302. KKO 2022:37. Törkeä huumausainerikos. Rikollisryhmän jäsenyys. Rangaistuksen mittaaminen

1. Korkeimman oikeuden (KKO) tänään antamassa ennakkopäätöksessä KKO 2022:37 oli kysymys siitä, oliko vastaaja tehnyt hänen syykseen luetun törkeän huumausainerikoksen osana järjestäytyneen rikollisryhmän (Cannonball MC, CMC) toimintaa. Käräjäoikeus ja hovioikeus vastasivat kysymykseen myöntävästi, mutta KKO kieltävästi. KKO:ssa 4-1 -äänestys mainitusta kysymyksestä.

2. Päijät-Hämeen käräjäoikeus  - asia on ratkaistu lautamieskokoonpanossa - totesi 27.3.2020 antamassaan tuomiossa, että A ja B olivat tunnustaneet yhdessä kasvattaneensa kannabiskasveja. Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että kasveja oli ollut kasvun eri vaiheissa yhteensä 82 kappaletta. Kasvattamiseen oli osallistunut myös kolmas henkilö. Huumausainetta oli ollut odotettavissa vähän yli 2 kilogramman määrä, eli kysymys oli ollut suuresta määrästä huumausainetta. Vastaajat olivat viljelleet kannabista myynti- tai levitystarkoituksessa. Kysymyksessä oli törkeä huumausainerikos. Syytekohdassa 2 käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli viljellyt asunnossaan yhteensä 48 kannabiskasvia myynti- tai levitystarkoituksessa ja syyllistynyt huumausainerikokseen. Syytekohdassa 8 A oli tunnustanut pitäneensä ilman lupaa hallussaan patruunoita.

3. Käräjäoikeus lausui syytekohtaa 1 koskevan koventamisperusteen osalta, että A oli Cannonball MC:n (CMC) jäsen ja B prospect-jäsen. CMC oli rikoslain 6 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu järjestäytynyt rikollisryhmä, jonka jäsenet harjoittavat taloudellisen hyödyn saamiseksi muun muassa huumausainekauppaa.

4. A tai B eivät olleet ennen CMC:hen liittymistä syyllistyneet huumausainerikoksiin. Huumausainerikokset edellyttivät tyypillisesti usean henkilön kiinteää ja suunnitelmallista yhteistoimintaa. Huumausainerikollisuus oli CMC:lle tyypillinen rikollisuuden muoto tulojen saamiseksi organisaatiolle. Kummallakaan vastaajista ei ole ollut tekoaikaan yhteiskunnan tukien lisäksi tuloja. Tekoon oli ryhdytty myynti- tai levitystarkoituksessa, mikä tuki vahvasti sitä käsitystä, että teko tulisi hyödyttämään myös CMC-organisaatiota huumausaineista saatujen tulojen muodossa. Lisäksi tekoon oli ryhdytty CMC:n kahden eri osaston jäsenen toimesta, mikä puolsi vahvasti sitä käsitystä, että teko oli tehty CMC:n toiminnassa.

5. Käräjäoikeus katsoi, että syytekohdan 1 rikos oli tehty osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa. A tuomittiin törkeästä huumausainerikoksesta, huumausainerikoksesta ja lievästä ampuma-aserikoksesta koventamisperustetta soveltaen 2 vuodeksi vankeuteen.

6. A valitti Itä-Suomen hovioikeuteen vaatien, ettei mainittua koventamisperustetta sovelleta. Hovioikeus ei 20.11.2020 antamassaan tuomiossa muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. 

7. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, ettei rangaistuksen määräämisessä sovelleta koventamisperustetta. Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

8. KKO:n enemmistä katsoi seikkaperäisten perustelujen huipentumana (kappaleet 26-28), että koventamisperusteen soveltaminen edellyttää, että syyttäjä on esittänyt riittävän ja objektiivisesti todennettavissa oleviin seikkoihin perustuvan näytön rikoksen ja rikollisryhmän yhteydestä. Pelkästä rikollisryhmän yleisestä luonnehdinnasta ei lähtökohtaisesti voida vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä ainakaan, jollei tarkasteltavana oleva rikos yksiselitteisesti ilmennä rikollisryhmän tavoitteita, sen piirissä tehtyjä rikoksia ja tavanomaista toimintamallia. Enemmistön mukaan tässä asiassa ei ole esitetty selvitystä, joka viittaisi CMC-ryhmän olleen millään tavalla mukana rikoksen valmistelussa tai toteuttamisessa taikka joka osoittaisi ryhmän saavan hyötyä rikoksesta. Huumausainekauppa on CMC:n pääasiallinen tulonlähde, mutta ilmeisenä ei voida pitää sitä, että verraten pienimuotoinen kannabiksen kasvattaminen kuuluisi ryhmän tyypilliseen ja merkitykselliseen ydintoimintaan.Enemmistö katso jääneen näyttämättä, että A on tehnyt syytekohdassa 1 kuvatun törkeän huumausainerikoksen osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa. Koventamisperusteen soveltamisen edellytykset eivät siten täyty.

9. Rangaistuksen osalta enemmistö totesi mm., että A on tuomittu aikaisemmin kaksi kertaa ehdolliseen vankeuteen ja kerran yhdyskuntapalveluun. Näistä tuomioista kaksi on annettu yli viisi vuotta ennen nyt käsiteltävänä olevien rikosten tekemistä ja kolmas yli kolme vuotta ennen rikosten tekemistä. Kaikissa aikaisemmissa tuomioissa on kysymys varsin lievistä ja huumausainerikoksiin verrattuna laadultaan erilaisista rikoksista. A:lle aikaisemmin tuomitut vankeusrangaistukset eivät tässä tapauksessa ole esteenä ehdollisen vankeuden tuomitsemiselle. Tuomittava rangaistus ei ole pituutensa puolesta aivan lähellä kahta vuotta eikä rikosten vakavuuteen tai A:n syyllisyyteen liity ehdotonta vankeutta erityisesti puoltavia seikkoja. Näin ollen vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi. Enemmistö totesi, että ehdollisen vankeuden lisäksi asiassa voisi tulla harkittavaksi yhdyskuntapalvelu rikoslain 6 luvun 10 §:ssä tarkoitettuna oheisseuraamuksena. A on rikostensa johdosta ollut vapautensa menettäneenä yli kolmen kuukauden ajan. Enemmistö päätyi katsomaan, ettei oheisseuraamuksen määrääminen sen vuoksi ollut aiheellista. 

10. KKO alensi hovioikeuden A:lle tuomitseman ehdottoman 2 vuoden vankeusrangaistuksen 1 vuodeksi 7 kuukaudeksi vankeutta ja määräsi sen ehdolliseksi. Koeaika alkoi KKO:n tuomion antamisesta ja päättyy 31.12.2024. 

11. KKO:n kokoonpanossa oli naisenemmistö, sillä jaoston viidestä jäsenestä vain yksi oli mies, nimittäin oikeusneuvos Jussi Tapani. Hän hyväksyi asian esittelijänä toimineen oikeussihteeri Heikki Kemppisen mietinnön, jonka mukaan hovioikeuden tuomion lopputuoksen muuttamiseen ei ollut aihetta. Kemppinen väitteli viime vuonna Helsingin yliopistossa oikeustieteen tohtoriksi rangaistuksen mittaamista koskevalla rikosoikeudellisella tutkimuksellaan.

12. Olisin itse samaa mieltä kuin KKO:n vähemmistö ja jutun esittelijä, joka lausui mietintönsä loppukaneettina seuraavaa:

Korkein oikeus todennee yhteenvetona, että koventamisperusteen soveltamista tukee tässä tapauksessa se, että A on CMC:n jäsenenä yhdessä toisen CMC:n eri osastoa edustavan jäsenen kanssa kasvattanut avoimesti ja suhteellisen pitkään huomattavan määrän kannabista merkittävää taloudellista hyötyä tavoitellen. CMC:n on tässä asiassa katsottu olevan järjestäytynyt rikollisryhmä, jonka jäsenet harjoittavat taloudellisen hyödyn saamiseksi muun muassa huumausainekauppaa. Vaikka huumausaine ei ole tässä tapauksessa ollut laadultaan erittäin vaarallista eikä määrä ole ollut huomattavan suuri, syyksiluettu törkeä huumausainerikos ei menettelyltään eroa ratkaisevalta osin CMC:n toiminnasta esitetystä selvityksestä. Kun menettelyä arvioidaan kokonaisuutena, siihen sisältyisi omaan lukuun tehtynä siinä määrin merkittäviä riskejä, että kahden CMC:n jäsenen tämänkaltaista toimintaa pelkän väitetyn aikaisemman tuttavuuden perusteella ei voida pitää uskottavana.

Korkein oikeus todennee, ettei asiassa ole jäänyt varteenotettavaa epäilyä siitä, että A:n syyksi kohdassa 1 luettu törkeä huumausainerikos on tehty osana järjestäytyneenä rikollisryhmänä pidettävän CMC:n toimintaa. Hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei siten ole aihetta.

13. KKO:n ratkaisuseloste 

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202237.html

 

279. Huumerikollinen välttyi rangaistuksen tuntuvalta korottamiselta tiukkojen tuomionpurkusäännösten takia. KKO 2022:19

1. Korkein oikeus (KKO ) antoi eilen 17.3. merkittävän ennakkopäätöksen rikostuomion purkamista koskevassa asiassa (KKO 2022:19). Ratkaisu on lainmukainen, mutta sotii selkeästi yleistä oikeustajua vastaan.  Katsotaanpa, mistä tapauksessa on kysymys.

2. KKO:n päätöksestä julkaiseman ratkaisuselosteen otsikko kuuluu näin :

A:n syyksi oli lainvoiman saaneella tuomiolla luettu törkeä huumausainerikos. Syyttäjä vaati tuomion purkamista A:n vahingoksi, koska syyttäjän mukaan A:n tekemän huumausainerikoksen kohteena oli ollut merkittävästi suurempi määrä huumausainetta ja uuden selvityksen perusteella oli todennäköistä, että A olisi tuomittu olennaisesti ankarampaan rangaistukseen.

Korkein oikeus katsoi, että lainvoimaista tuomiota ei voitu oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla purkaa, vaikka tekoa arvioitaisiin rangaistuksen mittaamisessa aikaisempaa olennaisesti ankarammin, kun tekoon ei tulisi sovellettavaksi ankarampi rangaistussäännös kuin hakemuksen kohteena olevassa tuomiossa. Syyttäjän hakemus hylättiin.

 Helsingin käräjäoikeuden lainvoimainen tuomio 15.12.2020

3.  Helsingin käräjäoikeudessa vuonna 2020 käsitellyssä asiassa syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta muun ohella törkeästä huumausainerikoksesta. Käräjäoikeudessa 26.11.2020 vireille pannun syytteen mukaan A oli 14.7.–16.10.2020 yhdessä ja yksissä tuumin kahden muun syytetyn kanssa yhteiseen lukuun laittomasti levitystarkoituksessa pitänyt hallussaan amfetamiinia useita kiloja ja kokaiinia useita satoja grammoja. Edellä mainituista määristä A ja kaksi muuta vastaajaa olivat yhdessä ja yksissä tuumin sekä yhteiseen lukuun laittomasti myyneet ja levittäneet amfetamiinia noin 3 000 grammaa ja kokaiinia noin 715 grammaa. 

4. Käräjäoikeus oli 15.12.2020 antamallaan hakemuksen kohteena olevalta osalta lainvoimaisella tuomiolla tuominnut A:n muun ohella törkeästä huumausainerikoksesta 3 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus on syytteen enemmälti hyläten katsonut selvitetyksi, että A on 14.7.–28.8.2020 yhdessä toisen vastaajan kanssa pitänyt levitystarkoituksessa hallussaan 556 grammaa amfetamiinia ja 192,2 grammaa kokaiinia, mistä määrästä A on yhdessä toisen vastaajan kanssa myynyt ja levittänyt kokaiinia 122 grammaa. A:n syyksi on luettu myös syytteessä mainittujen eräiden muiden huumausaineiden hallussapito syytteen mukaisesti. Käräjäoikeuden tuomio sai lainvoiman, koska siitä ei valitettu hovioikeuteen.

KKO:lle tehty purkuhakemus

5. Syyttäjät ovat olivat KKO:lle 13.10.2021 toimitetussa hakemuksessa ja 2.12.2021 toimitetussa hakemuksen täydennyksessä vaatineet, että käräjäoikeuden tuomio puretaan oikeudenkäymiskaaren (OK) 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla. Käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen suoritetussa esitutkinnassa oli näet ilmennyt, että A:n on syytä epäillä yhdessä muiden henkilöiden kanssa tuoneen maahan ja pitäneen hallussaan levitystarkoituksessa ainakin noin 40 kilogrammaa amfetamiinia, noin 10 kilogrammaa kokaiinia sekä ainakin 1,4 kilogrammaa metyleenidioksimetamfetamiinia (MDMA). Hakemuksessa ja sen täydennyksessä on selostettu sitä, miten A:n epäillään uuden selvityksen perusteella yhdessä muiden henkilöiden kanssa pitäneen hallussaan mainittuja huumausaineita ja levittäneen niitä. Rikoksen epäilty tekoaika on 11.9.2019–1.6.2021.

5. Syyttäjät ovat katsoneet, että käräjäoikeuden 15.12.2020 antaman tuomion oikeusvoima estää tutkimasta A:ta vastaan esitettävän uuden laajemman rangaistusvaatimuksen, koska ilmi tullut uusi rikollinen menettely on samaa rikosta jo tuomitun teon kanssa. Syyttäjät ovat todenneet, että uusien tietojen ja todisteiden perusteella A:n syytteen olisi tullut koskea merkittävästi suurempaa huumausainemäärää kuin purettavaksi vaaditussa tuomiossa on luettu A:n syyksi. Rikosnimike ei olisi muuttunut, mutta teko tai teot sekä seuraamus olisivat syyksi luettaessa muuttuneet merkittävästi. Hakemuksessa on katsottu, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukainen rangaistus A:lle uuden selvityksen perusteella syyksi luettavasta teosta olisi 10 vuoden vankeusrangaistus.

Sovellettava säännös ja korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana oleva kysymys

6. OK 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn vahingoksi purkaa, jos kysymyksen ollessa rikoksesta, josta säännöllisen rangaistusasteikon mukaan voi seurata ankarampi rangaistus kuin kaksi vuotta vankeutta, vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole aikaisemmin esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn tuomitsemiseen rikoksesta tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä.

7. KKO:ssa oli ratkaistavana ensin se, täyttyykö asiassa hakemuksessa esitettyjen tietojen perusteella edellä mainitun lainkohdan mukainen vaatimus siitä, että rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä. Tämä arviointi oli ensisijainen verrattuna niihin lainkohdan soveltamisedellytyksiin, joiden mukaan hakemuksen tueksi vedottujen seikkojen ja todisteiden tulee olla uusia, sekä sen arviointiin, olisivatko kyseiset seikat tai todisteet todennäköisesti johtaneet toiseen lopputulokseen.

Esityöt ja oikeuskäytäntö

8. Edellä mainittua säännöstä koskevissa esitöissä on todettu, että tuomion purkamisen syytetyn vahingoksi olisi rajoituttava koskemaan yleisen edun kannalta arveluttavimpia tapauksia ja että tuomio olisi eräissä tapauksissa voitava purkaa syytetyn vahingoksi myös uuden tosiasia-aineiston perusteella. Mahdollisuus tuomion purkamiseen olisi tällöin kuitenkin rajoitettava koskemaan vain törkeähköjä rikoksia, minkä lisäksi purun edellytyksenä tulisi olla, että uusi todistusaineisto jutussa esitettynä todennäköisesti olisi johtanut syytetyn tuomitsemiseen rikoksesta tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä. Riittävää ei olisi, että uusi todistusaineisto olisi aiheuttanut sen, että syytetty olisi käytetyn rangaistusasteikon puitteissa tuomittu ankarampaan rangaistukseen. (HE 14/1958 vp s. 9–10.)

9. KKO on ratkaisussaan KKO 1966 II 127 katsonut, ettei aiempaa lainvoimaista tuomiota voitu purkaa OK 31 luvun 9 §:n nojalla, kun uusi selvitys ei olisi johtanut siihen, että vastaajan rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä, vaan siitä olisi voinut seurata ainoastaan vastaajan tuomitseminen saman lainkohdan nojalla ehkä pidempään rangaistukseen kuin hänet jutussa oli tuomittu.

10. Ratkaisussa KKO 1981 II 75 katsottiin, ettei lainvoimaista tuomiota ollut syytä purkaa, kun vastaajalle uudessa oikeudenkäynnissä ankarampaa rangaistussäännöstä sovellettaessa tuomittava rangaistus ei todennäköisesti olisi olennaisesti ankarampi kuin aiemmin tuomittu rangaistus ja kun uuden oikeudenkäynnin vireille tuleminen pitkän ajan kuluttua lainvoimaisen tuomion antamisen jälkeen aiheuttaisi vastaajalle kohtuutonta haittaa. Ratkaisussa KKO 2000:126 katsottiin, ettei lainvoimaista tuomiota tullut purkaa vastaajan vahingoksi, kun asiassa oli ilmeistä, ettei vastaajaa olisi voitu toisenlaisenkaan syyksilukemisen perusteella tuomita syyntakeettomuuden vuoksi rangaistukseen.

11. KKO on ratkaisullaan 29.5.2015 nro 1051 purkanut käräjäoikeuden tuomion vastaajan vahingoksi asiassa, jossa syytteet törkeästä huumausainerikoksesta oli käräjäoikeudessa hylätty. Alkuperäisen syytteen mukaan vastaaja oli pitänyt hallussaan 81,3 grammaa kokaiinia. Myöhemmässä esitutkinnassa oli käynyt ilmi, että vastaaja olisi pitänyt hallussaan kokaiinia suuremman määrän eli 2 kilogrammaa. KKO purki käräjäoikeuden tuomion syyttäjän hakemuksesta vastaajan vahingoksi.

Korkeimman oikeuden perustelut ja johtopäätökset

12. Lainvoimainen tuomio voidaan edellä selostetun oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan sanamuodon mukaan purkaa syytetyn vahingoksi rangaistusasteikon enimmäisrangaistusta koskevien ja muiden edellytysten täyttyessä ensinnäkin, jos syyte on purettavaksi vaaditussa tuomiossa hylätty. Toiseksi tuomio voidaan purkaa myös silloin, kun purkuhakemuksen kohteena olevassa tuomiossa vastaaja on tuomittu, mutta hakemuksessa vedotaan ankarampaan rangaistussäännökseen, jolloin vertailu tehdään purettavaksi vaaditussa tuomiossa sovelletun ja purkuhakemuksessa vedotun rangaistussäännöksen välillä. Tällöin lainvoimainen tuomio on mahdollista purkaa, kun esitetyn uuden selvityksen perusteella lainvoimaisen tuomion kohteena ollutta tekoa tulisi arvioida toisen lainkohdan nojalla, jonka rangaistusasteikko on purettavaksi vaaditussa tuomiossa sovelletun rangaistussäännöksen mukaista rangaistusasteikkoa olennaisesti ankarampi.

13. Korkein oikeus toteaa, että puheena olevan säännöksen sanamuodon mukainen tulkinta voi joissakin tilanteissa johtaa sattumanvaraisiin ja yhdenvertaisen kohtelun vastaisiin lopputuloksiin. Tuomion purkaminen on säännöksen nojalla mahdollista esimerkiksi silloin, kun vastaaja on tuomittu perustekomuodon mukaisesta teosta ja uuden selvityksen perusteella hänet voitaisiin tuomita saman rikoksen törkeästä tekomuodosta. Sen sijaan tuomion purkaminen ei ole säännöksen sanamuodon perusteella mahdollista, jos purettavaksi vaaditussa tuomiossa ja purkuhakemuksessa esitetyssä tilanteessa sovellettaisiin samaa rangaistussäännöstä, vaikka uuden selvityksen perusteella tuomittava rangaistus saattaisi tosiasiallisesti olla huomattavasti ankarampi kuin purettavaksi vaaditussa tuomiossa on tuomittu.

14. Viimeksi mainittu soveltamistilanne on merkityksellinen erityisesti silloin, kun rangaistussäännöksen rangaistusasteikko on poikkeuksellisen laaja, kuten nyt kysymyksessä olevassa törkeässä huumausainerikoksessa. Kun törkeässä huumausainerikoksessa rangaistusasteikko ulottuu yhdestä vuodesta kymmeneen vuoteen vankeutta, uuden selvityksen vaikutus tuomittavaan rangaistukseen voi olla selvästi olennaisempi kuin perustekomuodon ja törkeän tekomuodon soveltamisen välinen ero useissa muissa rangaistussäännöksissä. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun tullessa voimaan huumausainerikoksen rangaistusasteikko oli sakosta neljään vuoteen vankeutta (laki huumausaineista 572/1956) eikä törkeää tekomuotoa varten ollut säädetty erillistä rangaistussäännöstä.

15. Hakemuksen kohteena olevassa tuomiossa A:n syyksi on luettu törkeä huumausainerikos ja tuomittu yhteinen rangaistus on ollut 3 vuotta 10 kuukautta vankeutta. Hakemuksessa on vedottu siihen, että myöhemmin selvitetyssä A:n menettelyssä on kysymys törkeästä huumausainerikoksesta, josta huumausaineen laatua ja määriä koskevien uusien tietojen perusteella syytteen olisi tullut koskea huomattavasti suurempia määriä huumausaineita ja teosta tulisi syyttäjän käsityksen mukaan tuomita enimmäisrangaistus eli 10 vuotta vankeutta.

16. Arvioitavana olevassa asiassa on riidatonta, että kysymys ei ole ankaramman rangaistussäännöksen soveltumisesta A:n tekoon, vaan hakemuksessa esitetyllä tavalla saman rangaistussäännöksen nojalla tuomittavissa olevasta olennaisesti ankarammasta rangaistuksesta. Tuomion purkaminen tällaisessa tilanteessa edellyttäisi säännöksen sanamuodon mukaisesta tulkinnasta poikkeamista. Korkein oikeus on harkitessaan tuomion purkamista syytetyn eduksi tulkinnut osin säännöksen sanamuodosta poikkeavasti oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohtaa, joka edellyttää, että rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä. Tuomionpurun syytetyn eduksi on katsottu olleen mahdollinen myös tilanteissa, joissa ei ole ollut kysymys suoranaisesti lievemmän rangaistussäännöksen soveltamisesta (KKO 2000:127 ja KKO 2016:83).

17. Korkein oikeus katsoo, että arvioitaessa oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisia tuomionpurun edellytyksiä syytetyn vahingoksi tulkinnan on perustuttava säännöksen sanamuotoon. Oikeudellisessa toimintaympäristössä ja muussa lainsäädännössä tapahtuneita muutoksia ei voida ottaa huomioon yhtä laajasti kuin tuomionpurussa syytetyn eduksi (vrt. KKO 2000:127). Vaikka säännöksen sanamuodon mukaisen soveltamisen lopputulos voi tietyissä edellä kuvatuissa tilanteissa olla epäjohdonmukainen, hallituksen esityksen lausumat osoittavat, että lakia säädettäessä tarkoituksena on ollut jättää säännöksen soveltamisen ulkopuolelle ne tilanteet, joissa on kysymys saman rangaistussäännöksen puitteissa tapahtuvasta ankaramman rangaistuksen mittaamisesta.

18. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, että oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla tuomiota ei voida purkaa syytetyn vahingoksi silloin, kun teko olisi saman rangaistussäännöksen puitteissa tullut mittaamisharkinnassa ankarammin arvioitavaksi. Näin ollen käsiteltävänä olevassa asiassa ei ole kyseessä sellainen tilanne, jossa tuomio on purettavissa vastaajan vahingoksi sanotun lainkohdan nojalla. Tämän vuoksi hakemus on hylättävä. Tähän nähden asiassa ei ole myöskään aihetta lausua enemmälti siitä, onko esitetyn selvityksen nojalla perusteltua katsoa hakemuksen kohteena olevan lainvoimaisen tuomion estävän uuteen selvitykseen perustuvan uuden syytteen tutkimisen, ovatko hakemuksen tueksi vedotut seikat tai todisteet uusia tai johtaisiko esitetty uusi selvitys todennäköisesti syyttäjän esittämään syyksilukemiseen. Korkein oikeus katsoo myös, että ottaen huomioon hakemuksen hylkäämiseen johtanut syy, A:n kuuleminen ennen asian ratkaisemista on oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 4 §:n 2 momentissa ja 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisen tarpeetonta. -  KKO hylkäsi syyttäjien purkuhakemuksen.

19. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202219.html

 

20. KKO:n ratkaisu on täysin lainmukainen. Toisaalta selvää on, ettei päätös ole yleisen oikeustajun mukainen. Huumerikollinen, joka oli tuonut maahan ja pitänyt levitystarkoituksessa hallussaan mm. todella suurta määrää amfetamiinia ja kokaiinia ja joka olisi tuomittu, jos sanottu huumausaineen todellinen määrä olisi ollut tiedossa käräjäoikeudessa vuonna 2020 pidetyn oikeudenkäynnin aikana, 10 vuoden enimmäisvankeusrangaistuksen, pääsi kuin koira veräjästä eli ainoastaan 3 vuoden ja 10 kuukauden vankeusrangaistuksella sen vuoksi, että vanhat eli vuonna 1960 voimaan tulleet OK 31 luvun tuomiopurkua koskevat säännökset eivät tunne mahdollisuutta purkaa tällaisessa tapauksessa lainvoiman saanutta tuomiota syytetyn vahingoksi.

21. KKO voi perustuslain mukaan tehdä valtioneuvostolle esityksen lainsäädäntötoimeen ryhtymisestä (PL 99.2 §). Tässä tapauksessa KKO ei ole tiettävästi tehnyt esitystä OK 31 luvun ko. säännöksen muuttamisesta siten, että lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn vahingoksi purkaa myös silloin, kun asiassa uuden esitutkinnan jälkeen vedotaan seikkaan tai todisteseen, jota ei ole aikaisemmin esitetty, ja esittäminen olisi johtanut  siihen, että rikoksesta olisi ollut tuomittava olennaisesti ankarampi rangaistus.

6. Kuten sanottu, OK 31 luvun säännökset ovat peräisin yli 60 vuoden takaa vuodelta 1960 ja ovat olosuhteiden ja oikeuselämässä tapahtuneiden muutosten johdosta osin vanhentuneet. Lainsäätäjän olisi siten korkea aika uudistaa koko luku eli muun muassa kantelua (tuomiovirhekantelua) ja lainvoiman saaneen tuomion purkamista (tuomionpurkua) koskevat säännökset.

 

 

 

 

 

269. Törkeä huumausainerikos. Huumausaineen välittäminen. Sipulikanava. KKO 2022:11

1. Kor­kein oi­keus (KKO) on tänään tuo­min­nut huu­mausai­nei­den kaup­pa­paik­ka­na käy­te­tyn ano­nyy­min Si­pu­li­ka­na­va-kes­kus­te­lu­pals­tan yl­lä­pi­tä­jän Kim Holvialan tör­keäs­tä huu­mausai­ne­ri­kok­ses­ta 5 vuo­den 6 kuu­kau­den van­keus­ran­gais­tuk­seen. Tuomio on julkaistu ennakkopäätöksenä KKO  2022:11.

2. Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa nostetun syytteen mukaan TOR-verkossa huumausaineiden kauppapaikkana käytetyn anonyymin Sipulikanava-keskustelupalstan ylläpitäjä Kim Holviala oli syyllistynyt törkeään huumausainerikokseen välittämällä huumausaineita palvelun kautta. Toissijaisesti syyttäjä piti syytetyn toimintaa avunantoina yksittäisiin huumausainerikoksiin, jotka olivat toteutuneet Sipulikanavan välityksellä.

3. Käräjäoikeus katsoi 11.2.209 antamassaan tuomiossa, ettei Holvialan menettely täyttänyt laissa säädettyä huumausaineen välittämisen tunnusmmerkistöä, vaan hänen tekojaan oli pidettävä avunantona yksittäisiin Sipulikanavan kautta tapahtuneisiin huumausainerikoksiin. Käräjäoikeus tuomitsi Holvivalan 3 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistukseen. 

4. Syyttäjä ja Holviala valittivat tuomiosta Helsingin hovioikeuteen. 

5. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että syytetyn menettelyä tuli arvioida avunantona erikseen kuhunkin Sipulikanavan kautta tehtyyn huumausainerikokseen. Hovioikeus tuomitsi miehen avuannosta törkeän huumausaierikokseen  4 vuodeksi vankeuteen. Hovioikeuden tuomio on annettu 20.11.2020.

6. KKO myönsi 26.2.2021 syyttäjälle valitusluvan. Syyttäjä vaati valituksessaan, että syytetty tuomitaan törkeästä huumausainerikoksesta syytteen ensisijaisen teonkuvauksen mukaisesti. H vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

7. KKO piti ylläpitäjän toimintaa huumausaineen välittämisenä ja tuomitsi hänet törkeästä huumausainerikoksesta 5 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. KKO katsoi selvitetyksi, että H on välittänyt huomattavan suuria määriä huumausaineita Sipulikanavan kautta ajalla 12.3.2015–31.10.2017. Rikoksen kohteena oli ollut suuri määrä osittain erittäin vaarallista huumausainetta. Tekoa oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä ottaen erityisesti huomioon se, että H oli toiminnallaan edistänyt ja pyrkinyt edistämään koko Suomen alueella verkon välityksellä käytävää laajamuotoista huumausainekauppaa. H oli menettelyllään syyllistynyt ensisijaisen syytteen mukaiseen törkeään huumausainerikokseen lukuun ottamatta väitettä toriosion perustamisesta huumausainekauppaa varten sekä hovioikeuden syyksi lukemilla välitettyjen huumausaineiden määrillä.

8. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202211.html

9. Helsingin Sanomien uutisjuttu KKO:n tuomiosta ja Sipulikanavan toiminnasta

 https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008638303.html

 

 

 

 

 

 

 

 

 

264. Vangitseminen. Vaatimuksen perusteen sitovuus. KKO 2022:4

1. Helsingin käräjäoikeus oli tutkinnanjohtajan vaatimuksesta 10.11.2020 määrännyt A:n vangittavaksi epäiltynä todennäköisin syin törkeästä huumausainerikoksesta. 

2. A kanteli käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen ja vaati, että hänet vapautetaan välittömästi. 

3. Helsingin hovioikeus katsoi päätöksessään 29.12.2020, että rikosepäilylle ei ollut pakkokeinolain (PKL) 2 luvun 11 §:n 1 momentissa edellytettyjä todennäköisiä syitä. Hovioikeus kuitenkin määräsi A:n vangittavaksi pykälän 2 momentin nojalla, koska asiassa oli syytä epäillä A:ta törkeästä huumausainerikoksesta ja asiassa oli odotettavissa tuomioistuimelle lain tarkoittamaa lisäselvitystä. 

4. Korkein oikeus (KKO) myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A katsoi, ettei hovioikeudella ollut toimivaltaa ja perusteita päättää hänen vangitsemisestaan PKL 2 luvun 11 §:n 2 momentin perusteella.

5. KKO katsoi päätöksesään, ettei vangitsemista ollut vaadittu PKL 2 luvun 11 §:n 2 momentin nojalla, eikä asiassa ollut vedottu siihen, että odotettavissa olisi lisäselvitystä, jonka vuoksi vangitseminen olisi erittäin tärkeää. Hovioikeus ei olisi siten saanut oma-aloitteisesti ottaa tutkittavakseen lisäselvitykseen liittyviä vangitsemisen edellytyksiä. 

6. KKO:n ratkaisuselosteesta ilmenee, että A:n vangitsemisasia on käsitelty uudelleen Helsingin käräjäoikeudessa 4.1.2021, jolloin käräjäoikeus on katsonut, että asiassa oli todennäköisiä syitä epäillä A:ta törkeästä huumausainerikoksesta. 

https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2022/20220004

7. Kuten ratkaiselosteesta ilmenee, hovioikeuden ratkaisukokoonpanoon on kuulunut kaksi oikeustieteen tohtoria, nimittäin Mirjami Paso ja Kaarlo Hakamies. 

8. Tapauksesta opimme, että vangitsemisvaatimuksen peruste sitoo tuomioistuinta siten, ettei tuomioistuin voi vangita epäiltyä "on syytä " -perusteella, jos vangitsemista on vaadittu ainoastaan "todennäköisin syin" -perusteella. Periaate maius includit minus ei siis ole tässä tapauksessa voimassa.

243. Avunanto huumausainerikokseen. KKO 2021:80

 

1. Korkeimman oikeuden (KKO) tänään antama ennakkopäätös ( KKO 2021:80) koski tapausta, jossa syytetty A oli kuljettanut seurustelukumppaninsa B:n autolla postiin ja sieltä takaisin, vaikka hän oli tiennyt tai ainakin pitänyt varsin todennäköisenä, että B:n postista noutama lähetys sisälsi huumausaineita. Kysymyksessä oli ollut 50 grammaa kide- tai jauhemaista MDMA:ta.

2. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus katsoi tuomiossaan 27.3.2019 B:n menettelyllään syyllistyneen törkeään huumausainerikokseen, kun hän oli laittomasti tuonut postitse maahan, pitänyt hallussaan sekä myynyt tai muuten levittänyt huumausainetta. A:n syyksi käräjäoikeus luki avunannon B:n mainittuun törkeään huumausainerikokseen.

3. Helsingin hovioikeus totesi 6.5.2020 antamassaan tuomiossa jääneen näyttämättä, että A olisi hallinnut huumausainetta yhdessä B:n kanssa tai että hänellä olisi ollut tosiasiallinen mahdollisuus määrätä huumausaineesta. A oli kuitenkin kuljettamalla B:tä tietoisena tämän toiminnasta syyllistynyt avunantoon törkeään huumausainerikokseen. Hovioikeus harkitsi oikeudenmukaiseksi rangaitukseksi A:lle tältä osin 6 kuukautta vankeutta. Hovioikeudessa äänestys, yksi jäsen olisi hylännyt A:ta vastaan ajetun syytteen.

4. KKO, jonne A valitti,  katsoi että A oli menettelyllään syyllistynyt avunantoon B:n törkeään huumausainerikokseen vain huumausaineiden hallussapidon osalta. KKO totesi, että A:n menettely ei ole  sellaisenan lisännyt huumausaineen maahantuonnin toteutumisen todennäköisyyttä tai siinä määrin edistänyt huumausaineen myyntiä, että A olisi näiltä osin syyllistynyt avunantoon törkeään huumausainerikokseen. KKO kuitenkin pysytti hovioikeuden A:lle tältä osin tuomitseman 6 kuukauden vankeusrangaistuksen.