perjantai 29. toukokuuta 2020

198. KKO linjasi: Vähäinen koskettelu ei ole seksuaalista ahdistelua (KKO 2020:38)


1. Eilen selostin ja kommentoin KKO:n ennakkopäätöstä, jossa oli kysymys siitä, toteuttiko rikkinäisellä pullolla uhkaamalla tapahtunut uhrin omaisuuden anastus törkeän ryöstön tunnusmerkistön (KKO 2020:37). KKO vastasi kysymykseen myöntävästi.

2. Tänään saimme KKO:lta ennakkopäätöksen, joka koskettelee myös käytänössä varsin usein  tapahtunutta asiaa eli seksuaalista ahdistelua (KKO 2020:38).  Seksuaalisesta ahdistelusta otettiin rikoslakiin sännös (RL 20:5a) vuonna 2014, joten kyseessä on melko uusi kriminalisointi. On siten mm. rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen (RL 3:1) kannalta paikallaan, että KKO ottaa kantaa aika väljästi muotoillun säännöksen tulkintaan. Nyt annettu ratkaisu on KKO:n ensimmäisiä seksuaalista ahdistelua koskeva ennakkopäätöksiä. Vrt. KKO 2019:104.

3. Katsotaanpa, mistä tänään annetussa ennakkopäätöksessä on kysymys eli millaisesta teosta syyte on nostettu ja miten asia on eri oikeusasteissa ratkaistu.

4. Asiassa on tullut selvitetyksi, että herra A ja neiti B olivat olleet 25.6.2017 viettämässä iltaa ravintolassa eri seurueissa. 18-vuotias B tunsi A:n ystävänsä enona ja oli myös A:n lasten tuttava ja joskus aikaisemmin käynyt A:n kotona. A oli sanonut ravintolassa B:lle, että hänellä oli kahdenkeskistä asiaa, ja ohjannut B:n ravintolan terassille selästä kädellä pitäen. A ja B olivat istuneet terassin sohvalla vierekkäin siten, että A:n käsi oli ollut B:n olkapäällä. A ei ollut sivellyt, puristanut tai rutistanut B:tä. A:n ja B:n vartalot eivät olleet koskettaneet toisiaan, vaan heidän välissään oli ollut noin 10–20 senttimetriä. A oli kertonut B:lle olevansa ihastunut tähän. Lisäksi A oli sanonut, että voisi "lykkiä" B:tä. B oli kieltänyt A:ta puhumasta tuollaisia. Kun B oli yrittänyt lähteä pois, A oli ottanut B:tä ranteesta kiinni ja sanonut, ettei tämä saisi lähteä mihinkään. B oli kuitenkin päässyt poistumaan tilanteesta.

5. Syyttäjä on vaatinut Keski-Suomen käräjäoikeudessa  A:lle rangaistusta seksuaalisesta ahdistelusta sen perusteella, että A oli koskettelemalla B:tä tehnyt tälle seksuaalisen teon, joka on huomioon ottaen kosketteluun liittyneet seksuaaliset ehdotukset ja B:n kielteinen suhtautuminen niihin ollut omiaan loukkaamaan B:n seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

6. Käräjäoikeus, joka käsitteli asian yhden tuomarin kokoonpanossa (käräjätuomari Anssi Savilampi) on 17.4.2018 lukenut A:n syyksi seksuaalisen ahdistelun ja tuominnut tämän 20 päiväsakon sakkorangaistukseen ja korvausvelvollisuuteen B:lle. Käräjäoikeus on katsonut B:n olleen A:n kainalossa ja että kainaloon ottaminen ja ranteesta kiinni pitäminen olivat tässä tapauksessa olleet seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistössä tarkoitettua seksuaalista koskettelua, kun huomioon otetaan kosketteluun liittyneet seksuaaliset ehdotukset ja B:n kielteinen suhtautuminen niihin.

7. Vaasan hovioikeus on A:n valituksen johdosta hylännyt syytteen ja vapauttanut A:n korvausvelvollisuudesta. Tuomiossaan 2.7.2019  hovioikeus on katsonut, ettei A:n koskettelu ollut intensiivistä eikä se ollut kohdistunut seksuaalisesti merkityksellisiin ruumiinosiin. Hovioikeus ei ole pitänyt A:n koskettelua seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistössä tarkoitettuna kosketteluna. Hovioikeuden mukaan A:n seksuaaliseksi tulkittava huomautus ei ole tehnyt koskettelusta seksuaalista. Hovioikeuden kokoonpanoon kuuluivat tuomarit Tuula Keltikangas, Päivi Kylmälahti ja Nina Sillanpää.

8. KKO myönsi syyttäjälle valitusluvan. Valituksessaan syyttäjä vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja A:n syyksi luetaan seksuaalinen ahdistelu. A vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. 

9. Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys siis yksinkertaisesti siitä, onko A syyllistynyt rikoslain 20 luvun 5 a §:ssä rangaistavaksi säädettyyn seksuaaliseen ahdisteluun.

10. Rikoslain 20 luvun 5 a §:n mukaan, joka koskettelemalla tekee toiselle seksuaalisen teon, joka on omiaan loukkaamaan tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta, on tuomittava, jollei teosta muualla tässä luvussa säädetä rangaistusta, seksuaalisesta ahdistelusta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

11. KKO:n perusteluissa selostetaan aluksi varsin laajasti ko. säännöksen lainsäädäntöhistoriaa ja rikoksen suojelukohdetta (kappaleet  7-13). KKO selostaa tässä kohdin myös sitä, mitä RL 20 luvun 10 §:n  2 momentin mukaan seksuaalisella teolla tarkoitetaan. Viittaan tältä osin KKO:n oheiseen ratkaisuselosteeseen.

Ratkaisuseloste KKO 2020:38

12.  Oman arviointinsa (perustelukappaleet 14-20) lähtökohtana KKO toteaa, että RL 20 luvun 5 a §:n seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistön ja RL 20 luvun 10 §:n 2 momentin seksuaalisen teon määritelmäsäännöksen nojalla harkittavana on se, onko A:n menettelyssä ollut kyse kosketteluista, jotka ovat olleet seksuaalisesti olennaisia ja omiaan loukkaamaan B:n seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

13. Hovioikeuden selvitetyiksi katsomat koskettelut ovat ensinnäkin käden pitäminen toisen selällä saatettaessa tätä kävellen toiseen paikkaan, toiseksi käden pitäminen vieressä istuvan olkapäällä ja kolmanneksi toisen ranteesta kiinni ottaminen.

14. Tämän jälkeen KKO lausuu, että A ei ole koskenut sellaisiin kehon osiin, joita tyypillisesti pidetään seksuaalisesti merkityksellisinä, eikä kosketuksia ole myöskään tehty tällaisilla kehon osilla. Kysymys ei ole ollut sivelevistä, taputtelevista, puristelevista tai muistakaan kiihottavina pidettävistä liikkeistä. Koskettelut eivät ole kohdistuneet vaatteiden alle, eivätkä ne muutoinkaan ole olleet erityisen intiimejä vaan moniin sosiaalisiin tilanteisiin soveltuvia ja hyväksyttäviä. KKO katsoi, että A ei ole koskettanut B:tä tavoilla, jotka sellaisinaan olisivat, yksin tai yhdessä arvioituina, seksuaalisesti olennaista koskettelua.

15. A on istuessaan B:n vieressä ja koskettaessaan B:n olkapäätä kertonut B:lle, että hän on ihastunut B:hen ja että hän voisi "lykkiä" B:tä. Toteamus "lykkimisestä" on tuossa yhteydessä sisältänyt sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaalitekoon liittyvän suorasukaisen ehdotuksen. KKO katsoi, että A:n ehdotus B:lle on ollut RL 20 luvun 10 §:n 2 momentissa määritellyin tavoin seksuaalisesti olennainen.

16. KKO totesi, että seksuaaliset puheet voivat muuttaa joidenkin, muissa olosuhteissa hyväksyttävien fyysisten kosketusten luonteen seksuaaliseksi, jolloin arvioitavaksi tulee myös se, onko koskettelu loukannut toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. A:n esittämien väitteiden vuoksi KKO totesi lisäksi, ettei ravintolaympäristö tapahtumapaikkana vähennä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaa vaan tällöinkin huomiota on kiinnitettävä ennen muuta osapuolten väliseen suhteeseen ja siihen, onko toinen suhtautunut torjuvasti tai myönteisesti seksuaalisiin ehdotuksiin tai muuhun lähentelyyn.

17. RL 20 luvun 5 a §:n seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistössä seksuaalisen ahdistelun tekotavaksi on lainsäätäjän harkinnan tuloksena säädetty vain toisen kosketteleminen. Rikoslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Tämä tarkoittaa lainkäyttäjälle osoitettua kieltoa mennä lain sanamuodon ulkopuolelle ja täydentää lakia rikosasian vastaajan vahingoksi analogiapäätelmään turvautumalla (HE 44/2002 vp s. 29).

18. KKO:n mukaan tässä asiassa ne seksuaaliset teot, jotka ovat olleet omiaan loukkaamaan B:n seksuaalista itsemääräämisoikeutta, ovat liittyneet seksuaalisiin ja B:lle vastenmielisiin puheisiin. Oikeus katsoi, että A:n fyysiset kosketukset ovat olleet niin vähäisiä ja sosiaalisessa kanssakäymisessä tavanomaisia, ettei niiden luonne ole muuttunut seksuaalisesti olennaiseksi yksinomaan seksiin liittyvän ehdotuksen perusteella. Silloin, kun fyysistä kosketusta ei voida teko-olosuhteetkaan huomioon ottaen pitää seksuaalisesti olennaisena kosketteluna, teko ei voi täyttää seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistöä.

19. Näillä perusteilla KKO päätyi siihen lopputulemaan, että syyte seksuaalisesta ahdistelusta oli hylättävä, joten hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muutettu.

20. KKO on pohtinut sekausaalisen ahdistelun tunnusmerkistöä varsin kattavasti. Johtopäätökseen, jonka mukaan nyt esillä olevassa tapauksessa ei ole ollut kysymys siitä, on helppo yhtyä, vaikka monille ratkaisua somessa kommentoineelle lukijalle ratkaisu näyttääkin olleen selvä pettymys. Samaan tulokseen päätyi myös hovioikeus. Kun hovioikeudet eivät julkaise ratkaisujaan nettisivuillaan tai esimerkiksi Twitterissä, oli paikallaan, että KKO otti jutun tutkittavakseen, sillä onhan ratkaisu ensimmäisiä seksuaalisesta ahdistelusta annettuja ennakkopäätöksiä.

21. Kuten KKO:n perusteluista ilmenee, rajanveto sen suhteen, milloin lähentelyä on pidettävä seksuaalisena ahdisteluna, saattaa käytännössä olla aika vaikeaa. Pelkkä sopimaton puhuttelu, ehdottelu, taivuttelu tai "kuiskuttelu" taikka edes siihen liittyvä kohteen vaatetuksen päältä tapahtuva vähäinen ja tavanmukainen koskettelukaan, jos siihen ei sisälly intiimien paikkojen koskemista, ei välttämättä loukkaa toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja toteuta seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistöä.

22. Parasta kuitenkin olla varovainen erityisesti nyt, kun kesä alkaa olla kukkeimmillan, ravintoloiden ja pubien terassit avautuvat jälleen (1.kesäkuuta) ja tanssilavoillekin pääsee pian sekä latotanssejakin järjestetään. Hyvää kesää kaikille! Yritetään olla ihmisiksi ja ahdistelematta ketään.

torstai 28. toukokuuta 2020

197. KKO 2020:37. Törkeä ryöstö rikotulla olutpullolla uhaten


1. Korkein oikeus (KKO) antaa aika usein varsin tavanomaisia rikosasioita koskevia ennakkopäätöksiä. Sellaisia ovat esimerkiksi pahoinpitelyä, varkautta, kavallusta, rattijuopumusta, liikenneturvallisuuden vaarantamista, raiskausta tai henkirikoksia koskevat asiat.

2. Tänään KKO antoi ennakkopäätöksen (KKO 2020:37) asiasta, jossa alemmat tuomioistuimet olivat olleet eri mieltä siitä, toteuttiko tekotapa ryöstön vai törkeän ryöstön tunnusmerkistön. Katsotaanpa tarkemmin, mistä oli kysymys,

Teko

3. Tekoaikana 18-vuotias A ja 17-vuotias B, kumpikin naisia, olivat 30.5.2018 Sokoksen tavaratalossa (Sokkarissa) Jyväskylässä seuranneet 19-vuotiasta X:ää, myös nainen, tavaratalon naisten wc-tiloihin ja työntäneet poistumassa olleen X:n takaisin wc-koppiin sekä lukinneet X:n ja itsensä koppiin sisälle. A ja B olivat lukitussa wc-kopissa uhanneet X:ää kahdella pohjaosastaan rikki olevalla, sahalaitaisella olutpullolla, joista toisessa oli ollut pidempi terävä uloke. A ja B olivat suunnanneet pullojen terävän puolen kohti X:ää ja uhanneet tässä yhteydessä suullisesti tappaa X:n, jollei tämä luovuttaisi heille puhelintaan, pankkikorttiaan ja näiden käyttämiseen vaadittavia koodeja. Teon yhteydessä X:n sormeen oli aiheutunut pinnallinen, runsaasti verta vuotava haava. Pakotettuaan X:n luovuttamaan mainitun omaisuuden A ja B olivat poistuneet paikalta. Anastettu omaisuus oli jäänyt kateisiin.

Käräjäoikeuden tuomio

4. Syyttäjän vaadittua  syytetyille rangaistusta törkeästä ryöstöstä Keski-Suomen käräjäoikeus (käräjätuomari Riku Tuikkala ja lautamiehet)  on 3.8.2018 tuomiossaan katsonut, että rikottu lasipullo oli rikoslain 31 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu ampuma- tai teräaseeseen rinnastettava hengenvaarallinen väline, mutta tekoa ei ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Käräjäoikeus on tuominnut A:n ryöstöstä ja kolmesta vähäisemmästä rikoksesta yhteiseen 1 vuoden 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä B:n nuorena henkilönä tehdystä ryöstöstä ja lievästä petoksesta yhteiseen 1 vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Kummatkin vastaajat on tuomittu lisäksi valvontaan 1 vuodeksi 3 kuukaudeksi.

Hovioikeuskäsittely

5. Syyttäjä ja asianomistaja X valittivat tuomiosta Vaasan hovioikeuteen vaatien, että A:n katsotaan syyllistyneen ryöstön sijasta törkeään ryöstöön ja B:n nuorena henkilönä tehtyyn törkeään ryöstöön.

6. Vaasan hovioikeus katsoi 1.3.2019 antamassaan tuomiossa, ettei ryöstössä ollut käytetty ampuma- tai teräaseeseen rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä. Hovioikeus totesi, että rikoslain 31 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun tekovälineen rinnastaminen ampuma- tai teräaseeseen riippui välineen hengenvaarallisuudesta. Rikottu lasipullo oli vaarallinen muttei kuitenkaan edellä mainitussa säännöksessä teräaseeseen rinnastettava hengenvaarallinen väline. Hovioikeus ei muuttanut muuttanut käräjäoikeuden tuomitsemia rangaistuksia. Hovioikeus tuomitsi lisäksi An ja B;n  yhteisvastuullisesti suorittamaan X:lle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 2 5000, ansionmenetyksestä 80, kadonneesta matkapuhelimesta 150, pankkikortin uusimisesta 10 sekä oikeudenkäyntikuluista 2 170 euroa.

7. Hovioikeudessa oli äänestys, enemmistöön kuuluivat tuomarit Tapio Kaarniemi ja Päivi Kylmälahti. Vähemmistöön jäänyt hovioikeudenneuvos Harri Kurkinen katsoi,  että rikotut lasipullot olivat teräaseeseen rinnastettavia hengenvaarallisia välineitä ja että ryöstö oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

KKO:n käsittely

8. Korkein oikeus myönsi syyttäjälle ja X:lle valitusluvan. Valituksissaan nämä vaativat, että syytetyt tuomitaan törkeästä ryöstöstä.  A ja B vaativat vastauksissaan valitusten hylkäämistä.

9. Korkein oikeus toimitti asiassa 13.11.2019 pidetyn suullisen käsittelyn varatakseen syytetyille tilaisuuden tulla kuulluksi tuomittavasta seuraamuksesta.

10. Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys ensiksi siitä, onko pohjasta rikottua lasipulloa pidettävä rikoslain 31 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuna teräaseeseen rinnastettavana hengenvaarallisena välineenä. Siinä tapauksessa, että mainittu ankaroittamisperuste täyttyy, kysymys oli toiseksi siitä, onko ryöstöä pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Kolmanneksi kysymys oli rangaistuksen mittaamisesta ja tuomittavasta rangaistuslajista.

Rikoksentekovälineen laatu

11. Ensimmäisen kysymyksen osalta KKO totesi, että oikeuskäytännössä ampuma- tai teräaseeseen rinnastuvaksi hengenvaaralliseksi välineeksi ei ole katsottu kumipamppua (KKO 1996:65), pesäpallomailaa tai vasaraa (KKO 2009:79) eikä metallirunkoista tuolia (KKO 2010:36).

12. KKO katsoi, että tavallinen käyttöesine voi muokattuna olla rikoslain 31 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla hengenvaarallinen väline. Tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että välineen fyysiset ominaisuudet tehtyjen muutosten jälkeen rinnastuvat ampuma- tai teräaseeseen ja että välinettä käytetään ampuma- tai teräaseen tavoin ryöstön tunnusmerkistön edellyttämään väkivallan käyttöön tai sillä uhkaamiseen.

13. Nyt esillä olevassa tapauksessa ryöstörikoksessa on käytetty välineenä kahta pohjastaan rikki olevaa olutpulloa, joiden lasi on ollut sahalaitainen ja joista pulloista toisessa on ollut pidempi terävä uloke. Toisesta olutpullosta on aiheutunut asianomistajalle sormeen runsaasti verta vuotava haava, mikä osoittaa osaltaan välineen terävyyden. Rikotut lasipullot ovat siten fyysisiltä ominaisuuksiltaan rinnastuneet teräaseeseen. Olutpullot on myös rikottu niin, että niiden kaulaosasta on ollut helppo pitää käsin kiinni. Tällä tavoin rikotut lasipullot ovat soveltuneet väkivallalla uhkaamiseen ja väkivallan tekemiseen teräaseen tavoin ja niitä on ryöstössä myös käytetty kuten teräasetta. KKO katsoi, että edellä kuvatulla tavalla rikottuja olutpulloja on pidettävä rikoslain 31 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuina teräaseeseen rinnastuvina hengenvaarallisina välineinä.

Kokonaistörkeysarviointi

14. Kokonaistörkeysarvioinnin osalta KKO totesi. ensinnäkin, että A:n ja B:n menettely ei ole poikennut perusmuotoisen ryöstörikoksen edellyttämästä suunnitelmallisuudesta, kun he ovat päättäneet ryöstöön ryhtymisestä, valinneet tätä tarkoitusta varten sopivan kohteen ja sopineet ryöstöpaikasta juuri ennen tekoon ryhtymistä. Anastetun omaisuuden määrä ei ole ollut huomattava, eivätkä syytetyt ole kohdistaneet asianomistajaan varsinaista väkivaltaa. Edellä kuvatut menettelyn moitittavuutta koskevat seikat ovat kokonaisarvioinnissa teon törkeyttä vastaan puhuvia seikkoja.

15. A:n ja B:n syyksi luetun menettelyn moitittavuutta korostaa KKO:n mukaan kuitenkin se, että tekijöitä on ollut useampi kuin yksi, asianomistaja on ollut ahdistettuna erittäin ahtaaseen ja lukittuun tilaan ryöstäjiensä kanssa ja että hänet on uhattu tappaa osoittamalla samalla häntä aivan lähietäisyydeltä terävällä välineellä.

16. KKO katsoi, että teon törkeyden puolesta puhuvat seikat ovat sitä vastaan puhuvia seikkoja painavampia, minkä vuoksi ryöstöä on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. A on siten syyllistynyt törkeään ryöstöön ja B nuorena henkilönä tehtyyn törkeään ryöstöön.

Rangaistuksen määrääminen

17. Rangaistuksen määräämistä ja mittaamista KKO on pohtinut perusteluissaan seikkaperäisesti (kappaleet 17-25). Vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana nuorena henkilönä törkeään ryöstöön syyllistyneen  B:n kohdalla puolsi KKO:n mukaan rikoksen vakavuus. Painavat syyt eivät kuitenkaan vaatineet hänen tuomitsemistaan ehdottomaan vankeuteen, mistä syystä vankeusrangaistus tuli määrätä B:lle ehdollisena käräjäoikeuden määräämin valvonnoin.

18. A on teon tehdessään ollut 18 vuoden 6 kuukauden ikäinen. Rikoslain 6 luvun 7 §:n 2 kohdan mukaan rangaistusta lieventävänä seikkana on otettava huomioon myös tekijän korkea ikä, heikko terveydentila ja muut henkilökohtaiset olot, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi näistä syistä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. Säännöstä koskevissa perusteluissa korkean iän yhteydessä lausutaan iän merkityksestä myös, että kehitysiässä oleva vaikutuksille altis nuori kokee laitoselämän ja ympäristön muutoksen voimakkaammin kuin kypsään ikään ehtinyt henkilö. Koulutuksen kannalta ratkaisevien elinvuosien hukkaaminen vankilaan merkitsee myös nuoren tulevaisuuden kannalta usein korvaamatonta menetystä. Tarkasteltavat perusteet koskevat ensi sijassa valintaa ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä, mutta niillä on myös merkitystä ehdottoman vankeuden pituudesta päätettäessä (HE 44/2002 vp s. 199–200).

19. Korkein oikeus totesi, että se  on ratkaisussaan KKO 2017:69 alentanut 18-vuotiaan vastaajan rangaistusta rikoslain 6 luvun 7 §:n 2 kohdan perusteella hänen nuoren ikänsä vuoksi. Korkein oikeus katsoi vastaajan iän huomioon ottamisen merkityksen korostuneen asiassa, koska hänen tekijäkumppaneihinsa sovellettiin rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 2 momentin mukaista lievennettyä rangaistusasteikkoa ja ikäero tekijöiden kesken oli pieni vastaajan täytettyä 18 vuotta vasta kaksi kuukautta ennen tekopäivää. Kaikkien vastaajien syyllisyyttä arvioitaessa oli ilmeistä, että rikoksen tekemiseen oli vaikuttanut ikään liittyvä kypsymättömyys. Pitkään vankeusrangaistukseen liittyvät haitalliset vaikutukset nuoren kehitykseen oli syytä ottaa huomioon myös 18 vuotta täyttäneen vastaajan rangaistusta määrättäessä, vaikkakin vähäisemmässä määrin (kohdat 36–39).

20. Myös tässä tapauksessa A:n iän huomioon ottamisen merkitys KKO:n mukaan korostui, koska B:hen sovelletaan lievennettyä rangaistusasteikkoa ja ikäero tekijöiden kesken on pieni. Ilmeistä myös on, että rikoksen tekemiseen on vaikuttanut heidän kummankin ikäänsä liittyvä kypsymättömyys. Siten pitkään vankeusrangaistukseen liittyvät haitalliset vaikutukset nuoren kehitykseen on perusteltua ottaa huomioon myös A:n rangaistusta mitattaessa. A ei ole syytteenalaisten tekojensa jälkeen syyllistynyt uusiin rikoksiin, ja hän on viitannut siihen, että pyrkii irtautumaan päihteiden käyttämisestä sekä haluaa hakeutua opiskelemaan. Näistä syistä A:lle tuomittavaa rangaistusta pitää rikoslain 6 luvun 7 §:n 2 kohdan perusteella alentaa hänen nuoren ikänsä vuoksi.

21. A:n syyksi on törkeän ryöstön ohella käräjäoikeudessa luettu pahoinpitely, virkamiehen väkivaltainen vastustaminen ja lievä petos. Kaksi ensin mainittua rikosta eivät ole lajissaan vähäisiä. KKo katsoi, että A on tuomittava edellä mainituista rikoksista kohtuullistamisperuste huomioon ottaen yhteiseen 2 vuoden 5 kuukauden vankeusrangaistukseen. Vankeusrangaistuksen pituuden vuoksi A:n rangaistusta ei voida määrätä ehdolliseksi, eikä rikoslain 6 luvun 10 §:n 2 momentin perusteella valvontaa voida tuomita ehdottoman vankeuden tehosteeksi. A:lle alemmissa oikeusasteissa ehdollisen vankeuden oheisseuraamuksena tuomittu valvonta ja sen suorittaminen eivät vaikutttaneet alentavasti tai lieventävästi A:n rangaistukseen.

KKO:n tuomiolauselma

22. KKO muutti hovioikeuden tuomiota siten, että

- B:n syyksi luettiin nuorena henkilönä tehdyn ryöstön asemesta nuorena henkilönä tehty törkeä ryöstö. B:lle tuomittiin tästä rikoksesta ja nuorena henkilönä tehdystä lievästä petoksesta yhteisenä rangaistuksena 2 vuotta vankeutta. Vankeusrangaistus määrättiin ehdolliseksi, koeaika päättyy 2.8.2021. B tuomittiin yhden vuoden kolmen kuukauden ajaksi valvontaan käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin;

- A:n syyksi luettiin ryöstön asemesta törkeä ryöstö. A:lle tuomittiin tästä rikoksesta ja pahoinpitelystä, lievästä petoksesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta yhteisenä rangaistuksena 2 vuotta 5 kuukautta vankeutta. Koska vankeusrangaistus on ehdoton, määräys A:n tuomitsemisesta valvontaan poistettiin.

23. Asian ovat KKO:ssa ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Pekka Koponen, Mika Huovila, Mika Ilveskero ja Jussi Tapani. Esittelijä Teemu Vanhanen.

Ratkaisuseloste KKO 2020:37

Arviointia

24. Mitäpä tuohon olisi oikeastaan lisäämistä. KKO:n ratkaisu on perusteltu sekä asiallisesti että muodollisesti (perustelutavaltaan). Rikkinäistä olutpulloa, jollainen kummallakin syytetyllä oli ahtaassa wc-tilassa kädessään, on hyvällä syyllä pidettävä laissa tarkoitettuna ampuma- tai teräaseeseen rinnastettavana hengenvaarallisena välineenä. Se, ettei KKO ole ole aiemmin pitänyt vasaraa tuollaisena välinenä (KKO 2009:79), hieman kummastuttaa, sillä jokainen, joka on pidellyt  esimerkiksi noin kilon painoista rautavasaraa käsissään, tietää, millaista tuhoa sillä olisi mahdollista ryöstötilanteessa saada aikaan uhrin terveydelle. Sama koskee pesäpallomailaa. Ehkä laissa on säädetty asiasta turhan yksityiskohtaisesti. Vertailun vuoksi on syytä todeta, että Ruotsin rikoslaissa (brottsbalken 8:7) ei ole törkeän ryöstön osalta vastaavanlaista tekovälinettä koskevaa säännöstä lainkaan.

25. On melko outoa, että hovioikeuden enemmistö ei ole pitänyt rikottuja olutpulloja lainkohdassa tarkoitettuina hengenvaarallisina välineinä. Luulisin, että syynä tähän on se, että hovioikeus on tuijottanut liiaksi ratkaisua KKO 2009:79 eikä ole arvioinut nyt esillä ollutta konkreettista tilannetta riitävän huolellisesti.

26. Teon kokonaistörkeysarvioinnin osalta on tuskin mahdollisuutta päätyä muuhun kuin siihen, että ryöstö on ollut törkeä. Käräjäoikeus on ollut toisella kannalla, mutta luultavasti se on ajatellut tällöin lähinnä sitä, mikä olisi rikoksesta kohtuullinen rangaistus ja muodostanut sillä perusteella rikoksen rubrisointia koskevan käsityksensä. Tätä kysymystä KKO on pohtinut, kuten pitääkin, pro et contra -metodia käyttäen.

27. Rangaistuslajin valintaa ja mittaamista KKO pohtii nykyisin perusteluissaan aina varsin seikkaperäisesti. Tämä on ymmärrettävää, sillä juuri rangaistuksen määrä ja laji on vastaajien kannalta tärkein asia eikä sen merkitystä voida myöskään yleiseltä kannalta mitenkään vähätellä. Rangaistusten pituus kiinnostaa myös suurta yleisöä. Ennen vanhaan rangaistuksen mittaamista ei perusteltu tuomioissa mitenkään, vasta noin 10-15 vuotta sitten siihen on alettu kiinnittää asianmukaista huomiota.

28. KKO:n ratkaisulla on etenkin alempien tuomioistuinten, rikosasianajajien ja syyttäjien kannalta aika suuri merkitys. Vastaavanlaisia rikoksia hengenvaarallisilla astaloilla, etenkin pahoinpitely- ja henkirikoksia, tehdään Suomessa runsaasti. Kun nyt pubit ja terassit kohta jälleen aukeavat, voimme olla varmoja, että lainkäyttäjät joutuvat niiden kanssa työtehtävissään edelleen tekemisiin. KKO antaa ennakkopäätöksiä tulevan oikeuskäytännön ohjaamisen ja yhdenmukaistamisen tarkoituksessa ja siksi tämän ratkaisun julkaiseminen ennakkopäätöksenä on hyvä asia.

29. Toisaalta on syytä sanoa,  että on melko kornia, että näinkin selvissä asioissa joudutaan menemään aina korkeimpaan oikeuteen asti, jotta oikea ja lainmukainen ratkaisu olisi mahdollista saada. Tätäkin tapausta on ensin tutkittu poliisin suorittamassa esitutkinnassa, jolloin epäillyillä on jo luultavasti ollut avustajat. Seuraavaksi asia on tullut syyteharkitaa varten syyttäjälle. Oikeudenkäynnissä asiaa on käsitety kaikissa kolmessa eri portaassa ja niissä jokaisessa, myös KKO:ssa, on toimitettu pääkäsittely tai suullinen käsittely. KKO on ottanut kantaa tapaukseen neljässä eri vaiheessa: ensimmäisen kerran valituslupaa harkitessaan, sitten esittelyssä, sen jälkeen suullisessa käsittelyssä ja tämän jälkeen vielä toisen kerran esittelyssä, jossa asiassa on lopullisesti ratkaistu. Esittelyn jälkeen asiakirjat ovat vielä kiertäneet jokaisella viidellä jäsenellä, ja vasta tämän jälkeen tuomio on ollut valmis julkistamista ja antamista varten. Tässä tapauksessa em. kierto on kestänyt puoli vuotta, sillä KKO:n suullinen käsittely jutussa pidettiin jo 13.marraskuuta 2019.

30. Onko näin raskaassa menettelyssä ja ruljanssissa loppujen lopuksi järkeä? Nykyisin korostetaan lähes joka käänteessä, että oikeudenkäynnin painopisteen tulisi olla nimenomaan käräjäoikeudessa, jolloin hovioikeus vain kontrolloisi käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden; ts. hovioikeus ei toistaisi käräjäoikeudessa jo käytyä oikeusprosessia uudelleen. Kuten tiedämme, näin ei käytännössä kuitenkaan tapahdu, vaan hovioikeudet hyvin usein järjestävät todellisen uusintakäsittelyn, jossa otetaan vastaan käräjäoikeudessa jo esitetty todistusaineisto sekä mahdolliset uudet todisteet. Uutta on nyt se, että myös korkein oikeus on alkanut tutkia näyttökysymyksiä ja toimittaa siinä tarkotuksessa joka vuosi noin 20 suullista käsittelyä, jossa näyttö otetaan vielä kolmannen kerran vastaan!

31. Miksi optimaalinen oikeudenkäynti ei Suomessa onnistu, vaikka se onnistuu hyvin naapurimaassamme Ruotsissa? Eivätkö käräjä-ja hovoikeudet ole vieläkään oikein tehtäviensä tasalla, kun korkein oikeus ottaa kolmantena instanssina vastaan jo alemmissa oikeuksissa esitetyt todisteet, arvioi näyttöä ja järjestää tässä tarkoituksessa lukuisia suullisia käsittelyjä? Näin siitä huolimatta, että korkein oikeus, kuten se itsekin usein ja mielellään kertoo, on ennakkopäätöstuomioistuin, jonka tehtäviin ei kuuluisi enää näytön arviointi, vaan se keskittyy tärkeisiin  lain soveltamista koskeviin kysymyksiin. Korkeimmalla oikeudella pitäisi ilman muuta olla tuollainen rooli, mutta käytäntö on silti toinen. Missä siis vika?

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

196. Syytteen yksilöinti. Vaasan hovioikeus 2020:2.

1. Hovioikeudet julkaisevat ratkaisujaan Finlexissä hyvin säästeliäästi, ts. erittän harvoin. Tämä on selvä puute, jota on valiteltu lainopillisessa kirjallisuudessa ainakin 50 vuotta. Tästä huolimatta kohennusta asiassa ei ole tapahtunut.

2. Selvästi eniten Finlex-ratkaisuja on nykyisin Helsingin hovioikeudella. Muut neljä hovioikeutta julkaisevat kukin keskimäärin vain noin neljä tai viisi ratkaisua vuodessa.  Turun hovioikeuden ratkaisujen julkaisutoiminta on kuitenkin parin viime vuoden aikana selvästi piristynyt. Voidaan todeta, että hovioikeudet, Helsingin hovioikeutta lukuun ottamatta, julkaisevat Finlexissä yleensä ratkaisuja, jotka koskevat melko selviä ja yksinkertaisia asioita. Poikkeuksiakin toki löytyy.

3. Viime viikolla Finlexissä julkaistiin Vaasan hovioikeuden 20.4.2020 antaman tuomio, jossa on kyse syytteen yksilöinnistä rattijuopumusta koskevassa asiassa (VaaHO 2020:2). Tämäkään ratkaisu ei ole vaikeusasteeltaan mitenkään päätähuimaava. Asia käy selville hovioikeuden  ratkaisuselosteeseen otetusta kappaleesta ratkaisun keskeinen sisältö, josta ilmenee seuraavaa (tässä kappaleet 4-6):

4. Syyttäjä oli nostanut syytteen rattijuopumuksesta teonkuvauksella, jonka mukaan A oli kuljettanut 13.9.2018 Kokkolassa henkilöautoa käytettyään huumausainetta niin, että hänen veressään on ajon jälkeen ollut käytetyn huumausaineen vaikuttavaa ainetta tai sen aineenvaihduntatuotetta. Pohjanmaan käräjäoikeus oli kehottanut syyttäjää täydentämään haastehakemuksen teonkuvausta ilmoittamalla, mitä huumausainetta vastaajan veressä on ajon jälkeen ollut. Syyttäjä ei ollut täydentänyt teonkuvausta. Käräjäoikeus oli 18.11.2019 hylännyt syytteen, koska teonkuvaus oli puutteellinen.

5. Hovioikeus totesi perusteluissaan, että rikoslain 23 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan rattijuopumuksesta tuomitaan se, joka kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa käytettyään huumausainetta niin, että hänen veressään on ajon aikana tai sen jälkeen käytetyn huumausaineen vaikuttavaa ainetta tai sen aineenvaihduntatuotetta. Hovioikeus katsoi, että syyttäjän syyte on vastannut säännöksen tunnusmerkistöä.

6. Hovioikeus totesi, että teonkuvauksen aika ja paikka ovat olleet riittävästi yksilöidyt ja teonkuvauksesta ilmenee, että teko on suoritettu henkilöautoa kuljettamalla ja huumausaineen vaikutuksen alaisena. A on heti liikennevalvonnan pysäytyspaikalla tullut tietämään, että huumepikatesti oli antanut positiivisen tuloksen kannabiksesta ja hän on kertonut miten hän on nauttinut ainetta. Samassa haastehakemuksessa A:lle vaadittiin rangaistusta huumausaineen käyttörikoksesta liittyen mainittuun kannabikseen ja todisteluna viitattiin Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausuntoon. Hovioikeus katsoi, ettei ollut mitään epäilyä siitä, että A:n mahdollisuudet puolustautua syytettä vastaan olisivat olleet puutteelliset. Käräjäoikeuden ei olisi tullut hylätä syytettä mainitsemillaan perusteilla. Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa 5 luku 3 § 1/3
Euroopan ihmisoikeussopimus 6. artikla 3 a kohta.

7. Mitäpä tuohon oikeastaan olisi lisättävää. Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjänotaari, joten syytteen yksilöintiä koskeva tiukka tulkinta voitaneen lukea ratkaisijan kokemattomuuden piikkiin. Syyttäjän olisi ollut helppoa täydentää syytteen yksilöintiä, mutta sitä hän ei jostakin syystä tehnyt. Tämän kädenväännön seurauksena kiistaan jouduttiin hakemaan ratkaisua hovioikeudesta asti. Kannattiko hovioikeuden ratkaisu julkaista Finlexissä? Tuskin.

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

195. KKO 2020:32. Näyttö rikoksen rasistisesta motiivista. Selitystaakka.

1. Korkein oikeus (KKO) antoi eilen 6.5. 2020 mielenkiintoisen näytön arviointia rikosasiassa koskevan ennakkopäätöksen (KKO 2020:32). Jutussa on kysymys siitä, kuinka vahvaa näyttöä edellytetään rangaistuksen koventamisperusteesta, tässä tapauksessa rikoksen rasistisesta motiivista.

2. Päijät-Hämeen käräjäoikeus, joka käsitteli jutun lautamieskokoonpanossa, luki 22.11.2017 antamassaan tuomiossa syytettyjen A:n (Oscar) ja B:n (Jarin) syyksi irakilaissyntyiseen asianomistaja C:hen kohdistuneen Lahdessa 3.8.2017 tapahtuneen tapon yrityksen (syytekohta 5) sekä lisäksi Oscarin syyksi afrikkalaistaustaiseen asianomistaja D:hen kohdistuneen laittoman uhkauksen (syytekohta 1) ja ampuma-aserikoksen (syytekohta 6). Tapahtumainkulkua on selostettu tarkemmin  jäljempänä mainitussa KKO:n ratkaisuselosteessa.

3. Käräjäoikeus tuomitsi Oscarin hänen syykseen luetuista rikoksista ja täytäntöönpantavaksi määrätystä ehdollisesta vankeusrangaistuksesta yhteiseen 5 vuoden vankeusrangaistukseen sekä Jarin hänen syykseen luetusta tapon yrityksestä 3 vuoden 11 kuukauden 15 päivän vankeusrangaistukseen.

4. Käräjäoikeus hylkäsi syyttäjän vaatimuksen siitä, että Oscarille ja Jarille tapon yrityksestä ja Oscarille laittomasta uhkauksesta tuomittavaa rangaistusta mitattaessa sovellettaisiin rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettua koventamisperustetta. Käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että kyseiset rikokset olisi tehty rasistisesta, asianomistajien rotuun, ihonväriin, syntyperään tai etniseen alkuperään perustuvasta vaikuttimesta.

5. Syyttäjä valitti tuomiosta Itä-Suomen hovioikeuteen ja vaati, että Oscarille ja Jarille rangaistuksia tuomittaessa sovelletaan rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdan koventamisperustetta ja että rangaistuksia sen vuoksi korotetaan.

6. Hovioikeuden tuomiossa, jonka tiivistelmä on otettu KKO:n ratkaisuselosteeseen, on selostettu yksityikohtaisesti  rasistisesta motiivista esitettyä näyttöä. Syytetyt eivät olleet tunteneet asianomistajia, joita he olivat nimitelleet pari kolme kertaa "vitun neekereiksi".

7.  Hovioikeus katsoi tuomiossaan 6.7.2018, että asianomistajien ja todistajan kertomukset tukivat sitä, että asianomistajat olivat valikoituneet Oscarin ja Jarin väkivaltaisen käyttäytymisen kohteiksi nimenomaan ihonvärinsä tai etnisen taustansa perusteella. Asianomistajat ja todistaja olivat yhtenevästi kertoneet vastaajien rasistisesta huutelusta. D:n kertomus ravintolassa tapahtuneesta tönimisestä tuki erityisen selvästi sitä, että Oscarin motiivi väkivallan tekemiselle oli ollut rasistinen. Vastaajat eivät olleet tunteneet asianomistajia entuudestaan eivätkä he olleet esittäneet mitään konkreettista ja uskottavaa vaihtoehtoista syytä tekemälleen väkivallalle.

8. Hovioikeuden mukaan asiassa ei jäänyt varteenotettavaa epäilyä siitä, että Oscar ja Jari olivat tehneet syytekohdan 5 rikoksen ja Oscar lisäksi syytekohdan 1 rikoksen asianomistajien ihonväriin tai etniseen taustaan perustuvasta vaikuttimesta. Rangaistuksia mitattaessa oli siten sovellettava rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdan koventamisperustetta. Hovioikeus katsoi, että koventamisperusteen soveltamisen johdosta vastaajille tuomittuja rangaistuksia oli korotettava neljällä kuukaudella. Hovioikeus korotti siten Oscarin rangaistuksen 5 vuoteen 4 kuukauteen ja Jarin  rangaistuksen 4 vuoteen 3 kuukauteen 15 päivään vankeutta.

9. Korkein oikeus myönsi syytetyille valitusluvan siltä osin kuin rangaistuksen mittaamisessa oli sovellettu rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdan koventamisperusteetta. Oscar ja Jari vaativat valituksissaan, että koventamisperustetta ei sovelleta ja että heille tuomittuja rangaistuksia alennetaan. Syyttäjä samoin kuin asianomistajat C ja D vaativat valitusten hylkäämistä.

10.  KKO totesi tuomionsa perusteluissa aluksi, että rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan rangaistuksen koventamisperuste on rikoksen tekeminen rotuun, ihonväriin, syntyperään, kansalliseen tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen perustuvasta vaikuttimesta taikka niihin rinnastettavasta muusta vaikuttimesta.

11. Tämän jälkeen KKO pohti koventamisperustetta koskevan näytön arviointia ja totesi aluksi, että  oikeudenkäymiskaaren (OK) 17 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rikosasiassa kantajan on näytettävä ne seikat, joihin hänen rangaistusvaatimuksensa perustuu. Pykälän 2 momentin mukaan tuomion, jossa vastaaja todetaan syylliseksi, edellytyksenä on, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä. Laissa ei ole nimenomaista säännöstä rangaistuksen koventamisperusteisiin sovellettavasta näyttövaatimuksesta.

12. Oikeuskirjallisuudessa edellä mainitun pykälän 2 momentista ilmenevää näyttövaatimusta on, kuten KKO perusteluissaan toteaa,  tulkittu siten, että näyttökynnys koskee vain sitä, onko vastaaja syyllistynyt rikokseen vai ei, ja että tällöin syyllisyyskäsite merkitsee samaa kuin rikosoikeudellinen vastuu. Lisäksi on katsottu, että rikosten seuraamusten osalta ei voida puhua varsinaisesta näyttökynnyksestä, vaan tuomioistuin tekee niistä melko pitkälti kokonaisarvioinnin käsillä olevien faktojen perusteella (Jaakko Rautio – Dan Frände: Todistelu. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun kommentaari. 2016 s. 42). Samansuuntaisesti oikeuskirjallisuudessa on esitetty, että seuraamusharkintaan liittyviä seikkoja koskevalta näytöltä ei edellytetä samanlaista vakuuttavuutta kuin syyksilukemiseen vaaditaan (Pasi Pölönen – Antti Tapanila: Todistelu oikeudenkäynnissä. 2015 s. 133–134).

13. Nämä oikeuskirjallisuudessa esityt kannanotot eivät kuitenkaan tyydyttäneet KKO:ta. Se toteaa, että rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdassa säädetyssä koventamisperusteessa on kysymys seikoista, joiden vuoksi rikosta tulisi arvostella keskimääräistä ankarammin. Rangaistuksen koventaminen kyseisillä perusteilla perustuu samankaltaiseen seikastoon, joka on useiden eri rikosten tunnusmerkistössä säädetty rangaistusvastuun edellytykseksi (esim. kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja syrjintä, rikoslain 11 luvun 10 ja 11 §).

14. Nyt kysymyksessä olevan koventamisperusteen, siis rasisistisen vaikuttimen, ja mainittujen rikostunnusmerkistöjen välistä samankaltaisuutta kuvastaa KKO:n mukaan myös edellä mainitun rikoslain muutoksen esitöissä esitetty kanta, jonka mukaan koventamisperustetta ei voida soveltaa syrjintää ja kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevissa rikoksissa, koska tällöin olosuhde, joka on otettu huomioon tunnusmerkistön laadinnassa, otettaisiin vastaajan vahingoksi huomioon rangaistuksen mittaamisessa (ns. kaksinkertaisen kvalifioinnin kielto, HE 317/2010 vp s. 38 ja HE 44/2002 vp s. 193). Sama olosuhde voi siten tulla arvioitavaksi sovellettavan rikostunnusmerkistön muotoilusta riippuen joko tunnusmerkistötekijänä tai koventamisperusteena.

15. Edellä esitetyn perusteella KKO katsoi, että kysymyksessä olevan koventamisperusteen soveltamisen tueksi vedottuja seikkoja arvioitaessa on perusteltua noudattaa näyttövaatimusta, joka rinnastuu rangaistusvastuun perusteeksi vedottuja seikkoja koskevaan tuomitsemiskynnykseen. - Tämä on ratkaisun pääsanoma ja oikeusohje.

16. Tämän jälkeen KKO jatkaa perusteluissaan, että rikoksen rasistisesta motiivista voidaan toisinaan esittää näyttönä vastaajan oma ilmoitus tekonsa vaikuttimista. Vastaaja on saattanut esimerkiksi kertoa ulkopuolisille taikka viesteissä tai kirjoituksissa ilmaista, että hänen suunnittelemansa tai tekemänsä rikoksen motiivi on ollut rasistinen. Jollei vastaaja ole tällä tavoin itse ilmaissut motiiviaan, teon vaikuttimia voidaan yleensä arvioida vain ulkoisesti havaittavien seikkojen perusteella.

17. KKO:n mukaan käytännössä usein esiintyvä viite rikoksen rasistisesta motiivista on se, että tekijä on ennen tekoa, sen aikana tai sen jälkeen käyttänyt asianomistajan ihonväriin tai etniseen alkuperään viittaavia loukkaavia nimityksiä. Tällainen nimittely ei välttämättä yksistään riitä osoitukseksi teon rasistisesta vaikuttimesta, vaan nimittely on suhteutettava teko-olosuhteisiin kokonaisuudessaan. Varsinkin jos rasistinen nimittely on yhdistynyt siihen, että rikos on kohdistettu vastaajalle entuudestaan tuntemattomaan henkilöön eikä siihen vaikuta olleen mitään muuta, esimerkiksi asianomistajan käyttäytymiseen liittyvää syytä, nimittely ja teko-olosuhteet muodostavat yhdessä vahvan näytön rikoksen rasistisesta vaikuttimesta. Teon vaikuttimia koskevaa näyttöä arvioitaessa on otettava huomioon myös se, että koventamisperusteen soveltaminen ei edellytä, että rasistinen motiivi olisi ollut rikoksen ainoa motiivi.

18. Tämän jälkeen KKO viittasi aikaisemmin antamiinsa ratkaisuihin, joissa se on todennut, että  syyttäjän todistustaakasta huolimatta voi syntyä tilanteita, joissa rikosasian vastaajan voidaan edellyttää puolestaan selvittävän niitä seikkoja, joihin hän on puolustuksekseen vedonnut (ks. esim. KKO 2019:2, kohta 10). Jos syyttäjän esittämä näyttö viittaa vahvasti siihen, että rikos on tehty rasistisesta vaikuttimesta, tulee näyttöä arvioitaessa näin ollen harkittavaksi myös se, onko vastaaja saattanut uskottavaksi, että rikoksen tekeminen on johtunut yksinomaan jostakin muusta vaikuttimesta. Vastaajan selitysvelvollisuutta harkittaessa on KKO:n mukaan toisaalta otettava huomioon yleinen tieto siitä, että varsinkin lievemmät väkivaltarikokset saavat usein alkunsa hetken mielijohteesta tai objektiivisesti arvioiden vähäpätöiseltä vaikuttavista ärsykkeistä ja ettei rikokselle siis välttämättä aina ole mitään järkevästi selitettävissä olevaa motiivia.

19. Tämän "yleisen osan" jälkeen KKO siirtyi tarkastelemaan kysymyksesä olevaa asiaa. Se totesi, että hovioikeuden tuomiossa on katsottu selvitetyksi, että syytteessä tarkoitetut tapahtumat ovat alkaneet sisällä ravintolassa, jossa Oscar oli asianomistaja D:tä vastaan kävellessään yllättäen tönäissyt tätä. D:n kysyttyä syytä tönäisylle Oscar oli nimitellyt tätä rasistisesti. Oscar on tämän jälkeen ravintolan ulko-ovelle vievässä portaikossa uhannut D:tä mukanaan olleella käsiaseella syytekohdassa 1 kuvatuin tavoin.

20. Ravintolan ulkopuolella vastaajat ovat kohdistaneet asianomistajiin rasistista nimittelyä ja huutelua. He ovat muun muassa kehottaneet rasistisin huudoin asianomistajia ryhtymään tappeluun. Tämän jälkeen vastaajat ovat syyllistyneet heidän syykseen syytekohdassa 5 luettuun, C:hen kohdistuneeseen tapon yritykseen.

21. Asiassa oli KKO:n mukaan riidatonta, että vastaajat eivät ole tunteneet asianomistajia entuudestaan. Asiassa esitetystä näytöstä ei ole pääteltävissä, että asianomistajat olisivat ennen kyseisiä tapahtumia menetelleet tavalla, joka selittäisi, miksi vastaajat ovat ryhtyneet kohdistamaan uhkailua ja väkivaltaa heihin.

22. KKO katsoi, että koventamisperusteen soveltamisen tueksi vedotuista seikoista esitetty näyttö tuki vahvasti sitä hovioikeuden tekemää päätelmää, että asianomistajat ovat valikoituneet Oscarin ja Jarin rikosten kohteeksi ihonvärinsä ja etnisen alkuperänsä vuoksi. Oscar ja Jari eivät myöskään olleet esittäneet menettelylleen uskottavaa vaihtoehtoista selitystä, jota heiltä syytekohdan 5 teon vakavuus ja muut olosuhteet huomioon ottaen olisi voitu edellyttää.

23. Näillä perusteilla KKO katsoi, ettei koventamisperusteen soveltamisen tueksi vedotuista seikoista jäänyt varteenotettavaa epäilystä. Kun hovioikeuden ratkaisu koventamisperusteen soveltamisesta oli siten oikea, Oscarille ja Jarille tuomittuja rangaistuksia ei olllut heidän valitustensa johdosta aihetta alentaa. KKO ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.

24. KKO:ssa äänestys 4-1. Enemmistöön kuuluivat oikeusneuvokset Häyhä, Antila, Mäkelä ja Välimaa, vähemmistöön oikeusneuvos Jokela. Vm. jäsen katsoi, ettei syytettyjen riitaa haastava huutaminen konfliktitilanteessa osoittanut vakavasti otettavaa vaikutinta tapon yritykseen tai että väkivalta olisi perustunut olennaisesti rasistiseen motiiviin. Hän ei näin ollen soveltanut  rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdassa säädettyä koventamisperustetta.

Ratkaisuseloste KKO 2020:32

25.  KKO:n yksimielinen kanta, jonka mukaan rangaistuksen koventamisperusteen edellytyksistä tulee vaatia yhtä vahva näyttö kuin syyllisyydestä, on perusteltu. Ainakin periaatteessa on näin sanottava. Se, miten tätä edellytystä käytännössä arvioidaan, saattaa olla hieman eri asia. Tässä tapauksessa kysymystä on arvioitu monipuolisesti pro et contra, contra -näkökohtia on tuotu esiin sekä enemmistön että vähemmistöön jääneen jäsenen perusteluissa.

26. Todettakoon, että KKO:n perusteluissa mainitun kahden todistusoikeutta koskevan kommentaariteoksen lisäksi myös hovioikeudenneuvos, OTT Helena Vihriälä on väitöskirjassaan Tahallisuuden näyttäminen (2012) esittänyt kannan, jonka mukaan seuraamusharkintaan, teon törkeysarvosteluuun sekä subjektiiviseen syyksiluettavuuteen liittyviltä seikoilta ei edellytä samanlaista vakuuttavuutta kuin teon syyksilukemiseen vaaditaan (s.70-84). Professori Dan Frände on toiminut Vihriälän virallisena vastaväittäjänä.

27. Toinen kysymys, johon ratkaisussa otetaan kantaa, koskee vastaajien selvittämisvelvollisuuutta; tästä käytetään tosin oikeuskirjallisuudessa vakiintuneesti nimikettä syytetyn selitystaakka. Minusta KKO olisi voinut ottaa ko. sanan ratkaisuselosteen otsikkoon asiasanaksi. Tässä tapauksessa tuomioistuin - ainakin korkein oikeus - on edellyttänyt, että vastaajat olisivat antaneet uskottavan vaihtoehtoisen selityksen, jonka mukaan he olisivat tehneet kyseiset rikokset jostakin muusta syystä kuin rasistisesta motiivista. Kun tällaista selitystä ei annettu, ei koventamisperusteen soveltamisen tueksi vedotuista seikoista jäänyt varteenotettavaa (järkevää) epäilystä.

28. Selitystaakka on varsin mielenkintoinen käsite tai juridinen periaate, joka liittyy yhtäältä  syyttömyysolettamaan ja syytetyn vaitio-olo-oikeuteen, toisaalta taas näytön arviointiin. Selitystaakan mukaan todistusharkinnassa voidaan päätyä syytetylle epäedullisiin johtopäätöksiin siksi, että syytetty ei kysyttäessä anna selitystä tai selvitystä tietystä häntä vastaan puhuvasta seikasta, vaan vaikenee, vaikka hän voisi sen helposti tehdä. Selitystaakka ei merkitse sitä, että syytetyn vaikeneminen vaikuttaisi syyttäjän esittämän todistelun näyttöarvoa lisäävästi, vaan kyse on siitä, että vastauksen antamatta jättämnen heikentää syytetyn puolustuksen mahdollisuutta horjuttaa syyttäjän esittämää näyttöä.

29. Katso selitystaakasta esimerkiksi Pasi Pölönen, Henkilötodistelu rikosprosessissa (2003) s. 137-138, Pölönen - Tapanila emt. s. 370-371 ja Jyrki Virolainen, Lainkäyttö (1995) s. 312. Korkein oikeus on aikaisemmin viitannut syytetyn selitystaakkaan näytön arvioinnin yhteydessä esimerkiksi ratkaisuissaan KKO 2018:3 ja 2019:2.

30. Ruotsissa on keskusteltu Suomea vilkkaammin selitystaakasta (förklaringsbörda) ja sen merkityksestä. Ks. esimerkiksi Anna Norlander, Förklaringsbördan i brottmål och dess förenlighet med oskyldighetspresumtionen, Svensk Juristtidning 2017 s. 653-670. Ruotsin korkein oikeus on ottanut kantaa syytetyn selitystaakkaan vuonna 2013 eräässä purkuhakemuksen johdosta antamassaan päätöksessä (NJA 2013 s. 931, "Resningsmålet"). Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on kahdessa ratkaisussaan eli tapauksissa Murray v. Iso-Britannia 28.10.1994 ja Averill v. Iso-Britannia 6.6.2000 katsonut, että syytetyn kieltäytyminen vastata hänelle  esitettyihin kysymyksiin voitiin ottaa huomioon syytettä tukevana todisteena, langettavaa tuomiota ei kuitenkaan voitu perustaa yksinomaan siihen.