227. Lainhuudatus, kirjaamismenettely, muutoksenhakuoikeus (KKO 2021:18)

1. Korkein oikeus (KKO) antoi  muutama päivä sitten ennakkopäätöksen KKO 2021:18, joka koskee muutoksenhakuoikeutta kirjaamisviranomaisen lainhuudatusasiassa antamaan päätökseen. Katsotaanpa hieman tarkemmin, mistä asiassa on kysymys.

2.  Kittilän kunnassa sijaitsevalle kiinteistölle X on lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin merkitty vallintarajoitus, jonka mukaan kiinteistö on porotilalain (590/1969) 26 §:n mukaisten rajoitusten alainen. Kyseisen lainkohdan mukaan oikeustoimi, jolla ilman asutushallituksen lupaa luovutetaan porotilan tai sen osan omistus- tai vuokraoikeus, on mitätön. Ilman asutushallituksen lupaa porotilaa ei saa myöskään osittaa. Asutushallituksen asemesta lupaviranomaisena toimii nykyisin Lapin ELY-keskus.

3. Kiinteistön X omistaneen henkilön kuoltua pesänjakaja on toimittanut osituksen ja perinnönjaon. Toimituksessa leski A on saanut avio-oikeutensa nojalla puolet kiinteistöstä ja perilliset B, C, D ja E perintönä kukin yhden kahdeksasosan siitä.

4. Leski ja perilliset hakivat kirjaamisviranomaisessa eli Maanmittauslaitoksen (MML) maanmittaustoimistolta  lainhuutoa kiinteistöön edellä selostetun osituksen ja perinnönjaon perusteella siinä määrättyjen omistusosuuksien mukaisesti.

5. Kirjaamisviranomainen varasi ELY-keskukselle tilaisuuden antaa lausunto porotilalain 26 §:n vallintarajoitussäännösten soveltamisesta lupa-asioissa perhe- ja perintöoikeudellisissa saannoissa. ELY-keskus totesi lausunnossaan, että pesänjakajan suorittama toimitusjako on luvanvaraista osittamista ja lainhuutohakemuksen hyväksymiselle ei ollut edellytyksiä.

6. Kirjaamisviranomainen myönsi kuitenkin lainhuudon hakemuksen mukaisesti ja toimitti päätöksen ELY-keskukselle ja liitti toimituskirjaan valitusosoituksen. Kirjaamisviranomainen katsoi, että ELY-keskuksella oli valitusoikeus tärkeän julkisen edun valvojan ominaisuudessa.

7. ELY-keskus valiitti kirjaamisviranomaisen päätöksestä maaoikeutena toimivaan Lapin käräjäoikeuteen. Se tutki valituksen ja 25.9.2019 antamallaan päätöksellä hylkäsi sen. 

8. ELY-keskus valitti maaoikeuden päätöksestä KKO:een. KKO myönsi ELY-keskukselle valitusluvan oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla koskemaan kysymystä siitä, oliko keskuksella ollut oikeus hakea muutosta kirjaamisviranomaisen ko. päätökseen. 

9. KKO totesi perusteluisaan, että maakaaren mukaisessa kirjaamisasiassa valitusoikeus voi olla vain hakijalla ja muilla asiaan osallisilla ja että muuna asiaan osallisena voidaan pitää sellaista henkilöä tai tahoa, joka voitaisiin maakaaren 6 luvun 6 §:n 2 momentin mukaisesti osoittaa panemaan vireille kanne lainhuudon hakijaa vastaan tai joka voisi olla lainhuudon hakijan nostamassa kanteessa vastapuolena, jos osoitus erilliseen oikeudenkäyntiin annettaisiin lainhuudon hakijalle. ELY-keskuksella ei porotilalain 26 §:n mukaisia lupa-asioita käsittelevänä viranomaisena ole tällaista oikeusasemaa suhteessa kirjaamishakemuksen perusteena olevaan saantoon.

10. KKO totesi edelleen, että kirjaamishakemusta käsiteltäessä ELY-keskukselle osoitettu lausuntopyyntö ei tee ELY-keskusta kirjaamismenettelyssä sellaiseksi asiaan osalliseksi, jolla olisi oikeus hakea muutosta kirjaamisviranomaisen päätökseen. Muutoksenhakuun sovellettavat säännökset huomioon ottaen ELY-keskukselle ei synny valitusoikeutta myöskään pelkästään yleisen intressin, kuten päätöksen laillisuuden selvittämisen tarpeen perusteella.

15. Näillä perusteilla KKO katsoi, että ELY-keskuksella ei ole ollut oikeutta hakea muutosta lainhuutoa koskevaan kirjaamispäätökseen. Kirjaamisviranomaisen ei olisi tullut antaa asiassa valitusosoitusta ELY-keskukselle, ja maaoikeuden olisi pitänyt jättää valitus tutkimatta.

16. KKO poisti kirjaamisviranomaisen ELY-keskukselle antaman valitusosoituksen ja jätti tutkimatta ELY-keskuksen maaoikeudelle tekemän valituksen.

---

17. Suhteellisen selvä asia, sanoisin. Kirjaamisviranomainen ja maaoikeus ovat erehtyneet pitämään ELY-keskusta muutoksenhakuun oikeutettuna elimenä sen vuoksi, että se on porotilalaissa tarkoitettu lupaviranomainen, jolta on pyydetty lainhuutoasian käsittelyssä lausunto. 

18. KKO:n ratkauselosteessa mainitaan sana kirjaamisviranomainen ainakin 18 kertaa. Sitä vastoin perusteluissa ei mainita kertaakaan sitä, mikä viranomainen tai virasto toimii kirjaamisviranomaisena lainhuudatusasioissa. Tämä olisi ollut selvyyden vuoksi syytä todeta. Tämä viranomainen on Maanmittauslaitos (MML). Lainhuudatusta haetaan laitoksen palvelutoimistolta.

19. Kiinteistöjen kirjaamisasiat, siis lainhuudatukset ja kiinnitysasiat, siirtyivät käräjäoikeuksilta Maanmittauslaitokselle vuoden 2010 alusta. Tämä kevensi huomattavasti käräjäoikeuksien työmäärää. Muina asioina, joita käräjäoikeudet aiemmin käsittelivät, voidaan mainita mm. rangaistusmääräysasiat.

20. Alioikeuksille kuuluivat aiemmin myös maksamismääräysasiat. Itse asiassa nuo asiat, joissa on kyse lähes aina yksinomaan saatavien perinnästä, kuuluvat edelleen käräjäoikeuden toimivaltaan, vaikka maksamismääräyslaki kumotiin alioikeusuudistuksen yhteydessä. 

21. Selvät ja riidattomat velkomisasiat, joissa siis on kyse vain perinnästä, pitäisi tietenkin siirtää tuomioistuimilta ulosottoviranomaiselle. Mutta jostain kumman syystä tähän ei ole haluttu mennä, vaan nämä asiat halutaan edelleen sitkeästi pitää käräjäoikeuksien toimivallan piirissä. Tämä on outoa myös siihen nähden, että nykyisin syyttäjä ja tietyissä tapauksissa jopa poliisi käyttää tuomiovaltaa ratkaisemalla vähäisempiä rikosasioita.

 

 

 

167. Jälleen kaksi uutta ratkaisua hovioikeuden jatkokäsittelyluvasta (KKO 2019:77 ja 79)

1. Korkein oikeus (KKO) antaa tuon tuostakin - lähes jatkuvalla syötöllä tai likuhihnalla - ennakkopäätöksiä, joissa on kyse hovioikeduen jatkokäsittelyluvan myöntämisestä. tai oikeammin epäämisestä. Tarkemmin sanottuna siitä, että hovioikeus on evännyt sille tehdyn jatkokäsittelylupaa koskevan hakemuksen, vaikka lain mukaan lupa olisi tullut  tullut myöntää.

2. Asia on isomman saarnan (messun) arvoinen, mutta sitä valmistellessani tyydyn tässä ensi alkuun esittelemään kaksi KKO:n tällä viikolla antamaa prejudikaattia asiasta.

3. Korkein oikeus antoi ratkaisun KKO 2019:77 viime maanantaina 16.9. Tapauksessa työntekijä vaati Helsingin käräjäoikeudessa nostamassaan kanteessaan korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Kanteen mukaan työsopimusta ei ollut irtisanottu kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun työnantaja oli 13.5.2015 saanut tiedon työntekijän henkilöön liittyvästä irtisanomisen perusteesta. Työsopimus oli irtisanottu 2.9.2015 sen jälkeen, kun oli ilmennyt, ettei työntekijälle varattua tilaisuutta tulla kuulluksi saataisi työntekijän sairauden vuoksi toimitettua. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen. Helsingin HO ei myöntänyt työntekijälle jatkokäsittelylupaa. KKO kumosi hovioikeuden päätöksen ja myönsi työntekijälle jatkokäsittelyluvan. KKO:n mukaan hovioikeuden olisi tullut myöntää työntekijälle jatkokäsittelylupa muutos- ja ennakkoratkaisuperusteella.

KKO 2019:77

4.  Tänään, siis vain kolme päivää edellä mainitun ratkaisun jälkeen,  KKO antoi jälleen jatkokäsittelylupaa koskevan ennakkopäätöksen, KKO 2019:79. Tällä kertaa kyse oli rikosasiassa  pyydetystä jatkokäsittelyluvasta, jonka Turun hovioikeus oli hylännyt

5. Tapauksessa Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus oli tuominnut tekoaikana 15-vuotiaan A:n, jota ei ollut aikaisemmin tuomittu rikoksesta, tämän kiistämästä varkaudesta nuorena henkilönä 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja suorittamaan asianomistajille ja vakuutusyhtiölle vahingonkorvauksena yli 5 000 euroa. Hovioikeus ei myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa.

KKo katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevin perustein, että hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa muun painavan syyn perusteella, koska asialla oli A:lle tavanomaista suurempi merkitys. KKO kumosi hovioikeuden päätöksen, myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan ja palautti asian Turun hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

KKO 2019:79

6. KKO on antanut tänä vuonna jo seitsemän jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevaa ennakkopäätöstä, KKO 2019:14, 50, 56, 62, 73, 77 ja 79. Vain yhdessä niistä KKO on päätynyt siihen, ettei jatkokäsittelylupaa ollut tarpeen myöntää (KKO 2019:56). Muissa eli kuudessa asiassa KKO katsoi, että hovioikeus on virheellisesti hylännyt lupahakemuksen. Vuonna 2018 KKO antoi kolme jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevaa prejudikaattia (KKO 2018:13, 62 ja 85). Niissä kaikkissa hovioikeus oli virheellisesti hylännyt lupahakemuksen.

7. KKO ei suinkaan julkaise kaikkia  ratkaisujaan ennakkopäätöksinä, sillä se antaa myös  ns. muita ratkaisuja, joista julkaistaan Finlexissä lyhyt, tavallisesti vain parin rivin pituinen tiedote. Vuonna 2018 KKO antoi tällaisia muita ratkaisuja hovioikeuden jatkokäsittelylupaa koskevissa asioissa (ns. JKL-perusteiset asiat) peräti 14 ja tänä vuonna tähän asti jo yhdeksän kappaletta. Reilun puolentoista vuoden aikana KKO on siten antanut yhteensä 33 jatkokäsittelylupaa koskevaa ratkaisua. Se on hirmuinen määrä, sillä KKO ei ole antanut mistään muusta yksittäisestä asiasta lähimainkaan yhtä paljon ratkaisuja.

8. Mutta tilanteen eli oikeusturvan kannalta koko karmeus ilmenee, kun selviää,  kuinka monta valituslupahakemusta, jossa on kysymys jatkokäsittelyluvan epäämisestä hovioikeudessa, KKO:lle on viime vuosina tehty. Kysyin asiaa toissa päivänä korkeimman oikeuden kansliapäälliköltä.

9. Kansliapäällikkö Tommi Vuorialho ilmoitti, että ns. JKL-perusteisia valituslupahakemuksia kirjattiin KKO:ssa vuonna 2017 kaikkiaan 598 kappaletta, mikä on 33 prosenttia kaikista valituslupahakemuksista. Vuonna 2018 sanotut luvut olivat 542 ja 32 prosenttia. Tänä vuonna  heinäkuun loppuun menessä  JKL-perusteisia valituslupahakemuksia on tehty KKO:lle jo 329, mikä on 33 prosenttia kaikista valituslupahakemuksista. Saattaa olla, että tänä vuonna ko. valituslupahakemusten määrä ylittää 600 asian rajan.

10. Hovioikeuden kielteiset päätökset JKL-asioisssa työllistävät siten KKO:ta tosi paljon, jos peräti  kolmasosa valituslupahakemuksista koskee niitä. Se on häkellyttävän iso määrä. KKO on myöntänyt valituslupia ko. asioissa sen minkä kerkiää, mutta selvää on, että sen tutkittavaksi ottamat tapaukset ovat vain jäävuoren huippu koko ongelmasta.

11. Kyse on oikeusturvaongelmasta, sillä selvää on, että tutkimislupaa koskevien satojen tai kenties jopa tuhansien hakemusten hylkääminen hovioikeuksissa merkitsee käytännössä muutoksenhakuoikeuden tuntuvaa tosiasiallista rajoittamista.

12. JKL-perusteisten valituslupahakemusten hirmuisen suuri määrä ja KKO:n siitä antamien valituslupien ja ratkaisujen määrä osoittavat, että hovioikeudet hyödyntävät jatkokäsittelylupajärjestelmää oman työmääränsä keventämistarkoituksessa. Ts. jatkokäsittelylupahakemuksia hylätään kylmästi, vaikka siihen ei ole laissa säädettyjä perusteita. Tämä on perin helppoa mm. siksi, että hovioikeuden ei tarvitse perustella kielteistä lupapäätöstään asiallisesti mitenkään.

13. Näyttä siltä, että vaikka KKO yrittäisi miten pontevasti tahansa ohjata hovioikeuksien käytäntöä ko. asioissa oikeaan suuntaan, hovioikeudet eivät taivu, vaan epäävät JKL-hakemuksia jatkuvasti entiseen malliin. Kun jk-lupa tulisi lain mukaan myöntää jo silloin, kun on aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta, hovioikeudet eivät läheskään aina noudata tätä oikeusohjetta, vaan katsovat, että lupa tulee myöntää vain, jos on ilmeistä, että asia on ratkaistu käräjäoikeudessa väärin.

13. Ruotsissa tilanne on täysin toisenlainen, sillä siellä ylin tuomioistuin (HD) antaa harvoin eli vain silloin tällöin jatkokäsittelyluvan myöntämistä vastaavissa asioissa (prövningstillstånd) ennakkopäätöksiä. Ruotsissa hovioikeuden tutkintalupa vaaditaan rikosasioiden osalta lähinnä vain sakkoasioissa. Suomessa hovioikeuteen tehtävien valitusten täystutkintaa on rajoitettu rikosasioiden osalta paljon enemmän ja todella ronskilla tavalla.

14. Muutoksenhakuoikeus ja valitusten täystutkinta on todella merkittävä osa oikeusturvaa, mutta siitä meillä on viis veisattu.

15. No niin, tässä taisi tulla samalla myös alussa lupaamani saarna eli hovioikeuskäytännön kritiikki esitettyä! Ugh, olen puhunut! Miksi minä emerituksena yksin joudun aina kirjoittamaan näistä, miksi kukaan muu lain- tai oikeusoppinut ei edes yritä puhua tai kirjoittaa?

162. Jälleen jatkokäsittelylupaa koskeva ennakkopäätös (KKO 2019:73)

1. Rakennusurakan tilaaja (B Oy) oli Vantaan käräjäoikeudessa vaatinut urakoitsijan (A Oy) vahingonkorvauskanteen hylkäämistä sillä perusteella, että urakoitsija oli menettänyt puhevaltansa, koska kanteessa tarkoitettu vaatimus oli esitetty vasta rakennusurakan yleisissä sopimusehdoissa tarkoitetun taloudellisen loppuselvitystilaisuuden jälkeen. Asianosaiset olivat erimielisiä siitä, oliko taloudellinen loppuselvitys päättynyt 12.9.2013 vai oliko loppuselvitystä jatkettu sen jälkeen järjestetyissä kokouksissa 17.12.2013 ja 9.1.2014.

2. Käräjäoikeus (käräjätuomari Marja Terttu Mälkki) katsoi näytetyksi, että taloudellista loppuselvitystä oli jatkettu kahdessa myöhemmässä kokouksessa. Käräjäoikeuden mukaan urakoitsijan vaatimus oli siksi esitetty ajoissa. Käräjäoikeus hyväksyi urakoitsijan ajaman kanteen; tuomio annettu 16.3.2018.

3. Tilaaja valitti hovioikeuteen. Valituksen mukaan 12.9.2013 pidetyn tilaisuuden pöytäkirjasta ja urakoitsijan edustajan käräjäoikeudessa kertomasta ilmeni, että loppuselvitystilaisuus oli pidetty 12.9.2013 eikä sen jatkamisesta myöhemmin ollut sovittu.

4. Helsingin hovioikeus (jäsenet Liisa Lehtimäki, Kristiina Harenko ja Silja Leino) ei myöntänyt tilaajalle jatkokäsittelylupaa; päätös 4.7.2018 (taltionumero 1400, diaarinro S2018/554).

5. Korkein oikeus myönsi tilaajalle valitusluvan.

6. Korkein oikeus katsoi tänään antamallan päätöksellä (KKO 2019:73), että tilaajan valituksen johdosta hovioikeudessa ei ollut ollut kysymys yksinomaan näytön uudelleen arvioimisesta ja ettei hovioikeus ollut voinut käräjäoikeuden tuomion ja valituksen perusteella pitää selvänä, että käräjäoikeuden ratkaisu loppuselvityksen jatkumisesta 12.9.2013 jälkeen oli oikea. Hovioikeuden olisi siksi tullut myöntää jatkokäsittelylupa muutosperusteella.

7. KKO kumosi hovioikeuden päätökse ja palautti asian Helsingin hovioikeuteen, jonka tuli omasta aloitteestaan jatkaa valituksen käsittelyä.

8. KKO:sa äänestys 4-1. Enemmistöön kuuluivat jäsenet Jukka Sippo, Tuomo Antila, Kirsti Uusitalo ja Juha Mäkelä. Vähemmistöön jäänyt oikeusneuvos Mika Huovila katsoi - huomiota herättävän pitkissä perusteluissaan -  ettei ollut syytä muuttaa hovioikeuden ratkaisua.

Ratkaisuseloste KKO 2019:73

9. Todella seikkaperäiset ovat kyllä myös KKO:n enemistön perustelut, vähempikin olisi aivan hyvin riittänyt!

10. KKO:n eilen virkaansa astunut presidentti Tatu Leppänen muistutti kaksi viikkoa sitten HS:n haastattelussaan, että perustelujen seikkaperäisyydessä ja laajuudessa on menty jo liian pitkälle. Tästä minäkin, joka toimin aikoinaan eli v. 1998 Tatu Leppäsen virallisena vastaväittäjänä, olen huomauttanut tuomioistuimia - myös KKO:ta (!) - monta kertaa viimeisten kolmen tai neljän vuoden kuluessa.

11. Kummallista! Vielä  reilu 10 vuotta sitten patistelin KKO.ta tuon tuostakin perustelemaan ennakkopäätöksensä tarkemmin ja laajemmin, mutta nyt kehitys on keikahtanut toiseen ääripäähän: KKO:ta saa aivan tosissaan toppuutella liian laajoista perusteluista!

12. Niin pitkiä perusteluja, joita tämäkin ratkaisu (KKO 2019:73) sisältää,  on asianosaisten ja ulkopuolisen lukijan vaikea väsähtämättä seurata ja lukea. On selvää, että tarpeettoman ylipitkät perustelut vaikeuttavat perustelujen ja koko ratkaisun  ymmärrettävyyttä.

13. Asiallisesti KKO:n ko. ratkaisu on aivan selvä ja ok. Näyttää edelleen siltä, että hovioikeudet  hyödyntävtä jatkokäsittelyluvan hylkäämismahdollisuutta aika paljon työtaakkansa keventämistarkoituksessa. Kun tutkintalupaa ei myönnetä, hovoikeus pääsee valituksen käsittelystä lähinnä pelkällä "säikähdyksellä". Luparatkaisua ei tarvitse asiallisesti edes millään tavalla perustella. Hovioieuden työ on tältä osin "helppoa kuin heinänteko".

14. KKO:een tehdään vuosittain useita satoja valituslupahakemuksia ja valituksia ratkaisuista, joilla hovioikeudet ovat evänneet jatkokäsittelyluvan. KKO myöntää ko. valituslupia arvioni mukaan noin 20 kappaletta joka vuosi. Vain osa ratkaisuista julkaistaan ennakkopäätöksinä Finlexissä ja KKO:n kotisivulla, loput ratkaisut löytyvät kohdasta "muut ratkaisut".

15. Sinä aikana, jolloin jatkokäsittelylupa on ollut laissa, eli vuosina 2012-2019, KKO on antanut peräti 42 jatkokäsittelylupaa koskevaa ennakkopäätöstä. Mutta mikään ei tunnu tepsivän, sillä hovioikeudet hylkäävät ko. hakemuksia edelleen melko suruttomasti ja KKO:n antamista ennakkopäätöksistä piittaamatta.

16. Osasyy on laissa, joka on entisestään vain laajentanut jatkokäsittelyluvan soveltamisalaa etenkin rikosasioissa. Luvan myöntämisen ehdot on laadittu varsin tiukoiksi. Tämäkään ei vielä riitä, sillä hovioikeudet tulkitsevat ko. säännöksiä valittajien vahingoksi vielä tiukemmin kuin mitä eduskunta tai hallitus lakiesityksessään ovat edellyttäneet. Luvan saaminen on usein todella työn ja tuskan takana.

17. Tällainen lainsäädäntö ja sen valittajien vahingoksi hovioikeuksissa tapahtuva tulkinta ja soveltaminen nakertaa tietenkin valituksen tekijöiden oikeusturvaa. Lakia pitäisi järkevöittää, ei entisestään vain tiukentaa!

18. Näyttää siltä, että Ruotsissa ja sen laissa (RB)  kaikki on tässä(kin) suhteessa toisin ja ihmisten oikeusturvaa ajatelleen paljon paremmin kuin Suomessa. Tutkintaluvan (prövningstillstånd) soveltamisala on paljon kapeampi kuin jatkokäsittelyluvan soveltamisala Suomen laissa. Toiseksi luvan myöntämisen ehtoja ei ole säädetty niin tiukoiksi kuin meillä oikeusdenkäymiskaaren (OK) 21 luvun 11 §:ssä on tehty.

87. KKO 2018:6. Vastavalitus

1. Vastamuutoksenhaulla tai vastavalituksella tarkoitetaan asianosaisen oikeutta hakea muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun varsinaisen valitusajan jälkeen, jos hänen vastapuolensa on hakenut siihen ensin yksin muutosta.

2. Vastavalitus tuli Suomessa mahdolliseksi vasta vuonna 2003. Siitä säädetään oikeudenkäymiskaaren (OK)  25 luvun 14a §:n 1 momentissa. Vastavalitus koskee sekä rikos- että rikosasioita. Varsinainen valitusaika hovioikeuteen on 30 päivää, kun taas vastavalitus on tehtävä 14 päivän kuluessa valitusajan päättymisestä. Vastavalituksen mahdollisuutta ei ole, kun hovioikeuden ratkaisuun haetaan muutosta korkeimmassa oikeudessa. 

3. Vastavalitus on suhteessa päävalitukseen aksessorinen, sillä  OK 25 luvun 14b §:n mukaan vastavalitus raukeaa, jos päävalitus peruutetaan, raukeaa tai jätetään tutkimatta taikka valittajalle ei myönnetä jatkokäsittelylupaa. Vastavalitus ei kuitenkaan raukea, jos vastavalitus peruutetaan vasta hovioikeuden pääkäsittelyssä.

4. Vastavalituksen soveltamisala on antanut käytännössä aihetta erilaisiin tulkintoihin, minkä vuoksi KKO on joutunut antamaan oikeuskäytännön ohjaamiseksi asiasta joitakin ennakkopäätöksiä. Tällaisia ratkaisuja ovat KKO 2006:2, 2006:22, 2008:97, 2009:55 ja 2010:83. Viime viikon perjantaina KKO antoi vastavalituksesta jälleen uuden prejudikaatin (KKO 2018:6).

5. OK 25 luvun 14 a §:n 1 momentin mukaan valittajan vastapuoli voi tyytymättömyyttä ilmoittamatta valittaa osaltaan käräjäoikeuden tuomiosta (vastavalitus). Säännöksen sanamuodosta ei ilmene, a) rajoittuuko oikeus tehdä vastavalitus vain siihen osaan käräjäoikeuden tuomiota, josta valituksessa on kysymys, b) vai onko riittävää, että vastavalittaja on valituksen perusteella hovioikeudessa joltakin osalta asiaa valittajan vastapuoli. Käytännössä joudutaan näin ollen ratkaisemaan, onko säännöstä tulkittava suppeasti vai laajasti. Kyse on siitä, millaista liityntää alkuperäisen valituksen (päävalituksen) ja vastavalituksen välillä edellyttään, jotta vastavalitus voidaan tutkia.

6. Lainkohdan säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 91/2002 vp s. 36) on todettu, että vastavalitus voisi yleensä koskea tuomion muutakin osaa kuin varsinainen valitus, esimerkiksi eri syytekohtaa. Lakiesityksen mukaan vastavalituksen tällainen kohdentuminen vapaasti asianosaisten välillä esitettyihin vaatimuksiin on menettelyn tarkoituksenmukaisen hyödyntämisen kannalta eduksi. Esityksessä on kiinnitetty huomiota myös siihen, että muutoksenhaun kohteena oleva tuomio on usein eri vaatimuksia koskeva kokonaisuus ja tällöin on tarpeen voida vastavalituksella puuttua muuhunkin asiakohtaan kuin varsinaisessa valituksessa. Tällaisesta vastavalituksen käytettävyydestä ei nähty olevan haittaa myöskään varsinaiselle valittajalle, joka muutoksenhakemuksensa peruuttamalla saa koko asian raukeamaan hovoikeudessa. Nämä lausumat viittaavat
siihen, että vastavalitusta koskevalla säännöksellä olisi laaja soveltamisala.

7. Korkein oikeus otti ensimmäisen kerran ratkaisussa 2006:2 kantaa kysymykseen vastavalitusoikeuden laajuudesta. Tuossa tapauksessa valitus käräjäoikeuden kiinteistön kauppahinnan alentamista ja asumiskustannusten korvausta koskevassa asiassa antamasta tuomiosta koski vain oikeudenkäyntikuluja ja niihin verrattavia kuluja. KKO:n mukaan vastavalituksella voitiin vaatia myös hinnanalennuksen ja asumiskustannusten korvauksen korottamista. KKO:ssa äänestys 3 - 2, vähemmistö katsoi, ettei vastavalitusta voitu tutkia.  

8. Olen ko. tilanteessa itse vähemmistön kannalta. Minusta tulkinnassa on menty liian pitkälle, jos hovioikeus voi vastavalituksen perusteella tutkia käräjäoikeuden ratkaiseman pääasian, vaikka alkuperäinen valitus koskee ainoastaan sivuvaatimusta eli esimerkiksi juuri oikeudenkäyntikuluja.

9. Mainitussa ennakkoratkaisussaan KKO 2006:2 korkein oikeus on todennut muun muassa, että mahdollisuutta tehdä vastavalitus voidaan perustella useilla näkökohdilla. Vastavalituksen mahdollistama vastamuutoksenhaku oli omiaan edistämään aineellista oikeudenmukaisuutta. Muutoksenhakuaste voi näet vastavalituksen johdosta saada tilaisuuden tarkastella asiaa yhtä laajasti kuin alioikeus eikä vain alkuperäisen valituksen kannalta. Vastavalitusmahdollisuutta on ratkaisussa perusteltu myös yleisellä tarpeella hillitä muutoksenhakua ja erityisesti välttää sellaisia tilanteita, joissa valittaja toimii yllätyksellisesti ja jopa vastapuolelle annettuja lupauksia rikkoen. Laajakin vastavalitus oli torjuttavissa niin, että alkuperäinen valitus peruutetaan (ks. OK 25:14b). KKO päätyi ko. asiassa äänestyksen jälkeen siihen lopputulokseen, että vastavalitus oli lähtökohtaisesti sallittu silloinkin, kun se koski muuta osaa tuomiosta kuin alkuperäinen valitus.

10. On syytä huomata, että vastavalitus liittyy kiinteästi muutoksenhakumenettelyssä voimassa olevaan reformatio in peius -kieltoon; nyt kommentoivan ratkaisun (KKO 2018:6)  perusteluissa korkein oikeus tosin ei ole tuonut tätä selkeästi  esiile. Peius -kielto tarkoittaa sitä, että muutoksenhakuinstanssi ei saa muuttaa valituksenalaista alemman oikeuden ratkaisua yksin muutosta hakeneen asianosaisen vahingoksi ja tämän vastapuolen eduksi; voidaan siiis puhua myös "huonontamiskiellosta". Vastavalitusoikeus estää ratkaisuun tyytyneen asianosaisen vastapuolta hyödyntämästä reformatio in peius -kieltoa erityisesti sellaisissa tapauksissa, joissa asianosaiset ovat osin voittaneet ja osin hävinneet jutun, jolloin kummallakin osapuolella olisi tarvittava intressi valittaa tuomiosta. Vastavalituksen ideana on välttää valituksia, jotka on tehty siltä varalta, että vastapuoli valittaa päätöksestä.

11. Ratkaisun 2009:55 perusteluissa KKO puolestaan totesi, että vastavalitusoikeuden käyttöalan salliminen kaikissa tilanteissa, joissa valittaja ja vastavalittaja ovat olleet käräjäoikeudessa toistensa vastapuolina ja ovat sitä valituksen perusteella joltakin osin myös hovioikeudessa, voi johtaa eräissä tapauksissa, joissa valitus ei koskekaan koko asiaa, siihen, että etäännytään kokonaan vastavalitusjärjestelmän taustalla olevista prosessuaalisista tarkoituksenmukaisuusnäkökohdista. Esimerkiksi laajassa useita eri syytekohtia käsittävässä rikosasiassa voi syntyä tilanne, jossa valitus yhdestä vähäisestäkin rikoksesta tuomitusta sivuseuraamuksesta, kuten ajokiellosta, avaa vastavalituksen johdosta koko rikosasian tutkittavaksi. Tätä ei voitaisi KKO:n mukaan pitää vastavalituksen tarkoituksenkaan mukaisena. 

12. Vastavalituksen tärkeimpänä etuna voidaan KKO:n mainitun ratkaisun (2009:55) mukaan pitää sitä, ettei muutoksenhakutuomioistuimen tutkittavaksi saatetun riitakysymyksen ratkaiseminen jää riippuvaiseksi valituksesta johtuvista rajoituksista - esimerkiksi juuri edellä mainitusta reformatio in peis -kiellosta - vaan muutoksenhakutuomioistuin voi asiaa käsitellessään ja harkitessaan ottaa huomioon myös vastavalituksessa esitetyt vaatimukset. Tämä etu toteutuu KKO:n mukaan parhaiten silloin, kun vastavalitus kohdistuu siihen osaan asiaa, josta valituksessa esitettyjen vaatimusten perusteella on kysymys. Asian riitainen osa ei tällöin vastavalituksen johdosta laajenisi, vaan vastavalituksen liitännäinen luonne valitukseen säilyisi.

13. KKO:ssa on siten esiintynyt ratkaisuja, joissa on tapauksesta riippuen puollettu joko säännöksen soveltamisalaan suppeaa (KKO 2009:55) tai laajaa tulkintaa (KKO 2006:2). Nämä kaksi ratkaisua esitellään myös nyt kommentoitavana olevan päätöksen perusteluissa, joten tässä mielessä perustelut täyttävät pro et contra -perustelumetodin vaatimukset. Pro et contra -punninta olisi kyllä voinut selvempi ja perusteluissa olisi ollut syytä mainita vastavalituksen liityntä reformatio in peius -kieltoon.

14. Nyt esillä olevassa tapauksessa syytetty A:n syyksi oli Pohjois-Savon käräjäoikeuden tuomiossa luettu 21.3.2017 törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja kaksi lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen (syytekohdat 1 - 4). Hänet tuomittiin näistä rikoksista yhteiseen kolmen vuoden vankeusrangaistukseen sekä suorittamaan korvausta asianomistajille. SEn sijaan käräjäoikeus hylkäsi A:ta vastaan ajetun syytteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (syytekohta 5). Mainituilla teoilla oli useita uhreja (asianomistajia).

15. Syytekohdan 5 asianomistaja valitti Itä-Suomen hovioikeuteen ja vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen myös kohdan 5 mukaisesta teosta ja A:lle tuomitun rangaistuksen korottamista. A teki vastavalituksen ja vaati, etä hänelle tuomittua yhteistä rangaistusta alennetaan ja se määrätään ehdolliseksi. Hovioikeus jätti vastavalituksen tutkimatta, koska  syytekohdan 5 osalta ei ollut olemassa sellaista tuomion lopputulosta, josta A olisi voinut valittaa. Koska syyttäjä tai syytekohtien 1 - 4 asianomistajat eivät olleet valittaneet, A:n vastavalitus rangaistuksen mittaamisen osalta oli jätettävä tutkimatta. Hovioikeus siis katsoi, ettei A:lla ollut tarvittavaa muutoksenhakuintressiä, koska häntä vastaan kohdassa 5 ajettu syyte oli hylätty.

16. Kuten korkein oikeus on perustelukappaleessa 16 todennut, hovioikeuden kanta siitä, ettei syytetyllä ollut tarvittavaa intressiä muutoksenhakuun, ei pidä paikkaansa. Se, että A oli tyytynyt käräjäoikeuden tuomioon lopputulokseen, ei poistanut hänen tarvettaan saada jo tuomittu yhteinen rangaistus kokonaisuudessaan arvioitavaksi, jos hänen syykseen luettaisiin hovioikeudessa myös asianomistajan valituksen kohteena oleva syytekohdassa 5 mainittu rikos.

17. Vastavalituksen asiallisen soveltamisalan osalta korkein oikeus katsoi, että A.n vastavalituksella oli riittävä liityntä itse päävalitukseen, sillä hovioikeus joutuisi joka tapauksessa mittaamaan yhteisen rangaistuksen uudelleen, jos se hyväksyisi asianomistajan valituksen syytekohdassa 5. Kysymystä ei ollut aihetta arvioida toisin myöskään siinä tapauksessa, ettei asianomistajan tekemä päävalitus menestyisi, jolloin yhteisen rangaistuksen määrääminen tulee vastavalituksen johdosta arvioitavaksi vain syytekohtien 1 - 4 osalta.

KKO 2018:6

18. KKO:n ratkaisu on sinänsä perusteltu. Toisaalta tapauksesta ilmenee, miten hankaliin tilanteisiin vastavalituksen soveltamisalan määrittelyssä voidaan joutua, jos OK 25 luvun 14 a §:n 1 momentin säännöstä tulkitaan laajasti. Tämän vuoksi minusta parempi vaihtoehto olisi alun perin ollut, että ko. säännöstä olisi tulkittu suppeasti eli niin, että oikeus tehdä vastavalitus rajoittuu vain siihen osaan käräjäoikeuden tuomiota, josta päävalituksessa on kysymys.  Kun vastavalituksen soveltamisalasta on kymmenen vuoden aikana ehditty antaa useita säännöksen laajaa tulkintaa puoltavia ratkaisua, käytäntöä lienee vaikea muuttaa.

Kirjallisuutta:

Jokela, Antti: Hovioikeusmenettely (2. painos 2010), sivut 149-156
Frände ym.: Prosessioikeus (5. painos 2017), sivut 1145-1147
Virolainen, Jyrki: Vastavalituksesta, teoksessa Erityiskysymyksiä, juhlajulkaisu Antti Jokela (2005) sivut 277-293
Virolainen, Jyrki: Reformatio in pejus -kiellosta (1977), sivut 339-353