318. Työsopimus. Edullisemmuussääntö. Työehtosopimus. Kiky-sopimus. KKO 2022:45

1. Korkein oikeus (KKO) on tänään antamassaan ennakkopäätöksessä KKO 2022:45 katsonut, että työehtosopimuksella oli poikkeuksellisesti voitu heikentää työntekijän työsopimuksella sovittuja ehtoja. Ko. tapauksessa työntekijän työsopimuksella sovittua työaikaa voitiin pidentää ns. kiky-tunneilla.

2. Työsopimuksessa työntekijän (insinööri A) säännölliseksi työajaksi oli sovittu 37,5 tuntia viikossa. Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen vuonna 2016 tekemän kilpailukykysopimuksen (Kiky-sopimus) mukaisesti alan työehtosopimukseen oli otettu määräys 24 tunnin vuosittaisesta työajan pidentämisestä. Työnantajayhtiössä (B) oli tehty työehtosopimuksen mukainen paikallinen sopimus, jossa viikkotyöaikaan lisättiin puoli tuntia.

3.  A vaati Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa nostamassaan kanteessaan, että B Oy velvoitetaan suorittamaan A:lle palkkaa puolen tunnin viikoittaisesta lisätyöstä. A perusteli vaatimustaan sillä, että B Oy oli menetellyt osapuolten välisen työsopimuksen työaikaehdon vastaisesti eikä B Oy:llä ollut ollut oikeutta yksipuolisesti pidentää A:n viikoittaista työaikaa 1.1.2017 alkaen puolella tunnilla. A:n säännölliseksi viikkotyöajaksi oli työsopimuksessa sovittu 37,5 tuntia, eikä työehtosopimuksella voitu heikentää työsopimuksessa sovittua työaikaehtoa.

4. B Oy vaati, että kanne hylätään, koska sillä oli ollut oikeus pidentää A:n työaikaa työehtosopimuksen määräyksen mukaisesti.

5. Länsi-Uudenman äräjäoikeus totesi tuomiossaan 4.11.2019, että asiassa tuli ratkaistavaksi kysymys siitä, voitiinko työehtosopimuksella muuttaa jo voimassa olevaa työsopimusehtoa, sekä siitä, oliko työehtosopimuksella suljettu pois niin sanottu edullisemmuussääntö.

6. Käräjäoikeus totesi, että A:n työsopimuksen työaikaa koskeva ehto oli A:lle edullisempi kuin työehtosopimuksen määräys, jossa oli sovittu työaikaa pidennettäväksi 24 tunnilla vuodessa ansiotasoa muuttamatta. Työehtosopimuksesta ei käynyt ilmi, että osapuolet olisivat sopineet edullisemmuussäännön sivuuttamisesta, mikä oli edellytyksenä sille, että työehtosopimuksen määräys olisi voinut ohittaa työntekijälle edullisemman työsopimusehdon. Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että osapuolten tarkoituksenakaan olisi ollut poissulkea edullisemmuussääntö. Työehtosopimuksessa ei siten ollut A:ta sitovasti sovittu työsopimuksessa sovitun työajan pidentämisestä. A:n työaika oli määräytynyt työsopimusehdon nojalla. B Oy oli siten menetellyt A:n työsopimuksessa sovitun työaikaehdon vastaisesti, eikä yhtiöllä ollut oikeutta yksipuolisesti lisätä A:n viikoittaista työaikaa puolella tunnilla.

7. Käräjäoikeus velvoitti B Oy:n suorittamaan A:lle vaaditun palkkasaatavan 130 euroa.

8. B Oy valitti Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus ei tuomiollaan 21.10.2020 muuttanut käräjoikeuden tuomion lopputulosta.

9. KKO myönsi  B Oy:lle valitusluvan. Valituksessaan yhtiö vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään. Vastauksessaan A vaati valituksen hylkäämistä.

10. Toisin kuin käräjä- ja hovioikeus KKO katsoi, että työehtosopimuksella oli voitu pidentää työsopimuksella sovittua työaikaa. Vaikka työehtosopimukset yleensä määrittävät vain työehtojen vähimmäistason, joissakin tilanteissa työehtosopimuksella voidaan muuttaa työsopimuksen ehtoja myös työntekijän vahingoksi. Puheena olevassa tapauksessa oli ilmeistä, että työehtosopimuksen tehneiden järjestöjen nimenomaisena tarkoituksena oli ollut, että työajan pidennys koskee kaikkia sen piirissä olevia työntekijöitä. KKO katsoi, että työsopimuksen ehdot eivät myöskään heikentyneet niin olennaisesti, että muutosta olisi voitu pitää kohtuuttomana.

11. KKO kumosi hovioikeuden tuomion ja hylkäsi työntekijä A:n kanteen.

12. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202245.html 

13. KKO:n ratkaisusta ja tapauksesta on tänään julkaistu uutisjuttu mm. Helsingin Sanomissa

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008916554.html

 

317. Tekijänoikeus. Perusteettoman edun palautus. KKO 2022:44

1. Säveltäjäin tekijänoikeustoimisto Teosto ry oli toimittanut televisioyhtiölle tekijänoikeudella suojattujen teosten käyttämiseen perustuvia korvauksia koskevat laskut vuosilta 2017 ja 2018, jotka televisioyhtiö oli pääosin maksanut. 

2. Markkinaoikeus vahvisti tuomiollaan 29.11.2019 televisioyhtiön kanteen perusteella tekijänoikeuskorvauksille tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista annetun lain 35 §:n 2 momentin mukaisen kohtuullisen määrän, joka oli televisioyhtiön maksamaa määrää pienempi.

3.  KKO myönsi televisioyhtiölle valitusluvan oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan kysymystä siitä, onko Teosto velvollinen palauttamaan yhtiölle sen maksamat tekijänoikeuskorvaukset vuosilta 2017 ja 2018 siltä osin kuin niiden määrä ylittää markkinaoikeuden tuomiossa maksullisten televisiokanavien osalta lainmukaisiksi vahvistettuihin hintoihin perustuvan korvausmäärän.

4. Yhtiö vaati valituksessaan, että Teosto velvoitetaan palauttamaan sille perusteettomana etuna, vahingonkorvauksena tai soviteltuna kohtuullisena hintana yhtiön Teostolle maksullisten televisiokanavien osalta maksaman kohtuullisen korvauksen ylittävän määrän, eli vuoden 2017 osalta 138 425,67 euroa ja vuoden 2018 osalta 193 349,10 euroa, molemmat määrät lisättyinä 10 prosentin arvonlisäveron osuudella, korkoineen. Teosto vaati vastauksessaan, että valitus hylätään

6. KKO.n tuomiosta ilmenevillä perusteilla Teosto ry velvoitettiin palauttamaan televisioyhtiön sille maksamat tekijänoikeuskorvaukset siltä osin kuin ne ylittivät tekijänoikeuskorvausten kohtuulliseksi vahvistetun määrän, eli juuri ne määrät, joita televisioyhtiö oli kanteessaan vaatinut. L tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista 35 § 2 mom

7. KKO:ssa ollut äänestys (3-2) koski ainoastaan tuomion perusteluja.

8. KKO:n ratkaisuseloste

https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2022/20220044

316. Rangaistuksen määrääminen. Yhteinen rangaistus. Reformatio in peius -kielto. KKO 2022:43

1. Lapin käräjäoikeus oli 27.1.2020 tuominnut A:n neljästä rikoksesta 60 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Rangaistusta alentavana käräjäoikeus oli ottanut huomioon A:lle aikaisemmin tuomitun ehdottoman vankeusrangaistuksen. 

2. A:n haettua muutosta Rovaniemen hovioikeus oli 17.7.2020 määrännyt vankeusrangaistuksen ehdolliseksi. Hovioikeus oli katsonut, että asiassa ei ollut enää perustetta ottaa aikaisempaa ehdotonta vankeusrangaistusta rangaistusta alentavana huomioon. Siksi hovioikeus oli korottanut rangaistuksen pituuden kolmeksi kuukaudeksi.

3. KKO myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että rangaistus alennetaan 60 päiväksi vankeutta. Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. 

4.  KKO katsoi, että aikaisempaa ehdotonta vankeusrangaistusta ei ollut otettava huomioon rangaistusta alentavana seikkana ehdolliseen vankeuteen tuomittaessa. Hovioikeuden ei katsottu rikkoneen reformatio in peius -kieltoa, kun se oli määrätessään vankeusrangaistuksen ehdolliseksi korottanut sitä.

5. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202243.html

 6. KKO on reformatio in peius -kiellon osalta todennut (kohta 19), että ehdollinen vankeus on ehdotonta vankeutta lievempi rangaistuslaji. Mikäli ehdollinen vankeus määrätään myöhemmin pantavaksi täytäntöön, vankeusrangaistuksen kohtuullistamisen tosiasiallisesti sisältävä yhteisen vankeusrangaistuksen määrääminen tapahtuu siinä yhteydessä, kun täytäntöönpantavasta ehdollisesta vankeusrangaistuksesta ja koeajalla tehdystä rikoksesta määrätään yhteinen ehdoton vankeusrangaistus.

7. Tämän vuoksi  KKO katsoi, että hovioikeus on voinut korottaa vankeusrangaistuksen pituutta, kun se on määrännyt käräjäoikeuden A:lle tuomitseman vankeusrangaistuksen ehdolliseksi ja kun tämän vuoksi ei ole ollut enää perustetta kohtuullistaa vankeusrangaistusta rikoslain 7 luvun 6 §:n nojalla (kohta 20).

8. Hovioikeus on korottanut vankeusrangaistusta 60 päivästä kolmeksi kuukaudeksi. Jos hovioikeuden määräämä ehdollinen vankeusrangaistus määrätään myöhemmin pantavaksi täytäntöön, sen osuus tällöin määrättävästä yhteisestä vankeusrangaistuksesta ei KKO:n mukaan todennäköisesti ylitä 60 päivää (kohta 21)

9. Näillä perusteilla KKO katsoi, että hovioikeus ei ollut  rikkonut reformatio in peius -kieltoa. 

10. On syytä huomata, että KKO:n mainittu kanta koskee ainoastaan mainittua erityistilannetta. Toisin sanoen, kun hovioikeus lievensi ehdottoman vankeuden ehdolliseksi, se saattoi samalla korottaa sitä, koska aiempaa vankeusrangaistusta ei otettu huomioon ehdollisen rangaistuksen mittaamisessa.

11. Muutoin ylempi tuomioistuin ei voi pejus-kieltoa rikkomatta korottaa alemman oikeuden  tuomitsemaa vankeusrangaistusta sillä perusteella, että rangaistus määrätään ehdolliseksi. Ks. tästä Jyrki Virolainen, Reformatio in pejus -kiellosta (1977) s. 78.

 

315. Yleinen tuomioistuin vai hallintoriita-asia. KKO 2022:42.

1. Kunta A oli tehnyt kaupungin B kanssa sopimuksen sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alueen muodostamisesta sekä sopimuksen sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä ja tuottamista koskevasta yhteistoiminnasta. 

2. Kunta A katsoi, että sopimuksia ei ollut noudatettu, minkä vuoksi se oli Pirkanmaan käräjäoikeudessa B:tä vastaan nostamassaan kanteessaan vaatinut hinnanalennusta ja korvausta palvelujen puutteellisesta toimittamisesta ja maksetun ylihinnan palauttamista. 

3. Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi 23.4.2020 antamassaan päätöksessä, että asiassa oli kysymys lähinnä sopimuksen sisältöä ja tulkintaa koskevasta erimielisyydestä, eikä ennakkopäätöksissä KKO 2008:36 ja KKO 2019:1 tarkoitetuin tavoin hallntosopimusten  oikeudettomaan päättämiseen perustuvista, sopimuksen ehtoihin perustumattomista vahingonorvauskanteista. Kun yleinen tuomioistuin ei ollut toimivaltainen käsittelemään kanteita, käräjäoikeus jätti A:n ja kahden muun kunnan nostamat kanteet tutkimatta.

4. Turun hovioikeus sen sijaan katsoi 7.6.2021 antamassaan päätöksessä, että kanteet kuuluivat edellä mainituista ennakkopäätöksistä ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti yleisen tuomioistuimen toimivaltaan. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja palautti asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

5. KKO myönsi B:n kaupungille valitusluvan. Kaupunki vaati valituksessaan, että  hovioikeuden päätös kumotaan ja A:n kunnan kanteet jätetään tutkimatta. Kunta A vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

6. KKO totesi lähtökohtana (kohta 35), että oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 20 §:ssä on hallintoriita-asiana säädetty ratkaistavaksi muun muassa riita, joka on laissa säädetty ratkaistavaksi hallintoriita-asiana, ja riita, joka koskee hallintosopimusta. Tästä lähtökohdasta on vakiintuneessa oikeuskäytännössä katsottu kannevaatimusten ja niiden perusteiden laadun perusteella voitavan poiketa hallintosopimuksiin liittyvien yksityisoikeudellisin perustein ratkaistavien vahingonkorvausvaatimusten osalta.

7. KKO jatkoi (kohta 36), että A:n tässä asiassa esittämät kohdassa 3 tarkoitetut suoritusvaatimukset ovat perustuneet B:n hoidettaviksi julkisoikeudellisin sopimuksin siirtyneiden velvollisuuksien väitettyyn puutteelliseen täyttämiseen ja sopimusrikkomuksen hyvittämiseen. KKO katsoi, että edellä kohdassa 35 tarkoitettua, oikeuskäytännössä vahingonkorvausasioissa noudatettua oikeusohjetta ei ole perusteltua ulottaa tällaiseen hallintosopimusten tulkintaa ja sopimusosapuolten molemminpuolisten sopimuksen mukaisten velvollisuuksien sisältöä ja täyttämistä koskevaan suorituskanteeseen. KKO katsoi, että kysymys on sellaisesta sopimusriidasta, jonka käsittely kuuluu kuntalain 63 §:n ja oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 20 §:n 1 momentin mukaan hallinto-oikeuden toimivaltaan.

8. A:n esittämä sopimuksen purkamisoikeutta koskevaa vahvistamisvaatimus ei  KKO:n mukaan  laadultaan rinnastu yksityisoikeudellisin perustein ratkaistavaan vahingonkorvausvaatimukseen, jonka käsittely edellä selostetuin tavoin on hallintosopimukseenkin perustuvana katsottu voivan kuulua yleisen tuomioistuimen toimivaltaan (kohta 37). KKO katsoi, että myös tällaisen vaatimuksen käsittely kuuluu hallinto-oikeuden toimivaltaan.

9. KKO kumosi Turun hovioikeuden päätöksen ja jätti asian Pirkanmaan käräjäoikeuden päätöksen varaan. 

10. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202242.html

314. Toiminimi. Aputoiminimi. Rekisteröinnin kumoaminen. KKO 2022:41

1. B Oy (X-WK Logistics Oy Ab)) vaati markkinaoikeudessa nostamassaan kanteessaan, että A Oy:n (Blue Wate Shipping Oy) aputoiminimen WIKESTRÖM & KROGIUS rekisteröinti kumotaan sillä perusteella, että aputoiminimeä ei ollut käytetty toiminimilain 19 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla kanteen nostamista edeltäneiden viiden vuoden aikana. Aputoiminimi koski liiketoimintakaupalla hankittua kuljetus-, huolinta- ja logistiikkapalvelujen tarjoamista.

2. Markkianaoikeus (tuomio 28.1.20121) katsoi asiassa jääneen näyttämättä, että aputoiminimeä WIKESTRÖM & KROGIUS olisi tosiasiallisesti käytetty toiminimilain 19 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla 8.5.2015 alkaen viiden vuoden aikana. Blue Water Shipping Oy ei ollut esittänyt, että käyttämättömyyteen olisi ollut hyväksyttävä syy. Näin ollen markkinaoikeus kumosi Blue Water Shipping Oy:n aputoiminimen WIKESTRÖM & KROGIUS rekisteröinnin.

3. Korkein oikeus (KKO) myönsi A Oy:lle valitusluvan. Valituksessaan A Oy vaati, että markkinaoikeuden tuomio kumotaan. B Oy vaati  vastauksessaan valituksen hylkäämistä. 

4. KKO katsoi  esittämillään perusteilla, että A Oy oli viisivuotiskauden alkupuolella tosiasiallisesti käyttänyt aputoiminimeä sen toimialan mukaisessa elinkeinotoiminnassa, kun aputoiminimeä oli käytetty yhdessä konserniin liittyvien viittausten kanssa A Oy:n työntekijöiden lähettämissä sähköpostiviesteissä, internetsivustolla ja kuljetuskalustoon kiinnitetyissä mainoksissa. 

5. KKO kumosi markkinaoikeuden tuomion ja hylkäsi B Oy:n kanteen.
6. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202241.html

313. Eduskunnan lakivaliokunta kannattaa hallituksen esitystä seksuaalirikossäännösten kokonaisuudistuksesta. Erimielisyyttä kuitenkin mm. raiskausrikosten vähimmäisrangaistuksista.

 

1. Eduskunnan lakivaliokunta puoltaa rikoslain seksuaalirikoksia koskevan 20 luvun uudistamista (HE 13/2021 vp). Lakivaliokunta toteaa julkaisemassaan tiedotteessa, että seksuaalirikosten nimikkeet, soveltamisala ja rangaistukset uudistetaan vastaamaan paremmin nykykäsityksiä. Tavoitteena on vahvistaa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja henkilökohtaisen koskemattomuuden suojaa sekä selkiyttää sääntelyä. 

 2. Lakivaliokunnan tiedotteessa korostetaan, että kyse on sekä periaatteellisesti että käytännön kannalta erittäin merkittävästä uudistuksesta. Valiokunta antoi perjantaina 17. kesäkuuta asiasta mietinnön (LaVM 10/2022 vp).

3. Lakivalokunta katsoo, että olennainen muutosehdotus on raiskausrikosta koskevan säännöksen muuttaminen vapaaehtoisuuden puuttumiselle perustuvaksi. Ehdotetussa raiskausrikoksessa keskeistä on sukupuoliyhteys henkilön kanssa, joka ei osallistu tekoon vapaaehtoisesti. 

4. Keskeinen muutosehdotus on myös alle 16-vuotiaisiin lapsiin kohdistuvien seksuaalirikossäännösten eriyttäminen aikuisia koskevista säännöksistä. Uudessa lapsenraiskausta koskevassa rangaistusäännöksessä rangaistavuus ei perustu vapaaehtoisuuden puuttumiseen, vaan edellyttää pelkästään tahallista sukupuoliyhteyttä alle 16-vuotiaan kanssa. 

5. Lakivaliokunnan mukaan rikoslain 20 luvun kokonaisuudistuksesta tulee tiedottaa kattavasti ja uudet seksuaalirikoksia koskevat rangaistussäännökset tulee ottaa asianmukaisesti huomioon seksuaalivalistuksessa ja -kasvatuksessa. Valiokunta korostaa myös viranomaisten ja tuomioistuinten koulutuksen tärkeyttä riittävän osaamisen varmistamiseksi. Lisäksi valiokunta edellyttää uudistuksen toimivuuden, soveltamisen ja vaikutusten laaja-alaista ja tiivistä seurantaa. Valiokunta ehdottaa edellä mainituista lausumien hyväksymistä. 

6. Lakivaliokunnantiedote

https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/Lakivaliokunta-kannattaa-rikoslain-seksuaalirikossaannosten-kokonaisuudistusta-.aspx

7. Lakivaliokunnan mietintö LaVM 10/2022 vp.

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Mietinto/Documents/LaVM_10+2022.pdf

8. MIetinnn mukaan keskeinen muutos olisi hallituksen esityksen (HE 13/2021 vp) mukaan raiskausrikosta koskevan säännöksen muuttaminen suostumusperusteiseksi. Tämä toteutettaisiin säätämällä raiskauksen keskeiseksi tunnusmerkiksi sukupuoliyhteydessä oleminen sellaisen henkilön kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti. Vastaavalla tavalla muissa seksuaalirikoksissa keskeistä olisi se, ettei seksuaalisen teon kohde osallistu siihen vapaaehtoisesti. Tämän mukaisesti pakottaminen seksuaaliseen tekoon korvattaisiin säännöksellä seksuaalisesta kajoamisesta. Seksuaalisen ahdistelun rangaistavuus laajenisi myös muihin kuin koskettelutekoihin. Seksuaalisen kuvan luvaton levittäminen säädettäisiin seksuaalirikoksena rangaistavaksi.  

9. Kuuttatoista vuotta nuorempiin lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koskevat säännökset erotettaisiin pääosin aikuisia koskevista säännöksistä. Lasten koskemattomuuden ja häiriöttömän kehityksen suojaa vahvistettaisiin säätämällä uusina rikoksina lapsenraiskaus ja seksuaalinen kajoaminen lapseen. Myös kuusitoista mutta ei kahdeksantoista vuotta täyttäneitä lapsia suojattaisiin edelleen aikuisiin nähden laajemmin erityissäännöksillä. Lasta seksuaalisesti esittäviä kuvia koskevat rangaistussäännökset siirrettäisiin rikoslain seksuaalirikoksia koskevaan lukuun ja niihin tehtäisiin sääntelyä ankaroittavia muutoksia. 

10. Keskeisistä seksuaalirikoksista säädettäisiin myös törkeät tekomuodot. Muihin seksuaalirikoksia koskeviin säännöksiin ja muihin lakeihin kuin rikoslakiin tehtäisiin lähinnä tarkentavia ja teknisluonteisia muutoksia.  

11. Uudet rikostunnusmerkistöt merkitsisivät seksuaalirikoksina rangaistavien tekojen alan laajenemista. Myös sukupuoliyhteyden määritelmää laajennettaisiin. Seksuaalirikosten rangaistusasteikot ankaroituisivat, tuntuvimmin lapsiin kohdistuvien rikosten osalta.  Raiskauksen ja törkeän raiskauksen vähimmäisrangaistukset pysyisivät kuitenkin ennnallaan.

12. Esityksen tavoitteena on vahvistaa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja henkilökohtaisen koskemattomuuden suojaa. Tarkoitus on myös yhdenmukaistaa ja selkiyttää seksuaalirikoksia koskevia säännöksiä rikoslaissa. Esityksellä toteutetaan pääministeri Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelman tavoitteita liittyen turvalliseen oikeusvaltioon.  

13. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2023 tai aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua niiden hyväksymisestä ja vahvistamisesta.

Mietintöön sisältyvä vastalause

14. Lakivaliokunnan mietintöön sisätyy vastalause, jonka ovat tehneet valiokunnan kolme kokoomuksen ja kolme perussuomalaisten jäsentä sekä yksi kristillisdemokraattien jäsen.

15. Vastalauseen mukaan hallituksen lakiesityksessä on useita kriminalisointeihin, tunnusmerkistöihin ja rangaistusasteikkoihin liittyviä puutteita, jotka on korjattava, jotta seksuaalirikoksista tuomittavat rangaistukset ovat riittävän ankaria.

16. Vastalauseen mukaan raiskauksen vähimmäisrangaistus tulee korottaa nykyisestä yhdestä vuodesta kahteen vuoteen vankeutta, mikä varmistaisi raiskausrikoksista tuomittavien vankeusrangaistusten pääsääntöisen ehdottomuuden. Valiokunnan niukka enemmistö, johon kuului yhdeksän jäsentä,  ei esittänyt ko. vähimmäisrangaistuksen korottamista. - Vastalauseen tekijät haluavat korottaa myös törkeän raiskauksen vähimmäisrangaistuksen nykyisestä kahdesta vuodesta kolmeen vuoteen. Valiokunnan enemmistö ei  halunnut korottaa myöskään tätä vähimmäisrangaistusta. - Vastalauseen tekijät haluavat korottaa edelleen lapsenraiskauksen vähimmäisrangaistuksen  kahdesta vuodesta kolmeen vuoteen,  seksuaalisen kajoamisen lapseen  vähimmäisrangaistuksen neljästä kuukaudesta yhteen vuoteen,  seksuaalisen kajoamisen lapseen vähimmäisrangaistuksen kahdesta vuodesta kolmeen vuoteen sekä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vähimmäisragaistuksen neljästä kukaudesta yhteen vuoteen vankeutta.

312. Oikeudenkäyntiavustajalautakunnan toimintakertomus 2021 julkaistu

1. Oikeudenkäyntiavustajalautakunnan toimintakertomus vuodelta 2021 ilmestyi muutama päivä sitten. Kysymyksessä on lautakunnan yhdeksäs toimintakertomus, sillä lautakunta aloitti toimintansa vuoden 2013 alusta. Lautakunnan toimintaa ja lupamenettelyä sääntelee laki luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista (715/2011).

 https://oikeus.fi/material/collections/20220614111032/7a0cbjlST/OKLTK_Toimintakertomus_2021.pdf

2.  Oikeudenkäymiskaaren (OK) 15 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saa toimia asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetussa laissa tarkoitettu luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja; viimeksi mainituista käytetään yleisesti nimikettä lupalakimies.

3. Suomen asiamies- ja avustajajärjestelmä on varsin omalaatuinen, sillä avustajat ovat eräällä tavalla "kahden kerroksen väkeä", koska asianajoa tuomioistuimissa saavat asianajajien (ja julkisten oikeusavustajien) lisäksi harjoittaa myös mainitut lupalakimiehet ja -naiset, jotka eivät siis kuulu Suomen Asianajajaliittoon. 

4. Tiettävästi missään muussa Euroopan valtiossa ei tunneta vastaavanlaista kaksinapaista avustajajärjestelmää. On selvää, että siitä tulisi myös Suomessa päästä eroon, mutta en puutu tähän kysymykseen tässä yhteydessä laajemmin; jatkoa seuraa myöhemmin! Totean vain, että asiaa käsiteltiin laajasti etenkin oikeusneuvos Markku Arposen puheenjohdolla toimineessa Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomimiteassa, jonka mietintö ilmestyi vuonna 2003 (KM 2003:3). Komiteassa oli 13 jäsentä ja kolme pysyvää asiantuntijaa. Heistä vain yksi, minä Jyrki Virolainen, ehdotti lupajärjestelmän rakentamista asianajajamonopolin varaan, kuten mieitnnön sivulta 276 ilmenee.

5. Vuoden 20121 lopussa Suomen Asianajajaliitossa oli asianajajia  2 253 ja valtion oikeusaputoimistoissa julkisia oikeusavustajia  200. Luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia oli todella paljon eli peräti 1 715 henkeä. Heistä naisia oli 656 eli 38 prosenttia ja miehiä 1058 eli 62 prosenttia. Yhdestä lupalakimiehestä ei saatu kyseistä tietoa (kertomuksen sivu 12).

6. Selvänä puutteena on pidettävä sitä, että lautakunnan nettisivuilta - kovan etsimisen jälkeen - löytyvästä julkisesta oikeudenkäyntiavustajaluettelosta voi hakea tietoa ainoastaan nimihaun perusteella. Olisi ilman muuta edellytetävä, että julkinen luettelo olisi todella julkinen ja luettelosta ilmenesivät kaikkien luvan saaneiden avustajien nimet.

7. Käräjäoikeuspiireittäin ylivoimaisesti eniten kyseisiä avustajia oli vuoden 2021 lopussa Helsingin käräjäoikeudessa, nimttäin  588, seuraavina tulivat Varinais-Suomen KO (207),  Länsi-Uudenmaan KO (206),  Itä-Uudenmaan KO (109), Oulun KO (106),  Pirkanmaan käräjäoikeus (106), Lapin KO (45 )ja Pohjanmaan KO (44). Vähiten luvan saaneita avustajia oli Kainuun käräjäoikeuden alueella eli vain 8 kappaletta. Hovioikeuspiireittäin järjestys oli seuraava: Helsingin HO-piiri 58%, Turun HO-piiri 20 %,   Itä-Suomen HO-piiri 10 %, Rovaniemen HO-piiri 9 % ja Vaasan HO-piiri 7 %.

8. Lupien määrä on ollut koko ajan tasaisessa nousussa. Taaksepäin lueteltuna lupamäärät ovat vuodesta 2020 alkaen nimittäin olleet 1664, 1631, 1588, 1533, 1481, 1338 ja 960. Luvan saaneiden avustajien siirtyminen asianajajiksi näyttää olevan yllättävän vähäistä, sillä vuonna 2021 asianajajiksi siirtyi ainoastaan 78 luvan saanutta oikeudenkäyntiavustajaa. Miksi siirtyminen "ykköskoriin" ei houkuttele? Ehkä se ei vain kerta kaikkiaan kannata, kun otetaan huomioon asianajajilta perittävät jäsenmaksut.

9. Kertomusvuonna 2021 oikeudenkäyntiavustajalautakunnassa tuli vireille uusia asioita 466, joista lupahakemuksia oli 242. Luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat pyysivät lupansa peruuttamista 121 asiassa esimerkiksi siirtyessään muihin tehtäviin tai jäädessään eläkkeelle. Lautakunta saattoi viran puolesta vireille kaksi luvan peruuttamisasiaa sen selvittämiseksi, täyttääkö luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja edelleenkin lain 2 §:ssä säädetyt luvan myöntämisen edellytykset rehellisyydestä ja sopivuudesta. Maksamattomien valvontamakujen pperusteella viran puolesta vireille saatettiin 17 peruutusasiaa. Valvontalautakunnasta ei tullut vuonna 2021 esityksiä luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan luvan peruuttamiseksi tai seuraamusmaksun määräämiseksi kurinpidollisena seuraamuksena.

10. Luvan saanutta oikeudenkäyntiavustajaa koskevan valvonta-asian käsittelee ja ratkaisee asianajajayhdistyksen yhteydessä toimiva riippumaton valvontalautakunta. Tällaisia asioita
ovat avustajaan kohdistuva kirjallinen kantelu, oikeuskanslerin ilmoitus tai tuomioistuimen OK 15 luvun10 a §:n nojalla tekemä ilmoitus avustajalle määrätystä esiintymiskiellosta tai muusta avustajan velvollisuuksiensa vastaisesta menettelystä. Jos valvontalautakunta päätyy seuraamusmaksun määräämiseen tai luvan peruuttamiseen, valvontalautakunta tekee siitä esityksen oikeudenkäyntiavustajalautakunnalle. 

11. Valvontalautakunta ratkaisi vuonna 2021 yhteensä 52 luvan saanutta oikeudenkäyntiavustajaa koskevaa kantelua. Kanteluja oli määrällisesti yhteensä 60, joista osa koski samaa avustajaa. 13 asiassa määrättiin kurinpidollisena seuraamuksena huomautus ja yhdeksässä asiassa varoitus. Kahdessa asiassa seuraamus jätettiin määräämättä. Kahdessa samaa avustajaa koskeneessa asiassa valvontalautakunta esitti kurinpidollisena seuraamuksena luvan peruuttamista. Lautakunta peruutti avustajan luvan maaliskuussa 2022. Valvontalautakunta ei katsonut 29 asiassa ilmenneen moitittavaa menettelyä. Lautakunta jätti viidessä asiassa kantelun tutkittavaksi ottamatta.

12. Tänään 16.6.2022 Helsingin hovioikeus vahvisti oikeudenkäyntiavustajalautakunnan syksyllä 2020 tekemän päätöksen peruuttaa Ilkka Ukkosen vuonna 2014 saama lupa, koska häntä pidettiin ilmeisen sopimattomana tehtävään moottoripyöräkerho Helvetin enkelien jäsenyyden takia. Hovioikeuden päätökseen saa hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Tästä peruutusasiasta ei nähdäkseni jostakin syystä mainita mitään lautakunnan toimintakertomuksessa 2021 tai 2020.

13. Oikeudenkäyntiavustajalautakunta teki keväällä 2016 oikeusministeriölle aloitteen luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia koskevan lain muuttamiseksi. Lautakunta täydensi aloitettaan lisäkirjelmillä syksyllä 2017 ja 2018. Myös oikeuskansleri, apulaisoikeuskansleri ja Suomen Lakimiesliitto esittivät lainmuutoksia. Esitysten johdosta oikeusministeriössä laadittiin arviomuistio vuonna 2018, jonka lausuntopalautteessa monin osin kannatettiin tehtyjä esityksiä. Lainmuutostyö ei ole vieläkään edennyt oikeusministeriössä. On hyvin valitettavaa, että työtä ei ole priorisoitu ottaen huomioon esitysten sisältämät merkittävät muutokset luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien ja heidän asiakkaidensa oikeusturvaan. Lainmuutostyö tulisi oikeudenkäyntiavustajalautakunnan näkemyksen mukaan
ehdottomasti sisällyttää seuraavan hallituksen ohjelmaan. Näin toteaa lautakunnan puheejohtaja Marianne Wagner-Prenner katsauksessaan. - Olisi ollut hyvä mainita, mitä nuo lautakunnan ehdottamat muutokset pitävät sisällään.

14. Oikeudenkäyntiavustajalautakunnassa on jäseninä yksi tuomari hovioikeuksista, yksi tuomari hallinto-oikeuksista tai erityistuomioistuimista, yksi tuomari käräjäoikeuksista, yksi oikeustieteellistä tutkimusta ja opetusta edustava jäsen sekä yksi luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien edustaja. Kullakin jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Lautakunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

15. Valtioneuvosto asetti 10.10.2019 oikeudenkäyntiavustajalautakunnan kokoonpanon viisivuotiselle toimikaudelle 1.1.2020 - 31.12.2024. Ensimmäisessä kokouksessaan lautakunta valitsi keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
 
puheenjohtaja
hovioikeuden presidentti Marianne Wagner-Prenner  Rovaniemen hovioikeus (31.7.2022 asti)

varajäsenenä hovioikeudenneuvos Antti Vaittinen Vaasan hovioikeus 

 

markkinaoikeustuomari Markus Mattila  Markkinaoikeus

varajäsenenä hallinto-oikeustuomari Jaana Moilanen Helsingin hallinto-oikeus
 

käräjätuomari Riikka Meroma Pirkanmaan käräjäoikeus  

varajäsenenä käräjätuomari Elise Salpaoja Varsinais-Suomen käräjäoikeus
 

apulaisprofessori Tuomas Hupli  Turun yliopisto

varajäsenenä professori Tuula Linna Helsingin yliopisto
 

luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja Ilkka Malka

varajäsenenä luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja Tomi Rinne   

16. Marianne Wagner-Prenner on toiminut lautakunnan puheenjohtajana koko ajan eli vuodesta 2013 alkaen. Hän jää eläkkelle virastaan 31.7. 2022. Hänen tilalleen valtioneuvosto on nimittänyt Itä-Suomen hovioikeuden presidentin Antti Savelan 1..8.202 läukien.
 

311. Helsingin HO: Helvetin enkelit -moottoripyöräkerhon jäsen oli ilmeisen sopimaton toimimaan oikeudenkäyntiavustajana

1. Helsingin hovioikeus on tänään annetussa ratkaisussaan katsonut, että lupa toimia oikeudenkäyntiavustajana voitiin peruuttaa Hells Angels Motorcycle Clubin jäsenyyden vuoksi. Hovioikeus pysytti oikeudenkäyntiavustajalautakunnan päätöksen. Lautakunta antoi lakimies Ilkka Ukkosta koskevan erottamispäätöksen jo syksyllä 2020. - Blogiteksti perustuu hoviokeuden päätöksesta laatimaan tiedotteeseen, jonka löytyi hovioikeuden nettisivuilta. Lisäsin siihen ao. luvan saaneen avustajan nimen.

2. Hovioikeus katsoi oikeudenkäyntiavustajalautakunnan tavoin, että luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat ovat tärkeä osa oikeudenhoitoa. Tässä asemassa heidän tuli olla riippumattomia sellaisista ulkoisista vaikutteista, jotka voivat haitata heidän kykyään täysipainoisesti valvoa asiakkaansa etua sekä säilyttää toiminnassaan riippumattomuutensa.

3. Hells Angels Motorcycle Clubista esitetyn selvityksen perusteella sen maailmanlaajuisen toiminnan pääasiallinen tulonlähde oli kansainvälinen huumekauppa, minkä lisäksi se osallistui väkivalta- ja talousrikoksiin. Suomessa sitä on useissa rikosoikeudenkäynneissä pidetty järjestäytyneenä rikollisryhmänä.

4. Asiassa ei väitetty, että oikeudenkäyntiavustaja Ilkka Ukkosen toimintaan missään yksittäisessä oikeudenkäyntiasiassa olisi kohdistunut moitteita. Siitä huolimatta hovioikeus katsoi, että yhdistyksen jäsenyys ilmensi sitoutumista sen arvomaailmaan. Yhdistyksen toiminnasta esitetty selvitys huomioon ottaen sen jäsenyys voi vaarantaa oikeudenkäyntiavustajan kyvyn asianmukaisesti täyttää velvollisuutensa päämiehiään, vastapuolia sekä viranomaisia kohtaan. Luvan saaneena oikeudenkäyntiavustajana toimiminen osana oikeudenhoitoa ja Hells Angels Motorcycle Clubin jäsenyys eivät olleet yhteensovitettavissa.

5. Hovioikeuden mukaan luvan peruuttaminen ei ollut kohtuutonta eikä suhteellisuus- tai luottamuksensuojaperiaatteen vastaista. Oikeudenkäyntiavustajalautakunnan ratkaisu ei myöskään loukannut perus- ja ihmisoikeuksia.

-------

6. Ilkka Ukkosesta tuli mainitun kerhon jäsen 1996. Hän tuomittiin 90-luvulla taposta 12,5 vuodeksi vankeuteen. Vankeusaikana hän opiskeli ja valmistui juristiksi. Hänelle myönnettiin vuonna 2014 lupa toimia oikeudenkäyntiavustajana.

7. Ihmetyttää, miksi valituksen käsittely hovioikeudessa kesti näin kauan, sillä lautakunnan erottamispäätös annettiin tosiaan jo syksyllä 2020. Kun lautakunnan päätös ei saanut valituksen takia lainvoimaa Ukkonen sai jatkaa avustajan tehtävässään.

8. Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Kristian Sjöblom, Maarit Leppänen ja asessori Antti Ignatius. Ratkaisu (16.6.2022 nro 833, H 20/2240) ei ole lainvoimainen. Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 15.8.2022.

 Lisäys:

9. Asianajaja Markku Fredman on kommentissaan todennut, ettei hovoikeuden tiedote eräältä osin vastaa hovioikeuden päätöksen perusteluja. 

310. Tiedoksianto. Muutoksenhakuoikeus. Pääkäsittely hovioikeudessa. KKO 2022:40

1. Itä-Suomen hovioikeus jätti päätöksellään 13.11.2020 syytetty A:n valituksen sillensä, koska A oli jäänyt pois hovioikeuden pääkäsittelystä; A oli tuomittu Kymenlaakson käräjäoikeudessa 5.4.2019 raiskauksesta 1 vuoden 2 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. 

2. Hovioikeuden antaman muutoksenhakuohjauksen mukaan päätökseen ei saanut hakea muutosta, mutta valittajalla oli oikeudenkäymiskaaren (OK) 26 luvun 22 §:n mukaisesti oikeus saattaa valitus uudelleen käsiteltäväksi, mikäli hänellä oli ollut laillinen este, jota hän ei ollut voinut ajoissa ilmoittaa. 

3. A pyysi hovioikeudelta valituksen ottamista uudelleen käsiteltäväksi, koska hänellä oli ollut laillinen este saapua pääkäsittelyyn. 

4. Hovioikeus hylkäsi 14.1.2021 antamallaan päätöksellä A:n pyynnön valituksen uudelleen käsittelemisestä. 

5. Korkein oikeus (KKO)  myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, että asia palautetaan hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Syyttäjä ja asianomistaja vaativat vastauksissaan valituksen hylkäämistä.

6. KKO katsoi 13.6.2022 päätöksessään, että hovioikeuden antama muutoksenhakuohjaus oli ollut virheellinen, ja ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla tutki A:n valituksen myös siltä osin kuin siinä oli vedottu siihen, että hän ei ollut saanut kutsua pääkäsittelyyn laillisesti tiedokseen.

7. KKO totesi, että hovioikeus oli tiedusteltuaan pääkäsittelyn ajankohdan sopivuutta lähettänyt A:n puolustajalle sähköpostin välityksellä vahvistuksen pääkäsittelyn ajasta ja paikasta. Tämän jälkeen hovioikeus oli lähettänyt kutsun pääkäsittelyyn postitse valituksessa ilmoitettuun A:n puolustajan osoitteeseen.

8. KKO katsoi A:n saattaneen todennäköiseksi, ettei postitse lähetetty kutsu ollut saapunut perille, joten sitä ei ollut annettu laillisesti tiedoksi. KKO:n mukaan hovioikeuden sähköpostitse lähettämä vahvistus pääkäsittelyn ajankohdasta ei ollut laissa tarkoitettu kutsu pääkäsittelyyn. Hovioikeus oli siten menetellyt virheellisesti jättäessään valituksen sillensä. 

9. KKO kumosi hovioikeuden päätöksen ja palautti asian Itä-Suomen hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Lainkohdat OK 26 luku 28 § ja OK 11 luku 3 a §-

10. KKO:ssa äänestys. Oikeusneuvos Huovila katsoi äänestyslaunnossaan mm., että hovioikeus oli antanut A:lle kutsun pääkäsittelyyn laillisesti tiedoksi. 

11. KKO:n julkaisema ratkaisuseloste

https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2022/20220040

12. Ennakkopäätöksessä ei ole ratkaistua asiaa ei voida luonnehtia miksikään suuren luokan kysymykseksi. Ratkaisu sisältää kuitenkin runsaasti käytännön "nippelitietoa" lähinnä hovioikeuksille vastaisen varalle siitä, miten esimerkiksi kutsujen tiedoksannossa tulee menetellä. Itä-Suomen hovioikeuden presidentti Antti Savelalla on aihetta kutsua hovioikeuden jäsenet ja esittelijät koolle ja luennoida heille muutoksenhakuoikedien ja tiedoksiannon yksityiskohdista. 

309. Kuolinpesän osakkaalla oli oikeus ajaa kannetta pesän hyväksi, kun pesänselvittäjä oli kieltäytynyt nostamasta kannetta. KKO 2022:39

1. Korkein oikeus (KKO) antoi 9. kesäkuuta ennakkopäätöksenä julkaistun ratkaisun, jossa on kysymys siitä, oliko kuolinpesän osakkaalla oikeus ajaa kannetta pesän hyväksi, kun pesään määrätty pesänselvittäjä, jolle kanteen nostaminen lain mukaan kuului, oli ilmoittanut, ettei hän ryhdy kannetta ajamaan (KKO 2022:39). Katsotaanpa mistä asiassa on kysymys.

Taustaa

2. Toukokuussa 2016 kuolleen X:n kuolinpesään oli käräjäoikeuden elokuussa 2016 antamalla päätöksellä määrätty pesänselvittäjäksi ja -jakajaksi asianajaja S. Kuolinpesän osakkaita olivat muun muassa X:n lapset A ja B.

3. Elinaikanaan vuonna 2012  X oli myynyt B:lle sekä tämän lapsille C:lle ja D:lle omistamansa puoliosuuden kiinteistöstä.

Kanne käräjäoikeudessa

4. A nosti omissa nimissään, mutta kuolinpesän lukuun Satakunnan käräjäoikeudessa kanteen B:tä, C:tä ja D:tä vastaan. A vaati kanteessaan, että edellä mainittu kauppa julistetaan pätemättömäksi, koska X oli ollut kykenemätön tekemään oikeustoimia; kanteessa vedottiin oikeustoimilain 31 ja 33 §:ään.  A katsoi, että hänellä oli oikeus ajaa kannetta, koska pesänselvittäjä oli antanut hänelle osoituksen kanteen ajamiseksi.

5. B ja C vaativat, että kanne oli jätettävä tutkimatta, koska kanneoikeus kuolinpesää koskevissa asioissa perintökaaren 19 luvun 13 §:n mukaan kuului yksinomaan pesänselvittäjälle. D ei vastannut kanteeseen.

6. Pesänselvittäjä S ilmoitti lausunnossaan antaneensa A:lle osoituksen kanteen ajamiseen, koska kuolinpesässä ei ollut varoja, asia ei ollut selvä ja pesän kannalta oli edullista, että A ajaa kannetta omalla riskillään mahdollisen hyödyn tullessa pesälle. 

Käräjäoikeuden päätös

7.  Satakunnan käräjäoikeus (käräjätuomari Väinö Ilveskoski) totesi 5.6.2020 antamassaan päätöksessä, että A ja B olivat X:n kuolinpesän osakkaita. A:n B:hen kohdistaman kanteen perusteena oleva väite oikeustoimen pätemättömyydestä kuului pesänjakajan ratkaistavaksi. Pesänselvittäjä ei ollut voinut antaa A:lle osoitusta kanteen nostamiseen B:tä vastaan pesänjakajan toimivaltaan kuuluvassa asiassa.

8. C ja D eivät olleet kuolinpesän osakkaita. A oli tältä osin esittänyt kanneoikeutensa tueksi lähtökohtaisesti samoja seikkoja, joita ennakkopäätöksessä KKO 2006:29 ei ollut pidetty riittävinä. Myös ennakkopäätöksen KKO 2020:9 mukaan osakkaan kanneoikeuden puolesta puhuvien seikkojen tuli olla erityisen painavia. Käräjäoikeus katsoi, ettei A ollut esittänyt sellaisia erityisiä syitä, jotka puoltaisivat hänen kanneoikeuttaan.

9. Näillä perusteilla käräjäoikeus jätti kanteen tutkimatta.

Vaasan hovioikeuden päätös

10. A valitti Vaasan hovioikeuteen. Hovioikeus (tuomarit Antti Vaittinen, Timo Saranpää ja Sirpa Virkkala) ratkaisi asian 8.7.2021 antamallaan päätöksellä. 

11. Hovioikeus totesi perusteluissaan, että oikeustoimilain 3 luvun säännöksiin perustuva oikeustoimen peräyttämistä koskeva kanne liittyi kuolinpesän laajuuden selvittämiseen ja kuului pesänselvittäjän toimivaltaan. Pesänselvittäjä oli yleistoimivaltansa nojalla voinut päättää pesän selvittämisen kannalta tarpeellisista toimenpiteistä ja siten antaa osoituksen A:lle kanteen ajamiseksi omissa nimissään ja kuolinpesän hyväksi.

12. Hovioikeus katsoi, ettei ennakkopäätöstä KKO 2006:29 voitu tulkita niin, että osakkaalla ei voitaisi katsoa olevan oikeutta ajaa omissa nimissään ja kuolinpesän hyväksi kannetta, jonka ajamisesta pesänselvittäjä oli kieltäytynyt ja jonka ajamiseen hän oli antanut osoituksen. Hovioikeus katsoi, että ennakkopäätöksiä KKO 2006:29 ja KKO 2020:9 oli perusteltua tulkita yhdessä niin, että perintökaaren 19 luvun 13 §:n mukaisesta pääsäännöstä poikkeaminen edellyttää painavia perusteita.

13. Hovioikeuden mukaan osakkaan omissa nimissään, mutta kuolinpesän hyväksi ajaman kanteen tutkittavaksi ottaminen edellytti, että osakkaalla on oikeussuojan tarve. Lisäksi vaadittiin, että osakkaan kanteella voidaan päätyä selvityksessä varmempaan lopputulokseen kuin pesänselvittäjän käyttäessä kanneoikeutta. Edelleen oli edellytettävä, että pesänselvityksen joutuisuuteen ja tehokkuuteen liittyvät näkökohdat eivät puhu kanneoikeutta vastaan.

14. Hovioikeus totesi, että tässä tapauksessa pesänselvittäjän osoituksen antamisen syynä oli ollut muun muassa kuolinpesän likvidien varojen puute. Osoitusta ei voitu katsoa annetun siinä tarkoituksessa, että pesänselvittäjän ajettavaksi kuuluva kanne olisi siirretty pesän osakkaan omalla oikeudenkäyntikuluvastuulla ajettavaksi.

15. Sillä, voitiinko kanteessa tarkoitettu, varallisuusarvoltaan merkittävä oikeustoimi peräyttää ja näin saada varat kuolinpesään, oli merkitystä A:n perintöosuuden suuruuden kannalta. Tämän vuoksi ja kun pesänselvittäjä oli kieltäytynyt ajamasta kannetta, A:lla oli sellainen oikeussuojan tarve, jota kanteen tutkiminen edellyttää.

16. Tässä tapauksessa kanteen käsitteleminen ennen pesänselvityksen päättämistä edisti selvityksen päätymistä oikeaan lopputulokseen. Hovioikeuden mukaan pesänselvitysjärjestelmän tavoitteet puolsivat A:n kanteen tutkimista.

17. Hovioikeus katsoi, että asiassa oli esitetty riittävän vahvoja perusteita poiketa perintökaaren 19 luvun 13 §:ssä pääsäännöksi määritellystä pesänselvittäjän kanneoikeudesta. Näillä perusteilla hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja palautti asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

18. Hovioikeus on julkaissut ratkaisun kotisivuillaan ja se on otettu myös Finlexiin (VaaHO 2021:10):

https://www.finlex.fi/fi/oikeus/ho/2021/vaaho20210288

19. Kuten havaitaan, KKO on huomattavasti tiivistänyt hovioikeuden laajoja perusteluja. Hovioikeus on mm. viitannut oikeuskirjallisuuden kannanottoihin, mutta tämä ei ole kelvannut KKO:lle, sillä se on ratkaisuselosteessaan "siivonnut" viittaukset kokonaan pois.

 Asian käsittely KKO:ssa

20. KKO myönsi valitusluvan B:lle, C:lle ja D:lle, jotka valituksessaan vaativat, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden päätöksen varaan.  A vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

21. KKO:n ratkaistavana oli valituksen perusteella kysymys siitä, voiko A kuolinpesän osakkaana ajaa omissa nimissään mutta pesän lukuun kiinteistön kaupan pätemättömäksi julistamista koskevaa kannetta pesän ollessa pesänselvittäjän hallinnossa, kun pesänselvittäjä on ilmoittanut, ettei ryhdy ajamaan kannetta, ja antanut A:lle osoituksen ajaa kannetta.

22. KKO totesi aluksi, että perintökaaren (PK) 18 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan osakkaat yhdessä edustavat kuolinpesää kolmatta vastaan sekä kantavat ja vastaavat pesää koskevissa asioissa silloin, kun pesä on osakkaiden yhteishallinnossa. Pykälän 2 momentin mukaan yhdelläkin osakkaalla on kuitenkin oikeus ajaa kannetta pesän hyväksi. Kuolinpesän ollessa pesänselvittäjän hallinnossa pesän edustamista ja puhevallan käyttöä koskee PK 19 luvun 13 §, jonka mukaan pesänselvittäjä edustaa kuolinpesää kolmatta henkilöä vastaan sekä kantaa ja vastaa pesää koskevissa asioissa.

23. KKO jatkoi, että PK 19 luvun 13 §:ssä ei ole säädetty pesänselvittäjän edustusvaltaa selvästi yksinomaiseksi siten, että kannetta pesän hyväksi ei voisi ajaa joku muukin (KKO 2006:29, kohta 4 ja KKO 2020:9, kohta 10). KKO oli kuitenkin ratkaisussaan KKO 2020:9 (kohta 10) todennut, että pesänselvittäjän yksinomainen kanneoikeus on selvä pääsääntö. Tätä osoittavat pykälän sanamuoto sekä PK 18 luvun 2 §:n ja 19 luvun 13 §:n rakenne. Kun osakkaiden yhteisestä, PK 18 luvun 2 §:n 1 momentissa säädetystä kanneoikeudesta on haluttu poiketa, siitä on nimenomaan säädetty pykälän 2 momentissa. Vastaavaa poikkeusta ei ole säädetty lain 19 luvun 13 §:ssä tarkoitetun tilanteen varalta.

24. KKO oli ratkaisussaan KKO 2006:29 punninnut osakkaan kanneoikeutta puoltavia ja sitä vastaan puhuvia näkökohtia tilanteessa, jossa kuolinpesä oli pesänselvittäjän hallinnossa ja pesänselvittäjä oli kieltäytynyt ajamasta selvitykseen kuuluvaa velkomuskannetta kolmatta vastaan. Osakkaan kanneoikeutta puoltavana oli pidetty sitä, että kanneoikeuden avulla voitaisiin varmistaa, että pesään voidaan saada kaikki siihen kuuluva omaisuus. Osaltaan tällainen voi edistää sitä, että selvityksessä päädytään oikeaan lopputulokseen ja että selvityksen jälkeen perinnönjaossa tulevat jaetuksi kaikki jäämistövarat (kohta 5). Kun osakas ajaa kannetta omissa nimissään kuolinpesän hyväksi, kuolinpesällä ja muilla osakkailla ei myöskään ole vaaraa joutua korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikuluja (kohta 6). Myös osakkaan oikeussuojaa koskevien näkökohtien katsotiin puoltavan kanneoikeutta. Pesänselvittäjän hallinnon päätyttyä osakas voi nostaa kanteen PK 18 luvun 2 §:n 2 momentin nojalla. Tällä oikeudella ei ole kuitenkaan enää merkitystä, jos esimerkiksi määräaika on kulunut umpeen. Jos pesänselvittäjä on väärin perustein kieltäytynyt ajamasta kannetta, osakas voi päästä oikeuksiinsa vain selvittäjää vastaan nostettavalla vahingonkorvauskanteella. Tämä oikeusturvatie voi kuitenkin olla työläs. Näin ollen osakkaiden suora kanneoikeus on osakkaiden oikeusturvan kannalta tehokkaampi kuin selvittäjähallinnon päätyttyä tarjolla olevat oikeussuojakeinot; näin siis todettiin ratkaisun KKO 2006:29 perusteluissa (kohta 7).

25. Toisaalta KKO oli edellä mainitussa ratkaisussaan lausunut, että pesänselvitysjärjestelmän tarkoituksena on keskittää kuolinpesän hallintoa ja selvittämistä koskeva päätöksenteko pesänselvittäjälle. Päätöksenteon keskittäminen tehostaa ja jouduttaa pesän selvittämistä ja sitä seuraavaa perinnönjaon aloittamista. Jos osakas saisi pesänselvittäjän hallinnon kestäessä kanneoikeuden selvitykseen kuuluvassa asiassa, se olisi omiaan viivyttämään selvitystä. Koska oikeudenkäynnin lopputulos vaikuttaisi myös selvityksen lopputulokseen, selvittäjän olisi usein odotettava oikeudenkäynnin päättymistä. Hän ei kuitenkaan voisi vaikuttaa oikeudenkäynnin kestoon. Osakkaan kanneoikeus olisi pesänselvitysjärjestelmän tarkoituksen vastainen (kohta 8). Osakkaan kanneoikeus voisi myös johtaa siihen, että pesänselvittäjät käyttäisivät kanneoikeuttaan yleisestikin vain sellaisissa jutuissa, jotka he arvioisivat pesän varmasti voittavan. Epävarmemmat jutut he jättäisivät osakkaiden omalla oikeudenkäyntikuluriskillä ajettaviksi. Tämä voisi johtaa siihen, että yhä useammin pelkän kuluriskin takia selvityksessä ei päädyttäisi oikeaan lopputulokseen (kohta 9).

26. KKO oli kyseisessä ratkaisussa (KKO 2006:29) suorittamassaan punninnassa päätynyt siihen, että osakkaan kanneoikeutta vastaan puhuvat seikat painavat enemmän, koska silloin selvitysjärjestelmän päätarkoitus voidaan saavuttaa eikä osakkaan kohtuullisia oikeusturvavaatimuksia kuitenkaan loukata (kohta 10). KKO katsoi, että koska kuolinpesä oli edelleen pesänselvittäjän hallinnossa, kyseisessä tapauksessa kuolinpesän osakkaalla ei ollut oikeutta ajaa kuolinpesän puolesta pesänselvitykseen kuuluvaa velkomuskannetta kolmatta vastaan, vaikka pesänselvittäjä oli kieltäytynyt ajamasta kannetta (kohta 12).

27. Myös ratkaisussa KKO 2020:9 KKO oli katsonut, että kuolinpesän ollessa pesänselvittäjän hallinnossa osakkailla ei ollut oikeutta ajaa kolmansia vastaan selvitykseen kuuluvaa vahingonkorvauskannetta omissa nimissään kuolinpesän hyväksi, vaikka pesänselvittäjä oli hyväksynyt kanteen ajamisen ja toiminut asiassa osakkaiden asiamiehenä.

28. Edellä esitetyn perusteella KKO totesi  - siis tässä uudessa asiassa - että kuolinpesän ollessa pesänselvittäjän hallinnossa on vahvana pääsääntönä se, että oikeus ajaa pesän puolesta kannetta pesänselvitykseen kuuluvassa asiassa on yksin pesänselvittäjällä. Kannevallan keskittäminen pesänselvittäjälle on yleensä omiaan edistämään pesänselvitysjärjestelmän joutuisuuden ja tehokkuuden tavoitteita. Sen vuoksi osakkaalla voidaan pesänselvittäjän hallinnon aikana katsoa olevan kanneoikeus vain poikkeuksellisissa tapauksissa eli lähinnä silloin, kun osakkaan kanneoikeuden hyväksyminen on pesänselvitysjärjestelmän tavoitteiden kannalta selvästi tarkoituksenmukaista ja osakkaan kohtuullisten oikeusturvavaatimusten turvaamiseksi tarpeen. 

29.  KKO:n mukaan edellä esitetystä seuraa, että pesänselvittäjän antamalle kanneosoitukselle ei voida antaa ratkaisevaa merkitystä harkittaessa osakkaan asiavaltuuden olemassaoloa. Kysymys asiavaltuudesta on ratkaistava lakia soveltamalla, eikä se voi ratketa suoraan osoituksen perusteella. - Asiavaltuudesta käytetään myös termiä asialegitimaatio, blogistin huomautus. 

30. Tämän jälkeen KKO on intoutunut arvioimaan  ko. tapauksessa esillä ollutta tilannetta laajasti (perustelukappaleet  15-21). En ryhdy tässä puntarointia selostamaan, vaan viittaan jäljempänä olevaan linkkiin, josta ratkaisuseloste on luettavissa (kohta 32).

31. Johtopäätöksenään KKO päätyi katsomaan (kappale 21), että käsillä oli sellainen poikkeustilanne, jossa osakkaan kanneoikeuden hyväksyminen on pesänselvitysjärjestelmän tavoitteiden kannalta selvästi tarkoituksenmukaista sekä kuolinpesän osakkaan kohtuullisten oikeusturvavaatimusten turvaamiseksi tarpeen. Siksi oli perusteltua poiketa pääsäännöstä, jonka mukaan oikeus ajaa kannetta pesänselvittäjän hallinnon aikana on yksin pesänselvittäjällä. Näin ollen osakas A:n B:tä, C:tä ja D:tä vastaan nostama kanne tuli tutkia. KKO ei muuttanut hovioikeuden päätöksen lopputulosta.

32. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202239.html 

 Muutamia näkökohtia ratkaisusta

33. KKO:n ratkaisu on epäilemättä oikea ja se on puntaroinut molempia ratkaisuvaihtoehtoja pro et contra laajasti, ensin yleiseltä kannalta ja sen jälkeen esillä olevan tapauksen faktojen valossa.

34. Samaan lopputulokseen päätyi jo Vaasan hovioikeus, joka myös perusteli ratkaisuaan vähintään yhtä laajasti kuin KKO; myös hovioikeuden perustelut ovat sangen laadukkaat. Miksi hovioikeuden perustelut eivät kuitenkaan kelvanneet KKO:lle, vaan se perusteli asian kokonaan uudelleen? Tämä johtui siitä, että juridista ratkaisua voidaan perustella monella eri tavalla, vaikka lopputuloksesta ollaan samaa mieltä, eikä maan ylimmän oikeuden pirtaan oikein sovi tyytyä vain toteamaan, että se on lopputuloksesta samaa mieltä kuin hovioikeus; se haluaa sanoa myös perusteluista viimeisen sanan.  Perusteluistaan tuomio punnitaan, on oikeustieteessä sattuvasti lausuttu, ja juuri tämä on se pointti, joka on ollut ratkaisevaa myös tässä tapauksessa. KKO on katsonut, että se pystyy perustelemaan ratkaisun vielä paremmin kuin hovioikeus!

35. Oudolta kuitenkin vaikuttaa KKO:n tapa kertoa ratkaisussaan myös hovioikeuden perustelut tavallaan uudelleen ja lyhentää tai tiivistää niitä todella huomattavalla tavalla, vaikka perustelujen ajatus säilyisikin ennallaan. Mikä ajatus tässä mahtaa olla takana? Vaikea sanoa, mutta kyse saattaa olla siitä, että KKO:n mielestä hovioikeus on perustellut ratkaisuaan liian laajasti tai seikkaperäisesti, toisin sanoen selvästi lyhemmät peruselut olisivat KKO:n mielestä riittäneet. Kysymys voi olla myös vain siitä, että hoviokeuden laajojen perustelujen selostaminen sellaisenaan olisi vienyt KKO:n ratkaisusssa liiaksi tilaa.

36. On syytä todeta, ettei tämä ollut suinkaan ensimmäinen ja tuskin viimeinenkään kerta, kun KKO  ratkaisunsa kertoelmaosassa lyhentää, karsii ja/tai tiivistää hovioikeuden perusteluja, putsaa niistä "huonot" kohdat pois, sivuuttaa ("unohtaa") kokonaan jotkin osat tai kirjoittaa niin kuin hovioikeuden olisi sen mielestä tullut perustelut kirjoittaa. Näin nimittäin tapahtuu varsin usein, lähes jutussa kuin jutussa, toisissa vähän ja joissakin toisissa laajasti. 

37. Eräässä kohdin hovioikeuden perustelut ovat minusta kuitenkin KKO:n perusteluja jopa ansiokkaammat. Tarkoitan oikeuskirjallisuuden kannanottoihin viittaamista. On selvää, että esillä oleva juridinen ongelma on havaittu myös perintöoikeutta käsittelevässä oikeuskirjallisuudessa, jossa siihen ovat tarttuneet esimerkiksi sellaiset perintöoikeuteen erikoistuneet oikeusoppineet kuten esimerkiksi Aulis Aarnio, Urpo Kangas, Pertti Välimäki ja Tapani Lohi. Hovioikeus on viitannut perusteluissaan dosentti Tapani Lohen Lakimieslehdessä vuonna 2020 julkaistun ratkaisun KKO 2020:9 kommenttiin, ks. Lohi, KKO 2020:9 - Kuolinpesän osakkaiden kanneoikeudesta pesänselvittäjän hallinnon aikana. Kommentti on seikkaperäinen ja siinä käsitellään myös edellä mainittua ratkaisua KKO 2006:29. Kommentissa viitataan useiden muiden asiantuntijoiden kysymystä koskeviin teoksiin ja artikkeleihin.

38. Pidän valitettavana, että KKO on tyystin sivuuttanut oikeustieteessä esitetyt kannanotot ja jopa karsinut hovioikeuden perustelujen selostamisen yhteydestä ne kokonaan näkyvistä. Jos vastaavanlainen asia olisi ratkaistu esimerkiksi Ruotsin tai Norjan korkeimmassa oikeudessa, olisi ylin oikeus ilman muuta viitannut siihen, mitä sikäläisessä oikeuskirjallisuudessa on kysymyksestä asiasta kirjoitettu. Suomen korkein oikeus ei näytä vieläkään oikein mieltävän oikeuskirjallisuuteen viiittaamisen tarkoitusta ja vuorovaikutusta ja keskustelua, jota maan ylimmän tuomioistuimen on syytä käydä oikeustieteen edustajien kanssa. Jonkin verran viittaukset oikeuskirjallisuuteen KKO:n ratkaisuissa ovat kyllä lisääntyneet, mutta paljon useammin niihin voitaisiin ja olisi syytä viitata. 

39. Hovioikeus on selostanut perusteluissaan myös emeritusprofessori Aulis Aarnion kantaja A:n toimeksiannosta antamaa oikeustieteellistä asiantuntijalausuntoa kuolinpesän osakkaan kanneoikeudesta. Siinä Aarnio on selostanut perintökaaren asiaa koskevaa sääntelyä sekä KKO:n ennakkopäätöksissä (mm. KKO 2006:29 ja KKO 2020:9) ja oikeuskirjallisuudessa esitettyjä näkökohtia. Johtopäätöksenään Aarnio on pitänyt kantaja A:n valituksessaan esittämiä näkemyksiä pesänosakkaan kanneoikeudesta perusteltuina. Hovioikeus on tehnyt oikein ottaessaan oikeudenkäyntiaineistoon kuuluvan lausunnon perusteluissaan esille. Sen sivuuttamiseen tai salaamiseen ei olisi ollut mitään syytä, vaikka tuomioistuimen velvollisuuksiin kuuluukin tuntea laki ja soveltaa sitä viran puolesta (jura novit curia).

 

308. Tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta. Kaksoisrangaistavuuden vaatimus. KKO 2022:38

1. Korkein oikeus (KKO ) antoi 8.6. ennakkopäätöksen, joka koskee Suomen tuomioistuimen kansainvälistä toimivaltaa ulkomailla tehdyistä rikoksista erityisesti ns. kaksisoisrangaistavuuden vaatimusta silmällä pitäen (KKO 2022:38).

2. Ennakkopäätöksen otsikko on hieman mitäänsanomaton, sillä siinä kerrotaan ainoastaan, mistä  jutussa oli kysymys; kyse on siis ns. fråga om -tyyppisestä rubriikista. Otsikossa ei mainita mitään siitä, miten KKO on asiassa esille nousseet kysymykset ratkaissut.

3. Otsikko kuuluu näin:

Vastaajaa syytettiin ulkomailla tehdyistä Suomen kansalaisiin kohdistuneista rikoksista. Kysymys suomalaisen tuomioistuimen toimivallasta erityisesti kaksoisrangaistavuuden vaatimuksen täyttymisen kannalta. Lisäksi kysymys siitä, millainen selvitys vieraan valtion laista oli riittävä, kenen toimesta selvitys oli esitettävä ja oliko käräjäoikeus menetellyt virheellisesti hankkiessaan itse lisäselvitystä. RL 1 luku 11 §, OK 17 luku 4 §

4. Vasta KKO:n ratkaisuselosteesta ilmenee myös, että otsikossa oleva maininta "rikoksista" tarkoittaa seksuaalisia hyväksikäyttöjä, joihin vastaaja oli syytteen mukaan syyllistynyt, ei suinkaan yhdessä vieraassa valtiossa, vaan kolmessa, nimittäin Armeniassa (syytekohdat 2,9, 12 ja 18), Espanjassa (syytekohdat 5,6, 13-17, 20 ja 21) sekä Saksassa (syytekohta 7).

5. Korkeimmassa oikeudessa oli syyttäjän ja syytetty A:n valitusten perusteella ratkaistavana kysymys suomalaisen tuomioistuimen toimivallasta erityisesti kaksoisrangaistavuuden vaatimuksen täyttymisen kannalta. Arvioitavana oli, 1) olivatko  ulkomailla tehdyiksi väitetyt rikokset rangaistavia tekopaikan lain mukaan ja 2) olisiko niistä voitu tuomita rangaistus asianomaisen vieraan valtion tuomioistuimessa. Tämän arvioinnin yhteydessä oli ratkaistava myös kysymykset siitä, 3) millainen selvitys vieraan valtion laista oli riittävä, 4) kenen toimesta selvitys oli esitettävä ja 5) oliko käräjäoikeus menetellyt virheellisesti hankkiessaan itse lisäselvitystä.

6. Helsingin käräjäoikeus (käräjätuomari Maritta Pakarinen) katsoi 31.5.2019 antamassaan tuomiossa kaksoisrangaistavuuden koskevan vaatimuksen täyttyvän kaikkien kolmen vieraan valtion osalta.  

7. Helsingin hovioikeus (tuomarit Juha Saarenvirta, Mirjami Paso ja Juha Hartikainen) puolestaan katsoi 10.6.2020 antamassaan päätöksessä ensinäkin, ettei käräjäoikeus ollut toiminut virheellisesti pyytäessään omasta aloitteestaan lisäselvitystä lain sisällöstä kaksoisrangaistavuuden selvittämisen osalta Armenian, Espanjan ja Saksan viranomaisilta. Hovioikeus piti esitettyä selvitystä kaksoisrangaistavuuden vaatimuksen täyttymisestä riittävänä Espanjaa ja Saksaa koskevien syytekohtien osalta, mutta Armeniaa koskevan kuuden syytekohdan osalta epäselvänä. Hovioikeus jätti siten syytteen tutkimatta Armeniassa tapahtuneita tekoja koskevien syytekohtien osalta.

8. KKO ei hyväksynyt sellaisenaan kummankaan alemman oikeuden näkemystä. Se päätyi johtopäätöksenään (kohta 37) katsomaan, että Espanjassa tehdyiksi väitettyjen syytekohtien 5, 6, 13,17 , 20 ja 21 mukaiset teot ovat rangaistavia tekopaikan lain mukaan ja näissä syytekohdissa kuvatuista rikoksista voitaisiin tuomita rangaistusta myös Espanjan tuomioistuimessa.  Syyte voitiin siten näiden syytekohtien osalta tutkia Suomen tuomioistuimessa. Sen sijaan Armeniassa ja Saksassa tehdyiksi väitettyjen rikosten osalta kaksoisrangaistavuuden vaatimus ei täyttynyt, joten syytekohdat 1,7,9, 9,10,1,12 ja 18 oli jätettävä tutkimatta.

9. Mitä tuli A:n väitteeseen siitä, että käräjäoikeus olisi menetellyt virheellisesti, kun se oli hankkinut omasta aloitteestaan itse lisäselvitystä vieraan valtion lain sisällöstä, KKO totesi (kohta 17), että käräjäoikeus oli voinut toimivaltansa selvittämiseksi hankkia lisäselvitystä syyttäjän esittämien vieraiden valtioiden rangaistussäännösten tulkinnasta OK 17 luvun 4 §:n perusteella. Siten estettä käräjäoikeuden hankkiman selvityksen hyödyntämiselle ei ollut.

10. KKO:n ratkaisuseloste

https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2022/20220038

 

307. Prosessioikeudellinen väitöskirja oikeuksiin pääsystä massavahinkotilanteissa

 

1. Oikeustieteen maisteri Jaakko Markuksen akateeminen väitöskirja Oikeuksiin pääsy massavahinkotilanteissa. Prosessioikeudellinen tutkimus kollektiivisista oikeussuojakeinoista, erityisesti kanteiden yhteiskäsittelystä tarkastettiin tänään 3.6. Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjän tilaisuudessa toimi prosessioikeuden apulaisprofessori Tuomas Hupli Turun yliopistosta ja kustoksena prosessioikeuden professori Mikko Vuorenpää Lapin yliopistosta.

 

2. Yksi suomalaisen oikeusvaltion tunnettu heikkous on korkea oikeudenkäyntikynnys yksityisoikeudellisissa riidoissa. Vaatimusten ajaminen tuomioistuimessa on kallista ja riskialtista niin ihmisille kuin monille yrityksillekin. Jaakko Markus pohtii väitöskirjassaan, kuinka tällaisia vaatimuksia voidaan käsitellä tarkoituksenmukaisesti ja reilusti nykyisen sääntelyn puitteissa, sekä valaisee sääntelyn kehittämismahdollisuuksia.

3. Massavahingot ovat moninaisia: sellaisia ovat esimerkiksi suunnitteluvirheestä johtuvat viat autossa, tehtaan päästöt lähiympäristössä, kartellin luomat yli- tai alihinnat sekä sijoittajien tappiot, jotka johtuvat pörssiyhtiön harhaanjohtavasta markkinoinnista. Suomessa eri sääntelyaloille on luotu erityisiä korvausjärjestelmiä ja riidanratkaisumekanismeja, jotka muodostavat monimutkaisen kokonaisuuden.

4. Jaakko Markus kartoittaa ja arvioi väitöstutkimuksensa aluksi keinoja, jotka voivat toimia riita-asian oikeudenkäynnin vaihtoehtoina ja siten edistää oikeusturvan toteutumista. Hänen mukaansa oikeussuojajärjestelmä on aukollinen muun muassa kilpailuoikeudellisissa vahingonkorvausasioissa, joiden käsittelyyn ei ole kovin osuvia vaihtoehtoisia keinoja. Niinpä esimerkiksi raakapuun ostokartellin (1997–2004) paljastuttua arviolta yli 99 % niistä metsänomistajista, joilla oli mahdollisuus vaatia vahingonkorvausta kartellin vuoksi, ei ryhtynyt siihen.

5. Markus toteaa, että vaihtoehtojen puuttuessa massavahingoista johtuvat vaatimukset päätyvät toisinaan tuomioistuinten käsiteltäviksi. Tällöin käsittelyä voidaan tehostaa niin, että samassa oikeudenkäynnissä ratkaistaan lukuisten korvausvaatimusten kohtalo. Tähän on erilaisia menettelyllisiä keinoja, joista tunnetuin lienee ryhmäkanne. Suomessa ryhmäkanteesta on kuitenkin säädetty niin rajoittavalla tavalla, ettei yhtäkään ryhmäkannetta ole vielä nähty. Ryhmäkannelaki (444/2007) tuli voimaan 1.10.2007.

6. Markus keskittyykin väitöstutkimuksessaan toisenlaiseen keinoon, niin kutsuttuun joukkoprosessiin. Siinä lukuisat vahingonkärsijät ryhtyvät kantajiksi, käyttävät samaa asianajajaa ja pyrkivät kanteidensa yhteiskäsittelyyn. Joukkoprosessi tuottaa kuitenkin  tulkintaongelmia, sillä Suomessa oikeudenkäyntilainsäädäntö ja asianajajien tapaohjeet on kirjoitettu lähinnä sellaisia oikeudenkäyntejä varten, joissa on yksi kantaja ja yksi vastaaja, Markus toteaa.

7. Jaakko Markus jäsentelee tutkimuksessaan avoimia tulkintakysymyksiä oikeusperiaatteiden avulla ja pyrkii muotoilemaan tulkintasuosituksia tuomareille ja asianajajille.

– Asetelma on jännitteinen, koska tarkoituksenmukaisuus puoltaisi hyvinkin kaavamaista ja keskittävää menettelyä, joka kuitenkin olisi ristiriidassa kunkin kantajan määräysvallan kanssa. Nykyisen sääntelyn vallitessa myös joukkoprosessi herkästi muodostuu hitaaksi ja melko kalliiksi, ja oikeuksiin pääsy jää yhä keskinkertaiselle tasolle, Markus arvioi.

8. Nykyisen oikeustilan kartoituksen ja tulkinnan ohella Markus haluaa osallistua tutkimuksellaan oikeuspoliittiseen keskusteluun siitä, kuinka kotimaista oikeudenkäyntilainsäädäntöä voitaisiin muuttaa. Hän hahmottelee sääntelyvaihtoehtoja, niitä puoltavia ja vastustavia argumentteja sekä lainvalmistelussa huomioitavia kysymyksiä.

– Lainsäätäjä voisi esimerkiksi helpottaa ryhmäkanteiden nostamista tai siirtää eräät massavahinkoasiat käräjäoikeuksilta markkinaoikeudelle. Valintojen tekeminen on toki lainsäätäjän asia, Markus sanoo.

9. Jaakko Markus on syntynyt Paavolan kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla vuonna 1993 ja valmistunut oikeustieteen maisteriksi Lapin yliopistosta vuonna 2017. Hän on toiminut Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa tutkijana sekä julkaissut artikkeleita prosessioikeuden ja sääntelyteorian alalta. 

---

10. Jaakko Markuksen tutkimus on rohkea yritys puuttua merkittävään juridiseen ja käytännölliseen ongelmaan ja etsiä erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja tilanteen korjaamiseksi. Pitää nyt ensin hieman makustella tutkimuksen antia ja katsoa, mitä virallinen vastaväittäjä Tuomas Hupli esittää lausunnossaan tiedekunnalle.

11. Markuksen esiin nostama idea joukkoprosessista, josta käytetään laissa ja oikeuskirjallisuudessa vakiintuneesti nimikettä juttujen yhtyminen tai/ja kumulaatio, ei ole sinänsä mikään uusi ilmiö, vaan se on tunnettu Suomessakin jo kauan. Erilaisia kumulaatiotilanteita koskevat säännökset ovat oikeudenkäymiskaaren (OK) 18 luvussa. Ne on tarkistettu viimeksi 30 vuotta sitten alioikeusuudistuksen ja riita-asiain menettelyuudistuksen yhteydessä.

12. Itse vanhana tuomarina vierastan hieman Markuksen yhtenä keinona esiin nostamaa esiin nostamaa ideaa tiettyjen joukkokanteiden siirtämisestä yleisistä tuomioistuimista markkinaoikeuteen. Minusta paras keino olisi uudistaa ryhmäkannelaki täydellisesti. Järkevästi säänneltyinä ryhmäkanteita käytetään kaikissa Euroopan valtioissa. Suomessa "tietyt piirit" onnistuivat  15 vuotta sitten pelottelukampanjsassaan niin hyvin, että ryhmäkannelaista tuli täysi susi ja desuetudo, jota ei ole sovellettu vielä yhdesskään jutussa. Olisi korkea aika korjata epkohta ja puute kokonaan uudella ryhmäkannelailla

 

306. Hovioikeus hylkäsi käräjätuomarin esteellisyydestä tehdyt väitteet

1. Helsingin hovioikeus antoi 30.5.2022 päätöksen valitukseeen, jossa on kysymys käräjätuomarin esteellisyydestä; asian diaarinumero on S 20/1292.

2. Kantaja oli tehnyt riita-asiaa käsitelleestä käräjätuomarista kaksi esteellisyysväitettä, joista ensimmäinen oli tehty 5.5.2017 Vantaan käräjäoikeudessa  ja toinen 1.11.2019 Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa; Vantaan käräjäoikeuden nimi on muuttunut Itä-Uudenmaan käräjäoikeudeksi vuonna 2019.

3. Kantajan ensimmäisen esteellisyysväitteen mukaan käräjätuomarin prosessinjohto ja muu menettely asian valmistelussa oli ollut puolueellista ja osoittanut ennakkoasennetta kantajaa kohtaan. Lisäksi esteellisyysväitteen mukaan käräjätuomari oli käyttäytynyt epäasiallisesti kantajaa ja kantajan asiamiestä kohtaan. 

4. Kantajan toisen esteellisyysväitteen mukaan käräjätuomarin tekemä kantelu valvontalautakunnalle kantajan entisestä asiamiehestä oli osoittanut käräjätuomarissa voimakasta suhtautumista asiaa ja kantajaa kohtaan. Lisäksi käräjätuomari oli ollut kantajan vastapuoli tai siihen rinnastuvassa asemassa Helsingin hovioikeuden valvonta-asiassa. Esteellisyysväitteen mukaan käräjätuomarin ja kantajan välit olivat valvonta-asiasta johtuen kielteisesti värittyneet.

5. Vantaan käräjäoikeus oli hylännyt käräjätuomarista tehdyn ensimmäisen esteellisyysväitteen 27.6.2017 ja Itä-Uudenmaan käräjäoikeus toisen esteellisyysväitteen 19.12.2019. Kummassakin käräjäoikeuden päätöksessä katsottiin, ettei käräjätuomari ollut esteellinen käsittelemään kysymyksessä olevaa riita-asiaa.

6. Hovioikeus katsoi päätöksessään, kuten käräjäoikeuskin, ettei käräjätuomari ollut tullut esteelliseksi käsittelemään asiaa.

7. Hovioikeus katsoi ensimmäisen esteellisyysasian osalta, ettei käräjätuomarin prosessinjohto ollut ollut puolueellista eikä hänen menettelynsä ja käyttäytymisensä ollut osoittanut ennakkoasennetta kantajaa kohtaan. Toisen esteellisyysasian osalta hovioikeus totesi, ettei käräjätuomarin siinä vaiheessa kantajan entisestä asiamiehestä tekemä kantelu valvontalautakunnalle ollut osoittanut kielteistä suhtautumista asiaa tai kantajaa kohtaan eikä käräjätuomarin katsottu tämän perusteella tulleen esteelliseksi. Hovioikeus katsoi, ettei käräjätuomarin puolueettomuus ollut vaarantunut Helsingin hovioikeuden valvonta-asian johdosta. Myöskään käräjätuomarin menettelyä valvonta-asiassa ei ollut pidettävä sellaisena, jonka perusteella hänen olisi katsottu tulleen esteelliseksi. Hovioikeus arvioi lopuksi, ettei myöskään esteellisyysväitteiden yhteispunninta saanut aikaan käräjätuomarin esteellisyyttä.

8. Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Jaana Helander ja Hannu Vieno sekä asessori Inkeri Kuuskoski. Esittelijänä Noora Suokas.

9. Tilasin hovioikeuden päätöksen eilen, mutta hovioikeus ei ole vielä päätöstä minulle toimittanut. Edellä oleva teksti perustuu hovioikeuden päätöksestä julkaisemaan tiedotteeseen.

10. Tuomarin esteellisyydestä säädetään oikeudenkäymiskaaren (OK) 13 luvussa. Oikeuskirjallisuudessa asiaa on käsitelty mm. Antti Tapanilan väitöskirjassa Tuomarin esteellisyys (2007), Juha Lappalaisen teoksessa  Siviiliprosessioikeus I (1995) s. 169-179 ja Dan Heleniuksen ja Tuula Linnan kirjassa Siviili- ja rikosprosessioikeus (2021) s. 53-63.

305. Hovioikeus hylkäsi matkustajan Finnairia vastaan ajaman korvauskanteen Bangkokin lennon viivästymisestä

Helsingin hovioikeuden tiedote 2.6.2022:

1. Helsingin hovioikeus on antanut tänään tuomion, jossa katsottiin, ettei kantajana olleella lentomatkustajalla ollut oikeutta saada Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EY N:o 261/2004) perustuvaa korvausta lentoyhtiö Finnair Oyj:ltä. Lentomatkustajan lento Helsingistä Bangkokiin oli peruuntunut juuri ennen lentoa ja lento oli lennetty lentoyhtiön varakoneella seuraavan päivän aikana, jolloin lento oli saapunut määränpäähän aikataulusta noin 20 tuntia viivästyneenä. Tapauksessa on ollut kysymys lentokoneen teknisestä viasta, joka oli johtunut lentoturvallisuuteen vaikuttavasta piilevästä suunnitteluvirheestä.

2. Hovioikeus katsoi toisin kuin Helsingin käräjäoikeus, että kyseinen lentoturvallisuuteen vaikuttanut piilevä suunnitteluvirhe on ollut Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY N:o 261/2004) 5 artiklan 3 kohdan mukainen poikkeuksellinen olosuhde, jota ei voitu välttää, vaikka Finnair Oyj oli toteuttanut kaikki kohtuudella edellytettävät toimenpiteet. Kun lennon viivästyminen on johtunut 5 artiklan 3 kohdan mukaisesta poikkeuksellisesta olosuhteesta, lentomatkustaja ei ollut oikeutettu vaatimaansa korvaukseen lennon viivästymisestä.

3. Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Virva Nyman ja Karita Lassila sekä asessori Inkeri Kuuskoski (puheenjohtaja). Valmistelijana on toiminut hovioikeuden esittelijä Satu Pyysalo. Ratkaisu on yksimielinen.

Lisätietoja antavat hovioikeudenneuvos Virva Nyman (vaihde 029 56 40 500, etunimi.sukunimi@oikeus.fi) ja hovioikeuden esittelijä Satu Pyysalo (vaihde 029 56 40 500, etunimi.sukunimi@oikeus.fi).

Julkinen versio tuomiosta (asia S 20/1314) on tilattavissa hovioikeuden kirjaamosta (puh. 029 56 40789 tai helsinki.ho@oikeus.fi).

4. Hovioikeuden tuomiosta ja asiasta tarkemmin on uutisoitu tänän mm. Helsingin Sanomissa

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008859147.html