141. Kenestä KKO:n uusi presidentti?

1. Tuomarin kelpoisuusvaatimuksista säädetään tuomioistuinlaissa (673/2016). Tuomariksi voidaan nimittää oikeustieteen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut oikeamielinen Suomen kansalainen, joka aikaisemmalla toiminnallaan tuomioistuimessa tai muussa tehtävässä on osoittanut, että hänellä on täytettävänä olevan viran menestyksellisen hoitamisen edellyttämä perehtyneisyys viran tehtävänalaan sekä tarvittavat henkilökohtaiset ominaisuudet (10 luku 1§). KKO:n ja KHO:n presidentiksi ja jäseneneksi voidaan nimittää 1 §:ssä säädetyt edellytykset hyvin täyttävä etevä laintuntija. KKO:n ja KHO:n presidenteiltä edellytetään lisäksi johtamistaitoa (10:2).

2. KKO:n presidentin virkaa ovat siis hakeneet Juha Häyhä, Mika Ilveskero, Tatu Leppänen, Kenneth Nygård ja Asko Välimaa. Seuraavassa luomme katsauksen viranhakijoiden CV -tietoihin.

Juha Häyhä

Syntynyt 1956. Oikeustieteen kandidaatti 1979, oikeustieteen lisensiaatti 1988 ja oikeustieteen tohtori 1996. Varatuomari 1983. Työvoimaministeriön ylim. tarkastaja 1979–1984. Porvoon tmk:n notaari 1982-83, Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan assistentti, vs. yliassistentti, tutkija, ma. apulaisprofessori, ma. professori sekä siviili- ja kauppaoikeuden yliopistonlehtori 1983–2001. Suomen Akatemian ts. tutkija 1991–1992 ja 1997, ts. tutkijatohtori 1.1.1998–31.7.2000, vanhempi tutkija 1.8.–31.12.2000 ja akatemiatutkija 1.1.–31.7.2001. Korkeimman oikeuden jäsen ja oikeusneuvos 1.10.2001 lukien.

Oikeustoimilakitoimikunnan sihteeri 1987–1990, henkilövahingon ja elatuksen menetyksen korvaamista koskevien vahingonkorvauslain säännösten uudistamistoimikunnan asiantuntijajäsen 2000–2001. Kuluttajavalituslautakunnan jaoston puheenjohtaja 1987–2001 ja asuntokauppaosaston varapuheenjohtaja 1999–2001. Markkinatuomioistuimen varajäsen 1994–1998 ja jäsen 1.9.1998–2001. 

Nämä CV-tiedot löytyvät KKO:n sivulta. Markkinatuomioistuin toimi vuoteen 2002 asti markkinaoikeuden edeltäjänä. Sen jäsenet, samoin kuin kuluttajavalituslautakunnan jäsenet, olivat sivutoimisia. Häyhä on Itä-Suomen yliopiston yksityisoikeuden teorian dosentti 2001 lukien. Häyhän väitöskirjan nimenä oli Sopimus, laki ja vakuutustoiminta. Vunna 2000 hän julkaisi Jälleenvakuutus sopimuksena -nimisen tutkimuksen. Häyhä on toiminut välimiehenä. Häyhän sotilasarvo on korpraali. SVR K. XXX

Mika Ilveskero

Syntynyt 1966. Oikeustieteen kandidaatti 1990. Varatuomari 1992. Asianajotoimisto Kari Keto Ky:n lakimies 1990–1991. Helsingin raastuvanoikeuden notaari 1991-92 ja vs. oikeusneuvosmies 1992–1993. Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n lakimies 1993–1999, osakas 2000–2017. Korkeimman oikeuden jäsen ja oikeusneuvos 1.9.2017 alkaen.

Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja 2010–2013, varapuheenjohtaja 2007–2010, hallituksen jäsen 2004–2007, hallituksen varajäsen 2001–2004, useiden valiokuntien ja työryhmien jäsen 1998–2014. Euroopan Asianajajaliittojen neuvoston Suomen delegaation puheenjohtaja 2007–2010, jäsen 2006 ja 2011–2017. Tilintarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja 2016–2018. Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunnan jäsen 2007–2008 ja 2013–2015. Suomen Asianajajaliiton säätiö sr:n hallituksen varajäsen 2015 alkaen.

Nuo tiedot kerrotaan KKO:n kotisivulla. Ilveskero on toiminut välimiehenä ja hänen sotilasarvonsa on vänrikki. Helsingin asianajajayhdistys on valinnut hänet vuoden asianajajaksi 2009. Viime vuonna Ilveskero valittiin Suomen Lakimiesliiton varapuheenjohtajaksi. Hänen appensa oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipale oli KKO:n jäsenenä 1988-2005 ja Suomen Asianajajaliiton puheenjohtajana 1980-88. SVR R 1.

Tatu Leppänen

Syntynyt 1968. Oikeustieteen kandidaatti 1990, oikeustieteen lisensiaatti 1992 ja oikeustieteen tohtori 1998. Varatuomari 1994. Johtamisen erikoisammattitutkinto 2013. Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan prosessioikeuden vs. assistentti ja apurahatutkija 1991–97, prosessioikeuden assistentti 1997–02, ma. yliassistentti 1997–98 ja dosentti vuodesta 2002. Helsingin käräjäoikeuden notaari 1993–94, korkeimman oikeuden ma. esittelijä 1995–96. Ajanjaksoja ma. esittelijänä ja ma. vanhempana oikeusasiamiehensihteerinä eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa 1996–99.

Oikeusministeriön lainvalmisteluosaston ma. erityisasiantuntija 2000–01, ma. lainsäädäntöneuvos ja lainsäädäntöneuvos 2001–06 ja 2008–09. Vantaan käräjäoikeuden ma. käräjätuomari 2007–08 ja käräjätuomari 2010–14. Helsingin hovioikeuden ma. hovioikeudenneuvos 2010. Hyvinkään käräjäoikeuden laamanni 2014–16. Korkeimman oikeuden jäsen ja oikeusneuvos 1.9.2016 alkaen.
Toiminut puheenjohtajana, jäsenenä tai asiantuntijana lukuisissa eri työryhmissä oikeusministeriön hallinnonalalla. Kirjoittanut julkaisuja ja toiminut luottamustehtävissä. Tutkimus-, opetus- ja lainvalmistelutyö painottunut prosessioikeuteen, erityisesti siviiliprosessi-, todistelu- ja ulosotto-oikeuden aloille.

Nuo tiedot mainitaan KKO:n kotisivulla.  Tatu Leppäsen väitöskirjan nimeänä on Riita-asian valmistelu todistusaineiston osalta. Hän on kirjoittanut yhdessä Asko Välimaan kanssa kirjan Muutoksenhaun pääpiirteet (4. p. 1998) sekä yhdessä Tuula Linnan kanssa useampia  ulosotto-oikeudellisia käsi- ja oppikirjoja. Tatu Leppänen on toiminut Tuomarinvalintalautakunnan puheenjohtajana 2018 lukien. Välimiestehtäviä.

Kenneth Nygård
Syntynyt 1957. Oikeustieteen kandidaatti 1982 ja oikeustieteen lisensiaatti 1991. Varatuomari 1983.
Åbo Akademin kauppa- ja yksityisoikeuden assistentti 1980-86, Turun hovioikeuden viskaali 1985-1994, KKO:n ma. nuorempi oikeussihteeri 1994-96,  Paraisten käräjäoikeuden käräjätuomari 1994-2002, Ahvenanmaan käräjäoikeuden laamanni 2002-2008, Raaseporin käräjäoikeuden laamanni 2008-2009, Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden laamanni 2010-2012, Varsinais-Suomen käräjäoikeuden laamanni 2012-2015 ja Turun hovioikeuden presidentti vuodesta 2016 alkaen.

Tuntiopettaja Åbo Akademi 1987-1991 ja Turun yliopisto 190-93.  Sotilasarvo korpraali. FVR R 2004. XXX.

Asko Välimaa

Syntynyt 1963. Oikeustieteen kandidaatti 1987 ja oikeustieteen lisensiaatti 1994. Varatuomari 1988.
Toiminut useita vuosia tutkimus- ja opetustehtävissä Helsingin yliopistossa, sekä rikos- ja prosessioikeuden että yksityisoikeuden laitoksella. Toiminut lyhyen aikaa myös alioikeustuomarina ja sivutoimisena esittelijänä korkeimmassa oikeudessa sekä uransa alkuvaiheessa lakimiehenä asianajotoimistossa.

Korkeimman oikeuden jäsen ja oikeusneuvos 1.4.2018 lukien. Ennen siirtymistään korkeimpaan oikeuteen oli oikeusministeriön kansliapäällikkönä 2016–2018. Tätä ennen toiminut lähes 20 vuoden ajan eri tehtävissä oikeusministeriön lainvalmisteluosastolla lainsäädäntöneuvoksena, rikos- ja prosessioikeuden yksikön lainsäädäntöjohtajana sekä osastopäällikkönä. Hän on osallistunut lainvalmisteluun myös Euroopan unionissa ja eräissä kansainvälisissä toimielimissä. Julkaissut yhdessä Tatu Leppäsen kanssa Muutoksenhaun pääpiirteet (4. p. 1998) sekä yhdessä Jukka Sippon kanssa kirjan Siviiliprosessin muutetut säännökset (2003). Artikkeleja koti- ja ulkomaan oikeustieteellisissä julkaisuissa.  Luutnantti. SVR R 1.

3. Yhteenvetona viranhakijoista voidaan todeta, että kova on porukka, sillä joista jokaista voidaan  pitää kelpoisuusehdoissa tarkoitettuna etevänä laintuntijana.

4. Lienee myös selvää, että kaikilla on kokemuksensa perusteella KKO:n presidentiltä edellytettävä johtamistaitoa. Mika Ilveskero on johtanut Asianajajaliittoa ja toimii nykyisin Suomen Lakimiesliiton varapuheenjohtajana. Kenneth Nygård on ollut laamaninna peräti neljässä käräjäoikeudessa, jopa Ahvenanmalla,  ja toimii nyt Turun hovioikeuden presidenttinä. Asko Välimaa on puolestaan  toiminut oikeusministeriön kansliapäällikönä ja sitä ennen ministeriön osastopäällikkönä ja lainsäädäntöjohtajana. Tatu Leppänen on suorittanut johtamisen erikoisamattitutkinnon ja ollut käräjäoikeuden päällikkötuomarina. Juha Häyhä on nykyisin virkaiältään vanhimpana jäsenenä kuulunut tuomioistuimen johtoryhmään ja ollut usein jaoston puheenjohtajana.

5. Voidaan toki keskustella siitä, millaista johtamistaitoa KKO:n presidentiltä erityisesti edellytetään. Johtaminen on nyt niin suosittu asia, että sitä opetetaan ja tutkitaan jokaikisessä yliopistossa ja monissa kouluissa ja laitoksissa. Tätä menoa Suomessa ei totisesti tule olemaan puutetta koulutetuista johtajista! Johtamista on montaa eri lajia, kuten esimerkiksi nimikkeistä  tulosjohtaminen, tavoitejohtaminen, laatujohtaminen ja prosessijohtaminen ilmenee; tuomarilta oikeudenkäynnissä edellytettävä prosessinjohto on asia erikseen. Johtamiseen kuuluu myös KKO:n edustaminen julkisuudessa. Presidentin johtamistaidoista ja henkilökohtaisista ominaisuuksista aika paljon riippuu, millainen julkisuuskuva suurelle yleisölle ylimmästä oikeusasteesta muodostuu.

6. KKO:n presidentiltä edellytetään hallinnollisen johtamistaidon lisäksi ja myös korkeatasoista lainkäyttötoiminnan johtamista. Hänen tulisi kehittää KKO:n menettelyä ja ratkaisutoimintaa siten, ettei siinä olisi kellään nokan koputtamista. KKO:n ennakkopäätösten perustelut ovat kunnossa sillä varauksella, että ylin oikeus näyttää nykyisin pyrkivän perustelemaan ratkaisujaan jopa liian laajasti ja seikkaperäisesti. Toisaalta menettely on aika hidasta, jos sitä vertaa esimerkiksi Ruotsin korkeimman oikeuden (HD) toimintaan. Tämä selviää hieman aikaisemmin tässä blogissa julkaisemistani kirjoituksista, joissa olen selvittänyt HD:n toimintatapoja ja verrannut sitä KKO:n menettelyyn. KKO:lla olisi monessa suhteessa parantamisen varaa.

7. Kenellä hakijoista voisi olla parhaat edellytykset  täyttää edellä mainitut vaatimukset?  Tätä ulkopuolisen on toki vaikea ellei suorastaan mahdonta sanoa, mutta hän voi kuitenkin pohtia asiaa omista lähtö- ja näkökohdistaan käsin.

8. Minusta on selvää, että presidentiksi voidaan nimittää vain lakimies, joka on aiemmin toiminut KKO:n jäsenenä. Timo Esko täytti tämän vaatimuksen, vaikka hänet nimitettiinkin virkaan Turun hovioikeuden presidentin virasta. Kun Kenneth Nygård ei ole ollut KKO:n jäsenenä, katsoisin, että hän ei selviä karsinnasta finaaliin; KKO:n oikeussihteerinä toimiminen 90-luvulla ei riitä. Sitä paitsi pitäisin aika erikoisena, että uusi presidentti tulisi Timo Eskon tavoin Turun hovioikeudesta. Minulla ei toki ole sinänsä mitään sanottua hovioikeutta vastaan, sillä vannoin siellä tuomarinvalan  talvella 1966. Professorina kävin avustajan ominaisuudessa 2000-luvun alussa kahdessa Turun hovioikeuden toimittamassa suullisessa käsittelyssä; niistä toisessa sain käräjäoikeuden - Ikaalisten käräjäoikeuden muuten - tuomion muutetuksi päämieheni eduksi.

9. Presidentti Timo Esko on ammattitaustaltaan ennen muuta asianajaja, josta tehtävästä hänet vuonna 2006 myös nimitettiin KKO:n jäseneksi. Tähän nähden pitäisin aika epätodennäköisenä, että Eskon seuraajaksi nimitettäisiin Mika Ilveskero, joka oli ennen oikeusneuvokseen virkaan tullessaan täysverinen asianajaja. Ilveskero on sitä paitsi toiminut oikeusneuvoksena vasta vajaat kaksi vuotta; hän aloitti KKO:n jäsenenä 1.9.2017.

10. Entäpä sitten Asko Välimaa? Hän tulee olleeksi KKO:n jäsenenä 1.4.2019 vasta tasan vuoden,   jotan tällä perusteella hänetkin voitaisiin Mika Ilveskeron tavoin "raakata" hetimiten pois jatkosta. Toisaalta on otettava huomioon Välimaan noin 20 vuotta kestänyt ja ilmeisen ansiokas ura oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksena, osastopäällikkönä, lainsäädäntöjohtajan ja lopuksi kansliapäällikkönä, samoin kuin se, että hän on osallistunut lainvalmisteluun EU:n piirissä ja kansainvälisissä toimielimissä. Unohtaa ei sovi liioin Välimaan toimintaa yliopistotutkijana ja hänen kahta prosessioikeudellista kirjaansa, jotka hän on yhdessä toisen henkilön kanssa kirjoittanut ja joita myös tuomarit ovat ahkerasti lukeneet. Tiedän, että Asko Välimaa suunnitteli väitöskirjan kirjoittamista välituomiosta - Välimaa välituomiosta (!) - mutta lisääntyneiden työtehtävien takia tutkimus jäi kesken.

11.Tatu Leppänen aloitti KKO:n jäsenen virassa 1.9.2016, jolloin hän oli 48-vuotias. Uuden presidentin toimikauden alkaessa Leppänen on 51-vuotias. Kolmen vuoden pituinen toimikausi jäsenenä lienee riittävän pitkä, jotta tämä voisi hakea presidentin virkaa. Leppästä ei voida pitää ikänsä puolesta liian nuorena, kun muistetaan, että Pauliine Koskelo aloitti presidentin virassa 49-vuotiaana. Tatu Leppäsellä on hakijoista selvästi monipuolisin ura takanaan. Hän on ollut yliopistotutkijana, väitellyt tohtoriksi prosessioikeudesta erinomaisin arvosanoin, kirjoittanut useita etupäässä prosessioikeutta käsitteleviä kirjoja, toiminut lainsäädäntöneuvoksena lähes kymmenen vuotta, nimitetty Helsingin yliopiston prosessioikeuden dosentiksi sekä toiminut hovioikeustuomarina ja käräjätuomarina sekä viimeksi ennen KKO:een tuloaan käräjäoikeuden laamannina. Tatu Leppäsestä saataisiin pitkästä aikaa KKO:n presidentti, jolla on kokemusta myös ali- ja hovioikeustuomarin työstä. Hän on toiminut välimiehenä ja osallistunut todistuslainsäädännön uudistamiseen ja on nyt myös tuomarinvalintalautakunnan puheenjohtaja.

12. Juha Häyhä on hakijoista vanhin, hän täyttää huhtikuussa 63 vuotta; Timo Esko oli samanikäinen oman presidenttikautensa alussa. Häyhällä olisi siis "peliaikaa" presidentin virassa vajaat viisi vuotta. Häyhän valttikortti on tietenkin virkaikä eli se, että hän on ollut KKO:n jäsenenä yli 17 vuotta; siinä ajassa oppii ja ehtii yhtä ja toista. Häyhäkin on väitellyt  tohtoriksi ja on Itä-Suomen yliopiston dosentti.  Hän on sivilisti, kun taas Tatu Leppänen ja Asko Välimaa ovat prosessualisteja. Häyhä ei ole toiminut tuomarina käräjä- tai hovioikeudessa, markkinatuomioistuimessa hän on ollut jonkin aikaa sivutoimisena jäsenenä, samoin kuluttajavalituslautakunnassa. Hän on ollut muutaman kerran virallisena vastaväittäjänä mm. Itä-Suomen yliopistossa. Häyhän kirjallinen tuotanto näyttäisi keskittyvän lähinnä vakuutusoikeuteen. Hän on toiminut välimiehenä, tätä nykyä hän lienee oikeusneuvos Ari Kantorin jälkeen KKO:n jäsenistä toiseksi käytetyin välimies.

13. Minun vinkkelistäni katsottuna finaaliin selviytyisivät Juha Häyhä ja Tatu Leppänen. Se, kumpi heistä nimitetään, riippunee paljon siitä, kumpaa KKO kannattaa lausunnossaan, jonka oikeusministeriö siltä pyytänee.  Jos kokemus ja virkaiän pituus ratkaisee, vaaka kallistuu selvästi Häyhän puolelle. Jos sen sijaan valinnassa pannaan painoa hakijoiden uran monipuolisuuteen, Tatu Leppänen lienee vahvoilla. Voidaan myös kysyä, olisiko nyt verrattain nuoren oikeusneuvoksen vuoro saada presidentin nimitys, kun Timo Esko nimitettiin virkaan 63-vuotiana eikä hän ehtinyt olla presidenttinä kuin hieman yli kolme ja puoli vuotta. Miten kukin hakija suhtautuu KKO:n sekä yleensä tuomioistuinten toiminnan kehittämiseen, eli onko hän tässä katsannossa luonteeltaan ja tavoitteiltaan "säilyttäjä" vai "kehittäjä"?

51. KKO:n jäsentä koskeva virkaesitys

                         Mika Ilveskero nimitetään KKO:n jäseneksi

1. Kerroin blogijutussa reilu kuukausi sitten, tarkemmin sanottuna 20.4.2015 (numero 36), ketkä lakimiehet olivat hakeneet korkeimman oikeuden (KKO) jäsenen eli oikeusneuvoksen virkaa. Se täytetään 1. syyskuuta lukien, jolloin oikeusneuvos Jorma Rudanko jää eläkkeelle. Hakuaika virkaan päättyi 18.4.

Blogikirjoitus 36/29.4.2017 "Liikejuristista KKO:n oikeusneuvos"?

2. Viranhakijoiden kokemustaustat olivat tälläkin kerralla hyvin erilaisia ja hakijat ovat asiantuntijoita omalla  oikeudenalallaan. Tämä on hyvä asia, sillä KKO.een, samoin kuin korkeimpaan hallinto-oikeudeen (KHO) on tärkeätä saada mahdollisimman monipuolisen taustan ja kokemuksen omaavia tuomareita. Ylimpien tuomioistuinten tuomareiden tulee tuomioistuinlain 10 luvun 2 §:n mukaan olla eteviä laintuntijoita. 

3. Minua henkilökohtaisesti virkaa hakeneiden lista ei tällä kertaa erityisemmin säväyttänyt, kun sain sen KKO:n kansliasta. Aikaisemmin hakijoiden joukossa on usein ollut enemmän todella taitavia ja päteviä lakimiehiä ja -naisia. Tämä on toki aina enemmän tai vähemmän makuasia; kauneus lienee tässäkin asiassa katsojan silmässä. Olen kommentoinut blogissani KKO:n jäsenten rekrytointia vuoden 2008 loppupuoliskolta lähtien. 

4. Kerrataanpa lyhyesti, ketkä kaikki 15 juristia hakivat tällä kertaa oikeusneuvoksen virkaa. Heistä kolme on hovioikeustuomaria (Ari Kyllönen,  Aki Rasilainen ja Antti Vaittinen), yksi käräjätuomari (Satu Saarensola), yksi markkinaoikeustuomari (Jussi Karttunen), yksi lainsäädäntöneuvos (Jakko Rautio, joka toimii tällä hetkellä ma. hovoikeudenneuvoksena),  kaksi professoria (Jaana Norio-Timonen ja Tuomas Ojanen), yksi Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) valituslautakunnan jäsen (Sari Haukka),  yksi Euroopan parlamentin oikeudellisen osaston jäsen (Iiro Liukkonen), kaksi esittelijäneuvosta (OKa-viraston Petri Matikainen ja KKO:n Juha Mäkelä), yksi työneuvoston sihteeri (Jaana Paanetoja), yksi Kuluttajaliiton johtava lakimies (Tuula Saario) ja yksi asianajaja (Mika Ilveskero). Lähes kaikki hakijat ovat olleet eri tehtävissä; esimerkiksi Jaana Paanetoja on toiminut työoikeuden professorina, Iiro Liukkonen lainsäädäntöneuvoksena, Satu Saarensola työtuomioistuimen jäsenenä jne.

5. Hakijoista naisia on viisi ja miehiä kymmenen. Peräti kahdeksan on koulutukseltaan oikeustieteen tohtoreita, nimittäin Rasilainen, Saarensola, Rautio, Norio-Timonen, Ojanen, Liukkonen, Mäkelä ja Paanetoja. Oikeustieteen lisensiaatteja joukossa on kaksi, Haukka ja Martikainen. 

6. KKO kutsui haastatteluun viisi hakijaa eli Mika Ilveskeron, Iiro Liukkosen, Jaana Norio-Timosen, Tuomas Ojasen ja Jaana Paanetojan. Sitä, millä perusteella haastateltavat on valittu, ei KKO:n virkaesityksessä mainita. Muista viranhakijoista KKO on haastatellut edellisten virantäyttöjen yhteydessä esittelijäneuvos Juha Mäkelää, joka on KKO:ssa monta vuotta esittelijänä toimittuaan tuttu mies muutenkin. Haastattelut suoritettiin 9. ja 11.5. Pian tämän jälkeen professori Tuomas Ojanen peruutti hakemuksensa.

7. Kuten olen aikaisempien virantäyttöjen yhteydessä kertonut, KKO:n jäsenistössä voidaan erottaa eri kiintiöitä sen mukaan, missä tehtävissä tai oikeudenalalla oikeusneuvokset ovat ennen nimittämistään toimineet.  KKO:n nykyisistä jäsenistä noin puolet eli kymmenkunta jäsentä on toiminut pääosin erilaisissa tuomarin viroissa, lähinnä hovioikeuden tai käräjäoikeuden tuomareina.Lisäksi jäsenkunnassa on tällä hetkellä asianajaja-, syyttäjä-, lainvalmistelu- tai yliopistotauistaisia jäseniä. Aikaisemmin ja vielä 70- ja 80 -luvuillakin jäsenistä noin neljäs- tai jopa kolmasosa nimitettiin KKO:n omasta esittelijäkunnasta, mutta nykyisin siitä on päästy lähes kokonaan eroon.  Kolmannes jäsenistä on naisia; ensimmäinen nainen (Maarit Saarni-Rytkölä) nimitettiin KKO:n jäseneksi vasta vuonna 1970.

8. KKO:n nykyisistä jäsenistä kaksi (Pekka Koponen ja Päivi Hirvelä) on toiminut syyttäjän viroissa, lähinnä valtionsyyttäjänä. Tuomioistuiomen nykyisestä jäsenkunnasta vain kaksi on toiminut aiemmin asianajajana (Timo Esko ja Ari Kantor). Aikaisemmin KKO:n jäsenistösssä saattoi olla samalla kertaa kolme tai jopa neljä entistä asianajajaa, muttei yhtään entistä syyttäjää. Seinäjoeltä kotoisin oleva Eero Takala oli ensimmäinen asianajaja, joka nimitettiin 1975 KKO:n jäseneksi. Muita entisiä advokaatteja KKO:n jäsenkunnassa ovat olleet Erkki-Juhani Taipale, Mikko Tulokas, Pertti Välimäki, Timo Esko ja Ari Kantor. Kaikki "asianajajaneuvokset" ovat olleet siviilioikeuteen erikoistuneita lakimiehiä ja samalla myös ahkeria välimiehiä. Vaikka erityisestä välimieskiintiötä ei virallisesti ole ollut oikein sopivaa puhua, on tunnettu tosiasia, että KKO:n jäsenkunnasta noin neljäsosalla on aina ollut välimiestehtäviä. Rikosoikeuteen perehtyneitä asianajajia KKO ei ole halunnut jäsenkuntaansa. Myös rikosoikeuden professorit ovat loistaneet KKO:n jäsenistössä poissaolollaan; Olavi Heinonen nimitettiin 1970 oikeusneuvokseksi apulaisprofessorin virasta. Ruotsin korkeimman oikeuden jäseneksi valittiin äskettäin rikosoikeuden professori Petter Asp (46).

9. Korkein oikeus käsitteli uuden oikeusneuvoksen rekrytointia täysistunnossaan (plenumissa) 31.5., jolloin se teki myös tasavallan presidentille osoitetun virkaesityksen. Esitys on 12 sivun mittainen ja siinä käsitellään ensin tietoja kaikista viranhakijoista (s. 2-6); kolmen hovioikeudenneuvoksen ja kahden muun hakijan (Juha Mäkelän ja Satu Saarensolan) tiedot on käsitelty samoissa kappaleissa. Esityksessä mainitaan OTT- ja OTL - tutkinnot, mutta ei sitä, miltä oikeudenalalta tohtorin tutkinnon suorittaneet ovat väitelleet, väitöskirjan nimistä puhumattakaan. 

10. Siitä, ketkä hakijoista ovat toimineet välimiehenä, KKO:n virkaesitys totuttuun tapaan vaikenee tyystin. Tämäkin seikka vaikuttaa toki asiaan, vaikka KKO haluaa vaieta asiasta. On selvää, että erityisesti ne KKO:n jäsenet, jotka ovat toimineet usein välimiehenä, antavat rekrytoinnissa helposti etusijan hakijoille, joilla on vastaavanlaista kokemusta. Edellä kerrotuista hakijoista ainakin "pitkään ja menestyksekkäästi" (luonnehdinta KKO:n virkaesityksessä) asianajajana toimineella Mika Ilveskerolla on mitä ilmeisemmin kokemusta välimiesmenettelyn saralta, ei ainoastaan välimiehenä vaan myös menettelyyn osallistuvien yritysten ja yhtiöiden asiamiehenä.

11.Osa mainituista tiedoista on sellaisia, jotka herättävät kummastusta ja jopa hieman hymyilyä. Esimerkiksi Mika Ilveskeron esittelyn kohdalla mainitaan (s. 3), että hän toiminut "lakimiesuransa alkuvaiheessa" (Helsingin) raastuvanoikeuden oikeusneuvosmiehenä. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole ollut vakinainen tuomarinvirka, vaan ilmeisesti melko lyhyt sijaisuus, joka on liittynyt Ilveskeron raastuvanoikeudessa suorittamaan tuomioistuinharjoitteluun. Myöhemmin Ilveskeroa "hehkutetaan" mm. siitä, että hän on toiminut julkisesti noteerattujen osakeyhtiöiden yhtiökokousten puheenjohtajana (s.10). Toki tuollainen tehtävä on "hieno homma", mutta minusta on silti hieman kyseenalaista, onko se kuitenkaan erityismainnan arvoinen meriitti KKO:n jäsenen rekrytoinnin yhteydessä. Huumorimielessä voitaisiin todeta, ettei Ilveskeroa ole esitetty KKO:n viisijäsenisen jaoston tai vastaavan kokoonpanon puheenjohtajaksi, jossa yhtiökokouksen puheenjohtamisesta hankitulla kokemuksella saattaisi kenties olla jonkinlaista merkitystä, vaan aivan tavalliseksi KKO:n rivijäseneksi.

12. Sitä, millaista kokemusta, koulutusta, tehtävää tai oikeudenalalaa korkein oikeus kulloinkin jäsentensä virkaesityksessä preferoi, on usein vaikea etukäteen arvata. Yllätykset ovat mahdollisia ja niitä on aika usein käytänössä myös tapahtunut. Reilu ja läpinäkyvä rekrytointitapa edellyttäisi, että KKO antaisi jo hakuilmoituksessa vinkkejä siitä, millaisen taustan ja kokemuksen omaaville lakimiehille se haluaisi kulloinkin antaa valinnassa etusijan. Tämä tapa ei rajoittaisi tasavallan presidentin nimitysvaltaa, sillä hän voisi toki nimittää KKO:n jäsenen virkaan myös erityyppisen hakijan ja poiketa KKO:n tekemästä virkaesityksestä. Siis hiemaan samaan tapaan kuin presidentti Sauli Niinistö teki äsken uuden oikeuskanslerin nimittämisen yhteydessä. Ko. rekrytointitavasta käytetään nimitystä kiintiömalli, jonka käyttöön ottamista tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea suositteli 2003 mietinnössään lähinnä käräjä- ja hovioikeustuomareiden nimitysasioissa (KM 2003:3 s. 374). 

13. Edellisessä nimityskerralla KKO:n jäseneksi nimitettiin virkaesityksen mukaisesti kaksi tuomaria, joista toinen siirtyi ylimpään oikeuteen hovoikeudesta ja toinen käräjäoikeudesta. Tätä taustaa vasten ainakin minusta oli nyt jokseenkin selvää, että tällä keraalla KKO ei tulisi esittämään jäsenekseen tuomaritaustaista henkilöä. Kysymyksen ei tulisi myökään naispuolinen hakija, sillä edellisellä kerralla kumpikin virkaan nimitetyt olivat naisia. Kun KKO:ssa on nyt vain kaksi asianajajaa, eli presidentti Timo Esko ja oikeusneuvos Ari Kantor, pidin blogijutussani 20.4. selvänä, että nyt olisi asianajajan vuoro tulla virkaan nimitetyksi. 

14. Näin ollen minusta olisi ollut sekä viranhakua harkitsevien juristien että yleensä nimityskäytännön läpinäkyvyyden kannalta reilua ja oikeudenmukaista, että KKO olisi hakuilmoituksessa maininnut, että viranhakijoiksi toivotaan tällä kertaa ensisijaisesti päteviä asianajajia. Jos näin olisi tehty, olen varma, että hakijoiksi olisi saatu useita päteviä asianajajia sekä siivili- että rikosoikeuden alalta. Vastaavasti hakijoiksi ei olisi "houkuteltu" tavallaan turhaan niin paljon tuomareita, hallintojuristeja, professoreja tai muiden oikeudenalojen erityisosaajia kuten nyt tapahtui.

15. Mutta mitä tapahtui? Viranhakuilmoitus oli totuttuun tapaan avoin, eli siinä ei sanallakaan mainittu, millaisen taustan omaavia hakijoita toivottiin ensi sijassa hakijoiksi. Mitä tästä seurasi? Se, että 15 hakijasta vain yksi oli asianajaja, sillä hakijoista -  viimeisimpänä muuten - hakemuksensa KKO:lle toimitti asianajaja Mika Ilveskero. 

16. Tästä huolimatta KKO piti päänsä, sillä se esitti plenumissa 31.5. juuri "tuo yksi" eli tasavallan presidentille, että jäsenen virkaan nimitettäisiin asianajaja Ilveskero. Muut hakjat olivat siten olleet liikkellä itse asiassa turhaan, koska KKO oli ilmeisesti päättänyt jo etukäteen nimittää tällä kierroksella uudeksi jäsenekssi asianajajan. Sitä, olisiko paikka tavallaan jo etukäteen ollut pedattu nimenomaan Ilveskerolle, emme saa tietää, mutta erilaisia arveluja ja spekulaatioita asiasta voidaan toki esittää.  Ns. vinkkausmenettely eli käytännössä kutsumenettely, jolloin KKO:sta otetaan yhteyttä sellaiseen lakimieheen, jota pidetään sopivana ja pätevänä, ei ole mitenkään harvinainen ilmiö. Itse asiasssa luulisin, että kaikki KKO.een nimitetyt asianajat ovat tulleet tällä tavalla ("köökin kautta") KKO:n jäseniksi.

17. Mika Ilveskero on varmaan täysin pätevä oikeusneuvoksen virkaan; selvää on, ettei KKO halua ehdoin tahdoin nimittää jäsenkuntaansa huonoja lakimiehiä. Virkaesityksensä loppupuolella KKO viittaa siihen, että Ilveskero on myös sopiva jäsenen virkaan, koska hänellä on "sellaiset henkilökohtaiset ominaisuudet, joita KKO:n jäsenen viran menestyksellinen hoitaminen edelllyttää" (s. 11). Tuo on toki ilman eri mainintaakin itsestään selvä asia. 

18, Minkäänlaista todellista vertailua KKO ei näytä esityksessään tehneen, ei edes niiden hakijoiden kesken, jotka ovat käyneet KKO:n jäsenten haastattelussa. KKO.n perustelut, joilla se on päätynyt Ilveskeron esittämiseen, vaikuttavat koko lailla näennäisiltä fasadiperusteluilta (s. 10-11, kohdat 20-22). Esityksessä todetaan ensin, että edellisellä nimityskerralla valituiksi tulleilla (Kirsti Uusitalo ja Lena Engstrand) tulleilla on ollut monipuolinen tuomioistuinura. Sitten hieman ikään kuin töksäyttäen ja yks kaks lausutaan, että "korkeimman oikeuden arvioin mukaan lisäasiantuntemusta tarvitaan sekä yhtiö- että maksukyvyttömyysoikeuden osalta" ja että KKO:een on tarpeen saada "vankkaa ja ajantasaista tietämystä yritysten oikeudellsista ongelmista sekä oikeudenhoidosta myös asianosaisten näkökulmasta arvioituna". 

19. Tämän jälkeen, ikään kuin sattumalta ("kappas vain"), esityksessä  todetaan, että tässähän meillä on tämä Mika Ilveskero, jonka "erityisalaan kuuluvat juuri yhtiö- ja muu yhteisöoikeus sekö maksukyvyttömyysoikeus". Esityksessä  kerrotaan, että Ilveskero on toiminut  pörssiyhtiöiden yhtiökokousten puheenjohtajana ja laajoissa yrityssaneerausmenettelyissä selvittäjänä. Hänellä on esityksen mukaan vahvaa asiantuntemusta myös kirjanpidosta ja tilintarkastukssta, joihin kuuluvia asioita hän on vuosien ajan käsitellyt mm. tilintarkastuslautakunnassa. Tämän jälkeen KKO kehuu Ilveskeron taitavuutta ja neuvottelutaitoa vaikeissa oikeudellisissa kysymyksissä. Esityksesä  viitataan myös Ilveskeron järjestötoimintaan ja hänen kiinnostukseensa "oikeudenhoidon yleisiiin kysymyksiin". Ilveskerolla sanotaan olevan sellaista "käytännön yritystoimintaan ja asianajoon liittyvää osaamista ja tietoa, joka on erityisen hyödyllistä korkeimman oikeuden tehtävän kannalta". Tällä perustella päädytään siihen johtopäätökseen, että Ilveskero on viranhakijoista vahvin. Suomeksi sanottuna tämä kaikki tarkoittaa sitä, että KKO on halunnut saada jäsenistöönsä liikejuristin ja sellainen on hakijoista vain ja ainoastaan - Mika Ilveskero.

20. Minusta vaikuttaa vahvasti siltä, että KKO on ensin päättänyt esittää virkaan Mika Ilveskeroa ja laatinut vasta tämän jälkeen valinnalle sopivat perustelut. Yhdenkään kilpahakijan ansioita ja "vahvuutta" ei punnittu ja verrattu Ilveskeron vahvuuksiin ja erityisosaamiseen. KKO:n toteamus, jonka mukaan sen jäsenkuntaan halutaan juuri nyt yhtiö- ja maksukyvyttömyysoikeuden erityisosaamista - siis liikejuridikkaan osaamista -vaikuttaa minusta keinotekoiselta perustelulta; näin on lausuttu lähinnä vain siksi, että Mika Ilveskerolla on tuollaista osaamista ja kokemusta. KKO:n jäsenistöön haluttiin ilmeisesti saada Ilveskeron vallinnalla myös lisää välimieskokemusta.

21. Jos viranhaku olisi suunnattu ensi sijassa asianajajille tai yleensä yhtiö- taikka maksukyvyttömyysoikeuteen perehtyneille lakimiehille, lienee selvää, että Mika Ilveskero olisi saanuit useita sanotunlaista kokemusta ja pätevyyttä omaavia kilpahakijoita. Silloin virantäyttömenettely olisi ollut läpinäkyvä, reilu, oikeudenmukainen ja luottamusta herättävä. Nyt jäseneksi haluttiin asianajaja, mutta sitä ei kerrottu etukäteen, eikä hakijoilta edellytettävästä erityisosaamisesta mainittu hakuilmoituksessa mitään. Tämän takia saatiin vain yksi hakemus sellaiselta lakimieheltä, jota KKO todellisuudessa etsi ja oli jo etukäteen päättänyt saada jäsenistöönsä. Täyttääkö tällainen salaperäinen, sisäänlämpiävä ("sisäsiittoinen") ja puolihämärä rekrytointitapa läpinäkyvyyden, reiluuden ja uskottavuuden vaatimukset, joita tuomareiden ja erityisesti ylimmän tuomioistuimen tuomareiden nimitysmenettely välttämättä edellyttäisi? Ei tietenkään.

22. Mika Ilveskeron halukkuuteen päästä KKO:n jäseneksi on varmaankin ollut myös henkilökohtaisia syitä, kuten olen blogikirjoituksessani 20.4.2017 (kohdat 21-23) kertonut. Myös hänen appensa Erkki-Juhani Taipale on toiminut asianajajana. Myös Taipale on ollut usein välimiehenä. Taipale ja Ilveskero ovat molemmat olleet Suomen Asianajajaliiton puheenjohtajana, Taipale 1980-88 ja Ilveskero 2010-2013. Lisäksi Erklki-Juhani Taipale on toiminut KKO:n jäsenenä (1988-2005), johon hänet nimitettiin, kuten nyt Ilveskero, asianajajan tehtävästä. Taipale toimi myös oikeusneuvoksena ollessaan ahkerasti välimiehenä, ja tätä käytäntöä aikoo ilmeisesti jatkaa myös Ilveskero; eihän hänen olisi muuten taloudellisesti kannattanut hakea KKO:n jäseneksi.  Erkki-Juhani Taipale oli 51-vuotias saadessaan nimitykseen KKO:een. Ja kuinka ollakaan, Mika Ilveskero on nyt samanikäinen. Mutta tämä kaikki on tietenkin vain sattumaa!

23. KKO:n ja KHO:n jäsenten nimitysmenettelyssä on yksi puute, minusta jopa aika paha epäkohta. Tuomarinvalintalautakunta ei nimittäin osallistu lainkaan ylimpien tuomioistuinten jäsenten nimitysmenettelyyn. Alempien tuomioistuinten (käräjäoikeudet, hovioikeudet ja hallinto-oikeudet) tuomareiden osalta tuomarinvalintalautakunta, jonka kokoonpanoon kuuluu tuomarijäsenten lisäksi myös yksi asianajaja, yksi syyttäjä ja yksi oikeustieteellistä tutkimusta ja opetusta edustava jäsen, valmistelee nimitysasian ja tekee tasavallan presidentille perustellun esityksen virkaan nimittämisestä. KKO:n ja KHO:n tuomareiden nimityksiä ei sen sijaan käsitellä tuomarinvalintalautakunnassa, vaan ylimmät tuomioistuimet tekevät itse oman jäsenen virkaa koskevan esityksen. 

24. Tuomarinvalintalautakunta voi tosin lain mukaan antaa lausunnon KKO:n tai KHO:n jäsenen nimittämistä koskevassa asiassa, jos ao. tuomioistuin sitä pyytää. Tuomarinvalintalautakunta on perustettu vuonna 2000, mutta KKO tai KHO ei ole vielä kertaakaan pyytänyt lautakunnalta mainittua lausuntoa. Miksiköhän?

25. Ruotsissa, jossa tuomarinvalintalautakuntaa vastaava elin (domarnämnden) ei aikaisemmin osallistunut ylimpien tuomioistuinten tuomareiden nimitysmenettelyyn, on lakia muutama vuosi sitten muutettu siten, että tuomarilautakunta tekee nykyisin virkaesityksen myös korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden tuomareiden virkaan nimittämisestä. Tätä merkittävää muutosta ei ole Suomessa havaittu tai noteerattu millään tavalla; naapurimaan muutoksesta on oltu meillä hissukseen. Suomessa olisi ollut vuonna 2016 säädetyn tuomioistuinlain valmistelun ja säätämisen yhteydessä erinomainen  tilaisuus laajentaa tuomarinvalintakunnan toimivaltaa samalla tavalla kuin Ruotsissa on tehty, mutta lakia valmisteltaessa ja lakiesitystä eduskunnassa käsiteltäessä tästä mahdollisuudesta ei ole mainittu sanallakaan. Pidän tätä kyllä aika pahana puutteena ja vahinkona.

26. On toki hyvä asia, että KKO:n, samoin kuin KHO:n, on valittu ja valitaan edelleen jäseniä tuomioistuinlaitoksen ohella myös oikeudenhoidon muilta sektoreilta (esim. syyttäjistöstä ja asianajajakunnasta) ja muista lakimiesammateista (esim. lainvalmistelijoista ja professorikunnasta). Mutta tämä ei tietenkään vielä riitä, vaan lainsäätäjän ja ylimpien tuomioistuimien osaltaan tulisi pitää huolta myös siitä, että näistä ammateista saataisiin oikeusneuvosten virkoihin runsaasti päteviä ja vartenotettavia hakijoita. 

27. Tähän tavoitteeseen voitaisiin päästä kahdella tavalla. Ensiksi myös KKO:n ja KHO:n tuomareita koskeva virkaesitysoikeus olisi annettava ylimpien oikeuksien sijasta tuomarinvalintalautakunnalle. Toiseksi käyttöön olisi otettava tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean vuonna 2003 suosittelemaan ns. kiintiömalliin perustuva kohde- tai täsmähakumenettely, jossa rekrytointi ja viranhaku suunnattaisiin ensi sijassa tietyn taustan, kokemuksen tai erityisosaamisen omaaville lakimiehille.

   

36. Liikejuristista KKO:n oikeusneuvos?

1. Korkeimmassa oikeudessa (KKO) on 19 jäsentä, eli presidentti ja 18 oikeusneuvosta. Lain mukaan KKO:ssa on oltava vähintään 15 jäsentä. Esittelijöitä talossa on kolmisenkymmentä.

2. Korkeimman oikeuden jäsenistö uudistuu parhaillaan vauhdilla. Viime vuonna talosta eläköityi kolme jäsentä (Kari Kitunen, Pertti Välimäki ja Liisa Mansikkamäki). Tänä vuonna el tarkemmin sanottuna 1.9. talosta lähtee yksi jäsen ja lähivuosina rivistöstä poistuu ainakin neljä jäsentä, joukossa myös presidentti Timo Esko. Ensi vuonna 68-vuoden eläkeiän saavuttavat oikeusneuvokset Soile Poutiainen, Hannu Rajalahti ja Ilkka Rautio sekä  vuonna 2019 oikeusneuvos Gustav Bygglin. 

3. Viime vuonna KKO:een nimitettiin neljä uutta jäsentä, eli oikeusneuvokset Päivi Hirvelä, Tatu Leppänen, Kirsti Uusitalo ja Lena Engstrand ja vuonna 2015 yksi eli Tuomo Antila. Jäsenistö on pikku hiljaa ikääntynyt, sillä oikeusneuvosten keski-ikä on tällä hetkellä noin 60 vuotta. Kymmenen jäsentä saavuttaa tämän vuoden lopussa  60 vuoden iän, ja seitsemän jäsentä on 50-60 -vuotiaita. Jäsenistä vain kaksi on alle 50-vuotiaita ja hekin täyttävät tänä vuonna 49 vuotta. 

4. Aika yllättävää! Toista oli "vanhaan hyvään aikaan", jolloin melko suuri osa KKO:n jäsenistä nimitettiin virkaan alle 50-vuotiaana. Eräänlaisena huippuna oli Olavi Heinonen, jonka presidentti Urho Kekkonen nimitti (vihan vimmoissaan) oikeusneuvoksen virkaan 31-vuotiaana, vaikka OH ei saanut KKO:ssa yhtään puoltoääntä. (Blogisti itse sai nimityksen ylimääräisen oikeusneuvoksen virkaan ollessaan 39- vuotias; latojan huomautus).

5. Sen jälkeen, kun aloitin elokuussa 2008 blogin pitämisen, olen seurannut ja selostanut jokaista oikeusneuvoksen nimitysasiaa. Tätä perinnettä tulen myös jatkossa noudattamaan. Olen havainnut, että lakimiehet ovat olleet aika kiinnostuneita asiasta, sillä eihän Suomessa juuri kukaan muu kommentoi KKO:n jäsenten rekrytointia ja virkanimityksiä. Tämä ei ole yllättävää, sillä eihän meillä (Suomessa) keskustella julkisesti ja varsinkaan kriittisessä mielessä monista muistakaan lainkäyttöä, oikeudenkäyntiä, tuomioistuinten toimintaa tai oikeuspolitiikkaa koskevista kysymyksistä.

6. Hakuaika avoinna olevan jäsen virkaan päättyi toissa päivänä 18.4. Tilasin KKO:n kirjaamosta viranhakijoiden listan; nyt ei puhuta siis enää virkaan ilmoittautuneista, sillä oikeusneuvoksen virastakin on tehty normaali hakuvirka. No, jo oli aikakin!

7. Kysäisin kirjaamosta samalla, kuka oikeusneuvoksista mahtaa siirtyä 1.9. eläkkeelle. Vastaus oli aikayllättävä, ainakin minulle, sillä kirjaamosta ilmoitettiin, että eläköityvä oikeusneuvos on Jorma Rudanko. Tämä oli yllätys siksi, että Rudanko, joka nimitettiin oikeusneuvoksen virkaan vuonna 2009 - olen kommentoinut blogissa myös tätä nimitysasiaa - täyttää elokuussa vasta 64 vuotta, eli hän olisi voinut ikänsä puolesta jatkaa virassa vielä neljä vuotta.

8. Tapasin Jorma Rudangon Helsingin yliopistolla syksyllä 1980, jolloin oli hoitamassa Jouko Halilan eläköitymisen jälkeen avointa ollutta prosessioikeuden professorin virkaa. Rudanko oli amanuenssina prosessioikeuden laitoksella ja laati todistusoikeutta käsittelevää lisensiaattityötään. Ukkotuomarin virkaan palattuani järjestin Rudangon Kauhajoen tuomiokunnan notaariksi syksyllä 1981. Siitä Rudangon tuomarinura sitten alkoi pikku hiljaa ureta, ja hän siirtyi Vaasan hovioikeuden viskaliksi. Rudangon nimitys oikeusneuvoksen virkaan 2009 oli silti minulle aikamoinen yllätys. Ymmärsin, että Rudangon nimitystä oli suositellut  KKO:ssa ainakin oikeusneuvos Hannu Rajalahti, joka oli tutustunut Jormaan ollessaam tuomarina Vaasan hovioikeudessa; molemmat herrat ovat muuten kirjoittaneet ylioppilaaksi samasta opinahjosta eli Kokemäen yhteiskoulusta. Hannu Rajalahden tunnen oikein hyvin, sillä hän toimi pitkään käräjätuomarina Ikaalisten käräjäoikeudessa. Professori Matti Rudanko on Jorma Rudangon serkku.

9. Nyt sitten itse asiaan eli siihen, ketkä ovat hakeneet  avoinna olevaa oikeusneuvoksen virkaa. KKO:n kirjaamosta saamani hakijalista käsittää 15 nimeä, jotka ovat - ilmeisesti hakujärjestyksessä mainitut - seuraavat (suluissa hakijan ikä):

Mäkelä Juha (45)
Kyllönen Ari (58)
Saarensola Satu  (50)
Liukkonen Iiro (55)
Norio-Timonen Jaana  (55)
Martikainen Petri (45)
Rautio Jaakko (50)
Vaittinen Antti (60)
Paanetoja Jaana  (53)
Karttunen Jussi (48)
Haukka Sari (50)
Rasilainen Aki  (54)
Sario Tuula  (53)
Ojanen Tuomas (50)
Ilveskero Mika  (51)

10.  Listassa on henkilöitä, jotka ovat hakeneet virkaa jo aiemminkin, mutta myös joukko uusia nimiä. Olen ymmärtänyt, että KKO:n jäseneksi ei haluta nyt nimittää jäsentä, joka täyttää kohta 60-vuotta. Tämä karsii hakijoiden joukosta pois ainakin Kyllösen ja Vaittisen."Viisvitosetkin" alkavat olla jo siinä rajoilla, eli ns. "vaaravyöhykkeessä" pullahtaa pois kuvioista. 

11. Edellisellä kerralla jäsenen virkaan nimitettiin kaksi naista (Uusitalo ja Engstrand), jotka olivat kumpikin tuomareita, toinen hovioikeus- ja toinen käräjäoikeustuomari. Tämä puoltaisi sitä vaihtoehtoa, että tällä kerralla virkaan tultaisiin nimittämään mies, joka ei ole tuomari. Jos näin kävisi, listalta karsiutuisivat pois Saarensola, Rautio, Karttunen, Rasilainen, Norio-Timonen, Paanetoja, Haukka ja Saario. Norio-Timonen on Helsingin yliopiston vakuutus- ja vahingonkorvausoikeuden professori ja tällä perustella sinänsä pätevän tuntuinen hakija. Oikeusneuvos Juha Häyhä, OTT hänkin, on kuitenkin erikoistunut paljolti samoihin kysymyksiin, mikä heikentänee Norio-Timosen mahdollisuuksia tulla virkaan nimitetyksi. Norio-Timosen aviopuoliso on TEM:n ylijohtaja Pekka Timonen, joka on ollut julkisuudessa vaimoaan useammin.

12. Satu Saarensola on käräjätuomari, joka on ollut aiemmin aika kauan esittelijä KKO:ssa ja joka väittelee toukokuussa Turun yliopistossa oikeustieteen tohtoriksi väitöstutkimuksellaan, jonka nimenä on "Tutkimus kulujen jakautumisesta taloudellisesti tai muutoin eriarvoisten asianosaisten kesken". Minusta tarpeettoman pitkä nimi, jossa sana "kulut" (kulujen) olisi voitu korvata sanalla "oikeudenkäyntikulut". Saarensolan virallisena vastaväittäjän toimii OTT, dosentti ja nyt myös hovioikeudenneuvos Timo Saranpää, joka on entinen oppilaani ja assistenttini Lapin yliopistosta. Näin se aika rientää ja entisiä oppilaita, notaareja tai/ja assistenttejä on edennyt korkeisiin virkoihin - joukossa myös pari kolme hovioikeudenlaamannia - ja jotkut heistä, kuten nyt Jorma Rudanko, alkavat olla jo eläkeiän kynnyksellä. Vuonna 1998 toimin Tatu Leppäsen väitöstilaisuudessa virallisena vastaväittäjänä.

13. Jaakko Rautio on prosessioikeudesta väitellyt OTT ja pätevän juristin maineessa oleva pitkäaikainen lainsäädäntöneuvos, joka on nyt pätevöitymässä tuomarin tehtäviin Helsingin HO:ssa. KKO:een "prosessioikeuskiintiöön" kuuluu jo nyt varsin nimekästä porukkaa (Koponen, Hirvelä Huovila ja Leppänen), joten Raution vuoro päästä KKO.een tullee vasta myöhemmin.

14. Juha Mäkelä on siviilioikeudesta väitellyt OTT, joka on ollut KKO:n esittelijänneuvoksena vuodesta 2010. Itse kyllä vierastan KKO:n omien esittelijöiden nimittämistä oikeusneuvoksen virkoihin. Olisi toivottavaa, että myös Juha Mäkelä, monien muiden tavoin, hakeutuisi ensin esimerkiksi hovioikeuden tuomariksi ja hakisi muutaman vuoden jälkeen uudelleen oikeusneuvoksen virkaa. Iiro Liukkonen on myös OTT ja hänellä on laaja kokemus erilaisista lakimiestehtävistä esimerkiksi lainsäädäntöneuvoksena ja KKO:n esittelijänä. Hän lienee toiminut viime aikoina lakimiehenä EU:n elimissä. 

15. Petri Martikainen on OTL ja entinen assistenttini Lapista. Olemme kirjoittaneet yhdessä kaksi kirjaa tuomion perustelemisesta. Tuomioistuinten perustelemisluhalu- ja taito ovat nykyisin huomattavasti parantuneet. Jopa niin, että nykyisin jopa KKO:ta pitää tuon tuosta toppuutella, etteivät oikeusneuvokset kirjoittaisi (turhaan) liian laajoja perusteluja, jolloin perustelujen selvyys ja ymmärrettävyys (ymmärrettävästi) kärsii. Martikainen on kelpo juristi, jonka Jaakko Jonkka ymmärsi kiinnittää reilut 10 vuotta sitten OKa-viraston osastopäälikön virkaan. Martikainen voisi olla pätevä kandidaatti uudeksi apulaisoikeuskansleriksi. Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen on toki pätevä oikeustieteilijä, mutta en usko, että hänet nimitettäisiin KKO:n jäseneksi. Ojasella olisi ollut paljon paremmat mahdollisuudet oikeuskanslerin viranhaussa. Tuomaksen isä Ilmari Ojanen toimi lähes 20 vuotta KHO:n hallintoneuvoksena.

16. Lopuksi sokeri pohjalla eli asianajaja Mika Ilveskero. Olen melko vakuuttunut siitä, että tällä kertaa on asianajajan vuoro tulla nimitetyksi oikeusneuvoksen virkaan. Tällä hetkellä KKO:ssa on, kun Pertti Välimäki siirtyi viime vuoden lopussa eläkkeelle, vain kaksi entistä asianajajaa, presidentti Timo Esko ja oikeusneuvos Ari Kantor. Asianajaja Markku Fredman, joka on monessa suhteessa todella pätevä juristi, oli tyrkyllä monta vuotta ja useita kertoja virkaan, mutta häntä ei vain onnistanut. Syitä siihen emme tiedä, mutta kaikki ne lakimiehet, joiden kanssa olen asiasta keskustellut, ovat pitäneet Fredmania jokaisella nimityskerralla pätevimpinä hakijana. Todella harmillista, ettei KKO:n jäsenistö oke joko  ymmärtänyt tai arvostanut Fredmanin ammattitaitoa ja ansioita.

17. Kuten edellä olevasta hakijalistasta ilmenee, Mika Ilveskero on jättänyt hakemuksensa virkaan viimeisenä. Ehkäpä hän ensin katsonut, ketkä ovat hakeneet tehtävää, ja ajatellut sitten, että "eihän noista ole minulle vastusta". Toisaalta on saattanut käydä samalla tavalla kuin silloin, kun asianajaja Ari Kantor vuonna 2010 sai nimityksen KKO:een. Kantor myönsi jälkeenpäin auliisti, että hänelle oli KKO:n sisältä vinkattu jäsenen virasta eli suomeksi sanottuna kehotettu hakemaan sitä. Tämä ei ole mitenkään harvinaista, sillä useimmissa tapauksissa menetellään samalla tavalla. KKO.n jäsenillä on usein omia suosikkejaan, joita he kehottavat hakemaan virkaa. Kun tällä kerralla on, kuten edellä sanoin, asianajajan "vuoro" tulla nimitettyksi oikeusneuvoksen virkaan, on luonnollista, että KKO:sta on vinkattu asiasta Mika Ilveskerolle, joka on, niin ymmärrän, pätevän asianajajan ja nimenomaan liikejuristin maineessa.

18. Mika Ilveskero on 51-vuotias, eli sinänsä aika sopivassa iässä siirtyä asianajajasta tuomarin virkaan. Hän toiminut asianajajan vuodesta 1993 ja ollut koko ajan saman toimiston eli Castrén & Snellman Oy:n palveluksessa, osakkaana vuodesta 2000 lähtien. Castrén & Snellman on Suomen vanhin asianajotoimisto, jossa työskentelee 150 lakimiestä.   Ilveskero ei ole suorittanut OTL- tai OTT -tutkintoa, mutta ei se mitään, sillä KKO:ssa on jo nyt  "aivan riittävästi" tohtori-jäseniä. 

19. Ilveskero on hoitanut asianajajana erityisesti yhtiöoikeudellisia toimeksiantoja, mutta on  on perehtynyt myös yrityssaneerauksiin sekä yhtiöiden johdon vastuukysymyksiin. Castrén & Snellmanin kotisivulla Ilveskero ilmoittaa erityisaloikseen nimikeet Governance & Compliance, vakuutusalan uudelleenjärjestelyt ja maksukyvyttömyysmenettelyt, yrityssaneeraukset ja struktuointi. Selvää on, että Ilveskero toimii usein myös välimiehenä. Myös oikeusneuvoksena Ilveskero jatkaisi välimiehenä toimimista, sillä eihän taloudellisesti hyvin menestyvän asianajajan olisi muuten mitään järkeä siirtyä verrattain pienipalkkaiseen tuomarin virkaan.

20. Ilveskero on toki pätevä asianajaja ja liikejuristi. Mutta samassa "pätevyyssarjassa" painii Suomessa lukuisia, luultavasti kymmeniä asianajajia. Mikä siis saa juuri Mika Ilveskeron hakemaan KKO:n jäsenyyttä ja, niin kuin minusta vahvasti vaikuttaa, myös saamaan sen? Syitä näyttäisi olevan kaksi. 

21. Ensinnäkin Mika Ilveskero on toiminut myös Suomen Asianajajaliiton (SAL) puheenjohtajana vuosina 2010-2013. Se on näkyvä paikka ja myös tuomarinviranhaussa merkittävä ja luottamusta herättävä meriitti. Liiton puheenjohtajana Ilveskero kirjoitti liiton pää-äänenkannattajaan Defensor Legis -lehteen kaksisivuisia pääkirjoituksia ajankohtaisista aiheista. Myös KKO:n presidentillä Timo Eskolla on vahvat siteet SAL:iin ja etenkin Defensor Legis -lehteen, sillä hän oli vuosina 1994-2006, siis 12 vuotta peräkkäin, lehden päätoimittajana.

22. Mika Ilveskeron puoliso on lääketieten tohtori Maria Sorella Ilveskero, jonka isä on oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipale. Taipale oli oikeusneuvoksena 1988-2005, sitä ennen hän toimi 25 vuotta asianajaja. Eikä tässä vielä kaikki, sillä myös Erkki-Juhani Taipale oli aikoinaan eli vuosina 1980-88 SAL:n puheenjohtajana. Taipale oli myös tunnettu välimies, vaikka jäi tässä suhteessa hieman Mikko Tulokkaan varjoon.

23. Siis teit isäin, tässä tapauksessa appiukkoin, astumaan! Näin se vain menee. Olen melko vakuuttunut siitä, että edellä kerrotuissa olosuhteissa Mika Ilveskero on saanut KKO:sta ja luultavasti vielä aika korkealta taholta vinkin tai jopa kehotuksen hakea avoinna olevaa oikeusneuvoksen virkaa. Nyt on asianajajan vuoro tulla nimitetyksi ja kukapa olisi - KKO:n mielestä - parempi ehdokas kuin tunnettu liikejuristi ja välimies, joka on toiminut SAL:n puheenjohtajana ja jonka appiukkokin on aikoinaan ollut KKO:n jäsen ja SAL:n puhenjohtaja ja tietenkin myös usein käytetty välimies. 

24. Summa summarum. Vaikka nimitysmenettely on virallisesti vasta alkutekijöissään, on oikeusneuvoksen valinta käytännössä asiallisesti jo aika pitkälti ratkaistu. Kuten kaikki tietävät, käytännössä korkein oikeus täydentää suvereenisti itse itseään. Tasavallan presidentti hyväksyy käytänössä aina KKO:n uuden jäsenen nimittämistä koskevan virkaesityksen. Jos Ilveskerolle on, niin kuin uskon, KKO:sta vinkattu virasta, hänet tullaan siihen todennköisesti myös esittämään.