1. Rangaistuksen mittaaminen on asia, joka on näyttää olevan korkeimman oikeuden (KKO) erityisessä suosiossa mitä tulee myönnettyjen valituslupien ja ennakkopäätöksinä julkaistujen ratkaisujen lukumääriin. Vuonna 2017 KKO antoi rangaistuksen mittaamisesta (tai määräämisestä) 13
ennakkopäätöstä (prejudikaattia) ja vuonna 2018 niin ikään 13
ennakkopäätöstä. Tuskin mistään muusta asiasta on annettu näin monta eli 26 ennakkopäätöstä kahden vuoden aikana. Vuonna 2015 rangaistuksen mittaamisesta
annettiin neljä ja vuonna 2016 kolme KKO:n ennakkopäätöstä.
2. Toissa päivänä KKO antoi kuluvan vuoden toisen ennakkopäätöksen rangaistuksen mittaamisesta (KKO 2019:29). Ensimmäinen ratkaisu eli KKO 2019:21 annettiin 8. maaliskuuta. Kommentoin tuota ratkaisua blogikirjotuksessa 8.3. numerolla 143.
3. Ratkaisu KKO 2019:29 koskee melko tyypillistä tapausta, sillä siinä on kysymys nyrkin iskulla tehdystä pahoinpitelystä. Tekotilannekin on tapauksessa varsin tavanomainen: Tekijä iskee nyrkillä toista miestä kavoihin, jolloin tämä kaatuu, lyö päänsä asfalttiin ja joko vammautuu tai kenties kuolee myöhemmin sairaalassa. Yleensä kyseinen rikos tapahtuu ravintoloiden, pubien ja kapakoiden sulkemisajan jälkeen joko ravitsemusliikkeen tai juottolan edustalla, nakkikioskilla taikka taksijonossa; näin kävi myös nyt kommentoitavassa tapauksessa. Tällaisia nahisteluja ja pahoinpitelyjä sattuu eri puolilla maata joka viikko luultavasti parisenkymmentä. Uhrin kuolemaan tai vakavaan loukkaantumiseen ne johtavat onneksi paljon harvemmin.
4. Tapauksessa A oli ravintolan ulkopuolella aamuyöllä 11. heinäkuuta 2015 - siis lähes neljä vuotta sitten - yllättäen lyönyt kerran kädellään voimakkaasti kadulla olutta juomassa ollutta ja hänelle tuntematonta B:tä kasvoihin. Lyönnin seurauksena B oli kaatunut lyöden päänsä asfalttiin. B vietiin sairaalaan, jossa hän kahta viikkoa myöhemmin kuoli kallon sisäisiin vammoihin.
5. Vantaan käräjäoikeus, joka ratkaisi asian kolmen lainoppineen tuomarin kokoonpanossa, tuomitsi A:n 8.7.2016 antamallaan tuomiolla pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta yhteiseen 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
6. Helsingin hovioikeus, jonne syyttäjä ja asianomistaja B valittivat, katsoi 8.6.2017 antamallaan tuomiolla A:n syyllistyneen kuolemantuottamuksen asemesta törkeään kuolemantuottamukseen. Hovioikeus, jonka puheenjohtaja toimi hovioikeudenneuvos Seppo Ovaskainen, korotti A:n yhteisen rangaistuksen 1 vuoden 6 kuukauden ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi sekä määräsi hänet sen ohessa suorittamaan yhdyskuntapalvelua 60 tuntia.
7. Korkein oikeus myönsi syyttäjälle valitusluvan Syyttäjä vaati valituksessaan, että A:n rangaistusta korotetaan vähintään vuodella ja rangaistus joka tapauksessa kovennetaan ehdottomaksi vankeudeksi. A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. Korkein oikeus ei korottanut rangaistusta eikä määränyt sitä ehdottomaksi.
KKO:n julkaisema ratkaisuseloste
8. Syyttäjä katsoi valituksessaan, että A:lle tahallisesta väkivaltarikokssta tuomittavan rangaistuksen pitäisi selvästi ylittää oikeuskäytännössä liikenteen vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta mitattavat yhteiset rangaistukset; syyttäjä viittasi kahteen ratkaisuun eli ennakkopäätöksiin KKO 1993:26 ja KKO 2003:134.
9. Hyvä pointti syyttäjältä, mutta KKO ei kuitenkaan lämmennyt hänen näkemykselleen. KKO totesi, että että rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen pyrittäessä olennaista on verrata ko. tekoa muihin samankaltaisiin tekoihin ja ottaa huomioon niissä mitatut ranngaistukset. KKO esittelee perusteluissaan neljää samankaltaista ratkaisua (KKO 1979 II 141, 1998:2, 2012:98 ja 2018:32), joista lähinnä ratkaisussa 1979 II 141 selostettu teko vastaa nyt esillä ollutta tapausta. Siinä tekijä oli tuomittu pahoinpitelystä ja perusmuotoisesta kuolemantuottamuksesta 10 kuukaudeksi vankeuteen tapauksessa, jossa uhri oli yhden nyrkin iskun seurauksena pahoinvointia tuntien kaatunut, lyönyt päänsä vieressä olleeseen autoon ja myöhemin kuollut aivovaltiomon synnnnäisen pullistuman revettyä nyrkin iskun seurauksena.
10. KKO katsoi, että A:n menettelyä oli pidettävä vm. ratkaisussa kuvattua menettelyä moitittavampana. Toisaalta perusteluissa todetaan, että rangaistusta mitattaessa oli otettava huomioon, että B:n kuolema oli ollut A:n tekoon nähden "jossain määrin yllättävän vakava seuraus". KKO päätyi pitämään hovioikeuden tuomitsemaa 1 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistusta oikeudenmukaisena seuraamuksena A:n syyksi luetuista teoista.
11. KKO on perustellut rangaistuksen mittaamista pro et contra varsin seikkaperäisesti. Sen sijaan rangaistuslajin valinnan kohdalla KKO:n puhti tuntuu lopppuneen, sillä se tyytyy totemaan vajaalla kahdella rivillä, että koska A;ta ei ole aikaisemmin rekisteröity rikoksista, hänen syykseen luettujen tekojen vakavuus tai hänen teosta ilmenevä syyllisyytensä ei edellytä rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Mainittakoon, että ratkaisussa KKO 1979 II 141 selostetussa tapauksessa tekijälle mitattu 10 kuukauden vankeusrangaistus tuomittiin ehdottomana.
11. Todettakoon, että Helsingin asema-aukiolla 10.9.2016 tapahtunesta pahoinpitelyyn (ja perusmuotoiseen kuolemantuottamukseen, korjaus 8.4.: kuolemantuottamuksesta Torniasta ei tuomittu) syyllistynyt Jesse Torniainen tuomittiin Helsingin hovioikeudessa 2 vuodeksi 3 kuukaudeksi ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Torniaisen rangaistusta kovennettiin kolmella kuukaudella teossa ilmenneen rasistisen motiivin perusteella. Pahoinpitely tapahtui uusnatsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen tapahtumassa. Se sai alkunsa, kun pahoinpitelyn uhriksi sittemmin joutunut mies oli ensin sylkäissyt maahan järjestön lippurivin edessä. Tästä kimmastunut Jesse Tornniainen otti muutaman juoksuaskeleen, hyppäsi ilmaan ja potkaisi uhria jalkapohjalla rintaan, jolloin uhri kaatuessaan löi päänsä asfalttiin. Korkein oikeus ei päätöksellään 15.10.2018 myöntänyt Jesse Torniaiselle valituslupaa.
12. Se, ettei korkein oikeus nyt kommentoitavassa asiassa korottanut tekijälle tuomittua rangaistusta, oli varsin odotettu lopputulos. Tässä ratkaisussa, kuten muissakin KKO:n rangaistuksen mittaamisesta antamissa ennakkopäätöksissä, onkin olennaista tapa, jolla KKO perustelee rangaistuksen mittaamiskysymystä. KKO:n perusteluissa alemmat oikeudet voivat - jos vain jaksavat lukea pitkiä perusteluja (!) - havaita, mihin kaikkiin seikkohin rangaistuksen mittaamisasioissa tulee kiinnittää huomiota ja miten eri suuntiin puhuvia seikkoja on syytä punnita keskenään.
2. Toissa päivänä KKO antoi kuluvan vuoden toisen ennakkopäätöksen rangaistuksen mittaamisesta (KKO 2019:29). Ensimmäinen ratkaisu eli KKO 2019:21 annettiin 8. maaliskuuta. Kommentoin tuota ratkaisua blogikirjotuksessa 8.3. numerolla 143.
3. Ratkaisu KKO 2019:29 koskee melko tyypillistä tapausta, sillä siinä on kysymys nyrkin iskulla tehdystä pahoinpitelystä. Tekotilannekin on tapauksessa varsin tavanomainen: Tekijä iskee nyrkillä toista miestä kavoihin, jolloin tämä kaatuu, lyö päänsä asfalttiin ja joko vammautuu tai kenties kuolee myöhemmin sairaalassa. Yleensä kyseinen rikos tapahtuu ravintoloiden, pubien ja kapakoiden sulkemisajan jälkeen joko ravitsemusliikkeen tai juottolan edustalla, nakkikioskilla taikka taksijonossa; näin kävi myös nyt kommentoitavassa tapauksessa. Tällaisia nahisteluja ja pahoinpitelyjä sattuu eri puolilla maata joka viikko luultavasti parisenkymmentä. Uhrin kuolemaan tai vakavaan loukkaantumiseen ne johtavat onneksi paljon harvemmin.
4. Tapauksessa A oli ravintolan ulkopuolella aamuyöllä 11. heinäkuuta 2015 - siis lähes neljä vuotta sitten - yllättäen lyönyt kerran kädellään voimakkaasti kadulla olutta juomassa ollutta ja hänelle tuntematonta B:tä kasvoihin. Lyönnin seurauksena B oli kaatunut lyöden päänsä asfalttiin. B vietiin sairaalaan, jossa hän kahta viikkoa myöhemmin kuoli kallon sisäisiin vammoihin.
5. Vantaan käräjäoikeus, joka ratkaisi asian kolmen lainoppineen tuomarin kokoonpanossa, tuomitsi A:n 8.7.2016 antamallaan tuomiolla pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta yhteiseen 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
6. Helsingin hovioikeus, jonne syyttäjä ja asianomistaja B valittivat, katsoi 8.6.2017 antamallaan tuomiolla A:n syyllistyneen kuolemantuottamuksen asemesta törkeään kuolemantuottamukseen. Hovioikeus, jonka puheenjohtaja toimi hovioikeudenneuvos Seppo Ovaskainen, korotti A:n yhteisen rangaistuksen 1 vuoden 6 kuukauden ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi sekä määräsi hänet sen ohessa suorittamaan yhdyskuntapalvelua 60 tuntia.
7. Korkein oikeus myönsi syyttäjälle valitusluvan Syyttäjä vaati valituksessaan, että A:n rangaistusta korotetaan vähintään vuodella ja rangaistus joka tapauksessa kovennetaan ehdottomaksi vankeudeksi. A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. Korkein oikeus ei korottanut rangaistusta eikä määränyt sitä ehdottomaksi.
KKO:n julkaisema ratkaisuseloste
8. Syyttäjä katsoi valituksessaan, että A:lle tahallisesta väkivaltarikokssta tuomittavan rangaistuksen pitäisi selvästi ylittää oikeuskäytännössä liikenteen vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta mitattavat yhteiset rangaistukset; syyttäjä viittasi kahteen ratkaisuun eli ennakkopäätöksiin KKO 1993:26 ja KKO 2003:134.
9. Hyvä pointti syyttäjältä, mutta KKO ei kuitenkaan lämmennyt hänen näkemykselleen. KKO totesi, että että rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen pyrittäessä olennaista on verrata ko. tekoa muihin samankaltaisiin tekoihin ja ottaa huomioon niissä mitatut ranngaistukset. KKO esittelee perusteluissaan neljää samankaltaista ratkaisua (KKO 1979 II 141, 1998:2, 2012:98 ja 2018:32), joista lähinnä ratkaisussa 1979 II 141 selostettu teko vastaa nyt esillä ollutta tapausta. Siinä tekijä oli tuomittu pahoinpitelystä ja perusmuotoisesta kuolemantuottamuksesta 10 kuukaudeksi vankeuteen tapauksessa, jossa uhri oli yhden nyrkin iskun seurauksena pahoinvointia tuntien kaatunut, lyönyt päänsä vieressä olleeseen autoon ja myöhemin kuollut aivovaltiomon synnnnäisen pullistuman revettyä nyrkin iskun seurauksena.
10. KKO katsoi, että A:n menettelyä oli pidettävä vm. ratkaisussa kuvattua menettelyä moitittavampana. Toisaalta perusteluissa todetaan, että rangaistusta mitattaessa oli otettava huomioon, että B:n kuolema oli ollut A:n tekoon nähden "jossain määrin yllättävän vakava seuraus". KKO päätyi pitämään hovioikeuden tuomitsemaa 1 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistusta oikeudenmukaisena seuraamuksena A:n syyksi luetuista teoista.
11. KKO on perustellut rangaistuksen mittaamista pro et contra varsin seikkaperäisesti. Sen sijaan rangaistuslajin valinnan kohdalla KKO:n puhti tuntuu lopppuneen, sillä se tyytyy totemaan vajaalla kahdella rivillä, että koska A;ta ei ole aikaisemmin rekisteröity rikoksista, hänen syykseen luettujen tekojen vakavuus tai hänen teosta ilmenevä syyllisyytensä ei edellytä rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Mainittakoon, että ratkaisussa KKO 1979 II 141 selostetussa tapauksessa tekijälle mitattu 10 kuukauden vankeusrangaistus tuomittiin ehdottomana.
11. Todettakoon, että Helsingin asema-aukiolla 10.9.2016 tapahtunesta pahoinpitelyyn (ja perusmuotoiseen kuolemantuottamukseen, korjaus 8.4.: kuolemantuottamuksesta Torniasta ei tuomittu) syyllistynyt Jesse Torniainen tuomittiin Helsingin hovioikeudessa 2 vuodeksi 3 kuukaudeksi ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Torniaisen rangaistusta kovennettiin kolmella kuukaudella teossa ilmenneen rasistisen motiivin perusteella. Pahoinpitely tapahtui uusnatsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen tapahtumassa. Se sai alkunsa, kun pahoinpitelyn uhriksi sittemmin joutunut mies oli ensin sylkäissyt maahan järjestön lippurivin edessä. Tästä kimmastunut Jesse Tornniainen otti muutaman juoksuaskeleen, hyppäsi ilmaan ja potkaisi uhria jalkapohjalla rintaan, jolloin uhri kaatuessaan löi päänsä asfalttiin. Korkein oikeus ei päätöksellään 15.10.2018 myöntänyt Jesse Torniaiselle valituslupaa.
12. Se, ettei korkein oikeus nyt kommentoitavassa asiassa korottanut tekijälle tuomittua rangaistusta, oli varsin odotettu lopputulos. Tässä ratkaisussa, kuten muissakin KKO:n rangaistuksen mittaamisesta antamissa ennakkopäätöksissä, onkin olennaista tapa, jolla KKO perustelee rangaistuksen mittaamiskysymystä. KKO:n perusteluissa alemmat oikeudet voivat - jos vain jaksavat lukea pitkiä perusteluja (!) - havaita, mihin kaikkiin seikkohin rangaistuksen mittaamisasioissa tulee kiinnittää huomiota ja miten eri suuntiin puhuvia seikkoja on syytä punnita keskenään.
11 kommenttia:
Ovatkohan KKO:n ratkaisut linjakkaita. Ratkaisussa 2018:92 vastaaja tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta viiden kuukauden vankeusrangaistukseen. Rangaistus tuomittiin ehdottomana, vaikka tekijää ei ollut aikaisemmin rikoksista rekisteröity. Sen sijaan KKO tuomitsee pitkiäkin vankeusrangaistuksia ehdollisina, myös väkivaltarikoksista.
Tapauksessa KKO 2018:92 syytetty oli kuljettanut moottoripyörää kunnan keskustassa lauantai-iltapäivänä ja luisunut ajaessaan tieltä kevyen liikenteen väylälle. Hänen verensä alkoholipitoisuus oli ollut 3,14 promillea. Myös käräjäoikeus ja hovioikeus olivat tuominneet rangaistuksen ehdottomana.
Torniaisen osalta ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitsemista puolsi hänen entisyytensä; nyt käsilteltävässä tapauksessa lyöjällä taas ei ollut kyseisen kaltaista entisyyttä, joten ehdolliseen tuomitseminen on myös sikäli ihan mielekästä.
Torniaisen tapaus: yli kahden vuoden rangaistus on aina ehdoton.
Torniaista ei tuomittu kuolemantuottamuksesta.
Niinpä olikin! Torniaisen pahoinpitelemä mies poistui sairaalasta kesken hoidon.
OM on näköjänsä käynnistänyt rikosasioiden käsittelyn sujuvoittamisprojektin Matti Tolvasen johdolla. Projektissa sovelletaan Lean-periaatteita. Jännittävää, nehän ovat peräisin Toyotan autontuotannosta. Ja asiakas niissä määrää, Wikipedian mukaan näin:
"Aito asiakaslähtöisyys. Leanin perusperiaatteen mukaan tarkoitus on lisätä maksimaalisesti arvoa asiakkaalle ja karsia kaikki, jota asiakas ei arvosta. Tämä tarkoittaa myös odotusaikojen minimoimista."
Mutta kuka onkaan tuo kaikkivaltias asiakas? Syytetty, syyttäjä, asianomistaja, veronmaksaja, OM vai joku muu? Entä jos näiden edut menevät ristiin?
”Anonyymi 8.4.19” kirjoitti: ”OM on näköjänsä käynnistänyt rikosasioiden käsittelyn sujuvoittamisprojektin Matti Tolvasen johdolla. Projektissa sovelletaan Lean-periaatteita.”, ilmeisesti tarkoittaen, että oikeusministeriö on käynnistänyt Tolvasen johdolla rikosasioiden käsittelyn sujuvoittamisprojektin, jossa sovelletaan Lean-periaatteita.
Jos on niin, kuin ”Anonyymi 8.4.19” kirjoitti, Lean-periaatteita sovelletaan Tolvasen johtamassa sujuvoittamisprojektissa, ei rikosasioiden käsittelyssä.
Sujuvoittamisprojektin asiakas lienee entinen Juha Sipilän hallitus.
Eikös tämä projekti ohjeistuksineen tosiaan mene jo aika lailla politiikan puolelle. Toimitusoikeusministeriö silti tällaisia vielä asettelee.
"Sen sijaan rangaistuslajin valinnan kohdalla KKO:n puhti tuntuu lopppuneen, sillä se tyytyy totemaan vajaalla kahdella rivillä, että koska A;ta ei ole aikaisemmin rekisteröity rikoksista, hänen syykseen luettujen tekojen vakavuus tai hänen teosta ilmenevä syyllisyytensä ei edellytä rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Mainittakoon, että ratkaisussa KKO 1979 II 141 selostetussa tapauksessa tekijälle mitattu 10 kuukauden vankeusrangaistus tuomittiin ehdottomana."
Tässä ilmenee nyky-käytännön ongelmallisuus: varsin vakavasta väkivaltarikoksesta tuomitaan ehdollinen vankeusrangaistus kuin manulle ilallinen miettimättä yleisestävyyttä. Teko oli hyvin moitittava: selostuksen mukaan oli ennen tekoa haastanut riitaa muidenkin kanssa, hyökkäsi millään tavalla provosoimattoman sivullisen kimpuun, väkivallan laatu oli KKO:n mukaan sellainen, että myös myös kuolemanriski on tullut tiedostaa, sekä ennen kaikkea lopputulos uhrin kuolema. Minusta olisi ollut parempi tuomiota 6 kk - 1 vuoden rangaistus, mutta ehdottomana. Sen tyyppinen rangaistuskäytäntö johtaisi vuosikymmenien saatossa siihen, että umpihumalaisemmankin kalloon jäisi esto ryhtyä tappeluun.
Blogisti on referoinut rangaistuslajin valintaa seuraavasti: ”Sen sijaan rangaistuslajin valinnan kohdalla KKO:n puhti tuntuu loppuneen, sillä se tyytyy toteamaan vajaalla kahdella rivillä, että koska A;ta ei ole aikaisemmin rekisteröity rikoksista, hänen syykseen luettujen tekojen vakavuus tai hänen teosta ilmenevä syyllisyytensä ei edellytä rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.”
Ilmaisu ei kuitenkaan liene aivan täsmällinen, sillä ensikertalaisuus ei ole kytköksissä noihin kahteen muuhun ehdottomuutta puoltavaan määreeseen. (Määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei 1) rikoksen vakavuus, 2) rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys TAI 3) tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista.)
KKO lausui näin: ”A:ta ei ole aikaisemmin rekisteröity rikoksista. A:n syyksi luettujen tekojen vakavuus tai hänen teosta ilmenevä syyllisyytensä ei edellytä rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.”
Tämä puhtaasti semanttisena selvennyksenä.
Liian usein näkee rangaistuslajin valinnan tapahtuvan pelkän ensikertalaisuuden perusteella. Itse asiasta eli siitä, että KKO:n perustelu on tältä osin vajavainen, eikä juurikaan tyydytä, olen blogistin kanssa samaa mieltä. Ja substanssin osalta samaa mieltä kuin edellinen anonyymi kommentoija. Muut kriteerit eivät käytännössä saa osakseen järkevää huomiota jos rekisteri on puhdas. Lainsäätäjän tarkoitus ei liene ollut, että ehdotonta aletaan vasta miettiä kun on pari merkintää alla. Ehdotonta voi, ja pitää, uskaltaa käyttää, myös ensikertalaiselle - siinä tapauksessa, että joko 1- tai 2-kohdan edellytys täyttyy.
Lähetä kommentti