182. Etälamautinta käyttäen tehty virkarikos ja pahoinpitely. KKO 2020:13.

1. Korkein oikeus (KKO) ei muuttanut eilen antamallaan ennakkopäätöksellä (KKO 2020:13 )Vaasan hovioikeuden tuomiota asiassa, jossa poliisikonstaapeli oli käyttänyt varoittamatta etälamautinta kiinniottotilanteessa Vaasan torilla elokuussa 2015.

2. Vaasan hovioikeus oli 18.12.2018 tuominnut poliisimiehen virkavelvollisuuden rikkomisesta ja pahoinpitelystä yhteiseen 50 päiväsakkoon a 37 euroa eli maksamaan sakkoa 1 850 euroa sekä suorittamaan asianomistajalle korvauksia mm. kivusta ja särystä yhteensä 700 euroa.

3. Sitä vastoin alioikeus eli Pohjanmaan käräjäoikeus oli  6.9.2017 hylännyt syytteen ja muut vaatimukset.  Syyttäjä ja asianomistaja valittivat tuomiosta hovioikeuteen.

4. KKO:n perusteluista ilmenee, että poliisikonstaapeli (A) oli saapunut 22.8.2015  pahoinpitelytilanteen takia Vaasan torille partiotoverinsa kanssa, kun pahoinpitelystä epäilty mies (B) oli juuri ollut poistumassa paikalta. Mies oli konstaapelin käskystä pysähtynyt ja kääntänyt kasvonsa konstaapelia kohti, mutta kieltäytynyt tottelemasta A:n komentoa mennä maahan. Konstaapeli oli osoittanut miestä etälamauttimella, jolloin mies oli pyytänyt, ettei poliisi ampuisi häntä. Poliisikonstaapeli oli sanallisesti varoittamatta ampunut lähietäisyydeltä B:tä  kerran etälamauttimella keskivartaloon, minkä seurauksena mies oli kaatunut maahan.

5. Hovioikeus oli katsonut, että A oli käyttänyt ankarampaa voimakeinoa kuin tilanteessa voitiin pitää tarpeellisena ja puolustettavana, ja lukenut A:n syyksi tahallisen virkavelvollisuuden rikkomisen ja pahoinpitelyn.

6. KKO, jonne mies valitti tuomiosta,  katsoi hovioikeuden tavoin, että konstaapeli oli käyttänyt etälamautinta vastoin sen käyttöä koskevia säännöksiä ja siten toiminut vastoin virkavelvollisuuttaan. Etälamauttimen käytöstä oli aiheutunut B:lle ainakin kipua.

Ratkaisuseloste KKO 2020:13

7. KKO:n tuomio on erittäin laajasti ja yksityiskohtaisesti perusteltu, vaikka tapaus vaikuttaa melko selvältä. Toki seikkaperäiset perustelut eivät ole koskaan pahitteeksi. Tapauksen selvittelyyn esitutkinnassa, syyteharkinnassa ja kolmessa eri tuomioistuimessa kului aikaa kaikkiaan 5,5 vuotta, joten oikeus ei toteutunut tässä asiassa kovinkaan nopeasti.

8. A pyysi valituksessaan, että KO toimittaisi suullisen käsittelyn. KKO hylkäsi pyynnön 3-2 -äänestyksen jälkeen. Suhtauudun itse suullisiin käsittelyihin ja pääkäsittelyihin hyvin positiivisesti, mutta tässä tapauksessa voin sanoa, ettei suullinen käsittelyn KKO:ssa olisi voinut selvittää asiaa juuri nimeksikään.

149. KKO 2019:29. Rangaistuksen mittaaminen. Pahoinpitely ja kuolemantuottamus.

 1. Rangaistuksen mittaaminen on asia, joka on näyttää olevan korkeimman oikeuden (KKO) erityisessä suosiossa mitä tulee myönnettyjen valituslupien ja ennakkopäätöksinä julkaistujen ratkaisujen lukumääriin. Vuonna 2017 KKO antoi rangaistuksen mittaamisesta (tai määräämisestä) 13 ennakkopäätöstä (prejudikaattia) ja vuonna 2018 niin ikään 13 ennakkopäätöstä. Tuskin mistään muusta asiasta on annettu näin monta eli 26 ennakkopäätöstä kahden vuoden aikana. Vuonna 2015 rangaistuksen mittaamisesta annettiin neljä  ja vuonna 2016 kolme KKO:n ennakkopäätöstä.

2. Toissa päivänä KKO antoi kuluvan vuoden toisen ennakkopäätöksen rangaistuksen mittaamisesta (KKO 2019:29). Ensimmäinen ratkaisu eli KKO 2019:21 annettiin 8. maaliskuuta. Kommentoin tuota ratkaisua blogikirjotuksessa 8.3. numerolla 143.

3. Ratkaisu KKO 2019:29 koskee melko tyypillistä tapausta, sillä siinä on kysymys nyrkin iskulla tehdystä pahoinpitelystä. Tekotilannekin on tapauksessa varsin tavanomainen: Tekijä iskee nyrkillä toista miestä kavoihin, jolloin tämä kaatuu, lyö päänsä asfalttiin ja joko vammautuu tai kenties kuolee myöhemmin sairaalassa. Yleensä kyseinen rikos tapahtuu ravintoloiden, pubien ja kapakoiden sulkemisajan jälkeen joko ravitsemusliikkeen tai juottolan edustalla, nakkikioskilla taikka taksijonossa; näin kävi myös nyt kommentoitavassa tapauksessa. Tällaisia  nahisteluja ja pahoinpitelyjä sattuu eri puolilla maata joka viikko luultavasti parisenkymmentä. Uhrin kuolemaan tai vakavaan loukkaantumiseen ne johtavat onneksi paljon harvemmin.

4. Tapauksessa  A oli ravintolan ulkopuolella aamuyöllä 11. heinäkuuta 2015 - siis lähes neljä vuotta sitten - yllättäen lyönyt kerran kädellään voimakkaasti  kadulla olutta juomassa ollutta ja hänelle tuntematonta B:tä kasvoihin. Lyönnin seurauksena B oli kaatunut lyöden päänsä asfalttiin. B vietiin sairaalaan, jossa hän kahta viikkoa myöhemmin kuoli kallon sisäisiin vammoihin. 

5. Vantaan käräjäoikeus, joka ratkaisi asian kolmen lainoppineen tuomarin kokoonpanossa, tuomitsi A:n  8.7.2016 antamallaan tuomiolla pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta yhteiseen 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

6. Helsingin hovioikeus, jonne syyttäjä ja asianomistaja B valittivat, katsoi 8.6.2017 antamallaan tuomiolla A:n syyllistyneen kuolemantuottamuksen asemesta törkeään kuolemantuottamukseen. Hovioikeus, jonka puheenjohtaja toimi hovioikeudenneuvos Seppo Ovaskainen, korotti A:n yhteisen rangaistuksen 1 vuoden 6 kuukauden ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi sekä määräsi hänet sen ohessa suorittamaan yhdyskuntapalvelua 60 tuntia.

7. Korkein oikeus myönsi syyttäjälle valitusluvan Syyttäjä vaati valituksessaan, että  A:n rangaistusta korotetaan vähintään vuodella ja rangaistus joka tapauksessa kovennetaan ehdottomaksi vankeudeksi. A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. Korkein oikeus ei korottanut rangaistusta eikä määränyt sitä ehdottomaksi.

KKO:n julkaisema ratkaisuseloste

8. Syyttäjä katsoi valituksessaan, että A:lle tahallisesta väkivaltarikokssta tuomittavan rangaistuksen pitäisi selvästi ylittää  oikeuskäytännössä liikenteen vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta mitattavat yhteiset rangaistukset; syyttäjä viittasi kahteen ratkaisuun eli ennakkopäätöksiin KKO 1993:26 ja KKO 2003:134.

9. Hyvä pointti syyttäjältä, mutta KKO ei kuitenkaan lämmennyt hänen näkemykselleen. KKO totesi, että että rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen pyrittäessä olennaista on verrata ko. tekoa muihin samankaltaisiin tekoihin ja ottaa huomioon niissä mitatut ranngaistukset. KKO esittelee perusteluissaan neljää samankaltaista ratkaisua (KKO 1979 II 141, 1998:2, 2012:98 ja 2018:32), joista lähinnä ratkaisussa 1979 II 141 selostettu teko vastaa nyt esillä ollutta tapausta. Siinä tekijä oli tuomittu pahoinpitelystä ja perusmuotoisesta kuolemantuottamuksesta 10 kuukaudeksi vankeuteen tapauksessa, jossa uhri oli yhden nyrkin iskun seurauksena pahoinvointia tuntien kaatunut, lyönyt päänsä vieressä olleeseen autoon ja myöhemin kuollut aivovaltiomon synnnnäisen  pullistuman revettyä nyrkin iskun seurauksena.

10. KKO katsoi, että A:n menettelyä  oli pidettävä vm. ratkaisussa kuvattua menettelyä moitittavampana. Toisaalta perusteluissa todetaan, että rangaistusta mitattaessa oli otettava huomioon, että B:n kuolema oli ollut A:n tekoon nähden "jossain määrin yllättävän vakava seuraus". KKO päätyi pitämään hovioikeuden tuomitsemaa 1 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistusta oikeudenmukaisena seuraamuksena A:n syyksi luetuista teoista.

11. KKO on perustellut rangaistuksen mittaamista pro et contra varsin seikkaperäisesti. Sen sijaan rangaistuslajin valinnan kohdalla KKO:n puhti tuntuu lopppuneen, sillä se tyytyy totemaan vajaalla kahdella rivillä, että koska A;ta ei ole aikaisemmin rekisteröity rikoksista, hänen syykseen luettujen tekojen vakavuus tai hänen teosta ilmenevä syyllisyytensä ei edellytä rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Mainittakoon, että ratkaisussa KKO 1979 II 141 selostetussa tapauksessa tekijälle mitattu 10 kuukauden vankeusrangaistus tuomittiin ehdottomana.

11. Todettakoon, että Helsingin asema-aukiolla 10.9.2016 tapahtunesta pahoinpitelyyn  (ja perusmuotoiseen kuolemantuottamukseen, korjaus 8.4.: kuolemantuottamuksesta Torniasta ei tuomittu) syyllistynyt Jesse Torniainen tuomittiin Helsingin hovioikeudessa 2 vuodeksi 3 kuukaudeksi ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Torniaisen  rangaistusta kovennettiin kolmella kuukaudella teossa ilmenneen rasistisen motiivin perusteella. Pahoinpitely tapahtui uusnatsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen tapahtumassa. Se sai alkunsa, kun pahoinpitelyn uhriksi sittemmin joutunut mies oli ensin sylkäissyt maahan järjestön lippurivin edessä. Tästä kimmastunut Jesse Tornniainen otti muutaman juoksuaskeleen, hyppäsi ilmaan ja potkaisi uhria jalkapohjalla rintaan, jolloin uhri kaatuessaan löi päänsä asfalttiin.  Korkein oikeus ei päätöksellään 15.10.2018 myöntänyt Jesse Torniaiselle valituslupaa.

12. Se, ettei korkein oikeus nyt kommentoitavassa asiassa korottanut tekijälle tuomittua rangaistusta, oli varsin odotettu lopputulos. Tässä ratkaisussa, kuten muissakin KKO:n rangaistuksen mittaamisesta antamissa ennakkopäätöksissä, onkin olennaista tapa, jolla KKO perustelee rangaistuksen mittaamiskysymystä. KKO:n perusteluissa alemmat oikeudet voivat  - jos vain jaksavat lukea pitkiä perusteluja (!) - havaita, mihin kaikkiin seikkohin rangaistuksen mittaamisasioissa tulee kiinnittää huomiota ja miten  eri suuntiin puhuvia seikkoja on syytä punnita keskenään.

113. KKO:lta valituslupa keskisormen näyttämisasiassa

1. Korkein oikeus (KKO) on 30. elokuuta myöntänyt valitusluvan kahdelle kuopiolaiselle poliisimiehelle, jotka on tuomittu hovioikeudessa virkavelvollisuuden rikkomisesta, vapaudenriistosta ja pahoinpitelystä sakkorangaistuksiin.

2. Valituslupa koskee Itä-Suomen hovioikeuden joulukuussa 2017 antamaa tuomiota. Tuomion mukaan poliisimiehet olivat ottaneet kiinni ja vieneet poliisivankilaan päihtyneen miehen, joka ravintoloiden sulkeutumisaikaan oli kävellyt kohti poliisiautoa ja näyttänyt keskisormea. Poliisivankilassa poliisimiehet olivat kaataneet miehen maahan, kun tämä oli kohottanut kätensä turvallisuustarkastusta tehtäessä. Miehen lonkkanivel oli mennyt sijoiltaan maahanviennin yhteydessä, eikä hän enää ollut kyennyt varaamaan toisella jalallaan. Hänet oli toimitettu lääkäriin seuraavana päivänä.

3. KKO:ssa kysymys on siitä, oliko poliisimiehillä ollut lailliset perusteet kiinniottamiseen ja voimakeinojen käyttämiseen ja olivatko he menettelyllään syyllistyneet virkavelvollisuuden rikkomiseen, vapaudenriistoon ja pahoinpitelyyn.

4. KKO on julkaissut kotisivullaan valitusluvan myöntämisestä tiedotteen, mikä kertoo siitä, että KKO pitää tapausta merkittävänä ja ennakkopäätöksen arvoisena asiana. Tämä on perusteltu näkemys, sillä poliisin voimakeinojen käyttämisestä on annettu hyvin vähän ennakkopäätöksiä. Valitusluvan myöntämistä puoltaa se, että vastaavanlaisia tapauksia sattuu käytännössä varsin usein.

5. Tapaus kiinnosti minua niin paljon, että tilasin hovioikeuden tuomion, joka on annettu 14.12.2017 (R17/213, tuomio 17/151092). Hovioikeus toimitti asiassa kaksi päivää kestäneen pääkäsittelyn, jossa kuultiin asianosaisten lisäksi seitsemää todistajaa. Hovioikeuden kokoonpanoon kuuluivat hoviokeudenneuvokset Helena Lindgren, Tanja Makkonen ja Tero Vauhkonen.

6. Kyseinen tapaus sattui Kuopiossa 19.4.2014 ja sitä koskeva syyteasia käsiteltiin ensin Pohjois-Savon käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus, joka käsitteli asian ilman lautamiehiä yhden tuomarin kokoonpanossa, hylkäsi 5.1.2017 antamallaan tuomiolla syyttäjän ja asinomistajan ajaman syytteen ja siihen perustuvat asianomistajan korvausvaatimukset kokonaisuudessaan.

7. Asiaomistaja X oli ollut seurueensa kanssa poistumassa huhtikuun puolivälissä kello 03.20 kuopiolaisesta ravintolasta. Poliisiautoa lähestyessään vahvasti päihtynyt X oli innostunut näyttämään poliisipartiolle (konstaapelit A ja B) keskisormea ja tokaisemaan näille jotakin ("mitä nyt tapahtuu, kuvatkaa" tms.), jolloin poliisit olivat pysäyttäneet X:n ja puhuttaneet häntä. Poliisien mukaan X oli käyttäytynyt aggressiivisesti, minkä vuoksi hänet oli otettu kiinni, pantu poliisiauton takaosaan ja kuljetettu poliisiasemalle. Hovioikeuden tuomion mukaan näyttöä X:n aggressiivisesta käytöksestä ei kuitenkaan ollut, joten se on pitänyt X:n kiinniottamista ja putkaan panemista ylimitoitettuna reaktiona pelkästä keskisormen näyttämisestä. Hovioikeus katsoi toiseen poliisimiehen käyttäneen kiinniottotilanteessa epäasiallista kieltä, joka oli kohdistunut myös X:n seurueen jäseniin.

8. Poliisiasemalla poliisimiesten epäasiallinen käytös X:ää kohtaan oli tuomion mukaan jatkunut. Asianosaiset ovat myös tältä osin kertoneet eri tavalla, mutta X:n onneksi tapahtumat ovat tallentuneet valvontalaitteelle. Säilöönottotarkastuksen ja X:n vyön  poisoton yhteydessä syytetyt olivat, hovioikeuden mukaan syyttä eli ilman X:n vastustelua tai uhkailua, kaataneet X:n alleen lattialle, jolloin X:n vasen jalka oli jäänyt hänen päälleen kaatuneen toisen poliisin alle. Tästä oli ollut seurauksena, ettei kivusta tuskissaan huutanut X ollut kyennyt lainkaan varaamaan tuolla jalallaan, vaan hänet oli jouduttu molemmista käsistä kannatellen taluttamaan suljettuun säilytystilaan, jossa häntä oli pidetty 11 tuntia. Hovioikeuden mukaan poliisimiehet olivat laiminlyöneet järjestää lääkärinapua viivytyksettä vammoja eli lonkkaluksaation saaneelle X:lle. Myöhemmin poliisiaasemalta pois päässyt X oli jouduttu kuljettamaan ambulanssilla lääkäritutkimuksiin.

9. Tässä oli lyhyesti hovioikeuden syyksilukemiseen perustuva  tapahtumainkulku. Hovioikeus tuomitsi kummankin poliisin virkavelvollisuuden rikkomisesta, vapaudenriistosta ja pahoinpitelystä, partion johtajana toimineen A:n 80:een ja B:n 60:een päiväsakkoon, eli maksamaan sakkoa, A:n  2 720 euroa ja B:n 1 680 euroa. Heidät velvoitettiin yhteisvastuullisesti suorittamaan X:lle korvaukseksi kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta yhteensä 4 000 euroa ja henkisestä kärsimyksestä 1 500 euroa sekä korvaamaan X:n oikeudenkäyntikulut 16 5000 eurolla.

10. KKO joutunee toimittamaan asiassa suullisen käsittelyn, jossa kuullaan, kun myös  esitutkintakuulustelut otetan huomioon, neljännen kerran asianosaisia ja todistajia siitä, mitä kiinnioton yhteydessä ja poliisiasemalla on tapahtunut. KKO tulee siten arvioimaan jutussa  esitettyä näyttöä, mutta päähuomio käsittelyssä lienee kuitenkin siinä, miten tapahtumia on rikosoikeudellisesti arvioitava. Ts. ovatko polisimiehet syyllistyneet kieltämättä aika ylimitoitetulta tuntuvalla menettelyllään kuitenkaan virkavelvollisuuden rikkomiseen, vapaudenriistoon ja pahoinpitelyyn. Hovioikeuden tuomitsemat sakkorangaistukset vaikuttavat hieman liian ankarilta, minkä lisäksi tuomio voi muuttua myös vahingonkorvausten määrän osalta.

11. Keskisormen näyttämisestä on jo tähän mennessä noussut "hirmuinen prosessi", jota puidaan jatkossa vielä korkeimmassa oikeudessa. 

12. Blogijutun julkaisemisen jälkeen tietooni on tullut, että Helsingin Sanomien verkossa on Itä-Suomen hovioikeuden 14.12.2017 antaman tuomion jälkeen esitetty poliisivankilassa tallentunut ja alla mainitusta linkistä näkyvä video, josta mm. uhrin kaataminen lattialle ilmenee. Poliisimiesten mukaan X olisi yrittänyt tuossa tilanteessa lyödä toista poliisia, mutta kuten hovioikeus on todennut, tällaista johtopäätöstä videokuvan perusteella ei voida tehdä.

HS-artikkeli 

13. KKO on ratkaissut valituslupa-asian kolmijäsenisessä kokoonpanossaan, johon ovat kuuluneet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Pekka Koponen ja Eva Tammi-Salminen. Vm. jäsen aloitti työnsä KKO:ssa elokuun alussa. Esittelijä on ollut vanhempi oikeussihteeri Jukka Loiva.

14. Kolmijäsenisen kokoonpanon käyttäminen valituslupa-asioissa on nykyään harvinaista, sillä useimmiten valituslupa-asiat ratkaistaan kahden jäsenen kokoonpanossa. Tämä merkitsee sitä, että kaksi jäsentä on ollut ko. asiassa keskenään eri mieltä luvan myöntämisestä, jolloin käsittelyyn on tarvittu kolmas jäsen.

15. Ensi vuoden alusta KKO voi ratkaista valituslupahakemuksia myös yhden tuomarin kokoonpanossa. Hakemukset ratkaistaan esittelystä eli esittelijän ratkaisuehdotuksen perusteella. 

97. KKO pysytti Töölön pyöräturman rangaistuksen (KKO 2018:32)

1. Korkein oikeus (KKO) on tänään antamallaan tuomiolla, joka on julkaistu ennakkopäätöksenä (KKO 2018:32), pitänyt ennallaan Töölön (Meilahden) pyöräturmaan syyllistyneelle nykyisin  38-vuotiaalle miehelle (A) Helsingin hovioikeudessa tuomitun 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistuksen.

2. A oli elokuun 12. päivänä 2015 ajanut Helsingin Tukholmankadulla autollaan miespyöräilijän eteen sillä seurauksella, että pyöräilijä oli suistunut pää edellä asfalttiin. Autoilija oli ensin ohittanut pyöräilijän läheltä, jolloin pyöräilijä oli näyttänyt kuljettajalle keskisormea. Hieman myöhemmin autoilija oli ohittanut uudelleen kyseisen pyöräilijän, kiilannut hänen eteensä ja tehnyt tahallaan äkkijarrutuksen. Tämän johdosta pyöräilijä oli lentänyt ohjaustangon yli katuun. Autoilja A oli paennut paikalta. Poliisi otti hänet kiinni seuraavana päivänä. Pyöräilijä, joka ei ollut käyttänyt kypärää, sai aivoruhjeen ja selkäytimen vamman. Hän kuoli seuraavana päivänä vammoihinsa. 

3. Syyttäjä Kimmo Virtanen vaati Helsingin käräjäoikeudessa syyskuussa 2015 A:lle yli kahdeksan (8) vuoden rangaistusta taposta, törkeästä likenneturvallisuuden vaarantamisesta ja liikennepaosta. Oikeudessa kiisteltiin lähinnä siitä, oliko autoilijan menettelyssä kyse tahallisesta taposta vai törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

4. Käräjäoikeus, jonka kokoonpanoon kuuluivat käräjätuomarit Maritta Pakarinen (puhenjohtajana), Kirsi Korhonen ja Jouni Jarnamo, hylkäsi 9.10.2015 antamallaan päätöksellä syytteen taposta ja tuomitsi A:n törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja liikennepaosta 4 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen.

5. Kirjoitin käräjäoikeuden tuomiosta tuoreeltaan eli ratkaisun antopäivänä blogijutun, jossa esittämilläni perusteilla pidin käräjäoikeuden syksilukemista oikeana. Arvostelin samalla syyttäjän rangaistusvaatimista, joka oli mielestäni selkeästi ylimitoitettuna. Samalla lausuin muutaman "poikkipuolisen" sanan kahden rikosoikeuden professorin (Raimo Lahti ja Matti Tolvanen) haastattelulausumista, joissa nämä olivat antaneet ymmärtää, että syyttäjän näkemys taposta olisi kenties ollut oikea. Ilmoitin pitäväni käräjäoikeuden tuomitsemaa 4,5 vuoden vankeusrangaistusta aivan liian ankarana seuraamuksena.

Blogikirjoitus numero 968/9.10.2015 Töölön pyöräturmasta 4,5 vuotta vankeutta

6. Syyttäjä ja tuomittu A valittivat tuomiosta hovioikeuteen. 

7. Helsingin hovioikeus ratkaisi asian tuomiolla, joka annettiin 6.7.2016. Hovioikeuden kokoonpanoon kuuluivat tuomarit Timo Ojala (puheenjohtajana), Tarja Ryhänen-Dahlman ja Salla Vaahtera. 

8. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden syyksilukemista, vaan katsoi kuten käräjäoikeuskin, että A oli syyllistynyt törkeään pahoinpitelyyn, törkeään kuolemantuottamukseen, törkeäään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja liikennepakoon tieliikenteessä. Hovioikeus kuitenkin alensi huomattavasti A:lle tuomittua rangaistusta, sillä se tuomitsi hänet mainituista rikoksista vankeuteen 2 vuodeksi 8 kuukaudeksi; käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus aleni siten lähes kahdella vuodella.

9. Hovioikeuden mukaan A:n tahallisuus vakavien vammojen aiheutumisessa ei ollut yhtä suurta kuin törkeissä pahoinpitelyissä yleensä. Tämä johtui A:n Konginkankaan bussiturmassa vuonna 2004 saamasta aivovammasta; A oli ollut matkustajana  bussissa, joka törmäsi rekkaan. Tässä Suomen historian pahimmassa liikenneonnettomuudessa kuoli 23 ihmistä. Hovioikeus katsoi, että aivovamma vähensi A:n syyllisyyttä, sillä aivovamman jälkitilaan liittynyt impulsiivinen ja harkitsematon käyttäytyminen oli vaikuttanut hänen menettelyynsä.

10. Hovioikeus kohtuullisti A:n rangaitusta pyöräturman saaman suuren julkisuuden vuoksi. Hovioikeus totesi, että uutisoinnissa oli tuotu esille A:n terveydentilaan ja yksityiselämään liittyneitä tietoja. Julkisuus oli ollut odottamatonta. Hovioikeus katsoi, että sanottu julkisuus alensi rangaistusta neljällä kuukaudella eli ilman julkisuutta rangaistus olisi ollut kolme vuotta vankeutta. 

11. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden määräyksen, jonka mukaan A olisi menettänyt 4 000 euron arvoiseksi atvioidun Saab 9000 Sedan -merkkisen henkilöautonsa rikoksentekovälineenä valtiolle; ts. A sai pitää autonsa. Hovioikeus pysytti ratkaisun A:n ajokiellosta, jonka käräjäoikeus oli määrännyt päättymään heinäkuun lopussa 2016.

12. Korkein oikeus myönsi 21.12.2016 syyttäjälle ja A:lle valitusluvan rangaistuksen määräämisen osalta, muilta osin valitulupaa ei myönnetty. Syyttäjä Eija Velitskij vaati KKO:ssa, että A:lle tuomittu rangaistus korotetaan 4 vuodeksi 6 kuukaudeksi  vankeutta eli saman pituiseksi, jonka käräjäoikeus oli A:lle tuominnut. Syyttäjän mukaan perusteita lieventää rangaistusta RL 6 luvun 7 §:n nojalla eli asian saaman julkisuuden vuoksi ei ollut. 

13. A vaati, että rangaistus alennetaan mm. pyöräilijän oman menettelyn ja asian saaman poikkeuksellisen julkisuuden takia 1 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeutta ja että se lievennetään ehdolliseksi. A ja syyttäjä vaativat vastauksissaan puolin ja toisin valitusten  hylkäämistä.

14. KKO, jonka kokoonpanoon kuuluivat presidentti Timo Esko sekä oikeusneuvokset Ilkka Rautio, Tuula Pynnä, Tuomo Antila ja Kirsti Uusitalo, toimitti suullisen käsittelyn 29.8.2017. 

15. Tänään antamassaan tuomiossaan KKO katsoi, ettei rangaistusta ollut syytä lieventää pyöräilijän menettelyn johdosta. Autoa kuljettaneen A:n toiminta oli selvästi ollut pääasiallinen syy siihen, että pyöräilijä oli menettänyt polkupyöränsä hallinnan ja saanut kuolemaan johtaneet vammat.

16. KKO totesi, että auton kuljettaneella A:lla oli diagnosoitu aikaisemmin eli vuonna 2004 Konginkankaalla tapahtuneen liikennevahingon seurauksena vaikea aivovamma ja siihen liittyen erilaisia oireita. KKO:n mukaan aivovamman jälkitilasta johtuen A:lla oli vaikeuksia säädellä käyttäytymistään, mikä vähensi hänen syyllisyyttään ja siten myös alensi hänelle tuomittavaa rangaistusta niin, että rikoksista olisi ennen asian saaman julkisuuden  vaikutuksen arvointia mitattava yhteensä 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistus.

17. Hovioikeuden tavoin KKO pohti perusteluissaan myös asian saamaan julkisuuden vaikutusta tuomittavavaan rangaistukseen. KKO:n mukaan asiaan oli kohdistunut laaja-alainen julkisuus ja se oli ollut tiedotusvälineissä suuren huomion kohteena. Toisin kuin hovioikeus, KKO ei kuitenkaan pitänyt julkisuutta laadultaan tai laajuudeltaan poikkeuksellisena. Tätä arvioidessaan KKO otti huomioon rikosten luonteen ja seurauksen vakavuuden sekä sen, että tapaus liittyi muutenkin julkisuudessa kiinnostuksen kohteena olevaan eri liikennevälineiden asemaan liikenteessä. KKO ei pitänyt julkisuutta myöskään selvästi leimaavana tai muutoin epäasianmukaisena. Asian saama julkisuus ei siten johtanut rangaistuksen lieventämiseen.

18. KKO on perustellut ratkaisaan perusteellisesti pro et contra tavalla, jonka perusteella tuomion lopputulosta, jossa hovoikeuden tuomitsema rangaistusta ei muutettu, voidaan pitää perusteltuna. Itse olisin asian saaman julkisuuden osalta kuitenkin samalla kannalla kuin hovioikeus, sillä tapauksen nostattama julkisuus, jossa A:ta lyötiin todella kuin "vierasta sikaa", oli, ei vain somessa, vaan osin myös tiedotusvälineissä, todella poikkeuksellisen härskiä. 

KKO 2018:32

19. Tämänkin asian kohdalla täytyy ihmetellä KKO:n varsin hidasta käsittelytapaa. Valituslupahakemukset ja valitukset toimitettiin asiassa KKO:een jo syyskuun puolivälissä 2016, mutta KKO:lta kesti tämän jälkeen yli kolme kuukautta päättää valitusluvan myöntämisestä. Suullinen käsittely pidetiin vasta elokuun lopulla 2017, ja tämän jälkeen kului vielä lähes kahdeksan kuukautta ennen kuin KKO:n ratkaisu oli valmis annettavaksi julkisuuteen. 

20. Minusta KKO pitäisi ilman muuta kyetä selviytymään tämänkaltaisista suhteellisen helpoista ja yksinkertaisista asioista puolta lyhyemmässä ajassa. Ruotsin Högsta domstolen kykenee siihen helposti, vaikka sen jäsenluku on selvästi alempi kuin KKO:n ja vaikka se käsittelee vuosittain kaksi kertaa enemmän asioita kuin KKO.

21. Suomen KKO ei edellenkään mainitse ratkaisuissaan, kuka kokoonpanoon kuuluvista jäsenistä on ollut ns. tarkastavana jäsenenä eli referenttinä. Ruotsin ylimmän oikeuden käytäntö on myös tältä osin erilainen. Ruotsin Högsta domstolenissa asiaa ei viedä suullisen käsittelyn jälkeen enää esittelymenettelyyn, kuten Suomen KKO tekee, vaan asia ratkaistaan, kuten pitääkin, suoraan suullisessa käsittelyssä vastaanotetun aineiston perusteella. Selvä kauneusvirhe KKO:n menettelyssä siis tässäkin kohdin.

84. Hovioikeus korotti rangaistusta Asema-aukion pahoinpitelyasiassa

                                 Kuva rikospaikalta tapauksen jälkeen

1. Helsingin hovioikeus antoi tänään tuomion niin sanotussa Asema-aukion pahoinpitelyasiassa. Hovioikeus julkaisi asiasta lyhyen eli vajaan sivun pituisen tiedotteen, jota olen käyttänyt tämän kirjoitukseni lähtökohtana. Minusta tiedote olisi voinut olla laajempi.

2. Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) Suomen järjestön 10.9.2016 Helsingissä rautatieaseman Asema-aukiolla järjestämän tapahtuman yhteydessä eräs ulkopuolinen - itse asiassa sittemmin  rikoksen uhriksi joutunut Jimi Karttunen (JV:n huomautus) -  oli sylkäissyt maahan järjestön lippurivin edessä. Tällöin syytteen mukaan vastaaja Jesse Torniainen oli muutaman juoksuaskeleen otettuaan hypännyt ilmaan ja potkaissut uhria jalkapohjallaan rintaan. Sen seurauksena uhri (Jimi Karttunen siis) oli kaatunut selälleen maahan ja iskenyt päänsä asfalttiin. Karttuselle oli aiheutunut tajuttomuus ja erilaisia vammoja. Hän oli kuollut vammoihinsa muutama päivä myöhemmin.

3. Helsingin käräjäoikeudessa Jesse Torniaista oli syytetty törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Torniainen itse katsoi syyllistyneensä vain tavalliseen pahoinpitelyyn. Käräjäoikeus tuomitsi 30.12.2016 Torniaisen törkeästä pahoinpitelystä 2 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että Torniainen olisi pahoinpitelyllään aiheuttanut uhrin kuoleman ja siksi syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta hylättiin. Käräjäoikeuden mukaan asiassa ei ollut edellytyksiä soveltaa rasistista motiivia koskevaa rangaistuksen koventamisperustetta eikä toisaalta asian saama julkisuus ollut peruste lieventää rangaistusta.

4. Syyttäjät (Anna-Riitta Rinkinen ja Jouni Peräinen), uhrin oikeudenomistajat sekä Jesse Torniainen valittivat tuomiosta hovioikeuteen.

5. Helsingin hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin Jesse Torniaisen syyllistyneen vain törkeään pahoinpitelyyn. Asiassa ei voitu sulkea pois sitä vaihtoehtoa, että uhrin hoito-ohjeiden vastainen huumaus- ja lääkeaineiden käyttäminen saattoi muuttaa aivovammasta toipumista aiheuttamalla kuolemaan johtaneen aivojen turvotuksen. Törkeän pahoinpitelyn ei näytetty olleen katkeamattomassa rikosoikeudellisessa syy-yhteydessä uhrin menehtymiseen, minkä vuoksi myös hovioikeus hylkäsi syytteen kuolemantuottamuksesta.

6. Hovioikeus katsoi pahoinpitelyn motiiviksi sen, että Kemppainen oli ilmaissut vastustavansa rasistisen järjestön edustamia arvoja. Pahoinpitely oli siten tehty rasistisin motiivein. Tämä otettiin käräjäoikeuden tuomiosta poiketen rangaistusta mitattaessa huomioon koventavana seikkana. Hovioikeus totesi perusteluissaan, että nykyisin voimassa olevan lain mukaan rasistisen motiivin käyttäminen koventamisperusteena ei edellytä  uhrin kuulumista suojatuun kansanryhmään, kuten aiemmin voimassa olleessa laissa säädettiin.  perusteluissaan. Hovioikeus korotti Torniaisen rangaistuksen 2 vuodeksi 3 kuukaudeksi vankeutta. 

7. Hovioikeuden mukaan törkeästä pahoinpitelystä Torniainen olisi tullut tuomita 1,5 vuodeksi vankeuteen, mutta rangaistusta kovennettiin puolella vuodella  rikoksen uusimisen takia - Torniainen on jo aiemmin syyllistynyt pahoinpitelyrikoksiin - ja kolmmella kuukaudella rasistisen motiivin perusteella.

8. Hovioikeuden ratkaisukokoonpanoon kuuluivat hovioikeudenneuvokset Jukka Kontio, Jukka Lindstedt ja Heli Sankari, asian valmistelijana oli esittelijä Anu Välimäki. Helsingin käräjäikeus ratkaisi asian kolmen tuomarin kokoonpanossa, johon kuuluivat puheenjohtajana laamanni Tuomas Nurmi sekä muina jäseninä käräjätuomarit Tero Kujala ja Johanna Nevalainen.

9. Syyttäjät ovat vaatineet Torniaiselle varsin ankaraa rangaistusta, sillä he esittivät vielä hovioikeudessakin, että Torniainen tulisi tuomita törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta vähintään 5 vuodeksi vankeuteen.  Se olisi kuitenkin ollut selvästi liian ankara rangaistus, vaikka syyte kuolemantuottamuksesta olisikin hyväksytty.

10. Käräjäoikeus ja hovoikeus ovat perusteellet ratkaisua varsin seikkaperäisesti ja muutoinkin asianmukaisella tavalla kuten pitikin tehdä. Yksi seikka minua jäi hieman kuitenkin hieman askarruttamaan. Torniaisen puolustus vetosi molemmissa oikeusasteissa lieventävänä asianhaarana uhrin eli Jimi Kemppaisen provokatoriseen käyttäytymiseen juuri ennen Torniaisen suorittamaa hyppypotkua. Kemppainen nimittäin oli, kuten syyttäjien teonkuvauksestakin ilmenee,  PVL:n lippurivistön kohdalle saapuessaan pysähtynyt rivistössä olleen henkilön eteen, lausunut Vastarintaliikkeestä jotain kielteistä sekä lopuksi vielä ikään kuin varmemmaksi vakuudeksi sylkäissyt eteensä maahan.  Tämä sai lippurivistön vieressä seisseen Torniaisen reagoimaan asiaan Karttuseen kohdistetulla hyppypotkulla.  

11. Hovoikeus on kuitannut ko. asian "kaunein sanakääntein" siten, että Karttunen oli ilmaissut vastustavansa rasistisen järjestön edustamia arvoja ja katsonut, että pahoinpitelyn suorittamisella oli rasistinen motiivi. Karttusen väitetystä provokatorisesta käyttäytymisestä hovioikeus ei sen sijaan lausu tässä kohtaa mitään; Karttusen sylkäisystä hovioikeus näyttää vaikemevan tyystin. Tiedotteessaan hovoikeus sanoo hyvin miedosti ja itse asiassa virheellisesti, että  "eräs henkilö oli sylkäissyt maahan järjestön lippurivin  edessä", vaikka  on kiistatonta, että tuo "eräs henkilö" oli nimenomaan Jimi Karttunen. - Olisiko mediassa ja somessa kuukausikaupalla Asema-aukion pahoinpitelystä ja sen rasistisesta motiivista "vellonut" keskustelu kenties vaikuttanut hovioikeuden kannanmuodostukseen?

12. Käräjäoikeus sitä vastoin totesi lyhyesti, että "pelkästään se seikka, että Karttunen oli sylkäissyt maahan lippurivistön edessä eikä mahdollisesti sanonut jotain negatiivista lippua kantaneelle henkilölle ei osoita Torniaisen rikoksen motiivia RL 6 luvun 5 §:ssä säädetyllä tavalla rasistiseksi". 

13. Olisin itse taipuvainen katsomaan, että käräjäoikeuden sanottu johtopäätös on hovioikeuden kantaa perustellumpi. Onko Karttunen itse asiassa edes mieltänyt, että aukiolla oli meneillään juuri uusnatsien rasistinen mielenilmaus? Joka tapauksessa hovioikeuden olisi tullut ottaa kantaa syytetyn puolustuksen väitteeseen siitä, että Karttunen oli käyttäytynyt tilanteessa provokatorisesti. Minusta Asema-aukion pahoinpitely on etenkin rangaituksen mittamisen osalta sellainen tapaus, jossa korkein oikeus (KKO) voisi myöstää valitusluvan ja ottaa asian ratkaistavakseen.

14. Rangaistuksen mittaamisella ja siihen vaikuttavilla seikoilla ja tekijöillä on käytännössä ylipäätään tärkeä merkitys. Tämän on viime vuosina havainnut myös KKO, sillä se myöntää nykyisin usein valituslupia rangaistuksen mittaamisesta ja julkaisee sitä koskevia ratkaisuja ennakkopäätöksinä. KKO:ssa pohditaan parhaillaan, ketä se tulee esittämään avoinna olevaan oikeusneuvoksen virkaan. Kuten olen äskettäin blogijutussa numero 82 todennut, KKO saattaa esittää uudeksi jäsenekseen rikosoikeuden alalla kunnostautunutta viranhakijaa. Hakijoiden joukossa on myös yksi rikosoikeuden professori eli Jussi Tapani Turun yliopistosta. En ihmettelisi, jos KKO päättäisi esittää häntä jäsenekseen.

27. KKO 2017:7. Syytesidonnaisuus

1. Syytesidonnaisuus on juridinen käsite ja menettelyperiaate, jossa on kysymys siitä, millä tavalla rikosasian ratkaiseva tuomioistuin on sidottu jutussa esitettyyn syytteeseen. Syytesidonnaisuuden mukaan tuomioistuin saa tuomita syytetyn eli rikosasian vastaajan vain siitä teosta, josta häntä on syytetty. Ts. tuomioistuin ei saa lukea syytetyn syyksi sellaista tekoa, josta hänelle ei ole vaadittu jutussa rangaistusta. 

2. Lakiin syytesidonnaisuutta koskeva säännös otettiin lakiin vasta vuoden 1997 rikosprosessiuudistuksen yhteydessä (ROL 11:3). Aikaisemmin  sääntöä noudatettiin tavanomaisen oikeuden nojalla, mutta tuomioistuinten sitä koskeva tulkintakäytäntö vaihteli melko suuresti. 

3. ROL 11:3:n mukaan tuomioistuin saa tuomita vain siitä teosta, josta rangaistusta on vaadittu. Teolla tarkoitetaan lainkohdassa  syytteen teonkuvauksen mukaista tekoa. Sen sijaan oikeus ei ole sidottu syytteessä teosta käytettyyn rikosnimikkeeseen eikä lainkohtaan, jonka perusteella rangaistusta on vaadittu. Näiltä osin noudatetaan jura novit curia -periaatetta, jonka mukaan tuomioistuimen tehtävänä on soveltaa lakia viran puolesta, joten se ei ole sidottu asianosaisten, tässä tapauksessa siis lähinnä syyttäjän tai asianomistajan, vaatimuksiin tai käsityksiin rikoslain sisällöstä ja soveltamisesta.

4. Korkein oikeus on viimeisten 30 vuoden aikana antanut useita, itse asiassa hämmästyttävän monia, syytesidonnaisuutta koskevia enakkopäätöksiä, joiden avulla alempien tuomioistuinten käytäntöä on pyritty ohjaamaan. Viimeksi näin tapahtui viime viikolla ratkaisussa KKO 2017:7.

KKO 2017:7

5. Aikaisemmin ja vielä 1970-luvulla tuomioistuimet noudattivat syytesidonnaisuusnormin tulkinnassa professori Tauno Tirkkosen oppikirjoissaan esittämää tulkintaa. Sen mukaan tuomioistuimella on oikeus tutkia syyttessä tarkoitettu teko kokonaisuudessaan eli kaikkine syytteessä kuvattuun tekoon liittyvine ja oikeudenkäynnin aikana selvitettyine tunnusmerkistötekijöineen, vaikka syytteessä vm. seikkoihin ei olisikaan nimenomaan vedottu. Ratkaisevaa oli siis syytteessä tarkoitetun teon identiteetti, ei syytteessä esitetty teonkuvaus. 

6. Klassinen esimerkki: Jos vastaajaa syytetään varkaudesta, saa tuomioistuin Tirkkosen ja aiemman oikeuskäytännön mukaan tuomita hänet varastetun tavaran kätkemisestä, jos anastustekoa ei ole näytetty toteen, mutta anastettu omaisuus on tavattu syytetyn hallusta. Vaasan hovioikeuden presidenttinä tuomarin uransa päättänyt Paavo Alkio oli samoilla linjoilla kuin Tirkkonen (Näkökohtia syytteestä, LM 1964).

7. Vuonna 1974 eli 43 vuotta sitten Lakimies-lehteen kirjoittamani artikkeli Ne eat judex ultra petita partium (LM 1974 s. 25-43) on luultavasti ensimmäinen syytesidonnaisuutta käsittelevä esitys, jossa Tauno Tirkkosen edustama ja tuomioistuinten noudattama tulkinta todettiin erityisesti syytetyn puolustusintressiä ajatellen kohtuutomaksi ja virheelliseksi. Kannatin kirjoituksessa tulkintaa, jonka mukaan tuomioistuin on ratkaisua tehdessään sidottu syytteessä esitettyyn teonkuvaukseen, eli niihin oikeustosiseikkojen asemassa oleviin ja rikoksen objektiiviisia ja subjektiivisia tunnusmerkistötekijöitä vastaaviin konkreettisiin tosiseikkoihin, joihin syyttäjä on rangaistusvaatimuksensa tueksi vedonnut. Teolla, johon tuomioistuin on sidottu, tarkoitetaan siten syytteessä esitettyä ja oikeudenkäynnissä vedottua teonkuvausta. Vaikka teon identiteetti ei muuttuisi, tuomioistuin ei voi perustaa ratkaisuaan sellaiseen tosiseikkaan, johon syyttäjä (tai asianomistaja) ei ole vedonnut.

8. Artikkelini julkaisemisen aikoina kuvittelin, että nyt tämä melko "simppeli" asia on sitten tällä selvä, eli tuskinpa asiasta enää edes ennakkopäätöksiä juuri tarvitaan. Mutta toisin kävi, sillä tämän jälkeen syytesidonnaisuusta koskevia ennakkopäätöksiä vasta alettiinkin antaa. Oikeuskäytäntö alkoi vähitellen muuttua edustamani syytesidonnaisuusnormin tiukan tulkinnan mukaiseksi. Toisaalta erilaisia ylilyöntejä ja virheellisiä ratkaisuja annettiin aina korkeinta oikeutta myöten. Tuomarit olivat opiskeluaikanaan päntänneet päähänsä "Tirkkosen oppeja" eivätkä olleet seuranneet, mitä oikeuskirjallisuudessa oli Tirkkosen kirjojen jälkeen esitetty.

9. Paha virhe tapahtui 1984, jolloin korkein oikeus antoi ennakkopäätöksen edellä kohdassa 5 mainitusta klassisesta tapauksesta. Ratkaisussa KKO 1984 II 154 korkein oikeus hyväksyi (ään. 4-1) hovioikeuden kannan, jonka mukaan varkaussyytteen perusteella syytetty voitiin tuomita syytteessä mainitun ja syytetyn hallusta tavatun anastetun esineen (pistoolin) kätkemisestä, vaikka näyttöä siitä, että syytetty olisi itse esineen anastanut, ei ollut, mutta hänellä aseen kertomallaan tavalla tuntemattomalta mieheltä ostaessaan oli ollut syytä varoa aseen saantoa laittomaksi. Ratkaisu, jonka tekemiseen osallistui mm. presidentti Curt Olsson,  on selkeästi syytesidonnaisuusnormin vastainen, sillä mainittujen rikosten tekotavat ovat erilaiset eikä syytteessä vastaajalle vaadittu toissijaisesti rangaistusta kätkemisrikoksen tai -rikkomuksen perusteella. Kommentoin KKO:n ratkaisua kriittisesti eri yhteyksissä (ks. esim. LM 1985 s. 247-251 ja Materiaalinen prosessinjohto, 1988, s. 385-388).

10. Vuonna 1993 korkein oikeus muutti ko. tapauksessa kantaansa ja katsoi, että koska varkaussyyte ei sisältänyt kätkemisrikoksen tunnusmerkistöön kuuluvia tekijöitä eikä syytetyllä ollut siten aihetta lausua mahdollisesta syyllistymisestään kätkemisrikokseen, häntä ei voitu tuomita varkaussyyteen perusteella kätkemisrikoksesta (KKO 1993:98, vahvennettu eli seitsemän jäsenen jaosto). Kommentoin ratkaisua tuoreeltaan hyväksyvässä mielessä (DL 1993), vaikka oudoksuin hieman perustelujen niukkuuttaa ja sitä, ettei perusteluissa viitattu lainkaan KKO:n aiempaan eli vuonna 1984 antamaan erilaiseen ennakkopäätökseen. 

11. 90-luvulla korkein oikeus antoi syytesidonnaisuudesta - sanaa syytesidonnaisuus ei tosin aina mainittu  ratkaisun otsikossa -  ainakin viisi muuta ennakkopäätöstä ja sama tahti on jatkunut myös 2000-luvulla, jolloin asiasta on annettu toistakymmentä ennakkopäätöstä; ks. esim. KKO 2011:103, 2014:81 ja 2015:67. Olen kommentoinut ratkaisua KKO 2014:81 blogissa numero 891/3.11.2014. 

12.Syytesidonnaisuuden tulkinnassa noudatetaan nykyisin, kuten oikein onkin, tiukkaa linjaa, eli ko. normia (RL 11:3) tulkitaan tavalla, jota suosittelin ja kehoitin vuonna 1974 tuomioistumia noudattamaan. Tuomioistuinta sitoo syytteessä esitetty rikoksen objektiivisia ja subjektiivisia tunnusmerkistötekijöitä vastaava konkreettinen teonkuvaus, jonka ulkopuolelle tuomiossa ei ole lupa mennä. Syyttäjällä on rangaistusvaatimuksen perusteita koskeva väittämistaakka. Syyttäjän tehtävää helpottaa se, että hän voi jo alun perin haastehakemuksessaan vedota rangaistusvaatimuksen tueksi vaihtoehtoisiin teonkuvauksiin (vaihtoehtoinen syyte) sekä tarkistaa oikeudenkäynnin aikana syytettä ROL 5:17.2:ssa mainitulla tavalla. 

13. Nyt kommentoitava ratkaisu KKO 2017:7 on faktoiltaan sen verran komplisoitu, että korkein oikeus ei ole antanut prejudikaatin otsikossa oikeus- tai ratkaisuohjetta, vaan on tyytynyt laatimaan fråga on -tyyppisen otsikon, eli mainitsemaan, että tapauksessa on kysymys syytesidonnaisuudesta. Tapaus koski varsin tyypillistä rikosasiaa, jossa kaksi syytettyä (A ja B) on päättänyt antaa kahdelle muulle miehelle (X ja Y) ns. turpiin. Hovioikeus on tuominnut syytetty A:n rangaistukseen X:ään kohdistuneesta törkeästä pahoinpitelystä. Hovioikeus on lukenut A:n syyksi ne pahoinpitelyt, jotka hän oli syytteen mukaan itse kohdistanut X:ään, ja lisäksi A:n ja B:n yhteisen pahoinpitelysuunitelman nojalla myös puisella lipastolla ja puisella tuolilla lyömällä tai heittämällä tehdyn väkivallan, vaikka tämän teon oli syytteen mukaan tehnyt yksin syytetty B. Hovioikeus on täten rikkonut selkeästi syytesidonnaisuusnormia, sillä se on lukenut A:n syyksi sellaisen teon, joka ei ole sisältynyt A:ta koskevan syytteen teonkuvaukseen. Sangen yllättävä virhe hovioikeudelta. Korkein oikeus on korjannut hovioikeuden virheen ja lukenut tältä osin A:n syyksi vain syytteessä mainitun nyrkeillä tapahtuvan pahoinpitelyn, joka ei ole täyttänyt törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistöä.

14. Korkein oikeus on korostanut aivan oikein perusteluissaan (kohta 17), että syytesidonnaisuuden tarkoituksena on turvata ensisijaisesti vastaajan puolustautumismahdollisuudet oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellyttämällä tavalla. Minusta perusteluissa olisi voitu lisäksi mainita, että hovioikeuden menettely on rikkonut myös toista oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeistä periaatetta eli asianosaisen kuulemisperiaatetta, jonka seurauksena hovioikeuden syytteen teonkuvauksen ulkopuolelle ulottunut tutkinta ja syyksilukeminen on tullut A:n puolustukselle yllätyksenä, johon A ei ollut voinut ennakolta varautua.

15. Korkeimman oikeuden perusteluissa olisi voitu pohtia lähemmin myös sitä, mitä seikkaan vetoamisella syytesidonnaisuuden eli syyttäjän väittämistaakan yhteydessä tarkoitetaan. Näyttää siltä, että tuomioistuimilla, syyttäjillä ja asianajajilla on yhä edelleen hieman erilaisia käsityksiä asiasta. Vetoaminen on prosessitoimi, josta ilmenee asianosaisen, tässä tapauksessa siis syyttäjän, tarkoitus tuoda seikka esiin nimenomaan vaatimuksensa perusteena, jotta tuomioistuin panisi seikan tuomion perusteeksi eikä ottaisi seikkaa huomioon ainoastaan todisteena tai jonkinlaisena taustailmiönä. Oikeustosiseikkaan vetoamiseksi ei riitä, että syyttäjä (tai asianomistaja) vain mainitsee seikan ikään kuin ohimennen tai se ilmenee todistajan kertomuksesta tai todisteena esitetystä asiakirjasta. Tätä on oikeuskirjallisuudessa korostettu jo 30-40 vuoden ajan.

16. Syytesidonnaisuuden lisäksi korkein oikeus on pohtinut perusteellisesti myös yhteisen rangaistuksen määräämistä ja mittaamista A:n viaksi luetuista kolmesta pahoinpitelystä. Kuten perusteluissa todetaan (kohta 26), rangaistuksen mittaamisen lähtökohdaksi on syytä ottaa rangaistuskäytäntöä koskevista tilastotiedoista ilmenevä keskipituus eli ns. normaalirangaistus, joka ao. rikoksesta on käytännössä tuomittu. Korkein oikeus on aikaisemmin katsonut, että pahoinpitelystä tuomittavan vankeuden keskipituus on noin kolme ja puoli kuukautta (KKO 2014:6). Tässä tapauksessa korkein oikeus päätyi siihen, että oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi jutussa luetuista kolmesta eri pahoinpitelystä on 8 kuukautta vankeutta, joka on määrätty ehdolliseksi. Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat tuominneet A:n törkeästä pahoinpitelystä ja kahdesta pahoinpitelystä  2 vuoden 2 kuukauden ja 10 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. 

17. Korkein oikeus muutti siis merkittävällä tavalla hovioikeuden ratkaisua. Toivoa sopii, että käräjä- ja hovioikeudet ottaisivat korkeimman oikeuden ratkaisun opikseen sekä syytesidonnaisuuden että rangaistuksen mittaamisen osalta.