torstai 30. kesäkuuta 2022

317. Tekijänoikeus. Perusteettoman edun palautus. KKO 2022:44

1. Säveltäjäin tekijänoikeustoimisto Teosto ry oli toimittanut televisioyhtiölle tekijänoikeudella suojattujen teosten käyttämiseen perustuvia korvauksia koskevat laskut vuosilta 2017 ja 2018, jotka televisioyhtiö oli pääosin maksanut. 

2. Markkinaoikeus vahvisti tuomiollaan 29.11.2019 televisioyhtiön kanteen perusteella tekijänoikeuskorvauksille tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista annetun lain 35 §:n 2 momentin mukaisen kohtuullisen määrän, joka oli televisioyhtiön maksamaa määrää pienempi.

3.  KKO myönsi televisioyhtiölle valitusluvan oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan kysymystä siitä, onko Teosto velvollinen palauttamaan yhtiölle sen maksamat tekijänoikeuskorvaukset vuosilta 2017 ja 2018 siltä osin kuin niiden määrä ylittää markkinaoikeuden tuomiossa maksullisten televisiokanavien osalta lainmukaisiksi vahvistettuihin hintoihin perustuvan korvausmäärän.

4. Yhtiö vaati valituksessaan, että Teosto velvoitetaan palauttamaan sille perusteettomana etuna, vahingonkorvauksena tai soviteltuna kohtuullisena hintana yhtiön Teostolle maksullisten televisiokanavien osalta maksaman kohtuullisen korvauksen ylittävän määrän, eli vuoden 2017 osalta 138 425,67 euroa ja vuoden 2018 osalta 193 349,10 euroa, molemmat määrät lisättyinä 10 prosentin arvonlisäveron osuudella, korkoineen. Teosto vaati vastauksessaan, että valitus hylätään

6. KKO.n tuomiosta ilmenevillä perusteilla Teosto ry velvoitettiin palauttamaan televisioyhtiön sille maksamat tekijänoikeuskorvaukset siltä osin kuin ne ylittivät tekijänoikeuskorvausten kohtuulliseksi vahvistetun määrän, eli juuri ne määrät, joita televisioyhtiö oli kanteessaan vaatinut. L tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista 35 § 2 mom

7. KKO:ssa ollut äänestys (3-2) koski ainoastaan tuomion perusteluja.

8. KKO:n ratkaisuseloste

https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2022/20220044


Ei kommentteja: