesti että ilman laissa edellytettyä lupaa. KKO ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta Perän ja Lammassaren tekojen syyksilukemisen tai heille tuomittujen rangaistusten osalta.

KKO 2019:102

15. Kuten edellä jo totesin, KKO myönsi Pekka Perälle valitusluvan myös  hovioikeuden menettelyä eli syytesidonnaisuutta koskevasta kysymyksestä. KKO katsoi - tässäkin kohtaa tiukan 3-2 -äänestyksen jälkeen - ettei hovioikeus ollut rikkonut ROL 11 luvun 3 §:ssä säädettyä syytesidonnaisuusnormia eikä siis tuominnut Perää muusta teosta kuin mistä häntä oli syytetty. KKO on perustellut myös tätä kysymystä varsin laajasti ja myös vähemmistön (Häyhä ja Huovila) lausunto sisältää harkinnanarvoisia näkökohtia. Asia on jätetty pois julkisesta selosteesta eli ennakkopäätöksestä, luultavasti osin sen takia, että ratkaisuselosteesta olisi tullut nyt julkaistua versiota vielä paljon pidempi, mikä olisi voinut hankaloittaa selvyyden saamista itse pääkysymyksestä.

16. Itse pidän KKO:n enemmistön laillisuusperiaatteen tulkinnasta omaksumaa kantaa perusteltuna, vaikka myönnän, että myös KKO:n vähemmistö on esittänyt asiasta huomionarvoisia näkökohtia.  Sama koskee enemmistön syytesidonnaisuudesta omaksumaa tulkintaa, vähemmistön eriävässä mielipiteessä näyttäisi olevan kyse aika paljon ns. hiustenhalkomisesta.

17. Pitkä rikosprosessi Kainuussa ja Perä-Pohjolassa on nyt saatu päätökseen. Loppukaneettina totean, että tuomitut rangaistukset ovat sangen vahingollisiin ja pitkään jatkuneisiin tekoihin nähden hyvin lieviä. Törkeästä ympäristön turmeleemisesta laki (RL 48:2) säätää rangaistukseksi vankeutta vähintään 4 kuukautta ja enintään 6 vuotta; Pekka Perä tuomittiin lähes minimirangaistukseen eli 6 kuukaudeksi vankeuteen. Perusmuotoisesta ympäristön turmelemisesta voidaan lain (RL 48:1) mukaan tuomita sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta vankeutta; Lammassaarelle lätkäistiin rangaistukseksi 60 päiväsakkoa.

18. Onko kaikki nyt Sotkamossa ja Kainuussa hyvin? Ei suinkaan, vielä muuta! Kainuulaiset odottavat yhä kaivoksen jätevesipäästöistä aiheutuneiden mittavien vahinkojen korvaamista. Vuosikausia kestänyt rikosprosessi on jarruttanut yksityisten ihmisten vahingonkorvausvaatimusten käsittelyä, sillä ne erotettiin rikosprosessin alkaessa omaksi asiakseen. Kainuun käräjäoikeudessa on vireillä lähes sata korvausvaatimusta, joita on esitetty mm. vesialueiden ja kiinteistöjen arvon alenemisesta ja matkailutulojen menetyksestä.




perjantai 18. lokakuuta 2019

174. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus sai uuden laamannin

1. Tasavallan presidentti nimitti tänään Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden laamanniksi käräjätuomari Ilkka Lahtisen ajalle 1.11.2019 – 31.10.2026. Onnittelut!

2. Ilkka Lahtinen on Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden käräjätuomari ja osaston johtaja. Aikaisemmin hän on toiminut mm. Espoon käräjäoikeuden määräaikaisena laamannina, esittelijäneuvoksena KKO:ssa, hovioikeudenneuvoksena Helsingin HO:ssa sekä markkinaoikeustuomarina ja hallintopäällikkönä markkinaoikeudessa.

3. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden päällikön virka tuli auki laamanni Klaus Ekelundin jäätyä eläkkeelle.

4. En tunne Ilkka Lahtista, mutta tiedän, että hän on toiminut mm. KKO:n ma. esittelijäneuvoksena. Muistelen, että eräässä Fixlexissä julkaistussa KKO:n ratkaisussa, siis ennakkopäätöksessä (prejudikaatissa), hän olisi esittelijän mietinnössään viitannut minun jossakin esittämääni kannanottoon. Ajatelin silloin, että onpa peijakkaan rohkea tyyppi, kun uskaltaa KKO:ssa viitata minuun, Virolaiseen!

5. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on asukasluvaltaan maan suurimpia alioikeuksia Helsingin käräjäoikeuden jälkeen. Siihen kuuluvien kuntien asukasluku lienee  n. 470 000 ja kasvaa koko ajan aika voimakkaasti, koska jo Espoon väkiluku lisäänty vuosittain n. 4 000 asukkaalla. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus, johon kuuluivat mm. Lohja, Raasepori, Hanko ja Karkkila, sekä Espoon käräjäoikeus (Espoo ja Kirkkonummi) yhdistyivät 1.1.2019 uudeksi Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudeksi. Käräjiä istutaan Espoon lisäksi Raaseporissa ja Lohjalla, mutta rakenteilla olevan käräjäoikeuden uuden toimitalon valmistuttua näistä sivuistuntopaikoista tullaan ilmmeisesti luopumaan.

6. Länsi-uudenmaan käräjäoikeuden ja Espoon käräjäoikeuden yhteinen tomintakertomus vuodelta 2018 löytyy netistä. Uuden laamannin olisi syytä  kohentaa toimintakertomusten laatua. Kertomuksessa olevan kaaviokuvan mukaan käräjäoikeudessa on viisi osastoa: insolvenssi,- perhe-, rikos-, pika- ja hallinto-osastot. Mutta riita-asiain osasto puutuuu kaaviosta kokonaan, mitä ihmettelin kovasti. Pikaosasto käsitellee summaarisia velkomusasioita eli käytännössä perintäasioita, joiden oikea paikka olisi tietenkin ulosottoviranomainen. Mutta minkäs teet, kun OM, KKO ja Eduskunta ovat suuressa viisaudessaan päättäneet, että nuo selvät ja riidattomat perintäasiat pitää yhä edelleen kierrättää käräjäoikeuden kautta.

7. Länsi-uudenmaan käräjäoikeuduen netissä (kotisivulla) olevia tietoja olisi syytä täydentää ja listä rutkasti. Nyt sieltä ei ilmene edes sitä, kuinka monta tuomaria käräjäoikeudessa on tai mikä on kansliahenkilökunnan lukumäärä. Samoja puutteita esiintyy toki kaikkien muidenkin käräjäoikeuksien nettisivuilla ja yleensä tiedottamisessa. Siinä olisi todella paljon kehittämisen varaa. Mediatuomarijärjestelmästä vuohotetaan nyt paljon, mutta todellisuudessa se on vain trendikäs muoti-ilmiö, jolla tuskin saadaan mitään kunnon parannusta aikaan.

torstai 17. lokakuuta 2019

173. Rikostuomion puutteelliset perustelut johtivat jutun palauttamiseen (I-SHO 2019:3)


1. Muutama päivä sitten kommentoin tässä blogissa korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) 11.10. antamaa päätöstä (KHO 2019:128), joka koski saamelaiskäräjien hallituksen päätöksestä tehtyä valitusta. KHO palautti asian takaisin ko. hallitukselle, koska päätöstä ei ollut perusteltu asianmukaisella tavalla siten kuin hallintolain 44 §:ssä edellytetään. KHO viittasi myös perustuslain 21 §:n 2 momentin säännökseen, josta ilmenee, että oikeus saada viranomaiselta ja tuomioistuimelta perusteltu päätös, on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja koko oikeusvaltion kulmakiviä.

Blogikirjoitus n:ro 171/14.10.2019

2. Totesin em. blogikirjoituksessa, että tuomion puutteelliset perustelut ovat olleet riesa myös yleisissä tuomioistuimissa. Tämä koskee etenkin rikosjuttujen perusteluja ja varsinkin kiistetyissä tapauksissa näyttökysymyksen ja näytön riittävyyden arvioinnin perusteluja. Tähän eräs kommentoija vastasi, että lausumani ei enää pidä paikkansa, sillä nykyisin tuomioistuimet perustelevat näyttökyysmykset riittävän hyvin.

3. Eräs toinen kommenttaarri oli toista mieltä ja viittasi Itä-Suomen hovoikeuden hiljattain antamaan Finlexissä julkaistuun päätökseen, joka koskee nimenomaan rikostuomion puutteellisia perusteluja. Ja toden totta, I-SHO on antanut äskettäin eli 4. kesäkuuta tän än vuonna sanotunlaisen päätöksen (2019:3). Sitä on syytä tarkastella tässä hieman lähemmin.

4. Otan tähän  hovioikeuden ratkaisut perustelut sellaisenaan ja kirjoitan sitten muutaman täydentävän havainnon.

5. Hovioikeus lausui ratkaisunsa perusteluissa näin:

Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta kohdassa 1 pahoinpitelystä ja kohdassa 2 vahingonteosta. A on vastannut syytteisiin ja korvausvaatimuksiin valituksestaan ilmenevin tavoin. Asiassa on esitetty kirjallisina todisteina valokuvia asianomistajan vammoista ja rikkoutuneesta puhelimesta sekä lääkärinlausunto vammoista. Asianomistajaa ja vastaajaa on kuultu henkilökohtaisesti.

Kohdan 1 osalta käräjäoikeus on todennut syytteen pahoinpitelystä tulleen näytetyksi asianomistajan yksityiskohtaisella ja uskottavan tuntuisella kertomuksella, jota vammoista esitetyt valokuvat ja lääkärinlausunto tukevat. Käräjäoikeus on katsonut, että valokuvat ja lääkärinlausunto osoittavat, ettei väkivalta ole voinut olla vastaajan väittämän mukaista. Kohdan 2 vahingonteon syyksilukemista eikä korvausvelvollisuutta ole perusteltu lainkaan. Asianomistajan kertomuksen sisältöä ei ole kirjattu perusteluihin kummankaan syytekohdan osalta eikä se, mitä vastaaja on kertonut, tai miten sitä on arvioitu, ilmene myöskään tuomiosta, vaikka myös vastaajan kertomus on ilmoitettu otetun vastaan henkilötodisteluna. Käräjäoikeus on tuominnut A:lle 3 kuukautta vankeutta ja velvoittanut A:n maksamaan asianomistajalle vahingonkorvausta molemmissa kohdissa.

Tuomion perustelemisvelvollisuus

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 4 §:n 2 momentin mukaan tuomio on perusteltava. Perusteluista on ilmettävä, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu. Perusteluissa on myös selostettava, millä perusteella riitainen seikka on tullut näytetyksi tai jäänyt näyttämättä. Oikeudenkäymiskaaressa on vastaava säännös riita-asioiden osalta.

Kuten selostetusta säännöksestäkin ilmenee, kertomuksia eikä muuta todistelua tarvitse eikä pidäkään selostaa enemmälti kuin sen, mikä on näytön arvioinnin oikeellisuuden osoittamiseksi välttämätöntä. Tosiseikastoltaan epäselvissäkin tapauksissa tuomiossa on tärkeintä näytön arviointi, josta ilmenee suoraan ja pääsääntöisesti ilman edelläkäyvää todistelun selostamista, millaiset johtopäätökset tuomioistuin on esitetyn näytön oikeudellisesti merkityksellisistä seikoista tehnyt ja miten se on niiden muodostamaa kokonaisuutta arvioinut.

Kertomuksen uskottavuus tarkoittaa siinä kerrotun havainnon tai kokemuksen oikeellisuutta. Tällöin tuomioistuimen on otettava kantaa, sisältyykö kerrontaan, havaintoon tai kokemukseen niitä kyseenalaistavia virhelähteitä vai ei, sekä, onko uskottavaksi todetun havainnon tai kokemuksen olemassaololle mahdollisia muita selityksiä kuin se, että vastaaja on syyllistynyt hänen syykseen väitettyyn tekoon. Tuomio on perusteltava niin yksityiskohtaisesti kuin asian merkitys ja riitaisuus vaativat.

Nyt kysymyksessä olevassa tuomiossa kohdassa 1 osin kiistetyn ja tekotavaltaan suhteellisen vakavan pahoinpitelyn osalta näyttönä on esitetty osapuolten ilmeisesti ristiriitaiset kertomukset tapahtumista. Toisen osapuolen kertomuksen toteaminen yksityiskohtaiseksi ja uskottavan tuntuiseksi ei kuitenkaan ole näytön arviointina riittävää, kun näyttönä on esitetty myös vastapuolen edellisen kanssa ristiriidassa oleva kertomus. Tällöin tuomioistuimen on näytön arvioinnissaan yksilöitävä, mitkä yksityiskohdat kertomuksissa ja muussa todistelussa osoittavat tuomioistuimen käsityksen toisen kertomuksen uskottavuudesta ja toisen epäuskottavuudesta oikeaksi tarvitsematta kuitenkaan selostaa kertomuksia tai muuta todistelua enemmälti.

Vastaajan korvausvelvollisuutta kohdassa 1 ja seuraamusta koskevat perustelut täyttävät tuomiossa laissa säädetyt vaatimukset.

Kohdan 2 osalta näyttönä on myös esitetty samojen osapuolten ilmeisesti ristiriitaiset kertomukset tapahtumista. Ratkaisua ei ole tässä kohdassa perusteltu lainkaan, vaikka vahingon aiheuttaminen ja vahingonteon tunnusmerkistön täyttyminen on kiistetty, ja väitetty teko on tuomiolauselmassa luettu vastaajan syyksi sekä velvoitettu tämä korvaamaan asianomistajalle aiheutunut vahinko.

Hovioikeus katsoo, että käräjäoikeuden tuomion perusteluista ei kohdassa 1 teon osittainen kiistäminen sekä todistusaineiston ja teon laatu ja tuomittu ehdoton vankeusrangaistus huomioon ottaen riittävästi ilmene, mihin seikkoihin ja minkälaiseen henkilötodistelun arviointiin ja päättelyyn ratkaisu perustuu. Kohdassa 2 tuomion perusteluista olisi kiistämisen perusteisiin nähden ilmettävä näyttöratkaisun perustelun lisäksi erityisesti se, millaiseen oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu. Käräjäoikeuden tuomion perustelut eivät täytä kummankaan kohdan osalta oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 4 §:n vaatimuksia tuomion perustelemisesta.

Perusteluvelvollisuuden yhtenä tehtävänä on varmistaa se, että varsinainen ratkaisuharkinta on tullut huolellisesti suoritetuksi. Tätä kautta perusteluvelvollisuuden laiminlyönti saa merkitystä myös oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan oikeudenkäyntivirheen kannalta. Lisäksi tuomion perusteluilla on merkitystä asian asianosaiselle tämän hakiessa muutosta käräjäoikeuden tuomioon. Puutteellisesti perusteltu tuomio ei anna valittajille mahdollisuutta kyseenalaistaa tuomioistuimen tekemiä päätelmiä eikä arvioida sitä, mihin seikkoihin heidän tulisi kiinnittää huomiota valituskirjelmissään. Asianmukaisten perustelujen puuttumisen johdosta myöskään hovioikeus ei voi arvioida käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta, mikä on välttämätöntä valituksen käsittelyn valmistelemiseksi.

Edellä mainitut näkökohdat huomioon ottaen hovioikeus pitää tässä tapauksessa tuomion perusteluja niin puutteellisina, ettei niiden korjaaminen hovioikeuden toimesta ole soveliasta. Asia on näin ollen palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan muutoin paitsi asianosaisten avustajille käräjäoikeudessa valtion varoista maksettujen palkkioiden osalta ja asianomistajalle käräjäoikeudessa valtion varoista maksetun todistelukustannusten korvauksen osalta. Asia palautetaan Päijät-Hämeen käräjäoikeuteen.

Käräjäoikeuden on palautuspäätöksen saatua lainvoiman viipymättä omasta aloitteestaan otettava asia hovioikeuden asiakirjavihkon pohjalta uudelleen käsiteltäväkseen ja annettava sen jälkeen oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 4 §:ssä säädetyt vaatimukset täyttävä uusi tuomio, johon sisältyy myös lausunto rangaistuksesta, korvausvelvollisuudesta, rikosuhrimaksusta, todistelukustannuksista sekä asianosaisten oikeudenkäyntikuluista aikaisemmassa käräjäoikeuden käsittelyssä ja asianosaisten oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa. Asianosaisten suostumuksella asia voidaan ottaa uudelleen käsiteltäväksi jo ennen tämän päätöksen lainvoimaiseksi tuloa.

6. On huomattava, ettei hoivoikeus suinkaan palauttanut juttua käräjäoikeuteen alusta lähtien uudelleen käsiteltäväksi, vaan ainoastaan uuden ja asianmukaisesti perustellun  tuomion antamista varten  Tätä olen yrittänyt aina teroittaa, jos tuomareiden kanssa on syntynyt epäselvyyttää siitä, mitä palautuspäätös tällaisessa tapauksessa  itse asiassa merkitsee. Hovioikeus on jaoston puheenjohtajansa, OTT Aki Rasilaisen johdolla toiminut juuri näin.

7. Hovioikeuden ratkaisu perusteltu myös sikäli, että se ei ole ryhtynyt itse korjaamaan käräjäoikeuden tuomion puutteellisia perusteluja, vaan on kumonnut tuomion ja palauttanut asian käräjäoikeuteen. Tämä on omiaan korostamaan perusteluvelvollisuuden tärkeyttä ja johtamaan osaltaan siihen, että hovioikeuspiirin käräjäoikeudet ottavat asiasta opikseen ja kiinnittävät vastaisuudessa entistä enemmän huomiota asianmukaisten perustelujen merkitykseen.

8. Yleisten tuomioistuinten puolella tunnetaan vanhastaan ilmiö, jonka mukaan ratkaisun perustelut on saatettu kuitata varsin yleisluontoisilla perusteluilla, jossa lähinnä vain siteerataan sovellettavien lainkohtien sisältöä. Normiperustelut eli lain soveltamista koskevat perustelut voivat olla niukkoja ja mitäänsanotomattomia "on katsottava" -tyyppisiä perusteluja, joissa ei ole pohdintaa juuri nimeksikään. Perustelut sisältävät runsaasti legaalista,  teknistä ja byrokraattista kieltä ja formaalisia agumenttja, joissa todellakin tyydytään lähinnä toistamaan sovellettujen lainsäännösten sanamuotoja ja sivuutetaan konkretia eli tapaus- ja yksilökohtaiset argumentit.

9. Aikaisemmin tuomioistuimet, laidasta laitaan, laiminlöivät etenkin rikosjutuissa myös näytön arvioinnin perustelemisen kokonaan. Langettava tuomion näytön perustelut sivuutetiin kiistetyissä tapauksissa toteamuksella, että "tuomioistuin katsoo selvitetyksi, että syytetty on syyllistynyt syytteessä mainituun tekoon".

10. KKO alkoi kiinnittää tähän epälohtaan huomiota vasta 1970 -luvulla. Ensimmäisiä tapauksia tässä suhteessa olivat ennakkopäätökset KKO 1971 II 66, KKO 1973 II 49 - toimin tässä asiassa muuten  KKO:n esittelijänä - ja KKO 1975 II 86. Näissä tapauksissa KKO ei vielä "raskinut" palauttaa asiaa hovioikeuteen, joka oli jättänyt näyttökysymyksen perustelematta, vaan "kiltisti" korjasti sanotun puutteen perustelemalla itse syypääksi julistavan tuomion. Itse ehdotin ratkaisun KKO 1973 II 49 mietinnössäni, että KKO olisi kyseisen virheen takia palauttanut jutun hovioikeuteen; ehdotusta pidettiin kuitenkin liian radikaalina, joten sitä ei hyväksytty.

11. Vasta 1980 -luvulla KKO otti käyttöönsä järeämmän aseen perustelemisvelvollisuuden tehostamiseksi eli juuri jutun palauttamisen. Ennakkopäätöksessä KKO 1980 II 107, joka koski velkomusasiaa, KKO palautti jutun, koska alemmat oikeudet eivät olleet perusteluissaan a) kertoneet niitä oikeustosiseikkoja, joihin tuomio oli perustunut, eivätkä b) myöskään ilmoittaneet, millä perusteella kanne oli katsottu näytetyksi.

12. Vihdoin myös rikojuttujen osalta näyttökysymyksen perustelematta jättäminen johti jutun palauttamiseen KKO:sta hovioikeuteen. Ensimmäinen tällainen ratkaisu on KKO 1984 II 114, jossa todetaan, että syytetyn kiistäessä varkautta koskevan syytteen hovioikeuden olisi tullut ilmoittaa perusteluissaan ne syyt, joilla se on tullut siihen tulokseen, että syytetty oli menetellyt syytteessä kerrotuin tavoin. Muita vastaavanlaisia ratkaisuja ovat esim. KKO 1994:107 ja KKO 1995:12.

13. Ks. laajemmin tuomion perustelemisesta Virolainen - Martikainen, Pro & contra. Tuomion perustelemisen keskeisiä kysymyksiä (2003) ja Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010. Erityisesti jutun palauttamisesta puuttelisten perustelujen takia, ks. mt 2003 s. 263 ja mt. 2010 s. 525-536.


keskiviikko 16. lokakuuta 2019

172. KKO: Syyttäjille ei valituslupaa Talvivaaran tiedottamisrikosasiassa

                                      Melkein tyytyväinen mies tuomioon

1. Korkein oikeus (KKO) ilmoitti eilen 15.10., ettei se ole myöntänyt syyttäjien hakemaa valituslupaa Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n (nykyisin Ahtium Oyj:n konkurssipesä) johtotehtävissä toimineita henkilöitä vastaan ajetussa rikosasiassa.

2. Jutussa oli kysymys arvopaperimarkkinoita koskevista tiedottamisrikoksista sekä sisäpiirintiedon väärinkäytöistä. Kun lupahakemus evättiin, Helsingin hovioikeuden asiassa 28.3.2019 antama tuomio jäi pysyväksi.

3. Laajaa juttua, jota ajoi kolme syyttäjää, käsiteltiin aluksi Helsingin käräjäoikeudessa.  Jutussa oli neljä syytettyä, joista tunnetuimmat ovat yhtiön hallituksen jäsenenä ja osan aikaa toimitusjohtajana toiminut Pekka Perä ja aluksi yhtiön tuotantojohtajana ja myöhemmin strategisten hankkeiden johtajana toiminut Lassi Lammassaari. 

4. Käräjäoikeus käsitteli jutun kolmen tuomarin kokoonpanossa ja antoi yksimielisen tuomion 2.6.2017. Käräjäoikeus katsoi yhtiön hallituksen jäsenenä ja osan aikaa toimitusjohtajana toimineen Pekka Perän syyllistyneen kolmeen arvopaperimarkkinoita koskevaan tiedottamisrikokseen, joista yhteen hänen katsottiin syyllistyneen yhdessä yhtiön hallituksen jäsenenä sekä talous-ja rahoitusjohtajana toimineen Saila Miettinen-Lähteen kanssa ja yhteen yhtiön toimitusjohtajana noin puolen vuoden ajan toimineen Harri Natusen kanssa. Lisäksi käräjäoikeus katsoi aluksi tuotantojohtajana ja myöhemminja strategisten hankkeiden johtajana toimineen Lassi Lammassaaren syyllistyneen viiteen sisäpiirintiedon väärinkäyttöön. Osa syytteistä hylättiin.

5. Käräjäoikeus tuomitsi Pekka Perän 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja noin 9 000 euron oheissakkoon sekä Saila Miettinen-Lähteen ja Harri Natusen sakkorangaistuksiin. Lassi Lammassaari tuomittiin 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja noin 3 000 euron suuruiseen oheissakkoon. Valtiolle Lammassaari tuomittiin menettämään rikoksella saatuna hyötyä noin 50 000 euroa. Käräjäoikeus tuomitsi yhtiön  55 000 euron suuruiseen yhteisösakkoon. 

6. Syyttäjät ja kaikki vastaajat valittivat käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen.  Syyttäjät vaativat valituksessaan Pekka Perälle 2 v 2 kk ehdotonta vankeusrangaistusta.

7. Helsingin hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota merkittävällä tavalla. Se hylkäsi Miettinen-Lähdettä ja Natusta koskevat syytteet kaikilta osin. Hovioikeus katsoi Pekka Perän syyllistyneen vain yhteen arvopaperimarkkinoita koskevaan tiedottamisrikokseen. Hovioikeus katsoi, että Perä oli yhtiön hallituksen jäsenenä ja toimitusjohtajana kesällä 2013 aiheettomasti viivytellyt yhtiön nikkelin vuosituotantoennustetta koskeneen pörssitiedotteen antamisessa.

8. Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota selkeästi myös Lassi Lammassaaren osalta siten, että hänen katsottiin syyllistyneen sisäpiirintiedon väärinkäyttöön vain kahdessa syytekohdassa. Hovioikeus katsoi, että Lammassaari oli luovuttaessaan yhtiön osakkeita hankkinut itselleen taloudellista hyötyä käyttämällä hyväkseen yhtiön tuotantoon liittyviä sisäpiirintietoja. 

9. Hovioikeus tuomitsi Perän ja Lammassaaren ehdollisen vankeusrangaistuksen asemesta sakkorangaistukseen. Pekka Perä tuomittiin 40:een 6 euron suuruiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 240 euroa; päiväsakon rahamäärä on minimi, sillä hovioikeuden mukaan Perä on vailla tuloja.  Lassi Lammasaaren hovioikeus kahdesta sisäpiiririkoksesta 70:een  50 euron suuruiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 3 500 euroa. Hovioikeus tuomitsi Lammassaaren  menettämään valtiolle rikoksella saatuna hyötynä 5 5000 euroa. Hovioikeus alensi yhtiölle määrätyn yhteisösakon 20 000 euroon.

10. Hovioikeus toimitti jutussa pääkäsittelyn 22.10. - 20.12.2018 välisenä aikana. Hovioikeus ratkaisi jutun kokoonpanossa, johon kuuluivat hovioikeudenneuvokset Tapio Vanamo, joka toimi puheenjohtajana, ja Marja-Leena Honkanen sekä asessori  Kristian Sjöblom. Vanamo on toiminut aiemmin parikymmentä vuotta asianajajana. 

11. Eri mieltä ratkaisusta ollut Marja-Leena Honkanen jätti ratkaisuun 20 sivua käsittävän ja laajasti  perustellun eriävän mielipiteen. Hän luki vastaajien syyksi valtaosan syytteissä mainituista sisäpiiri- ja tiedottamisrikoksista.

12. Vastaajien oikeudenkäyntikuluvaatimukset olivat käräjä- ja hovioikeudessa mittavat. Pekka Perän avustajana toimi kaksi asianajajaja. Perä vaati, että valtio korvaisi hänen kulunsa hieman yli 1 miljoonalla eurolla.  ROL 9 luvun 1 §:n 2 momentista johtuu, että valtiota ei voida velvoittaa  korvaaman syytetyn oikeudenkäyntikuluja,  jos osa syytteistä hyväksytään ja osa hylätään.  Kulukokorvausta voidaan kuitenkin suorittaa, jos pääsyyte hylätään, mutta vastaaja tuomitaan rangaistukseen toisesta rikoksesta, joka on vähäisempi. Vm. sääntö sopi tähän asiaan Pekka Perän ja Lassi Lammassaaren kannalta kuin "nyrkki silmään", kuten vanha sanonta kuuluu. Kun Perän syyksi luettiin hovioikeudessa vain yksi ja Lammassaaren kaksi rikosta, valtio saatiin näppärästi korvausvelvolliseksi.

13. Hovioikeus velvoitti valtion korvaamaan Perän Perän oikeudenkäyntikulut yhteensä 700 000 eurolla, Lammassaaren kulut 150 000 eurolla, Natusen juttukulut 260 000 eurolla ja Miettinen-Lähteen oikeudenkäyntikulut  450 000 eurolla; kahden viimeksi mainitun vastaajan osalta syytteet  siis hylätiin hovioikeudessa kokonaan. Yhteensä valtio joutui siten korvaamaan vastaajien oikeudenkäuntikuluja käräjä-ja hovioikeuskäsittelyn osalta 1 560 000 eurolla.

14. Pekka Perän toisena asianajajana jutussa toiminut  Petteri Satomaa kertoi medialle hovioikeuden tuomion jälkeen, että "Perä on melkein tyytyväinen päätökseen". Sietää ollakin, kun käräjäoikeuden miehelle tuomitsema vankeusrangaistus muuttui hovioikeudessa pikku sakoksi ja valtio velvoitettiin korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 700 000 eurolla. On miehellä nyt siis rahaa, jolla maksaa 240 euron sakkonsa.

15. Syyttäjätrio oli luonnollisesti pettynyt jutun hovioikeudessa saamaan käänteeseen ja haki valitulupaa korkeimmalta oikeudelta. Kun hovoikeuden tuomio on annettu  28. maaliskuuta, tuli valituslupaa hakea ja valituskirjelmä toimittaa korkeimmlle oikduelle 23. toukokuuta.

16. KKO ratkaisi valituslupahakemuksen kohtalon kesäaika sekä jutun laajuus huomioon ottaen keskimääräistä ripeämmin. Lupahakemus käsiteltiin kahden jäsenen kokoopanossa, johon kuuluivat oikeusneuvokset Jukka Sippo ja Timo Ojala. Jälkimmäinen, joka nimitettiin KKO:n jäseneksi Helsingin hovioikeuden neuvoksen virasta, aloitti työnsä KKO:ssa vastikään eli 1. syyskuuta. Asian esittelijänä toimi ma. oikeussihteeri Jussi Virtanen.

17. KKO:n kokoonpano harkitsi oikeaksi hylätä syyttäjien valituslupahakemukset, joka tapahtui siis viralllisesti eilen 15.10. annetulla päätöksellä. Kuten hyvin tiedämme, KKO ei perustele mitenkään valituslupapäätöksiään, joten ratkaisun sisältö oli tässäkin tapauksessa varsin lakononinen: Valituslupaa ei myönnetä.

18. KKO ei siten löytänyt valitisluvan myöntämiselle OK 30 luvun 3 §:ssä mainittuja perusteita. Valittajia olisi toki varmaan kiinnostanut tietää, miksi eli millä konkreettisilla syillä ja perusteilla asiassa ei ollut syytä myöntää valituslupaa esimerkiksi prejudikaattiperustella. Tästähän tuomioistuimen perusteluvelvollisuudessa on kysymys, joten ei riitä, että KKO vain viittaisi OK 30 luuvn 3 §:n 1 momentin säännöksiin.  Siksi se ei näin tekeekään, ts. KKO  ei viittaa mihinkään, ei lakiin eikä konkreettisiin asiasyihin. Meidän pitää vain sokeasti ja ilman minkäänlaisia perusteluja luottaa siihen, että KKO tekee oikean ratkaisun.

19.  Talvivaaran jutussa olisi minusta toki ollut päteviä syitä valitusluvan myöntämiseen ja ennakkopäätöksen antamiseen. En ryhdy pohtimaan nyt asiaa rikosoikeuden soveltamisen kannalta, vaan totean, että kyseinen asia on ollut juridisesti epäselvä sekä sisäpiiritiedon väärinkäytön että  tiedottamisrikoksen osalta. Tätä osottaa se, että Helsingin käräjäoikeudessa kolme tuomaria päätyi molempien rikosten osalta pääosin erilaiseen lopputulokseen kuin hovioikeus, tarkemmin sanottuna hovioikeuden kaksi tuomaria. Hovioikeuden tuomio ei nimittäin ollut yksimielinen, sillä sen yksi jäsen joka on varsin kokenut tuomari,  jätti ratkaisuun laajan ja todella hyvin perustellun eriävän mielipiteen, jossa hän pääosin tuli samalle kannalle, johon käräjäoikeus oli päätynyt.

20. Korkein oikeus valitsee itse jutut ja asiat, joissa se myöntää valitusluvan ja ottaa tutkittavakseen. Tiedämme käytännöstä, että vuosittain KKO:n myöntämien valituslupien määrää noudattelee melko vakiintuneesti epävirallista kiintiötä, jonka suuruus on n. 130-140 tapausta. KKO:n tutkittavakseen ottamien asioiden joukkoon mahtuu kaikenlaisia asioita laidasta laitaan. Myös yllättävän selviä ja lmelko yksinkertaisia asioita tai kysymyksisä kelpuutetaan mukaan eli jatkoon. Tämä on inhimillisesti katsoen sinänsä ymmärrettävää, sillä selviä ja suhteellisen helppoja asioita on miellyttävämpi ratkaista kuin laajoja ja vaikeita. Epävirallisesta lupakiintiöstä johtuen valituslupahakemuksia joudutaan  - niin ikävää kuin se valituslupaa hakevien ihmisten ja yritysten kannalta onkin -  tällöin epäämään laajoissa ja keskitasoa hieman mutkikkaammissa ja ennakkopäätöstä todella kaipaavissa asioissa. Nyt esillä oleva Talvivaara-yhtiön johtajia koskeva rikosjuttu kuuluu tähän ryhmään.

21. KKO on myöntänyt viime aikoina valituslupia ja ratkaissut asioita, jotka koskevat esimerkiksi sitä, oliko tyytymättömyyden ilmoittamiselle säädetty määräaika palautettavissa asianosaiselle (KKO 2019:85) ja tai oliko sähköpostitse hovioikeudelle tehty valitus saapunut määräajassa perille (KKO 2019:86). Sinänsä tärkeitä asioita, vaikkei niiden osalta ole käytännössä juuri ongelmia esiintynyt. Tuntuu odolta, että tuollaisissa simppeleissä asioissa kyllä myönnetään valituslupa, mutta se evätään taloudellisesti merkittävässä rikosasiassa, jonka osalta oikeuskäytäntö näyttää olevan varsin epäyhtenäinen.

22. KKO:n ko. valitusluparatkaisusta tulee väistämättä mieleen erään toisen isokenkäisen eli Vantaan kaupungin entisen kaupunginjohtajan Jukka Peltomäen korruptiorikostuomio. Myös se kuivui kaikkien yllätykseksi kokoon hovioikeudessa, samassa hovioikeudessa siis kuin Pekka Perän ja kumppaneidenkin sisäpiirijuttukin. Vantaan käräjäoikeus oli tuominnut Peltomän törkeästä lahjuksen ottamisesta 2,5 vuodeksi ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Mutta Helsingin hoviokeus oli toista mieltä, sillä se katsoi Peltomäen syyllistyneen ainoastaan lahjusrikkomukseen, josta hänelle annettiin
lievä sakkorangaistus. Syyttäjät hakivat myös Peltomäen jutussa valituslupaa, mutta KKO päätti reilu kuukausi sitten 10. 9., ettei valitusliupa myönnetä. 

23. Näin se näyttää oikeusvaltiossa menevän. Ensin käräjäoikeus tuomitsee isokenkäiset johtajat  törkeistä rikoksista vankeusrangaistuksiin, mutta  hovioikeus tulee hätiin, kumoaa käräjäoikeuden tuomion ja tuomitsee johtajat ainoastaan lievästä rikkomuksesta pikku sakkoon. KKO, jossa syyttäjä yrittää saada valituslupaa, hylkää hakemuksen kolmella sanalla: Valituslupaa ei myönnetä. Turha siis yrittää.

24. Mutta annahan olla, jos joku isokenkäinen johtaja onkin -  poikkeuksellisesti - saanut hovioikeudessa rikoksistaan vankeusrangaistuksen, tosin vain ehdollisen. Silloin korkein oikeus on suopella päällä ja myöntää tuomitulle valitusluvan. Näin onnellisesti kävi Pekka Perälle toisessa Talvivaara-jutussa, joka koskee ympäristörikoksia. Rovaniemen hovioikeus tuomitsi 22.3.2018 antamallaan ratkaisulla Pekkka Perän, Kainuun käräjäoikeuden tuomiota koventaen,  törkeästä ympäristön turmelemisesta 6 kk ehdolliseen vankeusrangaistukseen; Perän kumppani Lassi Lammassaari tuomittiin ympäristön turmelemisesta 60 päiväsakkoon. Perä ja Lammassaari hakivat valituslupaa ja - yllätys yllätys - KKO myönsi 2.11.2018 molemmille valitusluvan. Eiköhän tuokin tuomio muuttune korkissa pikku päiväsakoksi á 6 euroa. Linja pitää vakiinnuttaa!





maanantai 14. lokakuuta 2019

171. KHO kumosi päätöksen puutteellisten perustelujen takia (KHO 2019:128)


1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) on 11.10 antamansa tiedotteen mukaan ratkaissut valtaosan  valituksista, jotka koskevat saamelaiskäräjien vuoden 2019 vaaliluetteloa. Näistä päätöksistä yksi on julkaistu vuosikirjapäätöksenä. Tämä on ratkaisu KHO 2019:123, jota olen kommentoinut   blogikirjoituksessani 16. 9.2019 numero 169. Tiedotteen mukaan KHO antoi viime perjantaina 11.10. kaikkiaan 130 päätöstä ko. valitusasioissa.

2. Saamelaiskäräjien vaalit toimitettiin 2.–30.9.2019. Valitusten käsittelyn edellyttämän ajan ja lausuntomenettelyjen loppuunsaattamisen vuoksi edellä mainitut päätökset on annettu vasta vaalien toimittamisen jälkeen. KHO:n mukaan kysymyksellä valittajan merkitsemisestä asianomaisen vuoden vaaliluetteloon on edelleen itsenäistä merkitystä tulevissa vaaleissa. Tiedotteen mukaan KHO antaa vielä jäljellä olevat päätökset saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kohdistuneista valituksista lokakuun kuluessa.

3. Viime perjantaina 11.10 antamallaan ennakkopäätöksellä 2019:128  KHO kumosi saamelaiskäräjien hallituksen päätöksen ja palautti asian saamelaiskäräjien hallitukselle uudelleen käsiteltäväksi. KHO:n mukaan saamelaiskäräjien hallituksen päätös ei täyttänyt päätöksen perusteluille hallintolaissa asetettuja vaatimuksia, joten päätös oli lanvastainen. 

4.  Oikeus saada viranomaiselta ja tuomioistuimelta perusteltu päätös mainitaan perustuslain 21 §:n 2 momentissa yhtenä keskeisenä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin elementtinä. Olen itse tutkinut ja kirjoittanut tuomion perustelemisesta - mm. yhdessä Petri Martikaisen kanssa kaksi kirjaa (2003 ja 2010) - joten KHO:n kyseinen ratkaisu on tältäkin kannalta kiinnostava. Katsotaanpa siis, mitä KHO ratkaisu sisältää.

5. Tiivistelmä ratkaisusta KHO 2019:128 ilmenee ratkaisuselosteen otsikosta (ingressistä), johon olen selvyyden vuoksi lisännyt kappaleiden numerot. Yhteenveto kuuluu näin:

I. Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkitsemistä koskevassa asiassa oli ratkaistavana, voitiinko valittajaa pitää hänen esittämillään perusteilla saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:ssä tarkoitettuna saamelaisena. Korkeimman hallinto-oikeuden oli kuitenkin tätä ennen arvioitava, täyttivätkö saamelaiskäräjien hallituksen päätöksen perustelut hallintolain 45 §:n vaatimukset.

II. Saamelaiskäräjien vaalilautakunta oli hylännyt valittajan pyynnön tulla merkityksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Vaalilautakunnan perustelujen mukaan vaalilautakunta ei tunnistanut valittajaa saamelaisten alkuperäiskansan jäseneksi.

III. Saamelaiskäräjien vaalilautakunta oli hylännyt valittajan oikaisuvaatimuksen edellä mainitusta päätöksestä. Vaalilautakunta oli perustellut oikaisuvaatimuksen hylkäämistä toteamalla, että vaalilautakunnan tiedossa ei ollut virhettä tai muuta perustetta, jonka perusteella päätöstä tulisi oikaista. Perusteluissa oli myös vedottu YK:n ihmisoikeuskomitean näkökantoihin, saamelaisten itsemääräämisoikeuteen ja ryhmähyväksynnän merkitykseen saamelaiskäräjien vaaliluettelon laatimisessa.

IV. Saamelaiskäräjien hallitus oli hylännyt valittajan oikaisuvaatimuksen vaalilautakunnan päätöksestä. Saamelaiskäräjien hallitus oli perustellut oikaisuvaatimuksen hylkäämistä toteamalla, että saamelaiskäräjien hallituksen tiedossa ei ollut virhettä tai muuta perustetta, jonka perusteella vaalilautakunnan päätöstä tulisi oikaista. Saamelaiskäräjien hallituksen päätökseen liitetyissä yleisperusteluissa oli vedottu YK:n ihmisoikeuskomitean näkökantoihin, saamelaisten itsemääräämisoikeuteen ja ryhmähyväksynnän merkitykseen asiassa.

V. KHO totesi, että päätöksen perustelemista koskevaa hallintolain 45 §:n 1 momenttia on tulkittava perustuslain 2 §:n 3 momentista ja 21 §:stä ilmenevät vaatimukset huomioon ottaen. Arvioitavana näin ollen oli, oliko saamelaiskäräjien hallitus hylätessään valittajan oikaisuvaatimuksen perustellut päätöstään niin, että valittajan oikeus saada perusteltu päätös ja hakea siihen muutosta oli turvattu.

VI. Saamelaiskäräjien hallituksen päätöksestä ei ilmennyt niitä seikkoja ja selvityksiä, joiden perusteella valittajan ei ollut katsottu täyttävän saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:ssä säädettyjä edellytyksiä tulla merkityksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Pelkästään se, että päätökseen oli liitetty yleisperustelut, joissa vedottiin YK:n ihmisoikeuskomitean näkökantoihin, saamelaisten itsemääräämisoikeuteen ja ryhmähyväksyntään, ei täyttänyt perusteluille hallintolain 45 §:n 1 momentissa asetettuja vaatimuksia. Saamelaiskäräjien hallituksen olisi päätöstä tehdessään tullut arvioida, täyttikö valittaja saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n itseidentifikaatioedellytyksen ja jonkin saman pykälän 1–3 kohdissa asetetuista objektiivisista kriteereistä.

VII. Koska saamelaiskäräjien hallitus ei ollut perusteluissaan arvioinut mainittujen kriteerien täyttymistä, korkeimmalla hallinto-oikeudella ei ollut edellytyksiä arvioida valittajan valituksessaan esittämän perusteella, oliko saamelaiskäräjien hallitus perustanut päätöksensä saamelaiskäräjistä annetussa laissa säädettyihin kriteereihin. KHO ei näin ollen ottanut ensi asteena kantaa siihen, oliko valittaja saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:ssä tarkoitettu saamelainen.

VIII. Saamelaiskäräjien vaalit asianomaiselta vuodelta oli jo toimitettu. Kun otettiin huomioon, että saamelaiskäräjistä annetun lain 23 §:n 1 momentin mukaan vaalilautakunta laatii äänioikeutetuista vaaliluettelon edellisten vaalien vaaliluettelon ja väestötietojärjestelmän tietojen pohjalta, kysymyksellä valittajan merkitsemisestä asianomaisen vuoden vaaliluetteloon oli edelleen itsenäistä merkitystä tulevissa vaaleissa.

1X. KHO kumosi saamelaiskäräjien hallituksen päätöksen lainvastaisena ja palautti asian saamelaiskäräjien hallitukselle uudelleen käsiteltäväksi. Sovelletut lainkohdat: Suomen perustuslaki 2 § 3 momentti ja 21 §, Hallintolaki 45 § 1 momentti, Laki saamelaiskäräjistä 3 §, 4 a § ja 23 § 1 momentti. Ks. ja vrt.  KHO 2019:123.

6. Huomionarvoista päätöksessä on myös se, että KHO velvoitti hallintolainkäyttölain (HLL) 74 §;n nojalla saamelaiskäräjien hallituksen korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut KHO:ssa kohtuullisiksi harkituilla 200 eurolla viivästyskorkoineen. KHO totesi tältä osin perusteluissaan, että saamelaiskäräjien hallituksen päätöksessä, jolla valittajan oikaisuvaatimus on hylätty, ei ole otettu kantaa niihin saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:ssä säädettyihin objektiivisiin kriteereihin, joiden nojalla äänioikeus määräytyy. Oikeudenkäynti on siten aiheutunut saamelaiskäräjien hallituksen virheestä, ja korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos valittaja joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Ratkaisuseloste KHO 2019:128

7. KHO:n ratkaisu valituksenalaisen päätöksen perustelujen puutteellisuudesta on selvä ja oikeaan osunut. Pidän perusteltuna myös sitä, että KHO ei ole ryhtynyt itse korjaamaan saamelaiskäräjien hallituksen ratkaisuun sisältyvää puutetta, vaan on kumonnut päätöksen lainvastaisena ja palauttanut asian hallitukselle uudelleen käsiteltäväksi. Tämä on omiaan korostamaan perusteluvelvollisuuden tärkeyttä ja, toivon mukaan, johtamaan siihen, ettei ainoastaan saamelaiskäräjien hallitus, vaan myös muut viranomaiset sekä hallinto-oikeudet ottavat asiasta opikseen ja kiinnittävät vastaisuudessa entistä enemmän huomiota asianmukaisten perustelujen merkitykseen.

8. Myös yleisen tuomioistuinten puolella tunnetaan KHO:n ratkaisusta ilmenevä ilmiö, jonka mukaan ratkaisun perustelut saatetaan kuitata varsin yleisluontoisilla perusteluilla, jossa lähinnä vain siteerataan sovellettavien lainkohtien sisältöä. Normiperustelut eli lain soveltamista koskevat perustelut voivat olla niukkoja ja mitäänsanotomattomia "on katsottava" -tyyppisiä perusteluja, joissa ei ole pohdintaa juuri nimeksikään. Perustelut sisältävät runsaasti legaalista,  teknistä ja byrokraattista kieltä ja formaalisia agumenttja, joissa todellakin tyydytään lähinnä toistamaan sovellettujen lainsäännösten sanamuotoja ja sivuutetaan konkretia eli tapaus- ja yksilökohtaiset argumentit.

9. Aikaisemmin tutomioistuimet, laidasta laitaan eli aina KKO.ta myöten, laiminlöivät myös rikosjutuissa näytön arvioinnin perustelemisen kokonaan. Langettava tuomion näytön perustelut  sivuutetiin kiistetyissä tapauksissa kokonaan toteamuksella, että "tuomioistuin katsoo selvitetyksi, että syytetty on syyllistynyt syytteessä mainituun tekoon". KKO alkoi kiinnittää tähän epälohtaan humiota vasta 1970 -luvulla. Ensimmäisiä tapauksia tässä suhteessa olivat ennakkopäätökset KKO 1971 II 66, KKO 1973 II 49 - toimin tässä asiassa KKO:n esittelijänä - ja KKO 1975 II 86. Näissä tapauksissa KKO ei vielä "raskinut" palauttaa asiaa hovioikeuteen, joka oli jättänyt näyttökysymyksen perustelematta, vaan "kiltisti" korjasti sanotun puutteen perustelemalla itse syypääksi julistavan tuomion. Itse ehdotin ratkaisun KKO 1973 II 49 mietinnössäni, että KKO olisi kyseisen virheen takia palauttanut jutun hovioikeuteen; ehdotusta pidettiin kuitenkin liian radikaalina, joten sitä ei hyväksytty.

10. Vasta 1980 -luvulla KKO otti käyttöönsä järeämmän aseen perustelemisvelvollisuuden tehostamiseksi eli juuri jutun palauttamisen. Ennakkopäätöksessä KKO 1980 II 107, joka koski velkomusasiaa, KKO palautti jutun, koska alemmat oikeudet eivät olleet perusteluissaan a) kertoneet niitä oikeustosiseikkoja, joihin tuomio oli perustunut, eivätkä b) myöskään ilmoittaneet, millä perusteella kanne oli katsottu näytetyksi.

11. Vihdoin ja viimeinen myös näyttökysymyksen perustelematta jättäminen  rikosjutussa johti jutun palauttamiseen KKO:sta hovioikeuteen. Ensimmäinen tällainen ratkaisu on KKO 1984 II 114, jossa todetaan, että syytetyn kiistäessä varkautta koskevan syytteen hovioikeuden olisi tullut ilmoittaa perusteluissaan ne syyt, joilla se on tullut siihen tulokseen, että syytetty oli menetellyt syytteessä kerrotuin tavoin. Muita vastaavanlaisia ratkaisuja ovat esim. KKO 1994:107 ja KKO 1995:12.
Ks. laajemmin jutun palauttamisesta puutteellisten perustelujen takia Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010) s. 525-536.

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

170. Markku Fredman: KKO 2019:85. Tyytymättömyyden ilmoittaminen. Määräajan palauttaminen


1. Korkein oikeus antoi 8.10.2019 päätöksen asiassa, jossa hovioikeus oli palauttanut muutoksenhakijalle uuden määräajan tyytymättömyyden ilmoittamista varten.

2. Jutussa oli kyse riita-asia, jonka vastaajana oli kuntayhtymä. Kuntayhtymä on ilmoittanut asiamiehekseen kuntayhtymän palveluksessa väliaikaisena hallintojohtajana toimineen varatuomarin.

3. Riita-asia oli ratkaistu Kainuun käräjäoikeudessa kirjallisessa menettelyssä kanteessa esitettyjen vaatimusten mukaisesti. Kuntayhtymä siis hävisi asian. Sähköpostilla kuntayhtymälle lähetetyn tuomion kohdassa ˮmuutoksenhakuˮ oli ollut merkintä ˮMuutoksenhakuohjausˮ. Tuomiossa on siten ollut maininta muutoksenhakuohjauksesta, mutta ohjausta ei ole ollut tuomiossa eikä siihen liitettynä.

4. Kuntayhtymä ei ollut ilmoittanut tyytymättömyyttä määräajassa, eikä valittanut käräjäoikeuden tuomiosta, joten se oli tullut lainvoimaiseksi. Kuntayhtymä on kuitenkin Rovaniemen hovioikeuteen saapuneessa hakemuksessaan vaatinut, että sille palautetaan määräaika tyytymättömyyden ilmoittamista varten. Se oli perustellut vaatimustaan sillä, että sille ei ollut lähetetty muutoksenhakuohjeita käräjäoikeuden tuomion liitteenä tai muutenkaan, eikä ohjeiden antaminen kuntayhtymälle ollut ollut ilmeisen tarpeetonta.

5. Hovioikeus on oikeuttanut kuntayhtymän puhevallan menettämisen uhalla viimeistään neljäntenätoista päivänä hovioikeuden päätöksen antamispäivästä ilmoittamaan tyytymättömyyttä käräjäoikeuden tuomioon. Hovioikeus on perustellut päätöstään sillä, että kuntayhtymälle ei ollut ilmoitettu muutoksenhausta eikä siitä, miten sen suhteen on meneteltävä. Tyytymättömyyden ilmoittamatta jättäminen määräajassa oli siten johtunut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 17 §:ssä tarkoitetusta syystä, ja sen vuoksi hakemus määräajan palauttamisesta oli tullut hyväksyä. Muutoksenhakuohjeiden antamista ei muutoinkaan voitu pitää asiassa ilmeisen tarpeettomana.

6. Korkeimmassa oikeudessa kyse oli riita-asiassa kantajana olleen yhtiön valituksen johdosta siitä, oliko kuntayhtymälle tullut palauttaa määräaika tyytymättömyyden ilmoittamista varten, kun muutoksenhakuohjausta ei ollut annettu.

7. Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetun muutoksenhakuohjauksen osalta ei ole säädetty tarpeellisuusharkintaan perustuvasta oikeudesta jättää muutoksenhakuohjaus antamatta. Muutoksenhakuohjaus on aina annettava. Korkein oikeus totesikin, että käräjäoikeudella on ollut velvollisuus antaa kuntayhtymälle säännöksessä tarkoitettu muutoksenhakuohjaus. Muutoksenhakuohjauksessa on mainittava muun muassa, että valituspuhevallan säilyttämiseksi käräjäoikeuden ratkaisuun on ilmoitettava tyytymättömyyttä. Käräjäoikeus oli näin ollen menetellyt tältä osin virheellisesti.

8. Asiassa on siis kyse pitkälti siitä, missä määrin käräjäoikeus ja ehkä tuomioistuimet yleensäkin voivat lähteä siitä, että asianosaisen edustajana toimiva henkilö osaa prosessisäännöt ja kykenee itsenäisesti toimimaan asiassa niiden puitteissa edistäen päämiehensä asiaa.

9. Taustalla on riita-asioiden menettelyuudistus 1990-luvun alussa ja se, että vuodesta 2001 alkaen oikeudenkäyntiasiamieheltä on edellytetty lakimiestutkintoa. Vuonna 2013 tuli voimaan laki, jonka mukaan oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saa toimia asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetussa laissa tarkoitettu luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja.

10. Se, että asianosaisen asiamiehen kelpoisuusvaatimukset ovat huomattavasti kasvaneet prosessiuudistuksen jälkeen, ei voi olla vaikuttamatta siihen, miten asianosaisten vastuut ja tehtävät oikeudenkäynnissä jakaantuvat. Oikeusturvaan kuuluu, että asianosainen pääsee oikeuksiinsa. Kun vastuu oikeusturvan toteutumisesta on haluttu jakaa entistä enemmän asianosaisille itselleen, se vaikuttaa luonnollisesti siihen, missä määrin asianosaiset voivat vedota tuomioistuimen virheisiin, kun lopputulos ei miellytä. Kun asianosaisten edustajilla on sama koulutus kuin tuomarilla, heillä on edellytykset saada oikeus toteutumaan. Juuri sen vuoksi asiamiehen kelpoisuusvaatimuksia on nostettu. Hallituksen esityksen HE 318/2010 -- jolla avustamisen luvanvaraisuus toteutettiin – päätavoitteeksi ilmoitettiin oikeudenkäyntien asianosaisten oikeusturvan ja asianmukaisen oikeudenhoidon edellytysten parantaminen oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien työn laatutasoa nostamalla. Yksi ammattitaitoa ilmentävä ominaisuus on se, että asiamies kykenee toimimaan itsenäisesti ilman tuomarin ohjausta. Tässä jutussa ratkaistavana oli se, onko asiamiehen kyettävä toimimaan jopa silloin kun toinen prosessitoimija, vieläpä jutun ratkaiseva tuomari, menettelee virheellisesti tai tehtävänsä laiminlyöden.

11. Juttu on hieman poikkeuksellinen siinä mielessä, että jutussa vastaajan asiamiehenä toiminut varatuomari ei ole ollut asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai lupalakimies. Kuinka se on ylipäätään mahdollista? Kun OK 15 luvun säännökset kelpoisuusehdoista toteutettiin, jätettiin kelpoisuusehtoihin muutama poikkeus. Oikeudenkäyntiasiamiehenä saa nimittäin toimia asianosaiseen työ- tai virkasuhteessa oleva, lakimiestutkinnon suorittanut, rehellinen ja muutoin kyseiseen tehtävään sopiva ja kykenevä henkilö. Lisäksi palvelussuhdetta koskevassa tai siihen asiallisesti liittyvässä asiassa sekä työtuomioistuimessa asianosaisen oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saa toimia työmarkkinajärjestön palveluksessa oleva lakimies. Kolmanneksi tehtävään sopiva ja kykenevä täysi-ikäinen henkilö saa toimia asiamiehenä summaarisissa asioissa, hakemusasioissa ja maaoikeusasioissa.

12. Nyt ratkaistussa asiassa asiamiehenä toimi asianosaisen palveluksessa oleva varatuomari. Jutussa olikin vedottu siihen, että kuntayhtymän lakimies ei ollut asianajaja, joka säännöllisesti toimisi yleisissä tuomioistuimissa, vaan hallintolakimies, jonka pääasiallinen tehtävä oli huolehtia kuntayhtymän sisäisen hallinnon lainmukaisuudesta.

13. Vastaaja oli siis käyttänyt hyväkseen sen eduksi säädettyä poikkeusta käyttää asiamiehenään henkilöä, joka ei täyttänyt oikeudenkäyntiasiamiehille pääsääntöisesti asetettavaa kelpoisuusehtoa. Voiko vastaaja siis vedota edukseen siihen, että se oli valinnut itselleen taitamattoman asiamiehen, minkä laki poikkeuksellisesti salli, ja tämän vuoksi siltä ei voida edellyttää valituksen muoto- ja määräaikasääntelyn tuntemista? Tuomioistuimen olisi tullut varatuomarille kertoa miten valitusasia hoidetaan.

14. Rovaniemen hovioikeus suhtautui asiaan ymmärtäväisesti ja palautti määräajan. Hovioikeus on perustellut päätöstään sillä, että kuntayhtymälle ei ollut ilmoitettu muutoksenhausta eikä siitä, miten sen suhteen on meneteltävä. Anomuksen tueksi oli sen mielestä laissa edellytettyjä erittäin painavia syitä.

15. Korkein oikeus ei antanut armoa. Se selosti ensin oikeuskäytäntöä todeten, että vakiintuneesti asianosaiselle ei ole palautettu menetettyä määräaikaa, kun asianosaisen julkinen oikeusavustaja tai asianajaja on laiminlyönyt hakea muutosta määräajassa (KKO 1971 II 96, KKO 1978 II 1 ja KKO 1979 I 2–3). Ratkaisussa KKO 2005:109 (kohdat 8 ja 9) on todettu, että lainoppineelta avustajalta voidaan edellyttää, että hän on tietoinen muutoksenhakua ja valituskirjelmän täydentämistä koskevista säännöksistä ja että hän myös toimii niiden mukaisesti. Toisen suuntainen ratkaisu on KKO 1991:44, jossa asianajotoimiston myöhässä tekemä valitus oli tullut tutkia hovioikeudessa. Raastuvanoikeus ei ollut asiassa antanut ohjeita siitä, että väitepäätökseen voitiin hakea muutosta erikseen. Kun oikeudenkäynti oli muilta osin jatkunut, virhe ei ollut ollut selvästi havaittavissa.

16. Tämän jälkeen korkein oikeus totesi, että vastaajan asiamiestä ei ollut perusteltua pitää oikeudenkäyntiasioita ammatikseen hoitavana lakimiehenä. Asiamies oli kuitenkin lainoppinut ja varatuomari. Korkein oikeus muistutti ratkaisussa KKO 2005:109 esittämästään näkemyksestä, jonka mukaan lainoppineelta avustajalta voidaan edellyttää tietoisuutta jopa valituskirjelmän täydentämistä ja uuden määräajan pyytämistä koskevista oikeudenkäymiskaaren säännöksistä, vaikka ne eivät säännöllisesti tule sovellettaviksi muutoksenhaussa. Tähän nähden avustajan voidaan edellyttää tuntevan säännönmukaisessa muutoksenhaussa noudatettavaa tyytymättömyyden ilmoittamista koskevan muutoksenhaun perussäännöksen.

KKO:n ratkaisuseloste

17. Ratkaisu on helppo hyväksyä aiemman linjauksen jatkumona. Korkein oikeus perusti näkemyksensä pitkälti aiempiin ratkaisuihinsa, jotka on annettu ennen kuin lupalakimiesjärjestelmä tai edes lakimiesmonopoli on tullut Suomessa käyttöön avustajantehtävissä. Mielestäni ratkaisua olisi voitu perustella myös sillä, että asianosainen, joka käyttää hyväkseen poikkeusmahdollisuutta ja valitsee asiamiehekseen henkilön, joka ei täytä laissa asiamiehelle yleisesti asetettuja kelpoisuusehtoja, ei voi tehokkaasti vedota siihen, että asiamies ei tiennyt miten valitus hoidetaan. Riski siitä, että ei-ammattimainen asiamies ei osaa prosessisääntöjä tulee jäädä asianosaiselle itselleen.

torstai 26. syyskuuta 2019

169. KHO 2019:123. Saamelaiskäräjävaalit. Merkitseminen vaaliluetteloon


1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi tänään ensimmäiset päätökset valituksista, jotka koskevat saamelaiskäräjien vaalien vuoden 2019 vaaliluetteloon hakeutuneiden henkilöiden äänioikeutta. Yksi päätöksistä on julkaistu vuosikirjapäätöksenä.

2. Vuosikirjapäätöksellä 2019:123 tuomioistuin kumosi saamelaiskäräjien hallituksen valittajaa (A) koskevan päätöksen ja määräsi, että valittaja oli merkittävä saamelaiskäräjien vaalien vaaliluetteloon äänioikeutettuna.

3. KHO:n tiedotteen mukaan saamelaiskäräjien hallituksen 27.8.2019 tekemistä päätöksistä on tehty KHO:lle tähän mennessä yhteensä noin 200 valitusta. Valitukset on lähetetty saamelaiskäräjien hallitukselle lausunnolle. Valitusten käsittelyn edellyttämän ajan ja lausuntomenettelyiden loppuunsaattamisen vuoksi osa päätöksistä annetaan vasta lokakuun puolella.

4. Saamelaiskäräjien vaalit pidetään 2.9.–30.9.2019. Saamelaiskäräjien vaalien toimittamisesta ja sitä koskevasta muutoksenhausta säädetään saamelaiskäräjistä annetussa laissa.

5. Valittaja A:n tapauksessa saamelaiskäräjien vaalilautakunta oli 26..2.2019 hylännyt valittajan pyynnön tulla merkityksi äänioikeutettuna saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. A oli hakemuksessaan todennut mm., että hänen molemmat vanhempansa on merkitty äänioikeutetuksi saamelaiskäräjien vaaleissa. Vaaliltk:n perustelujen mukaan lautakunta ei tunnista A:ta saamelaisten alkuperäiskansan jäseneksi.

6. Saamelaiskäräjien vaalilautakunta (7.6.2019) ja saamelaiskäräjien hallitus (27.8.2019) olivat hylänneet A:n oikaisuvaatimukset. Oikaisuvaatimukset oli hylätty viittaamalla YK:n ihmisoikeuskomitean sille tehtyjen ilmoitusten johdosta 1.2.2019 antamiin näkökantoihin sekä vetoamalla saamelaisten itsemääräämisoikeuteen ja ryhmähyväksynnän merkitykseen saamelaiskäräjien vaaliluettelon laatimisessa.

7. A valitti saamelaiskäräjien hallituksen päätöksestä KHO:een ja vaati, että hänet merkitään vaaliluetteloon ja saamelaiskäräjät velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.

8. KHO totesi perusteluissaan, että saamelaiskäräjistä annetussa laissa ei ole säädetty, että saamelaiskäräjien hallituksen kanta ryhmähyväksynnän ilmauksena olisi yksinään ratkaiseva saamelaismääritelmän täyttymisen arvioinnissa eikä tällaista edellytetä myöskään alkuperäiskansoja koskevissa kansainvälisissä sopimuksissa ja muissa asiakirjoissa. KHO  katsoi, että vaaliluetteloon merkitsemistä tai merkitsemättä jättämistä koskevan päätöksen on perustuttava saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:stä ilmeneviin objektiivisiin kriteereihin. Pelkästään ryhmähyväksyntään vetoamalla ei siten voida perustella vaaliluetteloon merkitsemättä jättämistä sellaisessa tilanteessa, jossa vaaliluetteloon hakeutuva henkilö täyttää saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n itseidentifikaatioedellytyksen ja jonkin saman pykälän 1–3 kohdissa asetetuista objektiivisista kriteereistä.

9. Saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 3 kohdan mukaan saamelaisena pidetään henkilöä, jonka vanhempi on merkitty äänioikeutetuksi saamelaiskäräjien vaaleissa. Se, että henkilön vaaliluetteloon merkitsemisen lainmukaisuus on ratkaistu KHO:n päätöksellä, perustuu saamelaiskäräjistä annetussa laissa säädettyyn muutoksenhakumenettelyyn. Tämän vuoksi mainitun pykälän 3 kohdan edellytys täyttyy myös sellaisissa tilanteissa, joissa KHO  on määrännyt henkilön vanhemman merkittäväksi vaaliluetteloon eikä ole myöhemmin purkanut päätöstään.

10. KHO totesi, että valittaja A:n molemmat vanhemmat on lisätty saamelaiskäräjien vuoden 2015 vaalien vaaliluetteloon äänioikeutettuna KHO:n 30.9.2015 antamien päätösten perusteella. Vuonna 2015 KHO määräsi otettavaksi ko. vaaliluetteloon kaikkiaan 93 henkilöä, jotka olivat valittaneet sille saamelaiskäräjien hallituksen kielteisistä päätöksistä.

11. KKO päätyi siihen, että valittaja, joka oli ilmoittanut pitävänsä itseään saamelaisena ja jonka vanhempi oli merkitty äänioikeutetuksi saamelaiskäräjien vaaleissa, oli saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:ssä tarkoitettu saamelainen. KHO kumosi saamelaiskäräjien hallituksen päätöksen ja määräsi, että valittaja oli merkittävä saamelaiskäräjien vaalien vaaliluetteloon äänioikeutettuna.

12. KHO velvoitti saamelaiskäräjät HLL 74 §:n 1 momentin nojalla korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut KHO:ssa kohtuulliseksi harkitulla 200 eurolla. Kuluvelvollisuutta KHO perusteli sillä, että saamelaiskäräjien hallituksen päätöksessä, jolla A:n oikaisuvaatimus on hylätty, ei ole otettu kantaa niihin saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:ssä säädettyihin objektiivisiin kriteereihin, joiden nojalla äänioikeus määräytyy. Oikeudenkäynti on siten aiheutunut saamelaiskäräjien hallituksen virheestä, ja KHO:n ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos A joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan.

13. Sovellletut lainkohdat: Hallintolaki 45 § 1 momentti,  Laki saamelaiskäräjistä 3 §, 21 §, 23 § 1 momentti ja 23 a § 1 momentti, Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus (KP-sopimus) 1 artikla, 25 artikla ja 27 artikla. Ks. myös KHO:2015:146.

KHO:n ratkaisuseloste 2019:123

13. Professori Martin Scheinin on tänään tuoreeltaan kritisoinut voimakkaasti KHO:n ko. päätöstä ja sen tänään antamia muita samanlaisia päätöksiä. Tämä ei ollut yllätys.

14. Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio puolusti tänään käräjien hallituksen aiemmin tekemiä päätöksiä ja arvosteli KHO:n tekemää päätöstä. Hänen mukaansa KHO jatkoi valitsemallaan linjalla ja käveli jälleen saamelaiskäräjien päätösten yli. 

15. YK:n ihmisoikeuskomitea katsoi helmikuussa 2019, että KHO:n aiemmat päätökset loukkaavat saamelaisten ihmisoikeuksia ja että Suomen valtio on velvollinen huolehtimaan siitä, etteivät vastaavat loukkaukset toistu vuoden 2019 vaaleissa. Tämän vuoksi saamelaiskäräjät hai vaalien siirtämistä,  jotta komitean kanta huomioitaisiin Suomessa. Oikeusministeriö kuitenkin päätti kesäkuussa,  ettei vaaleja siirretä.


perjantai 20. syyskuuta 2019

168. Tuomarin ja esittelijän esteellisyys (KKO 2019:80)

1. Tuomarin esteettömyys on tärkeä asia tuomioisten puolueettomuuden kannalta. Tuomarin esteellisyydestä säädetään oikeudenkäymiskaaren (OK) 13 luvussa. Korkein oikeus (KKO) ja korkein hallinto-oikeus (KHO) antavat silloin tällöin asiaa koskevia ennakkopäätöksiä, joilla pyritään ohjaamaan esteellisyyssäännösten tulkintaa.

2. OK 13 luvun esteellisyyssäännökset koskevat yleisissä tuomioistuimissa toimivien tuomareiden lisäksi myös hallinto-oikeuksien tuomareita. Ne koskevat sellaisinaan myös tuomioistuimissa toimivia esittelijöitä (OK 13:2.1).

3. KKO antoi tänään ennakkopäätöksen 2019:80, joka koskee nimenomaan esittelijän väitettyä esteellisyyttä. KKO katsoi, ettei markkinaoikeudessa tuomarinvirassa oleva KKO:n ma. oikeussiheeri ollut esteellnen esittelemään markkinaoikeuden ratkaisua koskevaa valituslupa-asiaa KKO:ssa.

4. KKO oli kanteluhakemuksen kohteena olevalla päätöksellään hylännyt yhtiön hakemuksen valitusluvan saamiseksi markkinaoikeuden välituomiosta valittamista varten. Markkinaoikeus oli välituomiollaan hylännyt yhtiön kanteen sen rekisteröityjen tavaramerkkien loukkausta koskevassa asiassa.

5. Valituslupahakemuksen oli KKO:ssa esitellyt ma. oikeussihteeri, joka oli virkavapaalla markkinaoikeustuomarin virasta. Yhtiö on tuomiovirhekantelussa katsonut, että oikeussihteeri oli ollut esteellinen käsittelemään asiaa. Yhtiön mukaan vakinainen virka pienessä erityistuomioistuimessa, siitä aiheutuva työtoveruus ja se, että yhtiö oli valituslupahakemuksessaan voimakkaasti arvostellut markkinaoikeuden ratkaisua, antoivat perustellun aiheen epäillä esittelijän puolueettomuutta.

6 . KKO totesi, että laissa ei ole tuomarin esteellisyyttä koskevaa säännöstä, jota sanamuotonsa perusteella voitaisiin soveltaa nyt esillä olevassa tilanteessa, jossa esteellisyysepäily perustuu muutoksenhakutuomioistuimessa työskentelevän esittelijän tai tuomarin taustavirkaan siinä tuomioistuimessa, jonka ratkaisusta tehtyä muutoksenhakua hän käsittelee. Tällaista esteellisyysepäilyä on mahdollista arvioida lähinnä oikeusaste-esteellisyyttä koskevan oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 1 momentin perusteella yhdessä saman pykälän 3 momentin yleissäännöksen kanssa.

7. Mainitun 7 §:n 1 momentin säännöksen mukaan tuomari on esteellinen, jos hän tai hänen 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä on käsitellyt samaa asiaa toisessa tuomioistuimessa, muussa viranomaisessa tai välimiehenä. Viimeksi mainitun lainkohdan mukaan läheisiä ovat tuomarin puoliso sekä tuomarin lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi, isovanhempi ja tuomarille muuten erityisen läheinen henkilö samoin kuin tällaisen henkilön puoliso.

8. Tuomari on OK 13 luvun 7 §:n 3 momentin yleissäännöksen mukaan esteellinen myös, jos jokin muu tässä luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa. Lähtökohtana yleissäännöstä sovellettaessa voidaan pitää, että tuomarin puolueettomuuden vaarantava seikka on riittävästi yksilöitävissä ja objektiivisesti arvioiden hyväksyttävissä, jotta säännöksen tarkoittama esteellisyysperuste olisi käsillä. Tuomari on esteellinen, jos ulkopuolinen henkilö ei voi vakuuttua hänen puolueettomuudestaan toimia tuomarina asiassa. KKO on viitannut tässä kohdin halllituksen esitykseen HE 78/2000 vp s. 20 ja 47.

9. Arvioitaessa tuomarin esteellisyyttä esillä olevassa tilanteessa huomiota voidaan KKO:n mukaan kiinnittää myös OK 13 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuun, tuomarin suhdetta asianosaiseen koskevaan esteellisyysperusteeseen ja sitä koskevaan ratkaisukäytäntöön. Tuomari on lainkohdan mukaan esteellinen, jos hänellä on palvelussuhteen perusteella tai muuten asianosaiseen sellainen suhde, että se, erityisesti käsiteltävänä olevan asian laatu huomioon ottaen, antaa aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.

10. Tuomarin esteellisyyttä arvioitaessa on otettava huomioon myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisukäytännöstä ilmenevät periaatteet, jotka koskevat Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 6 artiklassa tarkoitettua tuomioistuimen riippumattomuutta ja puolueettomuutta sekä erityisesti puolueettomuuden objektiivista arviointia. Arvioinnissa selvitetään, onko osapuolilla ulkonaisten seikkojen johdosta perusteltua aihetta epäillä tuomarin puolueettomuutta. Ratkaisevia eivät ole osapuolten omat käsitykset, vaan perustelluilta epäilyiltä edellytetään objektiivista aiheellisuutta. Epäilyjen on siis oltava valistuneen tarkkailijan näkökannalta perusteltuja. Laajemmasta näkökulmasta kysymys on siitä, ovatko epäilyt omiaan horjuttamaan sitä luottamusta, joka kohdistuu demokraattisen yhteiskunnan tuomioistuimiin. Tuomarin tulisi käsitellä ja ratkaista asia kaikista sivuvaikutteista vapaana; tältä osin KKO on viitannut ennakopäätöksensä 2015:39, kohta 11.

11. KKO n on perustellut ratkaisuaan seikkaperäisesti ja monipuolisesti, jopa KHO:n ratkaisuihin on perusteluissa viitattu (kappale 13).

12. Perustelujen johtopäätösosiossa todetaan, että asian esitellyt oikeussihteeri on KKO:n esittelijänä ja markkinaoikeuden vakinaisena tuomarina ollut korostetun riippumaton myös suhteessa esimiehiinsä ja työtovereihinsa. Tähän nähden taustavirkaa markkinaoikeudessa ja työtoveruutta asian markkinaoikeudessa ratkaisseiden tuomareiden kanssa ei voida pitää sellaisena seikkana, joka antaisi perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan esittelemässään asiassa. Tätä arviota ei muuta se, että yhtiö oli kertomallaan tavalla voimakkaasti arvostellut markkinaoikeuden ratkaisua. Mainittua johtopäätöstä ei anna aihetta arvioida toisin sekään, että yksi asian markkinaoikeudessa ratkaisseista tuomareista toimii osaston johtajana. Kun otetaan huomioon tuomarin nimittämistä, virassa pysymistä ja korostettua riippumattomuutta koskeva osin perustuslain tasoinen sääntely, tätä hallinnollista esimies-alaissuhdetta ei voida perustellusti rinnastaa esimerkiksi ratkaisussa KKO 2015:39 käsillä olleeseen syyttäjän ja apulaisvaltakunnansyyttäjän väliseen suhteeseen. Esittelijän taustavirka markkinaoikeustuomarina ei siten ole antanut perusteltua aihetta epäillä hänen puolueettomuuttaan markkinaoikeuden välituomiota koskevan valituslupahakemuksen käsittelyssä. Hän ei ole ollut asiassa esteellinen.

13. KKO:n ratkaisukokoonpanoon kuuluvista jäsenistä neljä on oikeustieteen tohtoria (Esko,  Häyhä, Huovila  ja Leppänen). Tavallisilla pulliaisilla tuskin on näin ollen kanttia ryhtyä väittämään - tässä tapauksessa - KKO:n ratkaisua vastaan.

Ratkaisuseloste KKO 2019:80

14. KKO:n ratkaisu on ollut perusteltua julkaista ennakkopäätöksenä, kun otetaan huomioon, että KKO:n esittelijöinä ja esimerkiksi ma. esittelijäneuvoksina työskentelee jatkuvasti juristeja, joilla on tausta- ja vakinainen virka käräjätuomarina tai jopa hovioikeudenneuvoksena. Hovioikeuksien ma. tuomareina toimii  käräjäoikeuden vakinaisessa tuomarinvirassa olevia henkilöitä jne.

15. Kokonaan eri asia, miten järkevää ja reilua on, että esimerkiksi käräjä- tai hovioikeustuomareita rekrytoidaan KKO:n määräaikaisiksi esittelijöiksi ja etenkin esittelijäneuvoksiksi. Tästä ei voida toki moittia tuomareita, jotka omaa uraansa ajatellen hakeutuvat esim. ma. esittelijäneuvoksen tehtävään. Tiedämme, että joillekin heistä on osin tämän avulla avautunut tilaisuus päästä myöhemmin KKO:n jäseneksi.

16. Ruotsissa tai muissa pohjoismaissa taikka muissakaan maissa ei tiettävästi tunneta vastaavanlaista uralla etenemis mahdollisuutta. Esittelijän virat, jos niitä ylipäätään edes on, on tarkoitettu tietenkin lyhytaikaisiksi koulutustehtäviksi nuorille juristeille, jotka aikovat tulevaisuudessa tuomarin uralle. Ei suinkaan vakinaisissa viroissa jo olevilla tuomareille.