202. Ennakkopäätös KKO 2020:62: Hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa

 1. Hovioikeuksien jatkokäsittelylupaa koskevat kielteiset päätökset työllistävät  korkeinta oikeutta (KKO) todella paljon. Vuosittain KKO:lle tehdään noin 500 valituslupahakemusta asioissa, joisssa hovioikeus ei ole myöntänyt jatkokäsittelylupaa. Vuonna 2015 tapahtunut  jatkokäsittelylupajärjsetelmän laajennus on lisännyt niiden määrää ja osuutta kaikista valituslupahakemuksista eikä tämä kehitys näytä muuttuvan. 

2. Vuonna 2019 tällaisia hakemuksia oli jo yli kolmasosa eli 37 prosenttia kaikista KKO:lle tehdyistä lupahakemuksista, riita-asioiden kohdalla tämä osuus oli peräti 47 prosenttia. KKO myöntää vuosittain  jkl-asioissa parisenkymmentä valituslupaa ja julkaisee kymmenkunta ennakkopäätöstä, joista likipitäen jokainen koskee tapausta, jossa hovioikeuden olisi tullut myöntää käsittelylupa. Suunnilleen saman verran KKO antaa näissä asioissa ns. muita päätöksiä eli muita kuin ennakkopäätöksiä. Asiat, joissa valituslupa on myönnetty, ovat vain murto-osa ja jäävuoren huippu kaikista KKO:een saapuvista jkl-asioista. 

3. Tänä vuonna KKO on antanut kolme jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevaa ennakkopäätöstä ja jo kymmenen muuta päätöstä. Viimeisin ratkaisu annettiin toissa päivänä, jolloin annettiin ennakkopäätös KKO 2020:62. 

 Ratkaisuseloste KKO 2020:62

4. Tapauksessa poliisi oli ottanut A:n kiinni rikoksesta epäiltynä 14.3.2017. Kiinnioton yhteydessä A:lta oli takavarikoitu rahavaroja 4 865 euroa, joista keskusrikospoliisi (KRP) oli oma-aloitteisesti ilmoittanut ulosottoviranomaiselle.  Rahat oli tämän jälkeen ulosmitattu.

5. A vaati Vantaan käräjäoikeudessa Suomen valtiolta vahingonkorvauksena häneltä takavarikoitua rahamäärää eli 4 865 euroa, koska poliisilaissa ei ollut poliisin oma-aloitteiseen ilmoittamiseen oikeuttavaa nimenomaista säännöstä eikä poliisin menettelylle ollut laillista perustetta. Kanteen mukaan valtio oli vahingonkorvauslain nojalla velvollinen korvaamaan hänelle poliisin lainvastaisesta menettelystä aiheutuneen vahingon.

6. Vantaan käräjäoikeus hylkäsi kanteen (tuomio 30.4.206). Käräjäoikeus katsoi, että poliisilain 7 luvun 2 §:n 1 momentissa säädetty vaitiolovelvollisuuden alaisten tietojen antaminen siinä tarkoitetuille tahoille ei edellyttänyt poliisille esitettyä pyyntöä. Lainkohtaa ei sen sanamuoto huomioon ottaen voitu myöskään perustellusti tulkita siten, ettei tietoja olisi saanut antaa oma-aloitteisesti. Lainkohdan esitöissä tietojen oma-aloitteinen antaminen oli nimenomaisesti todettu sallituksi. Käräjäoikeuden mukaan poliisin oma-aloitteinen tietojen antaminen ei ollut myöskään poliisilaissa säädetyn tarkoitussidonnaisuuden periaatteen vastainen, kun poliisilain 1 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan poliisi suorittaa myös muut sille laissa erikseen säädetyt tehtävät, jollainen poliisilain 7 luvun 2 §:n 1 momentin säännös oli. Käräjäoikeus on johtopäätöksenään katsonut, että oma-aloitteiselle tietojen antamiselle oli siten ollut eduskunnan säätämään lakiin palautettavissa oleva toimivaltaperuste ja nimenomainen tuki oikeusjärjestyksessä. Varallisuutta koskevat tiedot oli annettu ulosottoviranomaiselle A:ta koskeneessa vireillä olleessa ulosottoasiassa eli poliisilain 7 luvun 2 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla sille ulosottokaaren mukaisesti kuuluvan tehtävän suorittamiseksi.

7. A valitti tuomiosta Helsingin hovioikeudelle.  Hovioikeus ei myöntänyt A:lle jatkoksittelylupaa (päätös 16.10.2018). KKO:n ratkaisuselosteesta ei ilmene hovioikeuden perusteluja, mikä johtuu siitä, että lain mukaan hovioikeuden ei edes tarvitse perustella kielteistä päätöstään.

8. KKO myönsi A:lle valitusluvan.  A vaati valituksessaan, että alempien oikeuksien ratkaisut kumotaan ja Suomen valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvauksena 4 865 euroa laillisine korkoineen 14.3.2017 lukien. KRP vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. 

9. KKO perusteli päätöstään yksityiskohtaisesti ja totesi tämän jälkeen perustelujen johtopäätösosassa olevan epäselvää, oliko poliisi saanut poliisilain 7 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla oma-aloitteisesti ilmoittaa takavarikoiduista varoista ulosottoviranomaiselle ja näin menetellen luovuttaa lähtökohtaisesti salassa pidettäviä tietoja. Tästä oikeuskysymyksestä ei ole KKO:n ennakkopäätöksiä eikä vakiintunutta tuomioistuinten oikeuskäytäntöä. Kyse on siten ollut ennakkopäätösluontoisesta asiasta, jossa lakia on tulkittava sen arvioimiseksi, onko poliisi menetellyt virheellisesti julkista valtaa käyttäessään ja onko tehtävän suorittamiselle kohtuudella asetettavia vaatimuksia noudatettu. KKO katsoi, että asian merkityksen takia on tärkeää, että siinä annetaan laintulkintaa ohjaava ratkaisu.

10. KKO katsoi olevan epäselvää, onko poliisilla ollut lakiin perustuva toimivaltaperuste oma-aloitteisesti ilmoittaa ulosottoviranomaiselle A:lta kiinnioton yhteydessä tietoon saaduista rahavaroista. Kun lainsäädäntö on ratkaistavan oikeuskysymyksen osalta tulkinnanvaraista eikä kysymyksestä ole vakiintunutta soveltamiskäytäntöä, voidaan katsoa, että myös käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta on syytä epäillä muutosperusteen edellyttämällä tavalla.

11. Näillä perusteilla KKO katsoi, että hovioikeuden olisi pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa sekä ennakkoratkaisu- että muutosperusteella (OK 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 ja 3 kohdat). KKO kumosi hovioikeuden päätöksen, myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan ja palautti asian hovioikeuteen, jonka tuli jatkaa valituksen käsittelyä. 

12. Selvää on, että hovikeuden olisi tullut ko. asiassa myöntää jatkokäsittelylupa. KKO:n perusteluista ilmenee, ainakin rivien välistä, että käräjäoikeuden ratkaisu on sitä paitsi virheellinen. Miksi  näin ei kuitenkaan tapahtunut ja miksi niin ei tapahdu niissä monissa kymmenissä tai sadoissa asioissa, joista sitten haetaan valituslupaa KKO:lta? Valituslupahakemusten erittäin suuri määrä ja suorastaan hirmuisen suuri osuus kaikista lupahakemuksista osoittaa selvästi, että ihmiset eli oikeusjuttujen asianosaiset eivät luota hovioikeuksien summaariseen tutkintaan ja kielteisiin lupapäätöksiin, joita ei perustella asiallisesti millään tavalla. 

13. Mitä pitäisi tehdä? Onko vika epäkohtiin  jatkokäsitttelylupajärjestelmässä eli lainsäädännössä, eli onko  järjestelmän soveltamisala liian laaja, ovatko luvan myöntämisen edellytykset liian tiukkoja tai onko hovioikeuden menettely sellaista, ettei se ole omiaan herättämään luottamusta jkl-asioiden oikeudenmukaisesta käsittelystä ja ratkaisemisesta?  Tulisiko kielteiset jkl-päätökset perustella? Tarvittaisiinko oikeustieteellistä tutkimusta, jossa selvitettäisiin perinpohjaisesti, mikä jatkokäsittelyasioiden käsittelyssä oikein "mättää" ja onko ko. järjestelmä oikeusvarmuuden kannalta itse asiassa vaarallinen. 

14. Tällaiset kysymkset tulevat väistämättä kriittisen ja oikeusturvasta huolestuneen lukijan mieleen. Olen itse kritisoinut alusta lähtien jatkokäsittelylupajärjestelmän monia kohtia, koska niissä on annettu pääpaino hovioikeuden työn keventämiselle oikeusvarmuuden kustannuksella.

 

136. Ruotsin Högsta domstolen, osa V

1. Ruotsin korkeimman oikeuden (HD) toimintakertomuksen 2018 lopussa esitellään  asiamääriä, myönnettyjä valituslupia ja käsittelyaikoja koskevia tilastotietoja. 

2. HD myönsi vuonna 2018 kaikkiaan 137 valituslupaa. Määrä on suurempi kuin KKO:lla, sillä Suomen ylin oikeuaste myönsi viime vuonna ainoastaan 117 valituslupaa. Vuonna 2017 KKO myönsi 137 valituslupaa, eli yhtä paljon kuin Ruotsin HD viime vuonna. Suomen KKO:n myöntämien valituslupien määrä on noin 6,5 prosenttia saapuneiden valituslupahakemusten määrästä, sillä noita hakemuksia tehtiin vuonna 2018 noin 1 800. Ruotsin HD:ssa mainittu prosenttiluku jää alle 3 prosenttiin, sillä sinne tehtiin v. 2018 hovioikeuksien ratkaisuista 4 782 valituslupahakemusta.

3. Entäpä sitten ennakkopäätöksinä julkaistujen ratkaisujen eli prejudikaattien lukumäärä? Niitä HD julkaisi viime vuonna 93, vuonna 2017 mainittu luku oli 108 ja sitä edellisenä vuonna (2016) 104. Nämä luvut vastaavat yllättävän hyvin Suomen KKO:n julkaisemien ratkaisujen määriä. Se julkaisi viime vuonna 92, vuonna 2017 98, vuonna 2016 100 ja vuonna 2015 105 ratkaisua ennakkopäätöksenä. Olisikohan KKO:ssa epävirallisesti päätetty, että ennakkopäätösten lukumäärän on syytä olla "sadan kieppeillä"?

4. Miten myönnetyt valitusluvat ja julkaistut ennakkopäätökset jakautuvat oikeusaloittain? Tässä suhteessa naapurimaiden ylimpien oikeusasteiden välillä on lähtökohtaisesti yksi selvä ero. Suomen KKO:ssa tilastoidaan - kuten tuomioistuintilastoissa yleensäkin -  vain siviiliasioita ja rikosasioita, edelliset merkitään diaarin S- asioina, jälkimmäiset puolestaan R -tunnuksella. Ruotsissa sen sijaan oikeusaloja on tässä suhteessa kolme, sillä  siellä asiat jaotellaan rikos- ja siviiliasioiden lisäksi myös prosessioikeudellisiin asioihin; tätä tarkoittaen myös HD:ssä on T-asioiden (riitajutut) ja B-asioiden (rikosjutut) myös muita eli juuri prosessioikeudellisia asioita tai kysymyksiä (Ö-asiat).

5.. Suomen KKO myönsi vuonna 2017 valituslupia (yht. 137kpl) oikeusaloittain seuraavasti: riiita-asioissa 47, vakuutusoikeusasioissa 4, maaoikeusasioissa 9 ja rikosasioissa 77 valituslupaa; maa- ja vakuutusasiat on luokiteltava tietenkin riita-asioiksi. Vuonna 2016  KKO myönsi valituslupia useammin riita- kuin rikosasioissa, luvut olivat 75 ja 60. Viime vuodelta mainittuja lukuja ei ole vielä saatavissa. KKO:n tilastoissa ei ole eritelty, missä suhteessa  julkaistut ennakkopäätökset voidaan jakaa oikeusaloittain, eikä tilastoista siis ilmene, miten usein valituslupa on itse asiassa myönnetty prosessioikeudellisen kysymyksen perusteella.

6. Ruotsin korkeimman oikeuden tilastoista ilmenee, että myönnetyt valitusluvat jakautuivat oikeusaloittain seuraavasti: rikosasiat 29, siviiliasiat 35 ja prosessioikeudelliset asiat 29 kappaletta. Vuonna 2017 mainitut luvut olivat 25 (rikos), 39 (siviili) ja 44 (prosessi) ja vuonna 2016 puolestaan 29(rikos), 36 (siviili) ja 39 (prosessi) sekä vuonna 2015 27(rikos(, 32 (siviili) ja 43 (prosessi). Julkaistut ennakkopäätökset jakautuivat puolestaan oikeudenalojen mukaan vuonna 2018 näin:  (35 (rikos), 48 (siivili) ja 54 (prosessi).

7. Havaitaan siis, että  HD myöntää ja julkaisee ennakkopäätöksiä aika tasaisesti kolmen oikeudenalan kesken ja että prosessioikeus "kilpailee" aivan tasavertaisesti rikosoikeuden ja siviilioikeuden kanssa ollen useana vuonna jopa kärkisijalla. Prosessioikeduen harrastajaa tieto ei juuri yllätä, ja luulisin, että tilanne on Suomen KKO:ssa suurin piirtein samankaltainen, (Pitänee eri blogijutussa selvittää asiaa KKO:n osalta tarkemmin).  Prosessoikeuteen luetaan tällöin myös konkurssi- ja insolvenssioikeudelliset asiat, samoin ylimääräistä muutoksenhakua koskevat hakemusasiat. 

8. On vielä syytä mainita, että Ruotsin HD käsittelee ja ratkaisee valitusluvan myöntämistä koskevista asioista peräti 94,1 prosenttia yhden jäsenen kokoonpanossa ja loput eli vain 5, 6 prosenttia 3-jäsenisessä jaostossa. Suomessa yhden jäsenen valituslupakokoonpano tuli mahdolliseksi vasta tämän vuoden alusta. 

9. Sullisista käsittelyistä eli pääkäsittelyistä toimintakertomuksessa ei esitetä tilastotietoja. Suomen KKO toimittaa suullisen käsittelyn - meillä ei KKOn osalta jostakin syystä haluta käyttää ilmaisua pääkäsittely - aika usein, viime vuonna 13 asiassa ja vuuonna 2017 kymmenessä asiassa. Näyttää siltä, ettei Ruotsin HD ole tässä suhteessa juuri sen "ahkerampi".

10. Ylimpien tuomioistuinten käsittelyajoista lopuksi sen verran, että meillä KKO käsittelee valituslupahakemukset keskimäärin noin 5 kuukaudessa hakemuksen saapumisesta; tämä tieto perustuu KKO:n 1.1.2019 julkaisemaan tiedotteeseen. Valitusasian käsittely kestää valitusluvan myöntämisen jälkeen kyseisen tiedotteen mukaan "noin vuoden" , joten valitusluvan saaneen asian kokonaiskäsittelyaika on "keskimäärin 16-18 kuukautta". 

11. Ruotsin HD:n käsittelyajat ovat selvästi lyhyemmät, mikä osaltaan johtunee siitä, että Suomen KKO:ssa valituslupahakemuksia ei ole tähän mennessä voitu käsitellä ja ratkaista yhden tuomarin kokoonpanossa. Toimintakertomuksen mukaan HD ratkaisee valituslupaa koskevat hakemukset yksijäsenisessä kokooonpanossa keskimäärin 2,5 kuukaudessa ja 3-jäsenisessä kokoonpanossa puolestaan 3,3 kuukaudessa. Valituslupahakemuksen läpikäyneen valitusasian kokonaiskäsittelyajan pituus on toimintakertomuksen mukaan keskimäärin 13,7 kuukautta.

12. Kun puhutaan käsittelyajoista, olisi syytä muistaa vielä yksi asia. Valitusaika hovioikeuden ratkaisusta KKO:een on Suomessa yhä edelleen 60 päivää, kun se käräjäoikeudesta hovioikeuteen valitettaessa on vain 30 päivää. Tässä suhteessa ei ilmeisesti ole tapahtunut sadan vuoden aikana tapahtunut muutosta. Ruotsissa ollaan tässä(kin) suhteessa joutuisampia, sillä valitusaika, jonka kuluessa myös valituslupahakemus on tehtävä, on vain neljä viikkoa sekä hovioikeuteen että korkeimpaan oikeuteen valitettaessa. Määräaikaa voidaan hyväksyttävän syyn takia toki pidentää, kuten Suomessakin. Nykyoloissa myös Suomessa olisi korkea aika siirtyä KKO:een valitettaessa nykyistä puolta lyhyempään valitusaikaan, joka voitaisiin määritellä päivien sijasta viikkoina.

135. Ruotsin Högsta domstolen, osa IV

1. Ruotsin korkeimman oikeuden (Högsta domstolen, HD) ratkaisuista on syytä aluksi todeta, että tuomioiden tai päätösten perustelukappaleet on numeroitu, mikä helpottaa ratkaisun luettavuutta ja erityisesti myöhemmin ratkaisuista ilmeneviin kannanottoihin viittaamista. Suomessa KKO on omaksunut saman tavan ensimmäisen kerran vuonna 2004, mutta KHO:n kotisivuillaan julkaisemissa ratkaisuissa kappeiden numerointi ei ole käytössä.

2 . HD otti pari vuotta sitten käyttöön ratkaisujen nimeämisen, joka tapahtuu yhdellä tai kahdella sanalla, mutta josssa ei juuri koskaan käytetä asianosaisten tai valittajan nimeä. Tämä tapa on laajasti käytössä monien muidenkin maiden ylimpien oikeuksien julkaistuissa ratkaisuissa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut nimetään valituksen tehneen henkilön mukaan; esimerkiksi Salduz (-tapaus 2008), Zolotukhin -tapaus (2009) tai Nuutinen v. Finland 2000). HD nimeää nyt myös vanhempia eli esimerkiksi vaikkapa 1990 -antamiaan ratkaisuja. Nimet ovat näppärästi keskittyjä ja niissä on vältetty turhaa pönötystä; esimerkiksi Mama Africa, Smyckesköpet, Biobanken, Hästen Closseau, Fåtöljen, Leksaksaffären i Vimmerby.

3. Esimerkkeinä ratkaisujen nimikkeistä voidaan mainita HD:n ratkaisu "Cross cheking" 10.6.-18 (NJA 2018 s. 591). jossa jääkiekkoilijan poikittaisella mailalla ottelussa suorittaman taklauksen katsottiin toteuttavan pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Ratkaisussa "Högskolsavgiften"  17.4.-18 (NJA 2018 s. 266) todettiin, että ulkomaalaisella opiskelijalla oli oikeus saada tietty osa lukukausimaksusta takaisin hänen korkeakoulussa saamansa puutteellisen opetuksen takia. Smitning -ratkaisussa (NJA 2018 s. 394) HD katsoi, toisin kuin käräjäoikeus ja hovioikeus, että autoilijan tuomitseminen sakkoon liikennepaosta ei rikkonut hänen oikeuttaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Ratkaisussa Flyget till Antalya 15.3.-18 puolestaan päädyttiin siihen, että kantajat, joiden lento Turkin Antalyaan oli myöhästynyt hieman yli kolme tuntia, olivat menettäneet oikeuden vaatia korvausta lentoyhtiöltä, koska he olivat reklamoineet asiasta vasta sitten, kun myöhästymisestä oli kulunut yli kaksi vuotta.

4. Marginalen -nimisessä päätöksessä 19.12.2018 katsottiin, että hovioikeuden olisi tullut myöntää valittajalle suomalaista jatkokäsittelylupaa vastaava tutkintalupa (prövningstillstånd). Näin siksi, että hovioikeudelle esitetetyn uuden todisteen perusteella oli syytä epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta ja hovioikeuden olisi tullut sallia kyseisen todisteen esittäminen käräjäoikeuden laiminlyömän materiaalisen prosessinjohdon vuoksi. Valittajan vastapuolena HD:ssa oli Marginalen Bank.

5. KKO:lle ja miksei myös KHO:lle voidaan ilman muuta suositella vastaavanlaiseen nimikäytäntöön siirtymistä. On käytännössä hieman hankalaa viitata perusteluissa esimerkiksi aiemmin annettuun ennakkopäätökseen ratkaisuun KKO 2001:50, koska ratkaisun numero ei kerro mitään siitä, millaisesta tapauksesta ratkaisussa on ollut kyse.

6.  Ratkaisu KKO 2019:11, joka koskee asianajajalle liian suuren palkkion johdosta määrättyä kurinpitoseuraamusta, voitaisiin nimetä otsikolla "Kuriton asianajaja" tai "Ahne asianajaja"; ratkaisu KKO 2019:10 nimellä "Happo78 plus"; tapaus KKO 2019:9 yksinkertaisesti nimellä "ARA"; KKO 2019:8, jossa oli alunperin kyse 30 euron velkomuksesta, otsikolla "Pikavippi" tai "Vain 30 euron tähden"; prejudikaatti KKO 2019;7 otsikolla "Editio" (KKO puhuu perusteluissaan vain asiakirjan esittämisvelvollisuudesta);  KKO 2019:6 nimellä "Avunantajan vastuu"; ratkaisu KKO 2019:4 "Rikosuhrimaksu" ja ratkaisu KKO 2019:2 puolestaan otsikolla "Postihuume II".

7. Ruotsin HD:n kotisivuillan julkaisemissa ratkaisuissa ei selosteta laajasti alempien oikeusasteiden eli käräjä- ja hovioikeuden ratkaisuja; tässä suhteessa Suomen KKO:n kirjoitustapa on toisenlainen, jolloin siihen kuluu myös enemmän aikaa. Sitä vastoin julkisessa oikeustapauskokoelmassa (NJA, Nytt Juridiskt Arkiv II) selostetaan käräjäoikeuden ja hovioikeuden ratkaisut kokonaisuudessaan sekä HD:n osalta myös esittelijän mietintö, jollei jutussa ole toimitettu pääkäsittelyä. Ruotsin HD:ssa eri mieltä ratkaisusta olevat jäsenet eivät hyväksy esiittelijän mietintöä sellaisenaan, vaan kirjoittavat nähdäkseni aina oman eriävän lausumansa. HD:n ratkaisut sekä niitä ennen asiassa annetut alempien tuomioistuinten ratkaisut selostetaan kokonaisuudessaan myös yksityisellä lagen nu -sivustolla.

8. Perustelukäytännösttä voiddaan tässä mainita sen verran, että Suomen KKO on nykyisin ajanut Ruotsin HD:n ohi, mitä perustelujen laajuuteen ja seikkaperäisyyteen tulee. Aika usein tuntuu siltä,  että KKO perustelee ratkaisujaan jopa tarpeettoman yksityiskohtaisesti ja laajasti. Tuoreena esimerkkinä ennakkopäätös KKO 2019:11, jossa on todella yksityiskohtaisesti perusteltu mm. kysymystä siitä, olisiko hovioikeuden tullut toimittaa asiassa valittajana olevan asianajajan vaatima pääkäsittely; tämä asia olisi selvinnyt toki huomattavasti lyhyemmilläkin perusteluilla. Ratkaisun perusteluja olisi muutoinkin voitu huomattavasti tiivistää, jolloin ratkaisun luettavuus ja ymmärrettävyys olisi parantunut. Ylipitkiä perusteluja harva tuomioistuimen ja asiaosaispiirin ulkopuolinen henkilö jaksaa juuri edes lukea. Ruotsin HD:n tuomarit tiivistävät sanottavansa, käyttävät mahdollisimman lyhyitä virkkeitä ja kirjoittavat perustelut muutenkin napakasti ja ymmärrettävästi tarpeetonta toistoa ja jaarittelua välttäen.

9. Selvä ero kahden naapurimaan ylimpien oikeuksien välillä vallitsee myös oikeuskirjallisuuteen viittaamisen osalta. Suomen KKO viittaa perusteluissaan oikeuskirjallisuuteen varsin harvoin, noin viidessä ratkaisussa vuosittain, jolloin tuomioistuin julkaisee keskimäärin sata prejudikaattia; KHO on tässä vielä pidättyvämpi. Ruotsin HD ei toki syyllisty mihinkään ylenmääräiseen viittaamiseen, mutta silloin kun siihen on aihetta, oikeuskirjallisuuden kannanottoja tuodaan esiin lyhyesti. Tämä ei toki tarkoita, kuten Suomessa usein arvellaan, että juttuja ratkaistaisiin suoraan sen mukaan, mitä oikeuskirjallisuudessa on esitetty.

10. Yhtenä esimerkkitapauksena oikeuskirjallisuuteen viittaamisesta voidaan mainita HD:n edellä jo lyhyesti selostettu Marginalen -tapaus, jonka HD ratkaisi 19.12.2018 antamallaan päätöksellä. Referenttinä tapauksessa toimi tuore oikeusneuvos Eric M. Runesson, joka on  väitellyt oikeustieteen tohtiksi ja julkaisut paitsi yksityisoikeudellisia, myös prosssioikeudellisia teoksia ja artikkeleja.  Prosessioikeutta eli mm. materiaalista prosessinjohtoa koskevassa Marginalen -asiassa HD viittasi perusteluissaan tunnettujen prosessualistien P.O. Ekelöfin, Peter Fitgerin, Bengt Lindellin ja Peter Westbergin teoksiin. Tällainen perustelutapa on omiaan vahvistamaan yliopistotutkijoiden ja tuomioistuinten vuoropuhelua ja yhteistoimintaa.

11. HD:n puheenjohtaja Anders Eka korostaa esityksessään johtamansa tuomioistuimen tiedotuksen ja erityisesti sen ulkoisen kommunikaatiota, jota on jo Stefan Lindskogin päällikkökaudella pyritty lisäämään. Tästä suomalaisilla tuomioistuimilla ja myös KKO:lla olisi paljon opittavaa. KKO:ta, Helsingin hoviokeutta ja markkinaoikeutta lukuun ottamatta suomalaisten yleisten tuomioistuinten - eritoten käräjäoikeuksien -  ulkoinen tiedotustoiminta on yhä edelleen aika paljon lapsen kengissä. 

12. HD:n kansliapäällikkö Måns Wigrén on kirjoittanut toimintakertomukseen jutun "Högsta domstolen land och riket runt". Siinä kerrotaan mm. HD:n edustajien eri käräjäoikeuksiin ja hovioikeuksiin tekemistä vierailuista ja toisaalta alempien tuomioistuinten, syyttäjä- ja asianjajakunnan edustajien sekä oikeustieteen opiskelijaryhmien vierailuista korkeimmassa oikeudessa. Ensimmäisellä "kiertomatkalla"  HD:n silloinen puheenjohtaja Stefan Lindskog,  kansliapäällikkö Wigrén, oikeussihteeri Linda Strömberg ja hallinnollinen viskaali Linda Heikkilä kävivät 22.-23. tammikuuta 2018 Östersundin käräjäoikeudessa ja Nedre Norlannin hovioikeudessa. Seuraava matka tehtiin Uumajan käräjäoikeuteen ja Övre Norlannin hovioikeuteen. Näitä vierailuja HD teki viime vuonna kaikkiaan 15 kertaa. HD:n edustajat vierailivat vuonna 2018 myös Suomen KHO:n ja myöhemmin KKO:n 100-vuotisjuhlissa. HD järjestää myös ennakkopäätöspalavereja (prejudikatmöte), joissa mm. asianajajat ja syyttäjät voivat kertoa, mistä kysymyksistä olisi tarpeen saada HD:n uusia ennakkopäätöksiä.