tiistai 28. helmikuuta 2023

373. Tuomarinohjeet - neuvoja tuomareille oikeudenkäynnin kehittämistyössä

 

Matti Norri (toim.): Olavus Petrin Tuomarinohjeet. Lakimesliiton Kustannus 1987

1. Oikeustapauksia blogissa, kirjoissa tai artikkeleissa kommentoidessani olen joutunut usein kiinnittämään huomiota erityisesti kahteen asiaan, joissa esiintyy epäkohtia ja puutteita.  Ne ovat tuomarin prosessinjohto ja tuomion perusteleminen. Olen kirjoittanut mainituista asioista juridisissa aikakausilehdissä ja käsitellyt niitä myös muutamissa kirjoissani. 

2. Toimiessani itse 1976-1990 kihlakunnantuomarina oikeudenkäynti perustui niin sanottuun suullis-pöytäkirjalliseen menettelyyn, juttujen toistuviin lykkäyksiin ja käsittelyn pikkutarkkaan pöytäkirjaamiseen. Menettelyssä eivät toteutuneet oikeudenkäynnin suullisuus, välittömyys eikä keskitys. Valmistavaa käsittelyä ei ollut, vaan oikeudenkäynti aloitettin suoraan pääkäsittelystä; lykkäysten johdosta puheenjohtaja saattoi usein vaihtua. Tuomarin aineelliseen prosessinjohtoon ei kiinnitetty riittävää huomiota. Tuomion perustelut olivat yleensä niukkoja, sillä käsittelyn ja todistelun pöytäkirjaamista pidettiin tärkeämpänä kuin ratkaisun perusteluja. Todistelun välittömyys ei toteutunut, sillä lykätyissä jutuissa todistelua esitettiin ja otettiin vastaan useassa eri istunnossa.

3. Maan alioikeustuomareilla ei tuntunut olevan kovin suurta innostusta prosessin oma-aloitteiseen kehittämiseen, ja kauan valmisteilla ollut alioikeusuudistus viipyi viipymistään. Kirjoitin artikkelin "Tuomioistuin oikeudenkäyntimenettelyn kehittäjänä, joka julkaistiin Defensor Legis -lehden numerossa 1-2/1989 s. 56-77. Siinä samoin kuin eräissä muissakin kirjoituksissa käsittelin keinoja, joiden avulla tuomarit voisivat vapaaehtoisesti kehittää menettelyä omatoimisesti ilman lainsäädännön muuttamista. 

4. Ikaalisten tuomiokunnassa otettiin 1980-luvun puolivälin jälkeen käyttöön tulossa olevaan menettelyuudistukseen kuuluneita keinoja. Kehotin puheenjohtajia menettelyn suullisuuden, välittömyyden ja keskityksen lisäämiseen, kirjelmien torjumiseen ja ennen kaikkea lykkäysten välttämiseen. Juttujen toistuvat lykkäykset hidastivat ratkaisunsaantia, aiheuttivat asianosaisille suuria kustannuksia ja estivät todistelun välittömyyden toteutumista. Riita-asioissa otettiin käyttöön valmistelua tarkoittavia keinoja. Lainsäädännössä riita-asian valmistelu toteutui vasta 1.12.1993, jolloin alioikeusuudistus tuli voimaan.

5. Kihlakunnantuomarina laadin muistion asioista, joiden avulla erityisesti riita-asian oikeudenkäyntiä voitiin järkevöittää ja kehittää tulossa olevan uudistuksen suuntaviivojen mukaisesti. Lähetin muistion myös eräille muille alioikeuksille ja esittelin ohjeiden pääkohtia oikeusministeriön alioikeustuomareille järjestämissä prosessinjohtoseminaareissa. Ohjeet herättivät huomiota myös lehdistössä, esimerkiksi Helsingin Sanomissa 9.10.1988, Aamulehdessä ja Etelä-Suomen Sanomissa puhuttiin "Ikaalisten mallista".

6. Olen julkaissut nyt puheena olevat ja alla olevat ohjeet jo aiemmin Oikeudenkäyntejä ja tuomioistuimia -blogissani joulukuussa 2013. Sattuneesta syystä kaivoin ne taas esille ja esittelen asiasta kiinnostuneille lukijoille, kas tässä:

Tuomarinohjeita alioikeuden puheenjohtajille

(1) Tuomarin tärkeimmät tehtävät oikeudenkäynnissä ovat

* prosessin johtaminen ja
* päätöksen perusteleminen

Keskity siis erityisesti niihin.

(2) Prosessinjohdossa tärkeintä on huolehtia asian perusteellisesta, mutta samalla sen joutuisasta käsittelystä (= materiaalinen prosessinjohto). Siihen oikeudella lain mukaan on aina jutun laadusta riippumatta nimenomainen velvollisuus.

(3) Asia voi tulla perusteellisesti käsitellyksi ja selvitetyksi vain, jos ratkaisua varten koottu aineisto (= tosiseikat ja todisteet) on mahdollisimman selkeä ja täydellinen. Tuomarin tehtävänä on valvoa, että näin myös käytännössä tapahtuu.

(4) Paras tuomarin käytettävissä oleva keino asian selvittämiseksi on kyselyoikeuden käyttö. Siihen puheenjohtajalla on sekä riita- että rikosasiassa lain mukaan myös velvollisuus. Tuomarin kysymysten, huomautusten, informointien yms. keinojen avulla asianosaiset voidaan saada tehokkaasti selvittämään asiaa.

(5) Materiaalisen prosessinjohdon tarkoituksena ei ole, että tuomari selvittäisi viran puolesta, mitä vaatimuksia asiassa voitaisiin esittää, tai mihin tosiseikkoihin taikka todisteisiin vaatimukset olisi mahdollista perustaa. Prosessinjohdon tarkoituksena on selvittää, mikä on asianosaisten tarkoitus eli mihin edellä mainittuun aineistoon he itse haluavat ratkaisun perustuvan, sekä saada asianosaiset toimimaan tämän mukaisesti.

(6) Vaadi heti oikeudenkäynnin alussa asianosaisilta, käytännössä heidän asiamiehiltään tai avustajiltaan,  tarkka selvitys heidän vaatimuksistaan ja niiden perusteista. Tämä koskee kanteen lisäksi myös vastaajan vastinetta. Selvitä, mihin seikkoihin vastaajan kanteen vastustaminen perustuu, eli kiistääkö vastaaja kanneperusteiden olemassaolon vai vetoaako hän siihen, ettei kanne perustu lakiin (oikeusväite) tai onko vastaajan tarkoituksena vedota johonkin vastatosiseikkaan. Vaadi selvitys erikseen jokaisen kanneperusteen ja sen jälkeen jokaisen vastaajan mahdollisesti esittämän vastatosiseikan osalta.

(7) Asianosainen on yleensä aina jutun paras tietolähde. Älä siis unohda oikeuden istunnossa asianosaisten henkilökohtaista kuulemista ja kuulustelua, vaikka asianosaisilla olisi oikeudenkäynnissä avustaja. On virhe, jos annat asianosaisen istua tuppisuuna avustajansa vieressä koko oikeudenkäynnin ajan.

(8) Lykätessäsi jutun lisäselvitystä varten velvoita pääsäännön mukaan asianosaiset saapumaan jatkokäsittelyyn henkilökohtaisesti, ellei heitä ole jo kuultu. Tähän tuomioistuimella on oikeus. Kokemuksen mukaan asianosaisten henkilökohtainen kuuleminen on tehokas keino selvittää asian faktapuolta.

(9) Muista, että olet oikeuden istunnossa, et millään "lukukinkereillä." Vältä siis lukemasta oikeudelle jätettyjä asiakirjoja äläkä salli muidenkaan niitä lukemalla esittää, ellei siihen ole jonkin asiakirjan tai sen tietyn kohdan osalta erityistä syytä. Et ole käräjillä osoittamassa sisälukutaitoasi, vaan se, mistä sinulta odotetaan näyttöä, on prosessin johtaminen ja asian ratkaiseminen oikein. Asiakirjojen lukeminen ei ole prosessinjohtoa eikä muutoinkaan oikeuden puheenjohtajan arvovallalle sopivaa toimintaa.

(10) Riita-asiassa kantajan avustajan tai asiamiehen tehtävänä on esittää haastehakemukseen perustuva kanne.Tämä voi tapahtua vapaamuotoisesti haastehakemusta lukematta. Puheenjohtajan tehtävänä ei ole lukea haastehakemusta eikä kertoa, mitä kantaja vaatii ja millä perusteilla.

(11) Rikosasiassa esitutkintapäytäkirjan ja sen liitteiden lukeminen oikeudessa on tarpeetonta työtä ja osoitus oikeudenkäynnin kehittymättömyydestä. Esimerkiksi asianomistajan ja syytetyn poliisikuulustelussa antamien kertomusten lukeminen on turhaa työtä, koska mainitut asianosaiset ovat henkilökohtaisesti oikeudessa saapuville ja voivat siten esittää lausumansa suoraan oikeudelle. Esitutkinta-asiakirjat voivat kyllä olla istunnossa esillä, jolloin niistä voidaan seurata, kertovatko asianosaiset ja todistajat samalla  tavalla kuin he ovat kertoneet esitutkinnassa. 

(12) Älä lue itse myöskään muita oikeudelle esitettyjä ja annettuja asiakirjoja, vaan kehoita asiakirjan oikeudelle antavaa asianosaista ta tämän avustajaa selostamaan niiden sisältöä vapaamuotoisesti. Älä salli, että asianosaiset tai avustajat taikka asiamiehet vain antavat oikeudelle nipun asiakirjoja, jotta puheenjohtaja ryhtyisi niitä lukemaan ja selvittämään, vaan kehota heitä itse selostamaan asiakirjojen sisältöä.

(13) Jos kuitenkin jonkin asiakirjan esittäminen lukemalla osoittautuu tarpeelliseksi, niin anna tehtävä asiakirjan esittäneelle syyttäjälle tai asianosaisen avustajalle/asiamiehelle taikka notaarille. Keskity itse seuraamaan asianosaisten esityksiä ja heidän reaktioitaan, pohtimaan riitakysymyksen selvittämistä ja valmistautumaan tarvittavien kysymysten esittämiseen asianosaisille tai heidän avustajilleen.

(14) Älä salli asianosaisten, avustajien tai asiamiesten lukea istunnossa oikeudenkäyntikirjelmiä ja jättää niitä oikeuden luettavaksi. Kirjelmien lukeminen eivät toteuta suullista ja välitöntä menettelyä tai asian tehokasta selvittämistä, vaan johtavat usein jutun lykkäämiseen. Muista, että "paperit eivät punastele", sen sijaan asianosaisten ja heidän edustajiensa suullisista lausumista voidaan tehdä johtopäätöksiä esitysten uskottavuuden suhteen. Oikeudenkäyntikirjelmiin perustuva oikeudenkäynti on vanhanaikaista prosessia, jollaista ei muissa maissa ei ole enää pitkiin aikoihin harrasteettu. 

(15) Riita-asiassa kantajan tulee esittää vaatimuksensa ja niiden perusteet jo haastehakemuksessa. Jos katsot kirjallisen vastineen esittämisen tarpeelliseksi, pyydä, että vastaajaa toimittaa vastineensa  ja kantajan asiamiehelle tuomiokunnan kansliaan jo ennen oikeuden istuntoa, jolloin vastinetta ei esitetä vasta istunnossa. Jos lisäkirjelmien vaihto on laajassa tai vaikeassa jutussa tarpeen, sovi asianosaisten kanssa siitä, että kirjelmät puolin ja toisin toimitetaan em. tavalla ennen istuntoa tuomiokunnan kansliaan. Pääsääntönä tulisi pitää, että asianosaiset ilmoittavat kaikki todistajansa ja kirjalliset todisteensa jo haastehakemuksessa ja sen johdosta annetussa vastineessa. 

(16) Muista, että asian istunto on asianosaisten välistä keskustelua, jota sinä johdat ja johon osallistunut omilla puheenvuoroillasi. Asianmukaista keskustelua ei synny, jos vain luet oikeudelle jätettyjä asiakirjoja tai sallit asianosaisten taikka heidän avustajiensa ja asiamiestensä lukea kirjelmiä. Asiakirjojen ja kirjelmien lukemiseen perustuvan istunnon eli eräänlaisten "käräjäkinkereiden" seuraaminen tuntuu paitsi asiaan osallisten myös paikalla mahdollisesti olevan yleisön kannalta ikävystyttävältä ja antaa masentavan kuvan koko oikeudenkäynnistä.

(17) Esitutkintapöytäkirjaan merkittyjen todistajankertomusten lukeminen istunnossa on ainoastaan poikkeustapauksissa luvallista. Pääsäntönä on mainittujen kertomusten lukemiskielto, jonka rikkominen voi olla jopa oikeudenkäyntivirhe. Kehota sen vuoksi todistajaa esittämään kertomuksensa suullisesti, vaikka todistaja valittelisi muistamattomuuttaan tai haluaisi jostakin muusta syystä vältellä kertomuksen esittämistä tai vain viitata siihen, mitä hän on esitutkinnassa kertonut.

(18) Istuntopöytäkirjan pitäminen on tuomarin prosessinjohtoon verrattuna sekundääristä toimintaa. Voit antaa pöytäkirjan pitämisen notaarin tai käräjäsihteerin tehtäväksi. Pikkutarkasta pöytäkirjan pitämisestä huolehtiminen ei ole tuomarin arvovallan mukaista, vaan saattaa antaa aika oudon kuvan tuomarin päätehtävistä istunnossa. Puheenjohtajan tehtävänä on vain valvoa, että pöytäkirjaa pidetään hänen antamiensa ohjeiden mukaisesti.

(19) Tuomarin muodolliseen prosessinjohtoon kuuluu huolehtia mm. käsittelyn suullisuudesta, välittömyydestä, joutuisuudesta ja julkisuudesta, samoin kuin siitä, että riidan osapuolten oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin toteutuu ja heitä kuullaan toistensa esityksistä ja koko prosessiaineistosta. Puheenjohtajana sinulla on velvollisuus valvoa, että asian käsittelyssä noudatetaan selvyyttä ja järjestystä eikä asiaan sekoiteta mitään sellaista, joka ei siihen kuulu, mutta etteivät asianosaiset tai heidän avustajansa taikka asiamiehensä toisaalta sorru ns. ohipuhumiseen.

(20) Puheenjohtajan aineelliseen (materiaaliseen) prosessinjohtoon puolestaan kuuluu huolehtia siitä, että asia tulee asianmukaisesti ja perusteellisesti käsitellyksi. Tuomarin tulee kyselyjen ja huomautusten avulla pyrkiä selvittämään, mitä asianosaiset lausumillaan tarkoittavat, sekä poistamaan asianosaisten vaatimuksia, perusteita tai väitteitä rasittavat puutteet, epäselvyydet tai ristiriitaisuudet. Tuomari on velvollinen selvittämään, mihin mainitsemiinsa tosiseikkoihin osaiset haluavat vedota vaatimustensa välittöminä perusteina eli ns. oikeustosiseikkoina ja mihin puolestaan vain todisteina. - Ks. tuomarin materiaalisesta prosessinjohdosta tarkemmin Virolaisen artikkelia Lakimies-lehdessä 1983 s. 148-173) ja kirjaa Materiaalinen prosessinjohto (1988).

(21) Tuomarin velvollisuuksiin kuuluu tarvittaessa informoida asianosaisia sellaisista tapaukseen mahdollisesti soveltuvista oikeusnormeista, joihin asianosaiset eivät itse ole itse huomanneet vedota tai kiinnittää riittävää huomiota, sekä kehottaa heitä lausumaan yleensä käsityksensä sovellettavista oikeussäännöksistä.  Lain soveltamista koskeva jura novit curia -periaate ei estä tuomaria harjoittamasta informatiivista prosessinjohtoa. Asianosaisen kuulemisen periaate suorastaan edellyttää, että istunnossa keskustellaan myös lain soveltamista ja tulkintaa koskevista kysymyksistä. Tavoitteena on myös oikeuskysymysten eli lainsoveltamisen osalta pidettävä sitä, ettei tuomioistuimen ratkaisu saa tulla asianosaisille yllätyksenä.

(22) Ennen todistajien kuulemiseen ryhtymistä on tärkeätä selvittää mahdollisimman tarkasti ne teemat, joista kutakin todistaja on tarkoitus kuulla. Tämän selvityksen avulla voidaan muun muassa arvioida, onko todistajan kuuleminen kaikista ilmoitetuista seikoista lainkaan tarpeen. Pyydä riita-asiassa asianosaisia ilmoittamaan kutakin todistetta koskevat teemat jo haastehakemuksessa ja sen johdosta annettavassa kirjallisessa vastineessa. 

(23) Pidä mielessä OK 17:7:n säännös, jonka mukaan tuomioistuin ei saa sallia sellaisen todisteen esittämistä, joka koskee seikkaa, joka on asiaan vaikuttamaton tai jo selvitetty tahi josta näyttö on huomattavasti vähemmällä vaivalla tai kustannuksilla saatavissa. Kahdesta tai useammasta käytettävissä olevasta todistuskeinosta asianosaisen tulee valita paras eli se, jonka voidaan arvioida olevan luotettavin. Tarpeettoman todistelun epäämisessä on kysymys tuomarin prosessiaineistoa rajoittavasta prosessinjohdosta.

(24) Muista toisaalta OK 17:8:n säännökset, joiden mukaan tuomarilla on tietyin edellytyksin ja rajoituksin oikeus määrätä omasta aloitteestaan hankittavaksi todisteita. Rikosasiassa tuomari ei kuitenkaan saa ryhtyä selvittämään syytettä tukevien todisteiden hankkimista tai esittämistä. Riita-asiassa tuomarin on puolestaan syytä rajoittua selvittämään, miten asianosaiset itse suhtautuvat mahdollisten uusien todisteiden esittämiseen.

(25) Muista ratkaisua tehdessäsi tuomioistuimen tutkimisvaltaa rajoittavat säännökset, joita ovat väittämistaakka riita-asioissa (ks. siitä Virolainen, Väittämistaakasta vähäsen, LM 1985, s. 973-1006) ja syytesidonnaisuus rikosasiassa (ks. Virolainen, LM 1974 s. 25-43). Tuomioistuimella ei ole lupa ulottaa tutkintaansa riidan kohteen tai syytteessä mainitun teonkuvauksen ulkopuolelle, vaan ratkaisussa tulee pysyä asianosaisten vaatimusten ja niiden perusteiksi vetoamien oikeustosiseikkojen puitteissa. Toisaalta tuomiossa on annettava lausunto kaikista asianosaisten esittämistä vaatimuksista ja väitteistä.

(26) Perustele ratkaisu niin seikkaperäisesti, selkeästi ja avoimesti, että asinosaiset ja heidän avustajansa sekä asiamiehensä ymmärtävät, millä perusteilla lopputulokseen on päädytty (Ks. tuomion perustelemisesta lähemmin Virolainen, LM 1986 s. 889-917). Perusteluvelvollisuus, joka koskee myös vasta-argumenttien (contra-perustelut) ilmoittamista, palvelee osaltaan asianosaisten kuulemisperiaatteen toteutumista. Perusteluissa tulee ilmoittaa, millä perusteella jonkin riitaisen seikan on katsottu tulleen näytetyksi tai jääneen näyttämättä.

(27) Tuomio on perusteltava myös oikeuskysymysten osalta. Älä siis tyydy ilmoittamaan vain lain soveltamisen lopputulosta, vaan kirjoita näkyviin, mihin seikkoihin juridinen päättelysi perustuu. Vältä "on katsottava" -tyyppistä argumentointia. Kirjoita lainkohtien lisäksi perusteluissa näkyviin myös oikeuskysymyksen ratkaisuun vaikuttaneet muut oikeuslähteet eli lakien esitöissä, oikeuskäytännössä (ennakkopäätöksisssä) sekä oikeuskirjallisuudessa esitetyt kannanotot. Ratkaisuun vaikuttaneiden reaalisten näkökohtien eli asia-argumenttien ilmoittaminen on myös hyödyllistä. Suositeltavaa on myös ratkaisun lopputulosta vastaan puhuvien contra-peristeiden esittäminen perusteluissa.

(28) Kohtele asianosaisia sekä heidän avustajiaan ja asiamiehiään, todistajia sekä käsittelyyn osallistuvia muita henkilöitä tasapuolisesti, ystävällisesti ja kärsivällisesti. Vältä antamasta vaikutelmaa, jonka mukaan käsiteltävä asia olisi rutiininluontoinen tai yhdentekevä. Johda prosessia tehokkaasti ja joutuisasti, mutta toisaalta asianmukaisesti ja käsittelyä tarpeettomasti kiirehtimättä. 

(29) Ole, kuten tuomarinvalassa edellytetään, "rehellinen ja totinen tuomari" (OK 1:7), huumoriakaan silti kokonaan unohtamatta.

(30) Nämä ohjeet eivät ole ristiriidassa lakikirjan alkulehdille painettujen Olaus Petrin vanhojen tuomarinohjeiden kanssa, joita voidaan edelleen soveltuvin osin noudattaa.

8.8.1988/JV
------
Jälkisanoina haluan esittää nyt 28.2.2023 seuraavaa: 

7. Oikeudenkäyntimenettelyä koskeva lainsäädäntö on uudistettu lähes kokonaan, mutta  käytäntö ei vastaa läheskään aina kunnon lainkäytölle asetettavia laatuvaatimuksia. Riita-asian pääkäsittelyä edeltää valmistelu, joten samanlaista lykkäysruljanssia kuin aikaisemmin ei enää esiinny. Toisaalta valmistelu etenee mm. materiaalisen prosessinjohdon passiivisuudesta ja asianajajien huonosta valmistautumisesta johtuen usein kovin hitaasti. Pääkäsittelyjäkin siirretään usein istunnosta toiseen ja ne saattavat kestää viikkoja tai jopa kuukausia. Oikeudenkäynnin kokonaiskesto ei ole lyhentynyt, vaan päin vastoin pidentynyt. Ratkaisuja annetaan pääsäännön mukaan kansliatuomioina, vaikka lain mukaan pääsääntönä on tuomion julistaminen välittömästi pääkäsittelyn päättymisen jälkeen. Kansliatuomion antamisessa ei noudateta laissa säädettyä kahden viikon määräaikaa, vaan tuomiot annetaan usein vasta monen viikon tai kuukauden kuluttua pääkäsittelystä. 
 
8.Tuomion perustelut ovat toki laajentuneet ja osin myös niiden laatu on parantunut, mutta näyttöä selostetaan usein tarpeettoman laajasti; sen sijaan näytön arvioinnin pohdinta on usein puutteellista. Aikaisemmin todistajien kertomukset otettiin pöytäkirjaan, nyt ne kirjoitetaan usein pitkinä selostuksina tuomion perusteluihin. Tällainen pöytäkirjamalli tai -metodi  ei ole tietenkään ollut lainsäätäjän tarkoitus. Oikeuskysymyksiä eli lain soveltamista ja tulkintaa perusteellaan yleensä liian niukasti eikä oikeudellisessa päättelyssä tukeuduta tarvittavissa määrin lakien esitöihin, ennakkopäätöksiin tai oikeuskirjallisuuden kannanottoihin. Valitusoikeutta hovioikeuteen on rajoitettu jatkokäsittelyluvalla, vaikka hovioikeuksiin tehtävien valitusten määrät ovat vuosi vuodelta vähentyneet.  

9. Oikeusministeriö, lainvalmistelijat ja ylioikeuksien päällikkötuomarit puhuvat jatkuvasti tarvittavista säästöistä, vaikka esimerkiksi jatkokäsittelyluvan soveltamisalan laajennus perustuu yksinomaan hovioikeuksien ja korkeimman oikeuden työn keventämiseen. Lainkäyttöä koskevia asioita tarkastellaan yksinomaan tuomioistuinten työn sujuvuuden, eli käytännössä työn keventämisen ja minimoinnin, ei asianosaisten oikeusturvan kannalta. Tuomioistuinten ja tuomareiden työ kevenee, mutta asianosaisten oikeusturva ja pääsy oikeuteen ja oikeuksiin heikkenee. Tuomareiden osaamistaso vaihtelee suuresti eikä tuomarinuran avaamisessa ole päästy asetettuihin tavoiteisiin, vaikka tästäkin asiasta on puhuttu jo reilut 30 vuotta. Ylimmät oikeusasteet eli korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus täydentävät yhä edelleen itse itseään, ja niiden jäsenten usein "vinkkaamiseen" perustuva rekrytointitapa on yhtä salamyhkäistä ja sisäänlämpiävää kuin aikaisemminkin. Korkeimman oikeuden ennakkopäätösten lukumäärä on ollut jo vuosia selvässä laskusuunnassa.

10. Tuomioistuinprosessia rasittavien epäkohtien ja puutteiden määrä ei näytä vähenemisen merkkejä, vaikka lainsäädäntöä onkin uudistettu, usein tosin huonompaan ja oikeusturvaa kaventavaan suuntaan. Lainkäytön ja tuomitsemisen tasoa ei voida edes ratkaista yksinomaan lainsäädännön muutoksilla, vaan ratkaisevassa asemassa on oikeuskäytäntö, johon taas vaikuttavat ennen muuta omaksutut menettelytavat sekä tuomareiden ammattitaito ja -etiikka.

11. Kriitikoilla olisi edelleen paljon arvostelun aiheita ja työtä prosessimenettelyä koskevien korjausehdotusten tekemisessä. Tuntuu kuitenkin siltä, että kriitikkoja ei valtakunnasta enää löydy, beuvottomuus ja appatia vallitsee.  Oikeusteoriassa on lanseerattu käsite kriittinen oikeuspositivismi, mitä sillä sitten tarkoitetaankin. Selvää on, että lainkäytön laadun parantamiseksi tarvittaisiin kriittistä prosessioikeutta, jonka kannattaja ja harjoittaja olen itse aina ollut. Nykyisin viroissa olevilla prosessioikeuden tutkijoilta ja professoreilta ei kuitenkaan tunnu löytyvän kriittistä otetta, vaan he ovat kaikki enemmän tai vähemmän jees -naisia ja  -miehiä, joille tuntuu riittävän lainsäädännön ja oikeusperiaatteiden pikkutarkka selostaminen ja tiukasti lakien esitöihin perustuvien oppikirjojen laatiminen. Krititikkiä ei esitetä tai jos esitetään, se tehdään niin varovaisesti, ettei juuri kukaan sitä huomaa ja noteeraa. 
 
Kalevalanpäivän iltana 28.2.2023/JV

11 kommenttia:

Olavi Koskela kirjoitti...

Kiitoksia seikkaperäisestä ja selkeästä esityksestä - joka kuitenkin maallikon mielessä herättää kysymyksen: eikö näitä suorastaan itsestään selviä periaatteita ja ohjeita ole todellakaan ymmärretty tai noudatettu satojen vuosien oikeustoimiperinteessä. Olaus Petrin tuomarinohjeethan on kirjattu jo ennen 1500-luvun puolta väliä. Soisi vilpittömästi, että asianosaiset kätkisivät tämän kirjoituksen kaksi viimeistä lausetta sydämiinsä ja tutkistelisivat niitä siellä

Anonyymi kirjoitti...

On totta, että laaditaan istunnossa käsitellyissä asioissa enemmän kansliatuomiota kuin laki sallii eli jostain syystä kansliatuomioita annetaan myös täysin tavanomaisissa rutiiniasioissa. Lisäksi ei noudateta tuomioistuimia sitovia ratkaisun antamia määräaikoja, mutta valvotaan kyllä asianosaisten noudatettavaksi asetettuja määräaikoja. Miksei tuomareiden tavasta olla noudattamatta kansliatuomion antamista koskevaa selvää lainsäännöstä nosteta koskaan virkasyytettä edes tapauksissa, joissa tuomari on ottanut lähes pääsäännökseen olla julistamatta ratkaisuja pääkäsittelyn lopuksi. Tämä on valitettavan yleistä erityisesti riita-asioissa.

Anonyymi kirjoitti...

Olisiko yksi syy, ettei asianosaisia haluta odotuttaa tuntikausia aulassa vaan että kaikkien kannalta olisi parempi vaihtoehto antaa tuomio esimerkiksi viikon kuluttua kansliatuomiona?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Mutta kun kansliatuomiota ei käytännössä anneta viikon kuluttua, vaan, kuten eduskunnan apulaisoikeeusasiamiehen selvitys osoittaa, tavallisissakin jutuissa vasta muutaman viikon tai muutaman kuukauden kuluttua. Isoissa jutuissa kääräjäoikeuden kansliatuomio, samoin kuin hovioikeuden tuomio, annetaan useimmiten puolen vuoden tai lähes vuoden odottelun jälkeen.

Riita-asin asianosaisten ja "kaikkien muidenkin" kannalta olisi suotavaa, että tavallisen riita-asian ratkaisu annettaisiin päivän tai kahden päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymisestä.

Anonyymi kirjoitti...

Ainakin yhden tuomarin kokoonpanossa käsitellyissä rutiiniasioissa ratkaisut kyetään haluttaessa aivan varmasti pääsääntöisesti julistamaan pääkäsittelyn lopuksi. Työläissä asioissa voidaan ratkaisut julistaa asianosaisten suostumuksin pääpiirteittäin.Useampi jäsenisissä kokoonpanoissa voi olla vaikeuksia saada nopeasti kasaan kaikkia jäseniä tyydyttäviä perusteluja ja lopputulosta varsinkin, jos vain puheenjohtaja on etukäteen kunnolla perehtynyt asian asiakirja-aineistoon ja asian oikeudellisiin ongelmiin liittyvään oikeuskirjallisuuden ja - käytäntöön. Tuomarit omista mukavuussyistä laativat yhden tuomarin kokoonpanoissa kansliatuomioita eivätkä siitä syystä, että halutaan palvella asiakkaita olemalla pakottamatta heitä odottamaan tuomion julistamista. Jos halutaan välttää asianosaisten ja heidän avustajiensa odotteluaikaa, aina on mahdollista esimerkiksi todeta, että tuomio julistetaan kahden tunnin päästä klo se ja se ja lisäksi todeta, ettei tuomiota ole pakko tulla kuuntelemaan ja että tuomion sisällöstä saa tarvittaessa tietoa tietystä puhelinnumerosta vaikkapa pari tuntia tuomion julistamisen jälkeen. Kyllä asianosaiset lähtökohtaisesti haluavat mahdollisimman nopeasti saada ratkaisun asiassa eivätkä päivien tai viikkojen päästä. Tällaista palvelua ammattituomareiden pitää kyetä antamaan ainakin rutiinijutuissa. Tähän ovat entisajan tuomarit vaivatta kyenneet eikä sitä selitä edes se, että aikaisemmin selvittiin niukemmin ratkaisuperusteluin. Nykykäytäntö, jossa monet kokeneetkaan alituomarit eivät edes pyri noudattamaan tuomion julistamista koskevaa säännöstä, on käsittämätön.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Nonni! Tuollaisesta kommenttista minä, vanha ali- ja ukkotuomari tykkään! Keinoja kehittää ja parantaa ratkaisun saannin joutuisuutta ja yleensä oikeudenkäyntimenettelyä on vaikka millä mitalla, pitää vaan osata käyttää mielikuvitusta, eikä tyytyä aina vain valittamaan virkojen puutetta ja resurssien vähäisyyttä.

Anonyymi kirjoitti...

Päällikkötuomareiden pitäisi näyttää esimerkkiä kuinka ratkaisuja julistetaan tavanomaisissa asioissa heti pääkäsittelyn päätyttyä ja puuttua kehityskeskusteluissa siihen, mistä johtuu, että poikkeuksellisen paljon annetaan kansliatuomioita istunnoissa käsitellyistä asioista. Tuomioistuinharjoittelijoiden osalta virheellisen käytännön ymmärtää, mutta jos ammattituomari ei kykene tavanomaisessa asiassa toimimaan lain edellyttämän pääsäännön mukaisesti, niin kyllä hän on väärällä alalla. Pääkäsittelyyn pitää tavanomaisissa asioissa mennä aina siinä tarkoituksessa,että asiat istunnon päätteeksi ratkaistaan. Ei ihme, että asiat ruuhkautuvat, jos edes yhden tuomarin kokoonpanossa ei kyetä heti rutiiniasian pääkäsittelyn päätyttyä laatimaan ja julistamaan ratkaisua. Syynä voi olla vain se, että asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen ei ole valmistauduttu etukäteen riittävällä tavalla. Jos asianajaja kykenee pääkäsittelyn lopuksi antamaan loppulausunnon, niin kyllä ammattituomarin siis pitäisi kyetä tekemään hänelle kuuluvan pääkäsittelyn jälkeisen osuutensa asiassa eli laatimaan välittömästi ratkaisun ja julistamaan sen prosessin huipentumaksi.Ratkaisuahan tuomioistuimelta on tultu hakemaan.

Anonyymi kirjoitti...

"mutta näyttöä selostetaan usein tarpeettoman laajasti; sen sijaan näytön arvioinnin pohdinta on usein puutteellista. Aikaisemmin todistajien kertomukset otettiin pöytäkirjaan, nyt ne kirjoitetaan usein pitkinä selostuksina tuomion perusteluihin."

Luulen, että syvällinen syy tuohon on ihmisten jakautuminen eri muistityyppeihin: ihmiset jakautuvat kuulomuistisiin, joka pystyvät suoraan kuulemastaan mieltämään asian, toiset tarvitsevat kirjoitetun version, jota sitten pystyy arvioimaan ja analysoimaan sen lopullisen merkityksen kannalta. Muu tarkoittaisi tyytymistä ylimalkaisiin vaikutelmiin ja mutu-tuntumaan. Jo päivän mittaisen pääkäsittelyn jälkeen eri todistajien kertomukset sekaantuvat tuomarin päässä sellaiseksi epämääräiseksi puuroksi, että tuomion julistaminen päivän - useammasta puhumattakaan - merkitsi oikeusmurhaa asianosaisten kannalta: pitää saada rauhassa työhuoneessaan miettiä, mitä kukin tarkasti sanoi, miten se vertautuu muiden kuultujen kertomuksiin sekä mikä merkitys noilla kertomuksilla on - tai ei ole - jutussa ratkaistavaan näyttökysymykseen. Sitten pitää vielä oikeuslähteiden (lain esityöt, ennakkopäätökset ja oikeuskirjallisuus) perusteella ratkaista oikeuskysymys. Jos kuluriski hävinneelle on kymmeniä tuhansia euroja, he ovat ammattieettisesti ansainneet tuollaisen huolellisen harkinnan, joka ei perustu istunnon tunnekuohuun tai ylimalkaisiin vaikutelmiin.

Jos tuomiot haluttaisiin julistettavan heti, tarvittaisiin vähintään todistelun äänittämiseen yhdistetty puheentunnistusohjelma, että tuomari voisi heti kirjallisesta muodosta tarkistaa mitä kuultava on tarkasti sanonut.

Kommenteissa mainittuja helppoja rutinijuttuja ei pääkäsittelyyn menevistä riita-asioista yksinkertaisesti ole, sellaiset jutut sovitaan valmistelussa tai sovittelumenettelyssä - taikka jo ennen tuomioistuinta asianajotoimistossa.

Valmistelun osalta blogistin näkemys on liian synkkä: asianosaisten vetoamisperusteet, jutun riidattomat seikat ja riitakysymykset sekä todistelut selvitetään jämäkällä prosessinjohdolla enintään puolessa päivässä ja pääkäsittelyt kestävät yleensä päivän tai enintään kaksi, hyvin harvoin kolme.

Ikaalisten tuomarinohjeet ovat nykyään täysin normaalimenettelyä, josta kukaan virkatuomari ei voisi edes ajatella poiketa.

Anonyymi kirjoitti...

Joillakin tuomareilla näyttää olevan ylivoimaisia vaikeuksia tehdä julkistettavia ratkaisuja jopa lapsenhuoltoriidoissa, joissa harvemmin on monimutkaisia oikeus- tai todistelukysymyksiä. Ei niissäkään kuten ei muissakaan asioissa tarvitse tehdä viimeisteltyjä ratkaisuja istunnossa vaan riittää, että ratkaisu julistetaan vapaamuotoisesti ja sanamuotojen hiominen voidaan jättää ratkaisun julistamisen jälkeen tapahtuvaan tuomion stilisointivaiheeseen. Tässä vaiheessahan julistettu ratkaisu vasta kirjoitetaan lopulliseen muotoonsa eikä suinkaan istunnossa.

Anonyymi kirjoitti...

"Ei niissäkään kuten ei muissakaan asioissa tarvitse tehdä viimeisteltyjä ratkaisuja istunnossa vaan riittää, että ratkaisu julistetaan vapaamuotoisesti ja sanamuotojen hiominen voidaan jättää ratkaisun julistamisen jälkeen tapahtuvaan tuomion stilisointivaiheeseen. Tässä vaiheessahan julistettu ratkaisu vasta kirjoitetaan lopulliseen muotoonsa eikä suinkaan istunnossa."

Vaan mitäpä sitten tehdään kun tuo istunossa ensivaikutelmien varassa vapaamuotoisesti julistettu tuomio alkaakin sitä tarkemmin harkittaessa ja kirjoittaessa tuntua entistä enemmän metsään menneeltä?

Olaus Petrin tuomarinohje 24: "Tuomari älköön olko pikainen tuomitsemaan, eennenkuin on asian tarkoin miettinyt; sillä pikainen tuomio on harvoin hyvä ja oikea."

Nykysuomeksi: tuomari olkoon harkitsevainen.

Nykyään muuten lapsenhuoltojutut eivät ole mitään "pilipalijuttuja": tasa-arvon myötä molemmat puolisot ovat tasavertaisesti osallistuneet lapsen arkeen ja eron jälkeen on hiuksenhieno erottelu kummalle vanhemmista lapsi lopulta uskotaan. Tuomarin moraalinen vastuu on äärimmäisen korkea, koska väärä huoltajuusratkaisu voi tuhota lapsen loppuelämän, varsinkin jos kyseessä ovat sellaiset vanhemmat, joista kummallekaan ei haluaisi huoltoa uskoa.

Anonyymi kirjoitti...

Yli 30 vuoden alituomarikokemuksen perusteella totean, ettei ole tarvinnut katua julistettujen ratkaisujen lopputulosta kertaakaan. Paremmat perustelut toki joskus olisi saatu aikaiseksi käyttämällä niihin enemmän aikaa. Kysymys on siitä, miten on valmistautunut istuntoon ja kuinka hyvin hallitsee istuntoon tultaessa asiaan liittyvän juridiikan, oikeuskäytännön ja oikeustapaukset, joihin perehtyminen vasta pääkäsittelyn jälkeen vaikeuttaa prosessinjohtamista ja relevanttien ratkaisuun vaikuttavien oikeustosiseikkojen ja todistustosiseikkojen hahmottamista. Ei lainsäätäjä ole tarkoittanut, että pääkäsittelyt olisivat vain lähinnä todistelun vastaanottotilaisuuksia lähitulevaisuudessa tehtävien ratkaisujen laatimista varten. Tuomion julistaminen ei vaaranna kenenkään oikeusturvaa, jos tuomari on tehtäviensä tasalla.