1. Korkeimman oikeuden (KKO) siivilioikeudellisista ennakkopäätöksistä aika merkittävä osa käsittelee työoikeutta. Eilen 15.3. KKO antoi ennakkopäätöksen 2022:16, jossa oli kysymys työsopimuksessa sovitun kilpailu- ja salassapidoehdon tulkinnasta. Ks. siitä blogikirjoitusta numero 276.
2. Eilen 16.3. KKO antoi kaksi työoikeutta koskevaa ennakkopäätöstä KKO 2022:17 ja 2022:18.Tarkastelen tässä hieman ensiksi mainittua ratkaisua.
3.Vuosina 2014-2016 voimassa olleen työnantajien ja työntekijöiden valtakunnallisten yhdistysten välisen Maalausalan työehtosopimuksen liitteenä on ollut sopimus irtisanomissuojasta ja lomauttamisesta rakennusalalla (irtisanomissuojasopimus). Sen 6 §:n mukaan työnantajan velvollisuus tarjota työtä toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevalle (myös lomautetulle) rajoittuu työkohteisiin, joissa työntekijä voi, paikkakunnalla tavanomaiset työmatkat huomioon ottaen, päivittäin käydä työssä vakituisesta asunnostaan käsin.
4. A:n työsuhde X Oy:ssä oli 4.6.2015 irtisanottu työsopimuslain 7 luvun 3 §:ssä tarkoitetuilla taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä päättymään 3.7.2015. A oli työsuhteen irtisanomishetkellä työskennellyt Helsingissä.
5. A vaati X Oy:tä vastaan nostamassaan kanteessa yhtiöltä korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. Yhtiö kiisti kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä.
6. Helsingin käräjäoikeus arvioi tuomiossaan 11.10.208 yhtiön edellytyksiä tarjota A:lle työtä yhtiön koko toimialueella ja katsonut, että yhtiöllä oli ollut taloudellinen ja tuotannollinen peruste irtisanoa A:n työsuhde. Tämän vuoksi käräjäoikeus hylkäsi perusteetonta irtisanomista koskeneen kanteen.
7. A valitti Helsingin hovioikeuteen. Yhtiö vetosi vastauksessaan siihen, että tarjolla olevan työn vähentymistä on tarkasteltava alueellisesti rajattuna niin kuin työehtosopimukseen liittyvässä irtisanomissuojasopimuksessa on määritelty.
8. Hovioikeus katsoi tuomiossaan 9.6.2020, että työsopimuslain (TSL) 7 luvun 3 § on pakottavaa oikeutta, josta ei voida poiketa työehtosopimuksella työntekijän vahingoksi. Irtisanomissuojasopimuksen mukaisella TSL 7 luvun 4 §:ssä tarkoitetun työn tarjoamisvelvollisuuden alueellisella rajoituksella ei hovioikeuden mukaan ole merkitystä ratkaistaessa, onko tarjolla oleva työ olennaisesti ja pysyvästi vähentynyt, vaan työn vähentymistä on arvioitava yhtiön koko toimialueella.
9. Hovioikeus totesi, että koska A:n irtisanomista oli seurannut useiden työntekijöiden ottaminen samankaltaisiin tehtäviin, työsopimuksen päättämiselle ei ole ollut asiallista perustetta. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja velvoitti yhtiön suorittamaan A:lle korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä.
10, KKO myönsi yhtiölle valitusluvan. Yhtiö vaati valituksessaan, että A:n työsuhteen perusteetonta päättämistäkoskeva korvausvaatimus hylätään. A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.
11. KKO:ssa oli kysymys siitä, voidaanko TSL 7 luvun 3 §:ssä tarkoitettua tarjolla olevan työn olennaista ja pysyvää vähentymistä arvioida työnantajien ja työntekijöiden valtakunnallisten yhdistysten välisessä työehtosopimuksessa sovitun työn tarjoamisvelvollisuutta koskevan alueellisen rajauksen mukaan.
12. KKO katsoi tuomiostaan ilmenevillä perusteilla, että työehtosopimuksessa sovittua alueellista rajoitusta ei oteta huomioon arvioitaessa TSL 7 luvun 3 §:n nojalla, oliko tarjolla oleva työ vähentynyt olennnaisesti ja pysyvästi. KKO ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.
13. KKO:n ratkaisuseloste
https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202217.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti