337. Hovioikeus: Laiton huumausaine ei voinut olla ryöstörikoksen kohteena. VaaHO 2022:15

1. Vaasan hovioikeus on 21.10.2022 antamassaan tuomiossa, joka on julkaistu Finlexissä (VaaHO 2022:15), katsonut, etteivät laittomat huumausaineet voineet olla ryöstön kohteena.  Keski-Suomen käräjäoikeus oli ratkaisussaan 20.10.2021 päätynyt asiassa toisenlaiseen johtopäätökseen.

2. Hovioikeuden ratkaisuselosteen otsikkoteksti on lyhyt ja ytimekäs: 

B oli käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa ja uhkaamalla välittömästi käyttää sellaista väkivaltaa yrittänyt anastaa C:n ja D:n hallusta huumausaineita. Hovioikeus katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevin perustein rikoksen edenneen yritysasteelle, mutta toisaalta, että huumausaineet eivät voineet olla ryöstörikoksen kohteena. Vastaajan katsottiin syyllistyneen törkeän ryöstön yrityksen asemesta törkeisiin pahoinpitelyihin ja laittomiin uhkauksiin.

3. Hovioikeuden 23-sivuinen ratkaisuseloste on liian laaja tullakseen tässä kokonaan selostetuksi. Keskityn vuoksi vain pääkysymykseen eli siihen, voivatko laittomat huumausaineet olla ryöstörikoksen kohteena. Tältä osin hovioikeus kirjoittaa perusteluissaan otsikon "Ryöstörikoksen kohde" alla näin:

3a. Hovioikeus on pääkäsittelyssä nostanut esille kysymyksen siitä, voivatko laittomat huumausaineet olla ryöstörikoksen kohteena. Asiassa on riidatonta, että B:n tarkoituksena oli anastaa ainoastaan huumausaineeksi kelpaavia kannabiskasveja ja tarkemmin sanoen niiden kukintoja.

3b. Ryöstöä ja kiristystä koskevilla rangaistussäännöksillä suojataan lain esitöissä (HE 66/1988 vp s. 93) lausutulla tavalla vapautta ja varallisuutta. Näitä rikoksia kutsutaankin yhdistetyiksi rikoksiksi, koska niiden tunnusmerkistöt sisältävät kahdenlaisia elementtejä: toisaalta vapauteen tai terveyteen
kohdistuvaa uhkaa kuvaavia tunnusmerkkejä ja toisaalta omaisuuteen tai muiden taloudellisiin etuihin kohdistuvan uhan kuvauksen.

3c. Anastamisella tarkoitetaan lain esitöiden (HE 66/1988 vp s. 35-36) mukaan toisen omistaman irtaimen omaisuuden oikeudetonta ottamista, pitämistä, luovuttamista tai muunlaista hyväksikäyttöä tarkoituksella sen saaminen itselleen tai toiselle sellaiseen omistukseen, joka on pysyvää ja ulkonaiselta olemukseltaan vastaa omistusoikeutta. Rikoksen kohteella ei välttämättä tarvitse olla taloudellista arvoa. Tunnusmerkistö ei näin ollen myöskään edellytä anastajan hyötyvän uhrille syntyvästä vahingosta.

3d. Lain esitöissä ei tarkemmin arvioida, voivatko huumausaineet tai muut omistajansa hallussa olevat laittomat aineet ja esineet (irtain omaisuus) olla sellaista omistajansa ja haltijansa varallisuutta, joka voi olla anastuksen kohteena. Selvää lienee kuitenkin, ettei huumausaineisiin voi saada esitöissä
tarkoitettua pysyvää ja ulkoiselta olemukseltaan omistusoikeutta vastaavaa oikeutta, koska se, joka pitää hallussaan tai yrittää hankkia huumausaineita syyllistyy rikoslain 50 luvun 1 §:n 5 kohdan mukaiseen huumausainerikokseen. Tätä johtopäätöstä tukee myös yleinen siviilioikeudellinen puuttumattomuusperiaate, jonka mukaisesti lain tai hyvän tavan vastaisille oikeustoimille ei anneta oikeusjärjestyksen suojaa (ks. esim. KKO 2005:72 kohta 4 ja KKO 2015:81 kohta 17).

3e. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksistä ei myöskään löydy suoraa vastausta siihen kysymykseen, voivatko laittomat huumausaineet olla anastuksen ja siten ryöstörikoksen kohteena. Selvää on, että laittomasti hankittu mutta sinänsä laillinen omaisuus voi lähtökohtaisesti olla rikoksen kohteena. Ennakkoratkaisussa KKO 1949 II 343 onkin todettu, että varastetun tavaran anastaminen voidaan rangaista varkautena. Lisäksi korkein oikeus on ennakkoratkaisussa KKO 1994:96 todennut, että edelleen myytäviksi anastettujen rynnäkkökiväärien arvo laittomilla markkinoilla voidaan ottaa huomioon varkausrikoksen törkeysarvioinnissa. Kyseinen omaisuus oli kuitenkin viimeksi mainitussa tapauksessa laillisesti oikean omistajansa hallussa, jolloin se nauttii selvästi oikeusjärjestyksen suojaa.

3f. Norjan Høyesterett on ratkaisussaan Rt. 2009 s. 1531 ottanut kantaa siihen, voiko huumausaine, tuossa tapauksessa 200 grammaa hasista, olla ryöstörikoksen kohteena. Ratkaisussa on todettu (kohta 15), että rikoksen tunnusmerkistö edellyttää anastuksen kohteena olevan omaisuuden kuuluvan jollekulle toiselle. Tämä edellytys ei Norjan korkeimman oikeuden näkemyksen mukaan pidä sisällä vaatimusta siitä, että kyse olisi laillisesta omaisuudesta. Myös laittomia omaisuuseriä voidaan omistaa tai pitää hallussa, ja tällaisen omaisuuden omistajalla on velvollisuus hävittää omaisuus ja estää sen joutuminen vääriin käsiin. Ratkaisussa on edelleen todettu (kohdat 16-18), että huumausaineen anastamisesta ei yleensä vaadita rangaistusta muutoin kuin huumausainerikoksena, koska tällainen rikos ei loukkaa muita kuin laittomia intressejä. Ryöstörikoksen yhteydessä loukataan paitsi omaisuus- ja hallintaoikeuksia, myös uhrin ruumiillista koskemattomuutta. Vaikka huumausaineen omistaminen on laitonta, on sen omistajaa suojeltava henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaukselta, ja tästä syystä ryöstösäännöksen katsottiin parhaiten sopivan tapauksen arviointiin.

3g. Saksan Bundesgerichtshof on ratkaisullaan 3 StR 295/05 tullut samaan lopputulokseen ja katsonut, että laittomasti hankitut huumausaineet voivat olla omaisuusrikoksen kohteena (näin myös Tanskan oikeuskäytännössä, ks. Greve ym., Kommenteret straffelov Speciel del, 2008, s. 489).

3h. Huumausaineet ovat yleensä fyysisesti jonkun hallussa ja jollakulla on niihin myös määräysvalta. Huumausaineilla voi olla merkittävääkin taloudellista arvoa laittomilla markkinoilla. Ruotsin Högsta domstolen on ratkaisuissaan kuitenkin todennut, että varkausrikoksen kohteena ei voi olla omaisuus, jolla ei ole laillista markkina-arvoa, koska tällaisen kohteen anastaminen ei voi aiheuttaa vahinkoa kenellekään (NJA 2007 s. 345 (rekisterikilven anastus) ja NJA 1993 s. 480 (passin anastus)).

3i. Suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa sitä, ettei omaisuutta voida laillisesti muuttaa rahaksi, on pidetty merkityksettömänä. Myös laittomien huumausaineiden anastaminen toisen hallusta täyttäisi siten varkauden tunnusmerkistön (Lappi-Seppälä teoksessa Rikosoikeus, 13.1.2022 päivitetty
sähköinen versio ja siellä viitattu Honkasalo, Varallisuusrikokset, 1964, s. 12). Honkasalon tulkinta näyttäisi perustuneen keskeisesti Salmialan lyhyeen kannanottoon erään veromerkkien anastusta koskeneen korkeimman oikeuden ratkaisun yhteydessä (Salmiala, DL 1958, oikeustapaukset s. 124). Edellä mainitut lähteet tukevat pääosin syyttäjän käsitystä siitä, että myös syytteessä mainitut huumausaineet voisivat olla ryöstörikoksen kohteena. Perustelut tällaiselle tulkinnalle jäävät kuitenkin suppeiksi.

3j. Omaisuusrikoksia koskevia säännöksiä tulkittaessa on otettava huomioon jo edellä todetulla tavalla se, millaisia varallisuusoikeudellisia oikeuksia huumausaineisiin ylipäänsä voi liittyä ja kuinka pysyviä ne ovat. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota siihen, onko oikeusjärjestyksen ylipäänsä annettava suojaa laittomiin huumausaineisiin liittyville taloudellisille intresseille. On myös huomattava, että varkaus- tai ryöstörikoksen kohteena ovat rikosoikeudellisesti tarkasteltuna esineeseen kohdistuvat oikeudet, eivät esineet sinänsä (Tolvanen teoksessa Frände ym., Keskeiset rikokset, 2018 s. 497).

3k. Oikeussuojaa annetaan tyypillisesti vain laillisille oikeuksille eli omistajansa lailliselle varallisuudelle. Puuttumattomuusperiaatteen mukaisesti oikeusjärjestys ei anna suojaa lain tai hyvän tavan vastaisille oikeustoimille, kuten edellä on todettu. Näin ollen huumausaineiden omistaja ei voisi velkoa huumausainekauppaan perustuvia velkoja ostajalta tai vaatia itselleen palautettavaksi myöskään myytyjä huumausaineita. Myöskään rikokseen perustuvan vahingonkorvausvelvollisuuden yhteydessä ei ole syytä poiketa puuttumattomuusperiaatteesta.

3l. Omaisuusrikoksen rangaistusuhan tarkoituksena on omistusoikeuden suojaaminen. Sellaiset esineet, joihin haltijalla ei voi olla laillista omistusoikeutta, eivät voi olla anastusrikoksen kohteena. Tämä pätee hovioikeuden arvioinnin mukaan myös laittomiin huumausaineisiin. Asiaa voitaisiin arvioida toisin, jos huumaavaa ainetta anastettaisiin esimerkiksi apteekista tai tieteellisestä tutkimuslaitoksesta, jolla olisi oikeus pitää laillisesti hallussaan kyseistä ainetta (ks. edellä mainittu KKO 1994:96).

3m.Sen sijaan tällaisen aineen laittomasti haltuunsa saaneella taholla ei ole omaisuuteen laillista omistusoikeutta eikä mahdollisuutta vaatia menetettyä omaisuuttaan korvattavaksi tai palautettavaksi. Laittomat huumausaineet on rikos- ja huumausainelain säännösten mukaisesti takavarikoitava ja hävitettävä. Vastaavasti se, joka yrittää hankkia niitä, syyllistyy itse huumausainerikokseen. Siten ei ole perusteltua katsoa, että ryöstörikosta koskevat säädökset tulisivat sovellettaviksi tilanteessa, jossa kyse on pelkästään laittomien huumausaineiden väitetystä anastamisesta. Puuttumattomuusperiaatteen mukaisesti sellaisen omaisuuden, joka ei lainkaan nauti oikeusjärjestyksen suojaa, ei siten voida katsoa olevan omaisuusrikoksen rangaistusuhalla tavoitellun suojan piirissä ja anastuksen kohteena.

3n. B:n syyksi on kohdassa 4 luettu huumausainerikos, joka liittyy kohdassa 3 tarkoitettuun huumausaine-erään. Näihin rikoksiin liittyvien rangaistussäännösten suojeluobjektit ovat erilaiset, mutta huumausainerikoksen tunnusmerkistön mukainen huumausaineen hankkiminen voi tapahtua myös anastamalla. Huumausainerikokseen lainvoimaisesti syyllistynyttä tekijää ei tästäkään syystä ole perusteltua rangaista erikseen myös omaisuusrikoksesta. Kohdassa 3 selostettu menettely ei täytä törkeän ryöstön yrityksen tunnusmerkistöä omaisuuden anastamisen osalta. Syyte törkeän ryöstön yrityksestä on siten hylättävä.

 ------

4. Kun käräjäoikeus oli lukenut B:n syyksi kohdan 3 osalta törkeän ryöstön yrityksen ja tuominnut hänet siitä ja viidestä muusta rikoksesta 2 vuodeksi 8 kuukaudeksi vankeuteen, hovioikeus katsoi B:n syyllistyneen kohdan 3 osalta kahteen törkeään pahoinpitelyyn ja kahteen laittomaan uhkaukseen ja tuomitsi B:n niistä ja käräjäoikeuden hänen syykseen lukemista muista rikoksista 2 vuodeksi vankeuteen.  

Hovioikeuden ratkaisuseloste 

5. Hovioikeuden tuomion perusteluissa on positiivista se, että se on etsinyt päättelyssään johtoa kotimaisesta oikeuskirjallisuudesta sekä siitä, miten sanottua tai siihen läheisesti liittyvää kysymystä on arvioitu Norjan, Saksan, Tanskan ja Ruotsin korkeimpien oikeuksien ratkaisuissa. 

6. Kun syyttäjä on ilmeisesti pyytänyt asiassa valituslupaa korkeimmalta oikeudelta, en syhdy tässä  pohtimaan, miten hovioikeuden ratkaisua olisi arvioitava. Olisi tärkeää saada asiasta KKO:n ennakkopäätös, sillä ovathan alemmat tuomioistuimet olleet asiasta eri kannalla. Itse kallistuisin samalle kannalle kuin Norjan Høyesterett on hovoikeuden selostamassa ratkaisussaan vuonna 2009 tehnyt.

7. Hovioikeuden ratkaisukokoonpanoon kuuluivat tuomarit Petteri Korhonen, Sandra Wallin ja Jurkka Jämsä. Ratkaisu oli yksimielinen. 

8. Hovioikeudenneuvos Petteri Korhonen on  hakenut Vaasan hovioikeuden presidentin virkaa, joka täytetäneen alkuvuodesta. Jurkka Jämsä väitteli tammikussa 2021 oikeustieteen tohtoriksi tutkimuksellaan "Oikeudelliset  todistelunrajoitteet rikosasiassa". Korhonen ja Jämsä ovat kirjoittaneet noin viikko sitten ilmestyneen ajankohtaista aihetta käsittelevän kirjan "Sähköinen prosessi hovioikeudessa" (Edita).

222. Väitöskirja todistelunrajoitteista rikosprosessissa

                                                              

1. Kuten edellisessä blogijutussa mainitsin, oikeustieteen maisteri Jurkka Jämsän väitöstilaisuus pidettiin 22. tammikuuta Vaasan hovioikeudessa. Silloin esitettiin Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suostumuksella tarkastettavaksi Jämsän väitöskirja Oikeudelliset todistelunrajoitukset rikosasiassa.

2. Väitöstilaisuus oli etätapahtuma, jota oli mahdollista seurata verkossa. Tilaisuus pidettiin hovioikeuden täysistuntosalissa, jossa oli ilmeisesti jonkin verran myös yleisiöä väitöstä seuraamassa. Virallisena vastaväittäjänä toimi oikeustieteen tohtori, dosentti ja Pirkanmaan käräjäoikeuden käräjätuomari Antti Tapanila, joka oli saapuvilla tilaisuudessa. Väitöstilaisuuden avannut ja kustoksena toiminut prosessioikeuden professori Tuula Linna sen sijaan osallistui tapahtumaan videoyhteyden välityksellä Helsingissä.

3. Tilaisuus oli järjestetty Vaasan hovioikeuteen siksi, että Jurkka Jämsä työskentelee hovioikeudessa; hänet nimitettiin hovioikeuden asessoriksi tämän vuoden alusta lukien. Jämsä on 31 -vuotias, mutta nuoresta iästään huolimatta hän on ennättänyt toimia lyhyitä aikoja myös ma. hovioikeudenneuvoksena. Löysin Jämsän kuvan netistä, se on tämän jutun alussa.

4. Väitöskirjan esipuheesta ilmenee, että Jurkka Jämsä on askarrellut todistamisrajoitteiden tai -kieltojen parissa jo aika kauan. Hänen mielenkiintonsa teemaa kohtaan heräsi nimittäin jo opiskeluaikana, jolloin hän osallistui todistusoikeuden seminaariin. Pohdinnat laajenivat maisterintutkielmaksi, joka julkaistiin vuonna 2015 Helsingin yliopiston Confict Management Instituutin julkaisusarjassa nimikkeellä Hyödyntämisrajoitusten vaikutus näyttöharkinnassa. Jämsä valmistui oikeustieteen maisteriksi vuonna 2014, Vaasan hovioikeudessa hän on työskennellyt esittelijänä muutaman vuoden.

5. Jämsän väitöskirja on keskimääräistä selvästi laajempi, sillä se käsittää melko tarkkaan 500 sivua.  Vastaväittäjä Antti Tapanila kiinnitti asiaan huomiota. Tutkimuksen laajuutta puoltaa todistamiskieltojen laaja ja monenlaisia tilanteita koskeva sääntely, jossa on tehty lukuisia poikkeuksia erityistilanteita silmällä pitäen. Oman lisänsä "soppaan" tuovat vielä todistamiskieltoihin liittyvät hyödyntämiskiellot.  Todistamiskieltojen tukinnassa on otettava huomioon myös korkeimman oikeuden ennakkopäätökset, joita on aihepiiristä annettu runsaasti, samoin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) laajaksi paisunut ratkaisukäytäntö. Väittelijä olisi voinut keskittyä tutkimuksessaan vain tiettyyn tai joihinkin todistamiskieltoihin. Toisaalta todistamiskiellot muodostavat siinä määrin yhtenäisen kokonaisuuden, että tutkimuksen rajoittaminen tällä tavalla ei olisi ollut luonteva vaihtoehto.

6. Jämsän mukaan todistelunrajoitteita on Suomessa käsitelty verrattain vähän. Itse kuitenkin sanoisin, että todistamiskieltoja on tutkittu ja niistä on kirjoitettu meillä melko paljon ja ulkomailla vielä enemmän. Teemasta on 1970 -luvun loppupuolella ilmestynyt kahtena niteenä ilmestynyt Lauri Hormian oivallinen väitöskirja Todistamiskielloista rikosprosessissa I (1978) ja seuraava vuonna suppeampi toinen osa; ensimmäisessä osassa on hieman yli 400 sivua. Hormia näyttää ollen aikaansa edellä, sillä vielä ilmestymisajankohtana hänen väitöstutkimuksensa ei saanut ansaitsemaansa arvostusta; väitöskirjan merkitys havaittiin vasta parikymmentä vuotta myöhemmin.

7. Pasi Pölösen väitöskirjassa Henkilötodistelu rikosprosessissa  (2003) on myös laaja todistamiskieltoja koskeva esitys. Vuonna 2015 ilmestyneessä Pasi Pölösen ja Antti Tapanilan kirjassa  Todistelu oikeudenkäynnissä on liki 120 sivun pituinen luku todistamis- ja hyödyntämiskielloista; samoja kysymyksiä on käsitelty myös Dan Fränden ja Jaakko Raution kirjassa Todistelu, oikeudenkäymiskaaren 17 luvun kommentaari (2016). Tieteellisistä artikkeleista on syytä mainita Juhana Riekkisen lähes satasivuinen kirjoitus Todisteiden hyödyntämiskiellot rikosprosessissa (2014), joka on julkaistu Oikeustiede-Jurisprudentia -kokoomateoksessa. Saksassa, Ruotsissa ja Britanniassa ja monissa muissakin maissa on ilmestynyt runsaasti todistamiskieltoja koskevia monografioita ja artikkeleja. Ruotsalaisen Ulf Lundqvistin väitöskirja Bevisförbud ilmestyi vuonna 1998.

8. Kuten edellisestä kappaleestakin ilmenee, termi todistamiskiellot on vakiintunut ja otettu yleiseen käyttöön niin Suomessa kuin muissakin vertailumaissa. Tähän nähden on hieman yllättävää, että Jurkka Jämsä on lanseerannut uuden käsitteen, sillä hän puhuu todistamiskieltojen sijasta todistelunrajoitteista. Hän on kyllä perustellut muutosta, mutta minusta perustelut eivät ole kovin vakuuttavia. Se, että kaikki todistamiskiellot eivät ole ehdottomia, vaan joustavia, ei ole perusteltu syy luopua käyttämästä termiä todistamiskiellot. Käsite todistelunrajoiteet voidaan sitä paitsi sekoittaa OK 17 luvun 8 §:ssä säädettyyn todisteiden torjumiseen, jossa on nimenomaan kysymys todistelun rajoittamisesta; niissä ei kuitenkaan ole kyse todistamiskielloista tai Jämsän lanseeraamista todistelunrajoitteista. 

9. Pysykäämme siis edelleen käsitteessä todistamiskiellot! Käsitettä todisteiden hyödyntämiskiellot Jämsä ei ole halunnut muuttaa ja kutsua niitä hyödyntämisrajoitteiksi. Sanan "oikeudelliset" olisi minusta voinut jättää väitöskirjan nimestä pois, sillä lukijat ymmärtävät kyllä muutenkin, että tutkimuksessa ei ole kyse tosiasiallisista, vaan nimenomaan oikeudellisista eli normatiivista todistamiskielloista tai -rajoitteista.

10. Väitöskirjassa käydään läpi, selostetaan sekä asiantuntevasti analysoidaan ja kommentoidaan suuri määrä KKO:n ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuja. KKO:n ratkaisuja on noin 70 ja EIT:n ratkaisuja peräti 140 kappaletta. Lisäksi kirjassa mainitaan ja osin selostetaan myös hovioikeuksien sekä Ruotsin, Norjan, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen korkeimpien oikeuksien päätöksiä; näitä on yhteensä noin 50. Yksi selvä puute tässä suhteessa kuitenkin on. Nimittäin se, että oikeustapaushakemistossa ei mainita kirjan sivua tai sivuja, joissa kutakin ratkaisua on selostettu ja kommentoitu. 

11. Yksi esimerkki tästä. Väitöstilaisuuden alkupuolella väittelijä ilmoitti pitävänsä ennakkopäätöstä KKO 1995:66 jotenkin kyseenalaisena mainitsematta väitöskirjan  jaksoa tai sivua, jossa kyseistä ratkaisu on kommentoitu. Kun oikeustapaushakemistossa ei mainita sivumeroa, josta tämä ilmenee, minulta kesti aika kauan selailla kirjaa ennen kuin löysin mainiitut kohdat. Minusta ja monista muistakaan kirjoittajista kyseisen ennakkopäätös, joka on tehty KKO:n vahvennetussa jaostossa, ei ole lainkaan huono saati epäonnistunut, vaan päin vastoin hyvin perusteltu. Tämän olen maininnut myös kirjoissani ja parissa artikkelissa, mutta tätä väittelijä ei ole ilmeisesti havainnut.

11a. Lisätty 29.1.- Jurkka Jämsän kommentin johdosta löysin nyt myös jakson 6.4.4, jossa hän on aivan asianmkaisesti selostanut  ja analysoinut ennakkopäätöstä KKO 1995:66 sekä maininnut kirjoittajia, mm. minut ja Pasi Pölösen, jotka ovat ratkaisua hyväksyvässä mielessä kommentoineet (sivut 282-289), samoin ratkaisun KKO 2000:71 ja sen johdosta kirjallisuudessa käydyn monipuolisen keskustelun.

12. Tätä lyhyttä kirjoitusta ei ole tarkoitettu Jurkka Jämsän väitöskirjan arvioinniksi tai kritiikiksi, vaan lähinnä vain ilmoitukseksi uuden prosessioikeudellisen väitöskirjan on ilmestymisestä. Tieteellisen arvion väitöskirjasta saamme aikanaan lukea Lakimies -lehdessä julkaistavasta vastaväittäjä Antti Tapanilan lausunnosta. Minulla olisi toki muutakin  - lähinnä etenkin positiiivista - sanottavaa väitöskirjasta, mutta lyhyessä blogijutussa tämä ei ole mahdollista. Kaiken kaikkiaan pidän Jurkka Jämsän väitöskirjaa varsin korkeatasoisena todistusoikeudellisena tutkimuksena.

13. Annetaan lopuksi väittelijän itse kertoa, mistä hänen väitöskirjassaa lyhyesti sanottuna on kysymys. Tämä lausuma Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan verkkosivuilta:

”Oikeudelliset todistelunrajoitteet rikosasiassa” on oikeustieteellinen väitöstutkimus, jossa tarkennetaan todistusoikeuden käsitteistöä ja yleisiä oppeja jäsentämällä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä kehittyneitä periaatteita todistelunrajoitteista ja todisteen hyödyntämiskielloista suhteessa uudistettuihin, kansallisiin todistelua rajoittaviin säännöksiin. Keskeinen väite on, että riittävän kuvaavaa ei enää ole erottaa todistamiskieltoja ja todisteiden hyödyntämiskieltoja todistelun vapaudesta. 

Perustana ehdotetulle käsitteistölle on neljän kaikille todistelunrajoitteille tyypillisen ominaisuuden erottaminen. Todistelunrajoitteilla on jokin tarkoitus eli funktio sekä kohde. Lisäksi ne voivat olla eri tavoin joustavia tai ulottua todistelumenettelyn eri vaiheisiin. Näiden ominaisuuksien eli funktion, kohteen, joustavuuden ja ulottuvuuden perusteella voidaan kuvata todistelunrajoitteiden toimintatapaa. Rajoitteita voidaan erottaa toisistaan ja tyypitellä sen mukaan, miten niiden ominaisuudet eroavat toisistaan. 

Tutkimuksessa esitetään myös uudenlaista jäsennystapaa sen ratkaisemiseksi, voidaanko todiste ottaa huomioon asiaa ratkaistaessa. Muistisäännön omaisesti tämä on ilmaistu ”kolmen V:n mallina”: Ratkaisu riippuu todistelumenettelyssä tapahtuneen oikeudenloukkauksen vakavuudesta, vaikuttavuudesta ja vakauttamisesta. Esimerkiksi hyvin vakavalla loukkauksella saatua todistetta ei voida hyödyntää lainkaan, kun taas lievempien loukkauksien vaikutukset voivat jäädä vähäisiksi tai niitä voidaan riittävästi vakauttaa, jolloin todisteen hyödyntäminen on sallittua. 

Tutkimuksessa tarkastellaan erilaisia todistelua rajoittavia normeja. Näin pyritään osoittamaan ehdotetun käsitteistön käyttökelpoisuus ja tarpeellisuus. Tarkastelussa on painotettu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön merkitystä. Tutkimuksessa esitetäänkin monia siihen perustuvia tulkintakannanottoja, joilla on merkitystä uudistettujen kansallisten todistelusäännösten kannalta".