335. Raiskaus. Tahallisuus. Näytön arviointi. Aspergerin oireyhtymä. Äänestys. KKO 2022:71

Korkeimman oikeuden (KKO) eilen 7.12.2022 antamalla äänestyspäätöksellä 44-vuotiasta miestä vastaan ajettu syyte Aspergerin oireyhtymästä kärsivän naisen raiskauksesta hylättiin. Alemmat oikeudet olivat tuominneet syytetyn raikauksesta

 KKO on julkaissut tuomion ennakkopäätöksenä (KKO 2022:71), jonka otsikkoteksti kuuluu näin:

A oli ollut sukupuoliyhteydessä B:n kanssa. B:llä oli diagnosoitu Aspergerin oireyhtymä, ja hänen älyllinen suoriutumisensa oli korkeintaan heikkoa keskitasoa.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin jääneen varteenotettava epäily syytteessä väitetystä asianomistajan kykenemättömyydestä puolustaa itseään tai muodostaa tai ilmaista tahtoaan ja lisäksi näyttämättä, että A olisi ollut näistä seikoista tietoinen ollessaan sukupuoliyhteydessä B:n kanssa. Syyte raiskauksesta hylättiin. (Ään.)

Pohjois-Savon käräjäoikeus (käräjätuomari ja kaksi lautamiestä) katsoi 4.2.2020 syytteen johdosta selvitetyksi, että A oli 1.8.-1.9.2017 ollut sukupuoliyhteydessä asianomistaja B:n kanssa käyttämällä hyväkseen sitä, että B oli sairauden tai vammaisuuden takia ollut kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. A oli käyttänyt hyväkseen rahapulassa olleen B:n Aspergerin oireyhtymästä johtuvaa madaltunutta toimintakykyä siten, että sovittuaan B:n kanssa, että tämä tulee hakemaan 20 euroa lainaksi, A oli asunnollaan painostanut B:n vasten tahtoaan suostumaan sukupuoliyhteyteen rahan luovutusta vastaan.

Käräjäoikeus totesi, että B:llä ei ollut ollut sairaudestaan johtuen keinoja vastustaa A:n painostusta ja että tilanne oli ollut B:lle sosiaalisesti haasteellinen ja pelottava. A oli tuntenut B:n useiden vuosien ajalta, joten A:n oli täytynyt havaita B:n sosiaalisiin tilanteisiin vaikuttavat erityispiirteet. A oli siten käyttänyt hyväkseen sitä, että B oli ollut sairaudestaan johtuen kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan olemalla sukupuoliyhteydessä B:n kanssa.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n raiskauksesta 1 vuoden 5 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen sekä velvoitti hänet suorittamaan B:lle vahingonkorvauksia. 

A valitti Itä-Suomen hovioikeuteen  ja vaati, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään tai että joka tapauksessa rangaistusta alennetaan ja se määrätään ehdolliseksi. Syyttäjä ja asianomistaja B vaativat valituksen hylkäämistä.

Hovioikeus hyväksyi 16.2.2021 antamassaan tuomiossa käräjäoikeuden tuomion syyksilukemisen ja rangaistuksen mittaamisen osalta, mutta lievensi rangaistuksen ehdolliseksi vankeudeksi ja tuomitsi sen ohessa 70 tuntia yhdyskuntapalvelua

KKO myönsi A:lle valitusluvan ja toimitti jutussa suullisen käsittelyn 20.6.2022.

KKO:n perustelut

1. Asiassa on selvitetty, että A oli ollut sukupuoliyhteydessä entuudestaan tuntemansa asianomistajan kanssa. Asianomistaja oli tullut A:n asuntoon lainaamaan rahaa, mihin A oli ilmoittanut suostuvansa sukupuoliyhteyttä vastaan. Sukupuoliyhteys oli tapahtunut asianosaisten välisen keskustelun jälkeen. Asiassa on myös riidatonta, että asianomistajalla oli diagnosoitu Aspergerin oireyhtymä.

2.  Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko asianomistaja hänellä todetun Aspergerin oireyhtymän vuoksi ollut kykenemätön puolustamaan itseään taikka muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan sekä onko A ollut tietoinen tästä puolustautumis- tai tahdonmuodostuskyvyn puuttumisesta ja onko hän käyttänyt sitä hyväkseen olemalla sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa.

Raiskausta koskeva rangaistussäännös ja sen tulkinta

3. Rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan raiskauksesta tuomitaan se, joka käyttämällä hyväkseen sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan.

4. Rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momenttia sisällöllisesti vastaava säännös lisättiin raiskausta koskevaan rangaistussäännökseen vuonna 2011 lailla 495/2011. Mainitun lainmuutoksen johdosta puolustuskyvyttömyyttä aiheuttavien tilojen kuten sairauden tai vammaisuuden hyväksikäyttö sukupuoliyhteyden harjoittamiseksi tuli arvioitavaksi seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan rangaistussäännöksen sijasta rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin raiskaussäännöksen nojalla. Muutokseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 283/2010 vp s. 7-8) uudistusta perusteltiin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden rikosoikeudellisen suojan vahvistamisella.

5. Rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momenttia koskevien perustelujen (HE 283/2010 vp s. 11) mukaan puolustuskyvyttömyyttä osoittavilla tiloilla tarkoitetaan samaa kuin ennen lainmuutosta voimassa olleessa laissa. Aikaisemman lain esitöiden (HE 6/1997 vp s. 180) mukaan puolustuskyvyttömyydellä tarkoitetaan sitä, että asianomainen ei pysty henkisen tai ruumiillisen esteen takia joko lainkaan tai ainakaan merkittävästi estämään toisen menettelyä. Tahdottomuutta kuvataan toisen kyvyttömyydellä muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Puolustuskyvyttömyys ja tahdottomuus voivat johtua esimerkiksi sairaudesta tai vammaisuudesta.

6. Rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin mukaista raiskausta koskevissa tai aikaisemman lain esitöissä (HE 6/1997 vp s. 173 ja 180, HE 238/2010 vp s. 11 ja HE 216/2013 vp s. 5-6) ei tarkemmin eritellä yhtäältä puolustuskyvyttömyyttä ja toisaalta kyvyttömyyttä muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Hallituksen esityksessä (HE 216/2013 vp s. 6) todetulla tavalla puolustuskyvyttömyyttä saattavat aiheuttaa pysyväisluonteisina säännöksessä mainitut sairaus ja vammaisuus. Säännöksen soveltaminen ei kuitenkaan edellytä tilan pysyväisluonteisuutta, vaan sairaus- ja vammaisuustilanteissa henkilö voi esimerkiksi puhekykyyn liittyvien ongelmien, henkisen toiminnan heikentymisen tai mielentilan häiriintymisen vuoksi olla kyvytön muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan säännöksessä tarkoitetulla tavalla.

7. Rikoslain 20 luvun 1 §:ää koskevissa esitöissä (HE 216/2013 vp s. 6-7) todetaan tahallisuuden osalta, että 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa rikoksentekijän on miellettävä, että uhri on avuttoman tilan takia kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan ja että uhri on tämän avuttoman tilan vuoksi alistunut sukupuoliyhteyteen. Lainkohdan soveltaminen ei tahallisuuden kannalta edellytä sitä, että uhri nimenomaisesti vastustaa sukupuoliyhteyttä. Tahallisuus ei myöskään välttämättä edellytä sitä, että rikoksentekijällä on alun perin ollut tarkoitus raiskata uhrinsa.

8. Korkein oikeus ei ole antanut ennakkoratkaisua siitä, miten sairauden tai vammaisuuden vaikutusta henkilön kykyyn puolustaa itseään tai muodostaa tai ilmaista tahtonsa tulee arvioida. Korkein oikeus on arvioinut asianomistajan humalatilan vaikutusta henkilön puolustuskyvyttömyyteen ratkaisussaan KKO 2019:78 (kohdat 8 ja 24) ja todennut rangaistavuuden edellytyksenä olevan, että toinen on todella puolustuskyvytön eikä vain esimerkiksi huumaavan aineen vaikutuksen alainen. Esimerkiksi tajuissaan ja hereillä olevan päihtyneen henkilön kyky puolustaa itseään tai muodostaa ja ilmaista oma tahtonsa vaihtelee yksilöllisesti ja vaikeasti arvioitavin tavoin.

Näytön arvioinnin lähtökohdat

9. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimen on esitettyjä todisteita ja muita asian käsittelyssä esiin tulleita seikkoja harkittuaan päätettävä, mitä asiassa on näytetty tai jäänyt näyttämättä. Tuomioistuimen on perusteellisesti ja tasapuolisesti arvioitava todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvo vapaalla todistusharkinnalla.

10. Mainitun luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rikosasiassa kantajan on näytettävä ne seikat, joihin hänen rangaistusvaatimuksensa perustuu. Pykälän 2 momentin mukaan tuomion, jossa vastaaja tuomitaan syylliseksi, edellytyksenä on, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä.

11. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:96 (kohdat 5 ja 6) todennut, ettei näyttökynnys seksuaalirikoksissa ole alempi kuin muissa yhtä vakavissa rikoksissa. Korkein oikeus on myös ratkaisussaan KKO 2021:5 (kohta 96) korostanut näytön arvioinnin tapauskohtaisuutta.

Asiassa esitetty näyttö

Asianomistajan terveydentila

12. Lääkärinlausunnon 11.6.2018 mukaan asianomistajalla on diagnosoitu Aspergerin oireyhtymä ja todettu heikkoa keskitasoa/heikkoa tasoa oleva älyllinen suoriutuminen. Asianomistajan on todettu näistä syistä johtuen olevan impulsiivinen ja tilanteiden hahmotuksen olevan vaikeaa haasteellisissa sosiaalisissa tilanteissa, jolloin asianomistaja voi toimia itselleen vahingollisesti tai voi joutua herkästi hyväksikäytetyksi. Asianomistajan voi olla vaikeaa pitää puoliaan, mutta välillä hän voi taas ajautua ylilyönteihin.

13. Lääkärinlausunnosta ilmenee asianomistajan toimintakyvyn olevan alentunut siten, että hän on ollut pitkäaikaisesti tuetussa asumisessa. Asianomistaja on tarvinnut tukea arjen toimintakykyyn.

Asianomistajan kertomus Korkeimmassa oikeudessa

14. Asianomistaja on Korkeimmassa oikeudessa kertonut tavanneensa A:n vuosia aikaisemmin ennen kysymyksessä olevaa tapahtumaa ja vierailleensa tämän luona useita kertoja ystävänsä V:n kanssa. Tapahtumapäivänä hän oli ollut viettämässä aikaa ystävänsä Z:n luona, jolloin heille oli tullut tarve lainata rahaa. Asianomistaja oli pyytänyt A:lle lähettämällään viestillä tätä lainaamaan hänelle 20 euroa. A oli ilmoittanut, että asianomistaja voi hakea rahan hänen luotaan.

15. Asianomistajan mentyä A:n asunnolle asianomistaja ja A olivat jonkin aikaa jutelleet asunnon olohuoneessa, ja asianomistaja oli pyytänyt rahaa A:lta. Sohvalla istuessaan A oli ottanut sukupuolielimensä esiin ja sanonut, että asianomistaja saa rahan seksiä vastaan. Ehdotus oli yllättänyt asianomistajan. Hän oli kieltäytynyt ja ollut vastahakoinen. Hän oli mennyt jotenkin lukkoon ja paniikkiin tilanteen vuoksi. Hän oli myös pelännyt Z:n suuttuvan, jos hän ei toisi rahaa mukanaan, minkä vuoksi hän ei ollut poistunut asunnosta. Asianomistaja ja A olivat keskustelleet 1-1,5 tunnin ajan. Lopulta asianomistaja oli alistunut ja mennyt hiljaisena ja vastentahtoisesti makuuhuoneeseen, jossa oli riisuuntunut ja käynyt sängylle makaamaan. A oli riisunut omat vaatteensa, minkä jälkeen asianomistaja ja A olivat olleet yhdynnässä. Sukupuoliyhteyden päätyttyä asianomistaja oli pukeutunut, ottanut A:n lupaaman rahan, poistunut asunnosta ja palannut takaisin Z:n luokse. Hän oli kertonut tapahtuneesta Z:lle parin päivän kuluttua tapahtumista, sekä myöhemmin myös tukihenkilölleen X:lle ja muutettuaan tukiasuntoon Y:lle ja muille ohjaajille. Hän ei ollut heti ilmoittanut tapahtuneesta poliisille, koska oli ollut niin poissa tolaltaan.

16. Asianomistaja on lisäksi kertonut sosiaalisten tilanteiden olevan hänelle Aspergerin oireyhtymän vuoksi haastavia, eikä hän välttämättä ymmärrä kaikkia tilanteita. V oli saattanut mainita aikaisempien vierailujen aikana asianomistajan Aspergerin oireyhtymästä A:lle, mutta asianomistaja ei ollut tästä itse kertonut. Korkein oikeus toteaa, että se on toimittamassaan suullisessa käsittelyssä voinut tehdä välittömiä havaintoja asianomistajan viittaamista oireyhtymän vaikutuksista, joilla on merkitystä arvioitaessa sitä, onko A:n ollut mahdollista tehdä päätelmiä asianomistajan puolustautumis- tai tahdonmuodostamiskyvystä tämän käyttäytymisen perusteella.

Vastaajan kertomus Korkeimmassa oikeudessa

17. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut asianomistajan käyneen joitakin vuosia ennen kysymyksessä olevaa tapahtumaa yhdessä V:n kanssa hänen luonaan lähinnä ajamassa V:n moottorikelkalla, joka oli ollut säilytyksessä A:n luona. Tapahtumapäivänä asianomistaja oli pyytänyt viestillä A:ta rahaa lainaksi ja tullut tämän luokse käymään. Asianomistajalla oli ollut tarve saada rahaa, ja hän oli kysynyt sitä useita kertoja.

18. A oli ehdottanut asianomistajalle rahan lainaamisen kuittaamista seksin harrastamisella. He olivat keskustelleet asiasta viidestä kymmeneen minuuttia, mutta A ei ole tarkemmin muistanut käydyn keskustelun sisältöä. A ei ole muistanut, että asianomistaja olisi kieltäytynyt tai ollut tilanteessa vastentahtoinen. A ei ollut painostanut asianomistajaa eikä ollut havainnut, että tämä olisi ollut paniikissa. Asianomistaja oli ollut hiljaa, mennyt edeltä makuuhuoneeseen ja riisuuntunut. A oli ollut yllättynyt, että asianomistaja oli suostunut, ja mennyt perässä ja riisunut omat vaatteensa.

19. Sukupuoliyhteyden jälkeen asianomistaja oli ottanut rahan ja poistunut asunnosta. A ei ollut tehnyt havaintoja asianomistajan terveydentilasta eikä ollut koskaan keskustellut siitä. Hän oli kuullut asianomistajalla todetusta Aspergerin oireyhtymästä ensimmäisen kerran vasta esitutkinnassa, eikä A ollut aiemmin keskustellut asianomistajan vaan V:n kanssa.

Todistajien kertomukset Korkeimmassa oikeudessa

20. Korkeimmassa oikeudessa todistajana kuultu Z on kertonut rahan lainaamisesta olennaisilta osin samalla tavoin kuin asianomistaja. Z:n mukaan asianomistaja oli A:n luota palattuaan joko heti tai vasta myöhemmin kertonut itkien, ettei mene uudelleen lainaamaan rahaa A:lta, koska oli joutunut harrastamaan seksiä rahan saadakseen. Z on lisäksi kertonut hänen ja asianomistajan keskustelleen asianomistajalla todetusta Aspergerin oireyhtymästä. Z:n mukaan oireyhtymää ei välttämättä havaitse, jos asianomistajan tapaa ohimennen, mutta sen huomaa, mikäli on vähänkään pidemmän ajan tekemisissä asianomistajan kanssa.

21. Todistajana kuultu X on Korkeimmassa oikeudessa kertonut toimineensa asianomistajan tukihenkilönä muutaman vuoden ajan ja olleensa tämän kanssa viikoittain tekemisissä vuonna 2017. Tapaamisissa oli käyty läpi kuulumisia ja tapahtumia sekä tehty kodin askareita. Asianomistaja oli kertonut tulleensa raiskatuksi ja tekijän olleen A. Asianomistaja oli ollut itkuinen kertoessaan tapahtumista. Lisäksi X on kertonut asianomistajalla olleen haasteita ja puutteita sosiaalisessa kanssakäymisessä. Asianomistaja oli ollut helposti muiden vietävissä, halunnut tulla hyväksytyksi kaveriporukassa ja oli esimerkiksi antanut rahojaan kavereilleen.

22. Todistajana kuultu Y on Korkeimmassa oikeudessa kertonut toimineensa ohjaajana tuetun asumisen yksikössä, jossa asianomistaja oli asunut, ja tavanneensa asianomistajaa päivittäin. Asianomistaja oli kertonut todistajalle menneensä lainaamaan rahaa, josta vastineeksi oli pyydetty ja harrastettu seksiä. Kertoessaan tapahtumista Y:lle asianomistaja oli purskahtanut itkuun ja ollut hyvin ahdistunut. Y ei ole tarkkaan muistanut, milloin tilanne oli asianomistajan kertoman mukaan tapahtunut. Lisäksi Y on kertonut asianomistajan olleen helposti manipuloitavissa ja puhuttavissa ympäri, sillä hänen ymmärryksensä taso oli tavanomaista heikompi.

23. Todistajana kuultu V on Korkeimmassa oikeudessa kertonut tutustuneensa asianomistajaan tuetun asumisen yksikössä ja A:han ostettuaan tältä moottorikelkan, jota oli säilytetty tämän luona. V ja asianomistaja olivat vierailleet useita kertoja A:n perheen luona parin vuoden aikana. V oli vierailuillaan ajanut moottorikelkalla, ja hän ja asianomistaja olivat myös käyneet katsomassa A:lla olleita eläimiä. Vierailuiden aikana oli keskusteltu ja vietetty aikaa myös A:n ja tämän perheen kanssa. Aspergerin oireyhtymästä oli saattanut olla puhetta yleisellä tasolla, koska sekä V:llä että asianomistajalla oli todettu sanottu oireyhtymä.

Korkeimman oikeuden arviointi

Arvioinnin lähtökohdat

24. Korkein oikeus toteaa, että asianosaisten kertomukset sukupuoliyhteyttä edeltävistä tapahtumista ja siitä, miten sukupuoliyhteyteen on päädytty, ovat suurelta osin yhteneväiset. Keskeisin ero näiltä osin koskee ensinnäkin sitä, onko asianomistaja ensin kieltäytynyt ehdotetusta seksistä, ja toiseksi sitä, miten pitkään asunnolla oli keskusteltu ennen sukupuoliyhteyteen päätymistä. Korkein oikeus toteaa, että asianomistaja on kertonut tapahtumista uskottavasti ja johdonmukaisesti. Asianomistajan arvio asunnolla vietetystä ajasta saa tukea todistaja Z:n kertomuksesta. Korkein oikeus katsoo, että tapahtumia tulee arvioida asianomistajan kertomuksen perusteella siten, että asianomistaja oli ollut A:n asunnolla tunnista puoleentoista tuntiin ja hän oli ensin kieltäytynyt seksistä.

25. Asian ratkaisemisen kannalta olennaista on sen arviointi, onko asianomistaja ollut sairautensa tai vammaisuutensa takia kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan ja onko A tästä tietoisena käyttänyt tätä hyväkseen ollessaan sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa. Riittävää ei siten ole, että asianomistajan sairaus tai vammaisuus on heikentänyt hänen kykyään toimia tilanteessa, vaan hänen on tullut olla tilansa vuoksi kykenemätön estämään vastaajan menettelyä.

26. A on lisäksi kiistänyt olleensa tietoinen asianomistajan sairaudesta tai vammaisuudesta ja sen mahdollisesta vaikutuksesta asianomistajan toimintakykyyn. A:n tietoisuuden kannalta merkityksellisiä ovat myös ne havainnot, joita asianomistajan käyttäytymisen perusteella on mahdollista tehdä hänen sairaudestaan tai vammaisuudestaan ja sen vaikutuksesta hänen kykyynsä puolustaa itseään tai muodostaa tai ilmaista tahtoaan.

Puolustuskyvyttömyyttä ja tahdottomuutta koskeva arviointi

27. Erilaiset sairaudet tai vammaisuudet vaikuttavat laadustaan ja vaikeusasteestaan riippuen eriasteisesti henkilön kykyyn puolustaa itseään tai muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Myös henkilön muut ominaisuudet ja tilannekohtaiset olosuhteet voivat vaikuttaa merkittävästi siihen, miten sairaus tai vammaisuus eri tilanteissa ilmenee henkilön toiminnassa. Sairauden tai vammaisuuden vaikutus henkilön toimintakykyyn onkin arvioitava tapauskohtaisesti esitetyn todistelun perusteella.

28. Edellä selostetusta lääkärinlausunnosta ilmenee, että asianomistajalla on todettu Aspergerin oireyhtymä, jolla on lausunnossa selostettuja vaikutuksia asianomistajan toimintakykyyn. Korkein oikeus toteaa, että huomioon ottaen Aspergerin oireyhtymän ilmenemismuotojen laaja kirjo yksinomaan oireyhtymää koskevan diagnoosin perusteella ei voida tehdä päätelmää sen vaikutuksesta asianomistajan puolustus- tai tahdonmuodostuskykyyn yksittäisessä tilanteessa. Lääkärinlausunnolla, asianomistajan kertomuksella sekä X:n ja Y:n kertomuksilla on kuitenkin selvitetty, että asianomistajalla todettu Aspergerin oireyhtymä ja alentunut älyllinen suoriutumiskyky vaikuttavat hänen vuorovaikutustaitoihinsa sekä kykyynsä hahmottaa ja ymmärtää sosiaalisia tilanteita.

29. Asianomistaja on kertonut uskottavasti ja johdonmukaisesti tapahtumien kulusta, asunnolla vietetystä ajasta sekä kokemastaan paniikista ja lukkiutumisesta. Hän on todennut kuvailemansa olotilan syynä olleen A:n käyttäytymisen ja seksin harjoittamisen ehtona rahan saamiseen sekä sen, että hän oli tarvinnut rahaa ja hän oli pelännyt ystävänsä Z:n reaktiota, jos hän ei sitä saa. Tämän vuoksi asianomistaja ei kertomansa mukaan ollut poistunut paikalta ennen rahojen saamista.

30. Korkein oikeus katsoo asianomistajan joutuneen yllättävään painetilanteeseen, jossa hänen on sosiaalisesta toimintakyvystään esitetyn selvityksen perusteella voinut olla vaikea toimia. Tämä seikka sekä se, että asianomistaja oli aluksi suusanallisesti kieltäytynyt sukupuoliyhteydestä, mutta sittemmin kokemassaan painetilanteessa myöntynyt siihen, tukevat väitettä asianomistajan puolustuskyvyttömyydestä siinä mielessä, että hän ei ole tilanteessa kokenut voivansa pitäytyä ilmaisemassaan tahdossa kieltäytyä seksistä. Toisaalta asianomistajan päätös jäädä A:n luokse rahan saadakseen sekä siirtyminen makuuhuoneeseen ja oma-aloitteinen riisuutuminen puhuvat raiskaussäännöksessä edellytettyä tahdonmuodostus- ja puolustuskyvyttömyyttä vastaan. Lääkärinlausunnon ja muun asianomistajan sosiaalisia erityispiirteitä koskevan todistelun perusteella ei voida tehdä sellaista johtopäätöstä, että asianomistajan siirtymiselle makuuhuoneeseen ja riisuutumiselle ei voitaisi antaa mitään merkitystä asianomistajan tahdon ilmaisuna. Pelkästään se, että asianomistajan menettely yllättävässä tilanteessa on ollut hänen tilastaan johtuen huonosti harkittua, ei välttämättä osoita rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettua avuttomasta tilasta johtuvaa puolustuskyvyttömyyttä tai tahdottomuutta.

31. Asiassa esitetyn näytön perusteella ei siten voida varmuudella todeta, mutta ei myöskään poissulkea sitä mahdollisuutta, että asianomistajalla todettu sairaus tai vammaisuus on voinut alentaa hänen toimintakykyään tai ymmärryskykyään niin merkittävästi, että hänen voitaisiin katsoa olleen tapahtumaolosuhteissa kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Näin ollen A:n syyllisyydestä jää jo tältä osin varteenotettava epäily. A:n kiistettyä myös tekoa koskevan tahallisuutensa Korkein oikeus kuitenkin arvioi vielä sitä, mitä A:n on asiassa selvitetyissä olosuhteissa katsottava tienneen tai mieltäneen asianomistajan sairaudesta tai vammaisuudesta ja sen vaikutuksesta asianomistajan käyttäytymiseen.

Tahallisuutta koskeva arviointi

32. A oli tutustunut asianomistajaan joitain vuosia aikaisemmin tapahtuneiden vierailujen aikana. Epäselväksi on jäänyt se, onko näiden tapaamisten yhteydessä keskusteltu jollain tasolla asianomistajan Aspergerin oireyhtymästä. Esitetty todistelu ei kuitenkaan osoita, että A olisi tullut tietoiseksi asianomistajan diagnoosista. Näytön perusteella asianomistajan oireyhtymä ei ole välttämättä havaittavissa satunnaisissa tapaamisissa, vaikkakin sen vaikutuksesta asianomistajan käyttäytymiseen on mahdollista tehdä havaintoja pidemmässä kanssakäymisessä. Asianosaisten ja todistaja V:n kertomusten perusteella vierailut A:n perheen luona olivat keskittyneet pääasiassa V:n ja asianomistajan moottorikelkkailuun, jolloin A:n ja asianomistajan välinen keskinäinen kanssakäyminen oli jäänyt varsin etäiseksi. Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että A:n on täytynyt aikaisempien tapaamisten perusteella tietää tai käsittää asianomistajalla olevan tämän toimintakykyyn tai ymmärryskykyyn olennaisesti vaikuttava sairaus tai vammaisuus.

33. Asianomistajan tultua lainaamaan rahaa ja A:n ehdotettua lainan vastineeksi seksiä asianomistaja on ensin kieltäytynyt. Rahan saaminen on kuitenkin ollut asianomistajalle tärkeää, minkä vuoksi A:n ehdotus on keskustelun jälkeen johtanut sukupuoliyhteyteen. Keskustelun sisältö ja sävy on jäänyt tarkemmin selvittämättä, mutta näyttämättä on jäänyt, että A olisi keskustelun yhteydessä painostanut asianomistajaa suostumaan seksiin.

34. Asianomistaja on siirtynyt makuuhuoneeseen, missä hän on oma-aloitteisesti riisunut vaatteensa ja käynyt sängylle, jossa sukupuoliyhteys on tapahtunut. Yhdynnän jälkeen asianomistaja on ottanut vastaajan lupaaman rahasumman ja poistunut paikalta. Asianomistajan kerrotussa käyttäytymisessä tai asianosaisten muussa kanssakäymisessä ei ole osoitettu tulleen esille seikkoja, joiden perusteella A:n on täytynyt havaita syytteessä väitetty asianomistajan kykenemättömyys puolustautua sukupuoliyhteyttä koskevilta ehdotuksilta tai muodostaa tai ilmaista sitä koskeva tahtonsa.

35. Korkein oikeus katsoo näin ollen jääneen näyttämättä myös se, että A olisi ollut tahallisuuden edellyttämällä tavalla tietoinen syytteessä väitetystä asianomistajan kykenemättömyydestä puolustaa itseään tai muodostaa tai ilmaista tahtoaan ja että hän olisi käyttänyt sitä hyväkseen ollessaan sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa.

Lopputulos

36. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että syyte on hylättävä näyttämättömänä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Syyte raiskauksesta hylätään ja A vapautetaan hänelle tuomitusta rangaistuksesta ja kaikesta korvausvelvollisuudesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Mika Huovila (eri mieltä), Päivi Hirvelä, Timo Ojala (eri mieltä) ja Tuija Turpeinen. Esittelijä Marja Reijonen-Schofield.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

 Oikeusneuvos Ojala: Olen eri mieltä Korkeimman oikeuden ratkaisun lopputuloksesta enkä muuta hovioikeuden tuomion lopputulosta. Perustelen kantaani Korkeimman oikeuden ratkaisun perustelukohtien 1-29 jälkeen seuraavasti.

Puolustuskyvyttömyys ja tahdottomuus

Rangaistussäännöksen tarkoittama kykenemättömyys puolustautua tai muodostaa tai ilmaista tahtoaan voi johtua henkisestä kykenemättömyydestä. Jos asianomistajan henkinen toimintakyky on riittävän alhainen, vapaaehtoisuuden ilmaisulle ei voida antaa merkitystä. Vaikka henkilö tällaisessa tilanteessa ilmaisisi osallistuvansa sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti, ei osallistumista ole pidettävä vapaaehtoisena, jos sairaus tai vammaisuus alentaa puolustautumiskykyä rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Tässä arviossa tulee ottaa huomioon myös sosiaalinen paine tai henkilön eri suuntaiset motiivit ja niiden vaikutus asianomistajan kykyyn toimia.

Asianomistajalla diagnosoitu Aspergerin oireyhtymä ja hänellä todettu korkeintaan heikkoa keskitasoa oleva älyllinen suoriutuminen alentaa asianomistajan kykyä toimia haasteellisissa sosiaalisissa tilanteissa. Asianomistaja on tarvinnut tukitoimia arjen toimista selviytymiseen.

Asianomistajan mentyä A:n asunnolle lainaamaan rahaa A on ehdottanut lainan suorittamiseksi seksiä. Ehdotus on ollut asianomistajalle yllättävä ja asianomistaja on joutunut hänelle vaikeaan tilanteeseen. Asianomistaja on kertomansa mukaan aluksi kieltäytynyt seksistä. Tilanteen edetessä asianomistaja oli kertomansa mukaan ahdistunut ja mennyt ”lukkoon” ja pelännyt ystävänsä suuttuvan, jos hän ei saa lainattua rahaa.

Asianomistaja on viettänyt aikaa A:n asunnolla tunnista puoleentoista ennen sukupuoliyhteyttä. Suostuttelu seksiin rahan lainaamista vastaan on lopulta johtanut sukupuoliyhteyteen. Katson, että asianomistajan toimintaan asunnolla on merkittävästi vaikuttanut hänen sairautensa tai vammaisuutensa. Lääkärinlausunto ja muu todistelu asianomistajan alentuneesta toimintakyvystä osoittaa, että asianomistajan sairaus tai vammaisuus on merkinnyt sitä, että asianomistaja ei ole kysymyksessä olevissa tapahtumaolosuhteissa kyennyt estämään toisen menettelyä eikä asianomistajan siirtymiselle makuuhuoneeseen ja riisuutumiselle sekä sängylle menemiselle voida antaa merkitystä. Katson, että asianomistajan kyky toimia nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa, johon on liittynyt yllättävä ehdotus seksistä sekä rahan lainaamisen tarve, on ollut hänellä todetun Aspergerin oireyhtymän ja älyllisen suorituskyvyn alentumisen vuoksi siinä määrin merkittävästi alentunut, että hän ollut tilanteessa kykenemätön puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tai muodostamaan mielipidettään.

Tahallisuutta koskeva arviointi

A on tuntenut asianomistajan usean vuoden ajalta. Hän on voinut useiden vierailujen aikana tehdä havaintoja asianomistajan käyttäytymisestä. Hän on myös keskustellut asianomistajan kanssa asunnollaan 1-1,5 tunnin ajan ennen tämän siirtymistä makuuhuoneeseen. Näin ollen A:n on täytynyt havaita asianomistajalla olevan hänen käyttäytymiseensä ja toimintakykyynsä vaikuttava sairaus tai vammaisuus. Tältä osin ratkaisevaa merkitystä ei ole sillä, onko A ollut ennen tapahtumia tietoinen asianomistajan diagnoosista vai ei.

Asianomistajan tultua lainaamaan rahaa tämä on ensin kieltäytynyt seksistä. Kysymys on ollut 20 eurosta ja rahan saaminen on ollut asianomistajalle tärkeää, mistä A on tullut tietoiseksi. Ottaen huomioon se, että A on tuntenut asianomistajan entuudestaan ja asunnolla vietetyn ajan pituus, A:n on täytynyt havaita asianomistajan sairauden tai vammaisuuden vaikutus tämän toimintakykyyn ja kykyyn puolustautua tai muodostaa tai ilmaista tahtoaan sukupuoliyhteyttä koskevilta ehdotuksilta. Katson, että A:n on täytynyt ymmärtää asianomistajan olevan avuttoman tilan takia kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan ja että asianomistaja on tämän avuttoman tilan vuoksi alistunut sukupuoliyhteyteen. A on asianomistajan puolustuskyvyttömyyttä hyväksikäyttäen päättänyt olla sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa ja toiminut siten tahallisesti.

Lopputulos

Katson, että asianomistajan seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen vakavuus huomioon ottaen asiassa ei tule sovellettavaksi rikoslain 20 luvun 1 §:n 3 momentin säännös. A on syyllistynyt menettelyllään hovioikeuden hänen syykseen lukemaan raiskaukseen. Katson, että aihetta hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen syyksilukemisen osalta ei ole.

Oikeusneuvos Huovila: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Ojala.

--------

Seikkaperäisesti, osin jopa tarpeettoman yksityiskohtaisesti perusteltu KKO:n ratkaisu. Siitä ei kuitenkaan jostakin syystä ilmene asianosaisten sukupuoli. Tapausta kkäsittelevistä lehtijutuista kuitenkin ilmenee, että vastaaja /syytetty A on 44-vuotias mies ja asianomistaja B nainen, jonka ikää ei uutisjutuissa ole mainittu. Myöskään A ja B:n ammatteja tai koulutusta ei perusteluista mainita. Nämäkin seikat autatisivat ulkopuolista lukijaa hahmottamaan paremmin tapausta.

Itse olisin taipuvainen hyväksymään KKO:n vähemmistön ja alempien oikeuksien syyksilukemisen. Perustelujen osalta viittaan KKO:n vähemmistön perusteluihin.

Jos ratkaisu pitäisi nimetä parilla kolmella sanalla - Ruotsin korkein oikeus (HD) tekee aina näin ja nimeää myös vanhat ennakkopäätöksensä - tulee mieleen nimiehdotus "Vain 20 euron tähden".

Sisällysluettelo

KKO:2022:71

Asian käsittely alemmissa oikeuksissaPohjois-Savon käräjäoikeuden tuomio 4.2.2020 nro 20/104664Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 16.2.2021 nro 21/106504Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessaSuullinen käsittelyKorkeimman oikeuden ratkaisuPerustelutTuomiolauselmaEri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Sivun alkuun

325. Raiskaus. Näytön arviointi. Äänestys oikeudessa. KKO 2022:50

1. Helsingin käräjäoikeus on syyttäjän syytteen johdosta katsonut 4.10.2019 tuomiossaan selvitetyksi, että syytetty A oli 20.7.2017 Helsingissä yksityisasunnossa käyttämällä hyväkseen sitä, että asianomistaja B oli päihtymys- tai unitilasta johtuvan tiedottomuuden taikka muun avuttoman tilan takia ollut kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, ollut sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa sekä tämän jälkeen käyttämällä asianomistajaan kohdistuvaa väkivaltaa jatkanut sukupuoliyhteyttä tämän kanssa. Asianomistaja oli syytteessä tarkoitetussa tilanteessa herännyt siihen, että A oli hänen kanssaan emätinyhdynnässä, ja herättyään yrittänyt päästä tilanteesta pois. A ei ollut kuitenkaan lopettanut, vaan oli jatkanut yhdyntää asianomistajan jaloista kiinni pitämällä. A oli yrittänyt myös työntää peniksensä asianomistajan suuhun, mutta asianomistaja oli kääntänyt päänsä pois eikä A ollut onnistunut tässä. Tämän jälkeen A oli vielä jatkanut emätinyhdyntää asianomistajan kanssa.

2. Käräjäoikeus, käräjätuomari Johanna Nevalainen ja kaksi lautamiestä,  on tuominnut A:n raiskauksesta 1 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen sekä velvoittanut hänet suorittamaan asianomistajalle vahingonkorvausta.

3. A ja syyttäjä valittivat Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus on 29.1.20121 antamassaan tuomiossa korottanut A:lle tuomitun vankeusrangaistuksen 2 vuodeksi 2 kuukaudeksi vankeutta. Muilta osin hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

4. Korkein oikeus (KKO) myönsi kevättalvella 2021 A:lle valitusluvan.  A vaati valituksessaan, että syyte ja korvausvatimukset hylätään tai että vankeusrangaitusta joka tapauksessa alennetaan. Syyttäjä ja asianomistaja B  vaativat vastauksissaan, että  valitus hylätään

Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys siitä, osoittaako esitetty näyttö riittävällä varmuudella A:n syyllistyneen hänen syykseen väitettyyn raiskaukseen vai jääkö hänen syyllisyydestään vähintäänkin varteenotettava epäily. KKO pohti asiaa perusteluissaan seuraavasti.

Raiskausta koskevat säännökset

5. Rikoslain 20 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan se, joka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi. Pykälän 2 momentin mukaan raiskauksesta tuomitaan myös se, joka käyttämällä hyväkseen sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan. Pykälän 3 momentin mukaan jos raiskaus huomioon ottaen uhkauksen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat on kokonaisuutena arvostellen vähemmän vakava kuin pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitetut teot, rikoksentekijä on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Pykälän 3 momenttia ei kuitenkaan sovelleta, jos raiskauksessa on käytetty väkivaltaa.

Näytön arvioinnin lähtökohdat

6. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti tuomioistuimen on esitettyjä todisteita ja muita asian käsittelyssä esiin tulleita seikkoja harkittuaan päätettävä, mitä asiassa on näytetty tai jäänyt näyttämättä. Tuomioistuimen on perusteellisesti ja tasapuolisesti arvioitava todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvo vapaalla todistusharkinnalla.

7. Mainitun luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rikosasiassa kantajan on näytettävä ne seikat, joihin hänen rangaistusvaatimuksensa perustuu. Pykälän 2 momentin mukaan tuomion, jossa vastaaja tuomitaan syylliseksi, edellytyksenä on, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä.

8. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:96 todennut, ettei näyttökynnys seksuaalirikoksissa ole alempi kuin muissa yhtä vakavissa rikoksissa, vaikka suoran ja yksiselitteisen näytön hankkiminen jo tekojen luonteen vuoksi on usein vaikeaa (kohta 5). Näyttökysymykset vaihtelevat tapauksittain, eikä todisteiden arvottamisesta tai punnintamenetelmistä voida antaa kiinteitä ja kaavamaisia ohjeita (kohta 6).

9..  Mainitussa ratkaisussa on lisäksi todettu (kohta 7), että riittävään varmuuteen rikoksesta ja vastaajan syyllisyydestä ei ainakaan yleensä voida päätyä vain sillä perusteella, että asianomistajan kertomus keskinäisessä vertailussa katsotaan uskottavammaksi kuin syytetyn kertomus. Asianomistajan kertomuksen painoarvoa ei myöskään itsessään lisää se, että asianomistajalla on velvollisuus pysyä totuudessa. Asianomistajan todentuntuinen ja vakuuttavakin kertomus tarvitsee virheettömyyden varmistamiseksi tuekseen välillistä näyttöä esimerkiksi väitetyn rikoksen jälkeisistä tapahtumista ja seurauksista.

10. Ratkaisussa KKO 2021:5 (kohta 96) on korostettu näytön arvioinnin tapauskohtaisuutta ja todettu olevan mahdollista, että asianomistajan kertomus voi joissakin tilanteissa ilman välillisen näytön tukeakin muodostaa riittävän vakuuttavan näytön syyksilukevaan tuomioon. Ratkaisun mukaan asianomistajan kertomuksen luotettavuuden arvioinnin pitää tällöin olla tavanomaistakin huolellisempaa ja kertomuksen luotettavuus sekä virheettömyys tulee kyetä varmistamaan muilla objektiivisesti arvioiden hyväksyttävillä kriteereillä. Myös vastaajan mahdolliset vaihtoehtoiset selitykset on arvioitava huolellisesti siten, että vastaajan syyllisyydestä ei jää varteenotettavaa epäilyä.

11. Rikosasian vastaajalla ei ole velvollisuutta lausua asiassa mitään eikä esittää syyttömyyttään tukevaa näyttöä. Lähtökohtana on, että vastaajan ei edellytetä puolustautuakseen voivan esittää vastanäyttöä syyttäjän todistelulle tai todistelua oman kertomuksensa paikkansapitävyydestä. Vastaaja voi kuitenkin kertomuksellaan sekä muilla todisteilla pyrkiä horjuttamaan rangaistusvaatimuksen tueksi esitettyä todistelua tai esittää syytteessä väitettyyn nähden vaihtoehtoisen tapahtumienkulun.

12. Korkeimman oikeuden vakiintuneen ratkaisukäytännön (esim. KKO 2012:27, kohdat 13-16, KKO 2017:12, kohta 11, KKO 2018:3, kohta 15 ja KKO 2021:44, kohta 10) mukaisesti rikosasian vastaajan voidaan edellyttää selvittävän omaa toimintaansa ja kiistämistään tukevia seikkoja, jos rikosasian kantaja on esittänyt riittävän vahvan näytön syytteen tueksi. Jos sanottu riittävän vahva näyttö on esitetty, vastaajan vaihtoehtoista tapahtumainkulkua koskevan kertomuksen epäuskottavuudelle voidaan antaa merkitystä arvioitaessa syytteen tueksi esitettyä näyttöä. Vastaajan kertomuksen epäuskottavuus ei itsessään lisää syytteen tueksi esitettyjen todisteiden ja asian käsittelyssä esiin tulleiden syytettä tukevien seikkojen todistusvoimaa.

Riidattomat tapahtumatiedot

13. Asianomistaja ja A ovat yhdenmukaisesti kertoneet, että he olivat tavanneet yöaikaan kadulla. He eivät olleet tunteneet toisiaan entuudestaan. Asianomistaja oli tapaamishetkellä ollut huolissaan läheisensä puolesta. Asianosaiset olivat menneet yhdessä A:n asuntoon, jossa he olivat olleet sukupuoliyhteydessä. Sukupuoliyhteyden jälkeen asianomistaja oli kävellyt kotiinsa A:n saattaessa häntä osan matkaa.

Asianomistajan kertomus

14. Asianomistaja on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että hän oli tavannut A:n kadulla poistuttuaan eräästä ravintolasta yöllä kello 1.20 aikoihin. Asianomistaja oli tätä ennen juonut ravintolassa useita oluita humalahakuisesti. Asianomistaja oli ollut järkyttynyt, koska hän oli aikaisemmin päivällä joutunut tilaamaan ambulanssin puolisolleen tämän terveydentilan vuoksi, mutta tämä oli päätynyt poliisin putkaan. Asianomistaja oli itkenyt ääneen, ja A oli tullut kysymään häneltä, mikä hänellä oli hätänä ja tarvitseeko hän apua. Asianomistaja oli vastannut, että A ei voinut auttaa häntä mutta hän etsii ravintolaa, joka olisi vielä auki. A oli sanonut tietävänsä tällaisen ravintolan, ja asianomistaja oli jatkanut matkaa tämän kanssa. A oli pysähtynyt asuintalonsa eteen ja kertonut, että hänellä oli asunnossaan viskiä. Asianomistaja oli sanonut, että hän ei halunnut seksiä A:n kanssa. Asianomistaja oli kuitenkin arvioinut, että hänen oli turvallista mennä A:n luokse, ja hän oli mennyt sisälle tämän asuntoon. Asunnossaan A oli ottanut esille sekä olutta että viskiä ja kaatanut juomaa kahteen lasiin. He olivat istuneet asunnossa olevalle vuodesohvalle ja juoneet alkoholia.

15. Asianomistajan seuraava muistikuva on se, että hän oli herännyt selällään sohvalla A:n ollessa hänen kanssaan emätinyhdynnässä. A oli pitänyt häntä jaloista kiinni. Hänen hameensa oli ollut nostettuna vyötärölle ja hänen rintansa olivat olleet esillä. A oli ollut alasti. Asianomistaja oli tuolloin ilmaissut A:lle, että hän ei halua, mutta A oli tästä huolimatta jatkanut yhdyntää. A oli vielä yrittänyt työntää sukupuolielintään asianomistajan suuhun, mutta asianomistaja oli kääntänyt pään poispäin. A oli jatkanut yhdyntää vielä hetken. Tilanne oli päättynyt, kun A oli noussut pois ja asianomistaja oli päässyt nousemaan ylös. Asianomistaja oli halunnut nopeasti pois ja A oli taluttanut hänet ulos asunnosta. Asianomistaja oli poistuessaan katsonut, että ovessa luki nimi A. A oli kävellyt vain lyhyen matkan hänen kanssaan, koska asianomistaja ei halunnut, että A saisi tietää missä hän asuu.

16. Asianomistajan mukaan hän oli ollut varsin päihtynyt, mutta hän muistaa nämä tapahtumat hyvin. Tämä asia oli pyörinyt hänen mielessään. Hän oli tapahtuman jälkeen syytellyt siitä itseään ja hävennyt tapahtunutta. Kun hänen olonsa oli mennyt todella huonoksi, hän oli ruvennut puhumaan asiasta häntä hoitaville henkilöille. Hän oli tapahtuman jälkeen saanut takaumia tilanteesta ja käyttänyt rauhoittavia lääkkeitä nukkumiseen. Erikoislääkäri ja psykoterapeutti, jotka ovat kirjoittaneet kirjallisina todisteina esitetyt lausunnot, olivat hoitaneet häntä aikaisemmin ja tienneet hänen aikaisemmat diagnoosinsa. Nämä diagnoosit eivät ole vaikuttaneet hänen käyttäytymiseensä tai hänen vointiinsa tapahtuman jälkeen. Tapahtuma-aikaan hän oli ollut 42-vuotias ja vakituisessa parisuhteessa, ja elämäntilanne oli ollut vakaampi kuin nuorempana. Hänellä ei ollut aikaisempia seksuaaliseen väkivaltaan liittyviä traumoja.

Muu syytteen tueksi esitetty näyttö

17. Kirjallisena todisteena esitetyistä lääkärin ja psykoterapeutin lausunnoista ilmenee, että asianomistaja on kertonut tapahtuneesta heille olennaisilta osin samansisältöisesti kuin oikeudenkäynnissä. Asianomistaja on käynyt terveysasemalla 11.8.2017, jolloin hän on kertonut terveydenhoitajalle, että hänet oli raiskattu. Asianomistajalla on 16.9.2019 päivätyn lääkärinlausunnon mukaan ollut raiskauksen jälkeen ahdistuneisuutta ja levottomuutta aikaisempaa enemmän. Lääkärin arvion mukaan hänelle on raiskauksen jälkeen kehittynyt posttraumaattisen stressihäiriön oireita. Samassa lääkärinlausunnossa on myös selostettu asianomistajan aiempia psyykkisiä ongelmia, joiden johdosta hän on ollut hoidossa psykiatrian poliklinikalla sekamuotoisen ahdistus-masennustilan, tunne-elämältään epävakaan persoonallisuuden ja ADHD:n diagnooseilla.

18. Psykoterapeutin 28.8.2017 päivätyn lausunnon mukaan asianomistaja on käynyt psykoterapeutin vastaanotolla tammikuusta 2017 alkaen. Asianomistaja on elokuun alussa lomatauon jälkeen alkanut varovaisesti raportoida kesällä sattuneesta raiskaustapahtumasta. Psykoterapeutin arvion mukaan posttraumaattisen stressihäiriön oireet ovat olleet asianomistajalla ilmeiset.

Vastaajan kertomus Korkeimmassa oikeudessa ja esitutkinnassa

19. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että asianomistajan kertomus ei pidä paikkaansa. He olivat olleet sukupuoliyhteydessä, mutta tämä oli tapahtunut molempien tahdosta.

20. Tapahtumayönä A oli ollut kävelemässä kotiin päin, kun hän oli nähnyt asianomistajan. Asianomistaja oli kysynyt, oliko hänellä tulta, johon A oli vastannut kieltävästi. Asianomistaja oli sitten kertonut haluavansa ladata sähkötupakkalaitteensa ja kysynyt laturia, johon A oli vastannut, ettei hänellä ollut laturia mukana. Asianomistaja oli vielä kysynyt, asuuko A lähellä, ja A oli vastannut myöntävästi. A oli arvellut, että tämä kysymys oli johtunut sähkötupakan lataamisen tarpeesta. Kävelymatka A kotiin oli kestänyt noin 10-15 minuuttia. Asianomistaja oli kävellyt itse eikä hän ollut vaikuttanut päihtyneeltä. Matkalla he olivat puhuneet yleisistä asioista, kuten A:n kotimaasta ja asumisesta Suomessa. Asianomistaja oli myös kertonut ystävänsä joutuneen putkaan ja ruvennut itkemään tätä kertoessaan. A oli yrittänyt lohduttaa asianomistajaa.

21. Asunnollaan A oli antanut asianomistajalle laturin, ja asianomistaja oli laittanut sähkötupakan lataukseen. A oli tarjonnut teetä ja he olivat istuneet vierekkäin sohvalla. A oli yrittänyt lohduttaa asianomistajaa, jolloin asianomistaja oli ruvennut kehumaan hänen ulkonäköään. Asianomistaja oli alkanut kosketella A:n vartaloa. Hän oli avannut vyön ja riisunut A:lta housut sekä riisunut omat vaatteensa. Asianomistaja ei ollut missään vaiheessa ilmaissut, että hän ei olisi halunnut yhdyntää. A ei ollut pitänyt asianomistajaa kiinni. Yhdynnän jälkeen A oli sanonut hänelle, että sen ei olisi pitänyt mennä näin. Asianomistaja oli tarkistanut, oliko sähkötupakka latautunut. A oli saattanut asianomistajan kotiin ja halannut häntä sanoen, että tämän ystävä kyllä selviää ja kaikki on hyvin.

22. Asiassa on A:n kertomuksen muuttumisen vuoksi vedottu hänen esitutkintakertomukseensa. Esitutkintakuulustelussaan A on kiistänyt raiskanneensa ketään. Esitutkinnassa kuulustelija oli maininnut asianomistajan nimen ja ilmoittanut, että tämä oli kertonut menneensä nuoren miehen seurassa A:n kotiosoitteeseen. A oli vastannut, että hänen diskossa, baarissa ja eri paikoissa tapaamiaan naisia oli tullut hänen kanssaan asuntoon, mutta hän ei muistanut heidän nimiään eikä tapaamisajankohtia. Kuulustelijan mukaan asianomistaja oli kertonut tavanneensa kyseisen miehen kadulla Helsinginkadun ja Fleminginkadun kulmassa ja että asianomistaja oli ollut itkuinen. A oli kertonut, että hän ei muistanut tuollaista tapahtumaa. A oli myös sanonut, että hän oli ollut monen naisen kanssa tekemisissä eikä voinut pelkän kuvailun perusteella muistaa, vaan hänen pitäisi nähdä asianomistajan kuva, jotta hän voisi sanoa, onko tavannut tämän.

23. A on kertonut olleensa hyvin järkyttynyt häneen kohdistuneesta rikosepäilystä eikä hän ollut muistanut tapahtumaa esitutkinnassa. Hänellä on yleensäkin huono muisti. Hän oli myöhemmin muistanut tavanneensa asianomistajan, kun hän oli kävellyt asianomistajan asunnon ohi. Hän oli yrittänyt soittaa kuulustelijan hänelle antamaan puhelinnumeroon, mutta ei ollut onnistunut tavoittamaan kuulustelijaa.

Korkeimman oikeuden arviointi

24. Korkein oikeus toteaa, että asianomistajan kertomus tapahtumista ja hänelle teosta aiheutuneista seurauksista on ollut selkeä, johdonmukainen ja yksityiskohtainen. Hän on vastannut esitettyihin kysymyksiin avoimesti eikä hänen kertomuksessaan ole ollut liioitelluilta tai mahdottomilta vaikuttavia piirteitä. Asiassa ei ole ilmennyt, että asianomistajan kertomus olisi muuttunut merkityksellisiltä osiltaan ajan myötä.

25. Lääkärinlausunnoista ilmenee, että asianomistaja on ennen syytteessä tarkoitettuja tapahtumia kärsinyt pitkään psyykkisestä oireilusta, muun muassa sekamuotoisesta ahdistus-masennustilasta, tunne-elämältään epävakaasta persoonallisuudesta ja ADHD:sta. Tapahtuman jälkeen hänellä on todettu posttraumaattinen stressihäiriö, jonka on lausunnoissa katsottu liittyvän nyt käsiteltävään tapahtumaan. Asianomistajan oireita koskevan selvityksen näyttöarvoa arvioitaessa on otettava huomioon se, että oireisiin voi olla lukuisia muita syitä kuin syytteenmukainen tapahtumainkulku. Tässä asiassa sanottua näyttöarvoa heikentävät asianomistajan aikaisempi oireilu ja viive tapahtumista kertomisessa. Asianomistaja on ottanut raiskaustapahtuman esille terveydenhoitajan kanssa vasta 11.8.2017 eli noin kolme viikkoa tapahtuman jälkeen ja psykoterapeutin kanssa 7.8.2017 alkaneilla vastaanottokäynneillä. Lääkärinlausunnosta ilmenee asianomistajan käyneen terveyskeskuslääkärin vastaanotolla 27.7.2017, mutta tuolloin asianomistaja ei ole tuonut tapahtumaa esille. Asiassa ei myöskään ole esitetty tarkempaa selvitystä siitä, miten tätä tapahtumaa on käsitelty psykoterapeutin kanssa. Nämä epävarmuustekijät ja asianomistajan pitkäaikaisen muun psyykkisen oireilun huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että selvitys asianomistajan tapahtuman jälkeen lisääntyneestä psyykkisestä oireilusta ei juurikaan tue asianomistajan kertomusta siitä, että sukupuoliyhteys A:n kanssa oli tapahtunut nimenomaisesti hänen kertomallaan tavalla vastoin hänen tahtoaan.

26. A on vedonnut siihen, että asianomistajalla on diagnosoitu tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus ja että siihen liittyy impulsiivisuutta, joka saattaa ilmetä esimerkiksi holtittomana seksuaalisena käyttäytymisenä. Korkein oikeus katsoo, että pelkän diagnoosin perusteella ei voida tehdä päätelmää siitä, miten asianomistaja on yksittäisessä tilanteessa käyttäytynyt.

27. Asianomistajan kertomuksen uskottavuutta horjuttavaksi on A:n taholta katsottu se seikka, että hän on kyennyt kertomaan hyvin yksityiskohtaisesti tapahtumista, vaikka hän oli kertonut illan aikana juoneensa useita oluita ja ollut oman kertomuksensa mukaan hetken aikaa sammuneena. Alkoholin yksilöllisistä vaikutuksista johtuen päihtymyksen vaikutus asianomistajan muisti- ja havainnointikykyyn on vaikeasti arvioitavissa. Näyttöarvioinnissa voidaan kuitenkin ottaa huomioon, että asianomistajan kertomuksesta puuttuvat kokonaan havainnot sukupuoliyhteyden alkuvaiheesta mukaan lukien vaatteiden riisuminen. Asianomistajan kertoma hetkellinen sammuminen on mahdollinen, mutta poikkeaa hänellä muutoin tapahtumista ennen sukupuoliyhteyden aloittamista ja sen jälkeen olevista varsin tarkoista muistikuvista.

28. Lisäksi vastaajan puolesta on kiinnitetty huomiota siihen, että lääkärinlausuntoon on kirjattu käsiteltävän asian tapahtumapäiväksi 22.7.2017, kun se tosiasiassa on tapahtunut 20.7.2017. Asianomistajan mukaan kysymys on erehdyksestä, koska hän on ollut koko ajan tietoinen tapahtumapäivästä. Lääkärinlausunnossa on muun muassa todettu, että asianomistaja on herännyt raiskaustilanteessa ja että raiskaaja on ollut mustaihoinen. Näiden tietojen perusteella vaikuttaa selvältä, että kyse on samasta tapahtumasta, eikä kyseinen päivämäärävirhe lausunnossa vähennä asianomistajan kertomuksen uskottavuutta.

29. Asianomistajan kertomuksen luotettavuutta on edelleen pyritty kyseenalaistamaan sillä, että asianomistajan esittämän raiskausväitteen taustalla olisi tavoite saada huomattavaa vahingonkorvausta. Korkein oikeus ei katso tällaisen yleisluontoisen epäilyn asianomistajan kertomuksen motiivista heikentävän hänen kertomuksensa uskottavuutta.

30. Korkein oikeus katsoo kokonaisuutena arvioiden, että riidattomat tapahtumatiedot sekä asianomistajan kertomus ja kirjallisesta todistelusta ilmenevät seikat muodostavat yhdessä sellaisen lähtökohtaisesti vahvan näytön, joka antaa perusteen edellyttää vastaajan konkretisoivan kiistämisensä perusteet ja kertovan sukupuoliyhteyteen liittyvistä olosuhteista.

31. Korkein oikeus arvioi, että myös A:n kertomus on ollut selkeä, johdonmukainen, yksityiskohtainen ja keskeisiltä osiltaan muuttumaton oikeudenkäynnin eri vaiheissa. Asianomistaja on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että hän on tapahtuma-aikaan käyttänyt sähkötupakkaa, joten sähkötupakan lataamista koskevalta osin A:n kertomuksen mukainen tapahtumainkulku on ollut mahdollinen. Asianomistajan päihtymystilasta ei ole ulkopuolisten havaintoja. A on kertonut asianomistajan olleen sukupuoliyhteyden harjoittamisessa korostuneen aktiivinen, mikä tapahtumaolosuhteisiin nähden ei vaikuta todennäköiseltä. Tästä ei kuitenkaan voida tehdä johtopäätöksiä koskien A:n kertomusta yhteisymmärryksestä sukupuoliyhteyteen.

32. A:n oikeudenkäynnissä antaman kertomuksen luotettavuutta on syyttäjän ja asianomistajan mukaan heikentänyt se, että hän on esitutkinnassa kertonut, ettei muistanut kyseistä tapahtumaa. Korkein oikeus katsoo, että A:n antamaan esitutkintakertomukseen voi olla useita syitä. Syytteessä tarkoitetusta tapahtumasta kuulusteluun oli kulunut yli seitsemän kuukautta. Riidattomien tapahtumatietojen valossa on uskottavaa, että A ei ole alun perinkään tullut tietämään tai ainakaan enää kuulusteluhetkellä muistanut asianomistajan nimeä. Kuulustelija ei ole esittänyt A:lle valokuvaa asianomistajasta. A:n kuulustelussa saamat tiedot tapahtumasta ja asianomistajasta ovat olleet niin niukkoja, että A ei välttämättä ole kyennyt yhdistämään niitä kyseessä olevaan tapahtumaan. Toisaalta on myös mahdollista, että A, jota on kuulusteltu ilman avustajaa, on vakavasta rikoksesta epäiltynä varmuuden vuoksi halunnut vältellä myötävaikuttamista asian selvittämiseen. Näissä olosuhteissa yksinomaan A:n esitutkinnassa antamasta kertomuksesta ei voida tehdä päätelmiä siitä, että hänen oikeudenkäynnissä antamansa kertomus tapahtumainkulusta olisi epäluotettava.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

33. Edellä kerrotuin tavoin syyte perustuu olennaisesti vain asianomistajan sinänsä uskottavaan kertomukseen tapahtumien kulusta ja muuta syytettä tukevaa näyttöä on vain niukasti. Selvityksellä asianomistajan tapahtuman jälkeisestä oireilusta ei ole olennaista merkitystä, sillä psyykkiseen oireiluun voivat lisäksi vaikuttaa myös monet muut syyt, eikä tällaisia muita mahdollisia syitä kuin teonkuvauksen mukaisen rikoksen uhriksi joutuminen voida asiassa sulkea pois. A:n samoin uskottava kertomus huomioon ottaen syytteen tueksi esitetty todistelu ei riittävällä varmuudella sulje pois sitä mahdollisuutta, että sukupuoliyhteys on tapahtunut yhteisymmärryksessä. A:n syyllistymisestä syytteen mukaiseen raiskaukseen on siten jäänyt varteenotettava epäily. Näin ollen syyte raiskauksesta ja siihen perustuvat korvausvaatimukset on hylättävä.

34. KKO kumosi hovioikeuden tuomion. Syyte raiskauksesta hylätään ja A vapautetaan hänelle tuomitusta rangaistuksesta ja kaikesta korvausvelvollisuudesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Tuomo Antila, Päivi Hirvelä, Jussi Tapani (eri mieltä) ja Tuija Turpeinen (eri mieltä). Esittelijä Pia Haga.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Turpeinen: 

Olen perustelujen kohdista 1-24, 26 ja 28-30 Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevällä kannalla. Olen asian perusteluista ja ratkaisun lopputuloksesta eri mieltä siltä osin kuin kysymys on asianomistajaa koskevan päihtymystilan ja lääketieteellisen selvityksen merkityksestä näyttönä (kohdat 25 ja 27) sekä vastaajan antaman vastaselityksen arvioinnista ja A:n syyllistymisestä raiskaukseen (kohdat 31-33). Lausun näiltä osin seuraavaa.

Kuten Korkein oikeus on perusteluissaan kohdassa 25 lausunut, lääkärinlausunnoista ilmenee, että asianomistaja on ennen syytteessä tarkoitettuja tapahtumia kärsinyt pitkään psyykkisestä oireilusta. Tapahtuman jälkeen hänellä on todettu posttraumaattinen stressihäiriö, jonka on katsottu liittyvän nyt käsiteltävään tapahtumaan. Asianomistaja on ottanut raiskaustapahtuman esille terveydenhoitajan kanssa 11.8.2017 eli noin kolme viikkoa tapahtuman jälkeen ja psykoterapeutin kanssa 7.8.2017 alkaneilla vastaanottokäynneillä. Lääkärinlausunnosta ilmenee asianomistajan käyneen terveyskeskuslääkärin vastaanotolla 27.7.2017, mutta tuolloin asianomistaja ei ole tuonut tapahtumaa esille. Asiassa ei ole esitetty tarkempaa selvitystä siitä, miten tapahtumaa on käsitelty psykoterapeutin kanssa. Totean, että edellä kerrotun kaltainen viive seksuaalirikosta koskevasta asiasta kertomisessa ulkopuolisille tahoille ei ole mitenkään poikkeuksellista (ks. KKO 2013:96, kohta 33). Asianomistajan kertomuksen perusteella hän oli hävennyt tapahtunutta ja ryhtynyt puhumaan asiasta häntä hoitaville henkilöille vasta kun hänen olonsa oli muuttunut todella huonoksi. Katson, että viive asian esille ottamisessa asianomistajaa hoitavien henkilöiden kanssa ei heikennä asianomistajan oireista esitetyn selvityksen näyttöarvoa.

Kuten Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:96 (kohta 37) todennut, psyykkiset oireet eivät itsessään osoita rikoksen uhriksi joutumista. Yksilöllisistä eroista johtuen tietynlaisen reaktion esiintymisestä tai sen puuttumisesta ei voida tehdä kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä, onko henkilö joutunut seksuaalirikoksen uhriksi. Tässä tapauksessa asianomistajan psyykkisten oireiden on selvitetty lisääntyneen tapahtuman jälkeen, ja ne sopivat laadultaan seksuaalirikoksesta aiheutuneiksi. Lausunnon antaneilla terveydenhuollon ammattihenkilöillä on ollut tiedossaan asianomistajan aiempi sairaushistoria ja he ovat voineet ottaa sen huomioon arvioidessaan asianomistajan psyykkisten oireiden ilmaantumisajankohtaa ja mahdollista syy-yhteyttä epäiltyyn seksuaalirikokseen. Lääketieteellisessä selvityksessä tai asian käsittelyssä muutoinkaan ei ole tullut ilmi mitään syytteenalaiselle teolle vaihtoehtoista tai siitä riippumatonta seikkaa, joka selittäisi asianomistajalla todetun posttraumaattisen stressihäiriön. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen katson, että selvitys asianomistajan tapahtuman jälkeisestä psyykkisestä oireilusta tukee asianomistajan kertomusta siitä, että sukupuoliyhteys A:n kanssa oli tapahtunut hänen kertomallaan tavalla vastoin hänen tahtoaan.

Edellä esitetyn sekä Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdissa 24, 26 ja 28-30 lausutun perusteella totean johtopäätöksenäni, että riidattomat tapahtumatiedot sekä asianomistajan kertomus ja sitä tukevat kirjallisesta todistelusta ilmenevät seikat muodostavat yhdessä sellaisen vahvan näytön, jonka voidaan katsoa lähtökohtaisesti riittävän syyksi lukevaan tuomioon. Tällöin rikosasian vastaajalta voidaan edellyttää, että hän puolestaan selvittää kiistämisensä perusteet ja kertoo sukupuoliyhteyteen liittyvistä olosuhteista. Asiassa on sen perusteella arvioitava, jääkö syyllisyydestä vastaajan vaihtoehtoinen selitys huomioon ottaen varteenotettava epäily (KKO 2021:5, kohta 98 ja siinä mainitut tapaukset).

Myös A:n kertomus Korkeimmassa oikeudessa on ollut selkeä, yksityiskohtainen ja keskeisiltä osiltaan muuttumaton oikeudenkäynnin eri vaiheissa. A:n oikeudenkäynnissä antaman kertomuksen luotettavuutta on syyttäjän ja asianomistajan mukaan heikentänyt se, että hän on esitutkinnassa kertonut, ettei muistanut kyseistä tapahtumaa. Syytteessä tarkoitetusta tapahtumasta oli kulunut yli seitsemän kuukautta ennen A:n ensimmäistä kuulustelua. Riidattomien tapahtumatietojen valossa on uskottavaa, ettei A ole alun perinkään tullut tietämään tai ainakaan enää kuulusteluhetkellä muistanut asianomistajan nimeä, eikä ole välttämättä kyennyt yhdistämään kuulustelijan kysymyksiä kyseessä olevaan tapahtumaan. On myös mahdollista, että A on rikoksesta epäillyn asemassa varmuuden vuoksi halunnut vältellä myötävaikuttamista asian selvittämiseen. Pelkästään A:n esitutkinnassa ilmoittamasta muistamattomuudesta ei voida tällöin tehdä sitä johtopäätöstä, ettei hänen oikeudenkäynnissä antamansa kertomus voisi olla totuudenmukainen.

Syytteenalaiset tapahtumat olivat alkaneet asianosaisten kohdattua toisensa yöaikaan kadulla ja edenneet sukupuoliyhteyteen hyvin nopeasti ensikohtaamisesta. Seksin harjoittaminen satunnaisesti kadulla kohdatun aiemmin tuntemattoman henkilön kanssa on poikkeuksellista mutta ei mahdotonta. Pelkkä mahdollisuus ei kuitenkaan tee vaihtoehtoisesta tapahtumainkulusta varteenotettavaa, vaan esitettyä vaihtoehtoista tapahtumainkulkua on arvioitava tapauskohtaisesti muihin asiassa esille tulleisiin tapahtumatietoihin verraten.

Nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa asianomistaja oli riidattomasti ollut tapaamisen aikana hyvin itkuinen ja huolissaan läheisensä tilanteesta. Tapaamisen myöhäinen ajankohta, tapaamispaikka sekä asianomistajan läheiseensä kohdistaman huolen aiheuttama tunnetila huomioon ottaen asianomistajan kertomusta siitä, että hän oli ollut tapahtuma-aikaan voimakkaasti päihtynyt juotuaan aiemmin ravintolassa humalahakuisesti, voidaan pitää uskottavana. Tähän nähden vastaajan väite siitä, ettei hän ollut lainkaan havainnut asianomistajan päihtymystilaa, näyttäytyy epäuskottavana. Vastaavalla perusteella asianomistajan kertomusta siitä, että hän oli suostunut lähtemään A:n asuntoon tämän luvattua tarjota hänelle lisää alkoholia, voidaan pitää uskottavampana kuin A:n väitettä siitä, että asunnolle oli siirrytty sähkötupakan lataamista varten ja nautittu pelkästään teetä. A:n kertomus asunnolle siirtymisen syystä ja asianomistajan päihtymystilasta selittää varsin huonosti nämä keskeiset asianomistajan yksityiskohtaisesti kertomat seikat, jotka saavat tukea riidattomista tapahtumatiedoista.

A:n kertomukselle Korkeimmassa oikeudessa on ollut leimaa-antavaa se, että hän on kuvannut asianomistajan korostuneen aloitteelliseksi ja itsensä asianomistajan seksuaalisen lähentelyn lähes vastentahtoiseksi kohteeksi. A:n kertomuksen mukaan asianomistaja oli aloittanut itselleen täysin tuntemattoman henkilön lähentelyn samaan aikaan, kun hän oli murehtinut vakituisen kumppaninsa tilannetta. Tällaista käyttäytymistä voidaan pitää hyvin poikkeuksellisena, eikä se saa tukea asianomistajan henkilöstä tai henkilökohtaisista oloista esitetystä selvityksestä. Sinällään on tunnettua, että alkoholilla voi olla estoja alentava vaikutus, mikä voisi johtaa poikkeuksellisen aktiiviseen seksuaaliseen käyttäytymiseen. Tämä selitys on kuitenkin ristiriidassa sen A:n väitteen kanssa, ettei asianomistaja ollut vaikuttanut päihtyneeltä eikä asunnolla ollut nautittu alkoholia. A:n selitys sukupuoliyhteyteen johtaneista tapahtumista on siten epäjohdonmukainen ja sisällöllisesti ristiriitainen.

Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdissa 26-29 on käsitelty A:n erilaisia selityksiä asianomistajan käyttäytymiselle ja seksuaalirikossyytteelle. Nämä väitteet, sekä yksittäin että yhdessä tarkasteltuna, eivät puolla käsitystä A:n kertomuksen paikkansapitävyydestä.

Katson yhteenvetona, että asianomistajan kertomusta voidaan sitä tukeva näyttö huomioon ottaen pitää luotettavana. Syytettä tukeva näyttö on asian laatuun ja näyttömahdollisuuksiin nähden myös riittävän kattava. A:n kertomus puolestaan sisältää seikkoja, jotka merkittävästi horjuttavat hänen uskottavuuttaan ja hänen kertomuksensa luotettavuutta. Esitetty vaihtoehtoinen tapahtumainkulku on mahdollinen, mutta kokonaisuutena tarkastellen varsin epätodennäköinen.

Päädyn asiassa esitettyä näyttöä kokonaisuudessaan arvioituani siihen, ettei varteenotettavaa epäilyä jää siitä, että A on syyllistynyt hovioikeuden hänen syykseen lukemaan raiskaukseen. Teossa on käytetty väkivaltaa, minkä vuoksi rikoslain 20 luvun 1 §:n 3 momenttia ei tule soveltaa.

Edellä lausutuin perustein pysytän hovioikeuden tuomion lopputuloksen.

Oikeusneuvos Tapani: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Turpeinen.

284. Hovioikeus tuomitsi Markus Pasi Pöngän useista talousrikoksista tuntuvaan vankeusrangaistukseen

Helsingin hovioikeus antoi eilen 31.3. tuomion laajassa talousrikosjutussa, jossa syytettynä oli Markku Pasi Pönkä. Helsingin käräjäoikeus oli 2.4.2020 hylännyt kaikki Pönkää vastaan ajetut syytteet näyttämättöminä, mutta hovioikeus tuomitsi hänet 5 vuoden 7 kuukauden vankeusrangaistukseen mm. kahdesta törkeästä petoksesta ja useista muista talousrikoksista.  

Hovioikeus julkaisi tuomiosta seuraavan tiedotteen:  

Syyte perustui törkeiden petosten osalta siihen, että vastaajan katsottiin erehdyttäneen American Express Services Europe Limitediä ja useita muita luottoyhtiötä tilaamalla kymmenien muiden henkilöiden nimiin Amex-luottokortteja ja niin kutsuttuja pikavippejä tietoisena siitä, ettei luottoja tulla maksamaan takaisin. Syytteen mukaan pääosa luotoista oli tullut vastaajan itsensä käyttöön. Yhtiöille oli aiheutunut menettelystä yhteensä noin 770.000 euron suuruinen vahinko. Törkeiden veropetosten osalta oli puolestaan riidatonta, että Verohallinnolle oli tehty perusteettomia negatiivisia arvonlisäveroilmoituksia, joilla oli tavoiteltu yhteensä noin 67.000 euron taloudellista hyötyä. Rekisterimerkintärikosten ja väärennysten osalta tuli selvitetyksi, että Kaupparekisteriin oli tehty yhteensä 16 yrityksen perustamisilmoitukset, joiden liitteenä oli ollut väärennetty kuitti yhtiön osakepääoman maksamisesta. Osakepääomia ei todellisuudessa ollut maksettu.

Asiassa oli keskeisiltä osin kysymys siitä, oliko vastaaja ollut osallinen syytteessä tarkoitettuun menettelyyn. Syytteen tueksi oli esitetty näyttönä muun ohella tietotekniset raportit vastaajan kahdelta asunnolta löytyneistä tietokoneista. Tietokoneet sisälsivät runsaasti väitettyihin tekoihin liittyvää asiakirja-aineistoa. Vastaajan asunnoilta oli lisäksi löydetty yli 40 matkapuhelinta, joilla oli tilattu syytteessä tarkoitettujen henkilöiden nimissä pikavippejä. Asiassa todistajina kuulluista henkilöistä osa kertoi luovuttaneensa henkilötietonsa nimenomaan vastaajan käyttöön, kun taas osa kertoi asioineensa muun henkilön kuin vastaajan kanssa. Hovioikeus katsoi asiassa esitetyn kirjallisen todistelun perusteella olevan selvää, että henkilöt, joiden tietoja teoissa oli käytetty, eivät olleet tehneet luottokortti- ja pikavippitilauksia itse tai ainakaan yksin. Sen sijaan kysymys oli ollut hyvin organisoidusta kokonaisuudesta, jossa pääosa taloudellisesta hyödystä oli mennyt kokonaisuuden suunnitelleelle taholle.

Hovioikeus katsoi näyttöä arvioituaan toisin kuin käräjäoikeus, ettei asiassa jäänyt varteenotettavaa epäilyä siitä, että vastaaja oli osallistunut syytteessä tarkoitetun menettelyn suunnitteluun ja toteutukseen. Vaikka menettelyyn olisi osallistunut muitakin henkilöitä, vastaajan osallisuutta pidettiin rikosten toteuttamisen kannalta siinä määrin olennaisena, että vastaaja oli joka tapauksessa ollut rikoksentekijän asemassa.

Hovioikeus katsoi oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi vastaajan syyksi luetuista rikoksista yhteisen 5 vuoden 7 kuukauden vankeusrangaistuksen ja määräsi vastaajan vangittavaksi. Rangaistuksen määräämisessä otettiin koventamisperusteena huomioon vastaajan aikaisempi samankaltainen rikollisuus sekä kohtuullistavana seikkana vastaajalle aiemmin Ruotsissa tuomittu rangaistus teosta, josta olisi voitu tuomita rangaistus samalla kertaa nyt kyseessä olevien rikosten kanssa. Vastaaja tuomittiin lisäksi menettämään rikoshyötynä yhteensä noin 770.000 euroa ja rikoksentekovälineinä muun muassa hänen hallustaan takavarikoidut tietokoneet ja matkapuhelimet sekä suorittamaan Verohallinnolle sen vaatimat vahingonkorvaukset.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvos Mirjami Paso, hovioikeudenneuvos Jan Ylitapio ja asessori Laura Kirvesniemi. Asian valmistelijana on toiminut hovioikeuden esittelijä Eira Myllyniemi. Asiaa koskeviin mahdollisiin tiedusteluihin vastaa asessori Laura Kirvesniemi (puh. 029 56 40033, sähköposti etunimi.sukunimi(at)oikeus.fi).

234. KKO 2021:31. Raiskaus. Näytön arviointi. DNA-tutkimustuloksen merkitys todistelussa

 1. Kuten olen useissa blogikirjoituksissa osoittanut, korkein oikeus (KKO) on antanut viime aikoina lukuisia ennakkopäätökseksi tarkoitettuja ratkaisuja näytön arvioinnista sekä henkirikosasioissa että etenkin seksuaalirikosasioissa. Tämä osoittaa peräti virheellisiksi ne oikeuskirjallisuudessa esitetyt väiteet, joiden mukaan KKO ei tutki juuri lainkaan näyttökysymyksiä.

2. Toissa päivänä 19.5.2021 KKO antoi jälleen uuden tuomion näytön arvioinnista raiskausta koskevassa asiassa; tapauksessa on kyse mm. DNA-tutkimustulosten merityksestä todistelussa (KKO 2021:31).

3. Syyttäjä on vaatinut Helsingin käräjäoikeudessa mieshenkilö  A:lle rangaistusta raiskauksesta sillä perusteella, että A oli käyttämällä hyväkseen naishenkilö B:n tiedotonta tilaa ollut sukupuoliyhteydessä B:n kanssa tämän nukkuessa. A oli syytteen teonkuvauksen mukaan avannut B:n mekon, vetänyt hänen sukkahousunsa alas ja työntänyt siittimensä B:n peräaukkoon. Asianomistaja B on yhtynyt syyttäjän rangaistusvaatimukseen.

4. A on kiistänyt syytteen. Hän ei ollut ollut sukupuoliyhteydessä B:n kanssa.

5. Helsingin käräjäoikeus (käräjätuomari  Essi-Konttinen- Di Nardo ja lautamiehet)  tuomitsi 11.1.2019 A:n syytteen mukaisesta raiskauksesta 1 vuoden 10 kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja korvausvelvollisuuteen B:lle.

6 . Helsingin hovioikeus on 10.1.2021, äänestyksen 2-1 jälkeen,  A:n valituksen johdosta hylännyt syytteen. Hovioikeuden enemmistö katsoi, ettei asianomistajan kertomus ole saanut riittävästi tukea esitetystä todistelusta. Hovioikeuden mukaan DNA-tutkimustuloksista ei voinut tehdä johtopäätöksiä asiassa, koska ne olivat ainoastaan viitteellisiä. Riittävällä varmuudella ei ole voitu poissulkea sitäkään vaihtoehtoa, että asianomistaja olisi unissaan säikähtynyt ja erehtynyt luulemaan vastaajan työntyneen häneen. A:n syyllisyydestä oli jäänyt varteenotettava epäily. Eri mieltä  ollut jäsenen ei muuttanut käräjäoikeuden langettavan tumion lopputulosta.

7. KKO myönsi B:lle valitusluvan. Valiuksessaan B vaati hovoikeuden tuomion kumoamista ja asian jättämistä käräjäoikeuden tuomion varaan. Vastauksessaan A vaati valituksen hylkäämistä. 

8. KKO toimitti asiassa suullisen käsittelyn, jonka ajankohtaa ei KKO:n ratkaisuselosteessa mainita.

9. KKO:ssa oli B:n ratkaistavana kysymys siitä, osoittaako esitetty näyttö A:n menetelleen syytteessä kuvatulla tavalla ja syyllistyneen hänen syykseen väitettyyn raiskaukseen vai jääkö hänen syyllisyydestään vähintäänkin varteenotettava epäily.

10. KKO:n perustelut ilmenvät oikeduen julkaisemasta ratkaisuselosteesta. 

Ratkaisuseloste KKO  2021:31

12. KKO:n  mukaan asiassa oli riidatonta, että A ja B eivät olleet tunteneet toisiaan entuudestaan eikä heillä ollut ollut keskenään mitään romanttista kanssakäymistä. He olivat tapahtunutta edeltäneenä iltana viettäneet aikaa eri seurueissa anniskeluravintolassa, B muun muassa todistaja C:n ja A muun muassa todistaja D:n kanssa. Anniskeluravintolan sulkeuduttua varhain aamuyöllä he olivat nelistään siirtyneet jatkoille C:n asunnolle, joka on 25 neliömetrin kokoinen yksiö. Asunnolla vietetyn ajan jälkeen C ja D olivat asettuneet C:n sängylle, ja A ja B olivat käyneet nukkumaan lattialle sängyn viereen levitetyn petauspatjan eri päätyihin.

13. Aamulla C oli soittanut hätäkeskukseen ja kutsunut paikalle poliisipartion.  B oli kertonut partiolle A:n raiskanneen hänet hänen nukkuessaan. A ja B oli viety suoraan asunnolta oikeuslääketieteellisiin tutkimuksiin.

Asiassa esitetty näyttö

Asianomistaja B:n kertomus Korkeimmassa oikeudessa

14. B on kertonut käyneensä nukkumaan lattialle asetetulle patjalle mekkoon ja sukkahousuihin pukeutuneena ja heränneensä siihen, että A oli tunkeutunut peniksellään hänen peräaukkoonsa. Kun B oli havahtunut, A oli säpsähtänyt ja käynyt takaisin makuulle. B oli havainnut mekkonsa vetoketjun olleen auki ja sukkahousujen olleen reisien puolivälin tasolla. Alushousuja hän ei ollut tuolloin käyttänyt. B oli lähes välittömästi soittanut patjan vieressä olevalla sängyllä nukkuneelle C:lle. C oli tullut hänen viereensä, jolloin B oli kertonut tälle A:n raiskanneen hänet tunkeutumalla hänen peräaukkoonsa.

Muu tapahtumainkulkua koskeva henkilötodistelu Korkeimmassa oikeudessa

15. Todistajana kuultu C on kertonut heränneensä B:n puhelinsoittoon ja menneensä tämän viereen lattialle, missä B oli istunut patjalla ja ollut hätääntynyt. B oli tuolloin kertonut C:lle, että A:n penis oli ollut hänen peräaukossaan. C oli B:n pyynnöstä kädellä kokeillen todennut, että B:n mekon vetoketju oli ollut auki ja sukkahousut olivat olleet alhaalla ja pakaran alueella oli ollut paljasta pintaa.

16. Todistajana kuultu D on kertonut A:n ja B:n mentyä patjalle nukkumaan viettäneensä intiimiä aikaa C:n kanssa sängyllä, käyneensä suihkussa ja palanneensa sänkyyn, jossa hän oli myöhemmin havahtunut siihen, että C:n puhelin oli soinut. Hän oli mahdollisesti vaipunut kevyeen uneen. D:llä ei ole ollut havaintoja tapahtuneeksi väitetystä raiskauksesta.

DNA-tutkimus ja asiantuntijan kuuleminen

17. A:sta ja B:stä on välittömästi tapahtuneen jälkeen otettu tutkimusnäytteet DNA-tutkimuksia varten. Näytteet on tutkittu keskusrikospoliisin rikosteknisessä laboratoriossa.

18. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion 3.3.2017 päivätyn lausunnon mukaan B:n peräsuolesta otetusta näytteestä ei ole voitu osoittaa viitteitä siemennesteestä eikä miesperäistä DNA:ta. B:n ulkoisten sukupuolielinten seudun iholta taltioidusta näytteestä on voitu osoittaa viitteitä siemennesteestä. Näytteelle tehdyn Y-kromosomityypityksen perusteella siinä on ollut sekoittuneena kahden tai useamman miespuolisen henkilön DNA:ta. Lausunnon mukaan on mahdollista, että näytteessä on sekoittuneena A:n DNA:ta. Tuloksen tulkinta on kuitenkin voitu pitää ainoastaan viitteellisenä.

19. A:n peniksessä on havaittu ruskeanvihertävää ainetta, joka voi sopia ulosteeksi. Peniksestä otetussa näytteessä on havaittu sekoittuneena todennäköisesti kahden henkilön DNA:ta. Tulos sopii lausunnon mukaan A:n ja B:n DNA:n sekoitukseksi. Tulos ei ole rekisterikelpoinen, mutta sitä voidaan verrata nimettyjen henkilöiden DNA-tunnisteisiin.

20. A:n alushousujen sisäpuolelta sepaluksen kohdalta taltioitu näyte viittaa ainakin kolmen henkilön DNA:n sekoitukseen. Lausunnon mukaan on mahdollista, että sekoitustuloksessa on A:n ja B:n DNA:ta. Sekoitustuloksen osapuolten määrästä johtuen tulkintaa voidaan pitää ainoastaan viitteellisenä.

21. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion 6.3.2020 päivättyyn lausuntoon sisältyvän DNA-tutkimustulosten käsitteitä koskevan selosteen mukaan rekisterikelpoisen sekoitustuloksen tulkinnasta voidaan tehdä erittäin vahvoja johtopäätöksiä. Tällöin nimetyn henkilön DNA-tunniste sopii tulokseen täysin, eikä tuloksen laadussa ja vertailukelpoisuudessa ole havaittavissa merkittäviä puutteita. Vertailukelpoisen sekoitustuloksen tulkinnasta voidaan tehdä vahvoja johtopäätöksiä. Tällöin nimetyn henkilön DNA-tunniste sopii sekoitustulokseen, mutta sekoitustuloksen laadussa ja vertailukelpoisuudessa on joitain vähäisiä puutteita. Viitteellisen sekoitustuloksen tulkinnasta ei voida tehdä vahvoja johtopäätöksiä. Tällöin sekoitustuloksen laadussa ja vertailukelpoisuudessa on merkittäviä puutteita.

22. Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä on kuultu asiantuntijana rikosteknisen laboratorion lausunnon laatinutta rikoskemistiä. Asiantuntijan mukaan kahden henkilön DNA:n sekoitustulokset voidaan niiden laadun perusteella jaotella rekisterikelpoisiin, vertailukelpoisiin, viitteellisiin ja ei-vertailukelpoisiin sekoitustuloksiin. Johtopäätökset henkilön DNA-tunnisteen sopimisesta sekoitustulokseen riippuvat sekoitustuloksen laadusta ja vertailukelpoisuudesta. Vahvalla johtopäätöksellä tarkoitetaan sitä, että sekoitustulos selittyy kahden henkilön DNA-tunnisteilla. Asiantuntijan mukaan varmaa ja yksiselitteistä tutkimustietoa DNA:n siirtymästä esimerkiksi esineeseen tapahtuvan kosketuksen välityksellä ei ole. Solujen siirtymä esineen välityksellä on sinänsä mahdollista, mutta siihen vaikuttaa moni seikka, esimerkiksi kosketuksen voimakkuus ja kesto.

Vastaaja A:n kertomus Korkeimmassa oikeudessa

23. A on kertonut olleensa nukkumassa patjalla ja heränneensä siihen, kun B ja C olivat keskustelleet raiskauksesta. A ei ole pitänyt mahdollisena, että hän olisi menetellyt syytteessä väitetyllä tavalla. On mahdollista, että B oli erehtynyt pitämään peräaukkoonsa työntymisenä esimerkiksi nukkuvan A:n jalan tahatonta osumista häneen. A on vedonnut myös siihen, että B:n DNA:ta oli saattanut siirtyä illanvieton aikana kosketuksen myötä hänen käteensä ja sitä kautta esimerkiksi vessakäynnin yhteydessä hänen penikseensä. Mikäli ulostetta muistuttava aine ylipäätänsä oli ollut ulostetta, se oli ollut peräisin A:n omasta kehosta ja kulkeutunut penikseen.

Korkeimman oikeuden arviointi

24. Tuomioistuimen tulee harkita kunkin todisteen näyttöarvoa erikseen ja tehdä todisteiden yhteisestä näyttöarvosta kokonaisharkinta. Tämä merkitsee sitä, että asianosaisten ja todistajien kertomuksia on arvioitava sekä niiden sisältämien yksityiskohtien osalta että niitä koskevana kokonaisarviointina (muun muassa KKO 2019:84, kohta 34).

25. B on kertonut tapahtumista syytteen teonkuvausta vastaavalla tavalla yksityiskohtaisesti, johdonmukaisesti ja samansisältöisesti kuultaessa häntä alemmissa oikeusasteissa ja Korkeimmassa oikeudessa. Korkein oikeus katsoo B:n kertoneen tapahtumista uskottavasti siten, ettei kertomuksessa ole tullut esiin sellaista, joka antaisi aiheen epäillä sen totuudenmukaisuutta.

26. B:n kertomusta tukee vahvasti C:n todistajankertomus, jonka oikeellisuutta ei ole ilmennyt aihetta epäillä. C:n mukaan B oli lähes välittömästi teon jälkeen kertonut A:n peniksellään tunkeutuneen hänen peräaukkoonsa. B oli ollut järkyttynyt ja C oli omakohtaisesti todennut B:n mekon vetoketjun olleen auki ja sukkahousujen olleen vedettynä alas.

27. Todistaja D:llä ei ole havaintoja siitä, että A:n ja B:n välillä olisi tapahtunut syytteessä tarkoitettua seksuaalista kanssakäymistä. D:n kertomus ei siten tue B:n kertomusta mutta ei puhu sitä vastaankaan.

28. B:n kertomusta osaltaan tukee myös se, että tapauksesta oli heti soitettu hätäkeskukseen ja asianosaiset oli viety suoraan asunnolta oikeuslääketieteelliseen tutkimukseen.

233. Avioehtosopimus. Muotovaatimukset. Sopimuksen pätemättömyys. Kanneoikeus. Näytön arviointi. KKO 2021:28

1. Avioehtosopimus on puolisoiden välinen sopimus, jolla he sopivat avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen varallisuussuhteista keskenään siten, että joko toisella tai kummallakaan heistä ei ole avio-oikeutta toisen puolison omaisuuteen tai sen osaan.

2. Vuosittan avioituneista pareista lähes 40 prosenttia tekee avioehtosopimuksen ja jättää sen rekisteröitäväksi Digi- ja väestötietovirastolle. Netti suorastaan pursuaa asianajo- tai lakiasiaintoimistojen ja muidenkin elimien taikka järjestöjen esittelemiä avioehtomalleja. Kuitenkin ilmenee jatkuvasti tapauksia, joissa avioehtosopimusta ei ole tehty asianmukaisella tavalla ja oikeudessa nostetaan kanteita, joilla pyritään avioehtosopimuksen pätemättömäksi julistamiseen.

3. Korkein oikeus on antanut tänään mielenkiintoisen äänestyspäätöksen juuri avioehtosopimuksen muotovaatimusta ynnä muuta koskevassa asiassa (KKO 2021:28). 

4. Asiassa on kysymys paitsi avioliittolain 66 §:n tulkinnasta, myös näytön arvioinnista, jonka perusteella asia on loppujen lopuksi ratkaistu.  KKO on toimittanut asiassa suullisen käsittelyn, joka on riita-asiassa melko harvinaista.

5. Tapauksessa on kysymys

a) ensiksi siitä, onko avioehtosopimus pätemätön, jos avioehtosopimuksen muotovaatimuksiin kuuluvaa todistamisvaatimusta ei ole noudatettu, mutta puolisoiden tiedetään omakätisesti ja vapaaehtoisesti allekirjoittaneen avioehtosopimuksen?

b) Jos vastaus edelliseen kysymykseen on myöntävä, voiko puoliso menettää oikeutensa vedota avioehtosopimuksen muotovirheeseen ja jos voi, niin millä edellytyksillä? 

6. KKOn kannanotot näihin kysymyksiin on ilmaistu oikeusohjeena ratkaisuselosteen otsikossa näin:

Kun avioliittolain 66 §:ssä säädettyä todistamisvaatimusta ei ollut noudatettu, avioehtosopimus katsottiin pätemättömäksi, vaikka puolison tiedettiin omakätisesti ja vapaaehtoisesti allekirjoittaneen avioehtosopimuksen.

Asiassa ei ollut osoitettu sellaisia seikkoja, joiden perusteella olisi aihetta katsoa, että puolison vetoaminen muotovirheeseen merkitsisi oikeuden väärinkäyttöä tai että sitä olisi pidettävä kunnian vastaisena ja arvottomana. Siten hän ei ollut menettänyt oikeuttaan vedota muotovirheeseen. 

7. Jälkimmäisen kysymyksen osalta KKO:ssa on ollut äänestys, sillä oikeusneuvos Huovila päätyi näytön arvioinnissa siihen, että avioehtosopimuksen muotovirheeseen vetoamista oli tässä tapauksessa pidettävä kunnian vastaisena ja arvottomana ja että kanteen avioehton pätemättömyydestä nostanut puoliso oli sen vuoksi menettänyt oikeutensa vedota siihen. 

8. Mainitun kysymyksen osalta oli jo hovoikeudessa äänestys, sillä tuomari Jaakko Rautio, joka on sivumennen sanottuna prosessioikeudesta väitellyt oikeustieteen tohtori ja dosentti, katsoi muun muassa jääneen näyttämättä, että kanteen nostanut A olisi aiheuttanut muotovirheen tai ollut puuttumatta siihen hyötyäkseen siitä vastaaja B:n vahingoksi.

9. Pikanttia lisämaustetta asiaan tuo se, että kanteen avioehdon pätemättömyydestä nostanut A on koulutukseltaan juristi. Hän on ollut tietoinen avioehtosopimuksen muotovaatimuksesta (AL 66 §) ja siten myös siitä, että sopimus on pätemätön, jos siihen todistajiksi nimensä kirjoittaneet henkilöt eivät ole olleet saapuvilla sopimusta allekirjoitettaessa.

10. KKO:n perustelut ovat - nykyisin hyvin totuttuun tapaan - laajat ja seikkaperäiset erityisesti näytön selostamisen ja arvioinnin osalta. Tämäkin ratkaisu osoittaa vääräksi sen vielä jokin aika sitten julkisuudessa yleisesti esitetyn näkemyksen, jonka mukaan KKO ei tutki "juuri lainkaan" näyttökysymyksiä. Kyllä KKO totisesti tutkii näyttöä - ehkä liiaksikin - ja tekee näin varsinkin rikosasioissa ja erityisesti seksuaalirikosjutuissa.

11. Olen lukenut päätöksen perustelut, mutten ole havainnut, että niissä kerrottaisiin, onko kanteen nostanut A mies vai nainen. Tämä tietynlaisen sukupuolettomuuden korostuminen on nykyisin eräs  tyypillinen piirre KKO:n perustelukäytännössä.

12. Minulla ei ole tässä yhteydessä tarkoitus eikä mahdollisuuttakaan syventyä tarkemmin KKO:n ratkaisun perusteluihin, vaan tarjoan lukijoille lähinnä vain tilaisuuden pohtia tapausta ja osallistua kommenteillaan keskusteluun. 

13. On kuitenkin syytä esittää riidan taustaksi ja lähtökohdiksi seuraavat KKO:n toteamat seikat:

14. A on 22.11.2010 omakätisesti ja vapaaehtoisesti allekirjoittanut puolisoiden väliseksi avioehtosopimukseksi nimetyn asiakirjan sekä avioehtosopimuksen rekisteröintihakemuksen. Hän on oikeustieteellisen koulutuksen saaneena tiennyt, että hänen allekirjoituksensa avioehtosopimuksessa tulisi todistaa oikeaksi laissa säädetyllä tavalla.

15. Avioehtosopimuksen todistajat eivät ole olleet läsnä A:n allekirjoittaessa asiakirjan. A ei ole myöhemminkään tunnustanut todistajille allekirjoitustaan. B on hankkinut todistajien nimet asiakirjaan jälkikäteen ja toimittanut avioehtosopimuksen rekisteröitäväksi. Avioehtosopimus on rekisteröity 24.11.2010.

16. Avioliittolain 42 §:n mukaan avioehtosopimus on tehtävä kirjallisesti. Avioehtosopimuksen muodosta säädetään lisäksi lain 66 §:ssä, jonka mukaan avioehtosopimuksen on oltava päivätty, asianmukaisesti allekirjoitettu ja kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistama, jotta se olisi pätevä.

17. Puolisot ovat 15.8.2011 tehneet kiinteistön kaupan, jossa A on myynyt osuutensa puolisoiden yhteisenä kotina käytetystä kiinteistöstä B:lle.

18. B on hakenut avioeroa 2.9.2011. Puolisot on tuomittu avioeroon 9.3.2012.

19. KKO:n perusteluissa ei mainita, milloin A nosti kanteen. Kun Vantaan käräjäoikeus on antanut tuomion asiassa 2.3.2018, on todennäköistä, että kanne on nostettu vuonna 2017, siis vasta noin seitsemän vuotta avioehtosopimuksen tekemisen jälkeen. 

20. KKO on antanut asiassa vuonna 2019 - tarkempaa ajankohtaa lupapäätöksissä ei mainita - valitusluvan lyhyesti siitä, "oliko puoliso menettelynsä perusteella menettänyt oikeutensa vedota avioehtosopimuksen muotovirheeseen" (VL 2019-119). 

21. KKO:n päätöksissä ei mainita, vaikka se olisi tietenkin suotavaa, ajankohtaa, jolloin KKO on toimittanut asiassa suullisen käsitelyn. Tieto tästä asiasta löytyy KKO:n verkkosivulta kohdasta "ajankohtaista". Mutta yllätys yllätys, kun nyt yritin katsoa, milloin KKO on tässä asiassa pitänyt suullisen käsittelyn, tietoa ei löytynytkään em. kohdasta. Näin siitä yksinkertaisesta syystä, että KKO ilmoittaa nykyisin  suullisista käsittelyistään enää vain kuluvan vuoden aikana pidetyistä suullisista. Vielä muutama viikko sitten kohdasta "suulliset käsittelyt" löytyivät tiedot ko. asiasta vuodelta 2010 lähtien. On pakko todeta, että KKO:n tiedottaminen on heikentynyt tältä osin, kuten eräissä muissakin suhteissa. Syytä tällaiseen menettelyyn ja salailuun en tiedä, mutta arvailen toki. 

22. Avioehtosopimuksen muotovaatimuksen osalta KKO katsoi yksimielisesti, että AL 66 §:ää on perusteltua tulkita siten, että avioehtosopimus on lähtökohtaisesti pätemätön, jos avioehtosopimuksen muotovaatimuksiin kuuluvaa todistamisvaatimusta ei ole noudatettu, vaikka onkin riidatonta, että puoliso on omakätisesti ja vapaaehtoisesti allekirjoittanut avioehtosopimuksen (kohta 16).

23. Voiko puoliso menettää oikeutensa vedota muotovirheeseen? Tähän kysymykseen KKO vastasi lähtökohtana, jälleen yksimielisesti (kohta 20), että puoliso voi menettää oikeuden vedota siihen, että avioehtosopimus ei täytä avioliittolain 66 §:n muotovaatimuksia, jos vetoaminen merkitsisi käsillä olevissa olosuhteissa oikeuden väärinkäyttöä tai sitä olisi muuten pidettävä kunnian vastaisena ja arvottomana. Tällaisesta tilanteesta voi olla kysymys ainakin silloin, kun puoliso on itse aiheuttanut asiakirjan muotovirheen voidakseen käyttää sitä hyväkseen toisen, muotovirheestä tietämättömän puolison kustannuksella. Puoliso voi menettää oikeuden vedota muotovirheeseen myös esimerkiksi silloin, kun hän on tietoisena muotovirheestä aikaisemmin nojautunut avioehtosopimukseen omaksi edukseen, mutta tahtoo myöhemmin muotovirheeseen vetoamalla torjua toisen puolison avioehtosopimukseen perustuvat vaatimukset. 

24.  Näiden "yleisten oppien" jälkeen KKO on arvioinut ko. tapausta tavalla, jossa pääpaino on näyttökysymyksissä. KKO on pitänyt asiassa suullisen käsittelyn, jossa A ja B ovat ovat henkilökohtaisesti saapuvilla. KKO selostaa ja puntaroi asiaa ja lähinnä näytön arviointia reilun 10 kappaleen verran (kohdat 21-33) ja päätyy siihen johtopäätökseen (kohta 33), ettei asiassa ole esitetty - todistustaakka oli B:llä - riittävää näyttöä sellaisista seikoista, joiden perusteella olisi aihetta katsoa, että A:n vetoaminen muotovirheeseen merkitsisi oikeuden väärinkäyttöä tai että sitä olisi muuten pidettävä kunnian vastaisena ja arvottomana. KKO:n enemmistön mukaan ei siten ole perusteita katsoa hänen menettäneen oikeutensa vedota muotovirheeseen. 

25. KKO julisti A:n ja B:n välisen vuonna 2010 tehdyn avioehtosopimuksen pätemättömäksi ja sen rekisteröinnin mitättömäksi.

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202128.html

26. Jutun pääkysymyksenä on, kuten jo valitusluvan myöntämistä koskevasta päätöksestäkin ilmenee, se, oliko A menettelynsä vuoksi menettänyt oikeutensa pätemättömyskanteen nostamiseen; kyse on siis kanneoikeudesta. Tästä kysymyksestä KKO joutui äänestämään, sillä oikeusneuvos Huovila oli sen osalta toisella kannalla kuin enemmistö.  

27. Huovila on perustellut kantansa laajasti, viittaan tässä suhteessa vain hänen eriävään mielipiteeseensä. Johtopäätöksenään Huovila lausui seuraavaa;

Edellä esitetyillä perusteilla katson näytetyksi, että A on allekirjoittamalla avioehtosopimuksen sekä sen rekisteröintihakemuksen edeltä ilmenevissä olosuhteissa aiheuttanut osaltaan muotovirheen avioehtosopimukseen. A on myöhemmin käyttänyt avioehtosopimusta ja B:n tietämättömyyttä muotovirheestä hyväkseen myydessään kiinteistöosuutensa B:lle ja saadessaan siten itselleen kauppahinnan. Toisaalta B on osaltaan aiheuttanut muotovirheen, koska hän ei ole selvittänyt avioehtosopimuksen muotovaatimusta, vaikka on ollut edeltä ilmenevin tavoin aktiivinen avioehtosopimusta solmittaessa.

Sopimukseen vetoamista pidetään tyypillisesti kunnian vastaisena ja arvottamana silloin, kun sopimus on saatu aikaiseksi käyttämällä hyväksi oikeustoimen tekijän tietämättömyyttä todellisista olosuhteista. Tässä tapauksessa A on kiinteistönkaupan yhteydessä käyttänyt hyväkseen B:n tietämättömyyttä aiheuttamastaan avioehtosopimuksen muotovirheestä. Katson, että A:n menettely rinnastuu sellaiseen kohdassa 20 kuvattuun menettelyyn, jossa puoliso on itse aiheuttanut avioehtosopimuksen muotovirheen voidakseen käyttää sitä hyväkseen toisen, muotovirheestä tietämättömän puolison kustannuksella. Tämän lisäksi A voidaan katsoa kohdassa 20 tarkoitetulla tavalla nojautuneen muotovirheestä tietoisena avioehtosopimukseen omaksi edukseen kiinteistönkaupassa ennen kuin on nostanut avioehtosopimuksen pätemättömyyskanteen kuusi vuotta myöhemmin. B:n edellä kuvatulla laiminlyönnillä – sen laatu huomioon ottaen – ei ole vaikutusta arviooni vetoamisen kunnian vastaisuudesta ja arvottomuudesta.

Näillä perusteilla katson, että vetoamista avioehtosopimuksen muotovirheeseen on tässä tapauksessa pidettävä kunnian vastaisena ja arvottomana ja että A on sen vuoksi menettänyt oikeutensa vedota siihen. 

28. Minusta sekä KKO:n enemmistö että oikeusneuvos Huovila ovat perustelleet kantaansa hyvin, joten on hyvin vaikea sanoa, kumpaa niistä olisi pidettävä toista parempana tai hyväksyttävämpänä vaihtoehtona. Tässäkin asiassa näyttäisi pätevän yleisessä oikeustieteessä vanhastaan esitetty näkemys, jonka mukaan tulkintaa edellyttävissä kiperissä tapauksissa ei edes ole yhtä ainoaa ehdottomasti oikeaa ratkaisua. - Vaikka tällä ei toki ole mitään merkitystä, kallistuisin itse ratkaisun luettuani Huovilan edustamalle kannalle. 

29. KKO:n ratkaisun otsikkoon on otettu vain kaksi asiasanaa, nimittäin avioliitto ja avioehtosopimus. Tässä on kyllä oltu turhan vaatimattomia, sillä otsikossa olisi voitu mainita myös sellaiset sanat kuin esimerkiksi avioehtosopimuksen pätemättömyys, muotovaatimus, kanneoikeus, todistustaakka, näytön arviointi ja oikeuden väärinkäyttö. Se, ettei oikeuden väärinkäytöstä ollut tapauksessa lopultakaan kysymys, ei toki olisi estänyt ottamasta siitä asiasanaa otsikkoon (rubriikkiin), koska väärinkäytön mahdollisuutta on pohdittu.

232. Vaasan HO:n tuomio (VaaHO 2021:4), tappo, näytön arviointi

1. Kolmio- tai mustasukkaisuusdraama johti heinäkuussa 2018 Laihialla 60-vuotiaan naisen väkivaltaiseen kuolemaan ja sen jälkeen esitutkintaan ja oikeudenkäyntiin. Mediassa asian käsittelyä on seurattu tiiviisti. Vaasan hovioikeus pani oikeusjutulle toistaiseksi pisteen, kun se 26. helmikuuta 2021 hyväksyi käräjäoikeuden jutussa antaman ratkaisun, jolla 1971 syntynyt nainen tuomittiin taposta 10 vuodeksi vankeuteen. Tuomittu, joka on koko ajan kiistänyt syyllisyytensä, on hakenut valituslupaa; korkein oikeus ei ole vielä ratkaissut hakemusta. 

2. Asiassa on kysymys näytön arvioinnista ja siitä, onko syytteen tueksi esitetty riittävän vahvaa näyttöä, jotta langettava tuomio on voitu antaa. Lain mukaan tuomion, jolla vastaaja tuomitaan syylliseksi, edellytyksenä on, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä (OK 17 luvun 3 §:n 2 mom).

3. Vaasan hovioikeus julkaisi ratkaisusta 26.2.2021 seuraavan tiedotteen: 

Lehdistötiedote R 20/460

Vaasan hovioikeus on antanut ratkaisunsa Laihialla 6.-7.7.2018 tapahtuneessa tappoa koskevassa asiassa. Hovioikeudessa on ollut vastaajan valituksen johdosta arvioitavana se, onko vastaaja syyllistynyt tappoon.

Hovioikeus on hylännyt vastaajan valituksen. Hovioikeus on käräjäoikeuden tavoin katsonut vastaajan syyllistyneen tappoon ja pysyttänyt voimassa hänelle tuomitun 10 vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen sekä hänen asianomistajille maksettavaksi tuomitut korvaukset.

Vastaajan syyllisyyden tueksi on esitetty hovioikeudessa näyttöarvoltaan vahvaa ja yhdensuuntaista selvitystä, joka on yksiselitteisesti liittänyt hänet rikokseen ja sen tekoaikaan ja -paikkaan sekä osoittanut, että vastaajalla on ollut niin mahdollisuus kuin motiivikin surmata rikoksen uhri. Motiivilla ei kuitenkaan itsessään ole syytteen tueksi esitetyn näytön todistusvoimaa lisäävää vaikutusta.

Asiassa esitetty selvitys on ollut rikoksen laatuun nähden kattavaa, eikä sen perusteella ole aihetta olettaa, että syytteenalaiseen rikokseen olisi syyllistynyt joku muu henkilö kuin vastaaja, vaikka tutkinta on ollut osin puutteellista vastaajan vammojen ja hänen käytössään olleen Jopo-mallisen polkupyörän toimintakuntoisuuden kuin myös todistajan kuulustelun taltioinnin osalta.

Vastaajan eduksi vaikuttavat, syytteen teonkuvaukselle vaihtoehtoiset tapahtumainkulut on suljettavissa pois sellaisella varmuudella, joka ei jätä varteenotettavaa epäilyä hänen syyllisyydestään.

Syyte on näin ollen näytetty tuomitsemiskynnyksen ylittymisen edellyttämällä varmuudella toteen. Hovioikeus on hyväksynyt käräjäoikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen näytön arvioinnin ja syyksilukemisen osalta.

Hovioikeuden ratkaisu ei ole lainvoimainen. Siihen voi hakea muutosta, mikäli korkein oikeus myöntää valitusluvan.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvos Petteri Korhonen, hovioikeudenneuvos Timo Saranpää ja hovioikeudenneuvos Mika Kinnunen. Ratkaisu on yksimielinen.

4.  Tiedote on lyhyt, mutta näytön arvioinnin osalta asianmukaisesti laadittu. Tosin toteamus, jonka mukaan "tutkinta on ollut osin puutteellista vastaajan vammojen ja hänen käytössään olleen Jopo-mallisen polkupyörän toimintakuntoisuuden kuin myös todistajan kuulustelun taltioinnin osalta", on ulkopuoiselle lukijalle, joka ei siis ole perehtynyt asiaan, hieman hämmentävä.  Lausuma olisi edellyttänyt tuomion perusteluihin tutustumista, mutta tämä ei ollut tiedotteen julkaisuhetkellä mahdollista, sillä hovioikeus julkaisi tuomionsa vasta 19.4.2021 eli lähes kahta kuukautta tiedotteen antamisen jälkeen. Hovioikeuden perustelujen mukaan kyseisen todistajan (E) esitutkinnassa antama kertomus olisi tullut videoida. Tämä puute ei kuitenkaan alentanut todistajan kertomuksen luotettavuutta.

5. Tiedotteessa häiritsee, ainakin minua, pitkälle viety asianosaisten anonymisointi. Siinä ei esimerkiksi kerrota uhrin eikä vastaajan sukupuolta tai ikää, ei myöskään sitä, millä paikkakunnalla, paikassa ja olosuhteissa tai millä tavalla rikos on tehty. Myöskään rikoksen motiivia ei mainita. Kuten tuomion perusteluista ilmenee, uhri oli 60 -vuotias nainen ja vastaaja vuonna 1971 syntynyt nainen, joka oli seurustellut uhrin aviomiehen kanssa muutaman vuoden ajan. Rikos toteutettiin painamalla sängyssä vatsallaan maanneen uhrin päätä tyynyä ja patjaa vasten niin voimakkaasti, että uhri kuoli tukehtumiseen.

6.  Kun muutama päivä sitten havaitsin hovioikeuden kotisivuilta tuomion, pitäisi ilmeisesti sanoa tuomiosta laaditun ratkaisuselosteen, en huomannut heti yhdistää asiaa Laihian tapaukseen, josta tiedotusvälineet olivat runsaasti uutisoineet. Ratkaisuun perehdyttyäni aloin etsiä siitä mahdollista annettua tiedotetta. Tiedotteen otsikossa ei ole mainintaa taposta tai näytön arvioinnista, vaan siinä mainitaan ainoastaan jutun diaarinumero R20/460, joka ei lukijalle kerro mitään jutun laadusta. 

7. Minua hieman ihmetyttää tiedotteessa olevan maininta, jonka mukaan syyte on näytetty toteen "tuomitsemiskynnyksen ylittymisen edellyttämällä tavalla". Tuomitsemiskynnyksen mainitseminen ei olisi minusta ollut tarpeen, sillä kun vastaaja on tuomittu rikoksestaan 10 vuodeksi vankeuteen, on sanomattakin selvää, että näyttö on ylittänyt tuomitsemiskynnyksen, eli selkokielellä ilmaistuna näyttö on ollut riittävä langettavan tuomion antamiseen. 

8. Tuomitsemiskynnys on oikeuskirjallisuudessa luotu käsite, joka on sinänsä osuva ja todistusoikeudellisissa julkaisuissa käyttökelpoinen termi; sen synonyyminä käytetään usein ilmaisua näyttökynnys. Jorma Rudanko pitää väitöskirjassaan "Näkökohtia todistusharkinnasta" (2021) näyttökynnystä tuomitsemiskynnystä parempana terminä. OK 17 luvun todistelua koskevat säännökset eivät kuitenkaan tunne käsitettä. Siinä on kysymys riittävästä näytöstä, jotta langettava tai rikokseen syypääksi julistava tuomio on mahdollista antaa. Sanonta  "tuomitsemiskynnyksen ylittyminen" tai "tuomitsemiskynnyksen ylittymiseen vaadittava näyttö" esiintyy useita kertoja myös hovioikeuden perusteluissa; kerran jopa kahdesti samassa virkkeessä; tämä alkoi jo hipoa ärsyyntymiskynnykseni ylärajaa. Minusta oikeustieteessä luotuja käsitteitä, joita lainsäädäntö ei tunne, ei olisi syytä käyttää - ainakaan kovin usein samassa asiassa -  yleisölle tarkoitetuissa tiedotteissa, koska asiat voidaan ilmaista niitäkin ja vieläpä yksinkertaisella ja selkeällä tavalla. 

9. Hieman ihmetyttää tiedotteen otsikossa oleva sana "lehdistötiedote". Kun tiedote on julkaistu hovioikeuden verkkosivulla, se on toki tarkoitettu, ei vain lehdistölle, vaan "koko kansalle", eli esimerkiksi henkilöille, jotka joko säännönmukaisesti tai saattumalta seuraavat tuomioistuinten verkossa tapahtuvaa tiedottamista ja ratkaisuja.

10. Ehkä jatkan, ehkä en, tapauksen käsittelyä hovioikeuden perustelujen osalta myöhemmin eri blogikirjoituksessa. Jutun lopputuloksen suhteen minulla ei ole huomauttamista, mutta kuten sanonta kuuluu, vasta perusteluistaan tuomio tunnetaan.  Laitan tähän linkin, josta voidaan kätdä lukemassa hovioikeuden nyt myös Finlexissä olevaa tuomiota, jonka asianumero on VaaHO 2021:4.  

https://www.finlex.fi/fi/oikeus/ho/2021/vaaho2021108273

221. Näytön arviointia seksuaalirikosjutussa koskeva ennakkopäätös (KKO 2021:5)

1. Kuten olen muun muassa 17.9.2019 julkaistussa blogikirjoituksessa numero 166 todennut, korkein oikeus (KKO) myöntää nykyisin usein valitusluvan näytön arviointia rikosasiassa koskevissa tapauksissa. Tämä koskee varsinkin seksuaalirikosjuttuja, kuten esimerkiksi raiskausta, ja erityisesti törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia tapauksia. Ko. blogikirjoituksessa oli kyse ratkaisusta KKO 2019:78, joka koski niin sanottua rappukäytäväraiskausta.

2. Tänään KKO antoi jälleen uuden ennakkopäätöksen, jossa on kysymys näytön arvioinnista seksuaalirikosasiassa, tarkemmin sanottuna taas törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevasta asiasta (KKO 2021:5). KKO toimitti suullisen käsittelyn, jossa mm. syytettyä kuultiin videoyhteyden välityksellä. Valittajana asiassa oli, ei syyttäjä, vaan asianomistaja eli rikoksen uhri.

3. KKO:n julkaiseman ratkaisuselosteen otsikko kuuluu näin: 

Kysymys syyksi lukemiseen riittävän näytön arvioinnista törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa asiassa, kun tekoaikana 8–9-vuotiaan lapsen kertomuksen tueksi ei ollut esitetty välillistä näyttöä. (Ks. KKO:2013:96)

Kysymys myös siitä, voitiinko asianosaisia kuulla Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä videoyhteyden välityksellä, ja poikkeusolojen merkityksestä.

Lisäksi kysymys siitä, voitiinko vastaaja velvoittaa korvaamaan valtiolle puolustajalleen valtion varoista alemmissa tuomioistuimissa maksetut palkkiot.

Ratkaisuseloste KKO 2021:5

Syyte ja vastine

5. A:lle on Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa vaadittu rangaistusta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (tekoaika 4.11.2015–1.9.2016) sillä perusteella, että hän oli neljällä eri kerralla nostanut päälleen asianomistajan (B) eli tekoaikaan 8–9-vuotiaan tytön ja liikutellut tätä sukupuolielimensä päällä siten, että asianomistajalla oli ollut jalassaan vain alushousut. Syytteen mukaan alushousut ovat A:n toiminnan johdosta painuneet asianomistajan sukupuolielimeen. Mainitut seksuaaliset teot olivat olleet omiaan vahingoittamaan asianomistajan kehitystä. Rikos oli ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle erityistä vahinkoa hänen ikänsä ja kehitystasonsa vuoksi sekä myös hänen A:ta kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen vuoksi. Rikosta oli hyväksikäyttötekojen lukumäärän sekä tekojen luonteen ja tekotavan perusteella pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

6. A on kiistänyt syytteen. Hän on todennut tytön tulleen oma-aloitteisesti hänen päälleen istumaan leikkien heppaleikkiä ja esitellen lelujaan A:n maatessa sängyssä selällään. Tilanteita oli ollut noin neljä eikä niissä ollut ollut mitään seksuaalista. A ei ollut mainituissa tilanteissa riisunut asianomistajaa eikä liikutellut tätä päällään.

 Käräjäoikeuden tuomio

7. Käräjäoikeus (käräjätuomari Lehmusjärvi ja lautamiehet) oli 13.2.2019 katsonut selvitetyksi, että A oli menetellyt syytteessä kerrotulla tavalla ja tuominnut hänet  törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 2 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen sekä velvoittanut hänet suorittamaan asianomistajalle korvausta kärsimyksestä vaaditut 10 000 euroa.

 Hovioikeuskäsittely

8. A on valittanut Itä-Suomen hovioikeuteen ja vaatinut, että syyte ja siihen perustuvat korvausvaatimukset hylätään. A:n kerrottua hovioikeuden pääkäsittelyssä viimeisen heppaleikkitilanteen ajoittumisesta tammikuulle 2017 syyttäjä on tarkistanut syytteen tekoajan päättymään 31.1.2017.

9. Itä-Suomen hovioikeus (tuomarit Rautsi, Heimonen ja Vauhkonen) on tuomiollaan 22.10.2019  hylännyt syytteen ja siihen perustuvat muut vaatimukset. Hovioikeus on katsonut, että asianomistajan kertomuksen syntyyn liittyi sellaisia piirteitä, jotka kokonaisuutena objektiivisesti arvioiden horjuttivat hänen kertomuksensa luotettavuutta. Tähän nähden A:n esittämä vaihtoehtoinen tapahtumainkulku oli siinä määrin todennäköinen, ettei sen olemassaoloa voitu riittävällä varmuudella poissulkea. A:n syyllisyydestä jäi siten varteenotettava epäily.

Kysymyksenasettelu KKO:ssa

10. Korkeimmassa oikeudessa oli pääasian osalta kysymys asianomistajan kertomuksen arvioinnista ja siitä, oliko törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan syytteen tueksi esitetty riittävä näyttö, kun sen tueksi ei ollut esitetty välillistä näyttöä vai jäikö vastaajan syyllisyydestä vaihtoehtoinen selitys huomioon ottaen varteenotettava epäily. Esikysymyksenä asiassa oli otettava kantaa asianosaisten kuulemiseen videoyhteyden välityksellä ja lopuksi siihen, voitiinko syytetty velvoittaa korvaamaan valtiolle sen varoista hänen puolustajalleen määrätäty palkkiot.

Videokuuleminen

11. Asianomistaja on pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista ja nimennyt kuultavaksi äitinsä (C). Syytetty A on nimennyt itsensä kuultavaksi. A on lisäksi pyytänyt, että suullinen käsittely toteutettaisiin siten, että A ja hänen puolustajakseen määrätty asianajaja osallistuivat käsittelyyn videoyhteyden välityksellä Etelä-Karjalan käräjäoikeudesta.

12. KKO on perustellut videokuulemista koskevaa ratkaisuaan erittäin laajasti ja perusteellisesti (perustelukappaleet 1-29).  KKO on päätynyt siihen, että asianosaisten osallistumista oikeudenkäyntiin ja kuulemista videoyhteyden välityksellä voitiin pitää laissa ja sen esitöissä tarkoitetulla tavalla soveliaana. Asianomistajan äiti (C) ja syytetty A puolustajansa kanssa osalllistuivat videoyhteydellä KKO:n suulliseen käsittelyyn ja heitä kuultiin videoyhteyttä käyttäen.

13. Asianomistaja on ollut alle 15-vuotias, joten häntä ei ole kuultu henkilökohtaisesti tuomioistuimessa, ei siis myöskään KKO:ssa. Asianomistajaa on kuultu esitutkinnassa 30.6.2017 eli noin kuukausi rikosepäilyn syntymisen jälkeen. Toinen, vastakysymysten takia tehty täydentävä kuuleminen on tapahtunut 12.12.2017. Kuulemiset on poliisin pyynnöstä suorittanut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin lasten ja nuorten oikeuspsykologian yksikkö. Asiassa on esitetty todisteena asianomistajan kuulemisista esitutkinnassa tehdyt videotallenteet ja haastattelujen litteroinnit.

KKO:n ratkaisu

14. KKO on selostanut ja arvioinut esitettyä näyttöä todella laajasti ja monipuolisesti tavalla, josta alempien oikeuksien olisi syytää ottaa opiksi. Näytön selostamista, todistusharkintaa ja näytön riittävyyden arviointia on käyty läpi kaikkiaan 78:ssa perustelukappaleessa (30-108). 

15. Yhteenvetona KKO toteaa, että asianomistajan kertomusta voitiin pitää sisältönsä perusteella vakuuttavana ja syntytapansa johdosta luotettavana. Syytetty A:n kertomusta ja vaihtoehtoista selitystä heppaleikistä, joka on ollut tietyiltä osin ristiriitainen ja epäuskottava, ei ole voitu sovittaa yhteen asianomistajan kertomuksen kanssa.

16. KKO päätyi näyttöä kokonaisuudessaan arvioituaan siihen, että asiassa ei jäänyt varteen otettavaa epäilyä siitä, että A on syytteessä kuvatulla tavalla neljällä eri kerralla liikutellut hajareisin päällään ollutta asianomistajaa sukupuolielimensä päällä siten, että asianomistajalla on ollut jalassaan vain alushousut. Asianomistajan alushousut ovat A:n toiminnan seurauksena painuneet asianomistajan sukupuolielimeen. Asianomistajan oma kertomus huomioon ottaen näyttämättä oli sen sijaan jäänyt, että A olisi syytteessä kerrotulla tavalla nostanut asianomistajan päälleen. 

17. KKO luki A:n syyksi törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja tuomitsi hänet siitä 1 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen. Rangaistus on ehdoton.

KKO velvoitti A:n suorittamaan asianomistaja B:lle korvaukseksi loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 6 000 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 31.1.2017 lukien ja B:n äidille C:lle korvaukseksi asianosaiskuluista 450,24 euroa.

KKO velvoitti A:n korvaamaan valtiolle sen varoista hänen puolustajalleen alemmissa oikeuksissa maksetut määrät käräjäoikeudessa 4 262,57 euroa ja hovioikeudessa 2 550 euroa. A velvoitettiin korvaamaan valtiolle sen varoista asianomistajan avustajalle alemmissa oikeuksissa maksetut määrät käräjäoikeudessa 2 852,12 euroa ja hovioikeudessa 2 116,43 euroa laillisine korkoineen kuukauden kuluttua KKO:n tuomion antopäivästä lukien. 

-----

18. KKO:n ratkaisu on laajasti ja vakuuttavalla tavalla perusteltu eikä sen oikeellisuudesta jää varteen otettavaa epäilyä. Itse asiassa jo käräjäoikeus päätyi asiallisesti ottaen samanlaiseen lopputulokseen, sillä myös se luki A:n syyyksi ko. seksuaalirikoksen ja tuomitsi hänet ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Syytetyn valituksesta hovioikeus hylksi syyteen, joten asianomistajan oli vietävä juttu KKO:n käsittelyyn.

19. Herää kysymys, miksi syyttäjä tyytyi näin merkittävässä asiassa hovioikeuden tuomioon, vaikka se erosi täysin käräjäoikeuden tuomiosta. Nyt asianomistaja joutui itse valittamaan hovioikeuden tuomiosta KKO:een. Syyttäjän olisi tullut saattaa kysymys valitusluvan hakemisesta valtakunnansyyttäjän harkittavaksi, koska lain mukaan tämä edustaa syyttäjistöä KKO:ssa. Valtakunnansyyttäjän olisi tullut huolehtia valitusluvan ja valituksen tekemisestä ja määrätä tuohon tehtävään valtionsyyttäjä. Ruotsissa valtakunnansyyttäjä laatii itse korkeimmalle oikeudelle tehtävät valituslupahakemukset ja valitukset ja ajaa asiaa korkeimmassa oikeudessa. Suomessa valtakunnansyyttäjä ei liene koskaan esiintynyt itse syyttäjänä KKO:ssa. Kerran kyllä syytettynä.

20. Voidaan pohtia myös sitä, miksi KKO ottaa niin usein tutkittavakseen näytön arviointia rikosasiassa koskevan kysymyksen. Näin tapahtuu etenkin seksuaalirikosasioissa ja varsinkin lapsen hyväksikäyttöä koskevissa tapauksissa. Ero Ruotsin korkeimman oikeuden käytäntöön on tässäkin kohtaa varsin selvä. Tämä on kysymys, joka ansaitsee tulla pohdituksi eri blogijutussa.