maanantai 15. marraskuuta 2021

249. Apulaisoikeuskansleri antoi poliisilaitokselle moitteet pakkokeinoasioiden käsittelystä

 

1. Apulaisoikeuskansleri otti omasta aloitteestaan tutkittavaksi poliisin menettelyn pakkokeinoasioiden käsittelyssä. Asia tuli apulaisoikeuskanslerin tietoon hovioikeudelta. Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen antoi asiassa päätöksen 5.11.2021  (OKV/420/70/2020). 

OKa-viraston päätöksen johdosta annetussa tiedotteessa lausutaan seuraavaa:

2. Poliisilaitoksen tutkinnanjohtaja oli kertonut tutkinnanjohtajien välttelevän erään käräjätuomarin istuntoihin joutumista. Poliisihallitukselle antamassaan selvityksessä tutkinnanjohtaja totesi, että välttely johtuu käräjätuomarin epäasiallisesta käytöksestä. Hovioikeudelle tutkinnanjohtaja oli kuitenkin kertonut käräjätuomarin käytöksen lisäksi siitä, miten käräjätuomari käsittelee pakkokeinoasioita ja arvioi niissä esitettyä näyttöä. Apulaisoikeuskanslerin mukaan selvityksistä saattoi saada vaikutelman, ettei tutkinnanjohtaja vältellyt käräjätuomarin istuntoja vain tämän käytöksen vuoksi, vaan myös asiassa odotettavissa olevan ratkaisun vuoksi.

3. Perustuslaissa turvatun oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusteisiin kuuluu olennaisesti tuomioistuinten ja tuomarin riippumattomuus. Tuomareiden riippumattomuutta turvaa se, että asianosainen tai kukaan muukaan ulkopuolinen ei voi vaikuttaa siihen, miten asiat jakautuvat valmisteltaviksi ja ratkaistaviksi eri tuomareille. Asioiden jakamisella ei saa myöskään pyrkiä vaikuttamaan asiassa tehtävän ratkaisun sisältöön.

4. Apulaisoikeuskansleri totesi ratkaisussaan, että tutkinnanjohtajan kertomat ohjailu- ja välttelypyrkimykset olivat jo sinällään omiaan vaarantamaan perustuslaissa turvattua oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusteisiin kuuluvaa tuomioistuinten ja tuomarin riippumattomuutta. Saadun selvityksen perusteella jäi kuitenkin epäselväksi, oliko pakkokeinoasioiden forumiin yksittäistapauksissakaan vaikutettu tosiasiassa epäasiallisesti. Mahdollisissakaan ohjailu- ja välttelypyrkimyksissä ei kuitenkaan ollut kysymys laajemmasta ilmiöstä tai yleisemmästä käytännöstä.

5. Apulaisoikeuskansleri katsoi riittäväksi toimenpiteeksi saattaa esittämänsä näkemyksensä Poliisihallituksen tietoon. - Poliisihallituksen tuli toimitta tieto päätöksestä ao. poliisilaitokselle.

Apulaisoikeuskanslerin päätös

6. Polisilaitoksen ko. menettelyssä voidaan sanoa olevan kysymys eräänlaisesta forum shopping -ilmiöstä, jossa asinosainen tai hakija pyrkii vaikuttamaan siihen, että saisi itselleen sopivan tuomioistuimen tai  kokoonpanon asian käsittelyssä; tässä tapauksessa välttämään käsityksensä mukaan "vähemmän sopivan" pakkokeinotuomarin osallistumisen hakemuksen käsittelyyn. Tällaista toimintaa ei toki voida pitää hyväksyttävänä.

7. Päätöksestä ei ilmene, minkä käräjäoikeuden tuomarista on ollut kysymys, eikä myöskään hovoikeutta, jolta lausunto asiassa on pyydetty, ole haluttu kertoa; poliisilaitoksen nimeä ei liioin mainita päätöksessä.

8. Oikeuskanslerivirasto oli saanut asiasta tiedon jo kaksi vuotta sitten eli 22.10.2019 ja Poliisihallitus oli antanut siltä pyydtyn selvityksen ja lausunnon on jo  puolitoista vuotta sitten 28.4.2020. Minkäänlaista kiirettä asian ratkaisemisessa ei siten ole pidetty.

perjantai 12. marraskuuta 2021

248. Komission oikeusvaltioraportti: Suomen oikeusvaltiotilanne on erinomaisen hyvä

 

1. Suomessa on viime aikoina keskusteltu todella vilkkaasti oikeusvaltiosta ja sen tehtävistä sekä oikeusvaltiota mahdollisesti uhkaavista tai vaarantavista tekijöistä. Tällöin on viitattu  aina Puolan ja Unkarin huonontuneeseen tilanteeseen ja etenkin Puolan hallituksen toimenpiteisiin, joilla tuomioistuinten ja tuomareiden riippumattumuutta ja sen takeita on vakavasti  loukattu. 

2. Suomessa on sunnitteilla selvittämishanke, jonka tarkoituksena on kartoittaa oikeusvaltion tilannetta ja pohtia, mitä esimerkiksi tuomioistunten riippumattomuuden vahvistamiseksi voitaisiin lainsäädäntöä muuttamalla tehdä. Kulunut viikko on ollut tässä suhteessa todellinen oikeusvaltioviikko, sillä nyt meillä on lähes joka päivä on kirjoitettu ja puhuttu oikeusvaltiosta erilaisissa seminaareissa samoin kuin tiedotusvälineissä.

3. Mutta millaisissa kantimissa Suomen oikeusvaltio oikeastaan on, jos asiaa tarkastellaan oikeusvertaillen ja puolueettomien arvioitsijoiden näkövinkkelistä? Tähän saamme vastauksen Euroopan komission julkaisemasta oikeusvaltioraportista.

4. Euroopan komissio julkaisi viime heinäkuussa järjestyksessä toisen raportin (kertomuksen) oikeusvaltiotilanteesta Euroopan unionissa. Siinä tarkastellaan, paitsi  EU:n tilannetta kokonaisuudessaan, myös erikseen jokaisen jäsenmaan tilannetta. 

5. Yleisesti ottaen jäsenmaissa on raportin mukaan  nähtävissä paljon myönteistä kehitystä, mm. vuoden 2020 vastaavassa raportissa todettuihin  haasteisiin puuttumisen osalta. Huolenaiheita on kuitenkin edelleen paljon ja joissakin jäsenmaissa epäkohdat ovat jopa lisääntyneet. Tämä koskee erityisesti  oikeuslaitoksen riippumattomuutta ja tiedotusvälineiden tilannetta.

6. Raportin mukaan Suomen oikeusvaltiotilanne on hyvällä ja jopa erinomaisella tolalla. Niinpä meidän tuomioistuimia ja oikeuslaitosta yleensä pidetään edelleen hyvin riippumattomina. Raportissa käsitellään myös vuoden 2020 alussa toimintansa aloittanutta Tuomioistuinvirastoa ja syyttäjälaitosta, eikä niidenkään osalta näytä olevan moitteen sijaa. 

https://ec.europa.eu/info/sites/default/files/2021_rolr_country_chapter_finland_fi.pdf

7. Raportin mukaan Suomea pidetään edelleen yhtenä EU:n ja koko maailman vähiten korruptoituneista maista. Tältä osin raportissa viitataan mm. siihen, että valtioneuvosto hyväksyi kesäkuussa 2021 kattavan korruptionvastaisen strategian. Toimittajien ja media-alan ammattilaisten toimintaympäristö on Suomessa yleisesti ottaen vapaa ja suojattu. Raportissa viitataan myös siihen, että hallitus on hyväksynyt paremman sääntelyn toimintaohjelman, jonka tavoittena on parantaa lainsäädännön laatua, suunnittelua ja läpinäkyvyyttä.

8. Kaiken kaikkiaan Suomen oikeusvaltiotilanne on  komission raoprtin perusteella eurooppalaista huippuluokkaa, Suomi on oikeusvaltioiden aatelia.

9. Seuraavassa blogijutussa minulla on tarkoitus käsitellä lähemmin, mitä Suomessa on esitetty etenkin tuomioistuinten riippumattomuudesta ja sen vahvistamisesta "pahan päivän" varalta.

perjantai 5. marraskuuta 2021

247. KKO myönsi rajoitetun valitusluvan KIttilän virkarikosjutussa

1. Kor­kein oi­keus (KKO) myönsi viime maanantaina 1.12. 2021 syyt­tä­jil­le va­li­tus­lu­van Kit­ti­län kun­nan luot­ta­mus­hen­ki­löi­tä kos­ke­vas­sa vir­ka­ri­kos­asias­sa eli nin sanotussa Kittilän virkarikosjutussa. Va­li­tus­lu­pa myön­net­tiin ra­joi­tet­tu­na kos­ke­maan sitä, oli­vat­ko kun­nan luot­ta­mus­hen­ki­löt rik­ko­neet vir­ka­vel­vol­li­suu­ten­sa hank­kiak­seen hyö­tyä kun­ta­kon­ser­niin kuu­lu­van his­siyh­tiön en­ti­sel­le toi­mi­tus­joh­ta­jal­le.

2. KKO:n kotisivuille ja Finlexiin valitusluparatkaisu on ladittu anonyymisti näin:

"C oli X:n kunnan kunnanjohtajana tehnyt tutkintapyynnön kuntakonserniin kuuluvan Y Oy:n entisestä toimitusjohtajasta Z:stä. Kunnanhallituksen jäsenet ja varajäsenet A1-A8 päättivät kunnanhallituksen kokouksessa 16.12.2013 peruuttaa tutkintapyynnön ja antaa kunnan yhtiökokousedustajille omistajaohjauksen Z:n palauttamiseksi Y Oy:n toimitusjohtajan toimeen. Kysymys siitä, olivatko A1-A8 rikkoneet virkavelvollisuuttaan hankkiakseen Z:lle hyötyä". 

3. KKO:n antamassa tiedotteessa asia kerrotaan näin:

"Syyttäjät olivat vaatineet kunnanhallituksen jäsenille ja varajäsenille rangaistusta ensisijaisesti virka-aseman väärinkäyttämisestä sillä perusteella, että he olivat päättäneet peruuttaa kunnan nimissä tehdyn tutkintapyynnön hissiyhtiön entisestä toimitusjohtajasta. He olivat myös ilmoittaneet kunnan edustajille omistajaohjauksena kunnan kannaksi, että entinen toimitusjohtaja nauttii edelleen kunnan luottamusta ja että hänet on kutsuttava takaisin yhtiön toimitusjohtajaksi. Syyttäjien mukaan luottamushenkilöt olivat näin rikkoneet virkavelvollisuutensa.

Lapin käräjäoikeus ja Rovaniemen hovioikeus olivat hylänneet syytteen." 

4. Kittilä-tapausta on käsitelty eri instansseissa vuosikausia. Lapin käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet jo vuonna 2019, Rovaniemen hovioikeden tuomio on annettu 3.5.20121. Kittilän erotettu kunnanjohtajalle Anna Mäkelälle KKO ei myöntänyt valituslupaa.

 


tiistai 2. marraskuuta 2021

246. Oikeuskansleri taipui julkisuuskiistassa

 1. Korkein hallinto-oikeus antoi eilen päätöksen (KHO 2021:152), jossa katsottiin, ettei oikeuskanslerinviraston olisi tullut olla luovuttamatta hänen ja ministeri Anne Bernerin sähköpostiviestejä helmikuussa 2019 Yle Uutisten toimittajalle sillä perusteella, että noissa viesteissä olisi kyse valtioneuvoston ja OKa -viraston sisäisistä tulposteista ja asiakirjoista, joihin julkisuuslakia ei voitaisi soveltaa.

2. Selostin ja kommentoin eilen blogissa KHO:n sanottua ratkaisua, joka on julkaistu vuosikirjapäätöksenä eli ennakkopäätöksenä. 

3. Kirjoitukseni lopussa suosittelin oikeuskansleria taipumaan ja luovuttamaan pyydetyt sähköpostit viipymättä, koska muutoin hän olisi vaarassa menettää "kasvonsa" eli arvovaltansa maan ylimpänä laillisuusvalvojana. Uhkana nimittäin oli, että oikeuskansleri jatkaisi vetkutteluaan ja keksisi uusia perusteita ja syitä, joilla asiakirjojen julkistaminen voitaisiin estää. Silloin dessä oli ollut uusi valituskierros KHO:een asti.

4. Tänään sitten tapahtui juuri niin kun olin eilen oikeuskanslerille suositellut: OKa-virasto on luovuttanut pyydetyt viestit Ylelle! Asiasta on uutisoitu eri tiedotusvälineissä ja viestien sisältöä on ryhdytty analusoimaan ja kommentoimaan. 

5. Nonni, hyvä juttu! Tästä voidaan päätellä, että kyllä maan ylimpiin päättäjiinkin voidaan vaikuttaa kunhan toimeen tartutaan!

maanantai 1. marraskuuta 2021

245. Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen. Kuluttajansuoja. EU-oikeus. I-SHO 2021:8

1. Perintäyhtiö vaati kanteessaan Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa A:lta maksamatonta kuluttajaluottoa korkoineen kohta 1), erinäisiä korkosaatavia ja luottokustannuksia (kohdat 2-10) sekä perintä- ja oikeudenkäyntikuluja (11-12). 

2. A myönsi osan luoton pääomasta, mutta kiisti kanteen muilta osin.

3. Käräjäoikeus velvoitti lainvoimaiseksi tulleella tuomiollaan A:n suorittamaan myönnetyn pääoman määrän korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen. Muilta osin käräjäoikeus hylkäsi kanteen. Kulut kuitattiin OK  21 luvun 3 §:n 2 momentin nojalla.

4. A valitti tuomiosta Itä-Suomen hovioikeuteen. Siellä oli kyse ainoastaan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevasta asiasta.

5. Hovioikeus katsoi tuomiossaan 14.10.2021, ettei Euroopan unionin kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 6 ja 7 artiklan soveltamista koskeva oikeuskäytäntö - hovioikeus on viitannut EU-tuomioistuimen 16.7.2020 antamaan ennakkoratkaisuun yhdessä käsitellyissä asioissa C-224/19 ja C-259/19 - edellyttänyt perintäyhtiön velvoittamista korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa kokonaisuudessaan. 

6. Hovioikeuden tuomiossa tarkemmin selostetuilla perusteilla perintäyhtiö velvoitettiin korvaamaan osittain A:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa. Kohtuullisena osakorvauksena hovioikeus piti neljää viidesosaa A:lle aiheutuneista, tarpeellisista kohtuullisista oikeudenkäyntikuluista. Perintäyhtiö joutui korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa.

https://oikeus.fi/hovioikeudet/ita-suomenhovioikeus/fi/index/hovioikeudenratkaisuja/i-sho20218.html

244. Kiista sähköpostiviestin julkistamisesta päättyi oikeuskanslerin tappioon. KHO 2021:152.

 1. Tämänpäiväinen oikeudellinen pääuutinen on epäilemättä  korkeimman hallinto-oikeuden  (KHO) antama ennakkopäätös (vuosikirjapäätös) KHO  2021:162, joka koskee oikeuskanslerin (Tuomas pöystin) ja ministerin (Anna Bernerin) välisen sähköpostiviestinnän julksuutta. Katsotaanpa, mistä tapauksessa on kysymys.

2. Yle Uutisten toimittaja A (Merja Niilola)  oli 22.2.2019 pyytänyt saada oikeuskanslerinvirastolta oikeuskanslerin sähköpostit ja kirjalliset ohjeet, jotka liittyvät liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin siirtymiseen Skandinaviska Enskilda Bankenin (SEB) hallitukseen. Jos oli olemassa muita ohjeita, asiakirjoja tai sähköposteja, jotka liittyvät SEB:iin ja ministeri Berneriin, A on pyytänyt nähtäväksi myös ne. Erikseen asiakirjapyynnössä on mainittu ministeri Bernerin 19.2.2019 lähettämä sähköposti oikeuskanslerille ja siihen liittyvät muut mahdolliset sähköpostiviestit koskien ministerin siirtymistä SEB:n hallitukseen, oikeuskanslerin antama kirjallinen ohje pääministeri Sipilälle sekä ministeri Bernerin oikeuskanslerille toimittamat lisätiedot siirtymisestään SEB:n hallitukseen ja oikeuskanslerin vastaus ministerille tähän liittyen.

 Oikeuskanslerin päätös 28.2.2019

3. Oikeuskanslerinvirasto, käytännössä oikeuskansleri Tuomas Pöysti,  on päätöksellään 28.2.2019 hylännyt A:n asiakirjapyynnön. Esittämillään perusteilla oikeuskansleri Tuomas Pöysti katsoi, että perustuslain 69 §:n 1 momenttiin ja 108 §:n 2 momenttiin perustuvien sähköpostikeskustelujen viestit ovat viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 5 §:n 4 momentin mukaisesti viranomaisten sisäistä työskentelyä varten laadittuja, eikä niitä liitetä arkistoon. Oikeuskanslerinvirasto ei siten anna A:lle hänen pyytämiään sähköpostiviestejä.

 Helsingin hallinto-oikeuden päätös 15.9.2020

4.  A valitti oikeuskasnlerinviraston päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus ratkaisi valituksen 15.9.2020 antamallaan päätöksellä. Se kumosi oikeuskanslerinviraston pätöksen ja palautti asian sille uudelleen käsiteltävksi.

5. Perusteluissaan hallinto-oikeus lausui muun muassa, että kyseiset sähköpostiviestit koskevat liikenne- ja viestintäministerin siirtymistä SEB:n hallitukseen ja sen vaikutusta ministerin tehtävien hoitamiseen. Sähköpostiviesteissä ei ole kysymys pelkästään mielipiteen- tai tietojenvaihdosta, vaan viesteissä oikeuskansleri on ottanut kantaa liikenne- ja viestintäministerin edellytyksiin jatkaa ministerin tehtävässä uudessa tilanteessa. Sähköpostiviestit liittyvät siten liikenne- ja viestintäministerin tehtävässään käyttämään julkiseen valtaan, minkä johdosta niitä voidaan pitää julkisuusperiaatteen toteutumisen kannalta keskeisinä asiakirjoina. Julkisuuslain 5 §:n 4 momentissa julkisuusperiaatteesta säädetty poikkeus voi lain perustelujen mukaan ja asian perusoikeuskytkennän vuoksi koskea ainoastaan julkisuusperiaatteen kannalta toisarvoisia sisäisen viestinnän ja mielipiteiden vaihdon asiakirjoja ja eräitä muita vähämerkityksellisiä asiakirjoja. Hallinto-oikeus katsoo, ettei kysymyksessä olevia sähköpostiviestejä edellä todetun perusteella voida pitää julkisuuslain 5 §:n 4 momentissa tarkoitettuina vain pelkästään viranomaisen sisäistä työskentelyä varten laadittuina asiakirjoina eivätkä ne siten jää julkisuuslain soveltamisalan ulkopuolelle. Oikeuskanslerinvirasto ei siten ole voinut hylätä A:n asiakirjapyyntöä julkisuuslain 5 §:n 4 momentin perusteella.

6. Hallinto-oikeus lausui vielä, että oikeuskanslerinvirasto on lausunnossaan hallinto-oikeudelle todennut, että sähköpostiviestit ovat viranomaisen tehtäväksi säädettyyn valvontatoimeen liittyvinä kokonaisuudessaan salassa pidettäviä julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 15 kohdan nojalla ja ne sisältävät myös 20 kohdan nojalla salassa pidettäviä yksityistä elinkeinotoimintaa koskevia tietoja. Oikeuskanslerinvirasto ei ollut kuitenkaan valituksenalaisessa päätöksessään viitannut näihin salassapitoperusteisiin. Tämän vuoksi hallinto-oikeus ei ottanut ratkaistavakseen, miltä osin sähköpostit mahdollisesti ovat näillä salassapitoperusteilla salassa pidettäviä. Oikeuskanslerinviraston päätös on tästä syystä kumottava ja asia palautettava virastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Kirjelmien vaihto KHO:ssa

7. Oikeuskansleri Tuomas Pöysti ei kuitenkaan hellittänyt, vaan jatkoi  taistelua, jotta hänen työviestejään ruotsalaiseen liikepankkiin loikanneelle ministeri Anne Bernerille ei määrättäisi julkisiksi. Hän laati KHO:lle monisivuisen valituslupahakemuksen ja valituskirjelmän, jota on selostettu KHO:n tänään antamassa päätöksessä yksityiskohtaisesti. Oikeuskansleri vetosi muun muassa KHO:n  Talvivaaran tapauksessa antamaan ennakkopäätökseen KHO 2017:57.

8. A antoi oikeuskanslerin valituksen johdosta selityksen, jossa hän vaati valituksen hylkäämistä. 

9. A:n mukaan ratkaisu KHO 2017:157 on johtanut tilanteeseen, jossa viranomaiset ovat ryhtyneet laajasti hyödyntämään ratkaisuun sisältynnyttä oikeusohjetta, jonka mukaan niin sanotut sisäiset asiakirjat jäävät julkisuuslain soveltamisalan ulkopuolelle. Tällöin kuitenkin kierretään sitä, ettei laista löydy oikeudellisesti kestävää salassapitoperustetta.

10. Oikeuskanslerinviraston mukaan pyydetyt asiakirjat ovat syntyneet osana oikeuskanslerin valvontatehtävää. Jos asiakirjat ovat osa valvontaa, ne ovat A:n mukaan nimenomaan julkisuuslain piiriin kuuluvia. Oikeuskanslerinviraston olisi pitänyt kirjata asiakirjat ja tehdä niistä päätökset. Muutoin oikeuskanslerin virkatoimien valvonta ei ole mahdollista.

11. Oikeuskanslerinvirasto oli vedonnut siihen, että kyse olisi ollut epävirallisista tai alustavista kannanotoista. An mukaan kyse on kuitenkin ollut oikeuskanslerille perustuslaissa säädetyn tehtävän toteuttamisesta. Oikeuskansleri on kertonut käsityksensä siitä, mikä on voimassa olevaa oikeutta. On outoa, että tätä pidettäisiin salassa pidettävänä, epävirallisena tai alustavana kantana. Jos oikeuskanslerin antama ohjeistus ei ole julkisuusperiaatteen piirissä, neuvojen asianmukaisuutta on mahdoton arvioida.

12. A lausui selityksessään, että oikeuskanslerinvirasto on pyrkinyt hämärtämään asiakirjajulkisuutta vetoamalla arkistolainsäädäntöön sekä siihen, että julkisen vallan käyttö voisi aktualisoitua vasta myöhemmin. On kysyttävä, onko arkistolaitos tehnyt päätöstä siitä, ettei kyse ole arkistoitavista asiakirjoista. Oikeuskanslerinvirasto ei itse voi päättää, milloin on kyse asiakirjoista, jotka todennäköisesti kiinnostavat myös muun muassa tieteellistä tutkimusta.

13. A piti outona, että perusoikeuksia valvova viranomainen pyrkii poikkeuksellisen voimakkaasti synnyttämään tilanteen, jossa viraston johdon perustuslakiin perustuvan velvollisuuden nojalla esittämiä tulkintoja voimassa olevasta oikeudesta ei pidettäisi julkisuusperiaatteen piiriin kuuluvana.

14. Oikeuskansleri antoi A:n selityksen johdosta laajan vastaselityksen, jota on myös referoitu KHO:n päätöksen perusteluissa.

15. Oikeuskanslerin mukaan oikeuskanslerin toiminnassa ajauduttaisiin käytännössä kestämättömään tilanteeseen, jos julkisuuslain 5 §:n 4 momentin soveltamisessa omaksuttaisiin hallinto-oikeuden päätöksessä esitetty tulkinta. Ennakollisen, epävirallisen ja alustavan oikeudellisen neuvonnan julkisuutta ei voida käytännössä ryhtyä arvioimaan yksittäistapauksittain sisällöllisesti ja noudattamaan näiltä osin erilaisia menettelytapoja asianhallintajärjestelmässä, asioiden kirjaamisessa ja tietojen julkisuudessa.

16. KHO varasi vielä A:lle tilaisuuden lisäselvityksen antamiseen oikeuskanslerinviraston selityksen johdosta, jonka A myös antoi.

17. Voidaan siten todeta, että asiaan osalliset ovat lausuneet KHO:ssa kaksi kertaa siitä, mistä heidän mielestään asiassa oli kyse ja miten tapaus tulisi ratkaista. 

18. Vähemmällä vaivalla ja kirjelmien vaihdolla olisi päästy, jos KHO olisi toimittanut asiassa napakan suullisen käsityksen, jossa oikeuskansleri ja A avustajineen olisivat esittäneet perustellut näkemyksensä asiasta. Tällöin KHO:n jäsenet olisivat voineet esittää heille tarvittavat lisäkysymykset asian selvittämiseksi.

 19. KHO ratkaisi siis asian tänään päätöksellä, jota koskeva seloste on julkaistu KHO:n kotisivulla ja otetaan myös Finlex-hakemistoon. Kysymyksessä on vuosikirjapäätös eli selkokiellä ilmaistuna ennakkopäätös, jolla halutaan ohjata tulevaa hallintolainkäyttöä vastaavanlaisissa kysymyksissä.

20. Tiivistelmä KHO:n ratkaisun perusteluista sisältyy ratkaisuselosteen otsikkoon, joka kuuluu näin:

Oikeuskanslerinvirastolle esitetty asiakirjapyyntö oli koskenut oikeuskanslerin ja liikenne- ja viestintäministerin välistä sähköpostiviestintää, joka oli liittynyt ministerin mahdolliseen valintaan erään rahoituslaitoksen hallitukseen. Asiassa oli ratkaistavana, sovellettiinko kysymyksessä oleviin sähköpostiviesteihin julkisuuslakia vai jäivätkö ne viranomaisten sisäistä työskentelyä varten laadittuina sanotun lain soveltamisalan ulkopuolelle.

Viestinnässä oli ollut kysymys oikeuskanslerille perustuslain mukaan kuuluvasta tehtävästä antaa pyydettäessä presidentille, valtioneuvostolle ja ministeriöille tietoja ja lausuntoja oikeudellisista kysymyksistä. Merkityksellistä oli myös, että eräissä viesteissään oikeuskansleri oli ottanut kantaa liikenne- ja viestintäministerin edellytyksiin toimia ja jatkaa ministerin tehtävässä, jos ministeri oli ehdolla tai valitaan rahoituslaitoksen hallitukseen.

Sähköpostiviesteissä ei niiden sisältö ja tarkoitus huomioon ottaen ollut kysymys neuvotteluja, yhteydenpitoa ja muuta niihin verrattavaa viranomaisten sisäistä työskentelyä varten laadituista, julkisuusperiaatteen kannalta toisarvoisista asiakirjoista vaan oikeuskanslerin nimenomaisista kannanotoista ja näkemyksistä liikenne- ja viestintäministerin asemaa ja toimintaa koskeviin, julkisen vallankäytön kannalta merkittäviin kysymyksiin. Tämän vuoksi ja kun lisäksi otettiin huomioon, että oikeuskansleria oli suhteessa valtioneuvostoon ja ministeriöihin nähden pidettävä julkisuuslaissa tarkoitetussa mielessä eri viranomaisena, kysymyksessä olevia sähköpostiviestejä ei voitu pitää julkisuuslain 5 §:n 4 momentissa tarkoitettuina viranomaisen sisäistä työskentelyä varten laadittuina asiakirjoina, vaan asiakirjoina, joihin sovelletaan julkisuuslakia.

Hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa ei tullut ensi asteena ratkaistavaksi, olivatko nämä sähköpostiviestit julkisia asiakirjoja vai sisälsivätkö ne salassa pidettäviä tietoja.

Suomen perustuslaki 12 § 2 momentti ja 108 § 2 momentti

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki) 1 § 1 momentti, 3 §, 4 § 1 momentti 1 kohta, 5 § 2 ja 4 momentit ja 17 § 1 momentti

Ks. KHO 2015:171; ks. ja vrt. KHO 2017:157

 Arviointia

21. KHO:n ennakkopäätös on merkittävä ja tervetullut kannanotto epäselvään tilanteeseen. Asiasta oli tarpeen saada KHO:n arvovaltainen ratkaisu myös siksi, että joidenkin viranomaisten asiakirjajulkisuutta koskevat päätökset ylipäätään ovat herättäneet närää ja kritiikkiä oikeusyhteisön piirissä; salaamismentaliteetti näyttää voittavan alaa eikä perustuslaissa korostettua julkisuusperiaatetta ole aina haluttu kunnioittaa. 

22. KHO:n nyt antama ratkaisu saattaa joidenkin mielestä ehkä olla joltakin osin risitiriidassa KHO:n Talvivaara-asiassa antaman ratkaisun KHO 2017:157 kanssa; tämän vuoksi maininta siitä on otettu KHO:n ratkaisuselosteen otsikkoon vrt -maininnalla. Tapaukset eivät kuitenkaan ole samanlaisia. 

23. Oikeuskanslerinvirastoa ja tietenkin oikeuskansleri Tuomas Pöystiä voidaan kritisoida myös siitä, että hän ei ole maininnut toimittajan vaatimuksen johdosta antamassaan päätöksessä kaikkia perusteita, joiden nojalla pyyntö on hylätty. Julkisuudessa on jopa väitetty, että kanslerinvirasto olisi keksinyt uusia salaamisperusteita vasta hallinto-oikeudelle esittämässään valituksessa. Valituskirjelmässä vedottiin näet myös siihen, että sähköpostiviestien julkistaminen vaikeuttaisi oikeuskanslerin valvontatoimintaa ja että ko. viestit sisältäisivät myös salassa pidettäviä yksityistä elinkeinotoimintaa koskevia tietoja. Kun kanslerinvirasto ei ollut toimittajalle antamassaan päätöksessä tuonut näitä salausperusteita esiin, hallinto-oikeus ja KHO eivät voineet ottaa niihin kantaa eli lausua, ovatko ne sellaisia perusteita, joilla toimittajan asiakirjapyyntö olisi voitu hylätä.

24. Nyt jäädään odottamaan, julkistaako oikeuskansleri mainiut sähköpostiviestit vai aikooko hän jatkaa taissteluaan ja tehdä uuden kielteisen päätöksen uusilla perusteilla.  On selvää, ettei oikeuskansleri voi kasvojaan ja arvovaltaansa menettämättä kovin montaa kertaa kiemurrella asiassa. Reilu ylin laillisuusvalvoja myöntäisi virheen ja julkistaisi kaikki pyydetyt sähköpostiviestit heti.

243. Avunanto huumausainerikokseen. KKO 2021:80

 

1. Korkeimman oikeuden (KKO) tänään antama ennakkopäätös ( KKO 2021:80) koski tapausta, jossa syytetty A oli kuljettanut seurustelukumppaninsa B:n autolla postiin ja sieltä takaisin, vaikka hän oli tiennyt tai ainakin pitänyt varsin todennäköisenä, että B:n postista noutama lähetys sisälsi huumausaineita. Kysymyksessä oli ollut 50 grammaa kide- tai jauhemaista MDMA:ta.

2. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus katsoi tuomiossaan 27.3.2019 B:n menettelyllään syyllistyneen törkeään huumausainerikokseen, kun hän oli laittomasti tuonut postitse maahan, pitänyt hallussaan sekä myynyt tai muuten levittänyt huumausainetta. A:n syyksi käräjäoikeus luki avunannon B:n mainittuun törkeään huumausainerikokseen.

3. Helsingin hovioikeus totesi 6.5.2020 antamassaan tuomiossa jääneen näyttämättä, että A olisi hallinnut huumausainetta yhdessä B:n kanssa tai että hänellä olisi ollut tosiasiallinen mahdollisuus määrätä huumausaineesta. A oli kuitenkin kuljettamalla B:tä tietoisena tämän toiminnasta syyllistynyt avunantoon törkeään huumausainerikokseen. Hovioikeus harkitsi oikeudenmukaiseksi rangaitukseksi A:lle tältä osin 6 kuukautta vankeutta. Hovioikeudessa äänestys, yksi jäsen olisi hylännyt A:ta vastaan ajetun syytteen.

4. KKO, jonne A valitti,  katsoi että A oli menettelyllään syyllistynyt avunantoon B:n törkeään huumausainerikokseen vain huumausaineiden hallussapidon osalta. KKO totesi, että A:n menettely ei ole  sellaisenan lisännyt huumausaineen maahantuonnin toteutumisen todennäköisyyttä tai siinä määrin edistänyt huumausaineen myyntiä, että A olisi näiltä osin syyllistynyt avunantoon törkeään huumausainerikokseen. KKO kuitenkin pysytti hovioikeuden A:lle tältä osin tuomitseman 6 kuukauden vankeusrangaistuksen.


keskiviikko 13. lokakuuta 2021

242. Antti Tapanilan kirja Siviiliprosessi - uusi yleisesitys riita-asian oikeudenkäynnistä

 

1. Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen kustantamana on juuri ilmestynyt Antti Tapanilan kirjoittama teos Siviiliprosessi (B-sarja N:o 203). Kirja on laaja yleisesitys riita-asian oikeudenkäynnistä yleisessä tuomioistuimessa. Kirjassa on hieman yli 700 sivua.

2. Antti Tapanila on 44-vuotias tamperelainen käräjätuomari, oikeustieteen tohtori vm. 2007 ja Lapin yliopiston prosessioikeuden dosentti. Hän on toiminut kymmenkunta vuotta tuomarina Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Aiemmin hän on työskennellyt vakuutusoikeudessa, lyhyen aikaa hovioikeudenneuvoksena sekä paikallisyyttäjänä. Tapanila on julkaissut useita prosessioikeutta, todistusoikeutta ja prosessioikeudellisia ihmisoikeussopimuksia käsitteleviä kirjoja sekä oikeustieteellisiä artikkeleja, lähes kaikki oman työnsä ohessa. 

3. Teoksessa käsitellään, kuten kirjan takakannessa kerrotaan, riita-asian käsittelyä kanteen vireilletulosta aina valitusluvan hakemiseen korkeimmalta oikeudelta asti. Keskeisiä tarkastelun kohteita ovat siviiliprosessin periaatteet, asiaan osalliset ja heidän avustajansa, riita-asian vireillepano käräjäoikeudessa, kirjallinen ja suullinen valmistelu sekä todistelukysymykset. Lisäksi kirjassa tarkastellaan muun muassa oikeudenkäyntikuluja, tuomioistuimen ratkaisua ja oikeusvoimaa sekä muutoksenhakumenettelyä hovioikeudessa.

4. Kirjan takakannen esittelyssä korostetaan, että teos on kirjoitettu riita-asioita hoitavan tuomarin näkökulmasta, koska tuomarin oikeudenkäynnin aikana tekemillä valinnoilla ja käsittelyratkaisuilla on huomattava merkitys prosessin kulkuun. Teksessa sivutaan siviiliprosessia koskevia yleisiä periaatteita, mutta sen pääpaino on kuitenkin on oikeudenkäynnin käytännönläheisessä tarkastelussa. Tavoitteena on ollut arvioida, millaisin menettelyin  siviiliprosessi on mahdollista järjestää joutuisasti ja kohtuullisin kustannuksin. KKO:n ratkaisujen analysointi näyttää olevan kirjassa keskeisessä asemassa.

5. Antti Tapanila on joutuisa tutkija ja julkaisija. Häneltä ilmestyi vuonna 2019 kirja  Kontradiktorisuus syytetyn oikeutena ja vuonna 2020 teos Itsekriminointisuoja. Uutta Siviiliprosessi-kirjaa hän on tiettävästi kirjoittanut vain reilut kaksi vuotta, oman työnsä ohessa siis.

6. Itse en ole kirjaa vielä lukenut, ainoastaan jonkin verran selaillut. Antti Tapanilaa jonkin verran tuntien voin sanoa, että teos tulee olemaan hyödyllinen opus riitajuttuja tuomioistuimessa hoitaville asianajajajille ja lupalakimiehile sekä tuomareille. Sitä voitaneen käyttää myös oppi- tai käsikirjana.

7. Antti Tapanilan teos tuskin kilpailee Juha Lappalaisen tunnetun Siviiliprosessioikeus-teoksen kanssa, josta on tähän mennessä ilmestynyt kaksi osaa, ensimmäinen jo vuonna 1995 ja toinen osa vuonna 2001. Tiettävästi Lappalaisen teossarjaa ollaan parhaillan päivittämässä ja sen myötä sarja tulee täydentymään kahdella uudella osalla.

perjantai 8. lokakuuta 2021

241. Väittämistaakka ja tuomarin prosessinjohto

 

1. Väittämistaakka, josta käytetään myös nimikettä vetoamiesvelvollisuus - näin esimerkiksi Antti Tapanila uudessa kirjassaan Siviiliprosessi, joka ilmestyy tämän kuun loppupuolella - on normi, jota on aiheellisesti pidetty siviiliprosessin eräänä kulmakivenä tai peruspilarina. Sitä täydentää tuomarin aineellinen eli materiaalinen prosessinjohto, jolla voidaa vaikuttaa merkittävällä tavalla riita-asian oikeudenkäynnin kulkuun ja onnistumiseen.

 
2. Väittämistaakasta säädetään oikeudenkäymiskaaren (OK) 24 luvun 3 §:n 2 momentissa. Sen mukaan asiassa, jossa sovinto on sallittu (ns. dispositiivinen asia),  tuomiota ei saa perustaa seikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai vastustamisensa tueksi vedonnut. Väittämistaakka koskee sekä kantajan että vastaajan vetoamia seikkoja. Hovioikeudessa asianosainen ei prekluusiota koskevan säännöksen mukaan saa pääsäännön mukaan vedota muihin seikkoihin kuin niihin joihin hän on vedonnut jo käräjäoikeudessa (OK 25:17.1).
 
3. OK 24:3.1.ssa tarkoitetaan seikalla (tosiseikalla) oikeusseuraamuksen kannalta välittömästi ratkaisuun vaikuttavaa tosiasiaa eli niin sanottua oikeustosiseikkaa. Seikkaan vetoamisella tarkoitetaan puolestaan sitä, että asianosainen tuo seikan esiin nimenomaan tarkoituksin saada se ratkaisun perusteeksi; vetoamisessa on siten kyse vaatimuksen kaltaisesta prosessitoimesta. Jos tällaiseen seikkaan ei vedota, tuomioistuin ei voi (saa) perustaa tuomiotaan siihen siinäkään tapauksessa, että seikka muutoin - esimerkiksi asianosaisen suorittamassa asiaesittelyssä tai todistelun aikana - tulisi esille tai olisi mutoin tuomioistuimen tiedossa. Tuomari ei saa perustaa ratkaisua tosiseikkoja koskeviin yksityisiin tietoihinsa.
 
4. Väittämistaakka koskee vain oikeustosiseikkoja, mutta se ei kohdistu niin sanottuihin todistustosiseikkoihin tai aputosiseikkoihin, jotka ovat vaaditun seuraamuksen kannalta ainoastaan välillisesti relevantteja tosiseikkoja. Todistustosiseikkojen huomioon ottaminen ei edellytä, että asianosainen olisi vedonnut tällaisen seikan olemassaoloon. Todistelua arvioidessaan tuomioistuimen on viran puolesta otettava huomioon kaikki asiassa esitetty selvitys riippumatta siitä, kumpi asianosainen sen on esittänyt. Väittämistaakka ei myöskään koske oikeustosiseikkojen oikeudellista arviointia; ks. tästä esimerkiksi ennakkopäätöstä KKO 1997:90.
 
5. Tarkastelen seuraavaksi väittämistaakan soveltamista KKO:n vuonna 2016 antaman ennakkopäätöksen 2016:47 valossa.  Aineellisoikeudellisesti tapauksessa on kysymys kiinteistön kaupan purusta ym.   
  
 
6. Ennakkopäätöksessä selostetussa asiassa kiinteistön kaupan purkukanne on perustunut siihen, että kiinteistöllä olleen talon alapohjassa oli ollut laajoina kosteus- ja homevaurioina ilmennyt laatuvirhe, joka on kanteen mukaan aiheutunut siitä, että maakosteus oli päässyt liian hienon perustushiekan vuoksi kapillaarisesti nousemaan betonilaatan läpi lattiapinnoitteeseen. 

7. Etelä-Karjalan käräjäoikeus (käräjätuomari Turunen) hylkäsi purkuvaatimuksen, mutta velvoitti myyjät suorittamaan ostajille hinnanalennusta. 
 
8. Kouvolan hovioikeus (hovioikeudeneuvokset Yli-Kokkila, Tamminen ja Jutila) puolestaan hyväksyi purkuvaatimuksen sillä perusteella, että laatuvirhe oli keittiön lattiaan puhkaistu maaperään ulottuva aukko, josta aiheutui terveyshaittana pidettävää mikrobirasitusta huoneilmaan. Hovioikeuden tuomio syntyi 2-1 -äänestyksen jälkeen. KKO:n ratkaisuselosteessa ei kerrota, mihin seikkoihin eri mieltä olleen tuomari Jutilan kanta perustui. 
 
9. KKO myönsi vastaajille valitusluvan siitä kysymyksestä, oliko hovioikeus voinut kanneperuste ja OK 24 luvun 3 §:n ja 26 luvun 1 §:n säännökset huomioon ottaen hyväksyä kanteen mainitsemillaan perusteilla. KKO (oikeusneuvokset  Kitunen, Rautio, Sippo, Koponen ja Littunen) päätyi ratkaisuun, jonka mukaan hovioikeus oli toiminut väittämistaakkanormin vastaisesti. Hovioikeus ei olisi saanut perustaa ratkaisuaan mainitsemiinsa seikkoihin, joihin kantajat eivät olleet vedonneet kanteensa tueksi nimenomaan oikeustosiseikkoina. 

10. Kuten prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa on jo vanhastaan todettu, minkä käsityksen KKO ratkaisun perusteluissa (kohta 20) jakaa - oikeuskirjallisuuteen tosin viittaamatta - väittämistaakkaa koskeva säännös ilmentää riita-asiain oikeudenkäynnissä noudatettavaa (asianosaisen) määräämisperiaatetta (disposiviista periaatetta).  Se tarkoittaa muun muassa sitä, että asianosaiset määräävät tuomioistuinta sitovasti oikeudenkäynnin kohteesta. 
 
11. Tässä kohdin voidaan kuitenkin tehdä, jos nimittäin tarkkoja ollaan, pieni huomautus. Väittämistaakka ilmentää määräämisperiaatetta silloin, kun asiaa eli tosiseikkojen sitovuutta tarkastellaan tuomioistuimen kannalta. Tämä käy ilmi myös OK 24:3.1:n sanamuodosta, jossa todetaan, että "tuomioistuin ei saa" perustaa tuomiota sellaiseen seikkaan, johon asianosainen ei ole vedonnut. Jos väittämistaakkaa sitä vastoin tarkastellaan asianosaisen kannalta, voidaan sanoa, että väittämistaakka ei ole ensi sijassa määräämisperiaatteen, vaan dispositiivissa riita-asioissa vallalla olevan käsittelymenetelmän (käsittelymenetelmän periaatteen) ilmaus. Käsittelymenetelmä (förhandlingsprincipen) merkitsee asianosaisille kuuluvaa aktiivista roolia, paitsi prosessin eteenpäin viemisessä, myös oikeudenkäyntiaineiston hankinnassa ja siten myös oikeustosiseikkoihin vetoamisessa.
 
12. Väittämistaakka asettaa asianosaisille tietyn toimimisvelvollisuuden, jolloin olisi johdonmukaista puhua väittämistaakan sijasta mieluummin edellä mainitusta vetoamisvelvollisuudesta. Kantajan asiana on riita-asiassa esittää ne kanteensa välittöminä perusteina olevat seikat (konkreettiset tosiseikat), joista kantaja katsoo vaatimansa oikeusseuraamuksen suoraan seuraavan. Tuomioistuimen kannalta väittämistaakkaa koskevasta säännöksestä puolestaan seuraa, että oikeus voi perustaa ratkaisunsa ainoastaan ko. seikkoihin, ei sen sijaan asiassa mahdollisesti ilmitulleisiin muihin seikkoihin, kuten esimerkiksi juuri todistustosiseikkoihin, joihin kantaja on vedonnut ainoastaan todistelutarkoituksessa eli osoittaakseen varsinaisen kanneperusteena olevan oikeustosiseikan olemassaolon.

 
13. Väittämistaakka on subjektivinen, mikä tarkoittaa sitä, että sen asianosaisen, jonka eduksi tietty oikeustosiseikka koituisi, on vedottava mainittuun seikkaan. Väittämistaakan täyttämiseksi ei siten riitä, että vetoamisvelvollisen asianosaisen vastapuoli vetoaa mainittuun seikkaan tai sen vastakohtaan oman vaatimuksensa perusteena.Tämä kanta ilmenee esimerkiksi ratkaisusta KKO 2006:54: Koska pankin kanne ei ollut perustunut vastaajien antamien takausten voimassaoloon, vaan takausvastuun lakkaamisesta aiheutuvan edun perusteettomuuteen, käräjäoikeus ei olisi saanut perustaa  kanteen hyväksyvää tuomiota  siihen, että vastaajat olivat velvollisia kanteessa vaadittuun suoritukseen antamiensa takausten perusteella.
 
14. Kommentoitavassa tapauksessa kiinteistön myyjät (HN ja KN) ovat KKO:ssa katsoneet, että ostajat (MP ja LL) eivät olleet vedonneet allaskaapin alla lattiassa olleeseen aukkoon tai sen merkitykseen mikrobivaurioiden aiheuttajana kanteensa perusteena eli oikeustosiseikkana. Heidän mukaansa hovioikeus oli siten ratkaissut asian perusteella, johon ei ollut asianmukaisesti vedottu. - Ratkaisuselosteen perusteluissa on minusta tarpeettomasti toistettu koko ajan asianosaisten nimikirjaimia HN ja KN ja toisaalta MP ja LL. Selvempää olisi ollut, jos perustelujen alussa olisi kirjoitettu, että "HN ja KN, jäljempänä myyjät" ja "MP ja LL, jäljempänä ostajat".
 
15. Ostajat ovat puolestaan katsoneet, ettei heidän ollut tarvinnut erikseen vedota allaskaapin alla olleeseen aukkoon. Aukon olemassaolo oli ilmennyt asiassa esitetystä todistelusta, eivätkä myyjät olleet tätä seikkaa kiistäneet. Oikeustosiseikkana asiassa oli ollut kosteus- ja homevaurioiden olemassaolo. Vaurioiden syy oli todistustosiseikka vaurioiden olemassaolosta, ja hovioikeus oli siten voinut ottaa sen huomioon ratkaisussaan.
 
16. En ryhdy tässä käsittelemään asiaa enemmälti, vaan totean, että KKO on perusteellisesti - ehkä turhankin seikkaperäisesti  - aivan oikein katsonut, että ostajat eivät olleet asianmukaisella ja OK 24:3.2:ssa edellytetyllä tavalla selkeästi vedonneet allaskaapin alla olleeseen aukkoon ja sen merkitykseen mikrobivaurioiden aiheuttajana oikeustosiseikkoina, vaan tuoneet ko. seikat esiin ainoastaan todistustosiseikkoina eli näyttönä kosteus- ja homevaurioista. Sillä hovioikeuden mainitsemilla seikoilla, että ko. aukko oli riidaton fakta tai että siitä otetut mikrobinäytteet olivat olleet osa todistelua (KKO:n perustelujen kohta 10), eivät ole väittämistaakan täyttämisen kannalta relevantteja. 

17. Hovioikeuden loppukaneetti, jonka mukaan "aukko on niin läheisessä yhteydessä kanteen muuhun perusteeseen", että asiassa voitiin tutkia myös aukon merkitys väitetyn mikrobivaurion aiheuttajana ilman nimenomaista siihen vetoamista, on epämääräinen ja osoittaa liian lepsua suhtautumista väittämistaakan merkitykseen. 

18. Myös ostajien (MP ja LL) - käytännössä heidän asianajajansa - käsitys, jonka mukaan heidän ei ole tarvinnut erikseen vedota allaskaapin alla olleeseen aukkoon oikeustosiseikkana (KKO:n perustelujen kohta 19), on virheellinen. Toisin kuin ostajat ovat katsoneet, oikeustoiseikkana asiassa ei ole ollut vain väitettyjen kosteus- ja homevaurioiden olemassaolo, vaan välittömästi relevantteja seikkoja ovat olleet myös ne rakenne- ja laatuvirheet, joista kosteus- ja homevauriot ovat aiheutuneet. Ostajat ovat kanteessaan tosin maineet allaskaapin aukon ja siinä todetun sienikasvuston, mutta he ovat, kuten KKO on perustelussaan todennut, tuoneet mainitut seikat esiin vain todistosiseikkoina eli todisteina kanneperusteeksi esitetystä kosteus- ja homevaurioista, eivät vedonneet niihin kanneperusteen konstituoivina oikeustosiseikkoina (perustelujen kohdat 24 ja 25). 

19. Voidaan ehkä väittää, että KKO:n perusteluissa olisi kyse vain turhasta hiustenhalkomisesta. Kun allaskaapin alapuolella oleva aukko samoin kuin siinä havaittu sienikasvusto on selvä ja riidaton fakta, niin eikö olisi ollut kohtuullista tulkita kannetta niin, että siinä olisi vedottu oikeustoiseikkoina myös ko. seikkoihin? Aukosta ja mainitusta sienirihmastosta on asianosaisten välillä keskusteltu käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa luultavasti vilkkaasti. 

20. Itse olen kannattanut ja kannatan edelleen väittämistaakan tiukkaa soveltamista, ja tyydytyksellä olen pannut merkille, että korkeimmalla oikeudella on ollut tapauksessa samanlainen kanta. Kun väittämistaakka on koko siviiliprosessin eli riita-asian oikeudenkäynnin yksi kulmakivi tai peruspilari, johon oikeudenkäynti olennaisilta osin perustuu, on syytä edellyttää, että periaate lepää vankalla pohjalla eikä merkitystä pyritä vähättelemään löysillä tulkinnoilla ja epämääräisillä kohtuusnäkökohdilla. Jokaisen asianajajien pitää oikeudenkäyntiin valmistautuessaan huolelellisesti harkita, mitkä seikat ovat kulloinkin konkreettisessa asiasa oikeustosiseikkojen asemassa, millä faktoilla puolestaan on vain todistustosiseikkojen status ja mitä oikeustosiseikkaan vetoamiselta edellytetään. Vastaavasti tuomioistuinten pitää olla tarkoin selvillä väittämistaakan sisällöstä ja KKO:n väittämistaakasta antamista monista ennakkopäätöksistä.

21. Väittämistaakan oikeuspoliittisena perustana on asianosaisten prosessiautonomian periaate, joka vastaa dispositiivisssa asioissa siviilioikeuden puolella vallalla olevaa sopimusvapauden periaatetta. Väittämistaakan tueksi voidaan vedota myös  prosessiekonomian periaatteeseen: kun asianosaiset itse vastaavat oikeudenkäyntikuluista, pitää heidän saada itse myös ratkaista, mikä on se fakta- ja todistusaineisto, johon oikeudenkäynnissä vedotaan ja johon tuomio saadaan perustaa. Asianosainen saattaa kustannussyistä tai näyttövaikeuksien takia taikka jostakin muusta syystä jättää tiettyyn seikkaan vetoamatta. Jos seikkaan ei vedota erehdyksen, osaamattomuuden tai taitamattomuuden takia, tuomioistuin ei voi "rientää" asianosaisen avuksi ja ottaa oikeustosiseikkoina huomioon myös sellaisia faktoja, joihin asianosainen ei ole itse vedonnut.

22. Väittämistaakan yhtenä tärkeänä funktiona on syytä mainita asianosaisen kuulemisperiaate ja sen asianmukainen toteutuminen oikeudenkäynnissä. Jos tuomioistuin voisi perustaa ratkaisun myös sellaiseen seikkaan, johon vetoamisvelvollinen asianosainen ei ole vaatimuksensa tueksi nimenomaan vedonnut, tulisi oikeuden ratkaisu asianosaisille ja erityisesti jutun hävinneelle osapuolelle yllätyksenä. Jos tämä olisi sallittua, ei ko. asianosaisen vastapuoli saisi tilaisuutta esittää seikkaa koskevia omia vastaväitteitään ja todisteitaan, vaan tuomio tulisi hänelle täydellisenä yllätyksenä. Tämä vaarantaisi oikeusvarmuuden ja oikean lopputuloksen saavuttamisen. Kuulemisperiaate eli kontradiktorinen periaate edellyttää väittämistaakkanormin tiukkaa soveltamista. Väittämistaakka edistää osaltaan oikeudenmukaisen ja reilun oikeudenkäynnin toteutumista.   

23. Väittämistaakan tiukasta tulkinnasta ja soveltamisesta saattaa kyllä toisinaan seurata, että asiassa annettava tuomio ei vastaa faktojen osalta materiaalista eli aineellista totuutta vaan johtaa oikeudenmenetyksiin. Tätä vaaraa voidaan tuntuvasti vähentää tuomarin aktiivisen prosessinjohdon avulla. Riita-asiassa tuomarin velvollisuuksiin kuuluu etenkin valmisteluvaiheessa puuttua asianosaisten epäselviin lausumiin ja selvittää, mitä asianosaiset haluavat itse asiassa vaatia ja mihin seikkoihin vaatimuksensa perustaa (OK 5:21). Tuomari voi siten esimerkiksi tiedustella, missä tarkoituksessa kantaja tai vastaaja on maininnut  tietyn seikan, eli onko hänen tarkoituksenaan kenties vedota seikkaan oikeustosiseikkana vain ainoastaan todisteena tai jonkinlaisena taustaseikkana.

24. Jos käräjäoikeuden tuomari olisi ko.tapauksessa harjoittanut asian valmistelussa aktiivista materiaalista prosessinjohtoa ja kyselyoikeuttaan, olisi nyt epäselväksi jäänyt kysymys siitä, missä tarkoituksessa kantajat toivat allaskaapin aukon esille voitu helposti selvittää eikä ongelmia väittämistaakan suhteen olisi ilmennyt. Olen korostanut aina materiaalisen prosessinjohdon merkitystä väittämistaakan soveltamisen yhteydessä. Mutta käytännössä putkahtaa tuon tuostakin esille tapauksia, joissa tuomarit eivät ole välittäneet huolehtia aktiivisesta prosessinjohdosta, mikä sitten on johtanut ongelmiin esimerkiksi juuri väittämistaakan osalta.




keskiviikko 6. lokakuuta 2021

240. KHO 2021:140. Ylioppilaskunnan pakkojäsenyys. Yliopistolaki. Perustuslaki. Perustuslain etusija (PL 106 §). Negatiivinen yhdistymisvapaus

1. Turun yliopistossa opiskeleva A pyysi 28.10.2018, että hänelle myönnetään ero Turun yliopiston ylioppilakunnasta ilman, että hän menettää opiskeluoikeutensa yliopistossa. A vaati myös  jäsenmaksun palauttamista tietyltä ajalta. A:n mukaan yliopistolaissa säädetty pakkojäsenyys ylioppilaskunnassa on il 1meisesti ristiriidassa perustuslain kanssa.

2. Turun ylioppilaskunnan hallitus hylkäsi 15.11.2018 A:n pyynnön, samoin 29.11.2018 A:n päätöksestä tekemän oikaisuvaatimuksen.

3. A valitti valitti oikaisuvaatimukseen annetusta päätöksestä Turun hallinto-oikeuteen.

4. Hallinto-oikeus tutki A:n esittämät vaatimukset hallintoriita-asiana ja hylkäsi 3.11.2020 antamallaan päätöksellö hakemuksen. - Asian käsittely hallinto-oikeudessa kesti siis noin kaksi vuotta.

5. Korkein hallinto-oikeus (KHO), jonne A valitti hallinto-oikeuden päätöksestä, totesi aluksi, että asiassa oli kyse siitä, oliko ylioppilaskunnan pakkojäsenyyttä koskeva yliopistolain 46 §:n säännös jätettävä soveltamatta sen vuoksi, että sen soveltaminen olisi perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa perustuslain 13 §:n 2 momentissa turvatun yhdistymisvapauden kanssa tilanteessa, jossa muutoksenhakija on ilmoittanut haluavansa erota ylioppilaskunnasta ja vaatinut jäsenmaksun ylioppilaskuntaosuuden palauttamista. - Tässä selostetaan KHO:n ratkaisuselosteen yhteenvedon sisältöä.

6. KHO kiinnitti huomiota siihen, että perustuslain esitöiden mukaan sen 106 §:ssä ilmaistun ilmeisyysvaatimuksen oli katsottu edellyttävän, että ristiriita lain ja perustuslain välillä on selvä ja riidaton. Lain soveltamisen ja perustuslain ristiriitaa ei esitöiden mukaan voida pitää ilmeisenä, jos perustuslakivaliokunta on ottanut siihen kantaa lain säätämisvaiheessa ja katsonut, ettei ristiriitaa ole olemassa. KHO totesi, että myös myöhemmillä tulkinnoilla voi kuitenkin olla merkitystä arvioitaessa perustuslakivaliokunnan lainsäädäntövaiheessa esittämän nimenomaisen kannanoton painoarvoa.

7. KHO totesi edelleen, että perustuslakivaliokunta oli lausunnossaan PeVL 11/2009 vp katsonut, ettei ylioppilaskunnan pakkojäsenyys ollut perustuslain 13 §:n 2 momentin vastainen. KHO:n mukaan valiokunnan käytännössä oli mainitun lausunnon jälkeen esitetty muita lakeja arvioitaessa kannanottoja, joiden perusteella valiokunnan suhtautumista myös ylioppilaskunnan pakkojäsenyyteen yhdistymisvapauden rajoituksena voitiin nyttemmin pitää ainakin jossain määrin kriittisempänä. KHO:n mukaan niissä ei kuitenkaan ollut suoraan arvioitu ylioppilaskunnan pakkojäsenyyttä koskevan  sääntelyn perustuslainmukaisuutta eikä niistä ollut johdettavissa tältä osin valiokunnan kannan muutosta.

8. Perustuslakivaliokunnan myöhemmissä lausunnoissa oli sen sijaan edelleen tuotu esiin, että aiemmassa lausuntokäytännössä ylioppilaskunnan pakkojäsenyyden oli katsottu olevan, ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnista poiketen, hyväksyttävissä etenkin sen vuoksi, että ylioppilaskuntaa oli vanhastaan pidettävä osana itsehallinnon omaavaa yliopistoa. Pelkästään ylioppilaskunnan tehtävissä tapahtuneet lainsäädännölliset muutokset eivät antaneet aihetta katsoa, että ylioppilaskunnan pakkojäsenyyttä koskevan sääntelyn soveltamista tuli pitää selvästi ja riidattomasti negatiivisen yhdistymisvapauden vastaisena. Yliopiston opiskelijoiden erilaiselle kohtelulle ammattikorkeakoulujen opiskelijoihin verrattuna oli puolestaan katsottava olevan yliopistojen perustuslaissa turvattuun itsehallintoon palautuvia hyväksyttäviä perusteita.

9. Johtopäätöksenään KHO päätyi katsomaan, että yliopistolain 46 §:n soveltaminen ei käsillä olevassa tilanteessa ollut perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa.

10. KHO hylkäsi A:n valituksen. Lainkohdat: Yliopistolaki 46 §, Suomen perustuslaki 6 § 1 ja 2 momentti, 13 § 2 ja 3 momentti, 106 ja 123 § 1 momentti. Muina oikeusohjeina PeVL 11/2009 vp, PeVL 24/2014 vp ja PeVL 33/2018 vp.

11. KHO:n kokoonpanoon kuuluivat jäsenet Suviranta, Helander, Lavapuro, Wirén ja Siimes. Lavapuro ja ma. oikeusneuvos Wirén olivat eri mieltä perusteluista. Heidän mukaansa yliopistolain 46 § ei ollut edes ristiriidassa - saati sitten ilmeisessä ristiriidassa (!) - perustuslain 13 §:n yhdistymisvapauden kanssa.

 -----

12. Ylioppilaskunnan pakkojäsenyys on ehtinyt herättää paljon porua etenkin sen jälkeen, kun ammattikorkeakoulujen opiskelijoille ei ole säädetty vastaavanlaista pakkoa kuulua jäsenenä korkeakoulun oppilaskuntaan ja maksaa jäsenmaksua, joka ylioppilaskunnissa vaihtelee 42 ja 68 euron vuosimaksun välillä.

13. Minusta  KHO:n omaksuma kanta pitäytyä ratkaisussa tiukasti yliopistolain sanamuotoon osoittaa, ettei tuomioistuin ei ole halunnut ottaa oikeutta kehittävää roolia,johon prejudikaattituomioistuimella toki olisi mahdollisuus ja oikeus. Tämä olisi edellyttänyt irtaantumista jo aikansa eläneistä vanhoista näkemyksistä ja kannanoton perustamista lähinnä vain siihen, että ylioppilaskuntaa on "vanhastaan" pidetty osana itsehallinnon omaavaa yliopistoa. Yliopiston autonomia ei olisi toki ollut uhattuna, jos KHO olisi päätynyt toisenlaiseen lopputulokseen.

14. KHO:n perustelutapaa ei voida pitää pro et contra -tyyppisenä puntarointina, jossa annetaan tilaa ja painoarvoa myös valittua lopputulosta vastaan puhuville seikoille ja näkökohdille, vaan ratkaisussa on, niin minusta näyttää, voittopuolisesti korostettu yksinomaan hakemusta vastaan puhuvia muodollisia seikkoja ja pitäytymistä lain sanamuodon ohella tiukasti myös lain esitöiden perusteluihin ja perustuslakivaliokunnan lausuntoihin. Riiippumattomalta ylimmältä hallinto-oikeudelta voitaisiin kuitenkin kohtuudella edellyttää hieman itsenäisempää otetta, jossa pannaan painoa myös realistisille ja tässä tapauksessa opiskelijoiden oikeusturvaa korostaville näkökohdille. Pakkojäsenyys sopii nykyiseen yliopistomaailmaan ja yhteiskuntaan huonosti.

15. KHO:n edustama käsitys, jonka mukaan lain soveltamisen ja perustuslain ristiriitaa (PL 106 §) ei voida pitää ilmeisenä, jos perustuslakivaliokunta on jo ottanut siihen kantaa lain säämisvaihesssa ja katsonut, ettei ristiriitaa ole olemassa. Tässäkin kysymyksessä KHO nojautuu lähinnä vain perustuslain esitöissä esitettyyn näkemykseen. Asiasta voidaan perustellusti olla erimieltä, muistamani mukaan mainittua kriteeriä ei ole oikeuskirjallisuudessa yksimielisesti hyväksytty.

16. KHO ei nojaudu ratkaisujensa perusteluissa juuri koskaan oikeuskirjallisuudessa esitettyihin kannanottoihin - tässä suhteessa korkein oikeus (KKO) on sitä vastoin osoittanut viime aikoina ilahduttavasti toisenlaista otetta. Ylioppilaskunnan pakkojäsenyyttä on tarkastellut äskettäin kriittisesti esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden dosentti Matti Muukkonen (Edilex 2021:2). Hän pitää pakkojäsenyyttä ongelmallisena, mahdollisesti jopa perustuslain vastaisena.

17. KHO näyttää siis katsoneen, ettei sen tehtäviin ja rooliin kuulu oikeuden kehittäminen järkevillä ja oikeudenmukaisilla tulkinnoilla, vaan kyseinen epäkohta eli ylioppilaskunnan pakkojäsenyyden poistaminen edellyttää lainsäätäjän puuttumista asiaan.

18. Kansanedustaja Heikki Vestman on äskettäin jättänyt ylioppilaskunnan pakkojäsenyyden poistamista koskevan lakialoitteen, jossa hän viittaa mm.  Matti Muukkosen edellä mainittuun artikkeliin. Vestmanin mukaan sanottu automaatio- tai pakkojäsenyys on muinaisjäännös, jolla ei ole enää perusteita.

19. Mutta vastarinta on sitkeää! Tätä osoittaa se, että opetus- ja kulttuuriministeriön asiaa pohtimaan asettama  selvitystyöryhmä edellyttää edelleen pakkojäsenyyden säilyttämistä. Pääperusteena ryhmä vetoaa yhä siihen, että ylioppilaskuntaa on vanhastaan pidetty osana itsehallinnon omaavaa yliopistoa. Kestämätön ja sangen yksipuolinen peruste, mutta sekin näköjään tuntuu yhä kelpaavan.

20. Sanotun selvitysryhmän puheenjohtajana toimi, kukapas muu kuin KHO:n entinen presidentti Pekka Hallberg. Ei siis mikään kovin suuri ihme, että KHO seurasi tänään annetulla päätöksellään perässä!

21. Viime aikoina on täysin perustellusti esitetty, että perustuslain 106 §:n säännöstä, joka siis koskee perustuslain etusijaa lakiin verrattuna, olisi syytä muuttaa siten, että lainkohdasta poistettaisiin kriteeri,  jonka mukaan ristiriidan on oltava ilmeinen, jotta perustuslaki syrjäyttää lain säännöksen. Tämä muutos antaisi tuomioistuimille nykyistä selvästi paremmat mahdollisuudet valvoa sovellettavien lakien perustuslainmukaisuutta.

torstai 16. syyskuuta 2021

239. HIV-positiivisen miehen harjoittama suojaamaton seksi ei ollut HIV-lääkitystä käytettäessä rikos. KKO 2021:64.

1. Syytetty A oli tietoisena HIV-infektiostaan ollut joulukuussa 2016 kerran suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä B:n kanssa. HIV-infektio ei ollut tarttunut B:hen.

2. Pohjanmaan käräjäoikeus vuonna 2019 ja Vaasan hovioikeus vuonna 2020 tuomitsivat A:n törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ehdottomaan kahden vuoden vankeusrangaistukseen.

3. A valitti korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus katsoi eilen 15.9. antamassaan tuomiossa, joka on julkaistu ennakkopäätöksenä (KKO 2021:64), että A:n käyttämä HIV-lääkitys ja hänen verensä alhainen viruspitoisuus sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen HIV:n tarttuminen oli ollut siinä määrin epätodennäköistä, että rikoslain 5 luvun 1 §:n 2 momentin vaatimus rikoksen täyttymisen vaarasta ei ollut toteutunut. Syyte törkeän pahoinpitelyn yrityksestä hylättiin. KKO viittasi perusteluissaan mm. ennakkopäätökseensä KKO 2015:84.

4. KKO:n mukaan A ei ollut menettelyllään aiheuttanut myöskään konkrettista vakavaa vaaraa B:n hengelle tai terveydelle, joten myös syyttäjän esittämä vaihtoehtoinen syyte vaaran aiheuttamisesta hylättiin. KKO viittasi tältä osin ennakkopäätökseensä KKO 2015:83. 

5. KKO hankki käsittelyn aikana Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) sekä Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin asiantuntijaryhmältä asiantuntijalausunnot; viimeksi mainitun puolesta lausunnon antoi osastonylilääkäri X. Lausuntojen sisältöjä  on selostettu seikkaperäisesti KKO:n tuomion perustelukohdissa 9-14. Lausuntojen mukaan tartuntariski arvioitiin joulukuussa 2016 erittäin pieneksi. HIV-infektion tartuntariski on lausuntojen mukaan ollut korkeintaan 1:1 250 ja A:n käyttämän lääkityksen ansiosta todennäköisesti vieläkin alhaisempi tai jopa poissuljettu.

6. A oli kertomansa mukaan käyttänyt viruslääkitystä jo vuosia. Kesällä 2016 hänellä oli kuitenkin jostakin syystä ollut lääkityksessä  usemman kuukauden pituinen tauko. Hän oli alkanut lääkityksen käyttämisen jälleen lokakuussa 2016.

7.  KKO:n nyt antamaa ratkaisua koskevista lehtiuutisista ilmenee, että A on tuomittu vuonna 2009 Rovaniemen hovioikeuden tuomiolla törkeistä pahoinpitelyistä, kun hänen katsottiin vuosien 1999-2007 välisenä aikana tahallaan tartuttaneen  HIV-infektion viiteen naiseen, joista yksi oli hänen silloinen vaimonsa. A tuomittiin tuolloin 12 vuodeksi vankeuteen  ja maksamaan asianomistajille vahingonkorvauksia yhteensä hieman yli 300 000 euroa. A oli vaihtanut tuomion jälkeen nimensä.

8. KKO totesi perusteluissaan, etä ko. oloissa tartunta oli ollut siinä määrin epätodennäköistä, että se ei täyttänyt RL 5 luvun 1 §:n 2 momentin vaatimusta rikoksen täyttymisen vaarasta. Syyte törkeästä pahoinpitelystä oli siten hylättävä. Vaaran aiheuttamista koskevan toissijaisen syytevaatimuksen osalta KKO totesi, että sanotusta rikoksesta ei voida tuomita teoreettisen tai hyvin epätodennäköisen seurauksen takia, vaikka itse seuraus olisikin vakava.

9. KKO kumosi  hovioikeuden langettavan tuomion. Syytteet hylättiin ja A vapautettiin tuomitusta  rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta  asianomistaja B:lle.

 https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2021/20210064

10. Ratkaisun oikeeellisuus ei herätä epäilyjä. Hovioikeus oli katsonut, että kun A oli pitänyt kesällä 2016 tauon HIV-lääkityksestään, hänen on täytynyt pitää viruksen tarttumisen mahdollisuutta todennäköisenä. Pointti on sinänsä kyllä ymmärrettävä, mutta jos hovioikeus olisi hankkinut nyt vasta KKO:een hankitut asiantuntijalausunnot, olisi hovioikeuden tuomiokin luultavasti ollut vapauttava.

11. KKO:n ratkaisua on uutisoitu näkyvästi lähes kaikissa tiedotusvälineissä, Helsingin Sanomisssa sekä eilen että tänään.

12. Myös Iltalehti on raportoinut KKO:n ratkaisusta kahdesti, eilen ja uudelleen tänään torstaina, jolloin toimittaja Joonas Alanne oli haastatellut rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasta. Huomio kiinnittyy siihen, että toimittaja mainitsee kummassakin jutussa A:n nimen ja myös hänen aikaisemman nimensä ja että jutuissa puhutaan hieman raflaavaan sävyyn "takavuosien tunnetusta HIV-tartuttajasta"  ja "tunnetusta HIV-levittäjästä". 

 https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0aa34508-bbc8-4147-b482-1676af8da1a3

13. Hieman rauhallisempi tyyli ja "lööppivapaa" otsikointi olisi ollut paikallaan.

perjantai 10. syyskuuta 2021

238. Puoli vuosisataa kriittistä prosessioikeutta tuomarina, tutkijana ja blogistina

 


Tämä kirjoitus on eilen COMIn kotisivuilla ennakkolukukappaleena ilmestyneeseen kirjaan Sata vuotta prosessioikeutta kirjoittamani artikkelin käsikirjoitus (sivut 307-330). Kirjaan sisältyy 19 tutkijan kirjoittamaa artikkelia. Kirja julkaistaan, koska tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta ensimmäisen prosessioikeuden suomenkielisen professuurin perustamisesta. Kirjamuotoisena teos ilmestyy marraskuun alussa. Kirja on maksuton.

 

Prologi

1. Mikä on suhteeni prosessioikeuteen? Mitä
prosessioikeus on antanut minulle? Mitä minä olen antanut
prosessioikeudelle? Olenko prosessioikeuden kuluttaja vai
myös tuottaja? Missä olin ja mitä tein, kun
alioikeusuudistus, rikosprosessilaki tai
todistusoikeusuudistus tuli voimaan? Mitä
prosessioikeuden uudistuminen on vaikuttanut minuun?
Olenko itse vaikuttanut prosessioikeuden kehitykseen
jotenkin?
2. Näitä kysymyksiä vasten peilaten tarkastelen
esityksessäni satavuotista prosessioikeutta. Olkoon
mottonani sananlasku ”Siinä näkijä missä tekijä”.
 
Alkutaipaleelta
3. Valmistuin ylioppilaaksi pienen Hausjärven kunnan
lukiosta vuonna 1962; koulun ensimmäisinä muuten. Päätin
ryhtyä lukemaan lakia, koska se tuntui kätevältä
ratkaisulta. Olin näet onnistunut saamaan kirjoituksista
yleisarvosanan laudatur, jolla portit tiedekuntaan
aukesivat ilman  valintakoetta. Vanhempi veljeni Pertti,
joka oli poliisina Helsingissä, patisteli minua
juridiikan opiskeluun.

4. Aloitin opinnot syksyllä 1962. Minulla oli päätavoitteena mahdollisimman nopea valmistuminen, sillä ajattelin että tarkemmin eri oikeudenaloihin ehtii kyllä tutustua myöhemminkin. Tavoite toteutui, sillä suoritin oikeustieteen kandidaatin tutkinnon joulukuussa 1965; tuohon ajanjaksoon sisältyi myös 11 kuukautta kestänyt varusmiespalvelu. Sen jälkeen kului viisi vuotta erilaisissa valtion ja kunnan viroissa. Auskultoin Janakkalan tuomiokunnassa Riihimäellä legendaarisen kihlakunnantuomarin Niilo Lahden opissa.1 Varatuomarin tittelin sain 25-vuotiaana joulukuussa 1968.

1 Niilo Lahti oli professori Raimo Lahden setä.

5. Työn ohessa aloitettujen jatko-opintojen tavoitteena
oli aluksi lisensiaatin tutkinnon suorittaminen.
Prosessioikeus alkoi kiinnostaa tuomioistuinharjoittelun
aikana. Istuin auskultanttikäräjät, yhteensä 30 päivää,
kahdessa jaksossa; tuohon aikaan oikeuden istuntoja
pidettiin myös lauantaina.
 
Tuomarinuralle ja tiedekuntaan
6. Minut otettiin ylimääräiseksi viskaaliksi Helsingin
hovioikeuteen vuoden 1970 alussa, olin  tehtävässä vajaat
kaksi vuotta. Minulla oli samaan aikaan sivutoimi
Helsingin metrotoimiston lakimiehenä. Hovioikeuden
presidenttinä oli maineikas ja ainakin minun silmissäni
suorastaan karismaattinen oikeusoppinut Y.J.Hakulinen,
jonka hieman vaikeaselkoista ja käsitelainopin metodilla
kirjoittamaa oppikirjaa Velvoiteoikeus I olin
opiskeluaikana päntännyt siviilioikeuden yleisen osan
tenttiin. Hakulinen oli hovioikeuden herra ja hidalgo,
auktoriteetti, jolla oli oma lakikirja ja kanttia
kritisoida  myös korkeimman oikeuden ratkaisuja.

7. Suoritin oikeustieteen lisensiaatin tutkinnon vuonna 1970 ja hakeuduin vuoden 1971 lopulla KKO:n esittelijäksi. Samaan aikaan toimin yliopistossa prosessioikeuden eli tarkemmin sanottuna professori Jouko Halilan assistenttina reilun kahden vuoden ajan siihen saakka, kunnes keväällä 1973 sain nimityksen KKO:n nuoremman oikeussihteerin vakinaiseen virkaan. Minulla oli lisäksi pari vuotta sivutoimi Helsingin raastuvanoikeuden rikosasiainnotaarina ja apujäsenenä.2 Minun jälkeeni Halilan assistentiksi tuli Juha Lappalainen.

8. Lisensiaattitutkimuksen tein professori Tauno
Ellilälle maksamismääräysmenettelystä. Aihe ei ollut
teoreettisesti kovin kiinnostava, mutta pääasia oli, että
sain työn valmiiksi ja arvosanaksi täyden kympin.
Sivulaudaturin suoritin rikosoikeudesta.
 
Väitöskirjasta vähäsen

2 Tämäkin vaihe oli tuomariksi kouluttautumisen kannalta varsin hyödyllistä. Sain tilaisuuden tutustua erilaisiin tuomaripersooniin ja prosessinjohtajiin. Enimmän ajan olin oikeusneuvosmies Jorma Pelkosen johtamassa jaostossa, jossa syyttäjänä toimi itse ”Rouva syyttäjä” eli myöhemmin huumesyyttäjänä mainetta niittänyt kaupunginviskaali Ritva Santavuori. Pelkonen nimitettiin myöhemmin työtuomioistuimen presidentiksi.

9. Väitöskirjan teemaksi valitsin reformatio in pejus
-kiellon (”huonontamiskiellon”), josta  lakikirjassa ei
ollut mitään säännöksiä, mutta jonka olin huomannut
aiheuttavan hovioikeudessa aika usein päänvaivaa
neuvoksille. Korkeimman oikeuden esittelijänä minulla oli
tilaisuus tutustua teemaa koskeviin julkaisemattomiin
ratkaisuihin sekä jäsenten laatimiin ei-julkisiin
lausumiin eli ns. lappuihin.
10. Väitöskirjatutkijoille ei tuolloin määrätty ohjaajaa,
enkä oman tutkimuksen aikana keskustellut työn
etenemisestä seminaareissa tai edes oppiaineen
professoreiden kanssa. Kun työ oli valmis, lähetin sen
esitarkastajiksi määrätyille Jouko Halilalle ja
apulaisprofessori Irma Lagerille. Kun heillä ei ollut
käsikirjoituksen suhteen huomauttamista, oli tutkimustyö
asiallisesti ottaen sillä selvä.
11. Väitöskirjan laatimista varten anoin ja sain Suomen
Kulttuurirahastolta, tarkemmin sanottuna Walfrid ja Helmi
Nuutilan -rahastolta,  yhden apurahan, suuruudeltaan 4
000 markkaa. Siitä suurin osa kului  porakaivon
tekemiseen Janakkalan Punkan kylässä sijaitsevalle
entiselle koulukiinteistölle, jonka olin vaimoni kanssa
70 -luvun alkupuolella hankkinut perheemme asunnoksi.
Muutimme siis pääkaupungista maalle, mikä siihen aikaan
oli trendikästä.
12. Väitöstilaisuus pidettiin  toukokuussa 1977 Porthania
III:ssa, vastaväittäjänä oli apulaisprofessori Irma Lager
ja kustoksena Jouko Halila. Karonkkaa en järjestänyt,
vaan väitöstilaisuuden jälkeen kävelimme kustoksen ja
vastaväittäjän kanssa Seurahuoneelle, jossa tarjosin
kunnon pihvit ja asiaan kuuluvat punaviinit ja konjakit.
Konjakki oli Remy Martinia, jolloin Jouko Halilan katse
kirkastui, kun hän muisteli, että sama merkki oli ollut
myös Tauno Tirkkosen lempikonjakkia. Ajattelin, että no,
on minulla ja Tirkkosella sentään edes jotakin yhteistä!
 
Hovioikeuteen ja ukkotuomariksi
13. Tuomarinura oli kuitenkin edelleen päällimmäisenä
mielessä. Olin hakeutunut jo  vuonna 1975
käräjätuomariksi Toijalan käräjäoikeuteen, jossa
siirryttiin tuolloin ns. kokonaispalkkaukseen ja
kihlakunnantuomari sai avukseen kolme käräjätuomaria.
Olin tehtävässä vain reilut puoli vuotta, sillä vuoden
1976 alusta aloitin oikeusministeriön
lainsäädäntöneuvoksena. Kuten sanotaan, ruokahalu kasvaa
syödessä, ja niinpä siirryin jo saman vuoden joulukuussa
Vaasan hovioikeuden hovioikeudenneuvoksen virkaan; olin
tuolloin 33-vuotias. Hovioikeuden työ oli
mielenkintoista ja kehittävää, vaikka tuohon aikaan ei
pidetty juuri lainkaan suullisia käsittelyjä.
14. Joulukuun alussa 1978 siirryin Kauhajoen tuomiokunnan
kihlakunnantuomariksi; olin 35-vuotias eli
ukkotuomariksi varsin nuori iältäni. Pidin tehtävästä ja
etelä-pohjalaisista ihmisistä kovasti. Vuoden 1982 alusta
minut nimitettiin Ikaalisten tuomiokunnan
kihlakunnantuomariksi; samaa virkaa oli  1960- ja -70-
luvuilla hoitanut lakitieteen tohtori ja aiemmin
professorina ja oikeusneuvoksena toiminut Martti
Rautiala, jonka tapasin Ikaalisissa. Käväisin itsekin
vuonna 1983 korkeimman oikeuden ylimääräisenä
oikeusneuvoksena. Kirjoittelin artikkeleja Lakimieheen ja
Defensor Legis -lehteen - pari kertaa jopa
ruotsinkieliseen JFT:hen -  ja pidin yhteyttä
prosessioikeuden opetukseen myös hoitamalla kaksi kertaa
lyhyen ajan prosessioikeuden professorin virkaa Helsingin
tiedekunnassa. Prosessioikeuden dosentiksi sain nimityksen
1979.
 
Alioikeusprosessia kehittämässä
15. 1980-luvulla alioikeuksissa odotettiin hartaasti,
milloin sangen pitkään valmisteilla ollut
oikeudenkäyntimenettelyn uudistus vihdoin toteutuisi.
Jotkut tuomarit odottivat uudistusta, jonka suuntaviivat
olivat toki tiedossa, pelolla, mutta useimmat
tuntemistani käräjätuomareista kuitenkin  innolla.
Suullis-pöytäkirjallinen ja toistuviin lykkäyksiin
perustuva riita-asioiden oikeudenkäynti oli tuomarista
jokseenkin tympeää ja tuskastuttavan hidasta.
16. Oikeudenkäynnin uudistus antoi kuitenkin edelleen
odottaa itseään. Tämän vuoksi muutamissa
käräjäoikeuksissa alettiin ikään kuin omin päin eli
vapaaehtoisuuden pohjalta nopeuttaa ja muutenkin kehittää
lähinnä riita-asioiden käsittelyä tulossa olevan
uudistuksen mukaiseksi.  Näin tehtiin esimerkiksi Markku
Arposen johtamassa Rovaniemen  tuomiokunnassa ja Gustav
Möllerin isännöimässä Toijalan tuomiokunnassa.
17. Pisimmälle  tässä suhteessa mentiin kuitenkin
Ikaalisten käräjäoikeudessa. Annoin juttuja
käräjäoikeudessa ajaville lähiseutujen asianajajille
kirjalliset ohjeet siitä, miten oikeudessa käsiteltävää
asiaa voitaisin valmistella ja menettelyä kehittää niin,
että lykkäyksiin ja kirjelmien lukemiseen perustuvista
istunnoista voitaisiin vähitellen päästä eroon.
Ehdottomasta kirjelmien kiellosta ei ollut kysymys, vaan
siitä, että asianajajat valmistautuisivat jo ennen asian
oikeuteen tuloa asiaan ja sen käsittelyssä tarvittavaan
aineistoon niin hyvin, ettei kirjelmiä eikä jutun
lykkäyksiä enää tarvittaisi siinä määrin kuin mihin oli
totuttu. Kaikki asianajajat tai tuomarit eivät
suhtautuneet tähän kehitystyöhön suopeasti, mutta ohjeeni
saivat ainakin jossakin määrin aikaan myönteistä
kehitystä ja tunnettavuutta jopa niin, että siitä
esimerkiksi eräässä Tampereella ilmestyvässä Aamulehden
oikeudenkäyntiä käsittelevässä  jutussa käytettiin
sanontaa ”Ikaalisten malli”.
18. Toijalan käräjäoikeudessa tuolloin käyttöön otetusta
uudistuksesta, joka tähtäsi kirjelmien vähentämiseen,
kanneltiin eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kantelusta
pyydettiin lausunto Suomen Asianajajaliitolta. Liitto
katsoi, että vallinnut kirjelmien lukemiseen perustuva
käytäntö perustui tavanomaiseen oikeuteen ja että
asianajajilla tulisi ollaa oikeus päättää kirjelmän
käytöstä. Oikeusasiamies Olavi Heinonen, jolle asian
esitteli esittelijäneuvos Lauri Lehtimaja,  ei kuitenkaan
yhtynyt liiton käsitykseen,  vaan totesi, että tuomarilla
oli viime kädessä valta päättää, missä muodossa
asianosaisten tulee oikeuden istunnossa esittää
lausumansa.
19. Kannatin kirjoituksissani tulossa olevaa riita-
asioiden ”Ruotsin mallin” mukaista menettelyuudistusta ja
yritin  saada tuomareita jo ennen uudistuksen
voimaantuloa kehittämään  ja tehostamaan käsittelyä niin,
että muutokseen voitaisiin siirtyä joustavasti. Tässä
tarkoituksessa kirjoitin Defensor Legis -lehdessä 1989
julkaistun artikkelin otsikolla ”Tuomioistuin
oikeudenkäyntimenettelyn kehittäjänä (sivut 56-77) ja
myöhemmin samana vuonna pienemmän kirjoituksen
otsikolla ”Kommmentteja alioikeusprosessin kehittämisestä
käytyyn keskusteluun” (DL 1989 sivut 567-578) sekä
Lakimiehessä  vuonna 1986 julkaistun artikkelin ”
Alioikeusuudistus alioikeustuomarin näkökulmasta” (sivut
998-1026). Käsittelin menettelyn epäkohtia myös
sanomalehtien (Helsingin Sanomat ja Aamulehti)
mielipidesivuilla. Otin kirjoituksissani myös laajemmin
kantaa oikeudenkäynnin uudistuksen suuntaviivoihin
(Lakimies 8/1976, s. 688-708), samoin
hovioikeusuudistukseen (Lakimies 5/1978 s. 453-476).
 
Professoriksi Lappiin

20. Kun alioikeusuudistus ja riita-asian menettelyuudistus edelleen viipyivät, päätin kokeilla uran vaihtoa ja hain siinä tarkoituksessa Lapin yliopiston lainkäytön professorin virkaa. Hoidin kyseistä virkaa ensin neljä vuotta kihlakunnantuomarin virkani ohella ja laadin respiittikirjaksi tarkoitetun vuonna 1988 ilmestyneen teoksen Materiaalinen prosessinjohto, joka sai käytännön tuomareilta suopean vastaanoton. Minut nimitettiin mainittuun professorin virkaan elokuun alusta 1990. Hoidin virkaa yhtäjaksoisesti - koko ajan matkalaukkuprofessorina - kunnes helmikuun lopussa 2011 siirryin eläkkeelle. Varsin pitkä rupeama siis yliopiston palveluksessa, vuodesta 1986 vuoteen 2011 saakka.3

21. Aika Lapin tiedekunnassa oli monessa suhteessa
mukavaa ja kehittävää. Luentojen pitämisestä en ole
koskaan  erityisemmin pitänyt, tutkimustyöstä ja kirjojen
kirjoittamisesta sitäkin enemmän; siihen professorin työn
tarjosi hyvän mahdollisuudet. Ohjasin muutamia
väitöstutkijoita ja prosessioikeudesta valmistui neljä
väitöskirjaa. Nyt emerituksena on hauskaa seurata  Lapin
tiedekunnasta valmistuneiden juristien etenemistä
ammatissaan ja urallaan. Joistakin on tullut
oikeusneuvoksia, hovioikeuden presidenttejä ja onpa
joukossa myös yksi   oikeuskanslerikin.  Yllättävän moni
Lapin tiedekunnasta valmistunut lakimies työskentelee
tuomarina, syyttäjänä tai asianajajana.
22. En malta olla kertomatta, että Lapin tiedekunnan
ensimmäinen prosessioikeuden syventävien opintojen
projekti, jota johdin,  teki vuoden 1987 keväällä ns.
projektimatkan, ei suinkaan Pohjois-Suomen ja yleensä
kotimaan kohteeseen, vaan Tallinnaan. Tutustuimme siellä
pintapuolisesti - Viro ei nimittäin ollut vielä

3 Tiedekunta julkaisi 60-vuotissyntymäpäiväni kunniaksi vuonna 2003 juhlakirjan nimeltään ”Matkalla pohjoiseen” - keksin kirjan nimen itse. Hankin osan kirjassa olevien artikkelien kirjoittajista itse ja kirjoitin kirjan loppuun muistelmani. Kirjassa on myös luettelo kirjallisesta tuotannostani vuosilta 1972-2003. Kirjalla oli hyvä menekki, myyntitulot sai tiedekunta.

itsenäistynyt -  paikalliseen alioikeuteen ja toisen
asteen tuomioistuimeen.

23. Vuonna 1997 teimme prosessioikeuden projektimatkan Vaasan hovioikeuteen, jossa presidentti Erkki Rintala ja eräät muut hovioikeuden tuomarit, joihin olin tutustunut 20 vuotta aikaisemmin talossa ollessani, esittelevät meille laajasti hovioikeuden toimintaa, tiloja, hovioikeuden presidenttien muotokuvia ja perinnehuoneen aarteita.4

 
Käytännön ja teorian vuorovaikutus

24. Kuten edellä olevasta ilmenee, olen urani aikana palvellut tavallaan ”kahta herraa”, jos niin voisi sanoa: käytäntöä ja teoriaa (law in books ja law in action).Olen ollut tuomarina soveltamassa lakia konkreettisissa asioissa ja toisaalta harjoittanut oikeustieteellistä tutkimusta ja toiminut yliopiston opettajana. Tämä on sopinut minulle ja käsitykseni mukaan se sopii yleensäkin prosessualisteille hyvin mm. sen vuoksi, että prosessioikeudella on käytännönläheisenä oikeudenalana läheinen kosketuspinta lainkäyttöön, ei vain tuomarin toimintaan, vaan myös asianajoon ja syyttäjien tehtäviin. Prosessioikeus ja lainkäyttö ovat kiinteässä ja hyödyllisessä vuorovaikutussuhteessa keskenään.

25. Varsin monet prosessioikeudesta väitelleet tohtorit
ovat hakeutuneet tuomareiksi, asianajajiksi ja
syyttäjiksi. Esimerkkeinä tästä voidaan mainita vaikkapa
Suomen prosessioikeuden isäksi kutsuttu R.A.Wrede, joka
oli vv. 1898-1909 Helsingin yliopiston
siviiliprosessioikeuden, roomalaisen oikeuden ja lainopin
ensyklopedian professorina, mutta toimi vv. 1905-1909
myös korkeimman oikeuden edeltäjän eli senaatin
oikeusosaston jäsenenä ja varapuheenjohtajana. Toisena
esimerkkinä voidaan mainita korkeimman oikeuden nykyinen
presidentti Tatu Leppänen,  jonka väitöskirjaa ”Riita-
asian valmistelu todistelun osalta” 1998 tarkastettaessa
toimin virallisena vastaväittäjänä.

4 Presidentti Erkki Rintalan 80-vuotissyntymäpäivän johdosta laadittiin Talentumin kustantama juhlakirja ”Isännän ääni”, johon kirjoitin artikkelin. Kuten kirjan esipuheessa mainitaan, idea juhlakirjan laatimisesta tuli minulta ja että minä keksin myös kirjalle nimen; olen näköjään aika etevä keksimään kirjojen nimiä! Nimi kuvaa hyvin Erkki Rintalan johtajanominaisuuksia ja hänen osoittamaansa ja edelleen jatkuvaa huolenpitoa hovioikeuden kehittämisestä.

26. Osin "pako yliopistolta" johtuu yliopistollisten virkojen
vähyydestä, osin taas siitä, että  oikeudenkäynti ja
lainkäyttö yleensä on varsin mielenkiintoinen ala, joka
kiinnostaa myös jatko-opintoja suorittaneita juristeja.
 
Opiskeluajoista tarkemmin
27. Palaan vielä takaisin 1960-luvulle, jolloin itse
opiskelin oikeustieteellisessä tiedekunnassa.  Kirjassa ”
Miten meistä tuli oikeustieteen tohtoreita” (2003,
toimittajina Heikki Halila ja Pekka Timonen) monet tuohon
aikaan opiskelleet ja myöhemmin väitelleet lakimiehet
ovat moittineet 1960 - ja 70-luvun luento-opetuksen
tasoa. Toki opetuksen taso vaihteli suuresti. Jotkut
professorit  luennoivat lukemalla pitkiä jaksoja omista
väitöskirjoistaan tai muista julkaisuistaan ja joidenkin
muiden luennoitsijoiden opetuskyky oli muuten hieman
heikkolaatuista. Toisaalta eräiden professoreiden luennot
olivat mielenkiintoisia ja jopa sytyttäviä, vaikka joskus
ehkä hieman vaikeaselkoisia nuorille opiskelijoille.
28. Kävin itse luennoilla aika harvoin, eikä minulla ole
prosessioikeudessa luennoiden professorien ja muiden
opettajien pitämien luentojen suhteen moittimista.  Tauno
Tirkkosen luennoilla en tosin juuri käynyt, vaan
keskityin lähinnä Tauno Ellilän ja Jouko Halilan antamaan
opetukseen. Tauno Ellilä oli luennoillaan  lähes yhtä
värikäs kuin rikosoikeutta opettanut Reino-veljensäkin;
ei siis mitään moittimista. Halila oli vakavampi, mutta
hänen luennoillaan oppi paljon hyödyllisiä asioita;
Halilasta huomasi, että hän oli toiminut aiemmin
tuomarina Helsingin raastuvanoikeudessa.  Olin seurannut
hänen luentojaan ja oikeustapausharjoituksiaan jo
siviilioikeuden yleisen osan yhteydessä ja jatkoin sitä
myöhemmin, kun tuli prosessioikeuden vuoro. Sain siviili
I:n tentistä erinomaiset tiedot ja suorin siitä myös cum
laude -tentin. Tein opintojen loppuvaiheessa Jouko
Halilalle siviilioikeudesta aika nopeassa tahdissa myös
tutkielman, joka käsitteli sopimussakon
kohtuullistamista.
29. Prosessioikeuden peruskurssin tenttiä varten olin
kuunnellut lakitieteen lisensiaatti Jorma S.Aallon
pitämän luentosarjan.  Aalto hallitsi asiansa erittäin
hyvin. Yleisurheilua itsekin nuorempana harrastaneena
tiesin, että kilpakentillä Aallon leipälajina oli ollut
moukarinheitto, jossa hän oli saavuttanut jopa akateemisten 
Suomen mestaruuden; Aallon moukariennätys oli himan alle 45 metriä. Aalto kohosi urallaan aina oikeuskansleriksi asti, joten siinä mielessä oli hyvä, ettei hän jatkanut moukarinheiton harrastustaan enää 60- luvulla.5
30. Tauno Tirkkosen assistentteina toimivat Irma Lager ja
Tapio Takki. Hieman myöhemmin oppiaineen assistenteksi
tuli Lauri Hormia. Ennen minua prosessioikeuden
assistenttina toimi jonkin aikaa OTL Olavi Parikka, joka
ei kuitenkaan väitellyt, vaan siirtyi Tampereen
raastuvanoikeuden tuomariksi. Lauri Hormia väitteli 1978
eli vuotta minua  myöhemmin erinomaisella
todistamiskieltoja koskevalla tutkimuksellaan. Hormian
väitöskirjan merkitystä ei  vielä 1970-luvun lopulla
oikein osattu arvostaa, vaan tämä tapahtui vasta 20-30
vuotta myöhemmin, jolloin erilaiset todistamiskiellot
nousivat Suomessa näkyvämmin esille.
31. Minkäänlaista graduohjausta ei tuohon aikaan
tiedekunnassa ollut, tohtorikoulutuksesta puhumattakaan.
Jatko-opintojen harjoittamiseen ei opettajakunnan taholta
mitenkään erityisesti patisteltu, vaan jatko-opinnot
jäivät jokaisen oman innostuksen varaan.
32. Prosessioikeudesta väiteltiin tuolloin todella
harvoin. 1950 -luvulla oli kolme väitöstä. Jouko Halila
väitteli vuonna 1950  tunnustamista koskevalla
väitöskirjallaan; vastaväittäjänä oli Tauno Tirkkonen.
33. Itse tutustuin tarkemmin Veikko Reinikaisen
(1920-1998) väitöskirjaan ”Jutun palauttamisesta”
vuodelta 1956. Se on perusteellinen tutkimus, jota varten
väittelijä oli käynyt läpi muun muassa suuren määrän
korkeimman oikeuden jutun palauttamista koskevia
julkaisemattomia ratkaisuja. Kahta vuotta myöhemmin
Reinikainen julkaisi vielä toisen kirjan, joka käsitteli
prosessinedellytyksiä.  Koska professorin vakansseja ei
ollut, kielitaitoinen Reinikainen siirtyi pian
kansainvälisen liike-elämän  palvelukseen, jossa menestyi
erittäin hyvin kohoten suurten lääkeyritysten
johtotehtäviin asti.

5 Prosessioikeudesta väitelleillä tohtoreilla on ollut kysyntää maan ylimpiä laillisuudenvalvojia valittaessa. Jaakko Jonkka on toiminut eduskunnan apulaisoikeusasiamiehenä, valtioneuvoston apulaisoikeuskanslerina ja lopuksi oikeuskanslerina. Petri Jääskeläisestä puolestaan tuli oikeusasiamies ja Pasi Pölösestä apulaisoikeusasiamies.

34. 1960-luvulla prosessioikeudesta oli vain yksi väitös
Jorma S. Aalto väitellessä 1965 rikosprosessilain
asiallista sovellutusalaa koskevalla tutkimuksellaan.
Miksi prosessioikeudesta väiteltiin niin harvoin? On
sanottu, että  professori Tauno Tirkkosen  ”tuhatsivuiset
kirjat”, toisin sanoen hänen kaksi massiivista teostaan
sekä siviili- että rikosprosessioikeudesta, ja niiden
puuduttava ulkoluku olisi tappanut kiinnostukseen
prosessioikeuteen. Väitteessä lienee toki jotain perää ja
ehkä asia oli myös niin, etteivät  prosessioikeuden ”
Suuret Taunot” (Tirkkonen ja Ellilä) oikein välittäneet
kantaa riittävästi huolta prosessioikeuden jälkikasvusta.
35. Niin tai näin, mutta 1970-luvulla prosessioikeudesta
väittelivät Irma Lager, Erkki Havansi,  Jyrki Virolainen
ja Lauri Hormia, sekä 1980-luvulla Juhani Walamies, Antti
Jokela, Juha Lappalainen ja Tuula Linna. Prosessioikeuden
professoreiksi myöhemmin nimitetyistä tutkijoista P.O.
Träskmanin väitöskirja 1977 käsitteli rikosoikeutta ja
Risto Koulun väitös 1987 esineoikeutta.
 
Tutkimusteemoista
36. Kiinnostuin lähinnä konstruktiivista käsitelainoppia
edustaneen Tauno Tirkkosen teoksia enemmän ruotsalaisen
P.O.Ekelöfin kirjoista ja hänen teleologisesta
tulkintametodistaan ja yleensä pohdiskelevasta
esitystavastaan lähinnä oppikirjaksi tarkoitetussa
Rättegång-sarjassa, jota myös käytännön tuomarit
Ruotsissa ahkerasti lukivat. Skandinaavista realismia
edustanut Ekelöf kuuluu pohjoismaisen modernin
todistusoikeuden guruihin; hän tuli tunnetuksi
kehittämänsä todistusarvometodin puolesta puhujana.  Myös
Ekelöfin käsitys prosessin ja etenkin siviiliprosessin
funktiosta yhteiskunnallisen sanktiomekanismin osana teki
minuun suuren vaikutuksen. Ekelöfin oppilaan  Robert
Bomanin väittämistaakkaa (Om åberopsbörda, 1960)
käsittelevällä erinomaisella  väitöskirjalla sekä Lars
Welamsonin teoksilla oli myös vaikutusta omaan
kirjalliseen tuotantooni.

37. Aloin 1970-luvulla tutkia tuomarin ja asianosaisten välistä työnjakoa, tarkemmin sanottuna heidän prosessitoimiensa välistä suhdetta oikeudenkäynnissä. Tässä tarkoituksessa julkaisin Lakimies-lehdessä 1974 artikkelin Ne eat judex ultra petita partium, näkökohtia syytteen ja tuomion välisestä suhteesta; käsitettä syytesidonnaisuus en tosin huomannut artikkelissa

lanseerata, mikä on jälkeenpäin hieman harmittanut.
Tulkitsin syytesidonnaisuuden sisältöä tiukemmin kuin
Tauno Tirkkonen oli tehnyt ja puutuin myös  vallalla
olleeseen käsitykseen syytesidonnaisuuden, syytteen
tarkistamisen sekä  rikostuomion oikeusvoiman
objektiivista ulottuvuutta koskevaan suhteeseen.
38. Mielestäni onnistuin aiheen käsittelyssä hyvin, joten
ajattelin artikkelin julkaisemisen jälkeen, että no niin,
tulipa tämäkin asia ja ongelma nyt selvitetyksi, tuskinpa
tästä kysymyksestä enää jatkossa aiheutuu käytännössä
kovin suuria ongelmia. Optimistinen käsitykseni
osoittautui kuitenkin pian virheelliseksi,  sillä
artikkelini julkaisemisen jälkeen muutkin tutkijat
innostuivat kirjoittamaan kyseisestä teemasta. Korkein
oikeus on antanut syytesidonnaisuudesta tähän mennessä jo
reilut 30 ennakkopäätöstä.
39. Siviiliprosessin puolella runsaasti  koulutustarvetta
tuomareille ja asianajajille aiheutti riita-asioiden
menettelyuudistuksen (1993) yhteydessä väittämistaakan
soveltamisen ja siihen liittyen  oikeustosiseikan ja
todistustosiseikan käsitteiden erottaminen. Juha
Lappalainen, Gustaf Möller ja minä kirjoitimme
aihepiiristä  muutamia artikkeleja. Itse tein näin
ensimmäisen kerran Lakimies-lehdessä  8/1985 julkaistussa
artikkelissa ”Väittämistaakasta vähäsen” (sivut
973-1006). Tarkistimme myös kanteenmuutoskiellosta ja
siviilituomion oikeusvoiman objektiivisesta
ulottuvuudesta Tauno Tirkkosen kaudella omaksuttuja
oppeja; näiden kysymysten selvittelyssä ratkaiseva
merkitys oli Juha Lappalaisen ansiokkailla oppikirjoilla
ja artikkeleilla. Korkein oikeus hyväksyi ratkaisuissaan
varsin pian uudet näkemykset ja tulkinnat.
40. Kihlakunnantuomarina ollessani  huomasin pian , miten
tärkeä merkitys tuomarin aktiivisen prosessinjohdolla on
riita-asian käsittelyssä. Tämä ei koskenut ainoastaan
muodollista prosessinjohtoa eli menettelyn ulkoisen kulun
järjestämistä, vaan ennen kaikkea materiaalista
(aineellista) prosessinjohtoa. Kysymys on siitä,
minkälaisissa asioissa, miltä osin ja kuinka aktiivisesti
tuomari voi ja hänen pitääkin etenkin
valmisteluvaiheessa, puuttua kysymyksillään ja
huomautuksillaan  oikeudenkäyntiaineiston selventämiseen,
rikastamiseen ja rajoittamiseen. Materiaalinen
prosessinjohto oli yleisesti ottaen varsin passiivista.
 
Prosessinjohdosta ja rooliperiaatteista

41. Materiaalisesta prosessinjohdosta oli 1900 -luvun alkupuolella julkaistu professori Otto Hj. Granfeltin ruotsinkielinen teos, josta oli vuonna 1930 otettu toinen painos. Tauno Tirkkonen oli oppikirjoissaan käsitellyt aineellista prosessinjohtoa verrattain niukasti. Tämän vuoksi oli korkea aika laatia uusi ja ajantasainen kirja prosessinjohdosta, jossa otettiin huomion lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä tapahtuneet muutokset ja jossa ennen muuta omaksuttiin tuomareita entistä selvästi aktiivisempaan prosessinjohtoon kannustava ote.6

42. Tuomarintyön ohessa kirjan tekeminen ei ollut kovin
helppo tehtävä, mutta sain kuitenkin kirjan valmiiksi
vuonna 1988. Se käsittelee materiaalista prosessinjohtoa
sekä riita- että rikosjutuissa. Kirjaan sisältyy myös
monia peruskäsitteitä, kuten esimerkiksi
väittämistaakkaa, koskevia jaksoja. Tein kirjaa varten
sadalle alioikeuden tuomareille suunnatun empiirisen
kyselyn, jonka tuloksia selostin ja kommentoin kirjan
asianomaisissa kohdissa.
43. Olin itse tyytyväinen kirjaan, joka sai myös
käytännön tuomareiden keskuudessa aika myönteisen
vastaanoton. Otaksun, että tuomarit tai ainakin osa
heistä, alkoivat kirjan luettuaan suhtautua entistä
aktiivisemmin materiaalisen prosessinjohdon ja etenkin
kyselyoikeuden  käyttämiseen. Lainsäädännön muuttumisen
johdosta kirjasta olisi toki pitänyt laatia jo kauan
sitten uusi ja täydellisesti tarkistettu painos tai
kirjoittaa ”koko homma” uudelleen, mutta minulla ei ole
ollut siihen enää  voimia.

44. Tässä kohtaa on syytä todeta myös yksi terminologinen seikka. Lanseerasin Materiaalinen prosessinjohto -kirjassa prosessioikeuteen uuden käsitteen, nimittäin rooliperiaatteet. Se koskee tuomarin ja asianosaisten - käytännössä heidän asiamiestensä - prosessitoimien suhdetta mitä tulee prosessiaineiston hankintaan, esittämiseen ja selvittämiseen. Aikaisemmin samaa asiaa tarkoittaen on yleensä käytetty käsitettä

6 Jaoin aineellisen prosessinjohdon viiteen eri osaan, eli aineistoa selventävään, täydentävään, rikastavaan, rajoittavaan ja informoivaan prosessinjohtoon. Tämän jaottelun ovat muut tutkijat ja kirjoittajat sittemmin hyväksyneet. Uusimmassa eli Dan Heleniuksen ja Tuula Linnan varsin mainiossa teoksessa Siviili- ja rikosprosessioikeus (2021) esitetään täysin samanlainen jaottelu kuin olin vuonna 1988 itse tehnyt (mt. s. 90-91). On miellyttävää huomata, että olen tässä(kin) asiassa onnistunut varsin hyvin.

työnjakoperiaatteet, mutta mielestäni rooliperiaateet on
paljon iskevämpi ja myös helpompi muistaa. Ilokseni olen
todennut, että nykyisin kaikki muutkin prosessualistit
käyttävät nimenomaan termiä rooliperiaatteet; jos he
vielä muistaisivat vaikkapa alaviitteessä mainita, että
mainitun periaatteen tai käsitteen on lanseerannut
Virolainen, niin olisin tosi tyytyväinen!
45. Olen yrittänyt kirjoissani ja artikkeleissani
korostaa sitä, että käytännön riita-asian
oikeudenkäynnissä on syytä omaksua yhtäältä tiukka
väittämistaakkaa koskeva tulkinta, mutta toisaalta tämän
vastapainoksi tuomarin aktiivinen materiaalinen
prosessinjohto. Liiallisuuksiin tuomari ei tietenkään voi
aktiivisessa prosessinjohdossa mennä, mutta varsinkin
asianosaisten esityksiä selventävä prosessinjohto on aina
perusteltua.

46. Erään toisenkin käsitteen olen onnistunut ujuttamaan prosessioikeudelliseen terminologiaan. Tarkoitan käsitettä vaatimistaakka, josta säädetään OK 24 luvun 3 §:n 1 momentissa. Käsite tarkoittaa tuomioistuimen kannalta tarkasteltuna asianosaisten vaatimusten sitovuutta niin, ettei tuomiossa saa tuomita muuta tai enempää kuin mitä on vaadittu. Asianosaisen tulee siten huolehtia siitä, että hän esittää oikeudenkäynnissä laadultaan ja määrältään oikean ja riittävän vaatimuksen.

47. Kihlakunnantuomarina laadin tuomioistuinharjoittelua
suorittaville notaareile ja käräjätuomareille ohjeet,
joiden alkulause kuului: Tuomarin tärkeimmät tehtävät
käräjillä ovat 1)  aktiivisesta materiaalisesta
prosessinjohdosta huolehtiminen ja 2)  ratkaisun
asianmukainen ja ymmärrettävä perusteleminen.

 

Tuomion perusteleminen, pro et contra -metodi

48. Olin huomannut jo hovioikeuden ja korkeimman oikeuden
esittelijänä ollessani ja myöhemmin tuomarina
toimiessani, miten tärkeä merkitys tuomion perusteluilla
on, ei vain asianosisten, vaan myös suuren yleisön ja
koko lainkäytön uskottavuuden kannalta. Toisaalta
julkisessa keskustelussa ja oikeuskirjallisuudessa
valitettiin jatkuvasti tuomioiden ja päätösten liian
suppeita ja niukkoja perusteluja. Päätin, että tilanteen
korjaamiseksi kirjoitan joskus kirjan tuomion
perustelemisesta. Tavoitteen toteutuminen kesti, mutta
tulipahan tuokin työ aikanaan tehdyksi ja vieläpä kahtena eri kirjana.
49. Aloitin kirjoittamalla vuonna 1986 Lakimies-lehden
Jouko Halilan 70-vuotisjuhlan kunniaksi omistetussa
numerossa julkaistun tuomion perustelemista käsittelevän
artikkelin (sivut 889-917). Pohdin siinä myös
perustelemisessa havaittujen puutteiden syitä ja
mainitsin jo tuolloin kannattavani pääsyiden tai
-argumenttien ohella myös  vastasyiden eli  ratkaisun
lopputulosta vastaan puhuvien ns. contra-argumenttien
ilmoittamista tuomiossa.
50. Vuonna 2003 julkaisin yhdessä entisen oppilaani OTL
Petri Martikaisen kanssa Talentumin kustantaman reilut
300 sivua käsittävän kirjan, jolle annoin nimen ”Pro et
contra. Tuomion perustelemisen keskeisiä kysymyksiä”.
Kirja, josta professori Aulis Aarnio kirjoitti
Aamulehdessä suorastaan kiittävän arvostelun, on jo ajat
sitten loppuunmyyty.

51. Lanseerasin mainitussa kirjassa pro et contra -perustelumetodia koskevan käsitteen; rooliperiaatteiden lisäksi nyt siis toinen tärkeä prosessioikeudellinen käsite! Tarkoituksena olin nimittäin muun ohella osoittaa, että perustelujen avoimuuteen kuuluu, ei vain tuomion lopputulosta puoltavien, vaan myös sitä vastaan puhuvien seikkojen ja perusteiden ilmoittaminen sekä punninta siitä, miksi pro perusteet ovat tuomarin käsityksen mukaan olleet vastasyitä painavammat. Näin tapahtuu lähes kaikkien muiden maiden tuomioistuimissa ja etenkin niiden ylimmissä oikeuksissa.

52. Professori Tauno Tirkkonen oli oppikirjoissaan
nimenomaan esittänyt, että tuomiossa säännönmukaisesti
riittää  vain lopputulosta tukevien perusteiden
esittäminen, ja että vasta-argumenttien viittaaminen on
tarpeellista vain silloin, kun se pääsyiden esittämisen
kannalta osoittautuu välttämättömäksi. Tämä johti siihen,
ettei vastaperusteluja käytännössä juuri milloinkaan
otettu perusteluihin. Me pyrimme osoittamaan, että
vastasyiden mainitseminen ja niiden punninta - ei siis
pelkkä viittaaminen contra-argumentteihin -
pääperusteiden kanssa on ratkaisutoiminnan avoimuuden
kannalta tarpeen etenkin joko näytön arvioinnin tai
oikeusnormin  tulkinnan kannalta epäselvissä tai
vaikeissa jutuissa.

53. Pro et contra -kirjamme käsitti itse asiassa vasta perustelututkimuksen yleisen osan. Laajemmin ja perusteellisemmin pureuduimme Petri Martikaisen kanssa perustelemisen maailmaan sekä fakta- että normiperusteiden osalta vuonna 2010 ilmestyneessä Tuomion perusteleminen -nimisessä 600 sivua käsittävässä kirjassamme. Puolsimme kirjassa muun ohella oikeuskirjallisuuteen viittaamisen merkitystä etenkin korkeimman oikeuden perusteluissa. Käräjä- ja etenkin hovioikeudet olivat jo muutama vuosi aiemmin alkaneet viitata oikeuskirjallisuuteen.7

54. Tuomion perustelemisen tärkeyden korostaminen on
kannattanut, sillä  tämän vuosituhannen puolelle ja
erityisesti 2010-luvulle tultaessa tuomion perustelujen
laadussa on tapahtunut meillä selvää kohennusta. Tämä
ilmenee etenkin korkeimman oikeuden ennakkopäätösten
oikeudellisesta päättelystä, joka on todella
seikkaperäistä pro et contra -näkökohtien monipuolista ja
ymmärrettävällä kielellä laadittua argumentointia ja
punnintaa. Korkein oikeus on alkanut vähitellen viitata
myös oikeuskirjallisuuden kannanottoihin, joka tietenkin
tyydyttää suuresti  vanhaa kriitikkoa.

55. Perustelujen kehittyminen ei toki ole yksinomaan minun ansioitani, ei suinkaan, sillä prosessioikeuden oppikirjoissa on yleensä ainakin huomautettu siitä, että perusteluissa on toivomisen varaa. Itse olen ottanut kuitenkin ko. epäkohdan useimmin ja kaikista tiukimmin esille ja kirjoittanut asiasta säännöllisesti lähes 25 vuoden ajan. Olen hieman jopa ylpeä, että hoksasin lanseerata juridiseen terminologiaan pro et contra -perustelumetodia tarkoittavan käsitteen ja panna sen vuonna 2003 ilmestyneen kirjani nimeksi.8

56. Ratkaisujen perusteluissa on itse asiassa menty viime
aikoina äärimmäisyydestä toiseen. Kun vielä 15-20 vuotta
sitten  minulla oli mielestäni jatkuvasti perusteltua
aihetta  puuttua tuomioistuinten - myös korkeimman
oikeuden - liian niukkoihin perusteluihin, on tilanne nyt se,
että olen alkanut toppuutella myös korkeinta oikeutta
liian laajoista ja seikkaperäisistä perusteluista.

7 Ks. myös artikkeliani Oikeuskirjallisuus oikeuslähteenä ja tuomion perusteluissa, LM 2012, s. 3-32.

8 Dan Heleniuksen ja Tuula Linnan edellä jo mainitussa oppikirjassa Siviili- ja rikosprosessioikeus käsitellään tuomion perustelemista aika vähän. Minusta on yllättävää, etteivät kirjoittajat mainitse tässä yhteydessä lainkaan pro et contra -perustelumetodia, jota itse pidän tärkeänä periaatteena.

Ennakkopäätöksiin tutustuvat ihmiset eivät jaksa kunnolla
ja ajatuksella perehtyä tarpeettoman seikkaperäisiin tai
yksityiskohtaisiin perusteluihin, niistä kärsii
luettavuuden ohella myös perustelujen ymmärrettävyys.
Perustelujen loppuun olisi usein aihetta laatia
tiivistelmä eli keskeisiä perusteluja koskeva yhteenveto.

57. Oppikirjojeni ja yleisesitysteni suhteen viittaan lyhyesti vain kirjoihin Alioikeusuudistus I (4. painos 1993), Lainkäyttö (1995), Rikosprosessioikeus I (1998), Rikosprosessin perusteet (RP I, 2003,Rikosprosessin osalliset (RP II, 2004).9 Kaksi viimeksi mainittua teosta olen kirjoittanut yhdessä eduskunnan apulaisoikeusasiamiehenä nykyisin olevan OTT Pasi Pölösen kanssa.10

 
Minun metodini
58. Jos kirjallista tuotantoani, joka ei toki rajoitu
yksinomaan rikosprosessioikeuteen,  halutaan luonnehtia,
niin sanoisin, että metodini on alusta lähtien ollut
sopivalla tavalla kriittinen. En ole esittänyt kritiikkiä
pelkästä kritisoinnin halusta, vaan olen pyrkinyt
kiinnittämään huomiota, en ainoastaan lainsäädännössä,
vaan myös tuomioistuimien toiminnassa ja yleensä
lainkäytössä esiintyviin puutteisiin ja epäkohtiin, jotta
ne tunnistettaisiin, niistä keskusteltaisiin avoimesti
niihin ja saataisiin aikaa myöten korjatuiksi.
59. Tämä kriittinen lähestymis- ja esitystapa ilmenee
ehkä selvimmin kirjassa Lainkäyttö (1995), mutta itse
asiassa, kun nyt jälkeenpäin palautan mieleen koko
tuotantoani, myös kaikissa muissakin kirjoissani; myös
artikkeleissani on aina enemmän tai vähemmän kriittinen
lähestymistapa ja ote.
60. En ole pyrkinyt miellyttämään lainsäätäjää tai
lainvalmistelukuntaa, en myöskään tuomioistuimia -
korkeimmasta oikeudesta puhumattakaan -  vaan olen
pyrkinyt aina avoimesti ja rehellisesti kertomaan, missä

9 Alioikeusuudistus -kirjan kustansi Lapin tiedekunta ja se möi niin hyvin, että tiedekunta osti myynnistä saaduilla varoilla uuden kopiokoneen, joka ristittiin Jyrki I:ksi. Itse hankin kirjasta saaduilla tekijänpalkkioilla kunnon moottoriveneen, joka on edelleen käytössä ja toimii hyvin.

10 Ks. myös Alma Talentin kustantamaa oikeuden perusteokset -sarjassa ilmestyvää Prosessioikeus-kirjaa, johon olen kirjoittanut n. 200 sivua käsittävän johdantoluvun prosessioikeuden keskeisistä kysymyksistä. Kirjasta ilmestyy tänä vuonna jo kuudes täydennetty painos.

asioissa on menty pieleen ja millä tavoin ja mitkä asiat
olisi syytä korjata. Toivoisin, että myös muut
prosessioikeuden professorit ja tutkijat ylipäätään
voisivat noudattaa  samantapaista kriittistä otetta
omassa tuotannossaan.

61. Yleisessä oikeustieteessä puhutaan kriittisestä oikeuspositivismistä, josta esimerkiksi Kaarlo Tuori on kirjoittanut vuonna 2000 ilmestyneen laajan teoksen. Lainaan tuosta käsitteestä sanan kriittinen ja kutsun omaa tutkimusmetodiani sanoilla kriittinen prosessioikeus. Sitä olen harjoittanut kohta 50 vuoden ajan, sillä ensimmäinen prosessioikeutta käsittelevä artikkelini julkaistiin Lakimies-lehdessä vuonna 1972.11

62. Olen pitänyt kirjallisessa toiminnassani silmällä
systematisoinnin ja  prosessioikeuden teorioiden ja
yleisten oppien ohella myös  käytännön lainkäytön
tarpeita ja sitä, että kirjoituksista olisi hyötyä myös
tuomareiden ja muiden lainkäyttäjien työssä.  Tässä
kohtaa muistuu usein mieleen professori Tauno Ellilän
luennoillaan esittämä tokaisu prosessioikeuden
käytännönläheisyydestä: ”Prosessioikeus on käytännön
ruljanssioppia”. Jotkut tutkijat katsovat, että
oikeustieteen harjoittajan tehtäviin ei kuuluisi
tulkintasuositusten esittäminen.
63. Olen itse tutkijanakin enemmän pragmaatikko kuin
teoreetikko, vaikka en toki halua mitenkään aliarvioida
teoreettisesti ajattelevia tutkijoita tai heidän työtään.
Tämän takia en  ole pitänyt tulkintasuositusten
esittämistä minään ”mörkönä”, jota tulisi välttää, vaan
olen usein pyrkinyt esittämään mahdollisimman perustellun
näkemykseni myös siitä, miten jokin tärkeä
tulkintaongelma olisi syytä ratkaista tai miten tai millä
asenteella tuomareiden tulisi suhtautua esimrkiksi
aineelliseen prosessinjohtoon tai tuomion
perustelemiseen.
64. Prosessioikeuteen kuuluvien säännösten tulkinnassa
olen sekä tuomarina että tutkijana pyrkinyt noudattamaan
lähinnä P.O.Ekelöfin omaksumaa teleologista metodia,
muitakaan metodeja toki unohtamatta.  Sen mukaan
tulkitsija selvittää ensiksi, mitä tavoitteita tai arvoja

11 Artikkeli käsitteli syyttäjän muutoksenhakuoikeutta syytetyn eduksi; tästä kysymyksestä oli aiheutunut käytännössä epätietoisuutta. Päädyin siihen, että syyttäjän ko. valitusoikeus tulisi hyväksyä laajemmin kuin Tauno Tirkkonen oli oppikirjassaan esittänyt. Olen siis ollut aika monessa asiassa toisella kannalla kuin Tirkkonen!

säännöksellä on tarkoitus edistää, minkä jälkeen hän
pohtii, miten kysymykseen tulevat eri vaihtoehtoiset
ratkaisuvaihtoehdot toteuttaisivat mainittuja
tavoitteita. Tulkinnassa päädytään vaihtoehtoon, joka
vaikutusten kannalta parhaiten vastaa säännöksen
tavoitteita.
65. Vaikka kuulun kriittisen prosessoikeustutkimuksen
edustajiin, haluan toisaalta tehdä yhden asian selväksi.
En suinkaan ole kritisoinut kaikkea, mikä ”
prosessioikeudessa liikkuu”, vaan  arvostan suuresti
monia prosessioikeuden alalla aikaan saatuja
lainsäädännön uudistuksia. Niihin kuuluvat esimerkiksi
riita- ja rikosasioiden oikeudenkäyntiuudistukset,
hovioikeusuudistus, syyttäjälaitoksen kehittyminen,
esitutkinta- ja pakkokeinolait sekä todistusoikeutta
koskeva uudistus. Ratkaisujen perustelut ovat parantuneet
valtavasti ja suullisia käsittelyjä pidetään nyt
runsaasti myös hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa.
66. Suurimmat epäkohdat liittyvät oikeudenkäynnin
hitauteen. Tämä ei johdu suinkaan vain lainsäädännössä
olevista puutteista, vaan  parantamisen varaa olisi tässä
suhteessa paljon myös lainkäyttäjillä ja tuomareilla.
Laajemmissa jutuissa oikeudenkäynti toistetaan  lähes
sellaisenaan, kun käräjäoikeuden tuomioon on haettu
muutosta hovioikeudesta, eivätkä käräjä-ja hovioikeudet
noudata  kansliatuomion antamisesta laissa säädettyjä
määräaikoja.
67. Hovioikeuskäsittelyn keventämiseksi  on valmisteilla
uudistus käräjäoikeudessa todistelutarkoituksessa
kuultujen henkilöiden kertomusten videoinnista ja
videotallenteiden vastaanottamista todisteina
hovioikeuden pääkäsittelyssä.  Tämänkin sangen
tarpeellisen hankkeen valmistelu on edennyt
oikeusministeriössä varsin hitaasti.
 
Prosessioikeutta blogistina
68. Eläkkeelle vuonna 2011 siirtymisen jälkeen en ole
lähes kymmeneen vuoteen julkaissut kirjoja tai
artikkeleita juridisissa aikakausilehdissä. Tämä ei
tarkoita sitä, että olisin lopettanut juridiikasta ja
prosessioikeudesta kirjoittamisen ja julkaisemisen. Ei
sinne päinkään!

69. Syksyllä 2008 aloitin netissä, siis sosiaalisessa mediassa, pitää oikeudellisen elämän ilmiöitä ja ajankohtaisia kysymyksiä käsittelevää blogia. Olen julkaissut siinä 1150 artikkelia, joista suurin osa käsittelee tuomioistuinlaitosta, oikeudenkäyntimenettelyä ja yleensä lainkäyttöä.12 Vuonna 2016 aloin pitää toista blogia, jonka nimesin aluksi - kuinkas muutenkaan - prosessioikeusblogiksi. Pari vuotta sitten vaihdoin blogin nimeä, ja nyt blogini on juhlallisesti Rule of law -blogi, jossa olen tähän mennessä julkaissut 230 kirjoitusta.13 Näissä blogeissa olen muun muassa kommentoinut tuoreeltaan toista sataa korkeimman oikeuden vuosina 2008-2021 antamaa ennakkopäätöstä. Rule of law -blogissa olen julkaissut myös muiden juristien laatimia kirjoituksia ajankohtaisista aiheista. Blogijuttuja on kommentoitu innokkaasti ja monet tuomarit, asianajajat ja tutkijat näyttävät seuraavan Rule of law -blogia ahkerasti. Joihinkin blogikirjoituksiin on viitattu jopa eräissä prosessioikeutta koskevissa väitöskirjoissa.14

70. Viimeisin villitykseni on Twitter, jossa keskustelen
päivittäin varsinkin juridiikkaa ja oikeudenhoitoa
koskevista ajankohtaisista kysymyksistä. Se on ollut
emeritukselle mielenkiintoinen kokemus, ja  uskoakseni
voinut voinut myös sen avulla siellä selventää
keskustelukumppaneille hieman epäselviksi jääneitä
oikeudenkäynnin periaatteita tai käytännön lainkäyttöön
liittyviä kysymyksiä.
71. Voin kokemusteni perusteella suositella tutkijoille,
tuomareille, asianajajille ja syyttäjille  blogin
pitämistä ja Twitter-tilin avaamista.  Jotkut heistä ovat
toki ovat jo Twitterissä, mutta suurin osa lähinnä
passiivisina seuraajina, eivät aktiivisina
keskustelijoina.

72. Lainkäyttöä tai yleensä juridiikkaa koskevista asioista keskusteleminen näyttää muutenkin olevan Suomessa edelleen melko vaatimatonta. Muutama vuosi sitten meillä perustettiin Suomen Prosessioikeusyhdistys

12 Ks. http://jyrkivirolainen.blogspot.com
13 Ks. http://jyrkivirolainen-oikeus.blogspot.com

14 Siirtyessäni vuonna 2011 eläkkeelle Lapin oikeustieteiden tiedekunta kustansi Blogikirja-nimisen teoksen, joka sisältää 45 vuosina 2008-2011 kirjoittamaani blogijuttua. Kirjassa on 340 sivua, joka tarkoittaa sitä, että yhden blogijutun keskimääräinen pituus on noin kahdeksan sivua. Tästä voi päätellä, että laatimistani 1350 blogijutuista voisi saada tekstiä noin 6 000 painosivun verran. Blogeja on käyty lukemassa noin 5 miljoonaa kertaa ja kirjoituksiin on tullut 12 000 kommenttia.

(SPOY), jonka johtopaikoilla ovat olleet tuomarit, yliopistotutkijoiden ja opettajien panos yhdistyksen toiminnassa on ollut vähäistä. Yhdistykseltä voisi kohtuudella odottaa hieman aktiivisempaa otetta, sillä sen toiminta on tähän mennessä rajoittunut lähinnä vain yhden keskustelutilaisuuden pitämiseen vuosittain. Yhdistys voisi perustaa oman lehden tai ainakin blogin, jossa oppiaineen harrastajat ja muutkin lakimiehet keskustelisivat ja ottaisivat kantaa juridiikan ja yleensä oikeudellisen elämän ajankohtaisiin kysymyksiin.

 
Prosessioikeus oppiaineena

73. Oikeustieteen yliopisto-opetuksssa prosessioikeus on esiintynyt Suomessa perinteisesti itsenäisenä, siviili- ja rikosoikeudesta erillisenä oppiaineena. Hallintoprosessioikeutta on sen sijaan opetettu hallinto-oikeuden yhteydessä, mikä on johtunut siitä, että hallintolainkäyttöä on pidetty tavallaan hallintotoiminnan tai -menettelyn jatkeena. Eräissä muissa maissa siviiliprosessioikeuden ja ulosotto- oikeuden opetus sitä vastoin on kytketty siviilioikeuden ja rikosprosessioikeus taas rikosoikeuden opetukseen. Tämä johtuu lähinnä siitä, että kyseisissä maissa riita- ja rikosasian oikeudenkäynnit on järjestetty toisistaan huomattavasti poikkeavalla tavalla ja myös erilaisin säädöksin. Suomessa (ja Ruotsissa) siviili- ja rikosprosessi ovat sen sijaan järjestetty vanhastaan saman lain eli oikeudenkäymiskaaren (OK) säännöksillä, mistä johtuu, että mainitut prosessilajit eivät ole täällä eriytyneet läheskään siinä määrin kuin Keski- Euroopan maissa on tapahtunut. Tämä on myös heijastunut prosessioikeuden yliopisto-opetukseen.15

74. 1970-luvun alkupuolella tutkinnonuudistuksen
valmistelun yhteydessä edellä mainittuun käytäntöön
yritettiin saada aikaan muutosta. Oikeustieteellisten
opintojen uudistamiskomitea ehdotti mietinnössään (KM
1973:30), että prosessioikeuden opettaminen itsenäisenä
aineena lopetettaisiin ja että prosessuaalisia kysymyksiä
tarkasteltaisiin materiaalisten oikeussäännösten ja niitä

15 Tosin sama professori voi opettaa sekä rikos- että prosessioikeutta, kuten Turun ja Itä-Suomen tiedekunnissa on ollut asian laita. Myös siviili- ja siviiliprosessioikeuden opetus on voinut olla samalla professorilla. Tästä esimerkkeinä voidaan mainita vaikkapa R.A.Wrede ja Jouko Halila. Vm. toimi siviili- ja siviiliprosessioikeuden henkilökohtaisena ylimääräisenä professorina vuosina 1960-1967 ja siirtyi sen jälkeen prosessioikeuden professoriksi. Helsingin tiedekunnassa on vakiintuneesti ollut ruotsinkielinen rikos- ja prosessioikeuden professuuri.

koskevien oppiaineiden yhteydessä. Ehdotuksen eräänä
lähtökohtana pidettiin  prosessioikeuden väitettyä
ylikorostunutta asemaa oikeustieteen opetuksessa.

75. Useimmissa mietinnön johdosta annetuissa lausunnoissa korostettiin kuitenkin prosessioikeuden itsenäisen aseman säilyttämisen merkitystä.16 Korkeimman oikeuden lausunnossa pidettiin välttämättömänä, että lakimiehillä on riittävät tiedot myös niistä menettelyä koskevista seikoista, jotka vaikuttavat oikeusjutun kulkuun ja usein myös lopputulokseen. Korkeimman oikeuden lausunnon mukaan prosessioikeuden opetus tarjoaa lisäksi parhaan tilaisuuden kehittää opiskelijoissa lakimiehiltä edellytettävää objektiivista ja tasapuolista suhtautumistapaa.17

76. Prosessioikeus, tarkemmin sanottuna
siviiliprosessioikeus ja rikosprosessioikeus, on säilynyt
materiaalisesta oikeudesta erillisenä itsenäisenä
oppiaineena, mikä on luonnollisesti hyvä asia.
Hallintoprosessi sitä vastoin kuuluu edelleen hallinto-
oikeuteen, eikä siinä suhteessa ole lähiaikoina
odotettavissa muutosta. Kun hallintolainkäyttöä ei voida
enää pitää hallinnon jatkeena, vaan se kuuluu
hallintoviranomaisista riippumattomille ja itsenäisille
hallintotuomioistuimille, ja vastikään eli vuonna 2019 on
säädetty uusi ja ajanmukainen laki oikeudenkäynnistä
hallintoasioissa, olisi perusteltua, että
hallintoprosessin opetus siirrettäisiin prosessioikeuden
yhteyteen, johon se luontevasti kuuluisi.
 
Prosessioikeuden merkitys kasvanut
77. Prosessioikeuden merkitys on viimeksi kuluneiden 20-
30 vuoden aikana kasvanut muun muassa sen johdosta, että
oikeudenkäyntimenettelyä on voimakkaasti uudistettu eri
prosessilajien osalta. Viittaan tässä kohdin jo
mainittuihin 1990-luvulla toteutettuihin
alioikeusuudistukseen, riita-ja rikosasioiden menettelyn
sekä hovioikeusmenettelyn uudistamiseen.
78. Myös tuomioistuinten organisaatiossa on tapahtunut
tiettyjä muutoksia, ja tuomioistuimien hallinnosta
säädetään nyt kaikkien tuomioistuinten osalta  vuonna

16 Ks. Lausunnoista Lakimies 1974 s. 649-711 ja erityisesti Tauno Tirkkosen lausunnosta LM 1973 s. 637-654.

17 Ks. KKO 1973 III s. 252.

2019 voimaan tullessa tuomioistuinlaissa. Tuomioistuinten
keskushallinnosta vastaaminen ei kuulu enää
oikeusministeriölle, vaan sitä varten on perustettu
itsenäinen tuomioistuinvirasto, joka toimii tuomareista
koostuvan johtokunnan alaisuudessa. Tämä on vahvistanut
entisestään tuomioistuinten riippumattomuutta ja
oikeusvaltion merkitystä.

79. Suomen ratifioimat kansainväliset ihmisoikeussopimukset, joista on erityisesti mainittava Euroopan ihmisoikeussopimus, sekä liittyminen Euroopan unionin jäseneksi, ovat myös asettaneet lainkäytölle sekä tuomioistuimille ja muille lainkäyttöviranomaisille uudenlaisia laatuvaatimuksia. Ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnille asettamat vähimmäisvaatimukset ja niiden soveltamista koskeva Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö, samoin kuin perustuslain 21 §:n säännökset jokaiselle kuuluvista prosessuaalisista perusoikeuksista, ovat vaikuttaneet ratkaisevalla tavalla oikeudenkäynnin kehittymiseen ja avautumiseen. Oikeudenkäyntimenettelyltä edellytetään nyt varmuuden, joutuisuuden ja kohtuuhintaisuuden lisäksi oikeudenmukaisuutta (procedural justice), joka on noussut prosessin uudeksi johtotähdeksi.

80. Oikeudenkäyttöä koskevassa keskustelussa etualalle ovat nousseet sellaiset kysymykset kuin tuomioistuinten riippumattomuus ja sen vahvistaminen, tuomareiden puolueettomuus ja ammattietiikka, ihmisten tosiasialliset ja yhdenvertaiset mahdollisuudet saada asiansa tuomioistuimen tutkittavaksi eli lainkäytön saavutettavuus (access to justice), asianosaisten tosiasialliset mahdollisuudet tulla kuulluksi sekä oikeus saada huolellisesti ja ymmärrettävällä tavalla perusteltu ratkaisu.

81. Tuomioistuimet ja etenkin ylimmät oikeudet, korkein
oikeus ja korkein hallinto-oikeus, ovat yleisesti ottaen
selvinneet hyvin mainituista uudenlaisista odotuksista ja
haasteista. Korkein oikeus on ennakkopäätöksillään
onnistunut kehittämään alempien oikeuksien menettelyä
monilta osin nykyajan vaatimuksia vastaavalla tavalla.
Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksistä runsas kolmannes
koskee nimenomaan prosessioikeudellisia kysymyksiä. Tässä
kohdin on lisäksi syytä mainita, että korkeimman oikeuden
presidenttinä on vuodesta 2019 lähtien toiminut
prosessioikeudesta oikeustieteen tohtoriksi väitellyt
Tatu Leppänen, joka on aiemmin toiminut tuomarina myös
hovi-ja käräjäoikeuksissa.
 
Prosessioikeuden tutkimuksesta
82. En käsittele tässä artikkelissa prosessioikeuden
opetusta, vaan totean vain, että se mennyt suurin
harppauksin eteenpäin niistä ajoista, jolloin itse olin
professorina. Prosessioikeuden tutkimus ja kirjallisuus
on minusta yleisesti ottaen pystynyt sekä klassisen
prosessioikeuden että insolvenssioikeuden kohdalla varsin
hyvin vastaamaan muun muassa uuden lainsäädännön mukanaan
tuomiin haasteisiin.
83. Oppikirjoja julkaistaan vähäiset resurssit huomioon
ottaen  kiitettävän ahkerasti. Yhtenä puutteena on
kuitenkin mainittava Juha Lappalaisen erinomainen
Siviiliprosessioikeus -teossarja, jonka  täydentäminen
uusilla osilla ja ajan tasalle saattaminen on ollut
keskeytyksissä, mutta tilanne tullee siltäkin osin
piakkoin korjaantumaan.

84. Prosessioikeuden perusteista on julkaistu viimeisten 20-30 vuoden aikana lukuisia kirjoja; lähes jokaiselta prosessorilta on ilmestynyt oma perusoppikirja, mikä on toki vain hyvä asia.18 Myös prosessioikeuden oppi- ja käsikirjoja julkaistaan runsaasti ja ne ovat paisuneet lähes aina 700-800 sivua käsittäviksi järkäleiksi, jollaisista jopa Tauno Tirkkonen olisi saattanut olla kateellinen! Alma Talentin Oikeuden perusteoksiin kuuluva Prosessioikeus -käsikirja on laajentunut lähes 1500 -sivuiseksi möhkäleeksi.

85. Väitöskirjoja prosessioikeudesta julkaistaan
tasaiseen tahtiin, mutta alan muita tieteellisiä
monografioita sen sijaan melko vähän. Todistusoikeutta
käsittelevät väitöskirja ovat olleet ilahduttavasti
lisääntymässä. Viimeisimmistä niistä tulevat mieleen tänä
vuonna ilmestyneet Jurkka Jämsän oivallinen
väitöskirja  ”Oikeudelliset todistelunrajoitteet
rikosasiassa” ja korkeimman oikeuden jäsenen virasta
kolmisen vuotta sitten eläköityneen Jorma Rudangon  yli
700-sivuinen väitöskirja ”Näkökohtia

18 Itse en saanut sellaista tehtyä, mutta tämän puutteen on korjannut lAlma Talentin kustantamaan laajaan (ja paksuun) Prosessioikeus-kirjaan kirjoittamani noin 200 sivua käsittävä luku ”Johdatus prosessioikeuteen”, jota professori Mikko Vuorenpää on teoksen kahdessa viimeisimmässä painoksessa täydentänyt. Teoksesta ilmestyy tänä vuonna jo kuudes täydennetty painos.

todistusharkinnasta”.19 Olen kirjoittanut molemmista väitöskirjoista arvioin Rule of law -blogissa.

86. Vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, hyväksi ei
milloinkaan! Tämä lentävä lause pitää paikkansa myös
prosessioikeuden osalta. Tarkoitan tällä sekä
lainsäädännössä että oikeuskäytännössä olevia puutteita.
Kun juhlakirjassa julkaistavasta artikkelista on kyse, en
halua kuitenkaan ryhtyä kirjoituksen lopussa
tarpeettomasti synkistelemään tilannetta.
87. Mainitsen kuitenkin pari asiaa, joiden suhteen
olisi syytä toivoa pikaista muutosta. Yksi niistä
koskee  hovioikeuden jatkokäsittelylupajärjestelmää eli
ns. jkl-asioita, joista ei ole tyydyttävällä tavalla
laissa säädetty. Tämä on johtanut siihen, että lähes
puolet korkeimmalle oikeudelle tehtävistä
lupahakemuksista koskee jkl-asioita, jolloin korkein
oikeus on joutunut antamaan  vajaan kymmenen vuoden aika
yli 50 jkl-asioita koskevaa ennakkopäätöstä ja saman
verran muita päätöksiä. Tätä ei ei tietenkään voida pitää
hyvänä asiana, sillä siitä ilmenee, etteivät asianosaiset
luota hovioikeuksien jkl-asioissa antamiin kielteisiin
päätöksiin, joita ei lain mukaan tarvitse perustella
asiallisesti ottaen lainkaan.
88. Toinen epäkohta koskee aivan liian korkeiksi
kohonneita riita-asioiden oikeudenkäyntikuluja. Tämä on
johtanut siihen, etteivät keskituloiset kansalaiset
rohkene kuluvastuun pelon takia  nostaa kannetta ja
saattaa asioitaan käräjäoikeuden tutkittavaksi.  Kulu-
uudistusta on odotettu jo lähes 30 vuotta, mutta turhaan,
eikä nopeaa muutosta asiassa näytä edelleenkään olevan
tulossa. Tehokkain tapa minun mielestäni puuttua asiaan
olisi asioiden laatuun ja vaikeusasteeseen perustuvien
kulutaksojen ja -kattojen säätäminen, sillä noin 90
prosenttia kuluista koostuu oikeudenkäyntiasiamiesten
palkkioista.
89. Miten nämä ja monet muut käytännössä ilmenevät
epäkohdat ja puutteet liittyvät prosessioikeuden
tutkimukseen?  Kyllä ne liittyvät, sillä minusta
oikeustieteen harjoittajat eivät voi ummistaa silmiään
niiltä ja keskittyä vain voimassa olevan säännöstöjen
selostamiseen, systematisointiin ja tulkintaan.
Oikeustieteilijöillä jos keillä on asiantuntijoina

19 En malta olla tässä yhteydessä mainitsematta, että otin vuonna 1981 Jorma Rudangon notaariksi Kauhajoen tuomiokuntaan. Siitä Rudangon tuomarinura urkeni pikku hiljaa edelleen ja johti maan ylimmän tuomioistuimen tuomarinvirkaan asti.

tilaisuus havaita puutteet samoin kuin toimenpiteet,
joilla epäkohtia saataisiin korjatuiksi. Professorien ei
tulisi tyytyä esittelemään käsityksiään vain lehti- tai
tv-haastatteluissa, vaan heidän kannanottojaan
odotettaisiin myös kirjoissa ja artikkeleissa.

 

Epilogi

90. Yhteenvetona totean, että prosessioikeus on
vaikuttanut minuun uraani eri vaiheissa monilla eri
tavoilla. Olen itse pyrkinyt vaikuttamaan
prosessioikeuteen ja sen tutkimukseen  ja soveltamiseen
sekä tuomarina että tutkijana. Vuorovaikutus on ollut
hedelmällistä ja tuottanut tuloksia. Lukijat voivat toki
itse arvioida, olenko kenties liioitellut tai puhunut
niin sanotusti suulla suuremmalla.
91. Jossakin vaiheessa urani alkuaikoina ajattelin, että
esimerkiksi  kihlakunnantuomarin ja prosessioikeuden
professorin tehtävät oikeuden jakajana ja tutkijana ovat
aika jänniä ja niin mielenkiintoisia, että voisin itsekin
joskus olla jommassakummassa virassa.  Haaveeni ovat
toteutuneet tuplasti ja siitä olen tyytyväinen.

92. Jatkan prosessioikeuden seuraamista ja pienimuotoista tutkimista lähinnä blogijuttujen kirjoittamisen merkeissä; se pitää mielen virkeänä. Sain juuri valmiiksi kirjoituksen, joka koskee Ruotsin korkeimman oikeuden 21.4.2021 antamaa päätöstä siitä, voidaanko poliisin alustavassa puhuttelussa rikoksesta epäillyltä saamaa ja poliisin haalari- tai kehokameralle tallennettua raskauttavaa lausumaa käyttää oikeudessa syytettä tukevana todisteena, kun poliisi ei ollut informoinut epäiltyä nauhoituksesta, vaitiolo-oikeudesta tai oikeudesta avustajaan.20

93. Käykääpä siis, hyvät prosessualistit, lukemassa tuo
artikkeli Rule of law -blogista, jos kiinnostaa!

20 https://jyrkivirolainen-oikeus.blogspot.com/2021/04/231-poliisin-kehokameran- tallenne.html