321. Murha vai tappo? "Tappo tukehduttamalla". KKO 2022:48

1. Korkein oikeus (KKO) päätti tänään antamassan ennakkopäätöksessä, että Nurmijärvellä marraskuussa 2018 vakavasti sairaan 16-vuotiaan tytärpuolensa tukehduttamalla surmannut 39-vuotias mies syyllistyi murhan sijasta tappoon (KKO 2022:48). Hovioikeus oli tuominnut miehen murhasta elinkaudeksi vankeuteen, käräjäoikeus sen sijaan taposta 11 vuodeksi vankeuteen.

2. Jutussa oli arvioitavana erityisesti se, täyttyikö teossa murhaan vaadittava erityisen raaka ja julma tekotapa. KKO:n mukaan edellytys täyttynyt.

3. Jutussa murhasta syytetty A oli tappanut hoidettavanaan olleen vakavasti sairaan 16-vuotiaan tytärpuolensa B:n tukahduttamalla tämän siten, että hän oli kämmenellään peittänyt vuoteessa makaavan B:n hengitystiet niin pitkäksi aikaa, että B oli menettänyt tajuntansa ja kuollut. 

4. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus, jossa syytetty väitti syyllistyneensä ainoastaan pahoinpitelyyn ja törkeään kuolemantuottamukseen, luki miehen syyksi murhan sijasta tapon ja tuomitsi hänet siitä ja eräistä muista rikoksista (huumausaineen käyttörikos ja kaksi maksuvälinepetosta) yhteiseen 11 vuoden vankeusrangaistukseen; tuomio  18.9.2019. 

5. Käräjäoikeuden ratkaisukokoonpanoon kuuluivat käräjätuomari ja ainoastaan yksi lautamies. Tämä on oikeudenkäymiskaaren (OK) 2 luvun 12 §:n mukaan mahdollista, jos kokoonpanoon kuuluneelle toiselle lautamiehelle on tullut käsittelyn aikana mainitussa lainkohdassa tarkoitettu este; syytetty on ollut käräjäoikeuden pääkäsittelyn jälkeen mielentilatutkimuksessa.

6. Helsingin hovioikeus, jonne kaikki asianosaiset valittivat,  luki A:n syyksi murhan ja tuomitsi hänet elinkaudeksi vankeuteen; tuomio 26.2.2021.

7. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, että hänen syykseen luetaan murhan asemesta tappo. Syyttäjä ja B:n oikeudenomistajat vaativat vastauksessaan, että valitus hylätään.

8. Rikoslain 21 luvun 2 §:n mukaan  rikoksentekijä on tuomittava murhasta, jos tappo tehdään  

1) vakaasti harkiten,
2) erityisen raa’alla tai julmalla tavalla,
3) vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen tai
4) tappamalla virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. 

9. KKO päätyi tuomiosta ilmenevillä perusteilla katsomaan. että A:n tarkoituksena ei ollut tappaa B:tä, mutta hänen oli täytynyt pitää B:n kuolemaa varsin todennäköisenä seurauksena menettelystään; kyse oli siis ns. todennäköisyystahallisuudesta. Tappoa ei katsottu tehdyn erityisen raa'alla tai julmalla tavalla. 

10. KKO:n perustelujen mukaan mies ei ollut harkinnut tekoa etukäteen, vaan se oli ilmeisesti reaktio sairaan tytön yöllä huutamiseen ja siihen, ettei mies ollut saanut tätä rauhoittumaan. Väkivalta eli tukehduttaminen oli kestänyt vain lyhyen aikaa. KKO:n mukaan miehen tekoa voitiin pitää jonkinasteisena julmuutta osoittavana sillä perusteella, että se oli kohdistunut puolustuskyvyttömään, vakavasti sairaaseen lapseen, jonka hoidosta mies oli ollut vastuussa. Tällainen puolutuskyvyttömyys ei KKO:n mukaan kuitenkaan yksin riitä siihen, että tekoa olisi pidettävänä tapporikoksina syyksi luettavista teoista poikkeavana erityisen julmalla tavalla tehtynä. 

11. Murhan ja tapon välisestä rajanvedosta on jo aikaisemmin annettu useita KKO:n ennakkopäätöksiä. KKO viittasi perusteluissaan yhdeksään aikaisempaan ratkaisuunsa, joista tähän tapaukseen verrattavissa olivat ennakkopäätökset KKO 1988:73, KKO 2004:63 ja KKO 2020:33.

12. KKO:n julkaiseman ratkaisuselosteen mukaan käräjäoikeus tai hovioikeus eivät sen sijaan olleet perusteluissaan viitanneet aikaisemmin annettuihin ennakkopäätöksiin, mitä voidaan pitää melko outona. Toisaalta on syytä muistaa, että KKO:lla on tapana ratkaisuselosteissaan "siivota" alempien tuomioistuinten perusteluista kohtia, joita se ei ole syystä tai toisesta pitänyt tarpeellisina. On siten täysin mahdollista, että alemmat oikeudet ovat myös tässä tapauksessa viitanneet KKO:n aikaisemmin antamiin ennakkopäätöksiin, joissa on kysymys murhan ja tapon välisestä rajanvedosta.

13. A:lle taposta tuomittavaa rangaistusta KKO on pohtinut perustelujen kohdissa 18-23.

14. Kohdassa 21 KKO on todennut, että tilastotietojen mukaan taposta tuomittujen rangaistusten mediaani on vuosina 2016–2020 ollut 9 vuotta 6 kuukautta vankeutta lukuun ottamatta yhtä vuotta, jolloin se on ollut 10 vuotta. Tilastoista ilmenevää ja riittävän laajaan juttukantaan perustuvaa rangaistustasoa voidaan pitää yleistä oikeuskäytäntöä osoittavana, minkä vuoksi niihin voidaan kiinnittää huomiota rangaistusta määrättäessä. Rangaistus on kuitenkin aina määrättävä myös kulloinkin käsiteltävänä olevan teon osoittamien, rikoslain 6 luvun rangaistuksen mittaamista koskevien perusteiden nojalla.

15. A:n syyksi on luettu todennäköisyystahallisuuteen perustuva teko. Toisin kuin ratkaisussa KKO 2014:5 käsillä olleessa veitsellä tehdyssä tapossa, tukahduttamalla tehdyssä tapossa voidaan pitää epätavallisena sitä, että tekijältä puuttuu surmaamisaikomus. Matalampi tahallisuuden aste on otettava huomioon rangaistusta alentavana seikkana, KKO toteaa perustelujen kohdassa 22.

16. KKO:n mukaan A:n syyksi luettu tappo osoittaa hänessä kuitenkin muutoin huomattavan korkeaa syyllisyyttä. Teko on kohdistunut hänen hoitonsa varassa olleeseen sairaaseen lapseen, jonka isäpuoli hän on ollut ja jolla on ollut häneen kiintymyssuhde. A on myös tiennyt, että B:n yöt saattavat olla vaikeita ja edellyttää häneltä hoitotoimenpiteitä, minkä vuoksi tilanne ei ole ollut hänelle ennakoimaton. B ei juurikaan ole kyennyt puolustautumaan isäpuolensa väkivallalta; perustelujen kohta 23.

17. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen KKO katsoi oikeudenmukaiseksi yhteiseksi rangaistukseksi A:n rikoksista 10 vuotta vankeutta.

18. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202248.html 

19. Helsingin hovioikeuden tuomio lukea teko isäpuolen syyksi murhana oli yllättävä ja selkeästi virheellinen ratkaisu.

 

 

 

273. Murha. Lappeenrannan autopolttomurha. Alentunut syyntakeisuus. Elinkautinen vai määräaikainen vankeusrangaistus. Rangaistuksen mittaaminen. KKO 2022:13

1. Korkein oikeus (KKO) antoi tänään tuomion Lappeenrannassa toukokuussa 2018 tehdystä autopolttomurhasta. KKO lievensi käräjäoikeuden ja hovioikeuden alentuneesti syyntakeiseelle naiselle murhasta tuomitseman elinkautisen vankeusrangaistuksen 13 vuodeksi vankeutta. Tuomio on julkaistu ennakkopäätöksenä KKO 2022:13. Katsotaanpa, mistä asiassa on kysymys; ratkaisulle voidaan antaa nimike "Lappeenrannan autopolttomurha".

2. Etelä-Karjalan käräjäoikeus katsoi välituomiossaan 23.11.2018 ja tuomiossaaan 23.8.2019 selvitetyksi, että tekoaikana 19-vuotias Pola Jasmine Rantala  (A) oli yhdessä toisen henkilön eli Antti Juhani Sirkiän kanssa  tappanut vuonna 1997 syntyneen miehen (X) 21.5.2018 ja 22.5.2018 välisenä yönä Lappeenrannassa.

3. Käräjäoikeuden mukaan Rantala ja Sirkiä olivat ensin kiinnittäneet X:n käsiin käsiraudat ja sitoneet tämän jalat. Tässä yhteydessä X:ää oli uhattu ja viilletty teräaseella ja häneltä oli anastettu omaisuutta. X:ää oli myös pahoinpidelty nyrkillä lyömällä. Tämän jälkeen X:n suun eteen oli laitettu teippi ja hänet oli siirretty auton takakonttiin. Rantala ja Sirkiä olivat ajaneet autolla kahden kaupungin alueella useiden tuntien ajan, ja jossain välissä X:ää oli lyöty kivellä. X:n ollessa auton takakontissa Rantala ja Sirkiä  olivat ostaneet X:n pankkikortilla bensiiniä, josta osa oli täytetty pulloihin. Surmaamisteon yhteydessä X oli nostettu pois takakontista, minkä jälkeen häntä oli potkittu ja tallottu sekä lyöty yhteensä 33 kertaa teräaseella. Teon jälkeen X:n ruumis oli siirretty takaisin auton takakonttiin, ja Rantala ja Sirkiä olivat poistuneet autolla surmapaikalta. Muutamia tunteja surmaamisen jälkeen Rantala ja Sirkiä olivat valelleet mukanaan olleella bensiinillä auton ja X:n ruumiin ja sytyttäneet ne palamaan. Rantala oli myöhemmin lähettänyt viestejä X:n puhelimeen tiedustellen tämän olinpaikkaa sekä muille henkilöille osoitetun viestin, jonka mukaan X:stä ei ollut kuulunut mitään.

4. Käräjäoikeus määräsi Rantalan mielentilan tutkittavaksi. Mielentilalausunnon mukaan Rantala oli ollut tekojen aikana alentuneesti syyntakeinen. Sirkiä sitä vastoin oli mielentilatutkimuksen mukaan täysin syyntakeinen.

5. Käräjäoikeus, käräjätuomari Samuli Yli-Rahnasto ja kaksi lautamiestä,  tuomitsi 23.8.2029 Pola Jasmine Rantalan alentuneesti syyntakeisena murhasta sekä muista hänen syykseen luetuista rikoksista elinkaudeksi vankeuteen.  Antti Juhani Rantalan käräjäoikeus tuomitsi niinikään murhasta ym. elinkaudeksi vankeuteen.

6. Tuomitut valittivat Itä-Suomen hovioikeuteen. Rantala vaati valituksessaan, että hänen syykseen luetaan murhan sijasta alentuneesti syyntakeisena tehty tappo ja että rangaistus joka tapauksessa lievennetään määräaikaiseksi vankeusrangaistukseksi. 

7. Itä-Suomen hovioikeus ei 8.10.2020 muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

8. KKO myönsi Rantalalle valitusluvan, mutta hylkäsi Antti Juhani Sirkiän valituslupahakemuksen. Rantala vaati valituksessaan. että hänelle tuomittu elinkautinen rangaistus lievennetään määräaikaiseksi vankeusrangaistukseksi.

9. KKO totesi tuomiossaaan, että alentunut syyntakaisuus lieventää rikoksentekijän syyllisyyttä (RL 3:4.3 ja 6:8.1). Enimmäisrangaistuksen eli tässä tapauksessa elinkautisen vankeusrangaistuksen tuomitseminen murhasta alentuneesti syyntakeiselle edellyttää sitä, että teko olisi murhaksikin täysin poikkeuksellinen ja selvästi törkeämpi kuin vastaavat rikokset yleensä. KKO:n mukaan rikoksen törkeydestä ja moitittavuudesta huolimatta Rantalan syyksi luettua murhaa ei voitu pitää niin poikeuksellisena, että elinkautinen vankeusrangaituksen tuomitsemiseen alentuneesti syyntakeiselle tekijälle olisi edellytyksiä. 

10. Rantala oli murhan lisäksi syyllistynyt samaan tekokokonaisuuteen liittyen alentuneesti syyntakeisena törkeään vapaudenriistoon, törkeään ryöstöön, lievään maksuvälinepetokseen, hautarauhan rikkomiseen ja vanhingontekoon. Hänelle tuomittava yhteinen vankeusrangaistus olisi voinut RL 7 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella olla enintään 15 vuotta vankeutta. 

11. KKO tuomitsi Rantalan hänen syykseen lukemistaan rikoksista yhteiseen 13 vuoden vankeusrangaistukseen.

12. Minusta Rantalan syyksi luettu murha on tekotapa ja siihen liittyneet olosuhteet huomioon ottaen siinä määrin raaka ja julma, että olisin hyväksynyt myös käräjäoikeuden ja hovioikeuden siitä hänelle määräämän elinkautisen vankeusrangaistuksen. 

13. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202213.html 

14. KKO:n julkaisema tiedote

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2022/lappeenrannanautopolttomurhastatuomitulle13vuottavankeutta.html

262. Kiristys. Rangaistuksen määrääminen ja mittaaminen. Ehdollinen vai ehdoton vankeus (KKO 2022:7)

1. Korkein oikeus (KKO) antaa nykyisin aikaisempaan käytäntöön verrattuna varsin usein rangaistuksen määräämistä ja mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä. Viimeksi näin tapahtui eilen 16.2.2022, jolloin vuorossa oli rangaistuksen määrääminen ja mittaminen kiristystä koskevasa jutussa (KKO 2022:7). Katsotaanpa hieman, mistä asiassa oli kysymys.

2. Mieshenkilö A:n syyksi oli luettu noin kolmen vuoden aikana tehdyt, eri asianomistajiin kohdistuneet 41 kiristystä ja 37 kiristyksen yritystä, joiden tekotapa oli samankaltainen. A oli saatuaan seuranhakupalstan välityksellä yhteyden asianomistajaan esiintynyt ensin nuorena tyttönä lähettäen asianomistajalle viestejä sekä valokuvia ja sitten tytön vanhempana esiintyen vaatinut asianomistajalta rahaa vastineeksi siitä, ettei tee asianomistajasta rikosilmoitusta tai julkista asiaa. Rikoksilla oli aiheutettu asianomistajille yhteensä 60 000 euron vahinko.

3. Pohjanman käräjäoikeus, joka käsitteli asian yhden tuomarin kokoonpanossa  - siis ilman lautamiehiä - tuomitsi A:n 31.10.2019 antamallaan tuomiolla yhteiseen 1 vuoden 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja oheisseuraamuksena 60 tuntia yhdyskuntapalvelua.

4. Vaasan hovioikeus, jonne syyttäjä valitti rangaistuksen määräämisestä, tuomitsi 25.6.2020 antamallaan tuomiolla A:n 2 vuoden 2 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. 

5. KKO myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että rangaistusta alennetaan ja lievennetään ehdolliseksi.

6. KKO perusteli ratkaisuaan seikkaperäisesti, kuten sillä nykyään on yleensä aina tapana, KKO:n tuomiossa on 22 perustelukohtaa tai -kappaletta. En ryhdy tässä perusteluja tarkemmin selostamaan, vaan viittaan jäljempänä mainitusta linkistä katsottavissa olevaan KKO:n ratkaisuun.

7. Rangaistuksen mittaamista koskevassa johtopäätöksessään KKO totesi, että ottaen huomioon kokonaisuudessaan tekojen suuri määrä, pitkä tekoaika, teoilla saatu merkittävä taloudellinen hyöty sekä lukuisille asianomistajille aiheutettu taloudellinen vahinko ja henkinen kärsimys, oikeudenmukainen yhteinen rangaistus A:n syyksi luetuista kiristysrikoksista ennen mahdollisen lieventämisperusteen vaikutusta on 2 vuotta 4 kuukautta vankeutta (kohta 20). Hovioikeus oli alentanut rangaistusta 4 kuukaudella, koska A:n on katsottu nopeuttaneen ja helpottaneen asian selvittämistä. KKKO katsoi, ettei lieventämisperusteen soveltamista ollut aihetta arvioida toisin kuin hovioikeus. Oikeudenmukainen yhteinen rangaistus oli siten 2 vuotta vankeutta (kohta 21).

8. Pohtiessaan rangaistuksen mahdollista ehdollisuutta KKO totesi johtopäätöksenään, että tuomittaessa kahden vuoden pituinen vankeus täysikäisenä rikoksen tehneelle vastaajalle vankeuden ehdolliseksi määrääminen edellyttää painavia perusteita. Se, että A:ta ei ollut ennen nyt kysymyksessä olevia tekoja tuomittu rikoksista, ja se, että teoista on kulunut jo lähes viisi vuotta, eivät KKO:n mukaan olleet  riittäviä perusteita vankeuden ehdolliseksi määräämiselle. Kun asiassa ei ole ilmennyt muitakaan tällaisia perusteita, vankeus oli tuomittava A:lle ehdottomana (kohta 23).

9. KKO muutti hovioikeuden tuomiota siten, että A:lle tuomittu yhteinen rangaistus alennettiin 2 vuoteen ehdotonta vankeuta.

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko20227.html

10. Varsin selvä tapaus. Ehdollinen vankeus olisi rikosten määrä ja laatu huomioon ottaen ollut tekijälle liian lievä rangistus. 

257. KKO kovensi poimintayrittäjälle ihmiskaupasta tuomittua vankeusrangaistusta ja määräsi sen ehdottomaksi (KKO 2022:2)

1. Korkein oikeus (KKO) katsoi tänään antamassaan ennakkopäätöksessä KKO 2022:2, että Marja-Matti -nimisen yrityksen omistaja oli syyllistynyt vuonna 2016 yhden rikoksen sijasta 26 ihmiskaupparikokseen thaimaalaisten marjanpoimijoiden asiassa. KKO kovensi yrittäjän hovioikeudessa samaa rangaistusta ja tuomitsi hänet 1 vuodeksi ja 10 kuukaudeksi ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

2. Yrittäjä oli värvännyt 26 asianomistajina jutussa olevaa marjanpoimijaa vuonna 2016 Thaimaasta Suomeen sekä kuljettanut, vastaanottanut ja majoittanut heidät omistamallaan kiinteistöllä sijaitseviin majoitustiloihin. 

3. Keski-Suomen käräjäoikeus ja myöhemmin Vaasan hovioikeus, jonne käräjäoikeuden tuomiosta valitettiin, katsoivat yrittäjän antaneen asianomistajille virheellisiä tietoja majoitusolosuhteista ja ansaintamahdollisuuksista sekä käyttäneen hyväkseen heidän riippuvaista asemaansa ja turvatonta tilaansa. Yrittäjä oli saattanut heidät luonnonmarjojen ja -sienten keräämistä sisältävään pakkotyöhön ja muihin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin.

4. Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 19.1.2018 antamallaan tuomiolla poimintayrittäjän 26 ihmiskaupparikoksesta sekä törkeästä petoksesta ja jätelain rikkomisesta yhteiseen 1vuoden 8 kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä velvoitti yrittäjän maksamaan korvauksia poimijoille.

5. Yrittäjä valitti tuomiosta Vaasan hovioikeuteen, syyttäjä ja poimijat tekivät vastavalitukset. 

6. Hovioikeus katsoi yrittäjän syyllistyneen kaikkien 26 asianomistajan osalta yhteen ihmiskaupparikokseen. Hovioikeus, joka ratkaisi jutun 26.2.2020 hovioikeuden presidentin johtamassa kokoonpanossa, alensi käräjäoikeuden tuomitsemaa rangaistusta ja tuomitsi yrittäjän kaikista hänen syykseen luetuista teoista 1 vuoden 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden määräämän liiketoimintakiellon ja poimijoille määrätyt korvaukset saamatta jääneistä ansioista ja henkisestä kärsimyksestä. 

7.  KKO myönsi 10.9.2020 poimijoille ja syyttäjälle valitusluvan rikosten yksiköintiä ja rangaistuksen määräämistä koskeviin kysymyksiin. Yrittäjälle KKO myönsi valitusluvan rangaistuksen määräämisen osalta. KKO:ssa käsiteltiin siis vain kysymystä siitä, oliko yrittäjä syyllistynyt menettelyllään yhteen vain useampaan ihmiskaupparikokseen, sekä sitä, mikä rangaistus rikoksista oli määrättävä.

8. KKO toimitti asiassa suullisen käsittelyn 3.6.2021. Tämän jälkeen asiassa seurasi esittelymenettely, jossa asia ratkaistiin; KKO ei nykyisin ilmoita ratkaisuselosteissaan päivää, jolloin esittely on pidetty.

9. Rikoksen yksiköinnin osalta KKO katsoi - toisin kuin hovioikeus, mutta samalla tavalla kuin käräjäoikeus oli tehnyt - että kyseessä oli 26 eri rikosta, koska teko kohdistui keskeisesti 26 asianomistajan henkilöön ja loukkasi uhrien vapautta, itsemääräämisoikeutta ja henkilökohtaista turvallisuutta. Yhtä suurta painoarvoa ei tullut antaa syille, jotka puolsivat teon katsomista yhdeksi rikokseksi. Näitä syitä olivat se, että yrittäjän menettely oli ollut ajallisesti ja paikallisesti yhtenäinen kokonaisuus ja perustunut kaikkien asianomistajien kohdalla samaan tavoitteeseen taloudellisen edun saavuttamisesta. 

10. KKO:n argumentoinnissa on siten noudatettu pro et contra -metodia, mikä voidaan panna tyydytyksellä merkille. KKO nojautui aikaisempaan oikeuskäytäntöönsä viitaten mm. ennakkopäätöksiin KKO 2010:88 (kohta 66) ja KKO 2010:1.

11. KKO tuomitsi yrittäjän 26 ihmiskaupparikoksesta, jätelain rikkomisesta ja törkeästä petoksesta vankeuteen 1 vuodeksi ja 10 kuukaudeksi. KKO siis korotti alempien oikeuksien tuomitsemaaa vankeusrangaistusta. Rangaistuksen korottaminen (koventaminen) ei johtunut yksinomaan siitä, että KKO katsoi yrittäjän syyllistyneen yhden sijasta 26 ihmiskaupparikokseen.

12. Rikoskokonaisuuden vakavuuden ja rangaistuksen pituuden vuoksi KKO - toisin kuin alemmat oikeudet  -  tuomitsi rangaistuksen ehdottomana yrittäjän ensikertalaisuudesta huolimatta. KKO on perustellut myös rangaistuksen määräämistä, mittaamista ja rangaistuslajin valintaa varsin laajasti (perustelukappaleet 18-38). Myös tältä osin perusteluissa on käytetty pro et contra -metodia.

13. KKO ei ollut ratkaisussa yksimielinen, sillä tosin kuin enemistö (Koponen, Uusitalo ja Tammi-Salminen), kaksi jäsentä (Häyhä ja Ilveskero) tuomitsi rangaistuksen ehdollisena.

14. Hovioikeus oli jo aiemmin määrännyt yrittäjän liiketoimintakieltoon ja maksamaan poimijoille korvauksia saamatta jääneistä ansioista ja henkisestä kärsimyksestä. Koska yrittäjälle tuomittu rangaistus oli alle kaksi vuotta vankeutta, häntä ei tuomittu menettämään sotilasarvoaan.

 https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2022/20220002

15. Voidaan panna merkille, että KKO toimitti asiassa suullisen käsittelyn, vaikka KKO:ssa oli kysymys enää rangaistuksen määräämisestä ja rangaistuslajin (ehdollinen vai ehdoton) valinnasta. 

16. Asian kokonaiskäsittelyaika on ollut varsin pitkä, sillä ihmiskaupparikokset ovat tapahtuneet jo vuonna 2016 ja käräjäoikeuden tuomio on annettu tammikuussa 2018. KKO:ssa asian käsittely on edennyt verkkaisesti: Valituslupa myönnettiin 10.9.2020, suullinen käsittely toimitettiin 3.6.2021 ja ratkaisu annettiin vasta tänään 26.1.2022. Nopeampaan käsittelyyn olisi pitänyt päästä, koska asiassa oli kysymys vain rikoksen yksiköinnistä ja rangaistuksen määräämisestä.

17. Pitkä käsittelyaika olisi minusta voitu ja myös pitänyt ottaa huomioon pohdittaessa rangaistuslajia eli kysymystä vankeuden ehdollisuudesta tai ehdottomuudesta.

 

237. Heikki Kemppisen väitöstilaisuus

 

1. Heikki Kemppisen väitöskirjan ja -tilaisuuden analysointi on aloitettu viime perjantaina blogikirjoituksessa numero 236. 

Seurasin Heikki Kemppisen väitöstilaisuutta verkossa. Se pidettiin melko pieneltä näyttävässä luentosalissa, jossa väittelijä, virallinen vastaväittäjä ja kustos istuivat lähellä toisiaan - kahden metrin turvaväliä toki noudattaen. Tilaisuus ei (onneksi) vaikuttanut erityisen juhlalliselta, kankealta tai pönäkältä, vaan kyseessä oli pikemminkin leppoisa keskustelutilaisuus. Herrat eivät olleet pukeutuneet frakkiin, vaan ihka tavalliseen pukuun, solmion kaikki olivat muistaneet sitoa kaulaansa.

2. Väittelijä avasi tilaisuuden lukemalla alkupuheenvuoronsa, jossa hän kosketteli tutkimuksensa tavoitteita, dispositiota ynnä muita perusasioita. Hän esiintyi takin napitus auki vapaasti ja turhia jänittämättä. Sen jälkeen vastaväittäjä esitteli - myös seisten - omat alkukommentinsa, minkä jälkeen herrat istuutuivat ja varsinainen tarkastustyö alkoi. Kuten jo totesin, tilaisuus oli rennnonoloista jutustelua tai rupattelua, jossa kunnostautui varsinkin vastaväittäjä professori Matti Tolvanen leppoisalla pohjoiskarjalaisella tyylillään. Ilmeni, että kaikki kolme ovat tunteneet toisensa jo entuudestaan, joten muodolliset sinunkaupat tehtiin heti tilaisuuden alussa.

3. Tilaisuudessa hymyiltiin usein ja leveästi. Tässä kunnostautui myös kustoksena toiminut professori Dan Frände, joka ei muuten roolinsa mukaisesti voinut ottaa osaa keskusteluun. Jo väittelijän alkupuheenvuorossaan esittämä toinen virke, jossa hän siteerasi lyhyesti rangaistuksen mittaamisesta vuonna 1961 väitelleen kihlakunnantuomari Tapio Nousiaisen tekstiä, sai hymyn nousemaan kustoksen ja vastaväittäjänkin kasvoille.

4. Minusta vaikutti siltä, että vastaväittäjä Tolvanen oli äänessä enemmän kuin väittelijä, ehkä suhteessa 60 - 40; väittelijäkään ei toki tuppisuuksi jäänyt. Tyylilleen uskollisena Tolvanen heitteli huomioitaan ja kommenttejaan puolihuolimattomasti pilke toisessa silmäkulmassa, usein melko pitkään rupatellen kysäisemällä lopuksi väitteljältä, että "eikö niin"! Väittelijä oli tietenkin useimmiten samaa mieltä, mutta lisäsi myös omia kommenttejaan. Muutamat vastaväittäjän huomautukset näyttivät tulleen väittelijälle hieman yllättäen, jolloin hän hän aloitti vastauksensa sanoilla "hyvä kysymys"! Kaikkiin huomautuksiin ja kysymyksiin saatiin väittelijältä kuitenkin perusteltu vastaus, jolloin vastaväittäjäkin tyytyi lopuksi toteamaan, että "niinhän se varmaan onkin". Suurin piirtein tällaiseen leppoisaan tyyliin tilaisuus eteni kohti päätöstään, kahvitaukoa ei pidetty. Itse lopetin tilaisuuden seuraamisen noin puoli tuntia ennen sen loppua, sillä oli perjantai, jolloin minulla sattui olemaan muutakin tekemistä. Epäilemättä vastaväittäjä äityi loppupuheenvuorossaan kehumaan väitöstutkimuksen laatua ja esitti tiedekunnalle mielihyvin sen hyväksymistä.

5. Minun pitää näköjään kirjoittaa väitöskirjasta vielä kolmaskin blogikirjoitus, sillä vasta siinä pääsen itse asiaan. Tässä yhteydessä tyydyn toteamaan, että väitöstilaisuudessa keskusteltiin enemmän rangaistuksen määräämiseen ja mittaamiseen liittyvistä rikosoikeudellisista kysymyksistä, ei sen sijaan kovinkaan paljon niiden perustelemistavasta ja -metodeista. Kirjassakin perustelemista koskeviin kysymyksiin päästään käsiksi vasta sivulla 115. Vastaväittäjä Tolvanen tosin kertoi tilaisuuden alussa, että tarkoituksen ei olisi keskustella rangaistuksen mittaamisesta sinänsä, mutta kyllä siihen puututtiin varsin usein.

6. Mitään "suuren luokan kysymyksiä" väitöstilaisuudessa ei otettu esille. Kuvaavaa tässä suhteessa on, että vastaväittäjä aloitti yksityiskohtaisen tarkastuksen hieman yllättäen puuttumalla erilaisiin rangaistuksen määräämisestä ja mittaamisesta annettuihin viranomaisselvityksiin tai ohjeisiin sekä niiden asemaan oikeuslähteinä. Kohta tämän jälkeen vastaväittäjä otti puheeksi ns. peukalosäännöt, joita väittelijä on kirjassaan esittänyt; peukalosääntöjä esitetään myös Mika Huovilan väitöskirjassa Periaatteet ja perustelut vuonna 2003. Tolvanen viittasi myös kustos Dan Fränden väitöskirjassaan esittämiin peukalosääntöihin (tumregler). - Ennen vanhaan oltiin "karskimpia" ja puhuttiin nyrkkisäännöistä.

 

236. Väitöskirja rangaistuksen määräämisen perustelemisesta

 

1. Oikeustieteen lisensiaatti, filosofian maisteri Heikki Kemppisen yliopistollinen väitöskirja "Rangaistuksen määrämisen perusteleminen" esitetään Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suostumuksella  julkisesti tarkistettavaksi yliopiston kielikeskuksen juhlasalissa tänään perjantaina 27. 8. 2021 klo 12. Väitöskirja on julkaistu Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen A-sarjassa n:o 344.

2. Virallisena vastaväittäjänä on rikos- ja prosessioikeuden professsori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta ja kustoksena niin ikään rikos- ja prosessioikeuden professi Dan Frände Helsingin yliopistosta. Väitöstilaisuutta voi seurata verkkolähetyksen välityksellä.

3. Väitöskirjan tiivistelmä löytyy yliopiston sivuilta

https://helda.helsinki.fi/handle/10138/332659

4. Heikki Kemppinen on syntynyt vuonna 1984, tullut ylioppilaaksi vuonna 2003 ja suorittanut ensin filosofian maisterin tutkinnon vuonna 2010 ja seuraavana vuonna oikeustieteen kandidaatin tutkinnon. Varatuomarin tittelin hän sai tuomioistuinharjoittelun jälkeen vuonna 2013. Koska Kemppinen ei ole antanut tietojaan lakimiesmatrikkelin viimeisimpään painokseen (2019), emme tiedä, milloin hän on suorittanut OTL-tutkinnon.

5. Heikki Kemppinen on professorina, tuomarina, kirjailijana, runoilijana, suomentajana ja nykyisin etenkin blogistina tunnetun Jukka Kemppisen poika ja hänen isoisänsä maankuulu asianajaja, laamanni Kullervo Kemppinen (1921-2012). Kullervo Kemppinen kirjoitti myös lukuisia erä- ja tunturivaelluskirjoja, jotka myivät hyvin, sekä teokset Lakitiedon pikkujättiläinen (1985) sekä Laamanni muistelee (2000).

6. Jukka Kemppinen on koulutukseltaan juristi, mutta hän väitteli, ei oikeustieteen, vaan filosofian tohtoriksi kulttuurihistorian alalta vuonna 1992 Turun yliopistossa. Hänen väitöskirjansa nimenä on "Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot" ja alaotsikkona "Korkein oikeus, laki ja yhteiskunta". Väitöskirja käsittelee korkeimman oikeuden jäsenistöä ja lainkäyttöä eri näkökulmista käsin. Mainiossa kirjassaan "Oikeus kulttuuri-ilmiönä" (1991) Jukka ei säästellyt edes korkeinta oikeutta, sillä tunnetukseksi on tullut hänen kirjassa esittämänsä lausahdus, jonka mukaan tuomioistuimia saa ja tuleekin arvostella ja "korkeinta oikeutta pitää lyödä kuin vierasta sikaa". Näin ollen ei ollut hme, että Jukka siirtyi vuonna 1991 korkeimman oikeuden esittelijän tehtävästä Helsingin hovioikeuden tuomariksi. KKOn esittelijäksi Jukka oli tullut vuonna 19775, jolloin itse lopetin talossa oikeussihteerin työt talossa ja siirryin "kunnon tuomarin tehtäviin" eli ensin käräjätuomariksi ja seuraavana vuonna Vaasan hovioikeuden jäseneksi ja hovioikeudesta parin vuoden kuluttua 35-vuotiaana kihlakunnantuomariksi, jota aiemmin myös ukkotuomariksi kutsuttiin.

7. Heikki Kemppinen aloitti juristinuransa Asianajotoimisto Borenius & Kemppisen avustajana, mutta siirtyi jo parin vuoden kuluttua Helsingin hovioikeuden esittelijäksi ja sen jälkeen parin vuoden kuluttua korkeimman oikeuden oikeussihteeriksi, jossa virassa toimii edelleen. Hän tuntuu viihtyvän KKO:ssa hyvin ja olevan hyvin kiinnostunut KKO:n lainkäytöstä ja etenkin sen ennakkopäätöksistä. Hän on julkaissut joko yksin tai yhdessä toisen henkilön kanssa joukon Lakimiehessä ja Defensor Legis -lehdessä (DL) julkaistuja artikkeleja.

8. Vuonna 2017 Heikki Kemppinen julkaisi DL:ssä artikkelin "Korkeimman oikeuden ratkaisujen vaikutus rangaistuksen mittaamisen perustelemiseen alemmissa oikeusasteissa" (s. 852-866) ja seuraavana vuonna niin ikään DL:ssä julkaistun artikkelin "Korkeimman oikeuden ennakkopäätökset rangaistuksen määräämisen oikeuslähteinä" (s. 869-809). Yhdessä OTT Jukka Siron kanssa hän julkaisi vuonna  2018 Lakimiehessä artikkelin "Oikeuskäytäntöön viittaaminen korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä" (s. 493-515). KKO:n ennakkopäätökset ja rangaistuksen mittaaminen olivat siis jo tällöin keskeisesti Kemppisen tuotannossa esillä, joten oli odotettavissa, että myös hänen väitöskirjansa aihepiiri tulisi liikkumaan samojen teemojen piirissä.

9. Kemppisen väitöskirjan sisältöön minulla on tarkoitus paneutua hieman myöhemmin toisessa blogikirjoituksessa - kunhan olen ensin lukenut kirjan ainakin päällisin puolin. Yleisvaikutelmani on jo nyt, että kyseessä on varsin korkeatasoinen tutkimus.

184. Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. KKO 2020:22

1. Korkein oikeus (KKO) antaa silloin tällöin liikenneturvallisuuden vaarantamista koskevia ennakkopäätöksiä; aiemmin  ko. rikoksesta käytettiin laissa nimikettä liikenteen vaarantaminen. Tällaisesta tapauksesta on kysymys  tänään annetussa ennakkopäätöksessä (prejudikaatissa) KKO 2020:22. Tarkemmin sanottuna ratkaisu koskee liikenneturvallisuuden vaarantamisen  ja sen törkeän tekomuodon välistä rajanvetoa. 

2. Rikoslain 23 luvun 1 §:n mukaan, joka tienkäyttäjänä tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tieliikennelakia tai ajoneuvolakia taikka niiden nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä tavalla, joka on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, on tuomittava liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

3. Liikenneturvallisuuden vaarantamisen törkeästä tekomuodosta säädetään saman luvun 2 §:ssä. Säännöksen 1 momentin mukaan, jos liikenneturvallisuuden vaarantamisessa moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta muun muassa (3 kohta) laiminlyö liikenneturvallisuuden vaatiman väistämisvelvollisuuden siten, että rikos on omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle, hänet on tuomittava törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta vähintään 30 päiväsakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

4. KKO:n ratkaisemassa tapauksessa on kyse juuri väittämisvelvollisuuden laiminlyönnistä.

5. Tapauksessa syytetty A on Lahdessa 24.7.2017 aamulla noin kello seitsemän aikaan kuljettanut pakettiautoa Kyläkunnantiellä tarkoituksenaan ylittää sitä risteävä Helsingintie. A:n tulosuunnassa risteyksessä on ollut väistämisvelvollisuutta osoittava liikennemerkki eli niin sanottu kärkikolmio. Samaan aikaan B on kuljettanut Helsingintietä kevytmoottoripyörää kohti risteystä A:n kulkusuuntaan nähden oikealta. Helsingintiellä suurin sallittu nopeus on ollut 60 kilometriä tunnissa.

6. Ajo-olosuhteet ovat olleet hyvät, ja A:n näkyvyys risteyksessä B:n tulosuuntaan on ollut esteetön. A:n ollessa ylittämässä etuajo-oikeutettua Helsingintietä B:n kuljettama kevytmoottoripyörä on risteysalueella törmännyt A:n kuljettaman pakettiauton etuosaan. B on myöhemmin menehtynyt törmäyksessä saamiinsa vammoihin.

7. Syyttäjä oli Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa vaatinut A:lle rangaistusta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta. B:n oikeudenomistajat C, D ja E olivat vaatineet  A:lle rangaistusta myös törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

8. A on myöntänyt liikenneturvallisuuden vaarantamista ja kuolemantuottamusta koskevat syytteet, mutta kiistänyt asianomistajien rangaistusvaatimuksen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hän oli kertomansa mukaan tehnyt havainnon moottoripyörästä, joka oli ollut vielä noin 140 metrin päässä risteyksestä, ja arvioinut ehtivänsä ylittää risteyksen ennen moottoripyörän saapumista risteykseen. A on katsonut, että hän ei ollut tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyönyt väistämisvelvollisuuttaan.

9. Käräjäoikeus oli tuomiollaan 5.12.2017 lukenut A:n syyksi asianomistajien rangaistusvaatimuksen mukaisen törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen ja kuolemantuottamuksen sekä tuominnut A:n yhteiseen 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

10. Käräjäoikeus on katsonut esitetyn näytön perusteella selvitetyksi, että A oli havaittuaan 140–150 metrin etäisyydellä risteystä lähestyvän B:n kuljettaman moottoripyörän laiminlyönyt varmistua risteyksen ohittaneen pakettiauton jälkeen uudelleen moottoripyörän sijainnista ja siitä, että hän ehtii ylittämään risteyksen turvallisesti ennen lähestyvää moottoripyörää. Kyse oli ollut tärkeän huolellisuusvelvoitteen merkittävästä laiminlyönnistä. A:n olisi havaittuaan risteystä lähestyvän moottoripyörän tullut noudattaa erityistä, normaalia suurempaa varovaisuutta ja huolellisuutta, varsinkin kun risteyksen ohittanut pakettiauto oli hetkellisesti peittänyt näkyvyyden. Laiminlyödessään siten varmistua turvallisesta risteyksen ylityksestä moottoripyörän lähestymistä seuraamalla A:n menettelyssä oli ollut kyse tietoisesta kielletystä riskinotosta. A:n menettely oli selvitetyissä olosuhteissa lisännyt tuntuvasti yhteentörmäyksen todennäköisyyttä ja aiheuttanut vakavan vaaran B:n hengelle tai terveydelle.

11. Itä-Suomen hovioikeus, jonne A valitti,  oli 13..3.2018 antamallaan tuomiolla hylännyt törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista koskevan rangaistusvaatimuksen ja lukenut A:n syyksi liikenneturvallisuuden vaarantamisen tuomiten A:n tästä ja käräjäoikeuden syyksilukemasta kuolemantuottamuksesta yhteiseen 80 päiväsakon sakkorangaistukseen. Hovioikeus katsoi, ettei A:n väistämisvelvollisuuden laiminlyönnissä ollut kyse tietoisesta riskinotosta vaan A:n riittämättömästä havainnoinnista ja hänen tekemästään virhearviosta risteysalueelle ajettaessa. A ei ollut väistämisvelvollisuuden lisäksi rikkonut mitään muuta liikennesääntöä. Hovioikeuden mukaan A:n huolimattomuus ei ollut ollut törkeää.

12. KKO myönsi valitusluvan asianomistajille C, D ja E, jotka toistivat käräjäoikeudessa esittämänsä rangaistusvaatimuksen, eli vaativat A:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. A vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

13. KKO totesi perusteluissaaan ensiksi, että liikenneturvallisuuden vaarantamisen törkeän tekomuodon tunnusmerkistö edellyttää, että väistämisvelvollisuus laiminlyödään tai muuta lainkohdassa mainittua tai niihin rinnastettavaa liikennesääntöä rikotaan törkeästä huolimattomuudesta. Rikoslain 3 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan se, pidetäänkö huolimattomuutta törkeänä, ratkaistaan kokonaisarvostelun perusteella. Arvostelussa otetaan huomioon rikotun huolellisuusvelvollisuuden merkittävyys, vaarannettujen etujen tärkeys ja loukkauksen todennäköisyys, riskinoton tietoisuus sekä muut tekoon ja tekijään liittyvät olosuhteet.

14. Tämän jälkeen KKO mainitsi, että liikenneturvallisuuden vaarantamista tai sen törkeää tekomuotoa on käsitelty viimeksi awb ratkaisuissa KKO 2019:74 ja KKO 2010:19, joissa katsottiin vastaajan syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Ratkaisussa KKO 2019:74 vastaaja oli kuljettanut autoa siten, että hän oli kaupunkialueella sijaitsevissa suurissa ja vilkkaasti liikennöidyissä risteyksissä kääntynyt yöaikaan kahdesti kulkusuunnassa oikealle liikennevalo-opastimen näyttäessä punaista valoa. Ratkaisussa KKO 2010:19 taas poliisimies oli yrittänyt pysäyttää rattijuopumuksesta epäillyn vastaajan, joka oli kuitenkin jatkanut pysäytysmerkistä piittaamatta ajoaan. Poliisimies oli onnistunut välttämään yliajetuksi joutumisen hyppäämällä viime hetkellä syrjään.

15. Tässä kohtaa on syytä mainita, että olen kommentoinut edellä mainittua ratkaisua KKO 2019:74 tässä blogissa 6.9.2019 kirjoitus numero 163.

16. KKO lausui, että myös aikaisemmin voimassa olleessa törkeää liikenteen vaarantamista koskevassa tieliikennelain säännöksessä edellytettiin, että menettely oli omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle. Vaikka nykyisin törkeänä huolimattomuutena rangaistavaksi säädetty menettely oli tuossa säännöksessä ilmaistu termillä "piittaamattomuus", ei muutoksen tarkoituksena kuitenkaan ole ollut muuttaa asiallisesti syyksiluettavuusvaatimusta (HE 32/1997 vp s. 16).

17.  Ratkaisussaan KKO 1991:80 korkein oikeus oli katsonut vastaajan syyllistyneen törkeään liikenteen vaarantamiseen, kun vastaaja oli kuljettanut henkilöautoa 154 kilometrin tuntinopeudella tiellä, jolla oli 80 kilometrin tuntinopeusrajoitus. Tiellä oli ollut myös muuta liikennettä. Sen sijaan ratkaisuissaan KKO 1998:124 ja KKO 1993:41 korkein oikeus on katsonut, ettei liikenteen vaarantamista ollut pidettävä törkeänä. Ratkaisussa KKO 1998:124 vastaaja oli väsyneenä autoa kuljettaessaan törmännyt samaan suuntaan tien oikeanpuoleista ajokaistaa ajaneeseen polkupyöräilijään, jota hän ei ollut havainnut ennen törmäystä. Ratkaisussa KKO 1993:41 on ollut kysymys puolestaan siitä, että vastaaja oli muiden autossa olleiden kanssa keskustellessaan laiminlyönyt seurata edessään ollutta muuta liikennettä ja törmännyt edessään samaan suuntaan ajaneen, vasemmalle suuntamerkkiä näyttäneen henkilöauton perään. Korkein oikeus on mainituissa ratkaisuissa katsonut, ettei hetkellinen laiminlyönti osoittanut, että kuljettaja olisi suhtautunut hyväksyvästi tai välinpitämättömästi vakavan vaaran mahdollisuuteen toisen hengelle tai terveydelle.

18. Perustelujen kohdissa 14-25 korkein oikeus on arvoinut tapausta varsin seikkaperäisesti, mikä selittynee osin sillä, että asia on ollut tosiseikaston osalta selkeä ja myös juridisesti arvioiden suhteellisen helppo ja yksinkertainen ratkaista. Kohdissa 14-17 on aika paljon toistoa siitä, mitä ratkaisuun perusteluihin on jo aiemmin kirjoitettu.

19. Arvioinnissaan KKO on ottanut yksikohtaisesti kantaa myös niihin väitteisiin, joita A on valituksessaan esittänyt. A:n selitykset eivät ole saaneet KKO:lta osakseen ymmärrystä. En käy tässä yksitysikohtaisesti selostamaan KKO.n päätteloli kuljettanut pakettiautoa siten, että hän on törkeästä huolimattomuudesta laiminlyönyt noudattaa väistämisvelvollisuutta risteyksessä osoittavaa liikennemerkkiä seurauksin, että B:n kuljettama kevytmoottoripyörä on etuajo-oikeutetulla Helsingintiellä törmännyt risteystä ylittämässä olleeseen A:n kuljettamaan pakettiautoon. A:n rikos on ollut edellä mainituilla perusteilla kokonaisuutena arvioiden omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa muiden tienkäyttäjien hengelle tai terveydelle.

20. KKO siis katsoi, että A oli siten yylllistynyt törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kuolemantuotttamukseen. Tähän lopputulokseen oli päätynyt vuonna 2017 myös Päijät-Hämeen käräjäoikeus. Itä-Suomen hovoikeus oli sen sijaan ollut sitä mieltä, että kysessä oli vain tavallinen liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

21. Tässä meillä on jälleen käsillä tapaus, jossa KKO on päätynyt samalle kannalle kuin käräjäoikeus, mutta eri kannalle kuin hovioikeus. Ehkä hovioikeuden kantaan on vaikuttanut osin se, ettäei syyttäjä ollut vaatinut A:lle rangaistusta törkeästä liikennerikoksesta. Asianomistajan itsenäisen syyteoikeuden merkitystä ei kuitenkaan voida sivuuttaa.

Ratkaisuseloste KKO 2020:22

22. Rangaistuksen mittaamisen osalta KKO on todennut, että ainoastaan syytetty A oli hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon, jossa hänelle on tuomittu rangaistus törkeästä liikenteen vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta. KKO katsoi, että oikeudenmukaisena seuraamuksena A:n syyksi luetuista rikoksista ei ole pidettävä käräjäoikeuden A:lle tuomitsemaa yhteistä 60 päivän ehdollista vankeusrangaistusta lievempää rangaistusta.

23. Tätä toteamusta voidaan tulkita niin, että itse asiassa A olisi voitu KKO:n käsityksen mukaan tuomita käräjäoikeuden määräämää rangaistusta ankaramminkin, jos asianomistajat olisivat valittaneet käräjäoikeuden tuomiosta. Kun he eivät olleet niin tehneet, käräjäoikeuden tuomio oli tullut rangaistuksen mittaamisen osalta lainvoimaiseksi siten, ettei sitä voitu enää KKO:ssa koventaa. Prosessioikeudessa puhutaan mm. tällaista tilannetta tarkoittaen käsitteestä osittainen kainvoima.

24. Katsoisin, ettei ratkaisun merkitys ennakkopäätöksenä ole kovin suuri. Toisaalta on hyvä, että myös tällaisista aika selvistä tapauksista saadaan KKO:n hyvin perusteltuja ratkaisuja, jotka saatetaan vastaisen varalle, paitsi alempien tuomioistuinten ja muiden lainkäyttäjien, myös kaiken kansan tietoisuuteebn - nykyisin myös Twitterin välityksellä. Tieliikennettä on paljon ja siinä tapahtuu joka päivä runsaasti tilanteita, joissa autoilijan väistämisvelvollisuuden näyttelee merkittävää osaa.

175. Korkeimman oikeuden tuomio Talvivaaran ympäristörikosjutussa (KKO 2019:102)

1. Kahdeksan vuotta sitten vireille tullut  Suomen laajin ympäristörikosasia, jossa on kysymys konkurssiin menneen Talvivaaran kaivoksen jätevesipäästöistä,  sai eilen torstaina päätepisteen Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksenä julkaistun tuomion myötä (KKO 2019:102).

2.  Asiassa on kysymys Talvivaaran kaivostoiminnan käynnistymisen jälkeen kaivoksen jätevedessä ilmenneistä ympäristölle haitallisen korkeista määristä natriumia, sulfaattia ja mangaania. Kyseisten ympäristölle haitallisten aineiden päästöt ovaat olleet jopa satakertaiset yhtiön ympäristölupahakemuksessa ilmoittamiin tietoihin nähden.

3. Kainuun käräjäoikeus, jossa jutun käsittely aloitetiin vuonna 2015,  tuomitsi 13.5.2016 Talvivaara Sotkamo Oy:n toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajna toimneen Pekka Perän  ja yhtiön tuotannonjohtajana toimineen Lassi Lammassaaren ympäristön turmelemisesta (RL 48 luku 1 §). Perän käräjäoikeus tuomitsi 90 ja Lammassaaren 60 päiväsakkoon.

4. Syyttäjät, joita jutussa on ollut kaksi, Pekka Perä ja Lassi Lammassaari valittivat tuomiosta Rovaniemen hovioikeuteen, joka käsitteli asiaa Kainuun käräjäoikeuden tiloissa Kajaanissa pidetyissä istunnoissa.

5. Hovioikeus antoi asiassa tuomion 22.3.2018.  Se kovensi Pekka Perän käräjäoikeudessa saamaa tuomiota ja luki hänen syykseen törkeän ympäristön turmelemisen, Lassi Lammassaaren hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin syyllistyneen ympäristön turmelemiseen. Tekoaika Perän osalta 5.5.206 - 7.4.2013 ja Lammassaaren kohdalla 5.5.2006 - 31.3.2011. Hovioikeus tuomitsi Pekka Perän 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, Lammassaaren osalta hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomitseman 60 päiväsakkoa käsittävän sakkorangaistuksen.

6. Hovioikeuden tuomion perustelujen mukaan Perän osalta ympäristölle ja terveydelle aiheutettu vahinko ja tällaisen vahingon vaara oli ollut erityisen suuri ottaen huomioon vahingon vakavuus, pitkäaikaisuus, laaja ulottuvuus ja muut seikat, ja teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Hovioikeus katsoi, että Perä ja Lammasaari olivat törkeästä huolimattomuudesta päästäneet ympäristöön ainetta ilman laissa edellytettyä lupaa ja lupaehtojen vastaisesti sekä vastoin maaperän pilaamiskieltoa siten, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan ja oli myös aiheuttanut ympäristön pilaantumista ja muuta vastaavaa ympäristön haitallista muuttumista ja vaaraa terveydelle.

7. Hovioikeus tuomitsi myös syksystä 2012 lukien noin seitsemän kuukautta yhtiön toimitusjohtajana toimineen Harri Natusen ympäristön turmelemisesta 100 päiväsakkoon, rikoksen tekoaika 28.9.2012 - 7.4.2013.

8. KKO, jonne Pekka Perä, Lassi Lammassaari ja Harri Natunen valittivat, myönsi loppuvuodesta 2018 Perälle ja Lammassaarelle rajoitetun valitusluvan ympäristön turmelemista koskevan rangaistussäännöksen (RL 48:1 ja 2) tulkinnan osalta. Harri Natuselle KKO ei sitä vastoin myöntänyt valituslupaa. Pekka Perälle KKO myönsi valitusluvan myös hovioikeuden menettelyä eli tarkemmin sanottuna syytesidonnaisuutta (ROL 11:3) koskevasta kysymyksestä.

9. KKO:n on ollut kysymys siitä, täyttyykö ko. rikostunnusmerkistö (RL 48:1) tilanteessa, jossa kaivoksen jätevesipäästöissä on ollut ympäristölle haitallisia aineita huomattavasti enemmän kuin kaivoksen ympäristölupahakemuksessa oli arvioitu, kun itse ympäristöluvassa ei kuitenkaan ole asetettu kyseisille aineille tarkkoja päästörajoja.

10. Juridisesti KKO on näin ollen joutunut ottamaan kantaa rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen (RL 3:1.1) soveltamisalaan ja tulkintaan. Mainitun lainkohdan mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi.

11. KKO on pohtinut laillisuusperiaatteen (nulla poena sine lege -periaatteen) sisältöä ja tulkintaa sekä yleiseltä kanalta että ratkaistavan olevan tapauksen osalta varsin perusteellisesti (päätöskappaleeet 19-31). Tässä ei ole syytä tai tilaa mennä yksityiskohtiin, vaan riittää kun totean, että johtopäätöksenään KKO:n enemmistö (oikeusneuvokset Koponen, Hirvelä ja Engstrand) päätyi katsomaan, että lupaehdon sellainen tulkinta, että se kattaa yhtiön ympäristölupahakemukseen ja yhtiölle myönnetyn luvan kertoelmaosaan kirjatut päästöjä koskevat tiedot, on laillisuusperiaatteen mukainen.

12. Toisin sanoen ympäristölupahakemuksessa esitetyt ja ympäristölupapäätöksen kertoelmaosaan kirjatut päästöjä koskevat tiedot olivat osa ympäristölupaa ja siten ympäristön turmelemisrikoksessa (RL 48:1) tarkoitettuja lupaehtoja. Pekka Perän ja Lassi Lammassaaren rikosoikeudellinen vastuu voitiin enemmistön mukaan siis perustaa siihen, että he ovat päästäneet ympäristöön ainetta lupaehtojen vastaisesti ympäristön turmelemisrikoksessa tarkoitetulla tavalla (päätöskappaleet 26 ja 27). Vähemmistö (oikeusneuvokset Häyhä ja Huovila) oli toisella kannalla.

13. Siitä KKO oli yksimielinen, että useita kymmeniä kertoja lupahakemuksessa ilmoitettua suuremmat päästöt eivät olleet olleet viranomaisen ympäristölupaharkinnan kohteena, joten ympäristöön oli päästetty haitallisia aineita myös ilman lupaa.

14. Summa summarum: Perä ja Lammassaari olivat siten päästäneet haitallista ainetta ympäristöön sekä lupaehtojen vastaisesti että ilman laissa edellytettyä lupaa. KKO ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta Perän ja Lammassaren tekojen syyksilukemisen tai heille tuomittujen rangaistusten osalta.

KKO 2019:102

15. Kuten edellä jo totesin, KKO myönsi Pekka Perälle valitusluvan myös  hovioikeuden menettelyä eli syytesidonnaisuutta koskevasta kysymyksestä. KKO katsoi - tässäkin kohtaa tiukan 3-2 -äänestyksen jälkeen - ettei hovioikeus ollut rikkonut ROL 11 luvun 3 §:ssä säädettyä syytesidonnaisuusnormia eikä siis tuominnut Perää muusta teosta kuin mistä häntä oli syytetty. KKO on perustellut myös tätä kysymystä varsin laajasti ja myös vähemmistön (Häyhä ja Huovila) lausunto sisältää harkinnanarvoisia näkökohtia. Asia on jätetty pois julkisesta selosteesta eli ennakkopäätöksestä, luultavasti osin sen takia, että ratkaisuselosteesta olisi tullut nyt julkaistua versiota vielä paljon pidempi, mikä olisi voinut hankaloittaa selvyyden saamista itse pääkysymyksestä.

16. Itse pidän KKO:n enemmistön laillisuusperiaatteen tulkinnasta omaksumaa kantaa perusteltuna, vaikka myönnän, että myös KKO:n vähemmistö on esittänyt asiasta huomionarvoisia näkökohtia.  Sama koskee enemmistön syytesidonnaisuudesta omaksumaa tulkintaa, vähemmistön eriävässä mielipiteessä näyttäisi olevan kyse aika paljon ns. hiustenhalkomisesta.

17. Pitkä rikosprosessi Kainuussa ja Perä-Pohjolassa on nyt saatu päätökseen. Loppukaneettina totean, että tuomitut rangaistukset ovat sangen vahingollisiin ja pitkään jatkuneisiin tekoihin nähden hyvin lieviä. Törkeästä ympäristön turmeleemisesta laki (RL 48:2) säätää rangaistukseksi vankeutta vähintään 4 kuukautta ja enintään 6 vuotta; Pekka Perä tuomittiin lähes minimirangaistukseen eli 6 kuukaudeksi vankeuteen. Perusmuotoisesta ympäristön turmelemisesta voidaan lain (RL 48:1) mukaan tuomita sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta vankeutta; Lammassaarelle lätkäistiin rangaistukseksi 60 päiväsakkoa.

18. Onko kaikki nyt Sotkamossa ja Kainuussa hyvin? Ei suinkaan, vielä muuta! Kainuulaiset odottavat yhä kaivoksen jätevesipäästöistä aiheutuneiden mittavien vahinkojen korvaamista. Vuosikausia kestänyt rikosprosessi on jarruttanut yksityisten ihmisten vahingonkorvausvaatimusten käsittelyä, sillä ne erotettiin rikosprosessin alkaessa omaksi asiakseen. Kainuun käräjäoikeudessa on vireillä lähes sata korvausvaatimusta, joita on esitetty mm. vesialueiden ja kiinteistöjen arvon alenemisesta ja matkailutulojen menetyksestä.

164. KKO 2019:75. Törkeä tuhotyö

             Savon Sanomissa ollut kuva ko. rivitalon palosta Nilsiässä

1. Olen pannut merkille, että korkein oikeus (KKO) myöntää nykyisin valituslupia eli ottaa tutkittavakseen myös verrattain selviä ja yksinkertaisia ("helppoja") asioita.

2. Tämä koskee esimerkiksi vajaa viikko sitten eli 5.9. annettua ennakkopäätöstä KKO 2019:74, jota selostin edellisessä blogikirjoituksessa numero 163. Tapauksessa oli kysymys siitä, oliko autoilija syyllistynyt törkeään vai ainoastaan tavalliseen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, kun hän oli  risteyksessä punaisen liikennevalon palaessa kääntynyt kulkusuunnassaan oikealle. Väittäisin, ettei tämä ole juridisesti erityisen vaikea tai hankala asia.

3. KKO:n tänään antamassa ennakkopäätöksessä KKO 2019:75 on kyse tuhotyöstä - aikaisemmin teon rikosnimike oli murhapoltto - ja tarkemmin sanottuna siitä, oliko rivitalon sytyttämisestä tuleen aiheutunut vakaavaa vaaraa suurelle ihmismäärälle, kun talon sisällä oli sytyttämisen aikana ollut seitsemän ihmistä. Käräjäoikeuden ja hovoikeuden mukaan oli, mutta KKO sen sijaan katsoi, ettei tuota joukkoa voitu pitää rikoslain 34 luvun 3 §:ssä tarkoitettuna suurena ihmismääränänä. Tällä perusteella KKO päätyi siihen, ettei tuhotyötä voitu pitää törkeänä.

4. Ratkaisussa 2019:74 KKO päätyi siis katsomaan keskellä yötä tapahtuneen liikennesääntöjen vastaisen ajon törkeäksi rikokseksi, vaikka muuta liikennettä tai jalankulkijoita taikka pyöräilijöitä ollut lähimaillakaan; ts. ajosta ei ollut konkreettista vaaraa. Sen sijaan ratkaisussa 2019:75 KKO ei pitänyt tuhopolttoa törkeänä, vaikka syytetty oli sytyttänyt yöllä tuleen rivitalon, jossa oli ihmisiä sisällä. KKO:n jäsenistä kaksi osallistui kummankin ratkaisun tekemiseen. Vaikuttaa jotenkin  epäjohdonmukaista, sanoisin.

5. KKO:n ratkaisuselosteen mukaan syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta törkeästä tuhotyöstä. Teko oli tapahtunut Nilsiässä; tätä ei jostakin syystä selosteessa mainita.

6. Syytteen mukaan A oli sytyttänyt tulipalon niin, että teko oli aiheuttanut suurelle ihmismäärälle vakavaa hengen tai terveyden vaaraa. A oli yöllä tunkeutunut asukkaan poissa ollessa lukitsemattomasta takaovesta rivitalossa sijaitsevaan asuntoon ja sytyttänyt siellä tulipalon kolmesta eri kohdasta. Rivitalorakennus oli tuhoutunut palossa täysin. Rivitalossa oli yhdeksän asuinhuoneistoa, joissa oli ollut palon syttymishetkellä tai palon aikana ainakin seitsemän henkilöä. Rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Toissijaisesti syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta tuhotyöstä.

7. A on Kuopiossa sijaitsevan Pohjois-Savon käräjäoikeuden pääkäsittelyssä tunnustanut sytyttäneensä tulipalon ja menetelleensä syytteen teonkuvauksessa kerrotuin tavoin mutta kiistänyt aiheuttaneensa vakavaa hengen tai terveyden vaaraa suurelle ihmismäärälle. Rikosta ei myöskään voitu pitää kokonaisuutena arvostellen törkeänä. A on myöntänyt syyllistyneensä tuhotyöhön.

8. Käräjäoikeus (käräjätuomari Virpi Pääkkönen ja lautamiehet) katsoi 2.6.2017 selvitetyksi, että rivitalossa oli ollut viisi asukasta nukkumassa palon sytyttämisen aikaan. Lisäksi kaksi henkilöä oli mennyt asuntoonsa heti palon sytyttämisen jälkeen. Konkreettisen vaaran kohteena oli siten ollut yhteensä seitsemän henkilöä, jotka olivat pelastautuneet viime hetkellä. Käräjäoikeus on lausunut, että se ei ole antanut ratkaisevaa painoarvoa asunnossaan sattumalta olleiden ihmisten lukumäärälle. A:n menettely oli aiheuttanut suurelle ihmismäärälle vakavaa hengen ja terveyden vaaraa. Kun tekoa oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä, käräjäoikeus on tuominnut A:n RL  34 luvun 3 §;n nojalla törkeästä tuhotyöstä neljän (4) vuoden vankeusrangaistukseen.

9. Itä-Suomen hovioikeus, jonne A valittii, ei 10.1.2018 ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

10. KKO myönsi A:lle valitusluvan koskemaan kysymystä siitä, oliko hovioikeuden selvitetyksi katsomaa tuhotyötä pidettävä törkeänä. A vaati valituksessaan, että hänen katsotaan syyllistyneen törkeän tuhotyön sijasta vain (tavalliseen) tuhotyöhön ja että tuomittua rangaitusta tämän vuoksi alennetaan. Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

11. Asiassa oli KKO:ssa kysymys siitä (perustelukappale 5), oliko A aiheuttanut vakavaa hengen tai terveyden vaaraa suurelle ihmismäärälle. Jos törkeän tuhotyön tunnusmerkistö tältä osin täyttyi, kysymys oli siitä, oliko tuhotyötä pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Jos syyksilukemista muutetaan, kysymys oli lisäksi rangaistuksen mittaamisesta.

12. KKO katsoi perusteluissaan, että syytteessä mainitut seitsemän henkilöä olivat joutuneet palon takia konkreettisen ja välittömään vakavan hengen vaaraan. Tulipalo oli johtanut rivitalorakennuksen täydelliseen tuhoutumiseen. Rakennuksen arvo oli ollut 500 000 - 600 000 euroa ja sen uudelleen rakentamisen on arvioitu maksavan 800 000 euroa.

13. Törkestä tuhotyöstä rankaiseminen edellyttää lisäksi  vakavan hengen tai terveyden vaara aiheutetaan suurelle ihmismäärälle. Tähän seikkaan syyte törkeästä rikoksesta kaatui, sillä KKO ei pitänyt seitsemää ihmistä laissa tarkoitettuna suurena määränä. Ratkaisussa 2014:11 KKO oli tosin katsonut, että 10 hengen suuruinen ihmistyhmä tuhopolton uhrilukuna toteutti suuren ihmismäärän kriteerin, mutta seitsemän ihmistä oli tässä tapauksessa liian pieni joukko.

14. KKO muutti hovioikeuden tuomiota siten, että A tuomittiin törkeän tuhotyön asemesta RL 34 luvun 1 §:n nojalla tavallisesta tuhotyöstä, Tämän johdosta A:lle tuomittua rangaistusta alennettiin neljällä kuukaudella, eli hänelle mitattiin 3 vuoden 8 kuukauden pituinen vankeusrangaistus.

KKO:n ratkaisuseloste

15. Perusteluissaan KKO viittaa mm. lakien esitöihin eli tuhotyötä koskevaan hallituksen esitykseen (HE) ja eduskunnan lakivaliokunnan mietintöön (LaVM). Lakivaliokunta oli lausunut, että suurelle ihmismäärälle ei voida esittää tarkkaa lukumääräistä alarajaa, vaan ratkaisu on tehtävä tapauskohtaisesti - Olisi ollut aika outoa, jos valiokunta olisi ryhtynyt opastamaan tuomioistuimia pohtimalla ko. lukumäärää tarkemmin.

16. Minusta molemmat ratkaisut kyllä kelpaavat, eli ei voida sanoa, että tässä(kään) tapauksessa olisi olemassa ehdottomasti yhtä oikeaa ratkaisua. Mutta jos olisin joutunut itse tuomarina valitsemaan, olisin todennäköisesti kallistunut ko. asiassa käräjäoikeuden ja hovioikeuden kannalle. Vaikka seitsemän ihmistä ei ole sinänsä kovin paljon - onhan yksin Nilsiässäkn jo monta tuhatta asukasta (!) -  tulisi muistaa, että kysymyksessä on rivitalo, jonka lähes jokaisessa asunnossa on ollut palon syttyessä ihmisiä tai sinne on mennnyt ihmisiä tavaroitaan pelastamaan. Tekijä oli tunkeutunut taloon ja sytyttänyt sen tuleen kolmesta eri kohdasta. Talon sisällä palon syttyessä olleet viisi ihmistä pelastautuivat viime hetkellä, kuten käräjäoikeuden perusteluissa todetaan. Talo on tuhoutunut täysin ja palosta on aiheuttanut huomattavan suuret vahingot.

17. Minusta vaikuttaa hieman saivartelulta tai hiuksien halkomiselta KKO:n tavoin lausua tuhotyön yhteydessä, että 10 ihmistä on jo suuri ihmismäärä (KKO 2014:11), mutta seitsemän ei sitä vielä ole (KKO 2019:75).

18. Myös KKO on itse asiassa pitänyt tekoa sangen vakavana, sillä se on alentanut A:n rangaistusta vain hieman, eli 4 vuodesta 3 vuoteen 8 kuukauteen. Tavallisen tuhotyön rangaistusasteikko on neljästä kuukaudesta neljään vuoteen, törkeän tuhotyön puolestaan kahdesta vuodesta kymmeneen vuoteen.

19. Minusta vaikuttaa melko kummalliselta, että tapauksessa 2019:74 KKO piti  päin punaista ajamista keskellä yötä hiljaisella katuosuudella törkeänä liikennerikoksena, vaikka syytetyn menettelystä ei ollut aiheutunut minkäänlaista konkreettista vaaraa, kun tapauksessa 2019:75 sitä vastoin hyvin vakavaa ja tuhoisaa tuhotyötä (murhapolttoa) ei pidetty törkeänä, vaikka nyt syytetyn menettelystä aihetui todella vakavaa konkreettista hengen tai terveyden varaa talon seitsemälle ihmisille.

20. Mutta sattuuhan näitä - näköjään paremmissakin perheissä!

149. KKO 2019:29. Rangaistuksen mittaaminen. Pahoinpitely ja kuolemantuottamus.

 1. Rangaistuksen mittaaminen on asia, joka on näyttää olevan korkeimman oikeuden (KKO) erityisessä suosiossa mitä tulee myönnettyjen valituslupien ja ennakkopäätöksinä julkaistujen ratkaisujen lukumääriin. Vuonna 2017 KKO antoi rangaistuksen mittaamisesta (tai määräämisestä) 13 ennakkopäätöstä (prejudikaattia) ja vuonna 2018 niin ikään 13 ennakkopäätöstä. Tuskin mistään muusta asiasta on annettu näin monta eli 26 ennakkopäätöstä kahden vuoden aikana. Vuonna 2015 rangaistuksen mittaamisesta annettiin neljä  ja vuonna 2016 kolme KKO:n ennakkopäätöstä.

2. Toissa päivänä KKO antoi kuluvan vuoden toisen ennakkopäätöksen rangaistuksen mittaamisesta (KKO 2019:29). Ensimmäinen ratkaisu eli KKO 2019:21 annettiin 8. maaliskuuta. Kommentoin tuota ratkaisua blogikirjotuksessa 8.3. numerolla 143.

3. Ratkaisu KKO 2019:29 koskee melko tyypillistä tapausta, sillä siinä on kysymys nyrkin iskulla tehdystä pahoinpitelystä. Tekotilannekin on tapauksessa varsin tavanomainen: Tekijä iskee nyrkillä toista miestä kavoihin, jolloin tämä kaatuu, lyö päänsä asfalttiin ja joko vammautuu tai kenties kuolee myöhemmin sairaalassa. Yleensä kyseinen rikos tapahtuu ravintoloiden, pubien ja kapakoiden sulkemisajan jälkeen joko ravitsemusliikkeen tai juottolan edustalla, nakkikioskilla taikka taksijonossa; näin kävi myös nyt kommentoitavassa tapauksessa. Tällaisia  nahisteluja ja pahoinpitelyjä sattuu eri puolilla maata joka viikko luultavasti parisenkymmentä. Uhrin kuolemaan tai vakavaan loukkaantumiseen ne johtavat onneksi paljon harvemmin.

4. Tapauksessa  A oli ravintolan ulkopuolella aamuyöllä 11. heinäkuuta 2015 - siis lähes neljä vuotta sitten - yllättäen lyönyt kerran kädellään voimakkaasti  kadulla olutta juomassa ollutta ja hänelle tuntematonta B:tä kasvoihin. Lyönnin seurauksena B oli kaatunut lyöden päänsä asfalttiin. B vietiin sairaalaan, jossa hän kahta viikkoa myöhemmin kuoli kallon sisäisiin vammoihin. 

5. Vantaan käräjäoikeus, joka ratkaisi asian kolmen lainoppineen tuomarin kokoonpanossa, tuomitsi A:n  8.7.2016 antamallaan tuomiolla pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta yhteiseen 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

6. Helsingin hovioikeus, jonne syyttäjä ja asianomistaja B valittivat, katsoi 8.6.2017 antamallaan tuomiolla A:n syyllistyneen kuolemantuottamuksen asemesta törkeään kuolemantuottamukseen. Hovioikeus, jonka puheenjohtaja toimi hovioikeudenneuvos Seppo Ovaskainen, korotti A:n yhteisen rangaistuksen 1 vuoden 6 kuukauden ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi sekä määräsi hänet sen ohessa suorittamaan yhdyskuntapalvelua 60 tuntia.

7. Korkein oikeus myönsi syyttäjälle valitusluvan Syyttäjä vaati valituksessaan, että  A:n rangaistusta korotetaan vähintään vuodella ja rangaistus joka tapauksessa kovennetaan ehdottomaksi vankeudeksi. A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. Korkein oikeus ei korottanut rangaistusta eikä määränyt sitä ehdottomaksi.

KKO:n julkaisema ratkaisuseloste

8. Syyttäjä katsoi valituksessaan, että A:lle tahallisesta väkivaltarikokssta tuomittavan rangaistuksen pitäisi selvästi ylittää  oikeuskäytännössä liikenteen vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta mitattavat yhteiset rangaistukset; syyttäjä viittasi kahteen ratkaisuun eli ennakkopäätöksiin KKO 1993:26 ja KKO 2003:134.

9. Hyvä pointti syyttäjältä, mutta KKO ei kuitenkaan lämmennyt hänen näkemykselleen. KKO totesi, että että rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen pyrittäessä olennaista on verrata ko. tekoa muihin samankaltaisiin tekoihin ja ottaa huomioon niissä mitatut ranngaistukset. KKO esittelee perusteluissaan neljää samankaltaista ratkaisua (KKO 1979 II 141, 1998:2, 2012:98 ja 2018:32), joista lähinnä ratkaisussa 1979 II 141 selostettu teko vastaa nyt esillä ollutta tapausta. Siinä tekijä oli tuomittu pahoinpitelystä ja perusmuotoisesta kuolemantuottamuksesta 10 kuukaudeksi vankeuteen tapauksessa, jossa uhri oli yhden nyrkin iskun seurauksena pahoinvointia tuntien kaatunut, lyönyt päänsä vieressä olleeseen autoon ja myöhemin kuollut aivovaltiomon synnnnäisen  pullistuman revettyä nyrkin iskun seurauksena.

10. KKO katsoi, että A:n menettelyä  oli pidettävä vm. ratkaisussa kuvattua menettelyä moitittavampana. Toisaalta perusteluissa todetaan, että rangaistusta mitattaessa oli otettava huomioon, että B:n kuolema oli ollut A:n tekoon nähden "jossain määrin yllättävän vakava seuraus". KKO päätyi pitämään hovioikeuden tuomitsemaa 1 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistusta oikeudenmukaisena seuraamuksena A:n syyksi luetuista teoista.

11. KKO on perustellut rangaistuksen mittaamista pro et contra varsin seikkaperäisesti. Sen sijaan rangaistuslajin valinnan kohdalla KKO:n puhti tuntuu lopppuneen, sillä se tyytyy totemaan vajaalla kahdella rivillä, että koska A;ta ei ole aikaisemmin rekisteröity rikoksista, hänen syykseen luettujen tekojen vakavuus tai hänen teosta ilmenevä syyllisyytensä ei edellytä rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Mainittakoon, että ratkaisussa KKO 1979 II 141 selostetussa tapauksessa tekijälle mitattu 10 kuukauden vankeusrangaistus tuomittiin ehdottomana.

11. Todettakoon, että Helsingin asema-aukiolla 10.9.2016 tapahtunesta pahoinpitelyyn  (ja perusmuotoiseen kuolemantuottamukseen, korjaus 8.4.: kuolemantuottamuksesta Torniasta ei tuomittu) syyllistynyt Jesse Torniainen tuomittiin Helsingin hovioikeudessa 2 vuodeksi 3 kuukaudeksi ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Torniaisen  rangaistusta kovennettiin kolmella kuukaudella teossa ilmenneen rasistisen motiivin perusteella. Pahoinpitely tapahtui uusnatsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen tapahtumassa. Se sai alkunsa, kun pahoinpitelyn uhriksi sittemmin joutunut mies oli ensin sylkäissyt maahan järjestön lippurivin edessä. Tästä kimmastunut Jesse Tornniainen otti muutaman juoksuaskeleen, hyppäsi ilmaan ja potkaisi uhria jalkapohjalla rintaan, jolloin uhri kaatuessaan löi päänsä asfalttiin.  Korkein oikeus ei päätöksellään 15.10.2018 myöntänyt Jesse Torniaiselle valituslupaa.

12. Se, ettei korkein oikeus nyt kommentoitavassa asiassa korottanut tekijälle tuomittua rangaistusta, oli varsin odotettu lopputulos. Tässä ratkaisussa, kuten muissakin KKO:n rangaistuksen mittaamisesta antamissa ennakkopäätöksissä, onkin olennaista tapa, jolla KKO perustelee rangaistuksen mittaamiskysymystä. KKO:n perusteluissa alemmat oikeudet voivat  - jos vain jaksavat lukea pitkiä perusteluja (!) - havaita, mihin kaikkiin seikkohin rangaistuksen mittaamisasioissa tulee kiinnittää huomiota ja miten  eri suuntiin puhuvia seikkoja on syytä punnita keskenään.

143. Arvokuljetuksen ryöstö. Rangaistuksen mittaaminen (KKO 2019:21)

1. Kysymys rangaistuksen mittaamisesta tai määräämisestä näyttää olevan korkeimman oikeuden (KKO) suosiossa mitä valitusluvan myöntämiseen tulee. Vuonna 2017 KKO antoi tästä asiasta 13 ennakkopäätöstä (prejudikaattia) ja viime vuonna 2018 niin ikään 13 ennakkopäätöstä. Tuskin mistään muusta asiasta on annettu näin paljon ennakkopäätöksiä kahden vuoden aikana. Vuonna 2015 mitaamisesta annettiin vain neljä  ja vuonna 2016 kolme ennakkopäätöstä.

2. Eilen KKO antoi vuoden ensimmäisen rangaistuksen mittaamista koskevan ennakkopäätöksen (KKO 2019:21), jossa on kysymys RL 6 luvun 5 §:n 1 momentin 5 kohdassa säädetyn koventamisperusteen soveltamisesta. Lainkohdan mukaan rangaistuksen koventamisperusteena on tekijän aikaisempi rikollisuus, jos sen ja uuden rikoksen suhde rikosten samankaltaosuuden johdosta tai muutenosoittaa tekijässä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskysitä. Mainittua seikkaa voidaan kutsua nimellä rikoksen uusimisperuste.

Ratkaisuseloste KKO 2019:21

3. Vaikka asiaa ei KKO:n ratkaisuselosteessa kerrotakaan, tapauksessa on kysymys 9. helmikuuta 2016  tapahtuneesta arvokuljetusauton ryöstön yrityksestä Helsinki -Turku E 18-moottoritiellä Salon kaupungin Suomusjärven kohdalla. Asiasta KKO:een valittaneet A ja B oli olivat yhdessä eräiden muiden mieshenkilöiden kanssa yrittäneet ryöstää auton kuljettaman noin 900 000 euron arvoisen omaisuuden. He sulkivat tien, sytyttivät auton palamaan, ampuivat yhden laukauksen auton ohjaamoon ja pakottivat autoa kuljettaneen miehen ulos autosta. Tekijät yrittivät räjäyttää arvokuljetusauton kyljen auki, mutta räjähde ei lauennut, jolloin ilman saalista jääneet miehet pakenivat paikalta. Tekijöistä neljä miestä saatiin myöhemmin kiinni ja asetettiin syytteeseen.

4. Kiinni saaneet neljä miestä tuomitiin alemmissa oikeuksissa törkeän ryöstön yrityksestä vankeusrangaistuksiin. Rangaistuksia määrättässä ja mitattessa sekä Varsinais-Suomen käräjäoikeus että Turun hovoikeus, jonne A ja B valittitvat, ottivat RL 6 luvun 5 §:n 1 momentin 5 kohdan nojalla huomioon sen, että kumpikin heistä oli jo kerran aikaisemmin tuomittu pitkähköihin vankeusrangaistuksiin samankaltaisista teoista. B oli tuomittu 2011 tapahtuneesta arvokuljetuksen ryöstön yrityksestä Loimaalla ja A puolestaan Suomen Pankin pihalla Turussa vuonna 2007 tapahtuneesta arvokuljetysryöstöstä.

5. Varsinais-Suimen käräjäoikeus antoi nyt kommentoitavassa jutussa tuomion 4.11.2016 ja Turun hovioikeus  7.7.2017.

6. KKO myönsi A:lle ja B:lle valitusluvan siltä osin kuin rangaistuksen mittaamisessa oli sovellettu mainittua rikoksen uusimiseen perustuvaa  koventamisperustetta. Kysymys oli yksinkertaisesti siten kysymys (vain) siitä, olivatko RL 6 luvun 5 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetut koventamisperusteet teossa täyttyneet.

7. KKO päätyi koventamisperusteen osalta samaan johtopäätökseen kuin käräjäoikeus ja hovioikeus, eikä alentanut hovioikeuden tuomitsemia rangaistuksia. 

8. Käräjäoikeus oli tuominnut A:n törkeän ryöstön yrityksestä 7 vuoden 6 kuukauden vankeusrngaistukseen ja B:n samasta rikoksesta ja hänelle kokonaan täytäntöönpantavaksi  määrätystä 1 vuoden 10 kuukauden 20 päivän jäännösrangaistuksesta 8 vuodeksi vankeuteen. Käräjäoikeus katsoi, että koventamisperusteen vaikutus A:n ja B:n rangaistuksiin oli neljäsosa. 

9. Turun hovioikeus päätyi koventamisperusteen vaikutuksesta rangaistuksiin samaan johtopäätökseen kuin käräjäoikeus katsoen, että rangaistuskäytännön mukainen rangaistus törkeän ryöstön yrityksestä (siis ilman koventamisperustetta) oli 5 vuotta vankeutta. Hovioikeus kuitenkin alensi A:n vankeusrangstuksen 6 vuoteen 3 kuukauteen ja B:n rangastuksen 6 vuoteen 9 kuukauteen. Tässä kohdon hovioikeus mm. katsoi, etteivät syytetyt olleet teollaan vakavalla tavalla vaarantaneet liikenneturvallisuutta moottoritiellä Salossa, jossa ryöstön yritys tapahtui; käräjäoikeus oli ollut tästä asiasta toista mieltä..

10. KKO perusteli, kuten se nykyisin säännönmukaisesti muutenkin tekee, ratkaisuaan varsin laajasti ja seikkaperäisesti selostaen aluksi RL 6 luvun esitöitä ja aikaisemmin kyseisen koventamisperusteen soveltamisesta antamiaan ratkaisujaan. Tämän jälkeen perusteluissa pohdittiin, jälleen yksityiskohtaisesti, koventamisperusteen soveltamisen edellytyksiä erikseen A:n ja B:n osalta. Johtopäätöksenään KKO päätyi kysymyksen suhteen samaan tulokseen kuin käräjä- ja hovioikeuskin.

11. Tämä ei ollut mikään yllätys. Kun syksyllä 2017 huomasin KKO:n asiassa myöntämän valitusluvan (VL 2017:98), ihmettelin, miksi näin selvää asiaa ylipäätään on tapeen ottaa KKO:ssa tutkittavaksi. Edellä mainitun Loimaalla  2011 tehdyn vastaavanlaisen törkeän ryöstön yrityksen, johon syytetty B siis oli osallistunut,  KKO oli valitusluvan myönnettyään ottanut tutkittavakseen ja antanut siitä ennakkopäätöksen KKO 2013:85. Tuossakaan asiassa KKO ei muuttanut hovioikeuden ratkaisua.

12. KKO myönsi A:lle ja B:lle valitusluvan syksyllä 2017; KKO ei ilmoita päivää, jolloin lupa on myönnetty. Ratkaisuselosteessa KKO 2019:21 mainita asian esittelypäivää, jolloin asia KKO siis tosiasiallisesti on ratkaissut asian. KKO:n kirjaamosta saamani tiedon mukaan esittely pidettiin 8. huhtikuuta 2018.  Esittelyn jälkeen asikairjat ovat kiertäneet kaikilla jäsenillä. Tässä tapauksessa kierto ksti peräti 11 kuukautta ennen kuin ratkaisu annettiin.  Ehkä jäsenet ovat ajatelleet, että mikäpä kiire tässä on, sillä ovathan A ja B kiven sisällä rangaistustaan kärsimässä  tai suorittamassa. Mutta kohta heidät on aika laskea ehdonalaiseen vapauteen.

13. KKO ilmoitti vielä vuonna 2013 kotisivuillaan ja Finlexissä julkaisemissaan ratkaisuselosteissa myös asian esittelypäivän. Kun olin jossakin tai joissakin blogikirjoituksissa hieman kritisoinut pitkiä kiertoaikoja,  KKO päätti, ei suinkaan lyhentää kiertoa, vaan yksinkertaisesti poistaa selosteista esittelypäivää koskevan maininnan. Asian esittelypäivä on julkista tietoa, jota voidaan kysyä KKO:n kirjaamosta.

120. Rangaistuksen mittaaminen, lieventämisperusteet (KKO 2018:60)

1. Naisopettaja X oli ollut lukuisia kertoja sukupuoliyhteydessä ja muulla tavoin tehnyt seksuaalisia tekoja kahdelle poikaoppilaalleen (A ja B), jotka olivat tapahtuma-aikaan 13–15- ja 12–13-vuotiaita. Opettajan syyksi oli Helsingin hovioikeudessa luettu kaksi törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, kaksi seksuaalista hyväksikäyttöä sekä törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen. 

2. Hovioikeus kovensi Vantaan käräjäoikeuden X:lle tuomitsemaa yhteistä 3 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistusta ja tuomitsi hänet yhteiseen 5 vuoden vankeusrangaistukseen. Lisäksi hovioikeus on käräjäoikeuden tavoin tuominnut X:n viralta pantavaksi. Hovioikeus on, toisin kuin käräjäoikeus, katsonut, että rikoksen selvittämispyrkimykseen nojautuvan lieventämisperusteen (RL 6 luku 6 § 3 kohta) käyttämiselle ei ole asiassa ollut edellytyksiä.

3. Korkein oikeus (KKO) myönsi X:lle valitusluvan rangaistuksen mittaamisen osalta.  Tuomiossaan KKO totesi, että toisen oppilaan (B) osalta opettaja oli esitutkinnassa vähitellen kertonut teoista sellaisia yksityiskohtia, jotka eivät ilmenneet häneltä takavarikoiduista tietokoneesta ja matkapuhelimesta löydetyistä osapuolten välisistä viesteistä. 

4. KKO katsoi, että  X:n myötävaikutusta rikostensa selvittämiseen on pidettävä kokonnaisuutena merkittävänä ja että rangaistusta määärättäessä on sovellettava RL 6 luvun 6 §:n 3 kohdan lieventämisperustetta. KKO tuomitsi X:n yhteiseen 4 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen. Äänestys 3-2, vähemmistö määräsi X:lle yhteiseksi rangaistukseksi 4 vuotta 4 kuukautta vankeutta.

Ratkaisuseloste KKO 2018:60

5. Vantaan käräjäoikeudessa asia ratkaistiin käräjätuomari Jyrki Rinnemaan puheenjohdolla ns. lautamieskokoonpanossa. Rinnemaa toimi 1980-luvulla Ikaalisten käräjäoikeuden notaarina. Helsingin hovioikeuden kokoonpanoon kuuluivat hovioikeudenneuvokset Timo Ojala, Terhi Mattila ja Heikki Rautiola. Hovioikeus julkaisi ratkaisustaan 8.3.2017 tiedotteen, jossa ei ole kuitenkaan otettu kantaa ko.lieventämisperusteen soveltamista koskevaan kysymykseen.

6. Rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaan rangaistuksen lieventämisperusteena on tekijän ja asianomistaan välillä saavutettu sovinto, tekijän muu pyrkimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia taikka hänen pyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittämistä.

7. KKO on viime vuosina antanut lukuisia rangaistuksen mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä. Niiden avulla KKO on pyrkinyt ohjaamaan ja yhtenäistämään alempien tuomioistuinten rangaistuskäytäntöjä. Vuonna 2017 hakusanaa "rangaistuksen märääminen" on käytetty 17 KKO:n ennakkopäätöksessä.

8. KKO on antanut rangaistuksen määräämisestä tai mittaamisesta koskevia ennakkopäätöksiä (prejudikaatteja) etenkin huumausainerikosten ja lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten osalta. Nyt kommentoitavan ratkaisun perustelukappaleissa 12 ja 13 mainitaan ja selostetaan rangaistuksen mittaamisen osalta seitsemää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaa ennakkopäätöstä, jotka on annettu vuosina 2011-2018.  KKO:n on viitannut useimmin ratkaisuun KKO 2011:102, jossa on määritelty myös sitä, mikä on nimenomaan rangaistuksen määräämistä koskevien ennakkopäätösten merkitys seuraamusharkinnan oikeuslähteenä.

9. OTL, oikeussihteeri Heikki Kemppinen ja  OTT, erityisasiantuntija Jukka Siro ovat äskettäin ilmestyneessä Lakimies-lehden numerossa 5/2018 julkaistussa artikkelissa Oikeuskäytäntöön viittaaminen korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä selvittäneet muun ohella sitä, kuinka usein ja millä tavalla KKO viittaa omiin rangaistuksen mittaamista koskeviin ratkaisuihinsa.

10. KKO:n aiemmin antamia mittaamisratkaisuja, jotka koskevat lapsiin kohdistuvia  seksuaalirikoksia, selostetaan nyt kommentoitavssa tuomiossa mielenkiintoisella tavalla. KKO:n ennakkopäätöksiä kannattaisikin lukea myös siltä kannalta, miten ratkaisuja on perusteltu ja mihin kaikkiin seikkoihin esimerkiksi juuri rangaistusta mittattessa on syytä kiinnittää huomiota.

11. Teoksessa Jyrki Virolainen - Petri Martikainen, Tuomion perusteleminen (2011) on erillinen luku (XI) seuraamusperusteluista (ss. 481-521), jossa käsitellään aika laajasti mm. sitä, miten rangaistuksen mittaamista olisi syytä perustella. 

 

118. Käräjätuomarille virkasyyte

1. Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on päättänyt tänään  nostaa syytteen Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomaria vastaan tuottamuksellisesta virkasalaisuuden rikkomisesta. 

2. Käräjätuomarin epäillään syyllistyneen rikokseen, kun hän huolimattomuuttaan päätti toimittaa tiedotusvälineille tuomion kappaleen, johon sisältyi salassa pidettäviä asianomistajien nimiä.


3. Tapauksessa oli kyse Helsingin käräjäoikeudessa käsitellystä laajasta salakatselua koskeneesta rikosasiasta, jossa syytettynä oli juontaja Axl Smith ja jonka tuomiota useat toimittajat olivat etukäteen pyytäneet. Käräjäoikeuden tuomio annettiin 28.2.2017.


4. Käräjätuomarin menettely tuli apulaisoikeuskanslerin arvioitavaksi, kun poliisi ilmoitti asiasta tehdystä rikosilmoituksesta. Perustuslain mukaan syytteen nostamisesta tuomaria vastaan lainvastaisesta menettelystä virkatoimessa päättää oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies. Oikeuskansleri ei itse aja virkasyytettä, joten hän on pyytänyt valtakunnansyyttäjää ryhtymään toimenpiteisiin syytteen nostamiseksi.


5. Apulaisoikeuskanslerin ratkaisu ja muut asiakirjat ovat toistaiseksi salassa pidettäviä. Asian julkisuudesta päätetään tuomioistuinkäsittelyn alkaessa.

6. Käräjäoikeus tuomitsi 28.2.2017 anmallaan tuomiolla  Axl Smithin  1v 8 kk ehdolliseen vankeusrangaistukseen 30 salakatselusta, kahdesta yksityiselämään loukkaavan tiedon levittämisestä ja neljästä kunnianloukkauksesta. Lisäksi Smith tuomittiin maksamaan salakatselun uhreiksi joutuneille korvauksia kärsimyksestä, tilapäisestä psyykkisestä haitasta  ja ansionmenetyksistä noin 100 000 euroa ja korvaamaan asianomistajien oikeudenkäyntikuluja yli 50 000m euroa, Uhreja oli 29, kaikki olivat nuoria naisia. Smith syyllistyi salakatseluun, kun hän kuvasi salaa seksikumppaneitaan heidän tietämättään lähes kahden vuoden ajan.

7. Helsingin hovioikeus, jonne ainoastaan syyttäjä valitti vaatien käräjäoikeuden määräämän rangaistuksen koventamista, ei 10.11.2017 muuttanut käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta. Toisin kuin käräjäoikeus, hovioikeus ei pitänyt tapauksen saamaa julkisuutta ja sen seurauksia sellaisina seikkoina, joiden perusteella rangaistusta olisi tullut lieventää.  Sitä vastoin hovioikeus antoi käräjäoikeutta suuremman painoarvon Smithin omalle myötävaikutukselle rikosten selvittämisessä pitäen sitä rangaistusta lieventävänä seikkana. 

8. Käräjäoikeuden tuomari oli istunnon jälkeen huolimattomuudestaan toimittanut  tiedotusvälineille  helmi-maaliskuun vaihteessa 2017 Smithin tuomiosta kappaleen, johon oli jäänyt näkyviin salassa pidettäviä  asianomistajien nimiä. Käräjäoikeus lähetti myöhemmin medialle korjatun version tuomiosta. Oikeuden mukaan asianomistajien eli uhrien nimien julkaiseminen oli johtunut teknisestä ongelmasta.

98. KKO kovensi rangaistusta törkeästä lapsen hyväksikäytöstä (KKO 2018:35)

1. Korkein oikeus (KKO) on tänään antamllaan ennakkopäätöksellä koventanut nuoren tytön tytön kanssa sukupuoliyhteydessä olleelle miehelle hovioikeudessa tuomitun rangaistuksen 2 vuodeksi vankeutta ja määrännyt sen ehdottomaksi.
 
2. Tapauksessa 23-vuotias mies (A) oli ollut emätinyhdynnässä 13 vuoden 10 kuukauden ikäisen tytön kanssa tietoisena tämän iästä. Teko oli tapahtunut lokakuussa 2013 etelä-savolaisessa yksityisasunnossa, jossa toisilleen entuudestaan tuntemattomat mies ja tyttö olivat yhdessä muiden henkilöiden kanssa olleet viettämässä aikaa. Tyttö oli illan aikana nauttinut alkoholia ja humaltunut. Yhdyntä, johon tyttöä ei ollut pakotettu, oli tapahtunut asunnon makuuhuoneessa.

3. Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Etelä-Savon käräjäoikeus (käräjätuomari Tuulikki Hynynen ja lautamiehet) katsoi 16.9.2015 antamassaan tuomiossa miehen syyllistyneen, ei törkeään, vaan perusmuotoiseen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja tuomitsi miehen siitä 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. 

4. Itä-Suomen hovioikeus (Riitta-Liisa Hietala, Eero Antikainen ja Tuulikki Räsänen) piti 14.7.2016 antamallaan tuomiolla A:n hyväksikäyttörikosta törkeänä ja tuomitsi hänet 1 vuodeksi 4 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. 

5. Korkein oikeus myönsi syyttäjälle valitusluvan. Valituksessaan syyttäjä vaati, että A:lle tuomittua rangaistusta korotetaan ja se tuomitaan ehdottomana tai että ehdollisen vankeuden ohessa joka tapauksessa tuomitaan yhdyskuntapalvelua. 

6. Korkein oikeus (presidentti Timo Esko sekä oikeusneuvokset Marjut Jokela, Mika Huovila, Lena Engstrand ja Mika Ilveskero) korotti hovioikeuden A:lle tuomitseman rangaistuksen 2 vuodeksi ja määräsi vankeuden ehdottomaksi.

KKO 2018:35

7. Perusteluissaan KKO totesi, että A:n syyksi luettu menettely oli luonteeltaan sellainen, että sitä voitiin pitää varsin usein toistuvana lapsen seksuaalisen hyväksikäytön muotona. Tilastojen valossa tyypillisintä oli, että tekijänä oli 20 – 25-vuotias mies, uhrina 13 – 14-vuotias tyttö ja seksuaalitekona kertaluontoinen sukupuoliyhteys tai ainakin yhden päivän aikana tapahtuneet sukupuoliyhteydet.

8. KKO piti A:n syyksi luettua rikosta lapsen kehityksen kannalta hyvin vahingollisena ja vaarallisena (kappale 13). KKO katsoi, ettei miehen tekoon liittynyt rangaistusta lieventäviä eikä sitä ankaroittavia seikkoja ja että miehelle mitatun 2 vuoden vankeusrangaistuksen tuomitseminen ehdollisena edellyttäisi poikkeuksellisen painavia perusteita. Kun tällaisia erityisiä seikkoja ei asiassa ollut, vankeusrangaistus tuomittiin ehdottomana. 

9. A vetosi KKO:ssa siihen, että hänellä on vakituinen asunto, että hän auttaa lähes päivittäin iäkkäitä ja sairaita vanhempiaan ja että hän on ollut kaksi vuotta kuntouttavassa työssä ja että hänen tarkoituksenaan oli pyrkiä opiskelemaan. Nämä ovat tyypillisiä ja aika usein esitettyjä perusteita saada vankeusrangaistus määrätyksi ehdollisena. Ko. selitykset olivat ilmeisesti "uponneet" hovioikeuden jäsenille, mutta eivät kelvanneet KKO:lle, mikä onkin varsin ymmärrettävää.

10. KKO on ko. ratkaisullaan, joka on siis julkaistu ennakkopäätöksenä ja josta on myös annettu KKO:n kotisivulla julkaistu tiedote, aivan ilmeisesti pyrkinyt ohjaamaan alempien tuomioistuimen rangaistuksen määräämistä ja mittaamista lapsen hyväksikäyttöä koskevissa jutuissa. Toivottavaa olisi, että käräjä- ja hovioikeudet perehtyisivät huolella KKO:n kirjoittamiin rangaistuksen määrämistä koskeviin seikkaperäisiin perusteluihin.

11. KKO on antanut viime vuosina varsin useita rangaistuksen määräämistä ja mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä varsinkin seksuaalirikosten osalta, mikä on luonnollisesti hyvä asia. KKO:n mainittujen ratkaisujen perusteluissa kiinnitetään huomiota mm. tuomioistuimen vastaavanlaisissa tapauksissa aiemmin määräämiin rangaistuksiin - ko. ratkaisussa ennakkopäätökseen KKO 2017:50 -  tilastoselvityksiin sekä Optulan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistuskäytäntöä koskevaan tutkimukseen vuodelta 2009 (kappale 11).

12. Kuten ratkaisun perusteluissa todetaan (kappale 12), RL 20 luvun seksuaalirikoksia koskevia säännöksiä on muutettu viimeksi vuonna 2011 mm. korottamalla lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vähimmäisrangaistusta ja muuttamalla sen ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöjä niin, että hyväksikäyttö aiempaa useammin täyttäisi törkeän tekomuodon tunnusmerkit ja että hyväksikäytöistä tuomittaisiin aikaisempaa ankarampia rangaistuksia.

13. Lainsäätäjän tarkoitus ei ilmeisesti ole mennyt kaikissa tuomioistuimissa vielä täysin "perille", mitä osoittaa tässä tapauksssa se, että käräjäoikeus ei pitänyt kerrotuissa olosuhteissa tapahtuneen 13-vuotiaan humaltuneen tytön hyväksikäyttöä eli makaamista törkeänä, vaan tuomitsi siitä ainoastaan 8 kuukauden vankeusrangaistuksen. Hovioikeus puolestaan oli määrännyt miehelle törkeästä hyväksikäytöstä tuomitsemansa 1 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistuksen ehdolliseksi, mitä voidaan perustellusti pitää liian lievänä seuraamuksena.

14. Kuten jo totesin, on hyvä asia, että KKO on viime aikoina ryhtynyt antamaan entistä useammin rangaistuksen määräämistä ja mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä, koska niillä voidaan tehokkaasti ohjata ja yhtenäistää alempien oikeuksien eli käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien rangaistuskäytäntöä. Tämä työ tulee mitä ilmeisesti jatkumaan, sillä onhan KKO:n jäseneksi viikko sitten nimitetty tähän aihepiiriin syvällisesti perehtynyt lakimies eli rikosoikeuden professori Jussi Tapani.