torstai 19. syyskuuta 2019

167. Jälleen kaksi uutta ratkaisua hovioikeuden jatkokäsittelyluvasta (KKO 2019:77 ja 79)

1. Korkein oikeus (KKO) antaa tuon tuostakin - lähes jatkuvalla syötöllä tai likuhihnalla - ennakkopäätöksiä, joissa on kyse hovioikeduen jatkokäsittelyluvan myöntämisestä. tai oikeammin epäämisestä. Tarkemmin sanottuna siitä, että hovioikeus on evännyt sille tehdyn jatkokäsittelylupaa koskevan hakemuksen, vaikka lain mukaan lupa olisi tullut  tullut myöntää.

2. Asia on isomman saarnan (messun) arvoinen, mutta sitä valmistellessani tyydyn tässä ensi alkuun esittelemään kaksi KKO:n tällä viikolla antamaa prejudikaattia asiasta.

3. Korkein oikeus antoi ratkaisun KKO 2019:77 viime maanantaina 16.9. Tapauksessa työntekijä vaati Helsingin käräjäoikeudessa nostamassaan kanteessaan korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Kanteen mukaan työsopimusta ei ollut irtisanottu kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun työnantaja oli 13.5.2015 saanut tiedon työntekijän henkilöön liittyvästä irtisanomisen perusteesta. Työsopimus oli irtisanottu 2.9.2015 sen jälkeen, kun oli ilmennyt, ettei työntekijälle varattua tilaisuutta tulla kuulluksi saataisi työntekijän sairauden vuoksi toimitettua. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen. Helsingin HO ei myöntänyt työntekijälle jatkokäsittelylupaa. KKO kumosi hovioikeuden päätöksen ja myönsi työntekijälle jatkokäsittelyluvan. KKO:n mukaan hovioikeuden olisi tullut myöntää työntekijälle jatkokäsittelylupa muutos- ja ennakkoratkaisuperusteella.

KKO 2019:77

4.  Tänään, siis vain kolme päivää edellä mainitun ratkaisun jälkeen,  KKO antoi jälleen jatkokäsittelylupaa koskevan ennakkopäätöksen, KKO 2019:79. Tällä kertaa kyse oli rikosasiassa  pyydetystä jatkokäsittelyluvasta, jonka Turun hovioikeus oli hylännyt

5. Tapauksessa Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus oli tuominnut tekoaikana 15-vuotiaan A:n, jota ei ollut aikaisemmin tuomittu rikoksesta, tämän kiistämästä varkaudesta nuorena henkilönä 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja suorittamaan asianomistajille ja vakuutusyhtiölle vahingonkorvauksena yli 5 000 euroa. Hovioikeus ei myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa.
KKo katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevin perustein, että hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa muun painavan syyn perusteella, koska asialla oli A:lle tavanomaista suurempi merkitys. KKO kumosi hovioikeuden päätöksen, myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan ja palautti asian Turun hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

KKO 2019:79

6. KKO on antanut tänä vuonna jo seitsemän jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevaa ennakkopäätöstä, KKO 2019:14, 50, 56, 62, 73, 77 ja 79. Vain yhdessä niistä KKO on päätynyt siihen, ettei jatkokäsittelylupaa ollut tarpeen myöntää (KKO 2019:56). Muissa eli kuudessa asiassa KKO katsoi, että hovioikeus on virheellisesti hylännyt lupahakemuksen. Vuonna 2018 KKO antoi kolme jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevaa prejudikaattia (KKO 2018:13, 62 ja 85). Niissä kaikkissa hovioikeus oli virheellisesti hylännyt lupahakemuksen.

7. KKO ei suinkaan julkaise kaikkia  ratkaisujaan ennakkopäätöksinä, sillä se antaa myös  ns. muita ratkaisuja, joista julkaistaan Finlexissä lyhyt, tavallisesti vain parin rivin pituinen tiedote. Vuonna 2018 KKO antoi tällaisia muita ratkaisuja hovioikeuden jatkokäsittelylupaa koskevissa asioissa (ns. JKL-perusteiset asiat) peräti 14 ja tänä vuonna tähän asti jo yhdeksän kappaletta. Reilun puolentoista vuoden aikana KKO on siten antanut yhteensä 33 jatkokäsittelylupaa koskevaa ratkaisua. Se on hirmuinen määrä, sillä KKO ei ole antanut mistään muusta yksittäisestä asiasta lähimainkaan yhtä paljon ratkaisuja.

8. Mutta tilanteen eli oikeusturvan kannalta koko karmeus ilmenee, kun selviää,  kuinka monta valituslupahakemusta, jossa on kysymys jatkokäsittelyluvan epäämisestä hovioikeudessa, KKO:lle on viime vuosina tehty. Kysyin asiaa toissa päivänä korkeimman oikeuden kansliapäälliköltä.

9. Kansliapäällikkö Tommi Vuorialho ilmoitti, että ns. JKL-perusteisia valituslupahakemuksia kirjattiin KKO:ssa vuonna 2017 kaikkiaan 598 kappaletta, mikä on 33 prosenttia kaikista valituslupahakemuksista. Vuonna 2018 sanotut luvut olivat 542 ja 32 prosenttia. Tänä vuonna  heinäkuun loppuun menessä  JKL-perusteisia valituslupahakemuksia on tehty KKO:lle jo 329, mikä on 33 prosenttia kaikista valituslupahakemuksista. Saattaa olla, että tänä vuonna ko. valituslupahakemusten määrä ylittää 600 asian rajan.

10. Hovioikeuden kielteiset päätökset JKL-asioisssa työllistävät siten KKO:ta tosi paljon, jos peräti  kolmasosa valituslupahakemuksista koskee niitä. Se on häkellyttävän iso määrä. KKO on myöntänyt valituslupia ko. asioissa sen minkä kerkiää, mutta selvää on, että sen tutkittavaksi ottamat tapaukset ovat vain jäävuoren huippu koko ongelmasta.

11. Kyse on oikeusturvaongelmasta, sillä selvää on, että tutkimislupaa koskevien satojen tai kenties jopa tuhansien hakemusten hylkääminen hovioikeuksissa merkitsee käytännössä muutoksenhakuoikeuden tuntuvaa tosiasiallista rajoittamista.

12. JKL-perusteisten valituslupahakemusten hirmuisen suuri määrä ja KKO:n siitä antamien valituslupien ja ratkaisujen määrä osoittavat, että hovioikeudet hyödyntävät jatkokäsittelylupajärjestelmää oman työmääränsä keventämistarkoituksessa. Ts. jatkokäsittelylupahakemuksia hylätään kylmästi, vaikka siihen ei ole laissa säädettyjä perusteita. Tämä on perin helppoa mm. siksi, että hovioikeuden ei tarvitse perustella kielteistä lupapäätöstään asiallisesti mitenkään.

13. Näyttä siltä, että vaikka KKO yrittäisi miten pontevasti tahansa ohjata hovioikeuksien käytäntöä ko. asioissa oikeaan suuntaan, hovioikeudet eivät taivu, vaan epäävät JKL-hakemuksia jatkuvasti entiseen malliin. Kun jk-lupa tulisi lain mukaan myöntää jo silloin, kun on aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta, hovioikeudet eivät läheskään aina noudata tätä oikeusohjetta, vaan katsovat, että lupa tulee myöntää vain, jos on ilmeistä, että asia on ratkaistu käräjäoikeudessa väärin.

13. Ruotsissa tilanne on täysin toisenlainen, sillä siellä ylin tuomioistuin (HD) antaa harvoin eli vain silloin tällöin jatkokäsittelyluvan myöntämistä vastaavissa asioissa (prövningstillstånd) ennakkopäätöksiä. Ruotsissa hovioikeuden tutkintalupa vaaditaan rikosasioiden osalta lähinnä vain sakkoasioissa. Suomessa hovioikeuteen tehtävien valitusten täystutkintaa on rajoitettu rikosasioiden osalta paljon enemmän ja todella ronskilla tavalla.

14. Muutoksenhakuoikeus ja valitusten täystutkinta on todella merkittävä osa oikeusturvaa, mutta siitä meillä on viis veisattu.

15. No niin, tässä taisi tulla samalla myös alussa lupaamani saarna eli hovioikeuskäytännön kritiikki esitettyä! Ugh, olen puhunut! Miksi minä emerituksena yksin joudun aina kirjoittamaan näistä, miksi kukaan muu lain- tai oikeusoppinut ei edes yritä puhua tai kirjoittaa?


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

KHO puolestaan on tänään julkaissut kaksi päätöstä suullisen käsittelyn tarpeesta vakuutusoikeudessa. Näistä suullisistahan taisi jokunen vuosi olla isompaakin kohua. Onkohan jotain sen jälkeen tapahtunut?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hovioikeuden jatkokäsittelylupa on aika lailla eri asia kuin suullinen käsittely hallinto-oikeudessa.

On hyvä, että KHO patisti hallinto-oikeuksia toimittamaan suullisen käsitelyn. Aika harvoin niitä pidetään.

Itse olen kiinnittänyt huomiota KHO:n omien suullisten käsittelyjen vähäiseen määrään. Viime vuonna niitä oli muistaakseni kolme tai neljä ja toissa vuonna vain yksi tai kaksi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ratkaisussa KHO 201):119 KHO katsoi, ettei suullinen käsittely hallinto-oikeudessa ollut tarpeen. Toisin ratkaisussa KHO 2019:118.

Anonyymi kirjoitti...

Koskivat vakuutusoikeutta, ei hallinto-oikeutta. Siitä kai tuo ensimmäisen anonyymin kysymyskin johtui.

antti kortelainen kirjoitti...

"Miksi minä emerituksena yksin joudun aina kirjoittamaan näistä, miksi kukaan muu lain- tai oikeusoppinut ei edes yritä puhua tai kirjoittaa?"

Ihan hyvä kysymys! Me täällä kentällä olemme kuitenkin kovin kiitollisia, että kirjoitat.

Anonyymi kirjoitti...

"JKL-perusteisten valituslupahakemusten hirmuisen suuri määrä ja KKO:n siitä antamien valituslupien ja ratkaisujen määrä osoittavat, että hovioikeudet hyödyntävät jatkokäsittelylupajärjestelmää oman työmääränsä keventämistarkoituksessa. Ts. jatkokäsittelylupahakemuksia hylätään kylmästi, vaikka siihen ei ole laissa säädettyjä perusteita. Tämä on perin helppoa mm. siksi, että hovioikeuden ei tarvitse perustella kielteistä lupapäätöstään asiallisesti mitenkään... Näyttä siltä, että vaikka KKO yrittäisi miten pontevasti tahansa ohjata hovioikeuksien käytäntöä ko. asioissa oikeaan suuntaan, hovioikeudet eivät taivu, vaan epäävät JKL-hakemuksia jatkuvasti entiseen malliin."

Ikävä fakta vain on, että KKO:n on aivan turha kuvitella saavansa hovioikeuksia kuriin: tilanne on kuin USA:n rajalla, jossa rajavartiat nappaavat jonkun luvattoman siirtolaisryhmän kiinni vielä lukuisempien ylittäessä onnistuneesti sen. Syykin on sama: kun riittävä intressi vaatii lain sanamuodon rikkomista, se tapahtuu.

Haluan kuitenkin uskoa, että hovioikeuksien tarkoitus on hyvä: asiakirjat luetaan ja niiden perusteella on tuomarivalan nojalla harkittu, ettäkäräjäoikeuden ratkaisu on oikea ja asia vain kirjoitetaan "lyhyellä kaavalla" ts ei jatkokäsittelylupaa. Asia hoituisi kun hovioikeuksilla annettaisiin oikeus harkintansa mukaan hylätä valitukset kirjallisessa menettelyssä ei syytä -ratkaisuilla. Se olisi avointa ja rehellistä. Suurin osa valituksista, varsinkin rikosasioissa, on turhaa kitinää, ts vastaajien haluttomuutta mennä vankilaan vastaamaan teoistaan taikka riita-asioissa kyvyttömyyttä myöntää olleeseensa alunperinkin väärässä.

Blogissa mainittuja lukuja voi kyllä lukea toisinkin päin: kun vertaa kaikkia valitusluvan eväämistä koskevia hakemuksia ennakkopäätöksellä ja muilla ratkaisuilla annettuihin ratkaisuihin, joissa KKO on katsonut, että lupa olisi pitänyt myöntää, voidaan havaita, eettä hovioikeudet suurimassa osassa käyttävät järjestelmää ihan oikein. Sitä paitsi tuon kaltaiseen järjestelmään väistämättä kuuluu, että rajanvetoa lupakynnyksestä käydään KKO:n ja hovioikeuksien välillä.