400. KKO 2026:11. Korkein oikeus poisti kantelusta työtuomioistuimen tuomion väittämistaakkaa koskevan säännöksen vastaisena

1. Työtuomioistuin on työeht0- ja virkaehtosopimuksia koskevia riita-asioita ratkaiseva erityistuomioistuin. Sen tuomioihin ei voida hakea muutosta, mutta korkein oikeus voi purkaa tai kanteluteitse poistaa työtuomistuimen tuomion samoin edellytyksin kuin muidenkin tuomoistuinten tuomioista on oikeudenkäymiskaaren (OkK) 31 luvussa säädetty. Kommentoitavassa tapauksessa on kyse tällaisesta kantelusta.

2. Tarkemmin sanottuna kysymys on työtuomioistuimen  27.12.2024 antaman tuomion TT 2024:64 poistamisen edellytyksistä, kun tuomioistuin ei ole noudattanut OK 24 luvun 3 §:n 2 momentissa säädettyä väittämistaakkasäännöstä. Mainitun lainkohda mukaan asiassa, jossa sovinto on sallittu, tuomiota ei saa perustaa seikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai vastustamisensa tueksi vedonnut. OK 24 luvun 3 §:ssä tarkoitetaan seikalla oikeusseuraamuksen kannalta välittömästi ratkaisuun vaikuttavaa tosiasiaa eli niin sanottua oikeustosiseikkaa. Seikkaan vetoamisella tarkoitetaan puolestaan sitä, että asianosainen tuo seikan esiin nimenomaan tarkoituksin saada se ratkaisun perusteeksi. Jos tällaiseen seikkaan ei vedota, tuomioistuin ei voi perustaa tuomiotaan siihen siinäkään tapauksessa, että seikka muutoin tulisi asiassa esille tai olisi tuomioistuimen tiedossa.

3. Tapauksessa työntekijäjärjestö A vaati työtuomioistuimessa vireille panemassaan kanteessaan, että työnantajayhtiö B:n vahvistetaan irtisanoneen työntekijä C:n työsopimus työehtosopimuksen osana olevan irtisanomissuojasopimuksen vastaisesti ja että B velvoitetaan suorittamaan C:lle mainitun sopimuksen mukainen korvaus.

4. B katsoi vastauksessaan, että irtisanomiselle oli ollut asiallinen ja painava syy. C oli irtisanomishetkellä ollut lähes kaksi vuotta sairauslomalla ja perustellusti oli voitu arvioida C:n työkyvyttömyyden jatkuvan vastaisuudessakin.

5. Asiaa on työtuomioistuimessa käsitelty ensin kirjallisessa ja suullisessa vlmistelussa ja tämän jälkeen 12.9.2024 toimitetussa pääkäsittelyssä. Tämä jälkeen työtuomioistuin pyysi 5.11.2024 omasta aloitteestaan A:lta ja B:ltä lausumat yhdenvertaisuuslain 15 §:n merkityksestä asiassa. 

6. A vetosi lausumassaan siihen, että C:llä oli ollut yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettu vamma. B katsoi lausunnossaan, että asiassa ei tullut viran puolesta arvioida C:n sairautta vammaisuutena, koska kanteessa ei ollut tällaiseen seikkaan vedottu, eikä siihen enää pääkäsittlyn jälkeen voitu vedota. Tuomiota ei siten voitu perustaa vammaisuuteen.

7. Lausumat saatuaan työtuomioistuin, jonka kuusijäsenisen kokoonpanon puheenjohtajana toimi työtuomioistuimen presidentti, antoi asiassa kanteen hyväksyvän tuomion, jossa se katsoi C:n sairautensa pitkittymisestä johtuen saavan suojaa myös vammaisten henkilöiden syrjintäkieltojen perusteella. Asiallista ja painavaa syytä työsopimuksen irtisanomiseen ei katsottu olevan muun muassa siksi, että B ei ollut selvittänyt mahdollisuutta yhdenvertaisuuslain 15 §:ssä tarkoitettuihin kohtuullisiin mukautuksiin C:n työhön paluun mahdollistamiseksi; yksityiskohtaiset työtuomioistuimen perustelut mainitaan KKO:n ratkaisuselosteen kohdassa 6. Työtuomioistuimen ratkaisu TT 2024:64 on julkaistu Finlexissä numerolla TT 2024:64, mutta se on korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen poistettu sieltä.

8. B kanteli työtuomioistuimen tuomiosta korkeimmalle oikeudelle ja vaati sen poistamista edellä kohdassa 6 mainitulla perusteella. Korkein oikeus on arvioinut työtuomioistuimen menettelyä seiraavasti (ratkaisun kohdat 15-21): 

(15). B on katsonut, että sillä oli ollut asiallinen ja painava syy työsopimuksen irtisanomiseen, ja vedonnut edellä kohdasta 2 ilmenevästi C:n pitkäaikaiseen sairauspoissaoloon ja työkyvyn palautumisen epävarmuuteen.

(16) A on riitauttanut B:n vetoaman oikeustosiseikaston perustellen kannettaan sillä, että ennen työsopimuksen irtisanomista C:n työkyky oli palautumassa lääkityksen ja hoidon avulla ja että C:n työkyky oli palautunut irtisanomisajalla siten, että irtisanominen olisi tullut peruuttaa. Kanteen perusteeksi ei sitä vastoin ole esitetty, että C:llä olisi ollut yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettu vamma eli tarkemmin määriteltynä sellainen pitkäaikaisista fyysisistä, henkisistä tai psyykkisistä vaurioista johtuva työkyvyn rajoite, joka vuorovaikutuksessa erilaisten esteiden kanssa voi estää asianomaisen henkilön täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisen työelämään yhdenvertaisesti muiden työntekijöiden kanssa. (Ks. vamman käsitteestä esimerkiksi unionin tuomioistuimen tuomio 11.4.2013, HK Danmark, yhdistetyt asiat C-335/11 ja C-337/11, EU:C:2013:222, 38 kohta ja tuomio 1.12.2016, Daouidi, C-395/15, EU:C:2016:917, 45 kohta.)

(17)  Korkein oikeus katsoo, että työntekijän vammaisuutta on pidettävä asiassa välittömästi ratkaisuun vaikuttavana seikkana eli oikeustosiseikkana arvioitaessa asiallista ja painavaa syytä irtisanomiseen sekä mahdollisen vahingonkorvauksen määrää. Koska vammaisuus merkitsee lisäystä työnantajan vetoamaan oikeustosiseikastoon työntekijän eduksi, työntekijäpuolen pitää vedota siihen kohdasta 9 ilmenevällä tavalla, jotta tuomioistuin saa perustaa tuomionsa siihen.

(18) A on vedonnut C:n vammaisuuteen kanneperusteena vasta lausumassaan pääkäsittelyn jälkeen työtuomioistuimen kiinnitettyä lausumapyynnöllään tähän näkökohtaan asianosaisten huomiota. Toisin kuin työtuomioistuin on katsonut, sen tekemässä arvioinnissa työntekijän vammaisuudesta ei ole ollut kysymys ainoastaan asianosaisten asiassa tekemien vaatimusten ja niiden tueksi esitettyjen seikkojen ja pääkäsittelyssä esitetyn oikeudenkäyntiaineiston oikeudellisesta arviosta.

(19) Työtuomioistuimen pääkäsittelyn jälkeinen prosessinjohto on edellä todetuilla perusteilla perustunut siihen virheelliseen lähtökohtaan, että vammaisuudessa olisi kysymys ollut vain asiaan liittyvästä oikeudellisesta arvioinnista asiassa vedottujen oikeustosiseikkojen pohjalta. Lisäksi Korkein oikeus toteaa, että prosessinjohdon edellytyksiä arvioitaessa olisi tullut ottaa huomioon vaihe, johon oikeudenkäynti on edennyt, ja se, onko oikeudenkäyntiaineiston rikastumiseen mahdollisesti johtavaan prosessinjohtoon ollut A:n kanteensa perusteeksi vetoamien seikkojen pohjalta edellytyksiä.

(20) A on vedonnut vammaisuuteen oikeustosiseikkana vasta pääkäsittelyn jälkeen työtuomioistuimen prosessinjohtotoimen johdosta antamassaan lausumassa. Huomioon ottaen edellisessä kohdassa lausuttu työtuomioistuin ei olisi saanut perustaa ratkaisuaan vammaisuuteen, kun siihen ei ollut vedottu asian valmistelussa ja pääkäsittelyssä. Näin tehdessään työtuomioistuin on menetellyt virheellisesti.

(21) Tuomion perustelujen perusteella työtuomioistuimen selvitetyksi katsoma vammaisuus ja siten menettelyssä tapahtunut virhe on osaltaan vaikuttanut siihen, ettei työsopimuksen irtisanomiselle ole katsottu olleen asiallista ja painavaa perustetta, sekä tuomitun korvauksen määrään. Työtuomioistuimen tuomion poistamiselle oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla on siten perusteet.

(22)  Oikeudenkäynnissä on tapahtunut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu menettelyvirhe. Työtuomioistuimen tuomio on sen vuoksi poistettava ja asian käsittelyä jatkettava työtuomioistuimessa. 

9. Korkein oikeus poisti työtuomistuimen tuomion ja palautti asian työtuomioistuimeen, jonka on omasta aloitteestaan otettava asia uudelleen käsiteltäväksi ja meneteltävä siinä lain mukaan.

https://www.finlex.fi/fi/oikeuskaytanto/korkein-oikeus/ennakkopaatokset/2026/11

10. Työtuomioistuin on selkeästi perustanut ratkaisunsa työntekijän vammaisutten eli sellaiseen oikeustosiseikkaan, johon kantaja ei ollut kanteensa tueksi vedonnut. Kyse on siten väittämistaakkanormin rikkomissta eikä, kuten työtuomioistuin on katsonut, vain asiaan liittyvästä oikeudellisesta arvioinnista asiassa vedottujen oikeustosiseikkojen pohjalta. Väittämistaakkaa on noudatettava myös asoissa, joissa riitakysymykseen sovelletaan pakottavaa lainsäännöstä (KKO:n perustelujen kohta 9).

11. Kuten korkein oikeus on todennut (kohta 19), työtyomioistuin ei ole voinut käyttää prosessinjohtovaltuuksiaan eli pyytää asianosaisilta lausumaa asian pääkäsittelyn päättymisen jälkeen. Tuomioistuimen ja tuomarin materiaaalista prosessinjohtoa eli kyselyoikeutta tulee nimittäin käyttää viimeistään pääkäsittelyssä ja mieluimmin jo asian valmistelussa. Oikeudenkäyntiaineiston rikastamiseen tähtävään prosessinjohtoa on sitä paitsi lähtökohtaisesti suhtauduttava piddättyvästi myös työoikeudellisisssa riita-asioissa.

12. Työtuomioistuin näyttää ottaneen korkeimman oikeuden ratkaisusta onkeensa niin kirjaimellisesti, että se on poistanut verkkosivuiltaan ja myös Finlex-rekisteristä ratkaisun TT 2024:64 kokonaan, vaikka se oli siihen alunperin otettu. Tätä korkeimman oikeuden ratkaisu tuomion poitamisesta ei luonnollisesti ole tarkoittanut. Työtuomioistuimen olisi siten tullutt säilyttää ratkasunsa "kirjoissa ja kansissa", vaikka sitä ei voitu noudattaa ja panna täytänöön. 

13. Työtuomioistuimen vakiokokoonpanoon kuuluu kaksi ammattituomaria eli puhenjohtajana joko presidentti tai työtuomioistuinneuvos, ja viisi jäsentä. Näistä neljästä jäsenistä kahden tulee olla työnantajapuolelta ja kahden palkansaajapuolelta. Voimassa olevaa vuoden 2016 tuomioistuinlakia säädettäessä jotkut pitivät tällaista etujärjestöpainotteista tuomioistuimen kokoonpanoa perustuslain eli tarkemmin sanottuna tuomioistuimelta edellytettävän riippumattomuusvaatimuksen vastaisena. Eduskunnan perustuslakivaliokunta oli kuitenkin toisella kannalla eikä työtuomioistuimen kokoonpanoa muutettu.

14. Työtuomioistuimen jäsenet tuntevat varmasti  hyvin työsopimulain ja työehtojuridiikan kysymykset. Sen jäseniltä olisi lisäksi edellytettävä myös hyvää prosessioikeuden tuntemusta, jotta tuomioistuimen käsittelyssä vältyttäisiin selvästi lainvastaisilta menettelyiltä esimerikiksi väittämistaakkasäännöksen soveltamisessa. Ratkaisu KKO 2026:11 osoittaa, että työtuomioistuimen jäsenten olisi syytä osallistua prosessioikeuden täydennyskoulutukseen. 

 

 

 

 

399. Hovioikeus palautti riita-asian käräjäoikeuteen käräjäoikeuden tuomion perustelujen puutteellisuuden vuoksi

1. Kysymykessä on Itä-Suomen hovioikeuden 27.1.2026 antama päätös, joka koskee tasa-arvoöin mukaista hyvitystä (S 17/2025/462). Kymenlaakson käräjäoikeus oli yhden tuomarin kokoonpanossa 10.3.2023 tuomiollaan hylännyt Kymsoten entisen toimitusjohtajan Annikki Niirasen vaatimuksen Kymenlaakson hyvinvointialueen velvoittamiseksi suorittamaan hänelle tasa-arvolain mukaisena  hyvityksenä kahden vuoden palkkaa vastaavat 340 000 euroa korkoinen. 

2. Annikki Niiranen valitti tuomiosta hovioikeuteen ja vaati ensisijaisesti, että juttu palautetaan käräjäoikeuteen, koska tuomion perustelut olivat niin puutteelliset, etteivät ne täytä laissa perusteluilta edellytettyjä vähimmäisvaatimuksia. Toissijaisesti Niiranen vaati, että hänen kanteensa hyväksyttäisiin. Kymenlaakson hyvinvointialue vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

3. Hovioikeus totesi käräjäoikeuden perussteluista mm., että tuomiossa oli selostettu laajasti esitettyä näyttöä ja asianosaisten vaatimuksia. Pelkkä näytön selostaminen ei kuitenkaan riitä täyttämään perusteluille asetettuja vaatimuksia, hovioikeus lausuu. Varsinainen johtopäätösosio on käräjäoikeuden 51 sivuisessa tuomiossa vain noin yhden sivun mittainen. Hovioikeus toteaa myös, ettei käräjäoikeuden ratkaisu ole rakenteeltaan sellainen, jota tasa-arvolain nojalla ratkaistavassa asiassa edellytetään. Näyttötaakasta tai syrjintäolettamasta ei tuomiossa lausuta mitään, vaikka syrjintäolettamasta on  asiassa esitetty laajaa ristiriitaista todistelua.

4, Näiden ja muiden hovioikeuden päätöksessä yksilöityjen perustelujen puutteellisuuksien vuoksi hovioikeus katsoi, etteivät käräjäoikeuden tuomion perustelut täyttänet niille laissa edellytettyjä vähimmäisvaatimuksia Hovioikeuden mukaan puutteilla on voinut olla vaikutusta myös ratkaisun lopputulokseen, minkä lisäksi ne ovat hankaloittaneet Annikki Niirasen muutoksenhakemuksen tekemistä ja sen käsittelyä hovioikeudessa tarkoituksenmukaisella tavalla. Hovioikeuden mukaan Niiranen ei ole perustelujen niukkuuden ja sekavuuden vuoksi voinut tietää, mihin vaiheeseen tasa-arvolain mukaisessa asiassa noudatettavaa tuomion rakennetta hänen olisi mutoksenhakemuksessaan tullut keskittyä. Samasta syystä hovioikeuden jatkokäsittelylupaharkinta on vaikeutunut. Palautuskysymyksellä on hovioikeuden mukaan merkitystä ennenkaikkea Nirasen oikeusturvalle valittajana. Tämän vuoksi ja perustelujen puutteelisuuden vakavuus huomioon ottaen hovioikeus katsoi, että juttu oli perusteltua palauttaa takaisin käräjäoikeuteen uudellen käsiteltäväksi.

5. Hovioikeudessa oli äänestys 2-1. Enemmistöön kuuluivat hovioikeudenneuvokset Aki Rasilainen ja Janne Arvela. Vähemmistöön jäänyt hovioikeudenneuvos Marleena Tuukkala kaatsoi myös, etteivät käräjäoikeuden tuomion perustelut täyttäneet laissa niille asetettuja vähimmäisvaatimuksia. Hän ei kuitenkaan olisi palauttanut juttua käräjäoikeuteen, koska katsoi, että perustelut kelpasivat oikeudenkäynnin perustaksi hovioikeudessa. 

6. Hovioikeuden päätös ei ole vielä lainvoimainen. Määräaika valituksen tekemiseen ja valitusluvan pyytämiseen korkeimmalta oikeudelta päättyy 30.3.2026.

Hovioikeus antoi ratkaisustaan tiedotteen, joka on julkaistu hovioikeuden kotisivuilla.

7. Hovioikeuden palauttamispäätös on perusteltu ja oikea. Hovoikeuksien tulee valvoa, että käräjäoikeuksien perustelut täyttävät laissa edellytetyt vähimmäisvatimukset, Oikeus saada tuomioistuimelta perusteltu ratkaisu kuuluu perustuslain 21 §:n 2 momenyin mukaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusedellytyksiin. Jutun palauttamista puutteellisten perustelujen takia ei tule ujostella tai vältellä.

8. Korkein oikeus (KKO) on antanut toistakymmentä ennakkopäätöstä, joilla puutteellisesti perustellut alempien oikeuksien ratkaisut ovat johtaneet jutun palauttamiseen. Ratkaisussa KKO 2020:40 tosin katsottiin, ettei palauttaminen mainitulla perusteella ollut tarpeen, mutta korkein oikeus totesi ratkaisussaan, että ylemmän tuomioistuimen tulee tapauskohtaisesti harkita, johtavatko puutteelliset tai sekavat perustelut palautukseen. 

 Ks. teemasta myös kirjaa Jyrki Virolainen - Petri Martikainen, Tuomion perusteleminen (Talentum 2010) ss.525-535. 

391. Markkinaoikeus laiminlöi turvaamistoimiasiassa asianosaisen kuulemisen. KKO palautti asian markkinaoikeuteen. KKO 2023:61

Korkein oikeus 21.9.2023 kumosi asianosaisen kuulemisen laiminlyönnin vuoksi markkinaoikeuden turvaamistoimiasiassa 23.12.2022 antaman päätöksen (KKO 2023:61); tässä poimintoja KKO:n tärkeimmistä perusteluista:

 Kysymyksenastettelu

4. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko markkinaoikeus menetellyt virheellisesti hylätessään turvaamistoimihakemuksen esittämillään perusteilla kuulematta A Oy:tä B Oy:n lausumassaan esittämistä seikoista.

Kuulemisperiaate turvaamistoimiasian käsittelyssä

5. Perustuslain 21 §:n 2 momentin mukaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin kuuluu jokaisen oikeus tulla tuomioistuimessa kuulluksi häntä koskevassa asiassa. Korkein oikeus on oikeuskäytännössään painottanut, että asianosaisen oikeus tulla kuulluksi hänen oikeuksiaan koskevassa asiassa kuuluu oikeudenkäynnissä noudatettaviin keskeisiin oikeusperiaatteisiin. Asianmukaisen käsittelyn tuomioistuimessa on katsottu edellyttävän, että tuomioistuimen ratkaisu perustuu vain sellaiseen aineistoon ja sellaisiin seikkoihin, jotka ovat olleet oikeudenkäynnin asianosaisten tiedossa, joihin näillä on ollut asianmukainen tilaisuus perehtyä ja joista nämä ovat myös voineet lausua käsityksensä (ks. esimerkiksi KKO 2014:83, kohta 7 ja siinä viitattu oikeuskäytäntö).

6. Kuulemisperiaatetta on noudatettava myös oikeudenkäymiskaaren 7 luvun mukaista turvaamistoimiasiaa käsiteltäessä. Poikkeuksena tästä on luvun 5 §:n 2 momentin säännös, joka oikeuttaa antamaan väliaikaisen turvaamistoimipäätöksen vastapuolta kuulematta, jos turvaamistoimen tarkoitus saattaa muuten vaarantua. Turvaamistoimiasian kiireellisyys ei muutoin oikeuta poikkeamaan kuulemisperiaatteesta, mutta se saattaa edellyttää asianosaisten kuulemiselta hyvinkin nopeaa aikataulua. Turvaamistoimiasiaa voidaan tuomioistuimen harkinnan mukaan käsitellä myös tätä varten pidettävässä suullisessa istunnossa, jossa asia voidaan käsitellä keskitetysti ja asianosaisilla on välittömästi mahdollisuus lausua käsityksensä kaikesta vastapuoltensa esittämästä.

7. Kuten Korkein oikeus on oikeuskäytännössään todennut, tuomioistuimen on huolehdittava kuulemisperiaatteen toteutumisesta viran puolesta (KKO 2016:14, kohta 42). Kuulemisperiaatteen tehokkaan toteutumisen kannalta on tärkeää, ettei asianosainen jää epätietoiseksi siitä, mitä toimenpiteitä häneltä odotetaan. Asianosainen voi perustellusti odottaa saavansa toimintamahdollisuuksistaan selvän ohjauksen tuomioistuimelta (ks. KKO 2014:83, kohta 13).

Kuulemisvirheen arviointi tässä asiassa

15. Edellä todetun mukaisesti turvaamistoimihakemusta kannepatentin mitättömyyden perusteella vastustaneen B Oy:n on pitänyt osoittaa sellaiset perusteet, joiden vuoksi kannepatentin pätevyyttä ei voitaisi pitää todennäköisenä.

16. B Oy on esittänyt markkinaoikeuden ratkaisun perusteina viitatut, tunnetun tekniikan tason julkaisuja koskevat yksilöidyt huomiot ja väitteet vasta A Oy:n lausuman johdosta markkinaoikeudelle antamassaan lausumassa. Toisin kuin B Oy on Korkeimmalle oikeudelle antamassaan vastauksessa esittänyt, näissä väitteissä ei ole ollut kysymys vain sen kiistämisestä, mitä A Oy oli asiassa esittänyt, vaan patentin mitättömyyttä koskevan väitteen tueksi esitetyistä tarkennetuista perusteista, jotka eivät olleet ilmenneet vielä turvaamistoimihakemukseen annetusta vastauksesta.

17. A Oy on saanut B Oy:n lausuman tiedoksi, mutta markkinaoikeus ei ole varannut sille tilaisuutta tulla kuulluksi tässä lausumassa esitetyistä seikoista. Kun markkinaoikeus on pitänyt lausumassa esitettyjä yksilöityjä väitteitä asian ratkaisun kannalta olennaisina ja niiden perusteella hylännyt turvaamistoimihakemuksen, markkinaoikeuden olisi pitänyt kuulla A Oy:tä näiden seikkojen johdosta ennen asian ratkaisemista. Edellä kohdassa 7 todetuista kuulemisperiaatteen toteuttamisen lähtökohdista johtuen ei voida edellyttää, että A Oy:n olisi tullut saatuaan B Oy:n lausuman tiedoksi itse ilmoittaa markkinaoikeudelle haluavansa vielä lausua sen johdosta. Kun lisäksi A Oy:lle myönnettyyn patenttiin on edellä kohdassa 11 todetun mukaisesti liittynyt varsin vahva pätevyysolettama, A Oy on voinut perustellusti olettaa, että markkinaoikeus varaa sille tilaisuuden tulla kuulluksi, jos se pitää B Oy:n lausumassa esitettyjä yksilöityjä väitteitä asian ratkaisuun vaikuttavina.

18. Edellä esitetyin perustein Korkein oikeus katsoo, että markkinaoikeuden ei olisi tullut hylätä A Oy:n turvaamistoimihakemusta B Oy:n lausumassa esitettyjen seikkojen perusteella kuulematta niistä A Oy:tä. Markkinaoikeus on menetellyt tältä osin virheellisesti.

Asian käsittelyn jatkaminen

19. Korkein oikeus toteaa, että turvaamistoimen edellytyksiä ja erityisesti kannepatentin keksinnöllisyyttä koskeva summaarinen arviointi on asianosaisten vasta Korkeimmassa oikeudessa esittämät seikat huomioon ottaen tarkoituksenmukaisinta suorittaa markkinaoikeudessa. Asia on siten palautettava markkinaoikeuteen käsiteltäväksi.

 -------

Asianosaisn kuulemisperiaate eli kontradiktorinen periaate on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisimpiä elementtejä, kuten perustuslain 21 §:n 2 momentista ilmenee. Tuomioistuimen on viran puolesta huolehdittava kuulemisperiaatteen toteuttamisesta. On vakava virhe, jos tuomioistuin laiminlyö asianosaisen kuulemisen. Kuulemisperiaatteen laiminlöynti on oikeudenkäyntivirhe, jonka takia lainvoiman saaut tuomio tai päätös voidaan oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 1:n nojalla komota ja poistaa.

Tässä rapauksessa KKO on valitettavasti laatinut ennakkopäätöksensä otsikon huomaamattomalla tavalla  vain kysymyksen muotoon. Asian vakavuus olisi edellytänyt seuraanvanlaista kirjoitustapaa:

Markkinaoikeus oli turvaamistomiasiassa laiminlyönyt perustuslain 21 §:n 2 momentissa mainitun  oikeudenkäynnin keskeisimpiin periaatteisiin kuuluvan asianosaisen kuulemisen. Tämän oikeudenkäyntivirheen johdosta korkein oikeus kumosi markkinaoikeuden päätöksen ja palautti asian takaisin markkinaoikeuteen, jonka tuli ottaa se omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväksi ja huomioon ottaen palauttamisen syy lalillisesti menetellä.

 

374. Rikosjutun pääkäsittely hovioikeudessa. KKO 2023:16

 

1. Pirkanmaan käräjäoikeus oli 18.11.2020 tuominnut A:n törkeästä ympäristön turmelemisesta, törkeästä petoksesta sekä eräistä muista rikoksista yhteiseen 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja lähes 530 000 euron korvausvelvollisuuteen.

2. Valituksessaan Turun hovioikeudelle A vaati pääkäsittelyn toimittamista. Hovioikeus ratkaisi asian toimittamatta pääkäsittelyä. Hovioikeus ei tuomiossaan 17.2.2022 muuttanut syyksilukemista eikä rangaistusta mutta vapautti A:n korvausvelvollisuudesta noin 40 000 euron osalta.

3. A:n valituksesta korkein oikeus katsoi, että pääkäsittelyn toimittaminen ei ollut selvästi tarpeetonta, koska asian laatu ja merkitys A:lle olivat edellyttäneet, että hänelle varataan pääkäsittelyssä mahdollisuus lausua asian oikeudellisesta arvioinnista ja tulla henkilökohtaisesti kuulluksi rangaistuksen määräämiseen vaikuttavista seikoista. Asia palautettiin hovioikeuteen. 

4. Ks. KKO:n ennakkopäätöksiä muutamalta viime vuodelta, joissa myös on katsottu, että hovioikeus oli virheellisesti ja lainvastaisesti jättänyt päääsittelyn toimittamatta: KKO:2021:30 KKO:2021:26 KKO:2018:53 KKO:2017:19 KKO:2016:54 KKO:2014:74 KKO:2014:56 KKO:2012:99 KKO:2011:22

5.  Luettelo ei ole suinkaan täydellinen, silllä 2000-luvun alkupuolella KKO on antanut useita muitakin samanlaisia ennakkopäätöksiä. Tästä ilmeee, miten vastahakoisesti hovioikeudet suhtautuvat edelleen suullisen pääkäsittelyn toimittamiseen. 

KKO 2023:16

252. KKO linjasi: Tuomari ei saa osallistua oikeudenkäyntiin etäyhteydellä

1. Korkein oikeus  (KKO) pohdiskeli tänään antamassaan kahdessa ennakkopäätöksessä (KKO 2021:91 ja 2021:92) samassa kokoonpanossa ho­vioi­keu­den tuo­ma­rin oi­keut­ta osal­lis­tua ri­kos­asian pää­kä­sit­te­lyyn etäyh­teyk­sin. KKO katsoi, että tuo­ma­rin osal­lis­tu­mi­nen kä­sit­te­lyyn vi­deo­yh­tey­del­lä oli kum­mas­sa­kin ta­pauk­ses­sa oi­keu­den­käyn­ti­vir­he. KKO antoi ratkaisuista tiedotteen, johon tämä kirjoitus perustuu.

2. KKO katsoi, ettei tuomari nykyisten säännösten mukaan saa osallistua pääkäsittelyyn teknisen käyttöyhteyden avulla. Näin ollen lähtökohtana on, että tuomarin tulee olla fyysisesti läsnä pääkäsittelyssä.  Käytännölliset syyt eivät oikeuta tuomaria osallistumaan pääkäsitelyyn videoyhteydellä, kun tällaisesta menettelystä ei ole säädetty lailla. Etäyhteydellä osallistuminen ei kuitenkaan KKO:n mukaan merkinnyt poissaoloa käsittelystä, vaan sitä, että osallistumisen tapa oli virheellinen.

3. Turun hovioikeutta koskevassa asiassa (KKO 2021:91) oli kysymys tilanteesta, jossa yksi kokoonpanon kolmesta tuomarista osallistui asian jatkettuun pääkäsittelyyn etäyhteyksin, koska hän oli tuolloin koronakaranteenissa. 

4. Tuomari oli osallistunut videoyhteydellä asian käsittelemiseen vasta välituomion jälkeen pidetyssä jatkokäsittelyssä. Aikaisemmin toimitetussa pääkäsittelyn vaiheessa oli kaikkien kolmen tuomarin läsnä ollen käyty alkukeskustelu, otettu vastaan todistelu ja esitetty loppulausunnot. Jatketussa pääkäsittelyssä hovioikeus oli varannut asianosaisille tilaisuuden lausua mielentilalausunnoista ja esittää loppulausunnot uudelleen. KKO katsoi, ettei jatkokäsittelyssä tapahtuneella menettelyvirheellä ollut loukattu vastaajien osallistumis- ja puolustautumisoikeuksia niin vakavasti, että asia olisi pitänyt palauttaa hovioikeuteen. Asian esittelijä katsoi mieitinnössään, että oikeudenkäyntivirheen takia hovioikeuden välituomio ja tuomio tuli kumota ja asia palauttaa hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

5. Vaasan hovioikeuden tapauksessa (KKO 2021:92) yksi tuomari kolmesta osallistui pääkäsittelyyn etäyhteydellä Satakunnan käräjäoikeudesta Porista yhdessä asianosaisten ja todistajien kanssa. Kaksi jäsentä osallistui pääkäsittelyyn Vaasassa. Hovioikeuden mukaan syynä järjestelyyn oli syyttäjän pyyntö pääkäsittelyn järjestämisestä etäyhteydellä hänen eläkkeelle jäännistään ja muutoinkin aikatauluista johtuneista syistä.

6. KKO katsoi, että Turun tapauksesta poiketen virheelliselle menettelylle ei ollut koronapandemiasta johtunutta terveydellistä tai muuta siihen rinnastuvaa painavaa ja hyväksyttävää syytä. Hovioikeuden menettely näytti aiheuttaneen myös sekavuutta oikeudenkäynnin järjestämisessä ja johtamisessa. Lisäksi videoyhteys oli toiminut huonosti. Oikeudenkäyntivirhe oli siinä määrin vakava, että hovioikeuden tuomio kumottiin ja asia palautettiin hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

7. Turun hovioikeudessa käsitelty asia koski kahta murhaa ja Vaasan hovioikeuden asiassa oli kysymys törkeästä velallisen epärehellisyydestä. 

8. Ratkaisut ovat seikkaperäisesti pro et contra perusteltuja eikä niiden lopputulosta vastaan ole huomauttamista.

9. Twitterissä eräät tuomarit ovat ehdottaneet, että oikeusministeriön tulisi ryhtyä lainsäädännön täydentämiseen siten, että tuomari voisi poikkeustapauksissa osallistua pääkäsittelyyn videoyhteyden välityksellä. KKO:lla on perustuslain mukaan mahdollisuus tehdä valtioneuvostolle esityksiä lainsäädäntötoimeen ryhtymisestä (PL 99.2 §), mutta sellaista aloitetta KKO ei ole tämän asian yhteydessä tehnyt.

10. Tuomarin fyysinen läsnäolo pääkäsittelyssä on prosessin välittömyyden ja koko oikeudenkäynnin luotettavuuden kannalta niin tärkeä asia, että asiaan puuttuminen lakia muuttamalla tuskin on tässä vaiheessa perusteltua.

 

201. Oikeudenkäynti - Todistelu - Asianosaisen kuuleminen - Hovioikeuden menettelyvirhe - Jutun palauttaminen

1. Korkein oikeus (KKO) kumosi viime viikon perjantaina 26.6.2020 antamallaan päätöksellä numero 1016 (diaarinumero R2019/500) 24 -vuotiaan miehen  Helsingin hovioikeudesta  26.4.2019 taposta saaman 10 vuoden vankeustuomion ja palautti asian takaisin hovioikeuden käsiteltäväksi. Palauttamisen syynä ovat hovioikeuden tekemät menettelyvirheet, joiden johdosta vastaaja ei ollut saanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

2. KKO ei ole jostakin syystä julkaissut ratkaisuaan ennakkopäätöksenä, vaan ainoastaan ns. muuna päätöksenä. Tässä tarkoituksessa KKO on julkaissut ratkaisusta nettisivullaan 1,5 rivin pituisen ja täysin mitäänsanomattoman ilmoituksen, joka kuuluu näin;

Kysymys hovioikeuden menettelystä, kun hovioikeuden tuomiossa oli otettu huomioon pääkäsittelyn jälkeen toimitettua aineistoa.

3. Kiinnostuin asian merkittävyyden takia tapauksesta, joten tilasin KKO:n päätöksen ja hovioikeuden tuomion, joka on annettu  26.4.2019 (nro 19/118483). Juttu käsiteltiin ensimmäisenä astena Espoon käräjäoikeudessa, jonka tuomio on annettu 13.6.2018 (nro 125859). Rikos oli tapahtunut Espoossa.


4. Käräjäoikeus tuomitsi syytetyn (H)  ystävänsä (V) törkeästä kuolemantuottamuksesta ja eräistä muista vähäisemmistä rikoksista 4 vuodeksi vankeuteen. Käräjäoikeus perusti syyksilukemisen lähinnä H:n kertomukseen. H oli vedonnut oikeudessa siihen, että V oli yrittänyt asunnossaan käydä häneen käsiksi, jolloin V:n käsi olisi osunut joko H:n kädessä olleeseen Beretta -merkkiseen pistooliin tai H:n käteen, jolloin ase oli lauennut luodin osuessa noin puolen etäisyydellä olleen V:n päähän.

5. Syyttäjä, joka oli vaatinut H:lle käräjäoikeudessa rangaistusta ensi sijaisesti taposta, valitti hovioikeuteen. Helsingin hovioikeus katsoi tuomiossaan, että H oli tappanut V:n ja tuomitsi hänet taposta sekä eräistä muista rikoksista 10 vuodeksi vankeuteen. Hovioikeus katsoi, toisin kuin käräjäoikeus, että H oli ampunut V:tä päähän osuneen laukaukseen tahallisesti ja osoittanut nimenomaista tarkoitusta surmata V. H:n kertomus V:n aseen tavoittelusta ei hovioikeuden mukaan saanut tukea muusta todistelusta. Hovioikeuden mukaan V oli ampumishetkellä todennäköisemmin istunut tuolilla kuin seissyt.

6. H valitti hovioikeuden tuomiosta KKO:een, joka myönsi valitusluvan. H vaati valituksessaan, että asia palautetaan hovioikeuteen tai että hänet tuomitaan tapon sijasta törkeästä kuolemantuottamuksesta ja rangaistusta alennetaan.

7. KKO:ssa oli kysymys hovioikeuden todistelussa omaksuman menettelyn oikeellisuuden arvioinnista. Asian esitutkinnassa verijälkiraportin laatinut ja jutussa todistajana kuultu rikostutkija oli nimittäin hovioikeuden helmikuussa 2019 toimittaman pääkäsittelyn päättymisen jälkeen laatinut kaksi kirjelmää, jotka oli toimitettu saman kuun aikana hovioikeudelle; hovioikeus antoi tuomionsa tämän jälkeen huhtikuussa 2019.

8. Kirjelmässä, joka on päivätty 12.2.2019 todistaja oli selittänyt, ettei verijälkitutkimuksilla voitu poissulkea sitä, että uhri olisi ollut seisomassa ampumishetkellä. Kirjelmässä 25.2.2019 todistaja oli todennut, että eräässä poliisin välittömästi rikospaikalle saavuttua ottamassa valokuvassa oli ollut havaittavissa tuolin edessä veriroiske, joka ei tullut tuolin suunnasta. Tämäkin selityksen tarkoituksena oli tukea H:n väitettä siitä, että uhri oli ollut seisomassa, kun ase oli lauennut. Syytetty H:n puolustaja oli toimittanut jälkimmäisen kirjeen hovioikeudelle. Hovioikeus oli hyväksynyt molemmat kirjelmät oikeudenkäyntiaineistoksi menettelyä enemmälti perustelematta.

9. Hovioikeudesta kirjelmät oli toimitettu asianosaisille tiedoksi, mutta hovioikeus ei ollut varannut asianosaisille tilaisuutta  lausua  kirjelmien merkityksestä tai ilmoitettu, että pääkäsittelyä tultaisiin kirjelmien takia täydentämään. Syytetty H oli kuitenkin lausunut kirjelmien johdosta 12. ja 25.2.2019. Hovioikeuden asiakirjoihin ei ollut liitetty H:n ensiksi mainittua lausumaa. Jälkimmäinen lausuma oli ollut saateviesti, jossa H oli esittänyt, että todistajaa kuultaisiin uudelleen ja toisaalta, että todistajan uusi lausuma otettaisiin joka tapauksessa huomioon Hn kertomusta tukevana seikkana. Hovioikeus oli ilmoittanut asianosaisille 8..3.2019 sähköpostitse, että kirjelmät otetaan oikeudenkäyntiaineistoon ja että pääkäsittelyä ei jatketa tai täydennetä.

10. KKO totesi todistajana kuullun rikostutkijan ensimmäisen eli 12.2.2019 päivätyn kirjelmän johdosta, että todistaja oli siinä täydentänyt hovioikeuden pääkäsittelyssä kuultuna antamaansa todistajankertomusta ja esittänyt näkemyksensä johtopäätöksistä, joita hänen kertomuksensa pohjalta voidaan tehdä. KKO totesi, että lain mukaan todistajan tulee esittää kertomuksensa suullisesti (OK 17 luvun 47 §:n  1 mom.) eikä todistaja voi kirjelmöidä asiassa. Näyttöratkaisun tekeminen taas kuuluu tuomioistuimelle. Hovioikeuden olisi siten tullut jättää kirjelmä huomioon ottamatta.

11. Jälkimmäisen eli 25.2.2019 päivätyn kirjelmän osalta KKO totesi, että todistaja oli kertonut havainneensa eräässä poliisin tekopaikalla ottamassa valokuvassa matossa olleen veriroiskeen suunnan. Tätä ei ollut voitu havannoida myöhemmissä tutkimuksissa, koska roiskeen yksityiskohdat olivat maton kuljetuksen aikana hävinneet. Todistaja oli pitänyt roiskeen suuntaa asiassa olennaisena, koska se sijoittaa veren lähteneen tuolin etupuolelle ja tukee sitä, että uhri olisi ollut ampumishetkellä seisomassa. Kirjelmässä oli siten tuotu esiin uusi seikka, joka ei ole ollut hovioikeuden pääkäsittelyn aikana keskustelun kohteena. Uhrin asento ampumishetkellä on liittynyt keskeisesti vastaaja H:n esitämän vaihtoehtoisen tapahtumainkulun arviointiin, joten uusi seikka on koskenut asian ratkaisemisen kannalta olennaista kysymystä. Jotta vastaajan mahdollisuudet puolustautua asianmukaisesti sekä tavoite  aineellisesti oikeasta ratkaisusta voisivat toteutua, hovioikeuden olisi tullut täydentää pääkäsittelyä. KKO:n mukaan asian selvittäminen olisi tässä tapauksessa edellyttänyt pääkäsittelyn jatkamista todistajan kuulemiseksi uudelleen.

12. Johtopäätöksenään KKO on katsonut, että hovioikeus oli menetellyt virheellisesti, kun se on ottanut tuomiossaan huomioon muuta kuin pääkäsittelyssä esitettyä oikeudenkäyntiaineistoa ja jättänyt täydentämättä pääkäsittelyä, vaikka ratkaisuun vaikuttava kysymys on jäänyt oikeudenkäynnissä selvittämättä.

13. KKO kumosi hovioikeuden tuomion ao. syytekohdan syyksilukemisen sekä rangaistuksen määräämisen osalta ja palautti asian näiltä osin Helsingin hovioikeuteen, jonka tuli omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen ja huomioon ottaen palauttamisen syyn siinä laillisesti menetellä.

14. Kaikenlaisia jokseenkin alkeellisia virheitä sitä oikeudenkäynnissä voikin yhä edelleen sattua ja tapahta, vieläpä hovioikeusvaiheessa!  Miksi hovioikeus on ottanut vastaan todistajan kirjallisen lausunnon, vaikka se ei lain mukaan ole mahdollista? Miksi hovioikeus ei ollut varannut asianosasille ja etenkin jutun syytetylle asianmukaista tilaisuutta lausua todistajana kuullun rikostutkijan toisesta eli jälkimmäisestä kirjemästä, joka oli toimitettu hovioikeudelle ja jossa tuotiin esiin uusi seikka, jolla saattoi olla ratkaiseva merkitys arvioitaessa, oliko syytetty syyllistynyt tahalliseen tappoon vai ainoastaan törkeään kuolemantuottamukseen? Miksi hovioikeus ei ole välittänyt jatkaa pääkäsittelyä, jossa todistajaa olisi kuultu ja josssa syytetty olisi saanut asianmukaisen tilaisuuden puolustautua ja esittää uuden todisteen johdosta näkemyksensä?

15. Hovioikeus tuntee kyllä lain, mutta kertaalleen jo lopetetun pääkäsittelyn jatkaminen olisi ilmeisesti ollut hovoikeuden mukaan epämukavaa, kiusallista tai tarpeetonta. Tiedotusvälineissä tapauksesta aikanaan kerrottiin, että tapauksessa oli kyse huumerikoksista tuomittujen ja vankilassa toistensa tavanneiden miesten välienselvittelystä. Syytetty H oli mennyt ase mukanan V:n asuntoon, jonne hän oli päässyt parvekkeen kautta. Hovioikeuden jäsenet ovat luultavasti pitäneet teon tahallisuutta niin selvänä asiana, ettei todistajan esiin nostama uusi seikka olisi muuttanut heidän arviotaan, pääkäsittelyn jatkaminen olisi ollut siten turhaa puuhaa.

16. Tässä he olivat väärässä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useissa ratkaisuissaan todennut, että riippumatta esimerkiksi käsittelyssä esitetyn uuden lausunnon tai muun kirjallisen aineiston tosiasiallisista vaikutuksista oikeuden ratkaisuun myös ja nimenomaan juuri asianosaisen eikä tuomioistuimen asiana on arvioida, vaatiiko ko. aineisto hänen taholtaan kommentointia tai pyyntöä käsittelyn jatkamiseksi. Myös KKO on monissa ennakkopäätöksissään katsonut kuulemisperiaatetta rikotun, jos tuomioistuin ei ole varannut asianosaiselle asianmukaista tilaisuutta lausua mielipidettään joko oikeuden viran puolesta hankkimasta tai oikeudelle muuta kautta toimitetusta todistusaineistosta. Viittaan Alma Talentin kustantaman Prosessioikeus -kirjan (Oikeuden perusteokset) 5. painokseen (2017) kirjoittamaani kuulemisperiaatetta koskevaan jaksoon ja siinä mainittuihin ratkaisuihin (s.126-131).

17. KKO:n päätös koskee monia oikeduenmukaisen oikeudenkäynnin pääkohtia, joten se olisi tullut ilman muuta julkaista ennakkopäätöksenä, jolloin se olisi huomattu ja sen sisältöön olisi kiinnitetty huomiota. Miksi KKO ei ole näin tehnyt, vaan on "kätkenyt" päätöksen osastoon muut ratkaisut ja julkaissut ainoastaan 1,5 rivin mittaisen ilmoituksen siitä, mistä ratkaisusta on kysymys? En ymmärrä.

185. Tuomarin esteellisyys. KHO 2020:25

1. Itä-Suomen hallinto-oikeuden suullisen käsittelyn toimittamiseen osallistunut hallinto-oikeuden jäsen oli jälkeenpäin todennut oman esteellisyytensä ja vetäytynyt asian käsittelemisestä enemmälti. Valittajan valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä oli sittemmin ratkaissut kaksi muuta suulliseen käsittelyyn osallistunutta hallinto-oikeustuomaria.

2. Asiassa oli ratkaistava, rasittiko sinänsä lainmukaisen ja esteettömän kokoonpanon 2.10.2018 antamaa hallinto-oikeuden päätöstä virhe, kun esteellinen tuomari oli osallistunut asian suulliseen käsittelyyn.

3. Korkein hallinto-oikeus totesi tänään 16.3.2020 antamansa päätöksen prusteluissa, että tuomioistuimen puolueettomuus kuuluu oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ytimeen. Suullisen käsittelyn toimittaminen puolestaan on keino saada asian ratkaisemiseksi tarpeellista selvitystä hallinto-oikeuden käyttöön sekä samalla myös keskeinen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin tae. Suullinen käsittely tarjoaa osapuolille tilaisuuden esittää perustelunsa ja vastaperustelunsa välittömästi tuomioistuimelle sekä samalla mahdollisuuden tulla henkilökohtaisesti kuulluksi ja kuulla todistajia. Suullisessa käsittelyssä läsnä olevilla on mahdollisuus vaikuttaa asian selvittämiseen. Suullisen käsittelyn toimittaminen ei ole rinnastettavissa sellaisiin kiireellisiin kysymyksiin, jotka myös esteellinen tuomari saa oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:n nojalla ratkaista.

4. Valittajan valitus Maahanmuuttoviraston päätöksestä oli sinänsä ratkaistu esteettömässä ja hallinto-oikeuslain 12 a §:n 1 momentin 8 kohdan mukaisessa kahden jäsenen kokoonpanossa. Ottaen huomioon edellä suullisen käsittelyn merkityksestä lausutun korkein hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, että esteellisen hallinto-oikeuden jäsenen osallistuminen asian käsittelyyn oli vaarantanut hallinto-oikeuden puolueettomuuden. Asiassa oli tapahtunut menettelyvirhe, kun asia oli ratkaistu uutta suullista käsittelyä toimittamatta. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös oli kumottava ja asia palautettava hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

5. KHO:n soveltamat oikeussäännökset:
Euroopan unionin perusoikeuskirja 47 artikla 2 kohta
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/32/EU kansainvälisen suojelun myöntämistä ja poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä (ns. uudelleenlaadittu menettelydirektiivi) 46 artikla 1 kohta a alakohta
Suomen perustuslaki 21 § 1 momentti
Hallintolainkäyttölaki (586/1996) 76 § 1 momentti
Oikeudenkäymiskaari 13 luku 1 §
Unionin tuomioistuimen tuomio 1.7.2008, Chronopost ja La Poste v. UFEX ym. (C-341/06 P ja C-342/06 P, EU:C:2008:375), tuomio 26.7.2017, Sacko (C-348/16, EU:C:2017:591) ja tuomio 27.2.2018, Associação Sindical dos Juízes Portugueses (C-64/16, EU:C:2018:117).

6. KHO:n ratkaisu on perusteltu, sillä se toteuttaa oikeudenmukaisen ja puolueettoman oikeudenkäynnin vaatimukset. Itä-Suomen hallinto-oikeuden olisi tullut määrätä esteellisen tuomarin tilalle esteetön tuomari ja aloittaa suullinen käsittely uudelleen alusta (vrt. OK 13 luvun 9 §:n  1 momentin viimeinen virke).  Sillä seikalla, että hallinto-oikeus säilytti esteellisen tuomarin kokoonpanosta poistumisen jälkeen päätösvaltaisuutensa, ei ollut asiassa merkitystä.

165. Hallintopäätöksen perusteleminen (KHO 2019:110)

1. Sosiaali- ja terveysministeriö  (STM) oli 13.2.2017 hylännyt työeläkevakuutusyhtiö Varman hakemuksen työntekijän eläkelain mukaisen vahvistuksen saamiseksi asiakashyvityksiä koskeviin eläkevakuutuksen erityisperusteisiin. Ministeriön päätöksen perusteluiden mukaan hakemuksen mukainen muutos ei vastannut riittävässä määrin ministeriön tulkintaa työntekijän eläkelain asettamista vaatimuksista ylijäämän jakoperusteelle. Päätöksessä ei ollut selvitetty tarkemmin ministeriön tulkinnan sisältöä tai sitä, miltä osin yhtiön hakema muutos ei tätä tulkintaa vastannut.

2. Korkein hallinto-oikeus (KHO) totesi 10.9.2019 antamassaan ennakkopäätöksessä (KHO 2019:110), että perustelujen riittävyyttä oli harkittava siitä näkökulmasta, voitiinko yhtiön oikeus saada perusteltu päätös ja hakea siihen muutosta tehokkaasti turvata. Asiassa ei ollut hallinto-oikeuskäsittelyn jälkeenkään selvästi ja riittävästi ilmennyt, millä tavoin vakuutusyhtiön hakema laskuperusteiden muutos ministeriön käsityksen mukaan vaikeutti työntekijän eläkelain toimeenpanoa tai eläkelaitosten yhteisten asioiden hoitoa eli miksi työntekijän eläkelaissa asetetut vaatimukset eivät täyttyneet. KHO totesi, että virhe oli olennainen. KHO kumosi Helsingin hallinto-oikeuden ja STM:n päätökset ja palautti asian ministeriölle uudelleen käsiteltäväksi. Lainkohdat: Suomen perustuslaki 2 § 3 momentti ja 21 §, Hallintolaki 44 § 1 momentti 3 kohta ja 45 § 1 momentti.

3. Helsingin hallinto-oikeuden mukaan STM:n päätös oli riittävästi perusteltu; hallinto-oikeuden päätös on annettu 12.2.2018. Vakuutusyhtiö Varma vaati valituksessaan KHO:lle toissijaisesti asian palauttamista ministeriölle. Muutoksenhakuinstanssin  tulee jo viran puolesta kontrolloida, onko valituksenalainen ratkaisu perusteltu laissa edellytetyllä tavalla.

4. Korkein oikeus (KKO) on äskettäin eli viime viikolla myöntänyt valitusluvan(VL 2019-73) ratkaisuun, jolla Vaasan hovioikeus oli 4.6.2019 palauttanut rikosasian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltävksi, koska käräjäoikeus ei ollut arvioinut näyttöä asianmukaisella tavalla vapaudenriistoa ja pahoinpitelyä koskevassa asiassa. Asiassa on KKO:n tiedotteen mukaan kysymys hovioikeuden menettelyn oikeellisuudesta. Tapauksessa pohditaan mahdollisesti sitä, olisiko hovioikeuden tullut toimittaa pääkäsittely ja arvioida itse sen perusteella näyttökysymystä.

5. Riita- ja etenkin rikosasioissa perustelemisvelvollisuuden laiminlyöntiä ja tuomion riittämättömiä perusteluja on vakiintuneesti pidetty niin vakavana oikeudenkäyntivirheenä, että se voi johtaa jutun tai asian palauttamiseen. Ks. esim. KKO 1998:40, KKO 1999:84 ja KKO 2016:91. Oikeuskirjallisuudesta ks. esim. Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010) s. 525-535 (jutun palauttaminen puutteellisten perustelujen takia).

161. Tuomiovirhekantelun määräaikaa ei voida palauttaa (KKO 2019:68)

1. Etelä-Karjalan käräjäoikeus on 24.5.2017 tuominnut A:n ja B:n kummankin törkeästä kirjanpitorikoksesta ja kahdesta törkeästä veropetoksesta 2 vuoden ja 3 kuukauden vankeusrangaistukseen, korvausvelvollisiksi rikoksilla aiheutetuista vahingoista ja liiketoimintakieltoon.

2. Itä-Suomen hovioikeus on 6.2.2018 antamallaan tuomiolla alentanut A:n ja B:n rangaistukset kahteen vuoteen vankeutta ja alentanut vahingonkorvausten määriä pysyttäen käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen muilta osin voimassa. Korkein oikeus (KKO) on 16.4.2018 hylännyt A:n ja B:n hovioikeuden tuomiota koskeneet valituslupahakemukset.

3. A ja B ovat hakemuksessaan KKO:lle 18.2.2019 pyytäneet, että heille palautetaan hovioikeuden tuomiota koskevan kantelun määräaika, joka oli päättynyt 16.10.2018.

4. Määräaika tuomiovirhekantelun tekemiseen on 6 kuukautta siitä päivästä, jona tuomio sai lainvoiman (OK 31:3.2).

5. A ja B ovat kantelussaan oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla vaatineet, että hovioikeuden tuomio poistetaan, koska hovioikeus oli syyllistynyt menettelyvirheisiin. A ja B ovat katsoneet, että hovioikeuden olisi pitänyt pääkäsittelyn täydentämisen asemesta jatkaa pääkäsittelyä tai toimittaa uusi pääkäsittely. Lisäksi hovioikeuden olisi tullut kyselyoikeutta käyttäen selvittää tarkemmin syyttäjän ja Verohallinnon epäselviä lausumia.

6. Oikeudenkäymiskaaren (OK) 31 luvun 17 §:n mukaan sille, joka laillisen esteen vuoksi ei ole voinut määräajassa ilmoittaa tyytymättömyyttään tahi hakea muutosta tai takaisinsaantia taikka ryhtyä muuhun toimeen oikeudenkäynnissä taikka joka muutoin esittää anomuksensa tueksi erittäin painavia syitä, voidaan hakemuksesta palauttaa menetetty sellainen määräaika.

7. KKO totesi perusteluissaan ensiksi, että se on ratkaisussaan KKO 2003:20 katsonut, että määräaika lainvoiman saaneen tuomion purkamista koskevan hakemuksen tekemiselle ei ollut palautettavissa. KKO totesi tuolloin perusteluissaan muun ohella, että mahdollisuutta ylimääräiseen muutoksenhakuun on vastapuolen oikeusturvaan ja oikeusrauhaan liittyvien näkökohtien vuoksi rajoitettu ajallisesti. Ylimääräiselle muutoksenhaulle asetetun määräajan palauttaminen olisi ristiriidassa niiden tavoitteiden kanssa, joihin määräaikojen säätämisellä oli pyritty. OK 31 luvun 17 §:ää oli perusteltua tulkita siten, että muutoksen hakemisella tarkoitetaan lainkohdassa vain säännönmukaista muutoksenhakua.

8. KKo totesi nyt perusteluissaan, että mainitussa ratkaisussa esitetyt näkökohdat koskevat vastaavasti myös tuomiovirhekantelua. Asiaa ei ole syytä arvioida toisin myöskään sen vuoksi, että kantelua koskevat tuomion purkamista tarkoittavaa hakemusta lyhyemmät määräajat. KKO katsoi näin ollen, ettei OK 31 luvun 17 §:n nojalla voida palauttaa määräaikaa lainvoiman saanutta tuomiota koskevan tuomiovirhekantelun tekemistä varten. Hakemus on siten menetetyn määräajan palauttamista koskevan vaatimuksen osalta jätettävä tutkimatta.

9. Koska A:n ja B:n kantelua ei ollut tehty OK 31 luvun 2 §:n 2 momentin mukaisessa kuuden kuukauden määräajassa eikä määräaikaa kantelun tekemiselle voida palauttaa, KKO jätti hakemuksen tutkimatta. Asian ratkaisivat oikeusneuvokset Ari Kantor, Mika Huovila, Tatu Leppänen, Juha Mäkelä ja Eva Tammi-Salminen. Esittelijänä toimi Timo Saranpää.

KKO:n ratkaisuseloste

10. KKO:n kantaa, jonka mukaan tuomiovirhekantelun tekemiselle säädettyä määräaikaa ei voida palauttaa, on noudatetttu jo vanhastaan. Ehdottomana pääsääntönä on ollut, että palautettavissa ovat vain prosessuaaliset, mutta eivät aineelliset määräajat.

11. Tästä on vedetty oikeuskirjallisuudessa ja -käytänössä se nyrkkisääntö, että palautettavissa ovat oikeudenkäynnin jatkamista, mutteivät sen aloittamista tarkoittavat määräajat. Tyypillisesti palautettavissa ovat varsinaista muutoksenhakua (valitusta) koskevat määräajat. Sen sijaan ylimääräistä muutoksenhakua koskeva määräaika ei ole palautettavissa. Tästä on selkeä ennakkopäätös KKO 2003:20 tuomiopurun osalta.

12. Toisaalta on syytä huomata, ettei määräajan palauttamista koskevassa OK 31 luvun 17 §:ssä tehdä eroa varsinaisen ja ylimääräisen muutoksenhaun osalta, vaan siinä puhutaan vain oikeudesta hakea muutosta ja sitä koskevan määräajan palauttamisesta.

13. Uudemmassa oikeuskirjallisuudessa onkin katsottu, että tuomiovirhekantelun 6 kuukauden ja menettyn määräajan palauttamisen 30 päivän määräaikojen pitäisi olla palautettavissa. Näin professori Erkki Havansi monumentaalisessa tutkimuksessaan Määräajat ja  oikeudenkäynti (2004) s. 221. Saman käsityksen ovat de lege ferenda eli säädettävää lakia silmällä pitäen esittäneet kirjassaan Muutoksenhaun pääpiirteet (1998, s. 165-167) myös Tatu Leppänen ja Asko Välimaa, jotka sivumenen sanoen toimivat nykyisin molemmat KKO:n jäseninä. Havansi, Leppänen ja Välimaa ovat katsoneet, että de lege ferenda myös materiaalisten määräaikojen tulisi olla palautuskelpoisia.

14. Erkki Havansi on perustellut kantaansa, kuten yleensä aina, erinomaisen hyvin. Hän on vedonnut muun ohella siihen, että tuomiovirhekantelussa, josta nyt siis on kyse, liikutaan yleensä prosessuaalisiksi katsottavien raskaiden menettelyvirheiden tyypistössä, johon nähden 6 kk:n aika ei ole vielä kohtuuttoman pitkä aika vastapuolenkaan oikeusturvan kannalta. Rikosjutuissa tuomiovirhekantelua hakee useimmiten, ei syyttäjä tai asianomistaja, vaan rangaistukseen tuomittu syytetty.

15. Erkki Havansin esittämän kannan  hyväksyminen merkitsisi kuitenkin huomattavan selkeää poikkeusta vusikymmeniä käytännössä noudatetusta tulkinnasta. Tämä lienee suurin syy siihen, että KKO on halunnut pysyä edelleen vanhassa ja tiukassa tulkinnassa, jonka mukaan kaikkien OK 31 luvussa mainittujen ylimääräisten muutoksenhakukeinojen määräajat ovat palautuskelvottomia.

16. KKO on perustellut (kappale 4) kannanottoaan lähinnä tarkoituksenmukaisuussyillä ja tavalla, jota voidaan pitää tavoitteellisen tai teleologisen tulkintametodin omaksumisena.

17. Asia on ratkaistu KKO:ssa kokoonpanossa, joka herättänee arvostusta myös oikeustieteellisten tiedekuntien piirissä. Viidestä jäsenestä nimittäin neljä on väitellyt aikoinaan oikeustieteen tohtoriksi: Huovila, Leppänen, Mäkelä ja Tammi-Salminen; Huovilan ja Leppäsen "leipälaji" on sitä paitsi nimenomaan prosessioikeus. Myös asian esittelijänä toiminut Timo Saranpää on prosessioikeudesta väitellyt oikeustieteen tohtori. Kuriositeettina voidaan mainita, että olin vuonna 1998 Tatu Leppäsen väitöstilaisuudessa virallisena vastaväittäjänä ja että toimin Timo  Saranpään väitöstutkimuksen työnohjaajana. Vielä sen verran, että Tatu Leppänen on toiminut Mika Huovilan väitöstilaisuudessa virallisena vastaväittäjänä. Mika Huovila puolestaan oli KKO:n kokoopnaossa, joka esitti Tatu Leppäsen nimittämistä KKO:n jäseneksi.

18. Todetakoon vielä - ikään kuin hyväksi lopuksi - että Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen, joka on väitellyt oikeustieteen tohtoriksi niin ikään prosessioikeudesta ja tarkemmin sanottuna todistusoikeuden alalta, on kantelun johdosta 28.12.2018 antamassaan ratkaisussa arvostellut sangen voimakkaasti Itä-Suomen hovioikeuden edellä mainittua 6.2.2018 antamaa tuomiota ja siihen johtanutta menettelyä.  Apulaisoikeusasiamies on kritisoinut myös Etelä-Karjalan käräjäoikeuden saman syyteasian käsittelyssä omaksumaa menettelyä ja sen tuomion perusteluja toisessa ratkaisussaan.

19. Vielä yksi havainto.  Kuten Twitterissäkin joku on pannut merkille, ratkaisun KKO 2019:68 perustelut eivät ole niin seikkaperäiset kuten viime aikoina KKO:n perustellut ovat muutoin yleensä lähes olleet. Tämä pitää paikkansa.

20. Olen itse ainakin parin kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana blogikirjoituksissani, jotka koskevat KKO:n ennakkopäätösten kommentointia, yrittänyt kiinnittää  (KKO:ta ja muidenkin yleisten tuomioistuinten) huomiota siitä, että ratkaisujen perustelut eivät saisi olla kovin tai liian laajoja ja seikkaperäisiä, koska tämä saattaa haitata perustelujen ymmärrettävyyttä. tai ainakin hanjkaloittaa perustelujen luettavuutta. Näköjään KKO:ssa tämä viesti on huomattu, sillä KKO:n 1. syyskuuta virassaan aloittava uusi presidentti Tatu Leppänen on tänään puuttunut samaan asiaan.

21. Tatu Leppänen lausuu tänään Helsingin Sanomien haastattelusssa: näin "Ratkaisut alkavat olla jo niin seikkaperäisiä, että pihvi alkaa kadota". Hän jatkaa: "Tuomareilla pitäisi olla aikaa kiteyttää asia. Me korkeimmassa oikeudessa olemme tässä suhteessa onnellisessa asemassa, pystymme satsaamaan esitystapaan".

22. Naulan kantaan, Herra Presidentti!

23. Huomautan tosin siitä, että liiallinen seikkaperäisyys on vaivannut myös KKO:n useimpia viime vuosina antamia ennakkopäätöksiä. KKO ei ole kyennyt tai halunnut kieteyttää tarpeeksi sanomaansa. Se voisi ottaa tässä suhteessa esimerkkiä Ruotsin korkeimmasta oikeudesta, jossa osataan perustelujen kiteyttäminen selvästi paremmin. Tämä on parantanut HD:n perustelujen luettavuutta ja ymmärrettävyyttä.

24. Todettakoon vielä, että A ja B hakivat KKO:lta myös Itä-Suomen hovioikeuden 6.2.2018 antaman tuomion purkamista. KKO on tutkinut purkuhakemuksen, mutta hylännyt sen, koka hovioikeuden menettelyssä ei havaittu olleen kyse OK 31luvun 8 §:n 4 kohdassa tarkoitetusta ilmeisesti väärästä lain soveltamisesta. Purkuasian käsittelystä ei ole otettu minkääänlaista mainintaan KKO:n ratkaisuselosteeseen.

127. Oikeusasiamies kritisoi hovioikeuden menettelyä ja tuomiota

1. Eduskunnan oikeusasiamies valvoo, paitsi muiden viranomaisten, myös tuomioistuinten toiminnan laillisuutta. Äskettäin eli  11.12.2018 apulaisoikeusasiamies antoi päätöksen kanteluun, jossa arvosteltiin hovioikeuden menettelyä ja yllätyksellistä tuomiota rikosasiassa, jossa kantelijat olivat syytettyinä.

2. Kantelijat kritisoivat oikeusasiamiehelle tekemässään kantelussa Itä-Suomen hovioikeuden menettelyä ja 6.2.2018 antamaa tuomiota nro 18/104908 asiassa R 17/735. 

3. Kantelussa katsottiin, että hovioikeus oli esitetyn näytön ja syyttömyysolettaman vastaisesti sekä syyttäjän vaatimukset ylittäen katsonut kantelijoiden syyllistyneen rikoksiin ja tuominnut kantelijat ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Kantelijat katsoivat hovioikeuden loukanneen heidän oikeuttaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Lisäksi tuomiossa oli kantelijoiden mukaan asiavirheitä.

4. Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen lausi kantelun johdosta antamassaan päätöksessä mm. seuraavaa; asian esittelijänä toimi esittelijäneuvos Jarmo Hirvonen:

Syyttäjä on ilmoittanut pitävänsä kirjanpitoon merkittyjä 493 400 euron jakelukuluja ”perusteltuina ja vähennyskelpoisina”, mutta siitä huolimatta samallailmoittanut, ettei hän miltään osin luopunut syytteestä tai rajoittanut sitä, koska Verohallintokaan ei luopuisi syytteestä.

Syyttäjän edellä selostettu lausuma on ollut sisällöltään niin ristiriitainen, ettei hovioikeuden olisi tullut sivuuttaa sitä ilman lisäkysymyksiä. Asiallisestihan syyttäjä on ilmoittanut, että hänen käsityksensä mukaan käräjäoikeuden ratkaisua tuli jakelukulujen osalta muuttaa ja syyte tältä osin hylätä. Silti syyttäjä on ilmoittanut, ettei syytteestä luovuta tai sitä rajoiteta. Käytettyjä ilmaisuja ei voi järkevällä tavalla sovittaa yhteen. Syyttäjä ei voi samanaikaisesti ajaa syytettä ja ilmoittaa sen olevan perusteeton. Edellä selostettu pääkäsittelyn jälkeinen menettely on koskenut puheena olevia määrältään merkittäviä jakelukuluja, joiden oikeellisuudella on ollut huomattava merkitys yhtiön kirjanpidon väitetyn virheellisyyden ja vältettyjen verojen määrän kannalta.

Jos tuomioistuin pääkäsittelyn päättämisen jälkeen havaitsee välttämättömäksi, että asian käsittelyä on ennen asian ratkaisemista täydennettävä jonkin yksittäisen kysymyksen osalta, ja jos kysymys, jota käsitelyn täydentäminen koskee, on yksinkertainen tai vähäinen, tuomioistuin voi oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 13 §:n nojalla täydentää käsittelyä pyytämällä asianosaisilta kysymyksestä kirjallisen lausuman. Muussa tapauksessa käsittelyä voidaan täydentää siten, että pääkäsittelyä jatketaan tai asiassa toimitetaan uusi pääkäsittely.

Käsitykseni mukaan pääkäsittelyn jälkeisessä menettelyssä on tässä tapauksessa ollut kysymys asiasta, jota ei voida pitää oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 13 §:ssä tarkoitetuin tavoin yksinkertaisena eikä vähäisenä. Pääkäsittelyssä tapahtuneita laiminlyöntejä ei tässä tapauksessa ole voitu korjata pyytämällä lausumia mainitun lainkohdan nojalla. Asian asianmukainen käsittely olisi käsitykseni mukaan edellyttänyt pääkäsittelyn jatkamista tai uuden pääkäsittelyn toimittamista.

Edellä selostettua hovioikeuden menettelyä arvioitaessa on otettava huomioon myös se, ettei Verohallinto ole ollut asianomistajan asemassa törkeän kirjanpitorikoksen osalta (KKO 1999:2 ja HE 148/2007 vp, s. 37). Mainitun syytekohdan osalta vain syyttäjän lausumilla on näin ollen ollut merkitystä.

Ottamatta kantaa todistustaakan asianmukaiseen jakautumiseen (vrt. KKO 2011:20 kohta 18) tai hovioikeuden tuomion aineelliseen sisältöön, totean asian käsittelyyn sisältyneen edellä todetuin tavoin piirteitä, jotka ovat vaikeuttaneet kantelijoiden puolustautumista hovioikeudessa ja jotka ovat myös hämärtäneet yhtäältä syyttäjän ja asianomistajan sekä toisaalta tuomioistuimen rooleja akkusatorisessa rikosprosessissa.

En pidä poissuljettuna, että edellä mainitut seikat antaisivat kantelijoille perustellun aiheen ylimääräiseen muutoksenhakuun korkeimmasta oikeudesta (ks. KKO 2009:84). Tältä osin asia jää kuitenkin kantelijoiden omaan harkintaan. Ylimääräisestä muutoksenhausta säädetään oikeudenkäymiskaaren 31 luvussa. Oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 1 §:n 4 momentin mukaan ylimääräisessä muutoksenhaussa on käytettävä oikeudenkäyntiasiamiestä tai -avustajaa.

Saatan edellä esittämäni käsityksen Itä-Suomen hovioikeuden tietoon.

Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu kokonaisuudessaan

5. Todettakoon, että kantelijat hakivat hovioikeuden tuomiosta valituslupaa, mutta korkein oikeus ei myöntänyt sitä.  "Valituslupaa ei myönnetä", totesi KKO lakonisesti ilman perusteluja.

6. Toisessa niin ikään 11.12.2018 antamassaan päätöksessä apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen arvosteli Etelä-Karjalan käräjäoikeuden menettelyä saman syyteasian käsitelyssä ja sen tuomion perusteluja:

Apulaisoikeusasiamiehen päätös

7. Tää korutont´on kertomaa, joka todistaa, minkälaisiin aika alkeellisiin virheisiin tuomioistuimet ja syyttäjät voivat syyllistyä. 

8. Ihmetystä herättää hieman se, ettei KKO myöntänyt kantelijoille valituslupaa, vaikka se olisi voitu OK 30 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan myöntää myös ns. purku- tai kanteluperusteella, eli nillä perusteilla, jotka apulaisoikeusasiamiehen päätöksen perusteluista ilmenevät. 

9. Nyt Pasi Pölönen ja Jarno Hirvonen ovat itse asiassa antaneet hakijoille viran puolesta ohjeen siitä, millä perusteilla ja miten he voivat hakea joko purkua tai kantelua KKO:lta.

10.Toivottavasti tällä kertaa hakijoille tärppäisi ja he saisivat vihdoin oikeutta!

114. KKO 2018:54. Todistelu, oikeudenkäyntivirhe

      Turun hovioikeudessa ei kaivattu asianomistajan kuulemista

1. Todistelutarkoituksessa kuultava rikosasian asianomistaja B jäi kutsuttuna pois Turun hovioikeuden pääkäsittelystä, minkä johdosta hovioikeus käytti kuulemisen sijasta näyttönä B:n esitutkinnassa antamaa kertomusta. Hovioikeus nojautui näyttönä myös lääkärinlausunnon esitietoihin merkittyyn B:n kertomukseen ja luki syytetty A:lle syyksi törkeän ryöstön.

2. Valituksessaan korkeimmalle oikeudelle (KKO) A katsoi, että hovioikeudessa oli tapahtunut menettelyvirhe, koska hovioikeuden olisi tullut kuulla B:tä pääkäsittelyssä riippumatta siitä, että A oli suostunut pääkäsittelyyn B:n poissaolosta huolimatta. Hänellä ei ollut mahdollisutta kuulustella häntä vastaan todistavaa asianomistajaa. Hovioikeus oli pitänyt asiassa pääasiallisena näyttönä myös sitä, mitä B ja toinen asianomistaja (C) olivat lääkärille kertoneet, vaikka kertomukset lääkärille eivät ole luotettavampia kuin esitutkintakertomukset.

3. KKO katsoi tänään antamassaan tuomiossa (KKO 2018:54), ettei hovioikeus olisi saanut käyttää todisteena esitutkintapöytäkirjaan eikä lääkärinlausuntoon merkittyä asianomistajan kertomusta. Kysymyksessä oli oikeudenkäyntivirhe, jonka takia KKO kumosi hovioikeuden tuomion ja palautti asian hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

KKO 2018:54

4. Rikosjutussa on oikeudenkäymiskaaren (OK) 17 luvun 24 §:n 2 momentin mukaan pääsääntönä, että tuomioistuimessa ei saada käyttää todisteena esitutkintapöytäkirjaan tai muulle asiakirjalle merkittyä tai muulla tavalla tallennettua lausumaa, ellei laissa toisin säädetä. 

5. Kirjallisen lausuman kieltämisellä on haluttu turvata ensinnäkin syytetyn oikeutta kuulustella tai kuulustuttaa häntä vastaan todistavia henkilöitä, kuten Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 6 artiklan 3 kappaleen d kohdasta ilmenee. Toisaalta kiellon tavoitteena on turvata todistelun välittömyyttä ja sen myötä näytön arvioinnin luotettavuutta, sillä henkilön kuuleminen suullisesti oikeudessa antaa kirjallista kertomusta selvästi paremmat edellytykset kertomuksen uskottavuuden arvioinnille.

6. OK 17 luvun 24 §:n 2 momentissa on säädetty kuitenkin kaksi poikkeusta pääsääntöön. Henkilön kirjallista lausumaa saadaan ensinnäkin käyttää todisteena, jos  lausuman antajaa ei voida kuulustella pääkäsittelyssä. Tällöin todistava henkilö on joko kuollut tai niin vaikeasti sairas, että kuuleminen ei ole kerta kaikkiaan mahdollista. Toinen poikkeus koskee tilannetta, jolloin henkilö on jäänyt asianmukaisista toimenpiteistä huolimatta tavoittamatta, eikä asian ratkaisemista tulisi enää viivyttää.

7. Kommentoitavassa tapauksessa kyse ei ole ollut kummastakaan tilanteesta, vaan ainoastaan siitä, että B, joka oli asianmukaisesti kutsuttu hovioikeuden pääkäsittelyyn, ei ollut saapunut istuntoon. Syy B:n poissaololle ei ollut tiedossa, mutta se tiedettiin, ettei häntä ollut yritetty kutsun tiedoksiannon jälkeen enää aktiivisesti tavoittaa viranomaiskeinojen avulla. Asian käsittely ei myöskään ollut viivästynyt, ja B:n kertomuksella on ollut näyttönä keskeinen merkitys. Tästä huolimatta hovioikeus ei ollut ryhtynyt enempiin toimenpiteisiin, joilla B olisi voitu saada henkilökohtaisesti oikeuteen. Näin ollen KKO:n johtopäätös, jonka mukaan hovioikeus ei ollut yrittänyt tavoittaa B:tä OK 17 luvun 24 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla, on perusteltu.

8. Se seikka, että B oli ilmoittanut käräjäoikeuden pääkäsitelyssä, ettei hän halua tulla asiassa kuulluksi, ei ole relevantti. Asianomistaja saattaa tulla oikeudenkäynnin jatkuessa asiassa toisiin aatoksiin. Asianosaiset eivät voi tuomioistuinta sitovasti disponoida mainitusta kysymyksestä, sillä OK 17:24,2:n säännös on luonteeltaan pakottava, joten tuomioistuin on velvollinen ottamaan sen huomioon viran puolesta. Näin ollen myöskään se seikka, että syytetty A on hovioikeudessa suostunut Bn kuulustelukertomuksen lukemiseen ja hyväksynyt sen käyttämisen todisteena, ei vaikuta asiaan.

9. OK 17 luvun 24 §:n 2 momentissa säädetty kirjallisen kertomuksen käyttökielto todisteena koskee paitsi esitutkintapöytäkirjaa myös muulle asiakirjalle merkittyä lausumaa. KKO on ratkaisuun KKO 2017:93 viitaten todennnut, että lääkärinlausuntoa on pidettävä tällaisena asiakirjana siltä osin kuin siihen on esitietoina kirjattu asianomistajan kertomus hänen vammojensa syntyyn johtaneista tapahtumista. Lääkärinlausuntoa ei siten voida ko. osin käyttää  todisteena tuomioistuimessa, elleivät mainitussa lainkohdassa säädetyt edellytykset täyty; tässä tapauksessa edellytyksiä ei ollut.

10. Hovioikeudessa on siten tapahtunut selkeä oikeudenkäyntivirhe, jonka vuoksi tuomio on ollut pakko kumota ja asia palauttaa hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. 

11. Tällaisia ja vastaavanlaisia virheitä hovioikeuksille näyttää sattuvan tuon tuostakin, joihin KKO joutuu sitten puuttumaan; kaikki virheet eivät toki tule KKO:n käsittelyyn. Pari viikkoa eli 25.8.sitten selostin tässä blogissa (kirjoitus numero 110) KKO:n ratkaisua 2018:53, joka koski hovioikeuden laiminlyöntiä toimittaa rikosasiassa pääkäsittely.

12. Mikä tällaiseen "kurittomuuteen" voisi olla syynä?  Tietämättömyys, välinpitämättömyys, mukavuudenhalu, vai mistä oikein on kyse? Ilmeisesti hovioikeudet eivät oikein viitsi vaivautua noudattamaan kaikkia oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia viimeistä piirtoa myöten, vaan haluavat "pikkuseikoista" välittämättä panna pääpainon asioiden joutuisalle ratkaisemiselle. Kyse on lienee aika paljon hovioikeuksien laiskuudesta, välinpitämättömyydestä tai omasta mukavuudenhalusta, joka menee syytetyn oikeusturvan ja reilun oikeudenkäynnin vaatimusten edelle. Ei vaivauduta toimittaa pääkäsittelyä, vaan ratkaistaan asia kirjallisen aineiston perusteella, ei välitetä kuulla asianosaista, vaikka tämä on kutsuttu oikeuteen henkilökohtaisesti jne.

13. Tuomareita on kyllä koulutettu riittävästi, ja prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa on jo parikymmentä vuotta jaksettu yhä uudelleen ja uudelleen muistuttaa, mitä kirjallisten todistajankertomusten käyttökielto EIS:n ja ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön valossa tarkoittaa ja mitä vaatimuksia se asettaa tuomioistuinten työlle. Mutta mikään ei tunnu auttavan, sillä vastaavanlaisiin virheisiin, joista ko. tapauksessa on kyse, törmää lähes "jatkuvalla syötöllä". Ruotsissa ja Norjassa tilanne on tyystin toisenlainen, siellä siellä ylin oikeusaste ei ole enää pitkiin aikoihin joutunut muistututtamaan ja "opettamaan" alempia tuomioistuimia esimerkiksi  esitutkintakertomusten käyttökiellosta, todistelun välittömyydestä tai syytetyn vastakuulusteluoikeuden merkityksestä.

53. KKO 2017:43. Käräjäoikeuden päätösvaltaisuus. Käräjänotaarin toimivalta

                   Hän ei auskultoinut, ja kuinkas siinä sitten kävikään...

1. Korkein oikeus antoi viime perjantaina ennakkopäätöksen 2017:43, joka koski käräjäoikeuden päätösvaltaisuutta riita-asiassa, jossa käräjäoikeuden kokoonpanoon kuului yksin laamannin antaman määräyksen perusteella tuomioistuinharjoittelua suorittava käräjänotaari.

KKO 2017:43

2. Käsiteltävänä ollut asia koski työoikeudellista riita-asiaa, jossa ratkaisua ei voinut perustaa lakiin ja sen esitöihin eikä oikeuskäytäntöön. Korkein oikeus katsoi, että koska asia oli laatunsa vuoksi vaikea ratkaista, käräjäoikeus ei ollut päätösvaltainen. Ts. laamanni ei olisi saanut määrätä notaaria toimimaan asiassa puheenjohtajana ja samalla oikeuden ainoana jäsenenä.

3. Kysymys tuomioistuin päätösvaltaisuudesta on ehdoton prosessinedellytys, joten myös hovioikeus, jonne käräjäoikeuden tuomiosta on valitettu, on velvollinen ottamaan sen huomioon omasta aloitteestaan, vaikkei asianosainen eli valittaja ole tehnyt (prosessi)väitettä käräjäoikeuden päätösvaltaosuuden puuttumisesta. 

4. Ko. tapauksessa käräjäoikeuden tuomiosta oli valitettu Itä-Suomeen hovioikeuteen, mutta hovioikeus ei - ihme kyllä - ollut kiinnittänyt minkäänlaista huomiota käräjäoikeuden kokoonpanoon, päätösvaltaisuuteen ja notaarin toimivaltaan. Vasta korkein oikeus, jonne hovioikeuden tuomiosta valitettiin, otti tämän kysymyksen esille. 

5. Korkein oikeus pyysi ennen asian ratkaisemista käräjäoikeuden laamannilta käräjäoikeuden päätösvaltaisuutta koskevan lauusman.  Määräyksen käräjänotaarille toimia puheenjohtajana ko. asiassa oli vuonna 2014 antanut käräjäoikeuden silloinen laamanni Satu Salmi.

6 Tapahtuma-aikana eli vuonna 2014 oli voimassa käräjäoikeuslaki, jonka 17 §:n 3 momentissa säädettiin, että käräjänotaaria ei saanut  määrätä käsittelemään yksin tai käräjäoikeuden puheenjohtajana asiaa, jota laatunsa tai laajuutensa vuoksi on pidettävä vaikeana ratkaista. Käräjäoikeuslaki on kumottu vuoden 2017 alusta, jolloin voimaan tuli tuomioistuinlaki (673/2016) ja käräjänotaarin toimivaltaa koskevat säännökset on siirretty niin ikään 1.1.2017 voimaan tulleeseen tuomioistuinharjoittelusta annettuun lakiin (674/2016). Lain 16 §:n 3 momentissa on säännös, jossa kielletään määräämästä käräjänotaaria käsittelemään vaikeana pidettävää asiaa.

7. Korkein oikeus on ennakkoratkaisussaan KKO 2002:12 katsonut, ettei notaaria yleensä ollut syytä määrätä käsittelemään työturvallisuusrikosasiaa, koska näissä asioissa oli usein vaikeita näyttö- ja oikeuskysymyksiä ja koska niiden vähäinen lukumäärä teki niistä tavallista vaikeampia käsitellä ja ratkaista. Ennakkoratkaisussa KKO 2002:75 puolestaan korkein oikeus on toisaalta katsonut, ettei riitainen yksityishenkilön velkajärjestelyä koskeva asia ollut aina käräjäoikeuslain 17 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla vaikea, vaikka yksityishenkilön velkajärjestelystä annetussa laissa oli useita avoimia säännöksiä, jotka jättivät tuomioistuimelle harkintavaltaa, ja vaikka laki velvoitti tuomioistuimen myös oma-aloitteisesti selvittämään asiaa. Korkein oikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että velkajärjestelyn keskeisistä laintulkintakysymyksistä, kuten edellytyksistä ja esteistä, oli annettu useita oikeuskäytäntöä ohjaavia ennakkoratkaisuja.

8. Nyt esillä olevassa tapauksessa KKO totesi ensiksi, että asia ei ollut laaja eikä siten laajuutensa perusteella vaikea. Ratkaisevaa oli siten se, onko asia ollut laatunsa puolesta liian vaikea käräjänotaarin ratkaistavaksi.

9. Kantajayhtiö oli kanteessaan vaatinut, että vastaaja A velvoitetaan maksamaan yhtiölle takaisin siltä saamansa irtisanomisajan palkka. A:n vastustettua kannetta asiassa on ollut kysymys siitä, onko vähintään 200 päivää lomautettuna olleella työntekijällä oikeus saada työsopimuslain 5 luvun 7 §:n 3 momentin nojalla irtisanomisajan palkkaa vastaava korvaus, jos työntekijä on irtisanonut työsopimuksensa vasta sen jälkeen, kun hänelle oli myönnetty täysi työkyvyttömyyseläke. Asiassa on siten kysymys työoikeudellisesta riita-asiasta.

10. KKO totesi, että työsopimuslaissa (TSL) ei ole säännöksiä työsopimuksen raukeamisesta. Asian arvioinnissa oli näin ollen syytä ottaa huomioon yleiset sopimusoikeudelliset periaatteet ja arvioida niiden soveltuvuutta käsillä olevassa työsuhdeturvaa koskevassa tilanteessa. TSL 5 luvun 7 §:n 3 momentin sanamuodosta tai esitöistä ei voida päätellä, onko säännöstä tarkoitettu sovellettavaksi myös silloin, kun vähintään 200 päivää lomautettuna olleelle työntekijälle myönnetyn eläkkeen johdosta työsopimus on rauennut ennen työsopimuksen irtisanomisilmoitusta. Huomioon ottaen myös sen, että ratkaistavana olevasta oikeuskysymyksestä ei ole annettu ohjaavaa ennakkoratkaisua, KKO katsoi, että kysymys on oikeudellisesti selvästi tavanomaista vaikeammasta työoikeudellisesta riita-asiasta.

11. Johtopäätöksenään korkein oikeus totesi, että asia on ollut käräjäoikeuslain 17 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla vaikea ratkaista sen laadun vuoksi. Käräjänotaaria ei sen vuoksi olisi saanut määrätä toimimaan siinä puheenjohtajana. Koska käräjäoikeus ei ole ollut asian ratkaistessaan päätösvaltainen, KKO poisti käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot ja määräsi, että  asia palautetaan käräjäoikeuteen, jonka tuli omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen ja, huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä.

12. KKO:n ratkaisu on perusteltu ja oikeuskäytännön ohjaamiseksi tarpeellinen. On hyvä, että käräjänotaarin kelpoisuuteen toimia käräjäoikeuden puheenjohtajana juridisesti vaikeissa asioissa on kiinnitetty maan ylimmän tuomioistuimen toimesta huomiota. Toivottavasti käräjäoikeudet ja niiden päällikkötuomarit eli laamannit ottavat ratkaisusta opikseen ja myös hovioikeudet hoksaavat jatkossa valvoa, ettei tuomioistuinharjoittelua suorittaville notaareille anneta ratkaistaviksi laajuutensa tai laadunsa vuoksi vaikeita asioita.

13. Oikeuskäytännöstä voidaan mainita myös Helsingin hovioikeuden päätös vuodelta 2015, jossa katsottiin, että käräjänotaari ei voinut ratkaista tavanomaista hankalampaa velkomusasiaa (HelHO 2015:12). Hovioikeus katsoi, että kyseisen asian näytön arviointiin ja tapauksen oikeudelliseen arvioon on liittynyt sellaisia seikkoja, joiden vuoksi kyseistä asiaa on ollut käräjäoikeuslain 17 §:n 3 momentin mukaan pidettävä käräjänotaarille laatunsa vuoksi vaikeana ratkaista. Asian asianmukainen käsittely käräjäoikeudessa olisi tässä tapauksessa edellyttänyt, että oikeuden puheenjohtajana olisi toiminut ammattituomari. Käräjäoikeus ei näin ollen ole ollut asiaa käsitellessään ja ratkaistessaan päätösvaltainen käräjänotaarin puheenjohdolla. Koska asiaa ei ole käsitelty käräjäoikeudessa laillisessa kokoonpanossa, käräjäoikeuden ratkaisu on kumottava ja asian käsittelyä jatkettava käräjäoikeudessa valmisteluvaiheesta.

14. Toista se oli ennen eli ns. vanhoina hyvinä aikoina. Nykyisin käräjänotaarit toimivat käräjäoikeuden puheenjohtajana  aika harvoin, sillä laissa ei ole määräyksiä siitä, kuinka usein notaarin on toimittava käräjäoikeuden puheenjohtajana. Tuomioistuinharjoittelussa kiinnitetään nykyisin paljon enemmän huomiota koulutuksellisiin näkökohtiin kuin vaikkapa 20-30 vuotta sitten, jolloin notaareita käytettiin lähinnä alioikeuksien lisätyövoimana. 

15. Itse suoritin tuomioistuinharjoittelun 1967-68 Janakkalan tuomiokunnassa Riihimäellä. Olin ensin päätoimisena apulaisena yhden kuukauden ja sen jälkeen seitsemän kuukautta notaarina. Notaarilla oli tuolloin kelpoisuus istua käräjiä vasta notaarikauden päätyttyä ja vasta sen jälkeen, kun hän oli täyttänyt  25 vuotta. Ukkotuomarin esityksestä hovioikeus antoi notaarille määräyksen toimia kihlakunnanoikeuden puheenjohtajana joko tietyn yleisen istunnon ajan tai toimittamaan kiireellisissä tapauksissa eli vangittujen jutuissa tarvittavat välikäräjät. Jokaisena istuntopäivänä käsiteltiin yleensä kymmenkunta juttua tai enemmän. Tuomioistuinharjoitteluun kuului notaareiden kohdalla myös tuomiokunnan hoito eli velvollisuus toimia kihlakunnantuomarin kesäloman aikana kolme viikkoa tämän sijaisena. Käsitettä "vaikeana pidettävä asia" ei tunnettu, vaan notaarit istuivat kaikenlaisia juttuja laidasta laitaan, helppoja ja vaikeita, eli samalla tavalla kuin kihlakunnantuomarikin. Istuntopäiviä tuli saada kasaan 30 ennen kuin hovioikeus saattoi myöntää notaarile varatuomarin arvon. Sportteliaikana notaarit istuivat keskimäärin noin 60 prosenttia  kihlakunnanoikeuksien jutuista, joskus enemmänkin.

16. Istuin notaarina käräjäni 1968 lähinnä kahdessa pitkässä jaksossa, joista toinen kesti putkeen 2,5 viikkoa. Tuolloin kihlakunnanoikeus istui myös lauantaisin. Mainitun 2,5 viikon aikana sairastuin angiina niin, ettei ääni enää paljon pihissyt. Marssin lääkäri Pekka Rikkosen vastaanotolle, jolloin tämä sanoi muitta mutkitta, että käräjien istuminen oli lopetettava heti. Kerroin tohtorin terveiset ukkotuomari Niilo Lahdelle, mutta tämä vähätteli asiaa ja totesi, että kyllähän sinä pystyt istumaan. Niilo soitti veljenpojalleen Raimo Lahdelle Helsinkiin ja pyysi tätä tulemaan seuraavana päivänä käräjille memorialistiksi. Jos olisin noudattanut lääkärin määräystä, olisi Niilo Lahti joutunut itse puheenjohtajaksi, mutta sitä hän ei missään nimessä halunnut tehdä. Niin päätin purra hammasta, otin lääkärin määräämät antibioottipillerit ja jatkoin seuraavana päivänä käräjien istumista vierelläni Raimo Lahti, joka oli suorittanut edellisenä vuonna 21-vuotiaana OTL-tutkinnon ja josta tuli vähän yli 30-vuotiaana rikosoikeuden professori. Hän avusti minua yhden päivän, sen jälkeen jatkoin yksin käräjien istumista.

17. Minun ensimmäisen käräjäpäiväni ensimmäisenä juttuna käsiteltiin asia, joka koski murhapolttoa ym. Murhapoltto oli yleisvaarallinen rikos, josta oli säädetty ankara vapausrangaistus, jonka minimi taisi olla kaksi vuotta ja maksimi 10 vuotta kuritushuonetta. Murhapolton soveltamisala oli laaja, sillä sen kohteena oli yleensä asunnoksi kelpaava rakennus, vaikka siinä ei tekohetkellä kukaan asunutkaan, eikä teon rangaistavuus edellyttänyt, että teko olisi ollut omiaan aiheutamaan hengen tai terveyden vaaraa. Nimike murhapoltto poistettiin rikoslaista vuonna 1995 ja korvattiin tuhotyö -nimisellä rikoksella. (RL 34:1). Ko. tapauksessa tuleen oli sytetty syrjäinen varastorakennus tai vastaava vaatimaton rakennelma, joka syytteen mukaan oli asunnoksi kelpaava, mutta jossa kukaan ei ollut aikoihin asustellut. Selvisin asian käsittelystä määräämällä syytetyn mielentilatutkimukseen.  Ei siinä hötäkässä ehtinyt asiaa kovin paljon ihmettelemään tai pohtimaan, sillä juttulistalla oli kymmenkunta muutakin juttua.