403. Syytesidonnaisuus, aineellinen prosessinjohto, hovioikeuden menettely, raiskauden yritys. KKO 2026:32

 Lähtökohtia ja periaatteita

1. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden menettelystä on annettu laissa useita säännöksiä, jotka koskevat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisiä kysymyksiä eli ovat niin sanotusti prosessioikeuden "peruskauraa", kuten joskus on tapana sanoa. Sellaisia asioita ovat esimerkiksi nyt kommentoitavassa tapauksessa (KKO 2026:32) esille tulevat syytesidonnaisuus ja tuomioistuimen aineellinen (materiaalinen) prosessinjohto, josta käytetään myös nimikettä kyselyoikeus- ja velvollisuus. Vaikka näitä(kin) asioita korostetaan jo tulevien juristien yliopisto-opetuksessa, ilmenee niiden osalta käytännössä usein puutteita ja laiminlyöntejä, joihin joudutaan puuttumaan vielä  korkeimman oikeuden ratkaisuissa; esimerkiksi Ruotsin ja Norjan korkeimpien oikeuksien käytännössä tämä on paljon harvinaisempaa. Tämä on varsin yllättävää ja kertoo siitä, että tuomareiden täydennys- ja jatkokoulutuksessa olisi yhä tarpeen kiinnittää näihin perusasioiden riittävää huomiota.

Oikeudenkäynti käräjäoikeudessa  

1. Kommentoitavassa tapauksessa syyttäjä ja asianomistaja vaativat Pirkanmaan käräjäoikeudessa syytetty A:lle rangaistusta raiskauksesta. Syytteen mukaan A on vuonna 2022 ollut asianomistajan kanssa kahdesti sukupuoliyhteydessä käyttämällä hyväkseen sitä, että asianomistaja oli ollut tiedottomuuden ja muun avuttoman tilan takia kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. A oli riisunut sohvalla makaavalta asianomistajalta bikinialaosan ja työntänyt sukuelimensä kahdella eri tekokerralla samana aamuyönä asianomistajan emättimeen ollen kahteen eri kertaan sukupuoliyhteydessä tämän kanssa. Teko oli loppunut molemmilla kerroilla asianomistajan havahduttua A:n menettelyyn.

2. Haastehakemuksessa oli todettu riidattomaksi seikaksi muun muassa, että A on vähintään yrittänyt olla yhdynnässä asianomistajan kanssa.

3. A kiisti menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla ja katsoi, että kysymys oli ollut yhteisymmärryksessä tapahtuneesta sukupuoliyhteyden yrityksestä. A:n penis ei ollut ollut erektiossa, eikä se ollut käynyt asianomistajan emättimessä.

4. Käräjäoikeus, käräjätuomari ja lautamiehet, hylkäsi 31.1.2024 antamallaan tuomiolla syytteen. Käräjäoikeuden tuomion perustelujen mukaan riidatonta on ollut, että vastaaja on yrittänyt olla asianomistajan kanssa yhdynnässä. - Siitä, miksi käräjäoikeus ei ollut kuitenkaan kiinnittänyt sanottuun seikkaan jutun käsittelyssä asianosaisten huomiota, ei KKO:n ratkaisuselosteessa ole mainintaa.

Hovioikeuskkäsittely  

5. Syyttäjä ja asianomistaja vaativat valituksissaan Turun hovioikeudelle, että A:n syyksi luetaan raiskaus käräjäoikeudessa esitetyn syytteen mukaisesti. Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn ja lausumillaan perusteilla katsoi tuomiossaan 10.3.2025, että A:n on näytetty menetelleen syytteen teonkuvauksessa tarkoitetulla tavalla, kuitenkin siten, että hän on yrittänyt työntää sukuelimensä asianomistajan emättimeen. Hovioikeus tuomitsi A:n raiskauksen yrityksestä 1 vuoden 2 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Käsittely KKO:ssa

6. Korkein oikeus myönsi A:le valitusluvan. A vaati valituksessaan, että syyte hylätään. Syyttäjä ja asianomistaja vaativat vastauksissaan valituksen hylkäämistä.

7. Hovioikeus toimitti korkeimman oikeuden pyytämän selvityksen, josta ilmeni, ettei hovioikeus ollut ennen tuomionsa antamista varannut asianosaisille tilaisuutta lausua vastaajan mahdollisesta raiskauksen yritykseen syyllistymisestä. - Ratkaisuselosteessa ei mainita syytä tai selitystä, jonka vuoksi hovioikeus ei ollut kiinnittänyt asianosaisten huomiota teon juriduseen luonnehdintaan.

8. KKO:ssa oli kysymys ensiksi syytesidonnaisuudesta eli siitä, onko hovioikeus tuominnut A:n muusta teosta kuin siitä, mistä hänelle on vaadittu rangaistusta. Lisäksi kysymys oli aineellisen (informatiivisen) prosessinjohdon laiminlyönnistä eli hovioikeuden menettelyn oikeellisuudesta, kun se ei ollut varannut asianosaisille tilaisuutta lausua A:n mahdollisesta syyllistymisestä raiskauksen yritykseen.

Syytesidonnaisuus 

9. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 11 luvun 3 §:n mukaan vastaaja saadaan tuomita vain siitä teosta, josta hänelle on vaadittu rangaistusta. Toisaalta tuomioistuin ei ole pykälän mukaan sidottu rikosnimikkeeseen eikä lainkohtaan, jonka nojalla rangaistusta on vaadittu. Kuten lain esitöissä (HE 82/1995 vp s. 127) todetaan, kysymyksen siitä, minkä rikoksen tunnusmerkistön syytteessä kuvailtu teko täyttää, tuomioistuin ratkaisee viran puolesta.

10. KKO lausui, että sen ratkaisukäytännössä (esim. KKO 2024:28, kohta 12) on vakiintuneesti katsottu, että teolla tarkoitetaan ROL 11 luvun 3 §:ää sovellettaessa syytteen teonkuvauksen mukaista tekoa. Koska vastaajalla on oltava asianmukainen mahdollisuus puolustautua syytettä vastaan, syyksilukeminen ei saa perustua muihin seikkoihin kuin niihin, joihin syytteen teonkuvauksessa on vedottu rangaistusvaatimuksen tueksi. Tuomioistuimella ei siten ole oikeutta perustaa ratkaisuaan vastaajan sellaiseen menettelyyn, jota syytteessä ei ole kuvattu. Syytesidonnaisuutta arvioidaan ensi sijassa syytteen teonkuvauksen sanamuodon mukaisen merkityksen perusteella.

11.  Ko. asiassa esitetyn teonkuvauksen mukaan vastaaja on käyttänyt asianomistajan tiedottomuutta ja muuta avutonta tilaa hyväkseen siten, että hän on riisunut sohvalla makaavalta asianomistajalta bikinialaosan ja työntänyt sukuelimensä asianomistajan emättimeen. Hovioikeus on katsonut teonkuvauksen näytetyksi lukuun ottamatta sukuelimen emättimeen työntämistä, jota vastaaja on kuitenkin yrittänyt. KKO katsoi, että syytteen teonkuvaus sisälsi  sukuelimen emättimeen työntämisen osalta myös tällaisen työntämisen yrittämisen ja että teonkuvaus siten sisältää kaikki ne seikat, joiden perusteella hovioikeus on katsonut, että vastaaja on aloittanut kyseisen rikoksen tekemisen ja saanut myös aikaan vaaran sen täyttymisestä. Raiskauksen yrityksen syyksilukemisessa oli näin ollen ollut kysymys syytteessä esitetyn teonkuvauksen sisältämien seikkojen uudesta oikeudellisesta arvioinnista, eikä A:ta siten ollut tuomittu teosta, josta rangaistusta ei ole vaadittu.

Hovioikeus oli laiminlyönyt aineellisen prosessinjohtovelvollisuuden

12. ROL 6 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuimen tehtävänä on valvoa, että asian käsittelyssä noudatetaan selvyyttä ja järjestystä. Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuimen tulee myös valvoa, että asia tulee asianmukaisesti käsitellyksi eikä asiaan sekoiteta mitään siihen kuulumatonta. Tuomioistuimen tulee kysymyksin poistaa asianosaisten lausuntojen epäselvyyksiä ja puutteellisuuksia.

13. KKO:n mukaan jos tuomioistuin katsoo, että vastaaja tulisi tuomita rangaistukseen muun rikosnimikkeen tai lainkohdan nojalla kuin syytteessä on vaadittu, tuomioistuimen tulisi rikosoikeudenkäyntilain esitöiden mukaan kiinnittää siihen asianosaisten huomiota. Oikeudenkäyntiä on johdettava muun muassa niin, että se rikos, josta vastaaja tuomitaan rangaistukseen, ei tule hänelle yllätyksenä. (Ks. HE 82/1995 vp s. 84 ja 127.)

14. KKO totesi, että se on ratkaisukäytännössään lausunut tuomioistuimen prosessinjohdosta rikosasiassa muun ohessa, että syytteen sanamuodon ollessa tulkinnanvarainen tai ristiriitainen tuomioistuimen on  ROL 6 luvun 5 §:n 2 momentin mukaisesti pyrittävä selventämään sitä prosessinjohdollisin keinoin huomioon ottaen kuitenkin erityisesti vastaajan puolustautumismahdollisuudet ja tuomioistuimeen kohdistuva puolueettomuusvaatimus. Näin on aiheellista menetellä myös tilanteissa, joissa tuomioistuin viran puolesta harkitsee teon arvioimista muun kuin syyttäjän esittämän lainkohdan perusteella. (Ks.KKO 2020:51, kohta 14 ja siinä viitatut ratkaisut.) Tuomioistuimen velvollisuutena on kyselymahdollisuuttaan käyttäen selventää asianosaisten vaatimuksiin liittyvät epäselvyydet myös silloin, kun vaatimus kohdistuu rikosasian vastaajaan. Tuomioistuimen on tällöin turvattava vastaajan puolustautumismahdollisuudet varaamalla tälle riittävä aika vastata täsmennettyihin vaatimuksiin (KKO 2013:98, kohta 10.) 

15. ROL 6 luvun 5 §:n edellä mainittuja säännöksiä tulkittaessa tuli KKO:n mukaan ottaa huomioon myös Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/13/EU, jonka 6 artikla koskee syytetyn oikeutta saada tietoja syytteestä ja artiklan tulkintakäytäntö. Tulkinnassa tuli ottaa huomioon myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappale ja 3 kappaleen a ja b kohdat. Näiden säännösten sisältöä ja tulkintakäytäntöä KKO on selostanut perustelujen kohdissa 20-22.

16. KKO totesi vastaajan puolustautumisoikeuksien turvaamisen edellyttävän, että tuomioistuin saattaa vastaajan tietoon, jos se harkitsee teon arvioimista muun kuin syyttäjän esittämän lainkohdan perusteella. Vastaajan puolustautumisoikeudet tulee tällaisessa tilanteessa turvata varaamalla tälle riittävät mahdollisuudet tarvittaessa järjestää puolustuksensa eri tavalla.

17. Kuten edellä on mainittu, hovioikeus ei ollut ennen tuomionsa antamista varannut asianosaisille tilaisuutta lausua vastaajan mahdollisesta raiskauksen yritykseen syyllistymisestä.

18. Se, että vastaaja on yrittänyt olla yhdynnässä asianomistajan kanssa, on sinänsä ollut esillä oikeudenkäynnissä. Tästä huolimatta KKO katsoi, että hovioikeudella oli, ennen kuin se on tuominnut vastaajan syytteen teonkuvaukseen sisältyvästä mutta muusta kuin syytteessä käytetyn rikosnimikkeen ja lainkohdan mukaisesta rikoksesta, ollut velvollisuus prosessinjohdollisin keinoin varata asianosaisille tilaisuus lausua kyseisen muun rikoksen eli raiskauksen yrityksen syyksilukemisen mahdollisuudesta. Raiskauksen yrityksen lukeminen vastaajan syyksi ilman tällaista kuulemista oli ollut vastaajalle yllätyksellistä ja siten vaarantanut vastaajan puolustautumismahdollisuuksien täysimääräisen toteutumisen.

Johtopäätös ja asian palauttaminen

19.  KKO katsoi, että hovioikeus oli menetellyt virheellisesti asian käsittelyssä. Virheen korjaaminen edellytti asian käsittelyn jatkamista. Oikeusastejärjestys huomioon ottaen asia oli palautettava hovioikeuteen.

20. KKO kumosi hovioikeuden tuomion ja palautti asian  Turun hovioikeuteen, jonka tuli omasta aloitteestaan ottaa asia viipymättä uudelleen käsiteltäväkseen ja ottaen huomioon palauttamisen syy siinä laillisesti meneteltävä.

----- 

21. Korkeimman oikeuden ratkaisun perustelut noudattavat sekä syytesidonnaisuuden että tuomioistuimen prosessinjohdon osalta tismalleen niitä tulkintoja ja näkemyksiä, joita prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa on johdonmukaisesti esitetty jo 1980-luvulta lähtien. Kuten tunnettua, KKO ei kuitenkaan juuri koskaan viittaa perusteluissaan oikeuskirjallisuuteen, vaan lainsäädännön ohella ainoastaan omiin ennakkopäätöksiinsä ja lainvalmistelutöihin.

22. Itse olen tuonut sanotut tulkinnat ja näkemykset esiin jo vuonna 1974 Lakimies-lehdessä julkaistussa artikkelissani  (LM 1974 s. 25-43) ja vuonna 1988 ilmestyneessä kirjassani Materiaalinen prosessinjohto 385-388 ja s. 394-403 ja tämän jälkeen eräissä muissakin kirjoissa ja artikkeleissa. KKO on sen jälkeen useissa ennakkopäätöksissä ottanut kantaa syytesidonnaisuuteen ja tuomioistuimen aineelliseen prosessinjohtoon, mutta  yhä edelleen käytännöstä tulee esiin ratkaisuja, joissa tuomarit eivät niitä huomaa noudattaa. Ehkä he eivät välitä perehtyä myöskään kyseisiä teemoja käsittelevään oikeuskirjallisuuteen.

 

400. KKO 2026:11. Korkein oikeus poisti kantelusta työtuomioistuimen tuomion väittämistaakkaa koskevan säännöksen vastaisena

1. Työtuomioistuin on työeht0- ja virkaehtosopimuksia koskevia riita-asioita ratkaiseva erityistuomioistuin. Sen tuomioihin ei voida hakea muutosta, mutta korkein oikeus voi purkaa tai kanteluteitse poistaa työtuomistuimen tuomion samoin edellytyksin kuin muidenkin tuomoistuinten tuomioista on oikeudenkäymiskaaren (OkK) 31 luvussa säädetty. Kommentoitavassa tapauksessa on kyse tällaisesta kantelusta.

2. Tarkemmin sanottuna kysymys on työtuomioistuimen  27.12.2024 antaman tuomion TT 2024:64 poistamisen edellytyksistä, kun tuomioistuin ei ole noudattanut OK 24 luvun 3 §:n 2 momentissa säädettyä väittämistaakkasäännöstä. Mainitun lainkohda mukaan asiassa, jossa sovinto on sallittu, tuomiota ei saa perustaa seikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai vastustamisensa tueksi vedonnut. OK 24 luvun 3 §:ssä tarkoitetaan seikalla oikeusseuraamuksen kannalta välittömästi ratkaisuun vaikuttavaa tosiasiaa eli niin sanottua oikeustosiseikkaa. Seikkaan vetoamisella tarkoitetaan puolestaan sitä, että asianosainen tuo seikan esiin nimenomaan tarkoituksin saada se ratkaisun perusteeksi. Jos tällaiseen seikkaan ei vedota, tuomioistuin ei voi perustaa tuomiotaan siihen siinäkään tapauksessa, että seikka muutoin tulisi asiassa esille tai olisi tuomioistuimen tiedossa.

3. Tapauksessa työntekijäjärjestö A vaati työtuomioistuimessa vireille panemassaan kanteessaan, että työnantajayhtiö B:n vahvistetaan irtisanoneen työntekijä C:n työsopimus työehtosopimuksen osana olevan irtisanomissuojasopimuksen vastaisesti ja että B velvoitetaan suorittamaan C:lle mainitun sopimuksen mukainen korvaus.

4. B katsoi vastauksessaan, että irtisanomiselle oli ollut asiallinen ja painava syy. C oli irtisanomishetkellä ollut lähes kaksi vuotta sairauslomalla ja perustellusti oli voitu arvioida C:n työkyvyttömyyden jatkuvan vastaisuudessakin.

5. Asiaa on työtuomioistuimessa käsitelty ensin kirjallisessa ja suullisessa vlmistelussa ja tämän jälkeen 12.9.2024 toimitetussa pääkäsittelyssä. Tämä jälkeen työtuomioistuin pyysi 5.11.2024 omasta aloitteestaan A:lta ja B:ltä lausumat yhdenvertaisuuslain 15 §:n merkityksestä asiassa. 

6. A vetosi lausumassaan siihen, että C:llä oli ollut yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettu vamma. B katsoi lausunnossaan, että asiassa ei tullut viran puolesta arvioida C:n sairautta vammaisuutena, koska kanteessa ei ollut tällaiseen seikkaan vedottu, eikä siihen enää pääkäsittlyn jälkeen voitu vedota. Tuomiota ei siten voitu perustaa vammaisuuteen.

7. Lausumat saatuaan työtuomioistuin, jonka kuusijäsenisen kokoonpanon puheenjohtajana toimi työtuomioistuimen presidentti, antoi asiassa kanteen hyväksyvän tuomion, jossa se katsoi C:n sairautensa pitkittymisestä johtuen saavan suojaa myös vammaisten henkilöiden syrjintäkieltojen perusteella. Asiallista ja painavaa syytä työsopimuksen irtisanomiseen ei katsottu olevan muun muassa siksi, että B ei ollut selvittänyt mahdollisuutta yhdenvertaisuuslain 15 §:ssä tarkoitettuihin kohtuullisiin mukautuksiin C:n työhön paluun mahdollistamiseksi; yksityiskohtaiset työtuomioistuimen perustelut mainitaan KKO:n ratkaisuselosteen kohdassa 6. Työtuomioistuimen ratkaisu TT 2024:64 on julkaistu Finlexissä numerolla TT 2024:64, mutta se on korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen poistettu sieltä.

8. B kanteli työtuomioistuimen tuomiosta korkeimmalle oikeudelle ja vaati sen poistamista edellä kohdassa 6 mainitulla perusteella. Korkein oikeus on arvioinut työtuomioistuimen menettelyä seiraavasti (ratkaisun kohdat 15-21): 

(15). B on katsonut, että sillä oli ollut asiallinen ja painava syy työsopimuksen irtisanomiseen, ja vedonnut edellä kohdasta 2 ilmenevästi C:n pitkäaikaiseen sairauspoissaoloon ja työkyvyn palautumisen epävarmuuteen.

(16) A on riitauttanut B:n vetoaman oikeustosiseikaston perustellen kannettaan sillä, että ennen työsopimuksen irtisanomista C:n työkyky oli palautumassa lääkityksen ja hoidon avulla ja että C:n työkyky oli palautunut irtisanomisajalla siten, että irtisanominen olisi tullut peruuttaa. Kanteen perusteeksi ei sitä vastoin ole esitetty, että C:llä olisi ollut yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettu vamma eli tarkemmin määriteltynä sellainen pitkäaikaisista fyysisistä, henkisistä tai psyykkisistä vaurioista johtuva työkyvyn rajoite, joka vuorovaikutuksessa erilaisten esteiden kanssa voi estää asianomaisen henkilön täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisen työelämään yhdenvertaisesti muiden työntekijöiden kanssa. (Ks. vamman käsitteestä esimerkiksi unionin tuomioistuimen tuomio 11.4.2013, HK Danmark, yhdistetyt asiat C-335/11 ja C-337/11, EU:C:2013:222, 38 kohta ja tuomio 1.12.2016, Daouidi, C-395/15, EU:C:2016:917, 45 kohta.)

(17)  Korkein oikeus katsoo, että työntekijän vammaisuutta on pidettävä asiassa välittömästi ratkaisuun vaikuttavana seikkana eli oikeustosiseikkana arvioitaessa asiallista ja painavaa syytä irtisanomiseen sekä mahdollisen vahingonkorvauksen määrää. Koska vammaisuus merkitsee lisäystä työnantajan vetoamaan oikeustosiseikastoon työntekijän eduksi, työntekijäpuolen pitää vedota siihen kohdasta 9 ilmenevällä tavalla, jotta tuomioistuin saa perustaa tuomionsa siihen.

(18) A on vedonnut C:n vammaisuuteen kanneperusteena vasta lausumassaan pääkäsittelyn jälkeen työtuomioistuimen kiinnitettyä lausumapyynnöllään tähän näkökohtaan asianosaisten huomiota. Toisin kuin työtuomioistuin on katsonut, sen tekemässä arvioinnissa työntekijän vammaisuudesta ei ole ollut kysymys ainoastaan asianosaisten asiassa tekemien vaatimusten ja niiden tueksi esitettyjen seikkojen ja pääkäsittelyssä esitetyn oikeudenkäyntiaineiston oikeudellisesta arviosta.

(19) Työtuomioistuimen pääkäsittelyn jälkeinen prosessinjohto on edellä todetuilla perusteilla perustunut siihen virheelliseen lähtökohtaan, että vammaisuudessa olisi kysymys ollut vain asiaan liittyvästä oikeudellisesta arvioinnista asiassa vedottujen oikeustosiseikkojen pohjalta. Lisäksi Korkein oikeus toteaa, että prosessinjohdon edellytyksiä arvioitaessa olisi tullut ottaa huomioon vaihe, johon oikeudenkäynti on edennyt, ja se, onko oikeudenkäyntiaineiston rikastumiseen mahdollisesti johtavaan prosessinjohtoon ollut A:n kanteensa perusteeksi vetoamien seikkojen pohjalta edellytyksiä.

(20) A on vedonnut vammaisuuteen oikeustosiseikkana vasta pääkäsittelyn jälkeen työtuomioistuimen prosessinjohtotoimen johdosta antamassaan lausumassa. Huomioon ottaen edellisessä kohdassa lausuttu työtuomioistuin ei olisi saanut perustaa ratkaisuaan vammaisuuteen, kun siihen ei ollut vedottu asian valmistelussa ja pääkäsittelyssä. Näin tehdessään työtuomioistuin on menetellyt virheellisesti.

(21) Tuomion perustelujen perusteella työtuomioistuimen selvitetyksi katsoma vammaisuus ja siten menettelyssä tapahtunut virhe on osaltaan vaikuttanut siihen, ettei työsopimuksen irtisanomiselle ole katsottu olleen asiallista ja painavaa perustetta, sekä tuomitun korvauksen määrään. Työtuomioistuimen tuomion poistamiselle oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla on siten perusteet.

(22)  Oikeudenkäynnissä on tapahtunut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu menettelyvirhe. Työtuomioistuimen tuomio on sen vuoksi poistettava ja asian käsittelyä jatkettava työtuomioistuimessa. 

9. Korkein oikeus poisti työtuomistuimen tuomion ja palautti asian työtuomioistuimeen, jonka on omasta aloitteestaan otettava asia uudelleen käsiteltäväksi ja meneteltävä siinä lain mukaan.

https://www.finlex.fi/fi/oikeuskaytanto/korkein-oikeus/ennakkopaatokset/2026/11

10. Työtuomioistuin on selkeästi perustanut ratkaisunsa työntekijän vammaisutten eli sellaiseen oikeustosiseikkaan, johon kantaja ei ollut kanteensa tueksi vedonnut. Kyse on siten väittämistaakkanormin rikkomissta eikä, kuten työtuomioistuin on katsonut, vain asiaan liittyvästä oikeudellisesta arvioinnista asiassa vedottujen oikeustosiseikkojen pohjalta. Väittämistaakkaa on noudatettava myös asoissa, joissa riitakysymykseen sovelletaan pakottavaa lainsäännöstä (KKO:n perustelujen kohta 9).

11. Kuten korkein oikeus on todennut (kohta 19), työtyomioistuin ei ole voinut käyttää prosessinjohtovaltuuksiaan eli pyytää asianosaisilta lausumaa asian pääkäsittelyn päättymisen jälkeen. Tuomioistuimen ja tuomarin materiaaalista prosessinjohtoa eli kyselyoikeutta tulee nimittäin käyttää viimeistään pääkäsittelyssä ja mieluimmin jo asian valmistelussa. Oikeudenkäyntiaineiston rikastamiseen tähtävään prosessinjohtoa on sitä paitsi lähtökohtaisesti suhtauduttava piddättyvästi myös työoikeudellisisssa riita-asioissa.

12. Työtuomioistuin näyttää ottaneen korkeimman oikeuden ratkaisusta onkeensa niin kirjaimellisesti, että se on poistanut verkkosivuiltaan ja myös Finlex-rekisteristä ratkaisun TT 2024:64 kokonaan, vaikka se oli siihen alunperin otettu. Tätä korkeimman oikeuden ratkaisu tuomion poitamisesta ei luonnollisesti ole tarkoittanut. Työtuomioistuimen olisi siten tullutt säilyttää ratkasunsa "kirjoissa ja kansissa", vaikka sitä ei voitu noudattaa ja panna täytänöön. 

13. Työtuomioistuimen vakiokokoonpanoon kuuluu kaksi ammattituomaria eli puhenjohtajana joko presidentti tai työtuomioistuinneuvos, ja viisi jäsentä. Näistä neljästä jäsenistä kahden tulee olla työnantajapuolelta ja kahden palkansaajapuolelta. Voimassa olevaa vuoden 2016 tuomioistuinlakia säädettäessä jotkut pitivät tällaista etujärjestöpainotteista tuomioistuimen kokoonpanoa perustuslain eli tarkemmin sanottuna tuomioistuimelta edellytettävän riippumattomuusvaatimuksen vastaisena. Eduskunnan perustuslakivaliokunta oli kuitenkin toisella kannalla eikä työtuomioistuimen kokoonpanoa muutettu.

14. Työtuomioistuimen jäsenet tuntevat varmasti  hyvin työsopimulain ja työehtojuridiikan kysymykset. Sen jäseniltä olisi lisäksi edellytettävä myös hyvää prosessioikeuden tuntemusta, jotta tuomioistuimen käsittelyssä vältyttäisiin selvästi lainvastaisilta menettelyiltä esimerikiksi väittämistaakkasäännöksen soveltamisessa. Ratkaisu KKO 2026:11 osoittaa, että työtuomioistuimen jäsenten olisi syytä osallistua prosessioikeuden täydennyskoulutukseen. 

 

 

 

 

373. Tuomarinohjeet - neuvoja tuomareille oikeudenkäynnin kehittämistyössä

 

Matti Norri (toim.): Olavus Petrin Tuomarinohjeet. Lakimesliiton Kustannus 1987

1. Oikeustapauksia blogissa, kirjoissa tai artikkeleissa kommentoidessani olen joutunut usein kiinnittämään huomiota erityisesti kahteen asiaan, joissa esiintyy epäkohtia ja puutteita.  Ne ovat tuomarin prosessinjohto ja tuomion perusteleminen. Olen kirjoittanut mainituista asioista juridisissa aikakausilehdissä ja käsitellyt niitä myös muutamissa kirjoissani. 

2. Toimiessani itse 1976-1990 kihlakunnantuomarina oikeudenkäynti perustui niin sanottuun suullis-pöytäkirjalliseen menettelyyn, juttujen toistuviin lykkäyksiin ja käsittelyn pikkutarkkaan pöytäkirjaamiseen. Menettelyssä eivät toteutuneet oikeudenkäynnin suullisuus, välittömyys eikä keskitys. Valmistavaa käsittelyä ei ollut, vaan oikeudenkäynti aloitettin suoraan pääkäsittelystä; lykkäysten johdosta puheenjohtaja saattoi usein vaihtua. Tuomarin aineelliseen prosessinjohtoon ei kiinnitetty riittävää huomiota. Tuomion perustelut olivat yleensä niukkoja, sillä käsittelyn ja todistelun pöytäkirjaamista pidettiin tärkeämpänä kuin ratkaisun perusteluja. Todistelun välittömyys ei toteutunut, sillä lykätyissä jutuissa todistelua esitettiin ja otettiin vastaan useassa eri istunnossa.

3. Maan alioikeustuomareilla ei tuntunut olevan kovin suurta innostusta prosessin oma-aloitteiseen kehittämiseen, ja kauan valmisteilla ollut alioikeusuudistus viipyi viipymistään. Kirjoitin artikkelin "Tuomioistuin oikeudenkäyntimenettelyn kehittäjänä, joka julkaistiin Defensor Legis -lehden numerossa 1-2/1989 s. 56-77. Siinä samoin kuin eräissä muissakin kirjoituksissa käsittelin keinoja, joiden avulla tuomarit voisivat vapaaehtoisesti kehittää menettelyä omatoimisesti ilman lainsäädännön muuttamista. 

4. Ikaalisten tuomiokunnassa otettiin 1980-luvun puolivälin jälkeen käyttöön tulossa olevaan menettelyuudistukseen kuuluneita keinoja. Kehotin puheenjohtajia menettelyn suullisuuden, välittömyyden ja keskityksen lisäämiseen, kirjelmien torjumiseen ja ennen kaikkea lykkäysten välttämiseen. Juttujen toistuvat lykkäykset hidastivat ratkaisunsaantia, aiheuttivat asianosaisille suuria kustannuksia ja estivät todistelun välittömyyden toteutumista. Riita-asioissa otettiin käyttöön valmistelua tarkoittavia keinoja. Lainsäädännössä riita-asian valmistelu toteutui vasta 1.12.1993, jolloin alioikeusuudistus tuli voimaan.

5. Kihlakunnantuomarina laadin muistion asioista, joiden avulla erityisesti riita-asian oikeudenkäyntiä voitiin järkevöittää ja kehittää tulossa olevan uudistuksen suuntaviivojen mukaisesti. Lähetin muistion myös eräille muille alioikeuksille ja esittelin ohjeiden pääkohtia oikeusministeriön alioikeustuomareille järjestämissä prosessinjohtoseminaareissa. Ohjeet herättivät huomiota myös lehdistössä, esimerkiksi Helsingin Sanomissa 9.10.1988, Aamulehdessä ja Etelä-Suomen Sanomissa puhuttiin "Ikaalisten mallista".

6. Olen julkaissut nyt puheena olevat ja alla olevat ohjeet jo aiemmin Oikeudenkäyntejä ja tuomioistuimia -blogissani joulukuussa 2013. Sattuneesta syystä kaivoin ne taas esille ja esittelen asiasta kiinnostuneille lukijoille, kas tässä:

Tuomarinohjeita alioikeuden puheenjohtajille

(1) Tuomarin tärkeimmät tehtävät oikeudenkäynnissä ovat

* prosessin johtaminen ja

* päätöksen perusteleminen

Keskity siis erityisesti niihin.

(2) Prosessinjohdossa tärkeintä on huolehtia asian perusteellisesta, mutta samalla sen joutuisasta käsittelystä (= materiaalinen prosessinjohto). Siihen oikeudella lain mukaan on aina jutun laadusta riippumatta nimenomainen velvollisuus.

(3) Asia voi tulla perusteellisesti käsitellyksi ja selvitetyksi vain, jos ratkaisua varten koottu aineisto (= tosiseikat ja todisteet) on mahdollisimman selkeä ja täydellinen. Tuomarin tehtävänä on valvoa, että näin myös käytännössä tapahtuu.

(4) Paras tuomarin käytettävissä oleva keino asian selvittämiseksi on kyselyoikeuden käyttö. Siihen puheenjohtajalla on sekä riita- että rikosasiassa lain mukaan myös velvollisuus. Tuomarin kysymysten, huomautusten, informointien yms. keinojen avulla asianosaiset voidaan saada tehokkaasti selvittämään asiaa.

(5) Materiaalisen prosessinjohdon tarkoituksena ei ole, että tuomari selvittäisi viran puolesta, mitä vaatimuksia asiassa voitaisiin esittää, tai mihin tosiseikkoihin taikka todisteisiin vaatimukset olisi mahdollista perustaa. Prosessinjohdon tarkoituksena on selvittää, mikä on asianosaisten tarkoitus eli mihin edellä mainittuun aineistoon he itse haluavat ratkaisun perustuvan, sekä saada asianosaiset toimimaan tämän mukaisesti.

(6) Vaadi heti oikeudenkäynnin alussa asianosaisilta, käytännössä heidän asiamiehiltään tai avustajiltaan,  tarkka selvitys heidän vaatimuksistaan ja niiden perusteista. Tämä koskee kanteen lisäksi myös vastaajan vastinetta. Selvitä, mihin seikkoihin vastaajan kanteen vastustaminen perustuu, eli kiistääkö vastaaja kanneperusteiden olemassaolon vai vetoaako hän siihen, ettei kanne perustu lakiin (oikeusväite) tai onko vastaajan tarkoituksena vedota johonkin vastatosiseikkaan. Vaadi selvitys erikseen jokaisen kanneperusteen ja sen jälkeen jokaisen vastaajan mahdollisesti esittämän vastatosiseikan osalta.

(7) Asianosainen on yleensä aina jutun paras tietolähde. Älä siis unohda oikeuden istunnossa asianosaisten henkilökohtaista kuulemista ja kuulustelua, vaikka asianosaisilla olisi oikeudenkäynnissä avustaja. On virhe, jos annat asianosaisen istua tuppisuuna avustajansa vieressä koko oikeudenkäynnin ajan.

(8) Lykätessäsi jutun lisäselvitystä varten velvoita pääsäännön mukaan asianosaiset saapumaan jatkokäsittelyyn henkilökohtaisesti, ellei heitä ole jo kuultu. Tähän tuomioistuimella on oikeus. Kokemuksen mukaan asianosaisten henkilökohtainen kuuleminen on tehokas keino selvittää asian faktapuolta.

(9) Muista, että olet oikeuden istunnossa, et millään "lukukinkereillä." Vältä siis lukemasta oikeudelle jätettyjä asiakirjoja äläkä salli muidenkaan niitä lukemalla esittää, ellei siihen ole jonkin asiakirjan tai sen tietyn kohdan osalta erityistä syytä. Et ole käräjillä osoittamassa sisälukutaitoasi, vaan se, mistä sinulta odotetaan näyttöä, on prosessin johtaminen ja asian ratkaiseminen oikein. Asiakirjojen lukeminen ei ole prosessinjohtoa eikä muutoinkaan oikeuden puheenjohtajan arvovallalle sopivaa toimintaa.

(10) Riita-asiassa kantajan avustajan tai asiamiehen tehtävänä on esittää haastehakemukseen perustuva kanne.Tämä voi tapahtua vapaamuotoisesti haastehakemusta lukematta. Puheenjohtajan tehtävänä ei ole lukea haastehakemusta eikä kertoa, mitä kantaja vaatii ja millä perusteilla.

(11) Rikosasiassa esitutkintapäytäkirjan ja sen liitteiden lukeminen oikeudessa on tarpeetonta työtä ja osoitus oikeudenkäynnin kehittymättömyydestä. Esimerkiksi asianomistajan ja syytetyn poliisikuulustelussa antamien kertomusten lukeminen on turhaa työtä, koska mainitut asianosaiset ovat henkilökohtaisesti oikeudessa saapuville ja voivat siten esittää lausumansa suoraan oikeudelle. Esitutkinta-asiakirjat voivat kyllä olla istunnossa esillä, jolloin niistä voidaan seurata, kertovatko asianosaiset ja todistajat samalla  tavalla kuin he ovat kertoneet esitutkinnassa. 

(12) Älä lue itse myöskään muita oikeudelle esitettyjä ja annettuja asiakirjoja, vaan kehoita asiakirjan oikeudelle antavaa asianosaista ta tämän avustajaa selostamaan niiden sisältöä vapaamuotoisesti. Älä salli, että asianosaiset tai avustajat taikka asiamiehet vain antavat oikeudelle nipun asiakirjoja, jotta puheenjohtaja ryhtyisi niitä lukemaan ja selvittämään, vaan kehota heitä itse selostamaan asiakirjojen sisältöä.

(13) Jos kuitenkin jonkin asiakirjan esittäminen lukemalla osoittautuu tarpeelliseksi, niin anna tehtävä asiakirjan esittäneelle syyttäjälle tai asianosaisen avustajalle/asiamiehelle taikka notaarille. Keskity itse seuraamaan asianosaisten esityksiä ja heidän reaktioitaan, pohtimaan riitakysymyksen selvittämistä ja valmistautumaan tarvittavien kysymysten esittämiseen asianosaisille tai heidän avustajilleen.

(14) Älä salli asianosaisten, avustajien tai asiamiesten lukea istunnossa oikeudenkäyntikirjelmiä ja jättää niitä oikeuden luettavaksi. Kirjelmien lukeminen eivät toteuta suullista ja välitöntä menettelyä tai asian tehokasta selvittämistä, vaan johtavat usein jutun lykkäämiseen. Muista, että "paperit eivät punastele", sen sijaan asianosaisten ja heidän edustajiensa suullisista lausumista voidaan tehdä johtopäätöksiä esitysten uskottavuuden suhteen. Oikeudenkäyntikirjelmiin perustuva oikeudenkäynti on vanhanaikaista prosessia, jollaista ei muissa maissa ei ole enää pitkiin aikoihin harrasteettu. 

(15) Riita-asiassa kantajan tulee esittää vaatimuksensa ja niiden perusteet jo haastehakemuksessa. Jos katsot kirjallisen vastineen esittämisen tarpeelliseksi, pyydä, että vastaajaa toimittaa vastineensa  ja kantajan asiamiehelle tuomiokunnan kansliaan jo ennen oikeuden istuntoa, jolloin vastinetta ei esitetä vasta istunnossa. Jos lisäkirjelmien vaihto on laajassa tai vaikeassa jutussa tarpeen, sovi asianosaisten kanssa siitä, että kirjelmät puolin ja toisin toimitetaan em. tavalla ennen istuntoa tuomiokunnan kansliaan. Pääsääntönä tulisi pitää, että asianosaiset ilmoittavat kaikki todistajansa ja kirjalliset todisteensa jo haastehakemuksessa ja sen johdosta annetussa vastineessa. 

(16) Muista, että asian istunto on asianosaisten välistä keskustelua, jota sinä johdat ja johon osallistunut omilla puheenvuoroillasi. Asianmukaista keskustelua ei synny, jos vain luet oikeudelle jätettyjä asiakirjoja tai sallit asianosaisten taikka heidän avustajiensa ja asiamiestensä lukea kirjelmiä. Asiakirjojen ja kirjelmien lukemiseen perustuvan istunnon eli eräänlaisten "käräjäkinkereiden" seuraaminen tuntuu paitsi asiaan osallisten myös paikalla mahdollisesti olevan yleisön kannalta ikävystyttävältä ja antaa masentavan kuvan koko oikeudenkäynnistä.

(17) Esitutkintapöytäkirjaan merkittyjen todistajankertomusten lukeminen istunnossa on ainoastaan poikkeustapauksissa luvallista. Pääsäntönä on mainittujen kertomusten lukemiskielto, jonka rikkominen voi olla jopa oikeudenkäyntivirhe. Kehota sen vuoksi todistajaa esittämään kertomuksensa suullisesti, vaikka todistaja valittelisi muistamattomuuttaan tai haluaisi jostakin muusta syystä vältellä kertomuksen esittämistä tai vain viitata siihen, mitä hän on esitutkinnassa kertonut.

(18) Istuntopöytäkirjan pitäminen on tuomarin prosessinjohtoon verrattuna sekundääristä toimintaa. Voit antaa pöytäkirjan pitämisen notaarin tai käräjäsihteerin tehtäväksi. Pikkutarkasta pöytäkirjan pitämisestä huolehtiminen ei ole tuomarin arvovallan mukaista, vaan saattaa antaa aika oudon kuvan tuomarin päätehtävistä istunnossa. Puheenjohtajan tehtävänä on vain valvoa, että pöytäkirjaa pidetään hänen antamiensa ohjeiden mukaisesti.

(19) Tuomarin muodolliseen prosessinjohtoon kuuluu huolehtia mm. käsittelyn suullisuudesta, välittömyydestä, joutuisuudesta ja julkisuudesta, samoin kuin siitä, että riidan osapuolten oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin toteutuu ja heitä kuullaan toistensa esityksistä ja koko prosessiaineistosta. Puheenjohtajana sinulla on velvollisuus valvoa, että asian käsittelyssä noudatetaan selvyyttä ja järjestystä eikä asiaan sekoiteta mitään sellaista, joka ei siihen kuulu, mutta etteivät asianosaiset tai heidän avustajansa taikka asiamiehensä toisaalta sorru ns. ohipuhumiseen.

(20) Puheenjohtajan aineelliseen (materiaaliseen) prosessinjohtoon puolestaan kuuluu huolehtia siitä, että asia tulee asianmukaisesti ja perusteellisesti käsitellyksi. Tuomarin tulee kyselyjen ja huomautusten avulla pyrkiä selvittämään, mitä asianosaiset lausumillaan tarkoittavat, sekä poistamaan asianosaisten vaatimuksia, perusteita tai väitteitä rasittavat puutteet, epäselvyydet tai ristiriitaisuudet. Tuomari on velvollinen selvittämään, mihin mainitsemiinsa tosiseikkoihin osaiset haluavat vedota vaatimustensa välittöminä perusteina eli ns. oikeustosiseikkoina ja mihin puolestaan vain todisteina. - Ks. tuomarin materiaalisesta prosessinjohdosta tarkemmin Virolaisen artikkelia Lakimies-lehdessä 1983 s. 148-173) ja kirjaa Materiaalinen prosessinjohto (1988).

(21) Tuomarin velvollisuuksiin kuuluu tarvittaessa informoida asianosaisia sellaisista tapaukseen mahdollisesti soveltuvista oikeusnormeista, joihin asianosaiset eivät itse ole itse huomanneet vedota tai kiinnittää riittävää huomiota, sekä kehottaa heitä lausumaan yleensä käsityksensä sovellettavista oikeussäännöksistä.  Lain soveltamista koskeva jura novit curia -periaate ei estä tuomaria harjoittamasta informatiivista prosessinjohtoa. Asianosaisen kuulemisen periaate suorastaan edellyttää, että istunnossa keskustellaan myös lain soveltamista ja tulkintaa koskevista kysymyksistä. Tavoitteena on myös oikeuskysymysten eli lainsoveltamisen osalta pidettävä sitä, ettei tuomioistuimen ratkaisu saa tulla asianosaisille yllätyksenä.

(22) Ennen todistajien kuulemiseen ryhtymistä on tärkeätä selvittää mahdollisimman tarkasti ne teemat, joista kutakin todistaja on tarkoitus kuulla. Tämän selvityksen avulla voidaan muun muassa arvioida, onko todistajan kuuleminen kaikista ilmoitetuista seikoista lainkaan tarpeen. Pyydä riita-asiassa asianosaisia ilmoittamaan kutakin todistetta koskevat teemat jo haastehakemuksessa ja sen johdosta annettavassa kirjallisessa vastineessa. 

(23) Pidä mielessä OK 17:7:n säännös, jonka mukaan tuomioistuin ei saa sallia sellaisen todisteen esittämistä, joka koskee seikkaa, joka on asiaan vaikuttamaton tai jo selvitetty tahi josta näyttö on huomattavasti vähemmällä vaivalla tai kustannuksilla saatavissa. Kahdesta tai useammasta käytettävissä olevasta todistuskeinosta asianosaisen tulee valita paras eli se, jonka voidaan arvioida olevan luotettavin. Tarpeettoman todistelun epäämisessä on kysymys tuomarin prosessiaineistoa rajoittavasta prosessinjohdosta.

(24) Muista toisaalta OK 17:8:n säännökset, joiden mukaan tuomarilla on tietyin edellytyksin ja rajoituksin oikeus määrätä omasta aloitteestaan hankittavaksi todisteita. Rikosasiassa tuomari ei kuitenkaan saa ryhtyä selvittämään syytettä tukevien todisteiden hankkimista tai esittämistä. Riita-asiassa tuomarin on puolestaan syytä rajoittua selvittämään, miten asianosaiset itse suhtautuvat mahdollisten uusien todisteiden esittämiseen.

(25) Muista ratkaisua tehdessäsi tuomioistuimen tutkimisvaltaa rajoittavat säännökset, joita ovat väittämistaakka riita-asioissa (ks. siitä Virolainen, Väittämistaakasta vähäsen, LM 1985, s. 973-1006) ja syytesidonnaisuus rikosasiassa (ks. Virolainen, LM 1974 s. 25-43). Tuomioistuimella ei ole lupa ulottaa tutkintaansa riidan kohteen tai syytteessä mainitun teonkuvauksen ulkopuolelle, vaan ratkaisussa tulee pysyä asianosaisten vaatimusten ja niiden perusteiksi vetoamien oikeustosiseikkojen puitteissa. Toisaalta tuomiossa on annettava lausunto kaikista asianosaisten esittämistä vaatimuksista ja väitteistä.

(26) Perustele ratkaisu niin seikkaperäisesti, selkeästi ja avoimesti, että asinosaiset ja heidän avustajansa sekä asiamiehensä ymmärtävät, millä perusteilla lopputulokseen on päädytty (Ks. tuomion perustelemisesta lähemmin Virolainen, LM 1986 s. 889-917). Perusteluvelvollisuus, joka koskee myös vasta-argumenttien (contra-perustelut) ilmoittamista, palvelee osaltaan asianosaisten kuulemisperiaatteen toteutumista. Perusteluissa tulee ilmoittaa, millä perusteella jonkin riitaisen seikan on katsottu tulleen näytetyksi tai jääneen näyttämättä.

(27) Tuomio on perusteltava myös oikeuskysymysten osalta. Älä siis tyydy ilmoittamaan vain lain soveltamisen lopputulosta, vaan kirjoita näkyviin, mihin seikkoihin juridinen päättelysi perustuu. Vältä "on katsottava" -tyyppistä argumentointia. Kirjoita lainkohtien lisäksi perusteluissa näkyviin myös oikeuskysymyksen ratkaisuun vaikuttaneet muut oikeuslähteet eli lakien esitöissä, oikeuskäytännössä (ennakkopäätöksisssä) sekä oikeuskirjallisuudessa esitetyt kannanotot. Ratkaisuun vaikuttaneiden reaalisten näkökohtien eli asia-argumenttien ilmoittaminen on myös hyödyllistä. Suositeltavaa on myös ratkaisun lopputulosta vastaan puhuvien contra-peristeiden esittäminen perusteluissa.

(28) Kohtele asianosaisia sekä heidän avustajiaan ja asiamiehiään, todistajia sekä käsittelyyn osallistuvia muita henkilöitä tasapuolisesti, ystävällisesti ja kärsivällisesti. Vältä antamasta vaikutelmaa, jonka mukaan käsiteltävä asia olisi rutiininluontoinen tai yhdentekevä. Johda prosessia tehokkaasti ja joutuisasti, mutta toisaalta asianmukaisesti ja käsittelyä tarpeettomasti kiirehtimättä. 

(29) Ole, kuten tuomarinvalassa edellytetään, "rehellinen ja totinen tuomari" (OK 1:7), huumoriakaan silti kokonaan unohtamatta.

(30) Nämä ohjeet eivät ole ristiriidassa lakikirjan alkulehdille painettujen Olaus Petrin vanhojen tuomarinohjeiden kanssa, joita voidaan edelleen soveltuvin osin noudattaa.

8.8.1988/JV
------
Jälkisanoina haluan esittää nyt 28.2.2023 seuraavaa: 

7. Oikeudenkäyntimenettelyä koskeva lainsäädäntö on uudistettu lähes kokonaan, mutta  käytäntö ei vastaa läheskään aina kunnon lainkäytölle asetettavia laatuvaatimuksia. Riita-asian pääkäsittelyä edeltää valmistelu, joten samanlaista lykkäysruljanssia kuin aikaisemmin ei enää esiinny. Toisaalta valmistelu etenee mm. materiaalisen prosessinjohdon passiivisuudesta ja asianajajien huonosta valmistautumisesta johtuen usein kovin hitaasti. Pääkäsittelyjäkin siirretään usein istunnosta toiseen ja ne saattavat kestää viikkoja tai jopa kuukausia. Oikeudenkäynnin kokonaiskesto ei ole lyhentynyt, vaan päin vastoin pidentynyt. Ratkaisuja annetaan pääsäännön mukaan kansliatuomioina, vaikka lain mukaan pääsääntönä on tuomion julistaminen välittömästi pääkäsittelyn päättymisen jälkeen. Kansliatuomion antamisessa ei noudateta laissa säädettyä kahden viikon määräaikaa, vaan tuomiot annetaan usein vasta monen viikon tai kuukauden kuluttua pääkäsittelystä. 

 

8.Tuomion perustelut ovat toki laajentuneet ja osin myös niiden laatu on parantunut, mutta näyttöä selostetaan usein tarpeettoman laajasti; sen sijaan näytön arvioinnin pohdinta on usein puutteellista. Aikaisemmin todistajien kertomukset otettiin pöytäkirjaan, nyt ne kirjoitetaan usein pitkinä selostuksina tuomion perusteluihin. Tällainen pöytäkirjamalli tai -metodi  ei ole tietenkään ollut lainsäätäjän tarkoitus. Oikeuskysymyksiä eli lain soveltamista ja tulkintaa perusteellaan yleensä liian niukasti eikä oikeudellisessa päättelyssä tukeuduta tarvittavissa määrin lakien esitöihin, ennakkopäätöksiin tai oikeuskirjallisuuden kannanottoihin. Valitusoikeutta hovioikeuteen on rajoitettu jatkokäsittelyluvalla, vaikka hovioikeuksiin tehtävien valitusten määrät ovat vuosi vuodelta vähentyneet.  

9. Oikeusministeriö, lainvalmistelijat ja ylioikeuksien päällikkötuomarit puhuvat jatkuvasti tarvittavista säästöistä, vaikka esimerkiksi jatkokäsittelyluvan soveltamisalan laajennus perustuu yksinomaan hovioikeuksien ja korkeimman oikeuden työn keventämiseen. Lainkäyttöä koskevia asioita tarkastellaan yksinomaan tuomioistuinten työn sujuvuuden, eli käytännössä työn keventämisen ja minimoinnin, ei asianosaisten oikeusturvan kannalta. Tuomioistuinten ja tuomareiden työ kevenee, mutta asianosaisten oikeusturva ja pääsy oikeuteen ja oikeuksiin heikkenee. Tuomareiden osaamistaso vaihtelee suuresti eikä tuomarinuran avaamisessa ole päästy asetettuihin tavoiteisiin, vaikka tästäkin asiasta on puhuttu jo reilut 30 vuotta. Ylimmät oikeusasteet eli korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus täydentävät yhä edelleen itse itseään, ja niiden jäsenten usein "vinkkaamiseen" perustuva rekrytointitapa on yhtä salamyhkäistä ja sisäänlämpiävää kuin aikaisemminkin. Korkeimman oikeuden ennakkopäätösten lukumäärä on ollut jo vuosia selvässä laskusuunnassa.

10. Tuomioistuinprosessia rasittavien epäkohtien ja puutteiden määrä ei näytä vähenemisen merkkejä, vaikka lainsäädäntöä onkin uudistettu, usein tosin huonompaan ja oikeusturvaa kaventavaan suuntaan. Lainkäytön ja tuomitsemisen tasoa ei voida edes ratkaista yksinomaan lainsäädännön muutoksilla, vaan ratkaisevassa asemassa on oikeuskäytäntö, johon taas vaikuttavat ennen muuta omaksutut menettelytavat sekä tuomareiden ammattitaito ja -etiikka.

11. Kriitikoilla olisi edelleen paljon arvostelun aiheita ja työtä prosessimenettelyä koskevien korjausehdotusten tekemisessä. Tuntuu kuitenkin siltä, että kriitikkoja ei valtakunnasta enää löydy, beuvottomuus ja appatia vallitsee.  Oikeusteoriassa on lanseerattu käsite kriittinen oikeuspositivismi, mitä sillä sitten tarkoitetaankin. Selvää on, että lainkäytön laadun parantamiseksi tarvittaisiin kriittistä prosessioikeutta, jonka kannattaja ja harjoittaja olen itse aina ollut. Nykyisin viroissa olevilla prosessioikeuden tutkijoilta ja professoreilta ei kuitenkaan tunnu löytyvän kriittistä otetta, vaan he ovat kaikki enemmän tai vähemmän jees -naisia ja  -miehiä, joille tuntuu riittävän lainsäädännön ja oikeusperiaatteiden pikkutarkka selostaminen ja tiukasti lakien esitöihin perustuvien oppikirjojen laatiminen. Krititikkiä ei esitetä tai jos esitetään, se tehdään niin varovaisesti, ettei juuri kukaan sitä huomaa ja noteeraa. 

 

Kalevalanpäivän iltana 28.2.2023/JV

306. Hovioikeus hylkäsi käräjätuomarin esteellisyydestä tehdyt väitteet

1. Helsingin hovioikeus antoi 30.5.2022 päätöksen valitukseeen, jossa on kysymys käräjätuomarin esteellisyydestä; asian diaarinumero on S 20/1292.

2. Kantaja oli tehnyt riita-asiaa käsitelleestä käräjätuomarista kaksi esteellisyysväitettä, joista ensimmäinen oli tehty 5.5.2017 Vantaan käräjäoikeudessa  ja toinen 1.11.2019 Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa; Vantaan käräjäoikeuden nimi on muuttunut Itä-Uudenmaan käräjäoikeudeksi vuonna 2019.

3. Kantajan ensimmäisen esteellisyysväitteen mukaan käräjätuomarin prosessinjohto ja muu menettely asian valmistelussa oli ollut puolueellista ja osoittanut ennakkoasennetta kantajaa kohtaan. Lisäksi esteellisyysväitteen mukaan käräjätuomari oli käyttäytynyt epäasiallisesti kantajaa ja kantajan asiamiestä kohtaan. 

4. Kantajan toisen esteellisyysväitteen mukaan käräjätuomarin tekemä kantelu valvontalautakunnalle kantajan entisestä asiamiehestä oli osoittanut käräjätuomarissa voimakasta suhtautumista asiaa ja kantajaa kohtaan. Lisäksi käräjätuomari oli ollut kantajan vastapuoli tai siihen rinnastuvassa asemassa Helsingin hovioikeuden valvonta-asiassa. Esteellisyysväitteen mukaan käräjätuomarin ja kantajan välit olivat valvonta-asiasta johtuen kielteisesti värittyneet.

5. Vantaan käräjäoikeus oli hylännyt käräjätuomarista tehdyn ensimmäisen esteellisyysväitteen 27.6.2017 ja Itä-Uudenmaan käräjäoikeus toisen esteellisyysväitteen 19.12.2019. Kummassakin käräjäoikeuden päätöksessä katsottiin, ettei käräjätuomari ollut esteellinen käsittelemään kysymyksessä olevaa riita-asiaa.

6. Hovioikeus katsoi päätöksessään, kuten käräjäoikeuskin, ettei käräjätuomari ollut tullut esteelliseksi käsittelemään asiaa.

7. Hovioikeus katsoi ensimmäisen esteellisyysasian osalta, ettei käräjätuomarin prosessinjohto ollut ollut puolueellista eikä hänen menettelynsä ja käyttäytymisensä ollut osoittanut ennakkoasennetta kantajaa kohtaan. Toisen esteellisyysasian osalta hovioikeus totesi, ettei käräjätuomarin siinä vaiheessa kantajan entisestä asiamiehestä tekemä kantelu valvontalautakunnalle ollut osoittanut kielteistä suhtautumista asiaa tai kantajaa kohtaan eikä käräjätuomarin katsottu tämän perusteella tulleen esteelliseksi. Hovioikeus katsoi, ettei käräjätuomarin puolueettomuus ollut vaarantunut Helsingin hovioikeuden valvonta-asian johdosta. Myöskään käräjätuomarin menettelyä valvonta-asiassa ei ollut pidettävä sellaisena, jonka perusteella hänen olisi katsottu tulleen esteelliseksi. Hovioikeus arvioi lopuksi, ettei myöskään esteellisyysväitteiden yhteispunninta saanut aikaan käräjätuomarin esteellisyyttä.

8. Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Jaana Helander ja Hannu Vieno sekä asessori Inkeri Kuuskoski. Esittelijänä Noora Suokas.

9. Tilasin hovioikeuden päätöksen eilen, mutta hovioikeus ei ole vielä päätöstä minulle toimittanut. Edellä oleva teksti perustuu hovioikeuden päätöksestä julkaisemaan tiedotteeseen.

10. Tuomarin esteellisyydestä säädetään oikeudenkäymiskaaren (OK) 13 luvussa. Oikeuskirjallisuudessa asiaa on käsitelty mm. Antti Tapanilan väitöskirjassa Tuomarin esteellisyys (2007), Juha Lappalaisen teoksessa  Siviiliprosessioikeus I (1995) s. 169-179 ja Dan Heleniuksen ja Tuula Linnan kirjassa Siviili- ja rikosprosessioikeus (2021) s. 53-63.

280. Pääkäsittely hovioikeudessa. Syytetyn poissaolo oikeudesta. Päätöksen perusteleminen. KKO 2022:20

1. Korkein oikeus (KKO) on aikojen kuluessa antanut tai joutunut antamaan lukuisia ennakkopätöksiä hovioikeuden velvollisuudesta toimittaa pääkäsittely, ts. suullinen ja julkinen käsittely, jossa asianosaiset ovat hovioikeudessa saapuvilla ja jossa kuullaan yleensä myös todistajia. 

2. Miksi näin on pitänyt tehdä, voidaan kysyä. Oma näkemykseni mukaan ilmeisesti sen vuoksi, että hovioikeudet ovat 20-30 viimeksi kuluneen vuoden aikana suhtautuneet suullisen käsittelyn järjestämiseen lähtökohtaisesti varsin torjuvasti,  koska se on kirjallista eli yksinomaan asiakirjoihin perustuvaa menettelyä työläämpää ja vaatii enemmän aineellisia ja henkisiä resursseja.  Kyse on siis pinttyneistä asenteista ja hovioikeuden työn säästämisestä.

3. Tänään KKO antoi jälleen uuden pääkäsittelyä hovioikeudessa koskevan ennakkopäätöksen tilanteessa, jossa henkilökohtaisesti pääkäsittelyyn määrätty rikosasian vastaaja eli syytetty, joka oli valittanut käräjäoikeuden tuomiota, oli jäänyt istuntoon saapumatta, mutta hänen avustajansa oli tullut paikalle (KKO 2022:20). Turun hovioikeus oli 27.11.2020 jättänyt valituksen tutkimatta.

4. KKO:ssa  oli kysymys siitä, saiko hovioikeus mentellä näin. KKO:n kanta oli selvä, sillä se katsoi, ettei hovioikeus olisi saanut jättää valitusta sillensä, vaan arvioida pääkäsittelyn toimittamisen edellytyksiä. Hovioikeuden tekemän menettelyvirheen takia KKO palautti jutun hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

5. KKO:n julkaisema ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202220.html

6. KKO:n ratkaisun kolme sivua käsittävät perustelut ovat hieman vaikeaselkoiset, sillä niissä ikään kuin  kierrellään ja kaarellaan, vedotaan mm. hovioikeuden laiminlyömään prosessinjohtovelvoitteeseen sekä viitataan moniin KKO:n aikaisemmin hovioikeuden pääkäsittelystä antamiin ennakkopäätöksiin ja  lainvalmistelutöihin (perustelukappaleet 11-18). Ei-juristi ei ymmärtäne perusteluista mitään.

7. KKO:n jaoston puheenjohtaja oikeusneuvos Mika Huovila, joka sivumennen sanoen on väitellyt tuomion perustelemisesta,  on ollut perusteluista eri mieltä ja jättänyt ratkaisuun omat lyhyet ja selkokielellä laadit perustelunsa, joita pidän varsin onnistuneina ja riittävinä. 

8. Huovila kirjoittaa näin:

Erimielisyyteni koskee Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteluja. En pidä tarpeellisena selostaa perusteluissa hovioikeuden vaihtoehtoisiin menettelytapoihin liittyviä Korkeimman oikeuden aikaisempia ennakkopäätöksiä tai lain esitöitä. Ratkaisun lopputulos on tässä asiassa johdettavissa suoraan oikeudenkäymiskaaren säännöksistä, eikä asiassa ole muutakaan aihetta selostaa laajasti muita oikeuslähteitä. Kohdan 10 jälkeen lausun seuraavan.

Kuten kohdissa 6–9 selostetuista oikeudenkäymiskaaren säännöksistä ilmenee, hovioikeus ei voi jättää rikosasian vastaajan valitusta sillensä, jos henkilökohtaisesti pääkäsittelyyn saapumaan määrätty vastaaja on lähettänyt sijaansa asiamiehen. Näin ollen hovioikeus on menetellyt virheellisesti, kun se on jättänyt A:n valituksen sillensä, vaikka hänen asiamiehensä on ollut läsnä pääkäsittelyssä ja vaatinut valituksen käsittelemistä. Koska hovioikeus on ratkaisunsa perusteluissa todetun mukaisesti pitänyt A:n henkilökohtaista läsnäoloa pääkäsittelyssä välttämättömänä, valituksen sillensä jättämisen asemesta sen olisi pitänyt ryhtyä toimenpiteisiin A:n saamiseksi paikalle joko samaan tai myöhempään pääkäsittelyyn.

Hovioikeuden ratkaisu on siten menettelyvirheen vuoksi poistettava ja asia on palautettava hovioikeuteen, jonka tulee huomioon ottaen palauttamisen syy siinä laillisesti menetellä. 

9. Tästä opimme, ettei ratkaisun perusteluja tarvitse edes KKO:ssa kirjoittaa aina saman kaavan mukaan eli eli seikkaperäisesti ja laajasti, vaan tapaus tapaukselta voidaan ratkaista,  millaiset perustelut riittävät ja ovat samalla ymmärrettäviä ja helppolukuisia.

10. KKO:n ratkaisukoonpanoon kuuluvista jäsenistä neljä eli Huovila, Uusitalo, Engstrand ja Ojala  ovat aiemmin toimineet hovioikeuden tuomareina. Oikeusneuvos Tapani ei ole toiminut, mutta hän on äskettäin hakenut avoinna olevia Rovaniemen ja Turun hovioikeuden presidentin virkoja; virantäytöt ovat vielä kesken.

 

274. Prekluusio. Prosessinjohto. Ylityökorvauksen vanhentuminen. Kanneaika. KKO 2022:14

1. Korkein oikeus antoi tänään mielenkiintoisen prosessioikeutta koskevan ennakkopäätöksen KKO 2022:14,  jossa on kysymys prekluusiosta ja siihen liittyen tuomioistuimen prosessinjohdosta, tarkemmin sanottuna aineellisesta eli materiaalisesta prosessinjohdosta, sekä ylityökorvaussaatavien vanhentumisesta. Ratkaisun perusteluissa kiinnitetään huomiota myös huolellisen asianajon merkitykseen.

2. Tapaus on sinänsä melko selvä ja helppo ratkaista -  kelpaisi näin ollen varsin hyvin myös prosessioikeuden peruskurssin tenttikysymykseksi (!) - mutta ratkaisulla on kuitenkin oikeuskäytännön ohjaamisen kannalta selkeää ennakkopäätösarvoa. Erityishuomion ansaitsevat ratkaisun perustelut. Katsotaanpa hieman tarkemmin, mistä on kysymys.

3. Varsinais-Suomen käräjäoikeus oli 29.1.2019 velvoittanut yhtiön maksamaan A:lle maksamattomia yleissitovaan työehtosopimukseen perustuvia ylityökorvauksia vuosilta 2011–2014 yhteensä 12 168,05 euroa korkoineen. A:n ylityökorvauksia koskeva kanne on tullut käräjäoikeudessa vireille 30.10.2017.

4. Yhtiö oli valituksessaan Turun hovioikeudelle vedonnut uutena seikkana siihen, että A:n ylityökorvaussaatavat olivat vanhentuneet sittemmin kumotun työaikalain (605/1996) 38 §:n nojalla. Perusteenaan tähän uuteen seikkaan vetoamiselle yhtiö esitti, että työaikasidonnaisten saatavien vanhentumista koskeva oikeuskäytäntö oli asian käräjäoikeuskäsittelyn aikana muuttunut korkeimman oikeuden annettua ratkaisunsa KKO 2018:10.

5. A vaati vastauksessaan, että yhtiön vanhentumisväite jätetään vasta hovioikeudessa esitettynä prekluusion takia oikeudenkäymiskaaren (OK) 25:17.1) nojalla tutkimatta.

6. Turun hovioikeus ratkaisi mainitun kysymyksen 17.9.2020 antamallaan päätöksellä. Hovioikeus totesi, että ennakkopäätös KKO 2018:10, johon yhtiö oli valituksessaan vedonnut,  oli annettu 12.2.2018, ja että jatkettu valmisteluistunto ja pääkäsittely käräjäoikeudessa oli pidetty 4.12.2018 eli vajaat 10 kuukautta KKO:n antaman ratkaisun jälkeen. Hovioikeus katsoi, ettei yhtiö ollut saattanut todennäköiseksi, ettei se olisi voinut vedota vanhentumiseen jo käräjäoikeudessa. Hovioikeus on sen vuoksi jättänyt yhtiön vanhentumisväitteen tutkimatta. Pääasiaratkaisullaan hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota ylityökorvausten osalta.

7.  KKO myönsi yhtiölle valitusluvan. Yhtiö vaati valituksessaan  että hovioikeuden päätös kumotaan virheellisenä ja asia palautetaan hovioikeuteen siltä osin kuin yhtiön esittämää vanhentumisväitettä ei ollut käsitelty hovioikeudessa. A vaati yhtiön valituksen hylkäämistä. KKO:ssa oli ratkaistavana se, olisiko hovioikeuden pitänyt tutkia yhtiön esittämä vanhentumisväite eli oliko saamisen vanhentumiseen vetoaminen todella prekludoitunut. 

8.  Prekluusiolla tarkoitetaan prosessioikeudessa asianosaisen velvollisuutta suorittaa tietty prosessitoimi, esimerkiksi tosiseikkaan vetoaminen, tiettynä ajankohtana tai tietyn ajan kuluessa uhalla, ettei myöhästynyttä prosessitointa ja sen avulla esitettyä aineistoa oteta huomioon; oikeus prosessitoimen suorittamiseen on siten prekludoitunut. Prekluusio koskee käsitteenä asianosaisen oikeutta esittää vaatimuksia, vedota niiden perusteina oleviin oikeustosiseikkoihin sekä nimetä todistajia ja esittää muita todisteita. Prekluusiosäännöt koskevat vain dispositiiivisia riita-asioita eli asioita, joissa asianosiaset voivat tehdä oikeudenkäynnissä sovinnon. Käräjäoikeudessa oikeudenkäyntiaineisto on esitettävä pääsääntöisesti jo valmistelussa, ts. vasta pääkäsittelyssä esimerkiksi uuteen seikkaan vetoaminen on lähtökohtaisesti kiellettyä. Muutoksenhaussa uusien vaatimusten tai perusteiden esittäminen on yleensä mahdollista vain, jos asianosaisella ei ole ollut mahdollisuutta esittää niitä aikaisemmin tai hänellä on ollut pätevä syy tekemättä niin.

9. KKO totesi perustelujen aluksi, että OK 25 luvun 17 §:n 1 momentin mukaan valittaja ei saa hovioikeudessa riita-asiassa vedota muihin seikkoihin tai todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty käräjäoikeudessa, paitsi jos hän saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen käräjäoikeudessa tai että hänellä on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin.

10. KKO totesi perusteluissaan, että säännöstä koskevissa perusteluissa on katsottu, että asianosaisella olisi pätevä aihe vedota seikkaan tai todisteeseen vasta hovioikeudessa esimerkiksi silloin, jos hän ei vielä alioikeuskäsittelyn aikana ole ymmärtänyt seikan tai todisteen merkitystä eikä sen voida katsoa johtuneen hänen huolimattomuudestaan (HE 15/1990 vp s. 125–126 ja HE 33/1997 vp s. 56).

11. KKO jatkoi: OK 25 luvun 17 §:n 1 momentissa säädetyn prekluusion tarkoituksena on edistää oikeudenkäynnin varmuutta ja keskittämistä sekä vaikuttaa oikeudenkäynnin joutuisuuteen estämällä sen kohteen ja oikeudenkäyntiaineiston hallitsematon laajeneminen oikeudenkäynnin myöhäisessä vaiheessa. Prekluusiolla pyritään siten myös turvaamaan asianosaisten prosessuaalinen tasavertaisuus ja vastapuolen puolustautumismahdollisuudet. Muutoksenhakuvaiheen prekluusiolla hovioikeudessa pyritään lisäksi turvaamaan oikeudenkäynnin painopisteen säilymistä käräjäoikeudessa ja oikeusastejärjestyksen ylläpitämistä (KKO 2019:56, kohta 15 ja siinä viitattu KKO 2015:51, kohta 22).

12. . Prekluusion edellytyksiä koskevassa punninnassa on KKO:n mukaan kuitenkin otettava huomioon myös tarve välttää sitä, että kielto vedota asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisiin seikkoihin ja todisteisiin johtaisi oikeudenmenetyksiin, samoin kuin tarve välttää sitä, että seikkoihin ja todisteisiin vetoaminen ensimmäisessä oikeusasteessa laajenisi pelkästään varmuuden vuoksi. Prekluusio muutoksenhakuvaiheessa hovioikeudessa ei saa aiheettomasti estää aineelliseen totuuteen pääsemistä. Uuteen seikkaan tai todisteluun vetoamiselta edellytettyä pätevää aihetta arvioitaessa on otettava huomioon edellä kuvatut prekluusion eri suuntiin vaikuttavat tavoitteet. (Ks. KKO 2019:56, kohta 16 ja siinä viitatut KKO 2015:51, kohta 22 ja KKO 2015:28, kohta 7.)

13.  Pätevän aiheen arvioinnissa keskeisenä lähtökohtana on lisäksi asianosaisen kulloistenkin oikeudenkäyntitoimien moitteettomuus ja huolellisuus (KKO 2019:56, kohta 17). Esimerkiksi ratkaisussa KKO 1996:135 on katsottu, että asianosaisella oli pätevä aihe vedota vakiintuneen oikeuskäytännön muuttumiseen vasta Korkeimmassa oikeudessa, kun muutos oli tapahtunut asian hovioikeuskäsittelyn päätyttyä.

14. KKO totesi arvioinnissaan, että yhtiö on katsonut, että sillä oli ollut hovioikeudessa pätevä aihe vedota vanhentumiseen, koska KKO oli antanut ratkaisunsa KKO 2018:10 vasta siinä vaiheessa, kun A oli jo nostanut kanteensa. Yhtiöllä ei ollut ollut perusteltua syytä oikeudenkäynnin kestäessä tarkastella kanneaikaan liittyviä kysymyksiä huomioon ottaen vakiintunut oikeuskäytäntö. Sen sijaan käräjäoikeudella oli ollut velvollisuus ottaa prosessinjohdollisin toimin vanhentuminen keskustelun kohteeksi varsinkin, kun se oli kantajan eduksi oma-aloitteisesti ottanut asiassa keskustelun kohteeksi erään työtuomioistuimen lausunnon. Lisäksi yhtiö on viitannut siihen, että ratkaisun KKO 2018:10 valossa hovioikeuden tuomio on aineellisesti väärä, ja katsonut, ettei prekluusio muutoksenhakuvaiheessa saa aiheettomasti estää aineelliseen totuuteen pääsemistä.

15. KKO totesi tämän johdosta, että siviiliprosessissa noudatettavan määräämisperiaatteen mukaisesti asianosaiset määrittävät riidan kohteen eli sen, mitä vaatimuksia he esittävät ja mihin seikkoihin niiden tueksi vetoavat. Riita-asiain oikeudenkäynnissä oikeudenkäyntiaineiston hankkiminen ja esittäminen kuuluvat asianosaisille eikä tuomioistuimelle. Myös tuomioistuimen on tämän ohella oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 21 §:n 1 momentin nojalla asian valmistelussa osaltaan huolehdittava siitä, että asianosaiset mainitsevat kaikki seikat, joihin he haluavat vedota. Jos oikeudenkäynnin kohdetta koskeva asianosaisen esitys on epäselvä tai puutteellinen, tuomioistuimella on saman pykälän 2 momentin nojalla kyselyvelvollisuus (KKO 2012:18, kohta 7). Tuomioistuimen tehtävänä ei kuitenkaan ole tutkia, mitä uutta selvitystä ja näyttöä juttuun olisi mahdollisesti saatavissa, vaan tuomioistuimen toiminta rajoittuu asianosaisten esittämän oikeudenkäyntiaineiston perusteella tapahtuvaan asian selvittämiseen.

16. Velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislaki) 18 §:n 1 momentin mukaan velan vanhentuminen otetaan tutkittavaksi tuomioistuimessa tai muussa viranomaismenettelyssä vain asianosaisen väitteen perusteella. Lainkohdan perustelujen mukaan väitteenvaraisuus koskee myös kanneaikoja (HE 187/2002 vp s. 70).

17. Vanhentumislain mainitun lainkohdan perusteluissa (HE 187/2002 vp s. 70–71) on todettu, että vanhentuminen kuuluu seikkoihin, jotka tuomioistuimen on prosessinjohdollisin toimenpitein otettava asiassa keskustelun kohteeksi. Se, millaista vetoamista vanhentumisen huomioon ottaminen täsmällisesti edellyttää, ratkeaa yleisten väittämistaakkaa ja materiaalista prosessinjohtoa koskevien periaatteiden nojalla. Riittävänä voidaan pitää sitä, että velallisen vaatimuksista käy ilmi vanhentumiseen tai velkojan passiivisuuteen liittyviä näkökohtia. Jos vanhentumisen mahdollisuus ilmenee oikeudenkäyntiaineistosta, tuomioistuimen tulee kyselyoikeuttaan käyttämällä selvittää, onko velallisen aikomuksena vedota velan vanhentumiseen.

18. KKO totesi, että edellä kohdassa 13 todetuin tavoin prekluusion syrjäyttävän pätevän aiheen arvioinnissa keskeisenä lähtökohtana on asianosaisen kulloistenkin oikeudenkäyntitoimien moitteettomuus ja huolellisuus. Pätevä aihe voi siten olla kysymyksessä lähinnä silloin, kun asianosaisen menettelyä jättää seikkaan aikaisemmin vetoamatta voidaan pitää huolellisen ja tarkoituksenmukaisen prosessaamisen kannalta hyväksyttävänä ja ymmärrettävänä. Huolellisuusvaatimus korostuu silloin, kun asianosaisella on lainoppinut avustaja.

19. Tässä tapauksessa KKO oli antanut ratkaisunsa KKO 2018:10, jota yhtiö on pitänyt vanhentumiskysymyksen kannalta merkityksellisenä, lähes 10 kuukautta ennen tässä asiassa käräjäoikeudessa toimitettua jatkettua valmistelua ja pääkäsittelyä. Näin ollen olosuhteet, joiden perusteella pätevän aiheen olemassaoloa on tässä tapauksessa arvioitava, ovat olennaisesti toisenlaiset kuin ratkaisussa KKO 1996:135 tai ratkaisussa KKO 2015:28. Tässä tapauksessa yhtiöllä, jota on asiassa edustanut asianajaja, on ollut riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia ottaa selkoa KKO:n ratkaisusta ja vedota sen perusteella käräjäoikeuden valmisteluistunnossa kanteessa vaadittujen saatavien vanhentumiseen, jos se on pitänyt sitä asiansa ajamisen kannalta tarpeellisena. Asian vaatima huolellinen asianajo on edellyttänyt, että asianosainen asiamiehineen tarkistaa käsittelyn kestäessäkin vaatimuksiaan ja perusteitaan, jos asian kannalta merkitykselliset muutokset oikeustilassa antavat siihen aihetta. Kun yhtiö ei ole näin menetellyt, vaan se on katsonut voivansa tässä suhteessa jättäytyä tuomioistuimen prosessinjohtotoimien varaan, vetoamatta jättämistä ei voida pitää huolellisen prosessaamisen kannalta hyväksyttävänä.

20. KKO lausui, että yhtiö ei ole lausumissaan käräjäoikeudessa millään tavoin nostanut esiin A:n ylityösaatavia koskevaa kanneaikaa tai saatavien vanhentumista koskevia kysymyksiä. Yhtiön lausumat eivät ole olleet sillä tavoin epäselviä tai tulkinnanvaraisia, että käräjäoikeudella voitaisiin katsoa olleen velvollisuus ryhtyä selventämään niitä prosessinjohtotoimin tai velvollisuus nostaa vanhentumista koskeva kysymys omasta aloitteestaan esille oikeudenkäyntiaineiston rikastamiseksi. Lisäksi kyseessä ei ole ollut tilanne, jossa vanhentumista olisi voitu pitää ilmeisen selvänä. Vanhentumiskysymyksen esiin nostaminen viran puolesta olisi merkinnyt rikastavaa prosessinjohtoa työoikeudellisessa asiassa vahvempana osapuolena pidettävän työnantajayrityksen hyväksi asiassa, jossa sitä on edustanut asianajaja. Aihetta toisenlaiseen arvioon ei anna se, että käräjäoikeus on käsittelyn kestäessä kiinnittänyt asianosaisten huomiota erääseen työtuomioistuimen lausuntoon vuodelta 1992.

21. Mainituilla perusteilla KKO katsoi, että yhtiö ei ole osoittanut sillä olleen OK 25 luvun 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua pätevää aihetta vedota vanhentumiseen vasta hovioikeudessa. KKO hylkäsi  yhtiön valituksen, joten hovioikeuden päätös jäi pysyväksi. 

22. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202214.html 

23. Ratkaisu oli helppo ja selvä, ja jo hovioikeus osui siinä oikeaan lopputulokseen.  KKO antaa perusteluissaan varsin oivallisen oppitunnin tuomareille, asianajajille ja prosessioikeuden harrastajille tietyissä prosessioikeuden perusasioista. Perusteluissa kerrotaan aluksi prekluusion tavoitteista (perustelukappale 8) ja pääpiirteet OK 25:17.1:n tulkinnasta sekä siitä, mitä lainkohdassa mainitulla pätevällä aiheella tarkoitetaan. 

24. Perusteluissa käsitellään myös sitä, mitä seikkaan vetoamiselta tulee väittämistaakan täyttämiseksi edellyttää (kappale 14) sekä korostetaan asianosaisten prosessitoimilta edellytettävää moitteettomuutta ja huolellisuutta (perustelukappale 15).  KKO:n mukaan "asian vaatima huolellinen asianajo on edellyttänyt, että asianosainen asiamiehineen tarkistaa käsittelyn kestäessäkin vaatimuksiaan ja perusteitaan, jos asian kannalta merkitykselliset muutokset oikeustilassa antavat siihen aihetta. Kun yhtiö ei ole näin menetellyt, vaan se on katsonut voivansa tässä suhteessa jättäytyä tuomioistuimen prosessinjohtotoimien varaan, vetoamatta jättämistä ei voida pitää huolellisen prosessaamisen kannalta hyväksyttävänä" (perustelukappale 16). - Yhtiön asianajajan asianajo sai täten KKO:lta siis täystyrmäyksen.

25. Mielenkiintoista on myös KKO:n pohdinta siitä, olisiko yhtiöllä ollut pätevä syy olla vetoamatta käräjäoikeudessa saamisen vanhentumiseen siksi, ettei käräjäoikeus harjoittanut asian käsittelyssä aktiivista prosessinjohtoa eikä siis ottanut omasta aloitteestaan vanhentumiskysymystä keskustelun kohteeksi; tätä koskeva yhtiön väite kerrotaan perustelukappaleessa 11.  

26. KKO torjuu yhtiön sanotun väitteen ja näkemyksen lausumalla näin: "Tuomioistuimen tehtävänä ei kuitenkaan ole tutkia, mitä uutta selvitystä ja näyttöä juttuun olisi mahdollisesti saatavissa,  vaan tuomioistuimen toiminta rajoittuu asianosaisten esittämän oikeudenkäyntiaineiston perusteella tapahtuvaan asian selvittämiseen". Huomionarvoinen on myös KKO:n lausuma perustelukappalessa 17: "Vanhentumiskysymyksen esille nostaminen viran puolesta olisi merkinnyt rikastavaa prosessinjohtoa työoikeudellisessa asiassa vahvempana osapuolena pidettävän työnantajayrityksen hyväksi asiassa, jossa sitä on edustanut asianajaja."

27. Vanha prosessioikeuden tutkija, joka on kirjoittanut myös prosessinjohdosta usein, ei voi muuta kuin taputtaa käsiään KKO:n perusteluille. KKO:n tarjoilema oppitunti ei ole sinänsä ihme, sillä onhan KKO:n jaoston puheenjohtajana jutussa ollut presidentti Tatu Leppänen, jonka väitöskirjan virallisena vastaväittäjänä aikoinaan eli vuonna 1998 toimin.

28. Mutta entä jos käräjäoikeus olisi käyttänyt asiassa prosessinjohtovaltuuksiaan ja kiinnittänyt, tavalla tai toisella, asianosaisten ja lähinnä yhtiön asiamiehen huomiota  ko. ylityötyökorvaussaamisten mahdolliseen vanhentumiseen ja KKO:n ratkaisuun 2018:10? Olisiko KKO:n mainitsema rikastava prosessinjohto ollut jälkikäteen arvioituna todella epäsopivaa tai kiellettyä ja olisiko käräjäoikeutta voitu kritisoida liian aktiivisesta prosessinjohdosta ja olisiko sen puolueettomuus vaarantunut? Mielenkiintoinen kysymys. Itse sanoisin, että tuollaisessa tilanteessa riippuu paljon siitä tavasta, jolla tuomari olisi puuttunut asiaan. Selvää on, ettei hän olisi saanut sanoa esimerkiksi, että "saatavahan näyttäisi olevan vanhentunut" tai kysyä, aikooko yhtiön asianajaja vedota saamisen vanhentumiseen. Sitä vastoin epäsuorasti tai niin sanotusti "kautta rantain" puheenjohtaja olisi ehkä voinut ottaa asian puheeksi, vai mitä? Jälkikäteen eli muutoksenhakuvaiheessa alemman oikeuden "yliaktiiviselta" vaikuttavaan aineelliseen prosessinjohtoon on vaikea puuttua.

29. Kuten KKO:n perusteluista nähdään, se on jo aiemmin muutamissa ennakkopäätöksissään ottanut kantaa prekluusioon hovioikeusvaiheessa. KKO viiittaa näihin ratkaisuihin ao. kohdissa, mikä on tietenkin asianmukaista, samoin lyhyesti lainvalmistelutöihin (HE 15/1990 vp).  Mutta sen sijaan hieman yllättävää on, ettei perusteluissa viitata lainkaan prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa prekluusiosta ja siinä yhteydessä pätevän aiheen kriteereistä esitettyihin käsityksiin. Prekluusiosta on kuitenkin kirjoitettu Suomessa viimeisten 30 vuoden aikana todella runsaasti niin oppi-ja väitöskirjoissa kuin artikkeleissakin.  Kirjallisuudessa esitetyt kannnotot ovat vaikuttaneet oikeuskäytäntöön ja luultavasti myös KKO:n ratkaisuihin ja päin vastoin. Tämä vuorovaikutus olisi edellyttänyt, että perusteluissa olisi joissakin kohdin edes lyhyesti viitattu siihen, mitä prekluusiosta ja sen suhteesta aineelliseen (materiaaliseen) prosessinjohtoon on kirjallisuudessa lausuttu. 

 

 

 

271. PowerPoint-esitykset oikeudenkäynnissä lainvastaisia

PowerPoint-esitysten hyödyntämisestä asiaesittelyissä ja loppulausunnoissa


Käsittelyn suullisuus

1. Riita-asian pääkäsittelyn suullisuudesta säädetään OK 6 luvun 3 §:n 1 momentissa. Sen mukaan pääkäsittely on suullinen eikä asianosainen saa lukea eikä antaa tuomioistuimelle kirjallista lausumaa taikka muutoinkaan esittää asiaa kirjallisesti.

2. Pääkäsittelyssä on siten kiellettyä

-  kirjallisen lausuman eli oikeudenkäyntikirjelmän lukeminen,

-  kirjallisen lausuman antaminen tuomioistuimelle, ja 

 - asian muunlainen kirjallinen esittäminen.

3. Pykälän toisen momentin mukaan asianosainen saa kuitenkin a) lukea asiakirjasta vaatimuksensa sekä suorat viittaukset oikeuskäytäntöön, oikeuskirjallisuuteen sekä sellaisiin useita teknisiä ja numerotietoja sisältäviin asiakirjoihin, joita pelkästään suullisesti esitettyinä on vaikeata ymmärtää. Lisäksi asianosainen saa b) käyttää kirjallista muistiinpanoa muistinsa tueksi.
 

4. Rikosasian pääkäsittelyn suullisuudesta säädetään samalla tavalla ROL 6 luvun 6 §:n 1 ja 2 momentissa. 

5. Valmisteluistunnon suullisuutta koskevat säännökset ovat riita-asian osalta OK 5 luvun 15 c §:n 3 momentissa  ja rikosasian osalta  ROL  5 luvun 10 §:n 3 ja 4 momentissa. Ne vastaavat sitä, mitä pääkäsittelyn suullisuudesta on säädetty.
 

6. Hovioikeuden pääkäsittelyssä ovat OK 26 luvun 25 §:n viittaussäännöksen mukaan voimassa samat säännökset kuin käräjäoikeudenkin pääkäsittelyssä.
 

7. Pääkäsittelyn suullisuus koskee sekä a) asianosaisen asiaesittelyä että b) loppulausuntoa.
 

8. Todistelun suullisuudesta säädetään OK 17 luvun 47 §:ssä. Sen mukaan todistelutarkoituksessa kuultavan asianosaisen ja todistajan tulee esittää kertomuksensa suullisesti viittaamatta kirjalliseen kertomukseen. Kuultava saa kuitenkin käyttää muistinsa tukemiseksi kirjallista muistiinpanoa. 

9. Pääkäsittelyssä ja valmisteluistunnossa on siis voimassa kirjelmäkielto sekä muunlainen asian kirjallinen esittäminen. On todella tärkeää, että etenkin pääkäsittelyssä käydään todellista elävää vuoropuhelua, jossa asianosaiset puolin ja tosin esittävät vaatimuksensa ja vastaväitteensä ja niiden perusteet- Suullisessa prosessissa voidaan edetä kysymys kysymykseltä, ja tuomioistuimen jäsenet voivat luontevasti käyttää kyselyoikeuttaan. Näin todetaan lain esitöissä HE 14/1990 vp.

10. Keskeistä on, että loppukeskustelu (ns. pledeeraus), jossa asianosaiset, käytännössä heidän avustajansa, esittävät mielipiteensä esitetystä todistelusta ja suorittavat myös lopullisen juridisen argumentaationsa, on suullinen. Loppukeskustelu muodostaa oikeudenkäynnissä huipentuman, jota ei ole syytä vesittää kirjelmien käytöllä tai muillakaan kirjallisilla esityksillä. Näin HE 14/1990 vp.

11. Laajassa ja/tai vaikeissa jutussa on tietenkin tavallista, että asianosainen ja etenkin hänen avustajansa valmistautuu loppulausunnon antamiseen laatimalla lausunnon pääkohdista kirjallisen muistion, johon hän suullisessa esityksessään voi tukeutua. Kirjallista muistiinpanoa ei kuitenkaan anneta tuomoistuimelle, puhumattakaan siitä, että se liitettäisiin pöytäkirjaan tai sisällytettäiisin ylipäätään oikeudenkäyntiaineistoon. Näin esimerkiksi prosessioikeuden professori Juha Lappalainen kirjassaan Alioikeusuudistus 1987-1993 (1994) s. 148.

12. Tuomioistuimen velvollisuutena on valvoa, että oikeudenkäynti todella pysyy suullisena eli edellä mainittuja luonteeltaan ehdottomia säännöksiä asiaesittelyn, todistelun ja loppulausunnon suullisuudesta käytännössä noudatetaan. Ks. tästä esim. Tuula Linna - Dan Helenius,  Siviili- ja rikosprosessioikeus (2021) s. 209. Tuomioistuimen on siten muodollista prosessinjohtoa harjoittamalla evättävä oikeudenkäyntikirjelmän lukeminen ja oikeudelle antaminen sekä asian muunlainen kirjallinen esittäminen. Selvää on, että asianosaiset tai heidän avustajansa eivät voi tuomioistuinta sitovasti sopia, että oikeudenkäynnissä ei noudatettaisikaan oikeudenkäynnin suullisuudesta säädettyjä säännöksiä. Toisin on laita välimiesmenettelyssä.

 PowerPoint esitykset

13. Miten oikeudenkäynnin suullisuusvaatimuksen kannalta on arvioitava PowerPoint -esityksiä, joita on nykyisin mahdollista hyödyntää muun muassa videotykeillä tai -tauluilla taikka muulla vastaavilla laitteilla varustetuissa oikeussaleissa?  PowerPoint-esitys muodostuu dioista, jotka voivat sisältää tekstiä, kuvia, ääntä, videoita ja muitakin osioista. 

14. Voivatko asianosaiset tai heidän avustajansa hyödyntää PP-dioja asiaesittelyssä tai loppulausunnossa suullisten puheenvuorojensa tukena? Onko ko. dioissa kyse kenties vain esittäjän muistiinpanoista vai tulisiko  ne rinnastaa oikeudenkäyntikirjelmiin tai asian muuhun kirjalliseen esittämiseen? Onko mahdollista, että että tuomioistuin ottaa vastaan PP-diat tai niiden printit /tulosteet) ja hyödyntää niitä oikeudenkäyntiaineistona, joka saadaan tuomiota laatiessa ottaa huomioon.

15. Prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa, lainvalmisteluasiakirjoissa, KKO:n  taikka hovioikeuksien ratkaisuissa ei ole tähän mennessä tiettävästi käsitelty PowerPoint -esitysten, jäljempänä PP-diojen, hyödyntämistä asiaesittelyissä ja loppulausunnoissa. Tämä on yllättävää, sillä parinkymmenen vuoden aikana on etenkin laajoissa riita-ja rikosasioissa syntynyt melko yleinen käytäntö, että asianosaiset, käytännössä heidän avustajansa, ja rikosjutuissa syyttäjät hyödyntävät asiaesittelyissä ja loppulausunnoissa sanottuun teknologiaan perustuvaa esitystapaa suullisten lausumien tukena tai ko, esityksiä suoraan lukemalla. Tuomarit ovat olleet tästä uudesta asiasta hiljaa, vaikka jotkut heistä ovat kunnostautuneet myös oikeudenkäyntimenettelyä käsittelevien väitöskirjojen, monografioiden, oppikirjojen ja/tai artikkelien kirjoittajina.

16. Asianajaja, OTT, prosessioikeuden Markku Fredman, joka on kertonut hyödyntäneensä PP-dioja oikeudenkäynneissä  jo vuodesta 2004 lähtien, ilmoitti Twitter-keskustelussa pari viikkoa sitten käsitelleensä asiaa  kirjoittamassaan ja vuonna 2014 ilmestyneessä Rikosasianajajan käsikirjassa. Mainittu sisennetty kappale, joka on kirjoitettu petiitillä,  löytyy kirjan sivulta 653. Siinä sanotaan, että nykyisin modernit istuntosalit on varustettu mm. videotykeillä tai -tauluilla, ja nämä laitteet on tarkoitettu myös käytettäväksi. Fredman piti selvänä, että myös asianosaisen näkemystä tukeva esitysgrafiikka tietokoneen avulla esitettynä on sallittua suullisissa istunnoissa. Siitä, voiko esityksen tulostetut kuvat jättää oikeudelle esityksen jälkeen, ei Fredmanin mukaan ole yhdenmukaista käytäntöä. Käytäntönä kuitenkin on, että esitys on jätetty oikeuden jäsenille myös tulosteena, mutta sitä ei välttämättä ole aina otettu osaksi oikeudenkäyntiaineistoa.

17. Markku Fredmanin Rikosasianajan käsikirjan toinen painos ilmestyi vuonna 2021. Siinä kirjoittaja esittää aivan samanlaisen kappaleen PowerPoint -diojen hyödyntämisestä pääkäsittelyssä kuin kirjan ensimmäisessäkin painoksessa (s. 808).  Asiaesittelyä koskevassa jaksossa Fredman ei mainitse elektronisten apuvälineiden käytöstä mitään (s. 819-821). Sen sijaan loppulausunnon yhtyedessä hän kirjoittaa, että sähköiset apuvälineet ovat lähtökohtaisesti sallittuja ja että sitä varten modernit oikeussalit varustetaan videotykeillä tai -tauluilla (s. 853-854). Kaikkein uusimmissa saleissa on Fredmanin mukaan "jokainen pöytäkin" varustettu kaapeloinnilla siten, että avustaja ja syyttäjä voivat omalta paikaltaan oman koneensa avulla esittää näkemyksensä tietokonegrafiikan avulla. Fredman kirjoittaa, että aivan pienissä asioissa grafiikkaa ei tarvita, mutta jos pääkäsittely on kestänyt useita päiviä, tämä esitysmuoto on huomattava apu. Esitys on tuomareille avuksi loppulausunnon vastaanottamisessa ja laatijaansa esitys ohjaa selkeään ilmaisuun, kirjoittaa Fredman.  Hän lisää vielä, että useimmiten tuomioistuimet sallivat sen, että esitysgrafiikkan tuloste paperilla jaetaan oikeuden jäsenille, usein tulosteita jopa pyydetään, huipentaa Fredman esityksensä.

18. Tämän johdosta totean, ettei se, että istuntosaleissa on mainittuja moderneja laitteita, suinkaan vielä oikeuta päättelemään, että niiden avulla voidaan tavallaan kiertää käsittelyn suullisuudesta ja kirjelmäkiellosta laissa olevia yksityiskohtaisia säännöksiä. Ensin olisi syytä selvittää, mitä laki sanoo, ja vasta sen jälkeen pohtia, täyttävätkö diat ja niiden paperitulosteiden eli printtien antaminen oikeudelle ja niiden vastaanottaminen, toisin sanoen sisällyttäminen oikeudenkäyntiaineistoon lain kirjaimen ja sääntelyn tarkoituksen. Oikeussalin moderneja apuvälineitä ei ole tietenkään tarkoitettu yksinomaan asiaesittelyä ja loppulausunnon esittämistä varten, vaan niitä voidaan hyödyntää myös ja ennen mutta todistelun esittämisessä ja vastaanottamisessa. Laitteiden oikeussaliin pystyttäminen ei ole johtanut OK 6:3:n ja ROL 6:6:n muuttamiseen.

19. Tästä ei voida kuitenkaan moittia "näppäriä" asianajajaa, sillä kuten edellä mainitsin, tuomioistuimen velvollisuutena on valvoa, että oikeudenkäynnissä noudatetaan menettelymuodosta ja siten myös lausumien suullisuudesta annettuja säännöksiä. PowerPoint -diojen "hivuttaminen" vähitellen  pääkäsittelyihin ei tee niitä lailliseksi sillä, että tuomioistuimet ja tuomarit ovat sallineet niiden käyttämisen, joskus kenties lähinnä vain mukavuussyistä.    

20. Eikä tässä suinkaan vielä kaikki, sillä kuten Markku Fredman kirjassaan kertoo, tuomioistuimet ottavat myös vastaan asianosaisten ja avustajien mainituista sähköisistä esityksistä valmistamat tulosteet eli printit ja sisällyttävät ne oikeudenkäyntiaineistoon, johon tuomio saadaan perustaa. Toisin sanoen mainitut paperitulosteet otetaan vastaan aivan samalla tavoin kuin oikeudenkäyntikirjelmätkin.

21. Viimeksi mainittu käytäntö on selkeästi laissa säädetyn kirjelmäkiellon vastaista menettelyä. Vaikka ei ole kyse muodollisesti oikeudenkäyntikirjelmistä, tulisi havaita, että laki kieltää asianosaisilta ja heidän avustajiltaan myös asian "muun kirjallisen esittämisen". Tietokonegrafiikoilla ja etukäteen paperille kirjoitetuilla tulosteilla halutaan kiertää OK 6:3:n ja ROL 6:6:n asianomaisia säännöksiä, siitä asiasta pohjimmiltaan on kysymys. En kritisoi tästä niinkään asianajia vaan tuomareita, jotka eivät ole ottaneet lain selviä ja ehdottomia säännöksiä todesta, vaan hyväksyneet modernin esitystavan.

22. Väitöskirjassaan "Puolustajan rooli" (2018) Markku Fredman on käsitellyt muutamissa kohdin myös oikeudenkäynnin suullisuutta ja alioikeusprosessin kehitystä suullis-pöytäkirjallisesta menettelystä nykyiseen muotoon. Kirjan sivuilla 199-204 hän kertoo minun kihlakunnantuomarina käyttöön ottamastani "Ikaalisten mallista, jolla yritettiin 1980-luvun loppupuolella päästä eroon oikeudenkäyntikirjelmiin ja lykkäyksiin perustuvasta menettelystä.  

23. Väitöskirjan sivuilla 243-246 Markku Fredman selostaa otsikon "Käsittelyn suullisuus" alla eri lähteisiin viitaten nykyisen prosessin suullisuutta. Minusta on yllättävää, että hän ei mainitse tässä yhteydessä mitään PowerPoint -dioista ja niiden printeistä, vaikka hän oli itse alkanut käyttää niitä oikeudenkäynneissä jo vuona 2004. Väitöskirjansa loppupuolella sivulta 317 alkaen Fredman selostaa laajasti esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä 2000-luvulla tapahtuneita lainsäädännön ja käytännön muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet merkittävällä tavalla puolustajan rooliin ja työhön. Tässäkään yhteydessä hän ei, sikäli kuin olen voinut havaita, mainitse sanallakaan PowerPoint -dioista ja niiden merkityksestä puolustajan asiaesittelyissä ja loppulausunnoissa. Aika yllättävää sanoisin,  sillä onhan kyseessä kuitenkin asia, joka on, tosin ilman lainsäädännöstä saatavaa tukea, vaikuttanut merkittävällä tavalla oikeudenkäyntimenettelyn muotoon ja kulkuun. 

24. Hovioikeudenneuvos, OTT, prosessioikeuden dosentti Timo Saranpää julkaisi vuonna 2014 Defensor Legis -lehdessä mielenkiintoisen artikkelin Asiaesittelystä riita-asiassa - eli mitä antiikin puhujilta voitaisiin oppia vakuuttamisen taidosta? (sivut 186-205).  Mainio artikkeli, vaikka olenkin sitä mieltä, että oikeudenkäynnissä asianajajien vakuuttamisen taidon oikea tai asiaesittelyä vielä merkittävämpi paikka on loppulausunnossa, sillä juuri siinä taitavat asianajajat yrittävät ja aika usein myös saavat tuomarit vakuuttuneiksi päämiestensä puolesta ajamansa asian oikeellisuudesta. 

25. Timo Saranpää kirjoittaa artikkelissaan mm. näin: "Vaikka puheen pitämisellä ulkomuistista onkin tiettyjä etuja, nämä edut eivät välttämättä vastaa riittävästi asiaesittelyn ulkoa opettelemisesta aiheutuvaa vaivaa. Tämän vuoksi asiaesittely voidaan hyvin pitää tukeutumalla esimerkiksi ranskalaisin viivoin tehtyyn luonnokseen - ja mikäli istuntosalin tekniikka sen mahdollistaa, asiaesittelyssä voidaan hyödyntää myös PowerPoint-ohjelmaa, jonka avulla asiaesittelyn pääkohdat voidaan heijastaa valkokankaalle (s. 203). 

26. Saranpää jatkaa näin: "On syytä huomata, että jo asiaesittelyssä on syytä muutenkin tarpeen mukaan hyödyntää nykyaikaista tekniikkaa, mikäli sen käyttämisellä voidaan edesauttaa joidenkin seikkojen ymmärtämistä. Esimerkiksi kiinteistön virhettä koskevassa jutussa rakennuksen pohjapiirustus voitaneen heijastaa seinälle ainakin asiaesittelyn aikana videoin, ja miksei koko pääkäsittelyn ajaksi. Pohjapiirustusten avulla asianajajat voivat havainnollistaa tuomioistuimelle väitettyjen virheiden sijaintia, minkä tiedon välittäminen pelkästään suullisesti voi hankaloittaa asian ymmärtämistä. Tällainen järjestely helpottaa olennaisesti myös todistajien kuulustelemista".

27. Palaaan Timo Saranpään esitykseen ja hänen kanssaan tämän asian tiimoilta äskettäin käytyyn mielipiteiden vaihtoon myöhemmin; emeritusprofessorista on tietenkin miellyttävää keskustella ajankohtaisista oikeudellisista ongelmista entisten assistenttien kanssa. Tässä kohtaa on jo kuitenkin syytä todeta, että hänen mainitsemissaan kiinteistön pohjapiirustuksissa tai kartoissa taikka muissa vastaanvanlaisissa esityksissä on kysymys joko kirjallisista todisteista tai asian taustaselvityksistä, ei asianosaisten tai asianajajien asiaesittelystä tai loppulausunnosta. Asiakirjatodisteiden elektronisilla välineillä  tapahtuvaan esittämiseen tuskin on huomauttamista.

28. Kääräjätuomari, OTT, prosessioikeuden dosentti Antti Tapanila, niin ikään entisiä oppilaitani Lapin yliopistosta, on kirjoittanut ja julkaissut viime vuonna massiivisen, reilut 700 sivua käsittävän teoksen Siviiliprosessi ja lähettänyt minulle kappaleen siitä. Olen yrittänyt etsiä, olisiko siinä sanottu jotain PowerPoint -esitysten hyödyntämisestä asiaesittelyssä tai loppulausunnossa, ja yhden lyhyen sitä koskevan maininnan löysinkin. Sivulla 363 Tapanila nimittäin kirjoittaa , että "asiaesittelyssä asianosaiset voivat halutessaan havainnollistaa esitystään teknisin välinein, jotka parhaimmillaan voivat lisätä esittelyn ymmärrettävyyttä". Kirjoittaja ei mainitse, mitä hän teknisillä välineillä tarkoittaa, mutta varsin todennäköisesesti lähinnä juuri PowerPoint-ohjelmia tai -dioja. Itse olen entisen  alioikeustuomarina kuitenkin sitä mieltä, että asianosaiset, käytännössä heidän asianajajajansa, eivät voi noin vain hyödyntää millaisia kirjallisia lausumia teknisin välinein tahansa, vaan päätäntävalta asiasta kuuluu muodollista prosessinjohtovaltaa käyttävälle tuomioistuimelle ja sen puheenjohtajalle. 

29. Tapanila jatkaa sivulla 363 näin: "Toisinaan asianosaiset luovuttavat tuomioistuimelle asiaesittelyn kirjallisena, mikä voidaan nähdä ongelmallisena OK 6:3:n kannalta; siellä oikeudenkäyntikirjelmien jättäminen tuomioistuimelle on nimenomaisesti kielletty." Tähän on sanotttava, että tuollainen "yritys" oikeudenkäyntikirjelmän jättämiseksi ei ole mitenkään ongelmallista, sillä se on selvin sanoin ja ehdottomalla säännöksellä laissa kielletty. Tuomarin on siten kieltäydyttävänä ottamasta kirjelmää vastaan ja viittaa OK 6 luvun 3 :ssä säädetty kirjelmäkieltoon. Tapanilakin kirjoittaa, että "tuomioistuin viime kädessä harkitsee, salliiko se kirjallisen esityksen jättämisen". Mutta kuten jo totesin, lainkohta ei jätä tuomarille harkintavaltaa, sillä sen mukaan hänen on evättävä kirjelmän jättäminen samoin kuin sen lukeminen istunnossa.

30. En malta olla puuttumatta myös erääseen toiseen kohtaan Tapanilan kirjassa, vaikka se ei koskekaan nyt esillä olevaa kysymystä. Riita-asian valmistelun yhteydessä hän nimittäin toteaa, että tuomioistuin voi jättää pääkäsittelyn aikatauluttamisen asianosaisten sovittavaksi (s. 303). Olen eri mieltä, sillä käsittelyn aikataulusta, jonka laatiminen tulee itse asiassa ajankohtaiseksi jo valmistelun alkuvaiheessa, eivät päätä asianosaiset, vaan valmistelusta vastaava ja sitä johtava tuomari. Hän luonnollisesti kuulee ennen päätöstään asianosaisia, mutta olisi selvä virhe, jos hän jättäisi aikatauluttamisen asianosaisten sovittavaksi. Tuomarin tulee nimittäin valvoa, että valmistelu ja pääkäsittely etenevät joutuisasti.

31. Pääkäsittelyn loppulausunnon kohdalla Antti Tapanila ei mainitse kirjassaan mitään PP-diojen tai vastaavanlaisten elektronisten tai audiovisuaalisten apuvälineiden käyttämisestä, mistä hän ansaitsee täydet pisteet!

32. Alma Talentin oikeuden perusteoksiin kuuluvan Prosessioikeus-kirjan uusimmassa eli vuoden 2021 lopulla ilmestyneessä 6. painoksessa ei siviiliprosessin kohdalla mainita asiaesittelyn eikä loppulausunnon kohdalla mitään nyt puheena olevien apuvälineiden käytöstä; jakson siivilijutun käsittely on kirjoittanut Juha Lappalainen ja viimeisimmässä painoksessa tarkistanut Tuomas Hupli. Ks. s. 1020, 1023 ja 1025.

33. Rikosjutun käsittelyä koskevan jakson Prosssioikeus-kirjan viimeisimmässä painoksessa kirjoittanut Dan Helenius mainitsee asiaesittelyn osalta, että audiovisuaalisten apuvälineiden käyttö voi joskus olla paikallaan (s.1082). Hän mainitsee esimerkkinä tilanteen, jossa syyte koskee törkeää ryöstöä, johon on osallistunut useita henkilöitä, jolloin syyttäjä voi asiaesittelyssään tietokonesovelluksen avulla havainnollistaa, miten kukin epäilty on myötävaikuttanut rikokseen. Näin varmaankin on, mutta tapauksessa ei ole kyse varsinaisesta tai ainakaan tyypillisestä ROL 6 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitetusta asianosaisen eli tässä tapauksessa syyttäjän lausumasta. Tietokonesovellus voidaan kuitenkin ko. tapauksessa rinnastaa pykälän 2 momentissa mainittuun tekniseen asiakirjaan.

34. Loppulausunnon osalta Dan Helenius toteaa vajaa kolme riviä käsittävässä esityksessään (s. 1085), että nykyisin on tavallista, että sekä syyttäjä  että puolustus käyttävät elektronisia välineitä esitystään selventääkseen. Useimmat tuomioituimet ottavat myös vastaan ns. kirjallisia tiivistelmiä.  Tämä osalta Helenius viittaa siihen, mitä Markku Fredman on  lausunut kirjassaan Rikosasianajajan käskirjan (2021) s. 853-854. - Olen jo edellä Markku Fredmanin esitytystä selostaessani esittänyt madonlukuni  PP-diojen paperitulosteiden tai tiivistelmien esittämiselle, vastaanottamiselle ja oikeudenkäyntiaineistoon sisällyttämiselle. Se on selvästi kirjelmäkiellon vastaista käytäntöä.

36. Tuula Linnan ja Dan Heleniuksen kirjoittama ja lähinnä kurssikirjaksi tarkoitettu teos  Siviili- ja rikosprosessioikeus ilmestyi viime syksynä. Olen etsinyt siitä kannanottoja  tietokonegrafiikan hyödyntämisestä asianajajan ja syyttäjän asiaesittelyssä ja loppulausunnossa, mutten löytänyt sellaista mainintaa; en myöskään kirjan suullisuusperiaatetta koskevasta esityksestä.

37. Ruotsin oikeudenkäymiskaaren (rättegångsbalk, RB) säännökset asiaesittelyn ja loppulausunnon suullisuudesta vastaavat asiallisesti Suomen OK:n ja ROL:n kyseisiä säännöksiä. Siviiliprosessin osalta asiasta säädetään valmisteluistunnon osalta RB  42:13:ssä ja pääkäsittelyn osalta RB 43:5:ssä, rikosprosessin pääkäsittelyn osalta puolestaan RB  45:5:ssä. Vm. säännös on samansiältöinen kuin riita-asioita koskeva RB 43:6. 

38. Prosessikirjallisuudesta katsoin Peter Fitgerin yhdessä viiden muun kirjoittajan kanssa kirjoittamaa jatkuvatäydenteistä teosta Rättegångsbalken (2017), mutta en löytänyt mainintoja siitä, että asiaesittelyssä tai loppulausnnossa olisi lain mukaan mahdollista hyödyntää tai käytännössä hyödynnettäisiin PP-dioja tai muuta siihen verrattavaa tietokonegrafiikkaa.  

39. Professori Bengt Lindell mainitsee kirjaansa Civilprocessen  4. painoksessa 2017 (s. 381), että asianosaiset voivat käyttää asiaesittelyssä  kirjallisia muistiinpanojaan, mutta niitä ei lueta tai anneta oikeudelle. Lindellin mukaan nykyisin (v. 2017) riita-asian asiaesittelyssä asianosaiset hyödyntävät laajemmissa jutuissa myös PowerPointia. Sitä vastoin loppulausunnon (pläderingen) tulee olla suullinen lukuun ottamatta juttuja, joiden aineisto on hyvin laaja, jolloin PowerPointin käyttäminen on mahdollista. Lindellin mukaan mainittua esitystapaa voidaan hyödyntää etenkin loppulausunnon disposition laadinnassa huomauttaen samalla, ettei laissa (RB) ole säännelty, miten laajasti PowerPointin käyttö istunnossa on sallittua. Se, millaiseksi oikeudenkäynti tältä osin  muodostuu, riippuu oikeuskäytännöstä.

40. Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea pohti mietinnössään jonkin verran uuden teknologian avaamia mahdollisuuksia oikeudenkäyntimenettelyjen kehittämiseksi (KM 2003:3 s. 204-206). Komitea katsoi, että uuden teknologian soveltuvuutta oikeudenkäyntiin tulisi jatkuvasti seurata ja testata esimerkiksi erilaisilla kokeiluprojekteilla. Tätä tehtävää hoitamaan tulisi komitean mukaan perustaa pysyvä toimielin, jossa olisivat edustettuina sekä uuden teknologian että oikeudenkäyntimenettelyjen asiantuntijat (s. 206); tällaista elintä ei ole perustettu. 

41. Nykyisin oikeudenkäynnissä esiin on noussut etäkuuleminen, jolloin kuultava henkilö, esimerkiksi todistaja tai asiantuntija,  ei ole henkilökohtaisesti paikalla oikeuden istunnossa, vaan osallistuu siihen teknisen laitteiston, esimerkiksi video- tai puhelinyhteyden välityksellä (ks. tästä OK 17:52). Vuoden 2023 alusta on tulossa voimaan suullisen todistelun tallentamista ja vastaanottamista yleisissä tuomioistuimissa koskeva 28.1.2022 annettu lainsäädäntö (96-98/2022). Uudistuksen mukaan käräjäoikeudessa vastaanotettavasta suullisesta todistelusta tehdään kuva- ja äänitallenne. Jos asiassa haetaan muutosta, hovioikeus ja korkein oikeus ottavat suullisen todistelun lähtökohtaisesti vastaan tältä tallenteelta, eikä todistajia ja muita oikeudenkäynnisä kuulusteltavia henkilöitä kutsuta esittämään kertomustaan uudelleen. Näiden uudistusten yhteydessä ei ole muutettu  alussa mainittuja oikeudenkäynnin suullisuudesta annettuja säännöksiä.

42. Vaasan hovioikeus on julkaissut nettisivuillaan hovioikeusprosessia koskevat ohjeet erikseen  riita-asioissa ja rikosasioissa.  Niitä ei ole päivätty eikä sivuja numeroitu, mutta muistamani mukaan ne on annettu  4-5 vuotta sitten ja olleet siitä saakka hovioikeuden kotisivulla. Hovioikeudenneuvos Timo Saranpää on osallistunut ohjeiden laatimiseen. Riita-asioiden ohjeet käsittävät 11 ja rikosprosessia koskevat ohjeet 15 sivua.

43. Vaasan hovioikeuden riitaprosessia koskevissa ohjeissa ei valmisteluistunnon osalta mainita mitään menettelyn tai asianosaisten lausumien suullisuudesta. Pääkäsittelyn osalta ohjeissa mainitaan heti aluksi, että "pääkäsittely toimitetaan suullisesti, välittömästi ja yhtäjaksoisesti" (kohta 4.2). Seuraavassa kappaleessa ohjeissa viitataan OK 26:25:n ja OK 6:3.1:n säännöksiin ja lausutaan seuraavaa:  

Asianosainen tai hänen avustajansa ei saa lukea eikä antaa tuomioistuimelle kirjallista lausumaa taikka muutoinkaan esittää asiaa kirjallisesti. Asianosainen saa kuitenkin lukea asiakirjasta vaatimuksensa, suorat viittaukset oikeuskäytäntöön ja oikeuskirjallisuuteen ja sellaisiin asiakirjoihin, joita pelkästään suullisesti esitettyinä on vaikeata ymmärtää. Lisäksi hän saa käyttää kirjallista muistiinpanoa muistinsa tueksi (OK 26:25 ja OK 6:3.1-2:t). 

44. Hovioikeus siis siteeraa ko. kappaleessa ko. lainsäännöksiä sellaisenaan. Pääkäsittelyn asiaesittelyn osalta ohjeissa ei mainitaa sanaakaan  PP-diojen tai yleensä tietokonegrafiikoiden käytöstä. Sama koskee asianosaisten loppulausuntoja. Loppulausuntojen yhdessä virkkeessä ohjeissa todetaan, että  "Hovioikeus voi harkintansa mukaan poikkeuksellisesti pyytää asianosaisten avustajia jättämään hovioikeudelle esityksensä rungon esimerkiksi ranskalaisin viivoin koostettuna". Tässäkään kohtaa ei siis ole minkäänlaista mainintaa pp-diosta tai vastaavaanlaisista esityksistä. Loppulausunnon rungolla tarkoitettaneen lähinnä esityksen dispositiota. Todistelun osalta ohjeessa todetaan, että loppulausunnossa ei ole tarkoitus selostaa asiassa vastaanotetun todistelun sisältöä, vaan kiteyttää se, miksi todistusteema on tullut näytetyksi jonkin näytön nojalla tai miksi todistetta ei voida pitää luotettavana.

45. Vaasan hovioikeuden julkaisemissa rikosprosessiohjeissa ei myöskän mainita PP-diojen tai tietokonegrafiikoiden hyödyntämisen mahdollisuudesta valmisteluistunnossa tai pääkäsittelyssä. Ohjeiden sivulla 12  on samanlainen maininta pääkäsittelyn suullisuudesta ja välittömyydestä kuin siviiliprosessiohjeissakin; lainkohtaviitauksina nyt OK  26:25 ja ROL 6:6:n 1 ja 2 -kohdat. Todistelun osalta on lyhyt maininta siitä, että todisteiden esittämisen yhteydessä on suotavaa tarvittaessa käyttää erilaisia havaintovälineitä, joiden voidaan olettaa helpottavan asian ymmärtämistä. Asiaesittelyn ja loppulausunnon kohdalla ei sen sijaan ole tälllaista mainintaa. Loppulausunnon kohdalla on samanlainen mainita kuin riita-asioissakin siitä, että hovioikeus voi harkintansa mukaan  pyytää asianosaisia jättämään oikeudelle esityksensä rungon esimerkiksi ranskalaisin viivoin korostettuna.

46. Vaikka asianosaisten on ilmeisesti myös Vaasan hovioikeudessa sallittu hyödyntää ohjeiden laatimisaikana kysymyksessä olevia dioja tai grafiikoita,  vaikuttaa niiden mainitsematta jättäminen julkisuuteen saatetuissa ohjeissa oudolta. Minusta kyseisten apukeinojen käytöstä ja hyödyntämisestä olisi pitänyt ohjeissa mainita, koska kyseessä on merkittävä uudistus. Syitä mainitsematta jättämiseen lienee monia, mutta en lähde niitä tässä tarkemmin erittelemään.

47. Alma Talentin Oikeuden perusteoksiin kuuluvassa Prosessioikeus-kirjassa (6. painos 2021) sisältyy valitusta hovioikeuteen koskeva luku, jonka ovat kirjoittaneet Johanna Niemi ja Timo Saranpää (sivut 1127-1201). Valmisteluistuntoa (s. 1157-1158) tai pääkäsittelyä (1160-1174) koskevan esityksen yhteydessä en ole havainnut mainintoja PP-dioista tai tietokonegrafiikoista ja niiden hyödyntämisestä asiaesittelyssä tai loppulausuntomenttelyssä. Näin olisi toki tullut tehdä, sillä kuten esimerkiksi äskettäisessä asiaa koskevassa Twitter-keskustelussa, johon ovat ottaneet osaa monet asianajajat ja tuomarit, ko. apuvälineiden käytön on kerrottu olleen yleistä myös hovioikeuksissa. - Kirjoittajien hovioikeusmenettelyn loppulausuntoa koskeva esitys on lyhyt ja ytimekäs: "Pääkäsittely päättyy asianosaisten loppulausuntoihin (OK 26:24.1:n 4 k)"!

48. Hovioikeudenpresidentti Erkki Rintalan juhlakirjassa 2015 eräät kirjoittajat ovat käsitelleet artikkeleissaan oikeudenkäyntimenettelyä yleensä sekä/tai hovioikeusprosessia. Oikeusneuvos Mika Huovila teemasta Ajatuksia prosessioikeuden ajallisuudesta (s. 323-342), emeritusprofessori Antti Jokela aiheesta  Hovioikeussuullisuuden kehitysvaiheita (s. 343- 362) ja hovioikeudenneuvokset Petteri Kohonen ja Timo Saranpää yhdessä teemasta Muutoksenhaku käräjäoikeuden näyttöratkaisuun (s. 363-418). Missään niissä ei ole mainittu sanaakaan nyt kysymyksessä olevien teknisten apukeinojen hyödyntämisestä asiaesittelyissä ja loppulausunnoissa.

49. Kuten edellä olen jo maininnut, asianajajat, lupalakimiehet ja syyttäjät hyödyntävät varsin usein PP-dioja ja niiden tulosteita (printtejä)  tms. tietokonegrafiikoita pääkäsittelyn asianesittelyssä ja loppulausunnossa sekä käräjä- ja hovioikeudessa. Esimerkkeinä vaikkapa Jari Aarniota ja Keijo Vilhusta vastaan ajetut ja laajaa julkisuutta saaneet oikeudenkäynnit sekä kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan käyty rikosjuttu, jossa käräjäoikeus antaa tuomion tämän kuun lopulla.  

50. Kun kyseisten tekniikoiden käytöstä ei ole kerrottu prosessioikeutta tai oikeudenkäyntiä käsittelevissä oppi- tai väitöskirjoissa taikka artikkeleissa, ei ulkopuolisilla ole ollut niistä tietoa. Idea niiden hyödyntämisestä on syntynyt lähes 20 vuotta sitten asiannajakunnan piirissä ja niiden käyttö on pysynyt yllättävän hyvin piilossa lähinnä asianajajien, syyttäjien ja tuomareiden keskuudessa tai "kuplassa", kuten nykyisin on tapana sanoa. Asiasta ja sen laillisuudesta olisi luonnollisesti ollut syytä keskustella, mutta näin ei oe tapahtunut. Kuten jäljempänä kerron, käytäntö on ilmiselvästi lain kirjaimen eli alussa mainittujen pääkäsittelyn ja valmisteluistunnon suullisuutta koskevien säännösten vastaista.

51. Helsingin hovioikeus antoi 4.2.2022 tuomion Volkan Üsalin palkkamurhajutussa, jossa syytettyinä olivat Jari Aarnio ja Keijo Vilhunen (R 21/477). Hovioikeus hylkäsi syytteet. Vilhusen puolustajana jutussa ollut Markku Fredman on ystävällisesti lähettänyt minulle loppulausuntonsa yhteydessä esittämänsä ja oikeudelle antamansa PP-diojen printit (tulosteet), jotka hovioikeus on - oikeudenkäyntikirjelmien tavoin - ottanut vastaan ja sisällyttänyt tuomion perusteena olevaan oikeudenkäyntiaineistoon. Dioja on peräti 81 kappaletta ja niiden tulosteita 41 sivua, jokaisella sivulla on siten kahden dian printit. Vertailun vuoksi  on syytä todeta, että Jari Aarnion aikaisemmissa oikeudenkäynneissä on puhuttu jopa 200 diasta, joita syyttäjä on loppulausunnossaan esittänyt ja antanut oikeudelle. Lisäksi Fredmanin tulosteeseen on otettu 8 sivua eräistä prosessioikeutta käsittelevistä kirjoista: kirjasta Virolainen - Martikainen (2010) kolme sivua, Jorma Rudangon väitöskirjasta 2021 kaksi sivua, Jurka Jämsän väitöskirjasta kaksi sivua ja Antti Tapanilan monografiasta 2019 yksi sivu.

52. Tässä muutama esimerkki Markku Fredmanin mainitussa murhajutussa hovioikeudelle antamista diatulosteista; olen pienentänyt diojen otsakkeiden fonttikokoa

”Osallistunut suunnitteluun ja valmisteluun tapaamisissa 1.‐14.10.2003”

• On riidatonta, että Vilhunen on tavannut Anderssonia ja Leinosta.
  • Eioleilmennyt,ettäVilhunenolisilokakuussaollutmissäänyhteydessäRaniseen.ilmeisestiRaninen

  ei ollut Ravintola Sea Horsessa 13.10.2003.

• Väite siitä, että Vilhunen olisi tapaamisissa osallistunut murhan suunnitteluun ja valmisteluun, on jäänyt Anderssonin ja Leinosen keskenään ristiriitaisten kertomusten varaan.

  • LoppujenlopuksinäidenkertomustenväitteetkääneivätpidäsisälläänmitäänkonkreettistaVilhusen tointa, jolla hän olisi suunnitellut tai valmistellut murhaa. Tietoisuus tai läsnäolo ei ole syyllisyyttä.

• Leinonen kuultaessa kertoi, että häneltä odotettiin vain asunnon antamista käytettäväksi paikaksi, johon Volkan houkutellaan ja senkin hän kertoo itse tarjonneensa oma‐ aloitteisesti.

• Murha lienee suunniteltu Espanjassa ja Herralassa ja sen jälkeen Anderssonin ja Ranisen sekä Andersonin ja Leinosen kahden kesken, Vilhusen asiaan osallistumatta.

  • JosVilhunenolisiollutpaikallanäissäkeskusteluissa,olisitietosuunnitelmastamennytAarniolle.

  • Kuntietoaeiolemennyt,setukeesitä,ettäVilhusellaeiyrityksistäänhuolimattaoletietoaollut.

  • Murhaa seuravana päivänä Vilhunen tietämätön mitä Leinonen on illalla ja yöllä puuhannut (V 7).

Tämä on dia numero 18, tulostesivulla 9.

 

53.  Tämä on dia 31, tulostesivulla 16

”Vilhusella käskyvalta tai vähintään suuri vaikutusvalta Anderssoniin ja Leinoseen”

• Jäänyt näyttöä vaille. Joidenkin toisten oleminen vuosia myöhemmin vaikutusvallan alla ei kerro mitään siitä, pitääkö syyttäjän väite paikkansa v. 2003 Leinosen ja Anderssonin osalta.

• Lauri Johansson kertoi, että Vilhusen on täytynyt tietää murhahankkeesta etukäteen ja sehän on riidatonta. Vaikka olisi johtavassa roolissa, ei tarkoita osallisuutta porukan jäsenten rikoksista.

• Johansson kertoi, että MOREn alkuaikana oltiin tasaveroisia, Vilhusen johtava rooli ilmeni vuosien kuluessa.

  • Onkin ymmärrettävää: jos 3‐5 varttunutta miestä (Andersson 4 vuotta Vilhusta vanhempi, 47 vuotias v. 2003) päättää perustaa tällaisen kerhon, niin ei ole luontevaa, että joku näistä vähistä jäsenistä olisi siellä toisten komenneltavana – on eri asia jos tulee uusia nuoria jäseniä, joita voidaan koetella ennen kun jäsenyys hyväksytään.

  • Tarki Kangas kutsunut Anderssonin MOREn jäseneksi – Vilhusen päätösvaltaa ei ole tarvittu.

  • Vilhunen ei tiennyt Anderssonin matkasta Barcelonaan sopimaan murhasta.

• Telekuuntelu (V 6) osoittaa, ettei Vilhusella ollut tietoa Leinosen puuhastelusta Kotkassa (Hoikan kotipaikka) tai Tallinnassa. Osoittaa, ettei Leinosen rikokset ole mitenkään Vilhusen määräysvallassa tai edes tiedossa.

  • LeinonenunohtanutVilhusenruokailukutsun21.10.2003(V8), kutsuu itse itsensä 14.10.2003 Vilhusen luo (V 6)

• Andersson ja Leinonen kertoneet kostomotiivinsa kannalta etunsa mukaisesti.

 

54. Seuraava dia n:o 38, tulostesivu 19

Murhan estäminen tai ainakin viivästyttäminen

• Vilhunen on kertonut asiasta hyvin uskottavasti: ei ole koskaan hyväksynyt väkivaltaa, pyrkinyt sitä estämään ja tukahduttamaan. Myös tällä kertaa.

• Lauri Johansson käräjäoikeudessa: Väkivalta & Vilhunen? ”Ei koskaan nähnyt väkivaltaa. Ei määrännyt. Toppuuteli. Bisnes edellä ‐ajattelu. Ammuskelu haittaa bisneksiä.”

• Lauri Johansson: Ei ole alamaailman tietoa KV:n osuudesta Volkanin murhaan.

• Ranisen kirja V 14, s. 281: ”Yleensä sellaiseen asemaan ei pääse likaamatta käsiään, mutta Keijo ei koskaan itse turvautunut väkivaltaan. Oletettavasti hän ei ollut koskaan tehnyt mitään väkivaltaista.”

• Anderssonin tallennetuista puheluista käy ilmi hänen tuskastumisensa odotteluun. Vilhusen luonteva selitys on se, että hän oli tekaissut verukkeita omista hankkeistaan, jotka vaarantuisivat, jos aletaan tappaa ihmisiä ja pyytänyt Anderssonia lykkäämään murhaa – jotta poliisi saisi aikaa puuttua asiaan tai Volkan poistuisi maasta.

• Reinholm kertonut Anderssonin ja Vilhusen välirikosta murhan jälkeen. Vilhusen suhtautuminen oli muuttunut. Sopii luonnolliseksi reaktioksi.

 

55. Sitten hieman tieteisoppia dian 12 liite, tulostesivu 6

Selvittämisstandardi todisteiden arvioinnin hypoteesimetodin osana

• Virolainen & Martikainen, Tuomion perusteleminen, s. 295‐296:

• Todistusharkinnassa tehtävien johtopäätösten todennäköisyys tai varmuus ei riipu pelkästään käytettävissä olevien todisteiden luotettavuudesta (laadusta), vaan myös todistusaineiston kattavuudesta (laajuudesta).

• Vaihtoehtoisten hypoteesien arvioiminen edellyttää, että asia on selvitetty asianmukaisesti sen laadun edellyttämällä perusteellisuudella ja että todistusaineisto on riittävän kattavaa.

• Selvittämisstandardi määräytyy sen perusteella, kuinka laajaa selvitystä esillä olevan kaltaisessa rikostapauksessa yleensä edellytetään. Kaikkia rikosjuttuja ei ole syytä tutkia yhtä kattavasti: mitä törkeämmästä tai vakavammasta rikoksesta on kyse, sitä kattavampaa tulee selvityksen olla.

• Selvittämiskynnys, jonka ylittymisestä syyttäjällä on vastuu (selvitystaakka), sisältää sen, että tutkittavana olevan rikosjutun todistusharkinnassa on varteenotettavien hypoteesien arvioimiseksi käytettävissä välttämätön näyttö ja että todistusaineiston laajuus mahdollistaa jäljelle jäävän epävarmuuden eliminoimisen jutun laadun edellyttämällä tavalla.

• Jutussa on oltava niin kattava selvitys, että sen perusteella on mahdollista testata juuri asianomaisessa jutussa mahdollisesti kysymykseen tulevia vaihtoehtoisia hypoteeseja.

56. Markku Fredmanin hovioikeudelle esittämistä 81 diasta selvästi suurin osa käsittelee näytön tarkkaa, sinänsä ansiokasta selostusta, arviointia ja johtopäätösten tekoa. 

Miten diojen esittämistä ja tuomioistuimelle antamista on arvioitava pääkäsittelyn suullisuutta koskevien säännösten (OK 6:6.2, ROL 6:3.2 ja 26:25) kannalta? 

 Arviointia

57. On ilmiselvää, että jos esimerkiksi Markku Fredman olisi laatinut diojen sijasta perinteisen ja tässä tapauksessa varsin laajan oikeudenkäyntikirjelmän, tuomioistuimella ei olisi ollut muuta mahdollisuutta kuin evätä niiden esittäminen ja niistä tulostetun asiakirjan oikeudelle antaminen. Diat ja niiden printit ovat uusmuotoisia oikeudenkäyntikirjelmiä tai joka tapauksessa OK 6 luvun 3 §:n 2 momentissa ja ROL 6 luvun 3 §: n 2 momentissa kiellettyä asian muuta kirjallista esittämistä.  Johtopäätökseni on, että dioilla ja niiden tulosteilla kierretään mainittuja säännöksiä.

58. On väitetty, että  PowerPoint -alusta tai -diat ovat vain esittäjänsä, siis syyttäjän tai puolustajan, muistinsa tueksi laatimia muistiinpanoja tai niihin verrattavia esityksiä, joiden käyttö on OK 6:6.2:n ja ROL 6:3.2:n mukaan sallittua. Tätä mieltä on esimerkiksi hovioikeudenneuvos Timo Saranpää, joka  vetoaa siihen, että ko. säännöksissä mainittu muistiinpano on tekniikkaneutraali ilmaisu, eli  muistiinpanon laatimistapaa ei ole määritelty, joten sen voi laatia teknisesti eri tavoilla, kuten esimerkiksi  kynällä, kirjoituskoneella, tekstinkäsittelylaitteella, tietokoneella ja näin ollen myös kirjoittaa PP-alustalle. Saranpää on vedonnut myös siihen, ettei syyttäjä tai puolustaja kirjoita PowerPOint-alustalle samanlaista "puhetta" kuin oikeudenkäyntikirjelmässä on tapana tehdä, joten niiden käyttäminen ei rikkoisi suullisuusvaatimusta. Saranpään mukaan syyttäjä tai puolustaja ei, toisin kun on asia laita kirjelmien kohdalla, lue kirjoittamiaan diatekstejä, vaan käyttää niitä vain suullisen esityksensä elävöittämistarkoituksessa.

59. Olen asiasta eri mieltä. Pidän selvänä, ettei PP-dioissa tai -alustoissa ole kyse puheena olevissa lainkohdissa tarkoitetuista muistiinpanoista, vaan oikeudenkäyntikirjelmään selkeästi rinnastettavista välineistä ja asian kirjallisesta esittämisestä. Kun perehdytään edellä oleviin Markku Fredmanin loppulausunnossaan esittämiin ja hovioikeudelle antamiin diateksteihin, ei voitane parhaalla tahdollakaan sanoa, että niissä olisi kyse ainoastaan muistin tueksi laadituista muistiinpanoista, vaan ne ovat "pikku kirjelmiä", jotka on jaettu 81:een osaan ja joissa on vältetty käyttämästä perinteisissä oikeudenkäyntikirjelmissä esiintyviä fraaseja ja sanontoja; esimerkiksi "kunnioittavasti lausun vielä seuraavaa", "pyydän ottamaan huomioon" tms.

60. Muistiinpanoja puhuja käyttää todella vain muistinsa ja suullisen esityksensä tukena, mutta ei tietenkään esitä eli näytä niitä tai niiden kuvia (dioja) joko sellaisinaan tai teknisin apuvälineiden avulla kuulijakunnalle, oikeudenkäynnissä siis jutun muille asianosaisille, tuomareille ja istuntoa seuraavalle yleisölle, puhumattakaan siitä, että hän antaisi muisitinpanonsa joko ennen esitystään tai sen jälkeen muille asianosaisille tai tuomareille! Vm. menettely olisi muistiinpanojen kohdalla täysin ennenkuulumatonta menettelyä. Se, millä tavalla puhuja suullisesti osaa tai haluaa esittää lausumansa, joko kirjoitusalustalta suoraan lukemalla tai enemmän taikka vähemmän "vapaasti" tukeutuen, ei toki ole tämän kysymyksen kannalta relevantti seikka. Ratkaisevaa on se, että a) diat tai alustat on laadittu kirjoittamalla, b) alustat heijastetaan istuntosalissa olevalle kankaalle saapuvilla olevien nähtäväksi ja c) annetaan kirjallisina tulosteina tuomioistuimelle ja muille parteille tai heidän avustajilleen. Mainittu esitystapa on kiistatta sellainen, joka on OK 6:6.2:ssä ja ROL 6:3.2:ssä nimenomaan ehdottomilla säännöillä kielletty: asianosainen tai hänen avustajansa lukee tai "puhuu" laatimansa kirjallisen lausuman ja antaa sen kirjallisena tulosteena tuomioistuimelle.

61. Todettakoon vielä, ikään kuin "varmemmaksi vakuudeksi", että  OK 6:6.2:ssä ja ja ROL 6:3.2:ssä sallitaan muistiinpanojen käyttäminen ainoastaan muistin tukena. Niissä ei sen sijaan mainita mitään muistiinpanojen lukemisesta saati niiden antamista tuomioistuimelle; ne eivät siten ole sallittuja. Tältä kannalta katsottuna muistiinpanoa koskevat säännökset eivät ole tekniikkaneutraaleja.

62. PP-dioisssa ja muiden vastaanvanlaisten tietokonegrafiikoiden esittämisessä oikeudenkäynnissä ei siten ole kysymys muistiinpanoihin tukeutumisesta, vaan kirjallisen lausumien lukemisesta / esittämisestä ja niiden antamisesta tuomioistuimelle. Kun väitetään, että laissa mainittu muistiinpano olisi tekniikkaneutraali ilmaisu - mitä ne eivät siis ole - tulisi havaita, että OK 6:6.1:n ja ROL 6:3.1:n säännökset ovat käänteisellä tavalla todella tekniikkaneutraaleja. Mainituissa säännöksissä ei nimittäin kielletä vain oikeudenkäyntikirjelmän lukeminen ja oikeudelle antaminen, vaan myös muunlainen asian kirjallinen esittäminen: "Asianosainen ei saa lukea eikä antaa tuomioistuimelle kirjallista lausumaa taikka muutoinkaan esittää asiaa kirjallisesti". Viimeksi mainitu kohta ja kielto unohdetaan usein kokonaan. Voidaan sanoa, että lainsäätäjä on ollut asiassa "kaukaa viisas" säätäessään kielletyiksi kaikenlaiset kirjalliset esitystavat asiaesittelyssä ja loppulausunnossa.

 

Lopuksi

63. Summasummarum. Olen osoittanut, että PP-diojen ja vastaavien tietokonegrafiikoiden  käyttäminen on  OK 6 luvun 6 §:n 1 momentin  ja ROL 6 luvun 3 §:n 1 momentin säännösten vastaista menettelyä. Dioissa ja niiden tulosteissa ei suinkaan ole kyse muistiinpanoista ja niiden hyödyntämisestä, vaan kiistattomasti mainituissa lainkohdisssa tarkoitetusta asian kirjallisesta esittämisestä. Se, että käräjä- ja hovioikeudet ovat sallineet asianosaisilta ja heidän avustajiltaan niiden esittämisen ja ottaneet niitä vastaan sisällyttäen ne oikeudenkäyntiaineistoon, ei ole tehnyt niiden hyödyntämistä lailliseksi. 

64. Erityisesti viimeksi mainittu asia eli PP-diojen kirjallisten tulosteiden vastaanottaminen ja hyödyntäminen oikeudenkäyntiaineistona tuomion laadinnassa on altis kritiikille.  Se ei ole vain suullisuusperiaatteen, vaan myös oikeudenkäynnin välittömyysnäkökohtien vastaista toimintaa. Menettely on osaltaan johtanut laajoissa jutuissa kansliatuomioiden antamisen kohtuuttomiin ja aivan hämmästyttäviin viivästyksiin, koska tuolloin ratkaisut eivät perustu välittömästi pääkäsittelyssä esitettyihin ja vastaanotettuihin suullisiin asianosaislausumiin, vaan PP-diojen tulosteisiin aivan samalla tavalla kuin aikoinaan suullis-pöytäkirjallisessa menettelyssä asianosaisten oikeudenkäyntikirjelmiin.  

65. PP-diojen hyödyntämisestä ei tiettävästi esiinny esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistumen tai EU-tuomioistuimen istunnoissa eikä tiettävästi jäsenvaltioiden kansallisten tuomioistuintenkaan käytännössä. Ei voitane edes ajatella, että esimerkiksi Lontoossa sijaitsevassa Old Bailey -rikosylioikeudessa asianajajat ryhtyisivät loppulausunnoissaan kahlaamaan laajaa aineistoa vielä kerran läpi suomalaisiin tuomioistuimiin pesiytyneen kalvo- tai diasulkeisten tavoin.  Se saattaisi vaikuttaa  arvokkaita tuomioistuinperinteitä kunnioittavasssa oikeusvaltiossa lähes irvokkaalta "uudistukselta". 

66. Kuten edellä tuli esiin, Ruotsissa PP-dioja voidaan esittää ainoastaan asiaesittelyssä, mutta ei loppulausunnoissa eikä diatulosteita annetta tuomioistuimelle, ellei kyse ole kirjallisiin todisteisiin rinnastettavasta materiaalista. Samanlainen rajanveto tulee tehdä myös suomalaisissa tuomioistuimissa, diojen esittämistä ja niiden tulosteiden oikeudelle antamista ei pidä sallia loppulausunnoissa.  

67. Vaikuttaa siltä, etteivät syyttäjät, asianajajat ja tuomarit ole aina oikein sisäistäneet asiaesittelyn ja loppulausuntomenettelyn eroa. Asiaesittelyyn pyritän sisällyttämään asioita ja kysymyksiä, joiden oikea paikka olisi vasta loppulausunnossa, ja asianajajien, lupalakimiesten ja syyttäjien esitystapa on hieman turhan kiihkeä ("eetosta ja paatosta"). Vastaavasti syyttäjillä ja etenkin syytettyjen taitavailla puolustajilla tai avustajilla  näyttää olevan tapana ns. tyhjentää pajatso vasta loppulausunnossa lähinnä sen vuoksi, etteivät syyttäjä ja asianomistajat pääse enää sen jälkeen vastaamaan loppulausunnossa esitettyihin väitteisiin ja näkökohtiin.

68. Olen hämmästynyt ja jopa hieman surullinenkin siitä, ettei prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa ole paria vähäistä poikkeusta lukuun ottamatta käsitelty PP-diojen hyödyntämisestä. Prosessioikeuden yleisesityksissä ja oppikirjoissa ilmiöstä on vaiettu kokonaan, vaikka niiden kirjoittajina on ollut myös tuomareita ja asianajaia. Tänä keväänä ilmestyy Tuula Linnan, Matti Kuulialan ja Timo Saranpään  siviiliprosessioikeuskirjan ensimmäinen osa, jossa käsitellään mm. prosessiperiaatteita ja näin ollen myös menettelyn suullisuutta. Saa nähdä, millainen kanta teoksessa asiaan otetaan ja viitataanko siinä tähän blogiartikkeliin?😄

 

 

•