keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

283. Käräjäoikeus hylkäsi Päivi Räsästa vastaan ajetun kiihottamissyytteen

 


1. Helsingin käräjäoikeus on tänään antamallaan tuomiolla hylännyt kansanedustaja Päivi Räsästä ja Suomen Luther-säätiön asiamiestä Juhana Pohjolaa vastaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan nostetut syytteet ja muut vaatimukset kokonaan sekä velvoittanut valtion korvaamaan heidän ja säätiön oikeudenkäyntikulut; tuomio 22/113590, asian diaarinumero R21/3567.

2. Syyttäjinä jutussa toimivat valtionsyyttäjä, oikeustieteen tohtori Anu Mantila ja aluesyyttäjä Maija Päivinen. Syytteiden nostaminen perustuu valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen antamaan syytemääräykseen. Päivi Räsäsen avustajana oli varatuomari Matti J. Sankamo ja Juhana Pohjolan avustajana varatuomari Jyrki Anttinen.

3. Käräjäoikeuden puheenjohtaja toimi laamanni Tuomas Nurmi ja muina jäseninä käräjätuomarit Marja Kekäläinen ja Jussi Leskinen. 

4. Jutussa oli kolme syytekohtaa. Ensimmäinen niistä koski Päivi Räsäsen vuonna 2004 julkaisemaa kirjoitusta, toinen  kesällä 2019 julkaistua Twitter-viestiä ja kolmas Räsäsen lausumia joulukuussa 2019 lähetetyssä Ruben Stillerin radio-ohjelmassa. 

5. Räsänen ja Pohjola ovat kiistäneet syytteet sananvapauteensa ja uskonnonvapauteensa vedoten. 

6. Käräjäoikeus katsoi tuomion perusteluissa, että uskonnonvapaus ja sananvapaus eivät ole rajoittamattomia. Niiden rajoittaminen edellyttää kuitenkin painavaa yhteiskunnallista syytä. Seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvien ihmisarvon ja yhdenvertaisuuden turvaaminen voi olla tällainen syy.

7. Räsäsen vuonna 2004 julkaistun kirjoituksen ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen” osalta käräjäoikeus on pitänyt osaa syytteessä siteeratuista Räsäsen kirjoituksen tekstikohdista homoseksuaaleja loukkaavina. Käräjäoikeus on ottanut huomioon Räsäsen kirjoituksen taustan ja asiayhteyden, syytteessä siteerattujen kohtien tekstikontekstin, kirjoituksen kokonaisuudessaan sekä siitä ilmenevän kirjoituksen tarkoituksen ja katsonut ettei Räsäsen kirjoituksessaan esittämissä syytteessä siteeratuissa mielipiteissä ja väitteissä niiden loukkaavuudesta huolimatta ollut kysymys vakavuudeltaan sananvapauden suojan ulkopuolella olevasta vihapuheesta. Käräjäoikeus hylkäsi syytten.

8. Koska kirjoitusta koskeva Räsäsen syyte on hylätty, käräjäoikeus on hylännyt myös Luther-säätiön asiamieheen Juha Pohjolaa  kohdistetun syytteen, joka liittyi Räsäsen kirjoituksen julkaisemiseen ja yleisön saatavilla pitämiseen.

9. Toinen Räsäsen saamista syytteistä koski 17.6.2019 julkaistua Twitter-viestiä, joka liittyi kirkon kumppanuuteen Pride-tapahtumassa. Tältä osin käräjäoikeus on ottanut huomioon Räsäsen tviitissä käyttämän ilmaisun, tviitin tarkoituksen ja liitynnän yhteiskunnallisen keskusteluun. Käräjäoikeus on katsonut, että keskusteluun osallistuessaan ja kirkkoa kritisoidessaan Räsäsen kansanedustajana ja kirkkovaltuutettuna julkaisema tviitti ei loukkaavuudestaan huolimatta ollut ylittänyt sananvapauden rajoja. Käräjäoikeus hylkäsi myös tämän syytteen.

10. Kolmas Räsäsen syytteistä koski hänen lausumiaan Yle Puhe -radiokanavan ohjelmassa Ruben Stiller ja sen jaksossa ”Mitä Jeesus ajatteli homoista?”. Räsänen oli ohjelmassa vastannut Stillerin esittämiin kysymyksiin ja pyrkinyt osana keskustelua perustelemaan omia mielipiteitään. Räsäsen homoseksuaalisuutta koskevat kannanotot olivat perustuneet hänen uskonnolliseen vakaumukseensa.

11. Tältä osin käräjäoikeus on pitänyt osaa Räsäsen lausumista homoseksuaaleja loukkaavina. Käräjäoikeus on ottanut huomioon lausumien sisällön, kyseisen radio-ohjelman luonteen ja asiayhteyden, jossa loukkaavina pidettävät lausumat oli esitetty. Käräjäoikeus on päätynyt siihen, ettei Räsäsen lausumissa ollut kysymys vakavuudeltaan sananvapauden suojan ulkopuolella olevasta vihapuheesta.

12.  Käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet ja velvoitti, kun syyttäjät olivat hävinneet nostamansa syytejutun, valtion korvaamaan Päivi Räsäsen oikeudenkäyntikulut arvonlisäveroineen  49 984,40  eurolla ja Juhana Pohjolan oikeudenkäyntikulut arvonlisäveroineen 11 997,90 eurolla. Räsäsen oli vaatinut korvausta avustajansa Sankamon toimenpiteistä yhteensä 52 551,20 euroa ja Pohjola avustajansa Anttisen toimenpiteistä 21 669,90 euroa. Valtio velvoitetiin korvaamaan Luther-säätiön oikeudenkäntikulut arvonlisäveroineen 496 eurolla.

13. Kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan nostettu kiihottamissyyte on herättänyt myös kansainvälisesti laajaa huomiota. Käräjäoikeuden antama vapauttava tuomio on minusta täysin odotettu ja perusteltu.

13. Luultavati syyttäjä tulee valittamaan tuomiosta. Syyttäjä pyytänee korkeimmalta oikeudelta oikeudenkäymiskaaren (OK) 30 A luvussa tarkoitettua ennakkopäätösvalitusta koskevaa lupaa, jolloin muutoksenhaussa, jos KKO myöntää sanotun luvan, ohitetaan normaali hovioikeusvaihe kokonaan. Kun asianosaisten kesken ei näyttäisi olevaan erimielisyyttä faktoista, olisi ennakkopäätösvalituksen perusteella myönnettävä valituslupa periaatteessa mahdollinen.

perjantai 25. maaliskuuta 2022

282. KHO palautti Soklin kaivoksen lupa-asian aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. KHO 2022:38

 


1. Kor­kein hal­lin­to-oi­keus (KHO) on eilen 24.3. an­ta­mal­laan pää­tök­sel­lä pa­laut­ta­nut Soklin kai­vos­hank­keel­le myön­net­tyä ym­pä­ris­tö- ja ve­si­ta­lous­lu­paa kos­ke­van asian Pohjois-Suomen alue­hal­lin­to­vi­ras­tol­le ko­ko­nai­suu­des­saan uu­del­leen kä­si­tel­tä­väk­si kai­vok­sen ve­sien­hal­lin­nas­ta ja sii­hen liit­ty­vis­tä ve­sis­tö­vai­ku­tuk­sis­ta joh­tu­vil­la pe­rus­teil­la. KHO:n päätös on julkaistu ennakkopäätöksenä KHO 2022:38.

2. Ympäristö- ja vesitalouslupaa haki Yara Suomi Oy. Nyt luvanhakijana on Sokli Oy, joka on Suomen Malmijalostus Oy:n kokonaan omistama hankeyhtiö.  Se hankki joulukuussa 2020 Soklin kaivoshankkeeseen liittyvät oikeudet Yara Suomi Oy:ltä.  

3. KHO:lle valitettiin Vaasan hallinto-oikeuden 5.5.2020  antamasta päätöksestä, jolla haetut luvat oli pääosin myönnetty hakijayhtiölle.

4. Savukoskelle suunniteltu Soklin kaivos on Suomen oloissa mittakaavaltaan poikkeuksellisen suuri kaivoshanke, joten myös sen toiminnassa johdettavat ja käsiteltävät vesimäärät tulisivat muodostumaan erittäin suuriksi. Soklin fosfaattiesiintymä löydettiin vuonna 1967. Soklin kaivoshankkeen alue olisi suuruudeltaan noin 5 900 hehtaria.

5. KHO:n päätöksen mukaan kaivoksen vesienhallinnan toteuttamista koskeviin suunnitelmiin oli lupamääräyksistä huolimatta jäänyt merkittäviä epävarmuustekijöitä. Päätöksessä huomiota kiinnitettiin siihen, että ympäristön pilaantumisriski kasvaisi erityisesti silloin, jos useampi näistä riskitekijöistä toteutuisi samanaikaisesti.

6. KHO otti arvioinnissaan erityisesti huomioon kaivoshankkeen välittömällä vaikutusalueella sijaitsevan luonnontilaisen ja muutoksille herkän Nuorttijoen, jossa esiintyy vesistön erityispiirteistä riippuvainen ja todennäköisesti geneettisesti ainutlaatuinen järvitaimenkanta.

7. KHO katsoi ratkaisussaan, että kaivoksen vesienhallintaan liittyvät epävarmuustekijät olisi tullut arvioida ennakolta ennen luvan myöntämistä. Sen sijaan luvassa oli asetettu lukuisia, laajojakin tutkimuksia ja selvityksiä edellyttäviä jälkiselvitysvelvoitteita. KHO:n mukaan kysymys oli luvan myöntämisedellytysten kannalta keskeisistä selvitysvelvoitteista. Lupamääräykset ja luvan myöntämisen jälkeen tehtävät selvitykset eivät olleet tällaisessa kokonaisuudessa ja varovaisuusperiaate huomioon ottaen riittäviä hallitsemaan toiminnan riskitekijöitä kaikissa hydrologisissa olosuhteissa. Koska hankkeesta saattoi aiheutua merkittävää pilaantumista Nuorttijoessa sekä siellä esiintyvän järvitaimenkannan elinolosuhteiden huonontumista, KHO palautti asian Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

8. Asian uutta käsittelyä varten KHO lausui myös muista kaivoshankkeen toteuttamisen kannalta keskeisistä valitusperusteista, kuten vesistövaikutuksista Kemijokeen, niin sanottujen Soklin ahojen merkityksestä lupaharkinnassa sekä hankkeesta poronhoidolle aiheutuvista vaikutuksista.

9. KHO toimitti asiassa katselmuksen Soklin alueella viime syksynä, tarkemmin sanottuna 1.9.2021.

10. KHO:n päätös

https://www.kho.fi/fi/index/paatokset/vuosikirjapaatokset/1647851309062.html

11. KHO:n päätös käsittäää kaikkiaan 347 sivua. Sivuilla 1-158 käsitellään lähinnä lupa-asian käsittelyvaiheita aluehallintovirastossa ja Vaasan hallinto-oikeudessa, sivuilla 159-274 asian käsittelyä KHO:ssa ja sivuilla 275-347 KHO:n päätöstä ja sen perusteluja.

12. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä KHO:een valittivat mm. Kemin-Sompion paliskunta, Sokli Oy (entinen Yara Oy) sekä Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri ry ja Nuortin Elinkautiset ry.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

281. Tuukka Vähätalo väittelee teemasta "Eurooppaoikeus ja kansallisen tuomion lopullisuus"

 


1. Oikeustieteen maisteri, varatuomari Tuukka Vähätalo, 34, väittelee 25.3. Lapin yliopistossa otsikossa mainitusta teemasta, joka käsittelee yhtäältä eurooppaoikeutta ja toisaalta kansallista prosessioikeutta. Väitöskirjan alaotsikkona on "Tutkimus Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja EU-oikeuden vaikutuksista niiden kanssa ristiriitaisten kansallisten tuomioiden lopullisuuteen". Kyseessä on artikkeliväitöskirja.

Julkaisun pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-302-0

2.  Väitöskirja tarkastetaan Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa ylihuomenna perjantaina 25. maaliskuuta klo 12 alkaen - akateeminen vartti tietenkin huomioon ottaen - luentosalissa LS 2. Virallisena vastaväittäjänä toimii Turun yliopiston ja Åbo Akademin emeritusprofessori Allan Rosas, joka tunnetaan parhaiten Euroopan unionin tuomioistuimen pitkäaikaisena tuomarina (2002-2019), ja kustoksena prosessioikeuden professori Mikko Vuorenpää Lapin yliopistosta.

3. Väitöstilaisuutta voi seurana etänä osoitteessa https://blogi.eoppimispalvelut.fi/ulapland/

4. Väittelijä Tuukka Vähätätalo valmistui oikeustieteen maisteriksi (OTM) Turun yliopistosta vuonna 2013. Sen jälkeen hän on työskennellyt viisi vuotta lainvalmistelutehtävissä oikeusministeriössä ja saanut 2015 varatuomarin arvon suoritettuaan tuomioistuinharjoittelun Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Hän on suorittanut lakimiesharjoittelun 2015 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa Strasbourgissa ja 2017 Euroopan unionin tuomioistuimessa Luxemburgissa. Nykyisin hän työskentelee asessorina Helsingin hovioikeudessa.

5. Leikkimielisesti voitaisiin sanoa, että perjantaina Rovaniemellä on kyse kolmen kovan turkulaisen kohtaamisesta, sillä sekä väittelijä, vastaväittäjä että kustos ovat vaikuttaneet vahvasti mm. Turussa, missä ovat myös valmistuneet juristeiksi. Allan Rosas ja Mikko Vuorenpää asuvat edelleen Turussa, Tuukka Vähätalo puolestaan Helsingissä.

6. Minun ensimmäinen työpaikani oli muuten Turussa, tarkemmin sanottuna Turun ja Porin lääninhaliuksen yhteydessä toimineessa lääninoikeudessa, ja tuomarinvalan vannoin samalla reissulla Turun hovioikeudessa. Professorina ollessani esiinnyin kaksi kertaa oikeudenkäyntiavustajana Turun hovioikeudessa pidetyssä pääkäsittelyssä, jolloin päämieheni voitti toisen jutun, mutta hävisi toisen.

7. Kun kysymyksessä on nimenomaan Lapin yliopistossa tarkastettavasta väitöskirjasta saaneen todeta, että 20 vuotta kestäneen tuomarinurani jälkeen toimin Lapin oikeustieteiden tiedekunnassa 24 vuotta lainkäytön professorina. Olen Suomen ensimmäinen, mutta samalla viimeinen lainkäytön professori! On siten miellyttävää, että Lapissa julkaistaan edelleen merkittäviä prosessioikeuden väitöskirjoja. Omalta ajaltani siellä tulevat mieleen Sakari Laukkasen (1995), Mia Mari Spolanderin (2007), Antti Tapanilan (2007) ja Timo Saranpään (2010) mainiot prosessioikeuden väitökset, joissa toimin työnohjaajana ja kustoksena.

8. Mutta palatkaamme vielä Tuukka Vähätalon väitökseen. En ole itse ollut milloinkaan  innostunut artikkeliväitöskirjoista, mutta Vähätalon  tutkimus muodostaa poikkeuksen, sillä hänen kolme teemaa sivuavaa aihetta, joista kaksi on julkaistu Oikeustiede-Jurisprudentia -teoksessa, ovat todella korkeatasoisia. Osin niiden pohjalta kirjoitettu väitöstutkimuksen neljäs osa eli selkeästi pääosa, osoittaa lopullisesti Vähätalon taidot todellisena huippututkijana.

9. Toki erinomaisestakin väitöskirjasta pitää on syytä etsiä edes jokin pieni puute, olkoon se nyt  vaikka asiahakemiston puuttuminen. Tosin sen laatiminen artikkeliväitöskirjassa ei ole helppo tehtävä. 

10. Jos lukija haluaa perehtyä tarkemmin Tuukka Vähätalon väitökseen, niin  hän voi aloittaa sen lukemalla Vähätalon Lapin yliopiston nettisivuilla tutkimuksesstaan julkaiseman oman tiedotteen, kas näin

https://www.ulapland.fi/news/Vaitos-kartoittaa-eurooppaoikeuden-vaikutuksia-virheellisten-kansallisten-tuomioiden-lopullisuuteen/50kqtk1r/596d737d-024e-4e43-9b48-b3b4948bbf2b

11. Itse en ole ikinä tavannut Tuukka Vähätaloa enkä tiennyt hänestä paljon mitään. Sen vuoksi olin iloisesti yllättynyt, kun väitöskirjapaketti tipahti postiluukustani reilu viikko sitten. Saatekirjeessään Tuukka kertoi aina arvostaneensa minua prosessualistina ja lausui kiitoksensa siitä merkittävästä panoksesta, jonka olen antanut suomalaiselle prosessioikeudelle ja lainkäytölle. Vau! Jos näin on, niin eihän minun aherrukseni prosessioikeuden saralla ole kait aivan hukkaan voinut mennä!

12. Väitöskirjan saatuani ryntäsin Googleen etsimään tietoja väitöskirjan kirjoittajasta, jolloin törmäsin ensimmäiseksi pianisti Tuukka Vähätaloon. Ihmettelin, että olenkohan nyt oikeassa miehessä, mutta pitihän se lopulta uskoa, että olin. Tuukka Vähätalo on näet paitsi juristi ja oivalllinen oikeustieteen tutkija, myös varsin menestynyt konserttipianisti! Pianontaitajia on ollut juristeissa ennenkin ja on varmasti edelleen. Mieleen tulevat esimerkiksi professori Matti Ylöstalo, joka siviilioikeuden suullisessa tentissä soitteli pianoa Ritarikadun kodissaan heitelleen samalla olkansa yli pirullisia kysymyksiä tenttijöille, sekä Helsingin hovioikeuden presidentti Y.J.Hakulinen, yksi idoleistani tuomarikunnasta. Hakulinen oli vielä presidenttinä, kun itse olin hovioikeudessa viskaalina.

13. Näin on blogijuttu valmis. Onnittelen Tuukkaa hienosta väitöstutkimuksesta!


maanantai 21. maaliskuuta 2022

280. Pääkäsittely hovioikeudessa. Syytetyn poissaolo oikeudesta. Päätöksen perusteleminen. KKO 2022:20

1. Korkein oikeus (KKO) on aikojen kuluessa antanut tai joutunut antamaan lukuisia ennakkopätöksiä hovioikeuden velvollisuudesta toimittaa pääkäsittely, ts. suullinen ja julkinen käsittely, jossa asianosaiset ovat hovioikeudessa saapuvilla ja jossa kuullaan yleensä myös todistajia. 

2. Miksi näin on pitänyt tehdä, voidaan kysyä. Oma näkemykseni mukaan ilmeisesti sen vuoksi, että hovioikeudet ovat 20-30 viimeksi kuluneen vuoden aikana suhtautuneet suullisen käsittelyn järjestämiseen lähtökohtaisesti varsin torjuvasti,  koska se on kirjallista eli yksinomaan asiakirjoihin perustuvaa menettelyä työläämpää ja vaatii enemmän aineellisia ja henkisiä resursseja.  Kyse on siis pinttyneistä asenteista ja hovioikeuden työn säästämisestä.

3. Tänään KKO antoi jälleen uuden pääkäsittelyä hovioikeudessa koskevan ennakkopäätöksen tilanteessa, jossa henkilökohtaisesti pääkäsittelyyn määrätty rikosasian vastaaja eli syytetty, joka oli valittanut käräjäoikeuden tuomiota, oli jäänyt istuntoon saapumatta, mutta hänen avustajansa oli tullut paikalle (KKO 2022:20). Turun hovioikeus oli 27.11.2020 jättänyt valituksen tutkimatta.

4. KKO:ssa  oli kysymys siitä, saiko hovioikeus mentellä näin. KKO:n kanta oli selvä, sillä se katsoi, ettei hovioikeus olisi saanut jättää valitusta sillensä, vaan arvioida pääkäsittelyn toimittamisen edellytyksiä. Hovioikeuden tekemän menettelyvirheen takia KKO palautti jutun hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

5. KKO:n julkaisema ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202220.html

6. KKO:n ratkaisun kolme sivua käsittävät perustelut ovat hieman vaikeaselkoiset, sillä niissä ikään kuin  kierrellään ja kaarellaan, vedotaan mm. hovioikeuden laiminlyömään prosessinjohtovelvoitteeseen sekä viitataan moniin KKO:n aikaisemmin hovioikeuden pääkäsittelystä antamiin ennakkopäätöksiin ja  lainvalmistelutöihin (perustelukappaleet 11-18). Ei-juristi ei ymmärtäne perusteluista mitään.

7. KKO:n jaoston puheenjohtaja oikeusneuvos Mika Huovila, joka sivumennen sanoen on väitellyt tuomion perustelemisesta,  on ollut perusteluista eri mieltä ja jättänyt ratkaisuun omat lyhyet ja selkokielellä laadit perustelunsa, joita pidän varsin onnistuneina ja riittävinä. 

8. Huovila kirjoittaa näin:

Erimielisyyteni koskee Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteluja. En pidä tarpeellisena selostaa perusteluissa hovioikeuden vaihtoehtoisiin menettelytapoihin liittyviä Korkeimman oikeuden aikaisempia ennakkopäätöksiä tai lain esitöitä. Ratkaisun lopputulos on tässä asiassa johdettavissa suoraan oikeudenkäymiskaaren säännöksistä, eikä asiassa ole muutakaan aihetta selostaa laajasti muita oikeuslähteitä. Kohdan 10 jälkeen lausun seuraavan.

Kuten kohdissa 6–9 selostetuista oikeudenkäymiskaaren säännöksistä ilmenee, hovioikeus ei voi jättää rikosasian vastaajan valitusta sillensä, jos henkilökohtaisesti pääkäsittelyyn saapumaan määrätty vastaaja on lähettänyt sijaansa asiamiehen. Näin ollen hovioikeus on menetellyt virheellisesti, kun se on jättänyt A:n valituksen sillensä, vaikka hänen asiamiehensä on ollut läsnä pääkäsittelyssä ja vaatinut valituksen käsittelemistä. Koska hovioikeus on ratkaisunsa perusteluissa todetun mukaisesti pitänyt A:n henkilökohtaista läsnäoloa pääkäsittelyssä välttämättömänä, valituksen sillensä jättämisen asemesta sen olisi pitänyt ryhtyä toimenpiteisiin A:n saamiseksi paikalle joko samaan tai myöhempään pääkäsittelyyn.

Hovioikeuden ratkaisu on siten menettelyvirheen vuoksi poistettava ja asia on palautettava hovioikeuteen, jonka tulee huomioon ottaen palauttamisen syy siinä laillisesti menetellä. 

9. Tästä opimme, ettei ratkaisun perusteluja tarvitse edes KKO:ssa kirjoittaa aina saman kaavan mukaan eli eli seikkaperäisesti ja laajasti, vaan tapaus tapaukselta voidaan ratkaista,  millaiset perustelut riittävät ja ovat samalla ymmärrettäviä ja helppolukuisia.

10. KKO:n ratkaisukoonpanoon kuuluvista jäsenistä neljä eli Huovila, Uusitalo, Engstrand ja Ojala  ovat aiemmin toimineet hovioikeuden tuomareina. Oikeusneuvos Tapani ei ole toiminut, mutta hän on äskettäin hakenut avoinna olevia Rovaniemen ja Turun hovioikeuden presidentin virkoja; virantäytöt ovat vielä kesken.

 



perjantai 18. maaliskuuta 2022

279. Huumerikollinen välttyi rangaistuksen tuntuvalta korottamiselta tiukkojen tuomionpurkusäännösten takia. KKO 2022:19

1. Korkein oikeus (KKO ) antoi eilen 17.3. merkittävän ennakkopäätöksen rikostuomion purkamista koskevassa asiassa (KKO 2022:19). Ratkaisu on lainmukainen, mutta sotii selkeästi yleistä oikeustajua vastaan.  Katsotaanpa, mistä tapauksessa on kysymys.

2. KKO:n päätöksestä julkaiseman ratkaisuselosteen otsikko kuuluu näin :

A:n syyksi oli lainvoiman saaneella tuomiolla luettu törkeä huumausainerikos. Syyttäjä vaati tuomion purkamista A:n vahingoksi, koska syyttäjän mukaan A:n tekemän huumausainerikoksen kohteena oli ollut merkittävästi suurempi määrä huumausainetta ja uuden selvityksen perusteella oli todennäköistä, että A olisi tuomittu olennaisesti ankarampaan rangaistukseen.

Korkein oikeus katsoi, että lainvoimaista tuomiota ei voitu oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla purkaa, vaikka tekoa arvioitaisiin rangaistuksen mittaamisessa aikaisempaa olennaisesti ankarammin, kun tekoon ei tulisi sovellettavaksi ankarampi rangaistussäännös kuin hakemuksen kohteena olevassa tuomiossa. Syyttäjän hakemus hylättiin.

 Helsingin käräjäoikeuden lainvoimainen tuomio 15.12.2020

3.  Helsingin käräjäoikeudessa vuonna 2020 käsitellyssä asiassa syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta muun ohella törkeästä huumausainerikoksesta. Käräjäoikeudessa 26.11.2020 vireille pannun syytteen mukaan A oli 14.7.–16.10.2020 yhdessä ja yksissä tuumin kahden muun syytetyn kanssa yhteiseen lukuun laittomasti levitystarkoituksessa pitänyt hallussaan amfetamiinia useita kiloja ja kokaiinia useita satoja grammoja. Edellä mainituista määristä A ja kaksi muuta vastaajaa olivat yhdessä ja yksissä tuumin sekä yhteiseen lukuun laittomasti myyneet ja levittäneet amfetamiinia noin 3 000 grammaa ja kokaiinia noin 715 grammaa. 

4. Käräjäoikeus oli 15.12.2020 antamallaan hakemuksen kohteena olevalta osalta lainvoimaisella tuomiolla tuominnut A:n muun ohella törkeästä huumausainerikoksesta 3 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus on syytteen enemmälti hyläten katsonut selvitetyksi, että A on 14.7.–28.8.2020 yhdessä toisen vastaajan kanssa pitänyt levitystarkoituksessa hallussaan 556 grammaa amfetamiinia ja 192,2 grammaa kokaiinia, mistä määrästä A on yhdessä toisen vastaajan kanssa myynyt ja levittänyt kokaiinia 122 grammaa. A:n syyksi on luettu myös syytteessä mainittujen eräiden muiden huumausaineiden hallussapito syytteen mukaisesti. Käräjäoikeuden tuomio sai lainvoiman, koska siitä ei valitettu hovioikeuteen.

KKO:lle tehty purkuhakemus

5. Syyttäjät ovat olivat KKO:lle 13.10.2021 toimitetussa hakemuksessa ja 2.12.2021 toimitetussa hakemuksen täydennyksessä vaatineet, että käräjäoikeuden tuomio puretaan oikeudenkäymiskaaren (OK) 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla. Käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen suoritetussa esitutkinnassa oli näet ilmennyt, että A:n on syytä epäillä yhdessä muiden henkilöiden kanssa tuoneen maahan ja pitäneen hallussaan levitystarkoituksessa ainakin noin 40 kilogrammaa amfetamiinia, noin 10 kilogrammaa kokaiinia sekä ainakin 1,4 kilogrammaa metyleenidioksimetamfetamiinia (MDMA). Hakemuksessa ja sen täydennyksessä on selostettu sitä, miten A:n epäillään uuden selvityksen perusteella yhdessä muiden henkilöiden kanssa pitäneen hallussaan mainittuja huumausaineita ja levittäneen niitä. Rikoksen epäilty tekoaika on 11.9.2019–1.6.2021.

5. Syyttäjät ovat katsoneet, että käräjäoikeuden 15.12.2020 antaman tuomion oikeusvoima estää tutkimasta A:ta vastaan esitettävän uuden laajemman rangaistusvaatimuksen, koska ilmi tullut uusi rikollinen menettely on samaa rikosta jo tuomitun teon kanssa. Syyttäjät ovat todenneet, että uusien tietojen ja todisteiden perusteella A:n syytteen olisi tullut koskea merkittävästi suurempaa huumausainemäärää kuin purettavaksi vaaditussa tuomiossa on luettu A:n syyksi. Rikosnimike ei olisi muuttunut, mutta teko tai teot sekä seuraamus olisivat syyksi luettaessa muuttuneet merkittävästi. Hakemuksessa on katsottu, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukainen rangaistus A:lle uuden selvityksen perusteella syyksi luettavasta teosta olisi 10 vuoden vankeusrangaistus.

Sovellettava säännös ja korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana oleva kysymys

6. OK 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn vahingoksi purkaa, jos kysymyksen ollessa rikoksesta, josta säännöllisen rangaistusasteikon mukaan voi seurata ankarampi rangaistus kuin kaksi vuotta vankeutta, vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole aikaisemmin esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn tuomitsemiseen rikoksesta tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä.

7. KKO:ssa oli ratkaistavana ensin se, täyttyykö asiassa hakemuksessa esitettyjen tietojen perusteella edellä mainitun lainkohdan mukainen vaatimus siitä, että rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä. Tämä arviointi oli ensisijainen verrattuna niihin lainkohdan soveltamisedellytyksiin, joiden mukaan hakemuksen tueksi vedottujen seikkojen ja todisteiden tulee olla uusia, sekä sen arviointiin, olisivatko kyseiset seikat tai todisteet todennäköisesti johtaneet toiseen lopputulokseen.

Esityöt ja oikeuskäytäntö

8. Edellä mainittua säännöstä koskevissa esitöissä on todettu, että tuomion purkamisen syytetyn vahingoksi olisi rajoituttava koskemaan yleisen edun kannalta arveluttavimpia tapauksia ja että tuomio olisi eräissä tapauksissa voitava purkaa syytetyn vahingoksi myös uuden tosiasia-aineiston perusteella. Mahdollisuus tuomion purkamiseen olisi tällöin kuitenkin rajoitettava koskemaan vain törkeähköjä rikoksia, minkä lisäksi purun edellytyksenä tulisi olla, että uusi todistusaineisto jutussa esitettynä todennäköisesti olisi johtanut syytetyn tuomitsemiseen rikoksesta tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä. Riittävää ei olisi, että uusi todistusaineisto olisi aiheuttanut sen, että syytetty olisi käytetyn rangaistusasteikon puitteissa tuomittu ankarampaan rangaistukseen. (HE 14/1958 vp s. 9–10.)

9. KKO on ratkaisussaan KKO 1966 II 127 katsonut, ettei aiempaa lainvoimaista tuomiota voitu purkaa OK 31 luvun 9 §:n nojalla, kun uusi selvitys ei olisi johtanut siihen, että vastaajan rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä, vaan siitä olisi voinut seurata ainoastaan vastaajan tuomitseminen saman lainkohdan nojalla ehkä pidempään rangaistukseen kuin hänet jutussa oli tuomittu.

10. Ratkaisussa KKO 1981 II 75 katsottiin, ettei lainvoimaista tuomiota ollut syytä purkaa, kun vastaajalle uudessa oikeudenkäynnissä ankarampaa rangaistussäännöstä sovellettaessa tuomittava rangaistus ei todennäköisesti olisi olennaisesti ankarampi kuin aiemmin tuomittu rangaistus ja kun uuden oikeudenkäynnin vireille tuleminen pitkän ajan kuluttua lainvoimaisen tuomion antamisen jälkeen aiheuttaisi vastaajalle kohtuutonta haittaa. Ratkaisussa KKO 2000:126 katsottiin, ettei lainvoimaista tuomiota tullut purkaa vastaajan vahingoksi, kun asiassa oli ilmeistä, ettei vastaajaa olisi voitu toisenlaisenkaan syyksilukemisen perusteella tuomita syyntakeettomuuden vuoksi rangaistukseen.

11. KKO on ratkaisullaan 29.5.2015 nro 1051 purkanut käräjäoikeuden tuomion vastaajan vahingoksi asiassa, jossa syytteet törkeästä huumausainerikoksesta oli käräjäoikeudessa hylätty. Alkuperäisen syytteen mukaan vastaaja oli pitänyt hallussaan 81,3 grammaa kokaiinia. Myöhemmässä esitutkinnassa oli käynyt ilmi, että vastaaja olisi pitänyt hallussaan kokaiinia suuremman määrän eli 2 kilogrammaa. KKO purki käräjäoikeuden tuomion syyttäjän hakemuksesta vastaajan vahingoksi.

Korkeimman oikeuden perustelut ja johtopäätökset

12. Lainvoimainen tuomio voidaan edellä selostetun oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan sanamuodon mukaan purkaa syytetyn vahingoksi rangaistusasteikon enimmäisrangaistusta koskevien ja muiden edellytysten täyttyessä ensinnäkin, jos syyte on purettavaksi vaaditussa tuomiossa hylätty. Toiseksi tuomio voidaan purkaa myös silloin, kun purkuhakemuksen kohteena olevassa tuomiossa vastaaja on tuomittu, mutta hakemuksessa vedotaan ankarampaan rangaistussäännökseen, jolloin vertailu tehdään purettavaksi vaaditussa tuomiossa sovelletun ja purkuhakemuksessa vedotun rangaistussäännöksen välillä. Tällöin lainvoimainen tuomio on mahdollista purkaa, kun esitetyn uuden selvityksen perusteella lainvoimaisen tuomion kohteena ollutta tekoa tulisi arvioida toisen lainkohdan nojalla, jonka rangaistusasteikko on purettavaksi vaaditussa tuomiossa sovelletun rangaistussäännöksen mukaista rangaistusasteikkoa olennaisesti ankarampi.

13. Korkein oikeus toteaa, että puheena olevan säännöksen sanamuodon mukainen tulkinta voi joissakin tilanteissa johtaa sattumanvaraisiin ja yhdenvertaisen kohtelun vastaisiin lopputuloksiin. Tuomion purkaminen on säännöksen nojalla mahdollista esimerkiksi silloin, kun vastaaja on tuomittu perustekomuodon mukaisesta teosta ja uuden selvityksen perusteella hänet voitaisiin tuomita saman rikoksen törkeästä tekomuodosta. Sen sijaan tuomion purkaminen ei ole säännöksen sanamuodon perusteella mahdollista, jos purettavaksi vaaditussa tuomiossa ja purkuhakemuksessa esitetyssä tilanteessa sovellettaisiin samaa rangaistussäännöstä, vaikka uuden selvityksen perusteella tuomittava rangaistus saattaisi tosiasiallisesti olla huomattavasti ankarampi kuin purettavaksi vaaditussa tuomiossa on tuomittu.

14. Viimeksi mainittu soveltamistilanne on merkityksellinen erityisesti silloin, kun rangaistussäännöksen rangaistusasteikko on poikkeuksellisen laaja, kuten nyt kysymyksessä olevassa törkeässä huumausainerikoksessa. Kun törkeässä huumausainerikoksessa rangaistusasteikko ulottuu yhdestä vuodesta kymmeneen vuoteen vankeutta, uuden selvityksen vaikutus tuomittavaan rangaistukseen voi olla selvästi olennaisempi kuin perustekomuodon ja törkeän tekomuodon soveltamisen välinen ero useissa muissa rangaistussäännöksissä. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun tullessa voimaan huumausainerikoksen rangaistusasteikko oli sakosta neljään vuoteen vankeutta (laki huumausaineista 572/1956) eikä törkeää tekomuotoa varten ollut säädetty erillistä rangaistussäännöstä.

15. Hakemuksen kohteena olevassa tuomiossa A:n syyksi on luettu törkeä huumausainerikos ja tuomittu yhteinen rangaistus on ollut 3 vuotta 10 kuukautta vankeutta. Hakemuksessa on vedottu siihen, että myöhemmin selvitetyssä A:n menettelyssä on kysymys törkeästä huumausainerikoksesta, josta huumausaineen laatua ja määriä koskevien uusien tietojen perusteella syytteen olisi tullut koskea huomattavasti suurempia määriä huumausaineita ja teosta tulisi syyttäjän käsityksen mukaan tuomita enimmäisrangaistus eli 10 vuotta vankeutta.

16. Arvioitavana olevassa asiassa on riidatonta, että kysymys ei ole ankaramman rangaistussäännöksen soveltumisesta A:n tekoon, vaan hakemuksessa esitetyllä tavalla saman rangaistussäännöksen nojalla tuomittavissa olevasta olennaisesti ankarammasta rangaistuksesta. Tuomion purkaminen tällaisessa tilanteessa edellyttäisi säännöksen sanamuodon mukaisesta tulkinnasta poikkeamista. Korkein oikeus on harkitessaan tuomion purkamista syytetyn eduksi tulkinnut osin säännöksen sanamuodosta poikkeavasti oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohtaa, joka edellyttää, että rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä. Tuomionpurun syytetyn eduksi on katsottu olleen mahdollinen myös tilanteissa, joissa ei ole ollut kysymys suoranaisesti lievemmän rangaistussäännöksen soveltamisesta (KKO 2000:127 ja KKO 2016:83).

17. Korkein oikeus katsoo, että arvioitaessa oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisia tuomionpurun edellytyksiä syytetyn vahingoksi tulkinnan on perustuttava säännöksen sanamuotoon. Oikeudellisessa toimintaympäristössä ja muussa lainsäädännössä tapahtuneita muutoksia ei voida ottaa huomioon yhtä laajasti kuin tuomionpurussa syytetyn eduksi (vrt. KKO 2000:127). Vaikka säännöksen sanamuodon mukaisen soveltamisen lopputulos voi tietyissä edellä kuvatuissa tilanteissa olla epäjohdonmukainen, hallituksen esityksen lausumat osoittavat, että lakia säädettäessä tarkoituksena on ollut jättää säännöksen soveltamisen ulkopuolelle ne tilanteet, joissa on kysymys saman rangaistussäännöksen puitteissa tapahtuvasta ankaramman rangaistuksen mittaamisesta.

18. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, että oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla tuomiota ei voida purkaa syytetyn vahingoksi silloin, kun teko olisi saman rangaistussäännöksen puitteissa tullut mittaamisharkinnassa ankarammin arvioitavaksi. Näin ollen käsiteltävänä olevassa asiassa ei ole kyseessä sellainen tilanne, jossa tuomio on purettavissa vastaajan vahingoksi sanotun lainkohdan nojalla. Tämän vuoksi hakemus on hylättävä. Tähän nähden asiassa ei ole myöskään aihetta lausua enemmälti siitä, onko esitetyn selvityksen nojalla perusteltua katsoa hakemuksen kohteena olevan lainvoimaisen tuomion estävän uuteen selvitykseen perustuvan uuden syytteen tutkimisen, ovatko hakemuksen tueksi vedotut seikat tai todisteet uusia tai johtaisiko esitetty uusi selvitys todennäköisesti syyttäjän esittämään syyksilukemiseen. Korkein oikeus katsoo myös, että ottaen huomioon hakemuksen hylkäämiseen johtanut syy, A:n kuuleminen ennen asian ratkaisemista on oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 4 §:n 2 momentissa ja 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisen tarpeetonta. -  KKO hylkäsi syyttäjien purkuhakemuksen.

19. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202219.html

 

20. KKO:n ratkaisu on täysin lainmukainen. Toisaalta selvää on, ettei päätös ole yleisen oikeustajun mukainen. Huumerikollinen, joka oli tuonut maahan ja pitänyt levitystarkoituksessa hallussaan mm. todella suurta määrää amfetamiinia ja kokaiinia ja joka olisi tuomittu, jos sanottu huumausaineen todellinen määrä olisi ollut tiedossa käräjäoikeudessa vuonna 2020 pidetyn oikeudenkäynnin aikana, 10 vuoden enimmäisvankeusrangaistuksen, pääsi kuin koira veräjästä eli ainoastaan 3 vuoden ja 10 kuukauden vankeusrangaistuksella sen vuoksi, että vanhat eli vuonna 1960 voimaan tulleet OK 31 luvun tuomiopurkua koskevat säännökset eivät tunne mahdollisuutta purkaa tällaisessa tapauksessa lainvoiman saanutta tuomiota syytetyn vahingoksi.

21. KKO voi perustuslain mukaan tehdä valtioneuvostolle esityksen lainsäädäntötoimeen ryhtymisestä (PL 99.2 §). Tässä tapauksessa KKO ei ole tiettävästi tehnyt esitystä OK 31 luvun ko. säännöksen muuttamisesta siten, että lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn vahingoksi purkaa myös silloin, kun asiassa uuden esitutkinnan jälkeen vedotaan seikkaan tai todisteseen, jota ei ole aikaisemmin esitetty, ja esittäminen olisi johtanut  siihen, että rikoksesta olisi ollut tuomittava olennaisesti ankarampi rangaistus.

6. Kuten sanottu, OK 31 luvun säännökset ovat peräisin yli 60 vuoden takaa vuodelta 1960 ja ovat olosuhteiden ja oikeuselämässä tapahtuneiden muutosten johdosta osin vanhentuneet. Lainsäätäjän olisi siten korkea aika uudistaa koko luku eli muun muassa kantelua (tuomiovirhekantelua) ja lainvoiman saaneen tuomion purkamista (tuomionpurkua) koskevat säännökset.

 


 

 

 

 

torstai 17. maaliskuuta 2022

278. Vahingonkorvaus. Julkisyhteisön korvausvastuu. Ulosmittaus. KKO 2022:18

1. Kantaja A vaati Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa, että Suomen valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle korvauksena vastoin ulosmittauskieltoa suoritetusta ulosmittauksesta aiheutuneesta vahingosta 5 071,90 euroa korkoineen.

2. Rikosasiassa annetulla tuomiolla rikoksentekijä oli tuomittu suorittamaan A:lle asianomistajana vahingonkorvausta viasta ja muusta pysyvästä haitasta. A oli hakenut tuomioon perustuen ulosottoa. Ulosottoviranomainen oli ulosmitannut kyseistä korvausta rikoksentekijältä, mutta varoja ei ollut tilitetty A:lle. Sen sijaan ulosottomies oli tehnyt vuosina 2015 ja 2016  neljä ulosmittauspäätöstä, jotka koskivat niin ikään ulosottovelallisena ollutta A:ta, ja oli 18 erässä tilittänyt varat A:n ulosottovelkojille noin kahden vuoden aikana.

3. Asiassa oli riidatonta, että ulosottomies on kohdistanut ulosmittaukset ulosottokaaren 4 luvun 19 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetyn ulosmittauskiellon alaiseen omaisuuteen ja että ulosottomiehen toiminnassa ei ole juAlkista valtaa käytettäessä noudatettu sille kohtuudella asetettavia vaatimuksia.

4. Kanteen mukaan ulosmittauskiellon vastaisesti suoritettu ulosmittaus oli aiheuttanut A:lle vahinkoa, koska varat olisivat kuuluneet hänelle eikä A:lla ollut muita varoja, joilla velkoja olisi voitu lyhentää. A ei ollut myöskään jättänyt hakematta muutosta ulosottomiehen päätöksiin pätevättä syyttä. A oli voinut luottaa päätösten oikeellisuuteen, eikä hän ollut voinut vaikeasta aivovammastaan johtuen itse havaita ulosotossa tapahtunutta virhettä.

5. Valtio vaati vastauksessaan kanteen hylkäämistä. Valtio myönsi, että ulosmittaus oli kohdistettu virheellisesti ulosmittauskiellon alaiseen omaisuuteen. Valtio katsoi, että A:lle ei kuitenkaan ollut aiheutunut vahinkoa, kun ulosmitatuilla varoilla oli lyhennetty A:n ulosottovelkoja. Tämän vuoksi korvauksen suorittaminen merkitsisi sitä, että A pääsisi korvauksen avulla aiempaa parempaan asemaan, koska A:lla olisi käytettävissä sama määrä varoja kuin ennen ulosmittausta, mutta hänen velkojensa määrä olisi kuitenkin vähentynyt. Valtio kiisti A:n vaatimuksen myös sillä perusteella, että A oli menettänyt oikeuden korvaukseen, kun hän oli jättänyt pätevättä syyttä hakematta.

6.  Varsinais-Suomen käräjäoikeus käsitteli asian yhden tuomarin kokoonpanossa (käräjätuomari Kari Laine). Tuomiossaan 10.12.2018 käräjäoikeus katsoi, että ulosottomies ei ollut noudattanut toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ulosmitatessaan A:lta hänelle tuomitun korvauksen ulosmittauskiellon vastaisesti.

7. A oli kuitenkin saanut tiedon ulosmittauspäätöksistä eikä hän ollut hakenut niihin muutosta. Asiassa ei ollut näytetty sellaista A:n oikeudellisessa toimintakyvyssä ollutta seikkaa, joka olisi estänyt häntä hakemasta muutosta pitkään jatkuneeseen viranomaisen virheelliseen menettelyyn. Kun A oli pätevättä syyttä jättänyt hakematta muutosta virheellisiin ulosmittauspäätöksiin, hän oli menettänyt oikeutensa vahingonkorvaukseen.

8. Käräjäoikeus totesi myös, että ulosmitatuilla varoilla oli lyhennetty A:n ulosottovelkoja. Ulosmitatut varat olivat siten tulleet A:n hyväksi. Vahingonkorvauksen tuomitseminen olisi saattanut A:n parempaan asemaan verrattuna tilanteeseen ennen ulosmittauksia. Virheelliset ulosmittaukset eivät olleet aiheuttaneet A:lle korvattavaa vahinkoa.

9. Käräjäoikeus hylkäsi A:n kanteen. 

10. A valitti Turun hovioikeuteen. Hovioikeus hylkäsi valituksen  14.9.2022 antamallaan tuomiolla. Hovioikeudessa äänestys 2-1, yksi jäsen hyväksyi A:n kanteen.

11. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hyävksytään. Valtio vaati vastauksessan valituksen hylkäämistä. 

12. KKO:ssa oli kysymys ensin siitä, onko A menettänyt oikeutensa vahingonkorvaukseen siksi, ettei hän ollut hakenut muutosta ulosmittauspäätöksiin. Mikäli oikeuden korvaukseen katsotaan olevan olemassa, kysymys on vielä siitä, onko virheellisestä ulosottomenettelystä aiheutunut A:lle korvattavaa vahinkoa. 

13. Ensimmäisen kysymyksen osalta KKO päätyi esittämillään perusteilla johtopäätökseen, että A:lla ei ollut ko. olosuhteissa syytä epäillä, että ulosottomiehen virkatoimina tekemät ulosmittauspäätökset olivat virheellisiä. A ei siten ollut jättänyt pätevättä syytä hakematta muutosta ulosmittauspäätöksiin (perustelujen kohta 12).

14. Jälkimmäisen kyysmyksen osalta KKO  lausui johtopäätöksenään (perustelujen kohta 23), että A:n taloudellinen asema oli perssuteluissa kerrotulla tavalla heikentynyt lainvastaisten ulosmittauspäätösten seurauksena eikä korvauksen tuomitseminen saattanut häntä rikastumiskiellon vastaisesti aiempaa parempaan asemaan. Näin ollen valtio oli velvollinen korvamaan A:lle julkista valtaa käytettäessä aiheutuneen taloudellisen vahingon kanteessa vaaidula määrällä.

15. KKO kumosi hovioikeuden tuomion ja velvoitti Suomen valtion suorittamaan A:lle vahingonkorvausta 5 071,90 euroa viivästyskorkoineen. Äänesys 4-1, yksi jäsen hyväksyi hovioikeuden tuomion.

16. KKO:n ratkaisuseloste

https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2022/20220018 

17. Hyväksyttävillä perusteilla oikeudenmukainen lopputulos.


 

277. Työsopimus. Työsopimuksen irtisanominen. Työn tarjoamisvelvollisuus. KKO 2022:17

1. Korkeimman oikeuden (KKO) siivilioikeudellisista ennakkopäätöksistä aika merkittävä osa käsittelee  työoikeutta. Eilen 15.3. KKO antoi ennakkopäätöksen 2022:16, jossa oli kysymys työsopimuksessa sovitun kilpailu- ja salassapidoehdon tulkinnasta. Ks. siitä blogikirjoitusta numero 276.

2. Eilen 16.3. KKO antoi kaksi työoikeutta koskevaa ennakkopäätöstä KKO 2022:17 ja 2022:18.Tarkastelen tässä hieman ensiksi mainittua ratkaisua.

3.Vuosina 2014-2016 voimassa olleen työnantajien ja työntekijöiden valtakunnallisten yhdistysten välisen Maalausalan työehtosopimuksen liitteenä on ollut sopimus irtisanomissuojasta ja lomauttamisesta rakennusalalla (irtisanomissuojasopimus). Sen 6 §:n mukaan työnantajan velvollisuus tarjota työtä toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevalle (myös lomautetulle) rajoittuu työkohteisiin, joissa työntekijä voi, paikkakunnalla tavanomaiset työmatkat huomioon ottaen, päivittäin käydä työssä vakituisesta asunnostaan käsin.

4. A:n työsuhde X Oy:ssä oli 4.6.2015 irtisanottu työsopimuslain 7 luvun 3 §:ssä tarkoitetuilla taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä päättymään 3.7.2015. A oli työsuhteen irtisanomishetkellä työskennellyt Helsingissä.

5. A vaati X Oy:tä vastaan nostamassaan kanteessa yhtiöltä korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. Yhtiö kiisti kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä.

6. Helsingin käräjäoikeus arvioi tuomiossaan 11.10.208 yhtiön edellytyksiä tarjota A:lle työtä yhtiön koko toimialueella ja katsonut, että yhtiöllä oli ollut taloudellinen ja tuotannollinen peruste irtisanoa A:n työsuhde. Tämän vuoksi käräjäoikeus hylkäsi perusteetonta irtisanomista koskeneen kanteen.

7. A valitti Helsingin hovioikeuteen. Yhtiö vetosi vastauksessaan siihen, että tarjolla olevan työn vähentymistä on tarkasteltava alueellisesti rajattuna niin kuin työehtosopimukseen liittyvässä irtisanomissuojasopimuksessa on määritelty. 

8. Hovioikeus katsoi tuomiossaan 9.6.2020, että työsopimuslain (TSL) 7 luvun 3 § on pakottavaa oikeutta, josta ei voida poiketa työehtosopimuksella työntekijän vahingoksi. Irtisanomissuojasopimuksen mukaisella TSL 7 luvun 4 §:ssä tarkoitetun työn tarjoamisvelvollisuuden alueellisella rajoituksella ei hovioikeuden mukaan ole merkitystä ratkaistaessa, onko tarjolla oleva työ olennaisesti ja pysyvästi vähentynyt, vaan työn vähentymistä on arvioitava yhtiön koko toimialueella.

9. Hovioikeus totesi, että koska A:n irtisanomista oli seurannut useiden työntekijöiden ottaminen samankaltaisiin tehtäviin, työsopimuksen päättämiselle ei ole ollut asiallista perustetta. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja velvoitti yhtiön suorittamaan A:lle korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä.

10, KKO myönsi yhtiölle valitusluvan. Yhtiö vaati valituksessaan, että A:n työsuhteen perusteetonta päättämistäkoskeva korvausvaatimus hylätään. A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

11. KKO:ssa oli kysymys siitä, voidaanko TSL 7 luvun 3 §:ssä tarkoitettua tarjolla olevan työn olennaista ja pysyvää vähentymistä arvioida työnantajien ja työntekijöiden valtakunnallisten yhdistysten välisessä työehtosopimuksessa sovitun työn tarjoamisvelvollisuutta koskevan alueellisen rajauksen mukaan. 

12. KKO katsoi tuomiostaan ilmenevillä perusteilla, että työehtosopimuksessa sovittua alueellista rajoitusta ei oteta huomioon arvioitaessa TSL 7 luvun 3 §:n nojalla, oliko tarjolla oleva työ vähentynyt olennnaisesti ja pysyvästi. KKO ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.

13. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202217.html

keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

276. Työsopimus. Kilpailukielto. Salasssapitoehto. KKO 2022:16.

 1. Korkein oikeus (KKO) antoi eilen 15.3. ennakkopäätöksen salassapitosopimusta koskevassa asiassa. Tuomiosta laadittu ratkaisuseloste on anonymisoitu, mutta tiedossa on, että asianosaisina jutussa ovat olleet televisiostakin tuttu kiinteistövälittäjä ja nyt myös ravintoloitsija Kaisa Liski (A) ja hänen entinen työnantajansa kiinteistönvälitysyhtiö Uudenmaan Viva Oy (B).

2. Kaisa Liskin työsopimukseen kiinteistönvälitysyhtiössä oli sisältynyt kilpailukieltoehto ja salassapitoehto, joiden rikkomisesta työsopimukseen oli sisällytetty sopimussakkoja koskevat määräykset. Liski oli perustanut työnantajan kanssa kilpailevan kiinteistönvälitysyrityksen, johon oli siirtynyt työnantajan välitettävänä olleita myyntikohteita. Lisäksi Liski oli hyödyntänyt liikesalaisuuksina pidettäviä työnantajan asiakastietoja yrityksensä toiminnassa.

3, Korkein oikeus katsoi tuomiossaan, että salassapitoehtoon ei ollut asiassa sovellettava kilpailukieltosopimusta koskevaa työsopimuslain 3 luvun 5 §:ää. Työsopimuksessa oli voitu kilpailukiellon lisäksi pätevästi sopia salassapitoehdosta ja siihen liittyvästä sopimussakosta. KKO ei pitänyt salassapitoehdon soveltamista myöskään kohtuuttomana. Liski voitiin siten kilpailukieltoehdon rikkomisen lisäksi tuomita suorittamaan työnantajalle sopimussakkoa myös salassapitoehdon rikkomisesta. 

4. Samaan lopputulokseen olivat sopimussakkoehdon osalta tulleet aiemmin jo Hyvinkään käräjäoikeus, tuomio 19.12.2018, ja Helsingin hovioikeus, tuomio 31.8.2020. Ne olivat sovitelleet salassapitoehdon mukaisen Kaisa Liskin 12 kuukauden palkkaa vastaavan sopimussakon kuuden kuukauden palkkaa vastaavaan määrään eikä KKO katsonut olevan syytä sovitella sitä enemmälti.

5. KKO on ratkaisuselosteestaan "siivonnut" pois kaikki vaaditut ja tuomitut rahamäärät.  Tämä on sikäli harmillista, ettei lukija saa tietää, kuinka suuruisesta asiasta jutussa oli kysymys. Lehtitietojen mukaan hovioikeuden tuomio, jonka lopputulosta KKO ei siis muuttanut, johti siihen, että Kaisa Liski joutui maksamaan entiselle työnantajalleen yli 550 000 euron suuruiset korvaukset . Tästä summasta velkojen ja niiden korkojen osuus oli noin 200 000 euroa loppusumman muodostuessa kilpailu- ja salasssapitoehtojen rikkomisesta aiheutuneista sopimussakoista ja oikeudenkäyntikuluista.

6. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202216.html


tiistai 15. maaliskuuta 2022

275. Puolustajan palkkio. Palkkion korottaminen. Murha. KKO 2022:15

1. Aika monet korkeimman oikeuden (KKO) ennakkopäätökset koskevat sinänsä varsin yksinkertaisia "nippeliasioita", joilla ei yleisön kannalta ole juuri minkäänlaista merkitystä. KKO:n tänään antama ennakkopäätös KKO 2022:5, joka koskee puolustajan palkkion korottamista, kuuluu tähän kategoriaan.

2. Tapauksessa asianajajaja A oli määrätty Helsingin käräjäoikeudessa murhasta syytetyn B:n puolustajaksi. B oli oli tunnustanut menetelleensä syytteen teonkuvauksessa kerrotulla tavalla mutta katsonut syyllistyneensä murhan sijasta tappoon. Käräjäoikeus tuomitsi B:n murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

3. Asianajaja A vaati käräjäoikeudessa, että hänelle maksettavaa palkkiota korotetaan 20 prosentilla sen vuoksi, että asialla oli erityinen merkitys B:lle.  Käräjäoikeus hylkäsi 26.10.2019 A:n vaatimuksen palkkion korottamisesta. 

4. A valitti päätöksestä Helsingin hovioikeuteen Hovioikeus hylkäsi 12.2.2021valituksen.

5. KKO myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati edelleen, että hänelle käräjäoikeudessa maksettavaksi määrättyä palkkiota korotetaan 20 prosentilla. Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään. 

6. KKO:ssa oli siten ratkaistavana, pitääkö puolustajan palkkiota korottaa puolustajan tehtävään liittyneen vastuun suuruuden perusteella.

7. Korkein oikeus katsoi, ettei puolustajan vastuuta voitu pitää tavallista tuntuvasti suurempana yksinomaan sillä perusteella, että asialla oli vastaajalle erityinen merkitys. Arvioinnissa oli otettava huomioon myös muut seikat, jotka tosiasiassa vaikuttavat puolustajan tehtävän vastuullisuuteen. Asiassa ei ole ollut riidanalaista, onko B syyllistynyt henkirikokseen. Riidanalaista on ollut B:n menettelyn oikeudellinen arviointi. KKO totesi, että sitä kysymystä, onko menettely täyttänyt murhan tunnusmerkistön, ei voida pitää kovinkaan vaikeana. Mikäli asia olisi ratkaistu B:n kannan mukaisesti, hänet olisi joka tapauksessa tuomittu pitkään vankeusrangaistukseen. Asiaan ei ole liittynyt muitakaan erityispiirteitä, jotka olisivat erityisesti korostaneet puolustajan tehtävään liittyvää vastuuta.

8. KKO hylkäsi A:n valituksen.

9. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202215.html

10. Täysin selvä tapaus. Varsin yllättävää on se, ettei KKO:n ratkaisuselosteessa ole mainintaa siitä, kuinka suuren palkkion käräjäoikeus asianajaja A:lle määräsi. Palkkion suuruus olisi kiinnostanut yleisöä varmankin enemmän kuin pelkkä maininta sen 20 prosentilla korottamisesta

maanantai 14. maaliskuuta 2022

274. Prekluusio. Prosessinjohto. Ylityökorvauksen vanhentuminen. Kanneaika. KKO 2022:14

1. Korkein oikeus antoi tänään mielenkiintoisen prosessioikeutta koskevan ennakkopäätöksen KKO 2022:14,  jossa on kysymys prekluusiosta ja siihen liittyen tuomioistuimen prosessinjohdosta, tarkemmin sanottuna aineellisesta eli materiaalisesta prosessinjohdosta, sekä ylityökorvaussaatavien vanhentumisesta. Ratkaisun perusteluissa kiinnitetään huomiota myös huolellisen asianajon merkitykseen.

2. Tapaus on sinänsä melko selvä ja helppo ratkaista -  kelpaisi näin ollen varsin hyvin myös prosessioikeuden peruskurssin tenttikysymykseksi (!) - mutta ratkaisulla on kuitenkin oikeuskäytännön ohjaamisen kannalta selkeää ennakkopäätösarvoa. Erityishuomion ansaitsevat ratkaisun perustelut. Katsotaanpa hieman tarkemmin, mistä on kysymys.

3. Varsinais-Suomen käräjäoikeus oli 29.1.2019 velvoittanut yhtiön maksamaan A:lle maksamattomia yleissitovaan työehtosopimukseen perustuvia ylityökorvauksia vuosilta 2011–2014 yhteensä 12 168,05 euroa korkoineen. A:n ylityökorvauksia koskeva kanne on tullut käräjäoikeudessa vireille 30.10.2017.

4. Yhtiö oli valituksessaan Turun hovioikeudelle vedonnut uutena seikkana siihen, että A:n ylityökorvaussaatavat olivat vanhentuneet sittemmin kumotun työaikalain (605/1996) 38 §:n nojalla. Perusteenaan tähän uuteen seikkaan vetoamiselle yhtiö esitti, että työaikasidonnaisten saatavien vanhentumista koskeva oikeuskäytäntö oli asian käräjäoikeuskäsittelyn aikana muuttunut korkeimman oikeuden annettua ratkaisunsa KKO 2018:10.

5. A vaati vastauksessaan, että yhtiön vanhentumisväite jätetään vasta hovioikeudessa esitettynä prekluusion takia oikeudenkäymiskaaren (OK) 25:17.1) nojalla tutkimatta.

6. Turun hovioikeus ratkaisi mainitun kysymyksen 17.9.2020 antamallaan päätöksellä. Hovioikeus totesi, että ennakkopäätös KKO 2018:10, johon yhtiö oli valituksessaan vedonnut,  oli annettu 12.2.2018, ja että jatkettu valmisteluistunto ja pääkäsittely käräjäoikeudessa oli pidetty 4.12.2018 eli vajaat 10 kuukautta KKO:n antaman ratkaisun jälkeen. Hovioikeus katsoi, ettei yhtiö ollut saattanut todennäköiseksi, ettei se olisi voinut vedota vanhentumiseen jo käräjäoikeudessa. Hovioikeus on sen vuoksi jättänyt yhtiön vanhentumisväitteen tutkimatta. Pääasiaratkaisullaan hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota ylityökorvausten osalta.

7.  KKO myönsi yhtiölle valitusluvan. Yhtiö vaati valituksessaan  että hovioikeuden päätös kumotaan virheellisenä ja asia palautetaan hovioikeuteen siltä osin kuin yhtiön esittämää vanhentumisväitettä ei ollut käsitelty hovioikeudessa. A vaati yhtiön valituksen hylkäämistä. KKO:ssa oli ratkaistavana se, olisiko hovioikeuden pitänyt tutkia yhtiön esittämä vanhentumisväite eli oliko saamisen vanhentumiseen vetoaminen todella prekludoitunut. 

8.  Prekluusiolla tarkoitetaan prosessioikeudessa asianosaisen velvollisuutta suorittaa tietty prosessitoimi, esimerkiksi tosiseikkaan vetoaminen, tiettynä ajankohtana tai tietyn ajan kuluessa uhalla, ettei myöhästynyttä prosessitointa ja sen avulla esitettyä aineistoa oteta huomioon; oikeus prosessitoimen suorittamiseen on siten prekludoitunut. Prekluusio koskee käsitteenä asianosaisen oikeutta esittää vaatimuksia, vedota niiden perusteina oleviin oikeustosiseikkoihin sekä nimetä todistajia ja esittää muita todisteita. Prekluusiosäännöt koskevat vain dispositiiivisia riita-asioita eli asioita, joissa asianosiaset voivat tehdä oikeudenkäynnissä sovinnon. Käräjäoikeudessa oikeudenkäyntiaineisto on esitettävä pääsääntöisesti jo valmistelussa, ts. vasta pääkäsittelyssä esimerkiksi uuteen seikkaan vetoaminen on lähtökohtaisesti kiellettyä. Muutoksenhaussa uusien vaatimusten tai perusteiden esittäminen on yleensä mahdollista vain, jos asianosaisella ei ole ollut mahdollisuutta esittää niitä aikaisemmin tai hänellä on ollut pätevä syy tekemättä niin.

9. KKO totesi perustelujen aluksi, että OK 25 luvun 17 §:n 1 momentin mukaan valittaja ei saa hovioikeudessa riita-asiassa vedota muihin seikkoihin tai todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty käräjäoikeudessa, paitsi jos hän saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen käräjäoikeudessa tai että hänellä on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin.

10. KKO totesi perusteluissaan, että säännöstä koskevissa perusteluissa on katsottu, että asianosaisella olisi pätevä aihe vedota seikkaan tai todisteeseen vasta hovioikeudessa esimerkiksi silloin, jos hän ei vielä alioikeuskäsittelyn aikana ole ymmärtänyt seikan tai todisteen merkitystä eikä sen voida katsoa johtuneen hänen huolimattomuudestaan (HE 15/1990 vp s. 125–126 ja HE 33/1997 vp s. 56).

11. KKO jatkoi: OK 25 luvun 17 §:n 1 momentissa säädetyn prekluusion tarkoituksena on edistää oikeudenkäynnin varmuutta ja keskittämistä sekä vaikuttaa oikeudenkäynnin joutuisuuteen estämällä sen kohteen ja oikeudenkäyntiaineiston hallitsematon laajeneminen oikeudenkäynnin myöhäisessä vaiheessa. Prekluusiolla pyritään siten myös turvaamaan asianosaisten prosessuaalinen tasavertaisuus ja vastapuolen puolustautumismahdollisuudet. Muutoksenhakuvaiheen prekluusiolla hovioikeudessa pyritään lisäksi turvaamaan oikeudenkäynnin painopisteen säilymistä käräjäoikeudessa ja oikeusastejärjestyksen ylläpitämistä (KKO 2019:56, kohta 15 ja siinä viitattu KKO 2015:51, kohta 22).

12. . Prekluusion edellytyksiä koskevassa punninnassa on KKO:n mukaan kuitenkin otettava huomioon myös tarve välttää sitä, että kielto vedota asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisiin seikkoihin ja todisteisiin johtaisi oikeudenmenetyksiin, samoin kuin tarve välttää sitä, että seikkoihin ja todisteisiin vetoaminen ensimmäisessä oikeusasteessa laajenisi pelkästään varmuuden vuoksi. Prekluusio muutoksenhakuvaiheessa hovioikeudessa ei saa aiheettomasti estää aineelliseen totuuteen pääsemistä. Uuteen seikkaan tai todisteluun vetoamiselta edellytettyä pätevää aihetta arvioitaessa on otettava huomioon edellä kuvatut prekluusion eri suuntiin vaikuttavat tavoitteet. (Ks. KKO 2019:56, kohta 16 ja siinä viitatut KKO 2015:51, kohta 22 ja KKO 2015:28, kohta 7.)

13.  Pätevän aiheen arvioinnissa keskeisenä lähtökohtana on lisäksi asianosaisen kulloistenkin oikeudenkäyntitoimien moitteettomuus ja huolellisuus (KKO 2019:56, kohta 17). Esimerkiksi ratkaisussa KKO 1996:135 on katsottu, että asianosaisella oli pätevä aihe vedota vakiintuneen oikeuskäytännön muuttumiseen vasta Korkeimmassa oikeudessa, kun muutos oli tapahtunut asian hovioikeuskäsittelyn päätyttyä.

14. KKO totesi arvioinnissaan, että yhtiö on katsonut, että sillä oli ollut hovioikeudessa pätevä aihe vedota vanhentumiseen, koska KKO oli antanut ratkaisunsa KKO 2018:10 vasta siinä vaiheessa, kun A oli jo nostanut kanteensa. Yhtiöllä ei ollut ollut perusteltua syytä oikeudenkäynnin kestäessä tarkastella kanneaikaan liittyviä kysymyksiä huomioon ottaen vakiintunut oikeuskäytäntö. Sen sijaan käräjäoikeudella oli ollut velvollisuus ottaa prosessinjohdollisin toimin vanhentuminen keskustelun kohteeksi varsinkin, kun se oli kantajan eduksi oma-aloitteisesti ottanut asiassa keskustelun kohteeksi erään työtuomioistuimen lausunnon. Lisäksi yhtiö on viitannut siihen, että ratkaisun KKO 2018:10 valossa hovioikeuden tuomio on aineellisesti väärä, ja katsonut, ettei prekluusio muutoksenhakuvaiheessa saa aiheettomasti estää aineelliseen totuuteen pääsemistä.

15. KKO totesi tämän johdosta, että siviiliprosessissa noudatettavan määräämisperiaatteen mukaisesti asianosaiset määrittävät riidan kohteen eli sen, mitä vaatimuksia he esittävät ja mihin seikkoihin niiden tueksi vetoavat. Riita-asiain oikeudenkäynnissä oikeudenkäyntiaineiston hankkiminen ja esittäminen kuuluvat asianosaisille eikä tuomioistuimelle. Myös tuomioistuimen on tämän ohella oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 21 §:n 1 momentin nojalla asian valmistelussa osaltaan huolehdittava siitä, että asianosaiset mainitsevat kaikki seikat, joihin he haluavat vedota. Jos oikeudenkäynnin kohdetta koskeva asianosaisen esitys on epäselvä tai puutteellinen, tuomioistuimella on saman pykälän 2 momentin nojalla kyselyvelvollisuus (KKO 2012:18, kohta 7). Tuomioistuimen tehtävänä ei kuitenkaan ole tutkia, mitä uutta selvitystä ja näyttöä juttuun olisi mahdollisesti saatavissa, vaan tuomioistuimen toiminta rajoittuu asianosaisten esittämän oikeudenkäyntiaineiston perusteella tapahtuvaan asian selvittämiseen.

16. Velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislaki) 18 §:n 1 momentin mukaan velan vanhentuminen otetaan tutkittavaksi tuomioistuimessa tai muussa viranomaismenettelyssä vain asianosaisen väitteen perusteella. Lainkohdan perustelujen mukaan väitteenvaraisuus koskee myös kanneaikoja (HE 187/2002 vp s. 70).

17. Vanhentumislain mainitun lainkohdan perusteluissa (HE 187/2002 vp s. 70–71) on todettu, että vanhentuminen kuuluu seikkoihin, jotka tuomioistuimen on prosessinjohdollisin toimenpitein otettava asiassa keskustelun kohteeksi. Se, millaista vetoamista vanhentumisen huomioon ottaminen täsmällisesti edellyttää, ratkeaa yleisten väittämistaakkaa ja materiaalista prosessinjohtoa koskevien periaatteiden nojalla. Riittävänä voidaan pitää sitä, että velallisen vaatimuksista käy ilmi vanhentumiseen tai velkojan passiivisuuteen liittyviä näkökohtia. Jos vanhentumisen mahdollisuus ilmenee oikeudenkäyntiaineistosta, tuomioistuimen tulee kyselyoikeuttaan käyttämällä selvittää, onko velallisen aikomuksena vedota velan vanhentumiseen.

18. KKO totesi, että edellä kohdassa 13 todetuin tavoin prekluusion syrjäyttävän pätevän aiheen arvioinnissa keskeisenä lähtökohtana on asianosaisen kulloistenkin oikeudenkäyntitoimien moitteettomuus ja huolellisuus. Pätevä aihe voi siten olla kysymyksessä lähinnä silloin, kun asianosaisen menettelyä jättää seikkaan aikaisemmin vetoamatta voidaan pitää huolellisen ja tarkoituksenmukaisen prosessaamisen kannalta hyväksyttävänä ja ymmärrettävänä. Huolellisuusvaatimus korostuu silloin, kun asianosaisella on lainoppinut avustaja.

19. Tässä tapauksessa KKO oli antanut ratkaisunsa KKO 2018:10, jota yhtiö on pitänyt vanhentumiskysymyksen kannalta merkityksellisenä, lähes 10 kuukautta ennen tässä asiassa käräjäoikeudessa toimitettua jatkettua valmistelua ja pääkäsittelyä. Näin ollen olosuhteet, joiden perusteella pätevän aiheen olemassaoloa on tässä tapauksessa arvioitava, ovat olennaisesti toisenlaiset kuin ratkaisussa KKO 1996:135 tai ratkaisussa KKO 2015:28. Tässä tapauksessa yhtiöllä, jota on asiassa edustanut asianajaja, on ollut riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia ottaa selkoa KKO:n ratkaisusta ja vedota sen perusteella käräjäoikeuden valmisteluistunnossa kanteessa vaadittujen saatavien vanhentumiseen, jos se on pitänyt sitä asiansa ajamisen kannalta tarpeellisena. Asian vaatima huolellinen asianajo on edellyttänyt, että asianosainen asiamiehineen tarkistaa käsittelyn kestäessäkin vaatimuksiaan ja perusteitaan, jos asian kannalta merkitykselliset muutokset oikeustilassa antavat siihen aihetta. Kun yhtiö ei ole näin menetellyt, vaan se on katsonut voivansa tässä suhteessa jättäytyä tuomioistuimen prosessinjohtotoimien varaan, vetoamatta jättämistä ei voida pitää huolellisen prosessaamisen kannalta hyväksyttävänä.

20. KKO lausui, että yhtiö ei ole lausumissaan käräjäoikeudessa millään tavoin nostanut esiin A:n ylityösaatavia koskevaa kanneaikaa tai saatavien vanhentumista koskevia kysymyksiä. Yhtiön lausumat eivät ole olleet sillä tavoin epäselviä tai tulkinnanvaraisia, että käräjäoikeudella voitaisiin katsoa olleen velvollisuus ryhtyä selventämään niitä prosessinjohtotoimin tai velvollisuus nostaa vanhentumista koskeva kysymys omasta aloitteestaan esille oikeudenkäyntiaineiston rikastamiseksi. Lisäksi kyseessä ei ole ollut tilanne, jossa vanhentumista olisi voitu pitää ilmeisen selvänä. Vanhentumiskysymyksen esiin nostaminen viran puolesta olisi merkinnyt rikastavaa prosessinjohtoa työoikeudellisessa asiassa vahvempana osapuolena pidettävän työnantajayrityksen hyväksi asiassa, jossa sitä on edustanut asianajaja. Aihetta toisenlaiseen arvioon ei anna se, että käräjäoikeus on käsittelyn kestäessä kiinnittänyt asianosaisten huomiota erääseen työtuomioistuimen lausuntoon vuodelta 1992.

21. Mainituilla perusteilla KKO katsoi, että yhtiö ei ole osoittanut sillä olleen OK 25 luvun 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua pätevää aihetta vedota vanhentumiseen vasta hovioikeudessa. KKO hylkäsi  yhtiön valituksen, joten hovioikeuden päätös jäi pysyväksi. 

22. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202214.html 

23. Ratkaisu oli helppo ja selvä, ja jo hovioikeus osui siinä oikeaan lopputulokseen.  KKO antaa perusteluissaan varsin oivallisen oppitunnin tuomareille, asianajajille ja prosessioikeuden harrastajille tietyissä prosessioikeuden perusasioista. Perusteluissa kerrotaan aluksi prekluusion tavoitteista (perustelukappale 8) ja pääpiirteet OK 25:17.1:n tulkinnasta sekä siitä, mitä lainkohdassa mainitulla pätevällä aiheella tarkoitetaan. 

24. Perusteluissa käsitellään myös sitä, mitä seikkaan vetoamiselta tulee väittämistaakan täyttämiseksi edellyttää (kappale 14) sekä korostetaan asianosaisten prosessitoimilta edellytettävää moitteettomuutta ja huolellisuutta (perustelukappale 15).  KKO:n mukaan "asian vaatima huolellinen asianajo on edellyttänyt, että asianosainen asiamiehineen tarkistaa käsittelyn kestäessäkin vaatimuksiaan ja perusteitaan, jos asian kannalta merkitykselliset muutokset oikeustilassa antavat siihen aihetta. Kun yhtiö ei ole näin menetellyt, vaan se on katsonut voivansa tässä suhteessa jättäytyä tuomioistuimen prosessinjohtotoimien varaan, vetoamatta jättämistä ei voida pitää huolellisen prosessaamisen kannalta hyväksyttävänä" (perustelukappale 16). - Yhtiön asianajajan asianajo sai täten KKO:lta siis täystyrmäyksen.

25. Mielenkiintoista on myös KKO:n pohdinta siitä, olisiko yhtiöllä ollut pätevä syy olla vetoamatta käräjäoikeudessa saamisen vanhentumiseen siksi, ettei käräjäoikeus harjoittanut asian käsittelyssä aktiivista prosessinjohtoa eikä siis ottanut omasta aloitteestaan vanhentumiskysymystä keskustelun kohteeksi; tätä koskeva yhtiön väite kerrotaan perustelukappaleessa 11.  

26. KKO torjuu yhtiön sanotun väitteen ja näkemyksen lausumalla näin: "Tuomioistuimen tehtävänä ei kuitenkaan ole tutkia, mitä uutta selvitystä ja näyttöä juttuun olisi mahdollisesti saatavissa,  vaan tuomioistuimen toiminta rajoittuu asianosaisten esittämän oikeudenkäyntiaineiston perusteella tapahtuvaan asian selvittämiseen". Huomionarvoinen on myös KKO:n lausuma perustelukappalessa 17: "Vanhentumiskysymyksen esille nostaminen viran puolesta olisi merkinnyt rikastavaa prosessinjohtoa työoikeudellisessa asiassa vahvempana osapuolena pidettävän työnantajayrityksen hyväksi asiassa, jossa sitä on edustanut asianajaja."

27. Vanha prosessioikeuden tutkija, joka on kirjoittanut myös prosessinjohdosta usein, ei voi muuta kuin taputtaa käsiään KKO:n perusteluille. KKO:n tarjoilema oppitunti ei ole sinänsä ihme, sillä onhan KKO:n jaoston puheenjohtajana jutussa ollut presidentti Tatu Leppänen, jonka väitöskirjan virallisena vastaväittäjänä aikoinaan eli vuonna 1998 toimin.

28. Mutta entä jos käräjäoikeus olisi käyttänyt asiassa prosessinjohtovaltuuksiaan ja kiinnittänyt, tavalla tai toisella, asianosaisten ja lähinnä yhtiön asiamiehen huomiota  ko. ylityötyökorvaussaamisten mahdolliseen vanhentumiseen ja KKO:n ratkaisuun 2018:10? Olisiko KKO:n mainitsema rikastava prosessinjohto ollut jälkikäteen arvioituna todella epäsopivaa tai kiellettyä ja olisiko käräjäoikeutta voitu kritisoida liian aktiivisesta prosessinjohdosta ja olisiko sen puolueettomuus vaarantunut? Mielenkiintoinen kysymys. Itse sanoisin, että tuollaisessa tilanteessa riippuu paljon siitä tavasta, jolla tuomari olisi puuttunut asiaan. Selvää on, ettei hän olisi saanut sanoa esimerkiksi, että "saatavahan näyttäisi olevan vanhentunut" tai kysyä, aikooko yhtiön asianajaja vedota saamisen vanhentumiseen. Sitä vastoin epäsuorasti tai niin sanotusti "kautta rantain" puheenjohtaja olisi ehkä voinut ottaa asian puheeksi, vai mitä? Jälkikäteen eli muutoksenhakuvaiheessa alemman oikeuden "yliaktiiviselta" vaikuttavaan aineelliseen prosessinjohtoon on vaikea puuttua.

29. Kuten KKO:n perusteluista nähdään, se on jo aiemmin muutamissa ennakkopäätöksissään ottanut kantaa prekluusioon hovioikeusvaiheessa. KKO viiittaa näihin ratkaisuihin ao. kohdissa, mikä on tietenkin asianmukaista, samoin lyhyesti lainvalmistelutöihin (HE 15/1990 vp).  Mutta sen sijaan hieman yllättävää on, ettei perusteluissa viitata lainkaan prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa prekluusiosta ja siinä yhteydessä pätevän aiheen kriteereistä esitettyihin käsityksiin. Prekluusiosta on kuitenkin kirjoitettu Suomessa viimeisten 30 vuoden aikana todella runsaasti niin oppi-ja väitöskirjoissa kuin artikkeleissakin.  Kirjallisuudessa esitetyt kannnotot ovat vaikuttaneet oikeuskäytäntöön ja luultavasti myös KKO:n ratkaisuihin ja päin vastoin. Tämä vuorovaikutus olisi edellyttänyt, että perusteluissa olisi joissakin kohdin edes lyhyesti viitattu siihen, mitä prekluusiosta ja sen suhteesta aineelliseen (materiaaliseen) prosessinjohtoon on kirjallisuudessa lausuttu. 


 

 

 

perjantai 11. maaliskuuta 2022

273. Murha. Lappeenrannan autopolttomurha. Alentunut syyntakeisuus. Elinkautinen vai määräaikainen vankeusrangaistus. Rangaistuksen mittaaminen. KKO 2022:13

1. Korkein oikeus (KKO) antoi tänään tuomion Lappeenrannassa toukokuussa 2018 tehdystä autopolttomurhasta. KKO lievensi käräjäoikeuden ja hovioikeuden alentuneesti syyntakeiseelle naiselle murhasta tuomitseman elinkautisen vankeusrangaistuksen 13 vuodeksi vankeutta. Tuomio on julkaistu ennakkopäätöksenä KKO 2022:13. Katsotaanpa, mistä asiassa on kysymys; ratkaisulle voidaan antaa nimike "Lappeenrannan autopolttomurha".

2. Etelä-Karjalan käräjäoikeus katsoi välituomiossaan 23.11.2018 ja tuomiossaaan 23.8.2019 selvitetyksi, että tekoaikana 19-vuotias Pola Jasmine Rantala  (A) oli yhdessä toisen henkilön eli Antti Juhani Sirkiän kanssa  tappanut vuonna 1997 syntyneen miehen (X) 21.5.2018 ja 22.5.2018 välisenä yönä Lappeenrannassa.

3. Käräjäoikeuden mukaan Rantala ja Sirkiä olivat ensin kiinnittäneet X:n käsiin käsiraudat ja sitoneet tämän jalat. Tässä yhteydessä X:ää oli uhattu ja viilletty teräaseella ja häneltä oli anastettu omaisuutta. X:ää oli myös pahoinpidelty nyrkillä lyömällä. Tämän jälkeen X:n suun eteen oli laitettu teippi ja hänet oli siirretty auton takakonttiin. Rantala ja Sirkiä olivat ajaneet autolla kahden kaupungin alueella useiden tuntien ajan, ja jossain välissä X:ää oli lyöty kivellä. X:n ollessa auton takakontissa Rantala ja Sirkiä  olivat ostaneet X:n pankkikortilla bensiiniä, josta osa oli täytetty pulloihin. Surmaamisteon yhteydessä X oli nostettu pois takakontista, minkä jälkeen häntä oli potkittu ja tallottu sekä lyöty yhteensä 33 kertaa teräaseella. Teon jälkeen X:n ruumis oli siirretty takaisin auton takakonttiin, ja Rantala ja Sirkiä olivat poistuneet autolla surmapaikalta. Muutamia tunteja surmaamisen jälkeen Rantala ja Sirkiä olivat valelleet mukanaan olleella bensiinillä auton ja X:n ruumiin ja sytyttäneet ne palamaan. Rantala oli myöhemmin lähettänyt viestejä X:n puhelimeen tiedustellen tämän olinpaikkaa sekä muille henkilöille osoitetun viestin, jonka mukaan X:stä ei ollut kuulunut mitään.

4. Käräjäoikeus määräsi Rantalan mielentilan tutkittavaksi. Mielentilalausunnon mukaan Rantala oli ollut tekojen aikana alentuneesti syyntakeinen. Sirkiä sitä vastoin oli mielentilatutkimuksen mukaan täysin syyntakeinen.

5. Käräjäoikeus, käräjätuomari Samuli Yli-Rahnasto ja kaksi lautamiestä,  tuomitsi 23.8.2029 Pola Jasmine Rantalan alentuneesti syyntakeisena murhasta sekä muista hänen syykseen luetuista rikoksista elinkaudeksi vankeuteen.  Antti Juhani Rantalan käräjäoikeus tuomitsi niinikään murhasta ym. elinkaudeksi vankeuteen.

6. Tuomitut valittivat Itä-Suomen hovioikeuteen. Rantala vaati valituksessaan, että hänen syykseen luetaan murhan sijasta alentuneesti syyntakeisena tehty tappo ja että rangaistus joka tapauksessa lievennetään määräaikaiseksi vankeusrangaistukseksi. 

7. Itä-Suomen hovioikeus ei 8.10.2020 muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

8. KKO myönsi Rantalalle valitusluvan, mutta hylkäsi Antti Juhani Sirkiän valituslupahakemuksen. Rantala vaati valituksessaan. että hänelle tuomittu elinkautinen rangaistus lievennetään määräaikaiseksi vankeusrangaistukseksi.

9. KKO totesi tuomiossaaan, että alentunut syyntakaisuus lieventää rikoksentekijän syyllisyyttä (RL 3:4.3 ja 6:8.1). Enimmäisrangaistuksen eli tässä tapauksessa elinkautisen vankeusrangaistuksen tuomitseminen murhasta alentuneesti syyntakeiselle edellyttää sitä, että teko olisi murhaksikin täysin poikkeuksellinen ja selvästi törkeämpi kuin vastaavat rikokset yleensä. KKO:n mukaan rikoksen törkeydestä ja moitittavuudesta huolimatta Rantalan syyksi luettua murhaa ei voitu pitää niin poikeuksellisena, että elinkautinen vankeusrangaituksen tuomitsemiseen alentuneesti syyntakeiselle tekijälle olisi edellytyksiä. 

10. Rantala oli murhan lisäksi syyllistynyt samaan tekokokonaisuuteen liittyen alentuneesti syyntakeisena törkeään vapaudenriistoon, törkeään ryöstöön, lievään maksuvälinepetokseen, hautarauhan rikkomiseen ja vanhingontekoon. Hänelle tuomittava yhteinen vankeusrangaistus olisi voinut RL 7 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella olla enintään 15 vuotta vankeutta. 

11. KKO tuomitsi Rantalan hänen syykseen lukemistaan rikoksista yhteiseen 13 vuoden vankeusrangaistukseen.

12. Minusta Rantalan syyksi luettu murha on tekotapa ja siihen liittyneet olosuhteet huomioon ottaen siinä määrin raaka ja julma, että olisin hyväksynyt myös käräjäoikeuden ja hovioikeuden siitä hänelle määräämän elinkautisen vankeusrangaistuksen. 

13. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202213.html 

14. KKO:n julkaisema tiedote

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2022/lappeenrannanautopolttomurhastatuomitulle13vuottavankeutta.html

keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

272. Törkeä veropetos. Arvonlisävero. EU-oikeus. KKO 2022:12

1. Syytetty A oli tuonut Suomeen toisesta EU:n jäsenvaltiosta savukkeita, jotka oli salakuljetettu sinne unionin tulli- ja veroalueen ulkopuolelta. Savukkeet oli veron välttämistarkoituksessa jätetty Tullille ilmoittamatta. 

2. Helsingin käräjäoikeus (käräjätuomari Veera Kankaanrinta ja lautamiehet) tuomitsi 7.3.2018 A:n syytteen mukaisesti törkeästä veropetoksesta 7 kuukaudeksi ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

3. A valitti tuomiosta Helsingin hovioikeuteen.  Hovioikeus tuomitsi 17.4.2020 A:n törkeästä veropetoksesta vältetyn valmisteveron ja tullivelan osalta mutta hylkäsi syytteen arvonlisäveron osalta sillä perusteella, että Suomen valtio ei ollut toimivaltainen kantamaan arvonlisäveroa. Hovioikeus alensi A:n ehdollisen rangaistukseen 6 kuukaudeksi vankeutta.

4. KKO myönsi tullille valitusluvan. Tulli vatai valituksesan, että A:n katsotaan syyllistyneen törkeään veropetokseen myös arvonlisäveroa koskevilta osin ja että vankeusrangaistusta tämän vuoksi korotetaan.  KKO:ssa oli siten kysymys siitä, onko A ollut arvonlisäverovelvollinen Suomeen maahantuomistaan savukkeista.

5, KKO katsoi tänään 9.3.2022 antamassaan tuomiossa, että savukkeet olivat olleet tulossa taloudelliseen vaihdantaan ja kulutuksen kohteeksi Suomessa ja että Suomen valtio oli toimivaltainen kantamaan arvonlisäveron. A oli siten menettelyllään syyllistynyt törkeään veropetokseen myös vältetyn arvonlisäveron osalta. KKO muutti tämän vuoksi hovioikeuden tuomiota siten, että asia jätettiin syyksilukemisen ja rangaistuksen osalta käräjäoikeuden tuomion varaan.

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202212.html

6. Näin jo reilut neljä vuotta eri tuomioistuimissa käsiteltty asia saatiin vihdoin ja viimein päätökseen.

tiistai 8. maaliskuuta 2022

271. PowerPoint-esitykset oikeudenkäynnissä lainvastaisia

PowerPoint-esitysten hyödyntämisestä asiaesittelyissä ja loppulausunnoissa


Käsittelyn suullisuus

1. Riita-asian pääkäsittelyn suullisuudesta säädetään OK 6 luvun 3 §:n 1 momentissa. Sen mukaan pääkäsittely on suullinen eikä asianosainen saa lukea eikä antaa tuomioistuimelle kirjallista lausumaa taikka muutoinkaan esittää asiaa kirjallisesti.

2. Pääkäsittelyssä on siten kiellettyä

-  kirjallisen lausuman eli oikeudenkäyntikirjelmän lukeminen,

-  kirjallisen lausuman antaminen tuomioistuimelle, ja 

 - asian muunlainen kirjallinen esittäminen.

3. Pykälän toisen momentin mukaan asianosainen saa kuitenkin a) lukea asiakirjasta vaatimuksensa sekä suorat viittaukset oikeuskäytäntöön, oikeuskirjallisuuteen sekä sellaisiin useita teknisiä ja numerotietoja sisältäviin asiakirjoihin, joita pelkästään suullisesti esitettyinä on vaikeata ymmärtää. Lisäksi asianosainen saa b) käyttää kirjallista muistiinpanoa muistinsa tueksi.
 

4. Rikosasian pääkäsittelyn suullisuudesta säädetään samalla tavalla ROL 6 luvun 6 §:n 1 ja 2 momentissa. 

5. Valmisteluistunnon suullisuutta koskevat säännökset ovat riita-asian osalta OK 5 luvun 15 c §:n 3 momentissa  ja rikosasian osalta  ROL  5 luvun 10 §:n 3 ja 4 momentissa. Ne vastaavat sitä, mitä pääkäsittelyn suullisuudesta on säädetty.
 

6. Hovioikeuden pääkäsittelyssä ovat OK 26 luvun 25 §:n viittaussäännöksen mukaan voimassa samat säännökset kuin käräjäoikeudenkin pääkäsittelyssä.
 

7. Pääkäsittelyn suullisuus koskee sekä a) asianosaisen asiaesittelyä että b) loppulausuntoa.
 

8. Todistelun suullisuudesta säädetään OK 17 luvun 47 §:ssä. Sen mukaan todistelutarkoituksessa kuultavan asianosaisen ja todistajan tulee esittää kertomuksensa suullisesti viittaamatta kirjalliseen kertomukseen. Kuultava saa kuitenkin käyttää muistinsa tukemiseksi kirjallista muistiinpanoa. 

9. Pääkäsittelyssä ja valmisteluistunnossa on siis voimassa kirjelmäkielto sekä muunlainen asian kirjallinen esittäminen. On todella tärkeää, että etenkin pääkäsittelyssä käydään todellista elävää vuoropuhelua, jossa asianosaiset puolin ja tosin esittävät vaatimuksensa ja vastaväitteensä ja niiden perusteet- Suullisessa prosessissa voidaan edetä kysymys kysymykseltä, ja tuomioistuimen jäsenet voivat luontevasti käyttää kyselyoikeuttaan. Näin todetaan lain esitöissä HE 14/1990 vp.

10. Keskeistä on, että loppukeskustelu (ns. pledeeraus), jossa asianosaiset, käytännössä heidän avustajansa, esittävät mielipiteensä esitetystä todistelusta ja suorittavat myös lopullisen juridisen argumentaationsa, on suullinen. Loppukeskustelu muodostaa oikeudenkäynnissä huipentuman, jota ei ole syytä vesittää kirjelmien käytöllä tai muillakaan kirjallisilla esityksillä. Näin HE 14/1990 vp.

11. Laajassa ja/tai vaikeissa jutussa on tietenkin tavallista, että asianosainen ja etenkin hänen avustajansa valmistautuu loppulausunnon antamiseen laatimalla lausunnon pääkohdista kirjallisen muistion, johon hän suullisessa esityksessään voi tukeutua. Kirjallista muistiinpanoa ei kuitenkaan anneta tuomoistuimelle, puhumattakaan siitä, että se liitettäisiin pöytäkirjaan tai sisällytettäiisin ylipäätään oikeudenkäyntiaineistoon. Näin esimerkiksi prosessioikeuden professori Juha Lappalainen kirjassaan Alioikeusuudistus 1987-1993 (1994) s. 148.

12. Tuomioistuimen velvollisuutena on valvoa, että oikeudenkäynti todella pysyy suullisena eli edellä mainittuja luonteeltaan ehdottomia säännöksiä asiaesittelyn, todistelun ja loppulausunnon suullisuudesta käytännössä noudatetaan. Ks. tästä esim. Tuula Linna - Dan Helenius,  Siviili- ja rikosprosessioikeus (2021) s. 209. Tuomioistuimen on siten muodollista prosessinjohtoa harjoittamalla evättävä oikeudenkäyntikirjelmän lukeminen ja oikeudelle antaminen sekä asian muunlainen kirjallinen esittäminen. Selvää on, että asianosaiset tai heidän avustajansa eivät voi tuomioistuinta sitovasti sopia, että oikeudenkäynnissä ei noudatettaisikaan oikeudenkäynnin suullisuudesta säädettyjä säännöksiä. Toisin on laita välimiesmenettelyssä.

 PowerPoint esitykset

13. Miten oikeudenkäynnin suullisuusvaatimuksen kannalta on arvioitava PowerPoint -esityksiä, joita on nykyisin mahdollista hyödyntää muun muassa videotykeillä tai -tauluilla taikka muulla vastaavilla laitteilla varustetuissa oikeussaleissa?  PowerPoint-esitys muodostuu dioista, jotka voivat sisältää tekstiä, kuvia, ääntä, videoita ja muitakin osioista. 

14. Voivatko asianosaiset tai heidän avustajansa hyödyntää PP-dioja asiaesittelyssä tai loppulausunnossa suullisten puheenvuorojensa tukena? Onko ko. dioissa kyse kenties vain esittäjän muistiinpanoista vai tulisiko  ne rinnastaa oikeudenkäyntikirjelmiin tai asian muuhun kirjalliseen esittämiseen? Onko mahdollista, että että tuomioistuin ottaa vastaan PP-diat tai niiden printit /tulosteet) ja hyödyntää niitä oikeudenkäyntiaineistona, joka saadaan tuomiota laatiessa ottaa huomioon.

15. Prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa, lainvalmisteluasiakirjoissa, KKO:n  taikka hovioikeuksien ratkaisuissa ei ole tähän mennessä tiettävästi käsitelty PowerPoint -esitysten, jäljempänä PP-diojen, hyödyntämistä asiaesittelyissä ja loppulausunnoissa. Tämä on yllättävää, sillä parinkymmenen vuoden aikana on etenkin laajoissa riita-ja rikosasioissa syntynyt melko yleinen käytäntö, että asianosaiset, käytännössä heidän avustajansa, ja rikosjutuissa syyttäjät hyödyntävät asiaesittelyissä ja loppulausunnoissa sanottuun teknologiaan perustuvaa esitystapaa suullisten lausumien tukena tai ko, esityksiä suoraan lukemalla. Tuomarit ovat olleet tästä uudesta asiasta hiljaa, vaikka jotkut heistä ovat kunnostautuneet myös oikeudenkäyntimenettelyä käsittelevien väitöskirjojen, monografioiden, oppikirjojen ja/tai artikkelien kirjoittajina.

16. Asianajaja, OTT, prosessioikeuden Markku Fredman, joka on kertonut hyödyntäneensä PP-dioja oikeudenkäynneissä  jo vuodesta 2004 lähtien, ilmoitti Twitter-keskustelussa pari viikkoa sitten käsitelleensä asiaa  kirjoittamassaan ja vuonna 2014 ilmestyneessä Rikosasianajajan käsikirjassa. Mainittu sisennetty kappale, joka on kirjoitettu petiitillä,  löytyy kirjan sivulta 653. Siinä sanotaan, että nykyisin modernit istuntosalit on varustettu mm. videotykeillä tai -tauluilla, ja nämä laitteet on tarkoitettu myös käytettäväksi. Fredman piti selvänä, että myös asianosaisen näkemystä tukeva esitysgrafiikka tietokoneen avulla esitettynä on sallittua suullisissa istunnoissa. Siitä, voiko esityksen tulostetut kuvat jättää oikeudelle esityksen jälkeen, ei Fredmanin mukaan ole yhdenmukaista käytäntöä. Käytäntönä kuitenkin on, että esitys on jätetty oikeuden jäsenille myös tulosteena, mutta sitä ei välttämättä ole aina otettu osaksi oikeudenkäyntiaineistoa.

17. Markku Fredmanin Rikosasianajan käsikirjan toinen painos ilmestyi vuonna 2021. Siinä kirjoittaja esittää aivan samanlaisen kappaleen PowerPoint -diojen hyödyntämisestä pääkäsittelyssä kuin kirjan ensimmäisessäkin painoksessa (s. 808).  Asiaesittelyä koskevassa jaksossa Fredman ei mainitse elektronisten apuvälineiden käytöstä mitään (s. 819-821). Sen sijaan loppulausunnon yhtyedessä hän kirjoittaa, että sähköiset apuvälineet ovat lähtökohtaisesti sallittuja ja että sitä varten modernit oikeussalit varustetaan videotykeillä tai -tauluilla (s. 853-854). Kaikkein uusimmissa saleissa on Fredmanin mukaan "jokainen pöytäkin" varustettu kaapeloinnilla siten, että avustaja ja syyttäjä voivat omalta paikaltaan oman koneensa avulla esittää näkemyksensä tietokonegrafiikan avulla. Fredman kirjoittaa, että aivan pienissä asioissa grafiikkaa ei tarvita, mutta jos pääkäsittely on kestänyt useita päiviä, tämä esitysmuoto on huomattava apu. Esitys on tuomareille avuksi loppulausunnon vastaanottamisessa ja laatijaansa esitys ohjaa selkeään ilmaisuun, kirjoittaa Fredman.  Hän lisää vielä, että useimmiten tuomioistuimet sallivat sen, että esitysgrafiikkan tuloste paperilla jaetaan oikeuden jäsenille, usein tulosteita jopa pyydetään, huipentaa Fredman esityksensä.

18. Tämän johdosta totean, ettei se, että istuntosaleissa on mainittuja moderneja laitteita, suinkaan vielä oikeuta päättelemään, että niiden avulla voidaan tavallaan kiertää käsittelyn suullisuudesta ja kirjelmäkiellosta laissa olevia yksityiskohtaisia säännöksiä. Ensin olisi syytä selvittää, mitä laki sanoo, ja vasta sen jälkeen pohtia, täyttävätkö diat ja niiden paperitulosteiden eli printtien antaminen oikeudelle ja niiden vastaanottaminen, toisin sanoen sisällyttäminen oikeudenkäyntiaineistoon lain kirjaimen ja sääntelyn tarkoituksen. Oikeussalin moderneja apuvälineitä ei ole tietenkään tarkoitettu yksinomaan asiaesittelyä ja loppulausunnon esittämistä varten, vaan niitä voidaan hyödyntää myös ja ennen mutta todistelun esittämisessä ja vastaanottamisessa. Laitteiden oikeussaliin pystyttäminen ei ole johtanut OK 6:3:n ja ROL 6:6:n muuttamiseen.

19. Tästä ei voida kuitenkaan moittia "näppäriä" asianajajaa, sillä kuten edellä mainitsin, tuomioistuimen velvollisuutena on valvoa, että oikeudenkäynnissä noudatetaan menettelymuodosta ja siten myös lausumien suullisuudesta annettuja säännöksiä. PowerPoint -diojen "hivuttaminen" vähitellen  pääkäsittelyihin ei tee niitä lailliseksi sillä, että tuomioistuimet ja tuomarit ovat sallineet niiden käyttämisen, joskus kenties lähinnä vain mukavuussyistä.    

20. Eikä tässä suinkaan vielä kaikki, sillä kuten Markku Fredman kirjassaan kertoo, tuomioistuimet ottavat myös vastaan asianosaisten ja avustajien mainituista sähköisistä esityksistä valmistamat tulosteet eli printit ja sisällyttävät ne oikeudenkäyntiaineistoon, johon tuomio saadaan perustaa. Toisin sanoen mainitut paperitulosteet otetaan vastaan aivan samalla tavoin kuin oikeudenkäyntikirjelmätkin.

21. Viimeksi mainittu käytäntö on selkeästi laissa säädetyn kirjelmäkiellon vastaista menettelyä. Vaikka ei ole kyse muodollisesti oikeudenkäyntikirjelmistä, tulisi havaita, että laki kieltää asianosaisilta ja heidän avustajiltaan myös asian "muun kirjallisen esittämisen". Tietokonegrafiikoilla ja etukäteen paperille kirjoitetuilla tulosteilla halutaan kiertää OK 6:3:n ja ROL 6:6:n asianomaisia säännöksiä, siitä asiasta pohjimmiltaan on kysymys. En kritisoi tästä niinkään asianajia vaan tuomareita, jotka eivät ole ottaneet lain selviä ja ehdottomia säännöksiä todesta, vaan hyväksyneet modernin esitystavan.

22. Väitöskirjassaan "Puolustajan rooli" (2018) Markku Fredman on käsitellyt muutamissa kohdin myös oikeudenkäynnin suullisuutta ja alioikeusprosessin kehitystä suullis-pöytäkirjallisesta menettelystä nykyiseen muotoon. Kirjan sivuilla 199-204 hän kertoo minun kihlakunnantuomarina käyttöön ottamastani "Ikaalisten mallista, jolla yritettiin 1980-luvun loppupuolella päästä eroon oikeudenkäyntikirjelmiin ja lykkäyksiin perustuvasta menettelystä.  

23. Väitöskirjan sivuilla 243-246 Markku Fredman selostaa otsikon "Käsittelyn suullisuus" alla eri lähteisiin viitaten nykyisen prosessin suullisuutta. Minusta on yllättävää, että hän ei mainitse tässä yhteydessä mitään PowerPoint -dioista ja niiden printeistä, vaikka hän oli itse alkanut käyttää niitä oikeudenkäynneissä jo vuona 2004. Väitöskirjansa loppupuolella sivulta 317 alkaen Fredman selostaa laajasti esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä 2000-luvulla tapahtuneita lainsäädännön ja käytännön muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet merkittävällä tavalla puolustajan rooliin ja työhön. Tässäkään yhteydessä hän ei, sikäli kuin olen voinut havaita, mainitse sanallakaan PowerPoint -dioista ja niiden merkityksestä puolustajan asiaesittelyissä ja loppulausunnoissa. Aika yllättävää sanoisin,  sillä onhan kyseessä kuitenkin asia, joka on, tosin ilman lainsäädännöstä saatavaa tukea, vaikuttanut merkittävällä tavalla oikeudenkäyntimenettelyn muotoon ja kulkuun. 

24. Hovioikeudenneuvos, OTT, prosessioikeuden dosentti Timo Saranpää julkaisi vuonna 2014 Defensor Legis -lehdessä mielenkiintoisen artikkelin Asiaesittelystä riita-asiassa - eli mitä antiikin puhujilta voitaisiin oppia vakuuttamisen taidosta? (sivut 186-205).  Mainio artikkeli, vaikka olenkin sitä mieltä, että oikeudenkäynnissä asianajajien vakuuttamisen taidon oikea tai asiaesittelyä vielä merkittävämpi paikka on loppulausunnossa, sillä juuri siinä taitavat asianajajat yrittävät ja aika usein myös saavat tuomarit vakuuttuneiksi päämiestensä puolesta ajamansa asian oikeellisuudesta. 

25. Timo Saranpää kirjoittaa artikkelissaan mm. näin: "Vaikka puheen pitämisellä ulkomuistista onkin tiettyjä etuja, nämä edut eivät välttämättä vastaa riittävästi asiaesittelyn ulkoa opettelemisesta aiheutuvaa vaivaa. Tämän vuoksi asiaesittely voidaan hyvin pitää tukeutumalla esimerkiksi ranskalaisin viivoin tehtyyn luonnokseen - ja mikäli istuntosalin tekniikka sen mahdollistaa, asiaesittelyssä voidaan hyödyntää myös PowerPoint-ohjelmaa, jonka avulla asiaesittelyn pääkohdat voidaan heijastaa valkokankaalle (s. 203). 

26. Saranpää jatkaa näin: "On syytä huomata, että jo asiaesittelyssä on syytä muutenkin tarpeen mukaan hyödyntää nykyaikaista tekniikkaa, mikäli sen käyttämisellä voidaan edesauttaa joidenkin seikkojen ymmärtämistä. Esimerkiksi kiinteistön virhettä koskevassa jutussa rakennuksen pohjapiirustus voitaneen heijastaa seinälle ainakin asiaesittelyn aikana videoin, ja miksei koko pääkäsittelyn ajaksi. Pohjapiirustusten avulla asianajajat voivat havainnollistaa tuomioistuimelle väitettyjen virheiden sijaintia, minkä tiedon välittäminen pelkästään suullisesti voi hankaloittaa asian ymmärtämistä. Tällainen järjestely helpottaa olennaisesti myös todistajien kuulustelemista".

27. Palaaan Timo Saranpään esitykseen ja hänen kanssaan tämän asian tiimoilta äskettäin käytyyn mielipiteiden vaihtoon myöhemmin; emeritusprofessorista on tietenkin miellyttävää keskustella ajankohtaisista oikeudellisista ongelmista entisten assistenttien kanssa. Tässä kohtaa on jo kuitenkin syytä todeta, että hänen mainitsemissaan kiinteistön pohjapiirustuksissa tai kartoissa taikka muissa vastaanvanlaisissa esityksissä on kysymys joko kirjallisista todisteista tai asian taustaselvityksistä, ei asianosaisten tai asianajajien asiaesittelystä tai loppulausunnosta. Asiakirjatodisteiden elektronisilla välineillä  tapahtuvaan esittämiseen tuskin on huomauttamista.

28. Kääräjätuomari, OTT, prosessioikeuden dosentti Antti Tapanila, niin ikään entisiä oppilaitani Lapin yliopistosta, on kirjoittanut ja julkaissut viime vuonna massiivisen, reilut 700 sivua käsittävän teoksen Siviiliprosessi ja lähettänyt minulle kappaleen siitä. Olen yrittänyt etsiä, olisiko siinä sanottu jotain PowerPoint -esitysten hyödyntämisestä asiaesittelyssä tai loppulausunnossa, ja yhden lyhyen sitä koskevan maininnan löysinkin. Sivulla 363 Tapanila nimittäin kirjoittaa , että "asiaesittelyssä asianosaiset voivat halutessaan havainnollistaa esitystään teknisin välinein, jotka parhaimmillaan voivat lisätä esittelyn ymmärrettävyyttä". Kirjoittaja ei mainitse, mitä hän teknisillä välineillä tarkoittaa, mutta varsin todennäköisesesti lähinnä juuri PowerPoint-ohjelmia tai -dioja. Itse olen entisen  alioikeustuomarina kuitenkin sitä mieltä, että asianosaiset, käytännössä heidän asianajajajansa, eivät voi noin vain hyödyntää millaisia kirjallisia lausumia teknisin välinein tahansa, vaan päätäntävalta asiasta kuuluu muodollista prosessinjohtovaltaa käyttävälle tuomioistuimelle ja sen puheenjohtajalle. 

29. Tapanila jatkaa sivulla 363 näin: "Toisinaan asianosaiset luovuttavat tuomioistuimelle asiaesittelyn kirjallisena, mikä voidaan nähdä ongelmallisena OK 6:3:n kannalta; siellä oikeudenkäyntikirjelmien jättäminen tuomioistuimelle on nimenomaisesti kielletty." Tähän on sanotttava, että tuollainen "yritys" oikeudenkäyntikirjelmän jättämiseksi ei ole mitenkään ongelmallista, sillä se on selvin sanoin ja ehdottomalla säännöksellä laissa kielletty. Tuomarin on siten kieltäydyttävänä ottamasta kirjelmää vastaan ja viittaa OK 6 luvun 3 :ssä säädetty kirjelmäkieltoon. Tapanilakin kirjoittaa, että "tuomioistuin viime kädessä harkitsee, salliiko se kirjallisen esityksen jättämisen". Mutta kuten jo totesin, lainkohta ei jätä tuomarille harkintavaltaa, sillä sen mukaan hänen on evättävä kirjelmän jättäminen samoin kuin sen lukeminen istunnossa.

30. En malta olla puuttumatta myös erääseen toiseen kohtaan Tapanilan kirjassa, vaikka se ei koskekaan nyt esillä olevaa kysymystä. Riita-asian valmistelun yhteydessä hän nimittäin toteaa, että tuomioistuin voi jättää pääkäsittelyn aikatauluttamisen asianosaisten sovittavaksi (s. 303). Olen eri mieltä, sillä käsittelyn aikataulusta, jonka laatiminen tulee itse asiassa ajankohtaiseksi jo valmistelun alkuvaiheessa, eivät päätä asianosaiset, vaan valmistelusta vastaava ja sitä johtava tuomari. Hän luonnollisesti kuulee ennen päätöstään asianosaisia, mutta olisi selvä virhe, jos hän jättäisi aikatauluttamisen asianosaisten sovittavaksi. Tuomarin tulee nimittäin valvoa, että valmistelu ja pääkäsittely etenevät joutuisasti.

31. Pääkäsittelyn loppulausunnon kohdalla Antti Tapanila ei mainitse kirjassaan mitään PP-diojen tai vastaavanlaisten elektronisten tai audiovisuaalisten apuvälineiden käyttämisestä, mistä hän ansaitsee täydet pisteet!

32. Alma Talentin oikeuden perusteoksiin kuuluvan Prosessioikeus-kirjan uusimmassa eli vuoden 2021 lopulla ilmestyneessä 6. painoksessa ei siviiliprosessin kohdalla mainita asiaesittelyn eikä loppulausunnon kohdalla mitään nyt puheena olevien apuvälineiden käytöstä; jakson siivilijutun käsittely on kirjoittanut Juha Lappalainen ja viimeisimmässä painoksessa tarkistanut Tuomas Hupli. Ks. s. 1020, 1023 ja 1025.

33. Rikosjutun käsittelyä koskevan jakson Prosssioikeus-kirjan viimeisimmässä painoksessa kirjoittanut Dan Helenius mainitsee asiaesittelyn osalta, että audiovisuaalisten apuvälineiden käyttö voi joskus olla paikallaan (s.1082). Hän mainitsee esimerkkinä tilanteen, jossa syyte koskee törkeää ryöstöä, johon on osallistunut useita henkilöitä, jolloin syyttäjä voi asiaesittelyssään tietokonesovelluksen avulla havainnollistaa, miten kukin epäilty on myötävaikuttanut rikokseen. Näin varmaankin on, mutta tapauksessa ei ole kyse varsinaisesta tai ainakaan tyypillisestä ROL 6 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitetusta asianosaisen eli tässä tapauksessa syyttäjän lausumasta. Tietokonesovellus voidaan kuitenkin ko. tapauksessa rinnastaa pykälän 2 momentissa mainittuun tekniseen asiakirjaan.

34. Loppulausunnon osalta Dan Helenius toteaa vajaa kolme riviä käsittävässä esityksessään (s. 1085), että nykyisin on tavallista, että sekä syyttäjä  että puolustus käyttävät elektronisia välineitä esitystään selventääkseen. Useimmat tuomioituimet ottavat myös vastaan ns. kirjallisia tiivistelmiä.  Tämä osalta Helenius viittaa siihen, mitä Markku Fredman on  lausunut kirjassaan Rikosasianajajan käskirjan (2021) s. 853-854. - Olen jo edellä Markku Fredmanin esitytystä selostaessani esittänyt madonlukuni  PP-diojen paperitulosteiden tai tiivistelmien esittämiselle, vastaanottamiselle ja oikeudenkäyntiaineistoon sisällyttämiselle. Se on selvästi kirjelmäkiellon vastaista käytäntöä.

36. Tuula Linnan ja Dan Heleniuksen kirjoittama ja lähinnä kurssikirjaksi tarkoitettu teos  Siviili- ja rikosprosessioikeus ilmestyi viime syksynä. Olen etsinyt siitä kannanottoja  tietokonegrafiikan hyödyntämisestä asianajajan ja syyttäjän asiaesittelyssä ja loppulausunnossa, mutten löytänyt sellaista mainintaa; en myöskään kirjan suullisuusperiaatetta koskevasta esityksestä.

37. Ruotsin oikeudenkäymiskaaren (rättegångsbalk, RB) säännökset asiaesittelyn ja loppulausunnon suullisuudesta vastaavat asiallisesti Suomen OK:n ja ROL:n kyseisiä säännöksiä. Siviiliprosessin osalta asiasta säädetään valmisteluistunnon osalta RB  42:13:ssä ja pääkäsittelyn osalta RB 43:5:ssä, rikosprosessin pääkäsittelyn osalta puolestaan RB  45:5:ssä. Vm. säännös on samansiältöinen kuin riita-asioita koskeva RB 43:6. 

38. Prosessikirjallisuudesta katsoin Peter Fitgerin yhdessä viiden muun kirjoittajan kanssa kirjoittamaa jatkuvatäydenteistä teosta Rättegångsbalken (2017), mutta en löytänyt mainintoja siitä, että asiaesittelyssä tai loppulausnnossa olisi lain mukaan mahdollista hyödyntää tai käytännössä hyödynnettäisiin PP-dioja tai muuta siihen verrattavaa tietokonegrafiikkaa.  

39. Professori Bengt Lindell mainitsee kirjaansa Civilprocessen  4. painoksessa 2017 (s. 381), että asianosaiset voivat käyttää asiaesittelyssä  kirjallisia muistiinpanojaan, mutta niitä ei lueta tai anneta oikeudelle. Lindellin mukaan nykyisin (v. 2017) riita-asian asiaesittelyssä asianosaiset hyödyntävät laajemmissa jutuissa myös PowerPointia. Sitä vastoin loppulausunnon (pläderingen) tulee olla suullinen lukuun ottamatta juttuja, joiden aineisto on hyvin laaja, jolloin PowerPointin käyttäminen on mahdollista. Lindellin mukaan mainittua esitystapaa voidaan hyödyntää etenkin loppulausunnon disposition laadinnassa huomauttaen samalla, ettei laissa (RB) ole säännelty, miten laajasti PowerPointin käyttö istunnossa on sallittua. Se, millaiseksi oikeudenkäynti tältä osin  muodostuu, riippuu oikeuskäytännöstä.

40. Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea pohti mietinnössään jonkin verran uuden teknologian avaamia mahdollisuuksia oikeudenkäyntimenettelyjen kehittämiseksi (KM 2003:3 s. 204-206). Komitea katsoi, että uuden teknologian soveltuvuutta oikeudenkäyntiin tulisi jatkuvasti seurata ja testata esimerkiksi erilaisilla kokeiluprojekteilla. Tätä tehtävää hoitamaan tulisi komitean mukaan perustaa pysyvä toimielin, jossa olisivat edustettuina sekä uuden teknologian että oikeudenkäyntimenettelyjen asiantuntijat (s. 206); tällaista elintä ei ole perustettu. 

41. Nykyisin oikeudenkäynnissä esiin on noussut etäkuuleminen, jolloin kuultava henkilö, esimerkiksi todistaja tai asiantuntija,  ei ole henkilökohtaisesti paikalla oikeuden istunnossa, vaan osallistuu siihen teknisen laitteiston, esimerkiksi video- tai puhelinyhteyden välityksellä (ks. tästä OK 17:52). Vuoden 2023 alusta on tulossa voimaan suullisen todistelun tallentamista ja vastaanottamista yleisissä tuomioistuimissa koskeva 28.1.2022 annettu lainsäädäntö (96-98/2022). Uudistuksen mukaan käräjäoikeudessa vastaanotettavasta suullisesta todistelusta tehdään kuva- ja äänitallenne. Jos asiassa haetaan muutosta, hovioikeus ja korkein oikeus ottavat suullisen todistelun lähtökohtaisesti vastaan tältä tallenteelta, eikä todistajia ja muita oikeudenkäynnisä kuulusteltavia henkilöitä kutsuta esittämään kertomustaan uudelleen. Näiden uudistusten yhteydessä ei ole muutettu  alussa mainittuja oikeudenkäynnin suullisuudesta annettuja säännöksiä.

42. Vaasan hovioikeus on julkaissut nettisivuillaan hovioikeusprosessia koskevat ohjeet erikseen  riita-asioissa ja rikosasioissa.  Niitä ei ole päivätty eikä sivuja numeroitu, mutta muistamani mukaan ne on annettu  4-5 vuotta sitten ja olleet siitä saakka hovioikeuden kotisivulla. Hovioikeudenneuvos Timo Saranpää on osallistunut ohjeiden laatimiseen. Riita-asioiden ohjeet käsittävät 11 ja rikosprosessia koskevat ohjeet 15 sivua.

43. Vaasan hovioikeuden riitaprosessia koskevissa ohjeissa ei valmisteluistunnon osalta mainita mitään menettelyn tai asianosaisten lausumien suullisuudesta. Pääkäsittelyn osalta ohjeissa mainitaan heti aluksi, että "pääkäsittely toimitetaan suullisesti, välittömästi ja yhtäjaksoisesti" (kohta 4.2). Seuraavassa kappaleessa ohjeissa viitataan OK 26:25:n ja OK 6:3.1:n säännöksiin ja lausutaan seuraavaa:  

Asianosainen tai hänen avustajansa ei saa lukea eikä antaa tuomioistuimelle kirjallista lausumaa taikka muutoinkaan esittää asiaa kirjallisesti. Asianosainen saa kuitenkin lukea asiakirjasta vaatimuksensa, suorat viittaukset oikeuskäytäntöön ja oikeuskirjallisuuteen ja sellaisiin asiakirjoihin, joita pelkästään suullisesti esitettyinä on vaikeata ymmärtää. Lisäksi hän saa käyttää kirjallista muistiinpanoa muistinsa tueksi (OK 26:25 ja OK 6:3.1-2:t). 

44. Hovioikeus siis siteeraa ko. kappaleessa ko. lainsäännöksiä sellaisenaan. Pääkäsittelyn asiaesittelyn osalta ohjeissa ei mainitaa sanaakaan  PP-diojen tai yleensä tietokonegrafiikoiden käytöstä. Sama koskee asianosaisten loppulausuntoja. Loppulausuntojen yhdessä virkkeessä ohjeissa todetaan, että  "Hovioikeus voi harkintansa mukaan poikkeuksellisesti pyytää asianosaisten avustajia jättämään hovioikeudelle esityksensä rungon esimerkiksi ranskalaisin viivoin koostettuna". Tässäkään kohtaa ei siis ole minkäänlaista mainintaa pp-diosta tai vastaavaanlaisista esityksistä. Loppulausunnon rungolla tarkoitettaneen lähinnä esityksen dispositiota. Todistelun osalta ohjeessa todetaan, että loppulausunnossa ei ole tarkoitus selostaa asiassa vastaanotetun todistelun sisältöä, vaan kiteyttää se, miksi todistusteema on tullut näytetyksi jonkin näytön nojalla tai miksi todistetta ei voida pitää luotettavana.

45. Vaasan hovioikeuden julkaisemissa rikosprosessiohjeissa ei myöskän mainita PP-diojen tai tietokonegrafiikoiden hyödyntämisen mahdollisuudesta valmisteluistunnossa tai pääkäsittelyssä. Ohjeiden sivulla 12  on samanlainen maininta pääkäsittelyn suullisuudesta ja välittömyydestä kuin siviiliprosessiohjeissakin; lainkohtaviitauksina nyt OK  26:25 ja ROL 6:6:n 1 ja 2 -kohdat. Todistelun osalta on lyhyt maininta siitä, että todisteiden esittämisen yhteydessä on suotavaa tarvittaessa käyttää erilaisia havaintovälineitä, joiden voidaan olettaa helpottavan asian ymmärtämistä. Asiaesittelyn ja loppulausunnon kohdalla ei sen sijaan ole tälllaista mainintaa. Loppulausunnon kohdalla on samanlainen mainita kuin riita-asioissakin siitä, että hovioikeus voi harkintansa mukaan  pyytää asianosaisia jättämään oikeudelle esityksensä rungon esimerkiksi ranskalaisin viivoin korostettuna.

46. Vaikka asianosaisten on ilmeisesti myös Vaasan hovioikeudessa sallittu hyödyntää ohjeiden laatimisaikana kysymyksessä olevia dioja tai grafiikoita,  vaikuttaa niiden mainitsematta jättäminen julkisuuteen saatetuissa ohjeissa oudolta. Minusta kyseisten apukeinojen käytöstä ja hyödyntämisestä olisi pitänyt ohjeissa mainita, koska kyseessä on merkittävä uudistus. Syitä mainitsematta jättämiseen lienee monia, mutta en lähde niitä tässä tarkemmin erittelemään.

47. Alma Talentin Oikeuden perusteoksiin kuuluvassa Prosessioikeus-kirjassa (6. painos 2021) sisältyy valitusta hovioikeuteen koskeva luku, jonka ovat kirjoittaneet Johanna Niemi ja Timo Saranpää (sivut 1127-1201). Valmisteluistuntoa (s. 1157-1158) tai pääkäsittelyä (1160-1174) koskevan esityksen yhteydessä en ole havainnut mainintoja PP-dioista tai tietokonegrafiikoista ja niiden hyödyntämisestä asiaesittelyssä tai loppulausuntomenttelyssä. Näin olisi toki tullut tehdä, sillä kuten esimerkiksi äskettäisessä asiaa koskevassa Twitter-keskustelussa, johon ovat ottaneet osaa monet asianajajat ja tuomarit, ko. apuvälineiden käytön on kerrottu olleen yleistä myös hovioikeuksissa. - Kirjoittajien hovioikeusmenettelyn loppulausuntoa koskeva esitys on lyhyt ja ytimekäs: "Pääkäsittely päättyy asianosaisten loppulausuntoihin (OK 26:24.1:n 4 k)"!

48. Hovioikeudenpresidentti Erkki Rintalan juhlakirjassa 2015 eräät kirjoittajat ovat käsitelleet artikkeleissaan oikeudenkäyntimenettelyä yleensä sekä/tai hovioikeusprosessia. Oikeusneuvos Mika Huovila teemasta Ajatuksia prosessioikeuden ajallisuudesta (s. 323-342), emeritusprofessori Antti Jokela aiheesta  Hovioikeussuullisuuden kehitysvaiheita (s. 343- 362) ja hovioikeudenneuvokset Petteri Kohonen ja Timo Saranpää yhdessä teemasta Muutoksenhaku käräjäoikeuden näyttöratkaisuun (s. 363-418). Missään niissä ei ole mainittu sanaakaan nyt kysymyksessä olevien teknisten apukeinojen hyödyntämisestä asiaesittelyissä ja loppulausunnoissa.

49. Kuten edellä olen jo maininnut, asianajajat, lupalakimiehet ja syyttäjät hyödyntävät varsin usein PP-dioja ja niiden tulosteita (printtejä)  tms. tietokonegrafiikoita pääkäsittelyn asianesittelyssä ja loppulausunnossa sekä käräjä- ja hovioikeudessa. Esimerkkeinä vaikkapa Jari Aarniota ja Keijo Vilhusta vastaan ajetut ja laajaa julkisuutta saaneet oikeudenkäynnit sekä kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan käyty rikosjuttu, jossa käräjäoikeus antaa tuomion tämän kuun lopulla.  

50. Kun kyseisten tekniikoiden käytöstä ei ole kerrottu prosessioikeutta tai oikeudenkäyntiä käsittelevissä oppi- tai väitöskirjoissa taikka artikkeleissa, ei ulkopuolisilla ole ollut niistä tietoa. Idea niiden hyödyntämisestä on syntynyt lähes 20 vuotta sitten asiannajakunnan piirissä ja niiden käyttö on pysynyt yllättävän hyvin piilossa lähinnä asianajajien, syyttäjien ja tuomareiden keskuudessa tai "kuplassa", kuten nykyisin on tapana sanoa. Asiasta ja sen laillisuudesta olisi luonnollisesti ollut syytä keskustella, mutta näin ei oe tapahtunut. Kuten jäljempänä kerron, käytäntö on ilmiselvästi lain kirjaimen eli alussa mainittujen pääkäsittelyn ja valmisteluistunnon suullisuutta koskevien säännösten vastaista.

51. Helsingin hovioikeus antoi 4.2.2022 tuomion Volkan Üsalin palkkamurhajutussa, jossa syytettyinä olivat Jari Aarnio ja Keijo Vilhunen (R 21/477). Hovioikeus hylkäsi syytteet. Vilhusen puolustajana jutussa ollut Markku Fredman on ystävällisesti lähettänyt minulle loppulausuntonsa yhteydessä esittämänsä ja oikeudelle antamansa PP-diojen printit (tulosteet), jotka hovioikeus on - oikeudenkäyntikirjelmien tavoin - ottanut vastaan ja sisällyttänyt tuomion perusteena olevaan oikeudenkäyntiaineistoon. Dioja on peräti 81 kappaletta ja niiden tulosteita 41 sivua, jokaisella sivulla on siten kahden dian printit. Vertailun vuoksi  on syytä todeta, että Jari Aarnion aikaisemmissa oikeudenkäynneissä on puhuttu jopa 200 diasta, joita syyttäjä on loppulausunnossaan esittänyt ja antanut oikeudelle. Lisäksi Fredmanin tulosteeseen on otettu 8 sivua eräistä prosessioikeutta käsittelevistä kirjoista: kirjasta Virolainen - Martikainen (2010) kolme sivua, Jorma Rudangon väitöskirjasta 2021 kaksi sivua, Jurka Jämsän väitöskirjasta kaksi sivua ja Antti Tapanilan monografiasta 2019 yksi sivu.

52. Tässä muutama esimerkki Markku Fredmanin mainitussa murhajutussa hovioikeudelle antamista diatulosteista; olen pienentänyt diojen otsakkeiden fonttikokoa

”Osallistunut suunnitteluun ja valmisteluun tapaamisissa 1.‐14.10.2003”

  • On riidatonta, että Vilhunen on tavannut Anderssonia ja Leinosta.
    Eioleilmennyt,ettäVilhunenolisilokakuussaollutmissäänyhteydessäRaniseen.ilmeisestiRaninen

    ei ollut Ravintola Sea Horsessa 13.10.2003.

  • Väite siitä, että Vilhunen olisi tapaamisissa osallistunut murhan suunnitteluun ja valmisteluun, on jäänyt Anderssonin ja Leinosen keskenään ristiriitaisten kertomusten varaan.

    LoppujenlopuksinäidenkertomustenväitteetkääneivätpidäsisälläänmitäänkonkreettistaVilhusen tointa, jolla hän olisi suunnitellut tai valmistellut murhaa. Tietoisuus tai läsnäolo ei ole syyllisyyttä.

  • Leinonen kuultaessa kertoi, että häneltä odotettiin vain asunnon antamista käytettäväksi paikaksi, johon Volkan houkutellaan ja senkin hän kertoo itse tarjonneensa oma‐ aloitteisesti.

  • Murha lienee suunniteltu Espanjassa ja Herralassa ja sen jälkeen Anderssonin ja Ranisen sekä Andersonin ja Leinosen kahden kesken, Vilhusen asiaan osallistumatta.

    • JosVilhunenolisiollutpaikallanäissäkeskusteluissa,olisitietosuunnitelmastamennytAarniolle.

    • Kuntietoaeiolemennyt,setukeesitä,ettäVilhusellaeiyrityksistäänhuolimattaoletietoaollut.

    • Murhaa seuravana päivänä Vilhunen tietämätön mitä Leinonen on illalla ja yöllä puuhannut (V 7).

Tämä on dia numero 18, tulostesivulla 9.

 

53.  Tämä on dia 31, tulostesivulla 16

”Vilhusella käskyvalta tai vähintään suuri vaikutusvalta Anderssoniin ja Leinoseen”

  • Jäänyt näyttöä vaille. Joidenkin toisten oleminen vuosia myöhemmin vaikutusvallan alla ei kerro mitään siitä, pitääkö syyttäjän väite paikkansa v. 2003 Leinosen ja Anderssonin osalta.

  • Lauri Johansson kertoi, että Vilhusen on täytynyt tietää murhahankkeesta etukäteen ja sehän on riidatonta. Vaikka olisi johtavassa roolissa, ei tarkoita osallisuutta porukan jäsenten rikoksista.

  • Johansson kertoi, että MOREn alkuaikana oltiin tasaveroisia, Vilhusen johtava rooli ilmeni vuosien kuluessa.

    • Onkin ymmärrettävää: jos 3‐5 varttunutta miestä (Andersson 4 vuotta Vilhusta vanhempi, 47 vuotias v. 2003) päättää perustaa tällaisen kerhon, niin ei ole luontevaa, että joku näistä vähistä jäsenistä olisi siellä toisten komenneltavana – on eri asia jos tulee uusia nuoria jäseniä, joita voidaan koetella ennen kun jäsenyys hyväksytään.

    • Tarki Kangas kutsunut Anderssonin MOREn jäseneksi – Vilhusen päätösvaltaa ei ole tarvittu.

    • Vilhunen ei tiennyt Anderssonin matkasta Barcelonaan sopimaan murhasta.

  • Telekuuntelu (V 6) osoittaa, ettei Vilhusella ollut tietoa Leinosen puuhastelusta Kotkassa (Hoikan kotipaikka) tai Tallinnassa. Osoittaa, ettei Leinosen rikokset ole mitenkään Vilhusen määräysvallassa tai edes tiedossa.

    LeinonenunohtanutVilhusenruokailukutsun21.10.2003(V8), kutsuu itse itsensä 14.10.2003 Vilhusen luo (V 6)

  • Andersson ja Leinonen kertoneet kostomotiivinsa kannalta etunsa mukaisesti.

 

54. Seuraava dia n:o 38, tulostesivu 19

Murhan estäminen tai ainakin viivästyttäminen

  • Vilhunen on kertonut asiasta hyvin uskottavasti: ei ole koskaan hyväksynyt väkivaltaa, pyrkinyt sitä estämään ja tukahduttamaan. Myös tällä kertaa.

  • Lauri Johansson käräjäoikeudessa: Väkivalta & Vilhunen? ”Ei koskaan nähnyt väkivaltaa. Ei määrännyt. Toppuuteli. Bisnes edellä ‐ajattelu. Ammuskelu haittaa bisneksiä.”

  • Lauri Johansson: Ei ole alamaailman tietoa KV:n osuudesta Volkanin murhaan.

  • Ranisen kirja V 14, s. 281: ”Yleensä sellaiseen asemaan ei pääse likaamatta käsiään, mutta Keijo ei koskaan itse turvautunut väkivaltaan. Oletettavasti hän ei ollut koskaan tehnyt mitään väkivaltaista.”

  • Anderssonin tallennetuista puheluista käy ilmi hänen tuskastumisensa odotteluun. Vilhusen luonteva selitys on se, että hän oli tekaissut verukkeita omista hankkeistaan, jotka vaarantuisivat, jos aletaan tappaa ihmisiä ja pyytänyt Anderssonia lykkäämään murhaa – jotta poliisi saisi aikaa puuttua asiaan tai Volkan poistuisi maasta.

  • Reinholm kertonut Anderssonin ja Vilhusen välirikosta murhan jälkeen. Vilhusen suhtautuminen oli muuttunut. Sopii luonnolliseksi reaktioksi.

 

55. Sitten hieman tieteisoppia dian 12 liite, tulostesivu 6

Selvittämisstandardi todisteiden arvioinnin hypoteesimetodin osana

Virolainen & Martikainen, Tuomion perusteleminen, s. 295‐296:

  • Todistusharkinnassa tehtävien johtopäätösten todennäköisyys tai varmuus ei riipu pelkästään käytettävissä olevien todisteiden luotettavuudesta (laadusta), vaan myös todistusaineiston kattavuudesta (laajuudesta).

  • Vaihtoehtoisten hypoteesien arvioiminen edellyttää, että asia on selvitetty asianmukaisesti sen laadun edellyttämällä perusteellisuudella ja että todistusaineisto on riittävän kattavaa.

  • Selvittämisstandardi määräytyy sen perusteella, kuinka laajaa selvitystä esillä olevan kaltaisessa rikostapauksessa yleensä edellytetään. Kaikkia rikosjuttuja ei ole syytä tutkia yhtä kattavasti: mitä törkeämmästä tai vakavammasta rikoksesta on kyse, sitä kattavampaa tulee selvityksen olla.

  • Selvittämiskynnys, jonka ylittymisestä syyttäjällä on vastuu (selvitystaakka), sisältää sen, että tutkittavana olevan rikosjutun todistusharkinnassa on varteenotettavien hypoteesien arvioimiseksi käytettävissä välttämätön näyttö ja että todistusaineiston laajuus mahdollistaa jäljelle jäävän epävarmuuden eliminoimisen jutun laadun edellyttämällä tavalla.

  • Jutussa on oltava niin kattava selvitys, että sen perusteella on mahdollista testata juuri asianomaisessa jutussa mahdollisesti kysymykseen tulevia vaihtoehtoisia hypoteeseja.

56. Markku Fredmanin hovioikeudelle esittämistä 81 diasta selvästi suurin osa käsittelee näytön tarkkaa, sinänsä ansiokasta selostusta, arviointia ja johtopäätösten tekoa. 

Miten diojen esittämistä ja tuomioistuimelle antamista on arvioitava pääkäsittelyn suullisuutta koskevien säännösten (OK 6:6.2, ROL 6:3.2 ja 26:25) kannalta? 

 Arviointia

57. On ilmiselvää, että jos esimerkiksi Markku Fredman olisi laatinut diojen sijasta perinteisen ja tässä tapauksessa varsin laajan oikeudenkäyntikirjelmän, tuomioistuimella ei olisi ollut muuta mahdollisuutta kuin evätä niiden esittäminen ja niistä tulostetun asiakirjan oikeudelle antaminen. Diat ja niiden printit ovat uusmuotoisia oikeudenkäyntikirjelmiä tai joka tapauksessa OK 6 luvun 3 §:n 2 momentissa ja ROL 6 luvun 3 §: n 2 momentissa kiellettyä asian muuta kirjallista esittämistä.  Johtopäätökseni on, että dioilla ja niiden tulosteilla kierretään mainittuja säännöksiä.

58. On väitetty, että  PowerPoint -alusta tai -diat ovat vain esittäjänsä, siis syyttäjän tai puolustajan, muistinsa tueksi laatimia muistiinpanoja tai niihin verrattavia esityksiä, joiden käyttö on OK 6:6.2:n ja ROL 6:3.2:n mukaan sallittua. Tätä mieltä on esimerkiksi hovioikeudenneuvos Timo Saranpää, joka  vetoaa siihen, että ko. säännöksissä mainittu muistiinpano on tekniikkaneutraali ilmaisu, eli  muistiinpanon laatimistapaa ei ole määritelty, joten sen voi laatia teknisesti eri tavoilla, kuten esimerkiksi  kynällä, kirjoituskoneella, tekstinkäsittelylaitteella, tietokoneella ja näin ollen myös kirjoittaa PP-alustalle. Saranpää on vedonnut myös siihen, ettei syyttäjä tai puolustaja kirjoita PowerPOint-alustalle samanlaista "puhetta" kuin oikeudenkäyntikirjelmässä on tapana tehdä, joten niiden käyttäminen ei rikkoisi suullisuusvaatimusta. Saranpään mukaan syyttäjä tai puolustaja ei, toisin kun on asia laita kirjelmien kohdalla, lue kirjoittamiaan diatekstejä, vaan käyttää niitä vain suullisen esityksensä elävöittämistarkoituksessa.

59. Olen asiasta eri mieltä. Pidän selvänä, ettei PP-dioissa tai -alustoissa ole kyse puheena olevissa lainkohdissa tarkoitetuista muistiinpanoista, vaan oikeudenkäyntikirjelmään selkeästi rinnastettavista välineistä ja asian kirjallisesta esittämisestä. Kun perehdytään edellä oleviin Markku Fredmanin loppulausunnossaan esittämiin ja hovioikeudelle antamiin diateksteihin, ei voitane parhaalla tahdollakaan sanoa, että niissä olisi kyse ainoastaan muistin tueksi laadituista muistiinpanoista, vaan ne ovat "pikku kirjelmiä", jotka on jaettu 81:een osaan ja joissa on vältetty käyttämästä perinteisissä oikeudenkäyntikirjelmissä esiintyviä fraaseja ja sanontoja; esimerkiksi "kunnioittavasti lausun vielä seuraavaa", "pyydän ottamaan huomioon" tms.

60. Muistiinpanoja puhuja käyttää todella vain muistinsa ja suullisen esityksensä tukena, mutta ei tietenkään esitä eli näytä niitä tai niiden kuvia (dioja) joko sellaisinaan tai teknisin apuvälineiden avulla kuulijakunnalle, oikeudenkäynnissä siis jutun muille asianosaisille, tuomareille ja istuntoa seuraavalle yleisölle, puhumattakaan siitä, että hän antaisi muisitinpanonsa joko ennen esitystään tai sen jälkeen muille asianosaisille tai tuomareille! Vm. menettely olisi muistiinpanojen kohdalla täysin ennenkuulumatonta menettelyä. Se, millä tavalla puhuja suullisesti osaa tai haluaa esittää lausumansa, joko kirjoitusalustalta suoraan lukemalla tai enemmän taikka vähemmän "vapaasti" tukeutuen, ei toki ole tämän kysymyksen kannalta relevantti seikka. Ratkaisevaa on se, että a) diat tai alustat on laadittu kirjoittamalla, b) alustat heijastetaan istuntosalissa olevalle kankaalle saapuvilla olevien nähtäväksi ja c) annetaan kirjallisina tulosteina tuomioistuimelle ja muille parteille tai heidän avustajilleen. Mainittu esitystapa on kiistatta sellainen, joka on OK 6:6.2:ssä ja ROL 6:3.2:ssä nimenomaan ehdottomilla säännöillä kielletty: asianosainen tai hänen avustajansa lukee tai "puhuu" laatimansa kirjallisen lausuman ja antaa sen kirjallisena tulosteena tuomioistuimelle.

61. Todettakoon vielä, ikään kuin "varmemmaksi vakuudeksi", että  OK 6:6.2:ssä ja ja ROL 6:3.2:ssä sallitaan muistiinpanojen käyttäminen ainoastaan muistin tukena. Niissä ei sen sijaan mainita mitään muistiinpanojen lukemisesta saati niiden antamista tuomioistuimelle; ne eivät siten ole sallittuja. Tältä kannalta katsottuna muistiinpanoa koskevat säännökset eivät ole tekniikkaneutraaleja.

62. PP-dioisssa ja muiden vastaanvanlaisten tietokonegrafiikoiden esittämisessä oikeudenkäynnissä ei siten ole kysymys muistiinpanoihin tukeutumisesta, vaan kirjallisen lausumien lukemisesta / esittämisestä ja niiden antamisesta tuomioistuimelle. Kun väitetään, että laissa mainittu muistiinpano olisi tekniikkaneutraali ilmaisu - mitä ne eivät siis ole - tulisi havaita, että OK 6:6.1:n ja ROL 6:3.1:n säännökset ovat käänteisellä tavalla todella tekniikkaneutraaleja. Mainituissa säännöksissä ei nimittäin kielletä vain oikeudenkäyntikirjelmän lukeminen ja oikeudelle antaminen, vaan myös muunlainen asian kirjallinen esittäminen: "Asianosainen ei saa lukea eikä antaa tuomioistuimelle kirjallista lausumaa taikka muutoinkaan esittää asiaa kirjallisesti". Viimeksi mainitu kohta ja kielto unohdetaan usein kokonaan. Voidaan sanoa, että lainsäätäjä on ollut asiassa "kaukaa viisas" säätäessään kielletyiksi kaikenlaiset kirjalliset esitystavat asiaesittelyssä ja loppulausunnossa.

 

Lopuksi

63. Summasummarum. Olen osoittanut, että PP-diojen ja vastaavien tietokonegrafiikoiden  käyttäminen on  OK 6 luvun 6 §:n 1 momentin  ja ROL 6 luvun 3 §:n 1 momentin säännösten vastaista menettelyä. Dioissa ja niiden tulosteissa ei suinkaan ole kyse muistiinpanoista ja niiden hyödyntämisestä, vaan kiistattomasti mainituissa lainkohdisssa tarkoitetusta asian kirjallisesta esittämisestä. Se, että käräjä- ja hovioikeudet ovat sallineet asianosaisilta ja heidän avustajiltaan niiden esittämisen ja ottaneet niitä vastaan sisällyttäen ne oikeudenkäyntiaineistoon, ei ole tehnyt niiden hyödyntämistä lailliseksi. 

64. Erityisesti viimeksi mainittu asia eli PP-diojen kirjallisten tulosteiden vastaanottaminen ja hyödyntäminen oikeudenkäyntiaineistona tuomion laadinnassa on altis kritiikille.  Se ei ole vain suullisuusperiaatteen, vaan myös oikeudenkäynnin välittömyysnäkökohtien vastaista toimintaa. Menettely on osaltaan johtanut laajoissa jutuissa kansliatuomioiden antamisen kohtuuttomiin ja aivan hämmästyttäviin viivästyksiin, koska tuolloin ratkaisut eivät perustu välittömästi pääkäsittelyssä esitettyihin ja vastaanotettuihin suullisiin asianosaislausumiin, vaan PP-diojen tulosteisiin aivan samalla tavalla kuin aikoinaan suullis-pöytäkirjallisessa menettelyssä asianosaisten oikeudenkäyntikirjelmiin.  

65. PP-diojen hyödyntämisestä ei tiettävästi esiinny esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistumen tai EU-tuomioistuimen istunnoissa eikä tiettävästi jäsenvaltioiden kansallisten tuomioistuintenkaan käytännössä. Ei voitane edes ajatella, että esimerkiksi Lontoossa sijaitsevassa Old Bailey -rikosylioikeudessa asianajajat ryhtyisivät loppulausunnoissaan kahlaamaan laajaa aineistoa vielä kerran läpi suomalaisiin tuomioistuimiin pesiytyneen kalvo- tai diasulkeisten tavoin.  Se saattaisi vaikuttaa  arvokkaita tuomioistuinperinteitä kunnioittavasssa oikeusvaltiossa lähes irvokkaalta "uudistukselta". 

66. Kuten edellä tuli esiin, Ruotsissa PP-dioja voidaan esittää ainoastaan asiaesittelyssä, mutta ei loppulausunnoissa eikä diatulosteita annetta tuomioistuimelle, ellei kyse ole kirjallisiin todisteisiin rinnastettavasta materiaalista. Samanlainen rajanveto tulee tehdä myös suomalaisissa tuomioistuimissa, diojen esittämistä ja niiden tulosteiden oikeudelle antamista ei pidä sallia loppulausunnoissa.  

67. Vaikuttaa siltä, etteivät syyttäjät, asianajajat ja tuomarit ole aina oikein sisäistäneet asiaesittelyn ja loppulausuntomenettelyn eroa. Asiaesittelyyn pyritän sisällyttämään asioita ja kysymyksiä, joiden oikea paikka olisi vasta loppulausunnossa, ja asianajajien, lupalakimiesten ja syyttäjien esitystapa on hieman turhan kiihkeä ("eetosta ja paatosta"). Vastaavasti syyttäjillä ja etenkin syytettyjen taitavailla puolustajilla tai avustajilla  näyttää olevan tapana ns. tyhjentää pajatso vasta loppulausunnossa lähinnä sen vuoksi, etteivät syyttäjä ja asianomistajat pääse enää sen jälkeen vastaamaan loppulausunnossa esitettyihin väitteisiin ja näkökohtiin.

68. Olen hämmästynyt ja jopa hieman surullinenkin siitä, ettei prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa ole paria vähäistä poikkeusta lukuun ottamatta käsitelty PP-diojen hyödyntämisestä. Prosessioikeuden yleisesityksissä ja oppikirjoissa ilmiöstä on vaiettu kokonaan, vaikka niiden kirjoittajina on ollut myös tuomareita ja asianajaia. Tänä keväänä ilmestyy Tuula Linnan, Matti Kuulialan ja Timo Saranpään  siviiliprosessioikeuskirjan ensimmäinen osa, jossa käsitellään mm. prosessiperiaatteita ja näin ollen myös menettelyn suullisuutta. Saa nähdä, millainen kanta teoksessa asiaan otetaan ja viitataanko siinä tähän blogiartikkeliin?😄

 

 
  •