377. Pankin peliriippuvainen työntekijä petti ja kavalsi pankin varoja 580 000 euroa. Vankeusrangaistusta lievennettiin 8 kuukaudella, koska syytetty oli edistänyt rikosten selvittämistä, mutta 2 vuoden vankeutta ei voitu tuomita ehdollisena. KKO 2023:19

 

Korkeimman oikeuden  (KKO) tänään antamassa ennakkopäätöksessä KKO 2023:19 on kysymys rangaistuksen lieventämisperusteen soveltamisesta erityisesti rikoksen selvittämisen edistämisen perusteella ja sen vaikutuksesta rangaistuksen mittaamiseen.  

1. Aivan ensimmäiseksi voidaan todeta, että KKO antaa nykyisin varsin usein ennakkopäätöksiä, joissa on kysymys rangaistuksen määräämisestä ja mittaamisesta sekä siitä, tuleeko vankeusrangaistus tuomita ehdollisena vai ehdottomana.Tämä kuvastaa yleistä trendiä, jonka mukaan KKO antaa nykyisin valituslupia ja ennakkopäätöksiä selkeästi enemmän rikosoikeuden kuin siviilioikeuden alalta.

2. Tänään KKO siis julkaisi ennakkopäätöksen (prejudikaatin) tapauksesta, jossa syytettynä ollut pankin palveluneuvojana oli anastanut ja hankkinut petosrikoksella itselleen pankin varoja noin 582 000 euroa. A:n syyksi oli luettu törkeä petos, törkeä kavallus, väärennys ja identiteettivarkaus (KKO 2023:19).

3. Jutussa oli kysymys rikoksen selvittämisen edistämistä koskevan lieventämisperusteen (RL 6 luku 6 3 3 kohta) soveltamisesta ja vaikutuksesta rangaistuksen mittaamiseen ja tuomitsemisesta ehdollisena. KKO on antanut samasta asiasta aiemmin ainakin kaksi ennakkopäätöstä eli ratkaisut KKO 2018:2 ja KKO 2018:60.

4. Eteläpohjalaisen pankin palveluneuvonantajana toiminut hieman yli 30-vuotias mies (A) oli toimiessaan pankin palveluneuvojana lyhyen aikaa eli 10.12.2019–31.1.2020 anastanut ja hankkinut petosrikoksella itselleen pankin varoja yhteensä 581 764 euroa. Osassa tapauksista A oli siirtänyt pankin asiakkaalle myöntämän luoton varat omalle tililleen. Toisissa tapauksissa A oli laatinut asiakkaan nimissä väärän luottohakemuksen, jonka hän oli erehdyttänyt pankin toista palveluneuvojaa hyväksymään. Tämän jälkeen A oli siirtänyt asiakkaalle myönnetyn luoton varat edelleen omalle tililleen. Myönnettyjen luottojen varojen siirtämisten osalta A:n on katsottu syyllistyneen törkeään kavallukseen ja erehdyttämällä myönnettyjen luottojen varojen osalta törkeään petokseen ja väärennykseen. Erään asiakkaan henkilötietojen käyttämisen osalta A:n syyksi on luettu vielä identiteettivarkaus.

5. Eelä-Pohjamaan käräjäoikeus katsoi tuomiossaan 12.5.2021 yhden tuomarin kokoonpanossaan - siis ilman lautamiehiä - että A olisi tuomittava hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen.

6. A oli tunnustanut teot heti jäätyään kiinni ja osallistunut toimillaan rikostensa selvittämiseen ja myöntänyt kaikki korvausvaatimukset oikeiksi, joten rangaistusta määrättäessä oli perusteltua soveltaa rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan lieventämisperustetta. Toisaalta teko oli ollut sen kaltainen, ettei sen selvittäminen ollut riippunut vastaajan myötävaikutuksesta vaan hyvin suurella todennäköisyydellä rikos olisi tullut selvitetyksi myös ilman A:n myötävaikutusta.

7. Käräjäoikeus viittasi muiden oikeuslähteiden ohella kahteen samankaltaiseen pankin toimihenkilöitä koskeneeseen käräjäoikeustuomioon, joista toisessa oli tunnustamisoikeudenkäynnissä tuomittu 1 vuosi 8 kuukautta ehdollista vankeutta ja yhdyskuntapalvelua kymmenen vuoden aikana tehdystä noin 800 000 euron anastamisesta ja toisessa 3 vuotta 6 kuukautta vankeutta noin 900 000 euron vahingon aiheuttaneista sekä alle vuoden kestäneistä petos- ja kavallusrikoksista, joissa anastuksen kohteena oli ollut 1,5 miljoonaa euroa.

8. Käräjäoikeus katsoi, että A:n teko oli ollut tekoajaltaan huomattavan lyhyt suhteessa viitattuihin tapauksiin. Myös rikoksilla haltuun saatujen rahavarojen määrä oli ollut pienempi kuin edellä mainituissa tapauksissa. A ei ollut myöskään varsinaisesti hyötynyt varoista, koska ne olivat menneet kaikki pelaamiseen.

9. Huomioon ottaen A:n suhtautuminen rikoksiinsa ja hänen heti tutkinnan alkuvaiheessa tapahtunut tunnustuksensa ja myötävaikutuksensa rikosten selvittämiseen käräjäoikeus katsoi, että yhteinen vankeusrangaistus oli alennettava 2 vuoteen vankeutta, joka voitiin tuomita ehdollisena. Tällainen tuomio oli myös rangaistuskäytännön yhtenäisyyden kannalta perusteltu. Käräjäoikeus tuomitsi A:n 2 vuoden ehdollisen vankeuden ohessa yhdyskuntapalveluun.

10. Vaasan hovioikeus, jonne syyttäjä valitti käräjäoikeuden ratkaisusta, katsoi tuomiossaan 24.3.2022, että A:lle olisi lähtökohtaisesti tuomittava hänen syykseen luetuista rikoksista yhteinen 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistus. Hovioikeus on kuitenkin rangaistusta mitatessaan soveltanut rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaista rangaistuksen lieventämisperustetta, koska A oli edistänyt rikostensa selvittämistä. Hovioikeus on tuominnut A:n yhteiseen 2 vuoden 2 kuukauden ehdottoman vankeusrangaistukseen.

12. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, että rangaistusta alennetaan ja se määrätään  ehdolliseksi. Syyttäjä vaati valituksen hylkäämistä.

13. KKO hyväksyi hovioikeuden rangaistuksen mittaamista koskevan ratkaisun siltä osin kuin hovioikeus on katsonut, että A olisi ilman lieventämisperusteen soveltamista tuomittava hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen.

14. KKO:ssa oli kysymys rangaistuksen lieventämisperusteen soveltamisesta erityisesti rikoksen selvittämisen edistämisen perusteella ja sen vaikutuksesta rangaistuksen mittaamiseen.

15. RL 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaan rangaistuksen lieventämisperusteita ovat muun ohella tekijän pyrkimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia ja hänen pyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittämistä. Kyseisten lieventämisperusteiden tarkoituksena on rohkaista tekijää selvittämään rikostaan ja ehkäisemään sen seurauksia. Niin kuin lain esitöistä ilmenee, rikoksentekijän teonjälkeisen käyttäytymisen tuoma rangaistuksen lievennys perustuu lähinnä tarkoituksenmukaisuussyihin, kuten esimerkiksi prosessitaloudellisiin säästöihin ja tutkinnallisiin etuihin (HE 44/2002 vp s. 198).

16. Rikoksen selvittämisen edistämistä koskevan lieventämisperusteen soveltaminen edellyttää tekijän pyrkimystä rikoksensa selvittämiseen. Kuten  ratkaisuista KKO 2018:2 (kohdat 13 ja 17–25) sekä KKO 2018:60 (kohdat 29 ja 30) ilmenee, lieventämisperustetta voidaan kuitenkin soveltaa jo pelkästään selvittämisestä aiheutuneiden olennaisten prosessisäästöjen perusteella riippumatta tekijän rikoksensa selvittämiseen liittyvistä motiiveista tai oma-aloitteisuudesta. Lieventämisperusteen soveltamisen kannalta merkitystä ei ole sillä, olisiko rikos esimerkiksi ollut selvitettävissä viranomaisvoimin ilman tekijän myötävaikutusta. Saavutetuilta prosessisäästöiltä ei myöskään edellytetä erityisen suurta vaikutusta.

17. A on tunnustanut kaikki hänen syykseen luetut rikokset heti niiden tultua ilmi ja myöntänyt esitetyt korvausvaatimukset. A on myös kuulusteluissa kertonut menettelystään yksityiskohtaisesti. KKO  katsoi, että A:n menettely on olennaisesti helpottanut asian tutkintaa ja rajoittanut oikeudenkäynnin laajuutta. Vaikka rikoskokonaisuus on ollut suhteellisen laaja ja liittynyt useisiin pankin asiakkaisiin, käräjäoikeuden pääkäsittelyssä on ollut tarpeen kuulla pelkästään A:ta ja esittää kaksi kirjallista todistetta. A:n myötävaikutus on siten vähentänyt asiassa tarvittavan todistelun määrää ja nopeuttanut menettelyä. A:n menettely osoittaa myös pyrkimystä kantaa vastuuta teoistaan.

18. Toisaalta A oli käyttänyt rikoksissa omaa pankkitiliään, jolle on tehty rahansiirtoja pankin asiakkaiden nimissä. Rikosten tekotapa ja ajankohta ovat tällöin olleet varsin pitkälti selvitettävissä jo A:n tilitietojen perusteella ilman hänen myötävaikutustaan, minkä myös A:n on täytynyt rikokset tunnustaessaan käsittää. Rangaistuksen lievennyksen ei siten ole tässä tapauksessa perusteltua olla yhtä suuri kuin se mahdollisessa tunnustamisoikeudenkäynnissä olisi voinut olla.

19.  KKO katsoi johtopäätöksenään, että A:lle tuomittavaa rangaistusta oli rikoksen selvittämisen edistämisen perusteella alennettava kahdeksalla kuukaudella.

20. A on vedonnut myös siihen, että hän on pyrkinyt poistamaan rikostensa vaikutuksia vahingonkorvauksia maksamalla. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella korvauksia on maksettu suhteellisen vähän ja A:n pyrkimykset liittyvät pääasiassa käräjäoikeuden tuomion jälkeiseen aikaan. Rangaistusta ei siten ole tällä perusteella aihetta alentaa.

21. Lisäksi A oli vedonnut rikosten taustalla olleen peliongelmansa hoitoon, henkilökohtaisiin oloihinsa sekä rikosten hänelle aiheuttamiin haitallisiin seurauksiin. KKO katsoi, että rangaistusta ei ole näilläkään perusteilla aihetta alentaa.

22. KKO katsoi, että A:lle tuomittava yhteinen rangaistus oli siten kaksi vuotta vankeutta.

23. Rangaistuslajin valinnan - ehdoton vai ehdollinen - osalta KKO totesi, että RL 6 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Lajinvalinnassa on lisäksi otettava saman luvun 3 §:n mukaisesti huomioon muun muassa rangaistuskäytännön yhtenäisyys ja rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavat perusteet. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta vankeutta, sitä painavampia perusteita tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena.

24. KKO totesi johtopäätöksenään, että tuomittaessa kahden vuoden pituinen vankeus täysi-ikäisenä rikoksen tehneelle vastaajalle vankeuden ehdolliseksi määrääminen edellyttää painavia perusteita. A:n ensikertalaisuutta ja hänen vetoamiaan muita seikkoja ei voida pitää riittävinä perusteina ehdolliselle rangaistukselle, kun otetaan huomioon A:n syyksi luettujen rikosten vahingollisuus ja niistä ilmenevä suunnitelmallisuus. Vankeus on siten tuomittava ehdottomana.

25. KK0 alensi A:lle tuomitun rangaistuksen kahdeksi vuodeksi vankeutta, joka on ehdoton, kuten hovioikeus oli määrännyt.  

Ratkaisuseloste KKO 2023:19

26. Päällisin puolin tuomiossa näyttäisi olevan kysymys pikkunäppärästä rangaistuksen mittaamisen pohdinnasta selvässä asiassa, jossa kaikki kolme tuomioistuinta olivat samaa mieltä siitä, että syytetty olisi ansainnut rikoksistaan ilman lieventämisperustetta 2 vuoden 8 kk vankeutta. Hovioikeus lievensi rangaistusta 6 kuukaudella, mutta käräjäoikeus ja KKO olivat 8 kk alennuksen kannalla. Käräjätuomari tuomitsi 2 v  vankeutta ehdollisena, mutta hovioikeus ja KKO ehdottomana. Voimaan jäi siis KKO:n ratkaisu: 2 vuotta ehdotonta vankeutta.

27. Pohjimmiltaan tapauksessa on kyse yhdenvertaisuusperiatteesta rangaistuksen määräämisessä ja mittaamisessa, siis siitä, että samanlaisiin rikoksiin syylliset tuomitaan mahdollisuuksien mukaan yhtä ankariin (tai lieviin) rangaistuksiin ja että lieventämisperusteen käytössä pyritään yhdenmukaiseen käytäntöön. 

28. Jutun esittelijänä KKO:ssa on toiminut oikeustieteen tohtoriksi vuonna 2021 rangaistuksen määräämisestä ja sen perustelemisesta väitellyt esittelijäneuvos Heikki Kemppinen. Hän on käsitellyt väitöskirjansa sivuilla 200-202 rikoksen selvittämisen edistämisen vaikutusta lieventämisperusteena. KKO:n tuomion perusteluissa ei kuitenkaan viitata Kemppisen väitöskirjaan eikä muihinkaan rangaistusen mittaamista ja selvittämisen vaikutusta koskevin alan oppikirjoihin tai artikkeleihin. 

 

 

371. Veropetos. Tahallisuus. KKO 2023:15

Veropetosta koskevien juttujen käsittely korkeimmassa oikeudessa (KKO) ei ole kovin yleistä. Tänään KKO kuitenkin antoi veropetosta ja tahallisuutta koskevan ennakkopäätöksen KKO 2023:15.

Helsingin Sanomat on kertonut tänään KKO:n ratkaisusta näkyvästi raflaavalla otsikolla  "Korkein oikeus tuomitsi verokarkurit veropetoksista - väitetty tietämättömyys ei vapauttanut rangaistuksesta"

https://www.hs.fi/talous/art-2000009419984.html

Katsotaan siten ihmeessä, mistä moisessa tapauksesta oikeastaan on kysymys!

1. A ja B olivat verovuosina 2013–2015 saaneet pääomatuloja tililtään yhdysvaltalaisessa varainhoitoyrityksessä. Tuloja ei ollut huomioitu Verohallinnon A:lle ja B:lle toimittamissa esitäytetyissä veroilmoituksissa. A oli palauttanut esitäytetyt veroilmoitukset, joihin hän oli tehnyt muita kuin pääomatuloja koskevia korjauksia ja täydennyksiä. B oli verovuodelta 2013 palauttanut esitäytetyn veroilmoituksen, johon hän ei ollut tehnyt veron määräämiseen vaikuttavia muutoksia. Verovuosilta 2014–2015 B ei ollut palauttanut esitäytettyjä veroilmoituksia.

2. Syyttäjä, jonka syytteeseen Verohallinto yhtyi, vaati Helsingin käräjäoikeudessa A:lle ja B:lle rangaistusta törkeästä veropetoksesta sillä perusteella, että he olivat veroilmoituksissaan verovuosilta 2013–2015 jättäneet ilmoittamatta kysymyksessä olevat pääomatulot ja siten välttäneet veroa kumpikin yhteensä 18 221 euroa.

3. Käräjäoikeus hylkäsi 2.7.2021 antamallaan tuomiollaan syytteet. Käräjäoikeus ratkaisi asian yhden tuomarin kokoonpanossa. 

4. KKO myönsi syyttäjälle ja Verohallinnolle valitusluvan ennakkopäätösvalitukseen (OK 31 A luku). 

5. Syyttäjä ja verohallinto vaativat valituksissaan, että A ja B tuomitaan rangaistukseen veropetoksesta; alkuperäisestä vaatimuksesta tuomita syytetyt törkeästä veropetoksesta oli siis KKO:ssa jostakin syystä luovuttu. A ja B vaativat vastauksessaan ensisijaisesti, että syytteet jätetään tutkimatta ne bis in idem -kiellon eli oikeusvoimavaikutuksen perusteella, ja toissijaisesti, että valitukset hylätään.

6. Korkein oikeus katsoi ensinnäkin, että vaikka verotuspäätöksissä on todettu asian jääneen veronkorotuksen osalta tutkimatta, verotusmenettelyssä ei ole käytetty veronkorotusta koskevaa päätösvaltaa. Ne bis in idem -kielto ei siten estänyt syytteen nostamista, vaan syytteet veropetoksesta voitiin tutkia (perustelukappaleet 4-10). 

7. Pääasian osalta KKO katsoi, että A oli verovuosina 2013–2015 ja B verovuonna 2013 salannut verotusta varten annetussa ilmoituksessa veron määräämiseen vaikuttavan seikan. Lisäksi B oli verovuosina 2014–2015 laiminlyönyt verotusta varten säädetyn ilmoitusvelvollisuuden, jolla on merkitystä veron määräämiselle. Kerrotulla menettelyllään A ja B olivat aiheuttaneet veron määräämisen liian alhaiseksi; kumpikin oli välttänyt yhteensä 18 221 euroa. Korkein oikeus katsoi A:n ja B:n toimineen tahallisesti ja syyllistyneen veropetokseen.

8. Rangaistuksen määräämisen osalta KKO totesi, että A:n ja B:n menettely on tullut ilmi heidän omasta aloitteestaan heidän tehtyään verotuksen oikaisuvaatimuksen. A ja B ovat sittemmin maksaneet kaikki heille määrätyt verot. KKO katsoo, että rikoksella aiheutettujen vahinkojen korvaaminen ja menettelyn selvittäminen voidaan ottaa huomioon rangaistusta lieventävänä (ks. esim. KKO 2011:93). Oikeudenmukaisena rangaistuksena lieventämisperusteen soveltaminen huomioon ottaen KKO piti tuntuvaa sakkorangaistusta (perustelukappale 40). 

9. KKO kumosi käräjäoikeuden tuomion. A:n syyksi KKO luki veropetoksen (tekoaika 31.10.2014–31.10.2016), josta tuomitsi hänet 100:aan 28 euron päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 2 800 euroa. - B:n syyksi KKO luki myös veropetoksen  (tekoaika 31.10.2014–31.10.2016), josta tuomitsi hänet 100:aan 8 euron päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 800 euroa.

Ratkaisuseloste KKO 2023:15 

10. KKO:n tuomio ja oikeudellinen päättely on laajasti ja yksityiskohtaisesti perusteltu, kuin oikeustieteellinen tutkielma ikään. Erona ja puutteena on kuitenkin se, että KKO ei tässäkään ratkaisussa viittaa lainkaan oikeuskirjallisuuden kannanottoihin; oikeustieteilijät sen sijaan viittaavat varsin innokkaasti KKO:n ennakkopäätöksiin! KKO:n valitsema tapa ei ole omiaan edistämään hyödyllistä vuovovaikutusta tai -puhelua lainkäyttäjän ja oikeustieteen välillä. Valitettavasti.

11. Käräjäoikeudessa törkeää veropetosta koskeva juttu on käsitelty, ei kolmen ammattituomarin, vaan yhden lainoppineen jäsenen kokoonpanossa. Kun kyseessä on vakava rikos, olisi ollut perusteltua viedä juttu kolmen tuomarin kokoonpanoon.

359. Käräjäoikeuden tuomio purettiin kun syytetty oli tuomittu ehdollisen vankeuden ohella sekä yhdyskuntapalveluun että valvontaan. KKO 2023:10

1. Korkein oikeus (KKO) purki tänään antamallaan päätöksellä käräjäoikeuden lainvoiman saaneen tuomion ilmeisesti väärän lain soveltamisen perusteella, kun syytettylle oli tuomittu rangaistuksena ehdollisen vankeuden ohella sekä yhdyskuntapalvelua että valvontaa (KKO 2023:10).

2. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus oli 15.3.2022 antamallaan tuomiolla lukenut A:n syyksi raiskauksen nuorena henkilönä ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön nuorena henkilönä. A oli rikokset tehdessään ollut 16-vuotias.

3. Käräjäoikeus on tuominnut A:n syyksi lukemistaan rikoksista yhteisen 1 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistuksen, joka on määrätty ehdolliseksi 30.6.2024 päättyvin koeajoin. Käräjäoikeus on tuominnut ehdollisen vankeuden oheisseuraamukseksi yhdyskuntapalvelua 40 tuntia ja sen lisäksi A:n valvontaan 1 vuoden 3 kuukauden ajaksi siten, että valvonta-aika päättyy viimeistään, kun ehdollisen vankeuden koeaika loppuu.

4. A on KKO:lle tekemässään purkuhakemuksessaan katsonut, että tuomio perustui väärään lain soveltamiseen, koska ehdollisen vankeuden oheisseuraamukseksi ei voida tuomita sekä yhdyskuntapalvelua että valvontaa.

5. Päätöstään laajasti perustellen KKO päätyi lausumaan (kohta 12), että käräjäoikeuden tuomio perustuu A:lle tuomitun ehdollisen vankeuden oheisseuraamusten osalta ilmeisesti väärään lain soveltamiseen ja että edellytykset tuomion purkamiseen tältä osin ovat siten olemassa.

6. A:n mukaan ehdollisen vankeuden oheisseuraamukseksi ei olisi tullut tuomita yhdyskuntapalvelua. Syyttäjä on puolestaan katsonut, että A:lle tuomituista oheisseuraamuksista valvonta tulee poistaa. KKO totesi, että A:n syyksi luetuista rikoksista tuomittavaa ehdollisen vankeuden oheisseuraamusta ei voida pitää oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 14 §:n 1 momentin edellyttämällä tavalla selvänä. KKO katsoi huomioon ottaen asianosaisten mahdollisuus muutoksenhakuun ja oikeusastejärjestys, että asia on palautettava A:lle tuomittujen oheisseuraamusten osalta käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

7. KO purki Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomion A:lle tuomitun ehdollisen vankeuden oheisseuraamusten eli yhdyskuntapalvelun ja valvonnan osalta. Asia palautettiin  käräjäoikeuteen, jonka pitää viipymättä omasta aloitteestaan ottaa asia A:n ehdollisen vankeuden oheisseuraamusten osalta uudelleen käsiteltäväkseen ja menetellä siinä laillisesti ottaen huomioon palauttamisen syy.

Ratkaisuseloste KKO 2023:10 

8. Kun valvontaa voidaan pitää yhdyskuntapalvelua lievempänä seuraamuksena, lienee melko selvää, että käräjäoikeus poistaa sen ja oikaisee tuomiotaan siten, että A määrätään vain valvontaan.

 

 

 

331. Helsingin HO:n tuomio irakilaismiehen kuoleman lavastamisjutussa

1. Helsingin hovioikeus antoi tänään tuomion kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen irakilaismiehen valekuolemajutussa, jossa viranomaisia, hallinto-oikeutta ja lopulta Euroopan ihmisoikeutta huijattiin väärennetyillä asiakirjoilla.

2. Tapauksessa irakilainen nainen ja hänen silloinen miehensä väittivät, että naisen isä, jonka oli Suomesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saatuaan palannut Irakiin,  olisi Irakissa ammuttu kuoliaaksi. He esittivät kuolemasta väärennettyjä asiakirjoja. Isä oli todellisuudessa hengissä. 

3. Isän kuoleman lavastamisen tarkoituksen oli osoittaa, että myös tytär ja tämän lapset olisivat vaarassa, jos heidän pitäisi palata Irakiin; mies oli saanut oleskeluluvan.

4. Petos onnistui, sillä ihmisoikeustuomioistuin katsoi marraskuussa 2019 antamassaan tuomiossa Suomen loukanneen turvapaikanhakijana olleen isän oikeutta elämään ja kidutuksen kieltoa sekä määräisi Suomen valtion maksamaan asiassa vahingonkorvausta.

5. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 11.2.2021 valekuolleen isän tyttären ja tämän ex-miehen kahdesta törkeästä väärennyksestä ja törkeästä petoksesta sekä naisen lisäksi perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä, naisen 1 vuodeksi 10 kuukaudeksi ja miehen 1 vuodeksi ja 11 kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. 

6.  Hovioikeus alensi naisen rangaistusta kahdella kuukaudella ja muutti sen ehdolliseksi, joten nainen sai siis vuoden ja kahdeksan kuukauden pituisen ehdollisen vankeusrangaistuksen; lisäksi hänelle määrättiin 80 tuntia yhdyskuntapalvelua. Miehen rangaistusta ei sen sijaan alennettu eikä lievennetty.

7. Naisen rangaistusta alennettiin siksi, että hän oli auttanut tutkintaa tunnustamalla rikoksen esitutkinnan aikaisessa vaihessa. Nainen vetosi oikeudenkäynnissä siihen, että hänet oli kasvatettu Irakissa patriarkaalisissa oloissa ja että hänen avioliittonsa ex-miehen kanssa oli ollut väkivaltainen, jolloin hän oli lopulta joutunut menemään turvakotiin. Mies oli myöhemmin tuomittu naisen pahoinpitelystä vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. 

8. Helsingin hovoikeus on tänään julkaissut tuomiosta tämän tiedotteen.

9. Tiedote ei ole kovin informatiivinen, vaan varsin "virkamiesmäinen". Siinä ei esimerkiksi sanallakaan mainita, että asiassa olivat syytteessä nimenomaan irakilaisnainen ja hänen  silloinen miehensä tai että tapaus liittyi kielteisen turvapaikkapäätöksen Suomesta saaman naisen isän palauttamiseen Irakiin ja siellä väitettyyn kuoliaaksi ampumiseen, joka oli näytetty toteen syytettyjen valmistamilla väärillä asiakirjoilla.

316. Rangaistuksen määrääminen. Yhteinen rangaistus. Reformatio in peius -kielto. KKO 2022:43

1. Lapin käräjäoikeus oli 27.1.2020 tuominnut A:n neljästä rikoksesta 60 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Rangaistusta alentavana käräjäoikeus oli ottanut huomioon A:lle aikaisemmin tuomitun ehdottoman vankeusrangaistuksen. 

2. A:n haettua muutosta Rovaniemen hovioikeus oli 17.7.2020 määrännyt vankeusrangaistuksen ehdolliseksi. Hovioikeus oli katsonut, että asiassa ei ollut enää perustetta ottaa aikaisempaa ehdotonta vankeusrangaistusta rangaistusta alentavana huomioon. Siksi hovioikeus oli korottanut rangaistuksen pituuden kolmeksi kuukaudeksi.

3. KKO myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että rangaistus alennetaan 60 päiväksi vankeutta. Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. 

4.  KKO katsoi, että aikaisempaa ehdotonta vankeusrangaistusta ei ollut otettava huomioon rangaistusta alentavana seikkana ehdolliseen vankeuteen tuomittaessa. Hovioikeuden ei katsottu rikkoneen reformatio in peius -kieltoa, kun se oli määrätessään vankeusrangaistuksen ehdolliseksi korottanut sitä.

5. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202243.html

 6. KKO on reformatio in peius -kiellon osalta todennut (kohta 19), että ehdollinen vankeus on ehdotonta vankeutta lievempi rangaistuslaji. Mikäli ehdollinen vankeus määrätään myöhemmin pantavaksi täytäntöön, vankeusrangaistuksen kohtuullistamisen tosiasiallisesti sisältävä yhteisen vankeusrangaistuksen määrääminen tapahtuu siinä yhteydessä, kun täytäntöönpantavasta ehdollisesta vankeusrangaistuksesta ja koeajalla tehdystä rikoksesta määrätään yhteinen ehdoton vankeusrangaistus.

7. Tämän vuoksi  KKO katsoi, että hovioikeus on voinut korottaa vankeusrangaistuksen pituutta, kun se on määrännyt käräjäoikeuden A:lle tuomitseman vankeusrangaistuksen ehdolliseksi ja kun tämän vuoksi ei ole ollut enää perustetta kohtuullistaa vankeusrangaistusta rikoslain 7 luvun 6 §:n nojalla (kohta 20).

8. Hovioikeus on korottanut vankeusrangaistusta 60 päivästä kolmeksi kuukaudeksi. Jos hovioikeuden määräämä ehdollinen vankeusrangaistus määrätään myöhemmin pantavaksi täytäntöön, sen osuus tällöin määrättävästä yhteisestä vankeusrangaistuksesta ei KKO:n mukaan todennäköisesti ylitä 60 päivää (kohta 21)

9. Näillä perusteilla KKO katsoi, että hovioikeus ei ollut  rikkonut reformatio in peius -kieltoa. 

10. On syytä huomata, että KKO:n mainittu kanta koskee ainoastaan mainittua erityistilannetta. Toisin sanoen, kun hovioikeus lievensi ehdottoman vankeuden ehdolliseksi, se saattoi samalla korottaa sitä, koska aiempaa vankeusrangaistusta ei otettu huomioon ehdollisen rangaistuksen mittaamisessa.

11. Muutoin ylempi tuomioistuin ei voi pejus-kieltoa rikkomatta korottaa alemman oikeuden  tuomitsemaa vankeusrangaistusta sillä perusteella, että rangaistus määrätään ehdolliseksi. Ks. tästä Jyrki Virolainen, Reformatio in pejus -kiellosta (1977) s. 78.

 

273. Murha. Lappeenrannan autopolttomurha. Alentunut syyntakeisuus. Elinkautinen vai määräaikainen vankeusrangaistus. Rangaistuksen mittaaminen. KKO 2022:13

1. Korkein oikeus (KKO) antoi tänään tuomion Lappeenrannassa toukokuussa 2018 tehdystä autopolttomurhasta. KKO lievensi käräjäoikeuden ja hovioikeuden alentuneesti syyntakeiseelle naiselle murhasta tuomitseman elinkautisen vankeusrangaistuksen 13 vuodeksi vankeutta. Tuomio on julkaistu ennakkopäätöksenä KKO 2022:13. Katsotaanpa, mistä asiassa on kysymys; ratkaisulle voidaan antaa nimike "Lappeenrannan autopolttomurha".

2. Etelä-Karjalan käräjäoikeus katsoi välituomiossaan 23.11.2018 ja tuomiossaaan 23.8.2019 selvitetyksi, että tekoaikana 19-vuotias Pola Jasmine Rantala  (A) oli yhdessä toisen henkilön eli Antti Juhani Sirkiän kanssa  tappanut vuonna 1997 syntyneen miehen (X) 21.5.2018 ja 22.5.2018 välisenä yönä Lappeenrannassa.

3. Käräjäoikeuden mukaan Rantala ja Sirkiä olivat ensin kiinnittäneet X:n käsiin käsiraudat ja sitoneet tämän jalat. Tässä yhteydessä X:ää oli uhattu ja viilletty teräaseella ja häneltä oli anastettu omaisuutta. X:ää oli myös pahoinpidelty nyrkillä lyömällä. Tämän jälkeen X:n suun eteen oli laitettu teippi ja hänet oli siirretty auton takakonttiin. Rantala ja Sirkiä olivat ajaneet autolla kahden kaupungin alueella useiden tuntien ajan, ja jossain välissä X:ää oli lyöty kivellä. X:n ollessa auton takakontissa Rantala ja Sirkiä  olivat ostaneet X:n pankkikortilla bensiiniä, josta osa oli täytetty pulloihin. Surmaamisteon yhteydessä X oli nostettu pois takakontista, minkä jälkeen häntä oli potkittu ja tallottu sekä lyöty yhteensä 33 kertaa teräaseella. Teon jälkeen X:n ruumis oli siirretty takaisin auton takakonttiin, ja Rantala ja Sirkiä olivat poistuneet autolla surmapaikalta. Muutamia tunteja surmaamisen jälkeen Rantala ja Sirkiä olivat valelleet mukanaan olleella bensiinillä auton ja X:n ruumiin ja sytyttäneet ne palamaan. Rantala oli myöhemmin lähettänyt viestejä X:n puhelimeen tiedustellen tämän olinpaikkaa sekä muille henkilöille osoitetun viestin, jonka mukaan X:stä ei ollut kuulunut mitään.

4. Käräjäoikeus määräsi Rantalan mielentilan tutkittavaksi. Mielentilalausunnon mukaan Rantala oli ollut tekojen aikana alentuneesti syyntakeinen. Sirkiä sitä vastoin oli mielentilatutkimuksen mukaan täysin syyntakeinen.

5. Käräjäoikeus, käräjätuomari Samuli Yli-Rahnasto ja kaksi lautamiestä,  tuomitsi 23.8.2029 Pola Jasmine Rantalan alentuneesti syyntakeisena murhasta sekä muista hänen syykseen luetuista rikoksista elinkaudeksi vankeuteen.  Antti Juhani Rantalan käräjäoikeus tuomitsi niinikään murhasta ym. elinkaudeksi vankeuteen.

6. Tuomitut valittivat Itä-Suomen hovioikeuteen. Rantala vaati valituksessaan, että hänen syykseen luetaan murhan sijasta alentuneesti syyntakeisena tehty tappo ja että rangaistus joka tapauksessa lievennetään määräaikaiseksi vankeusrangaistukseksi. 

7. Itä-Suomen hovioikeus ei 8.10.2020 muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

8. KKO myönsi Rantalalle valitusluvan, mutta hylkäsi Antti Juhani Sirkiän valituslupahakemuksen. Rantala vaati valituksessaan. että hänelle tuomittu elinkautinen rangaistus lievennetään määräaikaiseksi vankeusrangaistukseksi.

9. KKO totesi tuomiossaaan, että alentunut syyntakaisuus lieventää rikoksentekijän syyllisyyttä (RL 3:4.3 ja 6:8.1). Enimmäisrangaistuksen eli tässä tapauksessa elinkautisen vankeusrangaistuksen tuomitseminen murhasta alentuneesti syyntakeiselle edellyttää sitä, että teko olisi murhaksikin täysin poikkeuksellinen ja selvästi törkeämpi kuin vastaavat rikokset yleensä. KKO:n mukaan rikoksen törkeydestä ja moitittavuudesta huolimatta Rantalan syyksi luettua murhaa ei voitu pitää niin poikeuksellisena, että elinkautinen vankeusrangaituksen tuomitsemiseen alentuneesti syyntakeiselle tekijälle olisi edellytyksiä. 

10. Rantala oli murhan lisäksi syyllistynyt samaan tekokokonaisuuteen liittyen alentuneesti syyntakeisena törkeään vapaudenriistoon, törkeään ryöstöön, lievään maksuvälinepetokseen, hautarauhan rikkomiseen ja vanhingontekoon. Hänelle tuomittava yhteinen vankeusrangaistus olisi voinut RL 7 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella olla enintään 15 vuotta vankeutta. 

11. KKO tuomitsi Rantalan hänen syykseen lukemistaan rikoksista yhteiseen 13 vuoden vankeusrangaistukseen.

12. Minusta Rantalan syyksi luettu murha on tekotapa ja siihen liittyneet olosuhteet huomioon ottaen siinä määrin raaka ja julma, että olisin hyväksynyt myös käräjäoikeuden ja hovioikeuden siitä hänelle määräämän elinkautisen vankeusrangaistuksen. 

13. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202213.html 

14. KKO:n julkaisema tiedote

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2022/lappeenrannanautopolttomurhastatuomitulle13vuottavankeutta.html

237. Heikki Kemppisen väitöstilaisuus

 

1. Heikki Kemppisen väitöskirjan ja -tilaisuuden analysointi on aloitettu viime perjantaina blogikirjoituksessa numero 236. 

Seurasin Heikki Kemppisen väitöstilaisuutta verkossa. Se pidettiin melko pieneltä näyttävässä luentosalissa, jossa väittelijä, virallinen vastaväittäjä ja kustos istuivat lähellä toisiaan - kahden metrin turvaväliä toki noudattaen. Tilaisuus ei (onneksi) vaikuttanut erityisen juhlalliselta, kankealta tai pönäkältä, vaan kyseessä oli pikemminkin leppoisa keskustelutilaisuus. Herrat eivät olleet pukeutuneet frakkiin, vaan ihka tavalliseen pukuun, solmion kaikki olivat muistaneet sitoa kaulaansa.

2. Väittelijä avasi tilaisuuden lukemalla alkupuheenvuoronsa, jossa hän kosketteli tutkimuksensa tavoitteita, dispositiota ynnä muita perusasioita. Hän esiintyi takin napitus auki vapaasti ja turhia jänittämättä. Sen jälkeen vastaväittäjä esitteli - myös seisten - omat alkukommentinsa, minkä jälkeen herrat istuutuivat ja varsinainen tarkastustyö alkoi. Kuten jo totesin, tilaisuus oli rennnonoloista jutustelua tai rupattelua, jossa kunnostautui varsinkin vastaväittäjä professori Matti Tolvanen leppoisalla pohjoiskarjalaisella tyylillään. Ilmeni, että kaikki kolme ovat tunteneet toisensa jo entuudestaan, joten muodolliset sinunkaupat tehtiin heti tilaisuuden alussa.

3. Tilaisuudessa hymyiltiin usein ja leveästi. Tässä kunnostautui myös kustoksena toiminut professori Dan Frände, joka ei muuten roolinsa mukaisesti voinut ottaa osaa keskusteluun. Jo väittelijän alkupuheenvuorossaan esittämä toinen virke, jossa hän siteerasi lyhyesti rangaistuksen mittaamisesta vuonna 1961 väitelleen kihlakunnantuomari Tapio Nousiaisen tekstiä, sai hymyn nousemaan kustoksen ja vastaväittäjänkin kasvoille.

4. Minusta vaikutti siltä, että vastaväittäjä Tolvanen oli äänessä enemmän kuin väittelijä, ehkä suhteessa 60 - 40; väittelijäkään ei toki tuppisuuksi jäänyt. Tyylilleen uskollisena Tolvanen heitteli huomioitaan ja kommenttejaan puolihuolimattomasti pilke toisessa silmäkulmassa, usein melko pitkään rupatellen kysäisemällä lopuksi väitteljältä, että "eikö niin"! Väittelijä oli tietenkin useimmiten samaa mieltä, mutta lisäsi myös omia kommenttejaan. Muutamat vastaväittäjän huomautukset näyttivät tulleen väittelijälle hieman yllättäen, jolloin hän hän aloitti vastauksensa sanoilla "hyvä kysymys"! Kaikkiin huomautuksiin ja kysymyksiin saatiin väittelijältä kuitenkin perusteltu vastaus, jolloin vastaväittäjäkin tyytyi lopuksi toteamaan, että "niinhän se varmaan onkin". Suurin piirtein tällaiseen leppoisaan tyyliin tilaisuus eteni kohti päätöstään, kahvitaukoa ei pidetty. Itse lopetin tilaisuuden seuraamisen noin puoli tuntia ennen sen loppua, sillä oli perjantai, jolloin minulla sattui olemaan muutakin tekemistä. Epäilemättä vastaväittäjä äityi loppupuheenvuorossaan kehumaan väitöstutkimuksen laatua ja esitti tiedekunnalle mielihyvin sen hyväksymistä.

5. Minun pitää näköjään kirjoittaa väitöskirjasta vielä kolmaskin blogikirjoitus, sillä vasta siinä pääsen itse asiaan. Tässä yhteydessä tyydyn toteamaan, että väitöstilaisuudessa keskusteltiin enemmän rangaistuksen määräämiseen ja mittaamiseen liittyvistä rikosoikeudellisista kysymyksistä, ei sen sijaan kovinkaan paljon niiden perustelemistavasta ja -metodeista. Kirjassakin perustelemista koskeviin kysymyksiin päästään käsiksi vasta sivulla 115. Vastaväittäjä Tolvanen tosin kertoi tilaisuuden alussa, että tarkoituksen ei olisi keskustella rangaistuksen mittaamisesta sinänsä, mutta kyllä siihen puututtiin varsin usein.

6. Mitään "suuren luokan kysymyksiä" väitöstilaisuudessa ei otettu esille. Kuvaavaa tässä suhteessa on, että vastaväittäjä aloitti yksityiskohtaisen tarkastuksen hieman yllättäen puuttumalla erilaisiin rangaistuksen määräämisestä ja mittaamisesta annettuihin viranomaisselvityksiin tai ohjeisiin sekä niiden asemaan oikeuslähteinä. Kohta tämän jälkeen vastaväittäjä otti puheeksi ns. peukalosäännöt, joita väittelijä on kirjassaan esittänyt; peukalosääntöjä esitetään myös Mika Huovilan väitöskirjassa Periaatteet ja perustelut vuonna 2003. Tolvanen viittasi myös kustos Dan Fränden väitöskirjassaan esittämiin peukalosääntöihin (tumregler). - Ennen vanhaan oltiin "karskimpia" ja puhuttiin nyrkkisäännöistä.

 

236. Väitöskirja rangaistuksen määräämisen perustelemisesta

 

1. Oikeustieteen lisensiaatti, filosofian maisteri Heikki Kemppisen yliopistollinen väitöskirja "Rangaistuksen määrämisen perusteleminen" esitetään Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suostumuksella  julkisesti tarkistettavaksi yliopiston kielikeskuksen juhlasalissa tänään perjantaina 27. 8. 2021 klo 12. Väitöskirja on julkaistu Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen A-sarjassa n:o 344.

2. Virallisena vastaväittäjänä on rikos- ja prosessioikeuden professsori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta ja kustoksena niin ikään rikos- ja prosessioikeuden professi Dan Frände Helsingin yliopistosta. Väitöstilaisuutta voi seurata verkkolähetyksen välityksellä.

3. Väitöskirjan tiivistelmä löytyy yliopiston sivuilta

https://helda.helsinki.fi/handle/10138/332659

4. Heikki Kemppinen on syntynyt vuonna 1984, tullut ylioppilaaksi vuonna 2003 ja suorittanut ensin filosofian maisterin tutkinnon vuonna 2010 ja seuraavana vuonna oikeustieteen kandidaatin tutkinnon. Varatuomarin tittelin hän sai tuomioistuinharjoittelun jälkeen vuonna 2013. Koska Kemppinen ei ole antanut tietojaan lakimiesmatrikkelin viimeisimpään painokseen (2019), emme tiedä, milloin hän on suorittanut OTL-tutkinnon.

5. Heikki Kemppinen on professorina, tuomarina, kirjailijana, runoilijana, suomentajana ja nykyisin etenkin blogistina tunnetun Jukka Kemppisen poika ja hänen isoisänsä maankuulu asianajaja, laamanni Kullervo Kemppinen (1921-2012). Kullervo Kemppinen kirjoitti myös lukuisia erä- ja tunturivaelluskirjoja, jotka myivät hyvin, sekä teokset Lakitiedon pikkujättiläinen (1985) sekä Laamanni muistelee (2000).

6. Jukka Kemppinen on koulutukseltaan juristi, mutta hän väitteli, ei oikeustieteen, vaan filosofian tohtoriksi kulttuurihistorian alalta vuonna 1992 Turun yliopistossa. Hänen väitöskirjansa nimenä on "Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot" ja alaotsikkona "Korkein oikeus, laki ja yhteiskunta". Väitöskirja käsittelee korkeimman oikeuden jäsenistöä ja lainkäyttöä eri näkökulmista käsin. Mainiossa kirjassaan "Oikeus kulttuuri-ilmiönä" (1991) Jukka ei säästellyt edes korkeinta oikeutta, sillä tunnetukseksi on tullut hänen kirjassa esittämänsä lausahdus, jonka mukaan tuomioistuimia saa ja tuleekin arvostella ja "korkeinta oikeutta pitää lyödä kuin vierasta sikaa". Näin ollen ei ollut hme, että Jukka siirtyi vuonna 1991 korkeimman oikeuden esittelijän tehtävästä Helsingin hovioikeuden tuomariksi. KKOn esittelijäksi Jukka oli tullut vuonna 19775, jolloin itse lopetin talossa oikeussihteerin työt talossa ja siirryin "kunnon tuomarin tehtäviin" eli ensin käräjätuomariksi ja seuraavana vuonna Vaasan hovioikeuden jäseneksi ja hovioikeudesta parin vuoden kuluttua 35-vuotiaana kihlakunnantuomariksi, jota aiemmin myös ukkotuomariksi kutsuttiin.

7. Heikki Kemppinen aloitti juristinuransa Asianajotoimisto Borenius & Kemppisen avustajana, mutta siirtyi jo parin vuoden kuluttua Helsingin hovioikeuden esittelijäksi ja sen jälkeen parin vuoden kuluttua korkeimman oikeuden oikeussihteeriksi, jossa virassa toimii edelleen. Hän tuntuu viihtyvän KKO:ssa hyvin ja olevan hyvin kiinnostunut KKO:n lainkäytöstä ja etenkin sen ennakkopäätöksistä. Hän on julkaissut joko yksin tai yhdessä toisen henkilön kanssa joukon Lakimiehessä ja Defensor Legis -lehdessä (DL) julkaistuja artikkeleja.

8. Vuonna 2017 Heikki Kemppinen julkaisi DL:ssä artikkelin "Korkeimman oikeuden ratkaisujen vaikutus rangaistuksen mittaamisen perustelemiseen alemmissa oikeusasteissa" (s. 852-866) ja seuraavana vuonna niin ikään DL:ssä julkaistun artikkelin "Korkeimman oikeuden ennakkopäätökset rangaistuksen määräämisen oikeuslähteinä" (s. 869-809). Yhdessä OTT Jukka Siron kanssa hän julkaisi vuonna  2018 Lakimiehessä artikkelin "Oikeuskäytäntöön viittaaminen korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä" (s. 493-515). KKO:n ennakkopäätökset ja rangaistuksen mittaaminen olivat siis jo tällöin keskeisesti Kemppisen tuotannossa esillä, joten oli odotettavissa, että myös hänen väitöskirjansa aihepiiri tulisi liikkumaan samojen teemojen piirissä.

9. Kemppisen väitöskirjan sisältöön minulla on tarkoitus paneutua hieman myöhemmin toisessa blogikirjoituksessa - kunhan olen ensin lukenut kirjan ainakin päällisin puolin. Yleisvaikutelmani on jo nyt, että kyseessä on varsin korkeatasoinen tutkimus.

215. KKO kovensi tynnyrihuumejutussa poliisille tuomittua rangaistusta. KKO 2020:95

1. Kor­kein oi­keus (KKO) on tänään 16.12. tuo­min­nut Hel­sin­gin po­lii­si­lai­tok­sen huu­me­ri­ko­syk­si­kön ri­ko­sy­li­kons­taa­pe­li­na toi­mi­neen Mi­kael Ru­ne­ber­gin ns. tynnyrihuumejutussa useis­ta vir­ka­vel­vol­li­suu­den rik­ko­mi­sis­ta ja yh­des­tä vir­ka­sa­lai­suu­den rik­ko­mi­ses­ta vii­den kuu­kau­den van­keus­ran­gais­tuk­seen. Van­keus­ran­gais­tus on eh­dol­li­nen, koetusaika päättyy vuoden 2021 lopussa.

2. Helsingin hovioikeus oli kesäkuussa 2019 tuominnut Runebergin asiassa sakkorangaistukseen, mutta hylännyt syyttäjän vaatimuksen hänen viraltapanostaan. KKO:ssa syyttäjä vaati, että sakkorangaistus kovennetaan ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi ja että Runeberg tuomitaan viralta pantavaksi. Helsingin käräjäoikeus oli ensimmäisenä oikeusasteena tuominnut Runebergin mainituista rikoksista huomattavasti ankarammin eli vankeuteen 3,5 vuodeksi.

3. Asia liittyy hovioikeuden edellä mainitulla tuomiolla ratkaisemaan laajaan hasiksen salakuljetusta koskeneeseen ns. tynnyrijuttukokonaisuuteen. Jutussa katsottiin muun muassa, että Runeberg oli syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomisiin osallistuessaan esimiehensä Jari Aarnion kanssa järjestelyihin, joissa käräjäoikeutta oli väärien ja harhaanjohtavien tietojen perusteella erehdytetty myöntämään oikeudettomia televalvonta- ja telekuuntelulupia. Rikokset oli tehty liki yhdeksän kuukauden aikana.

4. KKO:n mukaan Runebergin teot olivat osoittaneet piittaamatonta suhtautumista voimakkaasti perusoikeuksiin puuttuvien pakkokeinojen käyttöön. Moitittavuutta lisäsi se, että niiden toteuttamisessa oli käytetty hyväksi tuomioistuinta. Lisäksi kysymys oli ollut salaisista pakkokeinoista, joiden osalta tuomioistuimella ei välttämättä ole mahdollisuutta varmistaa hakijan sille ilmoittamien tietojen oikeellisuutta ja joissa luottamus viranomaistoiminnan asianmukaisuuteen on korostunut. Teot olivat olleet haitallisia myös poliisin toimintaa koskevan luottamuksen kannalta.

5. Virheellisin perustein käytettyjen pakkokeinojen lisäksi Runeberg oli käyttänyt laittomasti poliisin rekistereitä saadakseen salassa pidettäviä tietoja esimieheensä liittyneistä rikosepäilyistä. Osin hän oli tehnyt hakuja esimiehensä yllytyksestä. Runeberg oli kuitenkin tiennyt kyselyt laittomiksi, minkä vuoksi hän oli pyrkinyt naamioimaan hakuja virkatehtäviin liittyviksi.

6. Virkasalaisuuden rikkomiseen Runeberg syyllistyi paljastaessaan poliisin rekistereistä laittomasti saamiaan tietoja esimiehelleen.

7. KKO hylkäsi syyttäjän vaatimuksen viraltapanosta, koska Runeberg ei enää toiminut virassa, jossa hän oli rikokset tehdessään. Hänen ei myöskään ollut selvitetty siirtyneen toiseen vastaavanlaiseen virkaan.

8. Jutussa oli myönnetty osittainen valituslupa myös syytettynä olleelle Seija Kortekallio-Lammelle. KKO tutki, syyllistyikö Kortekallio-Lammi  ns. Malmin naisen rikoskumppanina törkeään huumausainerikokseen, mutta ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta syyksilukemisen eikä myöskään alentanut hovioikeuden tuomitsemaa kahden vuoden vankeusrangaistusta. Käräjäoikeus oli tuominnut Kortekallio-Lammen 7 vuodeksi vankeuteen. 

9. Myös Jari Aarnio ja hänen rikoskumppaninsa ex-jengipoomo Keijo Vilhunen olivat hakeneet KKO:ssa valituslupaa, mutta heille sitä ei vuosi sitten myönnetty. Molemmat olivat saaneet Helsingin hovioikeudessa 10 vuoden vankeusrangaistuksen hasistynnyreiden salakuljetuksesta Hollannista Suomeen.

10. Mikael Runebergin rangaistuksen osalta KKO:n tuomio on julkaistu oikeuskäytäntöä linjaavana prejudikaattina eli ennakkopäätöksenä KKO 2020:95.

KKO:2020:95

11. Mitäpä tuohon muuta voi sanoa, kuin että oikeus on toteutunut. Runebergin saamaa viiden kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta voidaan hänen syykseen luettujen rikosten vakavuus ja moitittavuus huomioon ottaen pitää varsin lievänä.

154. Varkaus vai törkeä varkaus? (KKO 2019:46).

1. Korkein oikeus (KKO) myöntää valitusluvan ja tutkii usein melko yksinkertaisilta ja selviltä näyttäviä oikeustapauksia. Tällaisilla ratkaisuilla saattaa kuitenkin olla merkitystä käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien ratkaisukäytännön ohjaamisen ja yhdenmukaistamisen kannalta.

2. Tänään KKO antoi juuri tuollaisen ennakkopäätöksen, jonka numero on KKO 2019:46. Siinä on kyse tavallisen varkauden ja törkeän varkauden välisestä rajanvedosta. Tapaus koski 9 500 euron arvoisen moottoripyörän anastusta.

3. Keski-Suomen käräjäoikeus, jonka puheenjohtajana toimi käräjätuomari Mikko Pennanen, luki tuomiossaan 22.9. 2016 - siis lähes kolme vuotta sitten - useista rikoksista tuomitun A:n syyksi syytekohdassa 11 törkeän varkauden katsottuaan selvitetyksi, että A oli yhdessä toisen henkilön kanssa murtautunut varastoon ja anastanut sieltä 9 500 euron arvoisen moottoripyörän. Käräjäoikeus katsoi, että teon kohteena oli ollut erittäin arvokas omaisuus ja että teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

4. Vaasan hovioikeus, jonne A valitti,  ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota; tuomio 21.3.2017.

5. KKO myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että syyte törkeästä varkaudesta hylätään ja hänen katsotaan sen asemesta syyllistyneen tavalliseen varkauteen ja että hänelle tuomittua yhteistä rangaistusta tämän johdosta alennetaan. Syyttäjä vaati valituksen hylkäämistä.

6. Rikoslain 28 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan varkautta pidetään törkeänä mm. silloin, jos anastamisen kohteena on erittäin arvokas omaisuus ja varkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

7. KKO viittasi perusteluissaan aluksi RL 28 luvun uudistamisen koskevaan hallituksen esitykseen (HE 66/1988 vp). Siinä on lausuttu, että anastetun omaisuuden arvon tulisi olla vähintään 10 000 - 15 000 markkaa ennen kuin sitä voitaiisin pitää erittäin arvokkaana omaisuutena. KKO katsoi, että ansiotasoon suhteutettuna sanottu markkaamäärää vastaa nykyään noin 4 500-6 700 euroa.

8. Lakivaliokunnan mietinnössä (LaM 6/1990 vp) esitettyyn kantaan viitaten KKO kuitenkin katsoi, etteivät hallituksen esityksessä mainitut markkamäärät vastaa sitä, mitä markkamäärää eduskunta oli lakia säädettäessä tarkoittanut pidettäväksi erittäin arvokkaan omaisuuden rajana.

9. Aiemmin antamiinsa ennakkopäätöksiin vedoten (KKO 2015:52 ja 2018:47) korkein oikeus päätyi katsomaan (kappale 9), että anastetun omaisuuden arvoon liittyvää varkauden ankaroittamisperustetta on perusteltua soveltaa samalla tavalla kuin tavoitellun hyödyn määrään liittyvää petoksen ankaroittamisperustetta. Ennakkopäätöksessä KKO 2015:52 korkein oikeus oli katsonut, että noin 10 000 euron suuruista hyötyä ei ollut pidettävä törkeää petosta koskevassa rangaistusäännöksessä (RL 36:2) tarkoitetulla tavalla huomattavana.

10. Tämän vuoksi KKO päätyi katsomaan, että A:n syyksi on syytekohdassa 11 luettava törkeän varkauden asemesta tavallinen varkaus. Lyhyesti sanottuna KKO siis katsoi, ettei ollut syytä sen aiemmin omaksumaan linjan muuttamiseen.  Se, että anastus oli toteutettu varastoon murtautuen, ei vaikuttanut asiaan, koska lain (RL 28:2) mukaan ainoastaan asuttuun asuntoon murtautuen tehty varkaus voi toteuttaa törkeän varkauden tunnusmerkistön.

KKO:n ratkaisuseloste

11. Mitä tämä muutos vaikutti A:lle tuomituun rangaistukseen? Alemmissa oikeuksissa A oli tuomittu puheena olevan törkeään varkauden lisäksi 12 muusta rikoksesta yhteiseen 1 vuoden 1 kuukauden vankeusrangaistukseen. Koska syyksilukemista oli syytekohdassa 11 lievennetty, KKO alensi yhteisen rangaistuksen tasan yhteen vuoteen.

12. Voidaan ehkä kysyä, oliko koko "ruljanssi" lainkaan tarpeen, jos tuloksena ei ollut muuta kuin vaivaisen yhden kukauden lievennys rangaistukseen?  No, saatiinhan nyt KKO:lta kuitenkin vahvistus sille, ettei kymppitonnin arvoista omaisuutta edelleenkään pidetä RL 28:2:ssa tarkoitettuna erittäin arvokkaana omaisuutena.

143. Arvokuljetuksen ryöstö. Rangaistuksen mittaaminen (KKO 2019:21)

1. Kysymys rangaistuksen mittaamisesta tai määräämisestä näyttää olevan korkeimman oikeuden (KKO) suosiossa mitä valitusluvan myöntämiseen tulee. Vuonna 2017 KKO antoi tästä asiasta 13 ennakkopäätöstä (prejudikaattia) ja viime vuonna 2018 niin ikään 13 ennakkopäätöstä. Tuskin mistään muusta asiasta on annettu näin paljon ennakkopäätöksiä kahden vuoden aikana. Vuonna 2015 mitaamisesta annettiin vain neljä  ja vuonna 2016 kolme ennakkopäätöstä.

2. Eilen KKO antoi vuoden ensimmäisen rangaistuksen mittaamista koskevan ennakkopäätöksen (KKO 2019:21), jossa on kysymys RL 6 luvun 5 §:n 1 momentin 5 kohdassa säädetyn koventamisperusteen soveltamisesta. Lainkohdan mukaan rangaistuksen koventamisperusteena on tekijän aikaisempi rikollisuus, jos sen ja uuden rikoksen suhde rikosten samankaltaosuuden johdosta tai muutenosoittaa tekijässä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskysitä. Mainittua seikkaa voidaan kutsua nimellä rikoksen uusimisperuste.

Ratkaisuseloste KKO 2019:21

3. Vaikka asiaa ei KKO:n ratkaisuselosteessa kerrotakaan, tapauksessa on kysymys 9. helmikuuta 2016  tapahtuneesta arvokuljetusauton ryöstön yrityksestä Helsinki -Turku E 18-moottoritiellä Salon kaupungin Suomusjärven kohdalla. Asiasta KKO:een valittaneet A ja B oli olivat yhdessä eräiden muiden mieshenkilöiden kanssa yrittäneet ryöstää auton kuljettaman noin 900 000 euron arvoisen omaisuuden. He sulkivat tien, sytyttivät auton palamaan, ampuivat yhden laukauksen auton ohjaamoon ja pakottivat autoa kuljettaneen miehen ulos autosta. Tekijät yrittivät räjäyttää arvokuljetusauton kyljen auki, mutta räjähde ei lauennut, jolloin ilman saalista jääneet miehet pakenivat paikalta. Tekijöistä neljä miestä saatiin myöhemmin kiinni ja asetettiin syytteeseen.

4. Kiinni saaneet neljä miestä tuomitiin alemmissa oikeuksissa törkeän ryöstön yrityksestä vankeusrangaistuksiin. Rangaistuksia määrättässä ja mitattessa sekä Varsinais-Suomen käräjäoikeus että Turun hovoikeus, jonne A ja B valittitvat, ottivat RL 6 luvun 5 §:n 1 momentin 5 kohdan nojalla huomioon sen, että kumpikin heistä oli jo kerran aikaisemmin tuomittu pitkähköihin vankeusrangaistuksiin samankaltaisista teoista. B oli tuomittu 2011 tapahtuneesta arvokuljetuksen ryöstön yrityksestä Loimaalla ja A puolestaan Suomen Pankin pihalla Turussa vuonna 2007 tapahtuneesta arvokuljetysryöstöstä.

5. Varsinais-Suimen käräjäoikeus antoi nyt kommentoitavassa jutussa tuomion 4.11.2016 ja Turun hovioikeus  7.7.2017.

6. KKO myönsi A:lle ja B:lle valitusluvan siltä osin kuin rangaistuksen mittaamisessa oli sovellettu mainittua rikoksen uusimiseen perustuvaa  koventamisperustetta. Kysymys oli yksinkertaisesti siten kysymys (vain) siitä, olivatko RL 6 luvun 5 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetut koventamisperusteet teossa täyttyneet.

7. KKO päätyi koventamisperusteen osalta samaan johtopäätökseen kuin käräjäoikeus ja hovioikeus, eikä alentanut hovioikeuden tuomitsemia rangaistuksia. 

8. Käräjäoikeus oli tuominnut A:n törkeän ryöstön yrityksestä 7 vuoden 6 kuukauden vankeusrngaistukseen ja B:n samasta rikoksesta ja hänelle kokonaan täytäntöönpantavaksi  määrätystä 1 vuoden 10 kuukauden 20 päivän jäännösrangaistuksesta 8 vuodeksi vankeuteen. Käräjäoikeus katsoi, että koventamisperusteen vaikutus A:n ja B:n rangaistuksiin oli neljäsosa. 

9. Turun hovioikeus päätyi koventamisperusteen vaikutuksesta rangaistuksiin samaan johtopäätökseen kuin käräjäoikeus katsoen, että rangaistuskäytännön mukainen rangaistus törkeän ryöstön yrityksestä (siis ilman koventamisperustetta) oli 5 vuotta vankeutta. Hovioikeus kuitenkin alensi A:n vankeusrangstuksen 6 vuoteen 3 kuukauteen ja B:n rangastuksen 6 vuoteen 9 kuukauteen. Tässä kohdon hovioikeus mm. katsoi, etteivät syytetyt olleet teollaan vakavalla tavalla vaarantaneet liikenneturvallisuutta moottoritiellä Salossa, jossa ryöstön yritys tapahtui; käräjäoikeus oli ollut tästä asiasta toista mieltä..

10. KKO perusteli, kuten se nykyisin säännönmukaisesti muutenkin tekee, ratkaisuaan varsin laajasti ja seikkaperäisesti selostaen aluksi RL 6 luvun esitöitä ja aikaisemmin kyseisen koventamisperusteen soveltamisesta antamiaan ratkaisujaan. Tämän jälkeen perusteluissa pohdittiin, jälleen yksityiskohtaisesti, koventamisperusteen soveltamisen edellytyksiä erikseen A:n ja B:n osalta. Johtopäätöksenään KKO päätyi kysymyksen suhteen samaan tulokseen kuin käräjä- ja hovioikeuskin.

11. Tämä ei ollut mikään yllätys. Kun syksyllä 2017 huomasin KKO:n asiassa myöntämän valitusluvan (VL 2017:98), ihmettelin, miksi näin selvää asiaa ylipäätään on tapeen ottaa KKO:ssa tutkittavaksi. Edellä mainitun Loimaalla  2011 tehdyn vastaavanlaisen törkeän ryöstön yrityksen, johon syytetty B siis oli osallistunut,  KKO oli valitusluvan myönnettyään ottanut tutkittavakseen ja antanut siitä ennakkopäätöksen KKO 2013:85. Tuossakaan asiassa KKO ei muuttanut hovioikeuden ratkaisua.

12. KKO myönsi A:lle ja B:lle valitusluvan syksyllä 2017; KKO ei ilmoita päivää, jolloin lupa on myönnetty. Ratkaisuselosteessa KKO 2019:21 mainita asian esittelypäivää, jolloin asia KKO siis tosiasiallisesti on ratkaissut asian. KKO:n kirjaamosta saamani tiedon mukaan esittely pidettiin 8. huhtikuuta 2018.  Esittelyn jälkeen asikairjat ovat kiertäneet kaikilla jäsenillä. Tässä tapauksessa kierto ksti peräti 11 kuukautta ennen kuin ratkaisu annettiin.  Ehkä jäsenet ovat ajatelleet, että mikäpä kiire tässä on, sillä ovathan A ja B kiven sisällä rangaistustaan kärsimässä  tai suorittamassa. Mutta kohta heidät on aika laskea ehdonalaiseen vapauteen.

13. KKO ilmoitti vielä vuonna 2013 kotisivuillaan ja Finlexissä julkaisemissaan ratkaisuselosteissa myös asian esittelypäivän. Kun olin jossakin tai joissakin blogikirjoituksissa hieman kritisoinut pitkiä kiertoaikoja,  KKO päätti, ei suinkaan lyhentää kiertoa, vaan yksinkertaisesti poistaa selosteista esittelypäivää koskevan maininnan. Asian esittelypäivä on julkista tietoa, jota voidaan kysyä KKO:n kirjaamosta.

98. KKO kovensi rangaistusta törkeästä lapsen hyväksikäytöstä (KKO 2018:35)

1. Korkein oikeus (KKO) on tänään antamllaan ennakkopäätöksellä koventanut nuoren tytön tytön kanssa sukupuoliyhteydessä olleelle miehelle hovioikeudessa tuomitun rangaistuksen 2 vuodeksi vankeutta ja määrännyt sen ehdottomaksi.
 
2. Tapauksessa 23-vuotias mies (A) oli ollut emätinyhdynnässä 13 vuoden 10 kuukauden ikäisen tytön kanssa tietoisena tämän iästä. Teko oli tapahtunut lokakuussa 2013 etelä-savolaisessa yksityisasunnossa, jossa toisilleen entuudestaan tuntemattomat mies ja tyttö olivat yhdessä muiden henkilöiden kanssa olleet viettämässä aikaa. Tyttö oli illan aikana nauttinut alkoholia ja humaltunut. Yhdyntä, johon tyttöä ei ollut pakotettu, oli tapahtunut asunnon makuuhuoneessa.

3. Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Etelä-Savon käräjäoikeus (käräjätuomari Tuulikki Hynynen ja lautamiehet) katsoi 16.9.2015 antamassaan tuomiossa miehen syyllistyneen, ei törkeään, vaan perusmuotoiseen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja tuomitsi miehen siitä 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. 

4. Itä-Suomen hovioikeus (Riitta-Liisa Hietala, Eero Antikainen ja Tuulikki Räsänen) piti 14.7.2016 antamallaan tuomiolla A:n hyväksikäyttörikosta törkeänä ja tuomitsi hänet 1 vuodeksi 4 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. 

5. Korkein oikeus myönsi syyttäjälle valitusluvan. Valituksessaan syyttäjä vaati, että A:lle tuomittua rangaistusta korotetaan ja se tuomitaan ehdottomana tai että ehdollisen vankeuden ohessa joka tapauksessa tuomitaan yhdyskuntapalvelua. 

6. Korkein oikeus (presidentti Timo Esko sekä oikeusneuvokset Marjut Jokela, Mika Huovila, Lena Engstrand ja Mika Ilveskero) korotti hovioikeuden A:lle tuomitseman rangaistuksen 2 vuodeksi ja määräsi vankeuden ehdottomaksi.

KKO 2018:35

7. Perusteluissaan KKO totesi, että A:n syyksi luettu menettely oli luonteeltaan sellainen, että sitä voitiin pitää varsin usein toistuvana lapsen seksuaalisen hyväksikäytön muotona. Tilastojen valossa tyypillisintä oli, että tekijänä oli 20 – 25-vuotias mies, uhrina 13 – 14-vuotias tyttö ja seksuaalitekona kertaluontoinen sukupuoliyhteys tai ainakin yhden päivän aikana tapahtuneet sukupuoliyhteydet.

8. KKO piti A:n syyksi luettua rikosta lapsen kehityksen kannalta hyvin vahingollisena ja vaarallisena (kappale 13). KKO katsoi, ettei miehen tekoon liittynyt rangaistusta lieventäviä eikä sitä ankaroittavia seikkoja ja että miehelle mitatun 2 vuoden vankeusrangaistuksen tuomitseminen ehdollisena edellyttäisi poikkeuksellisen painavia perusteita. Kun tällaisia erityisiä seikkoja ei asiassa ollut, vankeusrangaistus tuomittiin ehdottomana. 

9. A vetosi KKO:ssa siihen, että hänellä on vakituinen asunto, että hän auttaa lähes päivittäin iäkkäitä ja sairaita vanhempiaan ja että hän on ollut kaksi vuotta kuntouttavassa työssä ja että hänen tarkoituksenaan oli pyrkiä opiskelemaan. Nämä ovat tyypillisiä ja aika usein esitettyjä perusteita saada vankeusrangaistus määrätyksi ehdollisena. Ko. selitykset olivat ilmeisesti "uponneet" hovioikeuden jäsenille, mutta eivät kelvanneet KKO:lle, mikä onkin varsin ymmärrettävää.

10. KKO on ko. ratkaisullaan, joka on siis julkaistu ennakkopäätöksenä ja josta on myös annettu KKO:n kotisivulla julkaistu tiedote, aivan ilmeisesti pyrkinyt ohjaamaan alempien tuomioistuimen rangaistuksen määräämistä ja mittaamista lapsen hyväksikäyttöä koskevissa jutuissa. Toivottavaa olisi, että käräjä- ja hovioikeudet perehtyisivät huolella KKO:n kirjoittamiin rangaistuksen määrämistä koskeviin seikkaperäisiin perusteluihin.

11. KKO on antanut viime vuosina varsin useita rangaistuksen määräämistä ja mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä varsinkin seksuaalirikosten osalta, mikä on luonnollisesti hyvä asia. KKO:n mainittujen ratkaisujen perusteluissa kiinnitetään huomiota mm. tuomioistuimen vastaavanlaisissa tapauksissa aiemmin määräämiin rangaistuksiin - ko. ratkaisussa ennakkopäätökseen KKO 2017:50 -  tilastoselvityksiin sekä Optulan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistuskäytäntöä koskevaan tutkimukseen vuodelta 2009 (kappale 11).

12. Kuten ratkaisun perusteluissa todetaan (kappale 12), RL 20 luvun seksuaalirikoksia koskevia säännöksiä on muutettu viimeksi vuonna 2011 mm. korottamalla lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vähimmäisrangaistusta ja muuttamalla sen ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöjä niin, että hyväksikäyttö aiempaa useammin täyttäisi törkeän tekomuodon tunnusmerkit ja että hyväksikäytöistä tuomittaisiin aikaisempaa ankarampia rangaistuksia.

13. Lainsäätäjän tarkoitus ei ilmeisesti ole mennyt kaikissa tuomioistuimissa vielä täysin "perille", mitä osoittaa tässä tapauksssa se, että käräjäoikeus ei pitänyt kerrotuissa olosuhteissa tapahtuneen 13-vuotiaan humaltuneen tytön hyväksikäyttöä eli makaamista törkeänä, vaan tuomitsi siitä ainoastaan 8 kuukauden vankeusrangaistuksen. Hovioikeus puolestaan oli määrännyt miehelle törkeästä hyväksikäytöstä tuomitsemansa 1 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistuksen ehdolliseksi, mitä voidaan perustellusti pitää liian lievänä seuraamuksena.

14. Kuten jo totesin, on hyvä asia, että KKO on viime aikoina ryhtynyt antamaan entistä useammin rangaistuksen määräämistä ja mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä, koska niillä voidaan tehokkaasti ohjata ja yhtenäistää alempien oikeuksien eli käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien rangaistuskäytäntöä. Tämä työ tulee mitä ilmeisesti jatkumaan, sillä onhan KKO:n jäseneksi viikko sitten nimitetty tähän aihepiiriin syvällisesti perehtynyt lakimies eli rikosoikeuden professori Jussi Tapani.

97. KKO pysytti Töölön pyöräturman rangaistuksen (KKO 2018:32)

1. Korkein oikeus (KKO) on tänään antamallaan tuomiolla, joka on julkaistu ennakkopäätöksenä (KKO 2018:32), pitänyt ennallaan Töölön (Meilahden) pyöräturmaan syyllistyneelle nykyisin  38-vuotiaalle miehelle (A) Helsingin hovioikeudessa tuomitun 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistuksen.

2. A oli elokuun 12. päivänä 2015 ajanut Helsingin Tukholmankadulla autollaan miespyöräilijän eteen sillä seurauksella, että pyöräilijä oli suistunut pää edellä asfalttiin. Autoilija oli ensin ohittanut pyöräilijän läheltä, jolloin pyöräilijä oli näyttänyt kuljettajalle keskisormea. Hieman myöhemmin autoilija oli ohittanut uudelleen kyseisen pyöräilijän, kiilannut hänen eteensä ja tehnyt tahallaan äkkijarrutuksen. Tämän johdosta pyöräilijä oli lentänyt ohjaustangon yli katuun. Autoilja A oli paennut paikalta. Poliisi otti hänet kiinni seuraavana päivänä. Pyöräilijä, joka ei ollut käyttänyt kypärää, sai aivoruhjeen ja selkäytimen vamman. Hän kuoli seuraavana päivänä vammoihinsa. 

3. Syyttäjä Kimmo Virtanen vaati Helsingin käräjäoikeudessa syyskuussa 2015 A:lle yli kahdeksan (8) vuoden rangaistusta taposta, törkeästä likenneturvallisuuden vaarantamisesta ja liikennepaosta. Oikeudessa kiisteltiin lähinnä siitä, oliko autoilijan menettelyssä kyse tahallisesta taposta vai törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

4. Käräjäoikeus, jonka kokoonpanoon kuuluivat käräjätuomarit Maritta Pakarinen (puhenjohtajana), Kirsi Korhonen ja Jouni Jarnamo, hylkäsi 9.10.2015 antamallaan päätöksellä syytteen taposta ja tuomitsi A:n törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja liikennepaosta 4 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen.

5. Kirjoitin käräjäoikeuden tuomiosta tuoreeltaan eli ratkaisun antopäivänä blogijutun, jossa esittämilläni perusteilla pidin käräjäoikeuden syksilukemista oikeana. Arvostelin samalla syyttäjän rangaistusvaatimista, joka oli mielestäni selkeästi ylimitoitettuna. Samalla lausuin muutaman "poikkipuolisen" sanan kahden rikosoikeuden professorin (Raimo Lahti ja Matti Tolvanen) haastattelulausumista, joissa nämä olivat antaneet ymmärtää, että syyttäjän näkemys taposta olisi kenties ollut oikea. Ilmoitin pitäväni käräjäoikeuden tuomitsemaa 4,5 vuoden vankeusrangaistusta aivan liian ankarana seuraamuksena.

Blogikirjoitus numero 968/9.10.2015 Töölön pyöräturmasta 4,5 vuotta vankeutta

6. Syyttäjä ja tuomittu A valittivat tuomiosta hovioikeuteen. 

7. Helsingin hovioikeus ratkaisi asian tuomiolla, joka annettiin 6.7.2016. Hovioikeuden kokoonpanoon kuuluivat tuomarit Timo Ojala (puheenjohtajana), Tarja Ryhänen-Dahlman ja Salla Vaahtera. 

8. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden syyksilukemista, vaan katsoi kuten käräjäoikeuskin, että A oli syyllistynyt törkeään pahoinpitelyyn, törkeään kuolemantuottamukseen, törkeäään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja liikennepakoon tieliikenteessä. Hovioikeus kuitenkin alensi huomattavasti A:lle tuomittua rangaistusta, sillä se tuomitsi hänet mainituista rikoksista vankeuteen 2 vuodeksi 8 kuukaudeksi; käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus aleni siten lähes kahdella vuodella.

9. Hovioikeuden mukaan A:n tahallisuus vakavien vammojen aiheutumisessa ei ollut yhtä suurta kuin törkeissä pahoinpitelyissä yleensä. Tämä johtui A:n Konginkankaan bussiturmassa vuonna 2004 saamasta aivovammasta; A oli ollut matkustajana  bussissa, joka törmäsi rekkaan. Tässä Suomen historian pahimmassa liikenneonnettomuudessa kuoli 23 ihmistä. Hovioikeus katsoi, että aivovamma vähensi A:n syyllisyyttä, sillä aivovamman jälkitilaan liittynyt impulsiivinen ja harkitsematon käyttäytyminen oli vaikuttanut hänen menettelyynsä.

10. Hovioikeus kohtuullisti A:n rangaitusta pyöräturman saaman suuren julkisuuden vuoksi. Hovioikeus totesi, että uutisoinnissa oli tuotu esille A:n terveydentilaan ja yksityiselämään liittyneitä tietoja. Julkisuus oli ollut odottamatonta. Hovioikeus katsoi, että sanottu julkisuus alensi rangaistusta neljällä kuukaudella eli ilman julkisuutta rangaistus olisi ollut kolme vuotta vankeutta. 

11. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden määräyksen, jonka mukaan A olisi menettänyt 4 000 euron arvoiseksi atvioidun Saab 9000 Sedan -merkkisen henkilöautonsa rikoksentekovälineenä valtiolle; ts. A sai pitää autonsa. Hovioikeus pysytti ratkaisun A:n ajokiellosta, jonka käräjäoikeus oli määrännyt päättymään heinäkuun lopussa 2016.

12. Korkein oikeus myönsi 21.12.2016 syyttäjälle ja A:lle valitusluvan rangaistuksen määräämisen osalta, muilta osin valitulupaa ei myönnetty. Syyttäjä Eija Velitskij vaati KKO:ssa, että A:lle tuomittu rangaistus korotetaan 4 vuodeksi 6 kuukaudeksi  vankeutta eli saman pituiseksi, jonka käräjäoikeus oli A:lle tuominnut. Syyttäjän mukaan perusteita lieventää rangaistusta RL 6 luvun 7 §:n nojalla eli asian saaman julkisuuden vuoksi ei ollut. 

13. A vaati, että rangaistus alennetaan mm. pyöräilijän oman menettelyn ja asian saaman poikkeuksellisen julkisuuden takia 1 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeutta ja että se lievennetään ehdolliseksi. A ja syyttäjä vaativat vastauksissaan puolin ja toisin valitusten  hylkäämistä.

14. KKO, jonka kokoonpanoon kuuluivat presidentti Timo Esko sekä oikeusneuvokset Ilkka Rautio, Tuula Pynnä, Tuomo Antila ja Kirsti Uusitalo, toimitti suullisen käsittelyn 29.8.2017. 

15. Tänään antamassaan tuomiossaan KKO katsoi, ettei rangaistusta ollut syytä lieventää pyöräilijän menettelyn johdosta. Autoa kuljettaneen A:n toiminta oli selvästi ollut pääasiallinen syy siihen, että pyöräilijä oli menettänyt polkupyöränsä hallinnan ja saanut kuolemaan johtaneet vammat.

16. KKO totesi, että auton kuljettaneella A:lla oli diagnosoitu aikaisemmin eli vuonna 2004 Konginkankaalla tapahtuneen liikennevahingon seurauksena vaikea aivovamma ja siihen liittyen erilaisia oireita. KKO:n mukaan aivovamman jälkitilasta johtuen A:lla oli vaikeuksia säädellä käyttäytymistään, mikä vähensi hänen syyllisyyttään ja siten myös alensi hänelle tuomittavaa rangaistusta niin, että rikoksista olisi ennen asian saaman julkisuuden  vaikutuksen arvointia mitattava yhteensä 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistus.

17. Hovioikeuden tavoin KKO pohti perusteluissaan myös asian saamaan julkisuuden vaikutusta tuomittavavaan rangaistukseen. KKO:n mukaan asiaan oli kohdistunut laaja-alainen julkisuus ja se oli ollut tiedotusvälineissä suuren huomion kohteena. Toisin kuin hovioikeus, KKO ei kuitenkaan pitänyt julkisuutta laadultaan tai laajuudeltaan poikkeuksellisena. Tätä arvioidessaan KKO otti huomioon rikosten luonteen ja seurauksen vakavuuden sekä sen, että tapaus liittyi muutenkin julkisuudessa kiinnostuksen kohteena olevaan eri liikennevälineiden asemaan liikenteessä. KKO ei pitänyt julkisuutta myöskään selvästi leimaavana tai muutoin epäasianmukaisena. Asian saama julkisuus ei siten johtanut rangaistuksen lieventämiseen.

18. KKO on perustellut ratkaisaan perusteellisesti pro et contra tavalla, jonka perusteella tuomion lopputulosta, jossa hovoikeuden tuomitsema rangaistusta ei muutettu, voidaan pitää perusteltuna. Itse olisin asian saaman julkisuuden osalta kuitenkin samalla kannalla kuin hovioikeus, sillä tapauksen nostattama julkisuus, jossa A:ta lyötiin todella kuin "vierasta sikaa", oli, ei vain somessa, vaan osin myös tiedotusvälineissä, todella poikkeuksellisen härskiä. 

KKO 2018:32

19. Tämänkin asian kohdalla täytyy ihmetellä KKO:n varsin hidasta käsittelytapaa. Valituslupahakemukset ja valitukset toimitettiin asiassa KKO:een jo syyskuun puolivälissä 2016, mutta KKO:lta kesti tämän jälkeen yli kolme kuukautta päättää valitusluvan myöntämisestä. Suullinen käsittely pidetiin vasta elokuun lopulla 2017, ja tämän jälkeen kului vielä lähes kahdeksan kuukautta ennen kuin KKO:n ratkaisu oli valmis annettavaksi julkisuuteen. 

20. Minusta KKO pitäisi ilman muuta kyetä selviytymään tämänkaltaisista suhteellisen helpoista ja yksinkertaisista asioista puolta lyhyemmässä ajassa. Ruotsin Högsta domstolen kykenee siihen helposti, vaikka sen jäsenluku on selvästi alempi kuin KKO:n ja vaikka se käsittelee vuosittain kaksi kertaa enemmän asioita kuin KKO.

21. Suomen KKO ei edellenkään mainitse ratkaisuissaan, kuka kokoonpanoon kuuluvista jäsenistä on ollut ns. tarkastavana jäsenenä eli referenttinä. Ruotsin ylimmän oikeuden käytäntö on myös tältä osin erilainen. Ruotsin Högsta domstolenissa asiaa ei viedä suullisen käsittelyn jälkeen enää esittelymenettelyyn, kuten Suomen KKO tekee, vaan asia ratkaistaan, kuten pitääkin, suoraan suullisessa käsittelyssä vastaanotetun aineiston perusteella. Selvä kauneusvirhe KKO:n menettelyssä siis tässäkin kohdin.

48. KKO 2017:31. Asianajajalle ehdollinen vankeusrangaistus seksuaalirikoksista

1. Oulun seudulla asianajajana toimineen noin 50-vuotiaan J:n syyksi on Oulun käräjäoikeudessa ja Rovaniemen hovioikeudessa luettu vuoden ja kolme kuukautta kestänyt lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja seksuaalinen hyväksikäyttö. 

2. Syytekohdassa 1 J:n syyksi on luettu lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö (RL 20 luvun 6 §:n 1 momentti). J:n on katsottu tehneen tuolloin 15-vuotiaalle A:lle useita kertoja seksuaalisia tekoja. Teot ovat sisältäneet useita suutelemisia, kosketteluja rintaliivien alta rinnoista sekä A:n sukupuolielimen yksittäisen koskettelun ja samalla A:n käden laittamisen J:n sukupuolielimen kohdalle housujen päälle. 

3. Syytekohdassa 2 J:n on todettu syyllistyneen seksuaaliseen hyväkskäyttöön (RL 20 luvun  5 §:n 1 momentti). J oli asemaansa hyväksikäyttäen ja käyttämällä törkeästi väärin A:n kypsymättömyyttä taivuttaneen tuolloin 15 – 16 -vuotiaan A:n useita kertoja sukupuoliyhteyteen ja ryhtymään muihin seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaaviin seksuaalisiin tekoihin, jotka koostuivat A:n suutelusta, tämän rintojen ja sukupuolielimen koskettelusta ja nuolemisesta sekä tämän selän, pakaroiden ja haarovälin silittelystä.

4. J on ollut A:n perhetuttu. A on vahtiessaan J:n lasta ollut toistuvasti tekemisissä J:n kanssa. J:n syyksi luetut teot olivat alkaneet A:n ollessa tutustumassa työelämään J:n asianajotoimistossa. 

5. Oulun käräjäoikeus (käräjätuomari Kirsi Erkkilä ja lautamiehet)  katsoi tuomiossaan 21.9.2015 , että oikeudenmukainen seuraamus J:n teoista oli 1 vuoden 10 kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus. Koska ehdollista vankeusrangaistusta oli yksin pidettävä riittämättömänä, käräjäoikeus tuomitsi J:lle oheisrangaistuksena 90 tuntia yhdyskuntapalvelua. Käräjäoikeus velvoitti J:n maksamaan A:lle korvaukseksi kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta 600 euroa ja henkisestä kärsimyksestä 6 000 euroa sekä korvaaman tämän oikeudenkäyntikulut 5 000 eurolla.

6. Rovaniemen hovioikeus (Auli Vähätörmä, Maarit Tukiainen ja Esko Arponen) katsoi tuomiossaan 8.6.2016, ettei J:n rangaistusta ollut aihetta korottaa. Rikoksen vakavuus ja teoista ilmenevä syyllisyys sinänsä puolsivat vankeuden tuomitsemista ehdottomana. J:tä ei kuitenkaan ollut aikaisemmin rikoksista rekisteröity. Hovioikeus otti huomioon myös vankeusrangaistuksen ohessa tuomitun yhdyskuntapalvelun pituuden ja sen, että ehdollisen vankeuden koeaika oli lähes lain sallima enimmäismäärä. Näistä syistä vankeusrangaistusta ei ollut aihetta määrätä ehdottomaksi.

7. Korkein oikeus myönsi A:lle ja J:lle valitusluvan koskien yksinomaan rangaistuksen määräämistä. Valituksessaan A vaati, että rangaistusta korotetaan ja se joka tapauksessa määrätään ehdottomaksi. J puolestaan vaati, että syyte ja vahingonkorvaukset hylätään. J:n mukaan lieventäviä seikkoja olivat muun muassa asian saama julkisuus sekä tuomion kielteinen vaikutus asianajajan ammatin harjoittamiseen.

8. Korkein oikeus alensi J:lle tuomitun rangaistuksen 1 vuodeksi ja 6 kuukaudeksi ja määräsi sen, kuten myös käräjäoikeus ja hovioikeus olivat tehneet, ehdolliseksi. Kun ehdollista vankeusrangaistusta oli pidettävä ykistään riittämättömänä seuraamuksena rikoksista, korkein oikeus tuomitsi J:lle sen ohessa yhdyskuntapalvelua 90 tuuntia.

KKO:n ratkaisuseloste 

9. Korkein oikeus (oikeusneuvokset Bygglin, Jokela, Rudanko, Littunen ja Huovila) on perustellut rangaistuksen määrämistä ja vankeusrangaistuksen ehdollisuutta erittäin seikkaperäisesti 2li 20 kappaleen verran, mikä on positiivista. Näin korkein oikeus tekee nykyisin julkaistuissa ratkkaisussaan eli ennakkopäätöksissä säännönmukaisesti. Kehitystä on tapahtunut, sillä vielä noin 10-15 vuotta sitten tuomioistuimet, edes korkein oikeus, eivät perustelleet rangaistuksen määräämistä ja mittaamista juuri lainkaan tai tyytyivät hyvin niukkoihin perusteluihin. 

10. Olen yhdessä OTL Petri Martikaisen kanssa kirjoittamassani kahdessa tuomion perustelemista käsittelevässä kirjassa (Pro et contra, 2003 ja Tuomion perusteleminen, 2010) kiinnittänyt huomiota, paitsi moniin muihin asioihin, myös rangaistuksen mittaamista koskevien perustelujen tärkeyteen. Tämän vuoksi on ilahduttavaa todeta, ettei työmme ole tässä(kään) suhteessa mennyt hukkaan, vaan perustelukäytännössä on tapahtunut selvää edistystä myös mittaamisperustelujen osalta. Perustelujen laatu on muutoinkin selvästi parantunut.

11. Perusteluissaan korkein oikeus  mm. katsoi, ettei asian saama julkisuus ollut poikkeuksellisen laajaa, kuten J itse väitti. Lisäksi KKO:n mukaan asianajaja on ollut tietoinen, että kyseisiin rikoksiin syyllistyminen vaikuttaa kielteisesti hänen ammattinsa harjoittamiseen. KKO:n mukaan rangaistustuomiosta johtuva kielteinen vaikutus J:n muuhun liiketoimintaan tai hänen suhteisiinsa läheisiin henkilöihin eivät myöskään ole sellaisia J:n kannalta odottamattomia seurauksia, jotka tulisi ottaa rangaistuksen määräämisessä huomioon. 

12. KKO:n tuomarit  ovat oikeassa. Kyllä lähes viisikymppisen miehen, jolla on asianjajan pätevyys ja kokemus, pitäisi ennen 15-vuotiaaseen lapseen sekaantumistaan - menettelyä on kestänyt lähes 1,5 vuotta - ajatella tekonsa kaikkia seurauksia eikä ryhtyä himon vallassa suinpäin löysäilemään vyötään ja aukomaan sepalustaan! Jos tämä on tyystin unohtunut, niin eivät siinä jälkiselitykset enää mitään auta.

13. Itse asiassa myös ehdoton vankeusrangaistus olisi ollut asiassa hyvin perusteltavissa oleva vaihtoehto. KKO:n esittelijänä toiminut oikeussihteeri Eeva Palaja onkin mietinnössään esittänyt, että J:lle tuomittu rangaistus, jota esittelijän mielestä ei ollut syytä alentaa, olisi tullut määrätä ehdottomaksi. 

14. Kuten esittelijä toteaa, oikeuskäytännössä ja myös KKO:n omissa ratkaisuissa on vakiintuneesti katsottu, että mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta, sitä painavampia perusteita tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena (ks. esim. KKO 2011:93 ja KKO 2016:39).  

15. On merkille pantavaa, että KKO:n kokoonpano on perusteluissaan ensin alentanut J:n hovioikeudesta saamaa rangaistusta neljällä kuukaudella ja ottanut vasta tämän jälkeen kantaa rangaistuksen ehdollisuuteen. Minusta rangaistuskysymystä tulisi kuitenkin tarkastella kokonaisuutena, jolloin lähtökohdaksi olisi voitu ottaa kysymys siitä, tulisiko J tuomita ehdolliseen vai ehdottomaan rangaistukseen. KKO on voinut toki näin faktisesti tehdäkin, mutta jotta vankeusrangaistuksen pysyttäminen ehdollisena näyttäisi perustellulta ("kauniilta"), se on (muodollisesti) päättänyt ensin alentaa vankeuden määrää neljällä kuukaudella.

16. J:lle määrätty yhteinen rangaistus on mitattu kummankin rangaistusasteikon alapäästä.  Seksuaalisesta hyväksikäytöstä (RL 20:5.1) rangaistukseksi on säädetty sakkoa tai vankeutta enintään 4 vuotta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (RL 20:6.1)  taas vankeutta vähintään 4 kk ja enintään 4 vuotta.