343. Hovioikeudet rikkovat jatkuvasti lakia, tuomioita ei anneta säädetyssä määräajassa

 

Apulaisoikeusasiamies OTT, dosentti Pasi Pölönen on 21.12.2022 ottanut omasta aloitteestaan kantaa hovioikeuksien vuosikausia - vuodesta 1999 alkaen - jatkuneoisiin vakaviin laiminlyönteihin antaa tuomio pääkäsittelyn jälkeen laissa säädetyssä (OK 26:17) 30 päivän määräajassa. 

 https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/2472/2020

Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölösen kannanoton loppukaneetti eli johtopäätös on minusta liian herrasmiesmäiseti laadittu, sillä hänen olisi tullut todeta, että hovioikeuksien laiminlyönneissä on kysymys virkavelvollisuuden selvästä ja räikeästä rikkomisesta. Apulaisoikeusasiamiehen olisi tullut myös lausua, että hovioikeuksien presidentit ovat laiminlyöneet velvollisuutensa valvoa, että tuomarit noudattavat lakia. Hovioikeustuomareiden virkavelvollisuuksiin kuuluu myös työn organisoinnista huolehtiminen, mutta myös sen hovioikeudet ovt laiminlyöneet. 

Kun asianosaisilta vaaditaan oikeudenkäynnissä esimerkiksi valitusajan ja vastineelle antamiselle säädetyn ajan sekä monien muidenkin määräaikojen ehdotonta noudattamista, on peräti kummallista, että tuomioistuimet -  hovioikeukeuksien ohella myös käräjäoikeudet kansliatuomion antamisen osalta - ovat saaneet täysin vapasti ja mistään välittämättä laiminlyödä niiden velvollisuudeksi säädetyn ko. määräajan noudattamisen. Hovioikeuksien tulisi pitää tietenkin kunnia-asiana huolehtia siitä, että  tuomiot annetaan laissa säädetyssä määräajassa. Kun näin ole tapahtunut, vaan sanottuja määräaikoja on rikottu vuosikausia - itse asiassa jo lähs 25 vuotta (!) - ja rikotaan edelleen,  ovat oikeudenkäynnit ja ratkaisujen saaminen pitkittyneet huomattavasti. Tämä ei ole kunniaksi tuomioistuimille.

Ruotsin lain (rättegångsbalken) mukaan käräjä-ja hovioikeuden velvollisuutena on antaa pääkäsittelyasiassa ratkaisu puolta lyhyemmässä ajassa eli kahdessa viikossa pääkäsittelyn päättymisestä. Tuomioistuimilla ei ole ollut Ruotsissa vaikeuksia tämän velvollisuuden täyttämisessä. On peräti kummallista ja outoa, etteivät suomalaiset tuomioistuimet pysty antamaan tuomiota edes 30 päivässä, vaan niiden ratkaisua saadaan odottaa keskimäärin 3-4 kuukautta pääkäsitelyn päättymisen jälkeen; laajoissa jutuissa ratkaisun saanti kestää usein jopa puoli vuotta tai kauemmin. Tämä ero ei johdu henkilöresursseista, sillä Suomen hovioikeuksissa on lähes yhtä paljon tuomareita kuin puolta suuremman Ruotsin hovioikeuksissa, joiden asiamääärä on kaksin- tai kolmenkertainen suomalaisiin hovioikeuksiin verrattuna.

Olen itse kiinnittänyt asiaan huomiota lainkäytön professorina ollessani ja sen jälkeen useita kertoja mm. blogikirjoituksissani. Helmikuusssa 2011 julkaisin blogikirjoituksen (numero 384) otsikolla "Hovioikeudet rikkovat toistuvasti lakia; tuomioita ei anneta säädetyssä ajassa". Minusta on perusteltua julkaista sanottu kirjoitus tässä uudelleen, sillä mikään ei ole ko. suhteessa muuttunut, vaan hovioikeuksien laiminlyönnit ovat vain pahentuneet, kuten apulaisoikeusasiamiehen ratkaisuaan varten kokoamista tilastoselvityksestä ilmenee. 

 

Vuonna 2011 asiasta kirjoittamani blogikirjoitus

7.2.2011 kirjoitin blogissani numerp 384 näin (olen lyhentänyt tässä blokirjoitusta hieman loppusta, sillä käsittelin siinä osin myös muita kysysmyksiä):

 

1. Hovioikeuden ratkaisu julistetaan päätösneuvottelun päätyttyä tai annetaan hovioikeuden kansliassa. Julistettu ratkaisu päivätään julistamispäivälle ja kansliassa kirjallisena annettu ratkaisu (kansliatuomio) sille päivälle, jona se on asianosaisten saatavissa (OK, 24:17.1). Muutoksenhakuaika alkaa kulua ratkaisun julistamis- tai antamispäivästä.

2. Jos hovioikeus on toimittanut asiassa pääkäsittelyn eli istuntokäsittelyn, jossa asianosaisia samoin kuin todistajia kuullaan henkilökohtaisesti, tuomio on pääsäännön mukaan julistettava heti pääkäsittelyä seuranneen päätösneuvottelun jälkeen. Päätösneuvottelu taas on pidettävä heti pääkäsittelyn päätyttyä tai viimeistään seuraavana arkipäivänä. Jos ratkaisua ei voida julistaa pääkäsittelyä seuranneen päätösneuvottelun päätyttyä, se annetaan hovioikeuden kansliassa kansliatuomiona. Kansliassa ratkaisu annetaan myös silloin, kun asia on ratkaistu esittelystä kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella.

3. Käytännössä hovioikeudet antavat tuomiona yleensä aina kansliassa myös silloin, kun asia on käsitelty suullisessa käsittelyssä. Kansliatuomiosta on siis tullut pääsääntö ja tuomion julistaminen välittömästi päätösneuvottelun jälkeen harvinainen poikkeustapaus, vaikka lain sanamuoto viittaakin toisenlaiseen järjestykseen.

4. Hovioikeuden tuomio ja lopullinen päätös on annettava 30 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymispäivästä (OK 24:17.2). Siinä tapauksessa, että asia ratkaistaan esittelymenettelyssä kirjallisen aineiston perusteella, laissa ei ole määrätty mitään aikaa, jonka kuluessa tuomio tai päätös olisi annettava.

4a. Katsotaanpa, mikä on tilanne sanotun määräajan osalta Ruotsissa. Rättegångsbalkenin mukaan (RB 30:7.2) tuomio on annettava tai julistettava viimeistään kahden viikon kuluessa pääkäsittelyn päättymisestä. Tämä määräaika koskee sekä käräjäoikeutta että hovioikeutta. Jos rikosjutussa syytetty on vangittuna, on tuomio annettava tai julistettava viimeistään yhden viikon kuluessa pääkäsittelyn päättymisestä. Ruotsissa edellytetään tuomareilta siis paljon joutuisampaa käsittelyä kuin Suomessa.

5. Miksi hovioikeuden on annettava pääkäsittelyssä ratkaisemaa asia koskeva tuomio viimeistään 30 päivän kuluessa? Tämä perustuu, paitsi jo perustuslaissa (PL 21.1 §) edellytettyyn oikeudenkäynnin joutuisuuteen, oikeudenkäyntimenettelyn välittömyyteen, joka on etenkin todistelun ja todistusaineiston vastaanottamisen kannalta ensiarvoisen tärkeä tavoite. Laissa omaksuttu vapaa todistusteoria edellyttää todistelun ja todistusharkinnan välittömyyttä.

6. Välittömyysperiaate ilmenee siinä, että tuomiossa saadaan ottaa huomioon vain se oikeudenkäyntiaineisto, joka on esitetty pääkäsittelyssä. Tärkeää on, että tuomari perustaa etenkin todistusharkintansa pääkäsittelyssä vastaanotetuista todisteista välittömästi tekemiinsä havaintoihin. Tällä tavalla hänellä on mahdollisuudet punnita esimerkiksi asianosaisten todistelutarkoituksessa antamien ja usein keskenään ristiritaisten lausumien samoin kuin todistajien kertomusten uskottavuutta ja todistusarvoa. Välittömyys edistää todistelun luotettavuutta ja oikeusvarmuutta eli oikeaan ratkaisuun pääsemistä. Oikeudenkäynti ja todistusmenettely ei ole välitöntä, jos tuomari joutuu perustamaan todistusharkintansa ja näyttökysymystä koskevan ratkaisunsa välillisesti todistajien ja asianosaisten lausumista, kuten esimerkiksi pöytäkirjaan tai muistiinpanoihin tehtyihin merkintöihin, tai muistelemaan vasta pitkän ajan kuluttua, mitä pääkäsittelyssä oli kerrottu ja lausuttu.

7. Välittömyysperiaate edellyttää menettelyn suullisuutta ja keskitystä. Todistajia ja asianosaisia kuullaan oikeudenkäynnissä henkilökohtaisesti. Keskitys tarkoittaa menettelyn yhtäjaksoisuutta eli sitä, että pääkäsittely tapahtuu ilman lykkäyksiä. Keskitys edesauttaa menettelyn joutuisuutta ja toisaalta juuri menettelyn välittömyyttä ja oikeusvarmuutta.

8. Se, että hovioikeuden on annettava pääkäsittelyssä käsiteltyä asiaa koskeva ratkaisunsa 30 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymisestä, palvelee ennen muuta menettelyn ja todistelun välittömyyttä. Jos tuomio annettaisiin vasta parin kolmen kuukauden tai vielä pitemmän ajan kuluttua pääkäsittelyn päättymisestä, ei se, mitä asianosaiset ja todistajat ovat pääkäsittelyssä kertoneet ja millaisia havaintoja tuomarit ovat mainituista kertomuksista tehneet, olisi enää riittävän tarkoin ja yksityiskohtia myöten tuomareiden muistissa, vaikka päätösneuvottelu onkin pidetty välittömästi pääkäsittelyn jälkeen. Menettelyn välittömyys ei toteutuisi, koska tuomarit joutuisivat perustamaan ratkaisunsa asianosaisten, todistajien ja asiantuntijoiden kertomuksista tehtyihin kirjallisiin muistiinpanoihin, pöytäkirjoihin tms. tallenteisiin.

9. Lainsäätäjä on pitänyt juuri välittömyyden toteutumisen takia sanottua 30 päivän aikaa enimmäisaikana, jonka kuluessa hovioikeuden tuomio on annettava. Sanottu määräaika ei ole kuitenkaan ehdoton, sillä lain mukaan mainittu 30 päivän määräaika saadaan ylittää, jos siihen on erityinen syy; erityistä syytä ei ole laissa (OK 24:17.2) tarkemmin määritelty. Jos tuomiota ei voida "erityisestä syystä" antaa 30 päivän määräajassa, se on lain mukaan annettava "niin pian kuin mahdollista." Lainvalmistelutöiden mukaan tällainen erityinen syy on kysymyksessä silloin, kun tuomiota esimerkiksi asian laajuuden vuoksi voida laatia valmiiksi 30 päivän kuluessa (HE 33/1997 s. 47 ja KM 1992:20 s. 99-100). Hovioikeuden ei tarvitse käsittelyn päättyessä ilmoittaa asianosaisille, milloin tuomio asiassa annetaan.

10. Samoista syistä eli menettelyn joutuisuuden ja välittömyyden turvaamiseksi takia myös käräjäoikeuden on annettava kansliatuomion lyhyehkössä määräajassa pääkäsittelyn päättymisestä. Käräjäoikeuden on annettava tuomionsa puolta lyhyemmässä ajassa eli 14 päivän kuluessa käsittelyn päättymisestä (OK 24:8.2 ja ROL 11: 7.2). Jos tuomiota ei voida erityisestä syystä antaa sanotussa määräajassa, se on annettava niin pian kuin mahdollista. Käsittelyn päättyessä käräjäoikeuden on em. säännösten ilmoitettava saapuvilla oleville asianosaisille tuomion antamispäivä; tässäkin suhteessa menettely eroaa hovioikeusmenettelystä eli hovioikeuksien toiminta on po. suhteessa jostakin syystä helpotettu

11. Miksi hovioikeudelle on varattu laissa puolta eli kaksi viikkoa pidempi aika kansliatuomion antamiseen kuin käräjäoikeudelle? Hyvä kysymys, josta ei lain esitöistä saada vastausta. Itse asiassa hovioikeudella ei olisi useinkaan tarvetta saada kansliatuomion antamiseen pitempää aikaa kuin käräjäoikeudellakaan. Asiat tulevat käräjäoikeuden käsittelyyn raaempina, jos tilannetta vertaa hovioikeuden pääkäsittelyyn. Hovioikeudessa esille tuleva juttu on nimittäin jo käsitelty käräjäoikeudessa ja asiasta on olemassa käräjäoikeuden tuomio, josta valitetaan. Hovioikeus voi lisäksi hyödyntää käsittelyssä ja tuomiota tehdessään valituskirjelmää ja siihen annettua vastausta. Asia on siis selväpiirteisempi kuin käräjäoikeuden pääkäsittelyssä, jolloin siitä on myös helpompi antaa tuomio. Lisäksi hovioikeuteen tehtävä valitus ei kohdistu useinkaan koko asiaan ja käräjäoikeuden tuomioon, vaan valitus rajoitetaan yleensä vain osaan käräjäoikeuden tuomiota. Kaikki nämä seikat keventävät hovioikeuden työtä, jos sitä verrataan käräjäoikeuden työmäärään.

11a. Kuten edellä mainitsin, Ruotsissa hovioikeuksia ja hovioikeustuomareita ei ole haluttu po. suhteessa millään lailla "paapoa", vaan siellä tuomion antamiselle säädetty määräaika on sama sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa. Mikä tärkeintä: kyseinen määräaika on Ruotsissa kaksi viikkoa (vangitun jutussa vieläpä yksi viikko), kun se on Suomessa hovioikeuden osalta venytetty 30 päivään.

12. Miten hovioikeudet ovat selviytyneet edellä mainitusta 30 päivän määräajasta? Lyhyesti sanottuna huonosti. Asianosaiset ja heidän asianajajansa tai muut asiamiehensä tietävät kokemuksesta, että tuomion antaminen laissa säädetyssä 30 päivän määräajasta, joka on siis selkeä pääsääntö, on käytännössä tullut poikkeus. Varsin yleistä on, että hovioikeudet antavat tuomionsa vasta sanotun määräajan jälkeen ja usein vasta kahden tai kolmen kuukauden tai jopa sitä pidemmän ajan kuluessa.

13. Hovioikeuksien on käytännössä vaivatonta ylittää sanottu määräaika, sillä a) hovioikeuden ei tarvitse käsittelyn päätyttyä ilmoittaa asianosaisille, milloin tuomio annettaan, ja b) määräajan ylittämiseen riittää mitäänsanomaton peruste eli laissa mainittu "erityinen syy", jota hovioikeudet eivät vaivaudu asianosaisille tarkemmin perustelemaan. Käytännössä on ilmennyt monia tapauksia, joissa hovioikeudet eivät välitä edes ilmoittaa asianosaisille, jos ne eivät ehdi antaa tuomiotaan 30 päivän määräajassa. Asianosaiset ja heidän asianajajansa joutuvat soittelemaan hovioikeuden kirjaamoon ja kyselemään, missä tuomio oikein viipyy.

14. Hovioikeudet siis vähät välittävät käsittelyn joutuisuuden vaatimuksesta tai edellä kappaleissa kerrotusta välittömyysperiaatteesta. Kun tätä on ihmetelty, hovioikeustuomarit tyytyvät yleensä vain toteamaan, että juttuja on niin paljon tai että ratkaisut asiat ovat niin vaikeita, ettei sanottua 30 päivän määräaikaa vain yksinkertaisesti voida noudattaa. Selittelyt eivät kuitenkaan vakuuta kun otetaan huomioon, että käräjäoikeudet joutuvat lain mukaan antamaan ratkaisunsa samoissa asioissa puolta lyhyemmässä ajassa. Kuten edellä kappaleessa 11 totesin, hovioikeuksien työ on itse asiassa helpompaa kuin käräjäoikeuden. Tähän voidaan lisätä vielä se, että ratkaisukokoonpanoon kuuluvan kolmen hovioikeustuomarin lisäksi hovioikeudessa on jokaisessa jutussa kokenut lakimiesesittelijä, joka valmistelee jutut pääkäsittelyä varten ja kirjoittaa myös luonnoksen hovioikeuden tuomioksi. Käräjäoikeudessa ei sen sijaan ole esittelijöitä.

15. Ylimmille laillisuusvalvojille eli oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle on kanneltu hovioikeuksien sanotusta menettelystä. Kanteluihin annetuissa ratkaisuissa on todettu, että sanottu 30 päivän määräaika on ylitetty monessa tapauksessa huomattavasti ilman, että ylittämiseen olisi voitu esittää laissa mainittua erityistä syytä. Tämä ilmenee esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamiehen 31.12.2009 antamasta ratkaisusta (1763/4/08), joka koski Itä-Suomen hovioikeuden tuomion viipymistä.

16. Viime vuoden lopulla oikeusasiamies Petri Jääskeläinen näyttää kyllästyneen asiasta tehtyihin kanteluihin. Hän on esittänyt oikeusministeriölle hovioikeuden ratkaisun antoajankohtaa koskevan oikeudenkäymiskaaren säännöksen (OK 24:17.2) "kehittämistä". Oikeusasiamiehen esitys, jossa viitataan edellä mainitun Itä-Suomen HO:n tapauksen ohella pariin muuhun tapaukseen, on päivätty 9.12.2010 ja asian diaarinumero on 4361/2/10.

17. Kuten ratkaisuista ilmenee, hovioikeuksilla näyttää olevan taipumus ylittää 30 päivän määräaika useilla kuukausilla. Oikeusasiamies ja oikeuskansleri ovat katsoneet, ettei määräajan ylittämistä voida perustella "tuomioistuimien työjärjestelyihin liittyvillä seikoilla," kuten esimerkiksi hovioikeuden jäsenten vuosilomilla, tai ratkaistujen asioiden vaikeudella tai laajuudella. - Tapauksia, joissa 30 päivänä määräaika on tullut ylitetyksi ilman erityistä syytä, ilmenee kaikissa kuudessa hovioikeudessa, ei siis ainoastaan ratkaisuissa mainituissa Helsingin ja Itä-Suomen hovioikeuksissa.

18. Mitä asiantilan korjaamiseksi olisi tehtävä? Minusta oikeusasiamiehen esitys on yllättävä, sillä hän tuntuu vain ikään kuin siirtävän ongelman ja sen myötä myös vastuun hovioikeuksien jatkuvista lainrikkomisista tai ainakin epätyydyttävästä käytännöstä oikeusministeriölle ja edelleen lainsäätäjälle. Ratkaisun antamisajankohta perustuu kuitenkin eduskunnan jo vahvistamaan lakin. Oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin tehtäviin kuuluu valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset noudattavat lakia. Heidän käytössään on keinoja, jota käyttämällä lainrikkomukset saataisiin kuriin, niiden johdosta ei tarvitse välttämättä muuttaa lakia. Edellä mainituissa ratkaisuissa oikeusasiamies tai oikeuskansleri ovat ainoastaan tyytyneet toteamaan, että määräaika on ylitetty huomattavasti ja ettei tähän ole ollut laissa tarkoitettua erityistä syytä. Jääskeläisen toteamus ei ole johtanut siis edes huomautuksen antamiseen.

18. Järein oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin käytettävissä olevista keinoista puuttua lainrikkomuksiin on virkasyytteen nostaminen, mutta siihen ylimmät laillisuusvalvojat eivät juuri koskaan turvaudu. Esimerkiksi vuonna 2009 oikeusasiamies ei määrännyt nostettavaksi yhtään yhtään virkasyytettä; käsiteltyjä kanteluja ja muita tapauksia oli kyseisenä vuonna muutama tuhat.

19. Oikeusasiamies Jääskeläisen esitys oikeusministeriölle on yllättävä myös sen vuoksi, ettei siinä oteta kantaa siihen, onko sanottu lainkohta eli OK 24:17.2 nykymuodossaan "hyvä" vai ei, toisin sanoen, onko laissa asetetulle 30 päivän määräajalle olemassa järkevät ja hyväksyttävät perusteet. Oikeusasiamies viittaa kyllä perustuslaissa mainittuun viivytyksettömän oikeudenkäynnin vaatimukseen, muttei sitä vastoin lainkaan edellä kappaleissa 5-9 mainittuun välittömyysperiaatteeseen.

20. Oikeusasiamiehen esityksen pontimena näyttäisikin olevan yksinomaan halu päästä eroon sanotun 30 päivän määräajan rikkomisten johdosta tehdyistä kanteluista. Hovioikeudet ovat saaneet eräissä muissakin kysymyksissä oikeusministeriön ja lainsäätäjän muuttamaan lakia lähinnä vain työn keventämistarkoituksessa. Esimerkkinä tästä mainittakoon vaikkapa seulontamenettely ja sen korvannut ja tämän vuoden alussa voimaan tullut valituslupajärjestelmä sekä pääkäsittelyjen määrän vähentämiseen tähdänneet lainmuutokset. Luultavaa on, että Jääskeläisen esityksen johdosta hovioikeudet tulevat vaatimaan lainmuutosta eli OK 24:17.2:n muuttamista siten, että sanotusta 30 päivän määräajasta luovutaan kokonaan. Tämän seurauksena ratkaisun antoajat tulevat pitenemään vielä entisestään pitenemään, mikä pitkittää edelleen myös oikeudenkäynnin kokonaiskestoa. Määräajan poistaminen tai pidentäminen tulee vähentämään myös oikeusvarmuutta, koska oikeudenkäynnin ja ennen muuta todistelun välittömyys ei enää toteutuisi. Mutta tästä Jääskeläinen, hovioikeudet ja oikeusministeriö eivät tunnu kantavan lainkaan huolta.

21. Minusta oikeusasiamiehen olisi tullut ajatella myös hieman oikeudenkäynnin välittömyyttä ja oikeusvarmuutta. Mutta hänelle tuntuu riittävän, että lainmuutos on sellainen, hovioikeudet suostuvat noudattamaan lakia ja oikeusasiamiehelle tehtävien kantelujen määrä vähenee, olkoonpa tuo esityksen jälkeen tehtävä lainmuutos asiallisesti miten lepsu ja huono tahansa.

21a. Kun Suomen tilannetta verrataan Ruotsiin, näyttäytyy suomalainen käytäntö todella lepsulta ja suomalaiset hovioikeustuomarit suorastaan vetelyksiltä. Ruotsin hovioikeuksissa tuomio on annettava jo kahden viikon kuluessa - vangitun jutussa jo viikossa - eikä siellä ole tiettävästi esiintynyt po. suhteessa sellaisia räikeitä määräaikojen ylityksiä kuin Suomessa. Mainittakoon vielä myös, että silloin, kun asia ratkaistaan Ruotsin hovioikeuksissa esittelystä eli kirjallisen aineiston perusteella, tuomio on annettava kuuden viikon kuluessa esittelypäivästä lukien. Suomen laissa ei sen sijaan ole tässä tapauksessa asetettu mitään määräaikaa. Joidenkin hovioikeuksien työjärjestysten mukaan tuomio on tässä tapauksessa annettava kahden kuukauden kuluessa.

22. Miten asiassa olisi pitänyt edetä? Jos itse olisin ollut oikeusasiamies Jääskeläisen asemassa, niin olisin ensiksi pyytänyt jokaiselta hovioikeudelta niiden kaikista esimerkiksi yhden vuoden aikana pääkäsittelyn jälkeen antamia tuomioita koskevan selvityksen, josta ilmenee kunkin ratkaisun antoajankohta ja selitys siitä, miksi sanottu 30 päivän määräaika on ylitetty. Tämän selvityksen pohjalta olisin tehnyt kaikkien hovioikeuksien presidenteille selväksi, ettei "tällainen peli" eli 30 päivän määräajan lähes säännönmukainen ylittäminen vetele. Olisin tässä "myllykirjeessäni" edellyttänyt, että hovioikeudet korjaavat toimintatapojaan ja ilmoittanut, että palaan asiaan uudelleen esimerkiksi puolen vuoden kuluttua katsoakseni, onko parannusta tapahtunut. Rivien välissä olisin antanut ymmärtää, että jollei asiassa tapahdu kohennusta, tulisin ottamaan käyttöön järeämpiä keinoja asiantilan kuntoon saattamiseksi.

23. Olisin myös perustellen kertonut, että oikeudenkäynnin joutuisuuden ja erityisesti välittömyysperiaatteen takia sanottua 30 päivän määräaikaa ei ole mitään syytä lainmuutoksella pidentää. Samalla olisin viitannut siihen, että käräjäoikeudet joutuvat lain mukaan antamaan tuomionsa 14 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymisestä. Olen varma siitä, että näillä toimenpiteillä hovioikeudet olisi saatu asiassa niin sanotusti "kuriin ja herran nuhteeseen."

24. Lain mukaan hovioikeuden presidentin tulee valvoa muun muassa asetettujen tulostavoitteiden toteutumista ja oikeusperiaatteiden soveltamista hovioikeuden ratkaisuissa. Menettelyn joutuisuus ja viivytyksettömyys samoin kuin välittömyysperiaate kuuluvat sanottuihin oikeusperiaatteisiin. Tämän vuoksi jokaisen hovioikeuden presidentin tulisi valvoa, että sanottua 30 päivän määräaikaa ratkaisuja annettaessa käytännössä noudatetaan. Jos ja kun hovioikeudet laiminlyövät jatkuvasti noudattaa sanottua määräaikaa, on ilmeistä, etteivät hovioikeuden presidentit ole välittäneet valvoa lain eli OK 24:17.2:n noudattamista.

25. Tiedetään, etteivät myöskään kaikki käräjäoikeudet, erityisesti kaikkein suurimmat niistä, läheskään aina noudata puheena olevassa suhteessa lakia ja anna tuomioitaan ja päätöksiään laissa määrätyssä 14 päivän määräajassa, vaikkei mitään erityistä syytä määräajan ylittämiseen olisi olemassa. Käräjäoikeudessa oikeuden päällikkötuomarin eli laamannin tulisi valvoa, että lakia tässä suhteessa noudatettaisiin. Lain mukaan myös hovioikeus valvoo alaistensa käräjäoikeuksien toimintaa. Hovioikeusasetuksen mukaan hovioikeuden presidentin tulee huolehtia siitä, että "hovioikeus asianmukaisesti valvoo alaisiaan tuomioistuimiaan."

26. Hovioikeuden presidentillä on siis kaksinkertainen valvontavelvollisuus, sillä hänen on valvottava sekä hovioikeuden että sen alaisten käräjäoikeuksien toimintaa ja siten myös sanottujen määräaikojen asianmukaista noudattamista. Mutta onko hovioikeuksilla edes "kanttia" valvoa ja huomauttaa käräjäoikeuksia lain noudattamisen laiminlyönneistä, jos hovioikeudet kerran näyttävät käräjäoikeuksille huonoa esimerkkiä eivätkä välität itsekään noudattaa lakia?

27. Olen lanseerannut termin "paaterointi", jolla tarkoitan poliisiylijohtajan tapaa alati puolustella alaistensa poliisimiesten toimintaa ja jopa puuttua epäasiallisella tavalla poliisien tekemiksi epäiltyjen virka-ja muiden rikosten esitutkintaan. Näin tehdessään poliisipäällikkö näyttää unohtavan, että häntä ei ole valittu virkaansa miksikään poliisien pääluottamusmiehesi, vaan että hänen tehtävänään on huolehtia kaikkien kansalaisten turvallisuuden ylläpitämisestä.

28. Samanlaista paaterointia näyttää esiintyvän myös tuomioistuimissa ja erityisesti hovioikeuksien päällikkötuomareiden toiminnassa. Hovioikeuksien presidentit esiintyvät julkisuudessa voivottelemassa hovioikeuksien juttumääriä ja "tarpeettomia" valituksia ja vaatimassa erilaisia lainmuutoksia, joilla hovioikeuksien työmäärä voitaisiin alentaa ja työtä muutenkin keventää. Tätä vuosikausia, itse asiassa vuosikymmeniä, jatkunutta narinaa ja valittelua kuunnellessani on tullut usein mieleen, että ovatkohan nämä päällikkötuomarit oikein tehtäviensä tasalla ja ajattelevatko he koskaan sitä, miksi hovioikeudet ja käräjäoikeudet ovat olemassa ja minkälaisia arvoja ja tavoitteita heidän tulisi tuomioistuinten johtavina tuomareina ensisijaisesti ajaa ja edustaa. Tuomioistuimet eivät ole tuomareita varten vaan ihmisten oikeusturvan takaamista ja toteuttamista varten.

29. Hovioikeuksien työtä ja tehtäviä on kevennetty viime aikoinakin monin eri tavoin. Tämän vuoden alussa hovioikeuksissa tuli voimaan jatkokäsittelylupajärjestelmä, jolla itse asiassa rajoitettiin valitusoikeutta niin sanotuissa vähäisissä asioissa. Vielä merkittävämpi uudistus oli itse asiassa pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuutta koskeva muutos, jonka perusteella hovioikeuksien pääkäsittelyjä tullaan pitämään entistä harvemmin. Näillä muutoksilla on siis jälleen kerran kevennetty hovioikeuksien työtä, mutta samalla unohdettu se tosiasia, että kyseiset muutokset nakertavat oikeusturvaa niissä asioissa, joissa valituslupaa ei myönnetä tai joissa ei enää toimiteta suullista pääkäsittelyä.

30. Hovioikeuksien työtä on siis hovioikeuksien kannalta katsottuna kevennetty ja "mukavoitettu," mutta lainmuutos tuskin naurattaa hovioikeuksilta oikeusturvaa hakevia ihmisiä. Seuraavaksi ilmeisesti tullaan esittämään - tähän oikeusasiamies Petri Jääskeläisen edellä kerrottu esitys todennäköisesti tähtää - OK 24:17:n muuttamista siten, että laissa ei mainittaisi enää mitään tiettyä määräaika, jonka kuluessa hovioikeuden tuomio on annettava. Tilanne olisi silloin sama kuin korkeimmassa oikeudessa, jonka ratkaisujen osalta laissa ei ole määrätty mitään määräaikaa. Esimerkiksi Pääministerin morsian -jutun tuomiota saatiin odottaa puolisen vuotta KKO:ssa pidetyn suullisen käsittelyn jälkeen. Myös tapauksissa KKO 2011:1 ja 2011:5, joita olen blogissani kommentoinut, ratkaisu annettiin vasta 3-4 kuukautta suullisen istunnon jälkeen.

31. Miten helppoa ja miten mukavaa! Olisi kuitenkin syytä pitää mielessä, että oikeuslaitos ei ole mikään mukavuuslaitos.

32. Hovioikeuden samoin kuin käräjäoikeuden käsittelyä viivyttää usein myös se, että käsittely päästään aloittamaan tai halutaan aloittaa vasta pitkän ajan, usein muutaman kuukauden kuluttua asian vireilletulosta. Osin tämä johtuu johtuu asioiden lukumäärästä, mutta on vaikea uskoa, että tämä olisi ainoa tekijä. Noin viikko sitten kirjoitin Ilkka Kanervan saamasta lahjussyytteestä ja sitä koskevan oikeudenkäynnin verkkaisesta aloittamista. Asia tuli vireille Helsingin käräjäoikeudessa tammikuun lopulla, jolloin syyttäjä eli AVKS Jorma Kalske jätti haastehakemuksen käräjäoikeudelle. Tässä vaiheessa käsittelyn aloittamisesta ei kuitenkaan ole vielä muuta tietoa kuin Kalskeen lakoninen ilmoitus, jonka mukaan käräjäoikeus alkaa käsitellä juttua vasta myöhemmin, "ehkä joskus syksyllä."

------

36. Mikä tässä kohdin on tilanne naapurimaan lain mukaan? Ruotsin lain (rättegångsbalk) mukaan hovioikeuden on aloitettava pääkäsittely viimeistään neljän viikon kuluessa siitä, kun valituksen johdosta annettavan vastausten antamiselle säädetty määräaika on päättynyt. Ruotsissa valitusaika valitettaessa käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen on lyhyempi kuin Suomessa (Suomessa 30 päivää, Ruotsissa kolme viikkoa) samoin kuin vastavalituksen tekemiselle säädetty aika (Ruotsissa viikko, Suomessa 14 päivää). Jos Auerin juttua käsiteltäisiin Ruotsin lain mukaan, olisi pääkäsittely siis aloitettu jo tammikuun lopulla. Suomessa sitä vastoin hovioikeus on vasta helmikuun ensimmäisellä viikolla ilmoittanut, että pääkäsittely alkaa toisella viikolla! 

 

Vuoden 2011 blogikirjoitus kokonaisuudessaan:

 

ttp://jyrkivhirolainen.blogspot.com/2011/02/384-hovioikeudet-rikkovat-lakia.html

Olen kirjoittanut samasta asiasta myös blogijutussa 3.12.2018 otsikolla "Kansliatuomioista Suomessa ja Ruotsissa

https://jyrkivirolainen-oikeus.blogspot.com/2018/12/126-kansliatuomio-suomessa-ja-ruotsissa.html

127. Oikeusasiamies kritisoi hovioikeuden menettelyä ja tuomiota

1. Eduskunnan oikeusasiamies valvoo, paitsi muiden viranomaisten, myös tuomioistuinten toiminnan laillisuutta. Äskettäin eli  11.12.2018 apulaisoikeusasiamies antoi päätöksen kanteluun, jossa arvosteltiin hovioikeuden menettelyä ja yllätyksellistä tuomiota rikosasiassa, jossa kantelijat olivat syytettyinä.

2. Kantelijat kritisoivat oikeusasiamiehelle tekemässään kantelussa Itä-Suomen hovioikeuden menettelyä ja 6.2.2018 antamaa tuomiota nro 18/104908 asiassa R 17/735. 

3. Kantelussa katsottiin, että hovioikeus oli esitetyn näytön ja syyttömyysolettaman vastaisesti sekä syyttäjän vaatimukset ylittäen katsonut kantelijoiden syyllistyneen rikoksiin ja tuominnut kantelijat ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Kantelijat katsoivat hovioikeuden loukanneen heidän oikeuttaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Lisäksi tuomiossa oli kantelijoiden mukaan asiavirheitä.

4. Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen lausi kantelun johdosta antamassaan päätöksessä mm. seuraavaa; asian esittelijänä toimi esittelijäneuvos Jarmo Hirvonen:

Syyttäjä on ilmoittanut pitävänsä kirjanpitoon merkittyjä 493 400 euron jakelukuluja ”perusteltuina ja vähennyskelpoisina”, mutta siitä huolimatta samallailmoittanut, ettei hän miltään osin luopunut syytteestä tai rajoittanut sitä, koska Verohallintokaan ei luopuisi syytteestä.

Syyttäjän edellä selostettu lausuma on ollut sisällöltään niin ristiriitainen, ettei hovioikeuden olisi tullut sivuuttaa sitä ilman lisäkysymyksiä. Asiallisestihan syyttäjä on ilmoittanut, että hänen käsityksensä mukaan käräjäoikeuden ratkaisua tuli jakelukulujen osalta muuttaa ja syyte tältä osin hylätä. Silti syyttäjä on ilmoittanut, ettei syytteestä luovuta tai sitä rajoiteta. Käytettyjä ilmaisuja ei voi järkevällä tavalla sovittaa yhteen. Syyttäjä ei voi samanaikaisesti ajaa syytettä ja ilmoittaa sen olevan perusteeton. Edellä selostettu pääkäsittelyn jälkeinen menettely on koskenut puheena olevia määrältään merkittäviä jakelukuluja, joiden oikeellisuudella on ollut huomattava merkitys yhtiön kirjanpidon väitetyn virheellisyyden ja vältettyjen verojen määrän kannalta.

Jos tuomioistuin pääkäsittelyn päättämisen jälkeen havaitsee välttämättömäksi, että asian käsittelyä on ennen asian ratkaisemista täydennettävä jonkin yksittäisen kysymyksen osalta, ja jos kysymys, jota käsitelyn täydentäminen koskee, on yksinkertainen tai vähäinen, tuomioistuin voi oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 13 §:n nojalla täydentää käsittelyä pyytämällä asianosaisilta kysymyksestä kirjallisen lausuman. Muussa tapauksessa käsittelyä voidaan täydentää siten, että pääkäsittelyä jatketaan tai asiassa toimitetaan uusi pääkäsittely.

Käsitykseni mukaan pääkäsittelyn jälkeisessä menettelyssä on tässä tapauksessa ollut kysymys asiasta, jota ei voida pitää oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 13 §:ssä tarkoitetuin tavoin yksinkertaisena eikä vähäisenä. Pääkäsittelyssä tapahtuneita laiminlyöntejä ei tässä tapauksessa ole voitu korjata pyytämällä lausumia mainitun lainkohdan nojalla. Asian asianmukainen käsittely olisi käsitykseni mukaan edellyttänyt pääkäsittelyn jatkamista tai uuden pääkäsittelyn toimittamista.

Edellä selostettua hovioikeuden menettelyä arvioitaessa on otettava huomioon myös se, ettei Verohallinto ole ollut asianomistajan asemassa törkeän kirjanpitorikoksen osalta (KKO 1999:2 ja HE 148/2007 vp, s. 37). Mainitun syytekohdan osalta vain syyttäjän lausumilla on näin ollen ollut merkitystä.

Ottamatta kantaa todistustaakan asianmukaiseen jakautumiseen (vrt. KKO 2011:20 kohta 18) tai hovioikeuden tuomion aineelliseen sisältöön, totean asian käsittelyyn sisältyneen edellä todetuin tavoin piirteitä, jotka ovat vaikeuttaneet kantelijoiden puolustautumista hovioikeudessa ja jotka ovat myös hämärtäneet yhtäältä syyttäjän ja asianomistajan sekä toisaalta tuomioistuimen rooleja akkusatorisessa rikosprosessissa.

En pidä poissuljettuna, että edellä mainitut seikat antaisivat kantelijoille perustellun aiheen ylimääräiseen muutoksenhakuun korkeimmasta oikeudesta (ks. KKO 2009:84). Tältä osin asia jää kuitenkin kantelijoiden omaan harkintaan. Ylimääräisestä muutoksenhausta säädetään oikeudenkäymiskaaren 31 luvussa. Oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 1 §:n 4 momentin mukaan ylimääräisessä muutoksenhaussa on käytettävä oikeudenkäyntiasiamiestä tai -avustajaa.

Saatan edellä esittämäni käsityksen Itä-Suomen hovioikeuden tietoon.

Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu kokonaisuudessaan

5. Todettakoon, että kantelijat hakivat hovioikeuden tuomiosta valituslupaa, mutta korkein oikeus ei myöntänyt sitä.  "Valituslupaa ei myönnetä", totesi KKO lakonisesti ilman perusteluja.

6. Toisessa niin ikään 11.12.2018 antamassaan päätöksessä apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen arvosteli Etelä-Karjalan käräjäoikeuden menettelyä saman syyteasian käsitelyssä ja sen tuomion perusteluja:

Apulaisoikeusasiamiehen päätös

7. Tää korutont´on kertomaa, joka todistaa, minkälaisiin aika alkeellisiin virheisiin tuomioistuimet ja syyttäjät voivat syyllistyä. 

8. Ihmetystä herättää hieman se, ettei KKO myöntänyt kantelijoille valituslupaa, vaikka se olisi voitu OK 30 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan myöntää myös ns. purku- tai kanteluperusteella, eli nillä perusteilla, jotka apulaisoikeusasiamiehen päätöksen perusteluista ilmenevät. 

9. Nyt Pasi Pölönen ja Jarno Hirvonen ovat itse asiassa antaneet hakijoille viran puolesta ohjeen siitä, millä perusteilla ja miten he voivat hakea joko purkua tai kantelua KKO:lta.

10.Toivottavasti tällä kertaa hakijoille tärppäisi ja he saisivat vihdoin oikeutta!

50. Apulaisoikeusasiamieheksi Pasi Pölönen

1. Eduskunnan täysistunto valitsi tänään apulaisoikeusasiamiehen tehtävään 1.10. alkaen  OTT, dosentti Pasi Pölösen. Hän tulee Jussi Pajuojan tilalle, jonka toinen toimikausi päättyy syyskuun lopussa. Pölönen sai eduskunnan vaalissa 145 ääntä. Hänen toimikautensa kestää neljä vuotta.

2. Pasi Pölönen toimii tällä hetkellä oikeusasiamiehen kansliassa esittelijäneuvoksena. Hän on ollut vuodesta 2011 myös apulaisoikeusasiamiehen sijaisena. Apulaisoikeusasiamiehiä on kaksi. Toinen heistä on OTL Maija Sakslin, joka haki äskettäin oikeuskanslerin virkaa. 

3. Eduskunnan ykkösoikeusasiamiehenä on toiminut vuoden 2010 alusta OTT Petri Jääskeläinen, joka oli aiemmin apulaisoikeusasiamiehenä ja sitä ennen valtionsyyttäjänä. Perustuslain mukaan oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiehen tulee olla eteviä laintuntijoita. Apulaisoikeusasiamiehet ratkaisevat heille kuuluvia asioita itsenäisesti ja samoin valtuuksin kuin oikeusasiamies.

4. Jussi Pajuoja (60) ei hakenut enää jatkokautta. Pasi Pölösen ainoa kilpahakija virkaan oli OTT, hovioikeudenneuvos Jukka Lindstedt, joka oli apulaisoikeusasiamiehenä vuosina 2005–2009.  Ennen täysistuntoa apulaisoikeusasiamiehen valinta-asiaa käsiteltiin perustuslakivaliokunnassa. Valiokunta oli 19.5. yksimielisesti Pasi Pölösen valinnan kannalla.

5. Pasi Pölönen, joka on nyt 45-vuotias, valmistui oikeustieteen kandidaatiksi 1995 ja väitteli vuonna 2003 eli 31-vuotiaana oikeustieteen tohtoriksi prosessioikeuden alalta. Helsingin yliopiston prosessioikeuden dosentiksi Pölönen nimitettiin 2008. Hänen 600-sivuinen väitöskirjansa  Henkilötodistelu rikosprosessissa (2003) on perusteellinen tutkimus todistusoikeuden keskeisistä kysymyksistä. Kirjasta otettiin 2014 näköispainos, mikä osoittaa, että kirjalla on ollut menekkiä ja sitä on luettu. Olin seuraamassa Pölösen väitöstilaisuutta helmikuussa 2003  ja osallistuin myös väitöskaronkkaan, joka pidetiin - jos nyt oikein muistan - Taiteilijakoti Lallukan juhlasalissa; hauskaa oli, sen ainakin muistan.

6. Yhdessä Jussi Pajuojan kanssa Pölönen on kirjoittanut teoksen Ylimmät laillisuusvalvojat (2011). Hän on myös yksi Euroopan ihmisoikeussopimus -nimisen kirjan 5. painoksen (2012) neljästä kirjoittajasta. Vuonna 2015 ilmestyi Pasi Pölösen ja OTT, käräjätuomari Antti Tapanilan yhdessä kirjoittama kirja Todistelu oikeudenkäynnissä. Itse olen kirjoittanut Pölösen kanssa kaksi oppikirjaa, ensin 2003 ilmestyneen Rikosprosessin perusteet ("RP I") ja sen jälkeen 2004 vielä paksumman eli lähes 700-sivuisen kirjan Rikosprosessin osalliset ("RP II"). Tässä yhteydessä tulin lopullisesti vakuuttuneeksi siitä, että Pasi on todella etevä laintuntija ja myös hyvä kirjoittaja.

7. Pasi Pölönen on toiminut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen sihteeristön avustavana lakimiehenä 2003-2004 ja vuodesta 2015 lähtien sanotun tuomioistuimen ad hoc -tuomarina. Hänet valittiin tämän vuoden alusta vuonna 1898 perustetun Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen (SLY) puheenjohtajaksi. SLY julkaisee oikeusalan johtavaa aikakausikirjaa eli Lakimies-lehteä, kustantaa oikeustieteelllisiä väitöskirjoja ja muuta korkeatasoista tiedekirjallisuutta, järjestää koulutus- ja keskustelutilaisuuksia sekä tukee oikeustieteellistä tutkimusta. Yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajan toimi P.E. Svinhufvud (1898-1901) ja toisena puheenjohtajana K.J. Ståhlberg (1902-1910). Ei siis mikään turha lafka!

8. Pasi Pölösestä voisi myöhemmin tulla, paitsi ykkösoikeusasiamies, Pauliine Koskelon jälkeen seuraava suomalainen ihmisoikeustuomari, sillä niin hyvin hän on perehtynyt ihmisoikeuksiin ja EIT:n tulkintakäytäntöön. Mikään suuri ihme ei liioin olisi, jos Pasi nähtäisiin joskus KKO:n jäsenenä. Nykyisistä oikeusneuvoksista llkka Rautio toimi apulaisoikeusasiamiehenä 2001-2005, minkä jälkeen hän sai nimityksen korkeimpaan oikeuteen. Lauri Lehtimaja puolestaan nimitettiin KKO:n jäseneksi 1992 oikeusasiamiehen kanslian esittelijäneuvoksen paikalta eli samasta virasta, jota Pasi Pölönen on hoitanut  toistakymmentä vuotta. Lehtimaja palasi eduskuntaan vuonna 1995, nyt  oikeusasiamieheksi.

9. Onnittelen Pasia nimityksestä ja toivotan hänelle menestystä uudessa virassa.

47. Tuomas Pöysti aloittaa oikeuskanslerina vasta ensi vuoden alussa

                            Ei vallan vahtikoira,  vaan ärhäkkä paimenkoira

1. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö nimitti tänään valtioneuvoston uudeksi oikeuskansleriksi alivaltiosihteeri, oikeustieteen tohtori Tuomas Pöystin. Niinistö päätti nimityksestä valtioneuvoston esityksen mukaisesti. Edellinen oikeuskansleri jaakko Jonkka jäi eläkkeelle huhtikuun lopussa. Pöysti aloittaa tehtävässä ensi vuoden alusta lukien.

2. Oikeuskanslerin valintaprosessi oli varsin epätavallinen ja jopa hieman surkuhupaisa. Olen kertonut asiasta aiemmin kahdessa blogikirjoituksessa. Oikeusministeriö eli käytännössä ministeriön kansliapäällikk Asko Välimaa ehti jo huhtikuun puolivälissä eli tiistaina 18.4. ilmoittaa sähköpostitse kaikille virkaa hakeneille lakimiehille, että ministeriö tulee ehdottamaan torstaina 20.4. pidettävässä valtioneuvoston istunnossa virkaan valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljasta Turun yliopistosta. Välimaa ja hänen esimiehensä oikeusministeri Jari Lindström pitivät ilmeisesti Viljasen nimittämistä läpihuutojuttuna.

3. Seuraavanana päivänä eli 1keskiviikkona 19.4. Asko Välimaa kuitenkin ilmoitti yllättäen hakijoille, että nimitysasia onkin poistettu valtioneuvoston käsittelystä. Välimaan mukaan "nimitykseen tulee viikon lisäaika". Aivan ilmeisenä syynä asian saamaan uuteen käänteeseen oli se, että presidentti Sauli Niinistö viesti ministeriölle ja pääministeri Juha Sipilälle, ettei hän tule tule nimittämään virkaan Veli-Pekka Viljasta. Luultavasti siksi, että Viljanen oli aiemmin arvostellut Niinistön tiettyä julkista puhetta. Niinistö antoi ymmärtää, että hän tulisi nimittämään virkaan Tuomas Pöystin. 

4. Tämän jälkeen tapahtui vielä niin, että hallituksen oikeusministeri vaihtui, sillä Jari Lindströmin (ps) tilalle uudeksi oikeusministeriksi nimitettiin 5.5. kokoomuksen kansanedustaja Antti Häkkänen. Häkkänen pähkäili - tai oli ainakin pähkäilevinään - nimitysasiaa parisen viikkoa, kunnes vihdoin tällä viikolla eli tarkemmin sanottuna eilen selvisi, että oikeusministeriön omaksuman uuden kannan mukaisesti valtioneuvosto tulee esittämään virkaan - yllätys yllätys - Tuomas Pöystiä. Näin myös tapahtui, valtioneuvoston yleisistunto esitti tänään Tuomas Pöystin nimittämistä ja presidentti Sauli Niinistö hyväksyi esityksen heti samana päivänä.


5. Oikeustieteen tohtori Tuomas Pöysti, joka on 47-vuotias,  työskentelee nykyisin - on työskennellyt jo reilut kaksi vuotta -  sosiaali- ja terveysministeriön (STM) alivaltiosihteerinä ja on sote-uudistuksen pääarkkitehti. Pöysti on aiemmin toiminut muun muassa Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV:n) pääjohtajana (2007-2015) ja kansainvälissä tehtävissä Euroopan petoksentorjuntaviraston valvontakomiteassa. 

6. Tuomas Pöysti on kotoisin Rovaniemeltä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Ounasvaaran lukiosta vuonna 1989 ja valmistui oikeustieteen kandidaatiksi 1995 Lapin yliopistosta. Oikeustieteen tohtorin tutkinnon hän suoritti 1999, siis 29- vuotiaana. Hänen väitöskirjansa nimenä on "Tehokkuus, informaatio ja eurooppalainen oikeusalue", Väitöskirja kuuluu infomaatio-oikeuden, laajassa mielessä hallinto-oikeuden alaan. Pöysti ei ole suorittanut tuomioistuinharjoittelua, joten hän ei ole varatuomari. Hän on Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden dosentti. Pöystin julkaisujen määrä on laaja. 

7. Tuomas Pöysti sivuutti nimitysmenettelyssä, professori Veli-Pekka Viljasen lisäksi, mm. eduskunnan apulaisoikeusasiamiehenä toimivan Maija Sakslinin ja apulaisoikeuskanslerin virasta vapaana olevan ja KHO:n ma. oikeusneuvoksena tällä hetkellä työskentelevän Mikko Puumalaisen. Loppusuoralle nimitysprosessissa pääsi Pöystin ja Viljasen ohella OKa-viraston kansliapäällikkö, OTL Kimmo Hakonen, joka on niin ikään valmistunut lakimieheksi Lapin yliopistosta. 

8. Tuomas Pöysti on tällä hetkellä virkamatkalla Yhdysvalloissa. Häntä haastateltiin tänään nimityspäätöksen jälkeen puhelimitse TV1:n kello 17 uutisissa. Pöysti sanoi tulevansa toimimaan oikeuskanslerina tavallan "hyvän paimenkoiran" ominaisuudessa. Pöysti kertoi, että hän voi puuttua asioihin ja hieman murahdella, tarvittaessa jopa näyttää hampaitaan; pääasia on, että "lauma" pysyy hyvin koossa. Pöysti ilmoitti tarkkailevansa lainvalmistelun laatua ja toimivansa ja ilmaisevansa kantansa selkeästi. Melko suorasukaista mutta kuitenkin järkeväntuntuista puhetta tulevalta oikeuskanslerilta. Paimenkoira-vertauksen osalta on kannattaa huomioida, että uuden ylimmän laillisuusvalvojan molemmat vanhemmat ovat ammatiltaan  - eläinlääkäreitä.

9. Mutta miksi uusi oikeuskansleri aloittaa virassa vasta yli puolen vuoden kuluttua eli ensi vuoden alussa? Tämä on hämmästyttävää mm. siksi, että Pöystin edeltäjä eli oikeuskansleri Jaakko Jonkka lopetti käytännössä työnsä OKa-viraston päällkkönä jo parisen kuukautta sitten. Toki OKa-virastossa on myös apulaisoikeuskansleri, jona toimii nykyisin Risto Hiekkataipale. Hän on suurelle yleisölle ja jopa lakimieskunnalle jokseenkin tuntematon ja häntä pidetään myös hieman värittömänä. Miten apulaisoikeuskansleri pystyy selviytymään reilut yksin kunnolla edes valtioneuvoston ja eri ministeriöiden laillisuusvalvonnasta, johon kuuluu mm. valtioneuvoston yleisen istunnon laajoihin esityslistoihin ja niiden liitteisiin perehtyminen?

10. Ajatuksena on varmaankin ollut se, että hallitus on halunnut Tuomas Pöystin paimentavan erittäin merkittävän ja laajan sote-uudistuksen valmistelua ja läpivientiä koko loppuvuoden. Sote-uudistus joutuu mm. eduskunnan perustuslakivaliokunnan tiukkaan syyniin, jolloin valtioneuvostossa paras ja osaavin henkilö vastaamaan valiokunnan joskus kinkkisiin kysymyksiin ja arvosteluun on juuri Mr. Sote eli Tuomas Pöysti.

11. Eräät oikeusoppineet ovat jo ehtineet Helsingin Sanomien verkossa suorastaan pöyristyä tilanteesta, jota he pitävät täysin kestämättömänä perustuslain ja sen valvonnan kannalta. Oikeuskanslerin tehtävänä on valvoa etenkin valtioneuvoston (maan hallituksen) ja ministeriöiden sekä tasavallan presidentin virkatoimien lainmukaisuutta. Lisäksi hänen tehtävänään on valvoa perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista.

12. Valtiosääntöprofessori Tuomas Ojanen on pohtinit, onko Pöystin nimityspäätös ylipäätään lainmukainen, sillä nyt syntynyt  tilanne johtaa siihen, että Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen oikeuskansleria. Lähtökohtana on kuitenkin se, että uuden oikeuskanslerin tulee aloittaa tehtävässä ilman, että viranhoidossa syntyy katkoa. Hallituksen toiminnan laillisuuden valvojan tehtävä on niin tärkeä, että tilanne, jossa tehtävänhoito on yli puoli vuotta väliaikaisen järjestelyn varassa, ei ole mitenkään ihanteellinen”, sanoo myös valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidén.

13. Turun yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessori Janne Salminen puolestaan ihmettelee sitä, että oikeuskansleriksi nimitetty Pöysti hoitaa hallitukselle erittäin tärkeää sote-hanketta vuoden loppuun saakka, ja alkaa sen jälkeen oikeuskanslerina valvoa hallituksen virkatointen lainmukaisuutta. Salmisen mukaan tämä asettaa koko hallituksen valvonnan varsin outoon valoon. Pöystin toimintaa nykyisessä tehtävässä arvioidaan väistämättä sitä taustaa vasten, että hän vastaisuudessa toimii oikeuskanslerina, Salminen sanoo. 

14. Kansliapäällikkö Asko Välimaa oikeusministeriöstä perustelee Pöystin aloittamista oikeuskanslerin virassa vasta tammikuun alussa sillä, että tarkoitukena on nimittää määräaikainen oikeuskansleri, jonka toimikausi kestäisi heinäkuun alusta vuoden loppuun.  Välimaan mukaan asiaa on selvitetty oikeusministeriössä, eikä se ole hänen mukaansa perustuslain kannalta ongelmallinen. 

15. Professoi Tuomas Ojanen ei kuitenkaan Välimaan perusteluja purematta niele. Hänen mielestään oikeuskanslerin tehtävän riippumattomuus edellyttää, että sitä ei hoideta tilapäisillä järjestelyillä muuta kuin esimerkiksi sairaustapauksissa. ”Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on siirtynyt eläkkeelle ja apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on virkavapaalla korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Tällaisilla tilapäisillä järjestelyillä murennetaan oikeuskanslerin tehtävän riippumattomuutta, arvovaltaa ja laillisuusvalvonnan uskottavuutta”, sanoo Ojanen HS:lle. 

16. Samaa mieltä Ojasen kanssa on apulaisprofessori Janne Salminen. ”Järjestely on perustuslain ja ennen kaikkea oikeuskanslerin tehtävän hoitamisen edellyttämän riippumattomuuden kannalta kyseenalainen. Kysymys ei ole mistä tahansa virkamiehestä, vaan nimenomaan hallituksen valvontaa varten perustetusta instituutiosta, jonka tehtävien asianmukaiseksi hoitamiseksi tarvitaan riippumattomuutta, jota tämänkaltaiset järjestelyt nakertavat edelleen”, Salminen sanoo HS:n em. jutussa.

17. Toden totta, melkoinen soppa Tuomas Pöystin nimityksestä ja hänen aloittamisajastaan näyttää olevan syntymässä.  Ylimmän laillisuusvalvojan tehtävässä aiotaan pärjätä reilu puoli vuotta väliaikaisjärjestelyillä eli oikeuskanslerina toimisi jonkinlainen "pätkäkansleri". Pitäisikö Asko Välimaan kuitenkin tarttua puhelimen kampeen ja rimpauttaa Turkuun Veli-Pekka Viljaselle ja tiedustella tältä "kohteliaimmin", että olisiko mitenkään mahdollista, että professori ryhtyisi puoleksi vuodeksi ma. oikeuskansleriksi. Välimaa voisi lisätä, että "kun sinulla oli se oikeuskanslerin vakivirankin saanti aivan hilkulla"!

18. Mediassa ja etenkin sotessa on taitettu lujasti peistä myös Tuomas Pöystin mahdollisesta esteellisyydestä sosiaali- ja terveysministeriön alaisissa asioissa ja erityisesti sotea koskevissa kanteluasioissa. On odotettavissa, että soten timoilta tullaan tekemään lukuisia kanteluja, ei vain eduskjunnan oikeusasiamiehelle, vaan myös oikeuskanslerille. Tuomas Pöysti sanoi tänään, että mitään jääviyttä ei synny, vaikka hän on ollut "jossakin roolissa" lainvalmistelussa ja kysymys on lin toimeeenpanosta. Pöysti muistutti myös siitä, että hän voi siirtää joitakin soten tiimoilta tehtäviä kanteluasioita eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaistavaksi. Itse en kyllä suhtautuisi tulevan oikeuskanslerin mahdolliseen esteellisyyteen yhtä keveästi kuin viran tuleva haltija. Tuomas Pöysti ei nimittäin ole mikä tahansa lainvalmistelija, vaan koko sote-uudistuksen pääarkkitehti, joka on pitänyt uudistuksen kaikkia lankoja käsissään ja vastaa niistä.

19. Toisaalta ei syytä kovin suureen huoleen, sillä oikeukansleri ei ole Suomessa ainoa ylin laillisuusvalvoja. Samanlainen tehtävä on nimittäin  myös eduskunnan oikeusasiamiehellä, joka voi käsitellä ja ratkaista myös ministereiden ja valtioneuvoston virkamiesten toimista tehtäviä kanteluja. Itse asiassa koko Euroopassa on vain kaksi maata, Suomi ja Ruotsi, joissa on kaksi ylinta laillisuusvalvontaviranomaista. Muissa maissa on pärjätty ja pärjätään jatkossakin oikein hyvin yhdellä korkealla laillisuusvalvojalla eli oikeusasiamiehellä.

20. Tästä tulikin mieleen, että eduskunta ja Suomi ovat saamassa uuden apulaisoikeusasiamiehen. Nykyisin tehtävää hoitanut Jussi Pajuoja ei hakenut itselleen jatkokautta. Hakijoita oli vain kaksi eli hovioikeudenneuvos Jukka Lindstedt, joka on toiminut  jo kymmenisen vuotta sitten apulaisoikeusasiamiehenä, sekä EOA-viraston esittelijäneuvos, OTT Pasi Pölönen (45). Eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi hakijoista lausunnon toissa päivänä eli 22.5. ja päätyi yksimielisesti Pasi Pölösen kannalle. Lopullisen valinnan tekee eduskunnan täysistunto. Lienee selvää, että Pölönen valitaan uudeksi apulaisoikeusasiamieheksi, jonka toimikausi alkaa 1.10. Pölönen on minusta erinomainen valinta uudeksi laillisuusvalvojaksi. Näin voin todeta mm. sillä perusteella, että olen kirjoittanut  yhdessä hänen kanssaan kaksi prosessioikeutta käsittelevää oppikirjaa.