395. Pääkäsittely hovioikeudessa. Tapon yritys. HelHO 2024:4.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus oli 12.9.2023 tuominnut syytetty A:n tapon yrityksestä 3 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen; käräjätuomari Vesa Komulainen ja lautamiehet.

A valitti käräjäoikeuden tuomiosta Helsingin hovioikeuteen ja vaati muun ohella, että syyte hylätään tai rangaistusta ainakin alennetaan. Lisäksi hän vaati, että hovioikeudessa toimitetaan pääkäsittely todistelun uudelleen arvioimiseksi.

Hovioikeus katsoi tuomiossaan 10.4.2024, että käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei jäänyt kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella mitään varteenotettavaa epäilystä (OK 25:12 ja 15.1). A:lta ei myöskään ollut tarpeen tiedustella, olisiko pääkäsittely kuitenkin toimitettava A:n kuulemiseksi rangaistuksen mittaamiseen liittyvien seikkojen vuoksi, sillä A:n valituksessa ei ollut otettu lähemmin kantaa rangaistukseen eikä ilmoitettu, että A haluaisi tulla kuulluksi (OK 25:15.2 ja KKO 2014:74, kohdat 23-29; ns. pienimuotoinen pääkäsittely).

Hovioikeus hylkäsi A:n vaatimuksen pääkäsittelyn toimittamisesta ja ratkaisi asian kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella. Käräjäoikeuden tuomiota ei muutettu.

HelHO 2024:4

Selvä tapaus, jolla hovioikeus on halunnut kiinnittää huomiota pääkäsittelyn toimittamisen edellytyksiin ja ns. pienimuotoisen (suppean) pääkäsittelyn mahdollisuuteen ("pikkupääkäsittely"). Hovioikeuden on tarvittaessa tiedusteltava valittajalta, haluaisiko hän pikkupääkäsittelyn toimitettavaksi.  KKO on antanut pienimuotoisesta pääkäsittelystä rikosasiassa useita ennakkopäätöksiä, ks. KKO 2012:99, KKO 2014:56, KKO 2014:74, KKO 2016:54, KKO 2017:19, KKO 2018:53, KKO 2021:26, KKO 2021:30, KKO 2021:55, KKO 2023:16, KKO 2023:23 ja KKO 2023:72.

345. KKO:n ennakkopäätösten määrässä tuntuvaa laskua vuonna 2022

 

1. Tarkemmat tiedot korkeiman oikeuden (KKO) vuonna 2022 julkaisemien ennakkopäätösten ja valituslupien määristä sekä muista päätöksistä ilmenevät tuomioistuimen toimintakertomuksesta, joka annettaneen joskus maaliskuussa. Siitä selviää myös KKO:een vuonna 2022 saapuneiden asioiden määrä.

2. KKO:n Finlexissä julkaisemista valitusluvista ja ennakkopäätöksistä voidaan kuitenkin jo nyt todeta, että etenkin ennakkopäätöksinä julkaistujen ratkaisujen määrässä on tapahtunut selvää ja jopa dramaattista laskua edellisiin vuosiin verrattuna.

3. KKO julkaisi nimittäin viime vuonna ainoastaan 81 ennakkopäätöstä. Tämä on ensimmäinen vuosi, jolloin ennakkopäätöksinä on julkaistu alle 90 ratkaisua.  Aiempi pohjanoteeraus on vuodelta, jolloin KKO julkaisi 92 ennakkopäätöstä (prejudikaattia). Vuonna 2019 KKO julkaisi 112 ennakkopäätöstä, vuonna 2020 101 ja vuonna 2021 vielä 93 ennakkopäätöstä. Voidaan sanoa, että vuosi 2022 oli KKO:n historiassa harvinaisen huono prejudikaattivuosi, mitä julkaistujen ratkaisujen lukumäärään tulee.

4. Valituslupien osalta vuosi 2022 oli hieman parempi, sillä KKO myönsi viime vuonna 129 valituslupaa. Tältä osin KKO otti joulukuussa kovan ”loppukirin”, sillä se myönsi  tuolloin peräti 11 valituslupaa sovinnon vahvistamista koskevassa asiassa, jotka kaikki  on tehty Turun hovioikeuden 13.11. 2020 antamista päätöksistä (valitusluvat 115-126). Se, millaisesta asiasta on kysymys, ei ilmene valituslupapäätösten sisällöstä, sillä päätöksissä todetaan lakonisesti vain, että kyse on sovinnon vahvistamisesta,

5. Vuonna 2021 KKO myönsi 108 valituslupaa, mikä oli, ilmeisesti koronaepidemiasta johtuen, sangen alhainen luku, sillä vuonna 2020 myönnettyjen valituslupien määrä oli 136 ja vuonna 2019 125.

6. Kaikkia KKO:n ratkaisuja, joissa on myönnetty valituslupa, ei julkaista ennakkopäätöksinä, sillä osa niistä on niin sanottuja muita päätöksiä, joita ei julkaista Finlexissä. Niistä julkaistaan kuitenkin KKO:n kotisivulla hyvin lyhyt tiedonanto, joka käsittää useimmiten vain pari kolme riviä. Viime vuonna KKO antoi 30  muuta päätöstä, vuonna 2021 niiden määrä oli 33, vuonna 2020 51 ja vuonna 2019 39. Hienoista laskua on siten näidenkin ratkaisujen kohdalla.

7. Valituslupien ja ennakkopäätöksinä julkaistujen ratkaisujen lukumäärän lasku johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että KKO:een saapuu vähemmän asioita kuin aikaisemmin; asioista selvä valtaosa koskee valituslupahakemuksia.  Vuosina 2015-17 KKO:een tuli vuosittain 2300-2500 asiaa, mutta vuosina 2018-2020 asioiden määrä väheni selvästi. Vuonna 2020 KKO:een saapui 1882 asiaa ja vuotta aiemmin 2028 asiaa. Vuonna 2021 saapuneiden asioiden määrä kohosi ja oli 2005, viime vuonna saapuneiden asioiden määrä ei ole vielä tiedossa.

8. Asioiden määrän väheneminen johtunee edelleen koronaepidemista, jonka takia hovioikeudet eivät ole ratkaisseet juttuja samassa tahdissa kuin ennen epidemiaa. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa selitys asiaan. Eräänä syynä on muutama vuosi sitten tapahtunut oikeudenkäyntimaksujen tuntuva korotus myös KKO:n osalta, tuo maksu on nyt  530 euroa; rikosasiassa maksua ei peritä, jos KKO muuttaa hovioikeuden tuomiota muutoksenhakijan eduksi. Yhtenä syynä on  todennäköisesti oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuusehtojen tiukentaminen (OK 15:2.1), vaikka kyseisestä uudistuksesta on jo kulunut jo kymmenisen vuotta. Suurempi vaikutus on sillä, että kantelu- ja purkuasioissa KKO:ssa on tullut voimaan asianajajapakko; tämä koskee myös tilannetta, jossa purunhakija on itsekin lakimies (KKO 2014:77).

9. Miten ennakkopäätökset vuonna 2022 jakautuivat eri asiaryhmien osalta?  KKO:n käytännön mukaan saapuvat asiat jaetaan karkeasti ottaen kahteen ryhmään, eli riita-asioihin (S) ja rikosasioihin (R); lisäksi erotellaan vakuutusoikeudesta tuleet V-asiat, maaoikeudesta saapuneet M-asiat ja armahdusasioissa annetut lausunnot (A-diaari). Ahvenanmaan itsehallintoa koskevat asiat merkitään diaariin H-asioina. Viime vuonna KKO ei julkaissut ennakkopäätöksenä yhtään M-asiaa tai Ahvenanmaata koskevaa asiaa.

10. Ruotsin korkein oikeus (Högsta domstolen)  jakaa vakiintuneesti vuosikertomuksissaan saapuneet asiat kolmeen eri ryhmään, eli riita- tai siviiliasioiden ja rikosasioiden lisäksi myös prosessioikeudellisiin asioihin tai kysymyksiin. Sen julkaisemista tilastotiedoista voidaan havaita, että prosessuaalisten valituslupien ja ennakkopäätösten osuus on varsin suuri ja joinakin vuosina jopa suurempi kuin rikos- tai siviiliasioiden.

11. Minusta myös KKO voisi ottaa toimintakertomuksissaan käyttöön samanlaisen erittelyn, jossa prosessioikeudelliset asiat tai kysymykset tilastoitaisiin erikseen. Olen tehnyt sen omissa laskelmissani ja blogikirjoituksissa jo 2-3 vuoden ajan.

12. Vuonna 2022 KKO:n antamista ennakkopäätöksistä suurin osa eli 33 ratkaisua koskee rikosoikeutta, 29 prejudikaattia prosessioikeutta ja loput 19 ennakkopäätöstä siviilioikeutta. Yhden vakuutusoikeudesta tulleen tapauksen (KKO 202:65) olen lukenut siviiliasioihin ja yhden armahdusasiassa annetun lausunnon, joka koski liiketoimintakieltoa (KKO 2022:78), rikosasioihin. Muutamissa ennakkopäätöksissä on ollut kyse sekä rikos- ja prosessioikeudellisesta tai prosessi- ja siviilioikeudellisesta kysymyksestä, jolloin se, mikä on ollut tapauksen ja ratkaisun pääkysymys, on ratkaissut sen, mihin kategoriaan prejudikaatti kuuluu. Esimerkiksi ratkaisun KKO 2022:67, joka koskee sekä rikosoikeutta että prosessioikeutta, olen lukenut rikosoikeudellisiin prejudikaatteihin.

13. Trendi näyttää selvältä: Yhä suurempi osa KKO:n prejudikaateista koskee rikosoikeutta ja prosessioikeutta, kun taas siviilioikeudellisten asioiden ja kysymysten määrä vähenee entisestään. Tämä sama ilmiö havaitaan jo käräjä- ja hovioikeuksien ratkaisukäytännöstä, sillä laajojen riita-asioiden määrä tuomioistuimissa vähenee edelleen. Yritysten väliset riidat ratkaistaan entistä useammin välimiesmenettelyssä.

14. Yksi merkittävä syy sanottuun kehitykseen on oikeudenkäyntikuluja koskeva sääntely, johon ei ole rohjettu vieläkään kunnolla tarttua; kulu-uudistusta on odotettu jo parikymmentä vuotta mutta tuloksetta. Äskeisellä näennäisuudistuksella, jossa tuomioistuin voi viran puolesta alentaa hävinneen osapuolen kohtuuttoman suurta kulukorvausvelvollisuutta, ei toki ole vaikutusta itse pääasiaan eli oikeudenkäyntikulujen määrään. Ilmeisesti ainoa tehokas keino tähän olisi erilaisten asian laatuun ja vaikeusasteeseen perustuvien kulukattojen ja -taksojen käyttöön ottaminen. Ne ovat voimassa esimerkksi Saksassa ja eräissä muissakin Keski-Euroopan maissa. Tällaista uudistusta Asianajajaliitto ei kannata, joten se vastustaa sitä. 

15. Todettaloon vielä, että viime vuonna KKO toimitti kuusi suullista käsittelyä. Määrä on hieman pienempi johon 10 viimeisen vuoden aikana on keskimäärin totuttu. KKO toimittaa suullisen käsittelyn useimmiten raiskausjutuissa ja lapsen törkeää hyväksikäyttöä koskevissa jutuissa. joissa se ottaa usein aika laajasti vastaan jo alemmissa oikeuksissa esitettyä henkilötodistelua. Todistajia kuullaan siis itse asiassa oikeudenkäynnin neljässä eri vaiheessa: esitutkinnassa, käräjäoikeudessa, hovioikeudessa ja KKO:ssa. KKO toki kannattaa tavoitetta, jonka mukaan oikeudenkäynnin painopisteen tulisi olla käräjäoikeudessa. Toisaalta se ottaa uudelleen vastaan jo alemmissa oikeudessa esitettyä henkilötodistelua.

16. KKO:n suullisessa käsittelyssä ei ole kyse pääkäsittelystä, jonka käräjäoikeus ja hovioikeus pitävät. Tämä merkitsee sitä, että KKO ei ratkaise asiaa vielä pääkäsittelyssä ja siinä vastaanotetun aineiston perusteella, vaan suullisen käsittelyn jälkeen KKO:sa pidetään esittely, jossa asia ratkaistaan esittelijän mietinnön pohjalta. Hieman outo menettely välittömyysperiaatteen kannalta. Ruotsin korkeimmassa oikeudessa (HD) suullinen käsittely sen sijaan on aito pääkäsittely, sillä sen jälkeen ei pidetä enää esittelyä. Tähän pitäisi päästä myös KKO:ssa.

201. Oikeudenkäynti - Todistelu - Asianosaisen kuuleminen - Hovioikeuden menettelyvirhe - Jutun palauttaminen

1. Korkein oikeus (KKO) kumosi viime viikon perjantaina 26.6.2020 antamallaan päätöksellä numero 1016 (diaarinumero R2019/500) 24 -vuotiaan miehen  Helsingin hovioikeudesta  26.4.2019 taposta saaman 10 vuoden vankeustuomion ja palautti asian takaisin hovioikeuden käsiteltäväksi. Palauttamisen syynä ovat hovioikeuden tekemät menettelyvirheet, joiden johdosta vastaaja ei ollut saanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

2. KKO ei ole jostakin syystä julkaissut ratkaisuaan ennakkopäätöksenä, vaan ainoastaan ns. muuna päätöksenä. Tässä tarkoituksessa KKO on julkaissut ratkaisusta nettisivullaan 1,5 rivin pituisen ja täysin mitäänsanomattoman ilmoituksen, joka kuuluu näin;

Kysymys hovioikeuden menettelystä, kun hovioikeuden tuomiossa oli otettu huomioon pääkäsittelyn jälkeen toimitettua aineistoa.

3. Kiinnostuin asian merkittävyyden takia tapauksesta, joten tilasin KKO:n päätöksen ja hovioikeuden tuomion, joka on annettu  26.4.2019 (nro 19/118483). Juttu käsiteltiin ensimmäisenä astena Espoon käräjäoikeudessa, jonka tuomio on annettu 13.6.2018 (nro 125859). Rikos oli tapahtunut Espoossa.


4. Käräjäoikeus tuomitsi syytetyn (H)  ystävänsä (V) törkeästä kuolemantuottamuksesta ja eräistä muista vähäisemmistä rikoksista 4 vuodeksi vankeuteen. Käräjäoikeus perusti syyksilukemisen lähinnä H:n kertomukseen. H oli vedonnut oikeudessa siihen, että V oli yrittänyt asunnossaan käydä häneen käsiksi, jolloin V:n käsi olisi osunut joko H:n kädessä olleeseen Beretta -merkkiseen pistooliin tai H:n käteen, jolloin ase oli lauennut luodin osuessa noin puolen etäisyydellä olleen V:n päähän.

5. Syyttäjä, joka oli vaatinut H:lle käräjäoikeudessa rangaistusta ensi sijaisesti taposta, valitti hovioikeuteen. Helsingin hovioikeus katsoi tuomiossaan, että H oli tappanut V:n ja tuomitsi hänet taposta sekä eräistä muista rikoksista 10 vuodeksi vankeuteen. Hovioikeus katsoi, toisin kuin käräjäoikeus, että H oli ampunut V:tä päähän osuneen laukaukseen tahallisesti ja osoittanut nimenomaista tarkoitusta surmata V. H:n kertomus V:n aseen tavoittelusta ei hovioikeuden mukaan saanut tukea muusta todistelusta. Hovioikeuden mukaan V oli ampumishetkellä todennäköisemmin istunut tuolilla kuin seissyt.

6. H valitti hovioikeuden tuomiosta KKO:een, joka myönsi valitusluvan. H vaati valituksessaan, että asia palautetaan hovioikeuteen tai että hänet tuomitaan tapon sijasta törkeästä kuolemantuottamuksesta ja rangaistusta alennetaan.

7. KKO:ssa oli kysymys hovioikeuden todistelussa omaksuman menettelyn oikeellisuuden arvioinnista. Asian esitutkinnassa verijälkiraportin laatinut ja jutussa todistajana kuultu rikostutkija oli nimittäin hovioikeuden helmikuussa 2019 toimittaman pääkäsittelyn päättymisen jälkeen laatinut kaksi kirjelmää, jotka oli toimitettu saman kuun aikana hovioikeudelle; hovioikeus antoi tuomionsa tämän jälkeen huhtikuussa 2019.

8. Kirjelmässä, joka on päivätty 12.2.2019 todistaja oli selittänyt, ettei verijälkitutkimuksilla voitu poissulkea sitä, että uhri olisi ollut seisomassa ampumishetkellä. Kirjelmässä 25.2.2019 todistaja oli todennut, että eräässä poliisin välittömästi rikospaikalle saavuttua ottamassa valokuvassa oli ollut havaittavissa tuolin edessä veriroiske, joka ei tullut tuolin suunnasta. Tämäkin selityksen tarkoituksena oli tukea H:n väitettä siitä, että uhri oli ollut seisomassa, kun ase oli lauennut. Syytetty H:n puolustaja oli toimittanut jälkimmäisen kirjeen hovioikeudelle. Hovioikeus oli hyväksynyt molemmat kirjelmät oikeudenkäyntiaineistoksi menettelyä enemmälti perustelematta.

9. Hovioikeudesta kirjelmät oli toimitettu asianosaisille tiedoksi, mutta hovioikeus ei ollut varannut asianosaisille tilaisuutta  lausua  kirjelmien merkityksestä tai ilmoitettu, että pääkäsittelyä tultaisiin kirjelmien takia täydentämään. Syytetty H oli kuitenkin lausunut kirjelmien johdosta 12. ja 25.2.2019. Hovioikeuden asiakirjoihin ei ollut liitetty H:n ensiksi mainittua lausumaa. Jälkimmäinen lausuma oli ollut saateviesti, jossa H oli esittänyt, että todistajaa kuultaisiin uudelleen ja toisaalta, että todistajan uusi lausuma otettaisiin joka tapauksessa huomioon Hn kertomusta tukevana seikkana. Hovioikeus oli ilmoittanut asianosaisille 8..3.2019 sähköpostitse, että kirjelmät otetaan oikeudenkäyntiaineistoon ja että pääkäsittelyä ei jatketa tai täydennetä.

10. KKO totesi todistajana kuullun rikostutkijan ensimmäisen eli 12.2.2019 päivätyn kirjelmän johdosta, että todistaja oli siinä täydentänyt hovioikeuden pääkäsittelyssä kuultuna antamaansa todistajankertomusta ja esittänyt näkemyksensä johtopäätöksistä, joita hänen kertomuksensa pohjalta voidaan tehdä. KKO totesi, että lain mukaan todistajan tulee esittää kertomuksensa suullisesti (OK 17 luvun 47 §:n  1 mom.) eikä todistaja voi kirjelmöidä asiassa. Näyttöratkaisun tekeminen taas kuuluu tuomioistuimelle. Hovioikeuden olisi siten tullut jättää kirjelmä huomioon ottamatta.

11. Jälkimmäisen eli 25.2.2019 päivätyn kirjelmän osalta KKO totesi, että todistaja oli kertonut havainneensa eräässä poliisin tekopaikalla ottamassa valokuvassa matossa olleen veriroiskeen suunnan. Tätä ei ollut voitu havannoida myöhemmissä tutkimuksissa, koska roiskeen yksityiskohdat olivat maton kuljetuksen aikana hävinneet. Todistaja oli pitänyt roiskeen suuntaa asiassa olennaisena, koska se sijoittaa veren lähteneen tuolin etupuolelle ja tukee sitä, että uhri olisi ollut ampumishetkellä seisomassa. Kirjelmässä oli siten tuotu esiin uusi seikka, joka ei ole ollut hovioikeuden pääkäsittelyn aikana keskustelun kohteena. Uhrin asento ampumishetkellä on liittynyt keskeisesti vastaaja H:n esitämän vaihtoehtoisen tapahtumainkulun arviointiin, joten uusi seikka on koskenut asian ratkaisemisen kannalta olennaista kysymystä. Jotta vastaajan mahdollisuudet puolustautua asianmukaisesti sekä tavoite  aineellisesti oikeasta ratkaisusta voisivat toteutua, hovioikeuden olisi tullut täydentää pääkäsittelyä. KKO:n mukaan asian selvittäminen olisi tässä tapauksessa edellyttänyt pääkäsittelyn jatkamista todistajan kuulemiseksi uudelleen.

12. Johtopäätöksenään KKO on katsonut, että hovioikeus oli menetellyt virheellisesti, kun se on ottanut tuomiossaan huomioon muuta kuin pääkäsittelyssä esitettyä oikeudenkäyntiaineistoa ja jättänyt täydentämättä pääkäsittelyä, vaikka ratkaisuun vaikuttava kysymys on jäänyt oikeudenkäynnissä selvittämättä.

13. KKO kumosi hovioikeuden tuomion ao. syytekohdan syyksilukemisen sekä rangaistuksen määräämisen osalta ja palautti asian näiltä osin Helsingin hovioikeuteen, jonka tuli omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen ja huomioon ottaen palauttamisen syyn siinä laillisesti menetellä.

14. Kaikenlaisia jokseenkin alkeellisia virheitä sitä oikeudenkäynnissä voikin yhä edelleen sattua ja tapahta, vieläpä hovioikeusvaiheessa!  Miksi hovioikeus on ottanut vastaan todistajan kirjallisen lausunnon, vaikka se ei lain mukaan ole mahdollista? Miksi hovioikeus ei ollut varannut asianosasille ja etenkin jutun syytetylle asianmukaista tilaisuutta lausua todistajana kuullun rikostutkijan toisesta eli jälkimmäisestä kirjemästä, joka oli toimitettu hovioikeudelle ja jossa tuotiin esiin uusi seikka, jolla saattoi olla ratkaiseva merkitys arvioitaessa, oliko syytetty syyllistynyt tahalliseen tappoon vai ainoastaan törkeään kuolemantuottamukseen? Miksi hovioikeus ei ole välittänyt jatkaa pääkäsittelyä, jossa todistajaa olisi kuultu ja josssa syytetty olisi saanut asianmukaisen tilaisuuden puolustautua ja esittää uuden todisteen johdosta näkemyksensä?

15. Hovioikeus tuntee kyllä lain, mutta kertaalleen jo lopetetun pääkäsittelyn jatkaminen olisi ilmeisesti ollut hovoikeuden mukaan epämukavaa, kiusallista tai tarpeetonta. Tiedotusvälineissä tapauksesta aikanaan kerrottiin, että tapauksessa oli kyse huumerikoksista tuomittujen ja vankilassa toistensa tavanneiden miesten välienselvittelystä. Syytetty H oli mennyt ase mukanan V:n asuntoon, jonne hän oli päässyt parvekkeen kautta. Hovioikeuden jäsenet ovat luultavasti pitäneet teon tahallisuutta niin selvänä asiana, ettei todistajan esiin nostama uusi seikka olisi muuttanut heidän arviotaan, pääkäsittelyn jatkaminen olisi ollut siten turhaa puuhaa.

16. Tässä he olivat väärässä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useissa ratkaisuissaan todennut, että riippumatta esimerkiksi käsittelyssä esitetyn uuden lausunnon tai muun kirjallisen aineiston tosiasiallisista vaikutuksista oikeuden ratkaisuun myös ja nimenomaan juuri asianosaisen eikä tuomioistuimen asiana on arvioida, vaatiiko ko. aineisto hänen taholtaan kommentointia tai pyyntöä käsittelyn jatkamiseksi. Myös KKO on monissa ennakkopäätöksissään katsonut kuulemisperiaatetta rikotun, jos tuomioistuin ei ole varannut asianosaiselle asianmukaista tilaisuutta lausua mielipidettään joko oikeuden viran puolesta hankkimasta tai oikeudelle muuta kautta toimitetusta todistusaineistosta. Viittaan Alma Talentin kustantaman Prosessioikeus -kirjan (Oikeuden perusteokset) 5. painokseen (2017) kirjoittamaani kuulemisperiaatetta koskevaan jaksoon ja siinä mainittuihin ratkaisuihin (s.126-131).

17. KKO:n päätös koskee monia oikeduenmukaisen oikeudenkäynnin pääkohtia, joten se olisi tullut ilman muuta julkaista ennakkopäätöksenä, jolloin se olisi huomattu ja sen sisältöön olisi kiinnitetty huomiota. Miksi KKO ei ole näin tehnyt, vaan on "kätkenyt" päätöksen osastoon muut ratkaisut ja julkaissut ainoastaan 1,5 rivin mittaisen ilmoituksen siitä, mistä ratkaisusta on kysymys? En ymmärrä.

110. Pääkäsittely hovioikeudessa. KKO 2018:53

Hovioikeuden rautaportti ei avautunut tapauksessa asianosaisille

1. Hovioikeuden oikeudenkäynti on pääsäännön mukaan kirjallista, jolloin valitusasia ratkaistaan esittelystä eli esittelijän ratkaisuehdotuksen ja yksinomaan kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perustella (OK 26:12.1). Tällöin jutun asianosaiset tai heidän asiamiehensä eivät ole hovioikeudessa saapuvilla. 

2. Suullinen käsittely eli pääkäsittely, jolloin hovioikeuden istunnossa kuullaan asianosaisia, todistajia ja asiantuntijoita, tulee kysymykseen vain laissa mainituissa poikkeustapauksissa. Tästä säädetään OK 26 luvun pykälissä 13, 14, 14a ja 15.

3. Suomessa omaksuttu käsittelyjärjestys tuntuu oikeusvarmuuden kannalta nurinkuiselta myös jos sitä vertaa siihen, miten asia on muiden maiden lainsäädännössä toteutettu. Näissä maissa, kuten esimerkiksi Ruotsissa, hovioikeuden tai sitä vastaavan toisen asteen tuomioistuimen menettely on näet pääsääntöisesti suullista, jolloin kirjallinen käsittely on poikkeus. Suomessa on omaksuttu päinvastainen järjestely.

4. Asiantilaan on kyllä yritetty kiinnittää prosessioikeuden tutkijoiden taholta huomiota, mutta turhaan. Lakia valmisteltaessa ja säädettäessä on annettu painoa lähinnä vain  hovioikeustuomareiden mielipiteelle. Koska suullista käsittelyä on pidetty kirjallista menettelyä raskaampana, on ikään kuin mukavuussyistä ja hovioikeuden oman työn keventämistä lähtökohtana pitäen kallistuttu siihen, että suullinen istuntokäsittely (pääkäsittely) on tarpeen vain poikkeustapauksissa. Asianosaisten perustellut oikeusturvanäkökohdat on sivuutettu.

5. Mutta tässä ei ole vielä koko "kamaluus", sillä käytännössä hovioikeudet luistavat usein pääkäsittelyn toimittamisesta myös silloin, kun se tulisi lain mukaan järjestää tai toimittaa. Yhden esimerkin tällaisesta vastahakoisesta suhtautumisesta pääkäsittelyn toimittamiseen tarjoaa nyt kommentoitavassa ratkaisussa KKO 2018:53 selosettu tapaus.

6. Oulun käräjäoikeus (käräjätuomari Irma Vähätalo ja lautamiehet) oli lukenut vastaaja A:n syyksi syytekohdassa 1 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja syytekohdassa 2 pahoinpitelyn sekä tuominnut hänet näistä teoista ehdolliseen kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeuden ratkaisu, joka on annettu 27.8.2015, perustui näytön osalta kummankin syytekohdan osalta yksinomaan keskenään ristiriitaiseen henkilötodisteluun eli asianomistajien ja A:n kertomuksiin. A:n versioita tapahtumista ei uskottu.

7. A valitti tuomiosta Rovaniemen hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden tuomion kumotaan ja syytteet hylätään. A vaati myös pääkäsittelyn toimittamista suullisen todistelun uskottavuuden ja riittävyyden uudelleenarvioimiseksi sekä hänen henkilökohtaiseksi kuulemiseksi. 

8. Rovaniemen hovioikeus (Tapio Kamppinen, Juhani Laurinolli ja Virve Salo) hylkäsi pyynnön pääkäsittelyn toimittamisesta. Se katsoi, että käräjäoikeuden tuomiosta ilmenivät ne syyt, joiden johdosta A:n oli katsottu menetelleen syytekohdissa tarkoitetulla tavalla. Hovioikeuden mielestä A ei ollut  perustellusti riitauttanut käräjäoikeuden tuomioon kirjatun näytön oikeellisuutta ja ettei henkilötodistelun uudelleen vastaanottamisella ollut saatavissa ratkaisuun vaikuttavaa lisäselvitystä. Hovioikeus katsoi, ettei käräjäoikeuden näytön arvioinnista jäänyt varteenotettavaa epäilystä. Hovioikeuden mukaan A:n kuuleminen ei ollut myöskään rangaistuksen määräämisen tai vahingonkorvauksen tuomitsemisen osalta tarpeen. Pääkäsittelyn toimittaminen oli näin ollen selvästi tarpeetonta myös asian laatu ja merkitys huomioon ottaen. Hovioikeus ratkaisi asian pääkäsittelyä toimittamatta eikä muuttanut käräjäoikeuden tuomiota; hovioikeuden ratkaisu on annettu 28.12.2016.

9. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuden käsiteltäväksi. Syyttäjä ja asianomistajat vaativat, että valitus hylätään.

10. Korkein oikeus (Juha Häyhä, Ari Kantor, Tuula Pynnä, Mika Huovila ja Kirsti Uusitalo) oli pääkäsittelyn toimittamisesta eri kannalla kuin hovioikeus.

11. KKO huomautti ensinnäkin, kuten oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 ja 15 §:n sanamuodoistakin ilmenee, tarkoituksena on, että pääkäsittelyn toimittamatta jättäminen hovioikeudessa tulisi kysymykseen vain selvissä tapauksissa. Korkein oikeus totesi, että se on useissa ennakkopäätöksissään katsonut, että asianosaisten ja todistajien suullisten lausumien uskottavuutta ei voida arvioida pelkästään käräjäoikeuden tuomioon kirjattujen seikkojen perusteella (ks. KKO 2017:19 kohta 18 ja siinä viitatut ratkaisut). Arvioitaessa mainittujen lainkohtien nojalla, jääkö käräjäoikeuden suullisen todistelun uskottavuudesta tekemän arvioinnin oikeellisuudesta varteenotettava epäilys, kysymys voi siten olla vain suhteellisen karkeasta arviosta (KKO 2017:19 kohta 19). Sen vuoksi myös asianosaisten oikeusturvan toteutuminen edellyttää, että pyyntö pääkäsittelyn toimittamisesta hylätään tällaisissa tilanteissa vain selvissä tapauksissa.

12. KKO viittasi myös ratkaisuunsa KKO 2013:96, jossa se on todennut, että riittävään varmuuteen rikoksesta ja vastaajan syyllisyydestä ei ainakaan yleensä voida päätyä vain sillä, että asianomistajan kertomus keskinäisessä vertailussa katsotaan uskottavammaksi kuin syytetyn kertomus (kohta 7). Ratkaisussaan KKO 2017:19 KKO puolestaan on todennut, että kun käräjäoikeuden syyksi lukeva tuomio perustuu keskeisesti asianomistajan kertomukseen, käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden asianmukainen arvioiminen hovioikeudessa yleensä edellyttää pääkäsittelyn toimittamista näytön vastaanottamiseksi (kohdat 19 ja 20).

13. Arvioituaan perustelujen kappaleissa 13, 14 ja 15 tapauksessa esitettyä näyttöä ja viitaten edellä mainittuun oikeuskäytäntöön, KKO totesi, että käsillä on tyypillinen tilanne, jossa hovioikeuden tulee toimittaa pääkäsittely suullisen todistelun uskottavuuden arvioimiseksi (kappale 16). Koska näyttö sekä syytekohdan 1 että syytekohdan 2 osalta on perustunut yksinomaan keskenään ristiriitaiseen suulliseen todisteluun, hovioikeus ei ole voinut kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella päätyä siihen, ettei käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta voi jäädä varteenotettavaa epäilystä. A on myös valituksessaan riittävällä tavalla riitauttanut käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen oikeellisuuden kiinnittämällä huomiota asianomistajan kertomuksen uskottavuuteen ja tämän mahdollisiin virhetulkintoihin tapahtuneesta.

14. KKO:n mukaan huomioon on otettava lisäksi otettava asian laatu ja merkitys asianosaiselle ja muun muassa rikoksen törkeys ja rangaistuksen ankaruus. Kuten lain esitöissä todetaan (HE 105/2009 vp s. 68), vaikka kysymyksessä ei olisikaan törkeä rikos, ankara rangaistus tai muu vastaava seikka, voidaan seksuaalirikoksia pitää sellaisina, että pääkäsittelyn toimittaminen voisi usein olla tarpeen. A:ta on syytetty syytekohdassa 1 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jota on KKO:n näkemyksen mukaan pidettävä vakavana rikoksena ja sellaisena, joka voimakkaan leimaavuutensa vuoksi liittyy merkittävissä määrin asianosaisen henkilöön. A:ta ei myöskään ole aikaisemmin tuomittu vankeusrangaistukseen. Korkein oikeus katsoo, että pääkäsittelyn toimittamista ei voida pitää syytekohdan 1 osalta myöskään selvästi tarpeettomana huomioon ottaen asian laatu ja merkitys A:lle.

15. Johtopäätöksenään KKO totesi, että hovioikeuden olisi tullut toimittaa asiassa pääkäsittely molempien syytekohtien osalta näytön vastaanottamiseksi sekä asian laadun ja merkityksen vuoksi. KKO kumosi hovioikeuden tuomio ja palautti asian hovioikeuteen, jonka tuli ottaa asia uudelleen käsiteltäväksi.

KKO 2018:53

 16. KKO:n kanta on epäilyksittä oikea ja sille on esitetty ratkaisussa hyvät perusteet, joissa on kohta kohdalta osoitettu hovioikeuden perustelut virheellisiksi. Kuten edellä jo totesin, hovioikeudet tekevät usein kaikkensa, jottei niiden tarvitsi toimittaa asianosaisen vaatimaa "hankalaa" pääkäsittelyä. OK 26 luvun asiaan sovellettavat lainkohdat on toki laadittu hieman konstikkaaseen muotoon, mutta toki lainkäyttäjältä ja ylioikeudelta on edellytettävä, että se tulkitsee lakia lakiesityksen perusteluissa mainitun tarkoituksen edellyttämällä tavalla oikein eikä "lue" lakia niin kuin "piru raamattua"!

17. KKO:n ratkaisuselosteen otsikossa on viitattu seitsemään (7) KKO:n ennakkopäätökseen, joissa kaikissa on käsitelty hovioikeuden velvollisuutta toimittaa pääkäsittely. Näistä päätöksistä KKO:n perusteluissa on ruodittu lähinnä ratkaisua KKO 2017:19. Lisäksi  perusteluissa on viitattu ratkaisuun KKO 2013:96, jota ei mainita selosteen otsakkeessa.

18. Muitakin pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuutta koskevia ratkaisuja kyllä löytyy. Viittaan esimerkiksi ratkaisuun KKO 2014:74, jota olen itse kommentoinut "vanhassa" blogissa 19.10.2014 numeron 887 kohdalla.

 

71. Nissisen jutussa ei haluta kuulla avaintodistajia

1. Valtakunnansyyttäjä Matti Nissistä koskevassa virkasyytejutussa toimitetaan korkeimmassa oikeudessa (KKO) suullinen käsittely marraskuun 15. päivänä. Korkein oikeus teki tätä koskevan päätöksen eilen torstaina 19.10. viisijäsenisessä kokoonpanossaan.

2. Huomiota päätöksessä herättää ensinnäkin se, että kysymyksessä ei ole KKO:n mukaan pääkäsittely, kuten käräjä- tai hovoikeudessa olisi asian laita, vaan ainoastaan suullinen käsittely. KKO katsoo, etteivät pääkäsittelyä käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa koskevat säännökset analogisesti koske sitä. 

3. Kun OK 30 luvussa, joka koskee valitusasian käsittelyä KKO:ssa, ei puhuta mitään pääkäsittelystä, KKO katsoo, ettei se voi tuollaista sille "outoa" nimikettä käyttää. Tämä tuntuu jotenkin huvittavalta, mutta totta se vaan on! KKO ei halua kehittää omaa lainkäyttöään edes terminologiaa uudistamalla. 

4. Kun Matti Nissisenkin tapauksessa on KKO:n mielestä kyse vain suullisesta käsittelystä, asiassa voidaan KKO:n tulkinnan mukaan siten toimittaa sen jälkeen vielä kirjallinen esittelymenettely, jossa asia vasta ratkaistaan. Jos kyse olisi pääkäsittelyssä, ei asiassa voitaisi enää järjestää esittelyä. KKO:n perin jälkijättöiseltä vaikuttava menettely ei takaa todistelun kannalta periaatteellisesti tärkeän välittömyysperiaatteen täysimittaista toteutumista.

5. KKO on velvoittanut Matti Nissisen saapumaan suulliseen käsittelyyn esteettömän poissaolon varalta  asetetun 600 euron sakon uhalla. Nissisen on saavuttava istuntoon kello 10. Istunto pidetään, samoin kuin valmisteluistuntokin, KKO:n rakennuksen 3. kerroksen suullisten käsittelyjen salissa. Saa nähdä, saadaanko saliin yleisöä varten tarpeeksi tuoleja vai joutuuko osa yleisöstä poistumaan paikalta.

6. Sekä syyttäjä Kimmo Hakonen että puolustus haluavat kuulla Matti Nissisistä todistelutarkoituksessa, mikä on ymmärrettävää. 

7. KKO:n päätös on sen sijaan sangen yllättävä todistajien osalta, sillä KKO on kutsunut istuntoon kello 14 vain kaksi todistajaa: Virve Strengin ja Jarno Kelon. Todistajien ammatteja ei päätöksessä mainita - tämä on yleinen puute nykyisessä tuomioistuinkäytännössä - mutta tiedossani on, että Virve Streng on VKSV:n viestintäpällikkö, jonka esimiehenä on juuri valtakunnansyyttäjä. Strengin on nimennyt todistajaksi ainoastaan Nissinen puolustus. Syyttäjän todistajaksi nimeämä Jarno Kelo on - onnistuin kaivamaan tiedon netistä - Deep Lead Oy.n palveluksessa oleva henkilö, joka toimii tai on ainakin toiminut yhtiön asiakkuuspäällikkönä.

8. Alun perin eli syyttäjän laatimassa haastehakemuksessa, joka on päivätty 4. syyskuuta 2017, syyttäjänä toimiva apulaisoikeuskansleri Kimmo Hakonen on nimennyt todistajiksi kaikkiaan 10 henkilöä, joista jokainen on tai on ollut VKSV:n palveluksessa. Todistajiksi on nimetty entinen apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske, valtionsyyttäjät Christer Lundström. Mika Illman - hän on nykyisin käräjätuomarina - Olavi Lippu, Jukka Rappe ja Ritva Sahavirrta, sekä lisäksi Pia Meri, Sirpa Nousiainen ja edellä jo mainittu Virve Streng. Heistä jokaisen todistusteemaksi on ilmoitettu  "VKSV:n johtamisvalmennushankinnat ja Matti Nissisen rooli niissä". Haastehakemuksessa Kimmo Hakonen on nimennyt todistajaksi myös johtavan kihlakunnansyyttäjän Ossi Jukaraisen ja ilmoittanut hänen todistusteemakseen "Itä-Suomen syyttäjäviraston ko. johtamisvalmennushankinnat ja Matti Nissisen rooli niissä". 

9. Miksi ihmeessä apulaisoikeuskansleri Kimmo Hakonen on nyt luopunut näiden todistajien kuulemisesta? Tämä on kysymys, joka on jo ehtinyt herättää aika paljon huomiota. Helsingin Sanomien toimittaja Susanna Reinboth on kirjoittanut asiasta 3-4 tuntia sitten HS-verkossa laajan jutun, jossa asiaa suuresti ihmetellään. Reinbothin mukaan todistajista luopuminen on herättänyt syyttäjäpiireissä "ihmettelyä ja suoranaista pöyristystä".

10. Jutussa on olennaista ja riitaista nimenomaan kysymys siitä, onko Matti Nissinen syyllistynyt asiassa tahalliseen vai ainoastaan tuottamukseliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Syyttäjä vaatii Nissiselle rangaistusta ensi sijassa tahallisesta virkarikoksesta, mutta Nissisen puolustus on myöntänyt ainoastaan tuottamuksellisen teon, josta Kimmo Hakonen on esittänyt vaihtoehtoisen rangaistusvaatimuksen. Nissinen on selittänyt toimineensa esteellisenä ajattelemattomuudesta ja harkitsemattomuudesta. Syyttäjä puolestaan katsoo, että Nissisen on täytynyt mieltää olleensa esteellinen. Käsite tai sanonta "mieltää" on juridinen termi, joka selkokielellä ilmaistuna tarkoittaa jonkin asian ymmärtämistä ja hyväksymistä; Nissisen on syyttäjän mukaan siis täytynyt ymmärtänyt esteellisyytensä oikein hyvin, vaikka hän on ajatellut, että olenpa miten esteellinen hyvänsä, haluan kuitenkin tehdä, tuli mitä tuli, koulutushankinnat velimieheni firmasta. Jotta teko sitä vastoin olisi tuottamuksellinen, Nissisen olisi pitänyt mieltää esteellisyytensä, mutta hän ei ole ("malttamattomuudesta" tms. syystä) "hoksannut" tätä tehdä.

11. Valmisteluistunnossa julkiseksi tulleen esitutkinta-aineiston mukaan Jorma Kalske, monet valtiosyyttäjät ja yksi kihlakunnansyyttäjä ovat kertoneet, että he olivat vuonna 2010, jolloin Matti Nissinen oli juuri nimitetty valtakunnansyyttäjän virkaan, ottaneet Nissisen kanssa puheeksi tämän ilmiselvän esteellisyyden koulutushankinnoissa. Alaistensa varoituksista huolimatta Nissinen oli jatkanut aktiivisesti veljensä Vesa Nissisen koulutusfirman markkinointia. Nissinen on kertonut esitutkinnassa menetelleensä näin, koska hän oli jotenkin "hurahtanut" syväjohtamismenetelmään, joka oli pitkälti Vesan ideoima ja kehittämä koulutusmuoto.

12. Nykyisin vallalla olevan ja lakiin perustuvan periaatteen (todistelun välittömyysperiaate) mukaan esitutkintamateriaalia ei voida käyttää suullisessa oikeudenkäynnissä sellaisenaan syytettä tukevana näyttönä. KKO:n osalta tästä ei tosin ole laissa nimenomaista säännöstä tilanteessa, jossa KKO toimii ensimmäisenä oikeusasteena. Olisi kuitenkin hyvin omituista ja sangen merkillistä, jos KKO tässä tapauksessa eli Nissisen jutussa katsoisi voivansa tyystin  ohittaa edellä mainitun periaatteen ja sen todistelulle asettamat vaatimukset. On siten johdonmukaista lähteä siitä, että kun syyttäjä on luopunut kymmenen todistajan, joita voidaan perustellusti kutsua avaintodistajiksi, kuulemisesta pääkäsittelyssä, hänen näyttönsä perustuu yksinomaan Matti Nissisen omaan kertomukseen ja asiassa esitettäviin kirjallisiin todisteisiin. Kun Matti Nissinen tulee epäilemttä 15.11. kertomaan, että hänen toimintansa perustui ajattelemattomuuteen ja harkitsemattomuuteen, KKO ei voi tuomita häntä tahallisesta virkarikoksesta, josta syyttäjä on esittänyt ensisijaisen syytevaatimuksen.

13. Jotta KKO:lla olisi edellytykset tuomita vastaaja tahallisesta rikoksesta, olisi syyttäjän haastehakemuksessa todistajiksi nimettyjä Matti Nissisen alaisia tai ainakin osaa heistä kuultava todistajina KKO:n suullisessa käsittelyssä 15.11.  On selvää, että mainittujen todistajien kuulemisella olisi merkitystä myös vastaajalle tuomittavan rangaistuksen mittaamisen ja mahdollisen viraltapanon osalta. Sillä, miten Matti Nissisen on suhtautunut alaistensa ilmiselvään esteellisyyttä koskevaan varoitteluun, on tietenkin tärkeä merkitys, todisteena kun arvioidaan Nissisen väitettyä tahallisuutta.

14. Miksi syyttäjä siis on yllättäen luopunut ko. avaintodistajien kuulemisesta? Kimmo Hakonen lausui toimittaja Susanna Reinbothille, että syynä on se, että Matti Nissisen on 6.10.2017 KKO:lle toimittamassaan vastinekirjelmässä myöntänyt osallistuneensa esteellisenä kaikkien syytteessä tarkoitettujen hankinta-asioiden käsittelyyn. Hakonen jatkoi: "Jos näin on, luovun haastahakemuksessa nimettyjen todistajien kuulemisesta". 

15. Kimmo Hakosen tulisi kokeneena lakimiehenä ja korkeana laillisuusvalvojana kuitenkin ymmärtää ("mieltää"), että mainittujen todistajien kuulemisella ei ole merkitystä vain esteellisyyskysymyksen selvittämisen osalta, van sillä on tärkeä merkitys myös ja nimenomaan Matti Nissisen väitettyä tahallisuutta contra tuottamusta harkittaessa. Samoin rangaistuksen mittaamisen ja mahdollisen viraltapanoseuraamuksen kohdalla. Nissisen tahallisuus voidaan luotettavasti näyttää toteen vain Jorma Kalskeen ja haastehakemuksessa todistajiksi nimettyjen valtionsyyttäjien kertomuksilla. Heitä olisi siten kuultava todistajina KKO:n istunnossa henkilökohtaisesti, koska heidän esitutkintakertomuksiaan ei voida sellaisinaan hyöydyntää todisteina.

16. Olisiko syyttäjä Kimmo Hakonen kenties saanut jonkinaisen "vinkin" luopua mainittujen todistajien kulemisesta KKO:lta, esimerkiksi tuomioistuimen esittelijän välityksellä? Tätä voidaan pohtia. Tämä seikka tuli mieleen, sillä Yle uutisten toimittaja Ari Mölsä  kertoi 17. lokakuuta kello 20.30 uutislähetyksessä, miten oikeuden puheenjohtajana toiminut KKO:n presidentti Timo Esko oli valmisteluistunnossa todennut ykskantaan, että "he", siis KKO:n kokoonpano, aikovat selvitä suullisesta käsittelystä yhden ainoaan päivän istunnolla. Ari Mölsä ihmetteli uutislähetyksessä Eskon tokaisua ääneen. Tuskinpa Timo Esko olisi tuollaista lausuntoa antanut, jollei hän olisi ollut varma tieto siitä, että Hakonen aikoo luopua haastehakemuksessa mainittujen 10 todistajan kuulemisesta. Asiaan on toki saattanut vaikuttaa myös Jorma Kalskeen ja valtionsyyttäjien haluttomuus saapua todistamaan esimiestään Matti Nissistä vastaan.

17. Syyttäjä Kimmo Hakosella on vielä hyvää aikaa tarkistaa todistajien kuulemista koskevaa kannanottoaan ja nimetä haastehakemuksessa todistajiksi mainituista kymmenestä henkilöstä ainakin osa todistajiksi KKO:n istunnossa 15.11.