torstai 17. joulukuuta 2020

216. Helsingin hallinto-oikeus: rikollisjengin jäsenyys ei ole esitutkintapöytäkirjassa salassa pidettävä tieto

 Tämän blogikirjoituksen on laatinut asianajaja Markku Fredman.

1. Helsingin hallinto-oikeus on 17.12.2020 antamallaan päätöksellä H1491/2020 ratkaissut oikeustoimittajien ja poliisin välisen kiistan siitä edellyttääkö julkisuuslaki, että poliisi salaa esitutkintapöytäkirjasta mm. epäiltyjen jengijäsenyyteen liittyvät ja muut kuin arkaluonteiset tiedot.

2. Poliisin julkisuuskäsikirjassa on Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuun perustuen esitetty näkemys, että henkilön harrastustoimintaan ja mm. yhdistysjäsenyyksiä koskevat tiedot ovat JulkL 24,1 §:n 32-kohdan nojalla salassapidettäviä. Kyseisen kohdan mukaan salassapidettäviä ovat asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilön poliittisesta vakaumuksesta tai tietoja henkilön yksityiselämän piirissä esittämistä mielipiteistä taikka tietoja henkilön elintavoista, osallistumisesta yhdistystoimintaan tai vapaa-ajan harrastuksista, perhe-elämästä tai muista niihin verrattavista henkilökohtaisista oloista.

3. Ongelmalliseksi asian tekee se, että vastaavat tiedot ovat syyteasian oikeudenkäynnissä salassapidettäviä vain, jos ne ovat arkaluonteisia. Vastaavasti JulkL 24,1 §:n 26-kohdassa, joka on rikosasioita koskeva erityissäännös, säädetään, että salassapidettäviä ovat asiakirjat, jotka sisältävät tietoja rikoksesta epäillyn, asianomistajan tai muun rikosasiaan liittyvän henkilön yksityiselämään liittyvistä seikoista vain, jos ne ovat arkaluonteisia.

4. Eduskunnan oikeusasiamies oli arvostellut em. ratkaisussa KRP:n menettelyä sen annettua tietoa kaupungin virkamiehille kaupungin vuokralaiseksi pyrkineen yhtiön hallituksen jäsenten jengitaustasta. EOA katsoi henkilöiden liittymät Bandidos MC -järjestöön salassapidettäviksi. Hän totesi, että salassa pidettäviä tietoja voidaan luovuttaa vain laissa säädetyin edellytyksin. Tämä kannanotto johti siis siihen, että poliisia ohjeistettiin pitämään mm. jengijäsenyyttä koskevat tiedot salassa esitutkinnassa, vaikka siis oikeusasiamiehen kannanotto ei koskenut JulkL:n 24,1 §:n 26-kohdassa tarkoitetulla tavalla ”rikosasiaa”.

5. Olen Helsingin Sanomien 6.6.2020 julkaisemassa yleisönosastokirjoituksessa katsonut, että vain arkaluonteiset tiedot voidaan salata. Kirjoitin, että esitutkintapöytäkirjoista on kuitenkin peitetty jengiläisten nimiä ja esimerkiksi varastetuksi ilmoitettu kitara on salainen tieto, koska kitaran omistaminen paljastaisi henkilön harrastavan kitaran soittoa.  

”On haluttu suojata asianosaisten yksityisyyttä. Näyttäisi kuitenkin siltä, että tällainen tulkinta ei ole perusteltua. Nimittäin julkisuuslaissa suojataan yksityisyyttä kahdessa kohdassa. Soveltamisalaltaan yleinen kohta 32 suojaa yksityisyyttä laajasti ja sen tulkintaa koskee poliisin vetoama eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisu vuodelta 2018. Laissa on kuitenkin myös erityisesti rikosasioita koskeva kohta 26, jolla suojataan rikosasiaan liittyvän henkilön yksityiselämään liittyviä tietoja, mutta vain siltä osin kuin ne ovat arkaluonteisia. Myös rikosoikeudenkäynnissä sovellettavan tuomioistuinten julkisuuslain mukaan vain arkaluonteiset tiedot voidaan salata.  

Kun lakiin on otettu erityissäännös rikosasioita varten, on perusteltua lähteä siitä, että tällöin ei sovelleta rinnalla yleistä säännöstä, jonka mukaan myös muut kuin arkaluonteiset tiedot ovat salassa pidettäviä. Siis vain arkaluonteiset yksityiselämää koskevat tiedot ovat rikosasioissa salassa pidettäviä.”

 

6. Helsingin hallinto-oikeus on nyt asettunut kutakuinkin samalle kannalle tapauksessa, jossa Helsingin Sanomien oikeustoimittaja Susanna Reinboth valitti KRP:n päätöksestä, jossa oli katsottu, ettei toimittajalla ole oikeutta saada tietoa keiden nimet pöytäkirjasta oli peitetty. Hallinto-oikeus kirjoittaa perusteluissaan seuraavasti:

Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa on 1.6.2020 alkanut oikeudenkäynti muun muassa törkeitä huumausainerikoksia koskevassa asiassa, joka liittyy rikollis- järjestöksi luokiteltuun United Brotherhoodiin. Oikeudenkäynnin alkaessa on lähtökohtaisesti tullut julkiseksi myös asian esitutkinta-aineisto julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella. Itä-Uudenmaan käräjäoikeudesta saadun tiedon mukaan käräjäoikeus ei ole oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 10 §:n nojalla antanut salassapito- määräystä nimitietojen osalta. Keskusrikospoliisi ei ole kuitenkaan 15.6.2020 tekemällään valituksenalaisella päätöksellä luovuttanut valittajalle nimi- tietoja niistä henkilöistä, joiden poliisi on epäillyt kuuluvan United Brotherhoodiin. 

Valituksenalaisessa päätöksessä on viitattu eduskunnan oikeusasiamiehen 23.11.2018 antamaan ratkaisuun EOAK/4963/2017, jonka mukaan jäsenyys rikollisryhmässä kuuluu julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohdan sana- muodon mukaisen tulkinnan piiriin tietona henkilön elintavoista, osallistumisesta yhdistystoimintaan tai vapaa-ajan harrastuksista tai niihin verrattavasta tiedosta. Ratkaisun mukaan yhdistyksen tai vapaa-ajan harrastuksen luonne ei vaikuta kyseisen lainkohdan tulkintaan. Valituksenalaisen päätöksen mukaan salaamalla nimitiedot esitutkintapöytäkirjoista on salattu tieto henkilöiden kuulumisesta rikollisryhmään, jolloin epäiltyjen rikosten teonkuvaukset on ollut mahdollista jättää salassapidon ulkopuolelle. Keskusrikospoliisin mukaan tietojen saamista on rajoitettu julkisuusperiaate ja viranomaistoiminnan avoimuus huomioiden ainoastaan siinä määrin kuin suojattavan edun vuoksi on tarpeellista. 

Valittajan näkemyksen mukaan julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohtaa ei ole tarkoitettu sovellettavaksi esitutkinta-aineistoon, koska sen salassapitoa on arvioitava ainoastaan julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 26 kohdan perusteella, mikä kohta koskee rikoksesta epäillyn, asianomistajan tai muun rikosasiaan liittyvän henkilön yksityiselämään liittyviä arkaluonteisia seikkoja. 

Hallinto-oikeus toteaa, että eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisussa EOAK/4963/2017 keskusrikospoliisi oli luovuttanut toiselle viranomaiselle tiedon henkilön kuulumisesta rikollisjärjestöön ilman lakiin perustuvaa syytä. Nyt ratkaistavana oleva asia eroaa siitä keskeisesti siten, että nyt kyse on oikeudenkäyntiasiakirjoina julkisiksi tulleiden esitutkintapöytäkirjojen julkisuudesta keskusrikospoliisin luovuttamina. 

Hallinto-oikeus toteaa, että tieto rikollisjärjestön jäsenyydestä liittyy kiinteästi tutkitun rikoksen teonkuvaukseen eikä mainittu tieto jäsenyydestä rikosasiassa ole myöskään yksityiselämään liittyvä julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 26 kohdassa tarkoitettu arkaluontoinen tieto. Teonkuvauksen ohella kyse on myös siitä, että rikoksen tekeminen osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa on rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 2 kohdan mukainen rangaistuksen koventamisperuste, minkä lisäksi rikoslain 17 luvun 1 §:n mukaan järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen itsessään on rangaistavaa. 

Oikeuskäytännössä on katsottu, että rikos ei ole siihen syyllistyneen yksityisasia (KKO 2005:136 kohta 10 ja KKO 2018:51 kohta 22). Euroopan ihmis- oikeussopimuksen 8 artiklaa koskevassa soveltamiskäytännössä on katsottu, ettei sellaisen maineen menetyksen, joka on ennakoitava seuraus rikoksen tekemisestä, ole tarkoitettu nauttivan yksityiselämän suojaa (Sidabras ja Dziautas v. Liettua, kohta 49). 

Julkisuusperiaatteen toteutumiseen, viranomaistoiminnan valvontaan ja kansalaisten yhdenvertaiseen kohteluun liittyvien näkökohtien vuoksi olisi ongelmallista, mikäli julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohdan soveltaminen julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella julkisiksi tulleiden esitutkintapöytäkirjojen sisältämiin nimitietoihin johtaisi tosi- asiallisesti siihen lopputulokseen, että järjestäytyneeseen rikollisryhmään kuuluvien henkilöiden nimitiedot eivät muista kansalaisista poiketen tulisi esitutkintamateriaalin kautta julkisiksi, ja ne saisivat siten muiden kansalaisten nimitietoihin nähden parempaa suojaa silloin kun rikokset on tehty osana rikollisjärjestön toimintaa tai muutoin rikollisjärjestön lukuun. Tämä johtaisi perustuslaissa turvatun yhdenvertaisen kohtelun vastaiseen seuraamukseen. 

Hallinto-oikeus toteaa, että edellä sanotun perusteella ja ottaen huomioon oikeudenkäynnin korostettu julkisuus rikosasioissa ja esitutkinta-aineistoon sovellettava erityissäännös eli julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 26 kohta lainsäätäjän tarkoituksena ei voida katsoa olleen, että sellaiset yksityiselämän piiriin kuuluvat rikosasiassa ei-arkaluonteisena pidettävät tiedot, joita on mainittu myös julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohdassa, olisivat esitutkinta-asiakirjoihin liittyvinä salassa pidettäviä silloin, kun tällaisilla tiedoilla on merkitystä teon ja sitä seuraavan mahdollisen rangaistuksen arvioimisessa. Mikäli esitutkinta-aineiston joukossa on yksityiselämän piiriin kuuluvaa tietoa, joka ei ole merkityksellistä teon tai rangaistuksen arvioinnissa, tällainen esimerkiksi sivullista henkilöä koskeva tieto voi tapauskohtaisen punninnan jälkeen kuitenkin tulla salassa pidettäväksi myös 32 kohdan perusteella. 

Kun otetaan huomioon edellä olevat perustelut, keskusrikospoliisi ei ole voinut julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohdan perusteella kieltäytyä luovuttamasta nimitietoja henkilöistä, joiden keskusrikospoliisi epäilee kuuluvan järjestäytyneeseen rikollisryhmään. Tämän vuoksi valituksenalainen päätös on kumottava ja pyydetty tieto annettava.
 

7. Näin siis Helsingin hallinto-oikeus. Päätös on hyvin perusteltu. Siinä ei kuitenkaan katsottu, että JulkL 24,1 §:n 26-kohta olisi sellainen erityissäännös (lex specialis), jota sovelletaan 32-kohdan yleissäännöksen sijasta, vaan hallinto-oikeus näki niillä kummallakin oman soveltamisalansa ja edellytti tapauskohtaista punnintaa. Tuo asia jäänee korkeimman hallinto-oikeuden arvioitavaksi, jos KRP hakee ja saa asiassa valitusluvan.

Markku Fredman

keskiviikko 16. joulukuuta 2020

215. KKO kovensi tynnyrihuumejutussa poliisille tuomittua rangaistusta. KKO 2020:95

1. Kor­kein oi­keus (KKO) on tänään 16.12. tuo­min­nut Hel­sin­gin po­lii­si­lai­tok­sen huu­me­ri­ko­syk­si­kön ri­ko­sy­li­kons­taa­pe­li­na toi­mi­neen Mi­kael Ru­ne­ber­gin ns. tynnyrihuumejutussa useis­ta vir­ka­vel­vol­li­suu­den rik­ko­mi­sis­ta ja yh­des­tä vir­ka­sa­lai­suu­den rik­ko­mi­ses­ta vii­den kuu­kau­den van­keus­ran­gais­tuk­seen. Van­keus­ran­gais­tus on eh­dol­li­nen, koetusaika päättyy vuoden 2021 lopussa.

2. Helsingin hovioikeus oli kesäkuussa 2019 tuominnut Runebergin asiassa sakkorangaistukseen, mutta hylännyt syyttäjän vaatimuksen hänen viraltapanostaan. KKO:ssa syyttäjä vaati, että sakkorangaistus kovennetaan ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi ja että Runeberg tuomitaan viralta pantavaksi. Helsingin käräjäoikeus oli ensimmäisenä oikeusasteena tuominnut Runebergin mainituista rikoksista huomattavasti ankarammin eli vankeuteen 3,5 vuodeksi.

3. Asia liittyy hovioikeuden edellä mainitulla tuomiolla ratkaisemaan laajaan hasiksen salakuljetusta koskeneeseen ns. tynnyrijuttukokonaisuuteen. Jutussa katsottiin muun muassa, että Runeberg oli syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomisiin osallistuessaan esimiehensä Jari Aarnion kanssa järjestelyihin, joissa käräjäoikeutta oli väärien ja harhaanjohtavien tietojen perusteella erehdytetty myöntämään oikeudettomia televalvonta- ja telekuuntelulupia. Rikokset oli tehty liki yhdeksän kuukauden aikana.

4. KKO:n mukaan Runebergin teot olivat osoittaneet piittaamatonta suhtautumista voimakkaasti perusoikeuksiin puuttuvien pakkokeinojen käyttöön. Moitittavuutta lisäsi se, että niiden toteuttamisessa oli käytetty hyväksi tuomioistuinta. Lisäksi kysymys oli ollut salaisista pakkokeinoista, joiden osalta tuomioistuimella ei välttämättä ole mahdollisuutta varmistaa hakijan sille ilmoittamien tietojen oikeellisuutta ja joissa luottamus viranomaistoiminnan asianmukaisuuteen on korostunut. Teot olivat olleet haitallisia myös poliisin toimintaa koskevan luottamuksen kannalta.

5. Virheellisin perustein käytettyjen pakkokeinojen lisäksi Runeberg oli käyttänyt laittomasti poliisin rekistereitä saadakseen salassa pidettäviä tietoja esimieheensä liittyneistä rikosepäilyistä. Osin hän oli tehnyt hakuja esimiehensä yllytyksestä. Runeberg oli kuitenkin tiennyt kyselyt laittomiksi, minkä vuoksi hän oli pyrkinyt naamioimaan hakuja virkatehtäviin liittyviksi.

6. Virkasalaisuuden rikkomiseen Runeberg syyllistyi paljastaessaan poliisin rekistereistä laittomasti saamiaan tietoja esimiehelleen.

7. KKO hylkäsi syyttäjän vaatimuksen viraltapanosta, koska Runeberg ei enää toiminut virassa, jossa hän oli rikokset tehdessään. Hänen ei myöskään ollut selvitetty siirtyneen toiseen vastaavanlaiseen virkaan.

8. Jutussa oli myönnetty osittainen valituslupa myös syytettynä olleelle Seija Kortekallio-Lammelle. KKO tutki, syyllistyikö Kortekallio-Lammi  ns. Malmin naisen rikoskumppanina törkeään huumausainerikokseen, mutta ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta syyksilukemisen eikä myöskään alentanut hovioikeuden tuomitsemaa kahden vuoden vankeusrangaistusta. Käräjäoikeus oli tuominnut Kortekallio-Lammen 7 vuodeksi vankeuteen. 

9. Myös Jari Aarnio ja hänen rikoskumppaninsa ex-jengipoomo Keijo Vilhunen olivat hakeneet KKO:ssa valituslupaa, mutta heille sitä ei vuosi sitten myönnetty. Molemmat olivat saaneet Helsingin hovioikeudessa 10 vuoden vankeusrangaistuksen hasistynnyreiden salakuljetuksesta Hollannista Suomeen.

10. Mikael Runebergin rangaistuksen osalta KKO:n tuomio on julkaistu oikeuskäytäntöä linjaavana prejudikaattina eli ennakkopäätöksenä KKO 2020:95.

KKO:2020:95

11. Mitäpä tuohon muuta voi sanoa, kuin että oikeus on toteutunut. Runebergin saamaa viiden kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta voidaan hänen syykseen luettujen rikosten vakavuus ja moitittavuus huomioon ottaen pitää varsin lievänä.

perjantai 4. joulukuuta 2020

214. KHO 2020:124. Ympäristölupa, koneellinen kullankaivuu, poronhoito, saamelaisten oikeudet

Tämän blogikirjoituksen on laatinut asianajoa lähinnä Pohjois-Suomessa harjoittava varatuomari Aimo Guttorm. Hän on toiminut aiemmin saamelaiskäräjien lakimiehenä sekä tutkijana Tromssan yliopistossa. Guttorm valmistelee kaivosoikeutta käsittelevää väitöskirjaa.

1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi 25.11.2020 vuosikirjaratkaisun KHO 2020:124 ympäristö- ja vesitalousluvan myöntämistä koskevassa asiassa. Lupa-asia koskee koneellista kullankaivuuta Inarin Hammastunturin erämaa-alueella sijaitsevalla saamelaisten kotiseutualueella. Kullankaivuuta on tarkoitus harjoittaa 34 hehtarin suuruisella poronhoitolain 2 §:n 2 momentissa tarkoitetulla erityisesti poronhoitoa varten tarkoitetulla alueella, jossa valtion maata ei saa käyttää sillä tavoin, että siitä aiheutuu huomattavaa haittaa poronhoidolle (erityinen poronhoitoalue). 

2. KHO:n vuosikirjaan otetaan päätökset, joilla on merkitystä lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai joilla on muutoin yleistä merkitystä. Nyt esillä olevassa ratkaisussa on siten kysymys ennakkopäätöksestä, jolla pyritään ohjaamaan tulevaa oikeuskäytäntöä vastaanvanlaisissa lupa-asioissa.

3. Luvanhakijana asiassa on ollut koneellista kullankaivua Lapissa lähes parikymmentä vuotta harjoittanut Antti Leppänen Karstulasta. Saamelaiskäräjät valitti aluehallintoviraston 6.7.2018 antamasta hakijalle myönteisestä lupapäätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen, joka ratkaisi valituksen 13.6.2019 antamallaan päätöksellä pysyttäen lupapäätöksen voimassa lähes sellaisenaan.  Saamelaiskäräjät valitti hallinto-oikeuden päätöksetstä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka myönsi valitusluvan. Korkein hallinto-oikeuden ratkaisi asian seitsemän jäsenen kokoonpanossa, jonka puheenjohtaja toimi presidentti Kari Kuusiniemi. Viiden oikeusneuvoksen lisäksi kokoonpanoon kuului lain mukaisesti kaksi ympäristöasiantuntijaneuvosta.   

4. Korkein hallinto-oikeus toimitti asiassa 8.-9.2020 katselmuksen kyseessä olevilla Antti Leppäsen kullanhuuhdonta-alueilla. Oikeuden jäsenet tutustuivat tuolloin myös lähialueen eräisiin muihin kullanhuuhdonta-alueisiin. KHO suorittaa vuosittain muutaman katselmuksen. Katselmus voidaan tehdä esimerkiksi silloin, kun lupa-asia vaikuttaa kirjallisen aineiston pohjalta tulkinnanvaraiselta. Katselmus ei ole asian suullista käsittelyä, mutta sen yhteydessä asianosaiset voivat kiinnittää oikeuden jäsenten huomioita tärkeinä pitämiinsä seikkoihin.  

5. Katselmuksen tarkoitus kyseessä olevassa asiassa oli selvittää kullankaivusta sekä erityisesti kaikista kyseessä olevan Palsinojan ympäristössä toimivista kullankaivuhankkeista aiheutuvia yhteisvaikutuksia vesistöön ja perinteisten saamelaiselinkeinojen (ml. poronhoito) harjoittamiseen. 

6. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto oli lupa-asiassa antamallaan edellä mainitulla päätöksellä myöntänyt hakijalle oikeuden koneelliseen kullankaivuuseen kolmella vierekkäisellä kullanhuuhdonta-alueella Palsinojan varrella. Kullanhuuhdonta-alueiden Kultarohmut, Yksinäisyys ja Uhma sekä Mennyt aika yhteispinta-ala on noin 18,9 hehtaaria. Hakijan mukaan kultaa arvioidaan kaivettavan noin 40 prosentin alueelta. Kultaa kaivetaan kahdella kaivuyksiköllä, joihin molempiin kuuluu 1-2 kaivinkonetta. Huuhdonnassa käytetään suljettua kiertovesijärjestelmää. 

7. Saamelaiskäräjät vaati KHO:lle tekemässään valituksessa ensisijaisesti ympäristö- ja vesitalouslupapäätösten kumoamista ja toissijaisesti eräiden vedentarkkailuun liittyvien määräysten lisäämistä lupaehtoihin. KHO muutti päätöksessään ympäristö- ja vesitalouslupaa rajoittamalla yhden kullanhuuhdonta-alueen (Mennyt aika) käyttöä osittain siten, että kaivuualueen ja läheisen poroaidan välille jäi kohtuullinen alue laidunalueeksi ja porojen esteettömän kulun turvaamiseksi laidun- ja vasomisalueelle. KHO:n päätökseen on liitetty kartta tästä järjestelystä. Muilta osin KHO hylkäsi saamelaiskäräjien valituksessa esitetyt vaatimukset. Mennyt aika -aluetta voidaan päätöksen mukaan muutoin käyttää muuhun toimintaan, mutta nimenomaan koneella kaivaminen on näiltä osin kielletty. Mutta mahdollistaako päätös kullanhuuhdonnan toteuttamisen lapiolla? Tästä asiasta ratkaisussa ei lausuta mitään, sillä KHO:ssa oli kysymys ainoastaan koneellista kullaankaivuuta koskevasta ympäristöluvasta.

8. Kullanhuuhtoja (kullankaivaja) tarvitsee ennen toimien aloittamista sekä kullanhuuhdontaluvan eli oikeuden käyttää määrättyä aluetta kullanhuuhdontaan, minkä myöntää valtion maille Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kaivosviranomaisena kaivoslain mukaisessa menettelyssä että ympäristöluvan, jonka myöntää aluehallintovirasto (AVI) valtion ympäristölupaviranomaisena ympäristönsuojelulain nojalla. Lisäksi tarvitaan vesilain mukainen vesitalouslupa. Ympäristölupa ja vesitalouslupa myönnetään tavallisesti samalla kertaa. Tämän vuoksi KHO ei päätöksellään ryhtynyt tässä ympäristölupaa koskevassa asiassa pienentämään kullanhuuhdonta-alueen pinta-alaa aidan lähellä porojen kulun turvaamiseksi ja laidunrauhan vuoksi, vaan ainoastaan rajoitti eräiltä osin alueen käyttöä kullankaivuuseen poroaidan lähellä. Alueesta ja sen pinta-alasta päättää Tukes kullanhuuhdontalupapäätöksessään.  

9. Kullanhuuhdontaluvan nojalla kullanhuuhtoja voi luvan mukaan enintään 7 hehtaarin suuruisella yhtenäisellä kullanhuuhdonta-alueella etsiä, ottaa talteen ja hyödyntää kultaa. Kullanhuuhdontalupa myönnetään kullan kaivuuseen joko lapiomenetelmällä tai koneellisesti. Todettakoon, että yksi mainituista kolmesta kullanhuuhdontaluvista eli Kultarohmut -niminen alue on saanut jo aiemmin lopullisen ratkaisun korkeimman hallinto-oikeuden 16.3.2018 antamalla pätöksellä. Voidaan näin ollen todeta, että kysymyksesä olevaa kullanhuuhdontahanketta on selvitetty varsin huolellisesti. 

10. Ympäristöluvan ja vesitalousluvan saatuaan kullanhuuhtoja voi harjoittaa koneellisesta kaivuuta kullanhuuhdonta-alueella. Terminologisesti saattaa tuntua sekavalta, että saman toiminnan yhteydessä puhutaan yhtäältä kullanhuuhdontaluvasta, kullanhuuhdonnasta ja kullanhuuhtojista, toisaalta taas luvasta kaivaa kultaa ja kullankaivajista. Aiemmin puhuttiin myös huuhdontakullasta. Yhtä kaikki, kyse on samasta toiminnasta. Tässä asiassa on siis kysymys kullankaivuuluvasta kolmella kullanhuuhdonta-alueella.  

11. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (AVI) oli päätöksellään 6.7.2018 myöntänyt edellä olevan mukaisesti hakijalle ympäristöluvan koneelliseen kullankaivuuseen mainituille kolmelle kullanhuuhdonta-alueelle. AVI:n lupapäätökseen sisältyi myös hakijan oikeus Palsinojan ja Jääskeläisenojan uoman siirtoon kaivun aikana sekä veden ottamiseen Palsinojasta kullanhuuhdonnan tarpeisiin. Päätöksessä annettiin myös 18 lupamääräystä muun muassa pilaantumisen estämiseksi. Luvansaajan maksettavaksi määrättiin lisäksi vuosittainen kalatalousmaksu toiminnasta kalastolle ja kalastukselle aiheutuvien vahinkojen ehkäisemiseksi. Saamelaiskäräjät ei ollut antanut lausuntoa tai tehnyt muistutusta AVI:n lupamenettelyn johdosta..

12. AVI perusteli lupapäätöstään muun muassa sillä, että toiminnan vesistövaikutuksista, toiminnasta aiheutuvasta melusta tai muistakaan seikoista ei aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa ympäristönsuojelulain 49 §:ssä tarkoitettua luvan myöntämisen esteenä olevaa seurausta saamelaisalueelle tai -kulttuurille. Uoman siirron ja veden ottamisen osalta AVI totesi, etteivät toimet heikennä saamelaisten mahdollisuuksia käyttää heille alkuperäiskansana kuuluvia oikeuksia ylläpitää ja kehittää kulttuuriaan sekä harjoittaa perinteisiä elinkeinojaan. Hanke ei myöskään sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua.  

13. Saamelaiskäräjät siis valitti aluehallintoviraston lupapäätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen. Se vaati päätöksen kumoamisesta muun ohella sillä perusteella, että luvan mukaisesta toiminnasta yhdessä muiden toimintojen kanssa aiheutuisi ympäristönsuojelulain 49 §:n 6 kohdan perusteella kielletty seuraus. Toiminnan ja muiden toimintojen yhteisvaikutuksia ei myöskään voida lupamääräyksin poistaa, minkä vuoksi edellytyksiä luvan myöntämiselle ei ole. Valittajan mukaan kullankaivuun häiriövaikutusten vuoksi on todennäköisestä, että porojen kuljetus Palsinojan ja paliskunnan raja-aidan väliselle kesälaidun- ja vasomisalueelle estyisi ja Ivalon paliskunta menettäisi näin noin 22 km2 laajuisen kesälaidun- ja vasomisalueen. 

14. Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi vaatimuksen ympäristöluvan ja vesitalousluvan kumoamisesta. Hallinto-oikeus kuitenkin lisäsi sulkemista- ja maisemointitöitä koskevaan lupamääräykseen maininnan siitä, että kaivuun selkeytysaltaat ja kaivualueet tulee aidata tai muutoin estää porojen kuoppiin putoaminen. Hallinto-oikeus totesi johtopäätöksenään muun ohella, että toiminnalla ei aiheuteta haittaa saamelaiskulttuurille ja vaikutukset saamelaisten perinteisille elinkeinoille, kuten poronhoidolle ja kalastukselle tai ympäröivälle luonnolle jäävät paikallisiksi.  

15. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa saamelaiskäräjät vetosi vaatimustensa tueksi muun muassa sihen, että ympäristöluvan myöntämiselle oli ympäristönsuojelulain 49 §:n 6 kohdan mukainen este ja että lupaharkinnassa on jätetty huomioon ottamatta toiminnan sijoittuminen Hammastunturin erämaa-alueelle ja erämaalain tarkoitus. Valittajan mukaan lupaharkinnassa ei ollut riittävästi tutkittu ja otettu huomioon toiminnan vaikutuksia saamelaisten perustuslaissa ja kansainvälisissä sopimuksissa turvatuille oikeuksille harjoittaa kieltään ja kulttuuriaan. Valittaja katsoi Palsinojan alueen olevan merkitykseltään korvaamaton Ivalon paliskunnan poronhoidolle kesälaidun- ja vasomisalueena.  

16. Luvanhakija Antti Leppänen vaati valituksen hylkäämistä. Ivalon paliskunta sen sijaan oli tyytynyt ympäristöluparatkaisuun eikä valittanut hallinto-oikeuden päätöksestä. Miten asia olisi ratkaistu silloin, jos saamelaiskäräjien ja paliskunnan kannat olisivat olleet keskenään ristiriidassa? Voisiko saamelaiskäräjät voinut puuttua pätevästi periaatteessa yksityisoikeudellisen paliskunnan tai yhteismetsän tms. päätöksiin laajemminkin saamelaisten kotiseutualueella, jos se katsoo, että saamelaisten tai yksittäisen saamelaisen oikeudet eivät päätöksenteossa? 

17. Antti Leppänen katsoi vastineessaan KHO:lle, että KP-sopimuksen 27 artiklan kieltämisen kynnys ja poronhoitolain 2 §:n 2 momentin tarkoittama huomattavan haitan kynnys poronhoidolle eivät ylity Palsinojalla kalastuksen tai poronhoidon kannalta.  

18. KP-sopimuksen artiklan 27 artiklassa lausutaan, että "niissä valtioissa, joissa on kansallisia, uskonnollisia tai kielellisiä vähemmistöjä, tällaisiin vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä ei saa kieltää oikeutta yhdessä muiden ryhmänsä jäsenten kanssa nauttia omasta kulttuuristaan, tunnustaa ja harjoittaa omaa uskontoaan tai käyttää omaa kieltään”. Saamelaisen poronhoidon ja kalastusten suojan kannalta keskeistä on sen määrittäminen, milloin hankkeen toteuttamisella ”kielletään” saamelaisilta oikeus nauttia omasta kulttuuristaan. KP-sopimuksen 27 artikla kieltää vain sellaiset toimenpiteet, jotka ovat asteeltaan niin vakavia, että ne muodostuvat mm. kulttuurista nauttimisen tai kielen käytön "kieltämiseksi”. Kieltämisen kynnys on korkea, joka tutkimusteni mukaan limittyy poronhoitolain huomattavan haitan toteutumisen kynnyksen kanssa. 

19. Itse asiassa kysymys KP-sopimuksen 27 artiklan sisällöstä palautuu perustuslain 17 §:n 3 momentin säännöksen sisällön selvittämiseen sikäli, mikä on saamelaisten oikeus tässä asiassa. Mainittu lainkohta turvaa saamelaisille oikeuden ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan. Poronhoito, kalastus ja metsästys ovat saamelaisten kulttuurimuotoon kuuluvia elinkeinoja (HE 309/1993).  

20. Vesitalousluvan osalta vesilaissa (VL) säädetään, että lupa vesitaloushankkeelle myönnetään, jos hanke ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua (VL:n 3 luvun 4 §:n 1 momentin 1 kohta). Saamelaisten kotiseutualueelle sijoittuva tai vaikutuksiltaan sinne ulottuva vesitaloushanke on toteutettava siten, että se ei vähäistä suuremmassa määrin heikennä saamelaisten mahdollisuuksia käyttää heille alkuperäiskansana kuuluvia oikeuksia ylläpitää ja kehittää kulttuuriaan sekä harjoittaa perinteisiä elinkeinojaan (VL:n 2 luvun 8 §). Palsinojalla itsessään ei katsottu olevan varsinaisesti kalataloudellista merkitystä saamelaisille tai muille tahoille, vaan hankkeen mahdolliset vaikutukset saattavat kohdistua ojan laskun kautta Ivalojokeen. Palsinojan alueen kullankaivulla ei kuitenkaan selvityksissä ole katsottu olevan merkittävästi haittoja Ivalojoen kokonaistaimenkannalle, vaan lähinnä taimenen geneettiselle diversiteetille. 

21. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun mukaan luvassa vuosittain 1.6.-30.9. välisenä aikana tapahtuva kaivu saa olla määrältään enintään 30 000 m3 kokonaismaa-ainesmääränä sisältäen muun muassa pintamaat. Tällöin kullan huuhdonnassa käytettävä vesi johdetaan kiertovesialtaisiin. Tarvittaessa otetaan lisävettä Palsinojasta enintään 400 l/min.  

22. Korkeimmassa hallinto-oikeuden käsittelyn aikana saaman selvityksen mukaan kullankaivuusta aiheutuu melua ja tärinää, joka aiheutuu kaivuäänistä ja erottelulaitteesta sekä dieselmoottorista ja jonkun verran myös veden ajoittaisesta pumppaamisesta. Alueen kaivuutoiminta lisää autojen ja ihmisten ääniä alueella. Melu on pistemäistä. Luvanhakijan selvitysten mukaan kaivuäänet kantautuivat tuulioloista riippuen enintään joitakin satoja metrejä ja että äänet eivät sivu- tai vastatuuleen kantaudu lainkaan. Hakijan havaintojen mukaan porot eivät vältä lainkaan koneellista kullankaivuuta, ja joka tapauksessa työn päättymisen jälkeen porot voivat laiduntaa alueella. Hakijan esittämän selvityksen mukaan porot tottuvat helposti autojen ja työkoneiden ääneen. Luonnonvarakeskuksen tutkimuksen mukaan, joka perustui muutaman kymmenen poron seurantaan, porot välttelisivät 1,5 kilometrin säteellä kullankaivutoimintaa. Hallinto-oikeudessa saamelaiskäräjät väitti, että porot välttäisivät ihmistoimintaa jopa 12 kilometrin etäisyydellä. 

23. Luonnonvarakeskus on lausunnossaan arvioinut, että porot välttelevät myös sellaisia kaivualueita, joissa toiminta on mahdollisesti jo lopetettu, mutta aluetta ei ole vielä ennallistettu. Naarasporot eli vaatimet väistävät kaivualueita erityisesti liikkuessaan vasan kanssa.  

24. Se, että toiminta sijoittuu erämaalain tarkoittamalle erämaa-alueelle, ei KHO:n mukaan ole este ympäristö- ja vesitalousluvan myöntämiselle koneelliselle kullankaivuulle. Erämaa-alueita perustetaan alueiden erämaaluonteen säilyttämiseksi, saamelaiskulttuurin ja luontaiselinkeinojen turvaamiseksi sekä luonnon monipuolisen käytön ja sen edellytysten kehittämiseksi (erämaalaki 1 §). Erämaa-alueen hoidossa ja käytössä on noudatettava hoito- ja käyttösuunnitelmaa (HKS), jonka laatii metsähallitus ja jonka ympäristöministeriö on tässä asiassa vahvistanut 11.7.2016. Sitä osaa Hammastunturin erämaa-alueesta, jolle hakijan kullanhuuhdonta-alueet sijoittuvat, ei ole suunniteltu saamelaiskulttuurin ja poronhoidon turvaamisen erityiseksi vyöhykkeeksi taikka erämaaluonteen säilyttämiseksi.  

25. Kyseessä olevan Hammastunturin erämaa-alueen hoito- ja käyttösuunnitelman valmistelun yhteydessä koottu yhteistyöryhmä edusti paikallisia ja alueellisia intressitahoja. Samassa yhteydessä kokeiltiin ensimmäistä kertaa erillisistä Akwé: Kon -menetelmää, jonka avulla oli tarkoitus selvittää maankäytön sosiaalisia, taloudellisia ja ekologisia vaikutuksia saamelaisväestöön. Ympäristöministeriö totesi Hammastunturin erämaa-alueen HKS -suunnitelmaa koskevassa vahvistuskirjeessään, että Akwe:kon menettelyssä on voitu selvittää muun ohella maankäytön vaikutuksia saamelaisten kulttuuriin.  

26. Allekirjoittaneella oli mahdollisuus olla mukana vuonna 2012 ympäristöministeriön johtamassa Suomen valtuuskunnassa, joka osallistui Intian Hyderabadissa YK:n biodiversiteettisopimuksen osapuolikokoukseen (COP 11). Esittelin kokouksen yhteydessä Akwe:kon menettelyn käyttöönottoa Suomessa, jossa menettely oli otettu koko maailmassa ensimmäisenä maana käyttöön.   

27. Asian käsittelyssä KHO:ssa kysymykseksi nousi myös porojen kuljettaminen ja kulkureitti paliskunnan eri alueiden välillä Palsinojan alueen länsiosan kautta Mennyt aika -kaivuualueen ja poroaidan välistä, joiden välinen etäisyys on pienimmillään 70 metriä. Porojen kuljettamisen vaatimus Palsinojan yli hiukan alempana oli varmistettu jo aiemmin vuonna 2016 tällä alueella Tukesin kullanhuuhdontalupapäätöksessä.  

28. Korkein hallinto-oikeus totesi, että Palsinojan länsi- ja pohjoispuolella on noin 22 km2 suuruinen porojen kesälaidunalue, jota ainakin isot porotokat kesäaikaan välttelevät, mutta jossa kuitenkin oleskelee kesäisin useita satoja poroja. Porojen pääasiallinen kulkureitti kyseiselle laidunalueelle on poroaidan sekä Palsinojan uoman välissä.  KHO:n mukaan voimassa olevien kullanhuuhdontalupien kohdistuessa lähes koko Palsinojan uomaan ja kaivumääriltään suurimpien konekaivutoimintojen keskittyessä erityisesti Leppäsen alueen ja Selperinojan väliselle alueelle lähelle toisiaan porojen liikkuminen kyseisellä alueella vaikeutuu kaivutoiminnan melun välttelystä ja maan rikkoutumisesta aiheutuvien yhteisten estevaikutusten vuoksi. Erityisesti kulkeminen Palsinojan yli vaikeutuu yhteisvaikutusten vuoksi laajalla alueella

29. Korkein hallinto-oikeus korosti päätöksensä oikeudellisena lähtökohtana, että ympäristönsuojelulain 48 §:n 2 momentin mukaan ympäristölupa on myönnettävä, jos toiminta täyttää laissa säädetyt edellytykset. Jos jokin lain 49 §:ssä säädetyistä esteistä on käsillä, lupaa ei saa myöntää tai sen sisältöä on lupamääräyksin rajoitettava siinä määrin, ettei kiellettyä vaikutusta ennalta arvioiden aiheudu. Asiaa arvioitaessa tulee ottaa huomioon eri toimintojen yhteisvaikutukset. 

30. Keskeiseksi oikeuskysymykseksi asiassa muodostui se, aiheutuuko hakemuksen mukaisesta kullankaivutoiminnasta yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa ympäristönsuojelulain 49 §:n 6 kohdassa tarkoitettua olennaista heikennystä edellytyksiin harjoittaa saamelaisten kotiseutualueella perinteisiä saamelaiselinkeinoja, kuten poronhoitoa tai kalastusta, tai muutoin ylläpitää ja kehittää saamelaiskulttuuria. Tulkinnan kohteena oli se, tuleeko lainkohdassa tarkoitetun olennaisen heikennyksen aiheutua nimenomaan ympäristöluvan varaisen toiminnan päästöistä ja niiden yhteisvaikutuksista, vai voidaanko asiaa arvioitaessa ottaa huomioon laajemmin toiminnan järjestämisestä aiheutuvat muut muutokset ympäristössä. Tällöin on myös määriteltävä ympäristöluvan suhde kaivoslain mukaisiin ratkaisuihin.  

31. Korkein hallinto-oikeus totesi, että lain esitöiden mukaan ympäristönsuojelulain 49 §:n 6 kohta takaa sekä perustuslakiin että KP-sopimukseen sisältyvien aineellisten velvoitteiden toteutumisen. Näin ollen huomioon on otettava myös hankkeen vaikutukset poronhoidon taloudelliselle kannattavuudelle. KHO viittasi perustuslakivaliokunnan ympäristönsuojelulakia koskevaan lausuntoon (PeVL 10/2014 vp), jonka mukaan on tärkeää, että ympäristönsuojelulain 49 §:n 6 kohdan olennaisuuskriteereitä tulkitaan ja sovelletaan perusoikeusmyönteisellä tavalla ja ottaen huomioon KP-sopimuksen 27 artiklan soveltamiskäytäntö.   

32. KHO toteaa perusteluissaan, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti pelkästään fyysisen ympäristön muuttamisen vaikutuksia ei ole otettu huomioon ympäristöluparatkaisussa, koska ne eivät ole seurausta ympäristönsuojelulaissa tarkoitetusta päästöstä tai jätteiden sijoittamisesta aiheutuvasta ympäristön pilaantumisesta. 

33. Ympäristönsuojelulakia sovelletaan lain 2 §:n 1 momentin mukaan teolliseen ja muuhun toimintaan, josta aiheutuu tai saattaa aiheutua ympäristön pilaantumista. Lailla pyritään keskeisesti rajoittamaan erilaisista ympäristöä pilaavista päästöistä, mukaan lukien melusta, aiheutuvaa pilaantumista. Vuodelta 2000 olleen vanhan ympäristönsuojelulain lähtökohtana oli, että ympäristölupaharkinnassa ei voitu ottaa huomioon esimerkiksi toiminta-alueen luontoarvoja, jollei niitä ollut erityisesti luonnonsuojelulain nojalla tai muutoin suojeltu. Voimassa olevan ympäristönsuojelulakiin sitä vastoin sisältyy säännöksiä turvetuotannon sijoittamisesta (lain 13 §), joiden nojalla myös muut kuin pilaantumisesta aiheutuvat vaikutukset voidaan ottaa lupaharkinnassa huomioon. Tämän johdosta KHO totesi, että ympäristönsuojelulain lupaharkinnan lähtökohtana on edelleen ympäristön pilaantumisesta johtuvien vaikutusten sääntely, mutta ainakin turvetuotannon osalta lupaharkinta on ollut tätä laveampi. KHO ilmeisesti halusi tällä pohdinnallaan ja viittauksilla tuoda esille, että ympäristönsuojelulakia sovellettaessa on mahdollista määrätyissä tapauksissa lupaharkinnassa ottaa huomioon myös muut kuin ympäristön pilaantumisesta aiheutuvat vaikutukset.   

34. Korkein hallinto-oikeus lausuu päätöksessään, että kun asiassa otetaan huomioon ympäristönsuojelulain 49 §:n 6 kohdan sanamuoto ja lain esityöt, lainkohtaa on perusteltua soveltaa kullankaivutoiminnan vaikutuksiin laajemmasta kuin vain pilaavien päästöjen näkökulmasta. Erityisesti ympäristönsuojelulain 49 §:n 6 kohdan sisältämien, perustuslaista ja KP-sopimuksen 27 artiklasta johtuvien aineellisten velvoitteiden toteutuminen tässä tapauksessa edellyttää, että kullankaivutoiminnan vaikutuksia saamelaiselinkeinojen harjoittamiselle arvioidaan kokonaisvaltaisemmin kuin vain pilaavien vaikutusten osalta.   

35. Poronhoidon osalta KHO arvioi johtopäätöksenään, että rajoitetusta kullan kaivuun toiminnasta ei yhdessä muidenkaan toimintojen kanssa ennalta arvioiden aiheudu olennaista heikennystä poronhoidon harjoittamiselle. Tämä edellyttää kuitenkin, että poroille turvataan mahdollisuus käyttää myös Palsinojan pohjois- ja länsipuolen kesälaidunaluetta. KHO määräsi sanottujen edellytysten täyttämiseksi Mennyt Aika -kullanhuuhdonta alueen käytön rajoittamisesta siten, että porojen leveämpi kulkureitti mahdollisti tyydyttävästi porojen esteettömän ja vapaan liikkumisen ja porotokkien kuljettamisen paliskunnan eri laidunalueiden välillä ja että ojan varren laitumia ja ojan vettä vointiin käyttää paremmin porojen tarpeisiin. KHO määräsi kulkureitiksi ja laitumiksi kaivuualueen ja aidan välille länsipuolella 270 metriä ja eteläpuolella yhdessä siellä kulkevan tien kanssa 560 metriä. 

36. Vesistö- ja kalastovaikutusten osalta KHO katsoi, että kun otetaan huomioon lupamääräykset (mm. suljettu vesikierto ja vesistötarkkailu) ja määrätty kalatalousmaksu (300 euroa), toiminnasta ei ennalta arvioiden aiheudu ympäristönsuojelulain 49 §:n 2 kohdassa tarkoitettua merkittävää pilaantumista eikä sellaisia merkittäviä vesistöpäästöjä, jotka vaarantaisivat olennaisesti alapuolisen vesistön veden laadun tai heikentäisivät kalakantoja ja aiheuttaisivat siten merkittävää haittaa saamelaisten kalatalouden harjoittamiselle. KHO katsoi siten, että hanke ei loukkaan vesilain 2 luvun 8 §:ssä tarkoitettuja saamelaisten oikeuksia.   

Arviointia

37. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu KHO 2020:124 on monessa suhteessa mielenkiintoinen. KHO katsoi, että saamelaisten elinkeinojen (tässä poronhoito ja kalastus) materiaalisten edellytysten turvaaminen edellytti poronhoidon osalta sitä, että poroille järjestetään esteetön kulku laidunalueille ja että osa kaivuualueesta varataan samalla porojen laidunalueeksi (kohdat 26 ja 27). Tarve järjestellä osittain uudelleen kaivuualuetta oli seurausta laitumien tarpeesta ja edellä (kohta 27) selostetusta porojen välttämiskäyttäytymisestä, mikä johtui osittain päästöistä (melu) ja osittain ympäristön fyysisen muuttamisen vaikutuksista, mitä ei ole otettu huomioon ympäristöluparatkaisuissa. Kun perustuslain 17 §:n 3 momentti yhdessä KP-sopimuksen 27 artiklan säännösten kanssa edellytti tässä tapauksessa saamelaisten oikeuksien turvaamista, toteutettiin se edellä selostetuin (edellä kohdat 29-32) tavoin; ts. asiaa arvioitaessa otettiin huomioon pilaavien päästöjen lisäksi myös laajemmin toiminnan järjestämisestä aiheutuvat muut muutokset ympäristössä. Tätä voidaan pitää merkittävänä ja perusteltuna uutuutena ympäristönsuojelulain soveltamisessa. 

38. Voidaan kiinnittää myös siihen, että rajatessaan Mennyt Aika -kullanhuuhdonta-alueen käyttöä edellä kerrotulla tavalla sanotulla (kappale 27) korkein hallinto-oikeus muutti samalla tavallaan Tukesin lainvoimaisen kullanhuuhdontalupapäätöksen (HL2017:0040) sisältöä eli määritteli ympäristöluvan suhdetta kaivoslain mukaiseen ratkaisuun. Mennyt Aika -nimisen alueen kullanhuuhdontalupaan ei sisältynyt alun perin erityisiä alueen käyttötavan rajoituksia porojen kulun turvaamiseksi. Tämäkin on uutta kullanhuuhdontaa ja kullankaivuuta koskevassa lupakäytännössä. 

39. Korkein hallinto-oikeus selvensi myös kaivoslain ja ympäristönsuojelulain välistä suhdetta toteamalla, että jos jotakin toimintaan liittyvää seikkaa säännellään kaivoslaissa ja siitä kaivoslain nojalla voidaan antaa  tai on annettu määräyksiä, ei ole estettä lupamääräysten antamiselle ympäristönsuojelulain nojalla, koska säännösten kesken on usein päällekkäisyyttä. Tulevan tutkimuksen varaan jää kysymys siitä, missä määrin kullanhuuhdontaluvassa voidaan antaa määräyksiä samoista seikoista, joista jo ympäristöluvassa on määrätty, jos ensin on annettu ympäristölupa, mutta kullanhuuhdontalupaa ei vielä ole annettu; tässä asiassa tilanne tällainen yhden kullanhuuhdonta-alueen osalta. 

Ratkaisuseloste KHO 2020:124

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös ja siihen liittyvä kartta sekä alueelta asian tuomioistuinmenettelyä varten otettu drone-video löytyvät kotisivultani:  https://www.agjuridical.fi 

Aimo Guttorm

keskiviikko 2. joulukuuta 2020

213.Tehokas katuminen.Tapon yritys.Törkeä pahoinpitely. KKO 2020:91

1. Tehokas katuminen on juridinen käsite, josta säädetään rikoslain (RL) 5 luvun 2 §:n 1 momentissa. Sen mukaan yrityksestä ei rangaista, jos tekijä on vapaaehtoisesti luopunut rikoksen täyttämisestä tai muuten estänyt tunnusmerkistössä tarkoitetun seurauksen syntymisen. Pykälän 3 momentin mukaan yrityksestä ei myöskään rangaista, jos rikos jää täyttymättä tai tunnusmerkistössä tarkoitettu seuraus syntymättä tekijästä riippumattomasta syystä, mutta hän on vapaaehtoisesti ja vakavasti pyrkinyt estämään rikoksen täyttymisen tai seurauksen syntymisen. Jos rankaisematta jäävä yritys samalla toteuttaa muun, täytetyn rikoksen, se rikos on pykälän 4 momentin mukaan rangaistava.

2. Ennakkopäätöksessä KKO 1990:9 korkein oikeus hylkäsi syytteen tapon yrityksestä, kun uhriaan puukottanut tekijä oli hankkinut apua pyytämällä naapuriaan soittamaan sairasauton ja uhri oli saatu toimitettua sairaalahoitoon niin nopeasti, että hänen henkensä oli voitu hengenvaarallisista vammoista huolimatta pelastaa. Ratkaisussa KKO 2005:63 syyte tapon yrityksestä hylättiin, kun uhriaan puukottanut tekijä oli kutsunut sairasauton. Vaikka tekijä oli soittanut sairasauton vasta uhrin pyydettyä sitä toistamiseen, hänen katsottiin ehkäisseen uhrin kuoleman omasta tahdostaan, sillä tilanne ei ollut ollut sellainen, että tekijä olisi ollut pakotettu toimimaan pyyntöjen mukaisesti.

3. Oikeuskäytännössä RL 5 luvun 2 §:n 3 momentin säännöksen on katsottu soveltuvan mm. silloin, kun teon seuraus on jäänyt syntymättä tekijän kannalta satunnaisesta syystä eli esimerkiksi sen vuoksi, että teolla aiheutettu vamma on todellisuudessa ollut vaaraton (KKO 2009:48, kohta 13). Mainitussa ratkaisussa korkein oikeus hylkäsi syytteen tapon yrityksestä tehokkaan katumisen perusteella tilanteessa, jossa puukotus ei ollut johtanut puukotetun kuolemaan aiheutetun vamman tosiasiallisen vaarattomuuden vuoksi, mutta syytetty oli heti puukotuksen jälkeen kutsunut sairasauton ja siten pyrkinyt vapaaehtoisesti ja vakavasti toimimaan rikoksen täyttymisen ehkäisemiseksi.

4. Eilen 1. joulukuuta annettussa ennakkopäätöksessä KKO 2020:91 selostetussa tapauksessa syytetty A oli lyönyt leipäveitsellä kaksi kertaa B:tä rintakehään. Asunnossa paikalla olleen C:n pyydettyä A:ta tilaamaan ambulanssin A oli soittanut hätäkeskukseen, odottanut, että puheluun vastataan, antanut puhelimensa C:lle hätäkeskuspäivystäjän kanssa käytävää keskustelua varten ja siirtynyt asunnon ulkopuolelle.

5.  Kanta-Hämeen käräjäoikeus (11.4.2019) luki A:n syyksi tapon yrityksen ja Turun hovioikeus (8.11.2019) hätävarjelun liioitteluna tehdyn tapon yrityksen. Tuomioistuimet katsoivat, ettei A:n menettelyssä avun hälyttämiseksi ollut kysymys tehokkaasta katumimsesta; hovioikeudessa tehokkaasta katumisesta äänestys 2-1.

6. Korkeimmassa oikeudessa oli A:n valituksen perusteella ratkaistavana, onko A:n edellä kuvatussa myötävaikuttamisessa avun hälyttämiseen kysymys rikoslain 5 luvun 2 §:ssä tarkoitetusta tehokkaasta katumisesta, jonka vuoksi teko olisi rangaistava törkeänä pahoinpitelynä eikä tapon yrityksenä.

7. KKO katsoi A:n avun hälyttämistä edistäneellä menettelyllään pyrkineen vapaaehtoisesti ja vakavasti estämään sen, että B kuolisi hänen tekonsa seurauksena. Näin ollen menettelyssä oli kyse rikoslain 5 luvun 2 §:ssä tarkoitetusta tehokkaasta katumisesta. Merkitystä ei ollut sillä, että B:n vammoista ei myöhemmin saadun tiedon perusteella arvioituna ollut aiheutunut välitöntä hengenvaaraa. Syyte tapon yrityksestä hylättiin ja A:n katsottiin syyllistyneen hätävarjelun liioitteluna tehtyyn törkeään pahoinpitelyyn, josta hänelle määrättiin 3 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistus.

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202091.html

8. KKO:n ratkaisu on linjassa tuomioistuimen aiemmin tehokkaasta katumisesta annettujen ratkaisujen KKO 1990:9, KKO 2005:63 ja KKO 2009:48 kanssa. Niissä on ollut kysymys puukotuksesta, tässä uudessa ratkaisussa KKO 2020:91 leipäveitsellä tehdystä törkeästä pahinpitelystä. Suomi on siis yhä edelleen väkivallan maa, jossa puukkoon, keittiöveitseen tai leipäveitseen tartutaan varsin herkästi!