390. Hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa. Kuluttajaluotto. KKO 2023:56

Korkeimman oikeuden tänään antamassa ennakkopäätöksessä KKO 2023:56 todettiin, että Turun hovioikeuden päätös hylätä jatkokäsittelylupa kuluttajaluottoa koskevassa asiassa oli virheellinen.  Katsotaanpa tarkemmin, mistä asiassa on kysymys.

1. A otti 25.8.2017 X Oy:ltä 7 000 euron suuruisen  kuluttajaluoton, jonka laina-aika oli 48 kuukautta.  Kuluttajaluottosopimuksen ehtojen mukaan lainan järjestelypalkkio 1 526 euroa oli sovittu maksettavaksi laina-aikana kuukausittaisissa erissä. Lainan sopimusehtojen mukaan järjestelypalkkio tuli luoton ennenaikaisen takaisinmaksun tapauksessa maksaa kokonaisuudessaan. 

2. A oli maksanut lainan ennenaikaisesti 12.2017 kokonaisuudessaan X Oy:ltä ottamallaan uudella 8 200 euron kuluttajaluotolla. Tässä yhteydessä X Oy oli pidättänyt itsellään suorituksen koko järjestelypalkkiosta eli myös nilltä osin kuin järjestelypalkkio olisi maksuohjelman mukaan erääntynyt vasta lainan ennenaikaisen takaisinmaksun jälkeen. Näiden erien osuus järjestelypalkkion määrästä oli yhteensä 1 271,60 euroa.

3. X Oy vaati Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa A:n velvoittamista suorittamaan sille uuden luoton erääntyneen pääoman. A vastusti vaatimusta katsoen, että vaadittu määrä oli aikaisemman lainan järjestelypalkkion määrää koskevilta osin liian suuri. A:n mukaan luoton sopimusehto oli järjestelypalkkion osalta kuluttajansuojalain 7 luvun 27 §:n ja kulutusluottodirektiivin 2008/48/EY vastainen, joten ennenaikaisen maksun jälkeisen laina-ajan järjestelypalkkioiden määrä 1 271,60 euroa tuli siten vähentää X Oy:n vaatimasta velkapääomasta. 

4. Käräjäoikeus katsoi 29.6.2021 antamassaan tuomiossa, ettei A ollut esittänyt perusteita vaatimukselleen hänen X Oy:lle tekemiensä suoritusten palauttamisesta. Käräjäoikeus hylkäsi A:n tekemän takaisinsaantihakemuksen.

5. A valitti Turun hovioikeuteen, joka 14.12.2021 antamallaan päätöksellä ei myöntänyt hänelle jatkokäsittelylupaa.

6. Korkein oikeus myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan, hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa ja asia palautetaan hovioikeuteen uudelleen käsiteltävksi. X Oy vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

7. KKO:n ratkaistavana oli siten kysymys siitä, olisiko hovioikeuden pitänyt myöntää A:lle jatkokäsittelylupa siltä osin kuin hän on vastustanut velkomuskannetta sillä perusteella, että luotonantaja on perusteetta pidättänyt häneltä 25.8.2017 otetun lainan ennenaikaisen takaisinmaksun yhteydessä 1 271,60 euroa järjestelypalkkiota.

8. KKO katsoi, että hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa sekä a) tarkistusperusteen että b) ennakkopäätösperusteen perusteella. 

9. Tarkistusperusteen osalta KKO totesi, että käräjäoikeuden tuomiosta ei ilmene, millä perusteilla A:n vaatimusta vähentää velkapääoman määrästä häneltä ennenaikaisen takaisinmaksun yhteydessä pidätetty 1 271,60 euron järjestelypalkkio on siinä pidetty perusteettomana. Hovioikeus ei siten ole tältä osin voinut arvioida käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen oikeellisuutta jatkokäsittelylupaa myöntämättä. Jatkokäsittelylupa olisi näin ollen tullut myöntää tarkistusperusteella; OK 25 a luvun 11 §:n 2 kohta.

10. Ennakkopäätösperusteen osalta KKO lausi, että unionin tuomioistuimen Lexitor-tuomion perusteella kulutusluottodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan mukainen kuluttajan oikeus luottokustannuksista ennenaikaisen maksun perusteella tehtävään vähennykseen koskee myös luottosopimuksen voimassaoloaikaan liittymättömiä kertaluonteisia maksuja. Kuluttajansuojalain (KSL) 7 luvun 27 §:n 2 momentti näyttäisi kuitenkin tietyin edellytyksin mahdollistavan sen, että tällaiset maksut jäisivät kuluttajalle säädetyn vähennysoikeuden ulkopuolelle.

11. KKO katsoo, että kuluttajansuojalain kysymyksessä oleva säännös on siten tulkinnanvarainen tilanteessa, jossa luoton ennenaikaisesti takaisin maksaneelta kuluttajalta on luottosopimuksen ehtojen perusteella peritty koko järjestelypalkkio. Asiasta ei ole myöskään KKO:n ratkaisukäytäntöä. Kysymys kuluttajilla luoton ennenaikaisen maksun perusteella olevan vähennysoikeuden sisällöstä on lisäksi periaatteellisesti merkityksellinen, joten jatkokäsittelylupa olisi tullut myöntää myös ennakkoratkaisuperusteella; OK 25a luvun 11 §:n 3 kohta.

12. KKO myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan ja palautti asian Turun hovioikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan jatkaa tapauksen käsittelyä. 

KKO 2023:56

13. Ratkaisusta ilmenee, miten vajavaisin perustein käräjäoikeus on ratkaissut asian,  jossa se on joutunut soveltamaan unionin oikeutta eli kulutusluottodirektiiviä ja tulkitsemaan sen valossa kansallista oikeutta eli kuluttajansuojalain säännöksiä. 

14. Ratkaisusta ilmenee myös, miten löperösti hovioikeudet voivat jättää jatkokäsittelyluvan myöntämättä tapauksessa, jossa on päivänselvää, ettei asiaa voida valittajan oikeusturvaa vaarantamatta ratkaista ilman perusteellista tutkimista ja luvan myöntämistä.

15. Jatkokäsittelyluvan summaarisen tutkinnan ja perustettoman myöntämättä jättämisen tekee mahdolliseksi se, ettei hovioikeudella ole lain mukaan velvollisuutta perustella päätöstä, jolla lupa evätään. Tämä on valitettava puute laissa. Päätöstä saadaan toki perustella, mutta koska laki ei hovioikeuksia siihen velvoita, ne eivät milloinkaan perustele ko. ratkaisujaan. Tää korutont´on kertomaa!

16. Hovioikeuden jatkokäsitteluvasta on äskettäin ilmestynyt hovioikeudenneuvos, OTT Timo Saranpään kattava monografia "Jatkokäsittelylupa hovioikeudessa" (n. 400 sivua), joka on toki erinomainen oikeusdogmaattinen tutkimus, mutta jossa valitettavasti ei ole kriittisella otteella tarkasteltu menettelyssä ja lain soveltamisalassa olevia monia epäkohtia. Teos sisältää runsasti hyvin perusteltuja tulkintakannanottoja, mutta jos olisin itse kirjoittanut mainitusta teemasta kirjan, olisi siinä luultavasti ollut ainakin 50 sivua kriitiikkiä ja pohdintaa siitä, miten lain soveltamisalaa ja itse lupamenettelyä koskevia säännöksiä tulisi muuttaa ja käytäntöä kehittää, jotta valittajien oikeusturva voitaisiin ottaa nykyistä paremmin huomioon. 

17. Edustan kriittistä prosessioikeutta enkä ole yhdessäkään vuoden 1971 jälkeen kirjoittamassani kirjassa tai artikkelissa tyytynyt ainoastaan säännösten sisällön selostamiseen ja tulkintaan, vaan olen yrittänyt aina pureutua lainsäädännössä tai oikeuskäytännössä eli tuomioistuinten ratkaisuissa oleviin epäkohtiin sekä esittänyt, mitä epäkohtien poistamiseksi voitaisiin tehdä.

378. Pohjoismaiden korkeimpien oikeuksien toimintakertomukset 2022

 

                       Korkeimman oikeuden vuosikertomus julkaistiin 8.3.2023

Prologi

1. Kevättalvi on erilaisten vuosikertomusten aikaa. Pörssiyhtiöt julkaisevat silloin osavuosikatsauksiaan, samoin pankit ja erilaiset järjestöt. Oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies julkaisevat edellisen vuoden toimintakertomuksensa melko myöhään; ilmeisesti valvottavia asioita ja virkamiehiä on niin paljon! Myös osa tuomioistuimista julkaisee tähän aikaan vuosi- tai toimintakertomuksensa edelliseltä vuodelta. Säännönmukaisesti näin tekevät ylimmät tuomioistuimet, ei vain Suomessa, vaan muissakin pohjoismaissa. Onkin syytä perehtyä siihen, mitä ja miten Suomen korkein oikeus ja naapurimaidemme Ruotsin ja Norjan ylimmät tuomioistuimet kertovat toiminnastaan vuonna 2022.

Tarkasteltavat vuosikertomukset

2. Korkein oikeus (KKO) julkaisi viime vuoden (2022) vuosikertomuksensa 8.3. 2023. Korkein hallinto-oikeus (KHO) puolestaan julkaisee oman vuosikertomuksensa normaaliin tapaan myöhemmin. Kertomuksissa ylimmät tuomioistuimet esittelevät toimintaansa, joten niistä saa kohtalaisen hyvän yleiskuvan mm. siitä, millaisia asioita ylimmissä oikeusasteissa ratkaistaan, mitkä ovat asioiden keskimääräiset käsittelyajat ja kuinka monta ratkaisua on julkaistu ennakkopäätöksinä, keitä ovat tuomioistuimen tuomarit jne.

3. KKO ja KHO tiedottavat toiminnastaan ja ratkaisuistaan myös kotisivuillaan. Siellä on myös tietoja tuomareista ja jäsenkunnassa tapahtuvista muutoksista. Ylimmillä tuomioistuimilla on myös omat Twitter-tilinsä; KKO:lla on 14.3.-22 Twitter-tilillään  9256 ja KHO:lla noin 5 660 seuraajaa; Ruotsin HD:n Twittertilillä on vain 8 118 ja Norjan Høyesterettin tilillä 6 802 seuraajaa. Ylimpien oikeuksien jäseniä tai esittellijöitä ei ole ns. mediatuomareina, mikä on ymmärrettävä asia. Kummankin tuomioistuimen palveluksessa on tuomioistuimen tiedottamisesta tai viestinnästä vastaavia henkilöitä..

Korkeimman oikeuden vuosikertomus löytyy tuomioistuimen verkkosivulta.

Korkeimman oikeuden vuosikertomus 2022

4. On kiintoisaa vertailla ylimpien tuomioistuinten kertomuksia keskenään ja arvioida, mitä eroja niistä löytyy ja kumpaa voitaisiin kenties pitää paremmin toimitettuna. Seuraavassa vertailen KKO:n vuosikertomusta kuitenkin naapurimaidemme Ruotsin ja Norjan korkeimpien oikeuksien vastaaviin selontekoihin.

5. Norjan korkein oikeus, Norges Høysterett, julkaisee säännönmukaisesti jo tammikuun alkupuolella, usein jo kuun ensimmäisellä viikolla,  edellisen vuoden toimintakertomuksensa. Nyt kertomus (årsmelding 2022) julkaistiin 16. tammikuuta 2023. Tämä kertoo siitä, että toimintakertomuksen laatiminen on aloitettu hyvissä ajoin ennen vuoden vaihtumista. Ruotsin Högsta domstol ei  jäänyt Norjasta kovin kauas, sillä se julkaisi viime vuoden kertomuksensa (verksamhetsberättelse) 21. helmikuuta. - Tanskan korkeimman oikeuden Højesteretin vuosikertomus 2022, Årsberetning,  on julkaistu helmikuussa.

Norjan Høyesterettin toimintakertomus 2022

Ruotsin Högsta domstolenin toimintakertomus 2022

6. Kaikki kolme toimintakertomusta käsittelevät suurin piirtein samoja asioita ja tietoja, mutta erojakin toki löytyy sekä sisällön että painotusten suhteen. KKO:n kertomuksessa näyttäisi pääpaino olevan saapuneiden asioiden ja annettujen ratkaisujen määrissä ja asioiden käsittelyajoissa ja niissä edelliseen vuoteen verrattuna tapahtuneissa  muutoksissa. Näitä tilastotietoja käsitellään toki myös Ruotsin ja Norjan korkeimpien oikeuksien kertomuksissa, mutta niillä ei näyttäisi olevan niin keskeistä asemaa kuin KKO:n vuosikertomuksissa. 

KKO:n vuosikertomuksen tiedote 

Høyesrettin tiedote

Ruotsin korkeimman oikeuden tiedote 

Suomen, Ruotsin ja Norjan ylimmät oikeudet

7. Muutama sana mainittujen tuomioistuimien tehtävistä ja  ja jäsenkunnasta. Suomen KKO ja Ruotsin HD käsittelevät ja ratkaisevat lähinnä hovioikeuksien riita- ja rikosasioiden tuomioista tehtäviä valituslupa-asioita ja valituksia, kun taas hallintoasioiden ylimpänä oikeusasteena toimii korkein hallinto-oikeus (KHO)  ja högsta förvaltningsdomstol (HFD) Ruotsissa. Norjassa ei sen sijaan ole  erikseen hallintotuomioistuimia, joten Høyesterett toimii myös hallintoasioiden ylimpänä tuomioistuimena. Lisäksi  Høyesterett toimii Norjan perustuslakituomioistuimena. Hallintoasiat tilastoidaan Høyesterettissä siviiliasioiksi, niitä on noin kolmannes kaikista riita-asiosta. 

8. Suomessa on noin 5.5 miljoonaa, Norjassa 5,4 miljoonaa ja Ruotsissa noin 10,5 miljoonaa asukasta. Vuonna 2022 Suomen KKO:een saapui 1 876, Norjan Høyesterettiin 2 155 asiaa ja Ruotsin korkeimpaan oikeuteen peräti 8 477 asiaa. Suurin osa asioista on luonnollisesti riita-ja rikosasioissa tehtyjä valituslupahakemuksia ja valituksia sekä ylimääräistä muutoksenhakua eli tuomiopurkua ja tuomiovirhekantelua koskevia hakemusasioita. - Tanskassa, jossa on 5,8 miljoonaa asukasta, ylimpään tuomioistuimeen, Højesterettiin, saapui vuonna 2022 ainoastaan 332 muutoksenhakua koskevaa asiaa.

9. Norjan ylimpään oikeuteen saapui 2022 saman verran asioita kuin vuonna 2021, mutta sitä vastoin KKO:een saapuneiden asioiden määrä laski n. 6 prosentilla edellisvuodesta. Ruotsin korkeimpaan  oikeuteen saapuneiden asioiden määrä sen sijaan jatkoi selvää kasvuaan. Kolmen viimeisen vuoden aikana ylimpään oikeuteen saapuvien asioiden määrä on kasvanut lähes 25 prosentilla.

 Korkeimpien oikeuksien jäsenmääristä

10. Kuinka monta tuomaria näiden naapurimaiden ylimmissä oikeusasteissa on virassa?  Suomen KKO:ssa on presidentti - tätä nykyä Tatu Leppänen - ja tällä hetkellä 17 jäsentä, siis yhteensä 18 tuomaria. Huhtikuun alusta jäsenluku nousee yhdellä, kun ma. jäsenen virkasuhteeseen äskettäin nimitetty apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen aloittaa tuomarinuransa.

11. Norjan Høyesterettissä (HR) on 20 jäsentä, joista yksi - tällä hetkellä Toril Marie Øie - toimii päällikkötuomarina, jonka nimike on justitiarius. Ruotsin högsta domstolenin (HR) päällikkötuomarin virkanimike on puheenjohtaja - nykyisin Anders Eka - ja hänen lisäksi tuomioistuimessa on 15 muuta jäsentä. Näistä 16 tuomarista lainkäyttöön (tuomitsemistoimintaan) osallistuu kuitenkin vain 14 jäsentä, sillä kaksi jäsentä vuorollaan toimii vuoden Suomen entistä laintarkastuskuntaa muistuttavan lakineuvoston (lagrådet) jäsenenä. Tanskan Højesteretissä on presidentti ja tällä hetkellä 18 jäsentä.

12. Ylimpien tuomioistuinten tuomareiden sukupuolijakautuma on sellainen, että Norjan HR:n 20 jäsenestä naisia on 8, mutta Suomen KKO:n 19 jäsenestä vain 5 ja Ruotsin HD:n 16 jäsenestä vain 4.  Näyttää melko selvältä, että KKO:een tullaan lähiaikoina nimittämään pari kolme uutta naispuolista tuomaria, jos päteviä hakijoita löytyy!    

13. Norjan HR:n suhteellisen suuri jäsenmäärä johtuu lähinnä siitä, että tuomioistuin toimii myös ylimpänä hallintotuomioistuimena sekä perustuslakituomioistuimena. Yllättävää sen sijaan on Ruotsin HD:n tuomitsemistoimintaan kerrallaan osallistuvien jäsenten suhteellisen vähäinen määrä - 14 tuomaria - kun ottaa huomioon, että tuomioistuimeen saapuu vuosittain lähes 8 500 asiaa. 

14. Vaikka Suomen KKO:een saapuvien asioiden määrä on vain vajaa neljäsosa 8 000 asiasta, KKO:ssa on 19 tuomaria, kun Ruotsin HD:ssä pärjätään 14 tuomarilla. Olisiko KKO:n jäsenmäärää kenties syytä alentaa vai tulisiko sen paneutua asioiden käsittelyn tehostamiseen, vai mistä mainitusta erosta Ruotsiin on kysymys? Asioiden käsittelyajoissa ei ole kovin suurta eroa, ja samaa voidaan sanoa ratkaisujen perustelujen laadusta; Ruotsin HD näyttää tosin selviytyvän useimmiten  lyhyemmillä perusteluilla kuin KKO.

Tietoja korkeimpien oikeuksien tuomareista

15. KKO:n vuosikertomuksessa ei ole - tälläkään kertaa - yhteiskuvaa virassa olevista tuomareista. Ruotsin HD:n kertomuksesta sellainen löytyy sivulta 50; kuvatekstissä mainitaan kunkin tuomarin nimi, syntymäaika ja jäseneksitulovuosi. Norjan Høyesterettin tuomareista on julkaistu kertomuksen sivulla 38 kuva jokaisesta 20 tuomarista ja sen yhteydessä mainitaan tuomarin ikä, juristiksi valmistumisaika ja vuosi, jolloin hänet on nimitetty HR:n jäseneksi. 

16. KKO:n kotisivuilla ilmoitetaan jäsenen ikä, valmistumisvuosi, ura sekä vuosi, jolloin hänet on nimitetty jäsenen ja presidentin virkaan. Mutta sielläkin valokuva löytyy vain presidentti Tatu Leppäsestä. Ruotsin HD:n ja Norjan HR:n kotisivuilla sitä vastoin on julkaistu kaikista jäsenistä isokokoinen kuva sekä tiedot jäsenten aiemmista tehtävistä. 

17. Lukija saattaa kysyä, mitä merkitystä tuomareiden kuvien julkaisemisella voisi olla. Minusta sillä on tuomioistuimen ja koko tuomioistuinlaitoksen avoimuuden kannalta suuri merkitys. On paikallaan, että yleisö näkee, miltä korkeinta tuomiovaltaa käyttävät tuomarit näyttävät. Tuomioistuinten kotisivuilla julkaistut tuomareiden nimet ja tiedot heidän aiemmasta toiminnastaan eivät pelkästään riitä. Tämä on oivallettu Ruotsin ja Norjan korkeimmissa oikeuksissa, Suomessa ei. Meillä on viime vuosinakin ilmennyt, etteivät edes johtavat poliitikot tai ministerit, rivikansanedustajista puhumattakaan, tunne ulkonäöltä läheskään kaikkia KKO:n tai KHO:n tuomareita.

18. KKO:n vuosikertomuksesta löytyvät kuvat toki presidentti Tatu Leppäsestä sekä kertomukseen artikkelit kirjoittaneesta kahdesta oikeusneuvoksesta, Kirsti Uusitalosta ja Timo Ojalasta, sekä kansliapällikkö Wilhelm Norrmannista. Visuaalisesti varsin tummasävyiset, suorastaan synkät, kuvat eivät minusta ole oikein onnistuneita; vuoden 2021 kertomuksessa julkaistut kuvat ovat tässä suhteessa parempia, sillä niissä  esimerkiksi presidentti Leppänen ja kansliapäällikkö Norrman on kuvattu rennonoloisina ulkosalla - Leppänen istumassa Kauppatorin penkillä ja Norrman taluttamassa polkupyörää. Rappusilla istumassa on kuvattu myös oikeusneuvos Pekka Koponen, jonka ylimääräistä muutoksenhakua koskeva artikkeli julkaistiin niin ikään vuoden 2021 kertomuksessa.

19. Ruotsin HD:n kertomuksessa esitellään laajasti neljällä sivulla ja kolmella isolla kuvalla tuomioistuimen kahta uutta jäsentä Christine Lageria ja Jonas Malmbergia; molemmat ovat syntyneet vuonna 1962. Lager on toiminut aiemmin mm. Domstolsverketin pääjohtajana ja vuosina 2014-2022 hovioikeudenlaamannina Svean hovioikeudessa. Jonas Malmberg ollut työ- ja siviilioikeuden professorina 2004-2012 ja vuosina 2012-2022 työtuomioistuimen puheenjohtajana. Tällainen tutustuminen oikeuden uusiin jäseniin on puuttunut KKO:n vuosikertomuksista tyystin.

20. Norjan HR:n kertomuksessa esitellään kahdella sivulla tuomioistuimen päällikkötuomarina 1991-2002 toimineen, viime vuonna 90 vuotta täyttäneen Carsten Smithin uraa ja saavutuksia HR:ssa. Smith, joka on kansainvälisesti tunnettu juristi, oli toiminut aiemmin professorina ja Oslon yliopiston juridisen tiedekunnan dekaanina, mutta ei kertaakaan tuomarin vakinaisessa virassa.

 Norjan ja Ruotsin päällikkötuomareiden katsauksista

21. Tarkasteltavat vuosikertomukset alkavat päällikkötuomarin katsauksilla. Justitiarius Toril Øien ja HD:n puheenjohtaja Anders Ekan katsauksissa on keskitetty vain pariin kolmeen asiaan, ts. niissä ei ole yritetty kertoa kattavasti tuomioistuimen toiminnasta ja  tapahtumista vuonna 2022. Anders Eka kertoo HD:n toiminnan kansainvälistymisestä sekä siitä, miten asioiden käsittely  HD:ssa etenee, miten tuomioistuimen ratkaisuja perustellaan, millaisia odotuksia eri tahoilla on ylimmän oikeuden perusteluista ja mitä perustelujen ja tuomioistuimen viestinnän kehittämiseksi voitaisiin tehdä. Eka viittaa katsauksessaan HD:ssa järjestettyyn kolmipäiväiseen seminaariin, johon osallistui myös viestinnän asiantuntijoita ja konsultteja. Kertomuksen sivulla 35 on konsultti Mari B. Hagsgårdin seminaarin antiin perustuva kirjoitus  "Bättre domskrivning och effektivare kommunikation".

22. Tiedottamisen ja viestinnän merkitystä ei ole unohdettu myöskään KKO:n vuosikertomuksessa, vaikka siinä ei kerrotakaan tuomioistuimen ratkaisujen perusteluihin liittyvistä kysymyksistä.  Viestintäpäällikkö Pia Sive ja viestintäasiantuntija Minna Kuisma ovat kirjoittaneet kertomukseen artikkelin "Viestinnän merkitys korkeimmassa oikeudessa on kasvanut" (sivu 44-51). Kirjoittajien mukaan viestintä tukee oikeudenkäynnin julkisuusperiaatteen toteutumista, pitää huolta toiminnan avoimuudesta ja turvaa median toimintaedellytyksiä. 

23. Ruotsin HD:n kertomuksessa käsitellään otsikon "Internationella strömningar" alla seuraavia teemoja: 1. En dialog mellan EU-domstolen och Högsta domstolen, 2. Europadomstolen och Högsta domstolen, 3. Tolkning av konventionsbaserad förmögenhetsrättslig lagstiftning ja 4. Högsta domstolen och de internationella brotten (sivut 14-30).

24. Toril Øie ja Anders Eka mainitsevat esityksissään muutaman viime vuonna annetun ennakkopäätöksen. Eka kertoo tapauksesta, jossa ruotsalainen tuomioistuin katsottiin toimivaltaiseksi tutkimaan Sudanissa tapahtunutta törkeää sotarikosta (folkrättsbrott) koskevan asian, vaikka jutun vastaajana ollut Sveitsin kansalainen ei ollut milloinkaan asunut Ruotsissa. Toisena asiana Eka mainitsee tapauksen, jossa 15-vuotias poika tuomittiin nuorisopalveluseuraamukseen törkeästä rattijuopumuksesta, kun hän oli kuljettanut maantiellä ns. A-traktoria (aiemmin EPA-traktori) juovuksissa; traktori rinnastettiin autoon eikä mopediin, vaikka sen maksiminopeus on ainoastaan 30 km/t. Toril Øie puolestaan mainitsee mm. asian, jossa on kysymys siitä, kuinka suuri promillemäärä vaaditaan, jotta sähköpotkulaudan kuljettaja voitaisiin tuomita rattijuopumuksesta.

Vuosikertomuksissa selostetuista ennakkopäätöksistä

25. Ruotsin HD:n ja Norjan HR:n kertomuksissa selostetaan lyhyesti useita mielenkiintoisia ratkaisuja, joilla voidaan katsoa olevan laajempaa yleistä merkitystä; HD:n kertomuksessa selostetaan 22 ratkaisua (sivut 36-41)  ja Norja HR:n kertomuksessa peräti 34 ratkaisua (sivut 26-31). HR:n kertomuksessa mainitaan kunkin ratkaisuselosteen lopussa linkki, josta voi lukea koko ratkaisun. HD:n ratkaisuselosteissa ilmoitetaan NJA:n (Nytt juridiskt arkiv) sivunumerot, joista ratkaisut ovat luettavissa. Todella hyvää palvelua näiltä kahdelta ylimmiltä tuomioistuimilta!

26. KKO:n vuosikertomuksessa ei sen sijaan selosteta ainoatakaan tuomioistuimen viime vuonna antamaa ratkaisua. Tämä on selvä puute eikä toteuta tuomioistuimelta edellytettävän palveluperiaatteen onnistumista. KKO:n aiemmissa vuosikertomuksissa on selostettu kymmenkuntaa ratkaisua per vuosi, mutta ei enää vuoden 2022 kertomuksessa. Toki ennakkopäätökset löytyvät KKO:n verkkosivustolta ja Finlexistä, mutta siitä huolimatta niiden lyhyt selostaminen ikään kuin pähkinäkuoressa vuosikertomuksessa olisi toivottavaa.

27. Presidentti Tatu Leppäsen katsauksessa mainitaan tosin lyhyesti kahdeksan KKO:n viime vuonna antamaa ennakkopäätöstä niitä kuitenkaan tarkemmin selostamatta. Kaksi näistä ratkaisuista koskee saamelaisten kalastusoikeutta Tenon vesistössä (KKO 2022:25 ja 26). Jälkimmäisessä ratkaisussa  kalastustuslain säännös jätettiin perustuslain 106 §:n nojalla soveltamatta, ja syyte luvattomasta pyynnistä hylättiin. Sananvapausasioista Leppänen mainitsee viisi ennakkopäätöstä niiden sisältöä kertomatta ja yhden koronaepidemiaan liittyvän ratkaisun (KKO 2022:62). Mainituksi tulee myös tuomioistuimen täysistunnossa täpärän äänestyksen jälkeen tekemä päätös KKO 2022:78, jonka mukaan liiketoimintakielto on sellainen seuraamus, josta tasavallan presidentti voi tuomitun armahtaa. Vaikka tällä ratkaisulla on muutettu KKO:n mainitusta kysymyksestä aiemmin omaksumaa kantaa, on vaikea nähdä, että ratkaisulla olisi kovin suurta yleistä mielenkiintoa.

 Presidentti Tatu Leppäsen katsaus

28. Presidentti Leppäsen katsaus käsittää viisi sivua (sivut 7-11), mutta Anders Eka ja Toril Øie ovat selviytyneet omista katsauksistaan kahden sivun esityksellä. On makuasia, kumpaa tapaa lukijat pitävät parempana. Leppäsen esitystavassa ei toki ole moittimisen aihetta, mutta pitäisin kuitenkin suotavana, että jatkossa myös KKO:n presidentti tyytyisi esitykseen, jossa keskitytään ainoastaan pariin kolmeen tärkeään kysymykseen tai asiaan. Tarkemmat tiedot KKO:n toiminnasta voisivat silloin sisältyä kansliapäällikön katsaukseen; vuoden 2022 kertomuksessa kansliapäällikkö Wilhelm Norrmanin katsaus on sivuilla 38-43 ja siinä käsitellään osin samoja asioita kuin presidentti Leppäsenkin laatimassa esityksessä. Ruotsin HD:n ja Norjan HR:n kertomuksissa ei ole tällä kertaa lainkaan kansliapäällikön tms. nimikkeellä toimivan tuomioistuimen hallintovirkamiehen katsausta. HD:n kertomuksessa on kyllä tuomioistuimen uudeksi kansliapäälliköksi nimitetyn Jens Wieslanderin esittely (s.13). 

29. Presidentti Leppänen mainitsee esityksessään KKO:een saapuneiden asioiden selkeästä vähentymisestä, joka koskee erityisesti riita-asioita. Hän mainitsee lyhyesti myös ennakkopäätöksinä julkaistujen ratkaisujen vähentymisen 81 ratkaisuun, mikä minusta on todella raju pudotus, sillä normaalisti KKO on julkaissut viime aikoina noin 100 ennakkopäätöstä vuodessa. Samoja asioita pohtii myös kansliapäällikkö Norrman omassa katsauksessaan. Kumpikin mainitsee asiantilan syyksi asioiden käsittelynopeuden hidastumisen hovioikeuksissa ja käräjäoikeuksissa koronan takia. Tämä on toki merkittävä tekijä, mutta haluaisin muistuttaa, että KKO:een saapui viime vuonnakin 653 riita-asioissa tehtyä valituslupahakemusta, joista lupa myönnettiin ainostaan 48 jutussa. KKO voisi siis antaa enemmän riita-asioita koskevia ennakkopäätöksiä, jos se myöntäisi reilusti enemmän riita-asioita koskevia valituslupia. Tuskin läheskään kaikki ne riita-asiat, joissa valituslupaa ei ole myönnetty, olisivat jotenkin kelvottomia ennakkopäätöksen julkaisemisen kannalta. 

30. Katsauksensa päätteeksi presidentti Leppänen muistuttaa prosessikynnyksen liiallisesta noususta, juttujen ja etenkin riita-asioiden käsittelyaikojen pidentymisestä ja oikeudenkäynnin kalleudesta, minkä vuoksi riita-asioita ei enää uskalleta viedä tuomioistuimen ratkaistavaksi. "Tuomioistuimeen pitää olla tosiasiallinen pääsy, ja sieltä pitää päästä kohtuullisesti myös pois", kirjoittaa Leppänen. Hän kritisoi, kuten aiemmissakin KKO:n vuosikertomuksissa, tuomioistuinlaitoksen riittämätöntä perusrahoitusta, joka on johtanut asioiden ruuhkautumiseen erityisesti suurissa tuomioistuimissa. Eräiden vireille pantujen selvitysten johdosta Leppänen näkee kuitenkin "valoa tunnelin päässä", mutta nähtäväksi jää, miten tuomioistuinten vaikeaa tilannetta käytännössä onnistutaan parantamaan juuri nyt, jolloin lähes kaikki poliittiset puolueet puhuvat valtion menojen leikkauksista tai sopeutuksista ja suorastaan kilpailevat siitä, mikä puolue haluaa leikata menoja eniten.

31. Norjan ja Ruotsin korkeimpien oikeuksien päällikkötuomareilla ei näyttäisi olevan samanlaisia huolia. He eivät edes mainitse tuomioistuinten tai johtamiensa ylimpien oikeuksien asiamääriä tai käsittelyaikoja eivätkä ylipäätään valita oikeudenkäyntien pitkää kestoa tai kalleutta taikka riita-asioiden vähenemistä tuomioistuimissa. Naapurimaissamme hallitus ja lainsäätäjä ovat huolehtineet siitä, että tuomioistuinlaitoksen perusrahoitus on kunnossa ja oikeudenkäyntimenettelyä kehitetään nykyajan vaatimuksia vastaavalle tasolle. On outoa, että Suomessa ei ole päästy samaan. Ilmeisesti tuomioistuimien päällikkötuomarit tai uusi Tuomioistuinvirasto eivät ole kyenneet saamaan poliittisia puolueita ja maan hallitusta vakuuttuneeksi siitä, että tuomioistuinlaitoksen kehittämiseen kannattaa satsata resursseja selvästi aiempaa enemmän.  

Tuomareiden määristä

32. Suomen tuomioistuinten huolestuttava tilanne ei kansainvälisten vertailujen eli lähinnä CEPEJ-raportin 2022 perusteella näyttäisi kuitenkaan koskevan tuomareiden lukumäärää, sillä raportin mukaan Suomessa on 100 000 asukasta kohti enemmän tuomareita kuin esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa tai Tanskassa. Suomessa tuomareiden määrää on viimeisen kymmenen vuoden lisätty enemmän kuin muissa pohjoismaissa. Ylioikeuksien esittelijöiden määrissä eri pohjoismaiden välillä ei tiettävästi ole suuria eroja; viime vuonna KKO:n lainkäyttöesittelijöiden henkilötyövuosien määrä oli  23,2; luettelo esittelijöistä samoin kuin kansliahenkilöstöstä löytyy kertomuksen viimeiseltä sivulta 71. Kuten edellä jo ilmeni, KKO:ssa on absoluuttisesti enemmän tuomareita kuin Ruotsin HD:ssa, maan asukaslukuun tai tuomioistuimeen saapuneiden asiamäärään suhteutettuna jopa selvästi enemmän. KKO on siis pitänyt hyvin puolensa jäsentensä lukumäärän suhteen.

Kaksi laajaa artikkelia KKO:n vuosikertomuksessa

33. KKO:n vuosikertomukseen sisältyy jo totuttuun tapaan tälläkin kertaa kaksi erityisartikkelia, joista toisen on kirjoittanut oikeusneuvos Kirsti Uusitalo ja toisen oikeusneuvos Timo Ojala. Uusitalon artikkelin teemana on "Valituslupaharkinnasta korkeimmassa oikeudessa" (sivut 12-23) ja Ojalan "Havaintoja rikosasioiden nimikkeistä korkeimmassa oikeudessa" (sivut 24-37). Artikkelit ovat todella laajoja, minusta selvästi liian pitkiä nimenomaan vuosikertomuksessa julkaistaviksi; ne kattavat nimittäin lähes puolet kertomuksen 71 sivusta.  Artikkeleiden sopiva paikka olisi esimerkiksi Defensor Legis tai Lakimies.

34. Kirsti Uusitalon kirjoituksessa ei ole mitään uutta, sillä samasta teemasta on kirjoitettu usein. Viittaan esimerkiksi KKO:n koti-tai verkkosivulla julkaistuun ja siellä edelleen olevaan oikeusneuvos Pertti Välimäen kymmenkunta vuotta sitten kirjoittamaan ansiokkaaseen artikkeliin  "Valituslupajärjestelmästä ja valituslupahakemuksen sisällöstä". Uusitalo ei artikkelissaan viittaa kertaakaan Välimäen kirjoitukseen ja KKO:n aiheeseen liittyvistä ennakkopäätöksistäkin hän mainitsee lyhyesti vain muutaman. Lisäksi oikeuden perusteoksiin kuuluvassa kirjassa Prosessioikeus on OTT, hovioikeudenneuvos Jaakko Raution kirjoittama jakso "Valitus korkeimpaan oikeuteen" (6. painos 2021 s. 1170-1201), jossa kirjoittaja selostaa ja analysoi seikkaperäisesti myös KKO:n valituslupajärjestelmää, valitusluvan myöntämisperusteita, valituslupamenettelyä sekä lupahakemuksen sisältöä.

35. Oikeusneuvos Timo Ojalan artikkeli täyttää oikeustieteellisen tutkimuksen vaatimukset hänen analysoidessaan, millaisissa rikosasioissa KKO:lta haetaan valituslupaa ja milloin lupa KKO:lta heltiää. Artikkeli sisältää lisäksi runsaasti pikkutarkkaa tilastotietoa kirjoittajan päätyessä lopuksi toteamaan, että KKO:n "prejudikaattityö kohdistuu rikosasioissa valtaosaltaan asioihin, jotka ovat käräjäoikeudessa harvinaisia". Pyrkisikö KKO tällä tavoin toimiessaan jonkinlaiseen erikoisuuden tavoitteluun, tuskinpa vain. Timo Ojala toteaa artikkelin viimeisessä virkkeessä, että "tarkempaa pohdintaa voi kuitenkin vaatia myös se, onko prejudikaattien antamiseen tarvetta aikaisempaa enemmän myös niissä rikostyypeissä, joita käräjäoikeuksissa esiintyy yleisimmin". Tähän voin kernaasti yhtyä, sillä juuri sellaisia prejudikaatteja tarvittaisiin nykyistä enemmän.

 KKO:n tutkii rikosasioissa usein näytön arvointia ja toimittaa sitä varten suullisen käsittelyn

36. KKO on myöntänyt viime vuosina runsaasti valituslupia rikosjutuissa, joissa on kysymys näytön arvioinnista, eli aiheesta, jota aiemmin ei ole pidetty KKO:n "leipälajina" tai sitä erityisemmin kiinnostavana aihealueena. Näin on tapahtunut usein lähinnä  raiskausta ja lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevissa asioissa. KKO on toimittanut silloin usein myös suullisen käsittelyn, jossa kuullaan uudelleen kahdessa alemmassa tuomioistuimessa jo kuultuja ja useimmiten jo esitutkinnassa kuultuja asianosaisia ja todistajia. Tämä olisi Norjan Høyesrettissä täysin poikkeuksellista, sillä siellä todistusharkintaa ja näytön arviointia koskevat kysymykset eivät pääsäännön mukaan kuulu ylimmän oikeuden toimivaltaan; sama koskee Tanskan Højesteretiä. Ruotsin korkeimmassa oikeudessa näytön arvointia kokevat asiat ovat paljon harvinaisempia kuin KKO:ssa. Mistä tämä mahtaa johtua? Voisiko käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien näytön arvioinnissa olla usein puutteita tai epäkohtia, että KKO on katsonut velvollisuudekseen ryhtyä kolmantena oikeusasteena pohtimaan, onko näytön arviointia koskevat kysymykset ratkaistu oikein? Ehkä joku KKO:n oikeusneuvos voisi seuraavasssa tai sitä seuraavassa vuosikertomuksessa valaista kysymystä lähemmin?

Tilastotiedoista

37. Tilastotiedoista kiinnostuneille voidaan KKO:n vuosikertomuksesta todeta seuraavaa.

38. KKO:een saapui v. 2022 yhteensä 1 876 asiaa, vähennystä edellisestä vuodesta runsas 6 prosenttia. Valituslupia asioista oli 1 684. Hovioikeuksista saapuneista asioista suurin osa oli ratkaistu Helsingin hovioikeudessa (35 %) ja vähäisin osa Vaasan ja Rovaniemen hovioikeuksissa (13 prosenttia). Yhden jäsenen kokoonpanossa KKO ratkaisi 27 prosenttia valituslupa-asoista ja ylimääräistä muutoksenhakua koskevista asioista.

 Jatkokäsittelyluvan epäämisestä tehdyt valitukset työllistävät KKO:ta suuresti

39. Hovioikeuksista saapuneista asioista jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevien valituslupahakemusten osuus oli edelleen hämmästyttävän suuri, sillä rikosasioissa niitä oli 30 prosenttia ja riita-asioissa peräti 49 prosenttia. Näissä ns. jkl-asioista KKO:een tehtyjen valitusten määrä näyttäisi jatkavan yhä nousuaan. Kun riita-asioissa tehtiin viime vuonna KKO:een  653 valituslupahakemusta, koski niistä yli 300 hakemusta asioita, joissa hovioikeus oli hylännyt valittajan jatkokäsittelylupaa koskevan hakemuksen. Tätä voidaan pitää osoituksena siitä, että asianosaiset eivät luota hovioikeuksien jatkokäsittelylupa-asioissa antamiin hylkääviin päätöksiin. Tämä ei ole sinänsä yllätys, sillä lain mukaan hovioikeuden ei tarvitse perustella lupahakemuksen hylkäämisratkaisua konkreettisilla perusteilla. KKO:n vuosikertomuksessa ei mainita, kuinka monessa jkl-asiassa KKO myönsi valitusluvan, montako ennakkopäätöstä niissä annettiin ja kuinka monta näissä asioissa annetuista ratkaisuista on ns. muita päätöksiä, joista julkaistaan Finlexissä ainoastaan muutaman rivin tiedote. 

40. Jatkokäsittelylupamenettelystä säädetään OK 25 A luvussa, joka annettiin 24.6.2010 (650/2010) ja tuli voimaan vuoden 2011 alusta. Ensimmäiset jatkokäsittelylupahakemusten hylkäämisistä tehdyt valitukset saapuivat KKO:een vuonna 2012. Vuosina 2012-2022 KKO on antanut peräti 139  jatkokäsittelylupaa koskevaa ratkaisua, joista  56 on ennakkopäätöksiä ja 73 julkaisemattomia ratkaisuja eli ns. muita päätöksiä. Nämä on todella suuria lukuja ja itse asiassa suurin asiaryhmä, josta KKO:een valitetaan. KKO on päätynyt arvioni mukaan hyväksymään kyseisistä valituksista noin 90 prosenttia. Valituslupahakemuksissa on todennäköisesti ollut paljon niin sanottuja "kiikun kaakun"- tapauksia, joissa valitusluvan myöntämiseen olisi ollut perusteita, mutta joissa KKO ei ole johtuen lupaa myöntänyt; OK 30 luvun mukaan valitusluvan myöntäminen on harkinanvarainen asia (valituslupa "voidaan myöntää").

41. Valituslupa-asioista tehdyt valituslupahakemukset ja valitukset ovt työllistäneet KKO:ta kymmenen viimeisen vuoden aikana todella paljon. Tästä asiasta asiantuntijat kyllä varoittelivat lakia valmisteltaessa ja säädettäessä, mutta turhaan. Vuonna 2015 tapahtunut jatkokäsitelylupajärjestelmän soveltamisalan tuntuva laajentaminen lisäsi entisestään KKO:lle tehtävien valitulupahakemusten ja valitusten määrää. Asianosaisten oikeusturvan kaventumisesta ei nytkään välitetty, vaan laajennus tehtiin yksinomaan säästösyihin ja hovioikeuksien työmäärään vedoten. Ruotsissa on menetelty tässäkin asiassa toisin ja valittajan oikeusturvanäkökohdat huomioon ottaen järkevästi, sillä hovioikeudessa käytössä oleva tutkimislupamenettely (prövningstillstånd) koskee rikosasian vastaajan valituksen osalta vain asiaa, jossa hänet on tuomittu sakkorangaistukseen (RB 49:13). Ero Suomen OK 25 A luvun 5 §:n 2 momenttiin on suuri, sillä sen mukaan rikosasian vastaaja tarvitsee jatkokäsittelyluvan myös silloin, kun hnet on tuomittu vankeutta 8 kuukautta tai vähemmän (L 10.4.2015/386); aikaisemmin mainittu rajapyykki oli "vain" 4 kuukautta vankeutta. Yllättävä osoitus siitä, miten jatkokäsittelyluvan edellytyksistä säädettäessä on pidetty silmällä yksinomaan hovioikeuden työmäärän keventämistä ja säästöjen aikaansaamista, mutta asianosaisten ja etenkin rikosasian vastaajan oikeusturvanäkökohdat on sivuutettu lähes kokoaaan. Kun hovioikeuden kielteistä lupapäätöstä ei asiallisesti tarvitse perustella mitenkään, valittajat ovat ymmärrettävästi pettyneitä ja epäluuloisia ja yrittävät saada jatkokäsittelyluvan valittamalla hovioikeuden päätöksestä korkeimpaan oikeuteen.

 Myönnetyt valitusluvat asiaryhmittäin

42. Viime vuonna KKO myönsi 129 valituslupaa ja toimitti kuusi suullista käsittelyä. Valitusluvista 77 koski rikosjuttuja (rikosoikeutta), 48 siivilioikeutta (riita-asioita), 3 vakuutusasioita ja 1 maaoikeusasioita. KKO ei erottele tilastoissaan prosessioikeutta koskevia valituslupahakemuksia ja valituslupia omaksi ryhmäksi niin kuin Ruotsin HD tekee.

43. KKO julkaisi ennakkopäätöksinä (prejudikaatteina) vuonna 2022 vain 81 ratkaisua, mikä on todella alhainen määrä. Vuonna 2021 KKO julkaisi sentään 91, vuonna 2020 101 ja vuonna 2019 112 ennakkopäätöstä. 1980-luvulla KKO antoi parhaimmillan yli 200 ennakkopäätöstä vuodessa. Olen todennut alla mainitussa blogikirjoituksessa, että viime vuonna julkaistuista ennakkopätöksistä rikosoikeutta koski 33, prosessioikeutta 29 ja siviilioikeutta vain 19 ratkaisua. 

Olen kirjoittanut KKO:n ennakkopäätösten määrän laskusta Prosessioikeusblogissa

KKO:n ennakkopäätösten määrä putosi rajusti 

44. KKO:n käsittelyajat pitenivät vuonna 2022, asioiden keskimääräinen käsittelyaika oli 5,3 kuukautta (5,0 kk vuonna 2021). Valituslupahakemusten hylkäämiset ratkaistiin keskimäärin 4.4 kuukaudessa. Eniten piteni ennakkopäätösten ja muiden asiaratkaisujen käsittelyaika, joka oli 16,5 kuukautta (edellisenä vuonna 15,3 kuukautta). 

Tilastotietoja Ruotsin ja Norjan korkeimmista oikeuksista ym.

45. Ruotsin HD myönsi viime vuonna 127 valituslupaa eli kaksi vähemmän kuin Suomen KKO. Se julkaisi samana vuonna 95 prejudikaatia, joten laskua tapahtui tässä kohdin myös sielläkin, sillä vuonna 2021 HD antoi 101 ennakkopäätöstä. Ennakkopäätösasioiden käsittelyaika oli lyhyempi kuin KKO:ssa eli 14,1 kuukautta. Vuosikertomuksessa valituslupien määrä on jaoteltu, kuten pitääkin, kolmeen ryhmään, joiden osalta prejudikaatit jakautuivat näin: rikosoikeus 30, siviilioikeus 37 ja prosessioikeus 28 prejudikaattia. Vuonna 2021 asioiden jakautuminen oli samansuuntainen: rikosoikeus 26, siviilioikeus 39 ja prosessioikeus 36 ennakkopäätöstä. 

46. Rikos-ja siviilioikeudellisten ennakkopäätösten lukumäärän ero Suomen ja Ruotsin välillä on silmiinpistävä. Ruotsin HD antaa enemmän ennakkopäätöksiä siviili- kuin rikosoikeudellisista kysymyksistä, Suomessa tilanne päinvastainen. Huomionarvoinen on myös prosessioikeudellisten ennakkopäätösten verrattain suuri määrä; vuonna 2020 KKO antoi jopa eniten prosessioikeutta koskevia ennakkopäätöksiä. 

47. KKO:n jäsenistössä onkin vankkaa prosessioikeudellista osaamista, sillä sen jäsenistä neljä on väitellyt oikeustieteen tohtoriksi prosessioikeudesta (Leppänen, Koponen, Huovila ja 1.4. ma. jäsenenä aloittava Pölönen), kolme jäsentä on väitellyt siviilioikeudesta (Häyhä, Mäkelä ja Tammi-Salminen), kaksi rikosoikeudesta (Tapani ja Hakamies) ja yksi EU-oikeudesta (Guimaraes-Purokoski); enemmistö KKO:n tuomareista on oppiarvoltaan siis oikeustieteen tohtoreita. Tämä lienee pohjoismaiden ennätys. Ruotsin HD:n nykyisistä 16 tuomareista "vain" viisi on tohtoreita (Herre, Svante Johansson, Asp, Runesson ja Malmberg; Asp on väitellyt rikosoikeudesta, muut siviilioikeudesta) ja Norjan HR:n 20 jäsenestä kolme (tunnettu prosessualisti Skoghøy sekä Falkanger ja Bull).

48. Ruotsin HD on ottanut muutama vuosi sitten käyttöön tavan antaa ennakkopäätöksille, ei vain uusille, vaan myös niiden perusteluissa mainituille aiemmille prejudikaateille nimen, jota käytetään säännönmukaisesti ratkaisuihin viitattaessa. Toimintakertomuksessa selostetuille ratkaisuille on annettu sellaisia nimiä kuin "Övernattningen II", "Mordet i Husum", "A-traktoren"ja "Chattkontakten". Saa nähdä, milloin KKO alkaa nimetä ratkaisujaan samalla tavalla, vai alkaako koskaan.

49. Norjan Høyesterettiin saapui viime vuonna 2155 asiaa, jotka jakautuivat varsin tasaisesti siviili- ja rikosoikeudellisiin asioihin. HR julkaisi viime vuonna ratkaisuistaan 101 ennakkopäätöstä, joista 56 käsitteli riita-asioita ja 55 rikosasioita. Ensiksi mainituista asioista useimmat koskivat vahingonkorvausta (7), siviiliprosessia (7), sopimusoikeutta (6) ja lapsioikeutta (6). Rikosjutuissa julkaistuista ennakkopäätöksistä suurin osa eli 12 prejudikaattia käsitteli rikosprosessia ja sen jälkeen tulivat pahoinpitely-, huume- ja seksuaalirikoksia koskevat prejudikaatit. Prosessioikeus on siten hyvin edustettuna myös Norjan korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä. 

Epilogi

50.  Olen esitellyt tässä artikkelissa joitakin tärkeimpiä vuosikertomukseen sisältyviä tietoja ylimpien tuomioituimien toiminasta omilla arvioinneilla hyöstettynä.  Lukijoiden kannattaa toki tutustua itse kertomuksiin, sillä niistä löytyy paljon mielenkiintoista luettavaa. 

51. Yhteenvetona sanoisin, että Suomen korkeimman oikeuden kertomus on hieman kuivahko ja paikoitellen pakkopullan oloinen esitys. Kertomuksessa olevat kuvat vakavailmeisistä henkilöistä ovat tummia ja antavat hieman synkän vaikutelman "korkin" toiminnasta, vaikka sellaista se ei todellisuudessa olekaan, minkä voin omasta kokemuksesta KKO:ssa aikoinaan työskennelleenä sanoa. Vuosikertomuksen iloisempi ilme olisi paikallaan, sitä olisi saatu mukaan jo sillä, jos kertomuksessa olisi julkaistu jäsenistön tai vaikkapa koko henkilökunnan yhteiskuva sekä pikkukuvat lyhyen esittelyn kera jokaisesta jäsenestä. Kertomuksessa olevat kaksi artikkelia ovat tässä yhteydessä liian laajoja, sensijaan artikkeli KKO:n viestinnästä on pirteä, mutta siitä jäi kaipaamaan kirjoittajien kuvia. Selkeänä puutteena pidän selosteiden puuttumista KKO:n vuonna 2022 antamista merkittävistä ennakkopäätöksistä. 

52. Norjan Høyesterettiin (HR) vuosikertomus on pirteä ja runsaasti valokuvia sisältävä tietopaketti tuomioistuimesta ja sen tuomareista. Kertomuksessa ei mässäillä asiamääriä ja käsittelyaikoja koskevilla tilastotiedoilla. Julkaisu ei ehkä yllä aivan samalle tasolle kuin tuomioistuimen eräät aikaisemmat toimintakertomukset, mutta hyvä se on nytkin. Plussaa ansaitsee mm. se, että kertomuksessa esitellään oikeuden 20 tuomaria kuvien kera ja että siinä on henkilöhaastatteluja, selostuksia kansainvälisistä tuomarikokoukisista, joihin HR:n tuomarit ovat osallistuneet, samoin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen presidentin vierailusta tuomioistuimessa. Kertomuksessa selostetaan jäsenten tekemiä "maakuntamatkoja" ja HR:ssä järjestettyä asianajopäivää. Erityismaininnan ansaitsee 36 napakasti kirjoitettua ennakkopäätöksen ratkaisuselostetta ja niihin liitetyt linkit, joista pääsee helposti perehtymään ratkaisuihin kokonaisuudessaan. 

53. Ruotsin korkeimman oikeuden (HD) toimintakertomus on kolmikosta ehkä mielenkiintoisin, pirtein ja rennonoloisin. Kertomuksen laatijat ovat ymmärtäneet, että julkaisun 50 sivulla ei ole mahdollista päästä kaiken kattavaan esitykseen tuomioistuimen toiminnasta. Siksi kertomuksessa on keskitytty vain muutamiin asioihin, kuten tuomioistuimen aiemmissakin toimintakertomuksissa on tehty. Asiamääriä ja käsittelyaikoja koskevat tilastotiedot esitellään lyhyesti vasta kertomuksen lopussa olevilla taulukoilla, eikä oikeuden päällikkötuomari Anders Eka ota niihin omassa katsauksessaan tarkempaa kantaa.  Anders Ekasta on kertomuksessa hyväntahtoisesti hymyilevä koko sivun kuva, joka on omiaan luoman yleiseilmeen koko kertomukselle. Kun KKO:n presidentti Tatu Leppänen kiittää katsauksensa lopuksi KKO:n henkilökuntaa hyvin onnistuneesta työstä, HD:n puheenjohtaja Eka toivottaa katsauksensa päätteeksi antoisia lukuhetkiä kertomukseen tutustujille; kertomukset onkin toki suunnattu, ei oikeustalon omalle väelle, vaan sen ulkopuolella oleville ihmisille. HD:n julkaisussa on keskitytty korkeimman oikeuden lainkäytön kansainvälistymiseen, jota koskeva esitys on jaettu sopivasti neljään eri osaan. Toisaalta kertomuksessa selostetaan tuomioistuimen omien perustelujen kehittämistä koskevia kysymyksiä ja siitä pidettyä seminaaria. Tuomareista on yhteiskuva, jonka tekstissä mainitaan lyhyesti perustiedot kustakin jäsenestä. Miellyttävä on myös kahden uuden jäsenen sekä tuomioistuimen uuden kansliapäällikön laajat haastattelut, kuvien kera tietenkin. Kuten Norjan HR:n myös Ruotsin HD:n kertomuksessa selostetaan lyhyesti tuomioistuimen pariakymmentä viime vuonna antamaa merkittävää ennakkopäätöstä.

347. Hovioikeus hylkäsi perusteettomasti jatkokäsittelylupaa koskevan hakemuksen. Vahingonkorvaus. Liikennevakuutus. KKO 2023:2

 

1. A oli 8.3.2019 ollut B:n kuljettaman henkilöauton kyydissä. B oli menettänyt auton hallinnan ja auto oli osunut puuhun ja rakennuksen seinään. Ulosajon seurauksena A oli loukkaantunut.

2. Liikennevakuutuskeskus oli tämän liikennevahingon johdosta korvauspäätöksestä 13.11.2019 ilmenevällä tavalla korvannut A:lle kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta kaikkiaan 5 200 euroa.

3. A on Satakunnan käräjäoikeudessa vaatinut, että B velvoitetaan korvaamaan hänelle kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta jo suoritetun korvauksen lisäksi 3 300 euroa, pysyvästä haitasta 50 000 euroa tai toissijaisesti tilapäisestä haitasta 25 000 euroa, kosmeettisesta haitasta 6 000 euroa ja sairaanhoitokustannuksista 800 euroa, kaikki määrät korkoineen.

4. A on toimittanut käräjäoikeudelle Liikennevakuutuskeskuksen 11.8.2020 antaman kieltäytymistodistuksen, jonka mukaan keskus todistaa liikennevakuutuslain 80 §:n 2 momentin mukaisesti tuomioistuinta varten, että se kieltäytyy suorittamasta vaatimusten mukaisia korvauksia. Kieltäytymisen perusteiden osalta todistuksessa on viitattu keskuksen asiassa antamiin korvauspäätöksiin. Liikennevakuutuskeskuksen mukaan tilapäisestä haitasta maksettu korvaus oli vastannut yleistä korvauskäytäntöä eikä lisäkorvausta ollut tämän vuoksi voitu maksaa. Pysyvän haitan osalta Liikennevakuutuskeskus oli pitänyt mahdollisena, että liikennevahingosta jäisi pysyvää haittaa, mutta haitan arvioiminen oli ollut keskuksen mukaan vielä ennenaikaista.

5. Käräjäoikeudessa kuultuna Liikennevakuutuskeskus on lausunut, että jo maksettu korvaus kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta on ollut riittävä. Jos vamma kuitenkin pahenisi myöhemmin, voisi Liikennevakuutuskeskus vielä tarkistaa korvausta esimerkiksi uusien lääkärinlausuntojen perusteella. Pysyvää haittaa koskevaa vaatimusta Liikennevakuutuskeskus on pitänyt ennenaikaisena ja kosmeettista haittaa sekä sairaanhoitokustannuksia koskevia vaatimuksia selvittämättöminä.

6. Satakunnan käräjäoikeus on 26.8.2020 käsittelyratkaisussa katsonut, että Liikennevakuutuskeskus ei ollut antanut korvausvaatimuksista ratkaisuja, joiden perusteella korvauksien maksamisesta olisi lopullisesti kieltäydytty. Vaatimukset ovat olleet ennenaikaisia tai selvittämättömiä, joten vaatimusten käsittely on ollut Liikennevakuutuskeskuksessa kesken.

7. Koska A ei ollut näyttänyt, että vahingosta vastuussa oleva vakuutusyhtiö olisi kieltäytynyt suorittamasta vaadittua korvausta kysymyksessä olevasta liikennevahingosta, käräjäoikeus on jättänyt A:n vahingonkorvausvaatimukset liikennevakuutuslain 80 §:n 2 momentin nojalla tutkimatta.

8. A valitti käräjäoikeuden päätöksestä Vaasan hovioikeuteen. Hovioikeus ei 31.3.2021 antamallaan päätöksellä myöntänyt jatkokäsittelylupaa. 

9. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A uudisti käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimukset. B vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.  Liikennevakuutuskeskus antoi siltä pyydetyn lausuman. Sen mukaan Liikennevakuutuskeskus oli vielä hovioikeuden päätöksen antamisen jälkeen maksanut A:lle 11 827,50 euroa pysyvästä haitasta ja 1 387,50 euroa kosmeettisesta haitasta. 

10. KKO:n ratkaistavana oli kysymys siitä, olisiko hovioikeuden pitänyt myöntää A:lle jatkokäsittelylupa. Asian ratkaisun kannalta merkityksellistä oli se, mitä vakuutusyhtiön kieltäytymiseltä suorittamasta vahingonkorvausta liikennevahingon johdosta on edellytettävä, jotta vahinkoa kärsineen henkilön ajoneuvon kuljettajaan kohdistama liikennevakuutuksesta korvattava vahingonkorvausvaatimus voidaan tutkia. 

11. Liikennevakuutuslain 80 §:n 1 momentin mukaan jos korvausta vaaditaan tuomioistuimessa liikennevakuutuksesta korvattavan vahingon johdosta ajoneuvon omistajalta, haltijalta, kuljettajalta tai matkustajalta muun kuin liikennevakuutuslain nojalla, korvaus on tuomittava liikennevakuutuslain mukaisesti ja siitä riippumatta, onko hänellä vahinkoa kärsineeltä myös saaminen. Näin tuomittu määrä saadaan periä vain liikennevahingosta vastuussa olevalta vakuutusyhtiöltä, joka vapautuu vastuusta maksamalla korvauksen vahinkoa kärsineelle. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitettua korvausvaatimusta ei voida tutkia, ellei näytetä, että vakuutusyhtiö, joka on vastuussa vahingosta, on kieltäytynyt suorittamasta vaadittua vahingonkorvausta.

12. KKO:n mukaan sen arvioinnissa, onko vakuutusyhtiö kieltäytynyt korvaamasta vahinkoa, on kysymys yleisestä näytön arviointia koskevasta harkinnasta (KKO 1993:53); perustelukappale 22.  Vaikka vakuutusyhtiöllä ei ole enää voimassa olevan lain mukaan velvollisuutta antaa erillistä kieltäytymistodistusta, vakuutusyhtiön kieltäytyminen voidaan osoittaa myös tällaisella todistuksella, jos vakuutusyhtiö antaa sellaisen. Näin ollen voi olla sattumanvaraista, saako tuomioistuin tiedon sellaisista seikoista, joiden perusteella se voi seikkaperäisemmin arvioida korvauspäätöksen lopullisuutta. Tässäkin asiassa A oli esittänyt osoitukseksi kieltäytymisestä Liikennevakuutuskeskuksen antaman kieltäytymistodistuksen, ja kieltäytymisen lopullisuuden arvioimisen kannalta olennaiset seikat ovat ilmenneet vasta Liikennevakuutuskeskuksen käräjäoikeuden pyynnöstä antamista lausumista. KKO:n mukaan ratkaisukäytännön sattumanvaraisuuden torjumiseksi voi sen vuoksi olla perusteltua, ettei korvausvaatimuksen tutkimiselle aseteta vakuutusyhtiön kieltäytymisen ohella lisäedellytyksiä.

13. Lisäksi vakuutusyhtiön ja vahinkoa kärsineen erimielisyys voisi kohdistua myös siihen, ovatko lopullisen korvauspäätöksen edellytykset jo käsillä. Arvioidessaan kieltäytymisen lopullisuutta tuomioistuin voisi tällöin joutua ottamaan kantaa vahingonkorvauksen tuomitsemisen aineellisiin edellytyksiin, esimerkiksi haitan pysyvyyteen tai vahingosta vakuutusyhtiölle esitetyn selvityksen riittävyyteen. Koska tuomioistuimen tutkimisvallan tulisi perustua selkeisiin ja ennakoitaviin perusteisiin, jotka ovat arvioitavissa ennen pääasian käsittelyä, myöskään pyrkimys oikeudenkäyntimenettelyn selkeyteen ei puolla lisäedellytysten asettamista vakuutusyhtiön kieltäytymiselle, KKO lausui (kappale 23)

 Jatkokäsittelyluvan myöntäminen

14. Käräjäoikeus oli jättänyt A:n vahingonkorvausvaatimukset tilapäisestä ja pysyvästä haitasta sekä kosmeettisesta haitasta tutkimatta, koska Liikennevakuutuskeskus ei sen mukaan ollut antanut korvausvaatimuksista ratkaisuja, joiden perusteella korvausten maksamisesta olisi lopullisesti kieltäydytty. Kun otetaan erityisesti huomioon edellä mainitut seikat, hovioikeudella ei ole ollut edellytyksiä pitää selvänä, että käräjäoikeuden ratkaisun lopputulos on oikea. Ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta on siten ollut jatkokäsittelylupaharkinnassa tarkoitetulla tavalla syytä epäillä, joten jatkokäsittelylupa olisi pitänyt myöntää muutosperusteella.

15. KKO totesi, että oikeuslähteistä ei ole saatavissa selvää vastausta kysymykseen, mitä vakuutusyhtiön kieltäytymiseltä korvauksen maksamisesta on liikennevakuutuslain 80 §:n 2 momenttia sovellettaessa edellytettävä. Useat näkökohdat puoltavat edeltä ilmenevin tavoin sitä, että kieltäytymisen tulee perustua riittävään selvitykseen vahingosta, mikä voi joissakin vahinkolajeissa, kuten pysyvän haitan osalta, edellyttää suhteellisen pitkän ajan kulumista vahinkotapahtumasta. Toisaalta erityisesti lain sanamuoto tai KKO:n perusteluissa mainitut perusteet eivät tue sitä käsitystä, että vahinkoa kärsineen korvausvaatimus voitaisiin tutkia vain siinä tapauksessa, että vakuutusyhtiön kieltäytyminen arvioidaan lopulliseksi. Kysymys on tulkinnanvaraisuuden lisäksi periaatteellisesti merkityksellinen. Hovioikeuden olisi siten pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa ennakkoratkaisuperusteella. 

16. KKO kumosi hovioikeuden päätöksen siltä osin kuin jatkokäsittelylupaa ei ole myönnetty käräjäoikeuden käsittelyratkaisuun 26.8.2020, jolla A:n esittämät vahingonkorvausvaatimukset on jätetty tutkimatta. KKO myönsi A:lle tältä osin jatkokäsittelylupa. KKO palautti asian Vaasan hovioikeuteen, jonka tuli omasta aloitteestaan jatkaa asian käsittelyä.

 -----

17. Täysin selvä tapaus, eli hovioikeuden olisi ehdotomasti tullut myöntää jatkokäsittelylupa. Tästäkin hovioikeuden rarkaisusta näkee, miten hovioikeus voi kylmästi jättää sanotun luvan myöntämättä, jos asia näyttää sekavalta tai jotenkin "ikävältä" käsitellä ja ratkaista; siis ainoastaan keventääkseen omaa työtään. Tämä käy helposti, sillä hovioikeuden ei tarvitse perustella kielteistä lupapäätöstään asiallisesti  ja konkreettisesti mitenkään.

18. Hovioikeudet saattavat edellyttää, että tutkimislupa myönnetään vain silloin, kun käräjäoikeuden ratkaisu on selvästi virheellinen. Tämä on väärin, sillä laki lähtee siitä, että jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos on aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisu oikeellisuutta. Lisäksi lupa on myönnettävä, kuten tässäkin tapauksessa. edellä kohdassa 15 mainitulla ennakkopäätösperusteella.  

19.Jatkokäsitelyluvan soveltamisalaan ja edellytyksiin sekä lupamenettelyyn liittyy monenlaisia  ongelmia ja epäkohtia, joita olen käsitellyt esimerkiksi lokakuussa 2011 kirjoittamassani blogikirjoituksessa, johon pääsee tästä linkistä

https://jyrkivirolainen.blogspot.com/2011/10/493-hovioikeuksien-jatkokasittelylupa.html

 

 

263. Jatkokäsittelylupa. Törkeä vai tavallinen liikenneturvallisuuden vaarantaminen? (KKO 2022:6)

1. Jatkokäsittelyluvan epäämisestä tehdyt valitukset työllistävät korkeinta oikeutta (KKO) edelleen todella paljon. Nämä hovioikeuksista tulevat ns. jkl -asiat on selvästi suurin asiaryhmä, joita koskevia valituslupahakemuksia ja valituksia KKO saa edelleen satamäärin joka vuosi tutkittavakseen. Eikä loppua ole näköpiirissä, vaan sama tahti näyttää jatkuvan myös vuonna 2022. 

2. Tämän viikon maanantaina 14.2.2022 KKO antoi toistaiseksi viimeisimmän jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevan ennakkopäätöksen (KKO 2022:6). Katsotaanpa hieman, mistä asiassa on kysymys. 

3. Tekoaikaan 16-vuotias A oli kuljettanut kevytmoottoripyörää yöaikaan keula ylös nostettuna ja törmännyt risteyksessä hänen eteensä ajaneeseen henkilöautoon, jonka kuljettajalla oli väistämisvelvollisuus. A oli ajanut noin 60 kilometrin tuntinopeudella, kun suurin sallittu enimäisnopeus alueella on ollut 50 kilometriä  tunnissa.

4. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus oli 5.11.2020 lukenut A:n syyksi törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen nuorena henkilönä. Koska A oli loukkaantunut vakavasti onnettomuudessa, käräjäoikeus jätti hänet rangaistukseen tuomitsematta.

5. A valitti hovioikeuteen vaatien, että hänen katsotaan syyllistyneen törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen asemesta liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. 

6. Vaasan hovioikeus ei 20.1.2021 myöntänyt A :lle jatkokäsittelylupaa, vaan jätti käräjäoikeuden tuomion pysyväksi.

7. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, että hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa ja asia palautetaan hovioikeuteen.

8. KKO katsoi, että tieliikennelaissa säädetyn yleisen huolellisuusvelvollisuuden rikkominen (TLL 3.1 §) ei yksinään täytä törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen ankaroittamisperustetta (RL 23:1.1:n 4 kohta).

9. KKO:n mukaan asiassa on ollut aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta A:n syyksi luetun rikosnimikkeen osalta (kohta 22).  Hovioikeuden olisi siten pitänyt myöntää A:lle jatkokäsittelylupa muutosperusteella ( (OK 25 a:11.1:n 1 k).

10. KKO:n mukaan asiassa olisi lisäksi tullut ottaa huomioon, että A on ollut tekohetkellä 16-vuotias, teosta on aiheutunut mittavia esinevahinkoja ja myös hänelle itselleen on aiheutunut vakavia vammoja. Vaikka A oli jätetty rangaistukseen tuomitsematta, asiassa annettavalla ratkaisulla saattaa olla tosiasiallista vaikutusta sekä A:lle maksettaviin vakuutuskorvauksiin että vakuutusyhtiön takautumisoikeuteen, minkä seikan A on tuonut esille jo hovioikeudessa. Hovioikeuden olisi pitänyt sen vuoksi myöntää jatkokäsittelylupa myös painavan syyn perusteella (OK 25a:11.1:n 4 k).

11. KKO myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan ja palautti asian Vaasan hovioikeuteen.

https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2022/20220006

12. Täysin selvä tapaus. Hovioikeus on pitänyt ilmeisesti  silmällä vain sitä, että A oli jätetty käräjäoikeudessa rangaistukseen tuomisemata, vaikka olisi ollut todella aihetta epäillä, kuten KKO:n perusteluissa todetaan, oliko A todella syyllistynyt törkeään liikkenneturvallisuuden vaarantamiseen. Lisäksi jkl:n myöntämnen olisi ollutperusteltua painavan syyn perusteella. 

13. Kun hovioikeudella ei ole lain mukaan velvollisuutta perusteella epäävää jkl-päätöstään, emme voi tässäkään tapauksessa tietää, miksi hovioikeus jätti jatkokäsittelyluvan myöntämättä. Kyseisten päätösten perustelemattomuus on yksi syy, miksi hovioikeuksien epäävistä päätöksistä valitetaan niin kovin usein KKO:een.  

14. Tähän vakavaan puutteeseen olen itse koko ajan kiinnittänyt huomiota, mutta sitä vastoin sitä ei  - vaikka oikeusvaltiossa olemmmekin (!) - ole päättäjien, KKO:n edustajien taikka tutkijoiden esityksissä haluttu ottaa huomioon, vaan epäkohta on sivuutettu vaieten.

 

260. Hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa avustajan palkkiota koskevalle valitukselle. KKO äänesti asian palauttamisesta. KKO 2022:3

 1. Korkein oikeus (KKO) julkaisee silloin tällöin ratkaisuistaan ennakkopäätöksiä, joilla ei ole suuren yleisön kannalta kovin suurta merkitystä, vaan joiden merkitys rajoittuu esimerkiksi tuomioistuinten väliseen työnjakoon. Tänään annetussa ennakkopäätöksessä KKO 2022:3 on kyse tällaisesta asiasta. Katsotaanpa, mitä siinä on tapahtunut.

3. Etelä-Savon käräjäoikeus, joka sijaitsee Mikkelissä, oli peruuttanut oikeusapua saavan syytetyn avustajalle annetun määräyksen ja määrännyt uudeksi avustajaksi asianajaja A:n, joka ei yleisesti hoitanut asianajotehtäviä kyseisessä käräjäoikeudessa. A asui Espoossa, mutta työskenteli Lahdessa sijaitsevassa asianajotoimistossa.

4. A oli vaatinut palkkiota muun ohella toimeksiannon vastaanottamiseen liittyneistä toimenpiteistään ja pääkäsittelyyn saapumiseen kuluneelta matka-ajalta sekä korvausta edestakaisista matkakuluistaan kotoaan Espoosta Mikkeliin. Käräjäoikeus oli päätöksellään 24.2.2020 hylännyt nämä vaatimukset kokonaisuudessaan.

5. Asianajaja A valitti käräjäoikeuden päätöksestä Itä-Suomen hovioikeuteen. Hovioikeus ei 7.10.2020 myöntänyt A.lle jatkokäsittelylupaa.

6. KKO myönsi A.lle valitusluvan. Valituksesaan A toisti hovioikeudessa esittämänsä vaatimuksen, että hänelle määrätään maksettavaksi palkkiota syytetyn avustamisesta käräjäoikeudessa käräjäoikeuden maksettavaksi määräämän palkkion lisäksi 4,5 tunnilta 495 euroa ja sitä vastaava arvonlisäveron määrä sekä korvaukseksi matkakuluista Espoo-Mikkeli-Espoo 111,80 euroa. 

7. KKO:ssa oli ensisijaisesti kysymys siitä, olisiko hovioikeuden pitänyt myöntää A:lle jatkokäsittelylupa käräjäoikeduen. ratkaisuun edellä mainitun palkkion ja matkakulujen osalta. KKO totesi, että jatkokäsittelyluvan edellytyksiä  asiassa oli perusteltua tarkastella  ns. muutosperusteen ja ennakkoratkaisuperusteen osalta; niistä säädetään oikeudenkäymiskaaren (OK)  25aluvun 11:n 1 momentissa.

8. En ryhdy selostaamaan KKO:n päätöksen perusteluja, jotka ovat hyvin yksityskohaiset ja puhuvat puolestaan. Alempana linkki, josta pääsee lukemaan päätöksen perusteluja.

9. Riittää kun totean, että KKO:n mukaan hovioikeuden olisi tullut myöntää matka-ajan ja matkakulujen korvaamisen osalta sekä muutosperusteella että ennakkoratkaisuperusteella (perustelukappaleet 23 ja 24) ja avustajan tarpeellisia toimenpiteitä koskevan arvioinnin osalta muutosperusteella (perustelukappale 28).

10. Jatkokäsittelyluvan myöntämisen osalta KKO:n viisijäseninen kokoonpano oli yksimielinen. Se sijaan asian jatkokäsittelyn osalta KKO joutui äänestämään numeroin 3-2. 

11. Enemmistö (Seppo, Kantor ja Engstrand) palautti asian Itä-Suomen hovioikeuteen, jonka tuli omasta aloitteestaan jatkaa valituksen käsittelyä. Enemmistö perusteli kantansa oikeusastejärjestyksen noudattamisella ja muutoksenhakumahdollisuuksien turvaamisella (perustelukappaleet 30-31).

12. KKO:n vähemmistö (Antila ja Tapani) sen sijaan katsoi, ettei asiaa ollut syytä palauttaa hovioikeuteen, vaan valituksessa esitetyt vaatimukset voitiin ratkaista suoraan KKO:ssa.

 https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko20223.html

13. Vähemmistö kantaa on perusteltu.  KKO on jo aiemmin ottanut vastaavanlaisessa tilanteessa  puolustajan palkkiosta tekemän valituksen välittömästi ratkaistavakseen (KKO 2013:45, ja toisen kerran julkaisemattomassa ratkaisussaan 13.10.2021 nro 1559. Vähemmistö on perustellut kantaansa seikkaperäisesti ja muutenkin tavalla, johon voidaan  yhtyä. Olisi turhaa ajanhaaskausta kierrättää selvää asiaa uudelleen hovioikeuden kautta. 

14. Siis jos KKO myöntää jatkokäsittelyluvan ennakkoratkaisuperusteella, asia voidaan ilman epäilyjä ratkaista suoraan KKO:ssa. Ruotsissa tämä on mahdollista suoraan lain nojalla. Suomessa KKO:n olisi järkevää menetellä samalla tavalla, vaikkei nimenomaista lainsäännöstä asiasta olekaan. 

15. Kun mainitunlaisissa asioissa, joissa on siis kysymys avustajan palkkiosta, valitetaan varsin usein KKO:een, olisi KKO:n syytä lainkäytön yhdenmukaisuutta silmällä pitäen käsitellä ja ratkaista asia seuraavalla kerralla täysistunnossa.

 

259. Käräjätuomarin ja aluesyyttäjän menettely puntarissa

1. Apulaisoikeuskanslerin sijainen Petri Martikainen kiinnitti 3.1.2022 antamassaan päätöksessä Itä-Uudenmaan käräjätuomarin huomiota huolellisuuteen tuomion laatimisessa. Hän saattoi lisäksi Etelä-Suomen syyttäjäalueen aluesyyttäjän tietoon näkemyksensä, että syyttäjälle säädetty velvollisuus huolehtia vastaajan oikeusturvan toteutumisesta olisi käsillä olleessa tapauksessa edellyttänyt muutoksenhakua käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen.

2. Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomioon kirjatun mukaan vastaaja oli syyllistynyt kunnianloukkaukseen syyttäjän esittämän teonkuvauksen mukaan, kuitenkin siten, että käräjäoikeus oli tuomiossa esitetyillä perusteilla pitänyt tekoa törkeänä. Käräjäoikeuden tuomion perusteella näytti kuitenkin siltä, että vastaaja oli tuomittu törkeästä kunnianloukkauksesta asianomistajan rangaistusvaatimuksen perusteella rangaistukseen ilman, että asiassa olisi esitetty kyseistä rikosta koskevaa teonkuvausta. Epäselväksi oli tämän vuoksi jäänyt muun ohella se, mistä vastaaja oli käräjäoikeudessa tarkalleen ottaen tuomittu. 

3. Helsingin hovioikeus ei kuitenkaan 20.12.2019 antamallaan päätöksellä myöntänyt vastaajalle  tämän hakemaa jatkokäsittelylupaa, jonka perusteella hovioikeus olisi ryhtynyt yksityiskohtaisesti tutkimaan asiaa ja käräjäoikeuden menettelyä.  

4. Korkein oikeus kumosi 17.6.2020 antamallaan päätöksellä hovioikeuden päätöksen, myönsl vastaaja/kantelijalle jatkokäsittelyluvan ja palautti asian hovioikeuden käsiteltäväksi.

5. Korkein oikeus totesi perusteluissaan muun ohella, että käräjäoikeuden tuomioon kirjatun mukaisesti asianomistajan esittämät rangaistusvaatimukset eivät sisältäneet lainkaan teonkuvauksia, vaan niissä ainoastaan viitattiin syyttäjän kunnianloukkausta koskevaan teonkuvaukseen. Asianomistaja oli kuitenkin vaatinut vastaajalle rangaistusta rikoksista, joiden tunnusmerkistöt erosivat syyttäjän esittämästä kunnianloukkausta koskevasta tunnusmerkistöstä. Korkeimman oikeuden mukaan käräjäoikeuden olisi tullut kyselyoikeuttaan käyttämällä vaatia asianomistajaa täsmentämään, millä perusteella vastaajan menettely täytti rangaistusvaatimuksissa viitattujen rikosten tunnusmerkistön. Johtopäätöksenään korkein oikeus lausui, että käräjäoikeuden tuomion perusteella vastaaja oli tuomittu törkeästä kunnianloukkausrikoksesta asianomistajan rangaistusvaatimuksen perusteella rangaistukseen ilman, että asiassa oli esitetty kyseistä rikosta koskevaa teonkuvausta. Näin ollen asiassa oli korkeimman oikeuden mukaan jäänyt myös epäselväksi, mistä menettelystä vastaaja oli itse asiassa käräjäoikeudessa tuomittu. 

6. Korkeimman oikeuden palautuspäätöksen jälkeen hovioikeus otti asian käsiteltäväkseen ja palautti 7.7.2021 antamallaan päätöksellä asian vuorostaan käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Hovioikeus totesi mm., että keskeisenä puutteena käräjäoikeuden tuomiossa on ollut epäselvyys sitä, mistä menettelystä vastaaja oli käräjäoikeudessa tuomittu.

7. Apulaisoikeuskanslerin sijainen pyysi kantelun johdosta selvityksen aluesyyttäjältä ja käräjäoikeuden puheenjohtajana toimineelta käräjätuomarilta sekä lausunnon Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden laamannilta ja apulaisvaltakunnansyyttäjältä.

8. Päätöksessään apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, että käräjäoikeuden tuomio oli ollut korkeimman oikeuden asiassa esittämin ja käräjätuomarin selvityksessään myöntämin tavoin epäselvä ja puutteellinen, eikä se siten täyttänyt käräjäoikeuden tuomiolle oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL)  11 luvussa asetettavia vaatimuksia. Käräjätuomari ei selvityksessään tuonut ilmi mitään sellaista, mikä oikeudellisesti hyväksyttävällä tavalla olisi selittänyt hänen huolimattomuuttaan. Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti käräjätuomarin vakavaa huomiota huolellisuuteen tuomion laatimisessa.

9. Kantelija oli pyytänyt aluesyyttäjää valittamaan käräjäoikeuden tuomiosta, mutta tätä aluesyyttäjä ei ollut tehnyt. Apulaisoikeuskanslerin sijainen toi esille, että laki edellyttää syyttäjän huolehtivan rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta siten, että myös vastaajan edut turvataan. Hän totesi käräjäoikeuden tuomion olleen siinä määrin oikeudellisesti ongelmallinen, että aluesyyttäjän olisi tullut tämä havaita ja huolehtia vastaajan oikeusturvan toteutumisesta valittamalla käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Apulaisvaltakunnansyyttäjä, joka katsoi lausunnossaan, että kantelija oli tuomittu käräjäoikeudessa teosta, josta häntä ei ollut syytetty, oli samaa mieltä.

www.okv.fi/media/filer_public/ad/b0/adb0ead4-5261-463c-bf77-d2cc41ab1add/ratkaisu_karajatuomarin_ja_aluesyyttajan_menettely_okv_1398_10_2020.pdf

10. Tapaus osoittaa, miten tärkeätä sekä syyttäjän ja tuomarin on kiinnittää rikosjutun oikeudenkäynnissä riittävää huomiota tiettyihin perusasioihin, joita ovat mm. syytteen teonkuvauksen yksilöinti (ROL 5:3 ja 7:2), syytesidonnaisuus (ROL 11:3), kyselyoikeuden käyttäminen eli aineellisen prosessinjohdon harjoittaminen (ROL 5:5.2),  tuomion perusteleminen (ROL 11:4) sekä syyttäjän velvollisuus hakea muutosta vastaajan eduksi (ROL 1:13).

11. Varsin pitkäksi venähtäneen asian vatvominen ja käsittely aina korkeinta oikeutta myöten ja kantelumenettelyyn asti olisi voitu välttää, jos hovioikeus olisi joulukuussa 2019 myöntänyt vastaajalle jatkokäsittelyluvan ja ottanut asian tutkittavakseen välittömästi tai palauttanut sen käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

217. Ennakkopäätös KKO 2021:1. Jatkokäsittelylupa. Ulosmittaus. Maksusuunnitelma

1. Korkeimman oikeuden (KKO) vuoden 2021 ensimmäinen ennakkopäätös koskee hovioikeuden jatkokäsittelylupaa ulosottovalitusta koskevassa asiassa (KKO 2021:1).  Tämä on johdonmukaista siihen nähden, että jatkokäsittelylupaa koskevat asiat (ns. jkl -asiat) ovat nykyisin selvästi suurin asiaryhmä, jossa KKO myöntää valituslupia ja julkaisee ratkaisuistaan ennakkopäätöksiä (prejudikaatteja). 

2. Ratkaisussa KKO 2021:1 koskevassa asiassa ulosottomies oli vahvistanut velallisena olleelle osakeyhtiölle kirjallisen maksusuunnitelman määräajaksi. Ulosottomies oli ulosmitannut A Oy:n pankkitililtä maksusuunnitelmaan kuuluneita velkoja vastaavan määrän varoja yhtiön noudattaman maksusuunnitelman voimassaoloaikana. 

3. Pohjois-Savon käräjäoikeus hylkäsi yhtiön ulosottovalituksen. Itä-Suomen hovioikeus, jonne velallinen valitti, ei 20.8.2020 antamallaan päätöksellä myöntänyt yhtiölle jatkokäsittelylupaa. 

 4. KKO lausui perusteluissaan,  että hovioikeudella ei ole jatkokäsittelyluvan myöntämistä harkitessaan ollut edellytyksiä pitää selvänä, että käräjäoikeuden johtopäätös on oikea. Kun yhtiön varojen ulosmittaus vahvistetun maksusuunnitelman aikana ilman päätöstä sen raukeamisesta on ollut tulkinnanvarainen ja epäselvä, olisi hovioikeuden tullut myöntää yhtiölle jatkokäsittelylupa muutosperusteella. 

5. Ulosottokaaressa ei ole lisäksi säädetty siitä, millä edellytyksillä velallisen omaisuutta voidaan turvaavaa ulosmittausta lukuun ottamatta ulosmitata maksusuunnitelman voimassaoloaikana, kun maksusuunnitelman raukeamisesta ei ole päätetty. Asiasta ei myöskään ole vakiintunutta ratkaisukäytäntöä. Näin ollen KKO katsoi, että hovioikeuden olisi tullut myöntää yhtiölle jatkokäsittelylupa myös ennakkoratkaisuperusteella (oikeudenkäymiskaari 25a luvun 11 §:n  1 momentin 1 ja 3 kohdat sekä ulosottokaaren 4 luvun 59 §).

6. KKO kumosi hovioikeuden päätöksen ja myönsi yhtiölle jatkokäsittelyluvan. KKO palautti asian hovioikeudelle valituksen käsittelyn jatkamista varten.

202. Ennakkopäätös KKO 2020:62: Hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa

 1. Hovioikeuksien jatkokäsittelylupaa koskevat kielteiset päätökset työllistävät  korkeinta oikeutta (KKO) todella paljon. Vuosittain KKO:lle tehdään noin 500 valituslupahakemusta asioissa, joisssa hovioikeus ei ole myöntänyt jatkokäsittelylupaa. Vuonna 2015 tapahtunut  jatkokäsittelylupajärjsetelmän laajennus on lisännyt niiden määrää ja osuutta kaikista valituslupahakemuksista eikä tämä kehitys näytä muuttuvan. 

2. Vuonna 2019 tällaisia hakemuksia oli jo yli kolmasosa eli 37 prosenttia kaikista KKO:lle tehdyistä lupahakemuksista, riita-asioiden kohdalla tämä osuus oli peräti 47 prosenttia. KKO myöntää vuosittain  jkl-asioissa parisenkymmentä valituslupaa ja julkaisee kymmenkunta ennakkopäätöstä, joista likipitäen jokainen koskee tapausta, jossa hovioikeuden olisi tullut myöntää käsittelylupa. Suunnilleen saman verran KKO antaa näissä asioissa ns. muita päätöksiä eli muita kuin ennakkopäätöksiä. Asiat, joissa valituslupa on myönnetty, ovat vain murto-osa ja jäävuoren huippu kaikista KKO:een saapuvista jkl-asioista. 

3. Tänä vuonna KKO on antanut kolme jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevaa ennakkopäätöstä ja jo kymmenen muuta päätöstä. Viimeisin ratkaisu annettiin toissa päivänä, jolloin annettiin ennakkopäätös KKO 2020:62. 

 Ratkaisuseloste KKO 2020:62

4. Tapauksessa poliisi oli ottanut A:n kiinni rikoksesta epäiltynä 14.3.2017. Kiinnioton yhteydessä A:lta oli takavarikoitu rahavaroja 4 865 euroa, joista keskusrikospoliisi (KRP) oli oma-aloitteisesti ilmoittanut ulosottoviranomaiselle.  Rahat oli tämän jälkeen ulosmitattu.

5. A vaati Vantaan käräjäoikeudessa Suomen valtiolta vahingonkorvauksena häneltä takavarikoitua rahamäärää eli 4 865 euroa, koska poliisilaissa ei ollut poliisin oma-aloitteiseen ilmoittamiseen oikeuttavaa nimenomaista säännöstä eikä poliisin menettelylle ollut laillista perustetta. Kanteen mukaan valtio oli vahingonkorvauslain nojalla velvollinen korvaamaan hänelle poliisin lainvastaisesta menettelystä aiheutuneen vahingon.

6. Vantaan käräjäoikeus hylkäsi kanteen (tuomio 30.4.206). Käräjäoikeus katsoi, että poliisilain 7 luvun 2 §:n 1 momentissa säädetty vaitiolovelvollisuuden alaisten tietojen antaminen siinä tarkoitetuille tahoille ei edellyttänyt poliisille esitettyä pyyntöä. Lainkohtaa ei sen sanamuoto huomioon ottaen voitu myöskään perustellusti tulkita siten, ettei tietoja olisi saanut antaa oma-aloitteisesti. Lainkohdan esitöissä tietojen oma-aloitteinen antaminen oli nimenomaisesti todettu sallituksi. Käräjäoikeuden mukaan poliisin oma-aloitteinen tietojen antaminen ei ollut myöskään poliisilaissa säädetyn tarkoitussidonnaisuuden periaatteen vastainen, kun poliisilain 1 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan poliisi suorittaa myös muut sille laissa erikseen säädetyt tehtävät, jollainen poliisilain 7 luvun 2 §:n 1 momentin säännös oli. Käräjäoikeus on johtopäätöksenään katsonut, että oma-aloitteiselle tietojen antamiselle oli siten ollut eduskunnan säätämään lakiin palautettavissa oleva toimivaltaperuste ja nimenomainen tuki oikeusjärjestyksessä. Varallisuutta koskevat tiedot oli annettu ulosottoviranomaiselle A:ta koskeneessa vireillä olleessa ulosottoasiassa eli poliisilain 7 luvun 2 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla sille ulosottokaaren mukaisesti kuuluvan tehtävän suorittamiseksi.

7. A valitti tuomiosta Helsingin hovioikeudelle.  Hovioikeus ei myöntänyt A:lle jatkoksittelylupaa (päätös 16.10.2018). KKO:n ratkaisuselosteesta ei ilmene hovioikeuden perusteluja, mikä johtuu siitä, että lain mukaan hovioikeuden ei edes tarvitse perustella kielteistä päätöstään.

8. KKO myönsi A:lle valitusluvan.  A vaati valituksessaan, että alempien oikeuksien ratkaisut kumotaan ja Suomen valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvauksena 4 865 euroa laillisine korkoineen 14.3.2017 lukien. KRP vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. 

9. KKO perusteli päätöstään yksityiskohtaisesti ja totesi tämän jälkeen perustelujen johtopäätösosassa olevan epäselvää, oliko poliisi saanut poliisilain 7 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla oma-aloitteisesti ilmoittaa takavarikoiduista varoista ulosottoviranomaiselle ja näin menetellen luovuttaa lähtökohtaisesti salassa pidettäviä tietoja. Tästä oikeuskysymyksestä ei ole KKO:n ennakkopäätöksiä eikä vakiintunutta tuomioistuinten oikeuskäytäntöä. Kyse on siten ollut ennakkopäätösluontoisesta asiasta, jossa lakia on tulkittava sen arvioimiseksi, onko poliisi menetellyt virheellisesti julkista valtaa käyttäessään ja onko tehtävän suorittamiselle kohtuudella asetettavia vaatimuksia noudatettu. KKO katsoi, että asian merkityksen takia on tärkeää, että siinä annetaan laintulkintaa ohjaava ratkaisu.

10. KKO katsoi olevan epäselvää, onko poliisilla ollut lakiin perustuva toimivaltaperuste oma-aloitteisesti ilmoittaa ulosottoviranomaiselle A:lta kiinnioton yhteydessä tietoon saaduista rahavaroista. Kun lainsäädäntö on ratkaistavan oikeuskysymyksen osalta tulkinnanvaraista eikä kysymyksestä ole vakiintunutta soveltamiskäytäntöä, voidaan katsoa, että myös käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta on syytä epäillä muutosperusteen edellyttämällä tavalla.

11. Näillä perusteilla KKO katsoi, että hovioikeuden olisi pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa sekä ennakkoratkaisu- että muutosperusteella (OK 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 ja 3 kohdat). KKO kumosi hovioikeuden päätöksen, myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan ja palautti asian hovioikeuteen, jonka tuli jatkaa valituksen käsittelyä. 

12. Selvää on, että hovikeuden olisi tullut ko. asiassa myöntää jatkokäsittelylupa. KKO:n perusteluista ilmenee, ainakin rivien välistä, että käräjäoikeuden ratkaisu on sitä paitsi virheellinen. Miksi  näin ei kuitenkaan tapahtunut ja miksi niin ei tapahdu niissä monissa kymmenissä tai sadoissa asioissa, joista sitten haetaan valituslupaa KKO:lta? Valituslupahakemusten erittäin suuri määrä ja suorastaan hirmuisen suuri osuus kaikista lupahakemuksista osoittaa selvästi, että ihmiset eli oikeusjuttujen asianosaiset eivät luota hovioikeuksien summaariseen tutkintaan ja kielteisiin lupapäätöksiin, joita ei perustella asiallisesti millään tavalla. 

13. Mitä pitäisi tehdä? Onko vika epäkohtiin  jatkokäsitttelylupajärjestelmässä eli lainsäädännössä, eli onko  järjestelmän soveltamisala liian laaja, ovatko luvan myöntämisen edellytykset liian tiukkoja tai onko hovioikeuden menettely sellaista, ettei se ole omiaan herättämään luottamusta jkl-asioiden oikeudenmukaisesta käsittelystä ja ratkaisemisesta?  Tulisiko kielteiset jkl-päätökset perustella? Tarvittaisiinko oikeustieteellistä tutkimusta, jossa selvitettäisiin perinpohjaisesti, mikä jatkokäsittelyasioiden käsittelyssä oikein "mättää" ja onko ko. järjestelmä oikeusvarmuuden kannalta itse asiassa vaarallinen. 

14. Tällaiset kysymkset tulevat väistämättä kriittisen ja oikeusturvasta huolestuneen lukijan mieleen. Olen itse kritisoinut alusta lähtien jatkokäsittelylupajärjestelmän monia kohtia, koska niissä on annettu pääpaino hovioikeuden työn keventämiselle oikeusvarmuuden kustannuksella.

 

177. Jälleen jatkokäsittelylupaa koskeva KKO:n ratkaisu (KKO 2019:101)

1. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus oli 21.5.2018 tuominnut A:n näpistyksestä sakkorangaistukseen. A oli anastanut X Oy:n omaisuutta myymälästä ottamalla kaksi timanttiporanterää sekä hylsysarjan ja poistumalla myymälästä maksamatta.

2. Käräjäoikeus oli samalla kertaa lukenut B:n ja C:n syyksi yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen (RL 24 luvun 8 §).  B oli julkaissut Facebook-sivustolla videon ja kuvan A:sta myymälässä ja kirjoittanut julkiseen eli kaikkien Facebookin käyttäjien nähtävillä olevaan päivitykseen tekstin, jonka mukaan kuvassa ja videossa esiintyvä henkilö oli unohtanut maksaa asioidessaan liikkeessä ja että tapahtumasta oli tehty rikosilmoitus. C oli jakanut yrityksensä Facebook-sivustolla B:n julkaiseman videon ja kuvan sekä päivityksen tekstin. B ja C olivat siten oikeudettomasti esittäneet A:n yksityiselämästä tiedon, vihjauksen ja kuvan siten, että teko on ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa, kärsimystä ja A:han kohdistuvaa halveksuntaa.

3. Käräjäoikeus jätti kuitenkin syytetyt B:n ja C:n rikoslain 6 luvun 12 §:n 1 ja 3 kohtien nojalla rangaistukseen tuomitsematta otettuaan huomioon B:n ja C:n tekojen vaikuttimet, heidän syyllisyytensä, tekojen vahingollisuuden ja vaarallisuuden sekä A:n huomattavan oman myötävaikutuksen. Käräjäoikeus on sovitellut B:n ja C:n yhteistä vahingonkorvausvelvollisuutta, koska A oli rikollisella toiminnallaan myötävaikuttanut vahingon syntymiseen.

4. A valitti tuomiosta Vaasan hovioikeuteen vaatien B:n ja C:n tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvaustensa korottamista. A katsoi, että perusteita rangaistukseen tuomitsematta jättämiselle ja vahingonkorvauksen sovittelulle ei ollut.

5. Vaasan hovioikeus ei  myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa; päätös 25.9.2018.

6. KKO myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että B ja C tuomitaan rikoksestaan sakkoon ja että B velvoitetaan korvaamaan A:lle loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 3 500 euroa ja C 2 500 euroa taikka vahingonkorvauksia joka tapauksessa korotetaan. A vaati lisäksi, ettei korvausvelvollisuutta määrätä yhteiseksi eikä sitä sovitella.

7. KKO totesi, että A on esittänyt pääasiaratkaisua koskevia muutosvaatimuksia ja pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista asiassa, jossa hovioikeus ei ole myöntänyt jatkokäsittelylupaa. Näin ollen KKO:ssa oli kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa rangaistuksen määräämisen ja tuomittujen vahingonkorvausten osalta. Tämän kysymyksen ratkaisemiseksi suullinen käsittely ei ollut tarpeen.

8. Korkein oikeus katsoi laajasti perustellussa ratkaisussaan, että B:n ja C:n syyksi luetut teot eivät ole sellaisia, että niitä ainakaan selvästi olisi pidettävä rikoslajin normaalitapausta vähäisempinä eikä rangaistuksen tuomitsematta jättämistä vähäisyysperusteella ole asiassa pidettävä ainakaan selvästi oikeana.

9. KKO totesi,  ettei rikos lähtökohtaisesti oikeuta vastaamaan siihen toisella rikoksella. B:n ja varsinkaan C:n teon osalta kysymys ei ole ollut hätävarjeluun tai pakkotilaan verrattavasta, ajallisesti läheisessä yhteydessä A:n tekoon olevasta tilanteesta. Lisäksi oikeuskäytännön perusteella on epäselvää, voidaanko A:n syyksi luettu rikos katsoa sellaiseksi muuksi provokaatioksi tai myötävaikutukseksi, jota lain esitöissä on tarkoitettu.

10. Korkein päätyisi siihen, ettei ole selvää, että käräjäoikeuden ratkaisu jättää B ja C rangaistukseen tuomitsematta on oikea. Ratkaisun oikeellisuutta on tämän vuoksi aihetta epäillä. Hovioikeuden olisi tullut rangaistuksen määräämisen osalta myöntää A:lle jatkokäsittelylupa muutosperusteella. Myöskään käräjäoikeuden ratkaisu vahingonkorvauksen sovittelun osalta ei ole ollut selvästi oikea, jota A:lle olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa myös tältä osin.

11. Näin ollen hovioikeuden olisi tullut myöntää A: le jatkokäsittelylupa oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n  1 momentin 1 kohdassa mainitulla muutosperusteella.

12.  KKO kumosi hovioikeuden päätöksen ja päätti myöntää A:lle jatkokäsittelyluvan. Asia palautettiin Vaasan hovioikeuteen, jonka tuli omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväksi.

KKO 2019:101

13. Täysin selvä tapaus. Tässäkin tapauksessa on syytä epäillä, että hovoikeus on lähinnä vain omaa työtään keventääkseen evännyt A:n hakeman luvan. Vaikka lupa tulisi lain mukaan myöntää jo silloin, kun on on aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta, hovioikeuksilla on taipumus katsoa, että lupa on myönnettävä vain, jos käräjäoikeuden ratkaisu on selkeästi virheellinen. Hovioikeudet siis tulkitsevat lakia selvästi virheellisesti. Tämän mahdollistaa se, ettei hovioikeuksien tarvitse lain mukaan perustella luvan epäävää päätöstään asiallisesti mitenkään. Oikeusvarmuus ja asianosaisen oikeus saada asia tutkituksi asianmukaisella tavalla vaarantuvat merkittävällä tavalla.

167. Jälleen kaksi uutta ratkaisua hovioikeuden jatkokäsittelyluvasta (KKO 2019:77 ja 79)

1. Korkein oikeus (KKO) antaa tuon tuostakin - lähes jatkuvalla syötöllä tai likuhihnalla - ennakkopäätöksiä, joissa on kyse hovioikeduen jatkokäsittelyluvan myöntämisestä. tai oikeammin epäämisestä. Tarkemmin sanottuna siitä, että hovioikeus on evännyt sille tehdyn jatkokäsittelylupaa koskevan hakemuksen, vaikka lain mukaan lupa olisi tullut  tullut myöntää.

2. Asia on isomman saarnan (messun) arvoinen, mutta sitä valmistellessani tyydyn tässä ensi alkuun esittelemään kaksi KKO:n tällä viikolla antamaa prejudikaattia asiasta.

3. Korkein oikeus antoi ratkaisun KKO 2019:77 viime maanantaina 16.9. Tapauksessa työntekijä vaati Helsingin käräjäoikeudessa nostamassaan kanteessaan korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Kanteen mukaan työsopimusta ei ollut irtisanottu kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun työnantaja oli 13.5.2015 saanut tiedon työntekijän henkilöön liittyvästä irtisanomisen perusteesta. Työsopimus oli irtisanottu 2.9.2015 sen jälkeen, kun oli ilmennyt, ettei työntekijälle varattua tilaisuutta tulla kuulluksi saataisi työntekijän sairauden vuoksi toimitettua. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen. Helsingin HO ei myöntänyt työntekijälle jatkokäsittelylupaa. KKO kumosi hovioikeuden päätöksen ja myönsi työntekijälle jatkokäsittelyluvan. KKO:n mukaan hovioikeuden olisi tullut myöntää työntekijälle jatkokäsittelylupa muutos- ja ennakkoratkaisuperusteella.

KKO 2019:77

4.  Tänään, siis vain kolme päivää edellä mainitun ratkaisun jälkeen,  KKO antoi jälleen jatkokäsittelylupaa koskevan ennakkopäätöksen, KKO 2019:79. Tällä kertaa kyse oli rikosasiassa  pyydetystä jatkokäsittelyluvasta, jonka Turun hovioikeus oli hylännyt

5. Tapauksessa Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus oli tuominnut tekoaikana 15-vuotiaan A:n, jota ei ollut aikaisemmin tuomittu rikoksesta, tämän kiistämästä varkaudesta nuorena henkilönä 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja suorittamaan asianomistajille ja vakuutusyhtiölle vahingonkorvauksena yli 5 000 euroa. Hovioikeus ei myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa.

KKo katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevin perustein, että hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa muun painavan syyn perusteella, koska asialla oli A:lle tavanomaista suurempi merkitys. KKO kumosi hovioikeuden päätöksen, myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan ja palautti asian Turun hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

KKO 2019:79

6. KKO on antanut tänä vuonna jo seitsemän jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevaa ennakkopäätöstä, KKO 2019:14, 50, 56, 62, 73, 77 ja 79. Vain yhdessä niistä KKO on päätynyt siihen, ettei jatkokäsittelylupaa ollut tarpeen myöntää (KKO 2019:56). Muissa eli kuudessa asiassa KKO katsoi, että hovioikeus on virheellisesti hylännyt lupahakemuksen. Vuonna 2018 KKO antoi kolme jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevaa prejudikaattia (KKO 2018:13, 62 ja 85). Niissä kaikkissa hovioikeus oli virheellisesti hylännyt lupahakemuksen.

7. KKO ei suinkaan julkaise kaikkia  ratkaisujaan ennakkopäätöksinä, sillä se antaa myös  ns. muita ratkaisuja, joista julkaistaan Finlexissä lyhyt, tavallisesti vain parin rivin pituinen tiedote. Vuonna 2018 KKO antoi tällaisia muita ratkaisuja hovioikeuden jatkokäsittelylupaa koskevissa asioissa (ns. JKL-perusteiset asiat) peräti 14 ja tänä vuonna tähän asti jo yhdeksän kappaletta. Reilun puolentoista vuoden aikana KKO on siten antanut yhteensä 33 jatkokäsittelylupaa koskevaa ratkaisua. Se on hirmuinen määrä, sillä KKO ei ole antanut mistään muusta yksittäisestä asiasta lähimainkaan yhtä paljon ratkaisuja.

8. Mutta tilanteen eli oikeusturvan kannalta koko karmeus ilmenee, kun selviää,  kuinka monta valituslupahakemusta, jossa on kysymys jatkokäsittelyluvan epäämisestä hovioikeudessa, KKO:lle on viime vuosina tehty. Kysyin asiaa toissa päivänä korkeimman oikeuden kansliapäälliköltä.

9. Kansliapäällikkö Tommi Vuorialho ilmoitti, että ns. JKL-perusteisia valituslupahakemuksia kirjattiin KKO:ssa vuonna 2017 kaikkiaan 598 kappaletta, mikä on 33 prosenttia kaikista valituslupahakemuksista. Vuonna 2018 sanotut luvut olivat 542 ja 32 prosenttia. Tänä vuonna  heinäkuun loppuun menessä  JKL-perusteisia valituslupahakemuksia on tehty KKO:lle jo 329, mikä on 33 prosenttia kaikista valituslupahakemuksista. Saattaa olla, että tänä vuonna ko. valituslupahakemusten määrä ylittää 600 asian rajan.

10. Hovioikeuden kielteiset päätökset JKL-asioisssa työllistävät siten KKO:ta tosi paljon, jos peräti  kolmasosa valituslupahakemuksista koskee niitä. Se on häkellyttävän iso määrä. KKO on myöntänyt valituslupia ko. asioissa sen minkä kerkiää, mutta selvää on, että sen tutkittavaksi ottamat tapaukset ovat vain jäävuoren huippu koko ongelmasta.

11. Kyse on oikeusturvaongelmasta, sillä selvää on, että tutkimislupaa koskevien satojen tai kenties jopa tuhansien hakemusten hylkääminen hovioikeuksissa merkitsee käytännössä muutoksenhakuoikeuden tuntuvaa tosiasiallista rajoittamista.

12. JKL-perusteisten valituslupahakemusten hirmuisen suuri määrä ja KKO:n siitä antamien valituslupien ja ratkaisujen määrä osoittavat, että hovioikeudet hyödyntävät jatkokäsittelylupajärjestelmää oman työmääränsä keventämistarkoituksessa. Ts. jatkokäsittelylupahakemuksia hylätään kylmästi, vaikka siihen ei ole laissa säädettyjä perusteita. Tämä on perin helppoa mm. siksi, että hovioikeuden ei tarvitse perustella kielteistä lupapäätöstään asiallisesti mitenkään.

13. Näyttä siltä, että vaikka KKO yrittäisi miten pontevasti tahansa ohjata hovioikeuksien käytäntöä ko. asioissa oikeaan suuntaan, hovioikeudet eivät taivu, vaan epäävät JKL-hakemuksia jatkuvasti entiseen malliin. Kun jk-lupa tulisi lain mukaan myöntää jo silloin, kun on aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta, hovioikeudet eivät läheskään aina noudata tätä oikeusohjetta, vaan katsovat, että lupa tulee myöntää vain, jos on ilmeistä, että asia on ratkaistu käräjäoikeudessa väärin.

13. Ruotsissa tilanne on täysin toisenlainen, sillä siellä ylin tuomioistuin (HD) antaa harvoin eli vain silloin tällöin jatkokäsittelyluvan myöntämistä vastaavissa asioissa (prövningstillstånd) ennakkopäätöksiä. Ruotsissa hovioikeuden tutkintalupa vaaditaan rikosasioiden osalta lähinnä vain sakkoasioissa. Suomessa hovioikeuteen tehtävien valitusten täystutkintaa on rajoitettu rikosasioiden osalta paljon enemmän ja todella ronskilla tavalla.

14. Muutoksenhakuoikeus ja valitusten täystutkinta on todella merkittävä osa oikeusturvaa, mutta siitä meillä on viis veisattu.

15. No niin, tässä taisi tulla samalla myös alussa lupaamani saarna eli hovioikeuskäytännön kritiikki esitettyä! Ugh, olen puhunut! Miksi minä emerituksena yksin joudun aina kirjoittamaan näistä, miksi kukaan muu lain- tai oikeusoppinut ei edes yritä puhua tai kirjoittaa?

162. Jälleen jatkokäsittelylupaa koskeva ennakkopäätös (KKO 2019:73)

1. Rakennusurakan tilaaja (B Oy) oli Vantaan käräjäoikeudessa vaatinut urakoitsijan (A Oy) vahingonkorvauskanteen hylkäämistä sillä perusteella, että urakoitsija oli menettänyt puhevaltansa, koska kanteessa tarkoitettu vaatimus oli esitetty vasta rakennusurakan yleisissä sopimusehdoissa tarkoitetun taloudellisen loppuselvitystilaisuuden jälkeen. Asianosaiset olivat erimielisiä siitä, oliko taloudellinen loppuselvitys päättynyt 12.9.2013 vai oliko loppuselvitystä jatkettu sen jälkeen järjestetyissä kokouksissa 17.12.2013 ja 9.1.2014.

2. Käräjäoikeus (käräjätuomari Marja Terttu Mälkki) katsoi näytetyksi, että taloudellista loppuselvitystä oli jatkettu kahdessa myöhemmässä kokouksessa. Käräjäoikeuden mukaan urakoitsijan vaatimus oli siksi esitetty ajoissa. Käräjäoikeus hyväksyi urakoitsijan ajaman kanteen; tuomio annettu 16.3.2018.

3. Tilaaja valitti hovioikeuteen. Valituksen mukaan 12.9.2013 pidetyn tilaisuuden pöytäkirjasta ja urakoitsijan edustajan käräjäoikeudessa kertomasta ilmeni, että loppuselvitystilaisuus oli pidetty 12.9.2013 eikä sen jatkamisesta myöhemmin ollut sovittu.

4. Helsingin hovioikeus (jäsenet Liisa Lehtimäki, Kristiina Harenko ja Silja Leino) ei myöntänyt tilaajalle jatkokäsittelylupaa; päätös 4.7.2018 (taltionumero 1400, diaarinro S2018/554).

5. Korkein oikeus myönsi tilaajalle valitusluvan.

6. Korkein oikeus katsoi tänään antamallan päätöksellä (KKO 2019:73), että tilaajan valituksen johdosta hovioikeudessa ei ollut ollut kysymys yksinomaan näytön uudelleen arvioimisesta ja ettei hovioikeus ollut voinut käräjäoikeuden tuomion ja valituksen perusteella pitää selvänä, että käräjäoikeuden ratkaisu loppuselvityksen jatkumisesta 12.9.2013 jälkeen oli oikea. Hovioikeuden olisi siksi tullut myöntää jatkokäsittelylupa muutosperusteella.

7. KKO kumosi hovioikeuden päätökse ja palautti asian Helsingin hovioikeuteen, jonka tuli omasta aloitteestaan jatkaa valituksen käsittelyä.

8. KKO:sa äänestys 4-1. Enemmistöön kuuluivat jäsenet Jukka Sippo, Tuomo Antila, Kirsti Uusitalo ja Juha Mäkelä. Vähemmistöön jäänyt oikeusneuvos Mika Huovila katsoi - huomiota herättävän pitkissä perusteluissaan -  ettei ollut syytä muuttaa hovioikeuden ratkaisua.

Ratkaisuseloste KKO 2019:73

9. Todella seikkaperäiset ovat kyllä myös KKO:n enemistön perustelut, vähempikin olisi aivan hyvin riittänyt!

10. KKO:n eilen virkaansa astunut presidentti Tatu Leppänen muistutti kaksi viikkoa sitten HS:n haastattelussaan, että perustelujen seikkaperäisyydessä ja laajuudessa on menty jo liian pitkälle. Tästä minäkin, joka toimin aikoinaan eli v. 1998 Tatu Leppäsen virallisena vastaväittäjänä, olen huomauttanut tuomioistuimia - myös KKO:ta (!) - monta kertaa viimeisten kolmen tai neljän vuoden kuluessa.

11. Kummallista! Vielä  reilu 10 vuotta sitten patistelin KKO.ta tuon tuostakin perustelemaan ennakkopäätöksensä tarkemmin ja laajemmin, mutta nyt kehitys on keikahtanut toiseen ääripäähän: KKO:ta saa aivan tosissaan toppuutella liian laajoista perusteluista!

12. Niin pitkiä perusteluja, joita tämäkin ratkaisu (KKO 2019:73) sisältää,  on asianosaisten ja ulkopuolisen lukijan vaikea väsähtämättä seurata ja lukea. On selvää, että tarpeettoman ylipitkät perustelut vaikeuttavat perustelujen ja koko ratkaisun  ymmärrettävyyttä.

13. Asiallisesti KKO:n ko. ratkaisu on aivan selvä ja ok. Näyttää edelleen siltä, että hovioikeudet  hyödyntävtä jatkokäsittelyluvan hylkäämismahdollisuutta aika paljon työtaakkansa keventämistarkoituksessa. Kun tutkintalupaa ei myönnetä, hovoikeus pääsee valituksen käsittelystä lähinnä pelkällä "säikähdyksellä". Luparatkaisua ei tarvitse asiallisesti edes millään tavalla perustella. Hovioieuden työ on tältä osin "helppoa kuin heinänteko".

14. KKO:een tehdään vuosittain useita satoja valituslupahakemuksia ja valituksia ratkaisuista, joilla hovioikeudet ovat evänneet jatkokäsittelyluvan. KKO myöntää ko. valituslupia arvioni mukaan noin 20 kappaletta joka vuosi. Vain osa ratkaisuista julkaistaan ennakkopäätöksinä Finlexissä ja KKO:n kotisivulla, loput ratkaisut löytyvät kohdasta "muut ratkaisut".

15. Sinä aikana, jolloin jatkokäsittelylupa on ollut laissa, eli vuosina 2012-2019, KKO on antanut peräti 42 jatkokäsittelylupaa koskevaa ennakkopäätöstä. Mutta mikään ei tunnu tepsivän, sillä hovioikeudet hylkäävät ko. hakemuksia edelleen melko suruttomasti ja KKO:n antamista ennakkopäätöksistä piittaamatta.

16. Osasyy on laissa, joka on entisestään vain laajentanut jatkokäsittelyluvan soveltamisalaa etenkin rikosasioissa. Luvan myöntämisen ehdot on laadittu varsin tiukoiksi. Tämäkään ei vielä riitä, sillä hovioikeudet tulkitsevat ko. säännöksiä valittajien vahingoksi vielä tiukemmin kuin mitä eduskunta tai hallitus lakiesityksessään ovat edellyttäneet. Luvan saaminen on usein todella työn ja tuskan takana.

17. Tällainen lainsäädäntö ja sen valittajien vahingoksi hovioikeuksissa tapahtuva tulkinta ja soveltaminen nakertaa tietenkin valituksen tekijöiden oikeusturvaa. Lakia pitäisi järkevöittää, ei entisestään vain tiukentaa!

18. Näyttää siltä, että Ruotsissa ja sen laissa (RB)  kaikki on tässä(kin) suhteessa toisin ja ihmisten oikeusturvaa ajatelleen paljon paremmin kuin Suomessa. Tutkintaluvan (prövningstillstånd) soveltamisala on paljon kapeampi kuin jatkokäsittelyluvan soveltamisala Suomen laissa. Toiseksi luvan myöntämisen ehtoja ei ole säädetty niin tiukoiksi kuin meillä oikeusdenkäymiskaaren (OK) 21 luvun 11 §:ssä on tehty.

156. KKO 2019:50. Lähestymiskielto - Jatkokäsittelylupa - Lapsen oikeudet - Perhe-elämän suoja

1. Satakunnan käräjäoikeus (käräjätuomari Laura Heikkilä) oli B:n hakemuksesta 10.8.2018 antamallaan tuomiolla määrännyt A:n vuoden ajaksi lähestymiskieltoon, jolla suojattin paitsi B:tä myös A:n ja B:n yhteisiä alaikäisiä lapsia C:tä ja D:tä; C oli tuolloin 11 -vuotias ja D 12 -vuotias. Käräjäoikeus ei ollut selvittänyt lasten mielipidettä asiassa. Käräjäoikeus ei ollut ratkaisussaan lausunut mitään A:n toissijaisesta vaatimuksesta, jonka mukaan mahdolliseen lähestymiskieltoon pitäisi määrätä poikkeus, joka oikeuttaisi lapset tapaamaan häntä valvotusti kiellon voimassaoloaikana.

2. A pyysi Vaasan hovioikeudelta jatkokäsittelylupaa ja vaati valituksessaan ensisijaisesti lähestymiskiellon kumoamista katsoen, että lähestymiskiellon määräämiselle lasten suojaksi ei ollut perusteita. A vetosi erityisesti siihen, että käräjäoikeus ei ollut ottanut kantaa hänen toissijaiseen vaatimukseensa valvotuista tapaamisista lähestymiskiellon aikana. Lisäksi A vaati, että lähestymiskieltoon määrätään joka tapauksessa hänen jo käräjäoikeudessa vaatimansa poikkeus, koska muuten hänet vieraannutetaan lapsistaan. Hän vaati hovioikeutta määräämään, että hän saa tavata lapsiaan kolme kertaa viikossa neljän tunnin ajan valvotusti kaupungin sosiaalitoimen tapaamispaikassa.

3. Vaasan hovioikeus (Pasi Vihla, Kirsi Häkkinen ja Mika Kinnunen) ei 22.10.2018  antamallaan päätöksellä myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa, joten käräjäoikeuden ratkaisu jäi pysyväksi.

4.  Korkein oikeus myönsi A:lle valitusluvan siltä osin kuin kyse oli luvan myöntämisestä kuin lähestymiskielto oli määrätty lasten suojaksi.  Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. B vaati valituksen hylkäämistä.

5. Korkeimman oikeuden perusteluissa käsitellään aluksi OK 25 luvun 11 §:n  1 momentissa säädettyjä  jatkokäsittelyluvan myöntämisen edellytyksiä muutosperusteella, tarkistusperusteella, ennakkoratkaisuperustella ja muun painavan syyn perusteella (kappaleet 5-9).

6. Seuraavaksi KKO on pohtinut lapsen ja vanhemman välisen yhteydenpidon turvaamista, kun vanhempi määrätään, kuten tässä tapauksessa on tehty, lähestymiskieltoon lapsensa suojaksi. Kysymystä on tarkasteltu lähestymiskieltolain säännösten ja esitöiden (kappaleet 10-15) sekä perustuslaissa, kansainvälisissä ihmisoikeusssopimuksissa sekä YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa määriteltyjen perhe-elämän suojaa koskevien velvoitteiden kannalta (kappaleet 16-19).Tämän jälkeen perusteluissa esitetään yleisiä näkökhtia lähestymiskielon suhteesta lapsen ja vanhemman väliseen yhteydenpitoon (kappaleet 20-22).

7. Johtopäätöksinään tässä asiassa KKO toteaa (perustelukappaleet 23-26), että hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa kolmella eri perusteella eli ennakkoratkaisuperusteella,  tarkistusperisteella ja muun painavan syyn perusteella. Hovioikeus ei kuitenkaan ollut "nähnyt" syytä myöntää lupaa millään perusteella.

8. KKO moitti käräjäoikeutta perustelukappaleessa 24 siitä, että sen "tuomio on ollut erittäin suppeasti perusteltu. Käräjäoikeus ei ole selostanut vastaanottamansa henkilötodistelun sisältöä eikä yksityiskohtaisesti arvioinut asiassa esitettyä näyttöä. Erityisenä puutteena ratkaisussa on lisäksi ollut se, että käräjäoikeus ei ole lausunut mitään A:n toissijaisesti esittämästä vaatimuksesta, jonka mukaan mahdollisen lähestymiskiellon yhteydessä pitää määrätä poikkeuksista kieltoon, jotta hänen ja lasten väliset valvotut tapaamiset ovat mahdollisia lähestymiskiellon voimassaoloaikana".

9. Mainitut seikat huomioon ottaen KKKO katsoo (kappale 25), että käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole ollut hovioikeudessa mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä. Käräjäoikeuden ratkaisun puutteellisuuden takia oli erityisesti mahdotonta arvioida, onko lasten turvallisuuden takaamiseksi ollut välttämätöntä määrätä vuoden pituisesta lähestymiskiellosta ilman mitään poikkeuksia A:n ja lasten välisen yhteydenpidon mahdollistamiseksi. Näin ollen hovioikeuden olisi pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa myös tarkistusperusteella.

10. Tää korutoont on kertomaa! Kyse ei ole voinut olla vain käräjäoikeuden "hoksaamisen" puutteesta. Joka tapauksessa hovioikeuden olisi pitänyt hoksata, että käräjäoikeuden menettelyssä ja ratkaisussa on ollut vakavia puutteita ja virheitä, joiden takia jatkokäsittelyluvan myöntäminen olisi ollut välttämätöntä.

11. Mutta ei tässä vielä kaikki. KKO arvostelee käräjäoikeutta myös siitä, että se on sallinut  B:n käyttää yksin lasten puhevaltaa, vaikka A ja B olivat kumpikin lastensa huoltajia (kappaleet 27-32).  KKO:n mukaan hovioikeuden olisi pitänyt omasta aloitteestaan kiinnittää huomiota siihen, että lasten puhevallan käyttämistä ei ollut käräjäoikeudessa järjestetty asianmukaisesti ja myöntää myös tältä osin jatkokäsittelylupa muun painavan syyn perustella (kappale 33). KKO määräsi OK 12 luvun 4a §:n 1 momentin nojalla lapsille edusnvalvojan ko. oikeudenkäyntiä varten.

12. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden "syntilista" jatkuu vielä. KKO nimittäin katsoi, että hovioikeuden olisi pitänyt viran puolesta kiinnittää huomiota siihen, ettei 11- ja 12 -vuotiaiden lasten mielipdettä asiasta ollut selvitetty siten kuin perustuslain 6 §n 3 momentin ja lapsen oikeuksien yleissopimuksen 12 artikla edellyttävät. Hovioikeuden olisi siten pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa muun painavan syyn perusteella myös sen varmistamiseksi, että lasten mielipide asiasta selvitetään heidän perus- ja ihmisoikeuksiensa edellyttämällä tavalla (perustelukappaleet 34-38).

13. Lasten oikeuksien yleissopimuksen 12 artiklan 1 kohdan mukaan sopimusvaltiot takaavat lapselle, joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä, oikeuden vapaasti ilmaista nämä näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Tämän toteuttamiseksi lapselle on artiklan 2 kohdan mukaan annettava mahdollisuus tulla kuulluksi häntä koskevissa oikeudellisissa toimissa joko suoraan tai edustajan tai asianomaisen toimielimen välityksellä kansallisen lainsäädännön menettelytapojen mukaisesti.

14. Lasten oikeuksien yleissopimukseen viitataan yleisten tuomioistuimien lapsiasioissa antamissa ratkaisuissa ilmeisesti aika harvoin. Korkein hallinto -oikeus on nojautunut siihen ainakin ulkomaalaisasiaa koskevassa ratkaisussaan KHO 2017:81. KHO katsoi, että Maahanmuuttovirasto oli menetellyt virheellisesti, kun virastolle hakemuksen tehneen henkilön lapselle ei ollut  ennen viraston päätöstä varattu tillaisuutta tulla kuulluksi turvapaikkahakemuksen tekemiseen johtaneista syistä, kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteitsa ja hakemusta koskevista näkemyksistään. KHO kumosi Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset ja palautti asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi.

15. Suomessa on viime aikoina väitelty lapsioikeudesta yllättävän usein. Tutkittua tietoa tärkeästä asiasta olisi siten runsaasti saatavilla, mutta näyttää siltä, että tämä tieto ei ole vielä saavuttanut kaikkia tuomioistuimia tai ainakaan läheskään kaikkia tuomareita.

16. Ko. tapauksessa KKO (Littunen, Antila, Ilveskero, Välimaa ja Tapani)  kumosi Vaasan hovioikeuden tuomion ja myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan siltä osin kuin hänet oli määrätty lähestymiskieltoon lasten suojaksi. Asia palautettiin tältä osin hovioikeuteen, jonka tuli kiireellisesti ottaa asia omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväksi.

KKO:n ratkaisuseloste

17. Voidaan pohtia, miksi hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupa, vaikka käräjäoikeuden menettelyssä ja ratkaisussa oli useita puutteita ja virheitä. Miksi hovioikeus ei "hoksannut" niitä?

18. Hovioikeus käsitteli ja ratkaisi asian niin joutuisasti - noin kuukaudessa - että voidaan epäillä, että asiassa pidettiin hieman liian kiirettä ja hoppua, jolloin sitä ei ehditty selvittää niin hyvin kuin olisi pitänyt tehdä. Jatkokäsittelylupa on hyvin helppo evätä, eikä ratkaisua tarvitse perusteella, mikä on minusta tuntunut aina oudolta. Ei voida tietenkään sulkea pois sitäkään mahdollisuutta, että hovioikeudet  tuntevat silloin tällöin kiusausta päästä hieman ikäviltä tai hankalilta tuntuvista jutuista ja asioista eroon mahdollisimman kivuttomasti ja vähällä vaivalla. Siihen jatkokäsitelyluvan epääminen tarjoaa oivallisen keinon. - En toki halua väittää, että tämä olisi ko. tapauksessa ollut jatkokäsittelyluvan epäämisen syynä tai edes osasyynä!