perjantai 7. toukokuuta 2021

233. Avioehtosopimus. Muotovaatimukset. Sopimuksen pätemättömyys. Kanneoikeus. Näytön arviointi. KKO 2021:28

1. Avioehtosopimus on puolisoiden välinen sopimus, jolla he sopivat avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen varallisuussuhteista keskenään siten, että joko toisella tai kummallakaan heistä ei ole avio-oikeutta toisen puolison omaisuuteen tai sen osaan.

2. Vuosittan avioituneista pareista lähes 40 prosenttia tekee avioehtosopimuksen ja jättää sen rekisteröitäväksi Digi- ja väestötietovirastolle. Netti suorastaan pursuaa asianajo- tai lakiasiaintoimistojen ja muidenkin elimien taikka järjestöjen esittelemiä avioehtomalleja. Kuitenkin ilmenee jatkuvasti tapauksia, joissa avioehtosopimusta ei ole tehty asianmukaisella tavalla ja oikeudessa nostetaan kanteita, joilla pyritään avioehtosopimuksen pätemättömäksi julistamiseen.

3. Korkein oikeus on antanut tänään mielenkiintoisen äänestyspäätöksen juuri avioehtosopimuksen muotovaatimusta ynnä muuta koskevassa asiassa (KKO 2021:28). 

4. Asiassa on kysymys paitsi avioliittolain 66 §:n tulkinnasta, myös näytön arvioinnista, jonka perusteella asia on loppujen lopuksi ratkaistu.  KKO on toimittanut asiassa suullisen käsittelyn, joka on riita-asiassa melko harvinaista.

5. Tapauksessa on kysymys

a) ensiksi siitä, onko avioehtosopimus pätemätön, jos avioehtosopimuksen muotovaatimuksiin kuuluvaa todistamisvaatimusta ei ole noudatettu, mutta puolisoiden tiedetään omakätisesti ja vapaaehtoisesti allekirjoittaneen avioehtosopimuksen?

b) Jos vastaus edelliseen kysymykseen on myöntävä, voiko puoliso menettää oikeutensa vedota avioehtosopimuksen muotovirheeseen ja jos voi, niin millä edellytyksillä? 

6. KKOn kannanotot näihin kysymyksiin on ilmaistu oikeusohjeena ratkaisuselosteen otsikossa näin:

Kun avioliittolain 66 §:ssä säädettyä todistamisvaatimusta ei ollut noudatettu, avioehtosopimus katsottiin pätemättömäksi, vaikka puolison tiedettiin omakätisesti ja vapaaehtoisesti allekirjoittaneen avioehtosopimuksen.

Asiassa ei ollut osoitettu sellaisia seikkoja, joiden perusteella olisi aihetta katsoa, että puolison vetoaminen muotovirheeseen merkitsisi oikeuden väärinkäyttöä tai että sitä olisi pidettävä kunnian vastaisena ja arvottomana. Siten hän ei ollut menettänyt oikeuttaan vedota muotovirheeseen. 

7. Jälkimmäisen kysymyksen osalta KKO:ssa on ollut äänestys, sillä oikeusneuvos Huovila päätyi näytön arvioinnissa siihen, että avioehtosopimuksen muotovirheeseen vetoamista oli tässä tapauksessa pidettävä kunnian vastaisena ja arvottomana ja että kanteen avioehton pätemättömyydestä nostanut puoliso oli sen vuoksi menettänyt oikeutensa vedota siihen. 

8. Mainitun kysymyksen osalta oli jo hovoikeudessa äänestys, sillä tuomari Jaakko Rautio, joka on sivumennen sanottuna prosessioikeudesta väitellyt oikeustieteen tohtori ja dosentti, katsoi muun muassa jääneen näyttämättä, että kanteen nostanut A olisi aiheuttanut muotovirheen tai ollut puuttumatta siihen hyötyäkseen siitä vastaaja B:n vahingoksi.

9. Pikanttia lisämaustetta asiaan tuo se, että kanteen avioehdon pätemättömyydestä nostanut A on koulutukseltaan juristi. Hän on ollut tietoinen avioehtosopimuksen muotovaatimuksesta (AL 66 §) ja siten myös siitä, että sopimus on pätemätön, jos siihen todistajiksi nimensä kirjoittaneet henkilöt eivät ole olleet saapuvilla sopimusta allekirjoitettaessa.

10. KKO:n perustelut ovat - nykyisin hyvin totuttuun tapaan - laajat ja seikkaperäiset erityisesti näytön selostamisen ja arvioinnin osalta. Tämäkin ratkaisu osoittaa vääräksi sen vielä jokin aika sitten julkisuudessa yleisesti esitetyn näkemyksen, jonka mukaan KKO ei tutki "juuri lainkaan" näyttökysymyksiä. Kyllä KKO totisesti tutkii näyttöä - ehkä liiaksikin - ja tekee näin varsinkin rikosasioissa ja erityisesti seksuaalirikosjutuissa.

11. Olen lukenut päätöksen perustelut, mutten ole havainnut, että niissä kerrottaisiin, onko kanteen nostanut A mies vai nainen. Tämä tietynlaisen sukupuolettomuuden korostuminen on nykyisin eräs  tyypillinen piirre KKO:n perustelukäytännössä.

12. Minulla ei ole tässä yhteydessä tarkoitus eikä mahdollisuuttakaan syventyä tarkemmin KKO:n ratkaisun perusteluihin, vaan tarjoan lukijoille lähinnä vain tilaisuuden pohtia tapausta ja osallistua kommenteillaan keskusteluun. 

13. On kuitenkin syytä esittää riidan taustaksi ja lähtökohdiksi seuraavat KKO:n toteamat seikat:

14. A on 22.11.2010 omakätisesti ja vapaaehtoisesti allekirjoittanut puolisoiden väliseksi avioehtosopimukseksi nimetyn asiakirjan sekä avioehtosopimuksen rekisteröintihakemuksen. Hän on oikeustieteellisen koulutuksen saaneena tiennyt, että hänen allekirjoituksensa avioehtosopimuksessa tulisi todistaa oikeaksi laissa säädetyllä tavalla.

15. Avioehtosopimuksen todistajat eivät ole olleet läsnä A:n allekirjoittaessa asiakirjan. A ei ole myöhemminkään tunnustanut todistajille allekirjoitustaan. B on hankkinut todistajien nimet asiakirjaan jälkikäteen ja toimittanut avioehtosopimuksen rekisteröitäväksi. Avioehtosopimus on rekisteröity 24.11.2010.

16. Avioliittolain 42 §:n mukaan avioehtosopimus on tehtävä kirjallisesti. Avioehtosopimuksen muodosta säädetään lisäksi lain 66 §:ssä, jonka mukaan avioehtosopimuksen on oltava päivätty, asianmukaisesti allekirjoitettu ja kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistama, jotta se olisi pätevä.

17. Puolisot ovat 15.8.2011 tehneet kiinteistön kaupan, jossa A on myynyt osuutensa puolisoiden yhteisenä kotina käytetystä kiinteistöstä B:lle.

18. B on hakenut avioeroa 2.9.2011. Puolisot on tuomittu avioeroon 9.3.2012.

19. KKO:n perusteluissa ei mainita, milloin A nosti kanteen. Kun Vantaan käräjäoikeus on antanut tuomion asiassa 2.3.2018, on todennäköistä, että kanne on nostettu vuonna 2017, siis vasta noin seitsemän vuotta avioehtosopimuksen tekemisen jälkeen. 

20. KKO on antanut asiassa vuonna 2019 - tarkempaa ajankohtaa lupapäätöksissä ei mainita - valitusluvan lyhyesti siitä, "oliko puoliso menettelynsä perusteella menettänyt oikeutensa vedota avioehtosopimuksen muotovirheeseen" (VL 2019-119). 

21. KKO:n päätöksissä ei mainita, vaikka se olisi tietenkin suotavaa, ajankohtaa, jolloin KKO on toimittanut asiassa suullisen käsitelyn. Tieto tästä asiasta löytyy KKO:n verkkosivulta kohdasta "ajankohtaista". Mutta yllätys yllätys, kun nyt yritin katsoa, milloin KKO on tässä asiassa pitänyt suullisen käsittelyn, tietoa ei löytynytkään em. kohdasta. Näin siitä yksinkertaisesta syystä, että KKO ilmoittaa nykyisin  suullisista käsittelyistään enää vain kuluvan vuoden aikana pidetyistä suullisista. Vielä muutama viikko sitten kohdasta "suulliset käsittelyt" löytyivät tiedot ko. asiasta vuodelta 2010 lähtien. On pakko todeta, että KKO:n tiedottaminen on heikentynyt tältä osin, kuten eräissä muissakin suhteissa. Syytä tällaiseen menettelyyn ja salailuun en tiedä, mutta arvailen toki. 

22. Avioehtosopimuksen muotovaatimuksen osalta KKO katsoi yksimielisesti, että AL 66 §:ää on perusteltua tulkita siten, että avioehtosopimus on lähtökohtaisesti pätemätön, jos avioehtosopimuksen muotovaatimuksiin kuuluvaa todistamisvaatimusta ei ole noudatettu, vaikka onkin riidatonta, että puoliso on omakätisesti ja vapaaehtoisesti allekirjoittanut avioehtosopimuksen (kohta 16).

23. Voiko puoliso menettää oikeutensa vedota muotovirheeseen? Tähän kysymykseen KKO vastasi lähtökohtana, jälleen yksimielisesti (kohta 20), että puoliso voi menettää oikeuden vedota siihen, että avioehtosopimus ei täytä avioliittolain 66 §:n muotovaatimuksia, jos vetoaminen merkitsisi käsillä olevissa olosuhteissa oikeuden väärinkäyttöä tai sitä olisi muuten pidettävä kunnian vastaisena ja arvottomana. Tällaisesta tilanteesta voi olla kysymys ainakin silloin, kun puoliso on itse aiheuttanut asiakirjan muotovirheen voidakseen käyttää sitä hyväkseen toisen, muotovirheestä tietämättömän puolison kustannuksella. Puoliso voi menettää oikeuden vedota muotovirheeseen myös esimerkiksi silloin, kun hän on tietoisena muotovirheestä aikaisemmin nojautunut avioehtosopimukseen omaksi edukseen, mutta tahtoo myöhemmin muotovirheeseen vetoamalla torjua toisen puolison avioehtosopimukseen perustuvat vaatimukset. 

24.  Näiden "yleisten oppien" jälkeen KKO on arvioinut ko. tapausta tavalla, jossa pääpaino on näyttökysymyksissä. KKO on pitänyt asiassa suullisen käsittelyn, jossa A ja B ovat ovat henkilökohtaisesti saapuvilla. KKO selostaa ja puntaroi asiaa ja lähinnä näytön arviointia reilun 10 kappaleen verran (kohdat 21-33) ja päätyy siihen johtopäätökseen (kohta 33), ettei asiassa ole esitetty - todistustaakka oli B:llä - riittävää näyttöä sellaisista seikoista, joiden perusteella olisi aihetta katsoa, että A:n vetoaminen muotovirheeseen merkitsisi oikeuden väärinkäyttöä tai että sitä olisi muuten pidettävä kunnian vastaisena ja arvottomana. KKO:n enemmistön mukaan ei siten ole perusteita katsoa hänen menettäneen oikeutensa vedota muotovirheeseen. 

25. KKO julisti A:n ja B:n välisen vuonna 2010 tehdyn avioehtosopimuksen pätemättömäksi ja sen rekisteröinnin mitättömäksi.

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202128.html

26. Jutun pääkysymyksenä on, kuten jo valitusluvan myöntämistä koskevasta päätöksestäkin ilmenee, se, oliko A menettelynsä vuoksi menettänyt oikeutensa pätemättömyskanteen nostamiseen; kyse on siis kanneoikeudesta. Tästä kysymyksestä KKO joutui äänestämään, sillä oikeusneuvos Huovila oli sen osalta toisella kannalla kuin enemmistö.  

27. Huovila on perustellut kantansa laajasti, viittaan tässä suhteessa vain hänen eriävään mielipiteeseensä. Johtopäätöksenään Huovila lausui seuraavaa;

Edellä esitetyillä perusteilla katson näytetyksi, että A on allekirjoittamalla avioehtosopimuksen sekä sen rekisteröintihakemuksen edeltä ilmenevissä olosuhteissa aiheuttanut osaltaan muotovirheen avioehtosopimukseen. A on myöhemmin käyttänyt avioehtosopimusta ja B:n tietämättömyyttä muotovirheestä hyväkseen myydessään kiinteistöosuutensa B:lle ja saadessaan siten itselleen kauppahinnan. Toisaalta B on osaltaan aiheuttanut muotovirheen, koska hän ei ole selvittänyt avioehtosopimuksen muotovaatimusta, vaikka on ollut edeltä ilmenevin tavoin aktiivinen avioehtosopimusta solmittaessa.

Sopimukseen vetoamista pidetään tyypillisesti kunnian vastaisena ja arvottamana silloin, kun sopimus on saatu aikaiseksi käyttämällä hyväksi oikeustoimen tekijän tietämättömyyttä todellisista olosuhteista. Tässä tapauksessa A on kiinteistönkaupan yhteydessä käyttänyt hyväkseen B:n tietämättömyyttä aiheuttamastaan avioehtosopimuksen muotovirheestä. Katson, että A:n menettely rinnastuu sellaiseen kohdassa 20 kuvattuun menettelyyn, jossa puoliso on itse aiheuttanut avioehtosopimuksen muotovirheen voidakseen käyttää sitä hyväkseen toisen, muotovirheestä tietämättömän puolison kustannuksella. Tämän lisäksi A voidaan katsoa kohdassa 20 tarkoitetulla tavalla nojautuneen muotovirheestä tietoisena avioehtosopimukseen omaksi edukseen kiinteistönkaupassa ennen kuin on nostanut avioehtosopimuksen pätemättömyyskanteen kuusi vuotta myöhemmin. B:n edellä kuvatulla laiminlyönnillä – sen laatu huomioon ottaen – ei ole vaikutusta arviooni vetoamisen kunnian vastaisuudesta ja arvottomuudesta.

Näillä perusteilla katson, että vetoamista avioehtosopimuksen muotovirheeseen on tässä tapauksessa pidettävä kunnian vastaisena ja arvottomana ja että A on sen vuoksi menettänyt oikeutensa vedota siihen. 

28. Minusta sekä KKO:n enemmistö että oikeusneuvos Huovila ovat perustelleet kantaansa hyvin, joten on hyvin vaikea sanoa, kumpaa niistä olisi pidettävä toista parempana tai hyväksyttävämpänä vaihtoehtona. Tässäkin asiassa näyttäisi pätevän yleisessä oikeustieteessä vanhastaan esitetty näkemys, jonka mukaan tulkintaa edellyttävissä kiperissä tapauksissa ei edes ole yhtä ainoaa ehdottomasti oikeaa ratkaisua. - Vaikka tällä ei toki ole mitään merkitystä, kallistuisin itse ratkaisun luettuani Huovilan edustamalle kannalle. 

29. KKO:n ratkaisun otsikkoon on otettu vain kaksi asiasanaa, nimittäin avioliitto ja avioehtosopimus. Tässä on kyllä oltu turhan vaatimattomia, sillä otsikossa olisi voitu mainita myös sellaiset sanat kuin esimerkiksi avioehtosopimuksen pätemättömyys, muotovaatimus, kanneoikeus, todistustaakka, näytön arviointi ja oikeuden väärinkäyttö. Se, ettei oikeuden väärinkäytöstä ollut tapauksessa lopultakaan kysymys, ei toki olisi estänyt ottamasta siitä asiasanaa otsikkoon (rubriikkiin), koska väärinkäytön mahdollisuutta on pohdittu.



torstai 6. toukokuuta 2021

232. Vaasan HO:n tuomio (VaaHO 2021:4), tappo, näytön arviointi

1. Kolmio- tai mustasukkaisuusdraama johti heinäkuussa 2018 Laihialla 60-vuotiaan naisen väkivaltaiseen kuolemaan ja sen jälkeen esitutkintaan ja oikeudenkäyntiin. Mediassa asian käsittelyä on seurattu tiiviisti. Vaasan hovioikeus pani oikeusjutulle toistaiseksi pisteen, kun se 26. helmikuuta 2021 hyväksyi käräjäoikeuden jutussa antaman ratkaisun, jolla 1971 syntynyt nainen tuomittiin taposta 10 vuodeksi vankeuteen. Tuomittu, joka on koko ajan kiistänyt syyllisyytensä, on hakenut valituslupaa; korkein oikeus ei ole vielä ratkaissut hakemusta. 

2. Asiassa on kysymys näytön arvioinnista ja siitä, onko syytteen tueksi esitetty riittävän vahvaa näyttöä, jotta langettava tuomio on voitu antaa. Lain mukaan tuomion, jolla vastaaja tuomitaan syylliseksi, edellytyksenä on, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä (OK 17 luvun 3 §:n 2 mom).

3. Vaasan hovioikeus julkaisi ratkaisusta 26.2.2021 seuraavan tiedotteen: 

Lehdistötiedote R 20/460

Vaasan hovioikeus on antanut ratkaisunsa Laihialla 6.-7.7.2018 tapahtuneessa tappoa koskevassa asiassa. Hovioikeudessa on ollut vastaajan valituksen johdosta arvioitavana se, onko vastaaja syyllistynyt tappoon.

Hovioikeus on hylännyt vastaajan valituksen. Hovioikeus on käräjäoikeuden tavoin katsonut vastaajan syyllistyneen tappoon ja pysyttänyt voimassa hänelle tuomitun 10 vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen sekä hänen asianomistajille maksettavaksi tuomitut korvaukset.

Vastaajan syyllisyyden tueksi on esitetty hovioikeudessa näyttöarvoltaan vahvaa ja yhdensuuntaista selvitystä, joka on yksiselitteisesti liittänyt hänet rikokseen ja sen tekoaikaan ja -paikkaan sekä osoittanut, että vastaajalla on ollut niin mahdollisuus kuin motiivikin surmata rikoksen uhri. Motiivilla ei kuitenkaan itsessään ole syytteen tueksi esitetyn näytön todistusvoimaa lisäävää vaikutusta.

Asiassa esitetty selvitys on ollut rikoksen laatuun nähden kattavaa, eikä sen perusteella ole aihetta olettaa, että syytteenalaiseen rikokseen olisi syyllistynyt joku muu henkilö kuin vastaaja, vaikka tutkinta on ollut osin puutteellista vastaajan vammojen ja hänen käytössään olleen Jopo-mallisen polkupyörän toimintakuntoisuuden kuin myös todistajan kuulustelun taltioinnin osalta.

Vastaajan eduksi vaikuttavat, syytteen teonkuvaukselle vaihtoehtoiset tapahtumainkulut on suljettavissa pois sellaisella varmuudella, joka ei jätä varteenotettavaa epäilyä hänen syyllisyydestään.

Syyte on näin ollen näytetty tuomitsemiskynnyksen ylittymisen edellyttämällä varmuudella toteen. Hovioikeus on hyväksynyt käräjäoikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen näytön arvioinnin ja syyksilukemisen osalta.

Hovioikeuden ratkaisu ei ole lainvoimainen. Siihen voi hakea muutosta, mikäli korkein oikeus myöntää valitusluvan.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvos Petteri Korhonen, hovioikeudenneuvos Timo Saranpää ja hovioikeudenneuvos Mika Kinnunen. Ratkaisu on yksimielinen.

4.  Tiedote on lyhyt, mutta näytön arvioinnin osalta asianmukaisesti laadittu. Tosin toteamus, jonka mukaan "tutkinta on ollut osin puutteellista vastaajan vammojen ja hänen käytössään olleen Jopo-mallisen polkupyörän toimintakuntoisuuden kuin myös todistajan kuulustelun taltioinnin osalta", on ulkopuoiselle lukijalle, joka ei siis ole perehtynyt asiaan, hieman hämmentävä.  Lausuma olisi edellyttänyt tuomion perusteluihin tutustumista, mutta tämä ei ollut tiedotteen julkaisuhetkellä mahdollista, sillä hovioikeus julkaisi tuomionsa vasta 19.4.2021 eli lähes kahta kuukautta tiedotteen antamisen jälkeen. Hovioikeuden perustelujen mukaan kyseisen todistajan (E) esitutkinnassa antama kertomus olisi tullut videoida. Tämä puute ei kuitenkaan alentanut todistajan kertomuksen luotettavuutta.

5. Tiedotteessa häiritsee, ainakin minua, pitkälle viety asianosaisten anonymisointi. Siinä ei esimerkiksi kerrota uhrin eikä vastaajan sukupuolta tai ikää, ei myöskään sitä, millä paikkakunnalla, paikassa ja olosuhteissa tai millä tavalla rikos on tehty. Myöskään rikoksen motiivia ei mainita. Kuten tuomion perusteluista ilmenee, uhri oli 60 -vuotias nainen ja vastaaja vuonna 1971 syntynyt nainen, joka oli seurustellut uhrin aviomiehen kanssa muutaman vuoden ajan. Rikos toteutettiin painamalla sängyssä vatsallaan maanneen uhrin päätä tyynyä ja patjaa vasten niin voimakkaasti, että uhri kuoli tukehtumiseen.

6.  Kun muutama päivä sitten havaitsin hovioikeuden kotisivuilta tuomion, pitäisi ilmeisesti sanoa tuomiosta laaditun ratkaisuselosteen, en huomannut heti yhdistää asiaa Laihian tapaukseen, josta tiedotusvälineet olivat runsaasti uutisoineet. Ratkaisuun perehdyttyäni aloin etsiä siitä mahdollista annettua tiedotetta. Tiedotteen otsikossa ei ole mainintaa taposta tai näytön arvioinnista, vaan siinä mainitaan ainoastaan jutun diaarinumero R20/460, joka ei lukijalle kerro mitään jutun laadusta. 

7. Minua hieman ihmetyttää tiedotteessa olevan maininta, jonka mukaan syyte on näytetty toteen "tuomitsemiskynnyksen ylittymisen edellyttämällä tavalla". Tuomitsemiskynnyksen mainitseminen ei olisi minusta ollut tarpeen, sillä kun vastaaja on tuomittu rikoksestaan 10 vuodeksi vankeuteen, on sanomattakin selvää, että näyttö on ylittänyt tuomitsemiskynnyksen, eli selkokielellä ilmaistuna näyttö on ollut riittävä langettavan tuomion antamiseen. 

8. Tuomitsemiskynnys on oikeuskirjallisuudessa luotu käsite, joka on sinänsä osuva ja todistusoikeudellisissa julkaisuissa käyttökelpoinen termi; sen synonyyminä käytetään usein ilmaisua näyttökynnys. Jorma Rudanko pitää väitöskirjassaan "Näkökohtia todistusharkinnasta" (2021) näyttökynnystä tuomitsemiskynnystä parempana terminä. OK 17 luvun todistelua koskevat säännökset eivät kuitenkaan tunne käsitettä. Siinä on kysymys riittävästä näytöstä, jotta langettava tai rikokseen syypääksi julistava tuomio on mahdollista antaa. Sanonta  "tuomitsemiskynnyksen ylittyminen" tai "tuomitsemiskynnyksen ylittymiseen vaadittava näyttö" esiintyy useita kertoja myös hovioikeuden perusteluissa; kerran jopa kahdesti samassa virkkeessä; tämä alkoi jo hipoa ärsyyntymiskynnykseni ylärajaa. Minusta oikeustieteessä luotuja käsitteitä, joita lainsäädäntö ei tunne, ei olisi syytä käyttää - ainakaan kovin usein samassa asiassa -  yleisölle tarkoitetuissa tiedotteissa, koska asiat voidaan ilmaista niitäkin ja vieläpä yksinkertaisella ja selkeällä tavalla. 

9. Hieman ihmetyttää tiedotteen otsikossa oleva sana "lehdistötiedote". Kun tiedote on julkaistu hovioikeuden verkkosivulla, se on toki tarkoitettu, ei vain lehdistölle, vaan "koko kansalle", eli esimerkiksi henkilöille, jotka joko säännönmukaisesti tai saattumalta seuraavat tuomioistuinten verkossa tapahtuvaa tiedottamista ja ratkaisuja.

10. Ehkä jatkan, ehkä en, tapauksen käsittelyä hovioikeuden perustelujen osalta myöhemmin eri blogikirjoituksessa. Jutun lopputuloksen suhteen minulla ei ole huomauttamista, mutta kuten sanonta kuuluu, vasta perusteluistaan tuomio tunnetaan.  Laitan tähän linkin, josta voidaan kätdä lukemassa hovioikeuden nyt myös Finlexissä olevaa tuomiota, jonka asianumero on VaaHO 2021:4.  

https://www.finlex.fi/fi/oikeus/ho/2021/vaaho2021108273