keskiviikko 22. joulukuuta 2021

252. KKO linjasi: Tuomari ei saa osallistua oikeudenkäyntiin etäyhteydellä

1. Korkein oikeus  (KKO) pohdiskeli tänään antamassaan kahdessa ennakkopäätöksessä (KKO 2021:91 ja 2021:92) samassa kokoonpanossa ho­vioi­keu­den tuo­ma­rin oi­keut­ta osal­lis­tua ri­kos­asian pää­kä­sit­te­lyyn etäyh­teyk­sin. KKO katsoi, että tuo­ma­rin osal­lis­tu­mi­nen kä­sit­te­lyyn vi­deo­yh­tey­del­lä oli kum­mas­sa­kin ta­pauk­ses­sa oi­keu­den­käyn­ti­vir­he. KKO antoi ratkaisuista tiedotteen, johon tämä kirjoitus perustuu.

2. KKO katsoi, ettei tuomari nykyisten säännösten mukaan saa osallistua pääkäsittelyyn teknisen käyttöyhteyden avulla. Näin ollen lähtökohtana on, että tuomarin tulee olla fyysisesti läsnä pääkäsittelyssä.  Käytännölliset syyt eivät oikeuta tuomaria osallistumaan pääkäsitelyyn videoyhteydellä, kun tällaisesta menettelystä ei ole säädetty lailla. Etäyhteydellä osallistuminen ei kuitenkaan KKO:n mukaan merkinnyt poissaoloa käsittelystä, vaan sitä, että osallistumisen tapa oli virheellinen.

3. Turun hovioikeutta koskevassa asiassa (KKO 2021:91) oli kysymys tilanteesta, jossa yksi kokoonpanon kolmesta tuomarista osallistui asian jatkettuun pääkäsittelyyn etäyhteyksin, koska hän oli tuolloin koronakaranteenissa. 

4. Tuomari oli osallistunut videoyhteydellä asian käsittelemiseen vasta välituomion jälkeen pidetyssä jatkokäsittelyssä. Aikaisemmin toimitetussa pääkäsittelyn vaiheessa oli kaikkien kolmen tuomarin läsnä ollen käyty alkukeskustelu, otettu vastaan todistelu ja esitetty loppulausunnot. Jatketussa pääkäsittelyssä hovioikeus oli varannut asianosaisille tilaisuuden lausua mielentilalausunnoista ja esittää loppulausunnot uudelleen. KKO katsoi, ettei jatkokäsittelyssä tapahtuneella menettelyvirheellä ollut loukattu vastaajien osallistumis- ja puolustautumisoikeuksia niin vakavasti, että asia olisi pitänyt palauttaa hovioikeuteen. Asian esittelijä katsoi mieitinnössään, että oikeudenkäyntivirheen takia hovioikeuden välituomio ja tuomio tuli kumota ja asia palauttaa hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

5. Vaasan hovioikeuden tapauksessa (KKO 2021:92) yksi tuomari kolmesta osallistui pääkäsittelyyn etäyhteydellä Satakunnan käräjäoikeudesta Porista yhdessä asianosaisten ja todistajien kanssa. Kaksi jäsentä osallistui pääkäsittelyyn Vaasassa. Hovioikeuden mukaan syynä järjestelyyn oli syyttäjän pyyntö pääkäsittelyn järjestämisestä etäyhteydellä hänen eläkkeelle jäännistään ja muutoinkin aikatauluista johtuneista syistä.

6. KKO katsoi, että Turun tapauksesta poiketen virheelliselle menettelylle ei ollut koronapandemiasta johtunutta terveydellistä tai muuta siihen rinnastuvaa painavaa ja hyväksyttävää syytä. Hovioikeuden menettely näytti aiheuttaneen myös sekavuutta oikeudenkäynnin järjestämisessä ja johtamisessa. Lisäksi videoyhteys oli toiminut huonosti. Oikeudenkäyntivirhe oli siinä määrin vakava, että hovioikeuden tuomio kumottiin ja asia palautettiin hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

7. Turun hovioikeudessa käsitelty asia koski kahta murhaa ja Vaasan hovioikeuden asiassa oli kysymys törkeästä velallisen epärehellisyydestä. 

8. Ratkaisut ovat seikkaperäisesti pro et contra perusteltuja eikä niiden lopputulosta vastaan ole huomauttamista.

9. Twitterissä eräät tuomarit ovat ehdottaneet, että oikeusministeriön tulisi ryhtyä lainsäädännön täydentämiseen siten, että tuomari voisi poikkeustapauksissa osallistua pääkäsittelyyn videoyhteyden välityksellä. KKO:lla on perustuslain mukaan mahdollisuus tehdä valtioneuvostolle esityksiä lainsäädäntötoimeen ryhtymisestä (PL 99.2 §), mutta sellaista aloitetta KKO ei ole tämän asian yhteydessä tehnyt.

10. Tuomarin fyysinen läsnäolo pääkäsittelyssä on prosessin välittömyyden ja koko oikeudenkäynnin luotettavuuden kannalta niin tärkeä asia, että asiaan puuttuminen lakia muuttamalla tuskin on tässä vaiheessa perusteltua.



 

keskiviikko 15. joulukuuta 2021

251. Tuomareiden nimet salataan median oikeussalijutuissa

 1. Tytti Yli-Viikarin Helsingin käräjäoikeudessa parhaillaan käynnissä olevan oikeusjutun yhteydessä on jälleen kerran voitu panna merkille suomalaiselle medialle ja oikeustoimittajille sangen  luonteenomainen piirre. 

2. Nimittäin oikeudessa jutun käsittelyä seuraavien ja lähes minuutin tarkkuudella verkossa raportoivien oikeustoimittajien haluttomuus kertoa käräjäoikeuden jäsenten, eli oikeudenkäynnin lopputuloksen kannalta hyvin keskeisessä roolissa olevien tuomareiden nimiä. Tämä koskee, ihme kyllä, myös käsittelyssä usein äänessä olevaa oikeuden puheenjohtajaa ja hänen nimeään.

3. Syyttäjän ja asianosaisten avustajien nimet mediassa kyllä kerrotaan ja niitä myös toistetaan käsittelyn edetessä useaan kertaan. Tiedämme siten, että Yli-Viikarin jutussa syyttäjä toimii erikoissyyttäjä Meri Mattila ja asianomistajana olevan VTV:n asiamiehenä asianajaja Petteri Sotamaa. Tytti Yli-Viikarin avustajana on asianajaja Tuomas Aho.

4. Tähän nähden on outoa, että käräjäoikeuden kokoonpanoin kuuluvien tuomareiden tai edes sen puheenjohtajan nimeä ei mainita edes vahingossa kertaakaan! Jos puheenjohtaja tekee tai sanoo istunnossa jotain "painavaa", hänet mainitaan ilman nimeä esimekiksi tyyliin "puheenjohtaja komensi asianosaiset ulos istuntosalista odottamaan julkisuusasiassa annettavaa päätöstä".

5. Muiden maiden median oikeussalijutuissa mainitaan yleensä aina oikeuden puheenjohtajan nimi, toisinaan kaikkien kokoonpanoon kuuluvien jäsenten nimet. Mistä siis yämä suomalaiskansallinen salaaminen voisi johtua? 

6. Kenties siitä, että suomalaiset ja siten myös oikeustoimittajat on opetettu kunnioittamaan tuomareita niin suuresti, ettei heidän nimiään tohdita kertoa, vaan sitä pidettäisiin ehkä jopa jonkinlaisena loukkauksena tuomareita kohtaan. Ehkä toimittajat muistelevat katekismuksen käskyä, jonka mukaan "meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme hänen nimeään turhaan lausu!° Oikeussalissa tuomari olisi nostettu jumalan asemaaan. Hän ei turhia puhu eikä pukise, vaan lausuu mielipiteensä vasta tuomiossa.

7. Syy voi olla osaksi myös siinä, että tuomareita ei saa istunnon alussa kuvata, kuvaaminen on sallittu vain asianosaisten, käytännössä erilaisilla maskeilla tai hupuilla kasvonsa peittäneiden "suurkonnien" osalta. Tästä on kenties päätelty, ettei myöskään tuomareiden nimien mainitseminen oikeussalijutuissa ole sallittua tai sopivaa. Julkisuuslakien mukaan tuomareiden nimet ovat kuitenkin aina julkista tietoa.

8. Yli-Viikarin jutussa jutussa lehdet ja tv-kanavat ovat kertoneet myös Yli-Vikarin puolustukselle asiantuntijalausunnon antaneen professori Matti Tolvasen nimen, mikä on toki paikallaan. Toimittajat ovat samalla kertoneet, mitä Tolvanen on lausunut tietyistä kysymyksistä. Media käyttää professori Tolvasta usein myös oikeusjuttujen kommentoijana, jolloin häntä haastatellaan mediassa lähes viikottain. No, Yli-Viikarin jutussa Tolvanen lienee jäävi kommentaattoriksi.

9. Mahdollisesti oikeustoimittajien pitävät tuomareiden roolia uutisoinnin kannalta niin vähäisenä, ettei heidän nimiensä kertominen ylitä edes uutiskynnystä. Sama koskee tuomiistuinten ratkaisuja, sillä myöskään silloin tuomareiden nimiä ei lehdistössä kerrota.

10. Median uutiskynnyksen on nyt puheena olevassa oikeudenkäynnissä ylittänyt sen sijaan se, mitä kirjoja Yli-Viikari kulloinkin on tuonut mukanaan käräjäoikeuden istuntoon. Niinpä mm. molemmat iltapäivälehdet ja Yle kertovat verkossa tänään, että Yli-Viikari toi istuntoon Anne Morrow Lindbergin kirjoittaman kirjan "Gift from the Sea", jonka Yli-Viikari pitää kuulemma itselleen tärkeänä. 

11. Lienee turha toivoa, että ns. mediatuomarimme ottaisivat oikeustoimittajien kanssa puheeksi tuomareiden nimien ilmoittamisen oikeussalijutuissa. Heillä kun omasta mielestään lienee tärkeämpiäkin keskustelun aiheita, tosin kukaan ulkopuolinen ei tiedä, mistä he keskustelevat.

12. Helsingin käräjäoikeuden kokoonpanoon Tytti Yli-Viikarin ja Mikko Koirasen jutussa kuuluvat käräjätuomarit Petteri Plosila, puheenjohtajana, sekä Timo Niemi ja Laura Kallioinen.

250. Isyyden vahvistaminen. Haudan avaaminen. Perustuslain etusija. KKO 2021:88

Korkein oikeus (KKO) on antanut tänään merkittävän ennakkopäätöksen, jossa on kysymys perustuslain 106 §:ssä tarkoitetusta perustuslain säännöksen etusijasta sen kanssa ristiriidassa olevaan tavallisen lain säännökseen nähden. 

Ratkaisussa KKO määräsi kuolleen, isäksi oletetun miehen edesmenneiden vanhempien haudan avattavaksi oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tekemistä varten. Sanotun tutkimuksen tekeminen jo haudatusta vainajasta on lain mukaan kiellettyä, mutta tässä asiassa KKO antoi etusijan perustuslain 10 §:ssä turvatulle yksityiselämän suojalle.

Taustaa

1. A oli syntynyt avioliiton ulkopuolisena lapsena vuonna 1957. Turun raastuvanoikeus oli vuonna 1958 antamallaan päätöksellä velvoittanut C:n maksamaan elatusapua A:lle.

2. C oli kuollut 2011. C:n vanhemmat olivat kuolleet, D vuonna 1967 ja E vuonna 1984. C oli vanhempiensa ainoa lapsi. C:n avioliitossa syntynyt lapsi oli kuollut lapsettomana.

3. C oli tuhkattu, eikä hänestä, hänen lapsestaan eikä hänen vanhemmistaan ollut saatavissa heidän elinaikanaan otettuja kudosnäytteitä, joiden avulla isyys olisi voitu selvittää.

4. A oli vaatinut isyyden vahvistamista ensimmäisen kerran kanteellaan vuonna 2013. Kanne oli tuolloin hylätty isyyslain voimaanpanosta annetun lain 7 §:n (701/1975) 2 momentin sisältämän kanneaikarajoituksen nojalla.

Käsittely käräjäoikeudessa

5. A vaati Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa nostamassaan kanteessa vahvistetavaksi, että  vuonna 1011 kuollut C oli hänen biologinen isänsä. A vetosi Turun raastuvanoikeuden päätökseen C:n elatusvelvollisuudesta ja C:n elatusapujen maksamiseen, A:n ja C:n väliseen yhteydenpitoon, A:n ja C:n sukulaisuussuhdetta tukevaan veriryhmätutkimukseen sekä A:n ja C:n yhdennäköisyyteen. A:n mukaan asiassa ei ollut saatavissa oikeusgeneettistä varmistusta C:n isyyden vahvistamista varten.

6. C:n leski B vaati vastauksessaan kanteen hylkäämistä. C:n isyydestä ei ollut saatavissa oikeusgeneettistä vahvistusta eikä muutakaan näyttöä. A:lla olisi ollut mahdollisuus nostaa isyyden vahvistamiskanne C:n eläessä, jolloin isyys olisi voitu selvittää oikeusgeneettisellä isyystutkimuksella. Elatusvelvollisuuden vahvistamisella ei ollut merkitystä isyyden vahvistamista arvioitaessa. 

7. Varsinais-Suomen käräjäoikeus totesi tuomiossaan 14.12.2017, että asiassa ei ollut mahdollista suorittaa oikeusgeneettistä isyystutkimusta, minkä vuoksi ratkaisu jouduttiin tekemään yksinomaan makaamisnäytön ja muita olosuhteita koskevan näytön perusteella. Käräjäoikeus katsoi asiassa esitettyä näyttöä kokonaisuutena arvioituaan, että raastuvanoikeuden elatusvelvollisuutta koskevasta päätöksestä ilmenevät seikat yhdessä A:n ja C:n kasvonpiirteiden osittaisen samankaltaisuuden sekä C:n yhteydenpidosta A:han ja tämän äitiin esitettyjen seikkojen kanssa eivät muodostaneet riittävää näyttöä C:n isyydestä. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian käsittely hovioikeudessa

8. Valituksessaan Turun hovioikeudelle A toisti vaatimuksensa isyyden vahvistamisesta. Lisäksi A vaati, että hovioikeus määrää oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tehtäväksi C:n vanhemmista. Perusteinaan A esitti, että hänellä oli perustuslakiin ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen perustuva oikeus saada selvitettyä isänsä henkilöllisyys. Lakiin sisältyvä kielto, jonka mukaan tutkimusta ei voitu määrätä tehtäväksi jo haudatusta vainajasta, oli jätettävä soveltamatta, koska se oli ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. - B vaati, että valitus hylätään.

9. Hovioikeus katsoi, että hautarauhan kunnioittaminen yhdessä vainajien omaisten yksityis- ja perhe-elämän suojan kanssa merkitsi sitä, että A:n oikeuden rajoittamiselle oli tässä soveltamistilanteessa riittävät perusteet. Oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n 2 momentin soveltaminen, ottaen huomioon perustuslakivaliokunnan suhtautuminen vallitsevasta lainsäädännöstä aiheutuviin rajoituksiin biologisen isyyden selvittämiseksi, ei johtanut ilmeiseen ristiriitaan perustuslain kanssa. Hovioikeus hylkäsi A:n oikeusgeneettistä isyystutkimusta koskevan vaatimuksen. Isyyden vahvistamisen osalta hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. 

  

KKO:n käsittely

9. A vaati valituksessaan KKO:lle, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja että KKO määrää C:n vanhempien D:n ja E:n haudan avattavaksi oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tekemistä varten. B vaati C:n leskenä ja ainoana oikeudenomistajana vastauksessaan, että valitus hylätään.

10. Korkein oikeus pyysi oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 11 §:n nojalla Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta lausunnon. Lausunnon mukaan, jos D:stä ja E:stä saatavat näytteet ovat riittävän hyväkuntoisia ja jos A:n äidin, F:n näyte on mukana tutkimuksessa, on todennäköistä, että tutkimuksessa pystytään selvittämään, onko C A:n biologinen isä. A:n äidin näytteen puuttuminen heikentää tutkimuksen informatiivisuutta, joten on erittäin tärkeää sisällyttää hänestä otettava näyte tutkimukseen. Tutkittaessa mahdollisen isän sijasta hänen sukulaisiaan voi A:n äidin näytteellä olla ratkaiseva merkitys luotettavan tutkimustuloksen saamiseksi.

11. Itä-Suomen aluehallintovirasto totesi korkeimman oikeuden siltä pyytämässä lausumassaan, ettei haudan avaamiseen ole hautaustoimilaista johtuvaa estettä, kunhan haudan avaaminen tehdään hautaustoimilain 2 §:n 2 momentin tarkoittamalla arvokkaalla ja vainajan muistoa kunnioittavalla tavalla.

12. Messukylän seurakunta totesi korkeimman oikeuden siltä pyytämässä lausumassaan, että hauta on mahdollista avata näytteen ottamista varten ja että haudan avaamisesta ja sen peittämisestä vastaa seurakunta.

13. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri totesi korkeimman oikeuden siltä pyytämässä lausunnossaan, että patologian erikoislääkäri voi huolehtia näytteenotosta.

14. KKO varasi A:lle ja F:lle tilaisuuden lausuman antamiseen heidän määräämisestään oikeusgeneettiseen isyystutkimukseen. A ilmoitti suostuvansa siihen, että hänet määrätään mainittuun isyystutkimukseen. A:n äiti F ei käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta lausua oikeusgeneettiseen isyystutkimukseen määräämisestä.

15. Korkein oikeus päätyi asiaa laajasti perusteltuaa katsomaan, että oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n 2 momentin mukaan isyystutkimusta ei saa tehdä haudatusta vainajasta, mikä olisi estänyt biologisen isyyden selvittämisen. KKO katsoi myös vastasyitä punnittuaan, että säännöksen soveltaminen tässä tapauksessa oli ilmeisessä ristiriidassa perustuslain 10 §:ssä ja ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvatun yksityiselämän suojan kanssa. Kyseinen rajoitussäännös jätettiin perustuslain 106 §:n nojalla soveltamatta. KKO katsoi jääneen näyttämättä, että kuolleen miehen vanhemmat eivät olisi antaneet suostumustaan tutkimuksen tekemiseen. 

16.  Korkein oikeus totesi, että yksityiselämän suojaan kuuluu olennaisesti se, että yksilöllä on oikeus tuntea biologinen syntyperänsä. Tämä oikeus voi jäädä toteutumatta, mikäli laki ei salli oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tekemistä riittävän laajasti. Oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n  2momentin mukaan isyystutkimusta ei saa tehdä haudatusta vainajasta. Korkein oikeus katsoi kuitenkin myös vastasyitä punnittuaan, että näytteiden ottamista koskevan vaatimuksen hylkääminen olisi tässä asiassa ilmeisessä ristiriidassa perustuslain 10 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvatun yksityiselämän suojan kanssa.

17. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot, määräsi isäksi oletetun miehen (C) vanhempien haudan avattavaksi ja oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tehtäväksi vainajista otettavista kudosnäytteistä sekä palautti isyyden vahvistamisasian Varsinais-Suomen käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

Kommentti

18. Oikeus toteutui. KKO:n on omaksunut perusteluissaan oikeustieteelliselle tutkimukselle ominaisen perustelumetodin. KKO ei ole unohtanut perusteluissaan vastasyitä, jotka puhuisivat ko. tarkoituksessa tapahtuvaa haudan avaamista vastaan. Argumentaatiossa on siis sovellettu myös pro et contra -metodia. Tästä olisi voitu ottaa maininta eli asiasana myös ennakkopäätöksen otsikkoon.