keskiviikko 15. helmikuuta 2023

360. Esitutkinnan viipyminen. Virkavirhe. Hyvitysesitys. Oikeusasiamies

1. Poliisiviranomaisten, syyttäjien, tuomareiden ja tuomioistuinten tehtävien viivyttely ja ratkaisujen viipyminen ovat ylimpien laillisuusvalvojien työssä jokapäiväistä leipaa. Tuskin mikään muu asia työllistää laillisuusvalvojia enemmän kuin mainittujen ja monien muiden viranomaisten toiminnan viipyminen. Asioiden käsittelyn kohtuuttoman pitkä kesto ja ratkaisujen viipyminen on omiaan nakertamaan pahoin luottamusta viranomaisten ja lainkäyttöelinten toiminnan luotettavuuteen ja asianmukaisuuteen ja aiheuttamaan kärsimystä, haittaa ja vahinkoa viivyttelyn kohteeksi joutuneille ihmisille ja yrityksille.

2. Tässä yksi esimerkkitapaus asiasta.

3. Kantelija arvosteli eduskunnan oikeusasiamiehelle tekemässään kantelussa poliisin ja syyttäjän menettelyä asiassaan. Hän kertoi tehneensä rikosilmoituksen, koska hänenn miesystävänsä houkutteli ja painosti hänet prostituutioon. Kantelijan mukaan esitutkinta kesti kohtuuttoman pitkään. Hän arvosteli myös sitä, ettei epäiltyä kohtaan käytetty pakkokeinoja. Kantelija katsoi myös, että syyttäjän päätöksessä oli asiavirheitä eikä siinä muun muassa huomioitu riittävästi kantelijan kokemaa häpeää ja pelkoa.

4. Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen antoi päätökseen kanteluun 14.2.2023 (EOAK/388/2022). Päätöksen johtopäätösosassa Jääskeläinen lausui mm. seuraavaa:

EOA Jääskeläinen

5. Minulla ei ole aihetta epäillä sitä, että Helsingin poliisilaitoksella ja nyt kyseessä olevaa rikosasia tutkineessa yksikössä on ollut paljonkin tätä asiaa kiireellisempiä esitutkintoja hoidettavana. Esitutkinta on sinänsä käynnistynyt ripeästi asianomistajan kuulustelulla ja ilmoituksen kirjaamisella.

6. Tämän jälkeen esitutkinnassa on kuitenkin lähes neljän vuoden mittainen ajanjakso (syyskuu 2017 – huhtikuu 2021), jonka aikana ei selvityksen mukaan ole käytännössä suoritettu lainkaan esitutkintatoimenpiteitä. Selvityksistä ei ole poliisilaitoksenkaan mukaan ilmennyt sellaisia konkreettisia syitä, joiden perusteella esitutkinnan voitaisiin katsoa viipyneen jostakin sinänsä ymmärrettävästä ja hyväksyttävästä syystä. Kyseinen esitutkinta ei ole ollut mitenkään laaja eikä myöskään laadultaan vaikea tai suuritöinen. Esitutkintaa ei ole toimitettu ETL 3 luvun 11 §:n mukaisesti ilman aiheetonta viivytystä. Esitutkinta on viipynyt poikkeuksellisen ja kohtuuttoman pitkään. Totean kuitenkin, että käytettävissä olevan selvityksen perusteella ei ole osoitettavissa, että asian viipyminen olisi vaikuttanut asian lopputulokseen.

– – –

7. Olen edellä katsonut tutkinnanjohtajan ja tutkijan olevan vastuussa esitutkinnan viipymisestä tässä asiassa. He eivät voi siirtää vastuutaan muille, vaikka he tietävätkin, että poliisilaitos seuraa viipyneitä esitutkintoja. Tässä asiassa myös poliisilaitoksen menettely antaa aihetta eräisiin huomioihin.

8. Tapahtunut ei anna hyvää kuvaa viipyneitten juttujen valvonnasta. Poliisilaitos oli pyytänyt puolivuosittain selvityksiä yli 540 päivää esitutkinnassa olleista jutuista. E:ltä oli mm. kyseisestä asiasta pyydetty (ja poliisilaitoksen mukaan saatu) selvitys ainakin 3.1. ja 8.7.2020 sekä 26.1.2021. Kuitenkin esitutkinta on lähtenyt etenemään vasta keväällä 2021. Poliisilaitoksen lausunnossa ei ole esitetty, että sen saamissa selvityksissä olisi peitelty kyseisen esitutkinnan tilannetta. Saaduista selvityksistä ei kuitenkaan käy ilmi, että E:n esimiehet olisivat jotenkin aktiivisesti puuttuneet siihen, että varsin helposti loppuun saatettava esitutkinta suhteellisen vakavassa rikosasiassa oli ollut vuosia kesken. Asianmukaiseen ja uskottavaan valvontaan ja toiminnan johtamiseen kuuluu myös tarvittaviin ja tehokkaisiin korjaustoimenpiteisiin ryhtyminen, kun niihin on aihetta.

9. Lisäksi kiinnittää huomiota, että E:n yli vuoden poissaolon ajaksi jutun tutkinnanjohtajaa ei ole vaihdettu, vaan ”on noudatettu tavanomaisia sijaisjärjestelyjä, niin että toinen tutkinnanjohtaja on sijaistanut E:tä”. Siitä ei ole selvitystä, kuka tämä sijainen on ollut ja onko hänellä ollut käytännössä mahdollisuuksia toimia tehokkaasti tutkinnanjohtajana. Ainakaan esitutkinnassa ei ole tapahtunut tuona aikana mitään. Katson, että näin pitkän poissaolon aikana tulisi tutkinnanjohtaja muodollisestikin nimetä uudestaan (ja kirjata Patja-järjestelmään).

10. Katson, että kantelijan asiassa on edellä esittämälläni tavalla menetelty sekä perustuslain että Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen vastaisesti. Esitän, että Suomen valtio hyvittää kantelijalle tapahtuneen. Viitaten valtion vahingonkorvaustoiminnasta annettuun lakiin lähetän jäljennöksen tästä päätöksestäni Valtiokonttorille. Pyydän sitä ilmoittamaan, mihin toimenpiteisiin hyvitysesitykseni on antanut aihetta.

11. Kantelun tarkoittama esitutkinta ei ole ollut mitenkään laaja eikä myöskään laadultaan mitenkään vaikea tai suuritöinen. Kyse on ollut varsin vakavasta rikosepäilystä. Selvityksistä ei ole ilmennyt sellaisia konkreettisia syitä, joiden perusteella esitutkinnan voitaisiin katsoa viipyneen jostakin hyväksyttävästä syystä. Esitutkinnassa on muun muassa ollut lähes neljän vuoden mittainen ajanjakso, jonka aikana ei selvityksen mukaan ole käytännössä suoritettu lainkaan esitutkintatoimenpiteitä. Esitutkintaa ei ole toimitettu esitutkintalain 3 luvun 11 §:n edellyttämällä tavalla ilman aiheetonta viivytystä, vaan se on viipynyt poikkeuksellisen ja kohtuuttoman pitkään.

12. Edellä kohdassa 3.2.1 esittämilläni perusteilla katson, että (nykyisin eläkkeellä oleva) rikostarkastaja E ja vanhempi rikoskonstaapeli D ovat menetelleet esitutkintalain vastaisesti. Tämän vuoksi annan heille eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain 10 §:n 1 momentin nojalla huomautuksen. Lisäksi saatan (nykyisin eläkkeellä olevan) rikosylikonstaapeli F:n tietoon kohdissa 3.2.1 ja 3.2.2 esittämäni käsitykset hänen virheellisestä menettelystään.

13. Kiinnitän vastaisen varalle Helsingin poliisilaitoksen vakavaa huomiota 3.2.1 esittämiini käsityksiin sen velvollisuuksista esitutkintojen keston valvonnassa. Näistä syistä lähetän tämän päätökseni E:lle, D:lle, F:lle ja Helsingin poliisilaitokselle.

14. Kohdassa 3.2.1 ja 3.4 toteamani johdosta lähetän tämän päätökseni Valtiokonttorille. Pyydän Valtiokonttoria ilmoittamaan minulle viimeistään 31.12.2023, mihin toimenpiteisiin esitykseni on antanut aihetta.

15. Oikeusasiamies päätös kokonaisuudessaan on luettavissa tästä linkistä

EOAK/388/2022





Ei kommentteja: