sunnuntai 14. tammikuuta 2024

393. Koiran valvonnan laiminlyönti. Koiran tappamismääräys. KKO 2024:5

 

1. A:n koira oli kahdella eri kerralla yllättäen ja provosoimatta purrut ohi kävellyttä henkilöä. Koiraa oli kummassakin tapauksessa ulkoiluttanut A:n alaikäinen tytär. Korkein oikeus katsoi 12.1.2024, että eläimen vaarallisuuden vuoksi koira oli määrättävä tapettavaksi (KKO 2024:5). Samaan lopputulokseen jutussa olivat päätyneet myös käräjäoikeus ja hovioikeus.

2. A:n syyksi on Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa luettu kaksi eläimen vartioimatta jättämistä siten, että hänen antaessaan törkeästä huolimattomuudesta 13-vuotiaan tyttärensä ulkoiluttaa hänen suurehkoa lajityypillisen käyttäytymisensä vuoksi ihmiselle vaarallisena pidettävää koiraansa koira oli kahdella eri kerralla yllättäen ja provosoimatta purrut ohikulkijaa.

3. Käräjäoikeus on arvioidessaan syyttäjän vaatimusta koiran tappamismääräyksestä todennut, että kummassakin tapauksessa asianomistajille oli aiheutunut vammoja, joskin ne olivat sattumanvaraisista syistä jääneet varsin lieviksi. A ei käräjäoikeuden mukaan ollut selvittänyt tapahtumia asianomistajien kanssa asianmukaisesti. Tiedossa ei ollut seikkoja, joiden perusteella koiran olosuhteet sen asuinpaikan, käytöksen tai vartioinnin osalta olisivat muuttuneet merkittävästi paremmiksi. Riski puremiselle on ollut edelleen olemassa. Kookkaan ja voimakkaan eläimen aggressiivisuutta ja puremaherkkyyttä oli käräjäoikeuden mukaan pidettävä erityisen vaarallisina ominaisuuksina. Käräjäoikeus on rikoslain 44 luvun 15 :n 2 momentin nojalla määrännyt koiran lopetettavaksi.

4. A:n haettua muutosta koiran tappamismääräykseen Turun hovioikeus on todennut lisäksi, ettei koira ollut enää pentu eikä sen koulutus ollut kesken. Koiran käyttäytymisestä ja koulutuksesta esitetyn selvityksen perusteella sen peruskäyttäytyminen tuskin tulisi olennaisesti muuttumaan. Hovioikeus on A:n kertomuksen perusteella katsonut, että muiden ihmisten turvallisuuden varmistamisen keinoksi jää pelkästään koiran ulkoiluttajan varautuminen. Koiraa ulkoilutetaan taajama-alueella, jossa liikkuu paljon ihmisiä. Kun A oli antanut tyttärensä ulkoiluttaa koiraa ensimmäisen puremistapauksen jälkeen, on hovioikeuden mukaan ollut ilmeistä, ettei hän ollut suhtautunut asiaan riittävällä vakavuudella. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Hovioikeudessa äänestys, rri mieltä ollut hovioikeuden jäsen on katsonut, että koiran valvonnan parannuttua tappamismääräykselle ei ole ollut perusteita.

5. Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys siitä, onko asiassa ollut perusteltua määrätä A:n koira tapettavaksi.

6. KKO totesi, että kysymyksessä on koira, joka on täysikasvuinen ja verrattain isokokoinen. Koira on kahdessa samankaltaisessa noin kolmen kuukauden välein sattuneessa tilanteessa kaupunkialueella yllättäen ja provosoimatta purrut ohi kulkenutta ihmistä. Ensimmäisellä kerralla purema on kohdistunut ohikulkijan kyynärvarteen ja toisella kerralla reiteen. Videotallenteelta ilmenee, että viimeksi mainitussa tilanteessa koira oli kääntynyt koiran jo ohittaneen henkilön perään ja purrut tätä yllättäen takaapäin. Koiran puremista aiheutuneet vammat ovat olleet varsin lieviä. Tämä on johtunut osittain sattumanvaraisista syistä, kuten siitä, että ensimmäisen purematapauksen asianomistajalla oli ollut päällään takki, jonka koiran hampaat olivat lävistäneet.

7. Tilanteet, joissa A:n koira on hyökännyt ihmisten kimppuun, ovat tapahtuneet hänen 13-vuotiaan tyttärensä ulkoiluttaessa koiraa. A:n ilmoituksen mukaan syyksiluettujen tapausten jälkeen alaikäinen tytär ei ole ulkoiluttanut koiraa yksin eikä uusia vaaratilanteita ole ollut. A on hovioikeudessa ilmoittanut, ettei koira ole osallistunut tottelevaisuuskoulutukseen eikä A:lla ole ollut tarvetta lisätä koulutusta tapahtumien jälkeen.

8. KKO katsoi, että kyseistä isokokoista koiraa voidaan sen käyttäytymisen perusteella pitää ominaisuuksiltaan vaarallisena. Koira on purrut ohikulkevia ihmisiä kahdella eri kerralla yllättäen ja provosoimatta ja aiheuttanut siten ulkopuolisille terveyteen kohdistuvan vakavan vaaran uhkan. Se, että samankaltainen vaarallinen käyttäytyminen on toistunut, osoittaa, ettei vaaran ehkäisemiseksi ole ensimmäisen tapauksen jälkeen ryhdytty riittäviin valvontaa koskeviin toimenpiteisiin. Hovioikeudessa esitetyn selvityksen mukaan koiraa ulkoilutetaan edelleen taajama-alueella, jossa liikkuu muita ihmisiä. Kun A on ilmoittanut hovioikeudessa, ettei koiran koulutusta ole ollut tarpeen lisätä tapahtumien jälkeen, asiassa ei ole perusteita koiran täysikasvuisuuskin huomioon ottaen arvioida, että koiran käytös tulisi jatkossa muuttumaan. A ei ole muutoinkaan osoittanut, että koiran olosuhteet olisivat muuttuneet sen vaarallisuutta merkittävästi vähentävällä tavalla. Näissä olosuhteissa pelkästään hänen ilmoitustaan siitä, ettei koiraa ulkoiluta enää alaikäinen tai että uusia vaaratilanteita ei ole ollut, ei voida pitää riittävänä osoituksena vaaran vähenemisestä tulevaisuudessa. Koska koira on aiheuttanut toistuvasti vaaraa ihmisten turvallisuudelle, sen lopettaminen on sen vaarallisuuden vuoksi perusteltua. KKO ei muuttanut hovioikeuden ratkaisua. KKO:sa äänesys 4-1. Eri mieltä ollut jäsen hylkäsi syyttäjänesittämän tappamismääräyksen.

9. Ratkaisussa kiinnittää huomiota mm. se, ettei KKO ole perusteluissaan maininut, minkä rotuisesta koirasta jutussa oli kysymys. Toiseksi termiä "tappaminen" voidaan pitää turhan raakana, vaikka se perustuukin rikoslain säännökseen; koiran lopettaminen olisi hieman inhimilisemi sana. Kolmanneksi voidaan kysyä, oliko valitusluvan myöntäminen tarpeen asiassa, jossa jo alemmat oikeudet olivat pätyneet saman lopputulokseen, hovioikeus tosin äänestyksen jälkeen. Toisaalta mediasta on saatu lukea tapauksista, joissa koira on purrut ihmistä, joten ratkaisu saattaa olla omiaan kiinnittämään koiranomistajien huomiota koiran asianmukaiseen vartoimiseen.

10. Finlexistä löytyy hakusanalla "koira" peräti 29 korkeimman oikeuden antamaa ennakkopäätöstä erilaisissa jutuissa.  Ratkaisu KKO 1986 II 63 koski tapausta, jossa valvonnatta jäänyt koira oli purrunut toista koiraa, ja ratkaisu KKO 1981 II 30 puolestaan tapausta, josta koira oli rynnännyt ihmisen päälle, jolloin tämä oli loukkaantunut.