Korkeimman oikeuden (KKO) tänään antamassa ennakkopäätöksessä KKO 2023:19 on kysymys rangaistuksen lieventämisperusteen soveltamisesta erityisesti rikoksen selvittämisen edistämisen perusteella ja sen vaikutuksesta rangaistuksen mittaamiseen.
1. Aivan ensimmäiseksi voidaan todeta, että KKO antaa nykyisin varsin usein ennakkopäätöksiä, joissa on kysymys rangaistuksen määräämisestä ja mittaamisesta sekä siitä, tuleeko vankeusrangaistus tuomita ehdollisena vai ehdottomana.Tämä kuvastaa yleistä trendiä, jonka mukaan KKO antaa nykyisin valituslupia ja ennakkopäätöksiä selkeästi enemmän rikosoikeuden kuin siviilioikeuden alalta.
2. Tänään KKO siis julkaisi ennakkopäätöksen (prejudikaatin) tapauksesta, jossa syytettynä ollut pankin palveluneuvojana oli anastanut ja hankkinut petosrikoksella
itselleen pankin varoja noin 582 000 euroa. A:n syyksi oli luettu törkeä
petos, törkeä kavallus, väärennys ja identiteettivarkaus (KKO 2023:19).
3. Jutussa oli kysymys rikoksen selvittämisen edistämistä koskevan lieventämisperusteen (RL 6 luku 6 3 3 kohta) soveltamisesta ja vaikutuksesta rangaistuksen mittaamiseen ja tuomitsemisesta ehdollisena. KKO on antanut samasta asiasta aiemmin ainakin kaksi ennakkopäätöstä eli ratkaisut KKO 2018:2 ja KKO 2018:60.
4. Eteläpohjalaisen pankin palveluneuvonantajana toiminut hieman yli 30-vuotias mies (A) oli toimiessaan pankin palveluneuvojana lyhyen aikaa eli 10.12.2019–31.1.2020 anastanut ja hankkinut petosrikoksella itselleen pankin varoja yhteensä 581 764 euroa. Osassa tapauksista A oli siirtänyt pankin asiakkaalle myöntämän luoton varat omalle tililleen. Toisissa tapauksissa A oli laatinut asiakkaan nimissä väärän luottohakemuksen, jonka hän oli erehdyttänyt pankin toista palveluneuvojaa hyväksymään. Tämän jälkeen A oli siirtänyt asiakkaalle myönnetyn luoton varat edelleen omalle tililleen. Myönnettyjen luottojen varojen siirtämisten osalta A:n on katsottu syyllistyneen törkeään kavallukseen ja erehdyttämällä myönnettyjen luottojen varojen osalta törkeään petokseen ja väärennykseen. Erään asiakkaan henkilötietojen käyttämisen osalta A:n syyksi on luettu vielä identiteettivarkaus.
5. Eelä-Pohjamaan käräjäoikeus katsoi tuomiossaan 12.5.2021 yhden tuomarin kokoonpanossaan - siis ilman lautamiehiä - että A olisi tuomittava hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen.
6. A oli tunnustanut teot heti jäätyään kiinni ja osallistunut toimillaan rikostensa selvittämiseen ja myöntänyt kaikki korvausvaatimukset oikeiksi, joten rangaistusta määrättäessä oli perusteltua soveltaa rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan lieventämisperustetta. Toisaalta teko oli ollut sen kaltainen, ettei sen selvittäminen ollut riippunut vastaajan myötävaikutuksesta vaan hyvin suurella todennäköisyydellä rikos olisi tullut selvitetyksi myös ilman A:n myötävaikutusta.
7. Käräjäoikeus viittasi muiden oikeuslähteiden ohella kahteen samankaltaiseen pankin toimihenkilöitä koskeneeseen käräjäoikeustuomioon, joista toisessa oli tunnustamisoikeudenkäynnissä tuomittu 1 vuosi 8 kuukautta ehdollista vankeutta ja yhdyskuntapalvelua kymmenen vuoden aikana tehdystä noin 800 000 euron anastamisesta ja toisessa 3 vuotta 6 kuukautta vankeutta noin 900 000 euron vahingon aiheuttaneista sekä alle vuoden kestäneistä petos- ja kavallusrikoksista, joissa anastuksen kohteena oli ollut 1,5 miljoonaa euroa.
8. Käräjäoikeus katsoi, että A:n teko oli ollut tekoajaltaan huomattavan lyhyt suhteessa viitattuihin tapauksiin. Myös rikoksilla haltuun saatujen rahavarojen määrä oli ollut pienempi kuin edellä mainituissa tapauksissa. A ei ollut myöskään varsinaisesti hyötynyt varoista, koska ne olivat menneet kaikki pelaamiseen.
9. Huomioon ottaen A:n suhtautuminen rikoksiinsa ja hänen heti tutkinnan alkuvaiheessa tapahtunut tunnustuksensa ja myötävaikutuksensa rikosten selvittämiseen käräjäoikeus katsoi, että yhteinen vankeusrangaistus oli alennettava 2 vuoteen vankeutta, joka voitiin tuomita ehdollisena. Tällainen tuomio oli myös rangaistuskäytännön yhtenäisyyden kannalta perusteltu. Käräjäoikeus tuomitsi A:n 2 vuoden ehdollisen vankeuden ohessa yhdyskuntapalveluun.
10. Vaasan hovioikeus, jonne syyttäjä valitti käräjäoikeuden ratkaisusta, katsoi tuomiossaan 24.3.2022, että A:lle olisi lähtökohtaisesti tuomittava hänen syykseen luetuista rikoksista yhteinen 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistus. Hovioikeus on kuitenkin rangaistusta mitatessaan soveltanut rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaista rangaistuksen lieventämisperustetta, koska A oli edistänyt rikostensa selvittämistä. Hovioikeus on tuominnut A:n yhteiseen 2 vuoden 2 kuukauden ehdottoman vankeusrangaistukseen.
12. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, että rangaistusta alennetaan ja se määrätään ehdolliseksi. Syyttäjä vaati valituksen hylkäämistä.
13. KKO hyväksyi hovioikeuden rangaistuksen mittaamista koskevan ratkaisun siltä osin kuin hovioikeus on katsonut, että A olisi ilman lieventämisperusteen soveltamista tuomittava hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen.
14. KKO:ssa oli kysymys rangaistuksen lieventämisperusteen soveltamisesta erityisesti rikoksen selvittämisen edistämisen perusteella ja sen vaikutuksesta rangaistuksen mittaamiseen.
15. RL 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaan rangaistuksen lieventämisperusteita ovat muun ohella tekijän pyrkimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia ja hänen pyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittämistä. Kyseisten lieventämisperusteiden tarkoituksena on rohkaista tekijää selvittämään rikostaan ja ehkäisemään sen seurauksia. Niin kuin lain esitöistä ilmenee, rikoksentekijän teonjälkeisen käyttäytymisen tuoma rangaistuksen lievennys perustuu lähinnä tarkoituksenmukaisuussyihin, kuten esimerkiksi prosessitaloudellisiin säästöihin ja tutkinnallisiin etuihin (HE 44/2002 vp s. 198).
16. Rikoksen selvittämisen edistämistä koskevan lieventämisperusteen soveltaminen edellyttää tekijän pyrkimystä rikoksensa selvittämiseen. Kuten ratkaisuista KKO 2018:2 (kohdat 13 ja 17–25) sekä KKO 2018:60 (kohdat 29 ja 30) ilmenee, lieventämisperustetta voidaan kuitenkin soveltaa jo pelkästään selvittämisestä aiheutuneiden olennaisten prosessisäästöjen perusteella riippumatta tekijän rikoksensa selvittämiseen liittyvistä motiiveista tai oma-aloitteisuudesta. Lieventämisperusteen soveltamisen kannalta merkitystä ei ole sillä, olisiko rikos esimerkiksi ollut selvitettävissä viranomaisvoimin ilman tekijän myötävaikutusta. Saavutetuilta prosessisäästöiltä ei myöskään edellytetä erityisen suurta vaikutusta.
17. A on tunnustanut kaikki hänen syykseen luetut rikokset heti niiden tultua ilmi ja myöntänyt esitetyt korvausvaatimukset. A on myös kuulusteluissa kertonut menettelystään yksityiskohtaisesti. KKO katsoi, että A:n menettely on olennaisesti helpottanut asian tutkintaa ja rajoittanut oikeudenkäynnin laajuutta. Vaikka rikoskokonaisuus on ollut suhteellisen laaja ja liittynyt useisiin pankin asiakkaisiin, käräjäoikeuden pääkäsittelyssä on ollut tarpeen kuulla pelkästään A:ta ja esittää kaksi kirjallista todistetta. A:n myötävaikutus on siten vähentänyt asiassa tarvittavan todistelun määrää ja nopeuttanut menettelyä. A:n menettely osoittaa myös pyrkimystä kantaa vastuuta teoistaan.
18. Toisaalta A oli käyttänyt rikoksissa omaa pankkitiliään, jolle on tehty rahansiirtoja pankin asiakkaiden nimissä. Rikosten tekotapa ja ajankohta ovat tällöin olleet varsin pitkälti selvitettävissä jo A:n tilitietojen perusteella ilman hänen myötävaikutustaan, minkä myös A:n on täytynyt rikokset tunnustaessaan käsittää. Rangaistuksen lievennyksen ei siten ole tässä tapauksessa perusteltua olla yhtä suuri kuin se mahdollisessa tunnustamisoikeudenkäynnissä olisi voinut olla.
19. KKO katsoi johtopäätöksenään, että A:lle tuomittavaa rangaistusta oli rikoksen selvittämisen edistämisen perusteella alennettava kahdeksalla kuukaudella.
20. A on vedonnut myös siihen, että hän on pyrkinyt poistamaan rikostensa vaikutuksia vahingonkorvauksia maksamalla. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella korvauksia on maksettu suhteellisen vähän ja A:n pyrkimykset liittyvät pääasiassa käräjäoikeuden tuomion jälkeiseen aikaan. Rangaistusta ei siten ole tällä perusteella aihetta alentaa.
21. Lisäksi A oli vedonnut rikosten taustalla olleen peliongelmansa hoitoon, henkilökohtaisiin oloihinsa sekä rikosten hänelle aiheuttamiin haitallisiin seurauksiin. KKO katsoi, että rangaistusta ei ole näilläkään perusteilla aihetta alentaa.
22. KKO katsoi, että A:lle tuomittava yhteinen rangaistus oli siten kaksi vuotta vankeutta.
23. Rangaistuslajin valinnan - ehdoton vai ehdollinen - osalta KKO totesi, että RL 6 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Lajinvalinnassa on lisäksi otettava saman luvun 3 §:n mukaisesti huomioon muun muassa rangaistuskäytännön yhtenäisyys ja rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavat perusteet. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta vankeutta, sitä painavampia perusteita tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena.
24. KKO totesi johtopäätöksenään, että tuomittaessa kahden vuoden pituinen vankeus täysi-ikäisenä rikoksen tehneelle vastaajalle vankeuden ehdolliseksi määrääminen edellyttää painavia perusteita. A:n ensikertalaisuutta ja hänen vetoamiaan muita seikkoja ei voida pitää riittävinä perusteina ehdolliselle rangaistukselle, kun otetaan huomioon A:n syyksi luettujen rikosten vahingollisuus ja niistä ilmenevä suunnitelmallisuus. Vankeus on siten tuomittava ehdottomana.
25. KK0 alensi A:lle tuomitun rangaistuksen kahdeksi vuodeksi vankeutta, joka on ehdoton, kuten hovioikeus oli määrännyt.
26. Päällisin puolin tuomiossa näyttäisi olevan kysymys pikkunäppärästä rangaistuksen mittaamisen pohdinnasta selvässä asiassa, jossa kaikki kolme tuomioistuinta olivat samaa mieltä siitä, että syytetty olisi ansainnut rikoksistaan ilman lieventämisperustetta 2 vuoden 8 kk vankeutta. Hovioikeus lievensi rangaistusta 6 kuukaudella, mutta käräjäoikeus ja KKO olivat 8 kk alennuksen kannalla. Käräjätuomari tuomitsi 2 v vankeutta ehdollisena, mutta hovioikeus ja KKO ehdottomana. Voimaan jäi siis KKO:n ratkaisu: 2 vuotta ehdotonta vankeutta.
27. Pohjimmiltaan tapauksessa on kyse yhdenvertaisuusperiatteesta rangaistuksen määräämisessä ja mittaamisessa, siis siitä, että samanlaisiin rikoksiin syylliset tuomitaan mahdollisuuksien mukaan yhtä ankariin (tai lieviin) rangaistuksiin ja että lieventämisperusteen käytössä pyritään yhdenmukaiseen käytäntöön.
28. Jutun esittelijänä KKO:ssa on toiminut oikeustieteen tohtoriksi vuonna 2021 rangaistuksen määräämisestä ja sen perustelemisesta väitellyt esittelijäneuvos Heikki Kemppinen. Hän on käsitellyt väitöskirjansa sivuilla 200-202 rikoksen selvittämisen edistämisen vaikutusta lieventämisperusteena. KKO:n tuomion perusteluissa ei kuitenkaan viitata Kemppisen väitöskirjaan eikä muihinkaan rangaistusen mittaamista ja selvittämisen vaikutusta koskevin alan oppikirjoihin tai artikkeleihin.
4 kommenttia:
Oikeuskirjallisuus lähteenä on problemaattinen. Onko emeritusprofessori Virolaisen kirjoituksia käytetty koskaan oikeuslähteinä? Synteesi tästä olisi mielenkiintoinen.
Se näyttää olevan problemattinen ainoastaan Suomen KKO:ssa ja KHO:ssa. KKO viittaa kyllä silloin tällöin oikeukirjallisuuteen, mutta KHO ei juuri koskaan.
Muiden maiden tuomioistuimissa ja myös ylimmissä oikeuksiessa oikeuskirjallisuuteen viittaaminen ratkaisujen perusteluissa on hyvin yleistä.
Nykyään Suomen hovioikeudet ja käräjäoikeudet viittaavat oikeuskirjallisuuteen varsin usein. Hovioikeuksien kohdalla tämä ilmenee mm. Finlexiin otetuista hovioikeuksien ratkaisuista.
Minun kirjoihin ja artikkleihin on viitattu kaikissa kolmessa asteessa, toisinaan siis myös KKO:n ratkaisuissa. Eniten hovioikeuksien ratkaisussa, käräjäoikeuksien ratkaisuja ei ole Finlexissä eikä niistä tiedoteta yleensä säköisesti myöskään niiden nettisivuilla.
Joku pätevä nuori oikeustieteilijä, mielellän prosessualissti, toivottavasti kirjoittaa väitöstutkimuksen oikeuskirjallisuudesta oikeuslähteenä ja tuomioistuinten perusteluissa! Se olisi todella hyvä väitöskirjan aihe. Itse kirjoitin teemasta Lakimiehen numerossa 1/2012 julkaistussa artikkelissa n. 30 sivun verran. Tutkimuksen keskiössä voisi olla oikeusvertailu.
Tunnustus on nauttinut viime vuosina huomattavan suurta suosiota KKO:n ratkaisuissa. Aiheesta on myös kirjoitettu jopa väitöskirja Turun yliopistossa (Jalo Vatjus-Anttila: Rangaistus ja tunnustus). Onko emeritusprofessorin mielestä viimeinen sana nyt jo viimein saatu sanottua?
Tuskinpa viime vuosina sen emempää kuin aikaismminkaan - tunnustusoikeudenkäynti on asia erikseen.
Pelkkä tunnustus ei rikoslain mukaan ole rangaistuksen lieventämisperuste ellei sihen liity tekijän rikoksen aktiivisia selvittämistoimenpiteitä.
En ole tutustunut lähemmin ko. väitöstutkimukseen. Vaikuttaa hieman siltä, että siinä on haluttu tehdä tunnuksesta tarpeettoman problemaattinen...
Lähetä kommentti