66. Juhlakirja professori Tuula Linnasta

1. Tasavallan presidentti Mauno Koivisto nimitti blogistin Lapin yliopiston oikeustieteiden, erityisesti lainkäyttö, professorin virkaan 1. elokuuta 1990 lukien. Käytännössä virkanimikkeeksi tuli lainkäytön professori. Ei siis prosessioikeuden professori, mutta väliäkö sillä, koska opetin ja tutkin nimenomaan prosessioikeutta. Minusta nimike lainkäytön professori on oikein hyvä ja kuvaava termi. Sitä paitsi pitäähän "Lapin miehen" toki erottautua muusta joukosta myös virkanimikkeen osalta!

2. Olin jo ennen vakinaisen viran saamista hoitanut kyseistä professuuria - "vanhaan hyvään aikaan"professorit siis olivat vielä virkasuhteessa ja heidät nimitti virkaansa tasavallan presidentti - ensin lukuvuoden 1986-87 vt:nä, jolloin olin virkavapaana Ikaalisten kihlakunnantuomarin virasta. Tämän jälkeen eli lukuvuosina 1987-90 hoidin oto:na eli kihlakunnantuomarin viranhoidon ohessa sanottua professorin virkaa 60 prosentin opetusvelvollisuudella;  kihlakunnantuomari Markku Arponen, joka asui Rovaniemellä, hoiti  virasta loput eli 40 prosenttia. 

3. Olin "matkalaukkuprofessori" hamaan loppuun eli eläköitymiseen asti.  Rovaniemellä oli mukava käydä etenkin oto -aikoina, sillä yliopisto maksoi meille "Etelän rokuille" junamatkat ja myös hotelliyöpymiset. Mutta kun vakinaisen viran hoito alkoi, kaikki hyvä loppui heti kuin seinään, sillä silloin matkat ja yöpymiset piti kustantaa kokonaan omasta pusista. Hankin tosin heti syyskuussa 1990 paikallisesta Iskusta työhuoneesi kunnon vuodesohvan ja yövyin yliopistolla käydessäni huoneessani, mikä ei tosin ollut kaikkien statuuttien mukaista. Kun lopetin yliopistolla, sohva jäi sinne ikään kuin "edustamaan" minua.

4. Toimin professorina, huumorimielessä sanottuna, "katkeraan loppuun asti", eli kunnes helmikuussa 2011 täytin 68 vuotta ja siirryin seuraavan maaliskuun 1. päivänä eläkkeelle ja emeritukseksi. Lapissa olin siis kaikkiaan 24,5 vuotta; yksi vuosi meni tosin virkavapauden merkeissä, sillä olin silloin Akatemian varttuneena tutkijana. 

5. Tämän aivan liian pitkäksi venähtäneen, sorry vaan, johdannon jälkeen pääsemmekin itse asiaan. 

6. Seuraajakseni nimitettiin huhtikuussa 2011 OTT, dosentti Tuula Linna, joka aloitti professorin tehtävät 1. syyskuuta. Nimittäjänä ei ollut enää tasavallan presidentti, vaan hieman koruttoman tuntuisesti Lapin yliopiston rehtori, eivätkä professorit ole enää virkasuhteessa valtioon, vaan kyseessä on nykyisin työsuhde. Nimityspäätöksessäkin sanotaan arkisesti, että Tuula Linna on nimitetty prosessioikeuden "tehtävään". Tehtävän nimike siis muuttui lainkäytöstä prosessioikeuteen,  joten LaY:n tiedekunta  ei enää erotu tässä suhteessa maan muista tiedekunnasta. Voisin siis lyödä, jos huvittaisi, rintoihini ja sanoa kuuluvalla äänellä, että "tässä teille on Lapin yliopiston ensimmäinen ja samalla  viimeinen lainkäytön professori"!

7. Lapin oikeustieteiden tiedekunta päätti huhtikuussa 2011 esittää yliopiston rehtorille, että Tuula Linna kutsutaan prosessioikeuden professorin tehtävään. Tämä oli oikea ratkaisu, sillä selvää oli, ettei valtakunnassa ollut  ketään yhtä pätevää prosessualistia kuin hän.  Minua miellytti paljon, että seurajakseni nimitettiin todella pätevä, minua paljon pätevämpi, prosessioikeuden tutkija, jolla oli takanaan myös yli 20 vuoden kokemus lainvalmistelijana eli oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksena. Tuuula Linna on, paitsi kelpo tutkija ja lainvalmistelija, myös innostava ja taitava opettaja ja luennoitsija, kuten kaikki hyvin tietävät. Olen tavannut Tuula Linnan vain pari kolme kertaa, mutta saatoin jo tuolla perusteella havaita, etteivät mainesanat hänen säkenöivästä persoonastaan ja juridiikan tutkimusta kohtaan tuntemastaan innostuksestaan olleet tuulesta temmattuja.

8. Tuula Linnan leipälaji on ollut täytäntööpano-oikeus tai, kuten nykyisin sanotaan, insolvenssioikeus, ja sen osalta erityisesti ulosotto-oikeus. Hän on tutkinut ja kirjoittanut paljon myös konkurssioikeudesta sekä klassisen prosessioikeuden alalta etenkin siviiliprosessioikeutta koskevista kysymyksistä. Häntä pidetään hyvällä syyllä ulosottolain kokonaisuudistuksen ja vuonna 2007 säädetyn ulosottokaaren (UK) äitinä. Linnan johdolla valmistellut ja laaditut UK:n esityöt, joista Linna on kirjoittanut suurimman osan tietenkin itse, ovat hallituksen esitystä myöten hieno taidonnäyte ja huippuluokkaa. Opettajana Linna on vaativa mutta samalla innostava ja hänen luentonsa myös yliopiston ulkopuolella ovat aina herättäneet arvostusta.

9. Lapin yliopisto sai siten Tuula Linnasta pätevän professorin. Mutta kuten tiedämme, myös kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja niin kävi tässäkin tapauksessa, jos asiaa katsoo pohjoisen yliopiston näkövinkkelistä. Tasan kuusi vuotta LaY:n professorina oltuaan Tuula Linna näet jätti Lapin, sillä  hänet nimitettiin muutama kuukausi sitten Helsingin yliopiston prosessioikeuden professoriksi. Hän aloitti uudessa tehtävässä 1. syyskuuta. Tuula saa nyt tilaisuuden näyttää kyntensä maan suurimmassa oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Tulosta eli laatuopetuksen lisäksi myös uusia oppi- ja käsikirjoja sekä monografioita ja artikkeleja syntyy Tuulalta myös uudessa ympäristössä. Tästä voimme olla varmoja.

10. Tuula Linnan professorikausi Lapissa kesti siis vain kuusi vuotta. Sanoin vain, koska hänet olisi kyllä pidetty siellä paljon kauemmin. Itse "palvelin" Lapin yliopistoa lähes 25 vuotta, joka on pitkä aika; ennen opetus- ja tutkimustehtäviin siirtymistä ehdin olla tuomioistuimissa melko tarkkaan 20 vuotta, mistä ajasta viimeksi 12 vuotta kului ukkotomarina eli kihlakunnantuomarina kahdella eri paikkakunnalla. Tuula Linna sai  professorina kuuden vuoden kuluessa paljon enemmän aikaan kuin minä 25 vuodessa. Hän nousi selkeästi maan ykkösprosessualistin asemaan.

11. Tuula Linnan 60 vuotispäivän lähestyessä Lapin tiedekunnassa pantiin jo hyvissä ajoin eli pari vuotta sitten vireille kirjahanke merkkipäivän juhlistamiseksi. Kirja ilmestyi elokuussa, jolloin Lapin yliopistossa pidettiin seminaari, jonka yhteydessä teos luovutettiin juhlakalulle. Alma Talentin kustantaman kirjan nimenä on "Oikeutta oikeudenkäynnistä täytäntöönpanoon. Juhlakirja Tuula Linna". Kirja on jo ulkonaisesti painava, n. 1,5 kg, ja siinä on kunnon kovat kannet ja sivuja 520. Kirjan kansikuvat on otettu Tuula Linnan maalauksesta; hänen lempiharratuksensa onkin maalaus. Lakimiesuutisten maaliskuun numerossa on laaja juttu Tuula Linnan urasta. Siinä Linna kertoo harrastavansa maalausta "lähes päivittäin". Maalausharrastuksellaan hän kertoo tukevansa Naisten Pankin toimintaa. 

12. Juhlakirjan 2,5 sivua käsittävän esipuheen on kirjoittanut OTL Tiina Astola, joka nykyisin on uudessa huippuvirassa eli EU:n komission oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosaston pääjohtajana Brysselissä. Astola ja Linna työskentelivät samaan aikaan lähes 20 vuotta OM:n lainsäädäntöosastolla lainsäädäntöneuvoksena. Ilmankos Astola ylistää Tuula Linnan henkilökohtaisia ominaisuuksia, yhteistyökykyä ja upeaa urapolkua "lähes maasta taivaaseen", kuten näissä yhteyksissä on tapana sanoa. Arvio on perusteltu, sillä kyllä noin pitkän ajan kuluessa oppii tuntemaan työtoverinsa hyvät ja huonot puolet läpikotaisin.

13. Juhlakirjan toimituskunta on saanut hankittua kirjaan artikkelit hieman yli 30 suomalaiselta kirjoittajalta. He ovat melkein järjestään suomalaisille lakimiehille hyvin tunnettuja ja urallaan menestyneitä henkilöitä. Suurin osa kirjoittajista professoreja, lainvalmistelijoita, tuomareita - mukana myös yksi oikeusneuvos eli Tatu Leppänen - tai muita virkamiehiä; asianajajia kirjoittajakunnasta ei kuitenkaan löydy. Sen sijaan sieltä löytyy konkurssiasiamies ja valtakunnanvouti, mikä kuvastaa sitä suurta arvostusta, jota Tuula Linna näissäkin piireissä nauttii. Kirjoittajiksi on pyydetty myös kaksi nuoremman polven prosessioikeuden tutkijaa (Elli Saramäki ja Tuukka Vähätalo), mikä tietenkin lämmittää vanhan prosessioikeuden harrastajan mieltä. Kirjoitukset eivät koske yksinomaan oikeudenkäyntiä, täytäntöönpanoa ja insolvenssioikeutta, vaan mukana on myös rikosoikeutta ja siviilioikeutta käsitteleviä ajankohtaisia artikkeleja.

14. Minustakin tehtiin tiedekunnassa juhlakirja täyttäessäni 60 vuotta. Kirjasta ei tullut likimainkaan yhtä hyvä kuin nyt julkaistusta Tuula Linnan juhlakirjasta. Minunkin kirjallani oli kyllä toimituskunta, mutta se ei tuntunut suhtautuvan erityisen innokkaasti tehtäväänsä. Tämän vuoksi  jouduin hankkimaan itse kirjaan kymmenkunta yliopiston ulkopuolista kirjoittajaa, yksi heistä oli apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka. Kirjassa on 503 sivua. Kirjan esipuheen kirjoittaja Terttu Utriainen hoiti tehtävänsä tyylikkäästi ja selvisi hommasta puolen sivun pituisella esittelyllä; kaikki olennainen tuli alkusanoissa toki sanotuksi. Keksin itse kirjan nimen "Matkalla Pohjoiseen", koska se oli minusta jotenkin vetävä ja juolahti mieleeni Jaha Watt Vainion samannimisestä iskelmästä.

15. Näin aika suuren vaivan kootessani kirjaa varten tiedot kaikista vuoteen 2003 mennessä kirjoittamistani kirjoista ja artikkeleista; niitä oli yllättävän paljon. Julkaisuluettelo otettiin kirjaan. (Pidän Tuula Linnan juhlakirjan  pienenä puutteena sitä, ettei kirja sisällä luetteloa Linnan kirjallisesta tuotannosta.) Varsinainen bestseller, jos niin voi sanoa, kirjassani oli 25 sivun pituinen luku "Matkalla Pohjoiseen", jonka kirjoitin myös itse ja joka koskettelee muisteluksia maalllisen vaellukseni varrelta; aina evakkomatkasta alkaen. Arvelin, että tämä "oma juttuni" voisi olla sellainen tekijä, minkä vuoksi kirjaa ylipäätään ostettaisiin. Osuin oikeaan, sillä kirja myi varsin hyvin ja sitä tilataan kuulemma silloin tällöin vieläkin; kirjan myyntihintakin näytää olevan kohdillaan (74.50 euroa). Kirjan myyntitulot menivät tietenkin kokonaisuudessa kirjan kustantajalle ja julkaisijalle eli Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnalle. 

16. Mutta palataanpa taas varsinaiseen asiaan eli Tuula Linnan juhlakirjaan. Myös blogistilta pyydettin kirjoitusta teokseen. Kirjoituspyyntö esitettiin muistamani mukaan jo reilut kaksi vuotta sitten, jolloin  ajattelin, että vuoden 2016 loppuun on vielä rutkasti aikaa, kirjoitan juttuni vasta joskus 1,5 vuoden kuluttua. Mutta niinhän siinä sitten kävi, kuten tämän ikäiselle tuppaa usein käydä, että asiat ja annetut lupaukset saattavat aika helposti unohtua. Artikkeliasia palautui mieleeni vasta sen jälkeen, kun käsikirjoitus olisi jo pitänyt  jättää toimituskunnalle. Ryyppäsin siis fataalin, kuten asia on tapana selkokiellä ilmaista.  Harmillista, sillä olisin mielelläni kantanut oman korteni hankkeessa kekoon ja laatinut pyydetyn artikkelin, jonka aiheita minulla oli mielessä useita. Se, että kirjoittajien joukosta näkyy puuttuvan myös muitakin oman ikäpolveni professoria, kuten esimerkiksi Erkki Havansi, Juha Lappalainen ja Risto Koulu, ei juuri lohduta. 

17.. Ajattelin kommentoida tässä yhteydessä myös eräitä juhlakirjassa olevia kirjoituksia, kuten esimerkiksi Markku Helinin mielenkiintoista artikkelia "Oikeuskirjallisuus KKO:n päätösten perusteluissa",  Timo Saranpään artikkelia "Syyteneuvottelusta hovioikeudessa" - oma kantani tuohon asiaan on kielteinen - Elli Saramäen kirjoitusta syytesidonnaisuudesta sekä Antti Savelan artikkelia tuomioistuinsovittelusta, ja mahdollisesti paria muutakin artikkelia. Mutta silloin tästä blogijutusta olisi tullut aivan liian pitkä. Saatan palata juhlakirjan joidenkin kirjoitusten ruotimiseen myöhemmin.

42. Prosessioikeus -kirjan 5. painos ilmestynyt

1. Oikeuden perusteokset -sarjassa on viimeisten 15-20 vuoden aikana ilmestynyt eri oikeudenaloja käsitteleviä laajoja, tekisi mieli sanoa jopa "järkälemäisiä", yleisesityksiä tai käsikirjoja, joihin on koottu tietopaketteja siitä, millainen on esimerkiksi Suomen rikos-, varallisuus-, ympäristö- tai työoikeus. Ensimmäisenä tässä sarjassa ilmestyi muistaakseni Perusoikeudet -niminen kirja vuonna 1999. 

2. Prosessioikeutta koskevan perusteoksen ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 2003. Kirjan päätoimittajana oli tuolloin professori Juha Lappalainen ja muina kirjoittajina olivat Dan Frände, Risto Koulu, Johanna Niemi-Kiesiläinen, Jaakko Rautio ja Juha Sihto, jotka edustivat kaikki Helsingin tiedekuntaa, sekä allekirjoittanut. Tulin siis mukaan työhön tavallaan Helsingin ulkopuolelta; olin tosin silloin Helsingin yliopiston dosentti. Kirjoitin kirjaan n. 250 sivua käsittävän Johdatus prosessioikeuteen -nimisen luvun. Kirjan toiseen painokseen, joka ilmestyi 2007, saatiin mukaan kaksi uutta kirjoittajaa eli Erkki Havansi ja Anna Nylund.

3. Prosessioikeus -kirjassa, jonka kustantaja on nykyisin Alma Talent, käsittellään siviili- ja rikosasioiden oikeudenkäyntiä yleisissä tuomioistuimissa koskevia säännöksiä ja periaatteita eli ns. klassista prosessioikeutta. Hallintoprosessioikeus ja hallintotuomioistuimissa tapahtuva hallintolainkäyttö jää kokonaan kirjan ulkopuolelle, mikä johtuu jo siitä, että hallintoprosessioikeutta opetaan Suomessa, ei ihme kyllä prosessioikeuden, vaan historiallisista syistä johtuen hallinto-oikeuden yhteydessä. Tältäkin osin olisi jo korkea aika syytä tehdä muutos, mutta se ei ole Suomessa helppoa. Prosessioikeuteen lajassa mielessä luetaan myös insolvenssi- eli maksukyvyttömyysoikeus, joka käsittää ulosotto- ja konkurssioikeuden sekä yrityssaneerauksen ja yksityishenkilön velkajärjestelyn. Insolvenssioikeutta koskevan perusteoksen ensimäinen painos on vuodelta 2002, tänä vuonna siitä ilmestyy 1300 sivua käsittävä 4. uudistettu painos.

4. Kun Prosessioikeus -kirjan ensimmäisessä painoksen laatimiseen osallistui seitsemän kirjoittajaa, on talvella ilmestyneessä kirjan 5. painoksessa mukana kaikkiaan 13 kirjoittajaa. Päätoimittajana on nyt Dan Frände, ja kirjoittakunnasta ovat poistuneet Juha Sihto ja hieman yllättäen myös Erkki Havansi, joka oli mukana vielä kirjan 4. painoksessa. Juha Lappalainen ja allekirjoittanut ovat luopuneet teoksen aktiivisesta päivittämisestä, meidän kirjoittamia tekstejä ovat päivittäneet Tuomas Hupli, Jaakko Rautio ja Mikko Vuorenpää. Kirjan lukuja ja jaksoja on jouduttu edellisestä painoksesta muokkaamaan etenkin todistusoikeutta koskevan laajan uudistuksen (OK 17 luku) johdosta. Neljä kirjoittajaa on kantanut päävastuun kirjan sisällöstä: Juha Lappalainen siviilijuttujen käsittelyn, tuomio-oppien ja todistusoikeuden, Dan Frände mm. rikosprosessioikeuden, Risto Koulu lähinnä kansainvälisen prosessioikeuden ja Jaakko Rautio esimerkiksi todistusmeenettelyn uudistuksen, KKO-menettelyn ja ylimääräisten muutoksenhakukeinojen osalta.

5. Kirjan rakenteesta toteaisin sen verran, että kun vielä teoksen 2. ja 3. painoksessa kansainvälistä siviiliprosessioikeutta ja kansainvälistä rikosprosessioikeutta käsiteltiin erikseen kirjan viimeisessä luvussa, on nämä osuudet 4. painoksesssa ja nyt myös 5. painoksessa "ympätty" kansallista prosessioikeutta koskevien lukujen yhteyteen. Toki kv. prosessioikeuden merkitys on jatkuvasti ollut korostumassa, mutta silti pidän kirjan alkuperäistä rakennetta, jossa kv. prosessioikeutta käsiteltiin omassa luvussaan, kirjan selkeyden ja luettavuuden kannalta parempana ratkaisuna. Kaikki kv. prosessiokeutta koskevat jaksot eivät sitä paitsi näyttäisi sopivan erityisen hyvin ao. luvun tai jakson yhteyteen. Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa jaksot "Todistelu vieraassa valtiossa" (s. 693-710), joka on liitetty todistuskeinoja koskevaan jaksoon (s. 637-693), sekä aika laaja esitys otsikolla "Suomalaisen rikosprosessin kansainvälisiä ulottuvuuksia" (s. 931-974, joka on sisällytetty esitutkintaa ja pakkokeinoja koskevaan VIII lukuun.

6. Minusta jatkossa kannattaisi harkita vaihtoehtoa, jonka mukaan kansainvälisestä prosessioikeudesta laadittaisiin kokonaan oma perusteos, johon voitaisin mahdollisesti sisällyttää myös kansainvälistä hallintoprosessia ja kansainvälistä insolvenssioikeutta koskevat esitykset. 

7. Kirjan jokaisella kirjoittajalla on oma kirjoitustyylinsä ja esitystapansa, mikä ilmenee esimerkiksi erilaisessa tavassa viitata oikeuskirjallisuuden kannanottoihin ja oikeuskäytäntöön, eli lähinnä korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiin sekä ihmisoikeustuomioistuimen ja EU-tuomioistuimen ratkaisuihin. Kirjassa selostetaan ja tulkitaan voimassa olevaa oikeutta sellaisenaan ja verrattain "tasapaksulla" tavalla, eli ns. laidasta laitaan kiinittämättä juurikaan huomiota eri säännöstöjen ja sääntöjen periaatteelliseen tai käytännölliseen merkitykseen. 

8. Teoreettisiin pohdintoihin ja säännöstöjen historialliseen kehitykseen kirjassa ei juuri ole puututtu; kirjasta olisi tällöin tullut vielä laajempi. Sama koskee myös säännöstöjen tai yksittäisten sääntöjen tai oikeuskäytännön kriittistä tarkastelua ja käytännössä esiintyvien epäkohtien esiintuomista; kriittinen ote ("kriittinen prosessioikeus") jää kirjasta siis yleensä puuttumaan. Myös oikeusvertailu esimerkiksi Ruotsiin puuttuu nähdäkseni lähes tyystin, mitä voidaan pitää puutteena. Itse olen kyllä tuonut johdanto-osassa varovasti esiin myös joitakin kriittisiä näkökohtia. Kirjan ensimmäiseen painokseen sisältyivät kirjoittamani jaksot Suomen prosessioikeuden kehityksestä ja prosessioikeuden tutkimuksesta, mutta nämä jaksot haluttiin, ikävä kyllä, poistaa kirjan seuraavista painoksista.

9. Muutama esimerkki asíoista, joissa kritiikkiä olisi voitu esittää. Kirjassa selostetaan ryhmäkannetta (s. 1288-1297), jota koskeva laki tuli voimaan 1.10.2007. Sivulla 1290 mainitaan kainosti yhdessä virkkeessä, että "yhtään ryhmäkannetta ei Suomessa ole vielä (lokakuun 2016 mennessä) nostettu". Ei ole mainitun ajankohdan jälkeenkään nostettu ja ilmeisesti ei tulla jatkossakaan nostamaan, ellei lakia muuteta. Ryhmäkannelaista on tullut desuetudo. Tämä johtuu siitä, että laki sallii ainoastaan viranomaisen eli kuluttaja-asiamiehen nostaman ryhmäkanteen; ryhmään kuluvilla kuluttajilla ei le sanottua oikeutta.Tätä olisi voitu kirjassa kritisoida pontevasti ja esittää ne keinot, joiden avulla ryhmäkannelaki saataisiin myös käytännössä toimimaan. Lainsäätäjään olisi voitu kohdistaa kritiikkiä myös mm. hovioikeuden jatkokäsittelyluvan soveltamisalan "hirmuisen" laajennuksen osalta, sillä se on omiaan kaventamaan merkittävästi valittajien oikeusturvaa, ja oikeuskäytäntöön puolestaan esimerkiksi hovioikeuksien sitkeään tapaan laiminlyödä pääkäsittelyn toimittaminen, vaikka korkein oikeus on vuosien saatossa lukuisilla ennakkopäätöksillän yrittänyt kiinnittää epäkohtaan hovioikeuksienhuomiota.

10. Prosessioikeus -kirja, samoin kuin kaikki muutkin Oikeuden perusteokset -sarjaan kuuluvat teokset, on kirjoitettu, ei maallikoille tai suurelle yleisölle, vaan selvästi lakimiehille eli lähinnä yleisissä tuomioistuimissa työskenteleville tuomareille, asianajajille ja syyttäjille sekä tutkijoille ja oikeustieteen opiskelijoille. Kirja on kuulunut ensimmäisen painoksen ilmestymisestä lähtien prosessioikeuden (tai lainkäytön) tutkintovaatimuksiin Helsingin ja Lapin yliopistojen oikeustieteellisissä tiedekunnissa. Koska kirjan kirjoittajakuntaan ei ole kuulunut yhtään "turkulaista", kirja ei ole sitä vastoin sisältynyt Turun yliopiston prosessioikeuden tenttivaatimuksiin. Itä-Suomen yliopiston prosessioikeuden tutkintovaatimuksista minulla ei ole tietoa.

11. Prosessioikeus -kirja on paisunut 1500 sivun mitttaiseksi eli inhimillisesti katsoen ainakin opiskelijoille aivan liian laajaksi mm. kansainvälisen prosessioikeuden kattavan selostamisen takia. Minusta jatkossa voitaisiin tehdä niin, prosessioikeudesta laadittaisiin viisi eri perusteosta, joista yksi käsittelisi siviiliprosessioikeutta, toinen rikosprosessioikeutta, kolmas hallinto-prosessioikeutta, neljäs insolvenssioikeutta ja viides kansainvälistä prosessioikeutta.