1. Korkein oikeus (KKO) antoi tänään 4.5.2022 ennakkopäätöksen tuomarin virkarikosta koskevassa asiassa (KKO 2022:31). Tapauksessa käräjätuomari oli tuominnut syytetyn vanhentuneesta rikoksesta. Syyteoikeuden vanhentuminen oli johtunut siitä, että ko. tuomari oli laiminlyönyt antaa haasteen riittävän joutuisasti.
2. KKO:n tuomiosta julkaisema ratkaisuseloste on otsikoitu näin
Käräjätuomari oli laiminlyönyt antaa haasteen rikosasiassa joutuisasti, minkä vuoksi syyteoikeus oli vanhentunut ennen haasteen tiedoksiantoa. Tämän jälkeen käräjätuomari oli tuominnut vastaajan vankeusrangaistukseen rikoksesta, jonka syyteoikeus oli vanhentunut.
Korkein oikeus katsoi ratkaisusta ilmenevin perustein, että
käräjätuomari oli syyllistynyt tuottamukselliseen virkavelvollisuuden
rikkomiseen. Vrt. KKO:2020:78. KKO katsoi, ettei rangaistuksen tuomitsematta jättämiselle ei ollut edellytyksiä, ja seuraamukseksi määrättiin varoitus.
3. Käräjäoikeuden tuomareiden virkarikosasiat käsitellään ensi asteena hovioikeudessa. Tässä asiassa Helsingin hovioikeus katsoi 18.1.2021 antamassaan tuomiossa syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A oli käräjätuomarin virkaa toimittaessaan laiminlyönyt antaa haasteen rikosasiassa viipymättä siten, ettei käräjäoikeuteen käsiteltäväksi toimitettu rikos vanhene hänestä riippuvasta syystä. A oli vienyt asian pääkäsittelyyn, jossa hän oli käsitellyt syyteoikeudeltaan vanhentunutta asiaa, sekä 29.9.2016 antamallaan tuomiolla tuominnut syytetty B:n vahingonteosta, jonka syyteoikeus oli ollut vanhentunut. Hovioikeus katsoi myös selvitetyksi, että A oli rikkonut olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hänellä olisi ollut kyky ja tilaisuus sitä noudattaa. A:n menettely oli siten ollut huolimatonta.
4. Syyttäjä oli vaatinut A:n tuomitsemista sakkoon. A puolestaan kiisti syytteen ja vaati joka tapauksessa, että hänet jätetään rangaistukseen tuomitsematta, koska teko oli vähäinen.
5. Arvioidessaan kysymystä siitä, oliko A:n teko kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hovioikeus totesi, että virkavelvollisuuden rikkominen oli kohdistunut tuomarin tehtävän kannalta keskeiseen ja sisällöltään selkeään sääntelyyn. A oli ensin laiminlyönyt antaa haasteen viipymättä, vaikka haastehakemuksesta oli ollut nähtävissä, että syyteoikeus oli vanhentumassa lähiaikoina.
6. Toiseksi A oli tuominnut B:n teosta, jonka syyteoikeus oli ollut vanhentunut. Rangaistuksen tuomitseminen teosta, josta lain mukaan ei voi seurata rangaistusta, on lähtökohtaisesti vakava virhe, jonka ennakoitava seuraus on se, että rikoksesta tuomittu joutuu suorittamaan rangaistuksen. Virheen tekeminen tämänkaltaisen virkatoimen yhteydessä on omiaan heikentämään luottamusta lainkäytön asianmukaisuuteen. Toisin kuin KKO:n ratkaisussa KKO 2020:78, tässä asiassa oli ollut kysymys vain yhdestä syytekohdasta ja syyttäjän rangaistusvaatimus oli pysynyt koko ajan samana. Siten A:lla oli ollut mahdollisuus havaita syyteoikeuden vanhentuminen koko käsittelyn ajan.
7. Hovioikeus katsoi, että edellä kerrotut seikat perustelivat teon haitallisuutta ja vahingollisuutta eivätkä siten puoltaneet teon vähäisyyttä. Toisaalta mikään asiassa ei viitannut siihen, että A olisi suhtautunut virkavelvollisuuksiinsa välinpitämättömästi. Tämä seikka puolsi teon vähäisyyttä. Myös se seikka, että B:hen ei tosiasiallisesti ollut kohdistettu rangaistuksen täytäntöönpanotoimia, vähensi sekä virheen haitallisuutta ja vahingollisuutta että A:n menettelyn moitittavuutta.
8. Hovioikeus perusteli ratkaisuaan vielä muutenkin laajasti ja tuomitsi A:n RL 40 luuvn 10 §:n nojalla tuottamuksellisestä virkavelvollisuuden rikkomisesta saamaan varoitukseen.
9. Syyttäjä vaati KKO:lle tekemässään valituksessa, että A:lle tuomittu rangaistus kovennetaan sakoksi. A vaati valituksessaan, että syyte hylätään, ja toissijaisesti, että hänet jätetään teon vähäisyyden vuoksi rangaistukseen tuomitsemattta.
10. KKO perusteli ratkaisuaan varsin laajasti eli peräti viiden sivun verran! En ryhdy niitä tässä toistamaan, vaan totean, että KKO päätyi johtopäätöksenään samaan lopputulokseen kuin hovioikeuskin. Ts. tuomari oli syyllisytnyt tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, josta hänet tuomittiin saamaan varoitus, kuten hovioikeuskin oli tuominnut. Sakko olisi ollut teosta liian ankara rangistus, mutta toisaalta tuomaria ei voitu jätä rangaistukseen tuomitsematta, sillä hänen tekonsa ei ollut vähäinen.
11. KKO:n tuomiosta julkaisema ratkaisuseloste
https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202231.html
12. Minusta tuomari A:n syyksi luettu tuottamuksellinen virkarikos on kokonaisuudessaan varsin vakava, joten syyttäjän vaatimaa sakkorangaistusta ei olisi voitu pitää virheellisenä tai kohtuuttomana, jos siihen olisi päädytty.
13. Hovioikeus ja etenkin KKO ovat perustelleet sinänsä sekä syyllisyyskysymyksen että seuraamuksen osalta varsin selvää ja yksinkertaista asiaa ehkä turhankin laajasti - vähempikin olisi toki riittänyt. Suomessa juristeille ja tuomareille on opetettu, että mitä vaikeammasta asiasta on kyse, sitä seikkaperäisemmät perustelut ratkaisu edellyttää. Kääntäen siis: suhteellisen helppo ja yksinkertainen asia ei edellytä laajoja perusteluja. Ko. asiassa tätä ohjetta ei ole noudatettu, mikä on sinänsä inhimillistä, sillä selvän asian ratkaisulle on helppo työ kirjoittaa pitkät perustelut 😇
6 kommenttia:
Asiassa kiinnittää huomiota kaksi seikkaa:
Hovioikeuden jäseniin, jotka olivat pysyttäneet käräjäoikeuden tuomion, ei kohdistunut virkasyytettä. Ilmeisesti siis toimineiden jäsenten huolimattomuusvaatimus on vähäisempi.
Miksi tuomioistuimille ei anneta ict- välineitä, jotka tykkänään estäisivät tämänkaltaiset huolimattomuusvirheet algoritmeilla. Tuolloin tuomari voisi keskittyä paremmin näytönarviointiin, rangaistuksen mittaamiseen ja asianmukaiseen perusteelliseen - kulloisenkin muodin mukaisesti. Noissa asioissa pystyy tekemään paljon suurempia piileviä virheitä, joiden perään halli ei hauku.
Laajempaa pohdintaa voisi käydä siitä, että vaikka tuomarilta edellytetään erityistä huolellisuutta, onko lähtökohtaisesti kohtuullista edellyttää inhimilliseltä toiminnalta täydellistä virheettömyyttä. Muilla elämänalueilla, kuten lääkärintoimessa myönnetään, että asianmukaiseen kun toimintaa liittyy tietty virhemäärä: potilaita kuolee, vaikka kaikki mahdollinen on tehty.
Käräjätuomari oli avannut "vaaran lähteen" (väärälle tuomiolle), joten hänen syyllisyytensä oli vakavanlaatuista; oli antanut haasteen jo tuolloin vanhentuneesta rikoksesta ja toiseksi oli sen jälkeen tuominnut siitä rangaistuksen!
Ei tässä (ja tuossa) mitään algoritmeja toki tarvita! Kyllä tuomarilta pitää voida edellyttää sen verran huolelisuutta, ettei anna haastetta vanhentuneesta teosta tai/ja tuomitse siitä rangaistusta. Tämä on aivan peruskauraa rikostuomarin työssä! Se ei ole lainkaan kohtuuton vaatimus.
Vain yksi syytekohta eli vaikuttanut saako vastaaja ylipäätään rangaistusta. Kyse myös ehdottomasta vankeusrangaistuksesta. Varoitus on tässä yhteydessä pelkkää päänsilittelyä. Laillisuusvalvontakäytännössä ymmärrän, että tekoa pidettäisiin lievänä, jos ei olisi ollut vaikutusta yhteiseen rangaistukseen.
Totta kai näin on. Mutta kohtuuden nimissä on myös todettava, että työmäärä ja -paine pääkaupunkiseudulla on aivan toista luokkaa kuin pienissä käräjäoikeuksissa.
On se juttu viipynyt esitutkinnassa ja syyteharkinnassakin, jos tulee käräjille pari kuukautta ennen vanhentumista. Apulaisoikeuskanslerin mukaan syyttäjän pitäisi tällaisessa tilanteessa merkitä vanhenemisvaara selkeästi näkyviin haastehakemuksen.
Käräjätuomari oli huolimattomuudellaan toki "avannut vaaran lähteen", jos tätä ilmaisua haluaa käyttää. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että sekä käräjäoikeus että hovioikeus olivat epäonnistuneet kumpikin oman lainkäyttötehtävänsä ydinalueella: käräjäoikeus oikeusriidan lopullisen ratkaisun laaturiteerit täyttävän lainmukaisen ja hyvin perustellun ratkaisun antamisessa ja hovioikeus käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden tutkimisessa.
Koska hovioikeustuomareilta edellytetään oletusarvoisesti alioikeustuomareita korkeampaa ammattitaitoa, objektiiviselta merkitykseltään samanlainen virhe (jollaisia virheellisen rangaistustuomion antaminen vs. sen muuttamatta jättäminen ovat) osoittaa hovioikeustuomarin tekemänä suurempaa rimanalitusta suhteessa häneltä edellytettävään osaamis- ja huolellisuustasoon.
Vuosikymmenten takainen lyhyt kokemukseni rangaistustuomioiden tarkistamistehtävissä OKan viraston tilapäisenä junioriesittelijänä riitti iskostamaan selkärankaan, että vanhentumisen tarkistaminen on paitsi kaiken A ja O, myös tavattoman yksinkertaista, kun kaikki tarvittava näkyy tuomiolauselmasta: jos tekopäivän ja tuomitsemispäivän välillä on enemmän kuin rikosnimikkeen mukaisesta enimmäisrangaistuksesta johtuva vanhentumisaika, tarkistetaan myös haastamispäivä. Siinä se.
Ennen kansliatuomioiden aikakautta saattoi jotenkin ymmärtää inhimillisen erehdyksen alioikeudessa esimerkiksi siinä tapauksessa, että alkuperäistä syytettä käsitellessään tuomari kyllä totesi riittävällä huolellisuudella, ettei vanhentuminen ollut lähelläkään, mutta käsittelyn aikana asia muuttui sen verran, että vanhentuminen olisi pitänyt tarkistaa uudelleen päätöstä kirjoitettaessa. Sen sijaan on vaikea käsittää, ettei tällainen virhe tartu haaviin hovioikeudessa miltei ensi töiksi käräjäoikeuden tuomiolauselmaa luettaessa.
Vuosikymmenten takaisten OKan kertomusten perusteella hovioikeuden jäsenellä oli jopa todellinen vaara joutua virkasyytteeseen tuomitessaan rangaistuksen vanhentuneesta rikoksesta tai vahvistaessaan alioikeuden tällaisen ratkaisun. Myös Kouvolan HO:n ensimmäinen presidentti Heimo Lampi oli muistelmissaan (Tuomarin vala, s. 148-149) vakuuttunut siitä, että hänen tiukka linjansa kaikkien ratkaisujen tarkastamisessa ennen niiden antamista pelasti virkasyytteeltä jäsenet ja esittelijän, joilta oli jäänyt huomaamatta syyteoikeuden vanhentuminen.
Lähetä kommentti