363. Huumausainerikos. Huumausaineen käyttörikos. KKO 2023:12

1. Helsingin käräjäoikeudessa syytetty A oli noin kuuden kuukauden aikana omaa käyttöä varten tilannut ja sen jälkeen pitänyt hallussa huumausaineita kymmenenä eri kertana siten, että pienin tilaus oli ollut yksi ekstaasitabletti ja suurin tilaus 10 ekstaasitablettia ja gramma marihuanaa, mikä myös oli A:n kerrallaan enimmillään hallussaan pitämän huumausaineen määrä.

2. Käräjäoikeus tuomitsi 13.4.2021 A:n syytteen mukaisesti kahdesta huumausainerikoksesta yhteiseen 25 päiväsakon sakkorangaistukseen.

3. KKO myönsi A:lle valitusluvan.

4. A vaati ennakkopäätösvalituksessaan, että jokainen syytteessä kuvattu huumausaineen tilauskerta katsotaan erikseen huumausaineen käyttörikokseksi tai että syytteen teonkuvauksen mukaisen menettelyn katsotaan joka tapauksessa täyttävän vain huumausaineen käyttörikoksen tunnusmerkistön ja että syyte hylätään vanhentuneena. - Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

5. Korkein oikeus katsoi, että 

- A:n menettelyssä oli kyse yhdestä teosta,
- huumausaineen vähäistä määrää arvioitaessa lähtökohtana on se määrä huumausainetta, jota tekijä on kerrallaan pitänyt hallussaan,
- 30 kerta-annosta huumausainetta voitiin pitää lähtökohtaisesti RL 50 luvun 2 a §:ssä tarkoitettuna vähäisenä määränä huumausainetta ennen huumausaineen vaarallisuuden ja käyttäjän tottumuksen huomioon ottamista ja että
- A:n kerrallaan hallussa pitämää ekstaasista ja marihuanasta muodostuvaa yhteensä noin 15 käyttöannosta oli siten pidettävä RL 50 luvun 2 a §:ssä tarkoitetulla tavalla määrältään vähäisenä.

6. KKO totesi, että A on omaan käyttöönsä tilannut ja pitänyt hallussaan huumausaineita kymmenenä eri kertana siten, että hän on pitänyt kerrallaan enimmillään hallussaan 10 ekstaasitablettia ja gramman marihuanaa, mikä määrä vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan vastaa noin 10 tavanomaista käyttöannosta ekstaasia ja viittä tavanomaista käyttöannosta marihuanaa. Asiassa ei ole väitetty eikä mikään viittaa siihen, että huumausaineet eivät olisi tarkoitettu omaan käyttöön tai että käyttöannokset olisivat poikenneet tavanomaisesta. Määrää on edellä lausuttu huomioon ottaen pidettävä huumausaineen käyttörikoksen tunnusmerkistössä tarkoitetuin tavoin vähäisenä, vaikka ekstaasi on erittäin vaarallinen huumausaine. Syytteessä kuvattua menettelyä on siten pidettävä huumausaineen käyttörikoksena.

7. Huumausaineen käyttörikoksen rangaistusasteikko on sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta. Syyteoikeus huumausaineen käyttörikoksesta vanhentuu RL 8 luvun 1 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan kahdessa vuodessa. Syytteen mukaan tekoaika on päättynyt 19.6.2017. Tätä asiaa koskeva haaste on annettu A:lle tiedoksi 1.3.2021 eli myöhemmin kuin kahden vuoden kuluessa tekoajan päättymisestä. Syyteoikeus teoista oli siten vanhentunut. KKO hylkäsi syytteen vanhentuneena.

Ratkaisuseloste KKO 2023:12

330. Eduskunnan oikeusasiamies erittäin huolestunut poliisin esitutkintojen viivästymisestä

1. Eduskunnan oikeusasiamies (OA) Petri Jääskeläinen antoi eilen 25.10. 2022 päätöksen esitutkintojen kestoa poliisissa koskevaan asiaan, jonka hän otti tutkittavaksi omasta aloitteestaan. Tässä OA:n päätöksestään julkaisema tiiviste.

2. Esitutkinnan viivästyminen on yleinen oikeusasiamiehelle tehtyjen poliisia koskevien kanteluiden aihe. Esitutkinnan viivästymisen seurauksena yhä useammin myös rikoksen syyteoikeus vanhentuu esitutkinnan aikana. Vaikeassa työtilanteessa päätöksiä esitutkinnan toimittamatta jättämisestä ja keskeyttämisestä saatetaan tehdä hyvin ohuilla tai jopa lainvastaisilla perusteilla.

3. OA pitää hyvin huolestuttavana poliisin esitutkintojen tilannetta, joka voi heikentää rikosoikeudellisen järjestelmän uskottavuutta ja luottamusta poliisiin. OA selvitti, mistä syistä esitutkinnat viipyvät ja mitä keinoja Poliisihallitus katsoo olevan esitutkintojen keston lyhentämiseen.

4. Poliisihallituksen mukaan esitutkinnan viivästymisiin vaikuttavat monet syyt, kuten digitalisaation kehitys, päivittäisrikollisuuden tila, perusteluvelvollisuuden merkityksen korostuminen, kansainvälistyminen, poliisin resurssien käyttö, rikosten laadun ja laajuuden muuttuminen vaativammaksi sekä lainsäädännölliset muutokset. Näiden tekijöiden vaikutusta poliisin käytettävissä olevaan henkilöstöresurssiin ei ole riittävästi huomioitu.

5. OA:n mukaan esitutkintojen viivästymisen perusongelmana on voimavarojen riittämättömyys tehtävämääriin nähden. OA korostaa, että esitutkinnassa ja koko rikosprosessiketjun toiminnassa on kyse oikeusturvasta ja valtion ydintehtävästä, minkä tulisi näkyä resurssipäätösten painotuksissa.

6. OA toteaa, että rikosprosessin tehostamisen mahdollisuuksia on jatkuvasti arvioitava. Tietyissä asiaryhmissä esitutkintoja voidaan jouduttaa myös säätämällä käsittely kiireelliseksi laissa. Kun joku asiaryhmä säädetään kiireelliseksi, muissa asiaryhmissä käsittelyajat kuitenkin pitenevät, jos resurssit pysyvät samoina.

7. OA:n mielestä tulisi arvioida, olisiko asioiden käsittelyn priorisoinnin sääntelystä lakitasolla saavutettavissa joitain hyötyjä. Se, joka päättää, missä järjestyksessä asiat tutkitaan, käyttää merkittävää yhteiskunnallista valtaa. Nyt tämän harkinnan tekevät hajautetusti yksittäiset tutkinnanjohtajat, jolloin on vaikeaa saavuttaa yhtenäistä ja yhdenvertaista linjaa.

8. Asianosaisilla tulee olla käytettävissään oikeusturvakeinoja, jos esitutkinta viivästyy. Eräs mahdollisuus on viivästyneestä esitutkinnasta johtuneen perus- ja ihmisoikeuksien loukkauksen hyvittäminen. Jos asia etenee oikeudenkäyntiin, hyvitystä on mahdollista vaatia oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain nojalla. Viivästyksenä otetaan huomioon myös esitutkinnan kesto.

9. Jos esitutkinta on viivästynyt kohtuuttomasti asiassa, joka ei etene oikeudenkäyntiin, viranomaisten tulisi OA:n mielestä antaa asianosaisille oma-aloitteisesti tieto mahdollisuudesta hakea Valtiokonttorilta kärsimyskorvausta. Tämä on viivästyneen esitutkinnan asianosaisen ensivaiheen oikeussuojakeino ennen mahdollisen kanteen nostamista valtiota vastaan. Viivästyshyvitysten maksamisesta julkiselle vallalle aiheutuvat kustannukset voisivat myös edistää voimavarojen kohdentamista viivästysten välttämiseen.

10. OA kiinnitti Poliisihallituksen huomiota esitutkintojen viivästymisestä esittämäänsä ja pyysi Poliisihallitusta edelleen aktiivisesti arvioimaan keinoja esitutkintojen nopeuttamiseksi ja huolehtimaan sisäisen laillisuusvalvonnan toimenpiteistä esitutkintojen keston seurannassa ja valvonnassa. OA pyytää Poliisihallitusta ilmoittamaan hänelle toimenpiteistään ja esitutkintojen käsittelyaikatilanteesta 31.12.2023 mennessä.

11. Oikeusasiamies Petri Jääskeläisen päätös on julkaistu kokonaisuudessaan oikeusasiamiehen verkkosivuilla osoitteessa www.oikeusasiamies.fi.

Päätös: https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/1510/2021

328. Haaste asianomistajan ajamassa rikosasiassa. Tiedoksianto. Prosessinedellytykset. KKO 2022:51

1. Asianomistajan (B) Helsingin käräjäoikeudessa vireille panemassa kunnianloukkausta (tekoaika 12.9.2017) koskevassa rikosasiassa haaste oli annettu vastaaja A:lle tiedoksi sähköpostilla ulkomailla (Marokossa) 11.9.2019 eli päivää ennen syyteoikeuden vanhentumista. 

2. A oli antanut haastehakemukseen 25.10.2019 kirjallisen vastauksen, minkä jälkeen hän oli esittänyt käräjäoikeuden valmisteluistunnossa 20.12.2019 väitteen siitä, että tiedoksianto ei ollut tapahtunut laillisesti. 

3. Helsingin käräjäoikeus totesi 27.3.2020 antamassaan tuomiossa, ettei tiedoksianto ollut tapahtunut laillisesti, minkä vuoksi syyteoikeus oli vanhentunut. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen. 

4. Asianomistaja B valitti Helsingin hovioikeuteen vaatien käräjäoikeuden tuomion kumoamista ja asian palauttamista. B mukaan tiedoksianto oli tapahtunut laillisesti.

5. Hovioikeus katsoi päätöksessään 11.6.20121, että oikeudenkäymiskaaren (OK) 11 luvun 18 §:n 2 momentin mukaan väite siitä, ettei tiedoksiantoa ole toimitettu määrätyssä ajassa tai säädetyllä tavalla, on tehtävä vastauksessa tai lausumassa. Mainittu säännös tuli sovellettavaksi myös rikosasiassa. Tässä tapauksessa väitettä mahdollisesta tiedoksiannon virheellisyydestä ei ollut tehty vastauksessa 25.10.2019, vaan vasta myöhemmin valmisteluistunnossa 20.12.2019. Väite oli siten esitetty liian myöhään. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja palautti asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

6. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Ari Siltama, Juha Terho ja Arto Perälä (eri mieltä).

7. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Perälä katsoi, että tiedoksiannon laillisuutta koskevan väitteen osalta kysymys on oikeudenkäynnin edellytyksiä koskevasta väitteestä. Rikosasiassa prosessinedellytykset ovat ehdottomia ja tuomioistuimen tulee ottaa ne viran puolesta huomioon. Väite tiedoksiannon virheellisyydestä on siten voitu tehdä vielä vastauksen antamisen jälkeenkin. Näin ollen käräjäoikeuden tuomiota ei tulisi kumota ja asiassa tulisi ratkaista kysymys tiedoksiannon laillisuudesta.

8. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen tiedoksiannon laillisuuden tutkimiseksi. B vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. 

9. KKO totesi päätöksessään, että kysymyksessä olevassa asiassa asianomistaja on käyttänyt oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilaki, ROL) 7 luvun mukaista syyteoikeuttaan. ROL 7 luvun 6 §:n 2 momentin mukaan haaste, haastehakemus ja siihen liitetyt asiakirjat on annettava vastaajalle tiedoksi siten kuin tiedoksiannosta OK 11 luvussa säädetään. Säännös koskee siten sanottujen asiakirjojen tiedoksiantotapaa. ROL 12 luvun 1 §:n mukaan rikosasioiden käsittelyssä ja muutoksenhaussa noudatetaan sen lisäksi, mitä tässä laissa säädetään, OK:n säännöksiä, jollei tässä laissa toisin säädetä.

10. OK 11 luvun 18 §:n 2 momentin mukaan väite siitä, ettei tiedoksiantoa ole toimitettu määrätyssä ajassa tai säädetyllä tavalla, on tehtävä vastauksessa tai lausumassa. Edellä todetuin tavoin ROL:n säännökset ovat kuitenkin rikosasiassa ensi sijassa sovellettavia. Toisin kuin OK 5 luvun 10 §:n mukaisessa riita-asian haasteessa, ROL 7 luvun 7 §:n nojalla annetussa rikosasian haasteessa vastaajaa ei kehoteta vastaamaan prosessin edellytyksiä koskeviin seikkoihin. ROL:n viimeksi mainitun säännöksen mukaan vastaajan tulee ilmoittaa kantansa häntä vastaan esitettyihin vaatimuksiin ja kiistämisensä perustelut, ilmoittaa todisteet, joihin hän aikoo vedota sekä lausua tuomioistuimen erikseen esittämistä seikoista. Asianomistajan nostamaan syytteeseen liittyvää haastetta ja siihen vastaamista koskeva ROL 7 luvun 7 §:n 1 momentti on saman sisältöinen kuin syyttäjän syytettä koskeva lain 5 luvun 9 §:n 1 momentti.

11. OK 16 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan oikeudenkäyntiväite voidaan tehdä myöhemminkin kuin puhevaltaa asiassa ensimmäistä kertaa käytettäessä, jos väite koskee seikkaa, jonka oikeus on velvollinen ottamaan huomioon omasta aloitteestaan.

12. Rikosasiassa rangaistusvaatimuksen tutkimista koskevat prosessinedellytykset ovat lähtökohtaisesti ehdottomia. Tuomioistuimen on tutkittava omasta aloitteestaan ehdottomien prosessinedellytysten täyttyminen. RL 8 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan syyteoikeuden vanhentumisen katkeaminen edellyttää, että syytettävälle on laillisesti annettu haaste tiedoksi. Rikosasioita koskevassa Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on todettu, että laillinen haaste on oikeudenkäynnin ehdoton edellytys ja laillisesti tiedoksiannettu haaste on edellytys syyteoikeuden vanhentumisajan katkeamiselle (KKO 1997:162 ja KKO 2000:107).

13. Edellä lausutun mukaisesti tuomioistuimen on rikosoikeudenkäynnissä omasta aloitteestaan varmistettava, että oikeudenkäynnin edellytykset täyttyvät. Rikosasiassa syyteoikeuden vanhentuminen ja siihen liittyen tiedoksiannon laillisuudesta varmistuminen tulee ottaa viran puolesta huomioon. Syyte on hylättävä tuomiolla, mikäli oikeus syyttää rikoksesta on vanhentunut RL 8 luvun 1 §:ssä säädetyllä tavalla.

14. Tiedoksiannon laillisuus on siten asianomistajan nostamassa rikosasiassa seikka, johon vetoaminen ei edellytä vastaajan väitettä ensimmäistä kertaa asiassa puhevaltaa käytettäessä, vaan tätä koskeva väite on ollut mahdollista tehdä vastauksen antamisen jälkeen. Tämän vuoksi A:n esittämää oikeudenkäyntiväitettä ei olisi tullut jättää hovioikeuden katsomalla tavalla liian myöhään tehtynä käsittelemättä.

15. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että kantaja B on haastehakemuksessaan vaatinut rangaistuksen ohella vahingonkorvausta kärsimyksestä. Käräjäoikeus on hylännyt rangaistusvaatimuksen vanhentuneena lausumatta erikseen vahingonkorvausvaatimuksesta. ROL 3 luvun 8 §:n mukaan jos syyte hylätään, yksityisoikeudellinen vaatimus voidaan tutkia tai vaatimuksen käsittelyä jatkaa riita-asiain oikeudenkäynnistä säädetyssä järjestyksessä.

16. Korkein oikeus toteaa, että sanottu säännös tulee sovellettavaksi siinäkin tapauksessa, että syyteoikeuden korvausvaatimuksen perusteena olevasta väitetystä rikoksesta katsottaisiin vanhentuneen (HE 82/1995 vp s. 57). Lisäksi vahingonkorvausvaatimuksen vanhentumista arvioidaan velan vanhentumisesta annetun lain säännösten perusteella. Syyteoikeuden vanhentuminen ei siten suoraan merkitse sitä, että myös väitetystä rikoksesta johtuva kantajan esittämä korvausvaatimus olisi vanhentunut. Hovioikeuden on tiedoksiannon laillisuutta koskevaa kysymystä ratkaistessaan lausuttava myös kantajan esittämästä vahingonkorvausvaatimuksesta.

17. Oikeusastejärjestys huomioon ottaen tiedoksiannon laillisuus ei tule suoraan arvioitavaksi Korkeimmassa oikeudessa. Edellä lausutuilla perusteilla asia on palautettava tiedoksiannon laillisuuden arvioimiseksi hovioikeuteen.

18. Hovioikeuden päätös kumotaan. Asia palautetaan Helsingin hovioikeuteen, jonka tulee huomioon ottaen palauttamisen syy omasta aloitteestaan ottaa asia käsiteltäväkseen ja siinä laillisesti menetellä.

Ratkaisuseloste KKO 2022:51 

19. Näinhän se on! Rikosasiassa, olkoonkin että syytettä ajaa yksinomaan asianomistaja,  prosessinedellytykset, joihin kuuluu myös haasteen tiedoksiantotapa, ovat ehdottomia. Sen vuoksi ROL 7 luvun 7 §:n mukaan ja 5 luvun 9 §:n 1 momentissa  rikosasian haasteessa vastaaja  ei kehoteta vastaamaan prosessinedellytyksiä koskeviin seikkoihin; riita-asiassa asia sen sijaan on OK 5:10:n mukaan järjestetty toisin. 

20. Lopuksi KKO on joutunut näpäyttämään käräjäoikeutta siitä, että sen olisi tullut lausua  erikseen asianomistajan esittämästä vahingonkorvausvaatomuksesta, vaikkka syyte on syyteoikeuden vanhentumisen takia hylätty. Tämäkin asia kuuluu prosessioikeuden perusteisiin.

21. Summa summarum: Tapauksesta saisi oikein hyvän kysymyksen prosessioikeuden tenttiiin!

 

 

 

 

 

 

205. KKO piti tuomarin virkavirhettä vähäisenä (KKO 2020:78)

1. Käräjäoikeuden pääkäsittelyssä 2.6.2016 oli käsitelty kahta vastaajaa ja seitsemää syytekohtaa koskevaa rikosasiaa. Käräjätuomari (A) oli julistanut tuomion, jossa toinen vastaajista (B) oli tuomittu yhteiseen 80 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen kahdesta varkaudesta, kätkemisrikoksesta ja syyttäjän pääkäsittelyssä esittämän toissijaisen rangaistusvaatimuksen mukaisesti vahingonteosta, josta syyteoikeus oli vanhentunut. - Käräjätuomarin virkarikosjutussa KKO:lle antaman selityksen mukaan hän ei ollut antanut painoa vahingonteolle yhteistä rangaistusta mitatessaan.

2. Käräjäoikeuden tuomio sai lainvoiman ja B suoritti hänelle tuomitun vankeusrangaistuksen.

3. Korkein oikeus (KKO) on päätöksellään 25.1.2018 purkanut käräjäoikeuden tuomion B:n syyksi luetun vahingonteon ja hänelle tuomitun yhteisen vankeusrangaistuksen osalta. KKO on hylännyt syytteen vahingonteosta vanhentuneena sekä oikaissut tuomiota siten, että B on tuomittu hänen syykseen luetuista kahdesta varkaudesta ja kätkemisrikoksesta yhteiseen 70 päivän vankeusrangaistukseen. - KKO:n ratkaisuselosteesta ei mainita, kenen hakemuksesta KKO purki tuomion. Ilmeisesti purkua haki oikeuskansleri.

Virkarikosjuttu hovoikeudessa

4. Valtionsyyttäjä nosti Helsingin hovioikeudessa A:ta vastaan syytteen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

5. Helsingin hovioikeus katsoi 14.8.2019 antamassaan tuomiossa A:n syyllistyneen  siihen rikokseen, josta häntä oli syytetty. KKO:n ratkaisuselosteessa ei jostakin syystä mainita, mihin rangaistukseen A:lle määrättiin tai jätettiinkö hänet kenties rangaistukseen tuomitsematta.

6.  Hovioikeus katsoi, että A oli käräjätuomarin virkaa toimittaessaan huolimattomuudesta rikkonut virkavelvollisuuksiaan rikoslain 40 luvun 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla tuomitessaan B:n rikoslain 35 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta vahingonteosta, jonka syyteoikeus oli rikoslain 8 luvun 1 §:n 2 momentin 4 kohdan nojalla vanhentunut.

7. Hovioikeus on todennut, että A:n laiminlyönti tarkistaa syyteoikeuden vanhentuminen oli johtanut siihen, että B oli jälkikäteen arvioiden ollut aiheettomasti vapautensa menettäneenä seitsemän vuorokautta. Hovioikeus on katsonut, että A:n teosta B:lle aiheutunut vahinko ja haitta oli ollut merkittävä. Aiheettomassa vapaudenmenetyksessä oli kyse keskeisen perus- ja ihmisoikeuden loukkaamisesta.

8. Hovioikeus on edelleen todennut, että vaikka A:n teossa oli sinänsä ollut kysymys inhimillisestä syystä tapahtuneesta virheestä, vapaudenmenetykseen liittyvien virkatoimien hoitamisessa oli kuitenkin noudatettava erityistä huolellisuutta. Ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitessaan käräjätuomari käytti merkittävää, välittömästi henkilöön kohdistuvaa julkista valtaa. Lisäksi syyteoikeuden vanhentuminen oli helppo tarkistaa, ja sitä koskevat säännökset olivat selviä. A:lta oli siten voitu vaatia rikosten vanhentumisaikojen tarkkaa huomioimista kaikissa tilanteissa.

9. Edellä sanotun perusteella hovioikeus on katsonut, että A oli menetellyt vastoin sitä, mitä tuomarin viran asianmukaiselta hoitamiselta voitiin edellyttää. Lisäksi menettely oli ollut omiaan heikentämään luottamusta viranomaisen toiminnan asianmukaisuuteen. A:n teko ei sen haitallisuus ja vahingollisuus sekä muut tekoon liittyvät seikat huomioon ottaen ollut kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

Asian käsittely KKO:ssa

10. A valitti hovioikeuden tuomiosta KKO:lle ja vaati syytteen hylkäämistä. Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen  hylkäämistä. Myös asianomistaja B vaati A:n valituksen hylkäämistä.

11. KKO:ssa oli A:n valituksen johdosta kysymys siitä, onko hänen tekonsa ollut kokonaisuutena arvostellen niin vähäinen, ettei hänen syykseen tule lukea tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista.

12. KKO totesi, että rikoslain 40 luvun 10 §:n mukaan virkamies on tuomittava tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta varoitukseen tai sakkoon, jos hän virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta muulla kuin saman luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

13. KKO lausui, että A:n virkavelvollisuuksien sisältö on perustunut muun muassa perustuslain oikeusturvaa koskevaan 21 §:n 1 momentin ja vastuuta virkatoimista koskevaan 118 §:n 1 momentin säännökseen sekä virkatehtäviä koskevaan valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentin ja syyteoikeuden vanhentumista koskevaan rikoslain 8 luvun 1 §:n 2 momentin 4 kohdan säännökseen. Tekoaikana voimassa olleen valtion virkamieslain 45 §:n (750/1994) 1 momentin mukaan virkamieslakia sovellettiin myös tuomarin virkaan ja tuomariin, jollei laissa toisin säädetty.

14. Teon vähäisyyttä koskevan arvointinsa KKO viittasi aluksi siihen, että Virkarikoslainsäädännön uudistamisen yhteydessä 1.1.1990 voimaan tulleella lailla (792/1989) virkavelvollisuuden rikkomista koskevia säännöksiä muutettiin siten, että vähäisiksi katsottavia tahallisia ja tuottamuksellisia virkavelvollisuuden rikkomisia ei enää rangaista virkarikoksina. Uudistukseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan tarkoituksena oli jättää rangaistavaksi lähinnä vain sellaiset teot ja laiminlyönnit, joita voidaan pitää erityisen moitittavina yhteiskunnan tai kansalaisten kannalta tai joista muualla laissa ei ole säädetty virkatoiminnan asianmukaisuuden turvaamiseksi riittävää rangaistusuhkaa. Esityksen mukaan asianmukaisen viranhoidon kannalta ei ole tarvetta eikä myöskään suotavaa, että vähäisetkin virkavelvollisuuden rikkomiset saatettaisiin tuomioistuimen käsiteltäviksi (HE 58/1988 vp s. 1 ja 65). Eduskunnan lakivaliokunta korosti hallituksen esityksestä antamassaan mietinnössä tarkan harkinnan käyttämistä tuomioistuinmenettelyn käynnistämisessä tuottamuksellisten virkarikosten osalta (LaVM 7/1989 vp s. 2).

15. KKO totesi, että virkamiehellä on edellä mainittujen säännösten perusteella vastuu viranhoidossa tehdyistä virheistä eli virkavastuu. Virheen lukeminen virkamiehen syyksi rikoksena edellyttää kuitenkin tekijältään rangaistavaa syyllisyyttä sekä teolta sellaista moitittavuutta, josta rankaiseminen rikoksena on perusteltua.

16. Aiemman raykaisukäytännön osalta KKO lausui, että se ei ole omassa ratkaisukäytännössään pitänyt vähäisenä tuottamuksellisena virkavelvollisuuksien rikkomisena sitä, että käräjätuomari oli laiminlyönyt antaa pääkäsittelyjen jälkeen useita kansliatuomioita ja pääkäsittelyssä julistettuja tuomioita kirjallisessa muodossa (KKO 2016:90). Vähäisenä ei ole pidetty myöskään sitä, että käräjätuomari oli rikkonut tiedoksiantoa koskevaa säännöstä sekä tästä johtuen antanut virheellisesti asiassa yksipuolisen tuomion (KKO 2011:40) tai sitä, että kihlakunnanoikeuden puheenjohtaja ei ollut noudattanut laissa säädettyä rangaistusasteikkoa ja oli menetellyt useilta osin virheellisesti asiassa esitettyjen korvausvaatimusten suhteen (KKO 1992:78). Edelleen vähäiseksi ei ole katsottu sitä, että raastuvanoikeuden puheenjohtaja ja sen lainoppinut jäsen olivat useassa rikosoikeudenkäynnissä tutkineet vastaajiin kohdistettuja rikokseen perustuneita vahingonkorvaustavaatimuksia siitä huolimatta, ettei näitä ollut haastettu eivätkä nämä olleet olleet henkilökohtaisesti läsnä vaatimuksia esitettäessä (KKO 1992:126).

17. Vähäisenä virkavelvollisuuden rikkomisena ei ole pidetty myöskään poliisin perusteetonta etälamauttimen käyttöä (KKO 2020:13), lääkärin menettelyä vastoin sydäninfarktin saaneen potilaan hoito-ohjeita (KKO 2019:98), johtavan rakennustarkastajan laiminlyöntiä ryhtyä toimenpiteisiin onnettomuusuhkailmoituksen perusteella (KKO 2018:90), valtakunnansyyttäjän toistuvaa esteellisyyssäännösten vastaista menettelyä hankinta-asioissa (KKO 2017:92), vastaavan erikoislääkärin perusteetonta potilastietojen käsittelyä (KKO 2014:86) eikä syyttäjän laiminlyöntiä nostaa määräajassa syyte vangittuna ollutta vastaajaa vastaan (KKO 2001:54).

18. Vähäiseksi virkavelvollisuuden laiminlyönti on sen sijaan katsottu tilanteessa, jossa vankilan johtaja ja vartiopäällikkö olivat laiminlyöneet velvollisuutensa valvoa vankilan järjestystä ja vankien turvallisuutta koskevien määräysten noudattamista, mutta he eivät olleet tienneet määräysten vastaisesta menettelystä ja valvontavastuu oli tältä osin ensisijaisesti ollut vankilan osastojen esimiehillä (KKO 2004:132).

19. Oikeuskanslerin ratkaisukäytännössä tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista on pidetty vähäisenä tapauksissa, joissa vanhentuneesta rikoksesta rangaistukseen tuomitsemisesta ei ole aiheutunut vastaajalle haitallisia täytäntöönpanoseuraamuksia eikä tuomarin menettelyyn ole liittynyt sen moitittavuutta lisääviä seikkoja, kuten esimerkiksi syyteoikeuden vanhentumista tuomarin oman laiminlyönnin seurauksena (ks. esim. OKV/13/31/2019).

20. Johtopäätöksenään edellä lausutusta KKO totesi, että tuottamuksellisessa virkavelvollisuuden rikkomisessa on kysymys virkavelvollisuuden vastaisesta teosta tai virkavelvollisuuksien laiminlyönnistä. Rikostunnusmerkistössä tarkoitettua virheellisen teon vähäisyyttä arvioidaan ottamalla huomioon teon tai laiminlyönnin haitallisuuden ja vahingollisuuden lisäksi myös kaikki muut siihen liittyvät seikat kuten teon tai laiminlyönnin osoittama virkamiehen huolimattomuuden aste tekohetken olosuhteissa.

21. Kuten edellä kuvatusta KKO:n ratkaisukäytännöstä ilmenee, vähäisinä ei ole pidetty sellaisia virkavelvollisuuden rikkomisia, jotka ilmentävät tekijässä välinpitämättömyyttä virkavelvollisuuksia kohtaan. Rangaistussäännöksen tavoitteena olevan virkatoiminnan asianmukaisuuden turvaamisen kannalta rangaistusvastuuta ei sen sijaan ole perusteltua ulottaa sellaisiin yksittäisiin tekoihin, jotka jäävät tekijän syyllisyyden asteen kannalta vähäisiksi ja jotka eivät muutoinkaan edellytä rangaistuksen tuomitsemista.

22. KKO totesi, että A on käräjätuomarin virkaa hoitaessaan rikkonut virkavelvollisuuttaan tuomitsemalla B:n rangaistukseen rikoslain 35 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta vahingonteosta, vaikka syyteoikeus oli kyseisen rikoksen osalta vanhentunut.

23. Virkavelvollisuuden rikkominen on kohdistunut tuomarin tehtävän kannalta keskeiseen ja sisällöltään selkeään sääntelyyn. Rangaistuksen tuomitseminen teosta, josta lain mukaan ei voi seurata rangaistusta, on lähtökohtaisesti vakava virhe, jonka ennakoitava seuraus on se, että rikoksesta tuomittu joutuu suorittamaan rangaistuksen. Virheen tekeminen tämänkaltaisen virkatoimen yhteydessä on omiaan heikentämään luottamusta lainkäytön asianmukaisuuteen. Korkein oikeus katsoo, että nämä seikat perustelevat teon haitallisuutta ja vahingollisuutta ja eivätkä siten puolla teon vähäisyyttä.

24. A:n mukaan hän ei ole rangaistuksen mittaamista koskevassa harkinnassa antanut painoa virheellisesti syyksi luetulle vahingonteolle. KKO katsoi ottaen huomioon B:n syyksi luettujen rikosten laatu ja yhteisen rangaistuksen mittaamiskäytäntö, ettei tätä A:n ilmoitusta ole B:n syyksi luettujen rikosten laatu huomioon ottaen aihetta epäillä. Se, ettei virheellisesti syyksi luettu rikos ole vaikuttanut tuomittuun yhteiseen rangaistukseen, vähentää sekä virheen haitallisuutta ja vahingollisuutta että A:n menettelyn moitittavuutta.

25. A:n tekoon liittyy lisäksi muitakin vähäisyyttä puoltavia seikkoja. Teossa on ollut kysymys yksittäisen seikan tarkistamatta jättämisestä syyttäjän esitettyä pääkäsittelyssä uuden toissijaisen rangaistusvaatimuksen yhteensä seitsemän syytekohtaa käsittäneessä kokonaisuudessa. Ensisijaisen rangaistusvaatimuksen osalta syyteoikeus ei ole ollut vanhentunut, minkä A on ilmoituksensa mukaan tarkistanut ennen pääkäsittelyä. A:n on mitatessaan rangaistusta B:n syyksi luetuista teoista tullut ottaa rikoslaissa säädetyn mukaisesti huomioon useita rangaistuksen koventamiseen ja lieventämiseen liittyneitä seikkoja tuomiosta ilmenevin tavoin. A on julistanut tuomion pääkäsittelyn päätteeksi, kuten oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilaki) 11 luvun 7 §:ssä edellytetään, mikä on rajoittanut hänen mahdollisuuttaan havaita virhe. KKO:n mukaan mikään asiassa ei viittaa siihen, että A olisi suhtautunut virkavelvollisuuksiinsa välinpitämättömästi. Yhdessä tarkasteltuna edellisessä ja tässä kohdassa mainitut seikat viittaavat siihen, että A:n huolimattomuus on ollut vähäistä.

26. KKO:n mukaan huomiotta ei voida jättää sitäkään, että kysymys on ollut A:n laiminlyönnistä varmistua syyteoikeudesta ja siten syyttämisen edellytyksistä, joiden varmistaminen on rikosoikeudenkäyntilain 1 luvun 6 ja 6 a §:stä ilmenevän mukaisesti ensisijassa syyttäjän velvollisuus. A:n huolimattomuutta arvioitaessa voidaan antaa merkitystä myös sille, että B:n avustajaksi on määrätty asianajaja, joka on myöntänyt syytteen oikeaksi. Tuomarin velvollisuus huolehtia rikosasian vastaajan oikeuksista korostuu erityisesti silloin, kun vastaajalla ei ole avustajaa.

27. KKO katsoi, että asiassa on edellä todetulla tavalla sekä teon vähäisyyttä puoltavia että sitä vastaan esitettäviä seikkoja. Huomioon ottaen erityisesti teosta ja teko-olosuhteista ilmenevän teon vähäisen moitittavuuden, KKO, edellä vähäisyyden puolesta ja sitä vastaan esitettäviä seikkoja punnittuaan katsoo, että A:n virkavelvollisuuden rikkomista on pidettävä vähäisenä. Syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta on siten perusteeton.

28. Näillä perusteilla KKO päätyi hylkäämään A:ta vastaan ajetun syytteen. Tuomio annettiin tänään 9.10.2020.

29. KKO:n on perustellut ratkaisuaan - kuten asiaan luonnollisesti kuuluukin - mallikelpoisesti pro et contra -metodia käyttäen. Toisaalta myös hovioikeuden tuomiossa on esitetty varsin painavia perusteita A:n virkavirheen laadusta ja siitä, miksi tekoa ei voitu pitää vähäisenä.  

30. Voidaanko sanoa, kuten KKO on perusteluissaan lausunut, että A:ta vastaan ajettu virkasyyte on ollut perusteeton, kun on selvää, että A on toiminut vastoin lakia ja tehnyt selvän virheen? Minusta ei. Olisi riittänyt todeta, että A:ta vastaan ajettu syyte on hylättävä, koska virhe on ollut vähäinen.

31. Huomio kiinnittyy vielä siihen, että KKO:n ratkaisuselosteessa ei mainita, missä käräjäoikeudessa A on ratkaisunsa antanut tai edes sitä, minkä hovioikeuden ratkaisusta virkarikosasiassa on ollut kysymys. Tätä tuskin voidaan pitää perusteltuna. Hovioikeuden kokoonpanoon kuuluneiden tuomareiden nimistä voidaan päätellä, että kyse on ollut Helsingin hovioikeuden ratkaisusta. Ratkaisuselosteessa olisi ollut paikallaan mainita myös seuraamus, jonka hovioikeus on A:lle määrännyt.

 

76. Matti Nissiselle sakkoa tahallisesta virkarikoksesta (KKO 2017:92)

                                               Minäkö muka konna!

1. Olen seurannut valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen esteellisyyteen perustuvaa virkarikostapausta alusta eli esitutkinnasta lähtien. Olen kirjoittanut asiasta tätä ennen viisi blogijuttua.

2. Tapauksen oikeuskäsittelylle pantiin tänään piste, kun korkein oikeus (KKO) antoi tuomionsa. Ratkaisusta on julkaistu ylimmän oikeuden kotisivulla seloste 

KKO 2017:92

3. KKO päätti, että Matti Nissinen on syyllistynyt asiassa tahalliseen virkarikokseen ja tuomitsi hänet siitä 40:een 43 euron määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1 720 euroa.

4. Rikosnimikkeen osalta ratkaisu on perusteltu ja hyväksyttävä. KKO on perustellusti torjunut puolustuksen näkemyksen, jonka mukaan Nissinen olisi syyllistynyt vain tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Tekoa ei ole (tietenkään) pidetty vähäisenä.

5. Sen sijaan tuomittu rangaistus ei tyydytä, sillä se on minusta liian lievä. Odotin itse 80-90 suuruista päiväsakkorangaistusta. Päiväsakon suuruutta on perusteltu tuomiossa hyvin niukasti, oikeastaan vain yhdellä lyhyellä virkkeellä (kappale 78).

6. KKO on katsonut, että Nissinen menettely yhtäältä Itä-Suiomen syyttäjäviraston päällikkönä ja toisaalta VKSV:n päällikkönä eli valtakunnansyyttäjänä eivät muodosta yhteistä kokonaisuutta niin, että sitä toteen näytettynä voitaisiin pitää yhtenä kokonaisuutena (kappale 21). KKO:n perustelut eivät kuitenkaan vakuuta lukijaa. Onhan Nissinen toiminut kummassakin laitoksessa viraston päällikkönä ja hänen tekonsa peruste on ollut sama eli esteellisyys ja hän on hankkinut kummallakin kerralla koulutusta samasta veljensä johtamasta ja omistamasta yhtiöstä. Minusta kysymyksessä on päivänselvä yhteinen kokonaisuus. Sen sijaan KKO on, aivan oikein, katsonut, että Nissinen menettelyä on kaikkien VKSV:ssa tehtyjen koulutushankintojen osalta pidettävä yhtenä kokonaisuutena.

7. Edellä mainitulla perusteella KKO on päätynyt siihen, että syyteoikeus on vanhentunut siltä osin kuin kyse on Itä-Suomen syyttäjävirastossa tehdyiksi väitetystä menettelystä. Jos Nissisen toimintaa olisi sitä vastoin pidetty alusta eli Itä-Suomesta lähtien yhtenä kokonaisuutena, niin kuin olisi pitänyt tehdä, syyteoikeus ei olisi ollut miltään osin vanhentunut. Olen vm. kannalla, joka on järkevä ja perusteltu, ei teennäinen kuten KKO:n omaksuma "sievistelevä" käsitys.

8. Syyttäjä ei vaatinut jutussa Matti Nissisen viraltapanoa eikä KKO ole lausunut tuomiossaan siitä mitään tästä lisärangaistuksesta. Lienee melko selvää, ettei tahallisesta virkarikoksesta tuomitulla Nissisellä ei ole enää vaadittavaa uskottavutt jatkaa valtakunnansyyttäjän viran hoitamista. Nyt odotellaan, että Nissinen ymmärtäisi erota virastaan. Jollei hän sitä tee, oikeusministerin ei auta muu kuin irtisanoa Nissinen. Jos sitten oikeusministerillä on kanttia siihen.

9. Lopuksi muutama kirjoitustapa- yms. kysymys. KKO:n selosteen mukaan syytettä asiassa on ajanut apulaisoikeuskansleri, mutta kyseisen virkamiehen nimeä ei ole jostakin syystä mainittu; apulaisoikeuskanslerin nimi on Kimmo Hakonen. Syytetystä tuomiossa on sentään käytetty lyhennettä "N". Miksi ihmeessä KKO käyttää, aina vaan ja yhdä edelleen, tällaista mystistä ja perin vanhahtavaa kirjoitus- ja esitystapaa ratkaisuissaan? Onko KKO:sta ollut jotenkin halventavaa kirjoittaa, että valtakunnansyyttäjä on Nissisen Matti? Myös todistajista käytetään tuomiossa vain kirjaimia J ja S. ja Matti Nissisen veljen omistamasta yhtiöstä nimikettä D Oy eikä Nissisen veljelle ei ole löydetty nimeä tai lyhennettä lainkaan jne. Ratkaisuselosteen otsikosta on jäänyt pois olennaisen tärkeä asiasana eli esteellisyys, eikä siinä mainita myöskään sanoja valtakunnansyyttäjä tai syyttäjä. Nämä ovat selviä puutteita. 

10. Vaikka KKO on toimittanut jutussa pääkäsittelyn, jota kutsutaan KKO:ssa edelleen nimikkeellä "suullinen käsittely", ei juttua kuitenkaan ole ratkaistu yksinomaan pääkäsittelyssä vastaanotetun aineiston perusteella, kuten välittömyysperiaate toki edellyttäisi, vaan pääkäsittelyn jälkeen on toimitettu normaali esittelymenettely, jossa tapaus on ratkaistu esittelijän mietinnön pohjalta. Tämä kertoo nykykehityksestä jälkeenjääneestä prosessaamisesta ja sitkeästä halusta pitää tiukasti kiinni vanhoista aikansa jo eläneistä menettelytavoista. Maan ylimmällä oikeudella pitäisi toki olla olla kanttia ja uskallusta kehittää omia menettelytapojaan nykyoloja vastaavalla tavalla; laki ei sitä estäisi. 

11. Lehtitietojen mukaan Matti Nissinen palasi heti aamulla "rikospaikalle"  - rikollinen näet palaa rikospaikalle - eli VKSV:oon hoitamaan korkeaa virkaansa. Ikään kuin muina miehinä.