388. Aluesyyttäjällä 20 kuukauden viivästys poliisirikosasian esitutkinnan toimittamisessa

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti on kiinnittänyt tuoreessa 4.7.2023 antamassaan päätöksessä  poliisirikosasiassa tutkinnanjohtajana toimineen aluesyyttäjän huomiota velvollisuuteen toimittaa esitutkinta ja sen aloittamista edeltävät toimenpiteet ilman aiheetonta viivytystä. Oikeuskanslerille kantelun tehneen asianajajan arvostelemassa asiassa kului peräti  20 kuukautta yksinomaan sen arvioimiseen, toimitetaanko esitutkinta vai ei.

Oikeuskanslerin päätöksen mukaan asianajajan laatimasta tutkintapyynnöstä oli ilmennyt keskeiset tapahtumatiedot eikaä siassa ollut tarvetta hankkia laajaa aineistoa esitutkinnan toimittamiskynnyksen arvioimiseksi. Asiassa ei ilmennyt tutkinnanjohtajan toimineen aluesyyttäjän antaneen konkreettista ohjeistusta tutkivalle poliisiyksikölle. Oikeuskansli totesi, että erityisesti poliisirikosasioissa objektiivinen esitutkinta edellytyää tutktinnanjohtajalta toimivalta syyttäjältä aktiivistaa esitutkinnan johtamista. Oikeuskansleri katsoi, että esitutkinnan toimittaisesta ei ollut päätetty esitutkintalain edellyttämällä joutuisuudella.

Oikeuskansleri päätyi päätöksessään kuitenkin vain "käsityksen" lausumiseen. Outoa, näin lievä "seuraamus" eli moite ihmetyttää kovasti! Kun karkeisiin viivästyksiin syyllistyneitä viranomaisia kohdellaan oikeuskanslerin ratkaisukäytännössä näin hellävaraisesti ja "silkkihansikkailla", ei kyllä ole mitään toivoa siitä, että viranomaiset toimisivat jatkossakaan nykyistä nopeammin ja paremmin.

https://oikeuskansleri.fi/-/esitutkinnan-viipyminen-23

259. Käräjätuomarin ja aluesyyttäjän menettely puntarissa

1. Apulaisoikeuskanslerin sijainen Petri Martikainen kiinnitti 3.1.2022 antamassaan päätöksessä Itä-Uudenmaan käräjätuomarin huomiota huolellisuuteen tuomion laatimisessa. Hän saattoi lisäksi Etelä-Suomen syyttäjäalueen aluesyyttäjän tietoon näkemyksensä, että syyttäjälle säädetty velvollisuus huolehtia vastaajan oikeusturvan toteutumisesta olisi käsillä olleessa tapauksessa edellyttänyt muutoksenhakua käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen.

2. Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomioon kirjatun mukaan vastaaja oli syyllistynyt kunnianloukkaukseen syyttäjän esittämän teonkuvauksen mukaan, kuitenkin siten, että käräjäoikeus oli tuomiossa esitetyillä perusteilla pitänyt tekoa törkeänä. Käräjäoikeuden tuomion perusteella näytti kuitenkin siltä, että vastaaja oli tuomittu törkeästä kunnianloukkauksesta asianomistajan rangaistusvaatimuksen perusteella rangaistukseen ilman, että asiassa olisi esitetty kyseistä rikosta koskevaa teonkuvausta. Epäselväksi oli tämän vuoksi jäänyt muun ohella se, mistä vastaaja oli käräjäoikeudessa tarkalleen ottaen tuomittu. 

3. Helsingin hovioikeus ei kuitenkaan 20.12.2019 antamallaan päätöksellä myöntänyt vastaajalle  tämän hakemaa jatkokäsittelylupaa, jonka perusteella hovioikeus olisi ryhtynyt yksityiskohtaisesti tutkimaan asiaa ja käräjäoikeuden menettelyä.  

4. Korkein oikeus kumosi 17.6.2020 antamallaan päätöksellä hovioikeuden päätöksen, myönsl vastaaja/kantelijalle jatkokäsittelyluvan ja palautti asian hovioikeuden käsiteltäväksi.

5. Korkein oikeus totesi perusteluissaan muun ohella, että käräjäoikeuden tuomioon kirjatun mukaisesti asianomistajan esittämät rangaistusvaatimukset eivät sisältäneet lainkaan teonkuvauksia, vaan niissä ainoastaan viitattiin syyttäjän kunnianloukkausta koskevaan teonkuvaukseen. Asianomistaja oli kuitenkin vaatinut vastaajalle rangaistusta rikoksista, joiden tunnusmerkistöt erosivat syyttäjän esittämästä kunnianloukkausta koskevasta tunnusmerkistöstä. Korkeimman oikeuden mukaan käräjäoikeuden olisi tullut kyselyoikeuttaan käyttämällä vaatia asianomistajaa täsmentämään, millä perusteella vastaajan menettely täytti rangaistusvaatimuksissa viitattujen rikosten tunnusmerkistön. Johtopäätöksenään korkein oikeus lausui, että käräjäoikeuden tuomion perusteella vastaaja oli tuomittu törkeästä kunnianloukkausrikoksesta asianomistajan rangaistusvaatimuksen perusteella rangaistukseen ilman, että asiassa oli esitetty kyseistä rikosta koskevaa teonkuvausta. Näin ollen asiassa oli korkeimman oikeuden mukaan jäänyt myös epäselväksi, mistä menettelystä vastaaja oli itse asiassa käräjäoikeudessa tuomittu. 

6. Korkeimman oikeuden palautuspäätöksen jälkeen hovioikeus otti asian käsiteltäväkseen ja palautti 7.7.2021 antamallaan päätöksellä asian vuorostaan käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Hovioikeus totesi mm., että keskeisenä puutteena käräjäoikeuden tuomiossa on ollut epäselvyys sitä, mistä menettelystä vastaaja oli käräjäoikeudessa tuomittu.

7. Apulaisoikeuskanslerin sijainen pyysi kantelun johdosta selvityksen aluesyyttäjältä ja käräjäoikeuden puheenjohtajana toimineelta käräjätuomarilta sekä lausunnon Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden laamannilta ja apulaisvaltakunnansyyttäjältä.

8. Päätöksessään apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, että käräjäoikeuden tuomio oli ollut korkeimman oikeuden asiassa esittämin ja käräjätuomarin selvityksessään myöntämin tavoin epäselvä ja puutteellinen, eikä se siten täyttänyt käräjäoikeuden tuomiolle oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL)  11 luvussa asetettavia vaatimuksia. Käräjätuomari ei selvityksessään tuonut ilmi mitään sellaista, mikä oikeudellisesti hyväksyttävällä tavalla olisi selittänyt hänen huolimattomuuttaan. Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti käräjätuomarin vakavaa huomiota huolellisuuteen tuomion laatimisessa.

9. Kantelija oli pyytänyt aluesyyttäjää valittamaan käräjäoikeuden tuomiosta, mutta tätä aluesyyttäjä ei ollut tehnyt. Apulaisoikeuskanslerin sijainen toi esille, että laki edellyttää syyttäjän huolehtivan rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta siten, että myös vastaajan edut turvataan. Hän totesi käräjäoikeuden tuomion olleen siinä määrin oikeudellisesti ongelmallinen, että aluesyyttäjän olisi tullut tämä havaita ja huolehtia vastaajan oikeusturvan toteutumisesta valittamalla käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Apulaisvaltakunnansyyttäjä, joka katsoi lausunnossaan, että kantelija oli tuomittu käräjäoikeudessa teosta, josta häntä ei ollut syytetty, oli samaa mieltä.

www.okv.fi/media/filer_public/ad/b0/adb0ead4-5261-463c-bf77-d2cc41ab1add/ratkaisu_karajatuomarin_ja_aluesyyttajan_menettely_okv_1398_10_2020.pdf

10. Tapaus osoittaa, miten tärkeätä sekä syyttäjän ja tuomarin on kiinnittää rikosjutun oikeudenkäynnissä riittävää huomiota tiettyihin perusasioihin, joita ovat mm. syytteen teonkuvauksen yksilöinti (ROL 5:3 ja 7:2), syytesidonnaisuus (ROL 11:3), kyselyoikeuden käyttäminen eli aineellisen prosessinjohdon harjoittaminen (ROL 5:5.2),  tuomion perusteleminen (ROL 11:4) sekä syyttäjän velvollisuus hakea muutosta vastaajan eduksi (ROL 1:13).

11. Varsin pitkäksi venähtäneen asian vatvominen ja käsittely aina korkeinta oikeutta myöten ja kantelumenettelyyn asti olisi voitu välttää, jos hovioikeus olisi joulukuussa 2019 myöntänyt vastaajalle jatkokäsittelyluvan ja ottanut asian tutkittavakseen välittömästi tai palauttanut sen käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

95. Syyttäjälaitos uudistuu

1. Hallitus antoi eilen 15.3. eduskunnalle esityksen syyttäjälaitoksen organisaation muuttamisesta; Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Syyttäjälaitoksesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 17/2018 vp).  Esityksen mukaan syyttäjälaitoksen organisaatiota uudistetaan siten, että Valtakunnansyyttäjänvirastosta ja sen alaisuudessa toimivista yhdestätoista syyttäjävirastosta muodostetaan yksi Syyttäjälaitos-niminen virasto.

2. Uudistuksen tavoitteena on tehostaa ja yhtenäistää syyttäjälaitoksen toimintaa. Uudistus mahdollistaa myös hallinto- ja tukitehtävien keskittämisen. Valtakunnallinen rakenne antaa  lakiesityksen mukaan aiempaa paremmat edellytykset johtaa syyttäjälaitosta kokonaisuutena sekä käyttää ja jakaa resursseja joustavasti. Samalla voitaisiin paremmin edistää yhdenmukaisia syyttäjäkäytäntöjä ja vastata yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin. Uusien tietojärjestelmien mahdollisuuksia voitaisiin esityksen mukaan yhtenä virastona hyödyntää tehokkaammin.  

3. Esityksen mukaan Syyttäjälaitos muodostuisi keskushallintoyksikkönä toimivasta valtakunnansyyttäjän toimistosta ja viidestä osastoina toimivasta syyttäjäalueesta, joita ovat  Pohjois-Suomi, Itä-Suomi, Länsi-Suomi, Etelä-Suomi ja Ahvenanmaa. Valtakunnansyyttäjän toimisto hoitaisi keskushallinnon tehtävät ja syyttäjäalueet vastaisivat rikosvastuun toteuttamisesta alueellaan. Virastoa johtaisi valtakunnansyyttäjä, joka toimisi edelleen ylimpänä syyttäjänä ja syyttäjien esimiehenä. Uudistuksella ei olisi vaikutusta nykyisten toimipaikkojen tai henkilöstön määrään.

4. Kihlakunnansyyttäjän virkanimike muuttuisi aluesyyttäjäksi; virkanimike kihlakunnansyyttäjä jää siten historiaan. Ahvenanmaalla säilytettäisiin maakunnansyyttäjän virkanimike. Erikoissyyttäjät toimisivat vastedes erikoissyyttäjän virassa, lisäksi olisi apulaissyyttäjiä. Erityissyyttäjiä olisivat edelleen valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies, joiden syyteoikeudesta säädetään perustuslain 110 §:ssä. Valtakunnansyyttäjän toimistossa syyttäjinä toimisivat edelleen apulaisvaltakunnansyyttäjä ja valtionsyyttäjät. 

5. Kaikki virat olisivat Syyttäjälaitoksen yhteisiä ja sijoittuisivat syyttäjäalueelle tai valtakunnansyyttäjän toimistoon. Syyttäjä olisi toimivaltainen syyttäjäntehtävässä koko maassa. Syyttäjäaluetta johtaisi johtava aluesyyttäjä, joka nimitettäisiin virkaansa enintään viiden vuoden määräajaksi.

6. Uudessa syyttäjälaitoslaissa säädettäisiin edelleen syyttäjän tehtävistä, toimivallasta, tiedonsaantioikeuksista, esteellisyydestä, varallaolosta ja asiamiehenä toimimisesta. Nykyinen laki syyttäjälaitoksesta kumottaisiin uudistuksen yhteydessä. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan 31. lokakuuta 2018.

7. Syyttäjien suhteellisen vähäinen määrä on ollut syyttäjälaitoksen suurimpia ongelmia. Syyttäjälaitoksessa on nykyisin noin 370 syyttäjää ja  noin150 muuta henkilökuntaa. Vuosina 2008-2015 syyttäjille saapuneiden rikosasioiden määrä on pysynyt vuositasolla lähes muuttumattomana, vuonna 2016 se hieman laski. Asiamäärässä ei lakiesityksen mukaan odoteta tapahtuvan muutosta vuoteen 2020 mennessä. 

8. Syyteprosentti on laskenut viime vuosina tasaisesti, nykyisin syyte nostetaan noin 67 prosentissa rikosasioita. Keskimääräinen syyteharkinta-aika eri syyttäjävirastoissa on vaihdellut 1,2 - 3,4 kuukauden välillä. Vaativien rikosasioiden keskimääräiset käsittelyajat ovat vaihdelleet 2,9 - 8,2 kuukauden välillä. Syyteharkintaan tulleiden rikosasioiden lisäksi syyttäjät ratkaisivat vuonna 2016 noin 100 000 rangaistusmääräysasiaa. Joulukuussa 2016 voimaan tulleen sakkomenettelylain (754/2010) soveltamisen on arvioitu laskevan syyttäjille saapuvien summaaristen asioiden määrän noin 70 000:een.

9. Rikosasioiden kirjallinen menettely käräjäoikeudessa ja hovioikeuden jatkokäsittelyluvan soveltamisalan laajentaminen ovat keventäneet syyttäjien työtä tuntuvasti. Pitää myös muistaa, että syyttäjä ei johda esitutkintaa, kuten lähes kaikissa muissa Euroopan maissa, vaan ainoastaan "osallistuu" siihen. Tätä voidaan pitää epäkohtana.