318. Työsopimus. Edullisemmuussääntö. Työehtosopimus. Kiky-sopimus. KKO 2022:45

1. Korkein oikeus (KKO) on tänään antamassaan ennakkopäätöksessä KKO 2022:45 katsonut, että työehtosopimuksella oli poikkeuksellisesti voitu heikentää työntekijän työsopimuksella sovittuja ehtoja. Ko. tapauksessa työntekijän työsopimuksella sovittua työaikaa voitiin pidentää ns. kiky-tunneilla.

2. Työsopimuksessa työntekijän (insinööri A) säännölliseksi työajaksi oli sovittu 37,5 tuntia viikossa. Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen vuonna 2016 tekemän kilpailukykysopimuksen (Kiky-sopimus) mukaisesti alan työehtosopimukseen oli otettu määräys 24 tunnin vuosittaisesta työajan pidentämisestä. Työnantajayhtiössä (B) oli tehty työehtosopimuksen mukainen paikallinen sopimus, jossa viikkotyöaikaan lisättiin puoli tuntia.

3.  A vaati Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa nostamassaan kanteessaan, että B Oy velvoitetaan suorittamaan A:lle palkkaa puolen tunnin viikoittaisesta lisätyöstä. A perusteli vaatimustaan sillä, että B Oy oli menetellyt osapuolten välisen työsopimuksen työaikaehdon vastaisesti eikä B Oy:llä ollut ollut oikeutta yksipuolisesti pidentää A:n viikoittaista työaikaa 1.1.2017 alkaen puolella tunnilla. A:n säännölliseksi viikkotyöajaksi oli työsopimuksessa sovittu 37,5 tuntia, eikä työehtosopimuksella voitu heikentää työsopimuksessa sovittua työaikaehtoa.

4. B Oy vaati, että kanne hylätään, koska sillä oli ollut oikeus pidentää A:n työaikaa työehtosopimuksen määräyksen mukaisesti.

5. Länsi-Uudenman äräjäoikeus totesi tuomiossaan 4.11.2019, että asiassa tuli ratkaistavaksi kysymys siitä, voitiinko työehtosopimuksella muuttaa jo voimassa olevaa työsopimusehtoa, sekä siitä, oliko työehtosopimuksella suljettu pois niin sanottu edullisemmuussääntö.

6. Käräjäoikeus totesi, että A:n työsopimuksen työaikaa koskeva ehto oli A:lle edullisempi kuin työehtosopimuksen määräys, jossa oli sovittu työaikaa pidennettäväksi 24 tunnilla vuodessa ansiotasoa muuttamatta. Työehtosopimuksesta ei käynyt ilmi, että osapuolet olisivat sopineet edullisemmuussäännön sivuuttamisesta, mikä oli edellytyksenä sille, että työehtosopimuksen määräys olisi voinut ohittaa työntekijälle edullisemman työsopimusehdon. Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että osapuolten tarkoituksenakaan olisi ollut poissulkea edullisemmuussääntö. Työehtosopimuksessa ei siten ollut A:ta sitovasti sovittu työsopimuksessa sovitun työajan pidentämisestä. A:n työaika oli määräytynyt työsopimusehdon nojalla. B Oy oli siten menetellyt A:n työsopimuksessa sovitun työaikaehdon vastaisesti, eikä yhtiöllä ollut oikeutta yksipuolisesti lisätä A:n viikoittaista työaikaa puolella tunnilla.

7. Käräjäoikeus velvoitti B Oy:n suorittamaan A:lle vaaditun palkkasaatavan 130 euroa.

8. B Oy valitti Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus ei tuomiollaan 21.10.2020 muuttanut käräjoikeuden tuomion lopputulosta.

9. KKO myönsi  B Oy:lle valitusluvan. Valituksessaan yhtiö vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään. Vastauksessaan A vaati valituksen hylkäämistä.

10. Toisin kuin käräjä- ja hovioikeus KKO katsoi, että työehtosopimuksella oli voitu pidentää työsopimuksella sovittua työaikaa. Vaikka työehtosopimukset yleensä määrittävät vain työehtojen vähimmäistason, joissakin tilanteissa työehtosopimuksella voidaan muuttaa työsopimuksen ehtoja myös työntekijän vahingoksi. Puheena olevassa tapauksessa oli ilmeistä, että työehtosopimuksen tehneiden järjestöjen nimenomaisena tarkoituksena oli ollut, että työajan pidennys koskee kaikkia sen piirissä olevia työntekijöitä. KKO katsoi, että työsopimuksen ehdot eivät myöskään heikentyneet niin olennaisesti, että muutosta olisi voitu pitää kohtuuttomana.

11. KKO kumosi hovioikeuden tuomion ja hylkäsi työntekijä A:n kanteen.

12. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202245.html 

13. KKO:n ratkaisusta ja tapauksesta on tänään julkaistu uutisjuttu mm. Helsingin Sanomissa

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008916554.html

 

286. Työsopimus. Vahingonkorvaus. Työantajan korvausvastuu. Korvauksen sovittelu. KKO 2022:22

1, Vaikeavammainen B oli toiminut henkilökohtaisen avustajansa (X) työnantajana. Hän ei ollut ottanut työntekijää varten ryhmähenkivakuutusta, mihin hänellä olisi työehtosopimuksen mukaan ollut velvollisuus. Työntekijän (X) kuoltua tämän oikeudenomistaja A vaati B:ltä vahingonkorvausta saamatta jääneestä henkivakuutuskorvauksesta.

2. Korvausvaatimusta arvioitiin työsopimuslain 12 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla. B ei näyttänyt menetelleensä työnantajana huolellisesti sillä perusteella, että jättäessään vakuutuksen ottamatta hän oli toiminut kunnalta saamaansa ohjeen mukaisesti. Lainkohta: Työsopimuslaki 12 luku 1 § 1 momentti. KKO:ssa äänestys 3-2. Ks.

3. Työnantajan korvausvelvollisuutta työntekijälle ei voitu kohtuullistaa. B velvoitettiin suorittamaan A:n vaatima vahingonkorvaus 23 830 euroa viivästyskoineen. Korvausvelvollisuus oli yhteisvastuullinen asiassa S2020/282 korvausvelvolliseksi tuomitun kaupungin kanssa; ks. vm. ratkaisusta KKO 2022:21.

4. KKO:ssa kaksi jäsentä hylkäsi A:n kanteen koska B ei ollut aiheuttanut A:lle vahinkoa tuottamuksellaan. 

5. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202222.html

6. Alemmat tuomioistuimet eli Keski-Suomen käräjäoikeus, tuomio  21.11.2018, ja Vaasan hovioikeus, tuomio 19.1.2021, olivat hylänneet A:n kanteen

277. Työsopimus. Työsopimuksen irtisanominen. Työn tarjoamisvelvollisuus. KKO 2022:17

1. Korkeimman oikeuden (KKO) siivilioikeudellisista ennakkopäätöksistä aika merkittävä osa käsittelee  työoikeutta. Eilen 15.3. KKO antoi ennakkopäätöksen 2022:16, jossa oli kysymys työsopimuksessa sovitun kilpailu- ja salassapidoehdon tulkinnasta. Ks. siitä blogikirjoitusta numero 276.

2. Eilen 16.3. KKO antoi kaksi työoikeutta koskevaa ennakkopäätöstä KKO 2022:17 ja 2022:18.Tarkastelen tässä hieman ensiksi mainittua ratkaisua.

3.Vuosina 2014-2016 voimassa olleen työnantajien ja työntekijöiden valtakunnallisten yhdistysten välisen Maalausalan työehtosopimuksen liitteenä on ollut sopimus irtisanomissuojasta ja lomauttamisesta rakennusalalla (irtisanomissuojasopimus). Sen 6 §:n mukaan työnantajan velvollisuus tarjota työtä toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevalle (myös lomautetulle) rajoittuu työkohteisiin, joissa työntekijä voi, paikkakunnalla tavanomaiset työmatkat huomioon ottaen, päivittäin käydä työssä vakituisesta asunnostaan käsin.

4. A:n työsuhde X Oy:ssä oli 4.6.2015 irtisanottu työsopimuslain 7 luvun 3 §:ssä tarkoitetuilla taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä päättymään 3.7.2015. A oli työsuhteen irtisanomishetkellä työskennellyt Helsingissä.

5. A vaati X Oy:tä vastaan nostamassaan kanteessa yhtiöltä korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. Yhtiö kiisti kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä.

6. Helsingin käräjäoikeus arvioi tuomiossaan 11.10.208 yhtiön edellytyksiä tarjota A:lle työtä yhtiön koko toimialueella ja katsonut, että yhtiöllä oli ollut taloudellinen ja tuotannollinen peruste irtisanoa A:n työsuhde. Tämän vuoksi käräjäoikeus hylkäsi perusteetonta irtisanomista koskeneen kanteen.

7. A valitti Helsingin hovioikeuteen. Yhtiö vetosi vastauksessaan siihen, että tarjolla olevan työn vähentymistä on tarkasteltava alueellisesti rajattuna niin kuin työehtosopimukseen liittyvässä irtisanomissuojasopimuksessa on määritelty. 

8. Hovioikeus katsoi tuomiossaan 9.6.2020, että työsopimuslain (TSL) 7 luvun 3 § on pakottavaa oikeutta, josta ei voida poiketa työehtosopimuksella työntekijän vahingoksi. Irtisanomissuojasopimuksen mukaisella TSL 7 luvun 4 §:ssä tarkoitetun työn tarjoamisvelvollisuuden alueellisella rajoituksella ei hovioikeuden mukaan ole merkitystä ratkaistaessa, onko tarjolla oleva työ olennaisesti ja pysyvästi vähentynyt, vaan työn vähentymistä on arvioitava yhtiön koko toimialueella.

9. Hovioikeus totesi, että koska A:n irtisanomista oli seurannut useiden työntekijöiden ottaminen samankaltaisiin tehtäviin, työsopimuksen päättämiselle ei ole ollut asiallista perustetta. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja velvoitti yhtiön suorittamaan A:lle korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä.

10, KKO myönsi yhtiölle valitusluvan. Yhtiö vaati valituksessaan, että A:n työsuhteen perusteetonta päättämistäkoskeva korvausvaatimus hylätään. A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

11. KKO:ssa oli kysymys siitä, voidaanko TSL 7 luvun 3 §:ssä tarkoitettua tarjolla olevan työn olennaista ja pysyvää vähentymistä arvioida työnantajien ja työntekijöiden valtakunnallisten yhdistysten välisessä työehtosopimuksessa sovitun työn tarjoamisvelvollisuutta koskevan alueellisen rajauksen mukaan. 

12. KKO katsoi tuomiostaan ilmenevillä perusteilla, että työehtosopimuksessa sovittua alueellista rajoitusta ei oteta huomioon arvioitaessa TSL 7 luvun 3 §:n nojalla, oliko tarjolla oleva työ vähentynyt olennnaisesti ja pysyvästi. KKO ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.

13. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202217.html

276. Työsopimus. Kilpailukielto. Salasssapitoehto. KKO 2022:16.

 1. Korkein oikeus (KKO) antoi eilen 15.3. ennakkopäätöksen salassapitosopimusta koskevassa asiassa. Tuomiosta laadittu ratkaisuseloste on anonymisoitu, mutta tiedossa on, että asianosaisina jutussa ovat olleet televisiostakin tuttu kiinteistövälittäjä ja nyt myös ravintoloitsija Kaisa Liski (A) ja hänen entinen työnantajansa kiinteistönvälitysyhtiö Uudenmaan Viva Oy (B).

2. Kaisa Liskin työsopimukseen kiinteistönvälitysyhtiössä oli sisältynyt kilpailukieltoehto ja salassapitoehto, joiden rikkomisesta työsopimukseen oli sisällytetty sopimussakkoja koskevat määräykset. Liski oli perustanut työnantajan kanssa kilpailevan kiinteistönvälitysyrityksen, johon oli siirtynyt työnantajan välitettävänä olleita myyntikohteita. Lisäksi Liski oli hyödyntänyt liikesalaisuuksina pidettäviä työnantajan asiakastietoja yrityksensä toiminnassa.

3, Korkein oikeus katsoi tuomiossaan, että salassapitoehtoon ei ollut asiassa sovellettava kilpailukieltosopimusta koskevaa työsopimuslain 3 luvun 5 §:ää. Työsopimuksessa oli voitu kilpailukiellon lisäksi pätevästi sopia salassapitoehdosta ja siihen liittyvästä sopimussakosta. KKO ei pitänyt salassapitoehdon soveltamista myöskään kohtuuttomana. Liski voitiin siten kilpailukieltoehdon rikkomisen lisäksi tuomita suorittamaan työnantajalle sopimussakkoa myös salassapitoehdon rikkomisesta. 

4. Samaan lopputulokseen olivat sopimussakkoehdon osalta tulleet aiemmin jo Hyvinkään käräjäoikeus, tuomio 19.12.2018, ja Helsingin hovioikeus, tuomio 31.8.2020. Ne olivat sovitelleet salassapitoehdon mukaisen Kaisa Liskin 12 kuukauden palkkaa vastaavan sopimussakon kuuden kuukauden palkkaa vastaavaan määrään eikä KKO katsonut olevan syytä sovitella sitä enemmälti.

5. KKO on ratkaisuselosteestaan "siivonnut" pois kaikki vaaditut ja tuomitut rahamäärät.  Tämä on sikäli harmillista, ettei lukija saa tietää, kuinka suuruisesta asiasta jutussa oli kysymys. Lehtitietojen mukaan hovioikeuden tuomio, jonka lopputulosta KKO ei siis muuttanut, johti siihen, että Kaisa Liski joutui maksamaan entiselle työnantajalleen yli 550 000 euron suuruiset korvaukset . Tästä summasta velkojen ja niiden korkojen osuus oli noin 200 000 euroa loppusumman muodostuessa kilpailu- ja salasssapitoehtojen rikkomisesta aiheutuneista sopimussakoista ja oikeudenkäyntikuluista.

6. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202216.html